H. P. Blavatsky
KREIVI ST. GERMAIN
Aika ajoin Euroopassa on esiintynyt tiettyjä ihmisiä, joiden älylliset kyvyt, loistava keskustelutaito ja mystiset elämäntavat ovat hämmästyttäneet kovasti suurta yleisöä. Tähän kopioitu artikkeli All the Year Round -aikakauslehdestä kertoo yhdestä tuollaisesta ihmisestä – kreivi St. Germainista. Hargrave Jenningsin erikoisessa teoksessa The Rosicrucians [Ruusuristiläiset] kuvataan erästä toista, tiettyä Signor Gualdia, joka oli kerran venetsialaisen seurapiirin yleisenä puheenaiheena. Kolmas oli historiallisena hahmona tunnettu Alessandro di Cagliosto, jonka nimestä katolilaisten sepittämä elämäkerta on tehnyt synonyymin halpamaisuudelle. Tässä ei nyt verrata näitä kolmea yksilöä toisiinsa tai tavallisiin ihmisiin. Kopioimme lontoolaisen aikalaisemme artikkelin aivan toisessa tarkoituksessa. Tahdomme osoittaa, kuinka matalamielisesti jotakuta persoonallista henkilöä panetellaan ilman vähäisintäkään syytä – ellei sitä tosiasiaa, että henkilö on terävämpi järjeltään ja perehtyneempi luonnonlakien salaisuuksiin, voida tulkita riittävänä yllykkeenä parjaajan kynän ja juoruajan kielen liikkeelle saamiseksi. Lukija huomatkoon tarkoin sen mikä seuraa. All the Year Roundin kirjoittaja sanoo:
Tämän kuuluisan seikkailijan [kreivi St. Germainin] oletetaan olleen unkarilainen syntyjään, mutta hän itse verhosi elämänsä alkuosan huolellisesti salaperäisyyteen. Hänen henkilönsä ja samoin hänen arvonimensä herättivät uteliaisuutta. Hänen ikäänsä ei tiedetty, ja myös hänen syntyperänsä oli hämärän peitossa. Saamme hänestä ensimmäisen vilahduksen Pariisissa, 125 vuotta sitten, hänen hurmatessaan hovin ja kaupungin maineellaan. Hämmästynyt Pariisi näki miehen – ilmeisesti keski-ikäisen – joka eli loistavaan tyyliin, joka kävi päivälliskutsuilla, missä hän ei syönyt mitään, mutta puhui lakkaamatta ja poikkeuksellisen lahjakkaasti kaikista ajateltavissa olevista aiheista. Hänen äänensävynsä oli ehkä liian voimakas – kuuluen miehelle, joka tiesi täydellisesti, mitä oli puhumassa. Oppineena, joka puhui kaikkia sivistyskieliä ihailtavasti, suurena muusikkona ja erinomaisena kemistinä hän esitti ihmeolennon osaa, ja esitti sitä täydellisesti.
Vakuuttavasti tai jopa julkeasti hän lausui varmoja mielipiteitä sen ajan asioista ja puhui lisäksi epäröimättä 200 vuotta vanhoista tapahtumista. Hänen kaskunsa kaukaisista tapahtumista olivat merkillisen yksityiskohtaisia. Hän puhui Frans I:n hovin tapahtumista ikään kuin olisi nähnyt ne. Hän kuvasi tarkoin kuninkaan ulkonäköä matkien hänen ääntään, esiintymistapaansa ja kieltään ja vakuuttaen perusteellisesti erään silminnäkijän. Samaan tyyliin hän ihastutti kuulijoita miellyttävillä kertomuksilla Ludvig XIV:stä ja viihdytti heitä elävillä kuvauksilla seuduista ja henkilöistä. Tuskin kertoen monin sanoin olleensa itse läsnä silloin, kun nuo tapahtumat sattuivat, hänen onnistui kuitenkin antaa erittäin havainnollinen vaikutelma… ja jos hänen tarkoituksenaan oli hämmästyttää, hän onnistui siinä täysin.
Hurjat kertomukset kulkivat St. Germainin vanavedessä. Hänen kerrottiin olleen 300 vuotta vanha ja pidentäneen elämäänsä erinomaisen eliksiirin avulla. Pariisi oli hulluna häneen. Häneltä kysyttiin jatkuvasti salaisuutta hänen pitkäikäisyyteensä. Hän oli uskomattoman taitava vastauksissaan kieltäen koko kyvyn tehdä vanhat ihmiset jälleen nuoriksi. Vaivihkaa hän silti vakuutti omaavansa salaisuuden, miten estää ihmiskehon rappeutuminen. Ruokavalio, hän väitti, oli hänen uskomattoman eliksiirinsä ohella todellinen pitkän elämän salaisuus. Määrätietoisesti hän kieltäytyi syömästä mitään muuta ruokaa kuin sellaista, mikä oli erityisesti valmistettu häntä varten – kaurahiutaleista ja -ryyneistä ja valkoisesta kananlihasta. Tärkeissä tilaisuuksissa hän joi hiukan viiniä ja valvoi niin kauan kuin joku jaksoi kuunnella häntä, mutta varautui huolellisesti vilustumista vastaan.
Naisille hän antoi mystistä kosmetiikkaa, jotta heidän kauneutensa säilyisi ennallaan. Miehille hän puhui avoimesti menetelmästään muuttaa metalleja ja tietystä prosessista sulattaa tusinan verran pieniä timantteja yhdeksi suureksi kiveksi. Näitä ällistyttäviä väitteitä tukivat hänen ilmeisen loputon varallisuutensa sekä hänen harvinaisen kokoinen ja upea jalokivikokoelmansa.
Aika ajoin tämä outo olento ilmestyi Euroopan eri pääkaupunkeihin eri nimisenä, kuten markiisi de Montferrat, kreivi Bellamare Venetsiassa; chevalier Schoening Pisassa; chevalier Weldon Milanossa; kreivi Soltikoff Genovassa; kreivi Tzarogy Schwalbachissa ja lopulta kreivi St. Germain Pariisissa. Haagissa hänelle tapahtuneen suuren onnettomuuden jälkeen hän ei enää näyttänyt niin rikkaalta kuin aiemmin, ja toisinaan vaikutti siltä kuin hän olisi etsinyt onneaan.
Tournayssa häntä "haastatteli" maineikas chevalier Seigalt, joka tapasi hänet pukeutuneena armenialaiseen kaapuun ja suippohattuun. Hänellä oli pitkä, vyötärölle ulottuva parta ja kädessään norsunluusauva – täydellinen henkienmanaajan varustus. St. Germainia ympäröi lukematon määrä pulloja, ja hän oli valmistamassa jotain salaperäistä kemian keinoin. Seingaltin ollessa huonovointinen kreivi tarjoutui lääkitsemään häntä ilmaiseksi ja antamaan hänelle ihmelääkettä, joka näytti olleen eetteriä. Mutta tämä kieltäytyi monin kohteliain sanoin.
Sitten on kahden ennustajan tapaus. Kun St. Germainin ei sallittu toimia lääkärinä, hän päätti osoittaa kykynsä alkemistina. Hän otti kahdentoista pennin kolikon toiselta taikurilta, pani sen tulisille hiilille ja työskenteli puhallusputken kanssa. Kolikko suli ja sai jäähtyä. "Nyt", sanoi St. Germain, "ottakaa rahanne jälleen." "Mutta sehän on kultaa!" "Puhtainta kultaa." Taikuri numero 2 ei uskonut muutokseen ja piti koko toimenpidettä kepposena. Silti hän pani rahan taskuunsa ja näytti sen lopulta kuuluisalle marsalkka Keithille, Neuchatelin kuvernöörille.
St. Germainin harrastaessa värjäystä ja etsiessä muita valmistussuunnitelmia hän ilmaantui Pietariin, Dresdeniin ja Milanoon. Kerran hän joutui vaikeuksiin, ja häntä pidäteltiin Piemonten pikkukaupungissa vekselin protestoinnin vuoksi. Hänpä veti esille sadantuhannen kruunun arvoiset jalokivet, maksoi paikan päällä ja ärjyi kaupunginjohtajalle kuin taskuvarkaalle, niin että hänet vapautettiin kunnioittavin anteeksipyynnöin.
Pieniä epäilyksiä on olemassa, että kerran hänen Venäjällä oleskelunsa aikana hän esitti tärkeää osaa vallankumouksessa, joka asetti Katariina II:n valtaistuimelle. Tämän näkemyksen tueksi paroni Gleichen mainitsee erikoisen huomionosoituksen, jonka kreivi Aleksei Orloff soi St. Germainille Livornossa v. 1770, ja huomautuksen, jonka ruhtinas Grigorij Orloff esitti Onspachin rajakreiville hänen vieraillessaan Nürnbergissä.
Loppujen lopuksi, kuka St. Germain oli? – Portugalin kuninkaan vai portugalinjuutalaisen poika? Vai kertoiko hän vanhoina päivinään totuuden suojelijalleen ja innokkaalle ihailijalleen, Hesse-Kasselin prinssi Kaarlelle? Hänen viimeisen ystävänsä kertomuksen mukaan hän oli Transilvanian ruhtinas Rakoczyn ja tämän ensimmäinen vaimon Tekelyn poika. Hänet vietiin pikkulapsena viimeisen Medicin suojelukseen. Kun hän täysikasvuisena kuuli, että hänen kaksi veljeään, rothenburgilaisen prinsessa Hesse Rheinfelsin pojat, olivat saaneet St. Kaarlen ja St. Elizabethin nimet, hän päätti ottaa heidän pyhän veljensä nimen St. Germanus.
Mikä sitten on totuus? Se on ainakin varmaa, että hän oli viimeisen Medicin protégé, suojatti. Prinssi Kaarle näyttää valittaneen hänen kuolemaansa, joka tapahtui v. 1783. Hän kertoo meille vilpittömin mielin, että St. Germain sairastui suorittaessaan värikokeitaan Ekrenfordessa ja kuoli pian sen jälkeen huolimatta lukemattomista lääkkeistä, jotka hänen oma yksityinen apteekkinsa oli hänelle valmistanut. Frederik Suuri, joka skeptisyydestään huolimatta oli omituisen kiinnostunut astrologeista, sanoi hänestä: "Tässä on mies joka ei kuole." Mirabeau lisää nasevasti: "Hän oli aina huoleton veikko, joka lopulta, edeltäjiensä tavoin, huomasi sentään kuolla."
Kysymme nyt, mikä todisteen häivä tässä annetaan joko siitä että St. Germain oli "seikkailija" ja että hänen tarkoituksenaan oli "esittää ihmeolennon osaa" tai että hän yritti rikastua hyväuskoisten kustannuksella. Pienintäkään merkkiä ei ole siitä, että hän olisi ollut jotain muuta kuin miltä hän näytti, eli hänellä oli hyvä syy pysyä tosiaan seurapiireissä. Hän väitti tietävänsä, kuinka sulattaa pieniä timantteja suuriksi ja muuttaa metalleja, ja hän tuki "väitteitään" omistamallaan ilmeisen loputtomalla varallisuudella sekä harvinaisen kokoisella ja upealla jalokivikokoelmalla. Ovatko seikkailijat tällaisia? Nauttivatko huijarit Euroopan viisaimpien valtiomiesten ja jalosukuisten luottamusta ja ihailua vuosikausia, osoittamatta edes kuollessaan mitään sellaista, että he olivat vailla ansioita?
Jotkut tietosanakirjantoimittajat (ks. New American Cyclopaedia, xiv, 266) sanovat: "Hänen oletetaan toimineen suurimman osan elämästään vakoojana hoveissa, joissa hän oleskeli." Mutta mihin todisteisiin tämä oletus perustuu? Onko kukaan löytänyt siitä mitään tietoa noiden hovien salaisten arkistojen virallisista asiakirjoista? Ei sanaakaan, ei vähäisintäkään tosiasiaa tämän halpamaisen herjauksen tueksi ole koskaan löytynyt. Se on yksinkertaisesti pahansuopa valhe. Se kohtelu, jonka tämä suuri mies, tämä intialaisten ja egyptiläisten hierofanttien oppilas, tämä idän salaisen viisauden mestari, on saanut osakseen länsimaisilta kirjoittajilta, on häpeätahra ihmisluonnolle. Ja siten on typerä maailma käyttäytynyt jokaista muuta henkilöä kohtaan, joka St. Germainin tavoin on käynyt uudelleen sen luona pitkän tutkimiselle omistetun eristäytyneisyyden jälkeen. Tällaisen henkilön kertomukset ovat täynnä esoteerista viisautta, ja hän toivoo voivansa parantaa maailman ja tehdä sen viisaammaksi ja onnellisemmaksi.
Eräs toinenkin näkökulma on huomionarvoinen. Edellä oleva selostus ei anna mitään yksityiskohtia mystisen kreivin viimeisistä hetkistä tai hänen hautajaisistaan. Eikö ole mieletöntä olettaa, että jos hän todella kuoli mainittuna hetkenä ja mainitussa paikassa, hänet olisi haudattu ilman juhlamenoja, virallista johtoa ja viranomaisten rekisteröintiä, jotka liittyvät hänen luokkansa ja maineensa ihmisten hautajaisiin? Missä nämä tiedot ovat? Hän poistui yhteiskunnan näkyvistä yli vuosisata sitten, mutta mitään muistelmia siitä ei ole. Ihminen, joka eli siten julkisuuden täydessä loisteessa, ei ole voinut kadota, jos hän todella kuoli silloin ja siellä, jättämättä mitään jälkeä taakseen. Sitä paitsi tähän asiaan meillä on selvä todiste, että hän eli useita vuosia vuoden 1784 jälkeen. Hänellä sanotaan olleen erittäin tärkeä neuvottelu Venäjän keisarinnan kanssa v. 1785 tai 1786, ja hänen kerrotaan ilmestyneen ruhtinatar Lamballe´lle, kun tämä oli tuomioistuimen edessä, vähän ennen kuin hänet surmattiin ja teurastajapoika katkaisi hänen päänsä. Hän ilmestyi myös Jeanne Dubarrylle, Ludvig XV:n rakastajattarelle, tämän odottaessa Pariisissa mestauslavalla giljotiinin iskua vuoden 1793 kauhun päivinä.
Eräällä Venäjällä asuvalla Seuramme arvostetulla jäsenellä on hallussaan erittäin tärkeitä asiakirjoja kreivi St. Germainista, ja tämän nykyaikojen suurimman henkilöhahmon maineen puhdistamiseksi toivotaan, että kauan kaivatut mutta kadoksissa olleet yhteydet hänen historiansa ketjussa voidaan esittää pian maailmalle näiden palstojen välityksellä.
Lähde:
Theosophist, Vol. II, No. 8, May 1881
Suomentanut Pirkko Carpelan
Alkukielinen artikkeli COUNT ST. GERMAIN