|
H. P. Blavatsky Opetuslapset ja maallikko-oppilaatOpetuslapsi eli sanskritin kielellä tsheela (chela) on henkilö, joka on antautunut jollekin Mestarille, saadakseen tältä opetusta "luonnon salaisuuksien ja ihmisten salaisten" henkisten voimien" tuntemuksessa. Mestaria, joka hänet on ottanut ohjatakseen, sanotaan Intiassa guruksi. Todellinen guru on aina salatieteen adepti. Mies, jolla on syvät eksoteeriset ja esoteeriset tiedot, etenkin jälkimmäisiä, joka on pakottanut lihallisen luontonsa tahdon vallanalaisuuteen, joka on itsessään kehittänyt kyvyn (siddhi) sekä hallita luonnon voimia että tutkia sen salaisuuksia hänen omassa olemuksessaan ennen piilleillä, nyt toimivilla kyvyillä — tämä on todellinen guru. On kyllä helppoa esittäytyä oppilaskokelaaksi, itsensä adeptiksi kehittäminen sitä vastoin on vaikein tehtävä, minkä ihminen voi ottaa suorittaakseen. On tusinoittain ihmisiä, jotka ovat syntyneet runoilijoiksi, matemaatikoiksi, mekaanikoiksi, valtiomiehiksi jne., mutta on aivan käytännöllisesti mahdotonta syntyä adeptiksi. Sillä vaikka pitkin väliajoin kuulemmekin puhuttavan henkilöistä, joilla on epätavallinen synnynnäinen kyky hankkia salaista tietoa ja valtaa, niin täytyy näidenkin kestää aivan sama kasvatus, aivan samat koetukset kuin niiden, joilla ei ole tätä luonnonlahjaa. Tässä jos missään ei tule kenenkään suosiminen kysymykseen. Temppeleissä kasvatettuja, perinnäisiä tsheeloja lukuun ottamatta, ovat Himalajan Mahaatmat itse vuosisatojen kuluessa valinneet oppilaansa luonnollisten mystikkojen luokasta, joita Tiibetissä on varsin runsaasti. Ainoina poikkeuksina ovat olleet sellaiset lännen miehet kuin Fludd, Thomas Vaughan, Paracelsus, Pico di Mirandola, kreivi de St. Germain ym., joiden taipumukset jumalalliseen tieteeseen pakottivat etäiset adeptit asettumaan persoonalliseen vuorovaikutukseen heidän kanssaan ja soivat heille niin paljon totuutta, kuin niiden aikojen yhteiskunnallisten olosuhteiden vallitessa voitiin ilmoittaa. Kintin 4. osassa, luvussa "Opetuslasten laki"" ilmaistaan ominaisuudet, jotka tsheelalta vaaditaan: 1) Täydellinen ruumiinterveys; 2) Ehdoton sielun ja ruumiin puhtaus; 3) Epäitsekkäät vaikuttimet, ihmisrakkaus, hellyys kaikkia olentoja kohtaan; 4) Totuudenrakkaus, ja mitä hyvänsä tapahtuukin, horjumaton usko karman lakiin; lakiin, jota ei mikään voima kykene estämään vaikuttamasta ja jota ei voida torjua rukouksin taikka kirkollisin juhlamenoin; 5) Säikkymätön rohkeus kaikissa vaaroissa kuolemaankin asti; 6) Intuitiivinen tunto siitä, että kantaa itsessään ilmennyttä Avaloohiteeshvaraa eli jumalallista Henkeä. Levollinen välinpitämättömyys kaikkea kohtaan, mutta myös oikeudenmukainen arviointi kaikesta objektiivisesta, häviävästä maailmasta ja sen suhteesta meille näkymättömiin piireihin. Nämä olivat pienimmät vaatimukset, jotka voitiin esittää täydelliseen oppilasasemaan pyrkivälle. Ensimmäistä ehtoa lukuun ottamatta, jota harvinaisissa poikkeustapauksissa voitiin lieventää, on kaikki nämä ominaisuudet muuttumattomina esitetty tsheela-aseman ehtoina, ja niiden on kaikkien täytynyt kehittyä tsheelan omien ponnistusten johdosta enemmän tai vähemmän, ennen kuin tämä voitiin asettaa koetukselle. Kun omin voimin ponnistelevan oppilaan — eläen joko ulkomaailmassa tai siitä eristäytyneenä — on onnistunut siinä määrin päästä itsensä herraksi, että häntä tottelevat 1) Shariira — ruumis, 2) Indriya — aistimet, 3) Doosha — viat, 4) Dukkha — ruumiillinen tuska, ja hän on valmis yhtymään Manakseensa (inhimilliseen sieluunsa), Buddhiinsa (henkiseen sieluunsa) ja Aatmaansa (korkeimpaan sieluunsa) eli Henkeen; kun hän on valmis aina tunnustamaan Aatman miellemaailman korkeimmaksi valtiaaksi ja tahdon suurimmaksi toimeenpanevaksi voimaksi, silloin voi aikojen kuluessa vakiintuneiden sääntöjen mukaan joku vihityistä ryhtyä häntä opastamaan. Hänet voidaan silloin ohjata salaperäiselle tielle, jolla saadaan erehtymätön kyky erottaa Phala eli vaikutus jokaisesta syystä ja saavutetaan Apavarga eli vapautuminen maallisen jälleensyntymisen kurjuudesta, preetjabhaavasta, jota tietämätön ei kykene määräämään. Teosofisen seuran perustamisen jälkeen, jonka yhtenä vaikeana tehtävänä on herättää arjalaisten mielessä eloon muisto jumalallisen tieteen olemassaolosta ja ihmisen yliaistillisista kyvyistä, ovat tsheelaksi pääsemisen säännöt yhdessä suhteessa tulleet lievemmiksi. Monet seuran jäsenet olivat nimittäin käytännöllisesti tulleet vakuutetuiksi tämän tieteen ja näitten voimien olemassaolosta ja halusivat innokkaasti päästä kokelaiksi, aivan oikein edellyttäen, että kuten muut ennen heitä olivat saavuttaneet päämääränsä, pitäisi heidänkin tähän kyetä samaa tietä kulkemalla jos vain muutoin kykenisivät. Ja koska kieltäytymällä antamasta heille tilaisuutta yrittämiseen olisi sekaannuttu heidän karmaansa, niin saivat he tähän luvan, vaikka heitä ei muutoin olisikaan kutsuttu tsheela-asemaan. Tulokset ovat olleet kaikkea muuta kuin rohkaisevia, ja tämä kirjoitelma määrättiin laadittavaksi juuri siitä syystä, että he huomaisivat epäonnistumisensa syyt ja että muut saisivat varoituksen antautumasta ajattelemattomasti sellaiselle kohtalolle. Vaikka kyseessä olevat kokelaat olivatkin saaneet edeltäkäsin varoituksen, aloittivat he väärällä tavalla ajattelemalla vain itsekkäästi tulevaisuutta ja jättämällä kokonaan huomiotta menneisyyden. He unohtivat, etteivät he olleet tehneet mitään ansaitakseen harvinaisen kunnian saada yrittää mitään, mikä oikeutti heidät odottamaan sellaista yksinoikeutta; he eivät voineet kehua omistavansa ainoatakaan edellä luetelluista ominaisuuksista. Itsekkääseen aistimaailmaan kuuluvina miehinä, naineina tai naimattomina, kauppiaina, siviili- tai sotilasvirkailijoina taikka oppineina olivat he saaneet kasvatuksen, joka oli omiaan tekemään eläimellisen luonnon heissä vallitsevaksi mutta ei laisinkaan kehittämään heidän henkisiä mahdollisuuksiaan. Kuitenkin he olivat kaikki kyllin turhamaisia luullakseen, että heidän takiaan tehtäisiin poikkeus lukemattomien vuosisatojen laeista, aivan kuin heidän persoonassaan olisi uusi avataara1 syntynyt maailmaan. Kaikki vaativat saada oppia salattuja asioita ja iloita erikoisista voimista, koska — niin, koska he olivat Teosofisen Seuran jäseniä. Muutamat olivat kuitenkin vakavasti päättäneet viettää parempaa elämää ja luopua huonoista tavoistaan, sen ainakin voimme lukea heidän ansiokseen. 1 Avataara on olennon vapaaehtoinen ruumistuma, olennon, joka jo on vapautunut jälleensyntymisen pakosta mutta joka rakkaudesta ihmisiin pukeutuu inhimilliseen muotoon, auttaakseen ja johtaakseen heitä heidän päämääräänsä. Sellaisia olivat mm. Buddha ja Jeesus Kristus. Kaikki hylättiin aluksi, eversti Olcottista, itse presidentistä lähtien — ja hänet otettiin varsinaisesti tsheelaksi vasta sitten, kun hän enemmän kuin vuoden hartaalla työllä ja päättäväisyydellä, jota ei ollut hyljeksiminen, oli todistanut, että hänet huoletta voitiin asettaa koetukselle. Silloin alkoi kuulua valituksia joka taholta — hindujen keskuudesta, joiden olisi pitänyt tietää enemmän, samaten kuin eurooppalaisten taholta, jotka luonnollisesti eivät lainkaan tunteneet sääntöjä. Valitus tähtäsi siihen, että elleivät ainakin muutamat harvat teosofit saisi tilaisuutta yrittää, niin Teosofinen Seura ei voisi enää pysyä koossa. Jokainen ohjelmamme jalo ja epäitsekäs kohta sivuutettiin — ihmisen velvollisuus lähimmäistään ja maataan kohtaan, hänen velvollisuutensa auttaa, rohkaista ja nostaa niitä, jotka ovat heikompia ja osattomampia kuin hän itse — kaikki sellainen tallattiin jalkoihin tässä mielettömässä adeptiuden tavoittelussa. Kaikkialla vaadittiin ilmiöitä, ilmiöitä. Teosofisen Seuran perustajia häirittiin heidän varsinaisessa työssään ja ikävystytettiin alituisesti vaatimalla puolustamaan tungettelijoita mahaatmojen edessä, joihin valitukset varsinaisesti kohdistuivat, vaikka heidän edustajaparkansa saivat kestää mieliharmin. Lopulta antoivat korkeimmat auktoriteetit määräyksen, että muutamat harvat innokkaimmat saisivat vastata sanoistaan. Yrityksen tulos vaikuttaisi ehkä paremmin kuin kaikki saarnaaminen tsheela-aseman vaatimuksista ja siitä, mikä on tuloksena itsekkäästä halusta ja uhkarohkeudesta. Jokaiselle kokelaalle ilmoitettiin etukäteen, että hän joka tapauksessa saisi odottaa vuosikausia, ennen kuin hänen kelpoisuutensa voitaisiin päättää, ja että hänen täytyisi kestää koetussarja, joka toisi päivänvaloon sen, mikä oli hänen sisimmässään, oli se sitten hyvää tai pahaa. He olivat melkein kaikki naineita miehiä, ja heitä sanottiin siksi "maallikko-tsheeloiksi" — sana, joka oli englanninkielessä uusi, mutta jota oli jo kauan käytetty aasialaisissa kielissä. Maallikko-tsheela on aivan yksinkertaisesti ihminen, joka elää maailmassa, mutta joka haluaa henkisten asioiden viisautta. Itse asiassa on jokainen Teosofisen Seuran jäsen, joka koettaa toteuttaa sen ohjelman toista pykälää, tavallaan maallikko-tsheela; vaikkakaan hän ei ole todellinen tsheela, voi hän kuitenkin mahdollisesti tulla sellaiseksi, sillä hän on ylittänyt rajan, joka erotti hänet mestareista, ja asettunut heidän valvontansa alaiseksi. Liittyessään seuraan ja siten ilmaisemalla toivonsa saada kykynsä mukaan ottaa osaa sen pyrkimyksiin, sitoutui hän ainakin jossain suhteessa yhteistyöhön niiden mahaatmojen kanssa, joiden käskystä seura perustettiin ja joiden ehdollisessa suojeluksessa se vielä on. Seuraan liittyminen on niin ollen esittelyn kaltainen, kaikki muu riippuu kokonaan jäsenestä itsestään; hän ei saa odottaa pienintäkään "suosiota" yhdeltäkään mestarilta, ei meidän mahaatmoiltamme eikä muiltakaan maailmassa, jota hän ei täydelleen ole omine henkilökohtaisine ponnistuksineen ansainnut. Mestarit ovat karman palvelijoita, eivät sen herroja. Maallikko-tsheelana oleminen ei tuo mitään muuta yksinoikeutta mukanaan kuin oikeuden mestarin valvonnan alaisena työskennellä jalostuakseen. Ja tulokseen nähden on aivan yhdentekevää, voiko tsheela nähdä mestaria vaiko ei: hänen hyvät ajatuksensa, sanansa ja tekonsa tuovat joka tapauksessa hedelmänsä, pahat samaten. Varmin tapa tehdä yhteytensä gurunsa kanssa tyhjäksi sanaksi on siitä kerskuminen, sillä tämä olisi selvin todistus turhamaisuudesta ja kyvyttömyydestä ottaa edistysaskeleita. Vuosia olemme kaikkialla teroittaneet periaatetta: "Ansaitse ensin ja vaadi sitten" yhteyttä mahaatmojen kanssa. Nyt on kuitenkin välttämättömyydessään kauhistuttava luonnonlaki, jonka vaikutus luo valoa siihen näennäiseen mysteerioon, että eräät viime vuosina tsheeloiksi hyväksytyt henkilöt ovat osoittaneet mitä surullisinta moraalin puutetta. Lukija muistanee vanhan sananlaskun "älä herätä nukkuvaa karhua". Tähän sisältyy syviä salatieteellisiä totuuksia. Ei yksikään mies taikka nainen tunne siveellistä voimaansa, ennen kuin sitä on koeteltu. Tuhannet vaeltavat läpi elämän suuresti arvossapidettyinä, sillä heitä ei milloinkaan ole asetettu koetukselle. Tämä on epäilemättä itsestään selvä totuus, mutta se selvittää seikkoja, joista tässä on puhe. Se, joka haluaa tsheelan koettelemuksia, herättää siten eläimellisen luontonsa jokaisen uinuvan intohimon kiihdyttäen niitä epätoivoon saakka. Tämä on alkua taisteluun, jossa ei anota eikä anneta armoa. Kerta kaikkiaan "on oltava tai oltava olematta", voitto merkitsee adeptiutta, häviö kunniatonta marttyyriutta, sillä tosiaankin on, saman miehuullisuuden mittapuulla mitattuna, kunniatonta kaatua aistillisuuden, ylpeyden, ahneuden, turhamaisuuden, itsekkyyden, raukkamaisuuden tai muun alhaisen taipumuksen uhrina. Tsheelan on valmistauduttava vastustamaan paitsi oman luontonsa pahuutta myös kaikkia niitä pahoja voimia, jotka se yhteiskunta tai kansakunta, johon hän kuuluu, on koonnut. Hän on nimittäin näistä eroava osa, ja se, mikä vaikuttaa niihin, aiheuttaa vastavaikutuksen häneen ja päinvastoin. Kysymyksessä olevassa tapauksessa on hänen pyrkimyksensä tulla hyväksi taistelussa yhtynyttä pahuutta vastaan, joka hallitsee hänen ympäristössään ja antaa hänen tuntea katkeraa vihamielisyyttään. Jos hän tyytyy pysyttelemään naapuriensa rinnalla ja olemaan suunnilleen heidän kaltaisensa, ei hänelle mahdollisesti kukaan omista ajatustaan. Mutta kun vain tulee tunnetuksi, että hän on huomannut seuraelämän onttouden, teeskentelyn, itsekkyyden, aistillisuuden, hillittömyyden ja muut huonot puolet, että hän on päättänyt pyrkiä korkeammalle tasolle — häntä aletaan heti vihata, ja kaikki huonot, tekopyhät tai nurjamieliset suuntaavat häneen vastustavan tahdonvoiman virran. Jos hänellä on sisäistä voimaa, murtaa hän vastarinnan, kuten uimari ponnistautuu virran poikki, joka tempaa heikon mukaansa. Mutta jos tsheelalla on jokin salainen helmasynti, niin se tulee, ja sen täytyy tulla tämän siveellisen taistelun kestäessä päivänvaloon. Sovinnaisuuden vernissa, jolla "sivistys" meidät kaikki sivelee, pyyhitään pois, ja todellinen ihminen paljastuu kaikessa alastomuudessaan. Seuraelämän vaatimukset, jotka saattavat ihmiset eräänlaisen siveellisen pakon alaisuuteen ja pakottavat heidät kunnioittamaan hyveitä, vain että he näyttäisivät hyviltä, joko he sitten ovat sellaisia taikka eivät ole — nämä vaatimukset näyttävät kokonaan unohtuneen, tämä pakko kokonaan poistetun tsheela-elämän aiheuttaman sielullisen jännityksen aikana. Sen aikana on tsheela kuin aistihäiriöiden piirissä — majassa. Pahe pukeutuu houkuttelevimpaan muotoonsa, ja kiusaavat intohimot vaivuttavat kokemattoman pyrkijän sielullisen alentumisen kuiluun. Tällä näytelmällä ei ole mitään yhteyttä erään suuren taiteilijan taulun kanssa, johon on kuvattu Saatana pelaamassa shakkia ihmisen kanssa tämän sielusta, hyvän enkelin seistessä vieressä valmiina auttamaan ja neuvomaan ihmistä. Tässä käydään nimittäin tsheelan tahdon ja hänen lihallisen luontonsa välistä taistelua, ja karma estää mitään enkeliä ja gurua puuttumasta siihen, ennen kuin taistelu on ratkaistu. Runoilijan eloisalla mielikuvituksella on Bulwer-Lytton kuvannut meille tämän taistelun Zanoni-teoksessaan, jota salatieteilijät aina tulevat pitämään suuressa arvossa; ja "Kummallisessa kertomuksessaan"2 hän taas paljastaa meille salatieteellisen tutkimuksen mustan puolen ja sen kauheat vaarat. Eräs mestari vertasi äskettäin tsheela-aikaa henkiseen liuottimeen, joka syövyttää pois kaiken kuonan ja jättää jäljelle vain puhtaan kullan. Jos kokelaassa on uinuva taipumus ahneuteen, poliittisiin selkkauksiin, turhamaiseen komeuteen, kaikenlaisiin aistillisiin nautintoihin, materialistiseen skeptisismiin taikka valehtelemiseen — niin on melkein varmaa, että nämä pahat taipumukset alkavat kehittyä, ja toisella puolen on samoin laita hänen jalompien ominaisuuksiensa kanssa. Silmiemme eteen astuu todellinen ihminen. Eikö siis ole hulluuden huippu jättää arki-ihmisen tasainen tie kiivetäkseen tsheelan tien jyrkänteitä ylöspäin ilman pienintäkään tietoa siitä, onko oikealla alulla? Raamattu sanoo: "Se, joka seisoo, katsokoon, ettei lankea" — lause, jota tulevan tsheelan pitäisi tarkkaan miettiä, ennen kuin hän hätäillen syöksyy taistelun tuoksinaan. Muutamille maallikko-tsheeloillemme olisi ollut parempi, jos he olisivat malttaneet mielensä ja miettineet asiaa, ennen kuin uhmasivat koetuksia. Muistamme muutamia surullisia epäonnistumisia, jotka tapahtuivat vuoden kuluessa. Eräs tuli heikkomieliseksi, peruutti jalomieliset lausuntonsa, jotka oli sanonut muutamia viikkoja aikaisemmin ja omaksui uskonnon, jota hän vähän ennen oli pilkannut ja jonka hän eittämättömästi oli todistanut vääräksi. Toisesta tuli kavaltaja, joka pakeni mukanaan työnantajansa rahat, hänkin teosofi. Kolmas antautui raakoihin irstailuihin ja tunnusti tämän hyödyttömin nyyhkytyksin ja kyynelin gurulleen. Neljäs joutui läheisiin suhteisiin toista sukupuolta olevaan henkilöön ja riitaantui todellisten ystäviensä kanssa. Viides ilmaisi mielenhäiriön enteitä ja joutui tuomioistuimen eteen syytettynä herjauksista. Kuudes ampui itsensä välttääkseen erään tekemänsä rikoksen seurauksia, juuri vähän ennen kuin se keksittiin. Tällaista luetteloa voisimme jatkaa. Kaikki nämä olivat ilmeisesti rehellisiä totuudenetsijöitä, ja heitä pidettiin kunnioitettavina henkilöinä. Pintapuolisesti katsoen he tuntuivat sopivilta tsheela-kokelailta, mutta sisäpuolella oli vain "kuolleitten luita ja kaikkea saastaa". Maailmallinen vernissa oli niin paksu, että se salasi todellisen kullan puuttumisen sisäpuolelta; kun liuotinaine oli tehnyt tehtävänsä, osoittautui kokelas kaikissa näissä tapauksissa olevansa kullattua moraalista kuonaa pinnalta ytimeen saakka. 1 Strange Story, http://www.literaturepost.com/book/677.html Edellä olemme puhuneet vain epäonnistuneista maallikko-tsheeloista; sellaisiakin on, joilla on ollut menestystä, ja nämä sivuuttavat paraikaa vähitellen koeaikansa ensimmäisiä vaiheita. Muutamat näistä hyödyttävät Seuraa ja maailmaa yleensä hyvine periaatteineen ja esimerkkeineen. Jos he kestävät, on se heille, samoin kuin meillekin hyväksi. Toiveet eivät ole suuret, mutta "kuitenkaan ei ole mikään mahdotonta sille, joka tahtoo". Tsheela-vaikeudet eivät milloinkaan pienene, ennen kuin ihmisluonto on muuttunut ja uusi järjestys astuu voimaan. Paavali lienee ajatellut tsheelaa, kun hän sanoi (Room. VII: 18, 19): "Tahto minulla on, mutta ei kykyä tehdä hyvää. Sillä sitä hyvää, jota minä haluan, en tee, vaan pahaa, jota en tahdo, minä teen."
Ruusu-Risti — tammikuu 1927 |