H. P. Blavatsky

"Ainoastaan se mikä on ikuista on todellista." (Teosofian avain)

Historian alkuaikoina tapahtui kaikki tutkiminen ja ajatteleminen, filosofoiminen, uskonnon yhteydessä. Niinpä kristinuskonkin alussa olivat papit ja munkit ainoat, joilla oli tietoja ja kokemuksia Jumalasta ja luonnosta ympärillä. Mutta vähitellen kun kristinusko katolisten ja protestanttisten kirkkojen kaavoissa tuli yhä ahtaammaksi, syntyi kirkon ulkopuolella uusia ajatussuuntia, ns. filosofisia kouluja. Kun kirkon vastustus näitä eri ajatussuuntia kohtaan kiihtyi, oli luonnollista, että vastavaikutuskin meni liiallisuuteen. Niinpä silloin, kun H. P. Blavatsky astui maailman näyttämölle, oli koko filosofinen suunta materialismin vaikutuksen alainen. Keksittiin uusia nimityksiä uusille maailmankatsomuksille ja perustettiin rationalistisia, naturalistisia, empiirisiä ym. koulukuntia, jotka filosofiset suunnat vaihtelivat muodissa länsimailla.

Silloin heitti Helena Petrovna Blavatsky maailmalle uuden, ennenkuulumattoman väitteen: "Löytyy ikivanha jumalallinen ilmoitus, josta jokainen uskonto on saanut alkunsa; ikivanha totuus pilkistää kaikkien uskontojen takaa ja sama alkuperä huomataan kaikissa maailman pyhissä kirjoissa." Ja kun hän vielä mainitsi länsimailla aivan oudoista asioista, Viisauden Mestareista, oli koko silloinen sivistynyt maailma hämmästynyt ja järkytetty.

Millainen oli sitten tuo ihmeellinen nainen, jonka voimakas, sujuva kynä pani ymmälle maailman viisaita ja antoi päänvaivaa spesialisteille kaikilla filosofisilla tutkimusaloilla?

Suuret, harmaat, hiukan surulliset silmät, tarmokas otsa ja suun ympärillä ihmeellisen hellä piirre, sellainen oli hänen ulkonäkönsä. Jo lapsena herätti hän huomiota lahjakkuudellaan ja erikoisella herkkyydellään ympärillä olevaan luontoon. Kun hän 21-vuotiaana lähti maailmalle, oli se tiettyä tarkoitusta varten. Kaksikymmentä vuotta hän kävi ankaraa itsekasvatuskoulua, tutki kaikkia vanhoja uskontoja ja matkusteli kaikissa vanhoissa ja uusissa sivistysmaissa. Neljänkymmenen kahden vuoden vanhana oli hän voimakas luonne, joka oli kuolemaan asti uskollinen sille elämäntehtävälle, joka oli nyt hänelle selvinnyt.

Mikä tämä tehtävä sitten oli? Saada ihmiset ymmärtämään, että he kaikki ovat jumalallista alkuperää, kotoisin yhdestä Absoluutista, persoonattomasta ja äärettömästä Elämästä, ja siis veljiä keskenään, — se oli pääaihe, jonka hän otti sanomalehtiartikkeleissa pohdittavaksi, herättäen suurta mielenkiintoa lukijoissaan. Pieni joukko totuuden etsijöitä kerääntyi hänen ympärilleen, mutta kuten jokaisen rohkean totuuden etsijän elämässä, niin hänenkin, kaikki se paras ja suuri ja hyvä, minkä hän tahtoi antaa ihmisille, käsitettiin väärin ja hänet tuomittiin jumalankieltäjäksi.

Oliko hän sitten jumalankieltäjä?

Lainaan tähän Teosofian avaimesta sivulta 80 hänen omia sanojaan, jotka antavat vastauksen kysymykseen:

Me uskomme kaikkialliseen jumalalliseen perusolemukseen, joka on kaiken juuri - josta kaikki käy ulos ja johon taas kaikki sulautuu Olemisen suuren kiertokauden lopulla.

Ja panteismista hän sanoo sivulla 81:

Kun puhumme jumaluudesta ja pidämme sen samana ja siis samanaikuisena kuin luonto, niin tarkoitamme ikuista, luomatonta eikä katoavaisia varjoja ja rajallisia epätodellisuuksia. Meidän Jumaluutemme on kaikkialla, jokaisessa näkyväisen ja näkymättömän maailman atomissa ja jaollisessa molekyylissä, sen yllä ja ympärillä, sillä Se on sekä sisäisen että ulkonaisen kehityksen salaperäinen voima, kaikkialla oleva, kaikkivoipa, vieläpä kaikkitietävä potentiaali (mahdollisuus).

Juutalaisten julmaa jumalakäsitystä, Jehovaa vastaan H. P. B. taisteli, jumalaa, joka oli niin kaukana siitä jumaluudesta — siitä Isästä — josta Jeesus puhui. Yhä vieläkin kuuluvat Mooseksen jumalan sanat kristillisen kirkon käsityksen mukaan meille:

Älköön sinulla olko muita jumalia, — sillä minä, Herra sinun jumalasi olen kiivas jumala, joka kostan isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka minua vihaavat.

H. P. B. huomautti, ettei tuollainen vihan demooni voi olla sama kuin se Isä, joka sanoi: "Autuaat ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." Tuota persoonallista, ihmisenkaltaista, maailman ulkopuolella olevaa jumalaa vastaan hän käytti säkenöivää kirjoitustapaansa, jumalaa, joka on vain

ihmisen jättiläisvarjo, eikä edes parhaimman ihmisen.

Sivulla 101:

Juutalaisten ihmisenkaltainen, julma ja kateellinen jumala, jonka veriset lait sanovat: silmä silmästä, hammas hampaasta ja puhuvat verenvuodatuksesta ja eläinten uhraamisesta, hän sai astua syrjään ja sijaan tulla laupias Isä, joka on salassa. Tätä jälkimäistä piti esittää — ei maailman ulkopuolella olevana jumalana, — vaan lihallisen ihmisen jumalallisena Vapahtajana, joka asuu jokaisen, sekä köyhän että rikkaan sydämessä ja sielussa."

Tässä tulemme hänen Kristus-käsitteeseen, siihen mystiseen Kristukseen, joka on kaikkien ihmisten sydämessä.

Oliko H. P. B. ruusuristiläinen ja Kristuksen seuraaja ja uskoiko hän Kristukseen?

Teos. avain, sivu 84:

Salatieteilijä ja teosofi kääntyy rukouksella Isänsä puoleen, joka on salassa (Matt. 6: 6) eikä maailman ulkopuolella olevan ja sen tähden rajallisen Jumalan puoleen, ja tämä Isä on ihmisessä itsessään.

Myöntäkää oikeaksi edellytyksemme, että jumala on kaikkialle ulottuva, rajaton prinsiippi, niin kuinka silloin ihminen olisi ainoa, mikä ei olisi jumaluuteen sulautunut ja sen täyttämä? Me sanomme Isäksemme taivaissa tuota jumalallista olemusta, jonka tunnemme sisässämme, sydämessämme ja henkisessä tietoisuudessamme, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen ihmisenkaltaisen kuvan kanssa, jonka siitä voimme tehdä fyysisissä aivoissamme tai aivojen mielikuvituksessa: Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että (absoluuttinen) Jumalan henki asuu meissä?"

Sivu 86:

Mutta voi niitä salatieteilijöitä ja teosofeja jotka eivät tukahduta alemman persoonallisen minän eli fyysisen ihmisen himoja, eivätkä sano korkeammalle henkiselle minälleen, joka lepää Atma-Buddhi (Isä-Kristus) valossa: Sinun tahtosi tapahtukoon, ei minun.

H. P. B. uskoo siis Isään itsessään, ja kun lukee hänen muitakin teoksiaan, tulee yhä uudelleen ja uudelleen huomaamaan, miten suuressa arvossa hän piti vuorisaarnaa. Teos. avain, s. 71:

Samoin kuin rakkauden pitää oikeudenkin alkaa kodista. Tahdotteko halventaa ja pilkata vuorisaarnaa sen tähden, että teidän yhteiskunnalliset, valtiolliset, vieläpä kirkolliset lakinne tähän asti eivät ole kyenneet toteuttamaan sen määräyksiä niiden hengen mukaisesti? Lakkauttakaa valanteko oikeuslaitoksissa, eduskunnassa, sotaväessä ja kaikkialla ja tehkää niin kuin kveekarit; jos tahdotte seurata Kristuksen käskyjä, niin teidän täytyy antaa "ihokkaanne sille, joka teiltä anoo viittaa" ja "kääntää vasen poskenne sille, joka teitä lyö oikealle." "Älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha, rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää niille hyvää, jotka teitä vihaavat", sillä "joka purkaa yhden näistä pienimmistä käskyistä ja sillä lailla opettaa ihmisiä, hän on sanottava pienimmäksi taivasten valtakunnassa", ja joka sanoo veljellensä: "sinä kelvoton", on ansainnut joutua helvetin tuleen. Ja miksikä tuomitsette, jollette tahdo itse vuorostaan tulla tuomituksi?

Ja sivu 87:

— — miksi ette mieluummin seuraa Kristuksen sanoja. Selvästi hän kieltää teitä seuraamasta "vanhoja" eli Mooseksen lakia ja käskee teitä tekemään niin kuin hän sanoo, ja niille, jotka tahtovat miekkaan tarttua, hän varoitukseksi sanoo, että he miekkaan hukkuvat. Kristus on antanut teille yhden rukouksen, jonka te olette tehneet huulten hyminäksi ja pöyhkeydeksi ja jota ei kukaan muu kuin totinen salatieteilijä täysin ymmärrä. Siinä rukouksessa te sanotte kuolleen kirjaimen mukaisesti: "Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme," — mutta sitä te ette koskaan tee. Sitten hän käski teitä rakastamaan vihollisianne ja tekemään niille hyvää, jotka teitä vihaavat. Eipä siis "Natsaretin lempeä profeetta" teitä opettanut rukoilemaan "Isäänne" tappamaan ja antamaan teidän voittaa vihollisenne.

Edelleen:

Toistan vielä, että me uskomme "kanssakäymiseen" ja sopusointuiseen yhteistyöhön "Isämme kanssa salassa" ja me uskomme, että haltioissa olon autuaallisina, mutta harvinaisina hetkinä korkeampi osa sieluamme pääsee yhteyteen kaikkeuden hengen kanssa, joka on sen oma syntyperä ja sisäisin olemus ja aina vetää sitä puoleensa.

Hänen uskonsa Kristukseen ei ollut sellaista kuin kirkon, joka selittää, että Kristus on uhrautunut koko ihmiskunnan syntien sovitukseksi ja että hänen verensä pyyhkii pois jokaisen synnin. Sivu 229:

Mutta me emme usko sijaissovitukseen emmekä siihen, että pienimmänkään synnin anteeksi antaminen olisi mahdollinen jollekin jumalalle tai edes "persoonalliselle Absoluutille" tai "äärettömälle", jos sellaista voisi olla olemassa. Me uskomme vaan ankaraan ja tasapuoliseen oikeuteen. Meillä on se käsitys tuntemattomasta Kaikkiallisesta Jumaluudesta, jota karma edustaa, että se on voima, joka ei voi erehtyä ja sen tähden ei myöskään voi vihastua eikä armahtaa" vaan on ainoastaan täydellinen oikeus ja antaa jokaisen syyn, pienen tai suuren, valmistaa seurauksensa. Jeesuksen sanat: "millä mitalla te mittaatte" sillä teillekin mitataan" (Matt. 7: 2) eivät nimenomaan eivätkä selitettyinä viittaa tulevaisen armon tai sijaissovituksen toivoon. Me kun filosofiassamme tunnustamme tämän lausunnon oikeaksi, emme sen vuoksi voi kyllin painavasti kehottaa laupeuteen, rakkauteen ja keskinäiseen anteeksiantoon. Älkää vastustako sitä, joka on paha ja kohdelkaa pahaa hyvällä" ovat buddhalaisia määräyksiä ja niitä saarnattiin ensiksi karmanlain leppymättömyyteen katsoen.

Olemme jakaneet Jeesuksen vuorisaarnan viiteen käskyyn ja neljäs Hänen käskynsä kuuluu: "Älä ole pahaa vastaan." Vielä luetaan sivulta 240:

Paha teko on kaikkeutta hallitsevien sopusoinnun lakien rikkomista ja rangaistuksen siitä täytyy kohdata itse lain rikkojaa. Kristus lausui varoituksen: "Älä tästedes enää tee syntiä, ettei sinulle pahempaa tapahtuisi" ja Paavali sanoo: "Valmistakaa työllä oma pelastuksenne. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

Näiden otteiden kautta olemme tulleet huomaamaan, että kaikki se, mitä Jeesus opetti, oli H. P. B:nkin oppi ja salainen johtolanka. Antaen Mestarien palvelukseen, joiden välikappale hän oli, kaiken mitä hän elämässään omisti: tietonsa, työkykynsä, ruumiin terveyden, aikansa, hän samalla antoi ne Kristuksen palvelemiseen sanoen:

"Meidän velvollisuutemme on napisematta juoda viimeinen pisarakin siitä, mitä elämän maljassa on meille tarjolla, noukkia elämän ruusuja ainoastaan sen tuoksun vuoksi, minkä ne voivat muille antaa ja itse tyytyä okaihin, jollemme voi nauttia sitä tuoksua niin ettei kukaan muu jää sitä vaille." Eikö noista sanoista tule vastaan sama nöyrä kieltäymys, suuri sääli ja itseuhrautumisen ilo, joka oli Jeesuksen koko elämä, — Hänen, jota H. P. B. usein mainitsee vain yhdellä nimellä: Kristus. "Korkeampi rakkautta on uhrautuminen, se että annamme muille enemmän kuin itsellemme!"

Miten paljon hän antaakaan meille noissa sanoissaan ja nöyrinä kumarrumme hänen voimakkaan henkensä edessä, kunnioittaen ja kiittäen häntä kaikesta siitä suuresta ja ihmeellisestä ja korkeasta, jonka hän paljasti unohduksen yöstä!

Jaana Brummert

Ruusu-Risti — tammikuu 1927


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia