H. P. Blavatsky

TODAT

Muutama rivi riittänee vastaukseksi kirjeenvaihtajanne "H. M:n" ivalliseen huomautukseen, joka koski mielipidettäni todeista. Tahdoin vain sanoa, että sen minkä kirjoitin Hunnuttomassa Isiksessä, kirjoitin luettuani eversti Marshallin teoksen A Phrenologist among the Todas, ja niin muodoin sanoin sen minkä, aiheellisesti tai ei, uskon olevan virheellinen esitys tuolta kirjoittajalta. Kun kirjoitin Idän psykologiasta, sen ilmiöistä ja harjoittajista, minulta olisi pitänyt hullunkurisesti puuttua tervettä järkeä, ellen olisi aavistanut sellaisia kieltoja ja vastaväitteitä kuin esitti "H. M." joka näkökulmasta. Miten tämän okkulttisen tiedon etsijää hyödyttäisi kohdata kaikenlaisten vaarojen, puutteenalaisuuksien ja esteiden kohtaaminen tiedon saamiseksi, jos hänellä ei päämääränsä saavutettuaan olisi kerrottavana tosiasioita, joista maallikot ovat tietämättömiä? Tavalliset matkustajat tai tarkkailijat ovat melko joukko arvostelijoita, vaikkapa tuo tri Carpenterin kaunistelevasti kutsuma "tieteellinen virkamies" tai "huomattava siviilihenkilö", kun avoimesti jokaista eurooppalaista, jolla ei ole jonkinlaista mystistä passia, estetään astumasta jokaiseen ortodoksiseen brahmalaiseen taloon tai pagodaan sisälle. Kuinka me teosofi-parat vapisemmekaan noiden nykyajan danielien halveksunnan edessä, kun etevin heistä ei ole koskaan kyennyt selittämään hindulaisten temppujentekijöiden tavallisimpia trikkejä, sanomattakaan mitään fakiirien ilmiöistä! Nuo tosi oppineet vastaavat spiritualistien todisteluun yhtä tylyllä halveksunnalla ja ottavat henkilökohtaisena loukkauksena kutsun osallistua jopa istuntoon.

Minun olisi pitänyt sen vuoksi jättää "todien" asia sikseen, mutta 15. päivän lehdessänne olleen "Entisen Madrasin virkamiehen" kirjeen johdosta minun oli pakko vastata siihen, sillä kirjoittaja luulee selvästi minun olevan valehtelija. Hän uhkaa minua sitä paitsi ukonvaajoin, jotka muuan toinen virkailija on piilottanut kirjastonsa kaappiin.

On kyllä ainutlaatuista, kuinka peitenimeen turvautuva ihminen joskus unohtaa olevansa herrasmies. Ehkä sellainen on tapa teidän sivistyneessä Englannissanne, missä tavat ja kasvatus sanotaan hoidetun erinomaisen tyylikkäästi. Mutta niin ei ole köyhällä, barbaarisella Venäjällä, jota kelpo joukko maanmiehiänne yrittää paraikaa tukahduttaa (jos voi). Tataarikasakkojen ja kalmukkien maassani mies, joka ryhtyy loukkaamaan toista, ei yleensä kätkeydy kilven taakse. Valitettavasti minun on sanottava näin paljon, mutta te olette sallinut minun olla, ilman pienintäkään syytä ja useissa tilanteissa, vapaasti kirjeenvaihtajienne solvattavana, ja olen varma, että te olette liian paljon kunnian mies kieltääksenne minulta vastauksen hyödyn. "Entinen Madrasin virkamies" asettuu rva Showersin kannalle tämän vihjaillessa, etten ole koskaan edes ollut Intiassa. Tämä tuo mieleeni viime vuoden herjauksen, joka oli lähtöisin "hengiltä", jotka puhuivat juhlitun meedion välityksellä Bostonissa ja saivat luottamusta monilla suunnilla.

Sen mukaan minä en ole venäläinen, en edes puhu venäjää, vaan olen pelkkä ranskalainen seikkailijatar. Niin paljon joidenkin suloisten "enkelien" erehtymättömyydestä! Aivan varmasti en aio nähdä vaivaa esittääkseni jollekin naamioiden taakse kätkeytyvistä parjaajistani, tästä tai toisesta maailmasta, Venäjän suurlähetystöjen minulle myöntämiä viisumeja, joita on puolisen tusinaa matkoiltani Intiaan ja takaisin. En liioin alennu osoittamaan niiden kirjeiden leimattuja kuoria, jotka olen saanut eri puolilta Intiaa.

Tuollainen syytös saa minut ainoastaan nauramaan, sillä sanani on varmasti yhtä luotettava kuin kenen tahansa muun. Sanon ainoastaan, että valitettavasti englantilainen virkamies, joka oli "viisitoista vuotta alueella", tietää vähemmän todeista kuin minä, joka hänen uskottelunsa mukaan en ole koskaan edes ollut Intiassa. Hän kutsuu gopuramia pagodan "torniksi". Miksei yhtä hyvin katoksi tai miksi muuksi tahansa? Gopuram on pyhä pylväs, pyramidin muotoinen portti, jonka kautta astutaan pagodaan, mutta olen toistuvasti kuullut ihmisten Etelä-Intiassa sanovan itse pagodaa gopuramiksi. Se voi olla kansan käyttämä huoleton ilmaisu, mutta kun käännymme Intian parhaiden sanakirjantekijöiden puoleen, saamme sille hyväksynnän. John Shakespear’in hindustanilais-englantilaisessa sanakirjassa (vuoden 1849 painos, s. 1727) gopuram käännetään "hindujen palvontatemppeliksi". Onko "Entinen Madrasin virkamies" tai kukaan muukaan hänen ystävistään koskaan kiivennyt sinne ylös sisälle tietääkseen, kuka tai mitä siellä on kätkössä? Jollei ole, silloin ehkä hänen heittonsa minulle oli hiukan hätiköity. Pahoittelen sitä, että olen järkyttänyt tuollaisen filologisen kielenpuhdistajan herkkyyttä, mutta en tosiaan käsitä, miksi puhuessaan todien temppeleistä – olipa heitä olemassa tai ei – edes brahmalainen guru ei voisi sanoa, että heillä on gopuraminsa? Ehkä hän tai joku muu loistava sanskritin ja muiden intialaisten kielten asiantuntija suo meille sanan etymologian?

Viittaako ensimmäinen tavu go eli gu näiden "tornien", niin kuin arvostelijani niitä nimittää, pyöreyteen (sillä sana go merkitsee jotakin pyöreää), tai sanaan gop, karjapaimen, joka antoi nimensä hindukastille ja oli yksi Krishnan, Go-pâlin, nimistä tarkoittaen karjapaimenta? Lukekoot nämä arvostelijat huolellisesti ev. Marshallin teoksen ja katsokoot, eikö paimenheimolla, jota hän katseli niin paljon ja josta hän huomasi niin vähän, jonka (tietysti eksoteerinen) palvonta liittyy pyhien lehmien ja puhvelien hoitoon, "jumalallisen nesteen" – maidon – jakeluun, ja jonka ilmeinen ihailu, kuten lähetyssaarnaajat meille kertovat, on niin suurta puhvelien osalta, että he kutsuvat niitä "Jumalan lahjaksi", eikö sillä voitaisi sanoa olleen gopuraminsa, vaikka viimeksi mainitut olivat vain karjanhoitokarsina, tirieri, kumpu, lyhyesti sanottuna, johon frenologian tutkija ryömi yksin yöllä erittäin vaivalloisesti – silti näkemättä tai löytämättä mitään. Koska hän ei löytänyt mitään, hän tuli siihen johtopäätökseen, että heillä ei ole mitään uskontoa, ei mitään ajatusta Jumalasta eikä palvonnasta. Jokseenkin yhtä järkeviin johtopäätöksiin voisi tulla tri W. B. Carpenter, jos hän olisi ryöminyt rva Showersin istuntohuoneeseen jonakin yönä, kun kaikki "enkelit" ja heidän vieraansa olivat häipyneet, ja oikopäätä raportoinut, että spiritualistien keskuudessa ei ole meedioita eikä ilmiöitä.

Ev. Marshallia pidän vähemmän dogmaattisena kuin hänen ihailijoitaan. Sentapaiset varovaiset sanonnat kuin "minä uskon", "en voisi päästä selville", "uskon sen olevan totta" kertovat hänen halustaan keksiä totuus, mutta tuskin todistavat hänen löytäneen sitä lopullisesti. Parhaimmillaan ilmenisi, että ev. Marshall uskoo jonkin asian olevan totta ja minä näen sen toisin. Hän luottaa lähetyssaarnaaja-ystäväänsä, ja minä uskon bramiini-ystävääni, joka kertoi minulle sen mitä olen kirjoittanut. Sitä paitsi esitän selvästi kirjassani (ks. Hunnuton Isis, teologia osa 2, s. 226):

"Heti kun asutuksen vyöry tuhosi heidän [todien] ylhäisen yksinäisyytensä… todat alkoivat muuttaa muille seuduille, jotka ovat yhtä tuntemattomia ja luoksepääsemättömiä kuin Nilgiri-kukkulat olivat aiemmin olleet."

Sen vuoksi todat, joista bramiini-ystäväni puhui ja joista kapt. W. L. D. O’Grady, Madras Branch Bankin entinen johtaja Ootacamundissa, kertoo nähneensä yksilöitä, eivät ole sen heimon degeneroituneita jäänteitä, joiden frenologisia kuhmuja ev. Marshall mittasi. Ja vieläpä sen, mitä viimeksi mainittu kirjoitti näistä, vahvistan henkilökohtaisen kokemukseni pohjalta olevan monissa yksityiskohdissaan virheellistä. Arvostelijani voivat pitää minua herkkäuskoisena, mutta se ei varmasti ole syy, miksi Madrasin entisten tai elävien virkamiesauktoriteettien pitäisi kohdella minua valehtelijana. Ei kapt. O’Grady, joka syntyi Madrasissa ja oli joksikin aikaa asettunut Nilgiri-kukkuloille, enkä minä tunnistanut ev. Marshallin kirjaan valokuvattuja yksilöitä todeiksi. Ne jotka me näimme, pitivät tummanruskeaa tukkaansa hyvin pitkänä ja he olivat paljon vaaleampia kuin badagat tai ketkä tahansa muut hindut, eivätkä he nimenomaan muistuta ev. Marshallin tyyppejä. "H. M." sanoo:

"Todat ovat ruskeita, kahvinvärisiä, kuten useimmat muut alkuasukkaat."

Appletonin Cyclopaediasta (vol. xii, s. 173) luemme:

"Nämä ihmiset ovat ihonväriltään vaaleita, heillä on voimakkaat juutalaisille tunnusomaiset piirteet ja monet olettavat heidän olevan yksi kadonneista heimoista."

"H. M." vakuuttaa, että todien asuttamat paikat eivät kuhise myrkkykäärmeitä tai tiikereitä. Mutta sama Cyclopaedia huomauttaa:

"Vuorilla on runsaasti kaikenlaisia villieläimiä, ja niiden joukossa on lukuisia elefantteja ja tiikereitä."

Mutta "entinen" (kuollut? – onko kirjeenvaihtajanne ruumiiton enkeli?) "Madrasin virkamies" saavuttaa naurettavuuden huipun, kun hän lopuksi ironiaan tarttuen sanoo:

"Kaikki hyvät henget, minkä asteiset tahansa, astraaliset tai elementaarit… estävät häntä [kapt. R. F. Burtonia] koskaan kohtaamasta Isistä – raju saattaisi olla paljastus!"

Ellei tuo sotilaallinen Nemesis panisi kovalle koetukselle jonkin politiikkojen johtaman amerikkalaisen sanomalehden vieraanvaraisuutta, hän ei varmasti voisi koskaan olla rajumpi kuin tuo Madrasin Grandison. Ja sitten ajatus, joka vihjaa, että minä väiteltyäni ja pilailtuani Euroopan ja Amerikan suurimpien auktoriteettien kanssa, alkaen Max Mülleristä ja päättyen positivisteihin, kirjani kummassakin osassa, kauhistuisin kapteeni Burtonia tai kaikkia Hänen Majesteettinsa kapteeneja – vaikka jokaisella olisi Armstrongin ase olkapäällään ja konekivääri taskussaan – on ehdottoman mahtava! Varatkoot he uhkauksensa ja terrorinsa kristillisiä maanmiehiäni varten.

Karkeasti sanottuna kuka tahansa kohtalaisen pintapuolinen ihminen (ja mitä tyhjempi päästään, sitä helpommin) voisi repiä Isiksen kappaleiksi sofisminsa ja otaksumansa auktoritatiivisen analyysin perusteella, mutta osoittaisiko se hänen olevan oikeassa ja minun väärässä? Vastatkoot kaikki muistitiedot hylätyistä, väärennetyistä, parjatuista ja pilkatuista ilmiöistä ja terrorisoiduista meedioista kolmenkymmenen vuoden ajalta minun puolestani. Minä ainakaan en ole sellainen, jota voidaan pelotella hiljaiseksi sellaisin taktiikoin, kuten "entinen Madras" voi aikanaan huomata. Eikä hän tule koskaan löytämään minua piileskelemästä salanimen takana, kun minulla on solvauksia esitettävänä. Olen aina ollut, kuten nytkin olen ja uskon että tulen vastaisuudessakin olemaan mielipiteitteni takana, pidetäänpä niitä kuinka epäsuosittuina tai virheellisinä tahansa, eikä Isossa Britanniassa ole riittävästi suihkuja sammuttamaan sitä hehkua, jonka turvin pysyn vakaumuksilleni uskollisena.

Vain yksi sanonta voi selittää myrskyn, joka on neljä kuukautta raivonnut The Spiritualistissa ev. Olcottia ja minua vastaan, ja se on ilmaistu tutussa ranskalaisessa sananparressa: "Quand on veut tuer son chien, on dit qu’il est enragé" [kun joku haluaa hukuttaa koiransa, hän sanoo sen olevan raivotautinen].

New York, 24.3.1878

Lähde: Lontoon Spiritualist

Suomennos Pirkko Carpelan 2011


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia