H. P. Blavatsky
KESKUSTELU TUONPUOLEISEN ELÄMÄN MYSTEEREISTÄ
Sisäisen ihmisen rakenteesta ja sen jaottelusta
M. Tietenkin on erittäin tärkeätä ja "hämmentävää", kuten sanotte, ymmärtää oikein todellisen EGON eri aspektit, joita sanomme prinsiipeiksi, ja tehdä ero niiden välillä. Näin on sitäkin enemmän, koska monien itämaisten koulukuntien välillä on olemassa huomattava ero noiden prinsiippien numeroinnissa, vaikka niiden kaikkien takana on aivan sama oppiperusta.
X. Ajatteletteko vedantalaisia? Tietääkseni he jakavat seitsemän prinsiippiämme ainoastaan viideksi.
M. Niin tekevät, mutta vaikka en rohkene kiistellä tästä kohdasta oppineen vedantalaisen kanssa, voin silti esittää omana mielipiteenäni, että heillä on ilmeinen syy siihen. He näet nimittävät Ihmiseksi ainoastaan useista mentaalisista aspekteista koostuvaa henkistä kokonaisuutta, fyysisen ruumiin ollessa heidän mielestään jotakin kaiken arvostelun alapuolella olevaa ja pelkästään illuusio. Eikä vedanta ole ainoa filosofia, joka ajattelee tällä tavoin. Laotse mainitsee Tao-te-king -kirjassaan ainoastaan viisi prinsiippiä, koska hän vedantalaisten tavoin jättää pois kaksi prinsiippiä, nimittäin hengen (âtmân) ja fyysisen ruumiin. Viimeksi mainittua hän sitä paitsi sanoo raadoksi. Sitten on târaka-râjayoga-koulu. Sen opetuksissa esitetään itse asiassa vain kolme prinsiippiä. Todellisuudessa heidän sthûlopâdhinsa eli fyysinen ruumis jagratassaan eli valvetietoisuuden tilassa, heidän sûkshmopâdhinsa, sama ruumis svapnassa eli unitilassa, ja kâranopâdhinsa eli "kausaaliruumis", eli se mikä siirtyy yhdestä ruumiillistumasta toiseen, ovat kaikki kaksinaisia aspekteiltaan ja tekevät siten kuusi. Kun tähän lisätään atma, ihmisen persoonaton jumalallinen prinsiippi eli kuolematon elementti, joka on erottamaton universaalista hengestä, saadaan jälleen sama seitsemän kuin esoteerisessa jaottelussa.
X. Eikö se silloin näytä miltei samalta jaottelulta kuin kristillisten mystikkojen tekemä: ruumis, sielu ja henki?
M. Aivan samalta. Voisimme helposti tehdä ruumiista "vitaalisen kaksoispuolen" käyttövälineen; viimeksi mainitusta elämän eli prânan käyttövälineen; kâma-rûpasta eli (eläimellisestä) sielusta korkeamman ja alemman mielen käyttövälineen, mikä tekee kuusi prinsiippiä, ja kokonaisuuden kruunaa yksi ainoa kuolematon henki. Okkultismissa jokainen määriteltävissä oleva muutos tietoisuutemme tilassa antaa ihmiselle uuden aspektin, ja jos se on vallitsevana ja tulee osaksi elävää ja toimivaa EGOA, sille on annettava (ja sille annetaan) määrätty nimi, jotta voidaan erottaa tuossa erityisessä tilassa oleva ihminen siitä ihmisestä, joka hän on siirtyessään toiseen tilaan.
X. Juuri tätä on kovin vaikea ymmärtää.
M. Minusta se tuntuu päinvastoin hyvin helpolta, heti kun on käsittänyt pääajatuksen, ts. että ihminen toimii tällä tai jollain toisella tietoisuuden tasolla täsmälleen mentaalisen ja henkisen tilansa mukaisesti. Mutta tämän ajan materialismi on sellainen, että mitä enemmän selitämme, sitä vähemmän ihmiset tuntuvat voivan ymmärtää sitä mitä sanomme. Jakakaa ihmiseksi kutsuttu maallinen olento kolmeen pääaspektiin, jos haluatte, mutta vähempään ette voi jakaa tekemättä hänestä pelkkää eläintä. Ottakaamme tarkasteltavaksemme hänen objektiivinen ruumiinsa; tunteva prinsiippi hänessä – joka on ainoastaan vähän korkeammalla kuin eläimen vaistoelementti – eli vitaalinen elementaarinen sielu; ja se, mikä asettaa hänet eläintä mittaamattomasti korkeammalle – ts. hänen järkisielunsa eli "henki". No niin, jos tarkastelemme näitä kolmea ryhmää eli tyypillistä olemusta ja jaamme ne okkulttisen opetuksen mukaisesti, mitä saamme?
Ensinnäkin hengen (absoluutin ja sen vuoksi jakamattoman KAIKKEUDEN merkityksessä) eli atman. Koska tätä ei voi paikantaa eikä ehdollistaa filosofiassa, sillä se on yksinkertaisesti se mikä ON, ikuisuudessa, ja koska KAIKKEUS ei voi olla poissa aineen eli substanssin maailman pienimmästäkään geometrisestä tai matemaattisesta pisteestä, todellisuudessa sitä ei pitäisi lainkaan sanoa "inhimilliseksi" prinsiipiksi. Pikemminkin ja parhaimmillaan se on se piste metafyysisessä avaruudessa, jossa ihmismonadi ja sen käyttöväline ihminen on jokaisen elämän aikana. Tuo piste on yhtä mielikuvituksellinen kuin ihminen itse, ja tosiasiassa se on illuusio, maya. Mutta sitten itsellemme samoin kuin muille persoonallisille egoille olemme todellisuus tuona elämäksi kutsumamme illuusiokohtauksen aikana, ja meidän on otettava itsemme lukuun – omassa kuvittelussamme joka tapauksessa, jollei kukaan muu ota. Tehdäkseen sen käsitettävämmäksi ihmisälylle, joka alkaa haparoida okkultismin tutkimisessa ja yrittää ratkaista ihmisen mysteerin perusteita, okkultismi sanoo sitä seitsemänneksi prinsiipiksi, kuuden synteesiksi, ja antaa sille käyttövälineeksi henkisen sielun, buddhin. Nyt viimeksi mainittu kätkee mysteerin, jota ei koskaan esitetä kenellekään lukuun ottamatta peruuttamattomasti lupautuneita cheloja, niitä joka tapauksessa, joihin voi varmasti luottaa. Tietenkin olisi vähemmän sekaannusta, jos se voitaisiin ilmoittaa, mutta koska tämä koskee suoraan kykyä projisoida kaksoispuoli tietoisesti ja mielin määrin ja koska tämä kyky niin kuin Gygeen sormus voisi osoittautua hyvin kohtalokkaaksi ihmisille yleensä ja erityisesti tuon kyvyn haltijalle, sitä vartioidaan huolellisesti. Ainoastaan adepteilla, joita on koeteltu ja jotka voivat aina vastata odotuksia, on avain heille täydellisesti ilmaistuun mysteeriin… Välttäkäämme kuitenkin sivuseikkoja ja keskittykäämme prinsiippeihin. Tämä jumalallinen sielu eli buddhi on siis hengen käyttöväline. Yhdessä nämä kaksi ovat yksi, persoonaton ja vailla mitään ominaisuuksia (tällä tasolla tietenkin) ja muodostavat kaksi henkistä prinsiippiä.
Jos siirrymme inhimilliseen sieluun (manas, mens), jokainen myöntänee, että ihmisen äly on vähintäänkin kaksinainen: esim. jalo ihminen voi tuskin tulla halpamieliseksi; hyvin älyllisen ja henkisyyteen taipuvaisen ihmisen erottaa syvä kuilu typerästä, hidasjärkisestä ja aineellisesta ellei eläimellisyyteen taipuvaisesta ihmisestä. Miksi ei näitä ihmisiä voisi sitten edustaa kaksi prinsiippiä tai paremminkin aspektia? Jokaisessa ihmisessä on nämä kaksi prinsiippiä, toinen aktiivisempana kuin toinen, ja harvinaisissa tapauksissa toinen niistä on kasvultaan täysin surkastunut: toisen aspektin voima ja ylivalta on sen niin sanotusti lamaannuttanut ihmisen elämän aikana. Nämä ovat siis se, mitä me sanomme manaksen kahdeksi prinsiipiksi eli aspektiksi, korkeammaksi ja alemmaksi: edellinen, korkeampi manas eli ajatteleva, tietoinen EGO, joka pyrkii henkistä sielua (buddhia) kohti, ja jälkimmäinen eli vaistonvarainen prinsiippi, jota kâma, ihmisen eläimellisten halujen ja himojen tyyssija, vetää puoleensa. Siten meillä on neljä "prinsiippiä" perustellusti, kolmen viimeisen ollessa 1) "kaksoispuoli", jota olemme sopineet kutsuvamme proteusmaiseksi [muotoaan muuttavaksi] eli plastiseksi sieluksi, 2) elämänprinsiipin käyttöväline, ja 3) fyysinen ruumis. Tietenkään kukaan fyysikko tai biologi ei hyväksy näitä prinsiippejä, eikä niissä ole hänen mielestään päätä eikä häntää. Tästä syystä ehkä kukaan heistä ei ymmärrä vielä tänäkään päivänä pernan, proteusmaisen kaksoispuolen fyysisen käyttövälineen, toimintoja eikä ihmisen oikealla puolella olevan tietyn elimen, edellä mainittujen halujen tyyssijan, toimintoja, eikä hän liioin tiedä mitään käpylisäkkeestä. Viimeksi mainitun hän kuvaa hiukan hiekkaa sisältäväksi sarveisrauhaseksi. Se on avain ihmisen korkeimpaan ja jumalallisimpaan tietoisuuteen – hänen kaikkitietävään, henkiseen ja kaikkisisältävään mieleensä. Tämä ilmeisen hyödytön lisäke on heiluri, joka, kun sisäisen ihmisen kellokoneisto on vedetty käyntiin, vie EGON henkisen näkökyvyn niille käsityskyvyn korkeimmille tasoille, missä sen edessä avoinna oleva horisontti muuttuu miltei äärettömäksi…
X. Tieteelliset materialistit väittävät kuitenkin, että ihmisen kuoleman jälkeen mitään ei jää jäljelle. Lisäksi he väittävät, että ihmisruumis yksinkertaisesti hajoaa aineosiinsa ja että se, mitä sanomme sieluksi, on yksinomaan orgaanisen toiminnan sivutuotteena syntynyttä tilapäistä itsetietoisuutta, mikä tulee haihtumaan kuin höyry. Eikö heillä ole outo käsitys?
M. Ei lainkaan outo, minun käsittääkseni. Jos he sanovat, että itsetietoisuus lakkaa ruumiin mukana, silloin heidän tapauksessaan he yksinkertaisesti lausuvat tiedostamattaan ennustuksen. Sillä kun he ovat ehdottoman vakuuttuneita väittämästään, heille ei mikään tietoinen tuonpuoleinen elämä ole mahdollista.
X. Mutta jos ihmisen itsetietoisuus säilyy kuolemassa yleensä, miksi siitä pitäisi olla poikkeuksia?
M. Henkisen maailman peruslaeissa, jotka ovat muuttumattomat, mikään poikkeus ei ole mahdollinen. Mutta on olemassa sääntöjä niitä varten, jotka näkevät, ja niitä varten, jotka mieluummin pysyvät sokeina.
X. Aivan niin, nyt ymmärrän. Kyseessä on sokean ihmisen erehdys hänen kieltäessään auringon olemassaolon, koska hän ei sitä näe. Mutta eivätkö hänen henkiset silmänsä pakota häntä varmasti näkemään kuoleman jälkeen?
M. Ne eivät pakota häntä, eikä hän tule näkemään mitään. Kun hän on itsepintaisesti kieltänyt kuolemanjälkeisen elämän tämän elämän aikana, hän on kykenemätön aistimaan sitä. Hänen henkiset aistinsa ovat surkastuneet, joten ne eivät voi kehittyä kuoleman jälkeen, ja hän pysyy sokeana. Väittämällä, että hänen täytyy nähdä se, te ilmeisesti tarkoitatte yhtä asiaa ja minä toista. Puhutte Hengen hengestä tai Liekin liekistä – atmasta, lyhyesti sanottuna – ja sekoitatte sen ihmissieluun – manakseen… Te ette ymmärrä minua, joten sallinette minun yrittää selventää sitä. Kysymyksenne olennainen osa on tietää, onko täydellisen materialistin tapauksessa itsetietoisuuden ja itsehavainnoinnin täydellinen katoaminen kuoleman jälkeen mahdollista. Eikö niin? Minä sanon: Se on mahdollista. Sillä uskoen vakaasti esoteeriseen oppiimme, joka viittaa kuolemanjälkeiseen vaiheeseen eli väliaikaan kahden elämän tai syntymän välillä pelkästään hetkellisenä tilana, sanon: Kestääpä tuo väliaika elämän illusorisen draaman kahden näytöksen välillä yhden vuoden tai miljoona vuotta, tuo kuolemanjälkeinen tila voi, rikkomatta mitään peruslakia, osoittautua aivan samaksi tilaksi kuin sellaisen ihmisen, joka on syvässä tajuttomuudentilassa.
X. Mutta koska olette juuri sanonut, että kuolemanjälkeisen tilan peruslait eivät hyväksy mitään poikkeuksia, miten se on mahdollista?
M. En myöskään sano nyt, että ne hyväksyvät poikkeuksia. Silti jatkuvuuden henkinen laki soveltuu ainoastaan asioihin, jotka ovat todella oikeita. Sille, joka on lukenut ja ymmärtänyt Mandukya-upanishadin ja Vedanta-saran, tämä kaikki tulee aivan selväksi. Sanon vielä enemmän: riittää kun ymmärtää, mitä tarkoitamme buddhilla ja manaksen kaksinaisuudella, jotta saa hyvin selvän käsityksen, miksi materialistilla ei voi olla itsetietoista elämää kuoleman jälkeen. Nimittäin manas alimmassa aspektissaan on maallisen mielen tyyssija, ja sen vuoksi se voi antaa universumista vain sen käsityksen, joka perustuu tuon mielen todistukseen, eikä henkiseen näkökykyymme. Esoteerisessa koulussamme sanotaan, että buddhin ja manaksen eli Isvaran ja prajñân välillä ei todellisuudessa ole yhtään enempää eroa kuin metsän ja sen puiden, järven ja sen vesien välillä, kuten Mandukya opettaa. Yksi tai sata elinvoimansa menettämiseen kuollutta tai juurineen maasta kiskottua puuta eivät vielä pysty estämään metsää olemasta yhä metsä. Pitkästä sarjasta pudonneen yhden persoonallisuuden tuho tai post mortem kuolema ei aiheuta pienintäkään muutosta henkisessä jumalallisessa egossa, ja se tulee aina pysymään samana EGONA. Mutta devachanin kokemisen sijasta sen täytyy jälleensyntyä heti.
X. Mutta niin kuin ymmärsin sen, ego-buddhi edustaa tässä vertauksessa metsää ja persoonalliset mielet puita. Ja jos buddhi on kuolematon, kuinka voi se, mikä on samanlainen kuin se, ts. manas-taijasi menettää kokonaan tietoisuutensa uuteen ruumiillistumaan asti? En voi ymmärtää sitä.
M. Ette voi ymmärtää sitä, koska sekoitatte abstraktin kuvauksen kokonaisuudesta muodon tilapäisiin muutoksiin; ja koska sekoitatte manas-taijasin, buddhin valaiseman ihmissielun, viimeksi mainittuun, joka on eläimellistynyt. Muistakaa, että jos buddhista voidaan sanoa, että se on ehdoitta kuolematon, samaa ei voida sanoa manaksesta, vielä vähemmän taijasista, joka on ominaisuus. Ei mikään kuolemanjälkeinen tietoisuus tai manas-taijasi voi olla erossa buddhista, jumalallisesta sielusta, koska ensimmäinen (manas) on alemmalta aspektiltaan maallisen persoonallisuuden laadullinen ominaisuus, ja toinen (taijasi) on sama kuin ensimmäinen, ja se on vain sama manas, johon buddhin valo on heijastunut. Buddhi vuorostaan pysyisi persoonattomana henkenä ilman tätä elementtiä, jonka se lainaa inhimilliseltä sielulta, joka ehdollistaa ja tajuaa sen tässä illusorisessa universumissa, ikään kuin se olisi jotakin universaalista sielusta erillistä koko inkarnaatiokierroksen ajan. Sanokaa mieluummin, että buddhi-manas ei voi kuolla eikä menettää yhdistettyä itsetietoisuuttaan ikuisuudessa eikä edellisten ruumiillistumiensa muistoa, missä nuo kaksi – ts. henkinen ja inhimillinen sielu – olivat olleet läheisesti yhteen liitetyt. Mutta näin ei ole materialistin tapauksessa. Paitsi ettei hänen inhimillinen sielunsa saa mitään jumalalliselta sielulta, se myös kieltäytyy tunnistamasta tämän olemassaolon. Voitte tuskin soveltaa tätä selviötä ihmissielun ominaisuuksiin. Se näet olisi sama kuin sanoisi, että koska teidän jumalallinen sielunne on kuolematon, sen vuoksi poskienne kukoistuksen on oltava kuolematon, kun taas tämä kukoistus taijasin eli henkisen säteilyn tavoin on yksinkertaisesti lyhytaikainen ilmiö.
X. Ymmärränkö oikein teidän sanovan, että me emme saa sekoittaa mielessämme noumenonia fenomenoniin, syytä seuraukseensa.
M. Juuri niin sanoin, ja toistan, että rajoittuneena manakseen eli inhimilliseen sieluun ainoastaan tulee taijasin säteilystä itsestään pelkkä ajan kysymys, koska sekä kuolemattomuudesta että tietoisuudesta kuoleman jälkeen tulee ihmisen maalliselle persoonallisuudelle yksinkertaisesti ehdollinen ominaisuus. Ne näet riippuvat kokonaan itse ihmissielun luomista tiloista ja uskomuksista sen ruumiin elämän aikana. Karma toimii lakkaamatta: Me korjaamme tuonpuoleisessa elämässämme vain hedelmät siitä, mitä olemme itse kylväneet tai oikeastaan luoneet maallisessa olemassaolossamme.
X. Mutta jos egoni voi ruumiini tuhoutumisen jälkeen vajota täydellisen tiedottomuuden tilaan, missä silloin voi olla rangaistus menneen elämäni synneistä?
M. Meidän filosofiamme opettaa, että karmallinen rangaistus saavuttaa egon ainoastaan seuraavassa inkarnaatiossa. Kuoleman jälkeen se saa vain palkkion ansaitsemattomista kärsimyksistä, joita se on kokenut juuri edeltäneessä olemassaolossaan. Koko rangaistus kuoleman jälkeen, jopa materialistin, sisältää sen vuoksi palkkion puuttumisen ja tietoisuuden menettämisen täydellisestä autuudesta ja levosta. Karma on maallisen egon lapsi, puun toimintojen hedelmä, puun, joka on kaikille näkyvä objektiivinen persoonallisuus, samoin kuin henkisen "minän" kaikkien ajatusten ja jopa motiivien hedelmä. Mutta karma on myös hellä äiti, joka parantaa edellisen elämän aikana aiheuttamansa haavat, ennen kuin hän alkaa piinata tätä egoa aiheuttamalla sille uusia haavoja. Jos voidaan sanoa, että kuolevaisen elämässä ei ole mentaalista eikä fyysistä kärsimystä, joka ei ole jonkin tässä tai edeltävässä olemassaolossa tehdyn synnin hedelmä ja seuraus, niin toisaalta, koska hänellä ei ole pienintäkään muistoa siitä todellisessa elämässään eikä hän tunne ansaitsevansa sellaista rangaistusta, vaan uskoo vakaasti ettei kärsi omasta syystään – tämä yksin riittää täysin oikeuttamaan ihmissielun täydellisimpään lohdutukseen, lepoon ja autuuteen hänen kuolemanjälkeisessä olemassaolossaan. Kuolema tulee henkiselle itsellemme aina vapauttajana ja ystävänä. Materialistille, joka materialismistaan huolimatta ei ollut paha ihminen, väliaika kahden elämän välillä on kuin lapsen keskeytymätön ja levollinen uni; joko täysin uneton tai siinä on kuvia, joista hän ei saa täsmällistä käsitystä. Uskovalle se on yhtä elävä uni kuin elämä ja täynnä totuudenmukaista autuutta ja näkyjä. Mitä pahaan ja raakaan ihmiseen tulee, joko materialistiin tai muuhun, hän tulee jälleensyntymään heti ja kärsimään helvettinsä maan päällä. Avichiin joutuminen on poikkeuksellinen ja harvinainen tapaus.
X. Sikäli kuin muistan, sûtrâtmân ajoittaisia ruumiillistumia verrataan jossakin Upanishadissa kuolevaisen elämään, joka heilahtelee aika ajoin unen ja valveillaolon välillä. Tämä ei näytä minusta kovin selvältä, ja kerron teille miksi. Heräävälle ihmiselle alkaa uusi päivä, mutta tuo ihminen on sama sielu ja ruumis, kuin hän oli edellisenä päivänä. Sitä vastoin jokaisessa uudessa ruumiillistumassa tapahtuu täydellinen muutos, ei ainoastaan hänen ulkoisessa kuoressaan, sukupuolessaan ja persoonallisuudessaan, vaan myös hänen mentaalisissa ja psyykkisissä kyvyissään. Siksi vertaus ei näytä minusta aivan oikealta. Ihminen, joka nousee unestaan, muistaa aivan selvästi, mitä hän oli tehnyt edellisenä päivänä ja jopa kuukausia ja vuosia sitten. Mutta kellään meistä ei ole pienintäkään muistoa edellisestä elämästä tai mistään siihen liittyvästä… Voin unohtaa aamulla, mitä unta olen nähnyt yön aikana, mutta tiedän kuitenkin, että olen nukkunut ja olen varma, että olen elänyt unen aikana. Mutta mikä muisto minulla on menneestä ruumiillistumasta? Miten selitätte tämän?
M. Silti jotkut ihmiset muistavat menneet ruumiillistumansa. Tätä arhatit kutsuvat samma-sambuddhaksi eli tiedoksi menneiden ruumiillistumien koko sarjasta.
X. Kun me tavalliset kuolevaiset emme ole saavuttaneet samma-sambuddhaa, miten meidän voidaan edellyttää tajuavan tämän vertauksen?
M. Tutkimalla sitä ja yrittämällä ymmärtää paremmin unen kolmen tilan ominaispiirteitä. Uni on yleinen ja muuttumaton välttämättömyys ihmiselle samoin kuin eläimelle, mutta on olemassa erilaisia unitiloja ja vielä erilaisempia unia ja näkyjä.
X. Aivan niin. Mutta tämä vie meidät pois aiheestamme. Palatkaamme materialistiin, joka vaikkei kiellä uniaan, mitä hän tuskin voisikaan tehdä, kieltää kuitenkin kuolemattomuuden yleensä ja erityisesti oman yksilöllisyytensä eloonjäämisen.
M. Ja materialisti on oikeassa ainakin tämän kerran, sillä sille, jolla ei ole sisäistä tietoisuutta ja uskoa, ei kuolemattomuus ole mahdollinen. Elääkseen tulevassa maailmassa tietoista elämään ihmisen on ennen kaikkea uskottava tuohon elämään maallisen olemassaolonsa aikana. Näihin kahteen salatieteen aforismiin perustuu koko filosofia sielun kuolemanjälkeisestä tietoisuudesta ja kuolemattomuudesta. Ego saa aina ansioidensa mukaan. Ruumiin hajoamisen jälkeen sille alkaa joko täysin selvän tietoisuuden jakso, kaoottisten unien tila tai täysin uneton uni, jota on mahdotonta erottaa tyhjäksi tulemisesta. Ja nämä ovat tietoisuuden kolme tilaa. Fysiologimme löytävät syyn uniin ja näkyihin tiedostamattomasta valmistautumisesta niihin valveillaolon hetkinä. Miksi ei samaa voida myöntää kuolemanjälkeisille unille? Toistan vielä: kuolema on uni. Kuoleman jälkeen alkaa sielun henkisten silmien edessä näytös oppimamme ohjelman mukaisesti, ja hyvin usein olemme sen itse tiedostamattamme laatineet: käytännön toteutus oikeista käsityksistä tai illuusioista, jotka olemme itse luoneet. Metodisti tulee olemaan metodisti ja muslimi tulee olemaan muslimi tietenkin vain jonkin aikaa – täydellisten typerysten paratiisissa, joka on kunkin ihmisen luoma ja tekemä. Nämä ovat elämänpuun kuolemanjälkeisiä hedelmiä. Luonnollisestikaan uskomme tai epäuskomme tietoisen kuolemattomuuden tosiasiaan ei pysty vaikuttamaan itse tuon tosiasian ehdottomaan todellisuuteen, kun kerran se on olemassa. Silti usko tai epäusko tuohon kuolemattomuuteen, erillisten entiteettien jatkuminen tai tyhjäksi tuleminen, ei voi olla antamatta väriä tuohon tosiasiaan, kun sitä sovelletaan jokaiseen näistä entiteeteistä. Alatteko nyt ymmärtää sen?
X. Luulen ymmärtäväni. Materialisti uskomatta kaikkeen, mitä ei voida todistaa hänelle hänen viiden aistinsa avulla tai tieteellisin järkeilyin, ja torjuen jokaisen henkisen ilmennyksen hyväksyy elämän ainoana tietoisena olemassaolona. Sen vuoksi se on heidän uskomustensa mukainen. He tulevat menettämään persoonallisen egonsa ja putoavat unettomaan uneen uuteen heräämiseen asti. Onko näin?
M. Melkein niin. Muistakaa universaali esoteerinen opetus kahdenlaisesta tietoisesta olemassaolosta: maallisesta ja henkisestä. Viimeksi mainittua on pidettävä todellisena siitä seikasta johtuen, että se on kaiken ikuisen, muuttumattoman, kuolemattoman syyn alue. Sen sijaan ruumiillistuva ego pukeutuu uusiin täysin erilaisiin vaatteisiin, kuin mitä sillä oli edellisissä ruumiillistumissa, ja siinä kaikki paitsi sen henkinen prototyyppi tuomitaan niin perusteelliseen muutokseen, ettei se jätä mitään jälkeä taakseen.
X. Seis… Voiko maallisten egojeni tietoisuus tuhoutua, ei vain joksikin aikaa, kuten materialistin tietoisuus, vaan joka tapauksessa niin täysin, ettei se jätä mitään jälkeä taakseen?
M. Opetuksen mukaan sen on siten tuhouduttava ja täysin, kaikki lukuun ottamatta sitä prinsiippiä, joka yhdistyttyään monadiin on sen vuoksi tullut puhtaaksi henkiseksi ja häviämättömäksi olemukseksi, yhdeksi sen kanssa ikuisuudessa. Mutta umpimaterialistin tapauksessa, jonka persoonalliseen "minään" ei buddhi ole koskaan heijastunut, miten voi viimeksi mainittu viedä mukanaan äärettömyyksiin yhden osasen tuosta maallisesta persoonallisuudesta? Teidän henkinen "minänne" on kuolematon, mutta nykyisestä itsestänne se voi viedä kuolemanjälkeiseen tilaan vain sen, mikä on tullut kuolemattomuuden arvoiseksi, nimittäin pelkästään aromin kukasta, jonka kuolema on niittänyt.
X. Hyvä, entä kukka, maallinen "minä"?
M. Kukka, kuten kaikki menneet ja tulevat kukat, jotka ovat kukkineet ja kuolleet ja tulevat kukkimaan jälleen emo-oksassa, sûtrâtmâssa, kaikki yhden juuren eli buddhin lapset, muuttuu jälleen tomuksi. Nykyinen "minänne", kuten itse tiedätte, ei ole se ruumis, joka istuu edessäni, eikä se ole se, mitä sanoisin manas-sûtrâtmâksi – vaan sûtrâtmâ-buddhi.
X. Mutta tämä ei selitä minulle lainkaan, miksi sanotte kuolemanjälkeistä elämää kuolemattomaksi, äärettömäksi ja todelliseksi, ja maallista elämää pelkäksi haamuksi tai illuusioksi. Onhan näet jopa tuolla kuolemanjälkeisellä elämällä rajansa, olivatpa ne kuinka paljon laajemmat tahansa kuin maallisen elämän rajat.
M. Epäilemättä. Ihmisen henkinen ego liikkuu ikuisuudessa kuten heiluri elämän ja kuoleman hetkien välillä. Mutta jos nämä maallisen ja henkisen elämän ajanjaksoja ilmaisevat hetket ovat kestoltaan rajallisia ja jos sellaisten vaiheiden paljoudella ikuisuudessa unen ja valveillaolon, illuusion ja todellisuuden välillä on alkunsa ja loppunsa, niin toisaalta henkinen "pyhiinvaeltaja" on ikuinen. Sen vuoksi hänen kuolemanjälkeisen elämänsä hetket – kun hän ruumiittomana seisoo kasvokkain totuuden eikä tilapäisten maallisten olemassaolojensa kangastusten edessä tuon pyhiinvaellusmatkan aikana, jota sanomme "jälleensyntymien sykliksi" – ovat ainoa todellisuus meidän käsityksellemme. Sellaiset väliajat, huolimatta niiden rajoituksista, eivät estä egoa, sen yhä täydellistyessä, seuraamasta järkähtämättä, vaikka asteittain ja hitaasti, polkua sen viimeiseen muodonmuutokseen asti, kun tuo ego päämääränsä saavuttaneena tulee jumalalliseksi KAIKKEUDEKSI. Nämä väliajat ja vaiheet auttavat kohti tuota lopullista tulosta sen sijaan että estäisivät sitä, eikä ilman sellaisia rajoitettuja väliaikoja jumalallinen ego voisi koskaan saavuttaa lopullista päämääräänsä. Tämä ego on näyttelijä, ja sen lukuisat erilaiset ruumiillistumat ovat osia, joita se näyttelee. Nimittäisittekö näitä rooleja pukuineen itse näyttelijän yksilöllisyydeksi? Kuten tuon näyttelijän, on egon pakko näytellä välttämättömyyden syklin aikana aina paranirvanan kynnykselle asti monia sellaisia osia, jotka saattavat olla epämiellyttäviä sille. Mutta kuten mehiläinen kerää hunajansa jokaisesta kukasta jättäen loput ruuaksi maan madoille, samoin tekee henkinen yksilöllisyytemme, kutsummepa sitä sutratmaksi tai egoksi. Se kokoaa jokaisesta maallisesta persoonallisuudesta, johon karma pakottaa sen ruumiillistumaan, ainoastaan henkisten ominaisuuksien ja itsetietoisuuden nektarin, ja yhdistäen nämä kaikki yhdeksi kokonaisuudeksi se nousee kotelostaan loistavana dhyani-chohanina. Sitä pahempi niille maallisille persoonallisuuksille, joista se ei voinut kerätä mitään. Sellaiset persoonallisuudet eivät voi varmasti elää tietoisesti kauemmin kuin niiden maallinen olemassaolonsa.
X. Näyttää siis siltä, että maalliselle persoonallisuudelle kuolemattomuus on yhä ehdollinen. Eikö itse kuolemattomuus silloin ole ehdoton?
M. Ei lainkaan. Mutta se ei voi koskettaa olematonta. Kaikelle, mikä on olemassa SATina, pyrkien aina SATiin, kuolemattomuus ja ikuisuus ovat absoluuttisia. Aine on hengen vastakkainen napa ja silti nämä kaksi ovat yhtä. Tämän kaiken, ts. hengen, voiman ja aineen eli kolmen yhdessä, olemus on yhtä loputon kuin se on aluton. Mutta tämän kolminaisuuden ruumiillistumiensa aikana hankkima muoto, ulkonaisuus, on varmasti vain meidän persoonallisten käsitystemme aikaansaama illuusio. Sen vuoksi juuri kutsumme ainoastaan kuolemanjälkeistä elämää todellisuudeksi samalla kun luokittelemme maallisen elämän, sen maallinen persoonallisuus mukaan luettuna, kuuluvaksi illuusion haamumaailmaan.
X. Mutta miksi sellaisessa tapauksessa ei unta sanota todellisuudeksi, ja valvetilaa illuusioksi, eikä päinvastoin?
M. Koska käytämme ilmaisua, joka on valittu helpottamaan aiheen tajuamista, ja maallisten käsitysten näkökulmasta se on täysin oikea.
X. En silti voi ymmärtää. Jos tuleva elämä perustuu oikeudenmukaisuuteen ja ansaittuun rangaistukseen kaikesta maallisesta kärsimyksestämme, kuinka materialistien tapauksessa, joista monet ovat ihanteellisen rehellisiä ja ystävällisiä ihmisiä, ei persoonallisuudesta jäisi muuta kuin kuihtuneen kukan jätteet!
M. Kukaan ei ole sanonut sellaista. Ei kukaan materialisti, jos hän on hyvä ihminen mutta kuitenkin epäuskoinen, voi kuolla ikuisesti henkisen yksilöllisyytensä täyttyessä. Edellä sanottiin, että yhden elämän tietoisuus voi kadota joko täysin tai osittain. Umpimaterialistin tapauksessa ei elämien sarjaan jää mitään jälkeä tuosta persoonallisuudesta, joka oli epäuskoinen.
X. Eikö tämä kuitenkin ole egon tyhjäksi tulemista?
M. Varmasti ei ole. Joku voi nukkua syvää unta pitkän rautatiematkan aikana, menettää yhden tai useita asemia ilman pienintäkään muistoa tai tietoisuutta siitä, herätä jollakin toisella asemalla ja jatkaa matkaa muistaen muut pysähdyspaikat tuon matkan loppuun ja määränpäähän asti. Teille mainittiin kolmenkaltaista unta: uneton, kaoottinen ja niin realistinen, että nukkuvalle ihmiselle hänen unensa tulevat täydellisiksi todellisuuksiksi. Jos uskotte viimeksi mainittuun, miksi ette voi uskoa edelliseen? Sen mukainen, mitä joku on uskonut kuolemasta ja odottanut kuoleman jälkeen, on hänen tuleva tilansa. Sillä, joka ei odottanut mitään tulevaa elämää, on ehdottoman tyhjä tila, joka merkitsee tyhjäksi tulemista kahden jälleensyntymän välisessä välitilassa. Tämä juuri on puhumamme ohjelman toteutus, jonka materialisti itse luo. On silti erilaisia materialisteja, kuten sanoitte. Itsekkään pahan egoistin, sellaisen, joka ei koskaan vuodattanut yhtään kyyneltä muiden kuin itsensä puolesta, siten lisäten epäuskoonsa täydellisen välinpitämättömyyden koko maailmaa kohtaan, on menetettävä kuoleman kynnyksellä persoonallisuutensa ikuisesti. Koska tämä persoonallisuus ei tuntenut sympatiaa ympärillään olevaa maailmaa kohtaan eikä hänellä siten ollut mitään ripustettavaa sutratman lankaan, jokainen yhteys näiden kahden välillä katkeaa viimeisen henkäyksen myötä. Koska sellaiselle materialistille ei ole mitään devachania, sutratma jälleensyntyy miltei välittömästi. Mutta ne materialistit, jotka erehtyivät ainoastaan epäuskossaan, nukkuvat vain yhden aseman yli. Sitä paitsi tulee aika, jolloin ex-materialisti tulee huomaamaan itsensä ikuisuudessa ja ehkä katuu sitä että menetti yhden päivän, yhden aseman, ikuisesta elämästään.
X. Eikö silti olisi oikeampaa sanoa, että kuolema on syntymä uuteen elämään tai paluu jälleen kerran ikuisuuden kynnykselle?
M. Kyllä te voitte jos haluatte. Mutta muistakaa, että syntymät vaihtelevat ja että on "kuolleena syntyneiden" olentojen syntymiä, jotka ovat epäonnistumia. Sitä paitsi teidän jähmeässä länsimaisessa, aineellista elämää koskevassa ajattelussanne sanat "elävä" ja "olento" ovat aivan käyttökelvottomia kuolemanjälkeisen olemassaolon puhdasta subjektiivista tilaa varten. Juuri tällaisista ajatuksista johtuen – paitsi joidenkin filosofien, joihin monetkaan eivät ole tutustuneet ja jotka itse ovat liian sekavia antaakseen selvän kuvan siitä – kaikki käsityksenne elämästä ja kuolemasta ovat lopultakin kovin kapeita. Yhtäältä ne ovat johtaneet karkeaan materialismiin ja toisaalta vielä aineellisempaan käsitykseen muusta elämästä, jolle spiritualistit ovat antaneet sanallisen muodon kesämaassaan. Siellä ihmisten sielut syövät, juovat ja naivat ja elävät paratiisissa aivan yhtä aistillisesti kuin Muhammedin sielu mutta vielä vähemmän filosofisemmin. Eivätkä tavallisten sivistymättömien kristittyjen käsitykset ole yhtään parempia vaan ovat mahdollisesti vielä aineellisempia. Typistetyt enkelit, vaskitrumpetit, kultaiset harput ja paratiisin kaltaisten kaupunkien jalokivin päällystetyt kadut sekä helvetin tulet, kaikki se näyttää kuin kohtaukselta joulunäytelmästä. Näistä ahtaista käsityksistä johtuen teidän on niin vaikea ymmärtää. Ja myös koska ruumiittoman sielun elämä, jossa on todellisuuden koko eloisuus niin kuin tietyissä unissa, on vailla kaikkea karkean objektiivista muotoa maallisesta elämästä, joten itämaiset filosofit ovat verranneet sitä unen aikana nähtyihin näkyihin.
Lähde: "Dialogue on the mysteries of the After Life, On the constitution of the inner man and its division", Lucifer, January 1889
Suomennos Pirkko Carpelan 2008