H. P. Blavatsky

Mahâtmat ja tsheelat

Mahâtma on henkilö, joka erikoisen koulutuksen ja kasvatuksen avulla on kehittänyt itsessään ne korkeammat kyvyt ja saavuttanut sen henkisen tiedon, johon tavallinen ihmiskunta pääsee vasta läpikäytyään lukemattomia jälleensyntymissarjoja kosmisen kehitysprosessin kestäessä, — edellyttäen tietysti, etteivät sillä välin kulje luonnon tarkoituksen vastaiseen suuntaan, siten aikaansaaden oman tyhjäksi tulemisensa.1 Tämä Mahâtman itsekehitysprosessi käsittää monta ruumiillistumaa, vaikkakin nämä suhteellisesti katsoen ovat harvoja.

Mikä se sitten ruumiillistuu? Salainen oppi mikäli siitä tietoa annetaan — näyttää, että niin sanotun fyysisen kuoleman ohella kolme ensimäistä prinsiippiä (alhaalta lukien) enemmän tai vähemmän kuolee. Neljäs prinsiippi yhdessä viidennen alempien puolien kanssa, joissa vallitsevat eläimelliset taipumukset, asustaa kaamalookassa, jossa se kärsii hajoamisensa tuskat, sitä kipeämmät mitä kiihkeämmät ovat nuo alemmat himot. Sitä vastoin korkeampi manas, puhdas ihminen, joka on osallinen kuudenteen ja seitsemänteen prinsiippiin, astuu deevakhaaniin nauttiakseen siellä hyvän karmansa seurauksia ja syntyäkseen sitten jälleen korkeampana yksilönä. Nyt on huomattava, että olento, joka perättäisissä syntymissään läpikäy okkultisen treenauksen, asteittain tuo mukanaan (jokaiseen ruumiillistumaan) yhä vähemmän ja vähemmän tuota alempaa manasta, kunnes tulee aika, jolloin hänen koko manaksensa, ollen kauttaaltaan yleväluontoinen, kehittyy korkeampaan yksilöllisyyteen, ja silloin voidaan sanoa sellaisen henkilön tulleen Mahâtmaksi. Hänen fyysisessä kuolemassaan kaikki neljä alempaa prinsiippiä häviävät ilman kärsimystä, sillä ne ovat hänelle todellisuudessa kuin vaatekerta, jonka hän pukee päälleen ja riisuu yltään tahtonsa mukaan.

Todellinen Mahâtma ei näin ollen ole hänen fyysinen ruumiinsa, vaan se korkeampi manas, joka on erottamattomasti liittynyt aatmaan ja tämän käyttövälineeseen (kuudenteen prinsiippiin) — minkä yhdysliiton hän on aikaansaanut verrattain lyhyessä ajassa kulkemalla okkultisen filosofian asettaman itsekehitysprosessin läpi. Kun ihmiset lausuvat haluavansa "nähdä Mahâtman", eivät he niin muodoin todella näy ymmärtävän mitä pyytävät. Kuinka he fyysisillä silmillään toivovat voivansa nähdä sellaista, joka on tuon näkökyvyn yläpuolella? Ruumistako he — paljasta kuorta eli naamiota — ikävöivät ja tavoittelevat? Ja jos he sattumalta näkevät Mahâtman ruumiin, mistä he voivat tietää, että tuon naamion takana piilee korkea olento? Minkä mittapuun mukaan tulee heidän arvostella, onko heidän edessään heijastuva harha todellisen Mahâtman kuva vaiko ei? Ja ken väittää, ettei fyysinen todellisuus ole harha? Korkeampia asioita voidaan havaita ainoastaan niille kuuluvalla aistilla. Ja ken tahansa tahtoo nähdä todellisen Mahâtman, hänen täytyy käyttää älyllistä näköään. Hänen täytyy niin kohottaa manastaan, että sen havainto tulee selväksi ja että kaikki harhan (maajaan) luomat usvat karkoittuvat. Hänen näkönsä silloin kirkastuu ja hän näkee Mahâtmat, missä lieneekin, koska Mahâtmat niin sanoaksemme ovat kaikkialla, he kun ovat yhtyneet kuudenteen ja seitsemänteen prinsiippiinsä, jotka ovat kaikkiallisia ja alati läsnäolevia.

Mutta yhtä kaikki — aivan niin kuin mekin seisten vuoren huipulla saatamme nähdä koko tasangon allamme, silti havaitsematta jokaista puuta tai paikkaa erikseen, koska kaikki tuolta ylhäältä katsoen on melkein yhtä ja samaa ja koska huomiomme voi kiintyä johonkin ympäristöstään eroavaan kohtaan — ei näin ollen saata odottaa, että Mahâtmat, vaikka koko ihmiskunta on heidän mentaalisen näkönsä piirissä, panisivat erikoisesti merkille jokaista inhimillistä olentoa, ellei tuo olento omien erikoisten tekojensa nojalla vedä heidän erikoishuomiotaan puolelleen. Ihmiskunnan korkein paras kokonaisuudessaan on heidän erikoishuolenaan, sillä he ovat tulleet yhdeksi sen Yleissielun kanssa, joka läpäisee ihmiskunnan, ja ken tahtoo herättää heidän huomiotaan, hänen on se tehtävä tuon Sielun välityksellä, joka sisältyy kaikkeen.2

Tätä manaksen käsitys- ja havaintokykyä voidaan nimittää "uskoksi", jota ei saa sekoittaa sokeaan uskoon. "Sokea usko" on lausetapa, jota välistä käytetään ilmaisemaan uskoa ilman käsitystä eli ymmärrystä; sitä vastoin manaksen todellinen havaintokyky on se valistunut luottamus totuuteen, mikä on "usko"-sanan varsinainen merkitys. Tämän uskon rinnalla tulisi tiedon käydä, so. kokemuksen, sillä "tosi tieto tuo mukanaan uskon". Usko on manaksen (viidennen prinsiipin) havainto- ja käsityskyky, kun taas tieto sanan oikeassa merkityksessä on älyn kykyä, so. henkistä havaintoa.3 Lyhyesti sanoen, ihmisen korkeamman yksilöllisyyden, jonka muodostavat hänen korkeampi manaksensa sekä kuudes ja seitsemäs prinsiippi, tulisi työskennellä yhtenä kokonaisuutena, ja silloin ainoastaan se voi saavuttaa "jumalallista viisautta", sillä jumalallisia asioita saattaa aistia ainoastaan jumalallisten kykyjen avulla.

Siksi halu, jonka tulisi kannustaa ihmistä etsimään tsheelautta4, on halu ymmärtää kosmisen kehityslain työtapoja niin pitkälle, että hän kykenee itse työskentelemään sopusoinnussa luonnon kanssa sen sijasta, että tietämättömyydestä kulkisi vastoin luonnon tarkoituksia.


1 Mustan maagikon kohtalo. Blavatskyn käyttämä sana on "annihilation". — P.E.

2 Yleissielua nimitämme myös kosmiseksi ja mystiseksi Kristukseksi. — P. E.

3 Sanskritinkielinen sana buddhi merkitsee "äly", ja buddhi on nähtävästi tässä kohden H. P. B:n mielessä. — P. E.

4 Thseela, sanskritinkielinern sana, on "opetuslapsi". — P. E.


The Theosophist, heinäk. 1884
Suom. P. E.
Ruusu-Risti — marraskuu 1927


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia