H. P. Blavatsky Henkinen edistys
Tämä pieni Christina Rossettin säkeistö on kuin tiivistelmä niiden elämästä, jotka aikovat vakavasti astua korkeampaan elämään johtavalle tielle. Mitä eroja sitten lieneekin esoteeristen opetusten eri esitystavoissa, niin jokaisena aikakautena se on pukeutunut uuteen asuun, väriltään ja kudokseltaan edeltäjästään poikkeavaan. Kuitenkin huomaamme niissä kaikissa täydellisen yksimielisyyden henkiseen edistykseen johtavasta tiestä. Yksi ainoa ehdoton sääntö on kaikkina aikoina ollut ja yhä edelleen sitonut neofyyttiä, nimittäin se, että ylemmän täytyy kokonaan hallita alempaa. Aina Veda-kirjoista ja Upanishadeista lähtien v. 1890 julkaistuun ”Valoa Tielle” -kirjaan asti on vain yksi tie – vaikea, vaivalloinen ja tuskallinen tie –, jota kulkemalla ihminen voi voittaa itselleen henkisyyden. Samaan viittaavat jokaisen rodun ja kultin pyhät kirjoitukset. Ja kuinka voisikaan olla toisin, kun kaikki uskonnot ja filosofiat ovat näiden ensimmäisten opetusten muunnelmia! Nämä opetukset sisältyvät aikain viisauteen, jonka planeettahenki antoi ihmiskunnalle kierroksemme alussa. Meille aina kerrotaan, että todellista adeptia, kehittynyttä ihmistä ei voida luoda, vaan sellaiseksi on tultava. Siksi tuohon prosessiin kuuluukin kehityksen tietä käyvä kasvu, ja tähän välttämättä sisältyy tietty määrä tuskaa, jonka perussyy on siinä, että etsimme lakkaamatta katoavasta pysyvää ja muuttumatonta. Emme ainoastaan etsi sitä, vaan vieläpä toimimme ikään kuin olisimme löytäneet sen – ja löytäneet sen maailmassa, jonka ainoa ominaisuus on jatkuva muutos. Juuri silloin, kun luulemme saaneemme varman otteen tästä muuttumattomasta, se muuttuu kädessämme ja seurauksena on tuska. Tähän kasvamisen ajatukseen sisältyy myös murtamisen ajatus. Sisäisen olennon täytyy jatkuvasti murtautua ympäröivän kuoren eli vankilan läpi, ja tuollaista murtautumista seuraa kärsimystä, ei fyysistä vaan mentaalista. Tällaista on elämässämme: meitä kohtaava koettelemus on juuri sellainen, mikä meistä tuntuu vaikeimmalta kestää – se on pahinta, mitä voi tapahtua. Jos katsomme asiaa laajemmasta näkökulmasta, huomaamme, että koetamme murtautua kuoren läpi sen ainoasta haavoittuvasta kohdasta ja että kasvumme, ollakseen todellinen eikä vain näennäinen, on tapahduttava samanaikaisesti kaikkialla. Aivan kuten lapsen ruumis kasvaa: ei siten, että ensin kasvaa pää, sitten kädet ja sitten kenties jalat, vaan kaikki samanaikaisesti, tasaisesti ja huomaamatta. Ihmisellä on taipumus kehittää kutakin osa-aluettaan erikseen ja laiminlyödä samalla muita. Ja tuska aiheutuu jonkin laiminlyödyn osan kehittämisestä, ja tämä kehittäminen käy sitä vaikeammaksi, mitä enemmän muita osia on kehitetty sen kustannuksella. Pahan juuret ovat usein liiallisessa huolehtimisessa. Ihmiset yrittävät aina tehdä liikaa. He eivät tyydy tekemään kunnollisesti sen, mikä on käsillä, tekemään juuri niin paljon kuin työn suoritukseen tarvitaan eikä enempää. He liioittelevat jokaista tekoaan ja luovat siten karmaa, joka on purettava tulevaisuudessa. Yksi pahan hienovaraisimmista muodoista on palkkion toivo. Monet, ehkä tiedostamattaan, turmelevat pyrkimyksensä vaalimalla palkkion ajatusta, vieläpä sallimalla sen muodostua vaikuttavaksi tekijäksi elämässään. Näin he jättävät oven raolleen huolelle, epäilykselle, pelolle ja lannistumiselle – ja lopulta epäonnistumiselle. Henkiseen viisauteen pyrkivän päämääränä on nousta korkeammalle olemassaolon tasolle, tulla uudeksi ihmiseksi, kaikin tavoin täydellisemmäksi kuin hän nyt on. Siinä määrin kuin hän tässä onnistuu, hänen kykynsä ja voimansa laajenevat vastaavasti – aivan kuten me näkyvässä maailmassa havaitsemme jokaisen edistysaskeleen merkitsevän kykyjen kasvua. Siten adeptille kehittyy niitä ihmeellisiä kykyjä, joista on usein kerrottu. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että nämä kyvyt ovat luonnollisia seurauksia olemassaolosta korkeammalla kehityksen tasolla, aivan kuten tavalliset inhimilliset kyvyt kuuluvat luonnostaan olemassaoloon tavallisella inhimillisellä tasolla. Monet näyttävät ajattelevan, että adeptius saavutetaan joidenkin lisäponnistelujen avulla, vaikka todellisuudessa se on perusteellisen kehityksen tulos. He näyttävät uskovan, että adepti on ihminen, joka käymällä läpi tietyn selkeästi määritellyn harjoitusohjelman – noudattamalla pikkutarkasti joukkoa mielivaltaisia sääntöjä – voi hankkia itselleen ensin yhden kyvyn ja sitten toisen, kunnes hän on saavuttanut tietyn määrän kykyjä ja hänet heti nimitetään adeptiksi. Tähän erheelliseen käsitykseen nojautuen he kuvittelevat, että ensimmäinen tehtävä on juuri noiden ”kykyjen” hankkiminen – selvänäköisyys sekä kyky jättää ruumista irtautumiseen ja siirtyä kaukaisiin paikkoihin kiehtovat kaikkein eniten. Niille, jotka haluavat näitä kykyjä omaksi edukseen, meillä ei ole mitään sanottavaa. He kuuluvat samaan luokkaan kuin ne, jotka työskentelevät puhtaasti itsekkäin motiivein. Mutta on toisia, jotka sekoittaen seurauksen syyhyn uskovat vilpittömästi, että yliluonnollisten kykyjen hankkiminen kuuluu välttämättä henkiseen edistymiseen. Nämä pitävät Seuraamme helpoimpana väylänä saada tällaista tietoa ja näkevät sen eräänlaisena okkulttisena akatemiana, joka on perustettu tarjoamaan opetusta ihmeiden tekijöiksi aikovien kouluttamiseen. Toistuvista vakuutteluista ja varoituksista huolimatta tämä käsitys tuntuu juurtuneen joidenkuiden mieleen lähtemättömästi, ja he ilmaisevat suureen ääneen pettymyksensä huomatessaan, että se, mitä heille on sanottu, on täysin totta: Seuraa ei perustettu opettamaan uusia ja helppoja keinoja ”kykyjen” saamiseksi, vaan sen ainoana tehtävänä on sytyttää totuuden soihtu, joka on useimpien sydämessä ollut kauan sammuksissa, ja pitää totuus elävänä muodostamalla ihmisten kesken veljeyden liitto – ainoa maaperä, jossa hyvä siemen voi kasvaa. Teosofinen Seura pyrkii kyllä edistämään jokaisen vaikutuspiiriinsä tulevan yksilön henkistä kasvua, mutta sen menetelmät ovat samoja kuin ikivanhojen rishien ja sen opit edustavat vanhinta esoteriaa. Se ei jakele patenttilääkkeitä, jotka on valmistettu vahinkoa tuottavista rohdoista, joita ei yksikään rehellinen kauppias uskaltaisi käyttää. Tässä yhteydessä haluamme varoittaa kaikkia jäseniämme ja muitakin, jotka etsivät henkistä tietoa, olemaan varuillaan henkilöiden suhteen, jotka tarjoavat helppoja menetelmiä psyykkisten kykyjen hankkimiseksi. Psyykkisiä kykyjä voidaan herättää helpostikin keinotekoisin menetelmin, mutta ne katoavat niin pian kuin hermostollinen ärsyke ehtyy. Todellinen selvänäköisyys ja adeptius, jotka liittyvät aitoon psyykkiseen kehitykseen, eivät koskaan häviä, kun ne kerran on saavutettu. Näyttää siltä, että Teosofisen Seuran perustamisen jälkeen on syntynyt erilaisia yhdistyksiä, jotka ovat hyötyneet Teosofisen Seuran herättämästä mielenkiinnosta psyykkisen tutkimuksen alalla ja jotka pyrkivät hankkimaan jäseniä lupaamalla helppoja keinoja psyykkisten kykyjen saavuttamiseen. Intiassa olemme jo pitkään olleet tietoisia valetietäjien ja valeaskeettien olemassaolosta, ja pelkäämme, että he voivat vaarantaa myös Euroopan ja Amerikan henkistä elämää. Siksi toivommekin, ettei kukaan jäsenistämme, loistavien lupausten sokaisemana, anna itseään petettäväksi itsepetoksen vallassa elävien haaveilijoiden tai – mikä pahempaa – tahallisten harhauttajien toimesta. Osoittaaksemme, että vakuuttelumme ja varoituksemme johtuvat todellisesta tarpeesta, mainittakoon, että olemme äskettäin nähneet Benaresista saapuneeseen kirjeeseen liitetyn ilmoituksen, jonka eräs nk. ”mahatma” on julkaissut. Hän etsii ”kahdeksaa miestä ja naista, jotka osaavat hyvin englantia ja jotakin Intian kielistä”, ja päättää ilmoituksensa kehottamalla ”niitä, jotka haluavat tarkempia tietoja työn yksityiskohdista ja palkan suuruudesta” kääntymään hänen puoleensa liittäen mukaan postimerkin vastausta varten! Edessäni on pöydällä The Divine Pymander -kirja, jonka uusintapainos julkaistiin Englannissa viime vuonna ja joka sisältää huomautuksen ”teosofeille, jotka mahdollisesti ovat pettyneet siihen, että ylevää viisautta jaettaisiin vapaasti HINDU-MAHATMOJEN toimesta” ja kehottavat ystävällisesti näitä ilmoittamaan nimensä toimittajalle, joka ”lyhyen koeajan jälkeen” huolehtii heidän pääsystään okkulttiseen veljeskuntaan, joka ”opettaa vapaasti ja RAJOITUKSETTA kaikkea, minkä he katsovat vastaanottajalle sopivaksi”. Kummallista kyllä, samassa teoksessa näemme seuraavat Hermes Trismegistoksen sanat: ”Tämä on ainoa tie totuuteen, jota edeltäjämme vaelsivat ja jota kulkien he lopulta saavuttivat Hyvän. Tämä tie on selkeä ja suora. Silti sielun on vaikea vaeltaa sitä niin kauan kuin se on teljettynä ruumiin vankilaan... Meidän on suhtauduttava torjuvasti sellaisiin ihmisiin, jotka elävät tietämättömyydessä, jotta he pelätessään peitettyä ja salaista eivät ylittäisi rajoja ja antaisi valtaa kaikenlaiselle pahuudelle.” On aivan totta, että eräät teosofit ovat olleet (vain omasta syystään) pahoin pettyneet siksi, ettemme ole tarjonneet heille mitään oikotietä joogatietoon, ja on myös niitä, jotka toivovat käytännöllistä toimintaa. On merkillepantavaa, että ne, jotka ovat toimineet vähiten Seuran hyväksi, ovat äänekkäimpiä arvostelijoita. Miksi nämä henkilöt – ja kaikki jäsenemme, jotka siihen kykenevät – eivät ryhdy vakavasti tutkimaan mesmerismiä? Mesmerismiä on sanottu salatieteiden avaimeksi, ja sillä on se etu, että se tarjoaa erityisiä mahdollisuuksia tehdä hyvää ihmiskunnalle. Jos perustaisimme jokaiseen haaraosastoomme homeopaattisen apteekin ja liittäisimme siihen mesmeerisen parantamisen, niin kuin Bombayssa on suurella menestyksellä jo tehty, niin omalta osaltamme auttaisimme lääketiedettä tässä maassa vankemmalle pohjalle ja olisimme suunnattomaksi hyödyksi koko kansalle. Bombayn ryhmämme ohella on muitakin, jotka ovat tehneet hyvää työtä tällä alalla, mutta mahdollisuuksia olisi paljon enempään kuin mihin on tähän mennessä ryhdytty. Sama pätee Seuran työn muihin osa-alueisiin. Olisi hyvä, jos kunkin haaraosaston jäsenet yhdessä pohtisivat vakavasti, mihin konkreettisiin toimiin he voisivat ryhtyä edistääkseen Seuran ohjelmaan kuuluvia tarkoitusperiä. Liian monessa tapauksessa Teosofisen Seuran jäsenet tyytyvät jotensakin pintapuolisesti tutkimaan sen kirjoja ottamatta todella osaa sen työskentelyyn. Jos Seuran on tarkoitus olla hyvää tekevä voima tässä ja muissa maissa, se voi saada tämän aikaan kaikkien jäsentensä aktiivisella yhteistyöllä. Siksi vetoamme vilpittömästi jokaiseen jäseneen: harkitkaa tarkoin, millaisia työmahdollisuuksia teillä on, ja ryhtykää sitten päättäväisesti toteuttamaan niitä. Oikea ajatus on hyvä asia, mutta ajatus yksinään ei merkitse paljon, ellei se muutu teoiksi. Seurassa ei ole yhtäkään jäsentä, joka ei kykenisi tekemään jotakin totuuden ja yleisen veljeyden asian edistämiseksi. Vain hänen omasta tahdostaan riippuu, tuleeko tuosta jostakin toteutunut tosiasia. Ennen kaikkea haluamme toistaa, ettei Seura ole mikään aloittelevien adeptien taimitarha. Se ei voi lähettää opettajia kiertämään eri loosheihin antamaan opetusta niistä monista aiheista, jotka kuuluvat Seuran tutkimustyön piiriin, vaan looshien täytyy opiskella itse. Kirjoja on saatavilla, ja niissä esitetty tieto on jäsenten itsensä sovellettava käytäntöön. Sillä tavalla kehittyvät omatoimisuus ja arvostelukyky. Nämä auttavat yksilöä ottamaan jonkin askeleen eteenpäin tällä ”ylenevällä” tiellä. Siksi suosittelemme vakavasti jäseniä itse opiskelemaan, tutkimaan ja yrittämään. Julkaistu: Ruusu-Risti — huhti-toukokuu 1931 Suomennoksia on tarkistettu ja korjattu alkukielisen artikkelin avulla: |