Kirje n:o 45, jonka madame Blavatsky kirjoitti rouva Sinnettille heinäkuun 23. p:nä (1885) Torre del Grecosta. Torre del Greco on pieni paikka Italiassa lähellä Napolin kaupunkia. Tänne madame Blavatsky oli joutunut lähdettyään Intiasta huhtikuussa 1885, jolloin hän oli niin huono terveydeltään, että hänet kantamalla tuotiin laivaan. Italiassa madame Blavatsky vietti muutamia kuukausia kirjeen alussa mainittujen matkakumppaniensa ja seuralaistensa parissa, kunnes hän kesän lopulla muutti Saksaan Würzburgin kaupunkiin.
Rakas Mrs. Sinnettini.
Älkää vapisko nähdessänne tämän pöytäliinan. Näköni on viime aikoina tullut sangen heikoksi ja käteni niin epävakaaksi, että jotenkuten kuvittelen voivani kirjoittaa helpommin isolle paperille.
Toivon teidän suovan minulle anteeksi, että vastaukseni on viipynyt yli viikon; mutta oli työtä valmistettava lehtiä varten, ja minun täytyi se tehdä paljaan rahan ja tulon takia, koska Mary Flynn- ja Babajee-raukkojen taakka on nyt myös harteillani, ja minun täytyy tehdä työtä elääkseni eli pikemmin elääksemme. Ja kirjoitukseni käy niin hitaasti nyt. Kynä kädessä tunnin aikana, sitten kaksi tuntia vuoteessa, koska näköni sumenee, sydän heikkenee (fyysisesti) ja sormet jäykistyvät. No niin, se on Karmani, eikä minulla ole mitään sanottavana. Ei, rakkaani, en ole - Karmasta puhuttaessa - nähnyt miehenne uutta kirjaa, en nykyään näe mitään, mutta käskin Bowajeen tilaamaan sen Lontoosta.
Hämmästyin koko lailla kuullessani teidän sanovan, että kirjeeni teki semmoisen vaikutuksen teihin ja setäänne, ja yllätykseni oli lisäksi mieluisa; yhtäkaikki se oli todellista yllätystä; sillä vaikka en muista sanaakaan kirjeeni sisällöstä, en tietenkään voinut kirjoittaa teille mitään sen enempää tai vähempää kuin mitä olin kirjoittanut tusinoittain kertoja toisille ja sanonut yhtä monin sanoin - satoja kertoja. Mutta minkä te sanotte, se vain lisää alakuloisuuttani. Älkää taistelko puolestani, hyvä, rakas rouva Sinnettini, älkää puolustako minua; aikanne menee hukkaan ja teitä tullaan vain nimittämään salaliittolaiseksi, jollei pahemmaksi. Te tekisitte pahaa itsellenne, ehkäpä Asialle, ettekä auttaisi minua yhtään. Loka on syöpynyt liian syvälle H. P. B:ksi tunnettuun onnettomaan yksilöön, panettelun maaliseokseen käytetyt väriainekset olivat tai pikemmin ovat liian väkevät, ja pelkään, ettei itse kuolemakaan koskaan pysty niiden silmissä, jotka eivät minua tunne, pesemään "rakasta vanhaa rouvaa" puhtaaksi siitä liasta, jota on heitetty hänen persoonallisuuteensa ja siihen jäänyt. Totta tosiaan: "vanha rouva" on nyt puhdas kappale katseltavaksi; kunnia ystävilleen ja koristus Seuralle, jos mitään. "Salaisella Maailmalla" yksin on tilanteen ja totuuden avain. Mutta Salainen Maailma on huonossa arvossa nyt, itse Päämajassakin. Everstirukka pitää sitä tällä hetkellä turvallisesti suljettuna kolminkertaisen lukon taakse heikon sydänraukkansa pohjukkaan eikä uskalla toistaiseksi kantaa sitä kielellään. Vaikutus ja vastavaikutus hänessä, kuten tavallisesti. Hän on ladellut S. P. R:lle kertomuksia, jotka enemmistön silmissä eivät voineet olla muuta kuin ikäviä ja järjettömiä juttuja, ja hän riiteli minun kanssani, kun pyysin, ettei hän ottaisi heitä sovintotuomareiksi eikä olisi missään tekemisissä noiden oppineiden kanssa; ja nyt kun heidän tuomionsa päättyi niin loistavalla tavalla meille, hän pelästyi pahanpäiväisesti ja on tullut umpimielisyydessä aito brahmiiniksi, todelliseksi Subba Row'ksi. Hän unohtaa lauseen "ne jotka kieltävät minut ihmisten edessä, ne minä kiellän (tiibettiläisen) isäni edessä". Hän ei tietysti kiellä Mestareita, mutta heidän nimiensä lausumista muuten kuin suurimmassa salaisuudessa hän pelkää kuin kuolemaa. Ah! Jospa hänellä olisi ollut edes puoleksi tuota pidättyväisyyttä ja varovaisuutta, silloin kun hän viskasi pyörillä kulkevan Herra Buddhan Psyykkisen Seuran kokouksen intuitiokykyisen joukon katseltavaksi. Mutta on liian myöhäistä. Consummatum est.
No niin, todellisuudessa en olisi rahtuakaan välittänyt omasta persoonallisesta maineestani, jollei jokainen lokapanos minuun ammuttuna ja lävitseni kulkiessaan räiskyttäisi hyvänhajuisia aineksiaan onnettomaan Teosofiseen Seuraan.
Te "ette osaa kuvitella, kuinka yksikään ihminen, joka teidät (minut) tuntee, voi uskoa teitä (minua) syylliseksi" - syylliseksi niihin aasimaisiin tekoihin, joista minua syytetään? En osannut minäkään - puoli vuotta sitten, mutta nyt osaan. Milloinka on totuus otettu vastaan ja muistettu, tai milloinka valheet ja panettelu olisivat jääneet vastaanottamatta ja säilyttämättä ihmisten aivoissa? Maailma on jakaantunut niihin miljooniin, jotka eivät minua tunne, jotka eivät koskaan ole nähneet tai kuulleet minua, mutta jotka ovat kuulleet minusta puhuttavan; ja minkä he kuulivat, teosofian onnenkin päivinä, silloin kun teosofia melkein tuli muotiasiaksi, ei ikinä voinut saattaa heitä ennakolta suosimaan minua; ja noiden miljoonien joukossa - niihin muutamiin satoihin - tai tuhansiin, - jotka ovat nähneet minua henkilökohtaisesti, s. o. tätä sangen hiomatonta ja karkeapuheista personallisuutta hänen "mustassa säkissään". Niitä, jotka todella tuntevat minua ja joilla on ollut välähdys sisäisestä olennosta, - on muutama tusina. Mutta jos jaatte nämä niihin, jotka uskovat, mutta pelkäävät kadottavansa kastinsa; niihin, jotka tietävät, mutta joiden etu on esiintyä epävarmoina; ja taas niihin, joita meidän ilmiömme syöksivät satulastaan - kuten spiritisteille kävi - ja joiden höpsötyksiltä pää vietiin, - niin mitä jää jäljelle? Pari tusinaa yksilöitä, joilla teidän tavallanne on rohkeus olla rehellisiä itselleen ja vielä suurempi rohkeus näyttää, että heillä se on, nenän edessä ja vasten naamaa aikamme idiooteille ja itsekkäille ihmisille! Tietysti te kaikki, jotka uskotte ja kunnioitatte Mestareita, ette saata ajatella minua syylliseksi kadottamatta kaiken uskonne Heihin. Ne jotka eivät tunne mitään ristiriitaa (ja Hume oli semmoinen) ajatellessaan saastaista valehtelemista, vieläpä petostakin asian hyväksi - kun se on liittynyt työhön, jota tehdään Mestarein puolesta, - he ovat synnynnäisiä jesuiittoja. Jotka saattavat uskoa, että semmoiset puhtaat ja pyhät kädet inhoa tuntematta voisivat kosketella ja käsitellä niin likaista välikappaletta kuin esitetään minun nyt olevan, - he ovat luonnostaan syntyneet tyhmeliineiksi tai sitten he itse kykenevät työskentelemään sen periaatteen mukaan, että "tarkoitus pyhittää keinoja". Sen tähden, samalla kun kiitän teitä ja annan täydellisen arvon sydämenne hyvyydelle, joka sai teidät kirjoittamaan seuraavanlaisetkin sanat: "jos huomenna tulisin vakuutetuksi siitä, että olitte kirjoittanut nuo kirjepahukset, minä kuitenkin rakastaisin teitä", - samalla vastaan: toivon, ettette rakastaisi, vieläpä itsenne takia. Jos olisin kirjoittanut ainoankaan noista idioottisista ja pohjaltaan hävyttömistä välilauseista, jotka nyt on lisätty mainittuihin kirjeihin; jos kertaakaan olisin tehnyt itseni syylliseksi tahalliseen, varta vasten kokoonkyhättyyn petokseen, etenkin kun petettyinä olisivat parhaimmat, totisimmat ystäväni, - ei mitään "rakkautta" minun kaltaiselleni olennolle! Parhaimmassa tapauksessa - sääliä tai ikuista ylenkatsetta. Sääliä, jos tulisi todistetuksi, että olin edesvastuuton mielipuoli, harhoja näkevä mediumi houkuteltuna petkutuksiin "henkijohtajieni" puolelta, joita minä esitin Mahaatmoiksi; ylenkatsetta taas, jos olin tietoinen petkuttaja, - mutta missä silloin olisivat Mestarit? Ah, te vanhan sydämeni rakas lapsi, minä olin, minä todella olin syyllinen, mutta vain yhteen rikokseen inhimillisen käsityksen luonnolliselta näkökannalta. Monta asiaa minun näet on täytynyt salata hillitsemällä kieltäni; monta - joskaan ei niin monta - asiaa olen antanut jäädä oikaisematta maailman arvostelun ja ystävieni uskon edessä; mutta nämä eivät olleet mitään meidän ilmiöitämme, mutta ainoastaan toisten ja aivan vilpittömäin ihmisten erehdyksiä, harhanäköjä ja liioitteluja. Ja jos niin tein, tein sen ainoastaan sen tähden, että aina pelkäsin vahingoittaa Asiaa; ja jos olisin "läpikäynyt ja korjannut" noita ensimmäisiä painoksia, olisi voitu velvoittaa minua selittämään jäljellä oleviakin, jota en koskaan voinut tehdä paljastamatta asioita, joita minun ei ollut lupa ilmoittaa. Ette koskaan, koskaan ymmärrä ettekä voikaan ymmärtää - huolimatta kaikesta vakavuudestanne ja myötätunnostanne minua kohtaan ja terävästä luonnollisesta älystänne, - mitä minun on täytynyt kärsiä viimeisenä kymmenenä vuotena! Mitä ihmiset saattoivat minusta tuntea? Ulkonaisen raadon sisäisen onnettoman vangin elinveren lihottamana, - ja ihmiset näkivät ainoastaan edellisen aavistamatta koskaan toisen olemassaoloakaan. Ja tuota "ensimäistä" syytettiin kunnianhimosta, rakkaudesta halpaan maineeseen, kaupustelutarkoituksista; petoksesta ja petkutuksesta, viekkaudesta ja tunnottomuudesta, valheesta ja väärennyksestä - tavallisen syrjäisen puolelta; vilpillisyydestä ja epärehellisyydestä - parhaimpien, rakkaimpien ystävieni puolelta, jotka lisäksi epäilivät, että olin tahallani antanut humpuuki-ilmiöiden käydä täydestä. Sidottu kuin olin kiireestä kantapäähän lupaukseni kautta, valani kautta, joka ulottui tulevaan elämääni - niin, jopa elämiinikin, - mitä osasin tehdä, kielletty kun olin kaikkea selittämästä, muuta kuin väittää todeksi sitä vähäistä, mitä olin oikeutettu ilmaisemaan, ja yksinkertaisesti torjua väärät syytökset? Mutta niin totta kuin toivon hyvitystä tulevassa elämässäni, kun tämä kauhea Karman aika kuluu ohi; niin totta kuin kunnioitan Mestareita ja palvon omaa Mestariani - sisäisen Itseni ainoata luojaa, jota Itseni ei olisi koskaan - ainakaan tässä elämässä - päässyt tietoiseen olemiseen, ellei Hän olisi kutsunut sitä esille ja herättänyt sitä unestaan; niin totta kuin tätä kaikkea arvostan, - vannon, etten koskaan ollut syypää yhteenkään kunniattomaan tekoon. Olen usein voinut näyttää sydämettömältä antaessani tilapäisesti joidenkuiden uhrata itsensä samalla tavalla kuin minä, vaikka tiesin, ettei heillä tässä nykyisessä elämässään ollut samoja mahdollisuuksia kuin minulla kovin pitkälle edistyäkseen; mutta silloinkin se oli heidän omaksi hyväkseen eikä minun. Edistyivät tai olivat edistymättä, - palkinto hyvästä tarkoituksesta oli heidän Karmansa hyvässä säästössä; jota vastoin, mitä minuun tulee, kuta enemmän edistyin okkultisissa asioissa, sitä vähemmän jäi minulle mitään onnen mahdollisuuksia tämän elämän varalle, sillä yhä enemmän ja enemmän tuli velvollisuudekseni uhrata itseni toisten hyväksi ja omaksi persoonalliseksi turmiokseni. Semmoinen on laki. Ah, jospa vain tietäisivät, jotkut "ystäväni", jotka nousematta julkisesti minua vastustamaan kuitenkin sangen vakavasti epäilevät vilpittömyyttäni, - jospa vain tietäisivät nyt, minkä varmasti kerran tulevat tietämään - kun minä olen kuollut ja poistunut, muistoni saastutettuna kiireestä kantapäähän, - minkä todellisen hyvän minä olen heille tehnyt! En tahdo väittää, että olisin sen tehnyt heidän itsensä takia, sillä yleensä en edes ajatellut heitä itseään persoonallisesti. Mutta koska he nyt kerran ovat joutuneet siihen piiriin, jossa vanhan pelikaaniraukan verta vuodatettiin, ja koska ovat puolestaan saaneet osansa sen tuottamasta hedelmästä, miksi pitää muutamien heistä osoittautua niin julmiksi, jollei kiittämättömiksi?
Rakkahin Mrs. Sinnettini - sydämeni on murtunut - fyysisesti ja moraalisesti. Edellisestä en välitä; Mestari pitää huolen siitä, ettei se halkea, niin kauan kuin minua tarvitaan; jälkimäisen seikan suhteen ei ole apua. Mestari ei osaa eikä aio estää karmaa.
Sydämeni on murtunut, ei sen johdosta, mitä todelliset, julkiset vihamieheni ovat tehneet, - heitä minä halveksin; mutta puolustajieni itsekkyyden ja arkuuden takia, ja sen takia, että alati ovat valmiit vastaanottamaan minulta, vieläpä pakottamaan minua kaikenlaisiin uhrauksiin, - kun Mestarit ovat todistajinani siitä, että olin valmis vuodattamaan viimeisen elonpisarani, heittämään kaiken toivoni viimeisestä - en sano onnen - vaan levon ja mukavuuden rahtusestakin tässä kidutuksen elämässä - sen asian hyväksi, jota palvelen, ja samoin jokaisen tosi teosofin puolesta. Petollisuus - tuo pehmeiden ja myötätuntoisten sanojen ilmapiiri, sanojen, jotka pohjaltaan puhuivat mitä äärimmäisimmästä itsekkyydestä, aiheutuen joko heikkoudesta tai kunnianhimosta - oli jotakin kauheata. En tahdo mainita nimiä. Muutamien kanssa, useimpien kanssa tulen pysymään hyvissä väleissä kuolinpäivääni saakka. En liioin anna heidän arvata, että näin heidän lävitsensä alusta lähtien. Mutta en koskaan unohda - en osaisi, jos tahtoisinkin - sitä ikimuistettavaa yötä sairauteni murrosaikana, jolloin Mestari, ennen kuin hän vaati minulta erään lupauksen, paljasti minulle asioita, joita Hän piti hyvänä minun tietää, ennen kuin annoin Hänelle sanani sitä työtä varten, jota hän pyysi (ei käskenyt, vaikka hänellä olisi ollut siihen oikeutta) minua tekemään. Sinä yönä, jolloin Mrs. Oakley ja Hartmann ja kaikki lukuun ottamatta Bowajeea (D. N.) odottivat minun vetävän viimeisen hengenvetoni, - sain kaiken tietää. Minulle näytettiin, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä (tietämättään) ja kuka oli kerrassaan petollinen; ja yleisin piirtein minulle näytettiin, mitä minulla oli odotettavissa. Niin, sen sanon teille, sinä yönä sain tietää asioita, jotka ainiaaksi löivät leimansa Sieluuni; mustaa petollisuutta, teeskenneltyä ystävyyttä itsekkäissä tarkoituksissa, uskoa syyllisyyteeni, ja kuitenkin päätöstä valehdella puolustuksekseni, koska olin sopiva porras, jolta nousta, ja mitä kaikkea! Ihmisluonnon näin koko rumuudessaan sinä lyhyenä tuntina, jolloin tunsin Mestarin toisen käden sydämelläni, kieltäen sitä lakkaamasta lyömästä, ja näin toisen kutsuvan esille suloisen tulevaisuuden silmieni eteen. Ja kaiken tämän päälle, kun Hän oli näyttänyt minulle kaiken, kaiken ja kysyi; "tahdotko?", vastasin: "tahdon" ja allekirjoitin täten onnettoman tuomioni niiden harvojen hyväksi, jotka olivat oikeutetut Hänen kiitokseensa. Uskotteko minua, jos sanon, että noiden harvojen joukossa teidän molemmat nimenne olivat etualalla? Ehkette usko, ehkä epäilette, - kuitenkin oli niin.
Kuolema oli niin tervetullut sinä hetkenä, lepo niin tarpeellinen, niin ikävöity; elämä, semmoisena kuin se tuijotti silmiini silloin ja jommoiseksi se nyt on muodostunut, - niin kurja; mutta kuinka minä olisin voinut sanoa en tahdo Hänelle, joka toivoi minun elävän! Mutta tämä kaikki on ehkä käsittämätöntä teille, vaikka toivon, ettei ole aivan niin, ........ häntä, ja minä olen jo ...... Würzburg - noin 4 tai 5 tuntia Münchenistä. En halua asua yhdessäkään Euroopan suurista keskuksista. Mutta minulla täytyy olla kuiva ja lämmin huone, vaikka olisi kuinka kylmä ulkona, sillä en koskaan jätä huoneitani, ja täällä terveetkin ihmiset kylmettyvät ja saavat reumatismia, ellei heillä ole palatseja. Pidän Würzburgista. Se on lähellä Heidelbergiä ja Nürnbergiä ja kaikkia niitä keskuksia, joissa eräs Mestareista asui, ja Hän neuvoi Mestariani lähettämään minut sinne. Onneksi olen saanut Venäjältä muutamia tuhansia frangeja, ja jotkut hyväntekijät "lähettivät minulle 500 ja 400 rupiita Intiasta." Tunnen itseni kyllin rikkaaksi ja varakkaaksi voidakseni elää hiljaisessa saksalaisessa paikassa, ja vanha täti-raukkani tulee sinne vierailemaan luonani. Aion vuokrata pienen huoneiston, ja onnellinen on se päivä oleva, jolloin näen teidät samovaarini ääressä, jos todella aiotte tulla alas (vaiko ylös?) minua tervehtimään. Elberfeldistä matka ei ole pitkä, luullakseni siihen ei kulu päivääkään. Sitten tahdon elää, Mestarini pyynnöstä ja halusta, tai pikemmin olla olemassa päivisin ja elää ainoastaan öisin ja kirjoittaa muun osan luonnollista (s. o. luonnotonta) elämääni. Coulombit ovat kuulemma jättäneet Intian ja tulevat Lontooseen, jossa otaksun että he tai paremmin rouva käy teitä tervehtimässä. He eivät jätä kiveä kääntämättä, niin kauan kuin on maailmassa jäljellä yksikään ihminen, joka minuun uskoo, lähetyssaarnaajat ovat luvanneet heille 5000 rupiita vuosittain, jos väsymättä jatkavat työtään H. P. B:n hävittämiseksi. Saavat minun puolestani tehdä ja sanoa, mitä haluavat.
Sydämelliset ja rakkaat terveiseni kaikille. Kuinka jaksaa rakas pikku Dennie?
Aina teidän sama.
H. P. B.
Ruusu-Risti
— toukokuu 1925
Kirje n:o 104 on kirjoitettu herra Sinnettille Ostenden kaupungista Hollannissa tammikuun 10. p:nä 1887.
Rakas Mr. Sinnettini.
Te haluatte tietää, mitä minä paraikaa teen? Sovitan syntejäni, kun lähetin teille Archaic Doct-kirjani , ennen kuin se oli valmis. Kirjoitan sitä uudestaan, lisäilen, liimailen, raavin pois ja panen tilalle muistutuksia Auktoriteeteiltäni. Minut käskettiin lähettämään teille käsikirjoitukseni - mutta ei sanottu koska. Kreivitär, jolla aina on silmät auki käytännöllisille asioille, tahtoi, että käyttäisimme hyväksemme Hamiltonin paluuta Lontooseen, ja sai minut lähettämään käsikirjoituksen tämän kanssa. Kaksi päivää myöhemmin kysyivät1 sitä minulta, ja kun sanoin sen menneen, vastasivat: "sen pahempi teille" - kiitos. Näyttää siltä, että se valmistumattomassa tilassaan ei saanut Mr. Crookesia pyörtymään ihastuksesta, ja hän on varmaan sanonut sitä täysipitoiseksi hullutukseksi. Ainakin niin päättelen ja edellytän, kun ajattelen siinä aikaansaatuja kemiallisia muutoksia, joista en ole ymmärtänyt enkä nytkään ymmärrä rahtuakaan. Enkä välitä.
Vuosi 1887 ja te 47? No se on hyvä. Teillä on edessänne kaksi tietä, sen näen, ja onnenne tai onnettomuutenne riippuu siitä, kummanko valitsette. Meillä on kaikilla kokonainen laivalasti huonoa karmaa ympärillämme, joten meidän ei tarvitse valittaa. Mutta teillä on terveytenne, - sitä minulla ei koskaan tule olemaan, - ja se on siunattua teille.
Olette väärässä laskiessanne minun laiminlyöntini syyksi "United" kirjanne arvostelua. Kaksi kolmasosaa on valmiina siitä saakka kun te läksitte, mutta minä halusin tehdä sen hyvin, tai jättää tekemättä. Kaksi sivua saneltiin minulle - muu osa jäi oman säkenöivän kynäni huoleksi. Sen tähden sopivat yhteen kuin tähden valo ja talikynttilän tuli. Kuitenkin se on minulla taas työn alla, ja tällä kertaa aion lopettaa sen. Voi veikkoseni, te olette nuori, hyvin, hyvin nuori okkultisissa asioissa; ja hyvin taipuvainen tuomitsemaan kaikkea ja jokaista väärältä puolelta omien maallisten katsantokantojenne mukaan. Siinä on vaikeutenne. Tuomitkaa minua niin paljon kuin haluatte; mutta älkää tuomitko samalta kannalta noita toisia, jotka ovat tuhatta kertaa suurempia kuin miksi minä koskaan tulen kymmenessä manvantarassa; sillä vuosi 1887 voisi silloin tulla pahemmaksi kuin kallis manalle mennyt 1886.
Fawcett tulee minua tervehtimään 21 p:nä. Hän on ensimmäinen inhimillinen olento, jota minä tulen puhuttelemaan sen jälkeen kun kreivitär läksi; sillä lääkärinikin on sairas enkä ole häntä nähnyt kuin kerran tässä kuussa. Kolme viikkoa olen nyt harjoitellut pythagoralaista "vaitiololupausta" ja tavannut ainoastaan astraaliolentoja aamusta iltaan. Te tiedätte, että nuori Fawcett on nyt suuresti minun ystäväni. Muutamien kokeiden onnistuttua hän näkee minussa "maagikon"! Vain sen takia että parina iltana näin, mitä hän ajatteli, ja kuvailin sitä hänelle. Olkoon! Toivon, ettei hänen innostuksensa haihdu tuuleen kuten toisten entisten oppilaitteni.
A propos. Venäläiset lehdet ovat taasen täynnä minua. Niistä päättäen "käteni" pelasti kuolemanvaarasta erään herrasmiehen, joka paraikaa panetteli minua ja sanoi kaikkia kirjoituksiani valheiksi. Sitä nimitetään "Salaperäiseksi Kädeksi" - Madame Blavatskyn hoikka materialisoitu muoto nähtiin ja tunnettiin, niin myös käsi ja samaten ääni. Tätini on tuskassa ja jumalisessa vavistuksessa tapauksen johdosta. Kirjoittaa minulle tiedustellakseen, minäkö sen tein vaiko Hozjain (Mestari). Koko mystillinen Pietari on kuumeessa; ja Pyhä Synodi pohtii, pitäisiköhän heidän lähettää minulle Ostendeen vähän siunattua vettä. Muuan tiibetiläinen, joka Przhevolskin retkikunnan palatessa kotiin seurasi mukana (tai saapui vähän myöhemmin), - "yrttitohtoriksi" häntä nimittävät, koska hän saa aikaan salaperäisiä parannuksia lääkekasvien avulla, - näkyy sanoneen Solovjoffille ja toisille, että he kaikki olivat tyhmeliinejä ja S. P. R. joukko aaseja ja hupsuja, sillä koko sivistynyt Tiibet ja Kiina tietää, että on olemassa se "Lumiharjanteen Veljeskunta", jonka keksijäksi minua syytetään; ja että hän itse tuntee useampia "Mestareita" persoonallisesti. Ja kun kenraali Lvoff kysyi häneltä, mitä hän tiesi Lontoon Psyykkisestä Seurasta, kun hän ei koskaan ennen ollut käynyt Euroopassa, hän nauroi ja sanoi kenraalille, "katsoen häntä suoraan kulmakarvojen keskelle", ettei yksikään vähänkään tärkeämpi kirja, joka oli kirjoitettu Tiibetin ja sen viisaiden miesten puolesta tai niitä vastaan, jäänyt tuntemattomaksi Tshigatsessa. Kun kenraali "sangen ällistyneenä" kysyi häneltä, eikö Veljeskunta tahtoisi auttaa Venäjää Englantia vastaan, - "tohtori" taasen nauroi. Hän sanoi, että "Viisat Miehet" välittivät yhtä vähän Englannista kuin Venäjästä; he jättävät molemmat maat niiden karman haltuun (tämän sanan kenraali Lvoff kuuli väärin karpaksi, "karppikalaksi"!) Mutta että "englantilaiset näköjään auttoivat omaa (karmaansa) ikään kuin varta vasten syöstäkseen perikatoon; koska he politiikassaan tekivät yksinomaan aina vain semmoista, mikä oli kohtalokasta heille itselleen nyt". Ja sitten seuraa kokonainen paragrafi, jonka sisältö on se, minkä Mestari kirjoitti eräälle toiselle kenraalille Pietarissa ja minkä minä kerroin teille, kun olitte täällä.
Rakas Mr. Sinnett, puhun teille vakavasti, koska ette ole noita houkkioita, jotka erehtyivät luulemaan minua venäläiseksi vakoilijaksi. Te olette yhtä sokea vanhoillisen politiikkanne hartaassa ihailussanne kuin aviomies rakkaudessaan vaimoonsa, joka panee hänet rakastamaan. Te ette näe sen vikoja, mutta Mestarit näkevät; ja vaikka he eivät välitä rahtuakaan enemmän teistä englantilaisista kuin Venäjästä, Turkista tai Bulgariasta, he välittävät T. S:sta Intiassa. Ja jos te jatkatte (nim. teidän Salisburynne, tuo vanha idiootti) nykyiseen suuntaan tukkimalla Bulgarian suuta Venäjän nenän edessä, niin Venäjä, sanon minä, tulee tekemään teille ilkeän kepposen Intiassa ja Afganistanin kautta. Tiedän Mestarein kautta mitä te ette tiedä. Ja jos eivät he teidän mielestänne ymmärrä paljoakaan politiikasta, niin ehkä myönnätte erään brittiläisen upseerin Intiassa tietävän jotakin. Ja tämän hän kirjoittaa minulle. Toistan: . . . "En saata ymmärtää tätä englantilaisen sanomalehdistön järjetöntä vesikauhua Venäjää vastaan! Varmasti Venäjällä on yhtä suuri oikeus sekaantua asioihin Bulgarian puolesta kuin meillä on Egyptissä.
Lisäksi se on niin tyhmää; sillä jos ryhdymme sotaan, josta Jumala estäköön, me joudumme kokonaan häviölle. Jollemme osaa voittaa Burmaa, kuinka voimme odottaa voittavamme Venäjän?" (Tämä on yksityistä ja uskottua. H. P. B.)
Ja se on totta. Ja jos te joudutte häviölle Intiassa, silloin T. S:kin on ainiaaksi hävitetty. Amen. Toivon saavani kuolla, ennen kuin joudun niin toivottomaan asemaan, että minun täytyisi toivoa pahaa omalle maalleni ja heimolleni niiden takia, jotka vihaavat minua ja ovat vieneet minulta kaiken tässä elämässä iäksi, ainoastaan sen nojalla, että T. S. on Madrasissa ja parhaimmat teosofini ovat hindulaisia niiden vallan alla, jotka niin julmasti ovat sortaneet minua ja yhä sortavat. Voi veikko veliseni! Jos ei olisi Seuraa ja Mestareita, joille päivittäin uhraan elonvereni ja kunniani, jos ei englantilaisten joukossa olisi muutamia senkaltaisia kuin te, joita olen oppinut rakastamaan kuin omaa lihaani ja luutani (kuvaannollisesti puhuen, sillä omaa lihaani ja vertani minä vihaan) - jos ei tätä kaikkea olisi, kuinka kuninkaallisesti olisinkaan vihannut teitä englantilaisia! Totta tosiaan, teidän nykyisen ministeristönne käytös ja valtiotaito on samalla kertaa suurenmoisesti häpeällinen, halveksittava, Juudas-moinen ja tyhmä!
Churchill yksin menettelee kuin järkevä ihminen ainakin ja hämmästyttää minua. Hän ei ole näköjään tyhmeliini, hän on tarkkavainuinen. Se seikka, että hän jätti Salisburynne pulaan, on ehkä pelastanut Englannin, rakkaani, äkkinäisestä Venäjän hyökkäyksestä liittolaisineen kimppuunne - ja semmoisine liittolaisineen, joista teidän diplomaattinne eivät koskaan ole uneksineetkaan - eikä liioin laho Turkkinne. Varokaa, jos voitte olla varovainen kirjoituksissanne, olkaa, maanne takia, jollette osaa T. S:n takia. Ja sillä välin minä olen tässä: kutsuttuna takaisin Intiaan ja kykenemätön lähtemään.
Halusin vastata kaikkiin kysymyksiinne, mutta en muista, mihin lienen pannut kirjeenne - en saa sitä käsiini. Vaan riittäköön tämä. Me olemme täällä paraikaa hommissa ostaa "luostari" teosofeja varten, jossa halvalla voisivat elää. Se on Hartmannin tuuma.
Monet kauniit terveiset rakkaalle Mrs. Sinnettille.
H. P. B.
Ruusu-Risti
— elokuu 1925
Suomennan tähän nyt, niin kuin syyskuussa lupasin, H. P. Blavatskyn Mr. Sinnettille kirjoittamien kirjeiden kokoelmasta otteen kirjeestä n:o 106, joka puhuu jesuiitoista ja niiden yhteydestä politiikan ym. kanssa. (- PE)
Yksityinen ja salainen
... Olisi ehkä hyvä, jos jesuiitat tyytyisivät pitämään vapaamuurareita pilanaan sekä vastustamaan teosofeja ja salatieteilijöitä käyttämällä protestanttista papistoa "kätyrinään". Mutta heidän vehkeilyillään on paljon laajempi tarkoitus ja niitä hoidetaan sellaisella huolella pienimpiä yksityiskohtia myöten, ettei maailmalla yleensä ole siitä aavistustakaan. Kaiken he tekevät saattaakseen ihmiskunnan kokonaisuudessaan takaisin siihen passiivisen tietämättömyyden tilaan, jonka he hyvin tietävät ainoaksi ehdoksi, minkä avulla pystyvät saavuttamaan päämääränsä: yleismaailmallisen despotismin.
Vanha sivu, joka valtiomiesten sokeuden takia hylättiin Englannin historiasta yhdeksännellätoista vuosisadalla, tulee liitettäväksi siihen kahdennellakymmenennellä, jolloin on liian myöhäistä.
Euroopan suurin valtiomies, ruhtinas Bismarck, on ainoa, joka tarkasti tuntee kaikki heidän salaiset vehkeilynsä oman yksityisen Schwarzwaldissa asuvan adeptinsa kautta. Hän tietää, että jesuiittain pappisviekkauden pyrkimyksenä aina on ollut herättää tyytymättömyyttä ja kapinallista mieltä kaikissa maissa edistääkseen omia tarkoitusperiään. Siitä johtuu näennäinen ystävyys paavin kanssa. Pitäkää silmällä "kunniallisten asiamiesten" toimenpiteitä ja oppikaa näkemään selvästi. Tuo mitä suurin ja kaukonäköisin mies sanoi puheessaan Saksan valtiopäiville joulukuun 5 p:nä 1874, että Würtembergin lähettilään ja paavin nuntsion välisessä keskustelussa jälkimmäinen röyhkeästi ja ylpeästi huudahti: "Rooman kirkon oli pakko turvautua vallankumoukseen ainoana keinona ylläpitääkseen oikeutettua asemaansa" (Times, jouluk. 7 p:nä 1874). Tämän kyynillisesti avomielisen tunnustuksen jälkeen olemme täysin oikeutetut päättämään, että vallankumoushankkeet kapinoiden ja väkijoukkojen mielten kuohuttamisen muodossa yltympäri Eurooppaa ja muualla tapahtuvat jesuiittain hyväksymisellä ja heidän salaisella avullaan. Niinpä tarjoaa meille brittiläinen valtakunta esimerkin: vanha Englanti on kuolemaisillaan, hänen hetkensä ovat luetut. Times totesi elokuun 11 p:nä 1885, että "melkein kaikki (room.kat.) prelaatit olivat antaneet kannatuksensa irlantilaiselle kansallisliigalle". Seuraavan syyskuun 9 p:nä Times kertoi, että "rikosten ja väkivallan tekojen järjestely edistyi Irlannissa nopein askelin kansallisliigan turvissa ja kansan hengellisten johtajien siunaamana".
Menneinä aikoina ei ainakaan mikään maa ole paremmin ja menestyksellisemmin kuin Englanti pitänyt puoliaan paavilaisuuden sekaantumista ja kavalia yrityksiä vastaan. Senpä tähden ei ole ainoatakaan maata, jota jesuiitat mieluummin paloittelisivat ja hävittäisivät. Yllä mainittujen tunnustusten nojalla voimme täydellä syyllä päättää, että jesuiitat ovat organisoineet sekä välillisesti ohjanneet ja neuvoneet koko feeniläistä salaliittoa ja kaikkia sen yhteiskunnallisia toimenpiteitä. Että niin oli, myöntävät ne, jotka seuraavat heitä läheltä.
Ennen muinoin Englannilla oli valtiomiehiä sellaisia kuin Pitt ja Castlereagh, jotka olivat maalleen uskollisia ja helposti tekivät tyhjiksi jesuiittain salaliittohankkeet Irlannissa. Huomattuaan tämän jesuiitat siitä lähtien ovat, tavallisella maallisella viekkaudellaan ja kärsivällisyydellään, miettineet keinoja, millä tavalla pystyisivät taistelemaan englantilaisten valtiomiesten uskollisuutta vastaan. He ovat julkisesti tunnustaneet aikovansa lopettaa, ainakin pysäyttää englantilaisen poliittisen koneiston pyörinnän käännyttämällä maan johtomiehet katolinuskoon. Koko maailma tietää heidän voittaneen puolelleen muutamia rikkaimpia, aatelismiehiä ym...
Niin kuin jo sanoimme, jesuiitat ovat myöntäneet aikovansa lietsoa vallankumouksia voittaakseen mitä pitävät oikeutenaan. Englannissa on nykyään julkisia puhujia, jotka yllyttävät kapinaan. Eikö ole tästä tehtävä se johtopäätös, että nuo ovat jesuiittain lähettejä? Nämä tiedot annetaan sitä varten, etteivät ainoastaan salatieteilijät, vaan myös kansat, yhdyskunnat ja yksilöt ymmärtäisivät olla edeltäkäsin varoitettuina varuillaan niitä vastaan, joita emme lainkaan epäile sanoa ihmisrodun vihollisiksi. Yleisesti tunnettua on, että jesuiittain kollegio on Roomassa. Ei ole yhtä hyvin tunnettu, että muutaman vuoden aikana heidän päämajansa itse asiassa on ollut Lontoossa ja oli jo, ennen kuin heidät karkotettiin tasavaltalaisesta Ranskasta. Sitten heitä kerääntyi joukoittain Englantiin, ja he saivat tulla, englantilaisten osoittaessa tavallista välinpitämättömyyttään.
Salatieteen tutkijat tietäkööt, että vaikka jesuiitat vehkeillään ovat saaneet maailman yleensä ja englantilaiset erikoisesti uskomaan, ettei ole olemassa mitään semmoista kuin magia, ja nauramaan mustalle magialle, nämä samat viekkaat ja kavalat vehkeilijät itse pitävät magneettisia istuntoja ja muodostavat magneettisia ketjuja keskittämällä joukkotahtoaan, kun heillä on jokin erikoinen asia ajettavanaan tai kun tahtovat vaikuttaa johonkuhun tärkeään henkilöön. Myöskin he käyttävät rikkauksiaan tuhlaavasti, kun tahtovat auttaa jotakin suunnitelmaa. Heidän varallisuutensa on suunnaton. Kun äskettäin heidät karkoitettiin Ranskasta, toivat he mukanaan niin paljon rahaa, ostaen osalla rahoistaan englantilaisia valtio-obligaatioita, että nämä heti nousivat tasa-arvoon, kuten Daily Telegraph silloin huomautti. Saattaa koitua aika, jolloin heidän rikkautensa väkivallalla otetaan heiltä ja annetaan köyhille ja heidät itse jätetään armottomasti tuhottaviksi kaikkien kansojen ja väkijoukkojen yleisesti kiroamina. On olemassa jumalallinen oikeus, jota nimitetään Karmaksi, vaikka se usein antaa pahantekijäin jatkuvasti menestyä vuosisatojen aikana. Mutta sillä välin — kellä on korvat, "hän kuulkoon".
*
Yllä oleva kirje ei ole tavallinen kirje. Madame Blavatskyn käyttämä monikkomuoto "me" osoittaa selvästi, että hän kirjoitti toisenkin — ehkä Mestarinsa — nimessä tai että tämä toinen kirjoitti hänen kauttansa. Kirjeen sävykin poikkeaa H.P.B:n tutunomaisesta eloisasta tyylistä. Mutta sisältö on tärkeä ja valaiseva.
Suomennan (PE) nyt vielä toisen kirjeen — kokoelman n:o 88, — josta taas tunnemme Madame Blavatskyn kirjoitustavan:
Rakas Mr. Sinnettini,
Teidän kirjeenne liitteineen saapunut. Niin, mitä voin sanoa Mr. Sergeantin ennustuksesta muuta kuin - hän on oikeassa. Jos hän tietää sen astrologisesti ja intuitiivisesti, tiedän minä sen aurasta joka kerta kun ajattelen Intiaa, Egyptiä ja toisia maita. Kaikki keskipiirien kirotut peikot; kaikki myrskyn haltiat, kaikki pyörremyrskyn, veden, tulen ja ilman kummitukset valmistautuvat rinnatusten ja tahdissa maan päällisten asujainten valmistelujen kanssa. Mutta mitä hyötyä on siitä, että kertoisin teille, mitä näen ja tunnen ja kuulen ja tiedän? Te olette vanhoillinen, syvän veden tory, ja minun maamieheni ovat tyhmeliinejä, narreja ja pässinpäitä. Ei heillä ole arvokkuuden tuntoa eikä tunnetta siitä, että suuri vääryys on tehty. Ajatelkaa nyt: teidän Lady Isabella Stuart (eli Stewart), Salisburyn tytär, otetaan vastaan Moskovassa kuin kuningatar, syö päivällistä kenraalikuvernöörin, ruhtinas Dolgoroukin (tuon vanhan yömyssyn!) seurassa ja liehittelee keisarillisen henkivartioston kanssa, ja Katkoff kirjoittaa, että hänet otettiin vastaan sitä paremmin ja sitä suuremmilla kunnianosoituksilla, jotta selvemmin näkyisi ero sivistymättömien venäläisten karhujen ja hänen sivistyneen "pappansa" välillä — joka julkisesti soimasi Venäjää "petolliseksi huijariksi" ja vararikontekijäksi. Niin, ystäväiseni, totta on, eikä hyödytä salata sitä, surukseni ja huolekseni: Venäjä on musta hillitystä vihasta ja paisuu kuin — no, en tahdo sanoa niin kuin sammakko härän edessä — vaan niin kuin tulivuori, joka on purkautumaisillaan; ja minut saa merkitä hupsujen kirjoihin, jollette käsitä sitä ennemmin tai myöhemmin. Ja kuka sillä välin saa maksaa sakot? Tietysti H. P. B., "O. L." (vanha rouva), yhtä paljon mustatun ja parjatun "O. G."n luonnollinen kohtalotoveri — sillä tässä minä istun, epäiltynä osallisuudesta "miljoona frangin" rautatievarkaudestakin, enkä pääse kotiin.
Voi kuinka katkerasti vihaan teitä molempia, Englantia ja Venäjää! Jospa purisitte toisianne kuonoon ja häntään niin kuin Kilkenny-kissat ja antaisitte kunnon ihmisten elää rauhassa ja kuolla kotona! Niin, ettepä te kauan liehittele Lady Isabellan "Papan" kanssa — hän jo kierii alaspäin, ja te saatte vielä kerran selkäänne vanhan Gladstone-luopionne. En voi sitä auttaa. Olen yksinäni, ja yksinäisyyteni johdosta päästä melkein sekaisin. (Pidän nuorta Fawcettia matkan päässä ja puhun hänen kanssaan ainoastaan viisi minuuttia iltaisin - koko muu aika on oveni lukossa. Vain kasvattaakseni häntä pois siitä luulosta, että, koska hän on englantilainen ja minä venakko, minä olisin hänen edessään nelinkontin) - ja minä olen lukenut enemmän sanomalehtiä muutaman nyt kuluneen kuukauden aikana kuin ennen koko iässäni. Uskon, että aion heittäytyä politiikkaan nyt, kun olen lähellä auringonlaskuani; ja kostaa okkultisesti hieman teidän kansallenne, joka on ristiinnaulinnut ja yhä ristiinnaulitsee minua joka päivä. Aion; en laske leikkiä. Mutta teistä pidän huolta, sillä mitä vahinkoa te olette minulle tehnyt, se ei ollut tahallisesti tehty, ja te olette ollut minulle melkein katkeamatta mitä parahin ystävä. Vaan enpä koskaan ajattelekaan teitä englantilaisena, vaan — no niin, semmoisena kuin olitte kaksi tuhatta vuotta sitten. Olitte siivo poika; vain liian ahneesti epäpuhtaan sukupuolen kantapäillä.
Oletteko lukenut viimeisestä (helmikuun) Theosophistista Subba Row'n esitelmän Bhagavad Gitasta? Jollette, niin lukekaa - sivu 301 alusta loppuun. Olen juuri vastannut erääseen kirjoitukseen, joka ilmestyy samalla kertaa — paitsi jos Cooper Oakley, Subba Row'n ame damnée, kähmii sen pois. Mutta Judge ei sitä tee, ja olen varma siitä, että te tulette iloitsemaan vanhoillisessa sydämessänne, niin kuin ette koskaan vielä ole iloinneet mistään niin teosofisesta. Fawcett sanoo, että se on mitä musertavin vastaus; artikkeli, joka on yhdellä kertaa harkittua kohteliaisuutta ja "ystävällistä ihailua" — ja että olen pannut hänen syömään omat sanansa. Hän varmasti saa ruoansulatushäiriöitä ja vatsapuruja.
Te pyydätte neuvoani L. L. (Lontoon Looshi) asiassa. No, koska kysytte minulta, huvittaa teitä ehkä kuulla, mitä Mestari kerran toisensa perästä on huomauttanut L. L:sta. En voi toistaa teille hänen sanojaan, mutta niiden hengen löydätte Ilmestyskirjan tekstistä, III: 15 ja 16. Arvostelkaa itse, ja minä jätän teidät tekemään omia johtopäätöksiänne. Näin ollen on mikä tahansa, joka yllyttää uuteen aloitteeseen, parempi kuin toimettomuus. Jos vielä jäätte hetkeksikään nykyiseen letargia-tilaanne, niin teidän L. L:nne on vuoden päästä oleva sammalen ja mudan peitossa ja itse läkähdytte omiin tuotteihinne (moraalisiin, tarkoitan). Mitä hyödyttää kysyminen? Teidän täytyy tietää, että Mestari ei saata olla tyydytetty. Kukaan ei voi "istua nenällenne" eikä teitä voida murskata, koska Don Juan on mennyt ja Pyhä Theresa on nyt yhtä mittaa uskonnollisissa haltiotiloissa, sillä minä saisin hyvin pian tietää kaikki tämän kauhean salaliiton vehkeet muutamien teosofien kautta - koska he eivät salaa mitään minulta, ja sitten minä tekisin tyhjäksi kaikki nämä ranskalaiset suunnitelmat. Tahdon, että Seura jatkaa työtään yhä edistyen ja ettei sitä häiritä minkäänlaisilla poliittisilla selkkauksilla. Olen valmis tulemaan kunniattomaksi ilmiantajaksi englantilaiselle hallituksellenne, jota vihaan, heidän tähtensä, minun Seurani ja rakastamieni hindulaisten takia; — niin, rakastamieni, vaikka kaksi heistä, M. ja B., valheillaan joka päivä tallaa kunniani, nimeni ja maineeni lokaan. Mutta en minä näiden kahden epäonnistumisen takia lakkaa rakastamasta Mestarini kansaa. Ah, jospa Mestari vain näyttäisi minulle tien! Jospa Hän vain suvaitsisi sanoa, mitä minun on tekeminen pelastaakseni Intian uudesta verenvuodatuksesta, siitä, että satoja ja kukaties tuhansia syyttömiä uhreja hirtetään muutamien rikollisten takia. Sillä tunnen, että oli tehty vahinko kuinka suuri tahansa, englantilaiset ne kuitenkin lopulta vievät voiton; Mestari sanoo, että hetki, jolloin teidän englantilaisten täytyy vetäytyä pois, ei ole vielä lyönyt eikä se lyö — ennen kuin ensi vuosisadalla ja niin myöhään, että "Denniekin on vanha, vanha mies", kuten K. H. sanoi joku aika sitten. Sen tähden se merkitsee vain hetkellistä häiriötä, omaisuuden hävittämistä, ihmisten hirttämistä — jotka ovat syyttömiä, ja toisten ylistämistä, jotka ovat olleet aiheuttajina. Tiedän sen. Ja ajatella, että tässä minä olen, Intian ovet suljettuina nenäni edessä! Että todella teidän hallituksenne on niin tyhmän lyhytnäköinen, ettei se näe, että en ainoastaan en ole enkä koskaan ole ollut venäläinen vakoilija — vaan että T. S:n koko menestys, edistys ja hyvinvointi riippuu siitä, että Intiassa kaikki on rauhallista vuosikausia eteenpäin.
Mitä nyt hyödyttää kirjoittaa teille tämä kirje, jollette usko? Kirjoitan, koska pyysin lupaa niin tehdä, ja sain luvan, jota seurasi kuvaava olkapäiden kohautus, minkä tulkitsin merkitsevän: "ei siitä ole hyötyä eikä vahinkoa — hän ei usko teitä". Mutta kaksi kuukautta sitten Mestari sanoi minulle, että asia oli vakava. Venäjä nyt ei onneksi tiedä siitä mitään. Niin ainakin kirjeenvaihtajani selittävät minulle. Mutta jos se tietäisi, — minä totta tosiaankin olisin hindulaisten puolella Venäjääkin vastaan. Rakastan maamiehiäni ja maatani sydämellisesti — mutta rakastan Intiaa ja Mestaria vielä enemmän, eikä ylenkatseeni venäläisen hallituksen ja diplomatian tyhmyyttä kohtaan tunne rajoja. Sellainen on tilanne todellisuudessa ja kristallin kirkkaana.
Ah, Mr. Sinnett parka, te olette isänmaan ystävä epäilemättä, mutta vielä suuremmassa mitassa olette vanhoillinen, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Niin täytyy olla, jos ette näe, että sellaiset yhtämittaiset julkiset läjähdykset vastoin Venäjän kasvoja — "vararikkohuijari" ja "valehteleva kerjäläinen", joksi teidän Salisburynne nimitti Venäjää julkisesti; ja semmoiset toiset Ranskalle osoitetut kohteliaisuudet teidän lehdessänne voivat ainoastaan synnyttää hirmumyrskyn ja yleisen eurooppalaisen sadekuuron ylitsenne jonakin kauniina päivänä. Voin vakuuttaa teille, rakas Mr. Sinnett, että jos Venäjää vihataan sen tähden että sitä pelätään — vihataan taas Englantia periaatteessa yleensä. Mutta tällä ei ole mitään tekemistä minun kanssani, ja minun puolestani saatte purra hännät ja nenät toisiltanne Euroopassa, kunhan vain ette saa häiriötä aikaan Intiassa.
Kaksi tietä on nyt edessänne. Toinen on: polttakaa tämä kirje älkääkä ajatelko sitä sen koommin; toinen: käyttäkää sitä, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että olette varma siitä, ettei asiasta hiiskuta lehdissä ja että minun nimeni jää tuntemattomaksi kaikille paitsi yhdelle, jolla on auktoriteettia ja joka voi huomauttaa Lord Dufferinille olemaan varuillaan, lyhyesti sanoen ainoastaan semmoiselle, joka voi ryhtyä toimenpiteisiin suunnitellun asian vastustamiseksi. Mutta pyydän teitä, ja luotan teihin gentlemannina, kunnian miehenä ja ystävänä, ettette turhan takia saata minulle ikävyyksiä. Ei sen tähden, että pelkäisin joutua jonkun ranskalaisen murhattavaksi — kuten eräs teosofimme on minulle varoitukseksi ilmoittanut — sillä semmoisella teolla murhaaja vain saattaisi minut kiitollisuuden velkaan, — mutta sen tähden että minua silloin totisesti pidettäisiin kunniattomana mouchard'ina, ilmiantavana vakoilijana, ja tämä häpeä on pahempi kuolemaa.
Mitä siis neuvotte minua tekemään? Tarvitsen vastaustanne, enkä ryhdy mihinkään, ennen kuin vastaatte. Pitääkö minun neuvoa Mr. — varoittamaan Olcottia vai eikö? Pelkään, että Olcott-raukka joutuu kauheaan hätään, jos hän saa kuulla asiasta — yhtä kaikki — kirjoittakaa ja vastatkaa.
Oletteko nähnyt selonteon viime vuosikokouksesta tammikuun Theosophistissa? Näyttää kuin kohtalo tahtoisi, ettei Seura voi laillistua. Mutta kokous meni mainiosti. Terveiset rouva Sinnettille.
Uskollisesti ja vilpittömästi aina teidän
H. P. Blavatsky
Kuten huomaatte, on tässä jälkimäisessä kirjeessä ennustus, jonka Madame Blavatsky kertoo Mestari Koot Hoomin lausuneen. Ennustuksen mukaan pitäisi englantilaisten - tämän vuosisadan keskivaiheilla ehkä - joutua pois Intiasta tai ainakin luopua vallastaan siellä (sana retirement voi tarkoittaa kumpaakin mahdollisuutta). Joka tapauksessa näkyy tästäkin kirjeestä, että Madame Blavatskylla ja hänen Mestareillaan ei ollut tietoa siitä Englannin maailmanvallasta, joka myöhempien ilmoitusten mukaan kuuluisi "jumalalliseen suunnitelmaan".
Toimittajalta (PE)
Ruusu-Risti — lokakuu 1925