Dâmodar K. Mâvalankar (1857 – ?) oli aikansa huomattavimpia teosofeja ja okkultisteja. Kun hän luki 20-vuotiaana Hunnuttoman Isiksen, hänen maailmankuvansa muuttui täysin. Hänestä tuli Mahatman, Viisauden Mestarin oppilas, joka oppi liikkumaan tietoisena olentona "näkymättömillä" tasoilla.
Dâmodar oli The Theosophist-lehden toimittaja. Artikkeleissaan hän antoi lukijoilleen salatieteellistä ja moraalista opetusta. Hän kehotti ihmisiä etsimään totuutta ja ennen kaikkea palvelemaan kärsivää ja tietämätöntä ihmiskuntaa sekä levittämään ympärilleen universaalista rakkautta. Hänen muistiinpanoistaan saa myös kuvan hänen okkulttisista, sisäisistä kokemuksistaan. 

---

Damodar
Mestarin oppilas

Dâmodar K. Mâvalankarin
artikkeleita, kirjeitä, opetuksia

Aikakauslehdistä
The Theosophist, Journal of The Theosophical Society,
The Path, The Spiritualist,
Report by the Society for Psychical Research ja The Word
sekä teoksista H.S. Olcott, Old Diary Leaves,
The Letters of H.P. Blavatsky to A.P. Sinnett
ja Viisaudenmestarien kirjeitä
Dâmodarin henkilötiedot Sven Eekin teoksesta
Dâmodar and the Pioneers of the Theosophical Movement

Toimittanut  Pirkko Carpelan

Teosofinen Seura ry.
Helsinki 1993

---

Sisällys

Dâmodar, 1857 - ?

Hindu-chelan päiväkirja

Akalkotin Swami

Intian kastit

Mestarien olemassaolosta

Miten "chela" löysi "gurunsa"

Dâmodarin kirje R. Keshava Pillaille

Dâmodarin kirje Carl H. Hartmannille

Kirkkaan valon näkeminen silmät suljettuina

Voiko naisista tulla adepteja?

Suuri arvoitus ratkaistu

Mestarien ulkonäöstä

Moradabadin tapaus

Dâmodarin astraalimatka

Dâmodarin salaperäinen katoaminen

H.P. Blavatskyn kirje A.P. Sinnettille

Psykologinen ilmiö

Osastojen työskentely

Vastauksia kysymyksiin

Oxfordin lähetyssaarnaajan laukaisut okkultisteille

Vastine

Osastojen työskentely

Kontemplaatio I

Kontemplaatio II

Kontemplaatio III

Rukouksesta

Paras ravinto

Esoteric Buddhismin metafyysinen perusta

Selitystä kaivataan

Kirje rva Cablesille

Esoteric Buddhism ja hindulaisuus

Kirje H.P. Blavatskylle

Mestareita koskeva lausunto

Todellinen tieto

Tarkastuskertomus

Kirje H.P.Blavatskylta tri Franz Hartmannille

Lyhennykset

D.K.M.	Dâmodar K. Mâvalankar
H.P.B.	Helena Petrovna Blavatsky
H.S.O.	Henry Steel Olcott
K.H.	Mahatma Koot Humi (Hoomi)
M.	Mahatma Morya
T.S. tai Seura	Teosofinen Seura

---

 

Esipuhe

     Olen poiminut tähän kirjaan Dâmodar K. Mâvalankarin artikkeleita, kirjeitä ja opetuksia lähteistä, jotka on mainittu kunkin luvun alussa tai viitetiedoissa. Ensimmäiseen lukuun DAMODAR olen koonnut tietoja Dâmodarin elämänvaiheista Sven Eekin teoksesta Dâmodar and the Pioneers of the Theosophical Movement.
     Helena Petrovna Blavatsky, Henry Steel Olcott, William Quan Judge sekä 14 muuta perustivat Teosofisen Seuran Yhdysvalloissa vuonna 1875. Madame Blavatsky ja eversti Olcott sekä kaksi muuta Teosofisen Seuran jäsentä muuttivat vuonna 1879 toimintapisteensä Bombayhin, Intiaan. Noihin aikoihin Dâmodar tuli tarjoamaan palveluksiaan teosofiselle liikkeelle. Hänet hyväksyttiin Seuran jäseneksi elokuussa 1879.
     The Theosophist -aikakauslehden ensimmäinen julkaisu ilmestyi lokakuussa 1879. Painoksen määrä oli tuolloin 400 kpl. Hyvän englanninkielen taitonsa johdosta Dâmodarista tuli tärkeä apulainen H.P.B:lle lehden toimittamisessa. Pian hänestä tuli Seuran julkaisuosaston johtaja ja hän kirjoitti ahkerasti lehteen.
     Vuonna 1882 Seuran Päämaja muutettiin Madrasiin, Adyariin. Koska Olcott oli noihin aikoihin jatkuvasti matkustamassa ympäri Intiaa, H.P.B:n ja Dâmodarin osaksi jäi työ Päämajassa. Dâmodar työskenteli väsymättömästi Seuran hyväksi aina vuoteen 1885 asti, jolloin hän lähti Tiibetiin Mestarinsa luo.
     Dâmodar oli H.P. Blavatskyn suuri ihailija ja nöyrä palvelija. Olcottin mukaan H.P.B:n pieninkin sana oli Dâmodarille laki. Paitsi gurultaan Dâmodar sai myös salatieteellistä opetusta H.P.B:ltä. Jo hyvin varhain hän pystyi liikkumaan astraaliruumiissaan ja liikkumaan siten pitkiä matkoja Mestarien ja H.P.B:n kuriirina.
     Seuran toiminnan alkuvuosina seitsemänkymmentä teosofia ilmoittautui adeptien oppilaiksi. Suurin osa heistä epäonnistui pyrkimyksissään, koska he asettivat oman persoonallisuutensa tärkeämmälle sijalle kuin teosofisen liikkeen ja ihmiskunnan palvelemisen. Dâmodar oli ehkä ainoa todellinen menestys chelauden ankarissa koettelemuksissa.
     Dâmodarin vihjaukset vihkimyskokemuksiin antavat vain aavistuksen hänen saavuttamastaan korkeasta tiedosta. Hänen kirjoituksistaan voi löytää syviä esoteerisia ja metafyysisiä opetuksia. Kirjoituksissaan hän korosti usein teosofisen työn tärkeyttä. Seuran jäseniä hän kehotti yhdistämään voimansa ja ryhtymään epäitsekkääseen työhön ihmiskunnan moraalisen ja henkisen uudistumisen hyväksi.
     Opetuksissaan Dâmodar toi usein esiin yleisen veljeyden aatteen sekä universaalisen rakkauden tunteen kehittämisen. Hän kehotti myös lukijoitaan opettamaan muille karman lakia ja kosmisen kehityksen lakia.
     Olen ottanut mukaan myös luvun Miten "chela" löysi "gurunsa", joka on ote S. Râmaswamierin kirjeestä Dâmodarille, koska tekstiä kääntäessäni ajattelin, että myös Dâmodar olisi voinut tehdä yhtä yltiöpäisen matkan Mestarinsa luokse.

Helsingissä keväällä 1993
Pirkko Carpelan

---

DAMODAR

1857 – ?

     Dâmodar K. Mâvalankar syntyi syyskuussa 1857 Ahmedâbadissa, Intiassa korkeaan bramiinisukuun. Lapsuudessaan Dâmodar oli ollut hyvin vakavasti sairas, ja lääkärit olivat huolissaan hänen selviytymisestään. Pojalla oli 10-vuotiaana sairasvuoteellaan näky, jolla oli syvä vaikutus häneen. Hän näki kuin unessa loistavan hahmon, joka antoi hänelle erityistä lääkettä, ja merkillisesti tuosta hetkestä lähtien poika alkoi parantua. Joitakin vuosia myöhemmin mietiskelyyn syventyneenä hän näki saman hahmon ja tunnisti hänet pelastajakseen. Vielä kerran Dâmodar sairastui vakavasti ja sama mies ilmestyi hänen näyssään ja pelasti jälleen hänen elämänsä.
     Vuonna 1877 Helena Petrovna Blavatsky julkaisi ensimmäisen suuren teoksensa Hunnuton Isis. Luettuaan tämän teoksen Dâmodar kiinnostui Teosofisesta Seurasta. Vuoden 1879 alussa eversti H.S. Olcott ja H.P.B. saapuivat Bombayhin, jonne perustettiin myös Teosofisen Seuran Päämaja.
     Astuessaan ensimmäisen kerran Seuran Päämajaan vuonna 1879 Dâmodar näki kuvan miehestä, jonka hän oli nähnyt kolme kertaa näyissään ja jonka ansiosta hän oli kahdesti pelastunut. Hän sai tietää, että tämä mies oli yksi Teosofisen Seuran takana olevista adepteista. Hänelle selvisi myös, että nuo adeptit olivat valinneet "suoranaiseksi avustajakseen" H. P. Blavatskyn, jonka tehtävänä oli saattaa julkisuuteen oppeja, joita oli tähän asti pidetty salassa valittujen keskuudessa Tiibetin ja Intian temppeleissä ja ashrameissa. Dâmodar oli pian tapaava tuon adeptin, Koot Humin, ja hänestä tuli tämän oppilas.
     Dâmodar hyväksyttiin Teosofisen Seuran jäseneksi elokuun kolmantena 1879. Syyskuussa hän alkoi työskennellä silloisessa Päämajassa ja hän asettui pysyvästi asumaan sinne tammikuussa 1880. Eversti Olcott kertoo Dâmodarista:

"...Hän oli yhtä laiha kuin Sarah Bernhardt kuoppaposkineen ja jalkoineen, jotka olivat kuin kaksi lyijykynää, kuten H.P.B:llä oli tapana sanoa. Mitä ulkomuotoon tulee, hän ei näyttänyt yhtään lupaavammalta kuin muut Seuran jäsenet tullakseen Mahatmaksi tai mennäkseen tuhansien mailien päähän todelliseen ashramiin. Mutta ulkonäkö oli tässä tapauksessa yhtä pettävä kuin muiden jäsenten tapauksessa, näiden näyttäessä ehdottomasti häntä henkisesti suuremmilta, mutta osoittautuessa muuksi."(1)
"...Hän istui pöytänsä ääressä kirjoittamassa, joskus koko yön, kunnes yllätin hänet sieltä ja ajoin vuoteeseen. Kukaan lapsi ei ole koskaan ollut tottelevaisempi vanhempiaan kohtaan, ei kukaan kasvattilapsi epäitsekkäämpi rakkaudessaan kasvattiäitiään kohtaan kuin hän oli H.P.B:tä kohtaan: H.P.B:n pieninkin sana oli hänelle laki, hänen eriskummallisin toiveensa ehdoton käsky, jota totellakseen Dâmodar oli valmis uhraamaan jopa elämänsä."(2)

     Dâmodar joutui heti alusta pitäen vastuullisiin tehtäviin. Hänestä tuli julkaisuosaston johtaja, mikä merkitsi aluksi pääasiassa The Theosophistin julkaisemista. Tämä aikakauslehti alkoi ilmestyä pian madame Blavatskyn ja eversti Olcottin Intiaan saapumisen jälkeen. Sen menestys oli suurelta osin nuoren Dâmodarin uupumattoman innostuksen ja työn ansiota. Hän alkoi miltei heti kirjoittaa siihen artikkeleita, joita nyt on suomennettu tähän monisteeseen.
     Dâmodar luopui kastistaan ja samalla vanhoista taikauskoistaan. Hänen mielestään kastilaitos oli ristiriidassa yleisen veljeyden aatteen kanssa. H.P.B. opettajansa Moryan apulaisena kirjoitti kirjeen A.P. Sinnettille Dâmodarin syvemmistä syistä luopua kastista.(3)
     Dâmodar teki kovasti työtä Seuran hyväksi vaarantaen jopa terveytensä. Hänen opettajansa paransi hänet joskus hänen "järjettömästä kurinalaisuudestaan", mutta hänen psyykkinen kehityksensä oli hyvin nopea. Pian Seuraan liittymisensä jälkeen hänen sallittiin käydä Gurunsa luona. Dâmodar pystyi pian matkustamaan astraaliruumiissaan ja häntä käytettiin kuljettamaan adeptien astraalisesti lähettämiä kirjeitä heidän piilopaikastaan Päämajaan ja muualle. Eversti Olcott kirjoittaa kirjassaan Old Diary Leaves esimerkin Dâmodarin psyykkisistä kokemuksista:

"Asetettuaan kehonsa tavanmukaisesti nukkumaan hän syöksyi Mestarin kotiin Himalajalle, mutta havaitsi palattuaan, että hänen astraaliruumiinsa oli myös poissa; ja mestarin oppilaaseensa kohdistamalla vetovoimalla viime mainittu vietiin pois niin voimakkaasti ja äkillisesti kuin hän olisi uskaltautunut syvään ja voimakkaaseen joen virtaan ja tempautunut jalansijoiltaan. Seuraavassa hetkessä Dâmodar huomasi olevansa Adyarissa sekä Mestarinsa että H.P.B:n seurassa. Mennessään nukkumaan hänellä oli ollut hra Wardin(4) kirje kädessään ja se oli, näyttää siltä, mennyt hänen mukanaan astraalitasolle, tietysti muutettuna käsin kosketeltavasta astraaliseksi tai eetteriseksi aineeksi. Kertoessaan Mestarille kirjeestä hän näki sen kädessään, antoi sen hänelle, ja hänet määrättiin paikalleen. Astraloitunut kirje palautettiin okkulttisen kemian tai fysiikan perinpohjaisella voimalla kiinteään tilaansa, annettiin H.P.B:lle ja postitettiin seuraavana päivänä asianmukaisesti Aligarhin osoitteeseeni..."(5)
"....Dâmodar oli valmis viime syntymästään asti astumaan korkeimmalle POLULLE ja hän aavisti sen. Hän oli kovasti odottanut lupaa lähteä Tiibetiin ennen seitsemän vuoden umpeutumista..."(7)

     Yleensä oppilaan koeaika kesti seitsemän vuotta. Dâmodar lähti Adyarista helmikuun 23 päivänä 1885. Hän matkusti Tiibetin rajalle Kalkutan, Benaresin ja muiden paikkojen kautta. Damodar jätti pienen taskupäiväkirjan kuleille, jotka seurasivat häntä rajalle. Olcott kirjoittaa:

"Dâmodar K. Mâvalankar on yksi Teosofisen Seuran Intian varhaishistorian tunnetuimmista hahmoista ja hänet on usein mainittu tässä teoksessa. Ollessani Burmassa hän lähti viimeisen kerran Adyarista Kalkuttaan syyskuun 23 pnä 1885 ss. Clan Grantilla tarkoituksenaan mennä Darjeelingin kautta Tiibetiin. Tämä oli 36 päivää ennen H.P.B:n lopullista lähtöä Eurooppaan. Neljällä henkilöllä tältä puolen Himalajaa oli jotakin sanomista tässä asiassa, joista kolme olivat H.P.B., T. Subba Row ja Maji Benaresista: päävaikuttaja oli tietysti H.P.B., Subba Rowlla oli pelkästään joitakin kysymyksiä vastattavaksi ja Majilla jotakin selvänäköistä tietoa annettavanaan. Neljännen osapuolen nimeä en mainitse, vaan sanon pelkästään, että hän on yhtä tunnettu vuoriston kummallakin puolella ja tekee usein uskonnollisia matkoja Intian ja Tiibetin välillä. Dâmodar toivoi voivansa mennä hänen kanssaan hänen palatessaan Lhassaan, vaikka Dâmodarin heikko terveys oli entisestään heikentynyt liiallisesta työstä. Keuhkotaudin merkit olivat ilmaantuneet ja hänellä oli ollut verenvuotoa.
"Levottomuutta herättäviä huhuja kiersi pian hänen lähdettyään Darjeelingista. Muunmuassa huhuttiin rakkaan poikamme menehtyneen yrittäessään ylittää vuoristoa. Minulle ilmoitettiin heinäkuun ensi viikolla Chumboista, Sikkimistä, että hänen jäykäksi jäätynyt ruumiinsa oli löytynyt lumesta ja hänen vaatteensa pienen matkan päästä. Huolimatta siitä ilmiselvästä epätodennäköisyydestä, että hän olisi heittänyt pois vaatteensa tuossa ilmastossa vain kuollakseen, tuohon juttuun uskoivat monet, etupäässä ne, jotka kielsivät Valkoisen Loosin olemassaolon ja jotka tahtoivat halveksia meitä sen vuoksi, että olimme sallineet nuoren fanaattisen miehen uhrata elämänsä niin ilmeisen turhaan etsintään. Otimme kuitenkin huhun ja myöhemmin monet samanlaiset kertomukset mahdollisimman maltillisesti vastaan.
"Mutta Darjeelingissa minua tulkanneen Babu Saratchandra Dasin ystävällisellä avustuksella puhuin pitkään Dâmodarin mukana Darjeelingista Sikkimin kautta matkanneiden kulien päällikön kanssa. Kulit olivat tuoneet takaisin Dâmodarin tarpeettomat matkatavarat ja hänen taskupäiväkirjansa. Tästä tärkeästä asiakirjasta pystyn nyt seuraamaan Dâmodaria Madrasista siihen hetkeen, jolloin hän lähetti kulit takaisin ja siirtyi muiden kuin meidän suojelukseen. Hänen suorittamansa arvokas työ ja se mahdollisesti tärkeä osa, jota hän on esittävä liikkeemme tulevaisuudessa, saa minut liittämään tähän päiväkirjan tärkeimmät osat.


DÂMODARIN PÄIVÄKIRJA

"'23.2.1885. – Illalla astuimme Kalkuttaan lähtevään Clan Grantiin. 24.2. – Laiva lähti ennen kuutta aamulla. En kärsinyt merisairaudesta. 25. – Ystävystyin laivan lääkärin kanssa. Hän vaikuttaa hyvin miellyttävältä, mutta tietää tai välittää vähän filosofiasta, vaikka hänellä olisi edellytyksiä siihen, jos vain kehittäisi itseään. 27. – Saavuin Kalkuttaan noin 4 iltapäivällä, tapasin laiturilla Norendo Babun ja muita, joille kerroin sairaudestani ja muutoksen tarpeesta.' (Tietenkin salaten matkan perimmäisen tarkoituksen. O.)
"Tässä seuraavat merkinnät hänen keskusteluistaan ystävien kanssa, hänen käyntinsä paikallisessa osastossa ja hänen käsityksensä sen vireydestä, mikä ei ollut kovin suopea. Sitten tulevat muistiinpanot, jotka koskevat hänen lähtöään rautateitse Berhampuriin, jossa meillä oli silloin Intian lähes paras osasto, jota johtivat Babu Nobin K. Bannerji, puheenjohtaja, Babu Dinanath Ganguli, varapuheenjohtaja ja Babu Satkauri Mukerji, sihteeri. He olivat kolme sellaista yhteistyökumppania, joita kuka tahansa pyytäisi mihin tahansa suureen julkiseen liikkeeseen. Vietettyään kolme päivää heidän kanssaan hän lähti Jamalpuriin, jossa meillä oli (ja on yhä) toinen osasto.
"Huomautan, että kerran Kalkutassa ja kerran Berhampurissa hänet tunnistivat jotkut henkilöt, jotka olivat nähneet hänet unissaan, kokemus, jollainen minulla itselläni on ollut monissa maissa. Jamalpurin veljet, hän sanoi, esittivät hänelle paljon mielenkiintoisempia ja älykkäämpiä kysymyksiä kuin Kalkutassa esitetyt, mikä osoitti heidän pohtineen syvällisesti elämän suuria kysymyksiä.
"'8.3. – Saavuin Benaresiin ja menin Majin ashramiin. Pitkä keskustelu hänen kanssaan sekä aamulla että iltapäivällä. Hän puhui Subba Rowsta ja kertoi minulle asioista, joista tämä oli kertonut minulle vasta äskettäin yksityisesti. Puhui myös Bawajista ja sanoi asioita, jotka vain Mme B. ja minä tiedämme. Sanoi monia muita yllättäviä asioita.
"'9.3. – Keskustelut Majin kanssa jatkuivat. Hän puhui Mestareiden muotokuvista Päämajassa ja kertoi monia hämmästyttäviä asioita. Neljä Benaresin teosofia illan tapaamisessa. Majin puhe oli hyvin mielenkiintoinen ja opettava. Iltapäivällä hän kertoi minulle Subba Rowsta ja tämän Gurusta.
"'10.3. – Aloin ottaa sisäisesti jotakin lääkettä, jota hän valmisti minua varten. Yksityisiä keskusteluja hänen kanssaan päivän aikana. Hän sanoi, että Mme B. ei kuole vuoteen, pariin. Kun hän kuolee, hän todennäköisesti jälleensyntyy Subba Rown perheeseen ja esiintyy jälleen julkisessa elämässä kymmenen vuoden kuluttua.(8)
"'11.3. – Keskustelut jatkuivat. Iltapäivällä osallistuin Benaresin osaston kokoukseen. Benaresin Munsiff on puheenjohtaja. Kaikki jäsenet ovat uusia, mutta innokkaita ja älyllisiä. Myöhemmin Maji näytti minulle isänsä muotokuvaa, joka presipitoitiin hänen kuolemansa jälkeen.
"'12.3. – Aamulla keskustelu hänen kanssaan, samoin iltapäivällä, aivan yksityisesti hänen guhassaan(9), jolloin hän keskusteli tulevista suunnitelmista ja asianosaisista henkilöistä. Hän kertoi minulle yllättävistä seikoista ja jotakin tulevaisuudesta. Hän sanoo, että en lähde kahteen viikkoon...(henkilö, jonka kanssa Dâmodar toivoi menevänsä Tiibetiin), mutta sitten päätetään, jatkanko matkaa edelleen.
"'13.3. – Läksin Benaresista klo 11 a.p. Matkustin koko päivän ja yön. Saavuin Kalkuttaan seuraavana aamuna.'
"Hän vietti seuraavat kaksi viikkoa Kalkutassa ja hänen päiväkirjansa kertoo tapahtuneista vierailuista ja eri paikoissa pidetyistä keskusteluista.
"'30.3. – Sain sähkeen, ...kautta ...stä, että voisin nyt tulla Darjeelingiin ja asiat järjestyisivät.'
"Hän lähti kaupungista 31.3. ja saapui 1.4. Darjeelingiin, missä jäsenemme lausuivat hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja hän oli Babu Chhatra Dhar Ghosen, Seuran jäsenen ja erinomaisen virkatoverimme, vieraana. Kolme päivää myöhemmin Lhassaan lähtevän henkilön edustaja tuli tapaamaan häntä ja pyysi häntä olemaan valmiina, vaikkei lähtöpäivää ollut vielä päätetty. Dâmodar tapasi tuon edustajan useita kertoja ja kaikista järjestelyistä sovittiin. Vihdoin kahdeksantena osapuoli saapui ja Dâmodar sai määräyksen lähteä, minkä hän teki, kuten seuraava merkintä osoittaa.
"'13.4. – Läksin Darjeelingista klo 10.15 a.p. ja saavuin Runjeetiin (noin 11 mailia) illalla. Pysähdyin siellä.
"'14.4. – Läksin Runjeetista noin klo 7 a.p. Otin riisin (t.s. lopetti paaston) Tasdingissa, noin 1,5 mailia Tasdingin sillalta. Saavuin Vechaan, noin neljä mailia Kalinpongin jälkeen, illalla noin klo 6. Yövyin karjasuojassa.
"15.4. – Läksin Vechasta aamukahvin jälkeen. Otin bhatin (riisin) Podaonissa(10), jossa tapasin Babu Opendranath Mukhopadayan. Saavuin  illalla Renangaan, missä lähetin :n kulin takaisin ponin kanssa.
"'16.4. – Otin bhatin kahvin sijasta seuraavana aamuna ja jatkoin matkaa pysähtymättä Sananthayin, noin maili Dichbringin jälkeen. Saavuin sinne ennen 5 i.p. Pysähdyin Bhutia-talossa.
"'17.4. – Läksin Sanangthaysta aamulla bhatin jälkeen ja saavuin Bhashithangiin illalla viiden maissa. Se on noin kahden mailin päässä Ranevonista, joka on kukkulan huipulla, sen juurella on tämä kylä.
"'18.4. – Läksin Bhashithangista aamulla bhatin jälkeen. Saavuin noin 4 i.p. Dichoo-joelle Doomrah-nimiseen paikkaan, noin kolme mailia Longboosta. Joen ylityksen jälkeen siellä on noin viiden mailin nousu ennen kuin saavutaan Sikkim Rajan pääkaupunkiin. Pysähdyin yöksi joen varrelle.
"'19.4. – Jätin joen varhain aamulla bhatin jälkeen ja saavuin Sikkimiin iltapäivällä. Pysähdyin ...(henkilö jonka kanssa hänen oli määrä tehdä matka) kanssa. Tapasin hänet tunnin ajan iltapäivällä. Mitään erikoista ei sanottu. Minulla on oleva keskustelu huomenna. Toinen tapaaminen hänen kanssaan illalla. Hän tulee huomenna varmasti kertomaan minulle päämääräni toteuttamisesta. Hän lähtee Sikkimistä ylihuomenna.
"'20.4. – Taas keskustelu hänen kanssaan.
"'21.4. – Tapasin hänet jälleen tänään. Tahdoin jatkaa Longboohon, mutta hän tahtoo minun jäävän huomiseen asti, jolloin hänellä on enemmän vapaata.
"'22.4. – Läksin Sikkimistä aamulla noin kymmeneltä. Saavuin Kabiin (noin puoli mailia Longboosta) kolmelta iltapäivällä. Pysähdyin päiväksi. ...sanoi, ettei hän vielä tuntenut minua täysin, mutta minut on määrätty johonkin tärkeään työhön seuraavan parin kuukauden sisällä; että minun on ehkä oltava suuri tiibetiläinen lama, joka on jälleensyntynyt Tiibetiin. Karma on suuri.
"'23.4. – Otin bhatin aamulla ja jatkoin Kabista yksin lähettäen tavarani takaisin kulien mukana Darjeelingiin.'
"Tähän päiväkirja päättyy ja tämä on tuon hartaan, jalon, innokkaan nuoren miehen viimeinen muistiin merkitty jälki, miehen, jonka toiminta liityttyään H.P.B:hen ja minuun Bombayssa osoittaa lannistumatonta tarmoa ja vankkumatonta antaumusta ihmiskunnan hyväksi. Jalompi sydän ei koskaan syki ihmisrinnassa, ja hänen lähtönsä oli meille suurin koskaan kokemamme menetys. Kuten edellä mainitsin, hänen alituinen toimistotyönsä oli miltei murtanut hänen terveytensä ja Adyarista lähtiessään hän oli alkanut sylkeä verta ja osoittaa merkkejä nopeasta heikkenemisestä. Pelottoman rohkeana hän lähti kuitenkin vaikealle matkalle Himalajan yli, välittämättä nietostuvasta lumesta, purevasta kylmästä tai suojan ja ruuan puutteesta, tarkoituksenaan päästä Gurunsa luo.
"Tuon Gurun hän oli tavannut ensimmäisen kerran nuoruudessaan sairasvuoteellaan. Sitten hän oli kadottanut hänet näkyvistään moniksi vuosiksi, mutta oli löytänyt hänet uudelleen pian liityttyään Teosofiseen Seuraan, kun hänen henkiset kykynsä kehittyivät ja hän kykeni etsimään Guruaan sukshma sharirassa. Se että hän oli niin hartaan kiintynyt H.P.B:hen ja järkkymättömän uskollinen hänelle, johtui hänen havainnostaan, että tuo guru oli yksi liikkeemme takana olevista adepteista ja 'Upasikan' – joksi hän kutsui aina myöhemmin H.P.B:tä – läheinen työtoveri.
"Dâmodarin saattueen pääkulilta kuulin hänestä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kun poni oli lähetetty takaisin Darjeelingiin, Dâmodar yritti edetä jalan jyrkkää vuoren rinnettä pitkin, mutta hänen voimansa uupuivat pian ja sen jälkeen kulit kantoivat häntä vuorotellen selässään. Dâmodarin yhteyden salaamiseksi niihin tiibetiläisiin, jotka olivat luvanneet hänelle suojelunsa ja apunsa, hänet määrättiin jatkamaan edellä kahden päivän matkoja ja odottamaan sitten tuon toisen saapumista. Kohtaamisen jäämiseksi vaille silminnäkijöitä kulit määrättiin takaisin Darjeelingiin. Dâmodar ei tahtonut enää pitää muita vaatteita kuin askeettista pukua, joka hänellä oli yllään. Hän luopui myös riisistä, jauhoista, palkokasveista ja muusta kuivamuonasta, jota hänen ystävänsä olivat antaneet hänelle matkalle. Hän salli pääkulin ainoastaan leipoa tusinan verran chapateja eli happamatonta leipää.
"Kulit näkivät hänet viimeisen kerran, kun hän kasvot kohti Tiibetin rajaa laahautui vaivalloisesti ja katosi tienmutkan taakse. Paluumatkallaan kulit näkivät tuon henkilön, joka seurasi rakasta poikaamme; ja jamadar kuuli myöhemmin, että yhtymäkohta oli saavutettu ja karavaani jatkoi matkaansa vuoriston kautta.
"On täysin mahdollista, että Dâmodarin hylkäämät vaatteet ovat löytyneet lumesta, sillä oli sovittu, että hän saisi tiibetiläisen puvun ja hänelle toimitettaisiin ruokaa, suoja, kuljetus ja kaikki muu tarvittava. Hänen jäätyneen ruumiinsa löytyminen on toinen asia. Se on varmasti valhe. Hänen ruumiinsa maya on voitu jättää sinne, jotta näyttäisi siltä, että pyhiinvaeltaja on menehtynyt; mutta minulla on täysi syy uskoa, että hän saapui määränpäähänsä turvallisesti ja on aina siitä lähtien ollut Gurunsa suojeluksessa. Mitä taas tulee kanssakäymiseen hänen kanssaan sanan tavallisessa merkityksessä, hän voisi yhtä hyvin olla kuollut, sillä hän on saavuttamaton postitse, sähkeitse tai sanansaattajan kautta.
"Vaikka hän on kirjoittanut kolmesti kahdelle henkilölle Intiaan, hän on kadonnut ulottuviltamme yhtä tehokkaasti kuin jos hänen kehonsa olisi pudotettu mereen suljetussa säkissä, ja olen kieltäytynyt mitä itsepintaisimmista pyynnöistä huolimatta paljastamasta hänen olinpaikkaansa tai hänen mahdollista paluuajankohtaansa. Viime mainittu siitä hyvästä syystä, että en tiedä, milloin, jos koskaan, hän tulee takaisin luoksemme. Uskon hänen palaavan; enkä olisi hämmästynyt, jos hän palaisi silloin, kun H.P.B. jälleensyntyneenä ja, kuten myös Dâmodar, muuttuneena niin ettei häntä enää entiseksi tuntisi jatkaisi maailmanlaajuista työtä, joka hänen oli keskeytettävä 'Valkoisen Lootuskukan päivänä' vuonna 1891. Olisi liian järjetöntä kuvitella, että Karman herrat pitäisivät jotkut teosofisen liikkeen parhaimmista työntekijöistä joutilaina olemassaolon toisella puolella, kun valoa ja ohjausta kaipaavan, kärsivän maailman itku kohoaa heidän taivaallisille asuinsijoilleen. Heidän korkein halunsa ja tärkein velvollisuutensa on auttaa inhimillistä rotuamme kiipeämään polkua korkeimmille tasoille, missä henkisestä tietämättömyydestä johtuvat harhaluulot kuihtuvat pois Viisauden loisteessa kuin pakkasen puremat kukat."(11)

     Olcott ja T. Subba Row tiedottivat Dâmodarin lähdöstä Tiibetiin seuraavasti:

"Huojentaaksemme lukuisten veljemme Dâmodar K. Mâvalankarin kohtalosta huolestuneiden ystäviemme levottomuutta ja karkottaaksemme huhut hänen kuolemastaan, joka olisi kohdannut häntä Sikkimin ja Darjeelingin tiellä, meillä on ilo ilmoittaa, että meillä on myönteisiä uutisia niin myöhäiseltä ajankohdalta kuin 7. kesäkuuta, että hän on saapunut turvallisesti määränpäähänsä, on elossa ja etsimiensä ystävien suojeluksessa. Hänen paluupäivänsä on kuitenkin vielä epävarma ja on todennäköisesti jääväkin siksi vielä pitkäksi aikaa."(12)

     Kesäkuussa 1886, noin vuosi Dâmodarin Tiibetiin saapumisen jälkeen, Mestari Koot Humi kirjoitti ev. Olcottille selittäen syyn, miksi Dâmodar oli kärsinyt niin kovasti. Hän sanoo:

"Poikaparalla on ollut lankeemuksensa. Ennen kuin hän saattoi seistä 'Mestarien' edessä, hänen oli läpikäytävä ankarimmat koetukset, mitä aloittelija koskaan on suorittanut, sovittaakseen ne monet kyseenalaiset teot, joihin hän oli kiihkeästi osallistunut tuottaen häpeää pyhälle tieteelle ja sen adepteille. Sielullinen ja fyysinen kärsimys oli liikaa hänen heikolle ruumiilleen, joka on ollut aivan lamautuneena, mutta hän toipuu ajan oloon. Tämän pitäisi olla varoituksena teille kaikille. Olette uskoneet 'ei (liian) viisaasti, vaan liian hyvin'. Avataksenne salaisuuden portit teidän ei ole vietettävä ainoastaan ankaraa ja nuhteetonta elämää, vaan teidän on myös opittava erottamaan totuus valheesta. Olette puhunut paljon karmasta, mutta olette tuskin ymmärtänyt tämän opin todellista merkitystä. On tuleva aika, jolloin teidän täytyy laskea tämän ankaran käytöksen perusta – niin yksilöllisessä kuin joukkoruumiissakin – joka käytös aina valppaana suojaa sekä tietoiselta että tiedottomaltakin petokselta."(13)

     Yli neljän vuoden kuluttua Dâmodarin katoamisesta H.P. Blavatsky kirjoitti vanhalle ystävälleen Khan Bahadur N.D. Khandalavalalle:

"Dâmodar ei ole kuollut, ja Olcott tietää sen yhtä hyvin kuin minäkin. Sain häneltä kirjeen vajaa kolme kuukautta sitten..."(14)

     Valitettavasti mitään kirjeistä, jotka Dâmodarin sanotaan kirjoittaneen Tiibetistä, ei ole säilytetty. H.P.B. ei tajunnut teosofisen liikkeen alkuvaiheen tapahtumien historiallista arvoa ja monet muiden kirjeiden saajat pitivät niitä täysin yksityisinä ja hävittivät ne.

     H.P.B. näki Dâmodarin astraalisesti tammikuun 4.-6 päivinä 1886.(15)

     Seuraava ote H.P.B:n kirjeestä vahvistaa, että Dâmodar kirjoitti opetuksiin liittyviä tärkeitä selityksiä, ei pelkästään The Theosophistiin, vaan myös Salaiseen Oppiin, teosofian pääteokseen.

"...Te sanoitte saaneenne sen 'vaikutelman' lukiessanne jotakin kohtaa Salaisesta Opista (Dharbagirin kirjoittama). Katsoin huolellisesti sivu sivulta enkä löytänyt mitään D(harbagiri) N(ath):in kirjoittamaa, mutta kyllä Dâmodarin, missä ehkä erehdyitte. Se koskee maata (ja muita planeettoja) 'pimennyksen' aikana. Onko kyse tästä? Jos on, niin voin kertoa Teille, että Dâmodar kirjoitti sen sanelun mukaan – mutta Te ette ole ymmärtänyt kohtaa aivan oikein. Se viittaa 'maailmoihin', joista puhun ja sanoo (selvemmin esitettynä) seuraavaa..."(16)

     H.P.B. kirjoitti huhtikuussa 1890 Englannista Aryavartan teosofeille:

"...Ja mikä tärkeintä, vähintään yksi teistä on täydellisesti hyötynyt siitä (Teosofisesta Seurasta); ja ellei Seura olisi koskaan antanut Intialle muuta kuin yhden tulevan adeptin (Dâmodar), jolla on nyt mahdollisuus tulla jonakin päivänä Mahatmaksi Kali Yugasta huolimatta, tämä seikka jo todistaisi, ettei sitä turhaan perustettu New Yorkissa ja siirretty Intiaan..."(17)

– – – – –

1. H.S. Olcott, Old Diary Leaves, Osa II, s. 95-6.

2. H.S. Olcott, main. teos, Osa II, s. 212.

3. Viisaudenmestarien kirjeitä, s. 534.

4. Hän oleskeli silloin Caprilla Italiassa ja oli postittanut Olcottille kirjeen pyytäen tätä toimittamaan sen edelleen Mahatma K.H:lle. Olcott antoi sen Dâmodarille ja pyysi häntä toimittamaan sen eteenpäin, koska hän kävi öisin K.H:n ashramissa.

5. H.S. Olcott, main. teos, Osa III, s. 31.

6. H.S. Olcott, main. teos, Osa III, s. 54.

7. The Theosophist, elokuu 1932, s. 623-4.

8. Koska kummatkaan näistä ennustuksista eivät ole toteutuneet, meidän on jätettävä huomiotta kaikki Majin paljastukset Dâmodarille. Eräällä käynneistäni hän ennusti, että H.P.B. kuolisi kahden vuoden sisällä tuosta ajasta ja merellä. Kumpikaan näistä ei osoittautunut todeksi. (H.S. Olcott.)

9. Eräänlainen luola, jollaisen joogi kaivaa itselleen elääkseen siellä. Majin guhaa käytti hänen isänsä, joka oli joogi. (H.S. Olcott.)

10. Jotkut paikannimet ovat vaikeasti luettavissa, koska Dâmodar oli kirjoittanut muistikirjaansa pehmeällä lyijykynällä, jonka jälki on ajan saatossa kulunut.

11. H.S. Olcottin Old Diary Leaves, Osa III, s. 259 eteenp.

12. The Theosophist, VII vk., heinäk. 1886, liite, s. cxi.

13. C. Jinarajadasa, Viisaudenmestarien kirjeitä, ens. sarja, kirje 29, s. 72-3.

14. The Theosophist, elokuu 1932, s. 623. Lontoossa 21.11.1889 päivätystä kirjeestä.

15. The Letters of H.P. Blavatsky to A.P. Sinnett, s. 157.

16. The Letters of H.P. Blavatsky to A.P. Sinnett, No. CXIX, lokak. 1885, s. 248.

17. The Theosophist, heinäk. 1929, ja Theosophy, toukok. 1947.

---

HINDU-CHELAN PÄIVÄKIRJA

[William W. Judgen julkaisema neljäosainen artikkelisarja, joka ilmestyi v. 1886 nimellä "Hindu-chelan päiväkirja"(1) The Path-aikakauslehdessä. Päiväkirja perustuu suurelta osin kirjeisiin, jotka Judge sai Dâmodarilta.(2)]

     Joulukuussa Dâmodar saapui Benaresiin, minkä hän toivoi olevan hänen viimeinen pyhiinvaellusmatkansa. Sikäli kuin kykenen tulkitsemaan tätä merkillistä käsikirjoitusta – jossa oli sekaisin etelä-intialaista tamilia ja marathia, joka tunnetusti on aivan erilainen kieli – se osoittaa, että hän oli tehnyt monia pyhiinvaellusmatkoja Intian pyhiin paikkoihin. Tekikö hän niitä vain mielijohteesta vai todella harkitusti, sitä en tiedä. Jos hän olisi ollut vain tavallinen uskonnollisuuteen taipuvainen hindu, voisimme vetää siitä jonkin johtopäätöksen, sillä pyhiinvaellusmatkoja olisi voitu tehdä ansion saavuttamiseksi. Mutta koska hänen on täytynyt kohota kauan sitten jopa Vedojen korusanaisen kudoksen yläpuolelle, emme voi todellakaan kertoa, mistä syystä hän teki näitä matkoja.
     Vaikka nämä paperit ovat olleet kauan hallussani, vasta nyt aika näyttää olevan kypsä niiden julkaisemiseen. Silloin kun sain ne, hän oli jo kauan sitten poistunut näistä kiireisistä tapahtumista paljon kiireisempään paikkaan, ja annan teidän nyt vapaasti julkaista katkelmia ilman hänen persoonansa kuvausta. Kuten tiedätte, nämä ihmiset eivät tahdo itsestään liikkeelle tarkkoja kuvauksia. Jos he ovat todellisia oppilaita, he eivät tahdo koskaan sanoa sitä. Okkulttisen tieteen professorit menettelevät aivan toisin. He kipuavat aina sopivan hetken tullen korkeimmalle paikalle julistamaan oletettua chelauttaan.

* * * "Kaksi kertaa aikaisemmin olen nähnyt nämä hiljaiset temppelit, jotka sijaitsevat pyhän Gangesin virtaavan veden äärellä. Ne eivät ole muuttuneet, mutta mikä muutos minussa onkaan tapahtunut! Kuitenkaan näin ei voi olla, sillä minä ei muutu, vaan ainoastaan ympäröivä verho on joko repeytynyt tai kietoutunut tiukemmin todellisuuden naamion ympärille. * * *
     "Siitä on nyt seitsemän kuukautta, kun sain etuoikeuden kuunnella Kunâlaa. Joka kerta aikaisemmin, kun tulin tapaamaan häntä, leppymätön kohtalo veti minut takaisin. Minua esti karma, oikeudenmukaisuuden laki, joka pakottaa kun emme tahtoisi. Jos olisin silloin horjunut ja palannut elämään, joka tuntui jopa silloin niin kaukaiselta menneisyydeltä, kohtaloni tässä inkarnaatiossa olisi ratkaistu – ja hän ei olisi sanonut mitään. Miksi? Olin onnellinen tietäessäni, että hiljaisuus ei ilmeisesti merkinnyt hänessä mitään mielenkiinnon puutetta minun suhteeni, vaan että vain sama karma olisi esteenä.
     "Hyvin pian tavattuani hänet ensimmäisen kerran tunsin, että hän ei ollut sitä miltä hän ulkoisesti näytti. Sitten tuo tunne kasvoi lyhyen ajan sisällä niin voimakkaaksi uskomukseksi, että ajattelin neljä tai viisi kertaa heittäytyä hänen jalkojensa juureen ja pyytää häntä paljastamaan itsensä minulle. Mutta ajattelin sen olevan hyödytöntä, koska tiesin, että olin täysin epäpuhdas eikä minulle olisi voitu uskoa tuota salaisuutta. Ollen hiljaa ajattelin, että hän luottaisi minuun sitten kun pitäisi minua sen arvoisena.
     "Pidin häntä jonakin suurena hinduadeptina, joka oli ottanut tuon harhamuodon. Mutta tässä vaiheessa heräsi epäröinti, sillä tiesin hänen saavan kirjeitä sukulaisiltaan eri puolilta, ja se pakottaisi hänet käyttämään harhamuotoa kaikkialla maailmassa, sillä jotkut hänen sukulaisistaan asuivat eri maissa, missä hän oli myös ollut. Erilaisia selityksiä tuli mieleeni. * * *
     "Alkuperäinen käsitykseni Kunâlasta, että hän on joku suuri intialainen adepti, oli oikea. Puhuin hänen kanssaan lakkaamatta tästä aiheesta —lähtien, vaikka pelkään, etten ole enkä ehkä tässä elämässä tule heidän seuransa arvoiseksi. Olen aina kallistunut tuohon suuntaan. Olen aina ajatellut vetäytyväni tästä maailmasta ja antautuvani hartaudenharjoituksiin. Ilmaisin Kunâlalle usein aikomukseni, että voisin opiskella tuota filosofiaa, joka yksin voi tehdä ihmisen onnelliseksi tässä maailmassa. Mutta sitten hän tavallisesti kysyi minulta, mitä tekisin siellä yksin? Hän sanoi, että sen sijaan että saavuttaisin päämääräni menisin ehkä sekaisin jättäytymällä yksin viidakkoon ilman kenenkään opastusta; ja että olin kyllin hupsu ajatellessani, että viidakkoon menemällä voisin tavata sattumalta jonkun adeptin; ja että jos todella tahtoisin saavuttaa päämääräni, minun olisi toimittava siellä, missä olin tavannut niin monia hyviä ihmisiä ja myös hänet itsensä. Lisäksi, kun Korkeammat, joita en uskalla mainita muilla nimillä, olisivat tyytyväisiä minuun, he itse kutsuisivat minut kiireisestä maailmasta ja opettaisivat minua yksityisesti.
     "Ja kun typerästi pyysin häntä monta kertaa antamaan joidenkin Korkeampien nimet ja osoitteet, hän sanoi minulle: 'Yksi Veljistämme sanoi minulle, että koska sinä olet niin kovasti minun perääni, minun on parasta kertoa sinulle kerta kaikkiaan, että minulla ei ole oikeutta antaa sinulle mitään tietoja heistä. Mutta jos kysyt tapaamiltasi hinduilta, mitä he tietävät asiasta, saatat kuulla heistä ja joku noista Korkeammista voi ehkä tupsahtaa eteesi ilman että tunnet häntä ja kertoa sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä.' Tässä olivat ohjeet, ja tiesin, että minun on odotettava, ja tiesin lisäksi, että vain Kunâlan kautta voisin saavuttaa päämääräni. * * *
"Kysyin sitten parilta maanmieheltäni ja yksi heistä sanoi nähneensä kaksi tai kolme sellaista ihmistä, mutta he eivät olleet aivan sellaisia kuin hän ajatteli 'Raja Yogien' olevan. Hän sanoi myös kuulleensa miehestä, joka oli näyttäytynyt useita kertoja Benaresissa, mutta kukaan ei tiennyt, missä hän asui. Pettymykseni lisääntyi, mutta en koskaan menettänyt lujaa luottamusta, että adeptit elävät Intiassa ja heitä voi vielä löytyä keskuudestamme. Epäilemättä heitä on muissakin maissa, miksi muuten Kunâla olisi ollut heidän luonaan. * * *
"Vishnurama sanoo eräässä kirjeessään tietyn X:n(3) asuvan Benaresissa ja Swamiji K:n tuntevan hänet. Tietyistä syistä en kuitenkaan voinut puhua Swamiji K:lle suoraan ja kun kysyin häneltä, tunsiko hän X:ää, hän vastasi: 'Jos nyt sellainen mies on olemassa täällä, häntä ei tunneta.' Siten hän vastasi minulle monta kertaa välttelevästi, ja huomasin, että kaikki toiveet mennä Benaresiin olivat ainoastaan pilvilinnoja. Luultavasti olin vain saanut lohdutusta, että olin tekemässä osan velvollisuudestani. Niinpä kirjoitin taas Nilakantille: 'Kuten te neuvoitte, en ole antanut hänen tietää, mitä tiedän hänestä enkä myöskään, mitkä minun aikeeni ovat. Hän näyttää ajattelevan, että tässä minä teen töitä ansaitakseni rahaa ja toistaiseksi olen pitänyt hänet pimeydessä itseni suhteen ja haparoin itsekin pimeydessä. Odottaen teiltä valaistusta jne.' * * *
     "Tässä eräänä päivänä Nilakant tuli yllättäen tänne ja tapasin Sw. K:n ja hänet yhdessä, jolloin yllätyksekseni K mainitsi heti X:n sanoen, että hän tunsi hänet hyvin ja että hän tuli usein tapaamaan häntä, ja sitten hän tarjoutui viemään meidät sinne. Mutta juuri kun olimme lähdössä, paikalle saapui eräs englantilainen virkamies, joka oli tehnyt Kunâlalle jonkin palveluksen joskus menneisyydessä. Hän oli jotenkin kuullut X:stä ja hänen annettiin tulla. Sellaiset ovat karman tiet.
     "Oli ehdottoman välttämätöntä, että hän tulisi myös, vaikkei epäilemättä hänen eurooppalainen kasvatuksensa sallisi hänen hyväksyä kuin puoliksi oppia karmasta, joka on niin punoutunut eteenpäin ja taaksepäin elämiimme, sekä nykyisiin että menneisiin ja tuleviin. Keskustelusta K:n kanssa en saanut mitään, ja niinpä tulimme pois. Seuraavana päivänä X tuli tapaamaan meitä. Hän ei koskaan puhu itsestään vaan 'tästä ruumiista'. Hän kertoi minulle, että hänellä oli ensin ollut fakiirin ruumis. Laukauksen vaurioitettua fakiirin kättä hänen ohittaessaan Bhurtporen linnoitusta hänen täytyi vaihtaa ruumista. Hän valitsi toisen ruumiin, sen jossa hän nyt on.
     "Tuohon aikaan eräs noin seitsemänvuotias lapsi oli kuolemassa ja ennen täydellistä fyysistä kuolemaa tämä fakiiri oli astunut tuohon ruumiiseen ja käytti sitä myöhemmin kuin omaansa. Hän ei siis ole kaksin verroin sitä miltä hän näyttää. Fakiirina hän oli opiskellut joogatiedettä 65 vuotta, mutta tuon opiskelun keskeydyttyä hänen vahingoittuessa ja jäädessä kykenemättömäksi suorittamaan tehtäväänsä hänen oli valittava toinen ruumis. Nykyisessä ruumiissaan hän on ollut 53 vuotta, ja niin muodoin sisäinen X on 118 vuotta vanha. * * *
     "Yöllä kuulin hänen keskustelevan Kunâlan kanssa ja huomasin, että kaikilla oli sama guru, joka itse on hyvin suuri adepti, jonka ikä on 300 vuotta, vaikka hän näyttää olevan ainoastaan 40.(4) Muutaman vuosisadan sisällä hän tulee astumaan Kshatriyan(5) ruumiiseen ja tekemään joitakin suuria tekoja Intialle, mutta tuo aika ei ole vielä tullut.
     "Eilen menin Kunâlan kanssa katsomaan valtavia, omituisia temppeleitä, jotka esi-isämme ovat jättäneet tänne. Jotkut ovat raunioina ja jotkut osoittavat ainoastaan ajan kulumista. Miten eri tavalla ymmärränkään näitä rakennuksia nyt, kun Kunâla on kiinnittänyt huomioni merkityksiin, joita en ikinä ennen nähnyt, verrattuna siihen millaisina näin ne ensimmäisellä pyhiinvaellusmatkallani, jonka tein monta vuotta sitten  isäni kanssa." * * * * *

     Kirjoittaja on ilmeisesti muuttanut tässä kohtaa suurta osaa käsikirjoitusta, vaikka se on kirjoitettu samanlaisin merkein kuin loppuosa, merkiten itselleen tarkoitettuja avainsanoja. Ne voitaisiin ehkä selittää pienin ponnistuksin, mutta minun on kunnioitettava hänen tahtoaan pitää nuo käsikirjoituksen osat, jotka on siten muutettu, koskemattomina. Näyttää siltä, että joistakin salaisia asioita koskevista seikoista tai ainakin asioista, joiden hän ei halunnut tulevan ymmärretyiksi ensi silmäyksellä, on tässä kohtaa tehty lyhyitä muistiinpanoja. Jäljennän siitä niin pienen osan kuin vain voidaan kertoa rikkomatta luottamusta.
     On ilmeistä, että hän oli ollut usein aikaisemmin Benaresin pyhässä kaupungissa ja oli nähnyt sen pelkästään uskovaisten pyhiinvaelluspaikkana. Silloin hän näki nuo kuuluisat temppelit ainoastaan temppeleinä. Mutta nyt hän huomasi Kunâlan opastuksella, että jokainen todella vanha rakennus tuolla alueella oli rakennettu tarkoituksena kaivaa katoamattomaan kiveen hyvin vanhan uskonnon symboleja. Kunâla kertoi hänelle, että temppelit oli tehty aikana, jolloin tavallisen kansan oli vaikeata kuvitella, että voisi koskaan kohota kansoja, jotka olisivat tietämättömiä universaalisesti tunnetuista totuuksista tai että pimeys varjostaisi ihmisten älyä, ja silloin oli monia hallitsijoiden ja kansan tuntemia adepteja. Kova kohtalo ei vielä ollut ajanut heitä sivistyksestä kaukana oleviin paikkoihin, vaan he asuivat temppeleissä, ja koska heillä ei ollut maallista mahtia, he ylläpitivät moraalista valtaa, joka oli paljon suurempi kuin mikään maan kuninkuus.(6)
     Nuo adeptit tiesivät, että tulisi aika, jolloin pimeän kauden voimakas vaikutus saisi ihmiset jopa unohtamaan sen, että tuollaisia olentoja on ollut olemassa tai että koskaan olisi ollut muita oppeja kuin sellaisia, jotka perustuvat materialistisiin minun ja sinun oikeuksiin. Jos opetukset olisi jätetty vain paperille tai papyrukselle tai pergamentille, ne olisivat kadonneet helposti kasvi- ja eläinkalvojen luonnollisen hajoamisen vuoksi. Mutta kivet kestävät lempeässä ilmastossa iät ja ajat. Niinpä nämä adeptit, joista jotkut olivat todella jopa Maha Rajoja(7), rakennuttivat temppelit sellaisin symbolisin koristein, että tulevat rodut voivat tulkita niistä oppeja. Dâmodar sanoo, että tässä ilmenee suuri viisaus, sillä niiden kaivertaminen vallitsevaa kieltä käytetyin lausein olisi tehnyt tyhjäksi tarkoituksen, sillä myös kielet muuttuvat, ja meillä olisi samanlainen sekamelska kuin egyptiläisten hieroglyfien tapauksessa, ellei avainkiveä olisi myös tehty; mutta se puolestaan olisi voinut kadota tai vuorostaan olla käsittämätön. Symboleihin kätketyt ajatukset eivät muutu kielestä riippumatta ja symbolit ovat kuolemattomasti selviä, koska ne löytyvät itse luonnosta. Tämän asian johdosta hän kirjoittaa Kunâlan kertoneen hänelle, että käytetty kieli ei ollut sanskrit vaan paljon vanhempi ja nyt tuntematon kieli.
     Käsikirjoituksen erillisestä lauseesta on aavistettavissa Kunâlan viitanneen erikoiseen, monta vuotta sitten pystytettyyn ja nyt näkyvissä olevaan rakennukseen toisessa osassa Intiaa. Sen avulla hän kuvasi älykkään ja älyttömän rakennelman eroa. Tuo rakennus oli chandalan(8) aivojen tuote. Hän oli rikastunut erikoisesta oikusta. Rajan astrologit olivat kertoneet tälle jonkin tärkeän tapahtuman jälkeen, että hänen täytyi antaa suunnaton summa rahaa ensimmäiselle henkilölle, jonka hän näkisi seuraavana päivänä, ja he aikoivat itse saapua paikalle varhain. Seuraavana päivänä (epä)tavallisen varhain Raja nousi ylös, katsoi ikkunasta ja näki chandalan. Kutsuen astrologinsa ja neuvostonsa ja köyhän lakaisijan luokseen hän lahjoitti tälle satoja tuhansia rupioita. Tällä rahalla chandala rakensi graniittirakennuksen, jonka neljästä kulmasta riippui suunnattoman suuret massiiviset ketjut. Sen ainoa symboliikka oli kohtalon kahleiden muutos; köyhästä alhaisesta kastista erittäin rikkaaksi alhaiseksi kastiksi. Ilman kertomusta rakennus ei kerro mitään.
     Mutta temppelien kaiverretut symbolit, kuten myöskään niiden suhteet eivät tarvitse mitään kertomusta tai tietoja historiallisista tapahtumista. Näin Dâmodar kirjoittaa Kunâlan kertoneen hänelle. Hän sanoo myös, että tämä symboliikka ei ulotu vain oppeihin ja kosmologioihin, vaan myös ihmisrakennetta, henkistä ja aineellista, koskeviin lakeihin. Tämän osan selitys sisältyy käsikirjoituksen muutettuihin ja salaisiin osiin. Hän jatkaa sitten:

* * * "Eilen auringonlaskun jälkeen, kun Kunâla ja X keskustelivat, Kunâla näytti äkkiä siirtyvän epätavalliseen tilaan ja kymmenen minuuttia myöhemmin suuri määrä malvankukkia putosi päällemme katosta.
     "Minun on nyt mentävä — luo ja hoidettava se asia, jonka hän määräsi minulle. Velvollisuuteni on kyllin selvä, mutta miten olen tietävä, suoritanko sen asianmukaisesti. * * * Kun olin siellä ja lopetettuani työni ja valmistautuessani palaamaan tänne vaelteleva fakiiri kohtasi minut ja kysyi, voisinko ohjata hänet oikealle tielle Karliin. Opastin häntä, ja hän esitti sitten minulle joitakin kysymyksiä, joista näytti kuin hän olisi tiennyt, mikä minun tehtäväni oli ollut; hänellä oli myös hyvin merkitsevä ilme kasvoillaan ja monet hänen kysymyksistään oli ilmeisesti esitetty, jotta ilmaisisin hänelle joitakin asioita, joita Kunâla oli kertonut minulle juuri ennen Benaresista lähtöään vaitiolon velvoituksin. Kysymykset eivät päällisin puolin osoittaneet sitä, mutta olivat luonteeltaan sellaisia asioita koskevia tiedusteluja, että ellen olisi ollut huolellinen, olisin rikkonut lupaukseni. Hän jätti sitten minut sanoen: 'Sinä et tunne minua, mutta voimme tavata toisemme.' * * *
     "Palasin eilen illalla ja näin ainoastaan X:n, jolle kerroin tapahtumasta fakiirin kanssa. Hän sanoi, että 'se joka sanoi nuo asiat, ei ollut kukaan muu kuin Kunâla itse, joka käytti fakiirin ruumista. Ja jos nyt näkisit fakiirin uudelleen, hän ei muistaisi sinua eikä kykenisi toistamaan kysymyksiään, koska tuolloin hänet oli ottanut tarkoituksellisesti hallintaansa Kunâla, joka usein teki sellaista.' Kysyin sitten häneltä, oliko Kunâla todellakin tuossa tapauksessa astunut fakiirin ruumiiseen, koska olin kummallisen haluton kysymään Kunâlalta sellaisia asioita. X vastasi, että jos aioin kysyä, oliko hän todella astunut fakiirin henkilöön, vastaus oli ei, mutta jos tarkoitin kysymykselläni, oliko Kunâla vallannut fakiirin tajunnan korvaten sen omallaan, vastaus oli kyllä. Ja hän jätti minut tekemään omat johtopäätökseni. * * *
     "Minulle näytettiin eilen menettelytapa, jota käytetään, kun astutaan tyhjään ruumiiseen tai miten käytetään sellaista, jolla on oma asukkaansa. Huomasin, että molemmissa tapauksissa se oli sama ja kävi myös ilmi, että bhut(9) menee juuri samaa tietä ottaessaan joidenkin naisparkojen ruumiin tai tajunnan haltuunsa, kuten maassani joskus tapahtuu. Ja bhut saa myös joskus haltuunsa osan riivatun henkilön ruumiista, sellaisen kuin käsivarsi tai käsi, ja tämän se tekee vaikuttamalla siihen aivojen osaan, joka on yhteydessä käsivarteen tai käteen; sama koskee kieltä ja muita äänielimiä.
     "En olisi sallinut kenenkään muun henkilön kuin Kunâlan tekevän ruumiillani sellaisia kokeita. Mutta olin täysin varma, ettei hän ainoastaan olisi päästämättä minua sisään takaisin, vaan myös ettei hän sallisi kenenkään oudon, ihmisen tai gandharvan(10) tulla jälkeensä. Menimme — ja hän * * * Tunsin, että olin äkkiä astunut vapauteen. Hän oli vierelläni ja aluksi luulin, että hän oli vasta alkanut. Mutta hän kehotti minua katsomaan ja siinä matolla näin ruumiini, ilmeisen tajuttomana. Kun katsoin * * * itseni ruumis, avasi silmänsä ja nousi. Se oli silloin minua korkeampi, sillä Kunâlan elähdyttävä voima liikutti ja ohjasi sitä. Se näytti jopa puhuvan minulle. Sen ympärillä sitä veti puoleensa nuo magneettiset vaikutukset, värisevät ja liikkuvat astraalimuodot, jotka turhaan yrittivät kuiskata korvaan tai astua samaa tietä. Turhaan! Kunâlan lähistö tai ilma tuntui pakottavan ne pois. Kääntyen katsomaan häneen ja toivoen näkeväni hänet samadhitilassa hän hymyili kuin ei mitään tai korkeintaan vain osa hänen voimastaan olisi otettu pois * * * toinen hetki ja olin jälleen oma itseni, matto tuntui koskettaessani viileältä, bhutit olivat menneet ja Kunâla pyysi minua nousemaan.

     "Hän on kehottanut minua menemään —n vuoristoon, missä — ja — yleensä asuvat, ja hän sanoi, että vaikka en näkisi ketään ensimmäisellä kerralla, magnetoitu ilma, missä he elävät, tekisi minulle erittäin hyvää. He eivät yleensä pysähdy yhteen paikkaan, vaan muuttavat aina paikasta toiseen. He kokoontuvat kuitenkin kaikki yhteen tiettyinä päivinä vuodesta tiettyyn paikkaan lähellä Bhadrinatia, Intian pohjoisosassa. Hän muistutti minua, että koska Intian pojista tulee aina vain pahempia, nuo adeptit ovat vähitellen vetäytyneet yhä enemmän pohjoista kohti Himalajan vuoristoon. * * * Mistä tärkeästä syystä minun kannattaa aina olla Kunâlan kanssa. Ja nyt X kertoo minulle tämän saman asian, jonka olen aina tuntenut. Kaiken aikaa minulla on ollut ja yhä on voimakas tunne, että olen ollut kerran hänen kuuliaisin ja nöyrin oppilaansa edellisessä olemassaolossa. Kaikki toiveeni ja tulevaisuuden suunnitelmani ovat senvuoksi keskittyneet häneen. Siksi matkani sisämaahan on tehnyt minulle hyvää, nimittäin vahvistanut uskoani, mikä on pääperustus, jolle suuri rakennus tulee rakentaa. * * *
     "Kun ohitin Ramalingan aitausta kantaen pientä eurooppalaistekoista lamppua ja vaikka ei tuullut, sen valo heikkeni useita kertoja. En kyennyt selittämään sitä. Sekä Kunâla että X olivat kaukana. Mutta toisena hetkenä valo äkkiä sammui kokonaan, ja kun pysähdyin, syvästi kunnioitetun Kunâlan – jonka oletin olevan monen mailin päässä – ääni puhui minulle ja huomasin hänen seisovan siinä. Puhuimme tunnin ajan; ja hän antoi minulle hyviä neuvoja, vaikken ollut pyytänyt niitä – niin on aina, että kun menen pelottomasti eteenpäin enkä pyydä mitään, saan apua todella kriittisenä hetkenä. Hän siunasi sitten minut ja meni pois. En kuitenkaan uskaltanut katsoa, mihin suuntaan.
     "Tuon keskustelun aikana kerroin sammuvasta valosta ja pyysin selitystä, mutta hän sanoi, ettei minulla ollut mitään tekemistä sen kanssa. Sanoin sitten, että tahdoin tietää, koska pystyin selittämään sen kahdella tavalla, nim.: 1) että hän teki sen itse, tai 2) joku muu teki sen hänen puolestaan. Hän vastasi, että vaikka sen tekisi joku muu, kukaan joogi ei tee mitään, ellei hän näe pyyntöä toisen joogin mielessä.(11) Tämä merkitys karkotti pois mielestäni koko toiveen tietää, kuka sen teki, oliko se hän itse tai elementaali tai joku toinen henkilö. Sillä minulle on tärkeämpää tietää edes osa laeista, jotka hallitsevat sellaista asiaa, kuin se, kuka panee nuo lait toimimaan. Jopa jokin sokea tapahtumaketju voi saada sellaisia luonnonvoimia toimimaan samojen lakien mukaisesti, niin että tieto, että luonto teki sen olisi merkityksetöntä tietoa.
     "Olen aina tuntenut ja tunnen yhä voimakkaasti, että olen jo aikaisemmin opiskellut Kunâlan kanssa tätä pyhää filosofiaa ja minun on täytynyt olla aikaisemmassa elämässä hänen nöyrin ja kuuliaisin oppilaansa. Näin on täytynyt olla, tai miten sitten selittyvät minussa syntyneet tunteet, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, vaikkei tuohon tapahtumaan liittynyt mitään erityistä ja merkittävää. Kaikki toiveeni ja suunnitelmani ovat keskittyneet häneen eikä mikään maailmassa voi horjuttaa luottamustani häneen varsinkaan, kun monet bramiini-tuttavani sanovat minulle saman ilman aikaisempaa keskustelua.* * *
     "Menin eilen Durgan suureen juhlaan ja vietin melkein koko päivän etsien joitakin Kunâlan ystäviä suunnattoman suuresta joukosta miehiä, naisia, lapsia ja kerjäläisiä, sillä hän sanoi kerran minulle, ettei minun pitäisi koskaan olla varma, etteikö heitä olisi lähelläni, mutta en löytänyt ketään, joka olisi näyttänyt vastaavan ajatuksiani. Kun seisoin joen partaalla olevilla portailla ajatellen, että ehkä minut oli jätetty yksin kärsivällisyyteni koettelemiseksi, eräs vanha ja raihnainen bairâgin nykäisi hihastani ja sanoi: 'Älä koskaan odota näkeväsi jotakuta, vaan ole aina valmis vastaamaan, jos joku puhuu sinulle; ei ole viisasta tähyillä itsesi ulkopuolelle Vasudevan suuria seuraajia: katso mieluummin sisällesi.'
     "Tämä hämmästytti minua, koska oletin hänen kerjäävän tai pyytävän minulta jotakin tietoa. Ennenkuin tajusin, hän oli muutamin askelin kadonnut ihmisjoukkoon ja yritin turhaan etsiä häntä: hän oli kadonnut. Mutta opetus ei ole hukassa.
     "Huomenna palaan I—.
     "Todella hyvin uuvuttava ruumiillisessa merkityksessä oli viime viikon ja erityisesti eilisillan työ, ja loikoiltuani matollani viime yönä jatkettuani työntekoa pitkälle yöhön vajosin nopeasti sikeään uneen. Olin nukkunut tunnin pari, kun heräsin hätkähtäen ja löysin itseni täydellisestä yksinäisyydestä ja ainoastaan sakaalien kauhea ulvonta viidakossa häiritsi minua. Kuu loisti kirkkaasti ja kävelin tämän eurooppalaistyylisen talon ikkunan luo, avasin sen ja katsoin ulos. Huomatessani että uni oli kaikonnut jatkoin jälleen noiden palmulehvien käsittelyä. Juuri kun olin aloittanut, koputus kiinnitti huomioni ja avasin oven. Olin ilosta suunniltani nähdessäni Kunâlan seisomassa siinä, kerran taas odottamatta.
     "'Pane turbaani päähäsi ja tule mukaani', hän sanoi ja kääntyi pois.
     "Pistäen sandaalit jalkaani ja siepaten turbaanini kiirehdin hänen jälkeensä peläten, että kadottaisin mestarin ja menettäisin huono-onnisena jonkin erinomaisen tilaisuuden.
     "Hän käveli viidakkoon ja kääntyi syrjäiselle polulle. Sakaalit tuntuivat jäävän matkan päähän; silloin tällöin mangopuissa yläpuolella suuret lepakot kahistelivat siellä täällä samalla, kun saatoin selvästi kuulla pelästyneen käärmeen aikaansaaman kummallisen matelevan äänen, kun se vetäytyi kiireisesti pois lehtien päältä. En tuntenut pelkoa, koska mestari oli edellä. Lopulta hän tuli paikkaan, joka näytti olevan vailla puita, ja kumartuen alas näytti painavan kättään ruohoon. Näin sitten, että siellä oli hyvin merkillisesti suunniteltuun portaikkoon johtava salaovi tai sisäänkäynti. Portaat veivät alas maahan. Hän meni alas enkä voinut muuta kuin seurata. Ovi sulkeutui takanani, mutta ei kuitenkaan ollut pimeää. Siellä oli paljon valoa, mutta mistä se tuli, siitä en välittänyt silloin enkä voi nyt kertoa. Se muistutti minua vanhoista salaperäisistä taruistamme, joita meille kerrottiin nuoruudessamme pyhiinvaeltajista, jotka menivät alas devojen maahan, missä oli paljon valoa, vaikkei päivänvaloa näkynyt.
     "Portaiden pohjalla oli käytävä. Siellä näin ihmisiä, mutta he eivät puhuneet minulle eivätkä tuntuneet edes nähneen minua, vaikka heidän silmänsä olivat suuntautuneet minuun. Kunâla ei sanonut mitään, vaan käveli päähän, missä oli huone, missä oli monia ihmisiä. He näyttivät yhtä suurilta kuin hän, mutta paljon pelottavimmilta. Yksi heistä istui äärimmäisessä päässä."

*      *      *       *      *       *      *

     [Tässä on sekava joukko symboleja ja salakirjoitusta ja tunnustan, etten kykene tulkitsemaan sitä, ja jos kykenisinkin, kieltäytyisin siitä, koska oletan, että kyseessä on hänen oma tapansa merkitä muistiin, mitä tuossa huoneessa tapahtui. Enkä usko, että sen pelkkä lukeminen antaisi mitään kenellekään muulle kuin kirjoittajalle itselleen siitä syystä, että se on aivan ilmeisesti hajanainen. Esimerkiksi, löydän tuosta lopusta eräänlaista merkkikieltä tilojen ja tasojen jaosta: koskeeko se tietoista, elähdytettyä vai elementaalielämää, sitä en voi sanoa; ja jokaisessa osassa on hieroglyfejä, jotka voivat vastata eläimiä tai astraalimaailman asukkaita tai mitä tahansa muuta – jopa vain ajatuksia. Siksi siirryn tekstissä eteenpäin.]

     "Vielä kerran tulin käytävään, mutta en koskaan tietääkseni tullut ylös rappusia, ja hetkeä myöhemmin olin taas huoneessani. Se oli ihan kuin lähtiessäni sieltä ja pöydältä löysin palmunlehvät niinkuin olin jättänyt ne, paitsi että niiden välissä oli Kunâlan käsialaa oleva kirjelappu, jossa luki:
     "'Nilakant – älä yritä vielä ajatella kovasti noita asioita, jotka olet juuri nähnyt. Anna opetusten vajota syvälle sydämeesi, ja ne selviävät itsestään. Näen sinut huomenna.' * * * *
     "Mikä suuri siunaus minulle olla Kunâlan seurassa niin monta päivää, jopa kun menimme —. Hyvin harvoin hän kuitenkaan sanoi mitään rohkaisun sanoja tai hyviä neuvoja, miten minun olisi jatkettava. Hän tuntuu jättävän minut etsimään omaa tietäni. Luulen, että se on oikein, koska muuten ihminen ei koskaan saavuttaisi yksilöllistä voimaa tai kehittäisi erottamiskykyä. Onnellisia olivat nuo hetket, jolloin ainoastaan keskiyöllä kävimme keskusteluja. Kuinka todeksi tunsin silloin Agroushada Parakshain sanat:
     "'Kuuntele, kuinka Sudra nukkuu kuin koira kopissaan, kuinka Vaisya uneksii aarteista, joita hän on kokoamassa, kuinka Raja nukkuu naistensa keskellä. Tämä on hetki, jolloin tosi ihmiset, jotka eivät ole lihansa vallassa, aloittavat tieteiden tutkimisen.'(12)
     "Keskiyön hetkissä täytyy olla erityistä voimaa. Ja opin eilen vilkaistuani erään englantilaisen kirjaa, että jopa nuo puolibarbaarit puhuvat tuosta ajankohdasta 'lumoavana hetkenä'. Olen kuullut, että heidän keskuudessaan 'lumoava' tarkoittaa maagisten kykyjen omaamista. * * *
     "Pysähdyimme B—ssä sijaitsevassa vierasmajassa eilen illalla, mutta se oli täynnä, joten jäimme terassille yöksi. Mutta vielä kerran minulla oli onni käydä tapaamassa Kunâlan kanssa erästä hänen ystäväänsä, jota arvostan suuresti ja joka toivoakseni antaa myös minulle siunauksen.
     "Kun kaikki olivat hiljentyneet, hän pyysi minua lähtemään kanssaan merelle, joka ei ollut kaukana. Kävelimme noin kolmen neljännestunnin ajan merenrantaa pitkin ja astuimme sitten ikäänkuin mereen. Aluksi pelkäsin hiukan, mutta huomasin, että siellä tuntui olevan polku, vaikka vettä oli kaikkialla ympärillämme. Hän edellä ja minä seuraten häntä kuljimme noin seitsemän minuutin ajan. Tulimme sitten pienelle saarelle. Sillä oli rakennus ja sen katolla kolmiomainen valo. Merenrannalta katsottuna saari olisi näyttänyt kuin vihreiden pensaiden peittämältä eristetyltä paikalta. Siellä on vain yksi sisäänkäynti sisäpuolelle pääsemiseksi. Eikä kukaan löydä sitä, ellei paikan hallussapitäjä tahdo etsijän löytävän sitä.
     "Saarella meidän oli kuljettava ympäriinsä jonkin matkaa, ennenkuin tulimme varsinaisen rakennuksen eteen. Edessä on pieni puutarha ja siellä istumassa eräs toinen Kunâlan ystävä, jolla oli samanlainen ilme silmissään kuin hänellä. Tunnistin hänet myös yhdeksi niistä, jotka olivat maanalaisessa huoneessa. Kunâla istuutui ja minä seisoin heidän edessään. Viivyimme hetken ja näimme osan paikasta. Kuinka miellyttävä se onkaan! Ja sisällä hänellä on pieni huone, jonne hän jättää ruumiinsa, kun hän itse liikkuu muissa paikoissa. Miten viehättävä paikka ja miten ihastuttava ruusujen ja muiden kukkien tuoksu! Kunpa voisin vierailla usein tuossa paikassa. Mutta en voi tuudittautua tuollaisiin joutaviin unelmiin enkä tuon tapaiseen haluun. Paikan isäntä kosketti siunaavalla kädellään päätäni ja me menimme takaisin vierastaloon ja huomiseen täynnä kamppailuja ja yhteenottoja ihmisten kanssa, jotka eivät näe valoa eivätkä kuule tulevaisuuden suurta kutsua; jotka ovat surun vallassa, koska he ovat lujasti kiinni tunnekohteissa. Mutta kaikki ovat veljiäni ja minun on yritettävä edelleen tehdä mestarin työtä, joka on itse asiassa vain Todellisen Itsen – joka on Kaikki ja Kaikessa – työtä.

     "Olen käynyt läpi tuota viestiä, jonka sain heti palattuani maanalaisesta huoneesta, olla ajattelematta vielä liian kovasti siellä näkemääni, vaan antaa opetuksen vajota syvälle sydämeeni. Voiko olla totta – eikö sen todellakin pidä olla totta – että meillä on kehityksessämme kausia, jolloin fyysisten aivojen täytyy levätä, jotta niillä olisi aikaa paljon vähemmän käsittävänä koneena kuin jotkut englantilaiset professorit sanovat niiden olevan sulattaa se, minkä ne ovat saaneet, samalla kun todelliset aivot – henkiset aivot, kuten me sanoisimme – kuljettavat niin kiireisesti kuin suinkin kaikkia päästä temmattuja ajatusvirtoja. Totta kai tämä on vastoin kaikkea modernia tiedettä, josta kuulemme niin paljon nyt kun sitä esitellään koko Aasiassa, mutta se on täysin johdonmukaista minulle.
     "Käsitelläkseni asiaa uudelleen: Menin Kunâlan kanssa tuohon maanalaiseen paikkaan ja siellä näin ja kuulin mitä opettavaisimpia ja vaikuttavimpia asioita. Palaan huoneeseeni ja alan ratkoa niitä kaikkia, harkita ja jälleenharkita niitä mielessäni tarkoituksenani selvittää kaikki ja keksiä, mitä tuo kaikki voi merkitä. Mutta Kunâlan minulle lähettämä viesti kehottaa keskeyttämään tämän pohdinnan ja antamaan kaiken näkemäni vajota syvälle sydämeeni. Suhtaudun kunnioittavasti hänen jokaiseen sanaansa, joiden merkitystä harkitsen tarkkaan, koska hän ei koskaan käytä niitä huolimattomasti. Kun hän siis sanoo ´antamaan sen vajota 'sydämeeni'´ samassa lauseessa, jossa hän viittaa ajattelevaan osaani – järkeeni – miksi hän tarkoittaa sydämeni erottamista järjestäni (mind) ja antaa suuremman ja tärkeämmän voiman sydämelle.
     "Tottelin käskyä ja pakotin itseni niin hyvin kuin mahdollista unohtamaan näkemäni ja sen mikä askarrutti minua ja ajattelin muita asioita. Muutaman päivän kuluttua eräänä iltapäivänä ajatellessani erästä Vishnu Puranassa kerrottua episodia satuin katsomaan ylös vanhaa taloa, jota olin ohittamassa ja pysähdyin tutkimaan erikoista laitetta terassilla. Sitä pohtiessani vaikutti siltä kuin joko tuo laite tai talo tai itse tapaus, niin merkityksetön kuin se olikin, olisi aukaissut useita ajatusteitä maanalaiseen huoneeseen, saanut ne kaikki selkeiksi, osoittanut suureksi ilokseni minulle ratkaisun yhtä eloisasti kuin hyvin esitetty ja valaistu esitys. Nyt saatoin havaita selvästi, miten henkinen ihminen oli käyttänyt noita muutamia päiviä – jotka vaikuttivat ehkä hukkaan heitetyiltä, koska ne olivat poissa tuon tapahtuman ja sen opetusten mietiskelystä – suureksi hyödykseen selvittäessään sotkeutuneen vyyhdin samalla, kun paljon kehutut aivot olivat olleet toimettomina. Yhtäkkiä tuli välähdys ja sen mukana tieto.(13) Mutta minun ei pidä luottaa noihin välähdyksiin, minun on annettava aivojen ja niiden johtajan, aineiston, työskennellä yhdessä. * * * * * *

     "Viime yönä juuri kun olin menossa levolle, Kunâlan ääni kutsui minua ulkopuolelta ja menin sinne heti. Katsoen minua kiinteästi hän sanoi: 'Tahdomme nähdä sinut.' Ja puhuessaan hän muuttui vähitellen tai katosi tai sulautui toisen ihmisen muotoon, jolla oli kunnioitusta herättävät kasvot ja silmät ja jonka muoto tuli nähtävästi Kunâlan ruumiin aineksesta. Samanaikaisesti siellä seisoi kaksi muuta pukeutuneina tiibetiläisiin pukuihin. Toinen heistä meni huoneeseen, josta olin tullut esiin. Tervehdittyäni heitä kunnioittavasti ja tietämättä heidän aikeitaan sanoin suurimmalle:
     "'Onko teillä joitakin ohjeita annettavana?'
     "'Jos on jotakin, se ilmoitetaan sinulle kysymättä', hän vastasi, 'pysy hiljaa siinä missä olet.'
     "Sitten hän alkoi katsoa minuun kiinteästi. Minulla oli hyvin miellyttävä tunne, ikäänkuin olisin poistumassa ruumiistani. En voi kertoa nyt, kuinka paljon aikaa kului siitä tähän, kun nyt kirjoitan tätä muistiin. Mutta näin, että olin erikoisessa paikassa. Se oli —n yläpää —vuorijonon juurella. Siellä oli paikka, missä oli vain kaksi taloa aivan vastapäätä toisiaan, eikä mitään muuta merkkiä asumisesta. Toisesta tuli ulos vanha fakiiri, jonka näin Durga-juhlassa, mutta kuinka muuttuneena ja kuitenkin samana: silloin niin vanha, niin epämiellyttävä; nyt niin nuori, niin loistava ja kaunis. Hän hymyili minulle hyväntahtoisesti ja sanoi:
     "'Älä koskaan odota näkeväsi jotakuta, vaan ole aina valmis vastaamaan, jos joku puhuu sinulle; ei ole viisasta tähyillä itsesi ulkopuolelle Vasudevan suuria seuraajia: katso mieluummin sisällesi.'
     "Täsmälleen fakiiriparan sanat!
     "Hän kehotti sitten minua seuraamaan itseään.
     "Kuljettuamme lyhyen matkaa, noin puoli mailia, tulimme —vuorijonon alla sijaitsevan luonnollisen maanalaisen käytävän suulle. Polku on hyvin vaarallinen. Alapuolella virtaa —joki koko padottujen vesien raivolla ja siellä on luonnollinen pengertie, jota pitkin voi kulkea. Siitä voi kulkea vain yksi ihminen kerrallaan ja yksikin väärä askel sinetöi matkaajan kohtalon. Tämän pengertien lisäksi siellä on useita laaksoja ylitettävänä. Käveltyämme melkoisen matkan tämän maanalaisen käytävän läpi tulimme avoimelle tasangolle L—K:ssa. Siellä sijaitsee tuhansia vuosia vanha, suuri massiivinen rakennus. Sen edessä on suunnattoman suuri egyptiläinen Tau. Rakennus lepää seitsemän suuren pilarin päällä, kaikki pyramidin muotoisia. Sisäänkäyntiportilla on suuri kolmiomainen kaari ja sisällä on useita huoneistoja. Rakennus on niin iso, että uskon sinne hyvinkin mahtuvan kaksikymmentätuhatta ihmistä. Joitakin huoneita näytettiin minulle.
     "Tämän täytyy olla kaikkien — -luokkaan kuuluvien keskuspaikka, jossa saadaan vihkimys ja vietetään tarpeellinen aika.
     "Astuimme sitten suureen halliin oppaani perässä. Hän oli nuorekkaan näköinen, mutta hänen silmissään oli aikakausien katse. * * * * Tämän paikan loisto ja rauha herättää sydämessä kunnioitusta. Sisällä oli kohta, jota me kutsuisimme alttariksi, mutta sen on oltava paikka, johon keskittyy kokouksen koko voima, tarkoitus, tieto ja vaikutus. Sillä  pää—lle, korkeimmalle —lle kuuluvan istuimen tai paikan tai valtaistuimen ympärillä on sanoin kuvaamaton loisto, joka muodostuu säteilystä, joka näyttää säteilevän tuolla paikalla istuvasta. Tuon valtaistuimen ympäristö ei ollut häikäisevä, ei liioin itse paikka millään tavoin koristeltu – kaikki lisäloisto oli kokonaan lähtöisin aurasta, joka virtasi Hänestä, joka istui siinä. Ja hänen yläpuolellaan luulin näkeväni siinä seisoessani kolme kultaista kolmiota ilmassa yläpuolella. – Kyllä ne olivat siellä ja näyttivät hehkuvan ylimaallisella loistolla, joka osoitti niiden inspiroidun alkuperän. Mutta eivät ne eikä paikan täyttänyt valo olleet mekaanisten laitteiden aikaansaamia. Katsoessani ympärilleni näin, että muilla oli kolmio, joillakin kaksi, ja kaikilla tuo erikoinen, loistava valo."

     [Tässä jälleen esiintyy joukko symboleja. On ilmeistä, että juuri tässä kohtaa hän tahtoi merkitä muistiin yksityiskohdat vihkimyksestä, jonka hän toivoi muistavansa. Ja minun on myönnettävä, etten kykene selvittämään niiden merkitystä. Se täytyy jättää intuitiollemme ja mahdollisesti tulevalle kokemuksellemme meidän tapauksessamme.]

*           *            *            *

     "14 päivä uudesta kuusta. Yön tapahtumat vihkimyshallissa antoivat minulle paljon pohdittavaa. Oliko se unta? Petänkö itseäni? Voiko olla niin, että kuvittelin kaiken tämän? Tällaisia arvottomia kysymyksiä risteili mielessäni päiviä myöhemmin. Kunâla ei viittaa aiheeseen enkä voi esittää hänelle kysymystä. Enkä tahdo. Päätän, että tuleepa mitä tahansa, minun on päästävä ratkaisuun tai sen on tultava itsestään.
     "Mitä hyötyä minulle on kaikista opetuksista ja symboleista, ellen voi kohota tuolle syvällisen tiedon tasolle ja ellen sen avulla itse, itseni avulla, kykene ratkaisemaan arvoitusta ja osaa erottaa oikeaa väärästä ja illusorisesta? Ellen pysty itse lopettamaan näitä epäilyjä, katkomaan näitä tietämättömyyden kahleita, se osoittaa, että en ole vielä kohonnut näiden epäilyjen yläpuolelle olevalle tasolle. **** Viime yönä ajettuani koko päivän takaa mentaalisen taivaani läpi noita nopeita tasapainon hävittäjiä – mentaalisia muuttolintuja – kävin makuulle ja siinä ollessani korviini kantautuivat nämä sanat:
     "'Kiihkeys on tiedon vihollinen; kuin verho se vajoaa alas sielun silmien eteen; ylläpidä sitä, niin verho vain tihenee; aja se pois, niin totuuden aurinko voi karkottaa pilviverhon.'
     "Myönsin tuon totuuden. Päätin kieltää kaiken kiihkeyden. Tiesin hyvin, että kielto kumpusi sydämeni syvyyksistä, sillä tuo oli mestarin ääni, ja luottamus hänen viisauteensa, itse sanojen hillitsevä luonne, pakotti minut luottamaan täydellisesti tuohon ohjeeseen. Pian päätöksen tehtyäni kasvoilleni putosi jotakin, minkä otin heti käteeni. Sytytin lampun. Edessäni oli tutulla käsialalla kirjoitettu kirjelappu. Avasin sen ja luin:
     "'Nilakant. Se ei ollut unta. Kaikki oli todellista ja lisäksi se, mitä heräävä tietoisuutesi ei voinut muistaa, tapahtui siellä. Ajattele sitä kaikkea todellisuutena ja löydä pienimmästäkin seikasta mikä tahansa opetus, mistä tahansa määrästä tietoa voit. Älä koskaan unohda, että henkinen kehityksesi jatkuu usein itseltäsi tietämättä. Monista muistin esteistä kaksi ovat kiihkeys ja itsekkyys. Kiihkeys on este, joka on rakentunut karkeasta ja katkerasta aineesta. Itsekkyys on tulinen pimeys, joka polttaa muistin kätköt. Tuohon toiseen muistiisi vaikuttaaksesi synnytä siis tyytyväisyyden rauhallinen hiljaisuus ja hyväntahtoisuuden elävöittävä sade.'"(14) * * * *

           [Jätän pois tästä, kuten muistakin paikoista, pelkät matkoja ja erilaisia pikkuasioita koskevat, hyvin luultavasti mielenkiintoa vailla olevat muistiinpanot.]

           "Viime kuun matkalla vuorten yli V—n lähellä jouduin vastustamattomasti tutkimaan tyhjää rakennusta, joka vaikutti ensin viljavarastolta tai joltakin sen tapaiselta. Se oli kivestä, nelikulmainen, ilman mitään aukkoja, ikkunoita tai ovia. Päätellen siitä, mitä saattoi nähdä ulkopuolelta, se on saattanut olla jonkin vanhan rakennuksen, porttikäytävän tai tornin vahvan, kivisen perustuksen rauniot. Kunâla seisoi lähellä katsellen myös sitä ja myöhemmin hän kysyi minulta käsitystäni paikasta. Kaikki mitä saatoin sanoa, oli, että vaikka se näytti olevan täyteinen, ajattelin sen ehkä olevan ontto.
           "'Kyllä se on ontto', hän sanoi. 'Se on yksi noita joogien kerran tekemiä paikkoja, joissa päästään syvään transsiin. Chelan (oppilaan) käyttäessä sitä hänen opettajansa vahti sitä niin, ettei kukaan voinut häiritä. Mutta kun adepti tahtoo käyttää sitä pannakseen ruumiinsa sinne syrjään samalla, kun hän matkustelee todellisessa, vaikka ehkä joillekin näkymättömässä muodossaan, käytettiin usein muita turvakeinoja, jotka olivat yhtä varmoja kuin oppilaan opettajan läsnäolo.' Sanoin hänelle, että näyttää siltä, ettei siellä sisällä ole nyt juuri kenenkään ruumista.
           "'Älä tee sitä johtopäätöstä, äläkä toistakaan. Se voi olla varattu tai sitten ei.'
           "Jatkoimme sitten matkaamme hänen kertoessa minulle ei vain bramiini-joogien vaan myös buddhalaisten hyvyydestä. Todellinen oppilas ei voi nähdä mitään eroa toisessa oppilaassa, jolla saattaa olla erilainen usko. Kaikki etsivät totuutta. Tiet eroavat, mutta kaikkien päämäärä pysyy samana."

* * * * "Toistettuna kolme kertaa: 'Aika kypsyttää ja sulattaa kaikki olennot suureen itseen, mutta se, joka tietää mihin aikaan itse sulautuu, on Vedojen tuntija.'
           "Mitä on ymmärrettävissä, ei vain tästä, vaan myös sen toistamisesta kolme kertaa?
           "Siellä oli kolme pyhäkköä. Oven yläpuolella oli kuva, jonka näin hetken ja joka näytti hetken loistavan valoa kuin tuli. Mieleeni kiinnitettynä sen ääriviivat kasvoivat, sitten hävisivät, kun olin ohittanut kynnyksen. Sisällä sen kuva tuli jälleen silmieni eteen. Näyttäen houkuttelevan minua se vaaleni ja palautui sitten ennalleen. Se jäi vaikuttamaan minuun, näytti elämän kyllästämältä ja ikäänkuin tarjoutuvan arvosteltavakseni. Kun aloin analysoida sitä, se vaaleni, ja kun sitten pelkäsin jättäneeni velvollisuuteni suorittamatta tai olevani epäkunnioittava noille olennoille, se palasi ikäänkuin vaatimaan huomiota. Sen kuvaus:
     "Inhimillinen sydän, jolla on keskuksessaan pieni kipinä – kipinä laajenee ja sydän katoaa – kun syvä sykintä näyttää kulkevan lävitseni. Hetkessä henkilöllisyys on epäselvä, tartun itseeni; ja jälleen sydän ilmestyy uudelleen kipinän kasvaessa suureksi tuliseksi tilaksi. Vielä kerran tuo syvä liike; sitten ääniä (7); ne häipyvät. Kaikki tämä kuvassa? Kyllä! sillä tuossa kuvassa on elämä; siinä voisi olla äly. Se muistuttaa kuvaa, jonka näin Tiibetissä ensimmäisellä matkallani. Siinä elävä kuu nousee ja kulkee maiseman yli. Missä olin? Ei, ei jälkeenpäin! Se oli hallissa. Jälleen tuo kaikkialle kuuluva ääni. Se näyttää kuljettavan minua kuin joki. Sitten se lakkaa – äänetön ääni. Sitten vielä kerran kuva; tässä on Pranava.(15) Mutta sydämen ja Pranavan välissä on valtava jousi valmiine nuolineen ja tiukasti jännitettynä käytettäväksi. Seuraava on pyhäkkö, Pranava sen yläpuolella, lujasti suljettuna, ei avainta eikä avaimenreikää. Sen sivuilla ihmisen intohimoja esittävät vertauskuvat. Pyhäkön ovi aukeaa ja luulen sisimmässäni, että näen totuuden. Ei! toinen ovi? pyhäkkö jälleen. Se avautuu myös ja sitten toinen, kirkkaasti säihkyvä näkyy siellä. Kuin sydän se tulee yhdeksi kanssani. Vastustamaton halu lähestyä sitä tulee sisääni, ja se valtaa koko kuvan.
"'Murtaudu Brahmanin pyhäkköön; käytä opettajan oppia.'"(16)

           [Tällä kehotuksella ei ole mitään yhteyttä kehenkään henkilöön ja hyvin todennäköisesti se on jotakin, mitä joko hän itse sanoi yksinpuhelussa tai jokin ääni tai henkilö sanoi hänelle.
           Minun on lopetettava tähän, koska muistiinpanoissa on monia aukkoja ja tyhjiä kohtia. Hänen on täytynyt lakata kirjoittamasta ylös lisää asioita, joita hän näki tai koki todellisessa sisäisessä elämässään, ja lienette samaa mieltä, että jos hän olisi edennyt tuolloin siitä, mitä viimeiset osat esittävät, hän ei olisi voinut kirjoittaa ajatuksiaan tai mitään muistiinpanoja asioista. Me emme kuitenkaan voi koskaan kertoa, mikä oli hänen syynsä. Ehkä häntä on kielletty tekemästä niin tai ehkä häneltä on puuttunut tilaisuus.
           Lisäksi muistiinpanoissa oli paljon sellaista teitä kiinnostamatonta, joka käsitteli hänen perhe-elämäänsä; muistiinpanoja keskusteluista; maallisia asioita; raha-asioita ja asioita, jotka koskivat sopimuksia, matkoja ja tapaamisia ystävien kanssa. Ne osoittavat kuitenkin, että hän oli elävä koko tuona aikana tehden sovittua työtään ihmisten kanssa ja ollen usein huolten painama samoin kuin perheensä tukema ja heidät huomioon ottava. Kaiken tuon jätin pois, koska oletin, että vaikka se kiinnostaisikin ehkä teitä, päätin julkaista vain sen, mikä näytti koskevan ajankohtaa, joka ilmaisi aluksi hänen tapaamisiaan M—n kanssa ja lopuksi tuota viimeistä huomattavaa tapahtumaa, jonka yksityiskohdat voimme vain kuvitella. Ja samoin jätin pakostakin pois paljon sellaista, mikä on riittävän käsittämätöntä symboliikkaa paljastuakseen. Olen rehellisesti puhuen yrittänyt avata salakielen ovet, sillä niiden omistuksesta ei seurannut mitään kieltoa, ja kaikki minkä saatoin eritellä ympäröivästä pimeydestä on annettu teille.
Niinkuin hän sanoisi, tervehtikäämme toisiamme ja Brahmanin viimeistä pyhäkköä; Om, Hari, Om!

Tulk.]

– – – – –

1. Tämän päiväkirjan alkuperäinen käsikirjoitus on hallussamme. Muutaman johdantorivin on kirjoittanut ystävä, joka on ollut yhteydessä meihin asian johdosta. (Toim., The Path.)

2. Päiväkirjassa mainitut hindulaiset nimet tarkoittavat luultavasti seuraavia henkilöitä: Benaresissa asuva "tietty X" oli Mâji. Swâmiji K. oli pandiitti Dayânanda Saraswatî Swâmi. Vishnurama oli pandiitti Mohunlal Vishnulal Pandea. Englantilainen "virkamies" on A.P. Sínnett. "B:n" vierasmaja on Ceylonilla. Kunâla on epäilemättä H.P. Blavatsky, mutta nimi esiintyy myös joidenkin Ceylonilla tapahtuneiden okkulttisten kokemusten yhteydessä. Siellä "Kunâla" tuntuu tulleen erään Mestarin – luultavasti Mahatma Moryan, H.P. Blavatskyn gurun, – varjostamaksi. "Nilakant" on kahdessa kohdassa H.P. Blavatsky, mutta kahdessa muussa viittauksessa ehkä Dâmodar itse. Näin on kahdessa chelan saamassa okkulttisessa kirjeessä.

3. Tämän nimen tulkitseminen oli mahdotonta. (The Path, toim.)

4. Tässä on eriskummallisuus, että kaikki selostukset Cagliostrosta, St. Germainista ja muista adepteista kertovat heidän näyttäneen ainoastaan 40-vuotiailta. (The Path, toim.)

5. Soturikasti Intiassa. (The Path, toim.)

6. Muinaisten atsteekkien sivistyksessä Meksikossa pappisjärjestys oli hyvin merkittävä. Koko järjestelmän huipulla oli kaksi korkeaa pappia, jotka valittiin järjestöstä pelkästään pätevyytensä perusteella, niin kuin heidän aikaisempi toimintansa alemmassa asemassa oli osoittanut. He olivat tasa-arvoisia arvoasemassa ja alempia ainoastaan kuin kuningas, joka toimi harvoin ilman heidän neuvojaan yksityisluontoisissa tärkeissä asioissa. (Sahagun, Historia General de cosas de Nueva-España, lib. 2, Apend.; lib. 3, cap. 9. – Torquemada, Monarch, Ind., lib. 8, cap. 20; lib. 9, cap. 3, 56; Prescott lainannut, Conq. of Mex., kirja I, s. 32, huom. 2, lainannut.) (The Path, toim.)

7. Kuningas tai hallitsija. (The Path, toim.)

8. Alhaiseen kastiin kuuluva, esim. lakaisija. Sellaisen rakennuksen voi nyt nähdä Bijapurissa Intiassa. (The Path, toim.)

9. Riivaava astraalikuori. Hindut pitävät niitä kuolleitten ihmisten jäännöksinä. (The Path, toim.)

10. Luonnonhenki tai elementaali. (The Path, toim.)

11. Tämä lause on hyvin tärkeä. Itämainen mieli ilahtuu paljon enemmän vaikutuksista, henkilöistä ja auktoriteetista kuin syiden etsimisestä, aivan kuten monet teosofit ovat itsepintaisesti yrittäneet saada tietää, milloin ja missä madame Blavatsky teki jonkin maagisen voimannäytteen mieluummin kuin etsisivät syitä tai lakeja, jotka aiheuttivat ilmiöt. Tässä kursiivilla kirjoitetussa lauseessa on avain moneen asiaan niille, jotka voivat nähdä. (The Path, toim.)

12. Ks. Agroushada Parakshai, II kirja, 23. dial. (The Path, toim.)

13. Nämä älynvälähdykset eivät ole tuntemattomia edes tieteelliselle maailmalle, paljastuihan, ehkä eräänlaisena hulluuden hetkenä, eräälle englantilaiselle tiedemiehelle, että auringossa on oltava rautaa; ja Edison saa ajatuksensa siten. (The Path, toim.)

14. Huolellinen tutkija muistanee, että Jacob Boehme puhuu "luonnon karkeasta ja katkerasta ahdistuksesta, joka on syy, joka saa aikaan luut ja kaikki ruumiillistumiset." Niinpä vaikuttaa siltä, että tässä mestari kertoo onnekkaalle chelalle, että henkisessä ja mentaalisessa maailmassa kiihkeys, karkea ja katkera, synnyttää verhon eteemme ja estää meitä käyttämästä muistiamme. Näyttää siltä, että hän viittaa toiseen muistiin tavallisen yläpuolella. Tässä sanotun oikeellisuus ja arvo on myönnettävä, kun ajattelemme, että joka tapauksessa koko kehitystapahtuma on prosessi saada takaisin menneisyyden muisti. Ja tämä opetus on myös löydettävissä puhtaasta buddhismista samoin kuin sen turmeltuneesta muodosta. (The Path, toim.)

15. Mystinen tavu OM. (The Path, toim.)

16. Tässä on jokin viittaus ilmeisesti Upanishadeihin, sillä ne sisältävät opettajan ohjeen murtautua kaikkien pyhäkköjen läpi, kunnes viimeinen on saavutettu. (The Path, toim.)

---

AKALKOTIN SWAMI

[The Theosophist, Osa I, nro 4, tammik. 1880, s. 90-92.]

     Marathinkielellä on juuri julkaistu Nârâyan Hâri Bhâgvatin kaksiosainen kirja Swâmi Charitra (Swâmin elämä). Se kertoo aikamme huomattavan hindun, Akalkotin Swâmin, elämästä siitä hetkestä lähtien, kun hän tuli tunnetuksi Digâmbar Bâwan nimellä Mangalveden kaupungissa lähellä Akalkotia. Mitään ei tiedetä tuosta ihmeellisestä miehestä ennen tuota aikaa. Ei liioin kukaan uskaltanut kysellä häneltä hänen varhaisemmista vaiheistaan.
     Eräs Bâbâjipant-niminen henkilö, joka oli yksi niistä jotka olivat eläneet Swâmin kanssa siitä hetkestä lähtien, kun hänen julkinen elämänsä askeettina alkoi, pyysi hartaasti häntä antamaan tietoja nimestään, syntymäpaikastaan ja perheestään. Swâmi ei antanut mitään suoraa vastausta, vaan sanoi pelkästään "Datta Nagar" ja "päähenkilö" – "Vata-puu". Mitään muuta yritystä tietojen saamiseksi ei tehty.
     Syy, miksi kirjailija alkoi kirjoittaa Swâmin elämäkertaa, on hyvin yllättävä. Hän kertoi, että eräänä iltana hän meni vuoteeseen tavalliseen tapaan, mutta ei saanut unta pitkään aikaan, koska häntä rasittivat erilaiset ajatukset. Tuossa mielentilassa hän viimein nukahti, mutta säpsähti hyvin odottamatonta unta. Hän näki sannyâsin lähestyvän vuodettaan. Tämä kunnianarvoisa mies, toisin kuin muut samanlaisen kutsumuksen saaneet, käytti vaatteita, hänellä oli "kundala"(1) korvissaan ja hän kantoi mukanaan "dandaa"(2) ja kamandalua(3). Hänen seurassaan ollut mies pyysi kirjailijaa nousemaan ylös ja katsomaan Swâmia. Hän näytti tottelevan ja Swâmi sanoi silloin:
     "On tunnettu tosiasia, että astuin samâdhiin(4) Akalkotissa. Kirjoittakaa minun elämäkertani niin kuin nykyisinä aikoina sopii, ohjeitteni mukaisesti. Katoan nyt."
     Nähtyään tämän kirjailija heräsi, nousi ylös eikä tiennyt mitä tehdä, varsinkaan kun hän ei ollut koskaan nähnyt Swâmia eikä sen vuoksi voinut totella hänelle unessa ilmaistuja ohjeita. Hän ei liioin ollut koskaan tuntenut mitään vakavaa tarvetta nähdä Swâmia tämän elinaikana. Päinvastoin kuin monet, hän ei ollut koskaan pitänyt Swâmia Jumalan inkarnaationa. Tuossa mielentilassa hän nukahti toisen kerran ja näki jälleen unessaan saman henkilön samassa puvussa ja samoin tunnusmerkein. Tämä sanoi:
     "Nouskaa ylös. Miksi olette niin hämmentynyt? Alkakaa kirjoittaa, niin saatte tarvittavan aineiston."
     Sen jälkeen kirjailija päätti ainakin yrittää ja kirjoitti kaikille niille, jotka tunsivat Swâmin hyvin, saadakseen mahdollisimman paljon tietoa. Kirjassa mainitut tosiasiat ovat sen vuoksi oikeiksi todistettuja. Ne ovat lisäksi luotettavia, koska kirjailija sanoo saaneensa paljon tietoja ihmisiltä, joille hän ei ollut ikinä kirjoittanut. Lisäksi on hyvin epätodennäköistä, että sellainen mies kuin Govind Vishnu Bhide, joka on hyvin kokenut ja tunnettu, puhuisi umpimähkään, harkitsematta tarkoin sanojaan. Hän sanoo, että kerran kun hän meni tapaamaan Swâmia tälle tehdyn lupauksen täyttämiseksi, hän oli myös tahtonut, että Swâmi neuvoisi häntä henkisissä asioissa. Tuskin hän seisoi Swâmin edessä kun tämä käänsi kasvonsa häntä kohti ja toisti seuraavan säkeen marathiksi:

     Yhtä luotettava on Vishnu Chintamon Bhopatkarin, Poonan korkeimman oikeuden tuomarin mainitsema tapahtuma. Noin kymmenen vuotta sitten, kun hän palveli piirioikeuden virkamiehenä, hänen vaimonsa kärsi kovista kuumekohtauksista. Sairaus paheni päivä päivältä ja lääkärit julistivat hänet parantumattomaksi. Aviomies oli sen vuoksi valmis yrittämään mitä tahansa hänelle ehdotettua parannuskeinoa. Hän tapasi erään ystävänsä, joka neuvoi häntä antamaan lupauksen, että hän veisi vaimonsa Akalkotin Swâmin luo, jos hän paranisi, ja sillä välin pitäisi hänet paikallisen tohtorin, nimeltään Gunesh Shastri Sakurdikar, hoidossa. Niinpä hän rukoili Swâmilta apua ja lupasi uhrata kookospähkinän hänen palvonnan kohteelleen hänen puolestaan. Mutta valitettavasti hän unohti lupauksensa, kun hän meni vuoteeseen. Ja vaikkei kukaan tiennyt tästä asiasta, hänen lankonsa näki unen, jossa Swâmi moitti miestä siitä, että hän oli unohtanut uhrata kookospähkinän Swâmin hyväksi. Koska lanko ei ollut selvillä hra Bhopatkarin lupauksesta, hän ei tiennyt, mitä uni tarkoitti, ja kertoi sen vuoksi hämmästyneenä asiasta koko perheelle.
     Kun hra Bhopatkar kuuli unesta, hän katui kovasti, että oli unohtanut lupauksensa, mutta heti kylvettyään hän uhrasi kookospähkinän Swâmin hyväksi ja antoi lupauksen, että jos hänen vaimonsa paranisi, hän matkustaisi hänen kanssaan tammikuussa Akalkotiin katsomaan Swâmia. Sitten hän lähetti sanan ystävänsä mainitsemalle parantajalle, mutta sai kuulla, että tämä oli lähtenyt Inâm-kyläänsä eikä ollut Poonassa. Hra Bhopatkarin suureksi hämmästykseksi tapahtui kuitenkin, että kun hän oli palaamassa kotiin toimistosta, hän tapasi matkallaan kyseisen parantajan, jota hän oli etsinyt. Hän vei tuon tohtorin kotiinsa ja tämä alkoi tutkia hra Bhopatkarin vaimoa. Annettu lääke osoittautui hyväksi, ja vaimo alkoi parantua vähitellen. Ja vaikka hän oli melko hyvässä kunnossa tammikuussa, hra Bhopatkar ei pitänyt viisaana, että vaimo olisi lähtenyt matkalle, koska hän oli vielä hyvin heikko. Niin ollen hän ei ottanut vaimoaan mukaansa lähtiessään Poonaan.
     Mutta hän oli tuskin lähtenyt Poonaan ilman vaimoaan, kun tämän sairaus puhkesi uudelleen niin vakavana, että miestä pyydettiin seuraavana päivänä palaamaan. Koska vaimo oli ollut kunnossa hänen lähtiessään, pian perään lähetetty sähke sai hänet epäilemään, että kaikki tämä johtui siitä, että hän ei ollut täyttänyt lupaustaan viedä vaimonsa mukanaan Akalkotiin. Hän rukoili sitten Swâmilta anteeksiantoa ja lupasi mennä vaimonsa kanssa Akalkotiin heinäkuussa, jos tämä paranisi. Hän alkoi heti tervehtyä niin nopeasti, että aviomiehen palatessa kotiin vaimo oli kunnossa.
     Vaikka vaimo oli terve heinäkuussa, hän oli liian heikossa kunnossa kestääkseen tuon vuodenajan kylmyyttä. Mies päätti kuitenkin pysyä lupauksessaan tällä kertaa ja lähti siis Akalkotiin mukanaan vaimonsa ja lääkäri, jonka hoidossa tämä oli. Kun he saapuivat määränpäähänsä, satoi kovasti ja paikka, johon he olivat majoittuneet, oli hyvin kostea. Vaimon tila ei kuitenkaan huonontunut, vaan päinvastoin hän jatkoi tervehtymistään. Kun he kaikki menivät Swâmin luokse, hän määräsi tuotavaksi itselleen tietyn kirjan ja löydettyään sieltä tietyn kappaleen antoi sen ensin lääkärille ja sitten hra Bhopatkarille antaen siten ymmärtää lausumatta sanaakaan, että heidän päämääränsä oli saavutettu.
     Kirjassa kerrotaan monista samanlaisista tapauksista kuin edellä oleva. Kaikki vahvistavat todeksi Swâmin Yoga Vidyan tuntemuksen. Hän oli käytännön esimerkki siitä, mitä ihminen voi tehdä, jos hän tahtoo. Jos ihmiset olisivat käyttäneet heille tarjottua tilaisuutta hyväkseen ja menneet Swâmin luo pelkästään aikomuksenaan opiskella filosofiaa, kuinka paljon hyvää he olisivatkaan voineet tehdä itselleen ja maalleen!
     Yli kahdenkymmenen vuoden aikana, jolloin Swâmi oli Akalkotissa, vähintään 500.000 ihmisen on täytynyt käydä katsomassa häntä. Mutta tuntuu siltä, että tuosta suuresta ihmisjoukosta tuskin kellään oli rehellistä halua opiskella filosofiaa. Lähes kaikilla oli vaikuttiminaan pelkästään itsekkäät maalliset halut. Jos he olisivat menneet hänen luokseen vakavin toivein oppia, miten saada hallintaansa ruumiilliset intohimot, hän olisi osoittanut heille sellaista, mitä kukaan rosvo maailmassa ei olisi ryövännyt heiltä. Mutta he etsivät vain maallisia nautintoja, joihin hupsut tyytyvät. He eivät koskaan olleet uhranneet hetkeäkään aikaa pohtiakseen, mikä heidän tilansa olisi heidän fyysisten ruumiidensa kuoleman jälkeen.
     Koko kirjassa esitetään vain kaksi tai kolme esimerkkiä henkilöistä, jotka menivät Swâmin luo tahtoen saada tietoa. Tapa, jota hän käytti täyttääkseen sellaisten henkilöiden toiveet, on hyvin erikoinen.
     Mysoressa asuva Narsappa-niminen mies oli mennyt Akalkotiin aikomuksenaan saada opastusta henkisissä asioissa. Hän ei tiennyt, miten selittää aikomuksensa Swâmille, koska hän ei osannut marathia eikä hindustania. Hän meni kuitenkin säännöllisesti istumaan hiljaa sannyâsin läheisyyteen. Kerran, kun hän oli istumassa lähellä purânikia(5), Swâmi antoi hänelle merkin lähestyä. Narsappa teki niin kuin oli pyydetty ja Swâmi otti tyhjän kirjan, joka oli hänen lähellään, ja käännettyään monia sen lehtiä antoi hänelle tietyn sivun luettavaksi. Suureksi hämmästyksekseen ja ilokseen hän huomasi siinä kanarankielisin kirjainmerkein painetun kehotuksen, että hänen pitäisi lukea Bhagavad Gitaa, jos hän tahtoisi toteuttaa toiveensa.
     Narsappa kertoi sitten iloissaan tapauksesta purânik-ystävälle ja pyysi tätä lukemaan kirjaa hänelle. Purânik meni paikkaan missä Swâmi oli istunut, ja otti esille tyhjän kirjan, joka oli pantu Narsappan käteen, ja etsi sivua, jossa Narsappa sanoi olleen kanarankielisiä kirjainmerkkejä. Hän tutki myös kaikki muut kirjat ja paperit, jotka olivat siellä, mutta hän ei kyennyt löytämään mistään tuollaisia kirjainmerkkejä. Tämä tapaus kuvaa hyvin, miten tuo yksinkertainen olento antoi ohjeensa vain niille, jotka vilpittömästi tahtoivat niitä.
     Kirja vilisee tosiasioita, jotka valaisevat joogin saavuttamia voimia. Tässä maassa on hyvin harvoja ihmisiä, jotka etsien muinaista arjalaista filosofiaa ovat saaneet hallintaansa ruumiilliset himot, jotka vaivaavat tavallisia ihmisiä kohtuuttomasti. Vielä vähemmän on niitä, jotka – kuten yksi nyt Intiassa asuva, jonka nimeä en uskalla mainita – tunnetaan. Lähes kaikki, jotka ovat perusteellisesti opiskelleet tai opiskelevat tuota jalostavaa filosofiaa, ovat poissa julkisuuden näköpiiristä viisaiden ja ankarien sääntöjen mukaisesti. Tämä ei johdu itsekkyydestä, kuten monet kuvittelevat. Vaikkeivät näkyvissä, he kuitenkin työskentelevät jatkuvasti ihmiskunnan hyväksi. Tuhansissa tapauksissa heidän aikaansaannoksiaan pidetään Kaitselmuksena.
     Ja milloin tahansa he löytävät jonkun, joka heidän tavoin pyrkii kiihkeästi pelkkien tämän maailman nautintojen yläpuolelle ja etsii sitä Vidyaa, joka yksin voi tehdä ihmisen viisaaksi tässä yhtä hyvin kuin onnelliseksi seuraavassa, he ovat valmiina tukemaan häntä, ryhtyvät opettamaan häntä niin pian kuin hän osoittaa olevansa sen arvoinen ja asettavat hänelle tilaisuuksia opiskella filosofiaa, jonka opiskelu on tehnyt heistä itsensä, luonnonvoimien ja tämän maailman mestareita. On ilmeistä, että Akalkotin Swâmi oli yksi tällaisista ihmisistä. Ollen erityisen oraakkelimainen ja vähäpuheinen ja jossain määrin eriskummallinen hän kuitenkin teki hyvää maailmalle ja hänen elämänsä oli täynnä ihmeitä. Swâmin omaamista korkeista tiedoista voitaisiin kertoa monia tosiasioita, mutta edellä kerrottu riittänee esittelemään hänet lukijalle ja osoittamaan hänen tunteneen luonnon okkulttisen puolen. Hänen eläessään vain muutamat oppivat häneltä Vidyaa; nyt kun hän on poissa lopullisesti, hänen kuolemaansa surraan, mikä on tavallista intialaisten keskuudessa. Heidän silmänsä avautuvat lopultakin näkemään vahingon, jonka he ovat aiheuttaneet itselleen suhtautumalla välinpitämättömästi loistavaan tilaisuuteen.
     Elämäkerran esittämä selostus hänen kuolemastaan on tunteellinen ja toistamisen arvoinen. Chaitra-kuukauden(6) ensimmäisen kaksiviikkoisen viimeisenä päivänä vuonna 1800 Salivâhana-kautta ihmiset epäilivät Swâmin terveyden alkaneen heiketä. Kun hän oli nukkumassa tuolloin iltapäivällä Tatya Sâheb Subhedârin paikassa, hän nousi äkkiä ylös ja määräsi maassa maanneen tiiliskiven sijoitettavaksi jonkun pään päälle. Hän meni sitten kaupungin laidalla sijaitsevalle vesialtaalle. Häntä seurasi suuri joukko, samoin se jolla oli tiiliskivi päänsä päällä. Hän asettui istumaan vesialtaan portaille. Myöhemmin hän määräsi miehen sijoittamaan tiiliskiven veteen rikkomatta sitä ja pyysi joukkoa metelöimään kovasti.(7)
     Hän palasi sitten Murlidharin temppeliin alkuillasta, jolloin hän oli taas kunnossa. Mutta noin klo 9 illalla hänellä oli vakava vilustumis- ja kuumekohtaus. Ilmoittamatta asiasta kenellekään hän nousi ylös varhain aamulla ja meni polttopaikalle, missä hän osoitti kahta tai kolmea polttoroviota joillekin seuralaisistaan ja pyysi heitä muistamaan ne. Sitten hän suuntasi askeleensa kohti Nagannhallin kylää, joka sijaitsee noin kaksi mailia paikasta jossa hän oli. Ja vaikka oli yli puolen päivän, hän ei ollut vielä kylpenyt eikä syönyt, mutta kukaan ei uskaltanut pyytää häntä tekemään mitään. Matkalla hän lepäsi lehmille varatussa suojassa. Hänen seuralaisensa alkoivat kuten tavallista valmistaa hänelle vuodetta, kun hän sanoi: "Vastedes en tarvitse mitään vuodetta. Polttakaa se tuossa puussa vastapäätä minua." Tämä pelästytti jotkut hänen seuralaisistaan, mutta he eivät edes epäilleet Swâmin tarkoittaneen sillä mitään itseään koskevaa.
     Seuraavana päivänä hän palasi Akalkotiin ja pysähtyi Vata-puun alla Karjalkarin palatsin takana. Huolimatta siitä, että hän kärsi kuumeesta, hän jatkoi keskustelua normaaliin tapaansa. Hän ei liioin näyttänyt mitään muutosta toimissaan. Pian myöhemmin hänellä oli ripulikohtaus ja hän menetti ruokahalunsa. Mutta hän ei laiminlyönyt tavanomaista kylpyään, ja jos joku kehotti häntä luopumaan siitä hänen sairautensa vuoksi, hän vastasi: "Mitä sinun isäsi menettää, jos kuolen?"
     Hanmantrâo Ghorpade, Akalkotin apteekkari hoiti hänen ripuliaan, mutta hän kärsi jatkuvasti kuumeesta ja pian myöhemmin hänellä oli yskänkohtaus. Hänet pantiin sitten paikallisen tohtorin nimeltään Nâna Vaidyan hoitoon. Tämän kaikki yritykset parantaa hänet epäonnistuivat. Jos häntä pyydettiin olemaan kylpemättä tai asettumatta alttiiksi ulkoilmalle, hän ei välittänyt siitä. Häntä ei myöskään voitu suostutella ottamaan hänelle määrättyjä lääkkeitä. Pari kolme päivää myöhemmin hän alkoi hengittää hyvin raskaasti ja hänen tilansa huononi nopeasti. Mutta vieläkään hän ei valittanut eikä ulkoisella olemuksellaan osoittanut mitään merkkejä siitä, miten hän kärsi sisäisesti.
     Kun hänen sairautensa oli lopulta liian ilmeinen salattavaksi, jotkut hänen huomaavista ystävistään pitivät viisaana, että hän jakaisi almuja ennen kuolemaansa. Tämän hän teki erittäin halukkaasti, itse toistaen kaikki vaadittavat mantrat. Hän ojensi oman kirjotun shaalinsa Ramâchâryalle. Koska hänen yskänsä voimistui joka hetki, häntä neuvottiin siirtymään avoimelta paikalta talon sisäosaan. Mutta kaikki hänen ystäviensä pyynnöt osoittautuivat turhiksi. Sama vastaus toistettiin heille. Puolelta päivin chaitra-kuukauden jälkimmäisen kaksiviikkoisen 13 päivänä hän määräsi lehmänsä ja muut eläimensä tuotavaksi eteensä. Hän antoi sitten pois kaikki hänelle tarjotut ruuat ja vaatteet. Nähdessään, että tuohon mennessä hänen äänensä oli melkein mennyt, yksi hänen hyvistä oppilaistaan kysyi häneltä, oliko hänellä mitään ohjeita ilmoitettavanaan. Vastaukseksi hän toisti Gitan seuraavan sähkeen:

(8)

     Hän kääntyi sitten vasemmalta oikealle kyljelle ja määräsi itsensä asetettavaksi istumaan. Tuskin ohjetta oli noudatettu, kun hän oli....!
     Kuten edellä huomautettiin, ihmiset ovat alkaneet arvostaa hänen suuruuttaan. Kunnioittaakseen hänen muistoaan he ovat pystyttäneet eräänlaisen temppelin paikalle, jossa hän hengitti viimeisen kerran. Mutta jos he olisivat pitäneet hänet visusti sydämessään hänen eläessään ja jos he olisivat opiskelleet Vidyaa hänen kanssaan, he olisivat kohottaneet itsensä alhaisten intohimojen ja mielihyvän tavoittelun yläpuolelle ja saavuttaneet sen valtakunnan, jonne pääsijää ei koskaan syöstä valtaistuimelta. Sellaisille, jotka saattavat kysyä, miten hän olisi voinut auttaa ihmisiä tulemaan itsen mestariksi, puhukoot kirjailija:
     "Koska kaikki kirjassa kerrotut asiat koskevat toisia ihmisiä, on selvää, että lukijat tahtovat kirjailijan sanovan, mitä hänelle itselleen on mahtanut tapahtua. Olisi epäoikeudenmukaista, jos hän kieltäytyisi kertomasta kokemustaan häpeällisen pelon vuoksi. Hän näki Swâmin kolmetoista kuukautta sitten unessa eikä hän nyt tunne iän heikkoutta. Kaikki hänen aistinsa ovat paremmassa kunnossa eivätkä iän rappeuttamat. Asteittain hän saa haltuunsa salaisuuden, joka tekee hänet kykeneväksi valvomaan käytännössä intohimojaan, jotka vaivaavat tavallisia ihmisiä. Ja kun hän ei pysty kovasta yrityksestä huolimatta valvomaan vääriä halujaan, hän näkee sanoin kuvaamattomalla tavalla jonkin tapahtuman, joka osoittaa, että Swâmi on päättänyt ajaa kaikki väärät ajatukset kirjailijan mielestä tuomalla hänen eteensä outoja tapahtumia. Tämä on ainoa kokemus, joka kirjailijalla on ollut tähän mennessä Swâmin suuruudesta." – Mutta se riittää osoittamaan, että kirjailija on oikealla tiellä.

– – – – –

1. Eräänlaisia renkaita, joita sannyâsit käyttävät korviensa alemmassa osassa.

2. Ihmeitä tekevien askeettien kolme- tai seitsensolmuinen bambusauva.

3. Kurpitsa, jossa brahmacharit, sannyâsit ja muut pitävät vettä.

4. Tätä ilmaisua käytetään tavallisesti, kun joku suuri sadhu on kuollut. Samadhi on joogaharjoituksen korkein tila, ja kun joogi on tuossa tilassa, hän kadottaa tietoisuuden tästä maailmasta eikä näe mitään muuta kuin oman jumalaisen henkensä.

5. Henkilö, joka lukee ja selittää Purana-teosta.

6. Hinduvuoden ensimmäinen kuukausi Sâlivâhana-kauden mukaan.

7. Hindutavan mukaan, kun joku menettää lähimmän sukulaisensa tai suuresti rakastamansa henkilön, hän kiertää kuolleen ruumiin ympäri ja metelöi kovasti painamalla kätensä suutaan vasten; tässä tarkoitetaan sellaista ääntä.

8. (Kappale IX, Säe 22: "Niille, jotka palvelevat Minua ajattelematta mitään muuta, niille, jotka ovat aina kokonaan yhdistyneet Jumalaiseen, minä tuon Jumalaisen Yhteyden autuuden.")

---

INTIAN KASTIT

[The Theosophist, I vk., nro 8 1880, s. 196-7.]

     Kukaan rehellinen ja siveellisesti rohkea ihminen ei voi lukea G.C. Whitworthin Uskontunnustusta(1) – selostettu huhtikuun Theosophistissa – tuntematta omituista vaatimusta olla niin kunnioitettavia mielipiteitä julkisesti tunnustavan henkilön huomion arvoinen. Minä pidän myös velvollisuutenani selvittää henkilökohtaisesti uskoani. Olen sen velkaa perheelleni ja kastiveljilleni, jotta he tietäisivät, miksi olen harkitusti luopunut kastistani ja muista maallisista arvoasteikoista. Jos heidän ja minun välillä on vastedes oleva kuilu, minun on ilmoitettava, että tämä luopuminen on oma valintani eikä minua ole erotettu huonon käytöksen vuoksi. Olisin iloinen, jos saisin tähän uuteen elämääni sukulaisteni rakastavat ja hyvät toivotukset mukaani. Mutta ellei se ole mahdollista, minun on vain kestettävä heidän mielipahansa, sillä tottelen velvollisuuden korkeinta vakaumusta.
     Synnyin perheeseen, joka kuuluu bramiiniseen Karhâda Mahârâshtra-kastiin, kuten sukunimeni osoittaa. Isäni kasvatti minut huolellisesti uskontomme oppeihin ja lisäksi hän järjesti minulle kaikki mahdollisuudet hyvään englantilaiseen kasvatukseen. Kymmenvuotiaasta noin neljäntoista vuoden ikään uskonnolliset asiat askarruttivat kovasti mieltäni ja antauduin suurella kiihkolla oikeaoppiseen uskonnonharjoittamiseen. Sen jälkeen kouluopintoni syrjäyttivät rituaaliset menot, mutta vasta yhdeksän kuukautta sitten uskonnolliset ajatukseni ja pyrkimykseni muuttuivat täysin.
     Tuolloin minulla oli arvaamattoman suuri onni lukea Hunnutonta Isistä, "Mestariavainta muinaisen ja nykyisen tieteen sekä teologian mysteereihin", ja liittyä Teosofiseen Seuraan. En liioittele sanoessani, että olen ollut todella elävä ihminen vasta näinä muutamina kuukausina. Sillä elämä, jollaisena se nyt minulle ilmenee ja tuo elämä, jollaiseksi sen ymmärsin aikaisemmin, ovat pohjattoman erilaiset. Uskon aavistavani vasta nyt, mitä ihminen ja elämä ovat – toisen mahdollisuudet, velvollisuudet ja ilot sekä toisen luonto ja voimat.
     Vaikka olin aikaisemmin hartaan ritualistinen, en todellisuudessa kokenut onnea enkä mielenrauhaa. Tein vain uskonnonharjoituksiani ymmärtämättä niitä. Maailma vaikutti minusta yhtä kovalta kuin muistakin ja tulevaisuus näytti minusta epämääräiseltä. Päivän rutiini tuntui olevan ainoa todellisuus; parhaimmillaan horisontti edessäni ulottui vain kiireisen elämän hyörinään, johon kuului ruumiini polttaminen ja ystävieni minulle suorittamat hautajaisseremoniat. Pyrkimyksiini kuuluivat Zamindârit, sosiaalinen asema ja nautinnonhalujen ja päähänpistojen tyydyttäminen. Mutta myöhemmin lukemani ja pohtimani asiat ovat osoittaneet minulle, että kaikki nuo seikat ovat vain unikuvia ja vain sellainen on ihmiseksi kutsutun arvoinen, joka on tehnyt mielijohteista orjiaan ja henkisen itsen kehittämisestä pyrkimystensä tärkeimmän kohteen. Koska en voisi nauttia noista vakaumuksista enkä toimintavapaudestani kuuluessani kastiini, luovun siitä.
     Haluan vakuuttaa, että olen ottanut tämän askeleen – en siksi että olen teosofi vaan – koska opiskellessani teosofiaa olen kuullut maani, korkeasti arvostetun Aryâvartan maan, muinaisesta loistosta ja kirkkaudesta. Teosofiseen Seuraan liittyminen ei ole kenenkään sosiaalisten, poliittisten tai uskonnollisten siteiden esteenä. Kaikilla on yhtäläiset oikeudet pitää mielipiteensä Seurassa. Kaukana siitä, että olisivat suostutelleen minua tekemään sen minkä olen tehnyt, Mme Blavatsky ja ev. Olcott ovat vaatineet minua kovasti odottamaan jonnekin tulevaisuuteen, jolloin minulla olisi ollut runsaammin aikaa harkita asiaa.
     Vilahdus, jonka olen saanut maani aikaisemmasta suuruudesta, tekee minut surulliseksi sen rappion johdosta. Pidän sen vuoksi ehdottomana velvollisuutenani suunnata kaikki vaatimattomat kykyni sen elvyttämiseen. Sitäpaitsi eri kansojen historiat antavat meille monia esimerkkejä nuorista ihmisistä, jotka ovat antaneet kaikkensa maansa puolesta ja ovat lopulta onnistuneet saavuttamaan päämääränsä. Ilman isänmaanystäviä mikään maa ei voi nousta. Tämä isänmaallisuuden tunne kasvoi asteittain niin voimakkaaksi minussa, että se on nyt saanut minut luopumaan kaikista henkilökohtaisista asioista isänmaani hyväksi.
     Tässä asiassa en ole vallankumouksellinen enkä poliitikko, vaan yksinkertaisesti entisten aikojen korkean moraalin ja hyvien periaatteiden puolustaja. Teosofian opiskelu on valaissut minua maani, uskontoni ja velvollisuuteni suhteen. Minusta on tullut parempi arjalainen kuin koskaan ennen. Olen vastaavasti kuullut parsiveljieni sanovan, että heistä on tullut parempia zoroasterilaisia liityttyään Teosofiseen Seuraan. Olen myös nähnyt buddhalaisten kirjoittavan usein Seuralle, että teosofian opiskelu on saanut heidät arvostamaan enemmän uskontoaan.
     Teosofian opiskelu saa jokaisen ihmisen kunnioittamaan enemmän uskontoaan. Se antaa hänelle näkökyvyn, joka voi tunkeutua kuolleen kirjaimen läpi ja näyttää selvästi hengen. Hän voi lukea kaikkia uskonnonkirjojaan rivien välistä. Jos tarkastelemme eri uskontojen yleistajuista merkitystä, niiden yksityiskohdat näyttävät voimakkaan vihamielisiltä toisiaan kohtaan. Mikään ei ole sopusoinnussa toisen kanssa. Kuitenkin noiden uskontojen edustajat sanovat, että teosofian opiskelu selittää heille kaiken, mikä on sanottu heidän uskonnossaan, ja saa heidät tuntemaan suurempaa kunnioitusta sitä kohtaan.
     Senvuoksi on oltava olemassa yksi yhteinen perusta, jolle kaikki uskontojärjestelmät rakentuvat. Ja tämä perusta, joka on kaiken pohjalla, on totuus. Voi olla vain yksi ehdoton totuus, mutta eri henkilöillä on erilaiset käsitykset tuosta totuudesta. Ja tämä totuus on moraali. Jos erotamme dogmit, jotka kietoutuvat minkä tahansa uskonnon ilmaisemiin periaatteisiin, huomaamme, että niissä kaikissa saarnataan moraalia. En tarkoita uskonnolla kaikkia pieniä lahkoja, joita maailmassa on lukematon määrä, vaan pääuskontoja, joista nämä erilaiset lahkot ovat puhjenneet. Sen vuoksi jokaisen ihmisen on parasta pitää kiinni moraalikysymyksistä. Ja niiden mukaisesti pidän jokaisen ihmisen velvollisuutena tehdä voitavansa tehdäkseen maailman paremmaksi ja onnellisemmaksi. Tämä voi kummuta rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Mutta miten ihminen voi rakastaa koko ihmiskuntaa, jos hän ei tunne rakkautta maanmiehiään kohtaan? Voiko se rakastaa kokonaisuutta, joka ei rakasta osaa?
     Jos haluan siis asettaa vaatimattomat palvelukseni maailman käyttöön, minun on ensin alettava työskennellä maani hyväksi. Ja tätä en voinut tehdä jäämällä kastiini. Huomasin, että maanmiehiin kohdistuvan rakkauden sijasta kastiarvon noudattaminen johtaa ihmisen vihaamaan jopa naapuriaan, jos hän sattuu olemaan toista kastia. En voinut kestää tätä epäoikeudenmukaisuutta. Mikä virhe se on kenellekään, että hän on syntynyt johonkin tiettyyn kastiin? Kunnioitan ihmistä hänen ominaisuuksiensa enkä hänen syntyperänsä vuoksi. Toisin sanoen minun silmissäni se ihminen on korkeampi, jonka sisäinen ihminen on kehittynyt tai on kehityksentilassa. Tämä ruumis, terveys, ystävät, sukulaiset ja kaikki maalliset ilot, joita ihmiset pitävät lähellä sydäntään, katoavat ennemmin tai myöhemmin. Mutta muistitieto toiminnastamme on aina jäävä jälkeemme sukupolvesta sukupolvelle. Toimintamme on sen vuoksi oltava sellaista, että se tekee meidät olemassaolon arvoisiksi tässä maailmassa niin kauan kuin olemme täällä, samoin kuin kuoleman jälkeen. En voinut tehdä tätä noudattamalla kastin tapoja. Se teki minut itsekkääksi ja välinpitämättömäksi veljieni vaatimuksille. Punnitsin kaikkia näitä seikkoja mielessäni ja havaitsin uskovani kastiin uskonnollisena välttämättömyytenä yhtä vähän kuin mangoja antavaan palmupuuhun.
     Huomasin, että jos Intia ei olisi kastieron puolesta, se ei olisi ollut niin rappeutunut, sillä tämä ero synnytti vihaa intialaisten keskuudessa. Se sai heidät vihaamaan toisiaan ja riitelemään keskenään. Maan rauha häiriintyi. Ihmiset eivät voineet olla keskinäisessä kanssakäymisessä hyvissä tarkoituksissa. He kävivät sotaa keskenään sensijaan, että olisivat keskittäneet yhteiset voimavaransa maan tilan parantamiseen. Moraalittomuuden perusta oli siten luotu ja se on nyt saavuttanut niin alhaisen pisteen, että ellei tätä pahaa pysäytetä, Intian horjuvat pylväät pettävät pian.
     Tästä en syytä esi-isiämme, jotka alunperin perustivat tämän järjestelmän. Minusta heidän päämääränsä näyttää olleen aivan erilainen. Mielestäni se perustui jokaisen ihmisen ominaisuuksiin. Kasti ei ollut silloin periytyvä, kuten se nyt on. Tämä käy ilmi useista muinaisista pyhistä kirjoista, jotka ovat täynnä esimerkkejä. Niissä kshatriyoista ja jopa mâhâreista ja châmbhâreista, joita pidetään kaikkein alhaisimpina, ei vain tehty bramiineja tai pidetty sellaisina, vaan heitä miltei palvottiin puolijumalina pelkästään ominaisuuksiensa vuoksi. Jos asia on näin, miksi meidän pitäisi vielä takertua tuohon tapaan, jota emme pidä nykyisin pelkästään mahdottomana toteuttaa vaan myös vääristyneenä?
     Havaitsin myös, että jos noudatin ulkoisesti sitä, mihin en todellisuudessa uskonut sisäisesti, olin tekopyhä. Paitsi että olin tekemässä itsestäni orjaa, en nauttinut uskonvapaudesta. Toimin siten moraalittomasti. Mutta teosofia on opettanut minulle, että tunteakseni mielenrauhaa ja itsekunnioitusta minun on oltava rehellinen, vilpitön ja rauhallinen ja pidettävä kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina veljinäni katsomatta kastiin, väriin, rotuun tai uskoon. Tämä on mielestäni oleellinen osa uskontoa. Minun on yritettävä soveltaa näitä teoreettisia asioita käytäntöön. Nämä vakaumukset pakottivat lopulta minut luopumaan kastistani.
     Haluan samalla pyytää kanssani samaa mieltä olevia maanmiehiäni tulemaan rohkeasti esiin maansa puolesta. Ymmärrän ne ilmeiset uhraukset, joita tällaisen tien omaksuvaa vaaditaan tekemään, sillä jouduin siihen itsekin, mutta nämä näyttävät uhrauksilta vain siitä, joka ottaa huomioon tämän aineen maailman. Kun ihminen on kerran vapautunut tämän suhteen ja kun velvollisuuden tunne, jota hän tuntee maataan ja itseään kohtaan, hallitsee korkeimpana hänen sydämessään, nämä eivät ole lainkaan uhrauksia hänelle. Luopukaamme sen vuoksi kastierosta, joka erottaa meidät toisistamme, liittykäämme yksimielisinä yhteen ja yhdistäkäämme kaikki voimamme maamme hyväksi. Tuntekaamme olevamme arjalaisia ja osoittautukaamme esi-isiemme arvoisiksi.
     Minulle voidaan sanoa, että olen tekemässä typerän ja hyödyttömän uhrauksen; että katkaisen kaikki sosiaaliset yhteydet ja vaarannan jopa ruumiini säädyllisen hautaamisen niiden toimesta, joille tapamme määräävät tuon velvollisuuden; ja ettei kukaan muu kuin haaveksija voisi kuvitella, että hän, vaikka korkein bramiinien keskuudessa, voisi palauttaa maansa suuruuden ja koko suuren kansamme valistuksen.
     Mutta nämä ovat itsekkyyden ja siveellisen pelkuruuden osoituksia. Yksittäiset ihmiset ovat pelastaneet ennenkin kansoja ja vaikkei turhamaisuuteni saa minua edes uneksimaan siitä, että niin loistava saavutus olisi vaatimattomien kykyjeni vallassa, hyvä esimerkki ei ole koskaan arvoton ja vähäpätöisinkin henkilö voi saada sen aikaan. Varmaa on, että ilman esimerkkejä ja uhrautumisia ei voi olla uudistuksia. Maailma, kuten minä näen sen, määrää minulle velvollisuuden, ja luulen, että voimakkain ja ainoa pysyvä onnentuoja on tietoisuus, että yritän suorittaa tuon velvollisuuden.
     Toivon tulleen ymmärretyksi – mikäli edellä olevasta ei ole ilmennyt selvästi – että en ole tullut materialistiksi enkä kristityksi. Olen arjalainen uskoltani kuten muutenkin, seuraan Vedaa ja uskon sen olevan kaikkien uskontojen äiti. Niinkuin teosofia selittää myöhempiä inhimillisiä uskontoja, se selittää myös Vedan merkitystä. Rishien opetukset saavat uuden loiston ja majesteettisuuden, ja kunnioitan niitä sata kertaa enemmän kuin aikaisemmin.

– – – – –

1. Tässä viitataan George Clifford Whitforthin pamflettiin "A Personal Statement of Religious Belief", London; C. Kegan Paul & Co., 1880, 18 s.

---

MESTARIEN OLEMASSAOLOSTA

[The Theosophist, II vuosikerta, nro 11, elok. 1881, s. 230.]

     Sinnettin kirjaa The Occult World koskeva arvostelu pakottaa minut todistamaan henkilökohtaisen kokemuksen ja tiedon pohjalta tosiasian, että ne, joita kutsumme "Ensimmäisen Osaston Veljiksemme", joista "Koot Hoomi Lal Singh" on yksi, ja jotka omaavat niin kutsuttuja "yliluonnollisia" voimia, ovat todellisia ja eläviä olentoja eivätkä ruumiittomia henkiä, kuten Spiritualistin toimittaja tahtoo lukijansa uskovan. Sellainen voidaan saavuttaa vain pitkäaikaisella opiskelulla ja harjoituksella. Minulle se ei ole uskon vaan tiedon asia, sillä jos olen tavannut yhden heistä, olen nähnyt ainakin puolen tusinaa eri tilaisuuksissa, keskellä päivää ja julkisilla paikoilla ja olen puhunut heille, en vain Mme Blavatskyn ollessa Bombayssa, vaan myös kun hän oli kaukana poissa ja minä täällä.
     Olen myös nähnyt heidät toisinaan matkoillani. Minut vietiin eräiden heistä asuinpaikkoihin ja kerran tilaisuuteen, jossa ev. Olcott ja Mme Blavatsky olivat kanssani. Enempää kuin tämä en voi sanoa enkä anna enempää tietoa heistä enkä heidän asuinpaikoistaan, sillä minua sitoo vaitiolon velvoitus, ja asia on liian salainen minun käsiteltäväkseni. Voin kuitenkin mainita, että tunnen "Koot Hoomi Lal Singhin" henkilökohtaisesti ja olen nähnyt hänet ja keskustellut hänen kanssaan, kun Mme Blavatsky oli paikalla, samoin kuin hänen ollessa kaukana poissa. Mutta missä olosuhteissa, sitä minulla ei ole lupa paljastaa.
     Me hindut, jotka tunnemme "Veljet", pidämme mielettömänä ja naurettavana vihjata, että joko Mme Blavatsky on mielisairas tai petkuttaja tai sellaiset henkilöt kuin hra Sinnett voisivat tulla hänen petkuttamikseen. Hän ei ole meedio, eivätkä "Veljet" ole "ruumiittomia hen