H. P. Blavatsky

Kuolleitten ajatukset

Ihminen kuolee tarttuvaan tautiin; kuukausia — jopa vuosiakin — hänen kuolemansa jälkeen vaatepalanen, esine, johon hän on koskenut sairautensa aikana, saattaa tartuttaa taudin henkilöön, joka on fysiologisesti herkempi kuin henkilöt hänen ympärillään, joihin sama esine ei mitään ole vaikuttanut. Ja miksikä ei aatteella, ajatuksella olisi sama vaikutusvalta? Ajatus ei ole sen vähemmän aineellinen tai ulkokohtainen kuin punnitsemattomat ja salaperäiset idut monenlaisiin tarttuviin tauteihin, joiden syyt ovat niin arvoituksellisia tieteelle. Niin kuin elävän henkilön ajatus voi vaikuttaa toisen ajatukseen niin voimakkaasti, että jälkimmäinen ajattelee ja uskoo mitä tahansa edellinen tahtoo — lyhyesti sanoen saattaa psykologisoida toisen mieltä, — niin voi tehdä jo kuolleen henkilön ajatuskin. Kerran synnytettynä ja lähetettynä ajatus elää omasta voimastaan. Se on tullut riippumattomaksi mielestä ja aivoista, jotka sen synnyttivät. Niin kauan kuin sen keskitetty voima pysyy koossa, se voi toimia vaikuttavana voimana joutuessaan kosketukseen herkän ja vastaanottavaisen henkilön elävien aivojen ja hermoston kanssa. Siten aikaansaatu epäterve toiminta voi viedä sensitiivisen henkilön hetkelliseen itsepetos-hulluuteen, joka pimittää hänen oman yksilöllisyytensä tunnon. Kun sairaalloinen toiminta täten on päässyt alkuun, syöksee vainajan ajatusten koko tulva herkän henkilön aivoihin ja tämä voi näennäisesti antaa todistuksen toisensa perästä vainajan läsnäolosta sekä vakuuttaa ennakolta suosiolliselle tutkijalle, että "henkikontrollin", "johtajan" tai ilmoituksia tekevän älyolennon yksilöllisyys on kerrassaan taattu ja todistettu.

Ruusu-Risti — joulukuu 1928


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia