H. P. Blavatsky
OVATKO UNET VAIN LAISKAN NÄKYJÄ?
"Unet ovat mielikuvituksen aikaansaamia välinäytöksiä", sanoo Dryden – ehkä osoittaakseen, että jopa runoilija saa silloin tällöin muusansa palvelemaan puolinaisia ennakkoluuloja.
Aiemmin lehdessämme esitetty tapaus unessa koetusta aavistuksesta [The Theosopistille osoitetussa kirjeessä] kuuluu sellaiseen sarjaan, jota voidaan pitää poikkeuksellisena tapauksena unielämässä, useimpien unien ollessa todella vain "mielikuvituksen aikaansaamia välinäytöksiä". Materialistisen, faktoihin pohjautuvan tieteen toimintaperiaate on jättää huomiotta mainitunlaiset poikkeukset, ehkä sillä perusteella, että poikkeus vahvistaa säännön – tai ehkä paremminkin välttääkseen kiusallisen tehtävän selittää sellaiset poikkeukset.
Jos yksikin tapaus kieltää luokittelun "outoihin sattumiin" – paljolti skeptikkojen eduksi – silloin ennustukselliset eli oikeiksi osoittautuneet unet vaatisivat fysiologian täydellisen uudistamisen. Kuten frenologian ollessa kyseessä, tieteen taholta tapahtuva ennustuksellisten unien tunnustaminen ja hyväksyminen (näin ollen teosofian ja spiritualismin väitteiden tunnustaminen) – niin väitetään – "johtaisi uuteen kasvatukselliseen, yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja teologiseen tieteeseen". Seuraus: Tiede ei tule koskaan tunnustamaan unia, spiritualismia eikä okkultismia.
Ihmisluonto on pohjaton kuilu, jota fysiologia (ja myös moderni tiede yleensä) on luodannut enemmän pinnalta kuin jotkut, jotka eivät ole koskaan edes kuulleet fysiologia-sanaa lausuttavan. Koskaan eivät Kuninkaallisen Seuran korkeat sensorit ole olleet enemmän hämillään kuin joutuessaan kasvotusten tuon ratkaisemattoman mysteerin – ihmisen sisäisen luonnon – kanssa. Avain siihen on – ihmisen kaksinainen olemus. He kieltäytyvät käyttämästä tuota avainta, ollen hyvin selvillä siitä, että jos tuon kaikkein syvimmän ovi paiskautuu auki, heidän täytyy hylätä yksi kerrallaan arvossa pitämänsä teoriat sekä lopulliset päätelmät – joiden on monasti todistettu olleen pelkästään vääristä tai epätäydellisistä perusteista lähteneitä harrasteita.
Jos meidän täytyy tyytyä fysiologian puolinaisiin selityksiin mitään tarkoittamattomien unien suhteen, miten siinä tapauksessa voidaan selittää lukuisat tosiasiat oikeiksi osoittautuneista unista? Kun sanotaan, että ihminen on kaksinainen olento, että ihmisessä (käyttääksemme Paavalin sanoja) "on luonnollinen ruumis ja henkinen ruumis" ja että sen vuoksi hänellä täytyy pakostakin olla kaksi sarjaa aisteja – se on sivistyneen skeptikon mielestä sama kuin esittäisi anteeksiantamattoman ja mitä epätieteellisimmän virhepäätelmän. Kuitenkin se on esitettävä tieteestä välittämättä.
Ihmisellä on kieltämättä kaksi sarjaa aisteja: luonnolliset eli fyysiset aistit (jotka jätetään turvallisesti fysiologian käsiteltäviksi) ja subluonnolliset eli henkiset aistit (jotka kuuluvat kokonaan psykologisen tieteen alueelle). Sanaa "sub", ymmärrettäköön selvästi, käytetään tässä aivan päinvastaisessa merkityksessä kuin esimerkiksi kemiassa. Meidän tapauksessamme se on etuliite, kuten subtoonika tai subbasso [pohjabasso] musiikissa. Kuten siis luonnon yhteisäänen osoitetaan olevan yksi ainoa, määrätty ääni, värähteleehän perussävel ikuisuudesta ja ikuisuuden, ja sillä on sinänsä eittämätön olemassaolo, omaten kuitenkin olennaisen äänen ainoastaan "ehdottoman tarkan korvan" havaittavaksi1 – samoin ihmisen ulkonaisen luonteen harmonian tai disharmonian näkee vain tarkkaavainen. Ja tämä riippuu täysin sisäisen ihmisen ulkoiselle ihmiselle soittaman perussävelen luonteesta. Henkinen ego eli Itse palvelee perimmäisenä pohjana määräten ihmisen koko elämän sävelen – ihmisen ollessa mitä arvaamattomin, epävarmin ja vaihtelevin kaikista instrumenteista, joka enemmän kuin mikään muu tarvitsee jatkuvaa viritystä. Ja ainoastaan sen ääni, kuten urkujen pohjabasso, on koko hänen elämänsä melodian pohjana, ovatpa sen sävelet sitten heleitä tai käheitä, harmonisia tai disharmonisia, legato tai pizzicato.
Niinpä ihmisellä on fyysisten aivojen lisäksi myös henkiset aivot. Jos edelliset ovat täysin riippuvaiset oman fyysisen rakenteensa ja kehityksensä vastaanottavuuden asteesta, ne ovat toisaalta täysin jälkimmäisten alaiset, koska ainoastaan henkinen ego (sen mukaan nojautuuko se enemmän kahta korkeampaa prinsiippiään2 vai fyysistä kuortaan kohti) voi vaikuttaa enemmän tai vähemmän elävöittävästi fyysisiin aivoihin puhtaasti henkisen eli aineettoman havaitsemisessa.
Näin ollen, riippuen sisäisen egon mentaalisten tunteiden tarkkuudesta ja sen kykyjen henkisyyden asteesta, siirtyy vaikutelma tapahtumista, jotka sen puolihenkiset aivot havaitsevat, sanat jotka se kuulee ja se, mitä se tuntee, ulkoisen ihmisen nukkuviin fyysisiin aivoihin. Mitä voimakkaampi on viimeksi mainitun kykyjen henkisyys, sitä helpompi on egon herättää nukkuvat aivopuoliskot, herättää aktiivisuuteen sensoriset hermosolut ja pikkuaivot ja vaikuttaa fyysisiin aivoihin (jotka ovat aina täydessä toimettomuudessa ja levossa ihmisen syvän unen aikana) näin siirretyllä elävällä kuvalla.
Aistillisessa epähenkisessä ihmisessä, sellaisessa, jonka elämäntapa ja eläimelliset taipumukset ja himot ovat täysin erillään hänen viidennestä prinsiipistään eli eläimellinen astraalinen ego hänen korkeammasta henkisestä sielustaan, samoin kuin siinä henkilössä, jonka kova fyysinen työ on niin uuvuttanut loppuun hänen aineellisen ruumiinsa että hänestä on tullut tilapäisesti tunnoton astraalisen sielun äänelle ja kosketukselle – kummassakin tapauksessa unen aikana aivot jäävät täydellisen toimettomuuden tilaan. Sellaisilla henkilöillä on harvoin jos koskaan mitään unia, vielä vähemmän "näkyjä jotka tulevat tapahtumaan".
Edellisessä tapauksessa, kun herääminen alkaa tapahtua ja unesta tulee kevyempää, kun mentaalisia muutoksia alkaa tapahtua, muodostuu unia, joissa älyllä ei ole mitään osuutta. Puoliksi heränneet aivot esittävät vain kuvia, jotka ovat ainoastaan epäselviä irvokkaita kopioita tällaisen ihmisen villeistä elämäntavoista. Sen sijaan jälkimmäisessä tapauksessa (ellei ihminen ole voimakkaan syventynyt johonkin poikkeukselliseen ajatukseen) hänen elämäntavoistaan johtuvat vaistonsa eivät salli hänen pysyä tuossa puoliunen tilassa, jossa, kun tietoisuus alkaa palata, nähdään erilaisia unia, vaan ne herättävät hänet heti ilman taukoa täysin hereille.
Toisaalta mitä henkisempi ihminen on, mitä aktiivisempi on hänen mielikuvituksensa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän saa näyssä oikeita vaikutelmia, jotka hänen kaikki näkevä, aina hereillä oleva egonsa välittää hänelle. Egon henkiset aistit, joiden toimintaa fyysiset aistit eivät häiritse, ovat suorassa suhteessa hänen korkeimpaan henkiseen prinsiippiinsä. Tällä prinsiipillä (vaikka se on sinänsä puolittain tiedoton osa täysin tiedottomasta, koska se on täysin aineeton, absoluuttinen3) on itsessään kaikkitietävyyden, ainaisen läsnäolon ja kaikkivoipaisuuden olennaiset kyvyt. Niin pian kuin sen puhdas olemus tulee kontaktiin puhtaan ylevöityneen ja (meille) vaikeasti ymmärrettävän aineen kanssa, nämä ominaisuudet välittyvät siinä suhteessa kuin ne ovat astraaliegon puhtauteen.
Tästä syystä korkean henkinen ihminen näkee näkyjä ja unia unen aikana ja jopa hereillä olon hetkinä. Tällaisia ovat herkät ihmiset, synnynnäiset näkijät, joita kutsutaan nykyään vapaasti "spiritualistisiksi meedioiksi", eikä mitään eroa tehdä subjektiivisen näkijän, "neuropnologisen" subjektin ja jopa adeptin välillä – sellaisen joka on tullut riippumattomaksi fysiologisista ominaispiirteistään ja on kokonaan alistanut ulomman sisemmälle ihmiselle. Ne, joissa on vähemmän henkisyyttä, näkevät sellaisia unia ainoastaan harvoin, ja unien tarkkuus riippuu unennäkijän tunteiden herkkyydestä suhteessa havaittuun objektiin.
Siten tässä oikeiksi osoittautuneiden unien tapauksessa, kuten monissa muissakin, nykytiede on ratkaisemattoman arvoituksen edessä, ja tämän ratkaisemattoman luonteen on aiheuttanut tieteen oma materialistinen itsepäisyys ja sen vaalima tavanomaisuus. Sillä jos ihminen on kaksinainen olento, jolla on sisäinen ego4 – tämän egon ollessa "todellinen" ihminen erillään ja riippumaton ulkoisesta ihmisestä suhteessa aineellisen ruumiin vahvuuteen tai heikkouteen; ego, jonka aistien piiri ulottuu paljon kauemmaksi ihmisen fyysisten aistien suomia rajoja; ego, joka jää jäljelle ulkonaisen kuorensa rappeutumisen jälkeen, ainakin joksikin aikaa, jopa silloin kun huonot elämäntavat ovat estäneet sitä yhtymästä täydellisesti sen henkiseen Itseen, ts. yhdistämästä sen yksilöllisyyttä siihen (persoonallisuuden asteittain kuihtuessa kummassakin tapauksessa) – ja jos miljoonat ihmiset ovat todentaneet tämän tuhansien vuosien aikana – minkä ovat vahvistaneet sadat mitä sivistyneimmät ihmiset, usein tieteen suurimmat tähdet, meidän vuosisadallamme – niin kaikki tämä todistusaineisto, me sanomme, kuivuu kokoon.
Ja poikkeuksena kourallinen tieteen asiantuntijoita, joita ympäröi skeptikkojen ja pinnallisesti sivistyneiden kärkäs joukko, sellaisten jotka huomaamatta koskaan mitään vaativat sen vuoksi oikeuden kieltää kaikki – maailma pysyy tuomittuna kuin jättiläismäinen mielisairaala potilaineen! Siihen kuuluu kuitenkin erityinen osasto niitä varten, joita heidän todistettuaan mielensä terveeksi täytyy pakostakin pitää valehtelijoina ja petkuttajina.
Onko materialistinen tiede siis tutkinut niin perusteellisesti unien ilmiöitä, että sillä ei ole enää mitään opittavaa, koska se puhuu kovin asiantuntevasti tästä aiheesta? Ei suinkaan. Tunteen ja tahdon, älyn ja vaiston ilmiöt ilmenevät tietysti kaikki hermokeskuskanavien kautta, ja tärkeimmät näistä ovat aivot. Sillä kummallisella aineella, jonka avulla nämä toiminnot tapahtuvat, on kaksi muotoa, rakkulamainen ja säiemäinen, joista jälkimmäistä pidetään yksinkertaisesti rakkulamaiseen aineeseen tulevien tai siitä lähtevien vaikutelmien levittäjänä. Kun tiede erottelee tai jakaa tämän fysiologisen tehtävän kolmenlaiseen – motoriseen, sensitiiviseen ja yhdistävään – osioon, älyn mystinen toiminta jää yhtä salaperäiseksi ja sekavaksi nykyajan suurille fysiologeille, kuin se oli Hippokrateen aikoina. Tieteen ehdotus, että voi olla neljäs, joka on yhteydessä ajatustoimintoihin, ei ole auttanut ratkaisemaan kysymystä. Sen ei ole onnistunut suoda edes pienintäkään valonsädettä tämän käsittämättömän mysteerin ylle. Eikä se tule koskaan pääsemään siitä perille, elleivät tiedemiehemme hyväksy kaksinaisen ihmisen hypoteesia.
1 Asiantuntijat pitävät tätä säveltä pianon keski-fa:na.
2 Kuudes prinsiippi eli henkinen sielu ja seitsemäs – puhtaasti henkinen prinsiippi, henki eli Parabrahman, emanaatio tiedottomasta absoluutista. (Ks. Fragments of Occult Truth, ["Katkelmia okkulttisesta totuudesta"] The Theosophist, lokakuu 1881.)
3 Teistit liittävät tähän opetukseen jokaisen poikkeuksen, ja spiritualistit esittävät erilaisia vastaväitteitä. On ilmeistä, ettei meiltä voi toivoa saavansa tämän lyhyen artikkelin puitteissa täydellistä selitystä tähän hyvin vaikeatajuiseen ja esoteeriseen oppiin. Kun sanotaan, että absoluuttinen tietoisuus on "tiedoton" tietoisuudestaan (näin ollen tämän on oltava ihmisen rajoittuneelle älylle "absoluuttista tietämättömyyttä"), vaikuttaa siltä kuin puhuttaisiin nelikulmaisesta kolmiosta. Toivomme voivamme kehittää jossain tulevassa numerossa täydellisemmäksi aihetta "Katkelmia okkulttisesta totuudesta", josta saatamme julkaista sarjan. Voimme silloin todistaa, ehkä ennakkoluulottomien tyydytykseksi, että absoluutti eli tiedoton ja (varsinkin) erillinen on pelkkä mielikuvituksellinen abstraktio, fiktio, ellemme tarkastele sitä kehittyneemmän panteistin näkökulmasta. Näin ollen meidän on pidettävä absoluuttia pelkästään kaikkien intelligenssien kokoumana, kaikkien olemassaolojen totaalisuutena, joka on kykenemätön ilmentymään muuten kuin osiensa keskinäisten suhteiden kautta, koska se on ehdottoman tuntematon ja ei-olemassaoleva ilmiöidensä ulkopuolella ja on riippuvainen täysin sen alati vastaavuussuhteissa olevista voimista, jotka puolestaan ovat riippuvaisia ainoasta suuresta laista.
4 Onko kyseessä yksi ainoa ego eli sielu, kuten spiritualistit vakuuttavat, vai useammasta – ts. seitsemästä prinsiipistä muodostunut, kuten itäinen esoterismi opettaa – ei kuulu tämän artikkelin aihepiiriin. Todistakaamme ensin yhteistä kokemustamme käyttäen, että ihmisessä on jotakin Büchnerin voiman ja aineen toisella puolella olevaa.
Lähde:
The Theosophist, vol. III, nro 4, tammikuu 1882
Suomentanut Pirkko Carpelan
Alkukielinen artikkeli ARE DREAMS BUT IDLE VISIONS?