H. P. Blavatsky

Kristillinen sovitus ja vereen kastaminen

Nelisenkymmentä vuotta sitten H. P. B. kirjoitti "Theosophist"-lehdessä kristillisen kirkon pääopinkappaleesta ja 'vereen kastamisesta' seuraavasti:

Kristillisessä legendassa 'vapahtaja' on 'vihkijä', joka uhraa elämänsä lunnaiksi siitä etuoikeudesta, että saa opettaa opetuslapsilleen muutamia suuria totuuksia. Hän, joka ratkaisee kristillisen sfinksin arvoituksen, tulee 'Absoluutin Mestariksi' siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikkien muinaisten vihkimyksen — menneiden, nykyisten ja tulevien — suurin mysteerio selviää ja paljastuu hänelle. Ne, jotka omaksuvat vertauskuvan sanallisesti, jäävät sokeiksi eliniäkseen, ja ne, jotka paljastavat sen tietämättömille joukoille, ansaitsevat rangaistuksen varomattomuudestaan, kun yrittävät 'ruokkia sikoja päärlyillä'. Theosophist-lehti niiden älykkäiden lukemana, jotka sitä ymmärtäessään osoittavat ansaitsevansa sen verran salaista tietoa kuin heille voidaan antaa — on saanut oikeuden julkaista pienen viittauksen. Ken tahtoo käsittää sekä sfinksin että ristin vertauskuvan salaisuuden, tutkikoon egyptiläisten, kaldealaisten, muinaisten juutalaisten, hindulaisten ym. vihkimysmenetelmiä, Silloin hän tulee huomaamaan, mitä sana 'sovitus' — joka on kristinuskoa paljon vanhempi — ja myös mitä 'vereen kastaminen' merkitsi. Korkeimman vihkimyksen viimeisenä hetkenä, kun vihkijä oli paljastanut viimeisen salaisen sanan, täytyi ehkä hierofantin tai 'vastasyntyneen', kumpi tahansa heistä oli arvokkaampi, kuolla, koska kaksi yhtä voimakasta adeptia ei saa elää ja sillä, joka on täydellinen, ei ole sijaa maan päällä. Eliphas Levi viittaa kirjoissaan tähän salaisuuteen selvittämättä sitä. Hän puhuu Mooseksesta, joka kuolee — salaperäisesti häviää tietämättömiin Pisgahvuoren huipulta 'laskettuaan kätensä' vihkimänsä Aaronin päälle, — Jeesuksesta, joka kuolee 'rakastamansa' opetuslapsen, Ilmestyskirjan tekijän, Johanneksen puolesta, — ja Johannes Kastajasta — vanhan testamentin viimeinen todellinen nazari (katso Isis., II osa, s. 132), — joka vaillinaisissa, ristiriitaisissa ja vääristetyissä evankeliumikertomuksissa menettää henkensä myöhemmin Herodiaksen oikun kautta, mutta nabathealaisten salaisissa kabbalistisissa dokumenteissa uhraa itsensä sovitusuhriksi 'kastettuaan' (so. vihittyään) valitsemansa seuraajan mystisessä Jordanissa. Näissä todistuskappaleissa Aba, Isä, vihkimyksen perästä tulee Pojaksi, ja Poika seuraa Isää ja tulee samalla kertaa Isäksi ja Pojaksi, jota inspiroi Sophia Achamoth (salainen viisaus), myöhemmin muutettuna Pyhäksi Hengeksi. Mutta tämä Johannes Kastajan seuraaja ei ollut Jeesus, sanovat nazarealaiset. Mutta siitä toiste. Vielä tänä päivänä seuraa vihkimystä Himalajan tuolla puolen opetuslapsen jonkun aikaa (kolmesta kuuteen kuukauteen) kestävä kuolema, usein myös vihkijän; mutta buddhalaiset eivät vuodata verta, sillä he kammoksuvat sitä tietäen, että veri vetää puoleensa 'pahoja voimia'. Tantrikkojen Shastrat (pyhät kirjat) kertovat tshinnamasta-tantrikkojen vihkimyksestä (sanoista tshinna 'eroitettu' ja masta 'pää' — koska Tshinnamasta-jumalatarta kuvataan pää leikattuna irti ruumiista), että niin pian kuin adepti on saavuttanut korkeimman täydellisyysasteen, on hänen vihittävä seuraajansa ja — kuoltava, uhraten verensä veljiensä syntien sovitukseksi. Hänen täytyy 'leikata irti oma päänsä oikealla kädellään, pitäen sitä vasemmallaan'. Kolme verivirtaa syöksyy esiin päättömästä vartalosta. Yksi näistä ohjataan irtonaisen pään suuhun ('... minun vereni on totinen juoma' — nuo Johanneksen evankeliumissa olevat sanat, jotka niin suuresti hämmästyttivät opetuslapsia); toinen juoksee maahan puhtaan, synnittömän veren uhrina maaemolle; ja kolmas nousee taivasta kohti todistajana 'itsensä uhraamisen' uhrista. Tällä on nyt syvä salatieteellinen merkityksensä, jonka ainoastaan vihityt tuntevat; kristillinen dogmi ei selitä totuutta sinnepäinkään, mutta The Perfect Way kirjan puoleksi inspiroidut tekijät paljastavat totuutta, niin vaillinaisesti kuin sitä määrittelevätkin, paljon läheisemmin kuin mitkään kristilliset kommentaattorit. 

Madame Blavatskyn mainitsema kirja The Perfect Way or the Finding of Christ (Täydellinen tie eli Kristuksen löytäminen) ilmestyi v. 1882. Sen olivat kirjoittaneet Mrs. Anna Kingsford ja Mr. Edward Maitland. Mrs. Kingsford, joka oli saavuttanut lääketieteen tohtorin arvon Pariisin yliopistossa, oli merkillinen englantilainen mystikko, jonka näkyihin ja inspiraatioihin yllämainittu kirja kokonaan perustui. Hän oli alussa Teosofisen Seuran jäsen, mutta perusti sittemmin oman Hermeettisen Seuransa, kun eroavaisuus hänen länsimaalaisen ja Mr. A. P. Sinnettin itämaalaisen teosofian välillä tuli liian räikeäksi.

Näin — vuosikymmeniä myöhemmin arvosteltuna Anna Kingsford oli länsimaalainen okkultisti, joka saavutti 'rosenkreutsiläisen' vihkimyksen ja esiintyi Euroopassa samaan aikaan kuin madame Blavatsky Intiassa. Mrs. Kingsford ei tuntenut teosofiaa laisinkaan, silloin kun hänelle näyissä ja inspiraatioissa ilmoitettiin se esoteerinen kristinusko, jota kirja The Perfect Way esittää. Hänen elämänymmärryksensä on syvästi mystillinen ja perustuu siihen Kristukseen, joka on meissä. Kaikki dogmit saavat järkiperäisen selityksensä mystillisen Kristus-käsityksen valossa, ja Mrs. Kingsford on lujasti vakuutettu siitä, että kaikki uskonnot ovat oksia samasta puusta, ikuisesta jumalallisesta totuudesta, ja että niillä kaikilla on sisäinen esoteerinen puolensa. Kaikkia 'vapahtajia' ja ennen kaikkea Buddhaa hän pitää suuressa arvossa, väittäen vain, että Jeesus Kristus nosti totuuden tajunnan vielä korkeammalle tasolle, täten täydentäen Buddhan työn.

(P. E.)

Ruusu-Risti — syyskuu 1928


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia