H. P. Blavatsky
 

MAGIAN ALKUPERÄ

 

Viime aikoina tapahtumat ovat tosiaan muuttuneet. Tutkimuskenttä on laajentunut. Vanhoja uskontoja ymmärretään hiukan paremmin. Siitä viheliäisestä päivästä, jolloin Ranskan Akatemian komitea Benjamin Franklinin johdolla tutki Mesmerin ilmiöitä julistaen ne vain puoskaroinniksi ja ovelaksi konnantyöksi, sekä pakanallinen filosofia että mesmerismi ovat saavuttaneet tiettyjä oikeuksia ja etuuksia ja niitä tarkastellaan nyt aivan toisesta näkökulmasta. Onko oikeus kuitenkaan palkinnut niitä ja arvostetaanko niitä yhtään enempää? Pelkäämme ettei. Ihmisluonto on sama nyt kuin silloin, kun paavi kuvasi ennakkoluulon voimaa sanoen että
 

…Ero on yhtä suuri
näkevien silmien kesken kuin nähdyt kohteet.
Kaikki värivivahde riippuu omasta näkemisestämme,
tai jotkut värit voivat muuttua intohimojemme vuoksi,
tai mielikuvituksen säteet laajentavat, moninkertaistavat,
supistavat tai muuttavat ne päinvastaisiksi ja
luovat niistä 10.000 väriä.
 

1800-luvun ensi vuosikymmeninä kirkonmiehet ja tiedemiehet tarkastelivat hermeettistä filosofiaa kahdesta aivan vastakkaisesta näkökulmasta. Edellinen ryhmä kutsui sitä syntiseksi ja saatanalliseksi, jälkimmäinen kielsi ehdottomasti sen aitouden huolimatta todistusaineistosta, jonka jokaisen aikakauden oppineimmat ihmiset, omamme mukaan luettuna, olivat esittäneet. Esimerkiksi oppinutta isä Kircheriä ei edes huomattu.

Hänen väitteilleen, että ne katkelmat, jotka tunnettiin Hermes Trismegistoksen [Hermes Kolmasti Suurin eli Merkurius], Berosiuksen, Syroksen Ferekydeksen jne. teosten nimillä, olivat kirjakääröjä, jotka olivat säästyneet tulelta, joka tuhosi suuren aleksandrialaisen kirjaston 100.000 teosta, yksinkertaisesti naurettiin. Kuitenkin Euroopan oppineet tiesivät silloin, kuten tietävät nytkin, että maineikkaan aleksandrialaisen kirjaston, "aikakausien ihmeen", oli perustanut Ptolemaios Filadelfos; että sen käsikirjoitukset oli huolellisesti jäljennetty hieraattisista teksteistä ja vanhimmista pergamenteista, kaldealaisista, foinikialaisista, persialaisista jne.; ja että näiden eri kielten kirjaimistoilla kirjoitettujen teosten ja jäljennösten lukumäärä käsitti toiset 100.000 kääröä, kuten Josefus ja Strabon vakuuttavat.

On myös olemassa Clemens Aleksandrialaisen todistus, jota olisi uskottava edes jossain määrin. [Clemens Aleksandialaisen mainitsemat egyptiläisten 42 pyhää kirjaa, jotka olivat olemassa hänen aikanaan, olivat vain osa Hermeksen kirjoista (Stromata, VI). Jamblikhos, pitäen egyptiläistä pappi Abammonia auktoriteettinaan (De mysteriis, VIII, 1), väittää näitä Hermeksen kirjoja olleen 20.000 ja Manetho 36.525. Mutta koska Jamblikhos oli uusplatonikko ja teurgi, nykyajan kriitikot hylkäävät tietenkin hänen lausuntonsa. Bunsen arvostaa Manethoa suuresti ja pitää häntä "täysin historiallisena henkilönä"…jota "ei voi verrata kehenkään myöhempään kotimaiseen historioitsijaan"…(ks. Egypt'’ Place, I, 97). Mutta heti kun Manetho esittää tiedemiesten ennakkoluuloisten käsitysten kanssa ristiriidassa olevia ajatuksia magiasta ja okkulttisesta tiedosta, joita muinaisaikojen papit väittivät omanneen, hän leimaa Manethon epäluotettavaksi. Kuitenkaan kukaan arkeologi ei epäile hetkeäkään hermeettisten kirjojen melkein uskomatonta ikää. Champollion pitää niiden aitoutta ja todenperäisyyttä sangen mahdollisena, koska niin monet vanhimmista muistomerkeistä tukevat tätä. Ja Bunsen esittää kumoamattomia todisteita niiden iästä. Hänen tutkimuksistaan selviää esimerkiksi, että Mooseksen aikaa oli edeltänyt 61 kuninkaan kausi, jonka sivistyksen jälkiä voi helposti seurata useita tuhansia vuosia taaksepäin. Niinpä on aihetta uskoa Hermes Trismegistoksen teosten olleen vielä olemassa useita sukupolvia ennen juutalaisen lainlaatijan syntymää. "Maailman vanhimmista muistomerkeistä 4. Dynastian ajalta on löydetty piirtimiä ja mustepulloja", mainitsee Bunsen. Joskin tämä kuuluisa egyptologi hylkää 48.863 vuoden periodin ennen Aleksanteria, johon ajankohtaan Diogenes Laërtius (Lives, "Proemium", s. 2) ajoittaa pappien kirjoitukset, hän on varmaan joutunut vielä suurempaan hämminkiin 10.000 vuoden kuluessa tehtyjen astrologisten havaintojen suhteen. Hän huomauttaakin, että "jos ne olisivat todellisia havaintoja, niiden on täytynyt ulottua yli 10.000 vuoden ajalle. (Bunsen, main. teos, I, 14). "Huomaamme kuitenkin", hän jatkaa, "eräistä vanhoista kronologisista teoksista…että alkuperäiset egyptiläiset traditiot, jotka koskevat mytologista aikakautta, sisältävät myriadeja vuosia". (Sama, s. 15; Isis, Tiede osa 1, 149.)] Clemens todisti Thotin kirjojen 30.000 nidoksen olemassaolon. Ne olivat Osymandiaksen haudan kirjastossa. Sen sisäänkäynnin yläpuolelle oli kaiverrettu sanat "Sielun hoitoa varten".

Kuten kaikki tietävät, sittemmin Champollion on löytänyt "valheellisen" Pymanderin sekä yhtä "valheellisen" Asklepioksen "apokryfisten" teosten kokonaisia tekstejä Egyptin vanhimmista muistomerkeistä. [Nämä yksityiskohdat on otettu teoksesta Des Esprits, III, s. 204 ja 205.] Kuten Hunnuttomassa Isiksessä sanottiin:
 

Omistettuaan koko elämänsä vanhan Egyptin viisauksia koskevien asiakirjojen tutkimukselle sekä Champollion-Figeac että Champollion Junior, huolimatta harkitsemattomien ja typerien kriitikkojen esittämistä puolueellisista arvosteluista, julistivat julkisesti, että Hermeksen kirjat "todella sisältävät suuren joukon egyptiläisiä perinteitä, joita jatkuvasti vahvistavat varmasti alkuperäiset asiakirjat ja muistomerkit Egyptin varhaisimmasta menneisyydestä". [Egypte, s. 1143; Hunnuton Isis, Tiede osa 2, 395-396.]
 

Champollionin ansiota egyptologina ei kukaan aseta kyseenalaiseksi, ja jos hän painottaa, että kaikki todistaa mysteerisen Hermes Trismegistoksen kirjoitusten täsmällisyyttä, ja vahvistaa pienimpiä yksityiskohtia myöten väitteen, että niiden korkea ikä ulottuu takaisin aikakauden yöhön asti, silloin kritiikin olisi todellakin oltava vakuuttava. Champollion sanoo:
 

Nämä kirjoitukset ovat vain tosi kaiku ja ilmaus vanhimmista totuuksista.
 

Sen jälkeen kun nämä sanat kirjoitettiin, joitakin "tarunomaisen" Orfeuksen "apokryfisiä" säkeitä on löydetty jäljennettyinä sana sanalta myös hieroglyfeistä, jotka ovat tietyistä 4. dynastian kirjoituksista ja osoitetut eri jumaluuksille. Lopulta Creuzer keksi ja osoitti hyvin tärkeän seikan: kaksi suurta runoilijaa oli eittämättä lainannut orfisista hymneistä lukuisia Homeroksesta ja Hesiodoksesta löydettyjä kohtia. Täten hän osoitti edellisen olevan paljon vanhemman kuin Ilias tai Odysseia.

Näin asteittain tulevat muinaiset väitteet puolustetuiksi, ja nykyajan kritiikin on pakko alistua todistamaan niiden aitous. Monet kirjoittajat myöntävät nyt, että sen tyyppistä kirjallisuutta kuin Egyptin hermeettiset teokset ei voida koskaan ajoittaa liian kauas taaksepäin esihistorialliselle kaudelle. Monien näiden muinaisten teosten tekstit – Henokin kirja mukaan luettuna – jotka niin äänekkäästi julistettiin apokryfisiksi tämän vuosisadan alussa, löydetään nyt Kaldean, Intian, Foinikian, Egyptin ja Keski-Aasian salaisimmista ja pyhimmistä paikoista ja ne tunnistetaan. Mutta edes nämä todisteet eivät ole onnistuneet vakuuttamaan suurta osaa materialisteistamme.

Syy tähän on hyvin yksinkertainen ja ilmeinen. Kaikki nämä tekstit – joita on muinaisuudessa pidetty suuressa kunniassa, joita on löydetty kaikkien suurten temppelien salaisista kirjastoista ja joita suurimmat valtiomiehet, klassiset kirjailijat, filosofit, kuninkaat ja maallikot yhtä paljon kuin kuuluisat viisaatkin ovat tutkineet (vaikkeivät aina ole niihin syvällisesti perehtyneet) – mitä ne olivat? Selvästi ja yksinkertaisesti määriteltynä: magiaa ja okkultismia koskevia tutkimuksia, nyt pilkattua ja tabuksi julistettua teosofiaa – mistä johtui ostrakismi. [Ostrakismi, muinaisessa Kreikassa kansantuomio, jonka nojalla kansalainen ajettiin maanpakoon. – Suom. toim.]

Olivatko ihmiset sitten niin yksinkertaisia ja herkkäuskoisia Pythagoraan ja Platonin aikoina? Olivatko miljoonat Babylonian ja Egyptin, Intian ja Kreikan ihmiset ja heitä opettaneet suuret viisaat kaikki typeryksiä? Olisivatko noina korkean opetuksen ja sivistyksen ajanjaksoina, jotka edelsivät ajanlaskumme alkua – joka jälkimmäinen on antanut alun vain keskiaikaisen fanatismin älylliselle pimeydelle – niin monet muutoin suuret miehet omistaneet elämänsä pelkälle illuusiolle, magiaksi kutsutulle taikauskolle? Siltä näyttäisi, jos olisi tyydyttävä nykyajan filosofian lausuntoon ja johtopäätöksiin.

Kuitenkin jokaisella tieteellä ja taiteella, mikä tahansa sen varsinainen ansio lieneekin, on ensin ollut keksijänsä ja harjoittajansa ja sittemmin siihen perehtyneet henkilöt, jotka opettivat sitä. Mikä on okkulttisten tieteiden tai magian alkuperä? Ketkä olivat sen opettajia ja mitä heistä tiedetään joko historiassa tai legendoissa? Clemens Aleksandrialainen, eräs älykkäimmistä ja oppineimmista kristityistä isistä, vastaa tähän kysymykseen Stromatassaan. Tuo uusplatonisen koulun entinen oppilas esittää:
 

Ja jos on olemassa oppi, on etsittävä opettaja. [Stromata, kirja VI, luku VII, s. 336 eteenpäin. Seuraavassa selitetään samaa lukua.]
 

Niinpä hän osoittaa, että Kleanthesta opetti Zenon, Teofrastosta Aristoteles, Metrodorosta Epikuros, Platonia Sokrates jne. Ja hän lisää, että kun hän katsoo kauemmaksi taaksepäin Pythagoraaseen, Ferekydekseen ja Thalesiin, hänen on yhä etsittävä heidän opettajiaan. Sama koskee egyptiläisiä, intialaisia, babylonialaisia ja jopa itämaiden tietäjiä. Hän tahtoisi jatkaa kysymistä, hän sanoo, tietääkseen, ketkä olivat olleet heidän kaikkien opettajia. Ja kun Clemens pääsisi tutkimuksessaan aina ihmiskunnan kehtoon asti, ihmisen ensimmäiseen sukupolveen, hän toistaisi vielä kerran kysymyksensä ja kysyisi: "Kuka oli heidän opettajansa?" Clemensin mielestä heidän opettajansa ei voisi olla "kukaan ihmisistä". Ja vielä, kun hän pääsisi niin korkealle kuin enkeleihin asti, sama kysymys olisi esitettävä heille: "Ketkä olivat heidän (tarkoittaen jumalallisia ja langenneita enkeleitä opettajiaan?"

Kunnon isän pitkän todistelun tarkoituksena on tietenkin keksiä kaksi ilmeistä opettajaa, toinen raamatullisten patriarkkojen opettaja ja toinen pakanoiden neuvoja. SALAISEN OPIN tutkijoiden ei kuitenkaan tarvitse nähdä sellaista vaivaa. Heidän opettajansa ovat hyvin selvillä siitä, ketkä olivat heidän edeltäjiensä mestarit okkulttisissa tieteissä ja viisaudessa.

Clemens jäljitti lopulta kaksi opettajaa. He ovat, kuten oli odotettavissakin, Jumala ja hänen ainainen vihollisensa ja vastustajansa, paholainen. Clemensin tutkimuksen tarkoituksena oli paljastaa hermeettisen filosofian kaksinainen aspekti syynä ja seurauksena. Myöntäen kaikkien tuntemiensa okkulttisten teosten julistamien hyveiden moraalisen kauneuden Clemens tahtoi tietää syyn ilmeiseen ristiriitaan, joka vallitsi opin ja harjoituksen, hyvän ja pahan magian välillä, ja hän tuli siihen johtopäätökseen, että magialla on kaksi alkuperää – jumalallinen ja diabolinen, pirullinen. Hän tajuaa sen haarautumisen kahdeksi kanavaksi, tästä johtuu hänen päättelynsä ja johtopäätöksensä.

Me tajuamme myös tuon kaksinaisuuden osoittamatta kuitenkaan välttämättä sellaista diabolista haarautumista, sillä me arvioimme "vasemman käden tien" sellaisena, kuin se tuli esiin perustajiensa käsistä. Jos asiaa arvostellaan Clemensin oman uskonnon vaikutuksen ja sen tiettyjen opettajien elämänuran mukaan heidän mestarinsa kuolemasta lähtien, okkultisteilla olisi oikeus tulla jotakuinkin samaan johtopäätökseen kuin Clemens. Heillä olisi oikeus sanoa, että samalla kun Kristus, kaikkien tosi kristittyjen Mestari, oli joka suhteessa jumalallinen, niillä, jotka turvautuivat inkvisition kauheuksiin harhaoppisten, juutalaisten ja alkemistien kiduttamiseksi ja hävittämiseksi sekä protestanttisella Calvinilla, joka poltti Servetuksen, ja hänen vainoavilla protestanttisilla seuraajillaan aina amerikkalaisiin noitien ruoskijoihin ja polttajiin asti on täytynyt olla mestarinaan paholainen. Mutta okkultistit eivät usko paholaiseen vaan vetäytyvät pois tämän kaltaisesta kostamisesta.

Clemensin todistus on kuitenkin arvokas niin kauan kuin se osoittaa 1) suunnattoman määrän okkulttisia tieteitä koskevia teoksia hänen aikanaan, ja 2) tiettyjen ihmisten hankkimia erinomaisia kykyjä noiden tieteiden avulla.

Hän omistaa esim. Stromatansa koko kuudennen kirjan oikean ja väärän filosofian kahden ensimmäisen "mestarin" tutkimiselle, ja kertoo kumpaakin suojellun Egyptin pyhäköissä. Hyvin osuvasti hän myös kysyy kirjassaan kreikkalaisilta, miksi he eivät hyväksyisi Mooseksen "ihmetöitä" sellaisina, koska vaativat aivan samoja etuoikeuksia omille filosofeilleen. Hän antaa joukon esimerkkejä: Aiakos sai ihmeellisen sateen aikaan okkulttisilla kyvyillään; Aristaios sai tuulet puhaltamaan; Empedokles tyynnytti tuulen ja vaimensi sen täysin jne. [Ks. Des Esprits, III, 207. Sen vuoksi Empedoklesta kutsutaan tuulen valtiaaksi (tuulen hillitsijä). Stromata, kirja VI, luku III, s. 320.]

Hermes Trismegistoksen kirjat kiinnittivät eniten hänen huomiotaan. [Sama, IV.] Hän innostui myös ylistämään Hystaspesta (Gushtasp), Sibyllan kirjoja ja jopa oikeaa astrologiaa.

Kaikkina aikoina on ollut magian käyttöä ja väärinkäyttöä, kuten meidän aikanamme on mesmerismin ja hypnotismin käyttöä ja väärinkäyttöä. Muinaisella maailmalla oli Apolloniuksensa ja Ferekydeksensä, ja älykkäät ihmiset saattoivat syrjiä heitä, kuten he nytkin voivat. Kun kukaan klassinen tai pakanallinen kirjoittaja ei ole koskaan löytänyt yhtään moitteen sanaa esim. Apollonius Tyanalaisesta, sama ei päde Ferekydekseen. Miletian Hesykhios, Bybloksen Foli ja Eusthatios syyttävät jälkimmäistä kitsastelematta siitä, että hän rakensi filosofiansa ja oppinsa demonisille traditioille – ts. noituudelle. Cicero ilmoittaa, että Ferekydes on potius divinus quam medicus, "pikemminkin ennustaja kuin parantaja", ja Diogenes Laërtios esittää lukuisia kertomuksia, jotka kuvaavat hänen ennustuksiaan. Kerran Ferekydes ennusti laivan haaksirikon satojen mailien päässä hänestä. Toisen kerran hän ennusti, että arkadialaiset valloittaisivat lakedaimonilaiset. Lopuksi hän näki ennakolta oman kurjan loppunsa. [Koottu teoksesta Des Esprits, III, 209.]

Ottaen huomioon ne vastaväitteet, joita tehdään tässä esitettyjen esoteerisen opin opetusten johdosta, kirjoittaja on pakotettu puolustautumaan etukäteen niitä vastaan.

Clemensin "pakanallisia" adepteja vastaan esittämät syytökset osoittavat vain selvänäkijän kykyjen ja ennalta näkemisen olemassaolon kaikkina aikoina, mutta eivät todista paholaisen puolesta. Niillä ei sen takia ole mitään arvoa, paitsi kristityille, joille saatana on yksi uskon tukipylväistä. Uskosta aineen yhtäläiseen ikuisuuteen hengen kanssa löytävät esim. Baronius ja de Mirville kumoamattoman todisteen demonologiasta! De Mirville kirjoittaa, että Ferekydes:
 

Edellyttää Zeuksen tai eetterin perusperiaatetta ja sitten samalla tasolla ikuista ja toimivaa prinsiippiä, jota hän kutsuu viidenneksi elementiksi eli ogenokseksi. [Edellä mainitussa paikassa.]
 

Hän huomauttaa sitten, että ogenos merkitsee sitä mikä sulkee, pitää vangittuna ja on Haades, "eli yhdellä sanalla, helvetti".

Synonyymit ovat tuttuja jokaiselle koulupojalle ilman, että markiisin tarvitsisi vaivautua selittämään niitä Akatemialle. Mitä tulee päättelyyn, jokainen okkultisti tietenkin kieltää sen ja vain hymyilee sen mielettömyydelle. Ja nyt tulemme teologiseen johtopäätökseen.

Yhteenveto roomalaiskatolisen kirkon – samanlaisten kirjoittajien kuin markiisi de Mirville – näkemyksistä on: hermeettiset kirjat huolimatta niiden viisaudesta – joka on täysin myönnetty Roomassa – ovat "Kainin, kirotun, jättämä perintö ihmiskunnalle". "Yleisesti myönnetään", sanoo tuo nykyaikainen muistiinmerkitsijä historian saatanasta:
 

Että heti vedenpaisumuksen jälkeen Cham jälkeläisineen oli julistanut uudelleen muinaisia opetuksia kainilaisista ja hukkuneesta rodusta. [Main. teos, III, 208.]
 

Tämä osoittaa joka tapauksessa, että magia tai noituus, kuten hän kutsuu sitä, on vedenpaisumusta aikaisempi taito, ja tästä saadaan yksi näkökohta. Kuten hän sanoo:
 

Berosiuksen todistus tekee Hamin samaksi ensimmäisen Zoroasterin kanssa, joka oli Baktrian perustaja, Babylonian kaikkien maagisten taitojen ensimmäinen alkuunpanija, Chemesenua tai Cham [Englanninkielisille, jotka kirjoittavat Nooan kunniattoman pojan nimen "Ham", muistutetaan, että oikea muoto on "Kham" tai "Cham".], vilpittömien Nooan aikaisten kunniaton [Musta magia eli noituus on okkulttisten tieteiden harjoittamisesta jollakin tavoin hankittu huono seuraus. Tämän vuoksi se on tuomittava ainoastaan vaikutuksensa perusteella. Ei nimi Ham eikä Kain lausuttuna ole koskaan tappanut ketään. Mutta jos meidän on uskottava tuota samaa Clemens Aleksandrialaista, joka löytää kaikkien kristinuskon ulkopuolella olevien okkultismin opettajien jäljet paholaisesta, Jehovah-nimi (lausuttuna Jevo määrätyllä tavalla) kykeni tappamaan ihmisen pitkän matkan päästä. Kabbalistit eivät aina käyttäneet mysteeristä Schemham-phoraschia pyhiin tarkoituksiin, varsinkaan kun sabbatista eli Saturdaysta (lauantai), joka oli pyhitetty Saturnukselle eli pahalle Shanille, tuli – juutalaisten myötävaikutuksella –"Jehovalle" pyhitetty.], joka lopulta oli palvonnan kohde egyptiläisille, jotka saatuaan tuon nimen O0:,\", mistä seuraa kemia, rakensivat hänen kunniakseen kaupungin nimeltään Khoemnis eli "tulen kaupunki". [Khoemnisin, esihistoriallisen kaupungin, joko on tai ei ole rakentanut Nooan poika, mutta kaupungille ei annettu hänen nimeään, vaan mysteerijumalatar Khoemnun eli Khoemnisin (kreikkalainen muoto) nimi. Tuo jumaluus oli kokelaan kiihkeän mielikuvituksen luoma. Kokelasta kiusattiin näin koeajan "kahdentoista tehtävän" aikana ennen lopullista vihkimystä. Hänen miespuolinen vastineensa on Khem. Choemnisin eli Khemmisin (tänään Akhmen) kaupunki oli Khem-jumalan pääpaikka. Kreikkalaiset, jotka samastivat Khemin Paniin, kutsuivat tätä kaupunkia Panopolikseksi.] Hamin sanotaan kunnioittaneen häntä, mistä syystä nimi Chammaim annettiin pyramideille, jotka vuorostaan on alennettu jokapäiväisessä kielessä chimneyksi, savupiipuksi. [Des Esprits, III, 210. Tämä näyttää enemmän uskonnolliselta kostolta kuin filologialta. Kuva vaikuttaa kuitenkin epätäydelliseltä, koska tekijän olisi pitänyt lisätä "chimney’in", savupiippuun, noita-akka, joka lentää siitä ulos luudallaan.]
 

Edellä kuvattu esitys on täysin väärä. Egypti oli kemian [chemistry] kehto ja sen syntypaikka – tämä aika tietää sen sangen hyvin. Kenrick ja muut todistelevat kuitenkin sanan juuren olevan chemi tai chem, joka ei ole Cham tai Ham, vaan Khem, mysteerien egyptiläinen fallinen jumala.

Mutta tässä ei ole kaikki. De Mirville päätti vakaasti löytää saatanallisen alkuperän jopa nykyään viattomalle Tarotille. Hän jatkaa:
 

Mitä tulee tämän pahan magian laajenemiskeinoihin, traditio paljastaa sen tietyistä metallilevyille (tai leaves, des lames) jäljennetyistä riimukirjainmerkeistä, jotka vedenpaisumus [Kuinka ne saattoivat säästyä vedenpaisumukselta, ellei Jumala niin tahtonut? Tämä on tuskin loogista.] on säästänyt hävitykseltä. Tätä olisi voitu pitää legendaarisena, elleivät myöhemmät paljastukset olisi osoittaneet sen olevan kaukana siitä. Levyt löydettiin kaiverrettuina omituisin, täysin käsittämättömin merkein. Nämä olivat kiistattomalta muinaisajalta, jolta chamilaisten [noitia kirjoittajan mukaan] katsotaan saaneen suunnattomat ja hirveät kykynsä. [Edellä mainittu paikka, s. 210.]
 

Hurskas tekijä voidaan nyt jättää omiin ortodoksisiin uskomuksiinsa. Hän vaikuttaa joka tapauksessa aivan vilpittömältä näkökannoissaan. Sittenkin hänen taitavien todistelujensa on täytynyt kaivaa niiden perustaa, sillä matemaattiselta pohjalta on täytynyt selvitä, ketkä tai mieluummin mitkä Kain ja Ham todella olivat. De Mirville on vain kirkkonsa vilpitön poika, joka on innokas pitämään Kainia ihmishahmoisena henkilönä ja säilyttämään hänet nykyisessä paikassaan "Pyhässä Raamatussa". Okkultismin tutkija puolestaan on kiinnostunut vain totuudesta. Mutta ajan on seurattava kehityksen luonnollista kulkua.

 
H. P. Blavatsky,
The Secret Doctrine
The Synthesis of Science,
Religion and Philosophy
Volume 5, First Edition, 1897
Adyar, Madras, India, 1938
Luku 3


 

MAGIAN HARJOITTAMISEN VAARAT

 

Magia on kaksinainen voima: mikään ei ole helpompaa kuin muuttaa se noituudeksi. Paha ajatus riittää siihen. Samalla kun teoreettinen okkultismi on vaaraton ja voi tehdä hyvää, käytännössä toteutettu magia eli elämän ja tiedon puun hedelmät [Jotkut symbolien tutkijat, jotka luottavat tiettyjä asioita ja henkilöitä koskevaan lukujen ja symbolien vastaavuuteen, pitävät näitä "salaisuuksia" synnyttämisen mysteerinä. Mutta se on enemmän kuin tämä. Kuvio "hyvän ja pahan tiedon puusta" sisältää epäilemättä fallisen ja seksuaalisen elementin kuten "nainen ja käärmekin", mutta sillä on myös psyykkinen ja henkinen merkitys. Symbolien on tarkoitus antaa enemmän kuin yksi merkitys.] eli "oppi hyvästä ja pahasta" on täynnä vaaroja. Teoreettisen okkultismin opiskelua varten on epäilemättä lukuisia teoksia, joita kannattaa lukea, lisäksi sellaisia kirjoja kuin Finer Forces of Nature jne., Zohar, Sepher Yetzirah, Henokin kirja, Franckin Kabbala ja monet hermeettiset tutkimukset. Näitä kirjoja on käännetty vähän eurooppalaisille kielille, mutta keskiaikaisten filosofien – jotka tunnetaan yleisesti alkemisteina ja rosenkreutzilaisina – teoksia latinaksi on runsaasti.

Mutta jopa näiden tutkiminen voi osoittautua vaaralliseksi ohjaamattomalle opiskelijalle. Jos niitä lähestyy ilman oikeaa avainta ja jos opiskelija on sopimaton magiaan mentaalisen kykenemättömyytensä vuoksi eikä siis pysty erottamaan oikeaa tietä vasemmasta, ottakoon hän vaarin neuvostamme ja luopukoon opiskelusta. Hän vain aiheuttaa itselleen ja perheelleen surua ja murhetta aavistamatta koskaan, mistä se tulee tai mitä voimia hänen mielensä saa hereille suuntautuessaan näihin voimiin.

Edistyneille opiskelijoille on monia teoksia, mutta ne voidaan asettaa vain lupauksen antaneiden chelojen (oppilaiden) käyttöön, niiden, jotka ovat lausuneet aina sitovan valan ja joita sen vuoksi autetaan ja suojellaan. Kaikkia muita tarkoituksia varten, vaikka sellaiset teokset olisivatkin hyvää tarkoittavia, ne voivat vain johtaa varomattoman harhaan ja ohjata hänet huomaamatta mustaan magiaan tai noituuteen – elleivät vielä pahempaan.

Suuressa Kabbalassa olevat mystiset merkit, aakkoset ja erityisesti numerot ovat ehkä teoksen vaarallisinta tietoa. Ne ovat vaarallisia, koska ne tuottavat nopeimmin seurauksia kokeilijan tahtomatta tai tahtoen, jopa hänen tietämättään. Jotkut opiskelijat epäilevät helposti tätä väitettä siitä yksinkertaisesta syystä, että kokeiltuaan noita lukuja he eivät ole voineet havaita mitään hirveitä fyysisiä yhteyksiä tai seurauksia. Sellaisia seurauksia pidettäisiin vähiten vaarallisina, mutta ilmenneet moraaliset syyt ja aavistamattomaan kriisiin johtaneet erilaiset tapahtumat todistaisivat sen, mitä nyt on esitetty, jos maallikko-opiskelijan erottamiskyky vain toimisi.

Tuon luku, kirjain- tai aakkosvastaavuuksista tunnetun okkulttisen opin erityisen haaran lähtökohtana on juutalaisilla ja kristityillä kabbalisteilla kaksi väärin tulkittua säettä, jotka sanovat että Jumala
 

sääti kaikille luvut, mitat ja painot, [Wisdom, XI, 21 [Viisauden kirja 11:21], Douayn versio.]
 

ja
 

Hän loi sen Pyhästä hengestä, näki sen, numeroi sen ja mittasi sen. [Jeesus Siirakin kirja, 1:9, Douayn versio.]
 

Mutta idän okkultisteilla on toinen motto: "Ehdoton ykseys, x, paljoudessa ja moninaisuudessa." Sekä läntiset että itäiset salatun viisauden opiskelijat pitävät kiinni tästä aksiomaattisesta totuudesta. Jälkimmäiset ovat vain ehkä vilpittömämpiä tunnustuksissaan. Sen sijaan että naamioisivat tieteensä he näyttävät sen kasvot avoimesti, vaikka peittäisivätkin sen sydämen ja sielun huolellisesti sellaisten ymmärtämättömien ja maallikkojen edessä, jotka ovat aina valmiita käyttämään väärin pyhimpiä totuuksia omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Mutta Ykseys on okkulttisen tieteen – fyysisen ja metafyysisen – todellinen perusta. Tämän osoittaa jopa Éliphas Lévi, oppinut länsimainen kabbalisti, joka kallistuu kuitenkin mieluummin jesuiittamaiseen suuntaan. Hän sanoo:
 

Ehdoton Ykseys on kaiken ylin ja lopullinen tarkoitus. Sen vuoksi tuo tarkoitus ei voi olla yksi ihminen eikä kolme ihmistä. Se on Tarkoitus ja ennen kaikkea Tarkoitus [raison par excellence]. [Dogme et Rituel de la Haute Magie, I, 360-1.]
 

Tämän ykseyden merkitys moninaisena "Jumalassa" eli luonnossa voidaan ratkaista vain transsendentaalisin menetelmin, luvuin, kuten sielun ja Sielun välisten vastaavuuksien avulla. Kabbalassa niin kuin Raamatussakin sellaiset nimet kuin Jehova, Adam-Kadmon, Eva, Kain, Abel ja Henok ovat kaikki geometrisesti ja astronomisesti lähemmin yhteydessä fysiologiaan (tai fallismiin) kuin teologiaan tai uskontoon. Vaikka sen myöntävätkin vain harvat, se osoittautuu todeksi. Jos nuo kaikki nimet ovat Raamatun ja Vedojen kätkettyjen yhtä hyvin kuin ilmenneiden asioiden symboleja, niiden vastaavat mysteerit eroavat suuresti. Platonin moton "Jumala geometrisoi" hyväksyivät sekä arjalaiset että juutalaiset. Mutta kun edelliset käyttivät oppiaan vastaavuuksista verhoamaan luonnon henkisimmät ja ylevimmät totuudet, jälkimmäiset käyttivät terävyyttään kätkemään vain yhden – heille jumalaisimman – kehitysmysteerin, nimittäin syntymän ja siittämisen mysteerin ja palvoivat sitten jälkimmäisen elimiä.

Tätä lukuun ottamatta jokainen kosmogonia varhaisimmasta myöhäisimpään perustuu ja on mitä läheisimmässä yhteydessä lukuihin ja geometrisiin hahmoihin. Vihityn tutkimana nämä hahmot ja luvut antavat numeroarvoja, jotka perustuvat kierroksen täydellisiin arvoihin – antavat "aina näkymättömän jumaluuden salaisen olinpaikan", kuten alkemistit ilmaisevat sen – niin kuin ne antavat kaikki muutkin okkulttiset yksityiskohdat, jotka ovat yhteydessä tuollaisiin joko antropografisiin, antropologisiin, kosmisiin tai psyykkisiin mysteereihin. "Yhdistäessämme ideat lukuihin voimme operoida ideoilla samalla tavoin kuin luvuilla ja päätyä totuuden matematiikkaan", kirjoittaa okkultisti, joka osoittaa suurta viisautta halutessaan pysyä tuntemattomana.
 

Kuka tahansa Pythagoraan numerojärjestelmään ja geometriaan perehtynyt kabbalisti kykenee osoittamaan Platonin metafyysisten käsitysten pohjautuvan tiukasti matemaattisiin lakeihin. Magikon [9"(46@< oder das geheime Systen einer Gesellschaft unbekannter Philosophen jne.] on sanonut, että "kaikki korkeammat tieteet ovat yhteydessä todelliseen matematiikkaan; tavallinen matematiikka on vain salakavala harha, jonka paljon ylistetty erehtymättömyys johtuu siitä, että se perustuu aineeseen, tiettyihin ehtoisin ja suhteisiin".

Lukuihin perustuva kosmologinen, maailmanrakennetta koskeva teoria, jonka Pythagoras oppi [Intiassa ja] egyptiläisiltä hierofanteilta, pystyy yksin suhteuttamaan nämä kaksi yksikköä, aineen ja hengen, toisiinsa sekä todistamaan toisensa matemaattisesti.

Maailmankaikkeuden pyhät numerot yhdistettyinä toisiinsa esoteerisesti ratkaisevat tämän suuren ongelman ja selittävät säteilyteorian ja emanaatioiden kiertokulun. Alempien kehitysjärjestelmien on emanoiduttava, säteiltävä ulos, henkisesti korkeammista, ennen kuin ne pystyvät kehittymään korkeammalle, ja saavutettuaan käännekohtansa niiden on sulauduttava jälleen äärettömään. [Hunnuton Isis, Tiede osa 1, 121.]
 

Tieto kosmoksesta ja kaikista mysteereistä perustuu tähän todelliseen matematiikkaan. Sille, joka on perehtynyt siihen, on helpoin mahdollinen asia osoittaa, että sekä Vedojen että Raamatun rakenteet perustuvat "jumalaan luonnossa" ja "luontoon jumalassa" perimmäisenä lakina. Sen vuoksi tämä laki – kuten kaikki muukin muuttumaton ja pysyvä ikuisuudessa – voisi saada oikean ilmauksen vain tuossa kaikkein puhtaimmassa transsendentaalisessa matematiikassa, johon Platon viittasi, ja erityisesti transsendentaalisessa sovelletussa geometriassa. Ilmoitettuna ihmisille – me emme pelkää emmekä tahdo peruuttaa ilmausta – on totuus tässä geometrisessa ja symbolisessa vaatetuksessa kasvanut ja kehittynyt siksi laajemmaksi symboliikaksi, jonka ihminen keksi ihmiskunnan suuren joukon tarpeisiin ja sen ymmärrettäväksi.

Tuo joukko tuli liian myöhään sykliseen kehitykseensä ollakseen osallisena alkuperäisestä tiedosta eikä olisi koskaan käsittänyt sitä muuten. Jos viekas ja kaikkina aikoina valtaa haluava papisto myöhemmin antropomorfisoi ja alensi arvossa abstraktiset ihanteet yhtä hyvin kuin todelliset ja jumalalliset olennot, jotka ilmenevät luonnossa ja ovat manvantarisen maailmamme ja kautemme suojelijoita, vika ja syyllisyys on noiden johtajiksi havittelevien eikä massojen harteilla.

Mutta on koittanut aika, jolloin keskiaikaisten esi-isiemme karkeat käsitykset eivät voi enää tyydyttää mietteliästä uskonkiihkoilijaa. Keskiaikaiset alkemistit ja mystikot ovat nyt muuttuneet skeptiseksi kemisteiksi ja fyysikoiksi. Useimpien heistä havaitaan kääntyneen pois totuudesta, koska he ovat löytäneet puhtaasti antropomorfisia ideoita – karkeaa materialismia – muodoista, joissa se ilmenee heille. Näin ollen tulevien sukupolvien on joko vihkiydyttävä asteittain totuuksiin, jotka ovat eksoteeristen uskontojen pohjana, heidän omansa mukaan luettuna, tai jäätävä katkaisemaan viimeisten kultaisten epäjumalankuvien savijalat.

Kukaan oppinut mies tai nainen ei kääntyisi pois mistään "taikauskosta", kuten sitä nykyisin kutsutaan, jonka he uskovat pohjautuvan lastenkamarijuttuihin ja tietämättömyyteen, jos he vain voisivat nähdä jokaisen "taikauskon" takana olevan perustan. Mutta he oppivat varmasti kerran, että okkulttisissa tieteissä tuskin on väitettä, joka ei perustuisi filosofisiin tai tieteellisiin tosiasioihin luonnossa, ja he pyrkivät opiskelemaan noita tieteitä samalla, elleivät vielä suuremmalla kiihkolla kuin mitä ovat kuluttaneet niiden karttamiseen. Niitä ei voi saavuttaa heti, sillä sellaisten totuuksien paljastaminen ihmiskunnalle on suoritettava asteittain ja erittäin varovasti, koska yleinen mielipide ei ole valmis siihen.

Pystyivätpä aikamme agnostikot omaksumaan kuinka paljon tahansa nykyisen tieteen vaatimia mentaalisia asenteita, ihmiset ovat kuitenkin aina alttiit takertumaan vanhoihin harrasteisiinsa niin kauan kuin muisto niistä säilyy. He ovat kuin keisari Julius – jota kutsuttiin luopioksi, koska hän rakasti totuutta liian paljon hyväksyäkseen mitään muuta – joka, vaikka näkikin viimeisessä teofaniassaan rakastamansa jumalat valjuina, loppuun kuluneina ja tuskin erottuvina varjoina, kuitenkin takertui niihin. Annettakoon siis maailman takertua jumaliinsa mille tasoille tai mihin maailmoihin ne kuuluvatkin. Tosi okkultisti syyllistyisi suureen petokseen ihmiskuntaa kohtaan, jos hän poistaisi vanhat jumaluudet ennen kuin pystyisi korvaamaan ne täydellisellä ja puhtaalla totuudella – ja tätä hän ei vielä voi tehdä.

Kuitenkin lukijalle sallitaan ainakin tuon totuuden aakkoset. Hänelle voidaan osoittaa joka tapauksessa, mitä pakanoiden jumalat ja jumalattaret, joita kirkko sanoi demoneiksi, eivät ole, ellei hän voi tietää koko ja lopullista totuutta siitä mitä ne ovat. Annettakoon hänen vakuuttua siitä, että hermeettiset "Tres Matres" ja Sefer Yetzirahin "kolme äitiä" ovat yksi ja sama asia; että ne eivät ole demoni-jumalattaria vaan valo, lämpö ja sähkö, jolloin oppineet luokat eivät ehkä enää torju niitä.

Tämän jälkeen rosenkreutzilaiset illuminaatit voivat saada seuraajia jopa kuninkaallisista akatemioista, jotka ovat ehkä nykyistä valmiimmat myöntämään muinaisaikaisen luonnonfilosofian suuret totuudet, varsinkin kun niiden oppineet jäsenet vakuuttuvat siitä, että Hermeksen murteessa "kolme äitiä" ovat kaikkien niiden voimien symboleja, joilla on oma paikkansa "voimien vastaavuuksien" nykyaikaisessa järjestelmässä. ["Synesius on maininnut löytäneensä Memfiksen temppelistä kivilaattoja, joista yhteen oli kaiverrettu seuraavanlainen kirjoitus: ’Yksi luomakunta saa iloa toisesta, yksi luomakunta voittaa toisen, yksi taas hallitsee toista, mutta kaikki ne ovat kuitenkin yhtä.’ Aineelle ominainen paikallaanpysymättömyys on ilmaistu osuvasti Hermeksen sanoissa: ’Toiminta on Ptahin elämää.’ Orfeus kutsuu luontoa B@8L:ZP" <@H:ZJ0D, ’äidiksi, joka synnyttää monenlaisia olioita’, tai nerokkaaksi ja kekseliääksi äidiksi." Hunnuton Isis, Tiede osa 2, 13.] Jopa "taikauskoisen" bramiinin ja palvojan polyteismi osoittaa olemassaolon tarkoituksensa, koska kolmen suuren Jumalan, Brahmân, Vishnun ja Shivan, kolme shaktia ovat samat kuin monoteistisen juutalaisen "kolme äitiä".

Kaikki muinainen uskonnollinen ja mystinen kirjallisuus on symbolista. Hermeksen kirjat, Zohar, Ya-Yakav, egyptiläinen Kuolleitten kirja, Vedat, Upanishadit ja Raamattu sisältävät yhtä paljon symboliikkaa kuin nabatealaisten kaldealaista Qu-tamya koskevat paljastuksetkin. On ajan tuhlausta kysyä, mikä on varhaisin. Kaikki ovat vain erilaisia versioita yhdestä esihistoriallisen tiedon ja ilmoituksen muinaisesta lähteestä.

Genesiksen neljä ensimmäistä lukua sisältävät lyhennelmän kaikista Mooseksen kirjoista ja ovat vain saman asian eri versioita erilaisin allegorioin ja symbolisin esityksin. Keksittyään että Keopsin pyramidin kaikki mitat tavataan pienimpiä yksityiskohtia myöten Salomonin temppelistä ja varmistuttuaan että raamatulliset nimet Shem, Ham ja Jaafet ratkaisevat
 

pyramidin mitat Nooan 600-vuotisjakson ja Shemin, Hamin ja Jaafetin 500-vuotisjakson yhteydessä;…sanat "Elohimin pojat" ja H-Adamin "tyttäret" [ovat] ensiksikin astronomisia sanoja, [The Source of Measures, s. x.]
 

tämän jo mainitun hyvin erikoisen teoksen tekijä – valitettavasti kovin vähän tunnettu kirja Euroopassa – ei näytä keksivän Raamatusta mitään matematiikan ja metrologian ulkopuolelta. Hän tulee kaikkein odottamattomimpiin ja erikoisimpiin johtopäätöksiin, joihin on hyvin vähän aihetta keksittyjen tosiasioiden perusteella. Hänen vaikutelmansa tuntuu olevan, että koska juutalaiset raamatulliset nimet ovat kaikki astronomisia, tämän seurauksena kaikkien muiden kansojen pyhät kirjat voivat olla "vain tätä eivätkä yhtään enempää".

Mutta tämä on suuri erehdys oppineelta ja ihmeellisen terävältä The Source of Measures -teoksen tekijältä, jos hän todella ajattelee niin. "Avain heprealais-egyptiläiseen mysteeriin" avaa vain tietyn osan näiden kahden kansan hieraattisista kirjoituksista ja jättää muiden kansojen kirjoitukset käsittelemättä. Hänen ajatuksensa on se, että Kabbala on vain se jalo tiede, johon vapaamuurarius perustuu. Itse asiassa hän pitää vapaamuurariutta Kabbalan pääsisältönä ja jälkimmäistä "Pyhän Kirjan heprealaisen tekstin rationaalisena perustana". Tästä emme väittele tekijän kanssa. Mutta miksi pitäisi kaikkia niitä, jotka ovat löytäneet Kabbalasta jotakin enemmän kuin "jalon tieteen", jolle vapaamuurarius väitetään rakennetun, halveksia yleisesti?

Yksipuolisuudessaan sellainen johtopäätös on täynnä tulevia väärinkäsityksiä ja on ehdottomasti väärä. Tuomitsevassa kritiikissään se saattaa huonoon valoon itse "jumalaisen tieteen".

Kabbala on todella "sisimmältä olemukseltaan vapaamuurariutta", mutta vain sen yksi vähemmän esoteerinen puoli perustuu metrologiaan. Eihän edes Platon salaillut, että jumaluus geometrisoi aina. Vihkimättömälle, kuinka oppinut ja nerokas hän onkin, Kabbala, joka käsittelee vain "jumalan pukua" eli totuuden verhoa,
 

rakentuu maasta ylöspäin soveltuen käytännöllisesti nykyisiin tarkoituksiin. [Masonic Review, heinäkuu 1886.]
 

Toisin sanoen se kuvaa eksaktia tiedettä vain maallisella tasolla. Vihitylle kabbalistinen Herra on peräisin alkurodusta polveutuen henkisesti "järkisyntyisestä seitsemästä". Saavuttuaan maan päälle jumalallinen matematiikka – magian synonyymi Josefuksen aikana, kuten hän kertoo meille – peitti kasvonsa. Tästä johtuen sen meille nykyisenä aikana antama tärkein salaisuus on se, että roomalaiset mitat ovat samat kuin nykyiset brittiläiset mitat ja heprealais-egyptiläinen kyynärä on sama kuin vapaamuurarien tuuma. [Ks. Rhe Source of Measures, s. 47-50.]

Keksintö on mitä hienoin ja se on johtanut erilaisten arvoitusten pienempiin lisäpaljastuksiin, jotka koskevat symboliikkaa ja raamatullisia nimiä. Nachmanides osoittaa täysin ymmärretyn ja todistetun, että Mooseksen aikana Genesiksen alkulause kuului B’rash ithbara Elohim eli "Päälähteestä [eli mûlaprakritista – juurettomasta juuresta] kehittyivät jumalat [Elohim], taivaat ja maa". Sitä vastoin se on nyt masoran [Perimätieto Vanhan Testamentin oikeasta lukemisesta ja sitä varten laadittu lukumerkkijärjestelmä.] ja teologisen taitavuuden takia muutettu B’rashith bara Elohim eli "Alussa Jumala loi taivaat ja maan" – mikä pelkästään petkuttaen on johdattanut materialistiseen antropomorfismiin ja dualismiin.

Kuinka monta samanlaista lausetta on kätkettynä Raamattuun, muinaisajan viimeisimpään okkulttiseen teokseen? Enää ei okkultisti epäile, etteikö Raamattu huolimatta muodostaan ja ulkoisesta tarkoituksestaan – kuten Zohar tai Midrash, Yetzirah (luomiskirja) ja Kymmenen sefirotin kommentaari (Azariel Ben Manahem’ilta, 12. vuosisadalta) selittävät – olisi olennainen osa arjalaisten salaista oppia, joka selittää samalla tavoin Vedat ja muut allegoriset kirjat. Zohar opettaessaan että persoonaton Ainoa Syy ilmenee universumissa emanaatioidensa, sefirotien, kautta – että universumi ollen kokonaisuudessaan yksinkertaisesti jumaluuden omasta substanssista kudottu verho – on kieltämättä aikaisempien Vedojen jäljennös ja sanatarkka kaiku. Jos Raamattua tarkastellaan ilman vedalaisen ja brahmalaisen kirjallisuuden lisäapua, se ei koskaan tarjoa universaaleja salaisuuksia okkulttisesta luonnosta. Tämän fyysisen tason kyynärät, tuumat ja mitat eivät koskaan ratkaise maailman ongelmia henkisellä tasolla – sillä henkeä ei voi punnita eikä mitata. Näiden ongelmien selvittäminen jätetään "mystikoille ja uneksijoille", jotka ainoastaan pystyvät ratkaisemaan ne.

Mooses oli vihitty pappi. Hän oli perehtynyt Egyptin temppelien okkulttiseen tietoon ja kaikkiin mysteereihin – ja tämän vuoksi tutustunut alkuperäiseen viisauteen. "Mysteerien mysteerin", suuren pyramidin symbolista ja astronomista merkitystä on etsittävä juuri tuosta viisaudesta. Oltuaan niin perehtynyt geometrisiin salaisuuksiin, jotka pysyivät salassa pitkiä ajanjaksoja maan vankassa helmassa – Kosmoksen mitat ja suhteet, pieni maamme mukaan luettuna – ihmekö siis, jos hän käytti tietojaan. Egyptin esoterismi oli kerran koko maailman salaista tietoa. Kolmannen Rodun pitkinä ajanjaksoina se oli ollut koko ihmiskunnan perhekalleus, jonka se oli saanut opettajiltaan, "valon pojilta", alkuperäiseltä seitsemältä.

Oli myös aika, jolloin viisaususkonto ei ollut symbolinen, sillä siitä tuli esoteerinen vasta vähitellen, atlantislaisten noituuden ja väärinkäytön pakottaessa muutokseen. Sillä ei jumalaisen lahjan käyttö vaan "väärinkäyttö" johti neljännen Rodun ihmiset mustaan magiaan ja noituuteen ja lopuksi siihen, että he "unohtivat viisauden". Viidennen Rodun ihmiset, tretâ-yugan rishien perilliset, sitä vastoin käyttivät kykyjään surkastuttaakseen sellaiset ihmiskunnan lahjat yleensä ja sitten, "valittuna rotuna", hajaantuivat. Ne jotka selviytyivät "suuresta tulvasta", säilyttivät vain muiston siitä ja uskon, joka perustui tietoon suoraan ylenevässä polvessa, että sellainen Tieto oli olemassa, ja Eenokin ylistämä "valittu rotu" varjeli sitä nyt mustasukkaisesti. Mutta jälleen on tultava aika, jolloin ihmisestä tulee vielä kerran se, mitä hän oli toisen yugan (ajanjakson) aikana, jolloin hänen koejaksonsa on ohi ja hänestä tulee asteittain se mikä hän oli – puoliaineellinen ja puhdas. Eikö Platon, vihitty, kerro meille Faidroksessa kaiken, mitä ihminen kerran oli ja sen, mitä hänestä vielä kerran tulee:
 

Ennen kuin ihmisen henki vajosi aistillisuuteen ja ruumiillistui hänen menetettyään siipensä, hän eli jumalten keskellä ilmavassa henkisessä maailmassa, missä kaikki on todellista ja puhdasta. [Phaedrus, Cary’n englantilainen käännös, s. 322-323.]
 

Muualla hän puhuu ajasta, jolloin ihmiset eivät tehneet itseään pysyväisiksi vaan elivät puhtaina henkinä.

Annettakoon niiden tiedemiesten, jotka haluavat nauraa tälle, itse ratkaista ensimmäisen ihmisen alkuperän mysteeri.

Haluamatta että hänen valittu kansansa – hänen valitsemansa – jäisi niin karkeasti epäjumalia palvoviksi kuin sitä ympäröivä tavallinen joukko, Mooses käytti hyväkseen tietojaan pyramidin kosmogonisista mysteereistä luodakseen niiden pohjalta genesisen kosmogonian symbolein ja glyfein. Tämä oli hoi polloin ymmärrykselle helpommin saavutettavissa kuin vaikeatajuiset totuudet, joita opetettiin pyhissä paikoissa. Hän ei keksinyt mitään muuta kuin ulkoisen puvun, lisäämättä rahtuakaan.

Mutta tässä hän seurasi pelkästään vanhempien kansojen ja vihittyjen esimerkkiä. Jos hän puki hierofanttien hänelle paljastamat suuret totuudet mitä kekseliäimpiin kuviin, hän teki sen täyttääkseen israelilaisten vaatimukset; tuo itsepäinen rotu ei suostuisi vastaanottamaan mitään Jumalaa, ellei Hän olisi yhtä antropomorfinen kuin Olympoksen jumalat. Mooses itse ei voinut nähdä ennalta aikoja, jolloin korkeasti oppineet valtiomiehet puolustaisivat viisauden hedelmän arvotonta kuorta, viisauden, joka kasvoi ja kehittyi hänessä Siinainvuorella hänen keskustellessaan oman persoonallisen jumalansa – jumalallisen Itsensä – kanssa. Mooses ymmärsi suuren vaaran, joka seuraisi sellaisen totuuden antamisesta itsekkäille ihmisille, sillä hän ymmärsi Prometheuksen opettavan tarun ja muisti menneen. Tämän vuoksi hän verhosi tiedon julkisen tarkastelun häpäisyltä ja antoi sen allegorisesti. Tästä syystä hänen elämäkertansa kirjoittaja sanoo hänestä, että laskeutuessaan Siinailta
 

Mooses ei tiennyt, että hänen kasvonsa säteilivät… ja hän verhosi kasvonsa. [2. Moos. 34:29-33.]
 

Ja niin hän verhosi pentateukkinsa kasvot sillä seurauksella, että, käyttäen ortodoksista kronologiaa, vasta 3376 vuotta tapauksen jälkeen ihmiset alkavat vakuuttua siitä, että se "on todella verho". Eivät ne ole Jumalan tai edes Jehovan kasvot, jotka säteilevät läpi, eivät myöskään Mooseksen kasvot, vaan totisesti myöhempien rabbien kasvot.

Ei ole ihme, että Klemens kirjoitti Stromateissa:
 

Heprealaisten ja egyptiläisten arvoitusten salaisuudet ovat siten samanlaiset. [Main. teos, osa II, kirja V, vii, s. 245.]

 
H. P. Blavatsky
The Secret Doctrine
The Synthesis of Science,
Religion and Philosophy
Volume 5, First Edition, 1897
Adyar, Madras, India, 1938
Luku 6
Suomennos Pirkko Carpelan


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia