H. P. Blavatsky

Kristuksen toinen tuleminen

"Sano meille, milloin nämä tapahtuvat ja mikä sinun läsnäolosi ja aikakauden lopun tunnusmerkki on oleva?" [Niin kuuluu oikea käännös. — P. E.] kysyivät opetuslapset Mestarilta Öljymäellä. (Matt. XXIV: 3 ja seur.).

"Surujen miehen", Khreestoksen, koettelemuksessaan, mutta myös voittoaan kohti Khristoksena kulkiessaan, antama vastaus on profeetallinen ja sangen sisältörikas. Se on todellakin varoitus. Tuo vastaus on toistettava kokonaisuudessaan.

"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni, sanoen: minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sodista... mutta loppu ei vielä ole käsissä. Sillä kansa on nouseva kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan; ja on oleva nälänhädät ja maanjäristykset seutu seudulta. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alku... Monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta... Ja sitten loppu tulee... Jos silloin joku sanoo teille: katso, täällä on Kristus! tahi: tuolla! niin älkää menkö sinne; tai: katso, hän on sisähuoneissa! niin älkää uskoko. Sillä niin kuin salama lähtee idästä ja näkyy länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan läsnäolo oleva." Jne. jne.

Kaksi asiaa käy päivänselväksi kaikille nyt, kun yllä olevien lauseiden väärä käännös oikaistaan: a) "Kristuksen" tuleminen merkitsee Khristoksen läsnäoloa uudestisyntyneessä maailmassa eikä suinkaan "Kristuksen" Jeesuksen ruumiillista takaisintuloa; b) tätä Kristusta ei pidä etsiä erämaasta eikä minkään ihmiskäsin rakennetun temppelin tai kirkon pyhätöstä; sillä Kristus... tosi esoteerinen Vapahtaja — ei ole mikään ihminen, vaan jumalallinen prinsiippi jokaisessa ihmisolennossa. Ken pyrkii nostamaan kuolleista Hengen, joka on ristiinnaulittuna hänessä hänen omien maallisten intohimojensa kautta ja haudattuna syvälle hänen syntisen lihansa "hautaan"; ken on kylliksi voimakas työntääkseen aineen kiven pois oman sisäisen pyhäkkönsä ovelta, — hänessä on ylösnoussut Kristus. (Sillä te olette elävän Jumalan temppeli. II Korint. VI: 16.) Sana Khreestos merkitsee "hyvä ihminen"; Khristos merkitsee "kirkastettu", "voideltu". Raamatun kuolleen kirjaimen palvonta on vain uusi epäjumalainpalvelusmuoto eikä mitään muuta.

"Kristusprinsiippi", Totuuden herännyt ja kirkastunut Henki, joka on kaikkiallinen ja ikuinen, todellinen Khristos ei voi olla yhdenkään henkilön erikoisoikeutena.

Harvat kristityt maallikkojen kesken edes tietävät, mikä sanan Khristos todellinen merkitys on. Gnoosis, jonka tilalle tuli kristillinen järjestelmä, oli yleismaailmallinen. Se oli alkuaikaisen, koko ihmiskunnan perintönä käyneen viisaususkonnon kaikua; ja sen tähden voidaan todella sanoa, että puhtaasti metafyysiseltä puoleltaan Kristuksen Henki (Jumalallinen Logos) oli läsnä ihmiskunnassa alusta lähtien. Saammehan tietää evankeliumista Luukkaan mukaan, että "arvolliset" olivat ne, jotka olivat vihityt Gnoosiksen mysteerioihin ja joita "katsottiin arvollisiksi" saavuttamaan "kuolleista ylösnousemisen" tässä elämässä... "ne, jotka tiesivät, etteivät enää voineet kuolla, koska he olivat enkelein kaltaisia Jumalan poikina ja ylösnousemuksen poikina". [Ks. esim. Luuk. XX: 34-38., vrt. myös P. E:n "Vuorisaarnan" suomennosta] Toisin sanoen, he olivat jokaisen uskonnon suuria adepteja; ja samat sanat sopivat kaikille niille, jotka olematta vihittyjä pyrkivät ja persoonallisten ponnistustensa kautta onnistuvat elämään elämää ja saavuttamaan luonnostaan tulevan henkisen valistuksen yhdistämällä persoonallisuutensa ("Pojan") yksilölliseen jumalalliseen henkeensä ("Isäänsä"), heissä asuvaan Jumalaan. Sellainen yksilö on Kristus-ihminen. Toiselta puolen ne, jotka mieluummin pysyvät tietämättöminä Kristuksesta (prinsiipistä) itsessään, ovat tuomitut kuolemaan uudestisyntymättöminä pakanoina — huolimatta kasteesta, sakramenteista, huulten rukouksista ja dogmiuskosta. "Khreestos" merkitsee varmasti enemmän kuin pelkkä "hyvä ihminen", "oivallinen ihminen", kun taas "Khristos"-nimeä ei koskaan omistettu yhdellekään elävälle ihmiselle, vaan ainoastaan jokaiselle Vihitylle hänen toisen syntymänsä ja ylösnousemuksensa hetkellä. "Totisesti, totisesti sanon teille: jollei ihminen synny uudestaan, ei hän näe Jumalan valtakuntaa." (Joh. III: 4.) Tässä tarkoitetaan syntymistä ylhäältä, henkistä syntymää, joka saavutetaan korkeimmassa ja viimeisessä vihkimyksessä. Joka löytää Khristoksen itsessään ja tuntee tämän ainoaksi "tiekseen", hänestä tulee Kristuksen apostoli ja seuraaja, vaikkei hän koskaan olisi joutunut kastetuksi tai kohdannut "kristittyä" tai vielä vähemmin nimittänyt itseään siksi.

Mitä nuo sanat, "jotka minun jälleen täytyy kivuin synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä" muuta merkitsevät kuin "kunnes te löydätte Khristoksen itsessänne ainoana tienänne", kuten me olemme niitä esoteerisesti tulkinneet? (Gal. IV: 19-20.)

Siten Jeesus kieltämättä oli Khreestos, ja yhtä kieltämätöntä on, ettei hän eläessään eikä ennen viimeistä koetustaan ollut oikeutettu Khristos-nimitykseen. Khristos eli "Kristustila" merkitsi aina samaa kuin "mahaatma-tila", so. ihmisen yhteyttä hänessä asuvan jumalallisen prinsiipin kanssa. Niin kuin Paavali sanoo (El. III: 17): "että löytäisitte Khristoksen sisäisessä ihmisessänne tiedon kautta" — ei "uskon", kuten on käännetty, sillä pistis on "tieto". [Vrt. selitystä, joka pistis-käsitteestä annetaan kirjassa "Paavali ja hänen kristinuskonsa". — P. E.] Sanomme vielä kerran: nimitys Khristos perustuu, samoin kuin ristiinnaulitsemiskertomus, asioihin ja tapahtumiin, jotka kävivät ristiinnaulitsemisen edellä. Kaikkialla Intiassa ja Egyptissä, Kaldeassa ja Kreikassa kaikki nämä legendat perustuivat samaan alkuperäiseen tyyppiin — Logoin, Ainoan Logoksen Säteiden, vapaaehtoiseen uhrautumiseen; Logos oli välitön, ilmennyt emanaatio ainoasta alati-salatusta äärettömästä ja Tuntemattomasta, ja Logoksen säteet ruumillistuivat ihmiskuntaan. He suostuivat lankeamaan aineeseen ja heitä nimitetään sen tähden Langenneiksi. Nimet Khristos ja Krishna ovat samaa alkuperää. Khristos on Mysteerioiden kärsivän Khreestoksen kunniakruunu samoin kuin jokaisen lopulliseen yhtymään pyrkijän, oli hän mitä rotua tai uskoa tahansa. Totuuden Hengen tosi seuraajalle ei niin ollen paljon merkitse, elikö Jeesus ihmisenä ja Khreestoksena ns. kristillisellä ajalla vaiko varhemmin vai eikö hän elänyt koskaan. Adeptit, jotka elivät ja kuolivat ihmiskunnan puolesta, ovat olleet olemassa monina ja kaikkina aikoina, ja monet olivat muinaisuudessa ne hyvät ja pyhät miehet, jotka kantoivat liika- eli arvonimenään Khreestos, ennen kuin Jeesus Natsarealainen, toisin sanoen Jeesus (eli Jehoshua) Ben Pandira oli syntynyt.

Saanen lyhyesti toistaa muutaman ennustuksen, joka on päivänselvä tulos ihmisten mielentilasta kristikunnassa: "Usko raamatun sanoihin ja lihallistuneeseen Kristukseen ei kestä enää neljännesvuosisataa kauemmin."

Oikeauskoiset kristityt ovat langenneet samaan erehdykseen kuin "älyttömät Galatalaiset", joita Paavali nuhtelee siitä, kuten hän heille sanoo (Gal. III: 1-5), että "aloitettuaan Hengessä (so. uskomalla Khristoksen Henkeen) päättävät lihassa (so. uskomalla ruumiilliseen Kristukseen)".

Engl. suom. P. E.

Ruusu-Risti — joulukuu 1925