MITÄ MEIDÄN TULEE TEHDÄ LÄHIMMÄISTEMME HYVÄKSI?

Kirjeenvaihto

[H-S] Minä ja ystäväni olemme kiitollisia teille lähettämäni kirjeenvaihdon vastauksesta ja kommenteista lehtenne numerossa 15.7. Sallitteko meidän jatkaa tätä keskustelua? Useat kirjeet, jotka olen saanut tämän kirjeenvaihdon seurauksena, ei ainoastaan Saksasta vaan myös Englannista [Ehkä myös Madrasista (Chennaista)? – Toim.], saavat näyttämään todennäköiseltä, että teidän lukijanne Kanaalin toisella puolella ovat myös kiinnostuneita tästä elintärkeästä kysymyksestä. Koska edellisen viestini sisältö on tullut väärin ymmärretyksi, olen nyt tehnyt tästä kysymyksestä tämän kirjeeni otsikon painottaakseni asiaa. Minä ja ystäväni emme kysyneet: Tuleeko meidän tehdä jotakin lähimmäistemme hyväksi tai ei mitään? vaan: Mitä meidän tulee tehdä lähimmäistemme hyväksi?

Olette samaa mieltä kanssamme, kuten viime kirjettäni (s. 431) koskeva 4. selityksenne selvästi osoittaa, että lopullinen päämäärä, johon mystikon tai okkultistin on pyrittävä, ei ole täydellisyys olemassaolossa ("maailmassa") vaan absoluuttinen oleminen. Tämä tarkoittaa, että meidän on pyrittävä vapautukseen kaikesta olemassaolosta missä tahansa kolmesta maailmasta tai olemassaolon tasosta. Mielipide-ero on kuitenkin tässä: Onko meidän nyt kuitenkin autettava kaikkia lähimmäisiämme erotuksetta heidän maallisissa asioissaan; teemmekö työtä heidän kansallisen ja yksilöllisen karmansa kimpussa auttaaksemme heitä parantamaan "maailmaa" ja elämään siinä onnellisena; yritämmekö kovasti heidän kanssaan käsittää sosialistisia ongelmia, edistää tiedettä, taidetta ja teollisuutta, opettaa heille kosmologiaa, ihmisen ja universumin kehitystä jne. – vai toisaalta teemmekö vain parhaamme osoittaaksemme lähimmäisillemme tien viisauteen, joka on johtava heidät ulos maailmasta ja niin suoraan kuin mahdollista kohti heidän yleisesti hyväksyttyä päämääräänsä absoluuttisessa olemassaolossa (paranirvana, moksha, atma)? Tuleeko meidän siis työskennellä vain niiden puolesta, jotka ovat halukkaita vapautumaan kaikesta yksilöllisestä olemassaolosta ja jotka kaipaavat kiihkeästi vapautumista kaikesta itsekkyydestä ja kaikista kamppailuista ja jotka kaipaavat ainoastaan ikuista rauhaa?

Vastaus: Koska allekirjoittanut ei hyväksy näkemyksiään ja elämänpolkuaan varten muuta auktoriteettia, kuollutta tai elävää, muuta filosofista tai uskonnollista järjestelmää kuin yhden – nimittäin hänen nimittämiensä "MESTARIEN" etiikan ja filosofian esoteeriset opetukset – vastaukset on sen vuoksi esitettävä ainoastaan näiden opetusten mukaan. Ensimmäinen vastaukseni on: Ei minkään siitä, mikä osaltaan auttaa ihmistä, kollektiivisesti tai yksilöllisesti, elämään – ei "onnellisesti" vaan – vähemmän onnettomasti tässä maailmassa, pitäisi olla yhdentekevää teosofi-okkultistille. Hänen huolenaan ei ole, hyödyttääkö hänen apunsa ihmistä hänen maallisessa vai henkisessä edistyksessään. Hänen ensimmäinen velvollisuutensa on olla aina valmis auttamaan, jos hän voi, pysähtymättä filosofoimaan. Koska meidän papilliset ja maallikkofarisealaisemme tarjoavat liian usein kristillistä dogmaattista aluetta pelkän elintärkeän leivän sijasta tapaamilleen kurjille olennoille – kärsivätpä he fyysisesti tai moraalisesti – pessimismi, materialismi ja epätoivo voittavat joka päivä enemmän alaa meidän aikanamme. Myötä- ja vastoinkäyminen tai onnellisuus ja kurjuus ovat suhteellisia termejä. Jokainen meistä kohtaa niitä omien mieltymystensä mukaan, joku maallisissa, toinen älyllisissä etsinnöissään, eikä mikään yksi ainoa järjestelmä tyydytä koskaan kaikkia. Tästä johtuen, kun joku saa mielihyvänsä ja lepohetkensä perheiloista, toinen "sosialismista" ja kolmas "ainoastaan ikuisen rauhan kaipuusta", voi olla niitä, jotka kaipaavat kiihkeästi totuutta luonnontieteen joka alalla ja jotka niin muodoin haluavat kovasti oppia esoteerisia näkemyksiä "kosmologiasta ja ihmisen ja universumin kehityksestä". – H. P. B.

[H-S] Mielipiteemme mukaan viimeksi mainittu tie on oikea mystikolle; edellistä pidämme selvityksenä omista näkemyksistämme. Edellistä kirjettäni koskevat selityksenne vastaavat täysin tätä näkemystä, sillä 3. selityksessänne sanotte: "Paranirvana saavutetaan ainoastaan, kun manvantara on päättynyt, ja universumin ’yön’ eli pralayan aikana." Jos paranirvanan lopullista päämäärää ei voi saavuttaa yksilöllisesti, vaan sen saavuttaa ainoastaan yhteisesti koko nykyinen ihmiskunta, on aivan selvää, että saapuaksemme täydellisyyteemme meidän ei täydy vain tehdä parasta mahdollista oman itsemme lakkauttamiseksi. Meidän on näet ensin työskenneltävä maailmankehityksen hyväksi kiirehtiäksemme hottentottien kaikkia maallisia etuja ja eurooppalaisia vivisektion suorittajia, jotka edistyttyään riittävästi nähdäkseen pelastuksensa lopullisen päämäärän ovat valmiita liittymään meihin kamppaillessaan kohti tuota vapautusta.

Vastaus: Koska mielipiteemme mukaan ei ole mitään oleellista eroa "mystikon" ja "teosofi-esoteristin" tai Idän okkultistin välillä, edellä kuvattu tie ei ole "oikea tie mystikkoa varten". Joku joka "kaivatessaan kiihkeästi vapautumista kaikesta itsekkyydestä" suuntaa samalla kaiken energiansa ainoastaan ihmiskunnan siihen osaan, joka edustaa hänen omaa ajattelutapaansa, ei vain osoittaudu hyvin itsekkääksi vaan syyllistyy ennakkoluuloisuuteen ja puolueellisuuteen. Sanoessani, että para- eli mieluummin parinirvana saavutetaan ainoastaan manvantaran lopussa, en missään tapauksessa tarkoittanut "planetaarista" vaan koko kosmista manvantaraa, ts. Brahmân "aikakauden lopussa", eikä yhden "päivän". Sillä tämä on ainoa kerta, jolloin universaalin pralayan aikana ihmiskunta (ts. ei ainoastaan mainen ihmiskunta vaan jokaista "ihmistä" tai "manua kantavan" pallon, tähden, auringon tai planeetan) saavuttaa "yhteisesti" parinirvanan, eikä se silloinkaan ole koko ihmiskunta. Kyseessä on vain ne ihmiskunnan osat, jotka ovat valmistautuneet siihen. Kirjoittajamme huomautus "hottentoteista ja eurooppalaisista vivisektion suorittajista tuntuu osoittavan hämmästyksekseni, että oppineella veljelläni on mielessään ainoastaan pieni kehittymätön mainen ihmiskunta? – H. P. B.

[H-S] Te olette paljon paremmassa asemassa kuin me puhuessanne ehdottoman varmasti kaikista näistä asioista sanoessanne: "tämä on esoteerinen oppi" ja "tällainen on mestarien opetus". Mielestämme meillä ei ole mitään sellaisia takuita uskomuksillemme, päinvastoin, me haluamme oppia ja olemme valmiit vastaanottamaan viisautta, missä tahansa sitä on meille tarjolla. Emme tiedä mistään auktoriteetista tai jumalallisesta ilmoituksesta. Sillä mikäli hyväksymme vedalaiset tai buddhalaiset opit, teemme niin ainoastaan, koska olemme tulleet vakuuttuneiksi esitettyjen syiden perusteella; tai siinä, missä syyt osoittautuvat ylittävän käsityskykymme, mutta missä intuitiomme kertoo meille: tämä on kuitenkin todennäköisesti totta, me yritämme parhaamme saadaksemme ymmärryksemme seuraamaan intuitiotamme.

Vastaus: Puhun "ehdottoman varmasti" ainoastaan mitä tulee omaan henkilökohtaiseen vakaumukseeni. Ne, joilla ei ole samoja takuita vakaumukselleen kuin minulla on, olisivat hyvin herkkäuskoisia ja typeriä hyväksyessään sen sokean uskon pohjalta. Kirjoittaja ei liioin usko yhtään enempää kuin hänen kirjeenvaihtotoverinsa ja tämän ystävät mihinkään "auktoriteettiin", saatikka sitten "jumalalliseen ilmoitukseen"! Onnekkaampana tässä kuin he, minun ei tarvitse edes luottaa tässä, kuten he tekevät, omaan intuitiooni, koska erehtymätöntä intuitiota ei ole olemassa. Mutta se mihin uskon on 1) elävien jumalallisten ihmisten paljastamat, jatkuvat suulliset opetukset ihmiskunnan varhaislapsuuden aikana valituille ihmisten joukosta; 2) että se on saapunut meille muuttumattomana; ja 3) että MESTERIT ovat läpikotaisesti perehtyneet tieteeseen, joka perustuu sellaiseen keskeytymättömään opetukseen. – H. P. B.

[H-S] Viitaten siis selitykseenne 5 tarkoituksemme ei ollut, eikä ole, "esittää teille mitään kritiikkiä", päinvastoin: emme koskaan tuhlaisi aikaa minkään sellaisen vastustamiseen, mitä pidämme vääränä. Sen me jätämme oman kohtalonsa nojaan, mutta me yritämme mieluummin päästä käsiksi positiivisiin tietoihin tai perusteluihin, aina kun niitä ilmaantuu. Sitä paitsi emme ole koskaan kieltäneet, emmekä koskaan tule unohtamaan, että olemme teille velkaa monet suuret kiitokset siitä, että olette organisoinut nykyisen liikkeen ja tehnyt julkisiksi monia huomiota herättäviä ajatuksia, jotka ovat olleet tähän mennessä vieraita eurooppalaiselle sivistykselle. Tuntisimme nyt lisäksi kiitollisuutta teitä kohtaan, jos te (tai teidän mestarinne) esittäisitte meille joitakin syitä, jotka voisivat näyttää meistä uskottavalta, miksi paranirvanaa ei voisi saavuttaa mikään jiva milloinkaan (a), ja miksi lopullisen päämäärän voi ainoastaan saavuttaa yhdessä

Vastaus (a): Tässä on jokin sekaannus. En koskaan sanonut, että kukaan jiva ei voisi saavuttaa parinirvanaa eikä tarkoitukseni ollut osoittaa, että nykyinen ihmiskunta voisi saavuttaa "lopullisen päämäärän ainoastaan yhdessä". Tässä minua syytetään tietämättömyydestä, johon en ole valmis tunnustamaan syyllisyyttäni, ja kirjeenvaihtotoverini puolestaan on ymmärtänyt minut väärin. Mutta koska jokainen järjestelmä Intiassa opettaa useita erilaisia pralayoja, kuten myös nirvanisia eli "moksha"-tiloja, tri Hübbe-Schleiden on ilmeisesti sekoittanut visishtadwaita vedantalaisten prakritan naimittija pralayaan. Epäilen jopa, että arvostettu kirjeenvaihtotoverini on omaksunut enemmän opetuksia tuosta kolmen vedantalaisen koulukunnan erityisestä lahkosta kuin hän on osannut odottaakaan. Lisäksi lyhyesti sanottuna hänen "brahmalainen gurunsa", josta on tullut meille erilaisia kertomuksia Saksasta, on maalaillut oppilaalleen paljon enemmän Sri Ramanujacharyan kuin Sri Sankarachâryan filosofiaa. Mutta tämä on pikkuseikka, joka on yhteydessä olosuhteisiin, jotka eivät ole hänen hallinnassaan, ja joka on luonteeltaan karmallinen. Hänen vastenmielisyytensä "kosmologiaa" ja muita tieteitä kohtaan mukaan luettuna teogonia ja verrattuna "etiikkaan", puhtaaseen ja pelkkään, on myös peräisin ajalta, jolloin mainittu oppinut guru otti hänet käsiteltäväkseen. Viimeksi mainittu kertoi sen meille henkilökohtaisesti tehtyään äkillisen salto mortalin [kuolettavan hypyn] esoterismista – liian vaikea käsittää ja sen vuoksi opettaa – etiikkaan, jota jokainen, joka tuntee yhtä tai kahta Intian eteläisistä kielistä, voi levittää yksinkertaisesti kääntämällä hänen tekstejään filosofisista teoksista, joita tuo maa on tulvillaan. Seuraus tästä on se, että arvoisa ystäväni ja kirjeenvaihtotoverini puhuu visishtadwaitalaisuudesta yhtä tietämättömänä kuin M. Jourdain puhui "proosaa" samalla kun hän uskoo keskustelevansa pelkästä mahayâna- ja vedantanäkökulmasta eikä mistään muusta. Jos on toisin, laitan itseni ojennukseen.

Mutta kuinka vedantalainen voi puhua jivoista ikään kuin ne olisivat erillisiä olentoja ja JIVATMASTA riippumattomina ainoa universaali sielu! Tämä on puhtaasti visishtadwaitan oppi, joka vakuuttaa, että jivatma on jokaisessa yksilössä erilainen kuin toisen yksilön jivatma. Hän kysyy: "Miksi kukaan jiva ei voisi saavuttaa parinirvanaa milloin tahansa?" Me vastaamme, että jos "jivalla" tarkoittaa "korkeampaa itseä" eli ihmisen jumalallista egoa ainoastaan – silloin sanomme, että se voi saavuttaa nirvanan, ei parinirvanaa. Silti tämänkin saavuttaa ainoastaan, kun tulee jivanmuktaksi, mikä ei tarkoita "milloinkaan". Mutta jos hän ymmärtää "jivalla" pelkästään ainoaa elämää, jonka visishtadwaitat sanovat sisältyvän aineen jokaiseen hiukkaseen, erottaen sen sarirasta eli ruumiista joka sisältää sen, silloin me emme ymmärrä lainkaan, mitä hän tarkoittaa. Sillä me emme myönnä, että parabrahman ainoastaan täyttää jokaisen jivan yhtä hyvin kuin aineen jokaisen hiukkasen, vaan me sanomme, että parabrahman on erottamaton jokaisesta jivasta kuten aineen jokaisesta hiukkasesta, koska se on absoluutti, ja SE on todellisuudessa tuo jivatma itse kristalloituneena – paremman sanan puutteessa. Ennen kuin siis vastaan hänen kysymyksiinsä, minun on tiedettävä, tarkoittaako hän parinirvanalla samaa kuin minä, sekä mistä pralayoista hän puhuu. Onko kyseessä prakrita maha pralaya, joka on joka 311 040 000 000 000. vuosi, vai onko kyseessä naimittika pralaya joka tapahtuu jokaisen Brahma kalpan jälkeen, jokaisen vastatessa 1 000 maha yugaa? Vakuuttavia syitähän voidaan esittää ainoastaan, kun kaksi väittelijää ymmärtää toinen toistaan. Puhun esoteerisesta näkökulmasta, joka on miltei sama kuin adwaita-tulkinta. Tri Hübbe-Schleiden keskustelee -- näkökulmasta, hän sanokoon, minkä järjestelmän, sillä ilman kaikkitietävyyttä en voi sitä sanoa. – H. P. B.

[H-S] koko nykyään elävä ihmiskunta. Edistääkseni tätä keskustelua ilmoitan tässä joitakin syistä, jotka näyttävät puhuvan tätä näkemystä vastaan, ja yritän edelleen selventää joitakin toiminnallisia seurauksia näiden kummankin näkökulman mukaisesti:

1. Altruistin epäitsekkyydellä on hyvin erilainen luonne sen mukaan, minkä kahdesta näkökulmasta hän valitsee. Aloittaaksemme meidän näkökulmastamme, todellinen mystikko, joka uskoo, että hän voi saavuttaa vapautuksen maailmasta ja yksilöllisyydestään, riippumatta kenenkään muiden olentojen tai koko ihmiskunnan karmasta, on altruisti, koska ja sikäli kuin hän on monisti, toisin sanoen, tat twam asin johdosta. Ei muoto tai yksilöllisyys vaan kaikkien entiteettien oleminen on sama kuin hänen omansa. Siinä suhteessa kuin hän tuntee oman avidyansa, agnanansa eli epäviisautensa, hän tuntee muiden entiteettien avidyan ja hän tuntee myötätuntoa heitä kohtaan siitä syystä.

Vastaus. (b) Kun joku tuntee "myötätuntoa" ilman siitä aiheutuvaa vastaavaa käytännön tulosta, se ei osoita, että hän itse on altruisti vaan päinvastoin. Todellinen itsekehitys esoteeriseen tapaan on toimintaa. "Toimettomuus laupeuden työssä muuttuu kuolemansynnin teoksi." (Ks. Hiljaisuuden ääni, Kaksi polkua, s. 40.) – H. P. B.

[H-S] (b) Ottaaksemme nyt toisen näkökulman: Eikö okkultistin altruismia, sen, joka näkee itsensä sidoksissa kaikkien lähimmäistensä karmaan ja joka sen johdosta työskentelee heidän puolestaan ja heidän kanssaan, ole pikemminkin itsekeskeistä? Sillä eikö hänen "epäitsekkyytensä" pohjalla ole tieto, että hän ei voi selvittää omaa vapautustaan mihinkään vähäisempään hintaan? Poispääsy itsekkyydestä on sellaiselle ihmisellä uhrautumista "maailman" puolesta. Mystikolle se on kuitenkin uhrautumista ikuiselle, absoluuttiselle olemiselle. Altruismia pidetään varmasti yhtenä saksalaisen teosofikon vaatimuksista – emme voi tai halua puhua muiden puolesta – mutta me olemme pikemminkin taipuvaisia ajattelemaan, että altruismia ei ole koskaan vaadittu tässä maassa edellisessä merkityksessä (uhrautuminen "maailman" puolesta), vaan ainoastaan jälkimmäisessä merkityksessä eli uhrautumisena ikuiselle. (c)

Vastaus. (c) Okkultisti ei tunne olevansa "sidoksissa kaikkien lähimmäistensä karmaan" enempää kuin joku ihminen tuntee jalkansa liikkumattomiksi toisen ihmisen jalkojen halvaantumisesta johtuen. Mutta tämä ei estä sitä tosiasiaa, että kummankin jalat ovat kehittyneet AINOAN ELÄMÄN äärimmäisestä olemuksesta ja ovat sitä. Siksi hänen työssään ei voi olla mitään itsekeskeistä tunnetta vähemmän suosiollisten veljien vuoksi. Esoteerisesti ei ole mitään muuta tietä, keinoa tai menetelmää itsen uhraamiseksi "ikuiselle" kuin työskennellä ja uhrautua kollektiiviselle elämänhengelle, joka on ilmentyneenä ja (meille) edustettuna sen korkeimmassa jumalallisessa aspektissa ainoastaan ihmiskunnassa. Todisteena on nirmanakaya – korkein oppi, jota kukaan orientalisti ei ole ymmärtänyt tähän päivään asti mutta jonka tri Hübbe-Schleiden voi löytää Hiljaisuuden äänen toisesta ja kolmannesta kirjoitelmasta. Mikään muu ei esitä ikuista, eikä millään muulla tavoin kuin tällä voi kukaan mystikko tai okkultisti todella saavuttaa ikuista, sanovatpa orientalistit ja buddhalaisten termien sanastot mitä tahansa. Sillä he eivät ole koskaan ymmärtäneet trikâyan, Buddhan ruumiillistuman kolmoisvoiman, ja nirvanan todellista merkitystä sen kolminaisissa negatiivisissa ja positiivisissa määrittelyissä.

Jos kirjeenvaihtotoverimme uskoo, että kutsumalla itseään "teosofikoksi" mieluummin kuin "teosofiksi" hän selviää siten mistä tahansa näkemyksiinsä liittyvästä sofismin ideasta, silloin hän on erehtynyt. Sanon tämän täysin vilpittömästi. Hänen kirjeessään lausumansa mielipiteet ovat minun vaatimattoman käsitykseni mukaan sofismin varsinaisia hedelmiä. Jos olen ymmärtänyt hänet väärin, olen ojennuksen tarpeessa. – H. P. B.

[H-S] 2. Kyseessä on väärinkäsitys, jos luulette selityksessänne 5, että me puollamme täysin "vetäytymistä tai eristäytymistä maailmasta". Puollamme sitä yhtä vähän kuin te itse, mutta suosittelemme vain "askeetin elämää", sikäli kuin on tarpeellista valmistaa jotakuta hänelle määrättyjä tehtäviä varten seuraamalla tietä lopulliseen vapautukseen maailmasta. Seuraus näkemyksestänne näyttää silti johtavan siihen, että maailma on maallisessa elämässä, mutta me emme hyväksy tätä ohjetta ennen kuin siihen annetaan riittävän hyviä syitä. Että meidän pitäisi liittyä lähimmäisiimme kaikissa heidän maallisissa asioissaan ja pyrkimyksissään auttaaksemme heitä kiirehtimään yhteisessä ja yleisessä päämäärässä, on vastoin intuitiotamme. (a)

Vastaus (a) On vaikea keksiä, kuinka viime vastauksessani ilmaistu näkemys voi johtaa sellaiseen päätelmään, tai missä minä olen neuvonut teosofi-veljiäni liittymään ihmisiin "kaikissa heidän maallisissa asioissaan ja pyrkimyksissään"! On hyödytöntä lainata tähän jälleen sitä mitä sanottiin selityksessä 1, sillä jokainen voi katsoa sitä kohtaa ja havaita, etten ole sanonut mitään sellaista. Yhtä ohjetta kohti voin antaa tusinan. "Kuolevaista, joka ei ole voittanut epäilyjään, ei puhdista alastomana kulkeminen, ei tukan pitäminen palmikoilla, ei lika, ei ruoasta pidättyminen, ei paljaalla maalla nukkuminen. . . eikä liikkumatta istuminen", sanotaan Dhammapadassa, I, 141). "Ei pidättyminen lihasta tai kalasta, ei alastomana kulkeminen, ei tukan poisajaminen, ei tukan peittäminen jne. puhdista ihmistä eikä vapauta aistiharhoista" (Amagandha Sutta, 7, 11). Tätä minä tarkoitan. Liasta ja löyhkästä pelastumisen, kuten St. Labro ja jotkut fakiirit, ja kaikkien asioiden maallisen elämän välillä on pitkä matka. Ankara asketismi maailman keskellä on ansiokkaampaa kuin välttää niitä, jotka eivät ajattele meidän tavoin, ja siten menettää tilaisuus osoittaa heille totuus. – H. P. B.

[H-S] Pyrkiä vapautukseen maailmasta edistämällä ja suosimalla maailmanprosessia vaikuttaa pikemminkin kiertometodilta. Mieltymyksemme johtaa meidät vetäytymään kaikesta maallisesta elämästä ja työskentelemään syrjässä – luostarista tai muutoin – yhdessä kaikkien niiden lähimmäistemme kanssa ja heidän puolestaan, jotka ovat pyrkimässä samaan vapautuksen päämäärään ja jotka ovat halukkaita vapautumaan kaikesta karmasta, heidän omastaan samoin kuin muiden. Auttaisimme myös kaikkia niitä, jotka ovat jääneet maalliseen elämään mutta jotka jo odottavat samaa vapautumisen päämäärää ja jotka liittyvät meihin tehden parhaansa saavuttaakseen tämän tavoitteen. Emme salaa päämääriämme emmekä pyrkimyksiämme. Esitämme näkemyksemme ja syymme kenelle tahansa, joka tahtoo kuulla ne ja olemme valmiit ottamaan vastaan joukkoomme kenet tahansa, joka tahtoo rehellisesti liittyä meihin. (b) Ennen kaikkea teemme

Vastaus. (b) Samoin teemme me. Ja jos eivät kaikki meistä elä viisauden korkeimman ihanteen mukaisesti, se johtuu vain siitä, että me olemme kuitenkin ihmisiä, emme jumalia. Mutta on silti yksi asia, mitä emme koskaan tee (ne jotka ovat esoteerisessa piirissä eivät ainakaan): emme asettaudu esimerkiksi kenellekään ihmisille, sillä muistamme hyvin, mitä Amagadhan Suttan ohje sanoo: "Omakehu, muiden väheksyminen, itserakkaus, vahingolliset yhteydenpidot (tuomitsevat sanat), ne aiheuttavat (moraalista) epäpuhtautta"; ja edelleen, niin kuin Dhammapadassa sanotaan: "Muiden virhe on helppo havaita, mutta oma virhe on vaikea havaita. Muiden virheet tuo mahdollisimman paljon esiin, mutta omat virheet kätkee niin kuin huijari kätkee huonon arpakuution uhkapelurilta." – H. P. B.

[H-S] parhaamme elääksemme viisauden korkeimman ihanteen mukaisesti; ja ehkä hyvä esimerkki voi osoittautua hyödyllisemmäksi lähimmäisillemme kuin mikään organisoitu opetuksen levittäminen.

Ohimennen sanoen, selityksessänne liitätte yhteen Scopenhauerin ja Eduard von Hartmannin. Tässä kysymyksessä he ovat kuitenkin vastakkaista mieltä. Schopenhauer, kuten useimmat saksalaiset mystikot ja teosofikot, edustaa vedantalaista ja (eksoteerista) buddhalaisuuden näkemystä, että lopullinen pelastuminen voidaan ja voidaan ainoastaan saavuttaa yksilöllisesti ajasta ja muiden karmasta riippumatta. Hartmann kuitenkin lähestyy paljon enemmän teidän mielipidettänne, sillä hän ei usko yksilölliseen täydellisyyteen ja vapautukseen maailmasta. Hänen mielestään kaikki mystiikka ja erityisesti se, mikä tunnetaan nyt intialaisena filosofiana, on virhe, ja hän vaatii jokaiselta altruistisena velvollisuutena antautumista maailmanprosessille ja tekemään parhaansa tämän päämäärän jouduttamiseksi. (Hän on "etevä nykyaikainen filosofi", jonka olen maininnut sivulla 435.) (c)

Vastaus. (c) Koska en ole koskaan tutkinut von Hartmannia ja tiedän hyvin vähän Schopenhauerista, eivätkä he kiinnosta minua, olen sallinut itseni tuoda heidät esiin esimerkkeinä pahimmanlaisesta pessimismistä. Ja te tuette sitä mitä sanoin sillä, mitä esitätte Hartmannista. Jos kuitenkin, niin kuin sanotte, Hartmannin mielestä "intialainen filosofia on virhe", silloin hänen ei voi sanoa lähestyvän minun mielipidettäni, koska minun mielipiteeni on täysin vastakkainen. Intia voisi maksaa takaisin samalla mitalla ja vielä korkoineen. – H. P. B.

[H-S] 3. Ei ole eikä voikaan olla mitään epäilystä siitä, että vedanta ja (eksoteerinen) buddhalaisuus eivät ole sama kuin teidän näkemyksenne, vaan meidän. Lisäksi tuskin kukaan voisi kiistää, että Herra Buddha – opettipa hän mitä tahansa esoteerista oppia – perusti luostareita tai että hän suositteli ja auttoi tekemään niin. Voi olla kyseenalaista, toivoiko hän kaikkien oppilaidensa tulevan bodhisattvoiksi, mutta varmasti hän korosti bhiksun "onnellista elämää" tienä pelastukseen. Hän kieltäytyi selvästi opettamasta kosmologiaa tai mitään maallista tiedettä. Hän ei koskaan sekaantunut ihmisten maallisiin asioihin, vaan jokainen apu, jonka hän antoi heille, rajoittui täysin osoittamaan heille tien olemassaolosta vapautukseen. Ja samoin on vedantan laita. Se kieltää kaiken kiintymyksen maallisiin tarkoituksiin ja asioihin tai kosmologian tutkimiset tai vielä paremmalla syyllä sosialismia ja muta maailmanparantamista koskevan kehityksen. Kaikelle tälle vedanta antaa nimen agnana (buddlalaisuus avidya), samalla kun gnana eli viisaus – viisaan (gnani) ainoa päämäärä – on vain pyrkimistä ikuisen (oikean todellisuuden, atman) oivaltamiseen. (a)

Vastaus (a). Riippuu siitä, mitä kutsutte vedantaksi – onko kyseessä dwaita, adwaita tai visishtadwaita. Se että me eroamme näistä, ei ole uutinen, ja olen puhunut siitä toistuvasti. Kuitenkaan Upanishadien esoterismissa, oikein ymmärrettynä, ja meidän esoterismissamme ei ole löydettävissä paljon eroa. Enkä ole koskaan kiistänyt mitään nyt esille tuoduista, Buddhaan liittyvistä tosiasioista, vaikka ne koskevat ainoastaan hänen eksoteerista elämäkertaansa. Eikä hän ole keksinyt tai ottanut esiin opettamaansa filosofiaa sisäisestä tietoisuudestaan vaan pelkästään sen esittämismenetelmän. Buddhalaisuuden ollessa yksinkertaisesti esoteerista bodhismia, jota opetettiin ennen häntä salaisesti brahmalaisten temppelien mysteereissä, se sisältää tietysti enemmän kuin yhden opin, josta Herra Buddha ei koskaan puhunut julkisesti. Mutta tämä ei osoita millään tavoin, että hän ei opettanut niitä arhateilleen. Edelleen, "kiintymyksen maallisiin tarkoituksiin ja asioihin" ja kosmologian tutkimisen, joka ei ole "maallista tiedettä", välillä ei kuitenkaan ole pohjatonta kuilua. Toinen koskee uskonnollista ja filosofista asketismia, toinen on välttämätöntä okkultismin opiskelua varten – eikä okkultismi ole buddhalaista vaan universaalia. Ilman kosmogonian ja teogonian opiskelua, jossa opetetaan luonnon jokaisen voiman salattua arvoa ja niiden suoranaista vastaavuutta ihmisen (eli prinsiippien) voimiin ja niiden suhdetta, mikään okkulttinen psykofysiikka eli tieto ihmisestä, niin kuin hän todella on, ei ole mahdollista. Kenenkään ei ole pakko opiskella esoteerista filosofiaa, ellei hän pidä siitä, eikä kukaan ole koskaan sekoittanut okkultismia buddhalaisuuteen tai vedantalaisuuteen. – H. P. B.

[H-S] Agnani (joka on painettu väärin heinäkuun numeroon s. 436: agnam) merkitsi samaa kuin se, mikä käännettiin sanalla "fool" ["typerys"] Dhammapadan ja Suttien englanninnoksessa. Sitä ei ole koskaan käsitetty "älyllisyydeksi" eikä se varmasti tarkoita tietämätöntä ihmistä, tolvanaa, päinvastoin, tiedemiehet ovat oikeastaan todennäköisemmin agnaneja kuin "kouluttamattomia" mystikkoja. Agnani ilmaisee aina suhteellisen ajatuksen. Gnani on kuka tahansa, joka on pyrkimässä ikuisen itseoivallukseen. Täydellinen gnani on ainoastaan jivanmukta, mutta ketä tahansa, joka on tähän päämäärään johtavalla kehityksen tiellä, voidaan (suhteellisesti) nimittää gnaniksi, kun taas kuka tahansa, joka on edistynyt vähemmän, on suhteellisen agnani. Koska kuitenkin jokainen gnani näkee äärimmäisen päämäärän yläpuolellaan, hän voi nimittää itseään agnaniksi, kunnes hän on saavuttanut jivanmuktan. Lisäksi kukaan todellinen mystikko ei koskaan kutsu lähimmäistään "typerykseksi" sanan älyllisessä merkityksessä, sillä hän antaa hyvin vähän painoa älyllisyydelle. Hänelle kuka tahansa on "typerys" ainoastaan sikäli, kuin hän on kiinnostunut (maallisesta) olemassaolosta ja pyrkii mihin tahansa muuhun kuin viisauteen, vapautukseen, paranirvanaan. Ja tässä mielen suunnanmuutoksessa on pelkästään kyse yksilöllisyyden "tahdosta". Agnanin "tahto" vie hänet hengestä aineeseen (kierroksen laskeva kaari), kun taas gnanin "tahto" vapauttaa hänet aineesta ja saa hänet kohoamaan kohti "henkeä" ja pois olemassaolosta. Tämä kysymys kierroksen "kuolleen pisteen" voittamisesta ei suinkaan ole sama kuin älyllisyys. On melko todennäköistä, että säälin sisar tai tavallinen työntekijä on voinut sivuuttaa kriittisen kohdan, kun taas baconit, goethet, humboldtit ja kumppanit voivat vielä viipyillä olemassaolon laskevalla puolella sidottuina siihen yksilöllisillä haluillaan ja tarpeillaan. (b)

Vastaus. (b) Agnam, agnanin sijasta, oli tietysti kirjapainon vika. Painovirheitä jokainen sanomalehti ja aikakauslehti ovat uskoakseni tulvillaan Saksassa yhtä hyvin kuin Englannissakin, eikä Lucifer ole niistä vapaa yhtään enempää kuin Sphinx. Ne ovat painajan ja oikolukijan karmaa. Mutta pahempi virhe on silti kääntää agnani sanalla "typerys", kaikista bealseistä, oldenbergeistä, webereistä ja hardyistä huolimatta. Gnana (eli jñâna mieluummin) on varmasti viisaus, mutta vielä enemmän, sillä se on henkistä tietoa jumalallisista asioista, tuntematonta kaikille muille paitsi niille, jotka ovat saavuttaneet sen – ja se suojelee jivanmuktia, jotka hallitsevat sekä karmayogan että jñânayogan. Tästä syystä, jos kaikkia niitä, jotka eivät osaa jñânaa (eli gnanaa) kuin viittä sormeaan, pidetään "typeryksinä", tämä merkitsisi, että koko maailma muutamia joogeja lukuun ottamatta on koostunut typeryksistä, jotka päihittäisivät Carlylen hänen maanmiehiään koskevissa mielipiteissään. Todellisuudessa ajñâna merkitsee yksinkertaisesti "tietämätön todellisesta viisaudesta" eli kirjaimellisesti "epäviisaus", eikä lainkaan "typerys". Jos selittää, että sanaa "typerys" "ei ole koskaan käsitetty älyllisyydeksi", se on kuin ei sanoisi mitään, tai pahempaa, kielellinen kömmähdys, sillä jokaisen etymologisen määritelmän ja sanakirjan mukaan typerys on sellainen, jolta "puuttuu äly" ja joka on "vailla järkeä". Sen vuoksi kiittäessäni ystävällistä tohtoria vaivasta, jota hän on nähnyt selittäessään niin yksityiskohtaisesti paljon keskustelua herättänyttä sanskritin termiä, voin tehdä sen vain Luciferin lukijoiden nimissä, en omasta puolestani, koska tiesin kaiken mitä hän sanoo, miinus hänen rohkeaa uutta sanan "typerys" määritelmäänsä, plus jotakin muuta, luultavasti niin varhain kuin sinä päivänä, jolloin hän ilmaantui ensi kerran tähän mayan maailmaan. Epäilemättä ei Baconia, Hulboldtia eikä edes suurta Haeckeliä itseään, tuota "Saksan valoa", voitaisi koskaan pitää "gnaneina", mutta ei liioin voitaisi ketään eurooppalaista, jonka tunnen, olipa hän kuinka paljon tahansa päässyt eroon kaikista "yksilöllisistä puutteistaan ja haluistaan". – H. P. B.

[H-S] 4. Koska olemme samaa mieltä, että kaikki olemassaolo, itse asiassa koko maailma ja koko sen kehitysprosessi, sen ilot ja surkeudet, sen jumalat ja sen paholaiset ovat maya (illuusio) eli virheellinen käsitys oikeasta todellisuudesta: kuinka meistä voi tuntua kannattavalta auttaa ja edistää tätä väärinkäsityksen prosessia? (a)

Vastaus (a). Täsmälleen siksi, että sana maya, aivan kuten "agnana" omassa sanastossanne, ilmaisee ainoastaan suhteellisen mielikuvan. Maailma… "sen ilot ja surkeudet, sen jumalat ja sen paholaiset", ja ihmiset kaiken lisäksi, verrattaessa ainaista ikuisuutta tuohon kauheaan todellisuuteen, ovat kieltämättä pelkkiä mayan, illuusion, aikaansaannoksia ja metkuja. Mutta siihen vedetään rajaviiva. Niin kauan kuin olemme kykenemättömiä muodostamaan edes suunnilleen oikeaa käsitystä tästä käsittämättömästä ikuisuudesta, niin meille, jotka olemme juuri yhtä paljon illuusiota kuin mikä tahansa muu tuon ikuisuuden ulkopuolella, tuon kaikista illuusioista suurimman surut ja kurjuudet – inhimillinen elämä universaalissa mahamayassa – meille, todellakin, sellaiset surut ja kurjuudet ovat elävää ja hyvin murheellista todellisuutta. Valkoisella seinällä tanssiva varjo teidän ruumiistanne on todellisuutta niin kauan kuin se on siinä, teille itsellenne ja kaikille jotka näkevät sen, koska todellisuus on juuri niin suhteellinen kuin illuusio. Ja jos yksi "illuusio" ei auta toista samanlaista "illuusiota" tutkimaan ja tunnistamaan Itsen todellista luontoa, silloin, niin pelkään, kovin harvat meistä pääsevät ollenkaan eroon mayan kynsistä. – H. P. B.

[H-S] 5. Kuten kaikki olemassaolo maailmassa, aika ja syy-yhteys ovat myös vain maya eli – niin kuin Kant ja Schopenhauer ovat todistaneet ilman vastaväitteitä – ovat ainoastaan meidän ehdollisia mielikuviamme, muotoja meidän ajattelustamme. Miksi sitten pitäisi jonkin ajan hetken tai yhden omista ajattelun epätodellisista muodoistamme olla suotuisampi paranirvanan saavuttamiselle kuin jokin toinen? Tälle paranirvanalle, atmalle eli oikealle todellisuudelle on mikä tahansa manvantara aivan yhtä epätodellinen kuin mikä tahansa pralaya. Ja tämä on sama syy-yhteyden suhteen kuin aikaan nähden, katsoopa sitä mistä tahansa näkökulmasta tahansa. Jos katsoo absoluuttisen todellisuuden näkökulmasta, kaikki syy-yhteys ja karma ovat epätodellisia, ja tämän epätodellisuuden käsittäminen on vapauttava salaisuus siitä. Mutta vaikka sitä katsoo agnana-näkökulmasta, toisin sanoen tarkastellen olemassaoloa todellisuutena, ("ajassa") ei voi koskaan olla loppua – eikä sillä ole voinut olla alkua – syy-yhteydelle. Sen vuoksi ei ole eroa siinä, onko jokin maailma pralayassa vai ei. Myös vedanta sanoo oikein, että itse asiassa minkä tahansa pralayan aikana Ishvaran ja kaikkien jivojen karana sharira (syyruumis, agnana) jatkuu. (b) Ja kuinka tämä voisi olla toisin?

Vastaus. (b) Tämä on jälleen vishishtadwaita-tulkinta, jota emme hyväksy esoteerisessa koulukunnassa. Emme voi sanoa, kuten he voivat, että samalla kun karkeat ruumiit vain tuhoutuvat, sukshma-hiukkaset, joita he pitävät luomattomina ja häviämättöminä ja ainoina todellisina asioina, vain jäävät. Emme liioin usko, että kukaan Sankarachârya-koulukunnan vedantalainen suostuisi esittämään sellaista harhaoppia. Sillä tämä merkitsee, että manomaya kosha, joka vastaa sitä mitä me nimitämme manakseksi, mieleksi, sen tahdonalaisine tunteineen ja jopa alemman manaksen kamarupa-käyttövälineineen, säilyy myös pralayassa. Katsokaa kirjan Five Years of Theosophy sivua 185 ja pohtikaa ihmisprinsiippien kolmea luokitusta. Sen jälkeen seuraa, että karana sharira (joka tarkoittaa yksinkertaisesti ihmismonadia kollektiivisesti eli jälleensyntyvää egoa), "kausaaliruumis", ei voi jatkua; varsinkaan jos, kuten sanotte, se on agnana, tietämättömyys eli epäviisas prinsiippi ja jopa määritelmänne mukaisesti "typerys". Pelkästään ajatus tästä "typeryksestä", joka säilyy minkä tahansa pralayan aikana, riittää saamaan kenen tahansa vedantalaisen filosofin ja jopa täysin kehittyneen jivanmuktan tukan harmaantumaan ja sysää hänet heti takaisin "agnaniksi" jälleen. Varmasti, niin kuin muotoilette sen, tämän täytyy olla lapsus calami? Ja miksi Ishvaran, saatikka kaikkien jivojen (!), karana shariran pitäisi olla välttämättömiä pralayan aikana toisen universumin kehitystä varten? Jokainen buddhalainen, olipa hän esoteerinen tai eksoteerinen tai oikeaoppinen, hylkää Ishvaran, joko persoonallisena jumalana tai intelligenttinä riippumattomana prinsiippinä per se. Jotkut vedantalaiset sen sijaan määrittelevät hänet Parabrahmaniksi plus MAYAKSI (ainoastaan; käsitys, joka on riittävän pätevä mayan hallitessa, mutta ei muutoin). Se mikä pysyy pralayan aikana, on pragnan (tietoisuuden) jokaisen tilan ikuinen potentiaalisuus sisältyneenä siihen tietoisuuden tasoon eli kenttään, jota adwaita kutsuu chidakasaniksi ja chidmatraksi (abstakti tietoisuus), joka ollen absoluuttinen on sen vuoksi täydellinen tiedottomuus – niin kuin todellinen vedantalainen sanoisi. – H. P. B.

[H-S] Eikö pralayassa minkä tahansa universumin tuhoutumisen jälkeen pitäisi toisen ilmetä? Eikö ennen nykyistä universumiamme ole täytynyt olla ääretön määrä muita universumeja? Kuinka näin voi olla, jos syy olemassaoloon ei ole kestänyt minkään pralayan eikä myöskään minkään kalpan läpi? Ja jos on niin, miksi minkään pralayan pitäisi olla ansiokkaampi hetki paranirvanan saavuttamiseksi kuin jonkin manvantaran?

[H-S] 6. Mutta jos sitten yksi ajan hetki ja yksi syy-yhteyden vaihe olisivat ansiokkaampia tätä varten kuin jokin muu: miksi silloin pitäisi olla mitään pralayaa manvantaran jälkeen, ei mahakalpan lopussa tai ainakaan tuon kalpan lopussa? Missä tahansa (4320 miljoonan maallisen vuoden) kalpassa on 14 manvantaraa ja pralayaa, ja kussakin (311 040 miljardin maallisen vuoden) maha-kalpassa on (36 000 x 14) 504 000 manvantaraa ja pralayaa. Miksi tämä paranirvanan mahdollisuus tarjoutuu juuri niin usein eikä useammin, tai ei vain kerran kunkin universumin jälkeen? Toisin sanoen, miksi paranirvana voidaan saavuttaa vain puuskittain ja ryhmissä? Miksi, jos sitä ei voi saavuttaa kukaan yksilö omana aikanaan, miksi sellaisen on odotettava vain koko nykyistä kumppani-ihmiskuntaansa, miksi ei myös kaikkia eläimiä, kasveja, ameboja ja protoplasmoja, ehkä myös planeettamme mineraaleja – ja miksi ei myös universumin kaikkien muiden tähtien entiteettejä? (a)

Vastaus (a). Koska tri Hübbe-Schleiden esittää kysymysten muodossa sellaisia lausuntoja ja väitteitä, joita en ole koskaan muotoillut, minulla ei ole tähän mitään sanottavaa. – H. P. B.

[H-S] 7. Mutta näyttää siltä, että vaikeus piilee jossakin vielä syvemmällä. Se mistä on päästävä paranirvanan saavuttamiseksi, on virheellinen käsitys erillisyydestä, yksilön itsekkyydestä, "olemassaolon janosta" (trishna, tanha). On aivan selvää, että tämä yksilöllisyyden tunne voidaan voittaa vain yksilöllisesti: Kuinka tämä prosessi voi olla riippuvainen muista yksilöistä tai ylipäätänsä mistään muusta? Tosiasiassa itsekkyyttä, joka on syy kaikkeen olemassaoloon, itse asiassa agnanaa ja mayaa, ei voi koskaan poistaa kokonaan ja hävittää. Agnana on yhtä loputon, kuin se on aluton, ja jivojen (atomien?) lukumäärä on ehdottomasti ääretön. Jos koko universumin jivat poistettaisiin paranirvanasta, jivuus ja agnana eivät vähenisi atomillakaan. Itse asiassa kummatkin ovat pelkkää epätodellisuutta ja väärinkäsitystä. Miksi sitten vain ihmiskunnan yhden ryhmän pitäisi yhdistyä, jotta kukin pääsisi eroon omasta todellisuuden väärinkäsityksestään? (b)

Vastaus. (b) Tässä jälleen ainoa "epätodellisuus ja väärinkäsitys", jonka voin havaita, on hänen omansa. Olen iloinen havaitessani kirjeenvaihtotoverini niin oppineeksi ja edistyneen niin hienosti sen jälkeen kun näin hänet viimeksi noin kolme vuotta sitten, jolloin hän oli vielä täydessä agnaanassaan. Mutta todellisuudessa en voi nähdä, mihin hänen kaikki väitteensä viittaavat. – H. P. B.

[H-S] Yhteenvetona esitän nyt kolme erilaista esimerkkiä, miten luulen mystikon tai (eksoteerisen) buddhalaisen, bhikshun tai arhatin yhtäällä ja okkultistin tai teosofin toisaalla toimivan, jos kummatkin ovat täysin johdonmukaisia näkemyksissään ja periaatteissaan. Kummatkin käyttävät varmasti mitä tahansa tilaisuutta, joka ilmaantuisi hyvän tekemiseksi lähimmäisille, mutta se hyvä mitä he yrittävät tehdä, on erilaatuista.

Oletetaan, että he tapaavat köyhän, nälkäisen raukan, jonka kanssa he jakavat ainoan leipäpalansa: Mystikko yrittää saada tuon miehen ymmärtämään, että ruumista on vain ylläpidettävä, koska entiteetillä, joka siinä asuu, on tietty henkinen kohtalo, ja että tämä kohtalo ei ole yhtään vähempää kuin pääsemistä eroon koko olemassaolosta ja samalla kertaa kaikista puutteista ja haluista. Että se, että on kerjättävä oma ruokansa, ei ole mikään todellinen kärsimys, vaan antaisi onnellisemman elämän kuin on rikkaiden elämä kaikkine kuviteltuine huolineen ja vaatimuksineen. Että itse asiassa rutiköyhän elämä, sen joka ei ole mitään ja jolla ei ole mitään maailmassa, on "onnellinen elämä" – kuten Buddha ja Jeesus ovat osoittaneet – kun siihen yhdistyy oikea pyrkimys ikuiseen, ainoaan todelliseen ja muuttumattomaan todellisuuteen, jumalalliseen rauhaan. Jos mystikko huomaa, että tuon miehen sydän on kykenemätön vastaamaan mihinkään sellaisen todellisen uskonnollisuuden perussäveleen, hän jättää hänet yksin toivoen, että joskus tulevaisuudessa mies myös keksii, että kaikki hänen maalliset puutteensa ja halunsa ovat pohjattomia ja tyydyttämättömiä ja että kaiken todellisen ja lopullisen onnen jälkeen voi ainoastaan olla pyrkimys ikuiseen. – Näin ei ole okkultistin laita. Hän tietää, ettei hän itse voi käsittää lopullisesti ikuista, ennen kuin jokainen ihmisyksilö on samoin käynyt läpi kaikki maalliset pyrkimykset ja on vieroittautunut niistä. Sen vuoksi hän yrittää auttaa tätä köyhää raukkaa ensin hänen maallisissa asioissaan. Hän ehkä opettaa miehelle jonkin ammatin tai käsityön, jonka avulla hän voi ansaita jokapäiväisen leipänsä, tai hän suunnittelee hänelle sosiaalisen ohjelman tuon köyhän maallisen aseman parantamiseksi.

Vastaus. Tässä "mystikko" toimii täsmällisesti kuin itämaisen koulun "teosofi tai okkultisti" toimisi. On äärimmäisen mielenkiintoista tietää, missä tri Hübbe-Schleiden on tutkinut kuvaamansa tyyppistä "okkultistia". Jos se on Saksassa, silloin surkutellen okkultistia, joka tietää, "että hän itse ei voi tajuta ikuista" ennen kuin jokainen ihmissielu on vieroittautunut "maallisista pyrkimyksistä", minä kutsuisin hänet Lontooseen, missä muut siellä asuvat okkultistit opettaisivat häntä paremmin. Mutta miksi ei sitten määrittelisi "okkultistia" sellaisessa tapauksessa ja osoittaisi siten hänen kansalaisuuttaan? Kirjeenvaihtotoverimme mainitsee ilmeisen halveksivasti "sosialismin" tuossa kirjeessä yhtä usein kuin "kosmologian". Meillä on toistaiseksi T.S:ssa vain kaksi englantilaista sosialistia, joista jokaisen teosofin pitäisi olla ylpeä ja hyväksyä heidät esimerkkinä käytännön Buddhan ja Kristuksen kaltaisesta rakkaudesta ja hyveistä. Sellaiset sosialistit – kaksi aktiivista altruistia, täynnä epäitsekästä rakkautta ja lempeyttä ja valmiina työskentelemään kaikkien kärsivien ja apua tarvitsevien hyväksi – ovat ehdottomasti kymmenentuhannen mystikon ja muiden teosofikkojen arvoisia, olivatpa he saksalaisia tai englantilaisia, jotka puhuvat toimimisen sijasta ja saarnaavat opettamisen sijasta. Mutta tarkastelkaamme kirjeenvaihtotoverimme toista esimerkkiä. – H. P. B.

[H-S] Toiseksi, oletetaan edelleen, että mystikko ja okkultisti kohtaavat kaksi naista, joista toinen on "Martan" ja toinen "Marian" luonteinen. Mystikko muistuttaa ensin kummallekin, että jokaisen on ensisijaisesti tehtävä oma velvollisuutensa tunnollisesti, olipa se pakollinen tai itsensä määräämä velvollisuus. Onpa ihminen ryhtynyt joskus aiemmin mihin tahansa ja onpa hän missä tahansa sopinut jostakin velvoitteesta toisen ihmisen hyväksi, se on täytettävä "viimeistä piirtoa myöten". Mutta toisaalta mystikko juuri tästä syystä tulee varoittamaan heitä uusien kiintymysten luomisesta itselleen maailmaan ja maallisiin asioihin nähden enempää kuin he pitävät ehdottomasti välttämättömänä. Hän yrittää edelleen suunnata koko heidän huomionsa heidän lopulliseen päämääräänsä ja sytyttää heissä korkean ja aidon pyrkimyksen joka ainoan kipinän ikuiseen. – Näin ei ole okkultistin laita. Hän voi myös sanoa kaiken, minkä mystikkokin ja mikä tyydyttää täysin "Mariaa". Koska "Martta" ei ole kuitenkaan tyytyväinen tähän ja hän pitää aihetta melko pitkäveteisenä ja ikävystyttävänä, okkultisti tuntee myötätuntoa häntä kohtaan hänen maallisuutensa johdosta ja opettaa hänelle hiukan esoteerista kosmologiaa tai puhuu hänelle mahdollisuuksista kehittää psyykkisiä voimia ja niin edelleen.

Vastaus. Onkohan tässä jo sanottu liian paljon? Minua on pyydetty "tekemään palvelus" kirjeenvaihtotoverillemme ja vastaamaan kysymyksiin, mutta selvien selitysten lisäksi en löydä muuta kuin läpinäkyviä vihjeitä T. S:n työmenetelmiä vastaan! Niitä, jotka ovat "esoteerista kosmologiaa" ja psyykkisten voimien kehittämistä vastaan, ei pakoteta tutkimaan kumpaakaan. Mutta olen kuullut näitä vastaväitteitä neljä vuotta sitten, ja nekin aloitti tietty "guru", jonka me molemmat tunnemme, kun tuo oppinut "mystikko" oli saanut kyllikseen cheluudesta ja oli äkkiä halunnut kiihkeästi tulla opettajaksi. Ne ovat vanhoja ja kuluneita. – H. P. B.

[H-S] Kolmanneksi, oletetaan, että mystikkomme ja okkultistimme tapaavat sairaan ihmisen, joka pyytää heiltä apua. Kumpikin haluaa varmasti parantaa hänet niin hyvin kuin osaa. Samalla kummatkin käyttävät tämän tilaisuuden hyväkseen potilaansa mielen kiinnittämiseksi ikuiseen jos voivat. He yrittävät saada hänet näkemään, että kaikki maailmassa on vain jonkin syyn varsinaista seurausta ja että koska hän kärsii tietoisesti nykyisen sairautensa johdosta, hänen itsensä on täytynyt jossakin antaa tietoisesti vastaava syy sairauteensa, joko nykyisessä tai jossain aiemmassa elämässään. Että ainoa keino päästä lopullisesti eroon kaikista sairauksista ja taudeista on, ei luoda lisää syitä, vaan mieluummin pidättyä kaikesta tekemisestä, vapauttaa itsensä jokaisesta vältettävissä olevasta tarpeesta ja halusta, ja tällä tavoin kohottaa itsensä syy-yhteyden (karman) yläpuolelle. Tämä voidaan kuitenkin saavuttaa vain muuttamalla hyvät pyrkimyskohteet pahojen tilalle, paremmat kohteet hyvien tilalle ja parhaimmat kohteet parempien tilalle. Kun suuntaamme kuitenkin koko huomiomme täydellisyyden korkeimpaan päämäärään ja elämme ikuisessa niin hyvin kuin voimme, tämä on ainoa ajattelutapa, joka vapauttaa meidät lopulta olemassaolon epätäydellisyyksistä.

Jos potilas ei voi nähdä tämän perusteketjun voimaa tai ei pidä siitä, mystikko jättää hänet hänen oman lisäkehityksensä ja jonkin tulevan tilaisuutensa huomaan, ja se voi viedä tuon ihmisen jälleen lähemmäksi mystikkoa mutta suotuisammassa mielentilassa.

Näin ei ole okkultistin laita. Hän pitää velvollisuutenaan pitää kiinni tästä miehestä, jonka, kuten jokaisen muunkin, karmaan hän on auttamattomasti ja väistämättä sidoksissa. Okkultisti ei hylkää häntä, ennen kuin on auttanut häntä sellaiseen todellisen henkisen kehityksen korkeampaan tilaan, että tuo mies alkaa etsiä lopullista päämääräänsä ja pyrkiä siihen "koko sydämellään, koko sielullaan ja koko voimallaan". Sillä välin okkultisti kuitenkin yrittää valmistaa häntä siihen auttamalla häntä järjestämään maallisen elämänsä tavalla, joka on mahdollisimman edullinen sellaista pyrkimystä varten. Okkultisti saa hänet huomaamaan, että kasvis- tai mieluummin hedelmäruokavalio on ainoa ravinto, joka on täysin ihmisluonnon mukaista. Hän opettaa miehelle esoteerisen hygienian perussäännöt. Hän osoittaa hänelle, kuinka käyttää oikein elinvoimaa (mesmerismi), ja koska mies ei tunne mitään pyrkimystä nimetöntä ja muodotonta ikuisuutta kohti, okkultisti saa hänet sillä välin tavoittelemaan esoteerista tietoa ja okkulttisia voimia.

Voitteko nyt tehdä meille suuren palveluksen ja osoittaa syyt, miksi mystikko on väärässä ja okkultisti oikeassa, tai miksi paranirvanaa ei pitäisi kenenkään yksilön eikä milloinkaan saavuttaa, kunnes gnana on polttanut sen oman karman samadhissa, ja riippumatta kenenkään muun yksilön tai ihmiskunnan karmasta?

Neuhaugen bei München syyskuussa 1889

Kunnioittavasti

Hübbe-Schleiden

Vastaus. Koska kukaan minun tuntemani okkultisti ei toimisi tuolla oletetulla tavalla, minkäänlainen vastaus ei ole mahdollinen. Me teosofit, ja varsinkin teidän nöyrä palvelijanne, aherramme liikaa työmme parissa tuhlataksemme aikaa epäaitojen tapausten ja olettamusten vastaamiseen. Kun meidän tuottelias kirjeenvaihtotoverimme kertoo meille, ketä hän tarkoittaa okkultistilla ja milloin ja missä sellainen on toiminut tuolla tavalla, olen hänen palveluksessaan. Ehkä hän tarkoittaa tällä nimityksellä jotakin teosofia tai pikemminkin T. S:n jäsentä? Sillä minä ainakaan en ole koskaan vielä tavannut sellaisen kuvauksen kaltaista okkultistia. Mitä tulee viimeiseen kysymykseen, uskon että riittävästi on vastattu tämän vastauksen aiemmissa selityksissä.

Kunnioittavasti

H. P. Blavatsky

Lähde: Lucifer, October, 1889

Suomennos: Pirkko Carpelan 2011