H. P. Blavatsky

Oliko Cagliostro "puoskari"?

Pois lähettää loukattu hyvittämättä,
Kuin suuri sortaja liekin ja loukattu kuin pieni,
on alhaista, ilkeää, inhottavaa –
Saastuttaa, saisi vallastaan kuninkaan suistaa.

Smollett

Cagliostron nimen mainitseminen vaikuttaa kahdella tavalla. Toisaalta sukeltautuu merkillisiä tapahtumasarjoja muinaisuuden hämärästä esiin; toisaalta liian realistisen aikamme lapsissa Aleksanterin, Cagliostron kreivin nimi, aiheuttaa ihmettelyä, ellei suorastaan halveksuntaa. Ihmiset eivät voi käsittää, että tämä "hurmaaja ja taikuri" (lue "puoskari") koskaan saattoi sillä tavoin aikalaisiinsa vaikuttaa kuin hän vaikutti. Tämä antaa avaimen Joseph Balsamon nimellä tunnetun sisilialaisen myöhemmin niittämään maineeseen, joka sai erään häneen uskovan vapaamuurariveljen sanomaan, että (prinssi Bismarckin ja joidenkuiden teosofien tavalla) "Cagliostrosta voidaan mainiosti sanoa hänen olevan Euroopan parjatuin ja vihatuin mies". Kuitenkin huolimatta yleisestä tavasta sälyttää hänen harteilleen häpeällisiä nimityksiä, ei kukaan saisi unohtaa, että Schiller ja Goethe kuuluivat hänen lämpimiin ihailijoihinsa ja myös sellaisina pysyivät hänen kuolemaansa saakka. Matkustaessaan Sisiliassa Goethe uhrasi paljon aikaa ja vaivaa tietojen saamiseen "Guiseppe Balsamosta" tämän oletetussa syntymämaassa; ja näiden muistiinpanojen nojalla Faustin tekijä kirjoitti näytelmänsä "Suur-kophta".

Carlysta johtuen, minkä tähden tämä ihmeellinen mies Englannissa saavutti niin vähäisen kunniaa. Aikansa pelottomin ja totuutta rakastavin historioitsija – se, joka inhosi vääryyttä, otti se sitten minkä muodon tahansa – on leimannut kunniallisen ja maineikkaan nimensä imprimatur’illa ja siten pyhittänyt historian vääryyksistä epäoikeudenmukaisimman. Ja tämä johtui vilpillisistä tiedoista, joita viime aikoihin asti on versonut erään ihmisluokan taholta, josta hän yhtä vähän välitti kuin vihaamastaan totuudettomuudesta nimittäin jesuiitoista, so. lihaantuneesta valheesta.

Guiseppe Balsamon todellinen nimi merkitsee kabbalistisia menetelmiä käyttäen "Hän, joka on lähetetty", tai "Annettu", myöskin "Auringon herra", osoittaen, ettei sellainen nimi ollut isiltä peritty. Kuten Kenneth R. A. Mackenzie, T.S:n jäsen, osoittaa, viime vuosisadan loppupuolella tuli erinäisten teosofisten professorien piirissä tavaksi muuttaa itämaiseen muotoon jokainen salaisten veljeskuntien niille oppilailleen antama nimi, joiden määrä oli työskennellä maailman hyväksi. Ketkä lienevätkin Cagliostron vanhemmat olleet, ei heidän nimensä ollut ainakaan "Balsamo". Niin paljon kuitenkin on varmaa. Sitä paitsi kuten kaikki tietävät hänen nuoruudessaan eläneen oletetun Altotas nimisen miehen, suuren hermeettisen, itämaisen viisaan tai toisin sanoen Adeptin kanssa, ei ole vaikea omaksua vanhaa perinnäiskäsitystä siitä, että viime mainittu oli se henkilö, joka antoi hänelle hänen symbolistisen nimensä. Mutta mikä vielä suuremmalla varmuudella tiedetään on se aivan tavaton arvonanto, joka hänelle aikansa tieteellisimmät ja kunnioitetuimmat miehet soivat. Ranskassa näemme Cagliostron – sitä ennen palveltuaan Pinton, Maltan Ritarikunnan Suurmestarin uskottuna ystävänä ja apulaiskemistinä – tulevan prinssi, kardinaali de Rohanin ystäväksi ja suojatiksi. Eräs jalosukuinen sisilialainen prinssi kunnioitti häntä tukemisellaan ja ystävyydellänsä, samaten kuin monet muut aatelissukuiset. "Onko silloin mahdollista" Mackenzie asiaankuuluvasti kysyy, "että näin puoleensa vetävä mies olisi voinut olla se valhepetturi, joksi hänen vihollisensa häntä koettivat leimata?"

Hänen elämänhuoliensa pääsyynä oli avioliitto Lorenza Felicianin kanssa, jota jesuiitat käyttivät aseenansa; ja kahtena pienempänä: harvinaisen suuri hyväsydämisyys ja se sokea luottamus, jonka hän ystävilleen antoi, ystäville, joista jotkut tulivat hänen pettäjiksensä, katkerimmiksi vihollisikseen. Ei kumpikaan rikoksista, joista häntä on syytetty väärin, voinut hänen kunniaansa ja jälkeenpäin voittamaansa mainetta hävittää; kaikki johtui vain hänen heikkoudestaan arvottomaan naiseen; sekä muutamien luonnon salaisuuksien omistamisesta, joita hän ei kirkolle voinut paljastaa. Ollen syntyjään sisilialainen, Cagliostro oli luonnollisesti peräisin roomalaiskatolisesta suvusta – nimestä ei väliä – ja sai kasvatuksensa "Castiglionen hyvän veljeskunnan" munkeilta, kuten hänen elämäkertansa kirjoittajat kuvaavat; siten tämän rakkaan elämän tähden hänen oli ulkonaisesti uskottava ja kunnioitettava kirkkoa, jonka perinnäistapoihin aina on kuulunut "se, joka ei ole puolestamme, on meitä vastaan" ja lisäksi vihollisen umpussaan tuhoaminen. Ja kuitenkin juuri tämän takia, Cagliostroa vielä tänäänkin syytetään jesuiittojen urkkijana olosta; ja tätä tekevät vapaamuurarit, joiden kaikkein viimeiseksi pitäisi sellaisia syytöksiä heittää oppinutta veljeä vastaan, jota Vatikaani vielä enemmän vainosi hänen vapaamuurariutensa kuin salatieteensä takia. Jos niin olisi ollut, halventaisivatko nämä samaiset jesuiitat vielä tänäkin päivänä hänen nimeään? Jos hän olisi palvellut heitä, eikö hän olisi osoittautunut heidän tarkoituksiaan vastaavaksi, koska siksi sietämättömän älykäs ja lahjakas mies ei olisi saattanut hämätä ja olla tottelematta niiden käskyjä, joita hän olisi palvellut. Mutta sen sijaan, mitä näemmekään? Cagliostron syytettynä aikansa ovelimmaksi ja maineikkaimmaksi petturiksi ja puoskariksi; samoin Ranskassa olevaan, Clermontin jesuiittakapituliin kuuluvaksi; Roomassa pappispukua käyttäneeksi (muka todistuksena jesuiittajäsenyydestänsä). Kuitenkin tätä "ovelaa petturia" kuulustellaan ja hänet tuomitaan – samaisten jesuiittojen tahdosta – häpeälliseen kuolemaan, mikä myöhemmin vasta vaihdettiin elinkautiseksi vankeudeksi erään salaperäisen ja vaikutuksellisen välikohtauksen vuoksi, joka paavin osalle koitui!

Eikö olisi armeliaampaa ja totuudenmukaisempaa sanoa, että se oli hänen yhteytensä Idän salatieteen kanssa ja monien salaisuuksien tunteminen – muuten kuolettavia Rooman kirkolle – mikä Cagliostrolle ensin aiheutti jesuiittojen vainon ja lopulta kirkon kovuuden? Ja hänen oma rehellisyytensä sokaisi hänen silmänsä pitämiensä henkilöiden vioilta ja sai hänet luottamaan markiisi Agliaton ja Ottavio Nicastron tapaisiin roistoihin? Tästä ovat peräisin petos- ja kavallussyytökset, joita nyt häneen kohdistetaan. Ja näiden myöhemmin – valtavien huijausten ja murhan takia – mestattujen arvohenkilöiden synnit pannaan nyt Cagliostron niskoille. Ja kuitenkin on tunnettu, että hän ja hänen vaimonsa (v. 1770) molemmat jäivät puutteeseen, kun Agliato karkasi heidän rahojensa kanssa, jotta heidän oli kerjäten kuljettava Piemontin ja Genuan kautta. Kenneth Mackenzie on selvästi todistanut, ettei Cagliostro koskaan ole sekoittunut valtiolliseen vehkeilyyn – jesuiittatoimintatavan ytimeen. "Varmasti tämä ominaisuus oli tuntematonta niille, jotka kateellisina ovat vartioineet vallankumouksen alkuarkistoja, eikä todellisuudessa mitään pohjaa ole siinä, että hän olisi esiintynyt vallankumouksellisten mielipiteitten puolustajana". Hän oli yksinkertaisesti vain salatieteilijä ja vapaamuurari, ja sellaisena hänen antoivat kärsiä ne, jotka vääryyksiinsä vielä lisäsivät loukkauksia ja koettivat ensiksi hänet lopettaa elinkautisella vankeudella ja sen jälkeen levittivät huhua, että hän oli työskennellyt heidän häpeällisenä kätyrinään. Pirulliselta juoneltaan tämä keksintö oli täysin alkuunpanijoittensa veroinen.

Cagliostron elämäkerroissa on paljon jälkiä siitä, että hän on opettanut Idän oppeja ihmisten prinsiipeistä, ihmisessä asuvasta "Jumalasta" – toimivana mahdollisuutena ("Korkeimpana Itsenä") – ja jokaisessa elollisessa oliossa ja jokaisessa atomissa – piilevänä mahdollisuutena, ja sitä, että hän palveli erään Veljeskunnan Mestareita, hän ei tahtonut mainita, koska hän ei voinut. Hänen kirjeensä uudelle, mystilliselle, joskin aika sekalaiselle veljeskunnalle, filaleeteille (heidän looshilleen) on tästä todisteena. Filaleetit, kuten kaikki vapaamuurarit tietävät, oli riitus, joka perustettiin 1773 Pariisissa; martinismiin pohjautuvassa, "Yhdistyneet ystävät" nimisessä loosissa [Martinistit olivat mystikkoja ia teosofeja, jotka väittivät omaavansa salaisuuden olla yhteydessä ylimaallisiin piireihin kuuluvien henkien (elementti- ja planeettahenkien) kanssa. Jotkut heistä olivat käytännöllisiä salatieteilijöitä.] ja jonka jäsenet erikoisesti opiskelivat salaisia tieteitä. Emälooshi oli filosofinen ja teosofinen looshi, ja sen vuoksi Cagliostro oli oikeassa, halutessaan puhdistaa sen jälkeläisen, filaleettien looshin. Näin selittää Kuninkaallinen Vapaamuurari-tietokirja asiaa:

"Helmikuun 15. päivänä 1785 perusti filaleettien looshi juhlakokouksessaan erään veljeskunnan Pariisiin; läsnä olivat Lavalette de Langes, kuninkaallinen rahaston hoitaja; Tassin, pankkiiri; eräs upseeri kuninkaallisesta sotajoukosta... Monet prinssit (venäläiset, itävaltalaiset ynnä muut, kirkkoisät, neuvosmiehet, aateliset, rahamiehet, asianajajat, paronit, teosofit, tuomarit, everstit, magian professorit, insinöörit, kirjalliset henkilöt, tohtorit, kauppiaat, postimestarit, herttuat, lähettiläät, lääkärit, kieltenopettajat, veronkantajat, ja varsinkin kaksi lontoolaista nimeä – Boosie, kauppias ja Lontoon Brooks – muodostivat yhdessä tämän kokouksen, joihin vielä voidaan lisätä kreivi de Cagliostro ja Mesmer, "magnetismiopin keksijä", kuten Thory häntä kuvaa (Acta Latomorum II nide, siv. 95). Tosiaan mainio miesparvi maailmaa paikoilleen panemaan, jollaista Ranska ei vielä koskaan siihen saakka tai sen jälkeen ole nähnyt."

Looshin huoleksi tuli, että Cagliostro, joka ensiksi oli lupautunut sen vastuulleen ottamaan, veti tarjouksensa takaisin, koska "kokous" ei tahtonut omaksua egyptiläisen riituksen muotoa eivätkä filaleetit myöskään suostuneet antamaan arkistoaan liekkein uhriksi, mitkä olivat hänen ehdottomat ehtonsa. On kumma, että veli K. R. H. Mackenzie ja muut vapaamuurarit pitivät hänen vastaustaan "jesuiittalähteistä" peruisin olevana. Koko kirjoitustyylihän on itämaalainen, eikä kukaan eurooppalainen vapaamuurari – kaikkein vähimmin jesuiitta – kirjoittaisi sillä tavoin. Näin kuuluu vastaus:

"Todellinen Vapaamuurariuden tuntematon Suurmestari on kiinnittänyt huomionsa filaleetteihin – – –. Liikutettuna heidän vilpittömistä toiveistaan hän suvaitsee nostaa kätensä heidän ylleen ja suostuu antamaan valonsäteen heidän temppelinsä pimeään. Tuntemattoman Suurmestarin toivomus on todistaa heille yhden Jumalan olemassaoloa – heidän uskonsa perustaa; ihmisen syntyperäistä arvoa; hänen voimaansa ja kohtaloansa – – –. Teoista ja tosiseikoista ja aistien todistuksesta he saavat oppia tuntemaan Jumalan, Ihmisen ja näitä välittävät henkiset olemuspuolet (prinsiipit); joista todellinen vapaamuurarius selittää symbolit ja osoittaa oikean tien. Hyväksykööt filaleetit tämän oikean vapaamuurariuden opit, alistukoot sen ylijohtajan määräyksiin ja ottakoot sen säännökset vastaan. Mutta ennen kaikkea puhdistettakoon Pyhäkkö. Annettakoon filaleettien tietää, että valo voi laskeutua vain (tietoon pohjautuvan) Uskon, ei Epäilyksen Temppeliin. Antakoot siis liekkien niellä kaikki arkistojensa turhat töryt; sillä vain Turmion tornin raunioille voidaan Totuuden torni pystyttää."

Eräiden salatieteilijöitten salaisessa sanastossa "Isä, Poika ja Enkelit" esittävät fyysisen, astraalishenkisen Ihmisen yhteissymbolia [Katsokaa Boehmen Kolme prinsiippiä ja Luonnon Seitsemän Muotoa ja verratkaa keskenään niiden salatieteellistä merkitystä, vakuuttautuaksenne.]. Johan G. Gichtel (17. vuosisadan lopulta), Boehmen palava ihailija, näkijä, josta St. Martin kertoo, että hän oli naimisissa "taivaallisen Sophian", Jumalallisen Viisauden kanssa – sai meidät tätä sanontatapaa käyttämään. Sen vuoksi on helppo huomata, mitä Cagliostro filaleettien "aistien todistukseen" vetoamalla tarkoitti sanoilla "Jumala, ihminen ja välittävät Henkiset olemuspuolet", jotka sijaitsevat Jumalan (Atman) ja Ihmisen (Egon) välillä. Eikä ole vaikeampi ymmärtää hänen todellista tarkoitustaan, hänen moittiessaan veljiä näin kuuluvassa erokirjeessä: "Olemme ojentaneet teille totuuden; te olette ylenkatsoneet sitä. Me olemme ojentaneet sitä sen itsensä vuoksi, ja te olette kieltäneet sen muotojen rakastamisen tähden – – –. Voitteko ylentää mielenne Jumalan(ne) puoleen ja itsenne tietoon vain sihteerienne ja kokoustenne avulla? jne. [Beswickin vastuulle jäävä väite, että Cagliostro olisi kreivi Grabionkan nimellä ollut tekemisissä "Yhdistyneitten Ystävien" nimisen looshin kanssa, ei ole toteen näytetty. Oli kyllä olemassa siihen aikaan Ranskassa sen niminen puolalainen kreivi, eräs mystikko, madame de Krüdnerin kirjeissä mainittu (kirjeissä, jotka ovat tämän kirjoittajan perheen hallussa) ja joka mystikko kuului, kuten Beswick sanoo, yhdessä Mesmerin ja kreivi St. Germainin kanssa filaleettien looshiin. Missä ovat Lavalette de Langes’n käsikirjoitukset ja asiapaperit, jotka hän kuolemansa jälkeen tarkoitti annettavaksi filosofiselle, skottilaiselle riitukselle? Kadonneetko?]

Monet ovat ne mielettömät ja kokonaan vastakkaiset väitteet niin kutsutusta Joseph Balsamosta, kreivi de Cagliostrosta, väitteet, joista useimmat ovat sijansa saaneet Alexander Dumas’n Erään lääkärin muistelmiin ja niihin mitä moninaisimpiin totuuden ja tosiseikkojen muunnelmiin, jotka ovat Dumas vanhemman romaaneille tunnusomaisia. Mutta vaikka maailman hallussa on mitä sekalaisin ja vaihtelevin tietovarasto tämän merkillisen miehen elämästä sen enimmältä osalta, ei kuitenkaan ole olemassa mitään varmaa tietoa hänen viimeisistä vuosikymmenistään ja hänen kuolemastansa, paitsi legendaa hänen kuolemastaan inkvisition vankeudessa. Tosiaan, jotkut katkelmat kylläkin, jotka italialainen oppinut, Giovanni Sforza äskettäin on julkaissut Lorenzo Prospero Bottinin, Luccan tasavallan Rooman lähettilään, yksityisestä kirjeenvaihdosta viime vuosisadan lopulta, ovat jonkun verran tätä aukkoa täyttäneet. Tämä Pietro Calandrinin, mainitun tasavallan suurkanslerin, kanssa suoritettu kirjeenvaihto alkaa vuonna 1784, mutta todella kiintoisa tiedonanto on vasta vuoden 1789 heinäkuun 6. päivältä, ja sittenkään emme saa paljoa tietää.

Se puhuu "kuuluisasta kreivi de Cagliostrosta, joka äskettäin Turinin kautta on Trientistä saapunut Roomaan. Ihmiset sanovat hänen olevan sisilialaisen syntyjään ja erikoisen varakkaan, mutta kukaan ei tiedä, mistä varat. Hänellä on suosituskirje Trientin piispalta Albanille... Hänen tähänastinen elämänjuoksunsa samoin kuin hänen yksityinen ja julkinen yhteiskunta-asemansa on yläpuolella kaiken moitteen. Monet yrittivät päästä hänen puheilleen kuullakseen hänen omasta suustaan vahvistuksen kaikelle kerrotulle." Toisesta kirjeestä saamme kuulla, että Rooma oli osoittautunut Cagliostrolle maaperältään epäkiitolliseksi. Hänellä oli aikomus asettua Nepaliin asumaan, mutta aietta ei voitu toteuttaa. Vatikaanin viranomaiset, jotka tähän saakka olivat olleet kreiviä häiritsemättä, tarttuivat nyt kovakouraisesti häneen. Eräässä tammikuun 2. päivältä 1790 olevassa kirjeessä, juuri vuosi Cagliostron Roomaan saapumisen jälkeen, väitetään, että: "Viime sunnuntaina oli Vatikaanin neuvostossa salaista ja erikoislaatuista väittelyä. Sen (neuvoston) muodosti valtiosihteeri sekä Antonelli, Piilotta ja Campanelli ja sihteerinä Monsignor Figgerenti. Tämän salaisen neuvostokokouksen syy jäi tuntemattomaksi, mutta yleinen huhu väittää sen kutsutun koolle kreivi de Cagliostron, hänen vaimonsa ja erään kapusiinimunkin, Fra Giuseppe Maurijion lauantaina sunnuntain välisenä yönä tapahtuneen vangitsemisen johdosta. Kreivi on teljetty St. Angelon linnaan, kreivitär St. Apollonian luostariin ja munkki Aracelin vankilaan. Munkkia, joka kutsuu itseään "Isä Swizzeroksi" on pidetty kuuluisan maagikon liittolaisena. Niiden rikosten joukkoon, josta häntä syytetään, sisältyy erään tuntemattoman kirjailijan kirjoittaman, julkisesti poltettavaksi tuomitun kirjan levittäminen, kirjan, nimeltä "Kolme sisarusta", jonka tarkoituksena on määrätyn kolmen jalosukuisen höyhentäminen."

Helppo on arvata tämän erikoisen väärän tulkinnan oikea merkitys. Teos käsitteli alkemiaa; "kolmen sisaruksen" symbolisesti tähdentäessä kolmea "prinsiippiä" niiden kaksinaisessa merkityksessä. Salaisen kemian alalla ne "höyhentävät" sitä kolminkertaista ainesta, jota metallien muuntamismenetelmässä käytetään; henkisellä alalla taasen ne kuvaavat ihmisessä piilevän kolmen "alemman" personallisen "prinsiipin" höyhentämistä, – selitys, joka jokaisen teosofin on pakko ymmärtää.

Cagliostron oikeudenkäynti kesti pitkän aikaa. Maaliskuun 17. päivältä olevassa kirjeessä Bottini kertoo Luccassa olevalle kirjeenvaihtotoverilleen, että kuulu "velho" lopultakin on ilmestynyt pyhän inkvisition eteen. Tämän toiminnan hitauden aiheutti todellisuudessa se, että inkvisitio, huolimatta kaikesta kekseliäisyydestään ei voinut löytää mitään painavaa todistusta Cagliostron rikollisuudesta. Kuitenkin hänet tuomittiin huhtikuun seitsemäntenä päivänä 1791 kuolemaan, syytettynä useista eri rikoksista, joista huomattavimmat olivat hänen vapaamuurariutensa ja "Illuminaatteihin" kuulumisensa sekä "taikuriutensa", laittomiin tutkimuksiin osallistumisensa; myös häntä syytettiin pyhän Uskon pilkkaamisesta, yhteiskunnan vahingoittamisesta, tuntemattomalla tavalla suurten rahapaljouksien omistamisesta ja toisten kiihottamisesta samaan, huolimatta heidän sukupuolestaan, iästään ja yhteiskunnallisesta asemastaan. Lyhyesti näemme onnettoman salatieteilijän tuomitun häpeälliseen kuolemaan teoista, jollaisia useampi kuin yksi vapaamuurarien suurmestari, samaten kuin sadat tuhannet mystiikkaa harrastavat kabbalistit ja vapaamuurarit näinä aikoina yleisesti tekevät. Tämän tuomion jälkeen "pääkerettiläisen" asiapaperit, ulkolaisista hoveista ja seuroista saadut diplomit, vapaamuurariarvomerkit ja perhekalleudet poltettiin juhlallisesti yleisten pyövelien toimesta Piazza della Minervalla, suurten ihmisjoukkojen edessä. Ensiksi tuhottiin hänen kirjansa ja työvälineensä, joiden joukossa oli egyptiläistä vapaamuurariutta käsittelevä käsikirjoitus, joka ei enää voi palvella häväistyn miehen puolesta olevana todistuksena. Ja nyt tämä tuomittu salatieteilijä piti annettaman maallisen oikeuden eteen, kun tapahtuikin jotain salaperäistä.

Eräs muukalainen, jota ei ennen eikä jälkeen oltu Vatikaanissa nähty, ilmestyi sinne ja pyysi päästä paavin yksityispuheille, lähettämällä hänelle pääsihteerin mukana erään sanan nimensä sijasta. Hänet otettiin heti vastaan, mutta hän viipyi vain hetken paavin luona. Tuskin hän oli poistunut, kun hänen pyhyytensä antoi määräyksen, että kreivin kuolemantuomio oli vaihdettava elinkautiseksi, St. Leon linnassa suoritettavaksi vankeudeksi ja että koko asia oli kaikessa hiljaisuudessa pantava toimeksi. Swizzero munkki tuomittiin kymmenvuotiseen vankeuteen; ja kreivitär Cagliostro päästettiin vapaaksi, joutuakseen uudestaan kerettiläisyydestä syytettynä erään luostarin telkien taakse.

Mutta mikä oli St. Leon linna? Nyt se sijaitsee Toscanan rajoilla, mutta oli silloin kirkkovaltiossa, Urbinon herttuakunnassa. Se on rakennettu suunnattoman korkealle, joka puoleltaan melkein äkkijyrkälle kalliolle; jotta noihin aikoihin olisi "linnaan" päässyt, täytyi nousta eräänlaiseen avokoppaan, joka köysillä ja hammasrattailla hinattiin ylös. Mitä rikolliseen tuli, pantiin hänet erikoiseen arkkuun, jonka vanginvartijat vetivät "tuulen nopeudella" ylös. Huhtikuun 23. päivänä 1792 Guiseppe Balsamo – jos niin voimme häntä nimittää – nousi rikollisten arkussa taivasta kohden, tuomittuna elämäniäkseen elävään hautaan. Guiseppe Balsamo on Battinin kirjeenvaihdossa mainittu viimeisen kerran maaliskuun 10. päivänä 1792. Lähettiläs puhuu eräästä Cagliostron vankilansa joutoaikoina tekemästä ihmeestä. Pitkä, ruosteinen rautanaula muuttui vangin käsissä ilman minkään työvälineen apua kolmisärmäiseksi, kuin hienoimmasta teräksestä tehdyksi hohtavan sileäksi ja teräväksi tikariksi. Vanhaksi rautanaulaksi se tunnettiin vain kannastaan, jonka vanki oli kädensijaksi jättänyt. Valtiosihteeri määräsi, että se oli otettava Cagliostrolta pois ja tuotava Roomaan sekä että vartiointia oli kaksinkertaistutettava.

Ja lopuksi "aasin" viimeinen potku kuolevaan tai kuolleeseen leijonaan. Luiggi Angiolini, toskanalainen diplomaatti kirjoittaa seuraavaa: "Vihdoinkin samainen Cagliostro, joka niin monen sai uskomaan, että hän oli ollut Julius Caesarin aikalainen ja joka saavutti sellaisen maineen ja niin paljon ystäviä, kuoli halvaukseen elokuun 26. päivänä 1795. Semironi hautautti hänet erääseen linnan alapuolella olevaan puuvajaan, mistä talonpojat varastelivat kruunun omaisuutta. Sukkela pappi laski aivan oikein, että mies, joka eläissään oli inspiroinut maailmaa aivan taikauskoisella pelolla, kuoltuaankin saisi ihmiset samalla tavoin inspiroiduksi ja siten pitäisi varkaat loitolla."

Mutta vielä – eräs kysymys! Kuoliko ja haudattiinko Cagliostro todellakin St. Leoon? Ja jos niin, minkä takia Roomassa St. Angelon linnan vartijat viattomalle matkailijalle näyttävät pientä, neliskulmaista komeroa, jossa Cagliostron sanotaan olleen vankina ja "kuolleen"? Miksi sellaista epävarmuutta tai – petosta ja sellaista legendojen ristiriitaisuutta? Sitten on olemassa vapaamuurareita, jotka näihin päiviin saakka ovat Italiassa kertoneet kummia juttuja. Jotkut sanoivat, että Cagliostro pakeni selittämättömällä tavalla ajallisesta vankeudestaan ja siten pakotti vanginvartijansa levittämään huhuja kuolemastaan ja hautaamisestaan. Toiset väittävät, että hän ei ainoastaan karannut, vaan kiitos Elämän Eliksiirin vieläkin elää vaikkakin yli kaksi kertaa seitsenkymmenvuotiaana!

"Miksei hän", Bottini kysyy, "jos hänellä todellakin oli hallussaan voimat, jotka hän omaavansa väitti, olisi yksinkertaisesti hävinnyt vartioittensa käsistä ja siten kokonaan välttänyt häpeällisen rangaistuksensa?"

Olemme kuulleet puhuttavan toisesta vangista, suuremmasta kuin Cagliostro koskaan väitti olevansa. Siitäkin vangista sanottiin pilkallisesti: "Hän pelasti muita, itseään hän ei voi pelastaa... astukoon nyt alas ristiltä, ja me uskomme..."

Kuinkahan kauan armeliaat ihmiset mahtavatkaan niin verrattomalla välinpitämättömyydellä tehdä elossa olevista elämäkertoja ja vainajiin nähden tärvellä heidän maineensa usein vain ihmisten joutavanpäiväisen ja kokonaan vääristellyn juoruilun takia, ihmisten, jotka tavallisesti ovat ennakkoluulojensa orjia!

Niin kauan, on pakko luulla, kun he jäävät tietämättömiksi Karman Laista ja sen rautaisesta oikeudesta.

H. P. B.

Engl. suom. A. R.

Ruusu-Risti – marras-joulukuu 1930


Alkuperäinen artikkeli: http://www.blavatsky.net/blavatsky/arts/WasCagliostroACharlatan.htm


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia