H. P. Blavatsky

Uskonto ja rukous

Ei kukaan ihmisystävä eikä niin muodoin salatieteilijä hetkeksikään uneksisi ihmiskunnasta, joka olisi ilman minkäänlaista uskontoa. Yksin Euroopan nykypäivien uskonto, joka rajoittuu pyhäpäiviin, on parempi kuin uskonnottomuus. Mutta jos, niin kuin Bunyan sanoo, "uskonto on paras sota-asu, mikä ihmisellä olla voi", on se varmasti samalla "huonoin vaippa" tätä "vaippaa" ja väärää uskonnollisuutta vastaan taistelevat okkultistit ja teosofit. Todellinen ihanteellinen jumaluus, ainoa elävä Jumala luonnossa, ei ihmisten palvonnassa koskaan voi kärsiä vahinkoa, jos vedetään syrjään se ulkonainen vaippa, minkä ihmisen mielikuvitus on kutonut ja papin taitava, valtaa ja herruutta ahnehtiva käsi on jumaluuden yli heittänyt. Tämän vuosisadan alkaessa on lyönyt hetki, jolloin kunkin kansan "korkein Jumala" on syöstävä valtaistuimelta Ainoan Yleismaailmallisen Jumaluuden hyväksi — sen Jumalan, joka on Muuttumattoman Lain, ei hyvyyden Jumala, Oikeudellisen Koston, ei anteeksiannon Jumala, sillä anteeksianto kannustaa vain pahaan tekoon ja sen uudistamiseen. Suurin rikos, mitä koskaan on ihmiskuntaa vastaan tehty, suoritettiin sinä päivänä, jolloin ensimmäinen pappi sommitteli ensimmäisen rukouksen, joka tähtäsi itsekkääseen tarkoitukseen. Jumala, jonka suosio on saavutettavissa katalasti rukoilemalla, että hän "siunaisi" valloittajan aseet sekä lähettäisi häviöön ja kuolemaan tuhansittain tämän vihollisia — veljiä; jumaluus, josta voidaan otaksua, että se kallistaa korvansa ylistyslauluille, joihin on sekoitettu pyyntöjä "hyvästä, suosiollisesta tuulesta" omalle itselle, joka tuuli luonnollisesti on yhtä haitallinen toisille, vastakkaisesta suunnasta tuleville merenkulkijoille — tämä käsitys Jumalasta on kasvattanut ihmisen itsekkyyden huippuunsa ja samalla riistänyt häneltä hänen itseluottamuksensa. Rukous on jalostava teko silloin, kun se on mahtava tunne, sydämemme syvyydestä pulppuava, polttava toive toisten ihmisten hyväksi ja kun se on kokonaan vapaa kaikista itsekkäistä, persoonallisista tarkoituksista; "tuonpuoleisen" kaipaus on ihmisessä luonnollinen ja pyhä vain sillä ehdolla, että tuosta autuudesta toisetkin tulisivat osallisiksi. "Pakanallisen" Sokrateen sanat ovat ymmärrettävissä, kun hän syvässä mutta oppimattomassa viisaudessaan selitti:

"Meidän tulisi rukoilla siunausta kaikille yleensä, sillä jumalat tietävät parhaiten, mikä meille on hyväksi."

Mutta virallinen rukous — julkisen onnettomuuden torjumiseksi tai jonkun ainoan yksilön hyväksi välittämättä tuhansia uhkaavista häviöistä — on kaikista halpamaisin rikos, lukuun ottamatta sitä, että se on julkeaa hävyttömyyttä ja taikauskoa.

Ruusu-Risti — tammikuu 1929


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia