H. P. Blavatsky

HENOKIN KIRJA 

KRISTINUSKON ALKUPERÄ JA PERUSTA

 

Kirjoittaessaan suuren osan Merkabaa juutalaiset, tai paremminkin heidän synagogansa, hylkäsivät Henokin kirjan joko siksi, että se ei alusta alkaenkaan sisältynyt heprealaiseen kaanoniin, tai sitten, kuten Tertullianos ajatteli,

…juutalaiset hylkäsivät sen, kuten kaikki muutkin kirjoitukset, jotka puhuvat Kristuksesta. [Book of Enoch, arkkipiispa Laurencen käännös, johdanto, s. v.]

Mutta kumpikaan syy ei ole todellinen. Synedrionilla, suurella neuvostolla, ei voinut olla mitään tekemistä sen kanssa yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli enemmän maaginen kuin puhtaasti kabbalistinen teos. Nykyiset sekä roomalaiskatoliset että protestanttiset teologit luokittelevat sen apokryfisten teosten joukkoon. Kuitenkin Uudessa testamentissa, erityisesti Apostolien teoissa ja epistoloissa vilisee käsitteitä ja oppeja, jotka erehtymätön Rooman kirkko sekä muut kirkot ovat nyt hyväksyneet ja vakiinnuttaneet dogmeina. Siellä on jopa kokonaisia lauseita, jotka on otettu sanatarkasti Henokista tai "vale-Henokista", joka kirjoitti tuolla nimellä aramean tai syyrian-kaldean kielellä, kuten piispa Laurence, etiopiankielisen tekstin kääntäjä vakuuttaa.

Kirjalliset varkaudet ovat niin räikeät, että The Evolution of Christianityn tekijän, joka toimitti piispa Laurencen käännöksen, oli pakko tehdä joitakin paljon puhuvia huomautuksia johdantokappaleeseen. Sisältö osoittaa, [Eurooppa ei tuntenut Henokin kirjaa tuhanteen vuoteen, kun Bruce löysi Etiopiasta muutamia sen etiopiankielisiä kopioita. Arkkipiispa Laurence käänsi sen vuonna 1821 Oxfordin yliopiston teksteistä.] että tämä kirja on kirjoitettu ennen kristillistä kautta (onko se kaksi vai kaksikymmentä vuosisataa ennen, sillä ei ole merkitystä). Toimittaja väittää aivan oikein, että se on

…joko suuren heprealaisen profeetan inspiroima ennustus, joka ennustaa ihmeen täsmällisesti Jeesus Nasarealaisen tulevia opetuksia, tai seemiläinen sepitelmä, joka lainasi käsitteensä ihmisen Pojan voittoisasta paluusta, Hänen, joka asettui tuomioistuimelle riemuitsevien pyhimysten ja vapisevien syntisten, iankaikkista onnea tai ikuista kadotusta odottavien keskelle. Hyväksytäänpä nämä taivaalliset näyt sitten inhimillisinä tai jumalallisina, niillä on ollut niin suunnaton vaikutus ihmiskunnan kohtaloon lähes kaksi tuhatta vuotta, että uskonnon rehelliset ja puolueettomat totuudenetsijät eivät voi enää lykätä tutkimuksiaan Henokin kirjan suhteesta kristinuskon ilmestykseen tai kehitykseen. [Main. teos, s. 20.]

Henokin kirja

…kertoo myös luonnonvoimien yliluonnollisesta ohjauksesta, voimien, jotka yksilöllisten enkelien toiminnan avulla hallitsevat tuulia, merta, rakeita, pakkasta, kastetta, salamointia ja ukkosta. Langenneiden pääenkelien nimet annetaan myös. Niiden joukosta tunnemme joitakin näkymättömiä voimia, joita mainitaan [maagisissa] loitsuissa, joita on kaiverrettu heprealais-kaldealaisiin savikuppeihin. [Em. paikka.]

Näissä kupeissa on myös sana halleluja, joka osoittaa, että

…sanasta, jota muinaiset syyrialais-kaldealaiset kiihkeästi käyttivät, on tullut kielen vaihtelujen kautta nykyajan herätyssaarnaajien tunnussana. [Main. teos, s. 14, alaviite.]

Toimittaja esittää tämän jälkeen 57 säettä Evankeliumien ja Apostolien tekojen eri osista rinnakkain Henokin kirjan kohtien kanssa ja sanoo:

Teologien huomio on keskittynyt Juudaksen epistolatekstiin, koska tekijä erityisesti mainitsee profeetan. Mutta monet yhteensattumat Henokin ja Uuden Testamentin kielessä ja ajatuksissa, kuten vertaamamme kohdat paljastavat, osoittavat selvästi, että seemiläisen Miltonin teos oli se erehtymätön lähde, josta evankelistat ja apostolit tai ne, jotka kirjoittivat heidän nimissään, lainasivat käsityksensä ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, kuolemattomuudesta, kadotuksesta sekä vanhurskauden universaalisesta valtakunnasta ihmisen Pojan ikuisen vallan alaisena. Tämä evankelinen plagiaatti huipentuu Johanneksen ilmestyksessä – jossa Henokin näyt muokkautuvat kristinuskoksi – muunnelmaan, josta puuttuu Ilmestyskirjan ennustuksen suuren mestarin suurenmoinen yksinkertaisuus, mestarin, joka ennusti vedenpaisumusta edeltäneen patriarkan nimissä. [Main. teos, s. 35.]

Totuuden vuoksi hypoteesin olisi pitänyt ainakin esittää, että Henokin kirja nykyisessä muodossaan on vain kopio – lukuisine kristinuskoa edeltävine ja seuraavine lisäyksineen – paljon vanhemmista teksteistä. Nykyinen tutkimus meni niin pitkälle huomautuksessaan, että Henok saadaan luvussa 71 jakamaan päivä ja yö kahdeksaantoista osaan ja esittämään, että vuoden pisin päivä muodostuu näiden 18 osan 12 osasta, kun sitä vastoin 16 tunnin pituista päivää ei voinut olla Palestiinassa. Kääntäjä, arkkipiispa Laurence, huomauttaa:

…seudun, jossa tekijä asui, on täytynyt olla enemmän kuin 45 astetta pohjoista leveyttä, missä pisin päivä on 15,5 tuntia, ei kuitenkaan korkeammalla kuin ehkä 49 astetta, missä pisin päivä on täsmälleen 16 tunnin pituinen. Niinpä maa, missä hän kirjoitti, sijaitsee vähintään niin korkealla kuin Kaspian ja Mustan meren pohjoinen alue… Henokin kirjan tekijä oli ehkä jonkin sellaisen heimon jäsen, jonka Shalmaneser vei pois ja asetti asumaan "Goosen-joen varrelle Halahiin ja Haboriin sekä Medeksen kaupunkeihin". [Main. teos, s. 13.]

Lisäksi tunnustetaan, että

Ei voida osoittaa, että sisältö todistaa Vanhan Testamentin paremmaksi kuin Henokin kirjaHenokin kirja opettaa Ihmisen Pojan, Valitun, Messiaan, aikaisempaa olemassaoloa, olennon, joka "alusta alkaen oli salassa, [Seitsemäs prinsiippi, ensimmäinen vuodatus [H.P.B.].] ja jonka nimeä huudettiin avuksi henkien Herran läsnä ollessa, ennen kuin aurinko ja merkit luotiin". Tekijä viittaa myös toiseen voimaan, joka oli maan vetten päällä tuona päivänä" – ilmeinen viite Genesiksen 1:2 kieleen. [Main. teos, s. 37 ja 40.] [Me väitämme, että se pätee myös hindujen nârâyanaan, "vesillä liikkujaan".] Siten meillä on henkien Herra, Valittu ja kolmas voima ennustamassa nähtävästi tämän tulevan ajan kolmiyhteyttä [toisin sanoen trimûrtia]. Mutta vaikka Henokin kuvitellulla Messiaalla epäilemättä oli tärkeä vaikutus alkukäsityksiin ihmisen Pojan jumaluudesta, emme voi tunnistaa hänen epäselvää viittaustaan toiseen "voimaan" aleksandrialaisen koulun kolminaisuusoppeineen, varsinkaan kun "voiman enkeleitä" vilisee Henokin näyissä. [Main. teos, s. 40 ja 41.]

Okkultisti voisi kyllä tunnistaa kyseisen "voiman". Toimittaja päättää merkilliset ajatuksensa lisäämällä:

Tähän mennessä olemme saaneet tietää, että Henokin kirjan julkaisi ennen kristillistä kautta jokin suuri tuntematon seemiläinen [?] rotu, joka uskoen olevansa inspiroitu jälkiprofeetallisena aikana lainasi vedenpaisumusta edeltäneen patriarkan [Joka kuvaa "aurinko"- tai manvantarista vuotta [H.P.B.].] nimen todistamaan oman hurmahenkisen ennustuksensa messiaanisesta kuningaskunnasta. Ja koska hänen hämmästyttävä kirjansa sisältää vapaasti osan Uutta Testamenttia, siitä seuraa, että ellei tekijä ollut inspiroitu profeetta, joka ennusti kristinuskon opetukset, hän oli näkyjä näkevä intoilija, jonka illuusiot evankelistat ja apostolit hyväksyivät ilmestyksinä – vaihtoehtoisia johtopäätelmiä, jotka sekoittavat kristinuskon jumalallisen tai inhimillisen alkuperän. [Main. teos, s. 41 ja 42.]

Mistä kaikesta seuraa saman toimittajan sanoin:

…keksintö, että väitetyn ilmestyksen kieli ja ajatukset tavataan aikaisemmasta teoksesta, jonka evankelistat ja apostolit hyväksyivät inspiroituina, mutta jonka nykyiset teologit sijoittavat apokryfisten teosten joukkoon. [Main. teos, s. 48.]

Tämä selittää myös Oxfordin kirjaston kunnianarvoisien kirjastonhoitajien haluttomuuden julkaista Henokin kirjan etiopiankielinen teksti.

Henokin kirjan ennustukset ovat todella profeetallisia, mutta ne tarkoittavat seitsemästä juurirodusta viittä ja ne sisältävät niiden aikakirjat – kaiken tähdätessä kahden viimeisen salassa pitämiseen. Siten englanninkielisen käännöksen toimittajan huomautus, että

Luku 92 ilmoittaa sarjan ennustuksia, jotka ulottuvat Henokin omasta ajasta noin tuhat vuotta kauemmaksi kuin nykyinen sukupolvi, [Main. teos, s. 23.]

on väärä. Ennustukset ulottuvat nykyisen rotumme loppuun, ei vain "tuhat vuotta" tämän jälkeen. Hyvin oletettavaa, että

[Kristinuskon] Kronologisessa järjestelmässä päivää vastaa [satunnaisesti] 100 ja viikkoa 700 vuotta. [Edellä mainittu paikka.]

Mutta tämä on mielivaltainen ja mielikuvituksellinen järjestelmä, jonka kristityt omaksuivat sovittaakseen raamatullisen kronologian tosiasioihin ja teorioihin, eikä se vastaa alkuperäistä ajatusta. "Päivät" vastaavat sivurotujen määrittämättömiä ajanjaksoja ja "viikot" alarotuja, ja ilmaus, jota ei edes ole englanninkielisessä käännöksessä, viittaa puolestaan juurirotuihin. Lisäksi virke sivun 150 lopussa:

Myöhemmin, neljännellä viikolla…nähdään pyhän ja vanhurskaan näyt, järjestys sukupolvi sukupolvelta tapahtuu, [92:9.]

on aivan virheellinen. Alkuperäistekstissä sanotaan: "järjestys sukupolvi sukupolvelta oli tapahtunut maan päällä" jne., toisin sanoen sen jälkeen, kun ensimmäinen ihmisrotu, joka syntyi todellakin inhimillisellä tavalla, oli ilmaantunut kolmannessa juurirodussa, muutos, joka muuttaa kokonaan merkityksen. Mitä tulee käännöksessä esitettyihin asioihin – kuten myös hyvin todennäköisesti etiopialaiseen tekstiin, koska jäljennöksiä on peukaloitu pahasti – kaikki se, mikä oli tapahtuva tulevaisuudessa, on saamamme tiedon mukaan menneessä aikamuodossa alkuperäisessä kaldeankielisessä käsikirjoituksessa. Eikä se ole profetia vaan kertomus siitä, mitä oli jo tullut tapahtumaan. Kun Henok alkaa "puhua kirjasta", [Main. teos, 92:4.] hän lukee suuren näkijän antaman selostuksen, eivätkä ennustukset ole hänen omiaan vaan näkijän. Henok [Enoch] tai EnoV chion merkitsee "sisäistä silmää" eli näkijää. Siten jokaista profeettaa ja adeptia voitaisiin kutsua "EnoV chioniksi" hänen tulematta vale-Henokiksi. Mutta tässä näkijä, joka kokosi puheena olevan Henokin kirjan, huomataan selvästi lukemassa julki kirjasta:

…olen syntynyt seitsemäntenä ensimmäisellä viikolla [ensimmäisen alarodun seitsemäs haara eli sivurotu sen jälkeen, kun fyysinen lisääntyminen oli alkanut, nimittäin kolmannessa juurirodussa]… Mutta minun jälkeeni toisella viikolla [toinen alarotu] nousee [nousi, mieluummin] suuri pahuus…ensimmäisen loppu tapahtuu tuolla viikolla, jolla ihmiskunta on turvassa. Mutta kun ensimmäinen on lopussa, epäoikeudenmukaisuus kasvaa… [Main. teos, 42:4-7.]

Käännettynä siinä ei ole mitään merkitystä. Esoteerisen tekstin mukaan se merkitsee yksinkertaisesti, että ensimmäisen juurirodun loppu tulee kolmannen juurirodun toisen alarodun aikana, jonka ajanjakson aikana ihmiskunta on turvassa. Tämä ei lainkaan viittaa raamatulliseen vedenpaisumukseen. Säe 10 puhuu kuudennesta viikosta [kolmannen juurirodun kuudes alarotu], kun

…kaikki ne, jotka ovat siinä, pimennetään, heidän kaikkien sydämet unohtavat viisauden [jumalallinen tieto häviää] ja siinä ihminen nousee.

Jostakin omasta mystisestä syystään tulkitsijat panevat tämän "ihmisen" merkitsemään Nebukadnesaria. Hän on todellisuudessa puhtaan inhimillisen Rodun (allegorisen synnyttämiseen lankeamisen jälkeen) ensimmäinen hierofantti, joka valittiin säilyttämään devojen (enkelien tai elohimien) viisaus. Hän on ensimmäinen "Ihmisen Poika", joka on mânushin (ihmisten) ensimmäisen inhimillisen koulun jumalallisille vihityille annettu salaperäinen nimi aivan kolmannen juurirodun lopussa. Häntä kutsutaan myös Vapahtajaksi, koska hän muiden hierofanttien tapaan pelasti Valitun ja Täydellisen suurelta geologiselta palolta jättäen ne, jotka seksuaalisessa aistillisuudessaan unohtivat muinaisen viisauden, menehtymään lopun luonnonmullistuksessa. [Jokaisen juurirodun lopussa tulee luonnonmullistus vuorotellen vedestä tai tulesta. Heti "synnyttämiseen lankeamisen" jälkeen kolmannen juurirodun kuona – ne, jotka vajosivat aistillisuuteen pudottuaan jumalallisten opettajien opetuksesta – hävitettiin, minkä jälkeen syntyi neljäs juurirotu, jonka lopussa tapahtui viimeinen vedenpaisumus. (Ks. "Jumalan pojat", Hunnuton Isis, Tiede osa 2, s. 365.)]

Ja sen ["kuudennen viikon" eli kuudennen alarodun] loppuessa hän polttaa valtatalon [puolet maapalloa tai silloin asutun mantereen] tulella, ja koko valitun juuren rotu hajotetaan. [Main. teos, 12:11.]

Edellä oleva koskee valittuja vihittyjä, eikä ollenkaan juutalaisia, oletettua valittua kansaa, tai Baabelin vankeutta, kuten kristityt teologit ovat tulkinneet. Kun Henok tai hänen ikuistajansa mainitessaan "syntisten tuomion" täytäntöönpanon useina eri viikkoina [Main. teos, 92:7, 11, 13, 15.] sanoo, että "jumalattomien jokainen teko häviää koko maan päältä" tänä neljäntenä aikana (neljäs juurirotu), se voi tuskin todellakaan koskea Raamatun yhtä erityistä vedenpaisumusta, vielä vähemmin vankeutta.

Tästä seuraa, että koska Henokin kirja käsittää manvantaran viisi rotua ja muutamia viittauksia kahteen viimeiseen, se ei sisällä "raamatullisia ennustuksia" vaan yksinkertaisesti tosiasioita, jotka on otettu idän salaisista kirjoista. Toimittaja tunnustaa lisäksi, että

Kuusi edellistä säettä, nimittäin säkeet 13, 14, 15, 16, 17 ja 18, on otettu yhdeksännentoista luvun 14. ja 15. säkeen välistä, mistä ne ovat löydettävissä käsikirjoituksesta. [Main. teos, s. 152.]

Tämän mielivaltaisen siirron takia hän on saanut aikaan vielä pahemman sekaannuksen. Kuitenkin hän on aivan oikeassa sanoessaan, että Evankeliumien ja jopa Uuden Testamentin opit on otettu kokonaisuudessaan Henokin kirjasta, sillä tämä on yhtä ilmeistä kuin aurinko taivaalla. Kaikki Mooseksen kirjat mukailtiin mainittuihin tosiasioihin sopiviksi. Tämä selittää, miksi heprealaiset kieltäytyivät ottamasta kirjaa kaanoniinsa, aivan kuten kristityt ovat myöhemmin kieltäytyneet hyväksymästä sitä kanonisiin teoksiinsa. Se tosiasia, että apostoli Juudas ja monet kristityt isät viittasivat siihen ilmoituksena ja pyhänä kirjana, on kuitenkin loistava osoitus siitä, että varhaiskristityt hyväksyivät sen.

Oppineimmat heidän joukostaan – kuten esimerkiksi Clemens Aleksandrialainen – ymmärsivät kristinuskon ja sen opit aivan eri tavalla kuin heidän nykyiset seuraajansa ja näkivät Kristuksen sellaisessa valossa, jota vain okkultistit voivat arvostaa. Varhaisnasarealaiset ja krestityt, kuten Justinus Marttyyri kutsui heitä, olivat Jeesuksen, vihkimyksen todellisen Khrestoksen ja Khristoksen, seuraajia. Sitä vastoin nykyajan kristittyjä, varsinkaan lännen kristittyjä, jotka ovat ehkä paavinvallan kannattajia, kreikkalaisia, kalvinisteja tai luterilaisia, voi tuskin kutsua kristityiksi, toisin sanoen Jeesuksen Kristuksen seuraajiksi.

Henokin kirja on täysin symbolinen. Se kertoo ihmisrotujen historiasta ja niiden varhaisesta suhteesta teogoniaan, symbolien sekoittuessa astronomisten ja kosmisten mysteerien kanssa. Yksi luku puuttuu kuitenkin Nooan aikaisista kertomuksista (sekä Pariisin että Oxfordin käsikirjoituksista), nimittäin osan 10 luku 58. Tätä lukua ei olisi voitu muokata uudestaan ja siksi sen oli kadottava. Vain turmeltuja katkelmia on jäänyt siitä jäljelle. Uni lehmistä, mustista, punaisista ja valkoisista hiehoista, kertoo ensimmäisistä Roduista, niiden hajaantumisesta ja häviämisestä. Luku 88, missä yksi neljästä enkelistä "meni valkoisten lehmien luo ja opetti niille mysteerin", minkä jälkeen mysteerin vaikutettua "tuli ihminen", viittaa a) ensimmäiseen ryhmään, joka kehittyi varhaisarjalaisista ja b) mysteeriin niin sanotuista hermafrodiiteista, mikä viittaa ensimmäisten ihmisrotujen syntyyn sellaisina kuin ne nyt ovat.

Intiassa tunnettu uskonnollinen meno, joka on säilynyt tuossa patriarkaalisessa maassa tähän päivään asti ja joka tunnetaan siirtymisenä eli uudestisyntymisenä lehmän kautta – seremonia, johon niiden alempikastisten, jotka haluaisivat tulla bramiineiksi, on tyydyttävä – on saanut alkunsa edellä mainitusta mysteeristä. Jos itämainen okkultisti lukee huolella Henokin kirjan edellä mainitun luvun, hän huomaa, että "lampaiden Herra", jossa kristityt ja eurooppalaiset mystikot näkevät Kristuksen, on hierofanttiuhri, jonka sanskritinkielistä nimeä emme uskalla paljastaa. Kun länsimaiden kirkonmiehet puolestaan näkevät "lampaissa ja susissa" egyptiläisiä ja israelilaisia, kaikki nuo eläimet viittaavat todellisuudessa kokelaan kokeisiin ja vihkimysmysteereihin, joko Intiassa tai Egyptissä, ja siihen kauheaan rangaistukseen, jonka "sudet" itselleen aiheuttavat – ne jotka paljastavat umpimähkään sen, mikä on tarkoitettu vain Valittujen ja "täydellisten" tiedoksi.

Kristityt, jotka myöhempien lisäysten [Lisäyksiä ja muutoksia löydetään miltei kaikkialta, missä on esitetty numeroita – varsinkin kun esiintyy luvut 11 ja 12 – koska ne kaikki saadaan (kristittyjen taholta) koskemaan apostolien, heimojen ja patriarkkojen lukuja. Etiopiankielisen tekstin kääntäjä, arkkipiispa Laurence, lukee ne yleensä "kopioijan virheiksi" aina kun Pariisin ja Oxfordin käsikirjoitukset eroavat toisistaan. Me pelkäämme, ettei se ole erehdys, useimmissa tapauksissa.] takia ovat nähneet edellä mainitussa luvussa kolmiosaisen ennustuksen, joka kertoo vedenpaisumuksesta, Mooseksesta ja Jeesuksesta, erehtyvät, koska se todellisuudessa käsittelee suoraan Atlantiksen rangaistusta ja menetystä sekä varomattomuuden seurauksia. "Lampaiden Herra" on karma ja "Hierofanttien Pää" samoin, korkein vihkijä maan päällä. Hän sanoo Henokille, joka pyytää hartaasti häntä säästämään lampaiden johtajat petoeläimiltä:

…Saan selostuksen, joka esitetään minulle…kuinka monta he ovat lähettäneet tuhoon, ja…mitä he tekevät. Toimivatko he siten kuin minä olen määrännyt vai eivät.

Tätä he eivät kuitenkaan tiedä. Etkä sinä saa selittää heille mitään etkä saa moittia heitä. Kaikesta heidän tekemästään tuhosta on oleva selostus aikanaan. [Main. teos, 88, 99, 100.]

Hän katsoi hiljaisuuteen riemuiten, että heidät ahmittiin, nielaistiin ja vietiin pois, ja jätti heidät kaikkien petojen valtaan… [Main. kohta, 94. Tämä kohta, kuten tullaan pian osoittamaan, on johtanut hyvin kummalliseen keksintöön.]

Ne, jotka ovat sen harhakäsityksen vallassa, että eri kansojen okkultistit hylkäävät Raamatun alkuperäistekstissään ja merkityksessään, ovat väärässä. Samoin on Thothin kirjan, kaldealaisen Kabbalan ja itse Dzyanin kirjan laita. Okkultistit torjuvat vain Raamatun yksipuoliset tulkinnat ja ihmistä käsittelevän puolen. Raamattu on okkulttinen ja sen vuoksi pyhä teos yhtä paljon kuin muutkin. Kauhea rangaistus odottaa todella kaikkia niitä, jotka rikkovat salaisten paljastusten sallitut rajat. Prometheuksesta Jeesukseen ja Jeesuksesta korkeimpaan adeptiin ja alhaisimpaan oppilaaseen, jokaisesta mysteerien paljastajasta on täytynyt tulla Khrestos, "surun ihminen", ja marttyyri.

"Varokaa", sanoi eräs suurimmista mestareista", "paljastamasta mysteeriä ulkopuolisille" – vihkimättömille, saddukeuksilla ja uskottomille. Historian kaikkien suurten hierofanttien osoitetaan kokeneen väkivaltaisen kuoleman. Heitä ovat Buddha, [Yleisen historian mukaan Gautama Buddha kuoli 80-vuotiaana ja siirtyi elämästä kuolemaan rauhallisesti suuren pyhimyksen tyyneydellä, kuten Barthelemy Saint-Hilaire kertoo. Esoteerinen ja oikea tulkinta paljastaa kuitenkin maallisen ja allegorisen selostuksen todellisen merkityksen, jonka mukaan Gautama, buddha, kuoli hyvin epärunollisesti nautittuaan liian paljon sianlihaa, jota Tsonda hänelle valmisti. Kuinka se, joka saarnasi, että eläinten tappaminen oli suurin synti, ja joka oli täydellinen kasvissyöjä, saattoi kuolla sianlihan syömiseen, on kysymys, jota orientalistimme eivät koskaan esitä. Jotkut heistä tekevät kylläkin suurta pilaa väitetystä tapahtumasta [nykyään sillä pilailevat monet lempeät lähetyssaarnaajat Ceylonilla]. Yksinkertainen totuus on se, että riisi ja sianliha ovat puhtaasti allegorisia. Riisi vastaa "kiellettyjä hedelmiä" kuten Evan omenaa ja tarkoittaa okkulttista tietoa kiinalaisten ja tiibetiläisten keskuudessa. Sianliha merkitsee brahmalaisia opetuksia – Vishnun otettua ensimmäisessä avatârassaan villisian muodon kohottaakseen maan avaruuden vesien pinnalle. Buddha ei siis kuollut sianlihasta vaan ilmaistuaan joitakin brahmalaisia mysteereitä, minkä jälkeen hän, nähdessään paljastuksen aiheuttamat huonot vaikutukset joillekin kelvottomille ihmisille, sen sijaan että olisi astunut nirvânaan, jätti maallisen muotonsa jääden yhä elämän piiriin auttamaan ihmiskuntaa kehityksen tiellä. Tästä johtuvat hänen jatkuvat jälleensyntymisensä Dalai- ja Teshu-lamojen hierarkiaan kaiken muun hyvän lisäksi. Tällainen on esoteerinen selitys. Gautaman elämästä puhutaan perusteellisemmin myöhemmin.] Pythagoras, Zoroaster, useimmat suurista gnostikoista, heidän vastaavien koulujensa perustajat, ja omalla uudemmalla aikakaudellamme monet tulifilosofit, rosenkreutzilaiset ja adeptit. Kaikkien näiden osoitetaan – selvästi tai allegoriaan verhottuna – saaneen rangaistuksen tekemistään paljastuksista.

Maallikkolukijasta tämä voi tuntua vain yhteensattumalta. Okkultistille jokaisen "Mestarin" kuolema on huomattava ja täynnä merkityksiä. Mistä löydämme historiassa sen "sanansaattajan", suuren tai pienen, vihityn tai kokelaan, jota, kun hänestä tehtiin jonkin tähän asti salatun totuuden tai totuuksien sanantuoja, ei ristiinnaulittu tai jota kateuden, ilkeyden ja tietämättömyyden "koirat" eivät repineet riekaleiksi? Sellainen on kauhea okkulttinen laki, ja se, joka ei tunne itsessään leijonan sydäntä halveksiakseen vihaista haukkujaa ja rauhankyyhkyn sielua antaakseen anteeksi tietämättömille poloisille, luopukoon Pyhästä Tieteestä. Onnistuakseen okkultistin on oltava peloton. Hänen on kohdattava vaarat, loukkaus ja kuolema. Hänen on oltava anteeksiantava ja vaiettava siitä, mitä ei voi ilmoittaa. Niiden, jotka ovat turhaan työskennelleet tuolla suunnalla, on odotettava näinä päivinä – kuten Henokin kirja opettaa – "kunnes pahantekijät menehtyvät" ja ilkeiden valta hävitetään. Okkultistin on laitonta etsiä tai edes janota kostoa. Hän saa

Odottaa kunnes synti lakkaa, sillä heidän [syntisten] nimensä pyyhitään pois pyhistä kirjoista [astraalisista aikakirjoista], heidän siemenensä hävitetään ja heidän henkensä tuhotaan. [Main. teos, 100:21.]

Esoteerisesti Henok on "ihmisen Poika", ensimmäinen. Symbolisesti hän on viidennen juurirodun ensimmäinen alarotu. [Raamatussa (Genesis 4 ja 5) on kolme eri Henokia [Hanokh] – Kainin poika, Seetin poila ja Heredin poika. Mutta he kaikki ovat yksi ja sama, ja kaksi heistä mainitaan harhaanjohtamistarkoituksessa. Vain kahden ensimmäisen vuodet ilmoitetaan, ensimmäisen jäädessä ilman lisähuomiota.] Jos hänen nimensä merkitsee numeeristen ja astronomisten kuvioiden perusteella aurinkovuotta eli 365 sen ajanjakson mukaan, joka hänelle annetaan Mooseksen kirjoissa, se on siksi, että ollen seitsemäs hän on okkulttiselta merkitykseltään kahden edeltävän Rodun ja niiden neljäntoista alarodun personoitu ajanjakso. Sen vuoksi hänet kuvataan kirjassa Nooan suurena isoisänä. Nooa puolestaan personoi viidennen juurirodun ihmiskuntaa, joka taistelee neljänteen juurirotuun kuuluvien ihmisten kanssa – tuon Rodun, joka on paljastettujen ja yleisten mysteerien suuri ajanjakso, jolloin "Jumalan pojat" tultuaan alas maan päälle ottivat vaimoikseen ihmisen tyttäriä ja opettivat heille enkelien salaisuuksia, toisin sanoen jolloin kolmannen juurirodun "järkisyntyiset" ihmiset sekoittuivat neljännen juurirodun ihmisiin ja ihmiset alensivat vähitellen jumalallisen tiedon noituudeksi.

H. P. Blavatsky,
The Secret Doctrine
The Synthesis of Science,
Religion and Philosophy
Volume 5, First Edition, 1897
Adyar, Madras, India, 1938
Luku 8
Suomennos Pirkko Carpelan


Etusivu

Teosofia

H. P. Blavatsky