H. P. Blavatskyn muistoksi

H. P. Blavatskyn kuoltua julkaistiin hänen muistokseen kirja (H. P. B. – In memory of Helena Petrovna Blavatsky. By some of her pupils), jossa muutamat hänen kiitollisista oppilaistaan esittivät käsityksensä vainajasta ja hänen elämäntyöstään. Suomennamme tähän muutamia otteita heidän lausunnoistaan. – P. Ervast

Tavallisia ystäviä ja tuttavia voidaan korvata, mahdollisesti aikaa myöten unohtaakin, mutta ei ole ketään, joka voi astua Helena Petrovnan sijaan, eikä häntä liioin voida koskaan unohtaa.

Muilla saattaa olla eräitä hänen lahjojaan, kellään ei ole niitä kaikkia. Tämä sukupolvi ei ole nähnyt hänen vertaistaan, tuskin tulevaisuuskaan on näkevä. Arvosteltuna kokonaisuudessaan, ansioineen ja puutteineen, valoisina ja pimeine hetkineen, hyveineen ja heikkouksineen, hän kohoaa korkealle yli aikalaistensa, yhtenä nykyajan historian ihmeellisimpiä ja merkillisimpiä henkilöitä. Hänen elämänsä, sellaisena kuin sitä olen tuntenut viimeksi kuluneina 17 vuotena ystävänä, virkaveljenä ja työtoverina, on ollut murhenäytelmä – murhenäytelmä ihmisrakkaudesta, joka vei marttyyriuteen. Palaen innosta ihmiskunnan henkisen edistyksen ja älyllisen vapautuksen puolesta, epäitsekkäiden vaikuttimien ajamana, antautuen vapaasti ja omaa etuaan katsomatta työskentelyynsä muiden parhaaksi, hän kärsi kuolinpäiväänsä saakka vainoa ja hätyytystä pilkkaajien, uskonkiihkoilijoiden ja maallismielisten puolelta. Nämä julkeat vainoajat eivät nytkään antaisi hänen levätä rauhassa, vaan tekevät parastaan tahratakseen hänen tuhkaansa toivoen turhaan voivansa häväistä hänen muistoaan valheellisilla kertomuksilla hänen elämästään. Heidän pahat aikeensa menevät kuitenkin tyhjiin, sillä hän on jättänyt jälkeensä joukon todistajia, jotka ovat valmiina todistamaan hänen luonteensa ja vaikuttimiensa puhtaudesta.

Näiden todistajain joukossa minä seison eturivissä, sillä siitä saakka, kun ensi kerran tapasimme toisemme v. 1874, olemme olleet uskottuja ystäviä, joita yhdisti yhteinen työ, ja olemme veljellisessä sovussa pyrkineet yhteiseen päämäärään samansuuntaisia teitä pitkin. Luonteeltamme ja ominaisuuksiltamme niin erilaiset kuin suinkin kaksi henkilöä voi olla, usein myös eri mieltä pienistä kysymyksistä olimme kuitenkin aina yhtenä sydämenä, kun oli kysymys työstämme, sekä nöyrässä halussamme palvella ja totella Opettajiamme ja Mestareitamme, jotka olivat suunnitelleet työmme ja valvoivat sitä. Me tunsimme heidät molemmat henkilökohtaisesti, hän kuitenkin sata kertaa läheisemmin kuin minä, ja tämän nojalla keskinäisen suhteemme rikkominen oli yhtä mahdotonta ajatella kuin luonnollisten sisarusten välisen sukulaisuuden purkaminen. Hän oli minulle erinäisessä merkityksessä sisar. Tuntui kuin meidän liittomme ei olisi koskaan alkanut vaan pikemmin johtunut sielullisesta, edellisistä maallisista elämistä periytyvästä verisukulaisuudesta.

H. P. B:n innostus oli sammumaton liekki, josta kaikki teosofimme ovat sytyttäneet tulisoihtunsa – esimerkki, joka saattoi hitaan veren kuohuksiin niin kuin sotatorven toitotus.

H. S. Olcott (Teosofisen Seuran presidentti)

Salaisen viisauden totinen opettaja, jonka päämäärä todella on ihmiskunnan kohottaminen ja jalostaminen, ei ole koskaan itsekäs, kunnianhimoinen, voitonhimoinen tai teeskenteleväinen. Neljäntoista vuoden kuluessa olen tämän säännön mukaan tarkasti punninnut H. P. B:n kaikkia tekoja, ja tulos on vain varmistanut kaikki aikaisemmat vaikutelmani. Hän uhrasi rikkauden, maineen, terveyden ja lopulta elämänkin aatteen hyväksi, ja tämä aate oli alussa ja lopussa teosofian totuuksien julistaminen ihmiskunnalle hyödyksi ja onneksi.

J. D. Buck

Teosofia ei ole kuollut, vaikka me tänä päivänä seisomme H. P. B:n ruumiin ääressä. Se elää ja sen täytyy elää, koska Totuus ei ikinä voi kuolla. Mutta meidän, Totuuden puolustajien, päällä lepää raskain vastuu mitä olla voi, nimittäin pyrkimys muuttamaan omaa luonnettamme ja omaa elämäämme niin, että tämä totuus sen kautta kelpaisi muille.

Onneksi meille kaikille on H. P. B. jättänyt tämän tehtävän vakaalle ja täysin järjestetylle pohjalle. Huolimatta heikkenevästä terveydestään ja ruumiillisesta tuskastaan jatkoi kunnioitettu johtajamme viimeiseen elämänsä hetkeen saakka lakkaamatta työtään sen asian puolesta, jota niin suuresti rakastamme. Ei hänen valppautensa asian hyväksi hetkeksikään laimentunut, ja alituiseen hän teroitti läheistensä mieliin niitä periaatteita ja työtapoja, millä työ oli tehtävä, silmänräpäykseksikään ajattelematta, että hänen kuolemansa voisi millään tavalla estää täyttämästä sitä velvollisuutta, joka nyt enemmän kuin koskaan on jokaisen seuran innokkaan jäsenen velvollisuus. Tämä velvollisuus, joka niin selvänä on edessämme ja josta H. P. B. antoi meille niin sattuvan esimerkin, on levittää tietoa teosofiasta millä tavalla suinkin voimme, etenkin omalla elämällämme.

G. R. S. Mead

Sen tahdon sanoa, että kaikkina niinä vuosina kun olen tuntenut opettajamme ja ystävämme, en ole koskaan kuullut hänen lausuvan sydämetöntä sanaa pahimmastakaan vihollisestaan. Hän oli todella personoitunut ihmisrakkaus ja anteeksiantava hyvyys ja aina valmis tarjoamaan sille, joka oli häntä loukannut, uutta tilaisuutta parempaan käytökseen. Sanotaan, että ”tuttavallisuus synnyttää halveksimista” – mutta epäämätön tosiasia on, että mitä lähempi ja tuttavallisempi suhteemme H. P. B:hen oli jokapäiväisessä elämässä, sitä enemmän opimme häntä pitämään arvossa ja kunnioittamaan. Ihmeellinen, salaperäinen rajaviiva ympäröi hänet aina ja erotti hänen sisäisen, henkisen elämänsä ulkonaisesta, joka näennäisesti oli muiden kaltainen. Hän omisti elämänsä joka hetken sille tehtävälle, jota hän oli lähetetty suorittamaan. Ei ollut niin pientä, ei niin vähäpätöistä asiaa, ettei hän sitä suurimmalla tarkkuudella punninnut. Hän kuoli kuin vahtimies paikallaan, samassa nojatuolissa, jossa hän opetti ja kirjoitti – paras, uskollisin opettajista, uskollisin, uutterin sanansaattajista.

Isabel Cooper-Oakley

Kaikki, jotka ovat tunteneet ja rakastaneet H. P. B:ta, ovat kokeneet, minkä mieltymyksen tunteen hän levitti ympärilleen, kuinka läpeensä hyvä ja rakastettava hän oli. Toisinaan mitä valoisin lapsenluonne tuntui säteilevän hänen ympärillään ja silloin hänen kasvonsa loistivat viattoman iloisesta leikillisyydestä ja olivat niin sydämellisen viehättävät, etten koskaan ole nähnyt sellaista ilmettä inhimillisissä kasvoissa. Hänen luonteensa merkillisyyksiä oli, että hän käyttäytyi jokaista ihmistä kohtaan eri tavalla – en koskaan ole nähnyt hänen kohtelevan kahta henkilöä samalla tavalla. Hän näki kohta jokaisen luonteen heikot puolet, ja hänen tapansa niitä koetella oli sangen hämmästyttävä. Ne, jotka elivät jokapäiväisessä tekemisessä hänen kanssaan, oppivat vähitellen perusteellisesti tuntemaan itsensä, ja ne, jotka halusivat hyötyä hänen käytännöllisestä opetustavastaan, saattoivat nopeasti edistyä. Monen oppilaan oli kuitenkin vaikea sietää hänen menettelytapaansa, sillä koskaan ei ole mieluisaa joutua silmästä silmään näkemään omia vikojaan ja heikkouksiaan, ja siksi moni jätti hänet. Mutta ne, jotka jaksoivat kestää koettelemuksen ja jäädä hänelle uskollisiksi, saivat omassa itsessään kokea sitä sisäistä kehitystä, joka yksin johtaa salaiseen tietoon. Totisempaa ja uskollisempaa ystävää kuin H. P. B. ei kellään voinut olla; elämäni suurin onni on mielestäni se, että sain elää niin tuttavallisessa yhteydessä hänen kanssaan, ja kuolinhetkeeni saakka koetan edistää sitä suurta, ylevää asiaa, jonka puolesta hän teki työtä niin ankarasti ja kärsi niin paljon.

Constance Wachtmeister

Verrattomalla voimalla hän julisti sielun olemassaolon ja hengen todellisuuden, ei ainoastaan kirjallisilla suurteoillaan, jotka ovat ilman vertaistaan, vaan itsekin elämällä ja toimimalla niin kuin kuolemattoman olennon sopii, ja näyttämällä omistavansa voimia, jotka ovat ainoastaan sellaisen olennon saavutettavissa.

Charles Johnson

H. P. B:lla oli sydän, uskalias kuin leijonan, ja hän piti kiinni hänelle uskotusta tehtävästä kädellä, joka oli voimakas kuin leijonalla.

William Q. Judge

H. P. B. oli viime aikoina hyvin köyhä, ja minä olen monta kertaa nähnyt hänet suuressa rahan tarpeessa. Saattoipa silloin tapahtua, että joku hyvä ystävä tai harras ihailija lähetti hänelle rahaa, ne pois annettiin Teosofiselle Seuralle, ahdingossa olevalle ystävälle, vanhalle köyhälle palvelijalle tai jollekin perheelle, jonka hädästä ehkä olin kertonut. Ruhtinaallisen jalomielinen oli H. P. B:n luonto, ja aina tarjoutui jokin väylä, johon se sai tulvia – rahansa, vaatteensa, koristeensa, mitä vain hänellä oli – kaikki hän molemmin käsin viskasi sille, joka kärsi hätää. 

Annie Besant

Kun minä tulin H. P. B:n luokse, olin materialisti, kun hän minut jätti, olin teosofi, ja näiden kahden välissä on suuri juopa. Tämän juovan yli hän rakensi sillan ja näytti minulle tien. Hän oli henkinen äitini, eikä lapsella koskaan ole ollut häntä hellempää, kärsivällisempää ja lempeämpää ohjaajaa.

Herbert Burrows

Viimeiset sanat hänen kynästään puolustivat sitä totuuden korkeata asiaa, jonka eteen hän oli elänyt. Viimeiset kuiskeet hänen kuolevilta huuliltaan rohkaisivat ja lohduttivat niitä, joiden osalle työ nyt etupäässä lankeaisi, kun hän oli poissa.

Walter G. Old

Sanottakoon mitä tahansa teosofian puolesta tai sitä vastaan, varma on, että meidän vuosisatamme ja ehkä kaikkien vuosisatojen ihmeellisin nainen nyt on jättänyt tämän maailman. Eilen oli maailmassa Madame Blavatsky, tänään häntä ei ole. Perimän ja ympäristön hänelle luomat maalliset olosuhteet on hän heittänyt taakseen. Yhtyvätköhän tulevina aikoina niiden hajaantuneet katkelmat uudelleen inhimilliseksi muodoksi – onkohan kerran uusi Helena Petrovna Hahn syntyvä maailmaan, kun maailma on siksi viisastunut, ettei se enää käsitä häntä väärin, ei vainoa häntä eikä koeta haudata hänen nimeään valheitten, vihan ja panettelujen vedenpaisumukseen?

Saladin

Mitä H. P. B. tahtoi, sitä hän ajatteli, mitä hän ajatteli, sen hän sanoi, ja mitä hän sanoi, sen hän teki huolimatta seurauksista. Hänessä olivat niin kuin lapsessa, joka ei epäile, ajatukset, sanat ja teot yhtä ja toistensa kanssa sopusoinnussa.

Franz Hartmann

Ja me, jotka tiedämme, mikä suurenmoinen nainen H. P. B. oli ja kuinka mielenkiintoinen ja syvällinen on se filosofia, jonka hän on tehnyt tunnetuksi sivistyneelle maailmalle. Me myös tiedämme, että päivä on koittava, jolloin maailma on tunnustava hänen suuruutensa ja jolloin se on käsittävä, että me, jotka nyt puolestamme jo kunnioitamme hänen muistoaan, emme ole niin yksinkertaisia ja herkkäuskoisia ihmisiä kuin itsetyytyväinen ja tavallisesti tietämätön yleisö nyt luulee.

Alice Gordon

Madame Blavatskyn kunniakkaana tehtävänä on ollut luoda aivan uusi lähtökohta itä- ja länsimaan suhteessa toisiinsa. Ex oriente lux (idästä valo) on tästä lähtien oleva tunnussanana, ja valo on tuotava itämaalaisista lähteistä, itämaalaisten opettajain tulkitsemana.

Francesca Arundale

Muistan hyvin ensimmäiset Madame Blavatskyn kanssa vaihtamani sanat, elokuussa 1887. Huomautin, että tunsin luonnollista pelkoa henkilön läheisyydessä, joka osasi lukea kaikki ajatukseni. Hän vastasi, että tämä olisi epärehellistä. Minä sanoin, etten tahtoisi kutsua sitä ”epärehelliseksi”, vaikka se mahdollisesti olisi epähienoa tai epäoikeutettua tunkeilua. Hän vastasi: ei, se olisi epärehellistä; hänellä ei ollut oikeutta luvattomasti anastaa ihmisen salaisuuksia enemmän kuin hänen kukkaroansakaan; eikä hän koskaan käyttänyt tätä taitoansa muulloin kuin jos henkilö itse pyysi tai jos olosuhteet olivat sellaiset, että se oli välttämättömän tarpeellista.

Alexander Fullerton

Hän yksin maailman suurista johtajista, vaikka ruumiillisessa muodossaan jäikin minulle tuntemattomaksi, antoi minulle totuuden, opetti minulle, kuinka sen löytäisin ja kuinka sitä puolustaisin ”koko maailmaa vastaan”. Henki, joka voi etäältä saada aikaan sellaisen ihmeen, ei suinkaan ole mikään pienempi säde, vaan yksi niitä suuria Valonkeskuksia, jotka eivät kuole, vaikka ihmiset hetkeksi sitä kutsuvatkin virallisella nimellä Helena Blavatsky.

J. Campbell Ver Planck

Hän opetti meille teosofiaa – ei vain opinkäsityksenä, ei uskontona, filosofiana, uskontunnustuksena eli avoimena arveluna, vaan elävänä voimana meidän elämässämme. 

Hänen opetuksensa samoin kuin hänen elämänsä perussävel oli – Uhrautuminen.

Joitakuita vuosia sitten hän seisoi kuoleman portilla. Inhimillisesti katsottuna hänen silloin olisi pitänyt kuolla. Hänen lääkärinsä selittivät, että elämisen toivoa ei ollut – hän itse tiesi, että hän kuolisi, ja iloitsi siitä suuresti. Mutta Mestari tuli hänen luoksensa, näytti hänelle, mikä tehtävä oli vielä suoritettavana, ja antoi hänen valita – kuoleman autuuden tai elämän ristin.

Hän valitsi ristin. Ja täten hän opetti meille teosofian tarkoituksen ei ainoastaan neuvovilla sanoilla, mutta omalla esimerkilläänkin. Hän oli teosofeista suurin, ei ainoastaan sen tähden, että hän pani liikkeen alkuun ja lahjoitti takaisin maailmalle muinaisen viisauden aarteet, vaan sen tähden, että hän itse teki Suuren Uhrauksen.

William Kingsland

Olemme vakuutetut siitä, että joidenkuiden vuosien kuluttua Madame Blavatskya pidetään Avataarana, pyhänä inkarnaationa (ruumiillistumana) ja että jumalallisia kunnianosoituksia suodaan hänen muistolleen.

Babula (H. P. B:n hindulainen palvelija)

H. P. B. näytti meille vielä heikosti välkkyvää tähteä, joka loistaa kaukana ajan taipaleella; hän opetti niitä, jotka tahtoivat kuunnella, etsimään itsessään tuon tähden sädettä; hän osoitti tietä, jota tuli kulkea, osoitti sen tienviittoja ja vaaroja, opetti meitä käsittämään, että se, joka uskollisesti ja itseään kieltäen yrittää yhä auttaa ihmiskuntaa, hän voi pitää kädessään elämän monimutkaisten umpisokkeloiden johtolangan, sillä hänen sydämensä ja hänen sielunsa täyttyy siitä viisaudesta, joka on rakkauden ja kaikesta itsekkyydestä puhdistuneen tiedon lapsi.

Bertram Keightley

Joka kerta kun näin H. P. B:n, kasvoi rakkauteni, kunnioitukseni ja ihailuni häntä kohtaan. Hänelle olen velkaa kaikesta mitä olen, kaikesta mitä tiedän, sillä kun opin häntä tuntemaan, voitin sekä mielen tyyneyden että siveellisen tasapainon. Hän loi minuun tulevaisuuden toivoa. Hän innosti minua omilla korkeilla, jaloilla ja itsensä kieltävillä periaatteillaan, ja hän muutti jokapäiväisen elämäni antamalla minulle korkean ihanteen, jota minun piti tavoitella, ja tämä ihanne oli Teosofisen Seuran päätarkoitus, so. työskentely ja ponnistelu ihmiskunnan onnen ja jalostuttamisen puolesta.

Josep Xifre

Omatunto — marraskuu 1905