H. P. Blavatsky

Okkultismi ja okkulttiset taidot

Olen usein kuullut, mutten koskaan aiemmin uskonut,

Että on niitä, jotka voivat voimakkain maagisin loitsuin

Taivuttaa luonnonlait palvelemaan kieroja tarkoitusperiään.

— MILTON

Monet tämän kuun "kirjeenvaihdon" kirjeet kertovat siitä, kuinka suuri vaikutus viime kuussa julkaistulla "Käytännöllinen okkultismi" -artikkelilla on joihinkuihin lukijoihin ollut. Nämä kirjeet ovat omiaan todistamaan ja vahvistamaan kahta loogista johtopäätöstä:

a) Niiden hyvin koulutettujen ja syvämietteisten ihmisten, jotka uskovat okkultismin ja magian (jotka ovat kaksi aivan eri asiaa) olemassaoloon, määrä on paljon suurempi kuin nykyaikainen materialisti kuvittelee.

b) Useimmilla, jotka niihin uskovat (ja joista monet ovat teosofeja) ei ole selkeää käsitystä okkultismin luonteesta, ja he sekoittavat yleensä sen okkulttisiin tieteisiin, mukaan lukien "mustaan magiaan".

Heidän kuvauksensa niistä voimista, joita ihmiset voivat okkultismin avulla saavuttaa, ja keinoista, joilla nuo voimat voidaan ottaa haltuun, ovat yhtä monenkirjavia kuin mielikuvituksellisiakin. Jotkut kuvittelevat, että tarvitaan vain opettaja näyttämään tietä, jotta voi tulla Zanoniksi. Toiset taas luulevat, että ei tarvitse kuin kulkea Suezin kanavan yli Intiaan tullakseen uudeksi Roger Baconiksi tai jopa St. Germainin kreiviksi. Monet pitävät ihanteenaan ikuisesti nuorta Margravea ja vähät välittävät sielusta, joka maksettiin sen hintana. Monet luulevat okkultismiksi Endorin noidan taikuuksia, joissa "haukottelevan maan uumenista ja Styks-virran hämärästä kutsutaan heikkoja haamuja valon poluille", ja katsovat, että heitä on pidettävä täysin kehittyneinä adepteina tällaisten taitojen vuoksi. Kuvitellaan myös, että Eliphas Lévin piloillaan kehittelemän "seremoniallisen magian" säännöt periytyisivät entisaikojen arhatien filosofiasta. Lyhyesti sanottuna ne prismat, joiden lävitse okkultismi ilmenee filosofiaan perehtymättömien silmien eteen, ovat yhtä värikkäitä ja moninaisia kuin ihmiset niiden kuvittelevat olevan.

Mahtavatko nämä viisauden ja voiman kokelaat närkästyä pahastikin, jos karu totuus paljastetaan heille? Ei ole ainoastaan käytännöllistä, vaan nykyään myös välttämätöntä, että suurin osa heistä palautetaan järkiinsä ennen kuin on liian myöhäistä. Totuus voidaan tiivistää muutamaan sanaan: niiden satojen länsimaalaisten, jotka kutsuvat itseään "okkultisteiksi", joukossa ei ole edes puolta tusinaa sellaista, joilla on edes jotakuinkin oikea käsitys siitä, millainen on luonteeltaan se tieteenala, jonka he pyrkivät ottamaan haltuunsa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta he kaikki ovat oikopäätä matkalla kohti noituutta ja mustaa magiaa. Palauttakoot he jonkinlaisen järjestyksen kaaokseen, joka on vallannut heidän mielensä, ennen kuin he esittävät vastalauseita tähän väitteeseen. Oppikoot he ensin, mikä on todellinen suhde ja ero okkulttisten tieteiden ja okkultismin välillä, ja vihastukoot sen jälkeen, jos he edelleen ovat sitä mieltä, että heidän kantansa on oikea. Sillä välin oppikoot he, että okkultismi eroaa magiasta ja muista salaisista tieteistä yhtä lailla kuin loistava aurinko eroaa talikynttilästä, yhtä lailla kuin muuttumaton ja kuolematon ihmisen henki — heijastus absoluuttisesta, aluttomasta ja tiedon ulottumattomissa olevasta KAIKKEUDESTA — eroaa maallisesta mudasta eli ihmisruumiista.

Täällä korkeasti sivistyneessä läntisessä maailmassa, jossa tietyt ideat ja ajatukset ovat kehittyneet ja niiden vanavedessä ovat syntyneet nykyiset kielet ja sanat — kuten on tapahtunut jokaisen kielen kohdalla — on tapahtunut seuraavaa: mitä maallisemmiksi ideat ja ajatukset kehittyivät läntisten maiden itsekkäässä, kylmässä ilmapiirissä, jossa alituisesti jahdataan tämän maailman aineellista hyvää, sitä vähemmän tunnettiin tarvetta tuottaa uusia ilmaisuja nimittämään sitä, mitä alettiin pitää ehdottomana "taikauskona". Tällaisilla sanoilla saatettiin tavoittaa ainoastaan sellaisia ajatuksia, joita sivistyneen miehen ei kannattanut hautoa mielessään. "Magiasta" tuli synonyymi silmänkääntötempuille, "taikuudesta" vastine karkealle oppimattomuudelle ja "okkultismista" kurja jäänne keskiajan heikkomielisten tulifilosofien, kuten Jacob Böhmen ja St. Martinin käyttämästä termistöstä. Näiden ilmaisujen uskotaan enemmän kuin hyvin kattavan kaiken sen, mitä sana "silmänkääntötemppu" pitää sisällään. Näihin sanoihin liittyy halveksuntaa, ja niitä käytetään yleensä ainoastaan silloin, kun viitataan pimeiden aikojen ja ammoisten pakanallisten aikojen arvottomiin jäännöksiin. Siksi englannin kielessä ei ole sanoja, joilla voisi määritellä ja kuvata tarkasti eroa tällaisten epätavallisten voimien tai tieteenlajien, joiden avulla niitä voidaan oppia hallitsemaan, välillä. Toisin on itämaisten kielten, erityisesti sanskritin laita. Mitä sellaiset sanat niin kuin "ihme" tai "taikavoima", jotka tarkoittavat loppujen lopuksi aivan samaa asiaa (nehän ilmaisevat ajatusta siitä, että tuotetaan ihmeellisiä ilmestyksiä kumoamalla luonnonlait [!!]), kuten yleisesti asiantuntijoiksi tunnustetut tahot ovat määritelleet – ilmaisevat niiden kuulijoille tai lausujille? Kristitty, joka uskoo lujasti ihmeisiin, koska Jumalan sanotaan tuottaneen sellaisia Mooseksen kautta, joko pitää faaraon maagien taikoja huijauksena tai lukee ne paholaisen töiksi. Hurskaat vihamiehemme yhdistävät okkultismin viimeksi mainittuihin tekoihin. Samalla heidän jumalattomat, vääräuskoiset vastustajansa nauravat Moosekselle, maagikoille ja okkultisteille ja punastuvat pelkästä siitä ajatuksesta, että pohtisivat vakavasti näiden "taikauskoa". Tämä johtuu siitä, että ei ole olemassa ilmaisua, joka kiteyttäisi eron näiden asioiden väillä. Ei ole sanoja, joilla voisi ilmaista valoja ja varjoja ja piirtää rajalinjan, joka erottaa toisistaan sen, mikä on ylevää ja todellista, ja sen, mikä on järjetöntä ja naurettavaa. Viimeksi mainittuihin kuuluvat ne teologiset tulkinnat, joissa puhutaan "luonnonlakeja rikkovasta" ihmisestä, Jumalasta tai paholaisesta. Ensiksi mainittuihin taas kuuluvat Mooseksen ja maagikkojen suorittamat tieteelliset "ihmeet" ja taiat, jotka ovat yhdenmukaisia luonnonlakien kanssa. Nämä taidot juontavat juurensa viisauden pyhättöihin, jotka olivat menneiden aikojen "kuninkaallisia piirejä", ja todelliseen OKKULTISMIIN. Tämä sana, "okkultismi", on ilman muuta harhaanjohtava. Se on käännetty sanasta gupta-vidyâ, "salainen tieto". Mutta mitä tämä tieto koskee? Eräät sanskritin sanat auttavat ymmärtämään asiaa.

On olemassa neljä nimitystä (useiden muiden joukossa), joilla viitataan erilaisiin esoteerisen tiedon tai tieteen tyyppeihin. Nämä nimet mainitaan jopa eksoteerisissa purâna-teksteissä.

1) Yajna-vidyâ* tarkoittaa tietoa luonnon salaisista voimista, jotka on herätetty tietyillä uskonnollisilla seremonioilla ja riiteillä.

2) Maha-vidyâ, "suuri tieto", kabbalistien ja tantrikan palvojien magia, edustaa usein pahimmanlaatuista noituutta.

3) Guhya-vidyâ, tieto ilman (eetterin) mystisistä voimista. Mantrat (lauletut rukoukset ja loitsut) liittyvät tähän tietoon, ja niiden vaikutus riippuu käytetystä rytmistä ja melodiasta. Toisin sanoen kyse on maagisesta toimituksesta, joka perustuu luonnonvoimien ja niiden välisten suhteiden tuntemukselle.

4) Âtma-vidyâ, käsite, joka usein käännetään yksinkertaisesti "hengen tiedoksi", viittaa itämaiden tuntijoiden todelliseen viisauteen. Sen merkitys on kuitenkin paljon laajempi.

* Bramiinit kertovat seuraavaa: "Yajna on ollut olemassa aikojen alusta lähtien, sillä se on syntyisin Korkeimmasta… jossa se uinui ’aluttomasta alusta’ asti. Se on avain TRAIVIDYÂAN, kolminkertaiseen pyhään Rig-säkeiden tieteeseen, jossa käsitellään yajuja eli uhrimysteereitä. ’Yajna’ on olemassa näkymättömänä kaiken aikaa. Se on kuin sähkölaitteen piilevä voima, joka voidaan milloin vain saada toimimaan sopivalla laitteella. Sen uskotaan nousevan ahavaniyasta eli uhritulesta taivaisiin asti, jolloin se muodostaa sillan tai tikkaat, joita pitkin uhrin tekijä voi asettua yhteyteen jumalten ja henkien maailman kanssa ja jopa nousta maallisen elämänsä aikana heidän asuinsijoilleen." — Martin Haug: Aitareya Brahmâna.

"Yajna on eräs âkâshan muodoista, ja se mystinen sana, joka herättää sen henkiin vihityn papin lausuttua sen mentaalisesti, on se kadonnut sana, joka saa voimansa TAHDONVOIMAN kautta." — Hunnuton Isis, Vol. I, Johdanto, suom. Sirkka Virolainen. Ks. Aitareya Brahmana, Haug.

Viimeiseksi mainittu okkultismin laji on ainoa, jota Valoa tielle -kirjaa ihannoivan, viisaan ja epäitsekkään teosofin tulisi tavoitella. Kaikki muut lajit ovat haaroja "okkulttisista taidoista", eli ne pohjautuvat tietoon kaikkien luontokuntiin kuuluvien asioiden – kuten kivennäisten, kasvien ja eläinten – todellisesta olemuksesta. Nämä ilmiöt kuuluvat aineellisen luonnon piiriin riippumatta siitä, kuinka näkymättömiä ne ovat luonteeltaan tai kuinka kauan ne ovat olleet käsittämättömiä tieteelliselle ymmärrykselle. Alkemia, astrologia, okkulttinen fysiologia ja kädestä ennustaminen kuuluvat kaikki luonnon piiriin, ja täsmälliset tieteet (joita kenties nimitetään täsmällisiksi juuri siksi, että niiden on tänä paradoksaalisten filosofioiden aikana huomattu olevan jotakin aivan päinvastaista) ovat jo löytäneet useita yllä mainittuihin taitoihin kuuluvia salaisuuksia. Mutta selvänäköisyys, jonka vertauskuva Intiassa on "Shivan silmä" ja jota Japanissa kutsutaan "äärettömäksi katseeksi", ei kuulu hypnotismin, tuon mesmerismin aviottoman lapsen alaan, eikä selvänäkökykyä voi saavuttaa tällaisten menetelmien avulla. Kaikki muut taidot voidaan ottaa haltuun ja niiden hedelmät voidaan korjata, mutta âtma-vidyân kannalta niiden merkitys on vähäinen. Se pitää sisällään kaikki nämä muut taidot ja saattaa jopa ajoittain hyödyntää niitä, mutta ainoastaan hyväntahtoisiin tarkoituksiin, ja vasta sitten, kun ne on puhdistettu kaikista epäpuhtauksista, jolloin jäljelle ei jää häivääkään itsekkäistä tarkoitusperistä. Selittäkäämme tarkemmin: Kuka tahansa voi päättää opiskelevansa yhtä tai useampia edellä mainituista "okkulttisista taidoista" ilman, että se edellyttäisi mitään suurta esivalmistelua – ja jopa ilman, että niiden harjoittaja omaksuisi mitään erityisen rajoittavaa elämäntapaa. Näiden taitojen opiskelija voi jopa toimia ilman korkeita moraalisia suuntaviivoja. Lyönpä vetoa kymmenen yhtä vastaan, että tässä tapauksessa oppilas kehittyy kelpo velhoksi – ja putoaa päistikkaa mustan magian piiriin. Mutta mitä merkitystä tällä on? Voodoon harjoittajat ja dugpat syövät, juovat ja juhlivat, vaikka heidän helvetilliset menetelmänsä ovat vaatineet satoja uhreja. Ja niin tekevät myös nuo rakastettavat lääketieteen alalla toimivat herrasmiehet, nuo vivisektioiden tekijät ja diplomilla varustetut "hypnotisoijat"; ainoa ero on se, että voodoon harjoittajat ja dugpat ovat noitia aivan tietoisesti, kun taas Charcott-Richet’n väki on sitä tiedostamattaan. Koska molempien täytyy kerätä hedelmät ja saavutukset, joita musta magia on heille antanut, on oikeudenmukaista, että näitä taitoja harjoittavat länsimaalaiset saavat rangaistuksen ja maineen lisäksi myös ne hyödyt ja nautinnot, joita näistä taidoista koituu. Toistamme, että hypnotismi ja vivisektio, joita näissä koulukunnissa harjoitetaan, ovat pelkkää noituutta eivätkä mitään muuta. Ainoa ero on siinä, ettei näissä kouluissa ole sitä tietoa, joka voodoon harjoittajilla ja dugpoilla on hallussaan. Sitä Charcott-Richet ei voi hankkia edes puolen vuosisadan ankaralla opiskelulla ja kokeellisen tarkkailun menetelmillä. Siispä he, jotka puuhastelevat magian parissa, riippumatta siitä, ymmärtävätkö he sen luonnetta tai eivät, mutta jotka pitävät oppilaille asetettuja sääntöjä liian ankarina ja jotka siksi luopuvat âtma-vidyâsta eli okkultismista – toimikoot he ilman tuota tietoa. Kehittykööt he kaikin mokomin noidiksi – siitä huolimatta, että seuraavien kymmenen ruumiillistumansa ajan he syntyvät voodoon harjoittajiksi ja dugpoiksi.

Lukijamme ovat ilmeisesti kiinnostuneita heistä, jotka tuntevat vastustamatonta vetoa okkultismia kohtaan ja jotka eivät siltikään ymmärrä sen, mitä he tavoittelevat, todellista luonnetta, eivätkä myöskään pysty vastustamaan intohimojaan saati sitten olemaan täysin epäitsekkäitä.

Kuinka käy noiden onnettomien, jotka ovat joutuneet ristiriitaisten tunteiden riepoteltaviksi? Ei liene tarpeen toistaa jokaiselle sitä selvää tosiasiaa, että kun ihmisen sydämessä on kerran herännyt halu okkultismiin, ei hänellä ole enää toivoa rauhasta eikä lepopaikasta tai lohtua missään maailman kolkassa. Hellittämätön levottomuus, jota hän ei pysy vaientamaan, ajaa hänet elämän kesyttömille ja kaukaisille poluille. Hänen sydämensä on liian kylläinen intohimosta ja itsekkäästä halusta, eikä hän pääse Kultaisen Portin toiselle puolen. Hän ei löydä rauhaa tavallisesta elämästä. Täytyykö hänen siis väistämättä ajautua noituuden ja mustan magian tielle, jolloin hänelle karttuu monien ruumiillistumien aikana kammottava karmallinen taakka? Onko hänelle mitään muuta tietä?

Tietenkin on, me vastaamme. Nouskoon hän ainoastaan sille tasolle, jonka hän kokee sopivaksi itselleen. Älköön hän ottako liian raskasta taakkaa kannettavakseen. Opiskelkoon hän filosofiaa ja "hengen tiedettä" ilman, että hän koskaan tulisi mahatmaksi, buddhaksi tai suureksi pyhimykseksi. Täten hän voi tulla yhdeksi ihmiskunnan vaatimattomista hyväntekijöistä, joilla ei ole mitään "yli-inhimillisiä" voimia. Siddhit (tai arhat-voimat) ovat vain niille, jotka voivat mukautua kirjaimellisesti niihin hirveisiin uhrauksiin, joita tällainen koulutus vaatii. Tietäkööt he ja muistakoot he aina, että todellinen okkultismi ja teosofia tarkoittaa täydellistä ITSESTÄ luopumista, ehdottomasti ja kokonaan, niin ajatuksissa kuin teoissakin. Se tarkoittaa EPÄITSEKKYYTTÄ ja sulkee sen, joka tällaista harjoittaa, pois elävien ihmisten piiristä. Heti kun kokelas on sitoutunut tähän työhön, "hän ei elä itseään, vaan maailmaa varten". Koetusajan ensimmäisten vuosien aikana annetaan paljon anteeksi. Mutta heti kun kokelas on "hyväksytty", hänen persoonallisuutensa täytyy kadota ja hänen täytyy muuttua pelkäksi luonnossa toimivaksi, hyvää tekeväksi voimaksi. Tämän jälkeen hänessä on kaksi vastakkaista napaa, kaksi tietä, eikä niiden välillä ei ole mitään rauhallista keskitietä. Hänen täytyy nousta mahatmaksi (arhatiksi eli bodhisattvaksi) kultaisia tikkaita pitkin vaivaa säästämättä, askel kerrallaan, yleensä useiden ruumiillistumien myötä ilman väliaikaa devachanissa. Jos hän ei näin tee, hän antautuu ensimmäisen väärän askeleen myötä alaspäin viettävään luisuun tikkailta sivuun ja päätyy lopulta noituuteen.

Ihmiset eivät joko tiedä tätä, tai sitten he yksinkertaisesti sivuuttavat asian. Hän, joka kykenee seuraamaan kokelaiden ensimmäisten ponnistelujen hiljaista kehitystä, todellakin usein huomaa, kuinka oudot ajatukset valtaavat heidän mielensä. On niitä, joiden järjen voima vääristyy niin pahasti vieraiden vaikutusten vuoksi, että he luulevat pystyvänsä ylevöittämään eläimelliset intohimonsa, jolloin niiden kiihkeys ja voima niin sanoaksemme kääntyy sisäänpäin ja että kokelas voisi varastoida ja tukahduttaa nämä intohimot sisällään, kunnes niiden voima kuluttamisen sijaan kääntyy kohti korkeampia ja pyhempiä tarkoitusperiä, eli kunnes niiden yhteinen, loppumaton voima tekee niiden haltijalle mahdolliseksi astua sisään todellisen sielun pyhättöönn ja seistä sen sisällä Mestarin – KORKEAMMAN ITSEN läheisyydessä. Tästä syystä he eivät taistele himojaan vastaan eivätkä nitistä niitä. He ainoastaan hillitsevät korkeimpia liekkejä, suitsevat niitä ja antavat siis tulen kyteä ohuen tuhkakerroksen alla. He nöyrtyvät iloisesti samaan kärsimykseen kuin spartalainen poika, joka antoi mieluummin ketun raadella itseään sen sijaan, että olisi hankkiutunut siitä eroon. Voi näitä kurjia haaveilijaparkoja!

Yhtä lailla voi toivoa, että joukko humalaisia nuohoojia, jotka ovat työpäivän jälkeen kuumissaan ja likaisia, voisivat istua hiljaa valkoisin palttinoin sisustetussa pyhätössä ja sen sijaan, että likaisivat sen ja muuttaisivat palttinat sotkuisiksi rievuiksi, tulisivat mestareiksi pyhätössä ja nousisivat lopulta sen uumenista yhtä tahrattomina kuin pyhättö itse. Miksi ei yhtä lailla kuvitella, että tusina haisunäätiä, jotka on vangittu Dgon-pan luostarin puhtaaseen ilmapiiriin, voisi astella ulos tuoksuen ihanilta suitsukkeilta, joita luostarissa poltetaan?... Ihmismieli on altis omituisille erehdyksille. Voisiko näin todella olla? Pohtikaamme asiaa.

Sielujemme pyhätön "Mestari" on "Korkeampi Itse" – jumalallinen henki, jonka tietoisuus perustuu Mieleen ja on peräisin yksin (ainakin ihmisen maallisen elämän aikana) Mielestä, jota olemme sopineet kutsua inhimilliseksi sieluksi ("henkinen sielu" on puolestaan Hengen väline). Ensiksi mainittu (persoonallinen eli inhimillinen sielu) on korkeimmassa muodossaan yhdistelmä henkisiä pyrintöjä, tahdonvoimaa ja jumalallista rakkautta. Sen sijaan alhaisimmassa muodossaan se koostuu eläimellisistä haluista ja maallisista intohimoista, jotka ovat juurtuneet siihen välineeseen, joka on niiden kaikkien tyyssija. Niinpä se toimii yhdyssiteenä ja välikappaleena ihmisen eläimelliselle luonnolle, jota hänen korkeampi järkensä pyrkii hillitsemään, ja hänen henkiselle luonnolleen, jota kohti ihminen pyrkii aina saatuaan yliotteen kamppailussaan sisäisen eläimensä kanssa. Tuo sisäinen eläin on vaiston varassa elävä "eläimellinen sielu". Se tarjoaa pesäpaikan noille intohimoille, joita – kuten juuri esitettiin – varomattomat harrastelijat hemmottelevat ja kätkevät rintaansa sen sijaan että hävittäisivät ne. Toivovatko he, että voivat jonakin päivänä muuttaa eläimellisen, mutaisen virran kiristallinkirkkaaksi elämän vedeksi? Ja minne, mihin neutraaliin paikkaan nuo intohimot voidaan kahlita siten, etteivät ne vaikuta ihmiseen? Rakkauden ja hekuman kiihkeät intohimot ovat yhä hengissä ja niiden sallitaan yhä jäädä sinne, missä ne ovat syntyneet – samaan eläimelliseen sieluun. Inhimillisen sielun eli mielen alempi ja ylempi osa torjuvat tällaiset asukkaat. Ne eivät kuitenkaan voi välttyä näiden intohimojen rappeuttavalta vaikutukselta, mikäli sellaisia on asettunut niiden läheisyyteen. "Korkeampi Itse" eli Henki ei pysty sulauttamaan tällaisia tunteita, aivan kuten vesi ei pysty sekoittumaan öljyyn tai likaiseen, sulaan taliin. Siksipä mieli – ainoa yhdysside ja välikappale maallisen ihmisen ja Korkeamman Itsen välillä – on ainoa, joka tästä kärsii. Yksin mieli on alituisessa vaarassa tulla vedetyksi alas näiden milloin tahansa uudelleen heräävien intohimojen vaikutuksesta ja kadota aineen kuiluun. Kuinka se voisi koskaan päästä sopusointuun sen korkeimman voiman jumalaisen harmonian kanssa, kun tuo harmonia tuhoutuu jo pelkästä näiden eläimellisten intohimojen läsnäolosta? Kuinka harmonia voisi vallita, kun sielu on tahriintunut ja hämmentynyt siitä intohimojen ja maallisten, aistillisten halujen ja "astraali-ihmisen" läsnäolosta?

Sillä "astraali", tuo varjomainen "kaksoispuoli", joka on sekä eläimillä että ihmisillä, ei ole jumalallisen Egon, vaan maallisen ruumiin kumppani. Se on välikappale persoonallisen ITSEN eli manaksen alemman tietoisuuden ja ruumiin välillä, ja se toimii siis katoavan, ei ikuisen elämän käyttövälineenä. Kuten varjo, joka lankeaa maahan ihmisen takana, se seuraa hänen liikkeitään ja mielijohteitaan orjallisesti ja mekaanisesti ja ojentuu kohti ainetta eikä koskaan nouse kohti Henkeä. Ainoastaan silloin, kun intohimojen voima on täysin kuollut, kun ne on murskattu ja tuhottu peräänantamattoman tahdon tislausastiassa, kun kaikki lihalliset himot ja halut ovat kuolleet, tunne persoonallisesta minästä on hävitetty ja "astraali" on heikennetty olemattomiin, vasta silloin ihminen voi yhdistyä "Korkeampaan Itseensä". Kun "astraali" heijastelee vain voitettua ihmistä, joka yhä elää mutta jolla ei ole enää haluavaa, itsekästä persoonallisuutta, silloin mahtava Augoeides, jumalainen ITSE voi värähdellä tietoisesti ja tasapainossa ihmisen vastakkaisten napojen kanssa – puhdistuneen aineellisen ihmisen ja puhtaan Henkisen Sielun kanssa – ja seistä ITSE MESTARIN edessä. Tämä mestari on mystisten gnostikkojen Christos, joka on sulautunut ja tullut yhdeksi SEN kanssa ikuisiksi ajoiksi.¹

¹ Ne, jotka näkevät kolme Egoa yhdessä ihmisessä, eivät ymmärrä asian metafyysistä merkitystä. Ihminen on ruumiin, sielun ja hengen kolminaisuus, mutta silti ihminen on yksi – eikä hän missään nimessä ole yhtä kuin ruumiinsa. Viimeksi mainittu on hänen omaisuuttaan, hänen väliaikainen vaatteensa. Kolme egoa muodostavat IHMISEN kolmessa aspektissaan astraalisella, älyllisellä eli psyykkisellä ja henkisellä tasolla.

Kuinka sitten voidaan pitää mahdollisena, että ihminen astuisi okkultismin "ahtaasta portista", kun hänen ajatuksensa ovat joka päivä ja joka tunti sidottuina maailmallisiin asioihin, omistamisen ja vallanhaluun, kunnianhimoon ja velvollisuuksiin, jotka – vaikka olisivatkin kunniallisia – ovat silti luonteeltaan maailmallisia? Jopa rakkaus vaimoon ja perheeseen, jopa puhtaimmat ja epäitsekkäimmät tunteet, joita ihminen voi kokea, ovat esteenä sille, joka pyrkii todelliseen okkultismiin. Sillä, otammeko esimerkiksi sen pyhän rakkauden, jota äiti tuntee lastaan kohtaan, vai sen, jota mies tuntee vaimoaan kohtaan, ei ole merkitystä. Kun näitä tunteita tarkastellaan pohjia myöten, huomataan, että ensiksi mainitussa on itsekkyyttä, toiseksi mainitussa taas kahden ihmisen jakamaa, keskinäistä itsekkyyttä (égoïsme à deux). Yksikään äiti ei epäröisi uhrata satoja ja tuhansia elämiä, jos vain hänen oma rakas lapsensa pelastuu. Yksikään aviomies ei pidättyisi särkemästä muiden onnea ja rakkautta tyydyttääkseen oman rakkaansa toiveet. Tämähän on aivan luonnollista, meille sanotaan. Totta kyllä, jos asiaa tarkastellaan vasten niitä lakeja, jotka säätelevät inhimillisiä tunteita, mutta ei jumalallisen, universaalin rakkauden valossa. Kun sydän on täynnä ajatuksia, jotka koskevat sitä pientä ihmisten ryhmää, jotka ovat meidän lähellämme ja meille rakkaita, millaisen aseman sielussamme saa koko muu osa ihmiskunnasta? Kuinka suuri määrä rakkautta ja huolenpitoa meiltä liikenee ihmiskunnalle, tuolle "suurelle orvolle"? Ja kuinka tämä "hiljainen, heikko ääni" voi päästä kuuluville sielussa, joka on täynnä ihmisen omia ajatuksia, joita hän pitää niin tärkeinä? Jääkö hänen mieleensä tilaa koko ihmiskunnan siemenille, jotta ne voisivat juurtua ja saada nopeasti vastakaikua? Hänen, joka tahtoo ottaa oppia universaalin mielen viisaudesta, täytyy tavoitella sitä koko ihmiskunnan kautta – ilman mitään erottelua rodun, ihonvärin, uskonnon tai sosiaalisen aseman perusteella. Kyse on epäitsekkyydestä, ei ego-ismista edes sen laillisimmassa ja jaloimmassa mielessä. Vain epäitsekkyys voi auttaa yksilöä sulauttamaan oman pienen itsensä Universaaliin Itseen. Okkultismin todellisen opiskelijan täytyy omistautua näille tarpeille ja tälle työlle, jotta hän voisi saavuttaa teo-sofian, jumalallisen Viisauden ja Tiedon.

Kokelaan on tehtävä ehdoton valinta maallisen ja henkisen elämän välillä. On hyödytöntä yrittää yhdistää näitä kahta, sillä kukaan ei voi samanaikaisesti palvella kahta herraa ja pitää kumpaakin tyytyväisenä. Kukaan ei voi palvella yhtaikaisesti ruumistaan ja Korkeampaa Sielua. Kukaan ei voi hoitaa samaan aikaan sekä universaaleja että perhe-elämään liittyviä velvollisuuksiaan ilman, että vähintään toinen kärsii. Ihminen kallistaa korvansa joko "hiljaiselle, heikolle äänelle" ja sulkee pois omien lastensa itkun, tai hän kuuntelee vain viimeksi mainittua, jolloin hän tulee kuuroksi ihmiskunnan äänelle. Melkein kenelle tahansa avioituneelle henkilölle, joka ryhtyy pyrkimyksiin todellisen käytännön okkultismin saralla – sen sijaan, että päättäisi paneutua okkultismin teoreettiseen filosofiaan – nuo pyrkimykset muodostuvat lakkaamattomaksi, sietämättömäksi kamppailuksi. Hän nimittäin huomaa jatkuvasti epäröivänsä ihmiskunnan persoonattoman, jumalallisen rakkauden äänen ja persoonallisen, maallisen rakkauden äänen välillä. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että hän epäonnistuu jommassakummassa tai molemmissa velvollisuuksissa. Vielä pahempaakin voi tapahtua. Sillä kuka hyvänsä, joka ensin sitoutuu OKKULTISMIIN ja sitten lankeaa maallisen rakkauden houkutuksiin, saa tuntea lähes välittömän seurauksen: hänet vedetään vastustamattomalla voimalla persoonattomasta, jumalallisesta tilasta alemmalle, aineelliselle tasolle. Aistillinen ja jopa mentaalinen mielihalun noudattaminen johtaa välittömään henkisen arvostelukyvyn menettämiseen, eikä kokelas enää voi erottaa MESTARIN ääntä intohimojen tai jopa dugpan äänistä, oikeaa väärästä, vankkaa etiikkaa merkityksettömästä viisastelusta. Kuolleen meren hedelmät näyttäytyvät loisteliaassa, mystisessä ilmiasussa – ja muuttuvat kokelaan suussa tuhkaksi ja katkeroittavat hänen sydämensä:

Syvyys syvenee, pimeys tummuu entisestään;
Hulluutta viisauden, rikos viattomuuden sijaan;
Tuskaa autuuden, epätoivoa toivon sijaan.

Ja kun kokelas on kerran erehtynyt ja toimii erehtyneenä, hän todennäköisesti kauhistuu tajutessaan virheensä ja vajoaa yhä syvemmälle lokaan. Vaikka tarkoitusperä on tärkein kriteeri, kun arvioidaan eroa valkoisen ja mustan magian välillä, tuottaa myös tahattomasti ja tiedostamatta harjoitettu noituus pahaa karmaa. On osoitettu tarpeeksi hyvin, että noituus tarkoittaa kaikkea sitä pahaa vaikutusta, jota voidaan tuottaa muita ihmisiä kohtaan, jolloin nämä joutuvat sen seurauksena kärsimään. Karma on kuin raskas kivi, joka viskataan elämän hiljaisiin vesiin – se muodostaa veteen yhä kasvavia, lähes äärettömiksi laajenevia renkaita. Tällaiset syyt johtavat seurauksiin, mikä on todisteena vastavaikutuksen laista.

Paljon tästä voidaan välttää, mikäli ihmiset pidättäytyvät hätäilemästä ja panemasta suinpäin toimeen asioita, joiden luontoa tai merkitystä he eivät ymmärrä. Kenenkään ei odoteta kantavan taakkaa, joka ylittää hänen kantokykynsä. On olemassa "synnynnäisiä maagikoita" – heitä, jotka ovat syntyneet mystikoiksi ja okkultisteiksi ja jotka ovat saavuttaneet kykynsä epäonnistumisten ja kärsimyksen täyttämien ruumiillistumien ja aionien aikana. He eivät ole alttiita intohimoille. Mitkään maalliset tulet eivät saa heidän aistejaan syttymään. Yksikään ihmisääni ei saa vastakaikua heidän sielussaan, paitsi ihmiskunnan suuri yhteinen ääni. Ainoastaan he voivat olla varmoja edistymisestään. Tällaisia ihmisiä tavataan kuitenkin varsin harvoin. He voiva kulkea okkultismin kapean portin läpi, koska he eivät kanna henkilökohtaista, ohimeneviin tunteisiin liittyvää taakkaa. He ovat päässeet eroon alemman persoonallisuutensa tunteista ja siten lamaannuttaneet "astraalisen eläimen", jolloin tuo kapea kultainen portti on avautunut heille. Näin ei käy niille, joilla on edessään vielä useita ruumiillistumia ja kannettavanaan raskas, edellisten elämien aikana kerääntynyt syntien taakka. Elleivät he noudata erityistä varovaisuutta, voi viisauden kultainen portti muuttua heidän edessään laveaksi tieksi, joka "vie kadotuksen" ja josta niin "monet menevät". Tämä portti johtaa okkulttisiin taitoihin, joita harjoitetaan itsekkäiden tarkoitusperien vuoksi, ilman ÂTMA-VIDYÂN rajoittavaa, hyvää tekevää vaikutusta. Elämme kali yugan aikakautta, ja sen kohtalokas vaikutus on tuhatkertaisesti voimakkaampi lännessä kuin idässä. Siksi pimeän ajan voimat saavat helppoja uhreja tässä syklisessä taistelussa niiden harhaluulojen vuoksi, joiden kanssa maailma paraikaa kamppailee. Yksi näistä harhaluuloista on se, että "portille" astuminen on helppoa ja että kokelas voi astua okkultismin piiriin ilman sen suurempia uhrauksia. Useimmat sellaiset teosofit, joita motivoivat vallanhalu ja henkilökohtainen itsekkyys, unelmoivat tällaisesta. Tällaiset tunteet eivät voi koskaan johtaa haluttuun lopputulokseen. Kuten eräs, jonka uskotaan uhranneen itsensä ihmiskunnan hyväksi, on sanonut: "Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään", ikuiseen elämään, ja siksi "vain harvat löytävät sen". Niin ahdas tosiaan, että pelokkaat länsimaalaiset kokelaat kääntyvät ja luopuvat vapisten yrityksestä, kun kuulevat edes mainittavan joistakin alkuvaiheen vaikeuksista.

Pysähtykööt he siis tähän ja älkööt tehkö heikkoudessaan enempiä yrityksiä. Jos he käännettyään selkänsä kapealle portille ajautuvat okkultismin kaipuussaan askeleenkin verran kohti laveampia ja kutsuvampia kultaisen mysteerin portteja, jotka hehkuvat harhakuvien valossa, voi heitä! Se johtaa ainoastaan dugpojen tielle, ja he huomaavat varmasti kulkevansa Via Fatalea, jonka sisäänkäynnin yläpuolelta Dante luki nämä sanat:

Ma johdan kaupunkihin kärsimyksen,
ma johdan tuskaan iankaikkisehen,
ma johdan kadotetun kansan joukkoon.
(Jumalainen näytelmä, osa I: Helvetti, suom. Eino Leino)

Suom. Heini Lindfors

Alkuperäinen artikkeli:

http://www.theosociety.org/pasadena/hpb-sio/sio-occ.htm#n1