H. P. Blavatsky
Voivatko mahatmat olla itsekkäitä?
Erilaisissa okkulttisia aiheita käsittelevissä kirjoituksissa on sanottu, että epäitsekkyys on sine qua non, välttämätön edellytys, okkultismissa menestymiseksi. Tai paremmin muotoiltuna, epäitsekkään tunteen kehittäminen on itsessään ensisijainen harjoitus, joka tuo mukanaan "tietoa joka on valtaa" välttämättömänä lisänä. Sen vuoksi okkultisti ei työskentele "tiedon" hyväksi, niin kuin se tavallisesti ymmärretään, vaan tieto tulee hänelle itsestään selvänä asiana sen seurauksena, että hän on poistanut verhon, joka erottaa todellisen tiedon hänen näköpiiristään. Tiedon perusta on olemassa kaikkialla, koska fenomenaalinen [ilmiö-] maailma antaa tai pikemmin on tulvillaan tosiasioita, joiden syyt on keksittävä. Me näemme ainoastaan seuraukset fenomenaalisessa maailmassa, sillä jokainen syy tuossa maailmassa on itsessään seuraus jostakin muusta syystä ja niin edelleen. Sen vuoksi todellinen tieto sisältää pääsyn kaikkien ilmiöiden juurelle ja siten pääsyn alkuperäisen syyn oikeaan ymmärrykseen, "juurettomaan juureen", joka ei ole vuorostaan seuraus.
Käsittääkseen jotakin oikein voi käyttää ainoastaan niitä tuntoja tai instrumentteja, jotka vastaavat tuon kohteen luontoa. Tästä syystä noumenaalisen [Noumenon (kreik. nou´menon), se, josta saadaan tietoa vain järjen avulla vastakohtana aistein havaittavalle.] ymmärtämiseksi noumenaalinen tunto on välttämätön ennalta. Ohimenevä ilmiö voidaan sen sijaan havaita aisteilla, jotka vastaavat noiden ilmiöiden luonnetta. Okkulttinen filosofia opettaa meille, että seitsemäs prinsiippi on ainoa ikuinen todellisuus, kun taas loput, kuuluen ei-pysyvien "muotojen maailmaan", ovat illusorisia siinä mielessä että ne ovat ohimeneviä, tilapäisiä. Näihin rajoittuu fenomenaalinen maailma, josta voi saada käsityksen niiden aistien ja tuntojen avulla, jotka vastaavat noiden kuuden prinsiipin luontoa.
On siis selvää, että ainoastaan seitsemäs tunto, joka kuuluu noumenaaliseen maailmaan, voi käsittää abstraktisen todellisuuden, joka on jokaisen ilmiön takana. Koska tämä seitsemäs prinsiippi on olemassa kaikkialla, se on mahdollisuutena meissä kaikissa. Sen, joka tahtoo saavuttaa todellista tietoa, on kehitettävä tuota tuntoa itsessään, tai oikeastaan hänen täytyy poistaa verhot, jotka peittävät sen ilmennyksen. Persoonallisuuden koko tunto rajoittuu vain näihin kuuteen alempaan prinsiippiin, sillä se koskee ainoastaan "muotojen maailmaa". Vastaavasti todellista "tietoa" voidaan saada vain kiskaisemalla pois kaikki mayan verhot, jotka persoonallisuuden tunto on nostanut persoonattoman âtman eteen.
Ainoastaan tuo persoonallisuus keskittyy itsekkyyteen, tai paremminkin itsekkyys luo edellisen ja päinvastoin, koska ne toimivat molemminpuolisesti toisiinsa nähden. Sillä itsekkyys on se tunne, joka tavoittelee ihmisen oman itsekeskeisen persoonallisuuden laajentumista sulkeakseen muut pois. Jos sen vuoksi itsekkyys rajoittaa ihmisen ahtaisiin persoonallisuuksiin, absoluuttinen tieto on mahdoton niin kauan hän kuin ei ole päässyt eroon itsekkyydestä. Kuitenkin niin kauan kuin me olemme tässä ilmiöiden maailmassa, emme voi olla kokonaan erossa persoonallisuuden tunnosta, olipa tuo tunne kuinka korkea tahansa, sillä mikään persoonallisen laajentumisen tunne tai kiihkeä pyrkimys ei voi säilyä.
Me olemme rakenteemme ja kehitysasteemme puolesta "suhteellisuuden maailmassa", mutta koska huomaamme, että tuo persoonattomuus ja ei-kaksinaisuus on kosmisen evoluution äärimmäisessä päässä, meidän on yritettävä työskennellä luonnon kanssa eikä asettua vastustamaan sen luontaista impulssia, jonka täytyy lopulta pitää puoliaan. Sen vastustamisen täytyy edellyttää kärsimystä, koska heikompi voima itsekeskeisyydessään yrittää asettua universaalia lakia vastaan.
Kaikki mitä okkultisti tekee, on tämän prosessin jouduttaminen, jolloin hän sallii tahtonsa toimia sopusoinnussa kosmisen tahdon eli demiurgisen järjen kanssa. Tämä voidaan tehdä pysäyttämällä onnistuneesti persoonallisuuden turha hyökkäys puolustaa itseään edellistä vastaan. Ja koska MAHATMA on vain kehittynyt okkultisti, joka on niin pitkälle hallinnut alemman "itsensä", että alistaa sen enemmän tai vähemmän täydellisesti kosmiselle impulssille, hänen on asioiden luonteesta johtuen mahdotonta toimia millään muulla kuin epäitsekkäällä tavalla. Hän sallii tuskin "persoonallisen itsen" pitää puoliaan kun hän lakkaa olemasta MAHATMA. Sen vuoksi ne, jotka ovat vielä sotkeutuneet persoonallisuuden pettävän tunteen verkkoon syyttäessään MAHATMOJA "itsekkyydestä" heidän kieltäytyessään antamasta "tietoa", eivät ole harkinneet sanojaan.
Kosmisen evoluution laki toimii aina lopullisen ykseyden saavuttamiseksi ja ilmiöiden johdattamiseksi noumenaaliselle tasolle, ja MAHATMAT ovat tässä työssä mukana ja avustavat tuon päämäärän toteutumisessa. Siksi he tietävät parhaiten, mikä tieto on paras ihmiskunnalle sen kehityksen tietyssä vaiheessa, eikä kukaan muu kykene arvostelemaan tätä asiaa, koska heillä yksin on se perustieto, joka voi määrätä oikean suunnan ja jonka avulla voi käyttää todellista arvostelukykyä.
Meille, jotka taistelemme vielä harha-aistimusten suossa, sen saneleminen, mitä tietoa MAHATMAT saavat meille antaa ja miten heidän tulee toimia, on sama kuin jos katupoika olisi niin röyhkeä että opettaisi tiedettä prof. Huxleylle tai politiikkaa Gladstonelle. Sillä on ilmeistä, että niin pian kuin itsekkyyden vähäisinkin tunne yrittää pitää puoliaan, henkinen näkökyky, joka on MAHATMAN ainoa havaintokyky, sumentuu, ja hän menettää "vallan", jonka abstrakti "tieto" vain voi suoda. Tästä syystä meidän on jatkuvasti harjaannutettava "tahdon" valpasta vartijaa estääksemme alempaa luontoamme nousemasta esiin, mitä se tekee nykyisessä kehittymättömässä tilassamme.
Siksi äärimmäinen aktiivisuus eikä passiivisuus on se oleellinen tila, josta opiskelijan on aloitettava. Ensin hänen aktiivisuutensa kohdistuu "alemman itsen" vastustavan vaikutuksen pysäyttämiseen, ja kun se on onnistunut, hänen pidäkkeetön tahtonsa, keskittyneenä hänen korkeampaan (todelliseen) "itseensä", jatkaa mitä tehokkainta ja aktiivisinta työtä sopusoinnussa "jumalallisen järjen" kosmisen ideoinnin kanssa.
Lähde: Theosophist, "Can the Mahatmas be selfish?", elokuu 1884.
Suomentanut Pirkko Carpelan