"Salaisen Opin lukeminen sivu sivulta, kuten mitä tahansa muuta kirjaa luetaan, tulee päätymään vain hämmennykseen. Ensimmäinen tehtävä, vaikka se veisi vuosia, on saada jonkinlainen käsitys johdannossa esitetyistä ’kolmesta perusväittämästä’.
Seuraavana tulee pääkohtien eli I osan yhteenvedon numeroitujen teemojen opiskelu.
Lukekaa sitten II osan I kirjan alkuhuomautuksia sekä loppulause."

Robert Bowen, H.P.B:n oppilas
Esoteerisen filosofian perusteet
H.P.B:n mukaan

 

SALAINEN OPPI

JOHDANTO

KIRJAN LEHTIÄ
ESIHISTORIALLISELTA KAUDELTA

 

Muinaisaikainen käsikirjoitus – kokoelma palmunlehtiä, jotka on jollain erikoisella tuntemattomalla tavalla tehty veden-, tulen- ja ilmankestäviksi – on kirjoittajan silmien edessä. Ensimmäisellä sivulla on puhdas valkoinen ympyrä mustalla pohjalla. Seuraavalla sivulla on sama ympyrä, mutta siinä on keskipiste. Ensimmäinen sivu, tietää tutkija, kuvaa Kosmosta ikuisuudessa ennen yhä uinuvan energian uudelleen heräämistä, ennen Sanan emanaatiota myöhemmissä järjestelmissä. Piste tähän asti puhtaassa ympyrässä, avaruus ja ikuisuus pralayassa, tarkoittaa erilaistumisen sarastusta. Se on maailmanmunan piste1, siinä oleva itu, josta on tuleva universumi, KAIKKEUS, rajaton, aikakautinen Kosmos.

Tuo itu on latentti ja aktiivinen aikakausittain ja vuorotellen. Ympyrä on jumalallinen ykseys, josta kaikki lähtee ja johon kaikki palaa. Sen kehä – pakosta rajoitettu symboli, ihmismielen vajavuudesta johtuen – merkitsee abstraktia, aina tuntematonta LÄSNÄOLOA ja sen ala universaalia sielua, vaikka nuo kaksi ovat yhtä. Se että ainoastaan ympyrän pinta on valkoinen ja ympäristö musta, osoittaa selvästi, että sen taso kuvaa sitä ainoaa tietoa, vaikkakin vielä epäselvää ja heikkoa, joka on ihmisen saavutettavissa. Tällä tasolla alkavat manvantariset ilmennykset, sillä tässä SIELUSSA uinuu pralayan aikana jumalallinen Ajatus2, jossa on kätkettynä jokaisen tulevan kosmogonian ja teogonian suunnitelma.

Se on AINOA ELÄMÄ, ikuinen, näkymätön, kuitenkin kaikkialla läsnäoleva, ilman alkua ja loppua, kuitenkin aikakautinen säännöllisissä ilmennyksissään, joiden aikakausien välillä vallitsee olemattomuuden pimeä mysteeri; tajuton, kuitenkin absoluuttinen tajunta; toteutumaton, kuitenkin ainoa itseoleva todellisuus; todellakin "kaaos aistimukselle, Kosmos järjelle". Sen ainoaa absoluuttista ominaisuutta, joka on SE ITSE, ikuinen, lakkaamaton liike, sanotaan esoteerisella kielellä "suureksi hengitykseksi",3 joka on universumin lakkaamaton liike, rajattoman merkityksessä, aina läsnäoleva AVARUUS. Se mikä on liikkumatonta, ei voi olla jumalallista. Mutta universaalissa sielussa ei todellisuudessa ole mitään ehdottoman liikkumatonta.

Miltei viisi vuosisataa eKr. Leukippos, Demokritoksen opettaja, kannatti näkemystä, että avaruus on ikuisesti täynnä atomeja, jotka ovat alituisessa liikkeessä. Ajan tullen atomit ryhmittyessään synnyttävät kiertoliikettä ja törmätessään toisiinsa aiheuttavat sivuliikkeitä. Epikuros ja Lucretius opettivat samaa oppia, mutta lisäsivät atomien sivuliikkeeseen sukulaisuutta koskevan käsityksen, joka on okkulttinen oppi.

 

Kosminen liike4
  

Ihmissuvun alusta asti, siitä kun maapallomme arkkitehdit ilmaantuivat ensimmäisen kerran, tunnettiin ja otettiin huomioon paljastumaton jumaluus ainoassa filosofisessa aspektissaan – universaalisena liikkeenä, luonnon luovan henkäyksen väreilynä. Okkultismi esittää "ainoan olemassaolon" näin:

"Jumaluus on salainen, elävä (eli liikkuva) TULI, ja tämän näkymättömän läsnäolon ikuiset todistajat ovat valo, lämpö ja kosteus."

Tämä kolminaisuus sisältää jokaisen luonnonilmiön ja on sen syynä5. Kosmoksen sisäinen liike on ikuinen ja loppumaton; kosminen liike (näkyvä eli havaittava) on rajallinen ja aikakautinen. Ikuisena abstraktiona se on AINA LÄSNÄOLEVA; ilmennyksenä se on rajallinen sekä tulevaisuuden että menneisyyden suuntaan, sillä nämä kaksi ovat peräkkäisten jälleenrakentamisten alku ja loppu.

Kosmos – NOUMENON – ei ole missään tekemisissä ilmiömaailman syysuhteiden kanssa. Ainoastaan kosmoksensisäiseen sieluun, muuttumattomassa jumalallisessa ajattelussa olevaan aatteelliseen Kosmokseen nähden voimme sanoa: "Sillä ei ole koskaan ollut alkua eikä sillä koskaan tule olemaan loppua."

Mitä tulee sen ruumiiseen eli kosmiseen organisaatioon, niin vaikkei voidakaan sanoa, että sillä olisi ollut ensimmäinen tai sillä koskaan tulisi olemaan viimeinen rakenne, silti jokaisessa uudessa manvantarassa sen organisaatiota voidaan pitää laadultaan ensimmäisenä ja viimeisenä, koska se kehittyy joka kerta korkeammalle tasolle…

Vain muutama vuosi sitten sanottiin:

Esoteerinen oppi siis opettaa, kuten buddhalaisuus, brahmalaisuus ja jopa vainottu Kabbalakin, että tuo yksi, ääretön ja tuntematon Olemus on ollut iankaikkisuuksista asti säännönmukaisissa, harmonisissa jaksoissa joko passiivisena tai aktiivisena. Manun runollisessa lauseparsistossa näitä olosuhteita kutsutaan Brahmān "päiväksi" ja "yöksi". Hän on joko "hereillä" tai "unessa". Svābhāvikat eli buddhalaisuuden vanhimman koulukunnan (joka toimii yhä Nepalissa) filosofit pohdiskelevat vain tämän "Olemuksen" aktiivista tilaa, jota he kutsuvat Svabhavatiksi, ja pitävät typeränä teorioiden muodostamista sen passiivisessa tilassa piilevästä abstraktista, "tiedon tavoittamattomasta" voimasta. Tämän vuoksi sekä kristilliset teologit että aikamme tiedemiehet kutsuvat heitä ateisteiksi, sillä kummatkaan näistä eivät kykene ymmärtämään heidän filosofiansa syvällistä logiikkaa. Ensin mainitut eivät salli muuta Jumalaa kuin personoidut, sekundaariset voimat, jotka ovat sokeasti viimeistelleet näkyvän maailmankaikkeuden, ja heidän avullaan niistä tuli kristittyjen ihmishahmoinen Jumala – ukkosen ja salamoiden keskellä ärjyvä Jehova. Rationalistinen tiede puolestaan tervehtii buddhalaisia ja svābhāvikoja muinaisaikaisina "positivisteina". Jos katsomme yksisilmäisesti heidän filosofiaansa, niin silloin materialistimme ovat ehkä omalla tavallaan oikeassa. Buddhalaiset väittävät, ettei mitään Luojaa ole, vaan ääretön määrä luovia voimia, jotka yhdessä muodostavat ikuisen, olemukseltaan selittämättömän substanssin – joka ei siten sovellu yhdenkään todellisen filosofin pohdiskelun aiheeksi. Sokrates kieltäytyi poikkeuksetta väittelemästä universaalisen olemisen mysteeriosta, silti kenenkään ei olisi tullut mieleenkään syyttää häntä ateismista, lukuun ottamatta niitä, joiden päämääränä oli hänen tuhoamisensa. Uuden aktiivisen jakson alkaessa, sanoo Salainen Oppi, tapahtuu ikuisen, muuttumattoman lain mukaisesti tässä jumalallisessa olemuksessa laajentuminen ulkoa sisäänpäin ja sisältä ulospäin,6 ja näkyvä, ilmiöiden maailmankaikkeus on tuolla tavoin yhä enenevässä määrin liikkeeseen pantujen kosmisten voimien pitkän ketjun äärimmäinen tulos. Passiivisen tilan alkaessa ilmaantuu vastaavalla tavalla jumalalliseen olemukseen nähden vastakkaista vaikutusta, ja edellä tapahtunut luomistyö tehdään asteittain yhä perusteellisemmin tyhjäksi. Näkyvä maailmankaikkeus hajoaa alkutekijöihinsä, sen ainekset leviävät hajalleen, ja "pimeys", autio ja yksinäinen, lepää taas "syvyyden" päällä. Käyttääksemme [salaisista kirjoista otettua] kielikuvaa, joka välittää ajatuksen vielä selkeämmin: "tuntemattoman olemuksen" uloshengitys synnyttää maailman, ja sisäänhengitys saa sen katoamaan. Tämä prosessi on jatkunut hamasta iankaikkisuudesta saakka, ja nykyinen maailmankaikkeutemme on vain yksi loputtomassa sarjassa, jolla ei ole ollut alkua ja jolla ei ole loppua.7

Tätä kohtaa tullaan selittämään tässä teoksessa niin paljon kuin mahdollista. Vaikka se ei nykyisessä muodossaan sisällä mitään uutta orientalistille, voi sen esoteerinen tulkinta sisältää paljon sellaista, mikä on tähän asti pysynyt täysin tuntemattomana länsimaiselle tutkijalle.

Ensimmäinen kuva on paljas ympyrä O. Toinen on vanhassa symbolissa ympyrä jossa on piste 1 – ensimmäinen erilaistuminen ikuisen luonnon aikakautisissa ilmennyksissä, suvuton ja ääretön "Aditi SIINÄ" (Rigveda), ympyrän piste eli potentiaalinen avaruus abstraktisessa avaruudessa. Kolmannessa vaiheessa piste muuttuu halkaisijaksi, siis y. Se symboloi nyt jumalallista saastatonta äitiluontoa kaikki sisältävän absoluuttisen äärettömyyden sisällä.

Kun halkaisijan yli vedetään pystysuora viiva Å , siitä tulee maailmanristi. Ihmiskunta on saapunut kolmanteen juurirotuunsa; se on merkki inhimillisen elämän synnystä. Kun kehä katoaa ja jää ainoastaan +, on se merkki siitä, että ihmisen lankeemus aineeseen on toteutunut ja NELJÄS rotu alkaa. Risti ympyrän sisällä symboloi puhdasta panteismia. Kun risti jäi ilman ympyrää, siitä tuli fallinen. Sillä oli sama ja myös muita merkityksiä, kun TAU piirrettiin ympyrän sisään tai kun "Torin vasara", niin kutsuttu jaina-risti eli yksinkertaisesti svastika oli ympyrän sisällä .

Kolmannella symbolilla – ympyrällä, joka on jaettu kahtia vaakasuoralla halkaisijalla – tarkoitettiin luovan luonnon (vielä passiivisen, koska on naisellinen) ensimmäistä ilmennystä. Ihmisen ensimmäinen epämääräinen käsitys lisääntymisestä on naisellinen, koska ihminen tuntee paremmin äitinsä kuin isänsä. Tästä syystä naisjumalat olivat pyhempiä kuin miespuoliset. Luonto on sen vuoksi naisellinen ja jossain määrin objektiivinen ja konkreettinen, ja henkiprinsiippi, joka sen hedelmöittää, on salattu. Lisäämällä ympyrän vaakasuoraan viivaan kohtisuora viiva muodostui – I – tau-kirjaimen vanhin muoto. Se oli kolmannen juurirodun merkki sen symboliseen lankeemukseen asti, ts. siihen päivään asti, kun sukupuoliin jakautuminen tapahtui luonnollisen kehityksen kautta – jolloin merkistä tuli , ympyrä eli suvuton elämä, joka on muuttunut eli jakautunut, – kaksoismerkki eli -symboli.

Meidän viidennen Rotumme alarotujen symboliikassa siitä tuli ensimmäiseksi muodostuneiden rotujen hepreankielinen z~kh~r ja neg‘bah.8 Sitten se muuttui egyptiläiseksi (elämän symboliksi) ja vielä myöhemmin Venuksen merkiksi . Sitten tulee svastika (Torin vasara eli nykyään "hermeettinen risti"), joka on kokonaan erillään ympyrästä ja tulee siten pelkästään falliseksi. Kali-yugan esoteerinen symboli on ylösalaisin oleva viisisakarainen tähti , inhimillisen noituuden merkki. Jokainen okkultisti tietää, että tämä merkki, jossa on kaksi sakaraa ylöspäin, on "vasenkätinen" ja sitä käytetään seremoniallisessa magiassa.9

 

Parabrahman
  

Toivottavasti tämän teoksen huolellisen lukemisen seurauksena suuren yleisön virheelliset käsitykset panteismista muuttuvat. On väärin ja epäoikeudenmukaista pitää buddhalaisia ja advaita-okkultisteja ateisteina. Elleivät he kaikki olekaan filosofeja, he ovat joka tapauksessa loogisia ajattelussaan, ja heidän vastaväitteensä perustuvat ehdottomaan järkeilyyn. Todellakin, jos hindujen Parabrahmania pidetään muiden kansojen salattujen ja nimettömien jumaluuksien edustajana, silloin tuon absoluuttisen prinsiipin todetaan olevan prototyyppi, josta kaikki muut on kopioitu. Parabrahman ei ole "Jumala", koska Se ei ole yksi Jumala. "Se on se, mikä on korkein eikä korkein (parāvara)", selittää Mundaka-Upanishad (II, 2.8). Se on "Korkein" SYYNÄ, ei korkein seurauksena.

Parabrahman on yksinkertaisesti "todellisuutena ilman toista" kaikki käsittävä Kosmos – eli oikeammin ääretön kosminen avaruus – tietenkin korkeimmassa henkisessä merkityksessä. Brahman (neutri), ollen muuttumaton, puhdas, vapaa, häviämätön korkein juuri, "AINOA todellinen olemassaolo, Paramārthika", ja absoluuttinen Chit ja Chaitanya (äly, tietoisuus), ei voi olla tietävä, koska "SILLÄ ei voi olla mitään havaitsemisen subjektia". Voiko liekkiä kutsua tulen olemukseksi? Tuo olemus on "universumin ELÄMÄ ja VALO, ja näkyvä tuli ja liekki ovat tuho, kuolema ja paha". "Tuli ja liekki hävittävät arhatin ruumiin, niiden ydinolemus tekee hänestä kuolemattoman." (Bodhimör, kirja II.)

"Absoluuttisen hengen tuntemus, kuten auringon säteily tai kuten tulen kuumuus, ei ole mitään muuta kuin absoluuttinen olemus itse", sanoo Šamkarāchārya. SE – on "tulen henki", ei itse tuli. Sen vuoksi "tulen ominaisuudet, kuumuus tai liekki, eivät ole hengen ominaisuuksia, vaan sen ominaisuuksia, jonka tiedottomana syynä on tuo henki". Eikö yllä mainittu lause ole myöhemmän ruusuristiläisen filosofian todellinen perusaate?

Parabrahman on lyhyesti sanottuna Kosmoksen kollektiivinen ryhmä sen äärettömyydessä ja ikuisuudessa, "TUO" ja "TÄMÄ", johon ei voi soveltaa jakavia ryhmiä.10 "Alussa TÄMÄ oli Itse, yksi ainoa";11 suuri Šamkarāchārya selittää, että "TÄMÄ" tarkoittaa universumia (Jagat); sana "alussa" merkitsee ennen ilmiömaailman uudelleen syntymistä.

Kun siis panteistit toistavat Upanishadeja, joissa, kuten Salaisessa Opissakin sanotaan, että "tämä" ei voi luoda, he eivät kiellä Luojaa eli oikeammin luojien kollektiivista ryhmää, vaan kieltäytyvät ainoastaan aivan loogisesti pitämästä "luomista" ja varsinkin muodostelemista, joka on rajallista, äärettömän prinsiipin työnä. Heille Parabrahman on passiivinen, koska se on absoluuttinen syy, ehdoton mukta. Siltä kielletään ainoastaan rajoitettu kaikkitietävyys ja kaikkivaltius, koska nämä ovat vielä ominaisuuksia (heijastuneina ihmisen tietoisuuteen) ja koska Parabrahmanilla ollen "korkein KAIKKI", luonnon aina näkymätön henki ja sielu, muuttumaton ja ikuinen, ei voi olla ominaisuuksia.

Ehdottomuus näet estää aivan luonnollisesti liittämästä siihen mitään rajallisuuden tai ehdollisuuden aatetta. Ja jos vedāntalainen edellyttää ominaisuuksia ainoastaan sen emanaatiolle sanoen, että se on ĪŃvara plus māyā ja avidyā (agnostisismi mieluummin kuin tietämättömyys), niin tästä aatteesta on vaikea löytää mitään ateismia.12 Koska ei voi olla kahta ÄÄRETTÖMYYTTÄ eikä kahta ABSOLUUTTIA universumissa, jota pidetään rajattomana, tätä itseolemista voidaan tuskin ajatella persoonallisesti luovaksi. Rajallisten "olevaisten" aisteille ja käsityskyvylle SE on ei-"oleminen" siinä mielessä, että se on ainoa OLEMINEN, sillä tässä KAIKESSA on kätkettynä sen ikuinen ja samanikäinen emanaatio eli luontainen säteily, joka tullen aikausittain Brahmāksi (miehis-naiselliseksi voimaksi) muuttuu eli laajenee ilmenneeksi universumiksi. Nārāyana liikkuen avaruuden (abstrakteilla) vesillä muuttuu konkreettisen aineen vesiksi, joita liikuttaa se, josta nyt tulee ilmennyt SANA eli LOGOS.

Oikeaoppisten bramiinien, jotka eniten vastustavat panteistejä ja advaitalaisia kutsuen heitä ateisteiksi, on pakko, jos Manulla on tässä asiassa mitään arvovaltaa, hyväksyä Brahmān, luojan, kuolema tämän (luovan) jumaluuden jokaisen "aikakauden" lopulla (sadan jumalallisen vuoden kuluttua – joka aikakausi ilmaistuna meidän vuosissamme vaatii viisitoistanumeroisen luvun). Kuitenkaan ei kukaan filosofi heidän joukossaan ajattele tätä "kuolemaa" muuksi kuin ajoittaiseksi häviämiseksi olemassaolon ilmenneeltä tasolta eli aikakautiseksi levoksi.

 

Absoluuttinen kaikki
  

Okkultistit ovat siis yhtä mieltä advaita-vedāntalaisten kanssa edellä mainitusta asiasta. He osoittavat filosofisin perustein, kuinka mahdotonta on hyväksyä ajatus absoluuttisesta KAIKESTA, joka loisi tai edes kehittäisi "kultaisen munan", johon sen sanotaan astuvan muodostuakseen Brahmāksi – luojaksi, joka laajenee myöhemmin jumaliksi ja koko näkyväksi universumiksi. He sanovat, että absoluuttinen ykseys ei voi muuttua äärettömyydeksi, sillä äärettömyys edellyttää jonkin rajatonta ulottuvuutta ja tuon "jonkin" kestävyyttä; mutta ainoa Kaikkeus, niin kuin avaruus – joka on sen ainoa mentaalinen ja fyysinen edustaja täällä maan päällä eli meidän olemassaolon tasollamme –, ei ole havainnon objekti eikä subjekti. Jos voitaisiin olettaa, että ikuinen ääretön kaikkeus, kaikkialla läsnäoleva ykseys ei olisikaan ikuisuudessa, vaan aikakautisen ilmennyksen kautta tulisi monimuotoiseksi universumiksi eli moninkertaiseksi persoonallisuudeksi, tuo ykseys lakkaisi olemasta yksi.

Locken käsitys, että "puhdas avaruus ei pysty vastustamaan eikä liikkumaan", on virheellinen. Avaruus ei ole "rajaton tyhjyys" eikä "ehdollinen täysinäisyys" vaan molemmat: se on absoluuttisen abstraktion tasolla aina tuntematon jumaluus, joka on tyhjä ainoastaan rajalliselle mielelle,13 ja māyāvisen käsityskyvyn tasolla täysinäisyys, se mikä ehdottomasti sisältää kaiken olevaisen, joko ilmenneen tai ilmenemättömän, ja sen vuoksi se on ABSOLUUTTINEN KAIKKI. Kristillisen apostolin ja hindulaisen rishin välillä ei ole mitään eroa, kun edellinen sanoo: "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme",14 ja jälkimmäinen: "universumi elää Brahmanissa (Brahmāssa), lähtee siitä ja palaa siihen". Sillä Brahma (neutri), ilmenemätön, on tuo universumi in abscondito [salassa], ja Brahmā, ilmennyt, on logos, joka symbolisissa oikeaoppisissa dogmeissa tulee miehis-naiselliseksi.15 Vihityn apostolin ja rishin Jumala on sekä näkymätön että näkyvä AVARUUS. Avaruutta kutsutaan esoteerisessa symboliikassa "seitsennahkaiseksi ikuiseksi äiti-isäksi". Erilaistumattomasta erilaistuneeseen pintaansa se on koostunut seitsemästä kerroksesta.

"Mikä on se, mikä oli, on ja tulee olemaan, olkoon universumi tai ei, olkoon jumalia tai ei?" kysyy esoteerinen senzarilainen katekismus. Ja vastaus kuuluu – AVARUUS.

Ei siis kielletä Yhtä tuntematonta, alati läsnäolevaa Jumalaa luonnossa in abscondito, vaan inhimillisen opinkappaleen Jumala ja hänen inhimillistetty "Sanansa". Äärettömässä itserakkaudessaan ja luontaisessa ylpeydessään ja turhamaisuudessaan ihminen itse muodosti sen pyhää häpäisevällä kädellään aineksista, jotka hän löysi omasta pienestä aivokoneistostaan, ja pakotti ihmiskunnan ottamaan vastaan sen tuon ainoan paljastumattoman AVARUUDEN suoranaisena ilmoituksena.16

Okkultisti hyväksyy kyllä, että ilmoitus tulee jumalallisilta mutta yhä kuitenkin rajallisilta olennoilta, ilmenneiltä elämiltä, mutta ei koskaan ilmenemättömältä YHDELTÄ ELÄMÄLTÄ; se tulee niiltä olennoilta, joita kutsutaan nimillä Alkuperäinen Ihminen, dhyāni-budddhat tai dhyāni-chohanit, hindujen "rishi-prajāpatit", Elohim eli "Jumalan pojat", kaikkien kansojen planeettahenget, joista on tullut ihmisten jumalia. Hän pitää myös Ādi-Šaktia – joka on mūlaprakritin,17 SEN ikuisen juuren, emanaatio ja luovan syyn, Brahmān, naisellinen aspekti universaalisen sielun ākāŃisessa muodossa – filosofisesti ottaen māyāna ja inhimillisen māyān syynä. Mutta tämä näkökanta ei estä häntä uskomasta sen olemassaoloon niin kauan kuin se kestää, nimittäin yhden mahāmanvantaran ajan; eikä se estä soveltamasta ākāŃaa, mūlaprakritin säteilyä, käytännön tarkoituksiin, sillä se on maailmansieluna yhteydessä kaikkiin luonnonilmiöihin, tieteen tuntemiin ja tieteelle tuntemattomiin.

 

Uskonnot
  

Maailman vanhimmat uskonnot – eksoteerisesti, sillä niiden esoteerinen juuri ja perusta on sama – ovat intialainen, mazdalainen ja egyptiläinen. Sitten tulee kaldealainen, joka on näistä johtunut ja tänä päivänä kokonaan kadonnut maan päältä lukuun ottamatta arkeologien nykyään tulkitsemaa, turmeltunutta sabalaisuutta. Seuraavana siirtyessämme ohi monien uskontojen, joista puhutaan myöhemmin, tulee juutalainen uskonto, joka esoteerisesti seuraa babylonialaisen magian linjoilla kuten kabbala ja eksoteerisesti on kokoelma allegorisia legendoja kuten Mooseksen kirjat.

Luettuina Zoharin valossa Genesiksen neljä ensimmäistä lukua ovat katkelmia eräältä maailmansyntyä käsittelevältä erittäin filosofiselta sivulta. Symboliseen naamioonsa jätettyinä ne ovat lastenhuonejuttuja, pahana piikkinä tieteen ja logiikan kyljessä, selvänä karman tuloksena. Se että ne joutuivat kristinuskon esipuheeksi, oli julma kosto rabbien puolelta, jotka tiesivät paremmin, mitä Mooseksen kirjat tarkoittivat. Se oli äänetön vastalause niiden turmelemisesta, ja juutalaiset ovat varmasti saaneet tässä voiton perinteisistä ahdistelijoistaan. Edellä mainitut eksoteeriset uskot tullaan tuonnempana selittämään universaalin opin valossa.

 

Kosminen hengitys

 

Okkulttinen katekismus sisältää seuraavat kysymykset ja vastaukset:

"Mikä on se, mikä aina on?" "Avaruus, ikuinen Anupapādaka."18 "Mikä on se, mikä aina oli?" "Itu juuressa." "Mikä on se, mikä aina tulee ja menee?" "Suuri hengitys." "Onko siis kolme ikuista?" "Ei, kolme ovat yksi. Se mikä aina on, on yksi, se mikä aina oli, on yksi, se mikä aina on ja tulee olemaan, on myös yksi: ja tämä on avaruus."

"Selitä, oi lanoo [oppilas]!" – "Yksi on katkeamaton ympyrä [piiri], jolla ei ole kehää, sillä se on ei missään ja kaikkialla. Yksi on ympyrän rajaton pinta, joka ilmentää halkaisijan ainoastaan manvantarisina kausinaan. Yksi on jakamaton piste, jota ei löydy mistään, mutta joka havaitaan kaikkialla noina kausina. Se on kohtisuora ja vaakasuora, isä ja äiti, isän huippu ja pohja, äidin kaksi äärimmäisyyttä, jotka todellisuudessa eivät ulotu mihinkään, sillä yksi on ympyrä kuten myös ympyrät, jotka ovat tuon ympyrän sisällä. Valo pimeydessä ja pimeys valossa: ’hengitys, joka on ikuinen’. Se etenee ulkoa sisään, kun se on kaikkialla, ja sisältä ulos, kun se ei ole missään – (so. māyā19, yksi keskuksista20). Se laajenee ja supistuu [sisään- ja uloshengitys]. Kun se laajenee, äiti levittäytyy ja levittää; kun se supistuu, äiti vetäytyy ja kokoaa. Tämä saa aikaan kehityksen ja hajoamisen aikakaudet, manvantaran ja pralayan. Itu on näkymätön ja tulinen; juuri [ympyrän ala] on kylmä; mutta kehityksen ja manvantaran aikana hänen pukunsa on kylmä ja loistava. Kuuma henkäys on isä, joka nielaisee monikasvoisen [heterogeenisen] elementin jälkeläiset ja jättää yksikasvoisen [homogeenisen]. Kylmä henkäys on äiti, joka hedelmöityy, muodostaa, synnyttää ja ottaa ne takaisin poveensa uudistaakseen ne jälleen päivän [Brahmān päivän eli manvantaran] koitteessa…"

 Jotta tavallinen lukija ymmärtäisi tämän selvemmin, on mainittava, että okkulttinen tiede tuntee seitsemän kosmista elementtiä – neljä täysin fyysistä ja viidennen (eetterin) puoleksi aineellisen, joka tulee näkyväksi ilmassa neljännen kierroksemme lopulla halliten muita elementtejä koko viidennen kierroksen ajan. Muut kaksi ovat toistaiseksi ehdottomasti inhimillisen havaintokyvyn tuolla puolen. Ne tulevat kuitenkin ilmenemään tämän kierroksen kuudennen ja seitsemännen Rodun aikana ja tulevat vastaavasti tunnetuiksi kuudennessa ja seitsemännessä kierroksessa.21

Nämä seitsemän elementtiä lukemattomine alajaotuksineen (joita on paljon enemmän kuin tieteen tuntemat) ovat vain YHDEN ja ainoan elementin ehdollisia muunnoksia ja olemuspuolia. Viimeksi mainittu ei ole eetteri22 eikä edes ākāŃa, vaan näiden lähde. Viides elementti, jota tiede nyt aivan vapaaehtoisesti puolustaa, ei ole Sir Isaac Newtonin olettama eetteri – vaikka hän kutsuukin sitä tuolla nimellä luultavasti yhdistettyään sen mielessään muinaisten kansojen Aetheriin, "isä-äitiin". Newton sanoo intuitiivisesti:

"Luonto on ikuinen kierroksellinen työskentelijä, joka synnyttää nestemäisiä aineita kiinteistä, kiinteitä kappaleita kaasumaisista ja kaasumaisia kiinteistä, hienoja karkeista ja karkeita hienoista… Näin ollen ehkä kaikki kappaleet voivat olla eetteristä peräisin."23

Lukijan on pidettävä mielessään, että [tässä teoksessa esitetyt] stanzat eli runot käsittelevät ainoastaan oman planeettasysteemimme kosmogoniaa ja sitä mitä sen ympärillä näkyy aurinkopralayan jälkeen. Salaisia opetuksia universaalin Kosmoksen evoluutiosta ei voida esittää, koska niitä eivät ymmärtäisi edes tämän ajan älykkäimmätkään, ja näyttää olevan vain harvoja vihittyjä jopa suurimpien joukossa, jotka saavat pohdiskella tätä aihetta. Sitä paitsi opettajat sanovat avoimesti, etteivät edes korkeimmat dhyāni-chohanit ole koskaan päässeet perille mysteereistä tuolla puolen niiden rajojen, jotka erottavat miljardit aurinkojärjestelmät niin kutsutusta "keskusauringosta". Sen vuoksi se, mitä julkaistaan, koskee ainoastaan meidän näkyvää Kosmostamme "Brahmān yön" jälkeen.

 

Salaisen Opin perusväittämät
  

Ennen kuin lukija alkaa käsitellä Dzyanin kirjan runoja, jotka ovat tämän teoksen pohjana, hänen on ehdottomasti tutustuttava muutamiin peruskäsitteisiin, jotka hallitsevat koko sitä ajatusjärjestelmää, johon hänen huomiotaan ollaan kiinnittämässä. Näitä perusaatteita on vain muutama ja niiden selvä käsittäminen on edellytyksenä sille, miten hän tulee kaikkea seuraavaa ymmärtämään; sen vuoksi ei tarvitse pyytää lukijalta anteeksi, että häntä kehotetaan ensin tutustumaan niihin, ennen kuin hän ryhtyy tutkimaan itse teosta.

Salainen Oppi esittää kolme perusväittämää:

a) On olemassa kaikkiallinen, ikuinen, rajaton ja muuttumaton PRINSIIPPI, jota on mahdoton pohdiskella, koska se ylittää ihmisen käsityskyvyn ja koska jokainen inhimillinen ilmaisu tai vertaus voisi ainoastaan supistaa sen. Se on ajatuksen saavuttamattomissa – Māndūkya-Upanishadin mukaan "käsittämätön ja sanoin kuvaamaton" [säe 7].

 Jotta nämä aatteet tulisivat selvemmiksi tavalliselle lukijalle, edellyttäköön hän silloin, että on olemassa yksi absoluuttinen Todellisuus, joka edeltää kaikkea ilmennyttä, ehdollista olemista. Tämä ääretön ja ikuinen Syy – joka on hämärästi määritelty nykyaikaisessa eurooppalaisessa filosofiassa "tajuttomaksi" ja "tuntemattomaksi" – on "kaiken sen, mikä oli, on ja mikä koskaan tulee olemaan", juureton juuri. Se on tietysti vailla kaikkia ominaisuuksia ja on olennaisesti ilman mitään suhdetta ilmenneeseen, rajalliseen olemassaoloon. Se on "oleminen" paremmin kuin olemassaolo (sanskritiksi Sat) ja on kaiken ajattelun ja spekulaation tuolla puolen.

 Tätä "olemista" symboloidaan Salaisessa Opissa kahdelta puolelta. Toisaalta se on absoluuttinen abstraktinen avaruus, joka edustaa pelkkää subjektiivisuutta, ainoa, mitä ihmismieli ei voi sulkea pois mistään käsitteestä ja mistä se ei voi muodostaa itselleen käsitystä. Toisaalta se on absoluuttinen abstraktinen liike, joka edustaa ehdotonta tajuntaa. Jopa meidän länsimaiset ajattelijammekin ovat osoittaneet, ettemme voi käsittää tajuntaa erillään muutoksesta, ja liike kuvaa parhaiten muutosta, sen olennaista ominaisuutta. Tätä jälkimmäistä puolta ainoasta Todellisuudesta on myös kuvattu sanonnalla "suuri hengitys", joka on riittävän kuvaava eikä kaipaa lisävalaistusta. Salaisen Opin ensimmäinen perusaksiooma on siis tämä metafyysinen AINOA ABSOLUUTTINEN OLEMINEN – jota rajallinen äly on kuvannut teologisena kolminaisuutena.

 Lukijaa ehkä auttaa, jos tässä annetaan muutamia lisäselityksiä.

 Herbert Spencer on äskettäin muuttanut agnostisismiaan ja myöntänyt, että "ensimmäisen syyn"24 – jonka okkultisti loogisemmin johtaa "syyttömästä syystä" "ikuisesta" ja "tuntemattomasta" – luonto voi olla olennaisesti sama kuin sen tietoisuuden, joka pulppuaa sisällämme; lyhyesti sanoen, että tuo Kosmoksesta tunkeutuva persoonaton todellisuus on ajatuksen puhdas noumenon. Tämä edistysaskel hänen puoleltaan tuo hänet hyvin lähelle esoteerista ja vedāntalaista oppia.25

 Parabrahman (ainoa Todellisuus, absoluutti) on absoluuttisen tajunnan kenttä, ts. sen olemuksen, joka ei ole missään suhteessa ehdolliseen olemassaoloon ja jonka ehdollisena symbolina on tajuinen olemassaolo. Mutta heti kun ajatuksessa siirrymme tästä (meille) absoluuttisesta negaatiosta eteenpäin, ilmaantuu kaksinaisuus hengen (eli tietoisuuden) ja aineen, subjektin ja objektin vastakkaisuutena.

 Henkeä (eli tietoisuutta) ja ainetta ei saa kuitenkaan pitää riippumattomina todellisuuksina, vaan absoluutin (Parabrahmanin) kahtena puolena eli aspektina, jotka ovat ehdollisen olemassaolon, joko subjektiivisen tai objektiivisen, perusta.

 Kun ajattelemme tätä metafyysistä kolminaisuutta juurena, josta lähtee kaikki ilmennys, saa suuri hengitys esikosmisen aatteilun [ideation] luonteen. Se on voiman ja kaiken yksilöllisen tietoisuuden fons et origo26 ja antaa suuressa kosmisessa evoluutiojärjestelmässä ilmenevän johtavan järjen. Toisaalta esikosminen juuriaine (mūlaprakriti) on se absoluutin aspekti, joka on luonnon kaikkien objektiivisten tasojen takana.

 Aivan niin kuin esikosminen aatteilu on kaiken yksilöllisen tietoisuuden juuri, niin esikosminen substanssi on aineen perusta sen erilaistumisen eri asteissa.

 Tästä syystä on selvää, että näiden absoluutin kahden aspektin vastakohta on olennainen "ilmenneen universumin" olemassaololle. Ilman kosmista substanssia kosminen aatteilu ei voisi ilmetä yksilöllisenä tietoisuutena, koska ainoastaan aineellisen käyttövälineen27 kautta tajunta virtaa "minä olen minä" -tietoisuutena, ja fyysinen perusta on välttämätön universaalisen mielen säteen keskittämiseksi tietyssä kompleksisessa vaiheessa. Ilman kosmista aatteilua taas kosminen substanssi pysyisi tyhjänä abstraktiona, eikä mitään tietoisuutta voisi ilmaantua.

 "Ilmenneen universumin" läpäisee siis kaksinaisuus, joka on ikään kuin sen OLEmassaolon periolemus "ilmennyksenä". Mutta samoin kuin subjektin ja objektin, hengen ja aineen vastakkaiset navat ovat vain tuon saman ykseyden aspekteja, jossa ne yhdistyvät, niin ilmenneessä universumissa on "se", mikä yhdistää hengen aineeseen, subjektin objektiin.

 Tämä jokin, jota länsimainen pohdiskelu ei vielä tunne, on se, mitä okkultistit kutsuvat Fohatiksi. Se on "silta", jonka välityksellä "jumalallisessa ajatuksessa" olevat "ideat" painautuvat kosmiseen substanssiin "luonnon lakeina". Fohat on siis kosmisen aatteilun dynaaminen energia eli toiselta puolelta katsottuna se on kaiken ilmennyksen älyllinen välittäjä, johtava voima, "jumalallinen ajatus", joka siirtyy ja ilmenee dhyāni-chohanien28, näkyvän maailman arkkitehtien kautta. Siten hengestä eli kosmisesta aatteilusta tulee meidän tietoisuutemme; kosmisesta substanssista tulevat ne monet käyttövälineet, joissa tuo tietoisuus yksilöityy ja saavuttaa itsetietoisuuden eli ajattelukyvyn. Fohat taas eri ilmennyksissään on tuo mystinen yhdysside mielen ja aineen välillä, se elähdyttävä prinsiippi, joka sähköistää jokaisen atomin elämään.

 Seuraava yhteenveto antanee selvemmän käsityksen lukijalle.

 1) ABSOLUUTTI, vedāntalaisten Parabrahman eli ainoa Todellisuus, SAT, joka on, kuten Hegel sanoo, sekä absoluuttista olemassaoloa että olemattomuutta.

 2) Ensimmäinen ilmennys, persoonaton, ja filosofiassa ilmenemätön logos, "ilmenneen" edeltäjä. Tämä on eurooppalaisten panteistien "ensimmäinen syy", "tiedostamaton".

 3) Henki-aine, ELÄMÄ, "universumin henki", purusha ja prakriti eli toinen logos.

 4) Kosminen aatteilu, MAHAT eli järki, universaali maailmansielu; aineen kosminen noumenon, luonnon älyllisten toimintojen perusta, myös kutsuttu MAHĀ-BUDDHIKSI.

AINOA TODELLISUUS, sen kaksinaiset
aspektit ehdollisessa universumissa.

 

Sitten Salainen Oppi väittää:

 b) Universumi on ikuinen kokonaisuudessaan rajattomana tasona; aikakausittain se on "lukemattomien universumien leikkikenttä, jotka universumit lakkaamatta ilmenevät ja häviävät" ja joita kutsutaan "ilmenneiksi tähdiksi" ja "ikuisuuden kipinöiksi". Pyhiinvaeltajan29 ikuisuus on kuin Itseolemuksen yksi silmänräpäytys (Dzyanin kirja). "Maailmojen ilmeneminen ja häviäminen on kuin säännöllinen vuorovesi, vuoksi ja luode."30

 Tämä Salaisen Opin toinen väite merkitsee tuon jaksollisuuden lain absoluuttista yleisyyttä, nousua ja laskua, vuoksea ja luodetta, minkä luonnontiede on havainnut ja pannut merkille luonnon kaikilla aloilla. Vuorottelu, kuten päivän ja yön, elämän ja kuoleman, unen ja valveen, on niin tavallinen tosiasia, niin täysin yleinen ja poikkeukseton, että on helppo käsittää, miksi me siinä näemme yhden näistä universumin kaikkein perimmäisimmistä laeista.

Lisäksi Salainen Oppi opettaa:

c) Kaikkien sielujen perusolemuksen samuutta universaalisen Ylisielun kanssa viimeksi mainitun ollessa tuntemattoman juuren aspekti sekä jokaisen sielun – Ylisielun kipinän – pakollista pyhiinvaellusmatkaa ruumiillistumis- (eli "välttämättömyyden") kierroksen läpi syklisen ja karmallisen lain mukaisesti koko sen ajan. Toisin sanoen millään puhtaasti henkisellä buddhilla (jumalallisella sielulla) ei voi olla itsenäistä (tietoista) olemassaoloa ennen kuin kipinä, joka on lähtenyt universaalisen kuudennen prinsiipin – eli YLISIELUN – puhtaasta olemuksesta, on a) kulkenut tuon manvantaran ilmiömaailman jokaisen alkeismuodon läpi ja b) saavuttanut yksilöllisyyden, ensin luonnollisesta sysäyksestä ja sitten aikaansaamillaan ja suunnittelemillaan ponnistuksilla (jotka sen karma varmistaa), nousten siten läpi kaikkien älyn asteiden alimmasta korkeimpaan manakseen, kivennäisestä ja kasvista ylös pyhimpään arkkienkeliin (dhyāni-Buddhaan).

Esoteerisen filosofian keskusoppi ei tunnusta mitään yksinoikeuksia tai erityislahjoja ihmisellä, paitsi niitä joita hänen egonsa on voittanut omalla ponnistuksellaan ja ansiollaan koko pitkän sielunvaellusten ja jälleensyntymien sarjan kuluessa. Tästä syystä hindut sanovat, että universumi on Brahma ja Brahmā, sillä Brahma on universumin jokaisessa atomissa, ja luonnon kuusi prinsiippiä ovat kaikki seurauksia – eri tavalla erilaistuneita aspekteja – SEITSEMÄNNESTÄ ja YHDESTÄ, ainoasta todellisuudesta joko kosmisessa tai mikrokosmisessa universumissa. Ja siksi myös kuudennen (Brahmān, Brahman käyttövälineen) muutoksia (psyykkisiä, henkisiä ja fyysisiä) ilmennyksen ja muodon tasolla pidetään metafyysisessä vastakkaismerkityksessään illusorisina ja māyāvisina. Sillä vaikka jokaisen atomin juuri yksilöllisesti ja jokaisen muodon juuri kollektiivisesti on tuo seitsemäs prinsiippi eli ainoa Todellisuus, kuitenkaan se ei ilmenneessä ja aikakautisessa ilmaantumisessaan ole muuta kuin aistiemme ohimenevä harha.31

Absoluuttisuudessaan Ainoa Prinsiippi kahdessa (Parabrahmanin ja mūlaprakritin) aspektissaan on suvuton, ehdoton ja ikuinen. Sen aikakautinen (manvantarinen) emanaatio – eli alkuperäinen säteily – on myös yksi, androgyyninen ja ilmiöllisesti rajallinen. Kun säteily vuorostaan säteilee, kaikki sen säteet ovat myös androgyynisiä, mutta tulevat miehisiksi ja naisellisiksi prinsiipeiksi alemmilta puoliltaan. Pralayan, joko suuren tai pienemmän pralayan (joista jälkimmäinen jättää maailman status quo’hon)32 jälkeen, ensimmäinen, joka uudelleen herää aktiiviseen elämään, on plastinen ākāŃ a, isä-äiti, eetterin henki ja sielu eli ympyrän ala.

Avaruutta kutsutaan "äidiksi" ennen sen kosmista toimintaa ja isä-äidiksi uudelleenheräämisen ensimmäisessä vaiheessa (ks. kommentteja, runo II). Kabbalassa se on myös isä-äiti-poika. Mutta kun itämaisessa opissa nämä ovat ilmenneen universumin seitsemäs prinsiippi eli sen "ātma-buddhi-manas" (henki, sielu, järki) tämän kolminaisuuden haaraantuessa ja jakautuessa seitsemään kosmiseen ja seitsemään inhimilliseen prinsiippiin, niin kristillisten mystikkojen länsimaisessa kabbalassa se on kolmio eli kolminaisuus ja heidän okkultistiensa mukaan miehis-naisellinen Jehova, Jah-Havah.

Tässä piilee koko ero esoteerisen ja kristillisen kolminaisuuden välillä. Mystikot ja filosofit, itämaiset ja länsimaiset panteistit, yhdistävät esigeneettisen kolminaisuuden puhtaaksi jumalalliseksi abstraktioksi. Oikeaoppiset antropomorfisoivat sen. Hiranyagarbha, Hari ja Šamkara – ne kolme hypostaasia, jotka on ilmenneellä "korkeimman hengen hengellä" (jolla nimellä prithivī, maa, tervehtii Vishnua hänen ensimmäisessä avatārassaan) – ovat muodostuksen, säilytyksen ja hävityksen puhtaasti metafyysisiä abstraktisia ominaisuuksia ja ovat kolme jumalallista avasthāta (kirjaimellisesti hypostaasia) siitä, mikä "ei häviä luotujen kappaleiden mukana" (eli Achyutasta, joka on eräs Vishnun nimitys). Oikeaoppinen kristitty sen sijaan jakaa persoonallisen luovan jumaluutensa kolmeksi kolminaisuuden persoonaksi eikä tunnusta mitään korkeampaa jumaluutta. Viimeksi mainittu on okkultismissa abstraktinen kolmio, oikeaoppisilla täydellinen kuutio.

Luovaa jumalaa eli jumalien joukkoa pitää itämainen filosofi bhrāntidarŃanatahina – "vääränä käsityksenä", jonakin, mikä "erheellisen ulkonäkönsä johdosta käsitetään aineelliseksi muodoksi" ja minkä selitetään johtuvan itsekeskeisen persoonallisen ja inhimillisen sielun (alemman viidennen prinsiipin) harhakäsityksestä. Se on kauniisti esitetty Vishnu-Purānan uudessa käännöksessä:

"Tässä Brahmāssa kokonaisuudessaan on olennaisesti prakritin aspekti, sekä kehkeytyneen että kehkeytymättömän [mūlaprakriti], ja myös hengen aspekti ja ajan aspekti. Henki, oi kahdesti syntynyt, on korkeimman Brahman johtava olemus.33 Seuraava on kaksinainen aspekti – prakriti, sekä kehkeytynyt että kehkeytymätön, ja aika on viimeinen."34

Orfilaisessa teogoniassa esitetään, että myös Kronos on synnytetty jumala eli välittäjä.

 Tässä universumin uudelleenheräämisen vaiheessa kuvaa pyhä symboliikka sitä täydellisenä ympyränä, jolla on keskipiste (juuri). Tämä merkki oli yleismaailmallinen ja sen vuoksi se esiintyy myös kabbalassa. Länsimainen kabbala, joka on nykyään kristillisten mystikkojen hallussa, jättää sen kuitenkin kokonaan huomiotta, vaikka se on selvästi esitetty Zoharissa. Nämä lahkolaiset alkavat lopusta ja esittävät esigeneettisen Kosmoksen symbolina tämän merkin + kutsuen sitä "ruusun ja ristin yhtymäksi", okkulttisen synnytyksen suureksi mysteeriksi, josta tulee nimi ruusuristiläiset (ruusu-risti)!

 Kuten voidaan kuitenkin päätellä ruusuristiläisten tärkeimmistä ja parhaiten tunnetuista symboleista, on olemassa yksi, jota nykyiset mystikot eivät ole vielä tähän mennessä ymmärtäneet. Se kuvaa pelikaania, joka puhkaisee rintansa ravitakseen seitsemän poikastaan – ruusu-ristin veljien todellinen uskontunnustus ja suoranainen seuraus itämaisesta Salaisesta Opista.

Brahmaa (neutria) kutsutaan Kalahamsaksi, joka tarkoittaa länsimaisten orientalistien selityksen mukaan ikuista joutsenta eli hanhea (ks. runo III, kommentti 8) ja on siis Brahmā, Luoja. Tässä paljastuu suuri erehdys. Brahmaa (neutria) pitäisi kutsua Hamsa-vāhanaksi (siksi, joka käyttää joutsenta käyttövälineenään) eikä Brahmāta, luojaa, joka on todellinen Kalahamsa, kun sitä vastoin Brahma (neutri) on hamsa ja "a-hamsa", kuten kommentaarissa sanotaan. Tulee ymmärtää, että nimiä Brahmā ja Parabrahman ei tässä käytetä siksi, että ne kuuluvat meidän esoteeriseen sanastoomme, vaan yksinkertaisesti siksi, että ne ovat tutummat länsimaisille tutkijoille. Kumpikin merkitsee aivan samaa kuin meidän yksi-, kolme- ja seitsemänvokaaliset sanamme, jotka vastaavat AINOAA KAIKKEA ja ainoaa "kaikkea kaikessa".

 Tällaisia ovat peruskäsitteet, joihin Salainen Oppi nojaa.

 Tässä ei ole tilaisuutta ryhtyä puolustamaan tai todistamaan niiden luontaista järkiperäisyyttä enkä minä voi pysähtyä osoittamaan, kuinka ne todellisuudessa sisältyvät – vaikka liian usein harhaanjohtavasti – jokaiseen ajatusjärjestelmään eli filosofiaan, joka ansaitsee tämän nimen.

 Kun nyt lukija on saanut selvän käsityksen niistä ja oivaltanut sen valon, jonka ne luovat kaikkiin elämänkysymyksiin, ne eivät enää kaipaa hänen silmissään puolustamista, koska niiden totuus on hänelle yhtä ilmeinen kuin aurinko taivaalla. Siirryn sen vuoksi tässä teoksessa esitettyjen runojen sisältöön ja esitän niistä pääpiirteet, jotta tutkijan työ tulisi siten helpommaksi, kun hänellä on edessään muutamin sanoin lausuttu pääperiaate.

 

Stanzat eli runot
  

Kosmisen kehityksen historia stanzoissa eli runoissa esitettynä on niin sanoakseni tuon kehityksen abstrakti algebrallinen kaava. Tästä syystä tutkijan ei tule odottaa löytävänsä siitä kuvausta kaikista niistä vaiheista ja muutoksista, jotka ovat olleet "universaalisen" kehityksen ensimmäisen alun ja meidän nykyisen tilamme välillä. Sellaista kuvausta olisi mahdotonta esittää, sillä se olisi käsittämätön ihmisille, jotka eivät voi tajuta edes sen olemistason luonnetta, joka on lähinnä sitä, mihin heidän tietoisuutensa tällä hetkellä rajoittuu.

 Seitsemän runoa antavat siis abstraktisen kaavan, jota voidaan soveltaa mutatis mutandis kaikkeen kehitykseen: meidän pikku maapallomme, planeettaketjun, johon maapallo kuuluu, sekä aurinkojärjestelmän, johon tuo ketju kuuluu, ja niin edelleen nousevassa asteikossa, kunnes pää menee pyörälle ja väsyy ponnistuksesta.

 Tässä teoksessa [S.O., I osa] esitetyt seitsemän runoa edustavat tämän abstraktin kaavan seitsemää pääkohtaa. Ne koskevat ja kuvaavat kehitysprosessin seitsemää suurta vaihetta, joita Purānoissa sanotaan "seitsemäksi luomiseksi" ja raamatussa luomisen "päiviksi".

 

Runojen kuvaus
  

I Runo kuvaa AINOAN KAIKKEUDEN tilaa pralayan aikana, ennen uudelleen heräävän ilmennyksen ensimmäistä värähdystä.

Hetken pohdiskelu osoittaa, että sellaista tilaa voidaan ainoastaan symboloida; sen kuvaaminen on mahdotonta. Ja sitä voidaan symboloida ainoastaan negatiivisin ilmauksin, sillä koska se on itsessään Ehdottomuuden tila, siinä ei voi olla yhtäkään niistä erityisominaisuuksista, joita me käytämme kuvaamaan kohteita positiivisin sanoin. Tästä syystä tuohon tilaan voidaan viitata ainoastaan kieltämällä kaikkein abstraktisimmatkin ominaisuudet, joita ihmiset voivat tuntea paremmin kuin käsittää ymmärryskykynsä äärirajoilla.

II runo kuvaa sitä tilaa, joka on länsimaiselle mielelle niin lähellä I runossa kuvattua, että se, miten paljon ne eroavat toisistaan, vaatisi erityisen tutkielman. Tästä syystä se on jätettävä lukijan korkeampien kykyjen ja intuition varaan, jotta hän käsittäisi, niin pitkälle kuin hän voi, käytettyjen allegoristen sanontojen merkityksen. On muistettava, että kaikki nämä runot vetoavat enemmän sisäisiin kykyihin kuin fyysisten aivojen tavanomaiseen ymmärrykseen.

III runo kuvaa universumin uudelleen eloonheräämistä pralayan jälkeen. Se kuvaa "monadien" ilmaantumista siitä tilasta, jossa ne ovat olleet sulautuneina YHTEEN, "maailmojen" muodostumisen varhaisinta ja korkeinta vaihetta. Sanaa monadi voidaan silloin käyttää sekä suurimmasta aurinkokunnasta että pienimmästä atomista.

IV runo esittää universumin "idun" erilaistumista tajuisten jumalallisten voimien seitsemäiseksi hierarkiaksi, jotka voimat ovat ainoan korkeimman voiman toimivia ilmennyksiä. Ne ovat koko ilmenneen universumin suunnittelijoita, muotoilijoita ja viimein luojia siinä ainoassa merkityksessä, jossa sana "Luoja" on ymmärrettävissä. Ne elähdyttävät ja ohjaavat sitä; ne ovat järkiolentoja, jotka järjestävät ja valvovat kehitystä ja niissä ovat ruumiillistuneina ne AINOAN LAIN ilmennykset, jotka me tunnemme "luonnonlakeina".

Yleisesti ne tunnetaan dhyāni-chohaneina, vaikka jokaisella näistä eri ryhmistä on oma nimensä Salaisessa Opissa.

Tämä kehitysvaihe mainitaan hindumytologiassa jumalien "luomisena".

V runossa kuvataan maailmanmuodostuksen prosessia. Ensin hajanainen kosminen aine, sitten tulinen "pyörretuuli", tähtisumun muodostuksen ensimmäinen vaihe. Tuo tähtisumu tihenee ja käytyään erilaisten muodonmuutosten läpi se muodostaa aurinkokunnan, planeettaketjun tai yhden ainoan planeetan riippuen siitä, mistä kulloinkin on kyse.

 VI runo esittää jonkin "maailman" muodostuksen seuraavia vaiheita ja vie tuon maailman kehityksen alas neljänteen suureen aikakauteen, joka vastaa aikakautta, jossa me nyt elämme.

 VII runo jatkaa historiaa seuraten elämän laskeutumista aina ihmisen esiintymiseen asti, ja siihen päättyy Salaisen Opin I osan I kirja.

"Ihmisen" kehitys siitä, kun hän ensiksi esiintyy täällä maan päällä tässä kierroksessa, siihen tilaan, missä huomaamme hänen nyt olevan, on II osan sisältönä.

 

HUOMAUTUS

 

Runot, jotka muodostavat jokaisen luvun perustan, esitetään kauttaaltaan nykyaikaisessa käännetyssä muodossaan, koska olisi aivan hyödytöntä tehdä aihetta vielä vaikeammaksi käyttämällä alkuperäistä muinaisaikaista fraseologiaa kummastuttavine tyyleineen ja sanoineen. Otteita esitetään kiinan-, tiibetin- ja sanskritinkielille käännetyistä, DZYANIN kirjan alkuperäisistä senzarilaisista kommentaareista, jotka on nyt ensimmäisen kerran käännetty eurooppalaiselle kielelle. Lienee tarpeetonta mainita, että ainoastaan osia seitsemästä runosta esitetään tässä. Kokonaan julkaistuina ne jäisivät käsittämättömiksi kaikille muille paitsi muutamille korkeille okkultisteille.

Eikä lukijalle tarvinne vakuuttaa, ettei tämän kirjoittaja tai oikeammin vaatimaton kirjuri itsekään ymmärtäisi paljon enempää kuin tavallinen lukija noista salatuista kohdista. Lukemisen helpottamiseksi ja liian monien alahuomautusten välttämiseksi pidettiin parempana yhdistää teksti ja selitykset ja käyttää sanskritin- ja tiibetinkielisiä erisnimiä, milloin niitä ei voitu välttää, mieluummin kuin että olisi käytetty alkuperäistä tekstiä. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska mainitut nimet ovat kaikki hyväksyttyjä synonyymejä ja koska alkuperäisiä nimiä käytetään ainoastaan mestarin ja hänen chelojensa (eli oppilaittensa) välillä.

Niinpä jos kääntäisimme englanniksi [suomeksi] ensimmäisen säkeen ja käyttäisimme ainoastaan niitä substantiiveja ja oppisanoja, jotka ovat käytössä tiibetin- ja senzarinkielisissä versioissa, se kuuluisi seuraavasti: "Tho-og nukkui Zhi-gyussa seitsemän Khorloa. Zodmanas zhiba. Kaikki Nyug helma. Konch-hog ei; Thyan-Kam ei; Lha-Chohan ei; Tenbrel Chugnyi ei; Dharmakāya lakannut; Tgenchan ei tullut. Barnang ja Ssa Ngovonyidjissa; ainoastaan Tho-og Yinsin Sun-chanin ja Yong-grubin (Paranishpannan) yössä jne." Tämä kuulostaisi pelkältä abrakadabralta.

 Koska tämä teos on kirjoitettu okkultismin tutkijoiden opetukseksi eikä kielitieteilijöiden hyödyksi, voimme hyvin välttää noita vieraskielisiä sanoja, mikäli suinkin mahdollista. Ainoastaan ne sanat, joita ei voida kääntää ja joita ei voida käsittää, ellei niiden merkityksiä selitettäisi, jätetään ennalleen, mutta kaikki nämä sanat esitetään sanskritinkielisessä muodossa. Lienee tarpeetonta muistuttaa lukijalle, että nämä ovat miltei kaikissa tapauksissa myöhempää kielellistä kehitystä uudemmasta kielestä ja kuuluvat viidenteen juurirotuun. Atlantislaiset eivät puhuneet nykyisin tuntemaamme sanskritia, ja useimpia niistä filosofisista sanoista, joita käytettiin Mahābhārata-kauden jälkeisissä intialaisissa järjestelmissä, ei löydy Vedoista, eikä niitä ole alkuperäisissä runoissa vaan ainoastaan niiden vastaavuudet.

Se lukija, joka ei ole teosofi, voi vapaasti pitää kaikkea sitä mikä seuraa satuna, parhaimmassa tapauksessa haaveilijoiden todistamattomina spekulaatioina tai pahimmassa tapauksessa uutena hypoteesina niiden useiden tieteellisten hypoteesien, entisten, nykyisten ja tulevien rinnalla, joista monet on kumottu ja toiset pysyvät vielä elossa. Se ei suinkaan ole huonompi kuin monet niin kutsutut tieteelliset teoriat, ja joka tapauksessa se on filosofisempi ja uskottavampi.

Lukuisten vaadittavien kommenttien ja selitysten vuoksi on viittaukset alahuomautuksiin esitetty tavallisella tavalla, mutta ne lauseet, joita kommentaarit koskevat, on merkitty kirjaimilla [a), b) jne.]. Lisäaineistoa on II samoin kuin III kirjan symboliikkaa koskevissa luvuissa, jotka sisältävät usein enemmän tietoja kuin kommentaarit.

 


1  Ks. I osa, II kirja, VI, "Maailmanmuna".

2  Lienee tarpeetonta enää muistuttaa lukijalle, että nimitystä "jumalallinen Ajatus" samoin kuin "universaali mieli" ei saa pitää edes epämääräisenä aavistuksena sellaisesta älyllisestä prosessista, joka on ihmiselle ominainen. Von Hartmannin mukaan "Tajuton" päätyi valtavaan luomis- eli oikeammin kehityssuunnitelmaan "kaikkea tietoisuutta korkeammalla selvänäköisellä viisaudella", mikä vedāntalaisessa kielessä tarkoittaisi absoluuttista viisautta. Ainoastaan ne, jotka käsittävät, kuinka paljon korkeammalla intuitio liitelee järkeilevän ajattelun hidasta prosessia, voivat muodostaa edes heikon käsityksen siitä absoluuttisesta viisaudesta, joka ylittää ajan ja paikan ideat. Mieli sellaisena kuin me sen tunnemme on pelkistettävissä tietoisuudentiloiksi, joiden kestävyys, intensiteetti, monimutkaisuus jne. on erilainen, mutta ne kaikki perustuvat viime kädessä aistimukseen, joka taas on māyā. Aistimus taas edellyttää välttämättä rajoitusta. Ortodoksisen teismin persoonallinen Jumala havaitsee, ajattelee ja tuntee. Hän katuu ja tuntee "julmaa vihaa". Mutta tuollaisten mentaalitilojen otaksuminen edellyttää selvästikin käsittämättömän olettamuksen ulkopuolella olevasta suoranaisesta kiihokkeesta, puhumattakaan tästä aiheutuvan muuttumattomuuden mahdottomuudesta sellaiselle olennolle, jonka tunteet häilyvät hänen hallitsemiensa maailmojen tapahtumien mukaan. Käsitykset persoonallisesta jumalasta muuttumattomana ja äärettömänä, sotivat siis psykologiaa, ja mikä vielä pahempi, filosofiaa vastaan.

3  Platon osoittautuu vihityksi sanoessaan Kratyloksessa (397 D), että 2 , ` H [theos] johtuu verbistä 2 X , 4 < [thein], liikkua, juosta, koska ensimmäiset astronomit, jotka tarkkailivat taivaankappaleiden liikkeitä, kutsuivat planeettoja nimellä 2 , @ \ [theoi] jumalat. (Ks. II osa, "Risti ja ympyrä".) Myöhemmin tästä sanasta johtui toinen sana, • 8 ² 2 , 4 " [alitheia] – "Jumalan henkäys".

4  [Väliotsikot suomalaisen toimituksen.]

5  Nominalistit väittäessään Berkeleyn tavoin, että "minun on… mahdotonta muodostaa abstraktia käsitystä liikkeestä ilman liikkuvaa kappaletta" (Treatise Concerning the Principles of Human Knowledge, Introd., 10), voivat esittää kysymyksen: "Mikä on tuo kappale, liikkeen aikaansaaja? Onko se substanssia? Silloin te uskotte persoonalliseen Jumalaan…" Tähän vastataan myöhemmin, tämän teoksen liitteessä. Sitä ennen käytämme oikeuttamme olla konseptualisteja [käsitteiden todellisuuden kannattajia] vastoin Roscellinuksen materialistisia näkemyksiä realismista ja nominalismista. "Onko tiede", sanoo eräs sen lahjakkaimmista edustajista, Edward Clodd, "paljastanut mitään, mikä heikentäisi tai vastustaisi ikivanhoja sanoja, jotka ilmaisevat koko uskonnon, menneen, nykyisen ja tulevan, olemuksen: tehdä oikein, rakastaa armeliaisuutta, vaeltaa nöyrästi Jumalan edessä?" Me yhdymme tähän muussa suhteessa, paitsi että Jumalana emme pidä sitä karkeaa antropomorfismia, joka on yhä nykyisen teologian selkäranka, vaan symbolista käsitettä siitä, mikä on universumin elämä ja liike. Tämän tunteminen fyysiseltä kannalta on tuntea mennyt, nykyinen ja tuleva aika ilmiöiden jatkuvuudessa; tämän tunteminen moraalisesti on tuntea, mitä on ollut, mitä on ja mitä tulee olemaan ihmistajunnassa. (Ks. "Science and the Emotions", South Place Chapel’issa, Finsbury, London, 27.12.1885 pidetty esitelmä.)

6  [Alkuperäistekstissä on: laajentuminen ulkonaisesti sisältä käsin, ja… – eli H.P.B. on muuttanut tämän kohdan.]

7  Ks. Hunnuton Isis, Teologia osa 1, s. 283-284, ja myös S.O., I, s. 391, "Brahmān päivät ja yöt".

8  Ks. tuota ajatuksia herättävää teosta The Source of Measures (1875, s. 236-237), missä tekijä selittää sanan z~ kh~ r todellisen merkityksen. Siitä hän johtaa sanat "sacred" [pyhä] ja "sacrament", joista on nyt tullut "pyhyyden" synonyymeja, vaikka ne olivat alkuaan puhtaasti fallisia!

9  Länsimaiset matemaatikot ja jotkut amerikkalaiset kabbalistit sanovat, että myös kabbalassa "Jehovan arvo on sama kuin ympyrän halkaisijan arvo". Lisätkää tähän se tosiasia, että Jehova on kolmas sefirot, Binah, feminiininen sana, niin teillä on avain mysteeriin. Muutamilla kabbalistisilla muutoksilla tästä nimestä, joka on androgyyninen Genesiksen ensimmäisissä luvuissa, tulee täysin maskuliininen, kainilainen ja fallinen. Kun pakanallisten jumalien joukosta valitaan yksi ja siitä tehdään erityinen kansallinen Jumala, jota puhutellaan "ainoana elävänä Jumalana", "jumalien Jumalana", ja kun tämä jumalanpalvelus sitten julistetaan yksijumalaiseksi, niin se ei muuta sitä AINOAKSI prinsiipiksi, jonka "ykseys ei salli moninkertaistamista, muutosta eikä muotoa", varsinkaan jos tuo jumaluus on fallinen, niin kuin Jehovan on nyt todistettu olevan.

10  Ks. The Vedāntasāra (1881), kääntänyt majuri G. A. Jacob; samoin kuin The Aphorisms of Š āndilya (1878), kääntänyt E. B. Cowell, s. 42.

11  Aitareya-Upanishad, 4. Adhyāya, (I, i, 1), 1. Khanda.

12  Kuitenkin ennakkoluuloiset ja melko fanaattiset kristityt orientalistit tahtoisivat todistaa tämän olevan puhdasta ateismia. Asian vahvistamiseksi katsokaa majuri Jacobin Vedāntasāraa. Koko muinaisuudesta kaikuu tämä vedāntalainen ajatus:
Omnis enim per se divom natura necesse est
Immortali aevo summa cum pace fruatur.
Lucretius, De rerum natura, II, 646-647.
[Sillä jumalien luonto on välttämättä juuri sellainen, että he ylimmässä rauhassa nauttivat kuolemattomuutta.]

13  Kummankin pääjumalan, Brahmān ja Vishnun, nimistä olisi jo kauan sitten pitänyt tulla mieleen niiden esoteeriset merkitykset. Sillä Brahmanin eli Brahmin juuri johdetaan joidenkin tutkijoiden mukaan sanasta brih, kasvaa eli laajeta (ks. Calcutta Review, vol. lxvi, s. 14); ja Vishnu johdetaan juuresta viŃ , läpäistä, astua olemuksen luontoon. Brahmā-Vishnu on siis tämä ääretön AVARUUS, jonka voimia, Vibhūtayah, ainoastaan ovat jumalat, rishit, manut ja kaikki tässä universumissa. (Vishnu-Purāna, III, i.)

14  Ap. t. 17:28.

15  Katsokaa Manun kertomusta Brahmāsta, joka jakaa ruumiinsa miehiseksi ja naiselliseksi jälkimmäisen ollessa naisellinen Vāch, jossa hän luo Virājin, ja verratkaa tätä Genesiksen lukujen 2, 3 ja 4 esoterismiin.

16  Okkultismi on todellakin ilmassa tämän vuosisatamme lopussa. Monen muun äskettäin julkaistun teoksen joukosta voisimme suositella erityisesti yhtä teoreettisen okkultismin tutkijoille, jotka eivät uskalla mennä meidän erikoisen inhimillisen tasomme ulkopuolelle. Teos on Henry Prattin, M.D., T.S.J., New Aspects of Life and Religion (1886). Se on täynnä esoteerisia opinkappaleita ja filosofiaa, jota kuitenkin loppuluvuissa rajoittaa eräänlainen ehdollisen positivismin henki. Silti se, mitä siinä sanotaan avaruudesta "tuntemattomana ensimmäisenä syynä", ansaitsee toistamisen.  
"Tuo tuntematon jokin, joka täten tunnistetaan yksinkertaisen ykseyden ensimmäiseksi ruumiillistumaksi ja samastetaan siihen, on näkymätön ja vaikeasti ymmärrettävä [tietysti abstraktina avaruutena]; ja näkymättömänä ja vaikeasti ymmärrettävänä se on siis tuntematon. Ja tämä tuntemattomuus on johtanut siihen erehdykseen, että sitä on luultu pelkäksi tyhjyydeksi, silkaksi vastaanottokyvyksi. Mutta vaikka avaruus nähtäisiinkin absoluuttisena tyhjyytenä, on myönnettävä, että se on joko itseolevainen, ääretön ja ikuinen tai että sillä on ensimmäinen syy ulkopuolellaan ja takanaan.
"Ja vaikka tällainen syy voitaisiinkin löytää ja määritellä, se johtaisi ainoastaan siihen, että sille annettaisiin ominaisuuksia, jotka muuten kuuluisivat avaruudelle, ja siten alkuperäinen vaikeus siirtyisi vain askeleen kauemmaksi eikä ensimmäinen syy saisi enempää valoa." (S. 4-5.)
Juuri näin ovat tehneet ne, jotka uskovat antropomorfiseen, kosmoksen ulkopuolella olevaan Luojaan eivätkä kosmoksensisäiseen Jumalaan. Monet Prattin aiheista – useimmat, voisimme sanoa – ovat vanhoja kabbalistisia aatteita ja teorioita, jotka hän esittää aivan uudessa muodossa: okkultismin "uusia aspekteja" luonnossa todellakin. Mutta avaruus tarkasteltuna "substantiaalisena ykseytenä" – "elämän elävänä lähteenä" –, "tuntemattomana syyttömänä syynä" on okkultismin vanhin oppi, vuosituhansia vanhempi kuin kreikkalaisten ja latinalaisten Pater-Aether [isä-eetteri]. Samoin ovat "voima ja aine avaruuden mahdollisuuksina erottamattomia ja Tuntemattoman tuntemattomia paljastajia". Ne kaikki kuuluvat arjalaiseen filosofiaan ja niitä personoi ViŃ vakarman, Indra, Vishnu jne. Ne esitetään kuitenkin edellä mainitussa teoksessa hyvin filosofisesti ja monelta epätavalliselta puolelta.

17  Vastakohtana ilmenneelle ainemaailmalle käyttävät vedāntalaiset Parabrahmanin nimenä sanaa mūlaprakriti (sanoista mūla, "juuri" ja prakriti, "luonto") eli ilmenemätön alkuperäinen aine – jota länsimaiset alkemistit kutsuvat Adamin maaksi. Aine on kaksinainen uskonnollisessa metafysiikassa, ja esoteerisissa opeissa se on seitsemäinen, kuten kaikki muu universumissa. Mūlaprakritina se on erilaistumaton ja ikuinen; vyaktana siitä tulee erilaistunut ja ehdollinen Š vetāŃ vatara-Upanishadin, I, 8, ja Devī Bhāgavata-Purānan mukaan. Esitelmäsarjan "Four Lectures on the Bhagavad-Gītā" tekijä puhuessaan mūlaprakritista sanoo: "Sen [logoksen] objektiivisesta näkökulmasta katsoen Parabrahman esiintyy sille mūlaprakritina…. Tietysti tämä mūlaprakriti on aineellinen logokselle, kuten jokainen aineellinen kappale on aineellinen meille….. Parabrahman on ehdoton ja absoluuttinen todellisuus, ja mūlaprakriti on eräänlainen verho, joka on heitetty sen yli." (The Theosophist, vol. VIII, Feb., 1887, s. 304.)

18  Tarkoittaa ”ilman vanhempia” – ks. edempänä.

19Esoteerinen filosofia pitää māyāna (eli tietämättömyyden illuusiona) jokaista rajallista oliota, joten sen on välttämättä tarkasteltava samassa valossa jokaista kosmoksensisäistä planeettaa ja kappaletta ja nähtävä siinä jotakin organisoitua ja tästä syystä rajallista. Sen vuoksi ilmaisu ”se etenee ulkoa sisään...” koskee ensimmäisessä osassa mahāmanvantarisen kauden sarastusta eli suurta jälleenkehitystä, kun taas kerran jokainen luonnon kokoonpantu muoto (planeetasta molekyyliin) on aikakautisessa vaiheessaan täydellisesti hajonneena äärimmäiseen olemukseensa eli elementtiinsä; toisessa osassa ilmaisu koskee osittaista eli paikallista manvantaraa, joka voi olla auringon tai jopa planeetan manvantara.

20  ”Keskuksella” tarkoitetaan energiakeskusta eli kosmista keskipistettä. Kun jonkin planeetan nk. ”luominen” eli muodostuminen on tapahtunut sen voiman kautta, jota okkultistit sanovat ELÄMÄKSI ja tiede energiaksi, silloin prosessi kulkee sisältä ulospäin, ja jokaisen atomin sanotaan sisältävän itsessään jumalallisen henkäyksen luovan energian. Sitä vastoin absoluuttisen pralayan jälkeen eli kun aikaisemmin olemassa ollut aines koostuu vain YHDESTÄ elementistä ja HENKÄYS on ”kaikkialla”, vaikutus on ulkoa sisäänpäin: pienemmän pralayan jälkeen, kun kaikki on pysynyt status quo’ssa, eräänlaisessa jäätymistilassa, kuten kuu – silloin manvantaran ensimmäisessä välähdyksessä planeetta tai planeetat alkavat syntymisensä uuteen elämään sisältä ulospäin.

21  Kun katselee aatteiden kehityskierroksia, on kummallista huomata, kuinka muinaisaikainen ajattelu näyttää heijastuvan nykyaikaiseen spekulaatioon. Oliko Herbert Spencer lukenut ja tutkinut muinaisia hindufilosofeja, kun hän kirjoitti erään kohdan kirjassaan First Principles (s. 482)? Vai saiko sisäisen käsityskyvyn itsenäinen välähdys hänet sanomaan puoleksi oikein, puoleksi väärin: ”Liike samoin kuin aine on kiinteä määrältään [?], joten näyttää siltä, että liikkeen aikaansaama muutos aineen leviämisessä saavuttaisi rajan, jatkuu se mihin suuntaan tahansa [?], ja häviämätön liike edellyttäisi sen jälkeen vastakkaisen leviämisen. Veto- ja poistovoima, jotka ovat ilmeisesti universaalisesti samanaikaisia ja jotka, kuten olemme nähneet, edellyttävät rytmiä kaikissa pienemmissä muutoksissa kautta universumin, edellyttävät myös rytmiä sen kaikkien muutosten kokonaisuudessa – aikaansaavat milloin mittaamattoman aikakauden, jonka aikana vetovoima on voimakkaampi ja aiheuttaa universaalisen keskittymisen, milloin taas mittaamattoman ajanjakson, jolloin poistovoima on voimakkaampi ja aikaansaa universaalisen leviämisen – vuorottaisia kehityksen ja hajoamisen kausia.”

22  Mikä luonnontieteen käsitys sitten onkin tästä aiheesta, okkulttinen tiede on opettanut iät ja ajat, että ākāŃa – jonka karkein muoto on eetteri –, viides universaalinen kosminen prinsiippi (jota vastaa ja josta lähtee ihmisen manas), on kosmisesti ottaen säteilevä, kylmä, lämpöä läpäisevä, plastinen aine, luomisvoimainen fyysiseltä luonnoltaan, vuorovaikutteinen karkeimmilta puoliltaan ja osiltaan, muuttumaton korkeimmissa prinsiipeissään. Edellisessä tilassaan sitä kutsutaan alajuureksi, ja yhdessä säteilevän kuumuuden kanssa se herättää ”kuolleet maailmat elämään”. Korkeammalta puoleltaan se on maailmansielu, alemmalta puoleltaan.

23  Sir Isaac Newtonin kirje Henry Oldenburgille, joka on päivätty 7.12.1675 ja nimeltään ”An Hypothesis explaining the Properties of Light discoursed of in my several Papers”.

24  ”Ensimmäinen” tarkoittaa välttämättä jotakin, mikä on ”ensimmäiseksi syntynyt”, ”ensimmäinen ajassa, paikassa ja arvoasemassa” – ja sen vuoksi rajallinen ja ehdollinen. ”Ensimmäinen” ei voi olla absoluutti, koska se on ilmennys. Sen vuoksi itämainen okkultismi kutsuu abstraktia kaikkeutta ”ainoaksi syyttömäksi syyksi”, ”juurettomaksi juureksi”, ja rajoittaa ”ensimmäisen syyn” logokseen siinä merkityksessä, minkä Platon antoi tälle ilmaukselle.

25  Ks. T. Subba Row’n neljää erinomaista luentoa Bhagavad-Gītāsta, The Theosophist, vol. VIII, helmi-, maalis-, huhti- ja heinäkuu 1887.

26  [Lähde ja alku.]

27  Sanskritiksi upādhi.

28  Joita kristillinen teologia kutsuu arkkienkeleiksi, serafeiksi jne.

29  ”Pyhiinvaeltaja” on nimitys, joka on annettu monadillemme (kahdelle yhdessä) sen inkarnaatiokierroksen aikana. Se on ainoa meissä oleva kuolematon ja ikuinen prinsiippi ja on yhtenäisen kokonaisuuden jakamaton osa – nimittäin universaali henki, josta se emanoituu ja johon se sulautuu kierroksen lopussa. Kun sen sanotaan emanoituvan ainoasta hengestä, on täytynyt käyttää epätarkkaa ja kömpelöä ilmaisua, koska englannin [suomen] kielestä puuttuu sopivia sanoja. Vedāntalaiset kutsuvat sitä sūtrātmaniksi (lankasieluksi), mutta myös heidän selityksensä eroaa jossain määrin okkultistien selityksestä. Jääköön silti tämä ero vedāntalaisten itsensä selitettäväksi.

30  Ks. I osa, II kirja, VII, ”Brahmān päivät ja yöt”, s. 391 eteenpäin.

31  Ks. selvemmän määrittelyn saamiseksi S.O., I osa, III kirja, XV, ”Jumalat, monadit ja atomit”, s. 666 eteenpäin.

32  Eivät fyysiset organismit jää status quo’hon [siihen tilaan, missä ne ovat olleet], kaikkein vähiten niiden psyykkiset prinsiipit, suurten kosmisten tai edes aurinkopralayojen ajaksi, vaan ainoastaan niiden ākāŃiset eli astraaliset ”valokuvat”. Mutta pienempien pralayojen aikana, ”yön” saapuessa pysyvät planeetat koskemattomina, vaikka kuolleina, kuten valtavan kokoinen eläin, joka on juuttunut ja hautautunut napamaitten jäätikköön, pysyy samana iät ja ajat.

33  Niinpä Spencer, joka kuitenkin Schopenhauerin ja von Hartmannin tavoin vain kuvaa vanhojen esoteeristen filosofien yhtä puolta ja tästä syystä johtaa lukijansa agnostisen epäilyksen autioille rannoille, – muotoilee kunnioittavasti vanhan mysteerin näin: ”Se, mikä pysyy määrältään muuttumattomana, mutta muuttuu aina muodoltaan näissä tajuttavissa ilmenemisissään, jotka universumi meille tarjoaa, on tuntematon ja tutkimaton voima, joka meidän on pakko tunnustaa rajattomaksi alaltaan ja aluttomaksi ja loputtomaksi ajaltaan.” Ainoastaan julkea teologia – ei koskaan tiede tai filosofia – yrittää mitata ääretöntä ja paljastaa mittaamatonta ja tuntematonta.

34  H. H. Wilson, The Vishnu-Purāna, vol. I, s. 18; toimittaja Fitzedward Hallin alahuomautus.

 

Alkuperäisteos:
H. P. Blavatsky, The Secret Doctrine
Vol. I – Cosmogenesis
Suomennos Pirkko Carpelan


SALAINEN OPPI, OSA I

Yhteenveto

 

"Luomisen ja tämän maailman historia,
sen alusta nykyhetkeen asti, on muodostunut
seitsemästä luvusta. Seitsemättä ei ole vielä kirjoitettu."

T. Subba Row, The Theosophist, 1881.

 

Ensimmäinen näistä "seitsemästä luvusta" on tässä yritetty esittää ja se on nyt lopussa. Kuinka puutteellinen ja heikko tämä tulkinta onkin, on se ainakin likimääräinen esitys – käyttäen näitä sanoja matemaattisessa merkityksessä – siitä, mikä on kaikkien myöhempien kosmogonioiden vanhin perusta. Uskaliasta on kyllä yrittää eurooppalaisella kielellä esittää aikakautisesti uusiutuvan Lain suurenmoista panoraamaa. Ensimmäisten tajunnalla varustettujen rotujen vastaanottaviin mieliin sen suorastaan painoivat ne olennot, jotka sen heijastivat universaalisesta mielestä. Ei näet mikään ihmiskieli – paitsi sanskrit, joka onkin jumalien kieli – voi tätä tehdä edes suunnilleenkaan tyydyttävästi. Mutta tämän teoksen puutteellisuudet annetaan varmasti anteeksi hyvän tarkoituksen takia.

Kokonaisuudessaan ei edellä oleva eikä se, mikä nyt seuraa, ole mistään löydettävissä. Sitä ei opeteta Intian kuudessa filosofiakoulussa, sillä se kuuluu niiden yhdistelmään, seitsemänteen, joka on okkulttinen oppi. Se ei ole löydettävissä Egyptin hajoavista papyruksista eikä se enää ole kaiverrettuna assyrialaisiin tiiliin tai graniittiseinämiin. Vedāntan kirjat ("ihmistiedon viimeinen sana") tarjoavat ainoastaan tämän suuren maailmankosmogonian metafyysisen puolen; ja niiden verraton aarreaitta, Upanishadit – Upa-ni-shad on yhdyssana, joka merkitsee tietämättömyyden voittamista salaisen, henkisen tiedon avulla – vaativat nykyään tulkitsemistaan varten mestariavaimen, jotta tutkija pääsisi niiden täydestä merkityksestä perille. Syyn tähän uskallan mainita sellaisena kuin sen kuulin eräältä Mestarilta.

Nimi Upanishad käännetään tavallisesti "esoteerinen oppi". Nämä kirjoitelmat kuuluvat Šrutiin eli "paljastettuun" tietoon, lyhyesti sanoen "ilmestyksiin" ja liitetään tavallisesti Vedojen Brāhmana-puoleen kolmantena jaotelmana.1 Orientalistit mainitsevat yli 150 Upanishadia ja uskovat vanhimman kirjoitetuksi todennäköisesti noin 600 v. eKr.; mutta luotettavia tekstejä ei löydy viidettä osaakaan tästä luvusta. Upanishadit ovat samassa suhteessa Vedoihin kuin kabbala juutalaisten raamattuun. Ne pohtivat ja selittelevät Vedojen tekstien salaista ja mystistä merkitystä. Ne puhuvat universumin alkuperästä, jumaluuden luonteesta, hengestä ja sielusta ja myös mielen ja aineen metafyysisestä yhteydestä. Muutamilla sanoilla sanoen: Ne SISÄLTÄVÄT kaiken ihmistiedon alun ja lopun, mutta ne eivät enää sitä PALJASTA, Buddhan päivistä saakka. Jos olisi toisin laita, ei Upanishadeja voisi kutsua esoteerisiksi, koska ne on nyt avoimesti liitetty brahmalaisiin pyhiin kirjoihin, jotka nykyisellä ajalla ovat tulleet jopa mlechchhojen (kastittomien) ja eurooppalaisten orientalistien saataville.

Yksi seikka niissä – ja tämä koskee kaikkia Upanishadeja – viittaa poikkeuksetta ja alituisesti niiden vanhaan ikään ja todistaa, (a) että ne kirjoitettiin ainakin muutamilta osiltaan, ennen kuin kastijärjestelmä tuli siksi tyrannimaiseksi laitokseksi, joka se nyt on; ja (b) että puolet niiden sisällyksestä on poistettu ja että muutamat osat niistä on kirjoitettu uudestaan ja lyhennetty. "Korkeimman tiedon suuret opettajat ja bramiinit kuvataan näet tuon tuostakin menemässä Kshatriya (sotilas-) kuninkaitten luo tullakseen näiden opetuslapsiksi." Niin kuin professori Cowell varsin oikein huomauttaa, Upanishadeissa "tuntuu aivan erilainen henki [kuin muissa brahmalaisissa kirjoituksissa] ja sellainen ajatuksenvapaus, joka on kaikissa aikaisemmissa teoksissa tuntematon, paitsi itse Rigvedan hymneissä".2 Jälkimmäisen tosiseikan selittää traditio, joka on talletettuna eräässä Buddhan elämää käsittelevässä käsikirjoituksessa. Se sanoo, että Upanishadit alkuaan liitettiin Brāhmana-kirjoihin sen uudistuksen alettua, joka viimein johti nykyiseen ehdottomaan kastijärjestelmään bramiinien kesken, muutamia vuosisatoja sen jälkeen kun "kahdesti syntyneet" tunkeutuivat Intiaan. Upanishadit olivat täydellisiä noina aikoina ja niitä käytettiin vihkimykseen valmistautuvien chelojen opettamiseksi.

Tämä kesti niin kauan kuin Vedat ja Brāhmanat pysyivät ainoastaan ja yksinomaan temppelibramiinien hallussa – jolloin ei kellään muulla ollut oikeutta niitä tutkia tai edes lukea paitsi pyhän kastin jäsenillä. Silloin tuli Gautama, Kapilavastun ruhtinas. Opittuaan kaiken brahmalaisen viisauden, mikä löytyi Rahasyasta tai Upanishadeista, ja huomattuaan, että niiden opetukset eivät paljon, jos ollenkaan, eronneet Himalajan lumisilla vuorijonoilla asuvien "elämänopettajien" opetuksista,3 hän, bramiinien oppilas, tunsi suuttumusta siitä, että pyhää viisautta näin pidätettiin kaikilta paitsi bramiineilta, ja päätti levittää sitä koko maailman pelastukseksi. Silloin bramiinit nähdessään, että heidän pyhä tietonsa ja salainen viisautensa joutuisi mlechchojen käsiin, lyhensivät Upanishadien tekstit, jotka alkuaan sisälsivät kolme kertaa niin paljon ainesta kuin Vedat ja Brāhmanat yhteensä, muuttamatta kuitenkaan yhtäkään tekstin sanaa. He vain erottivat käsikirjoituksista tärkeimmät osat, jotka sisälsivät Olemassaolon Salaisuuden viimeisen sanan. Avain bramiinien salaiseen koodijärjestelmään pysyi tästä lähin ainoastaan vihittyjen hallussa, ja siten bramiinit kykenivät julkisesti kieltämään Buddhan opetuksen oikeellisuuden, vetoamalla Upanishadeihin, koska ne oli ainiaaksi vaiennettu pääkysymyksiin nähden. Tällainen esoteerinen traditio on olemassa Himalajan tuolla puolen.

ŠŠamkarāchārya, suurin historiallisina aikoina elänyt vihitty, kirjoitti monta bhāsyaa [kommentaariota] Upanishadeihin. Mutta hänen alkuperäiset kirjoituksensa, niin kuin on syytä arvella, eivät ole vielä joutuneet jokapäiväisten ihmisten käsiin, sillä niitä säilytetään hyvinkin tarkasti hänen mathoissaan (luostareissa). Ja on vielä painavampia syitä uskoa, että tuon selittäjistä suurimman verrattoman arvokkaat bhāsyat, jotka koskivat bramiinien esoteerista oppia, tulevat monien aikakausien kuluessa vielä pysymään kuolleena kirjaimena useimmille hindulaisille, paitsi smarta-bramiineille. Tämä Šamkarāchāryan perustama lahko (joka vielä on voimakkaana Etelä-Intiassa) on nyt miltei ainoana kasvattamassa sellaisia tutkijoita, joilla on tarpeeksi tietoa ymmärtääkseen bhāsyojen kuollutta kirjainta. Syy tähän, olen kuullut, on se, että niillä yksin on silloin tällöin todellisia vihittyjä mathojen esimiehinä, kuten esim. Šringa-girissä, Mysoren läntisissä vuorisolissa. Toisaalta ei ole yhtään lahkoa tuossa äärimmäisen eristetyssä bramiinien kastissa, joka olisi jyrkemmin suljettu kuin smārta-lahko; ja sen seuraajien vaiteliaisuutta sen suhteen, mitä he saattavat tietää salatieteistä ja esoteerisesta opista, voidaan verrata vain heidän ylpeyteensä ja oppineisuuteensa.

Sen tähden tämän väitteen kirjoittaja on jo edeltäpäin valmistautunut kohtaamaan suurta vastustusta ja vieläpä tässä teoksessa esiin tuotujen väitteiden perättömiksi julistamista. Mutta eipä ole koskaan väitettykään, että tämä kirja olisi erehtymätön tai täysin oikea jokaisessa yksityiskohdassaan. Tosiasioita tässä löytyy ja niitä tuskin voidaan kieltää. Mutta riippuen tässä käsiteltyjen aiheiden todellisesta vaikeudesta ja englannin (samoin kuin kaikkien muidenkin Euroopan kielten) ylipääsemättömistä puutteista muutamien aatteiden ilmaisemiseksi, on hyvinkin luultavaa, että tekijä ei ole kyennyt antamaan selityksilleen parhainta ja selvintä muotoa; kuitenkin hän on tehnyt kaiken voitavansa mitä epäsuotuisimmissa olosuhteissa, eikä enempää voi vaatia yhdeltäkään kirjoittajalta.

Kerratkaamme uudestaan ja näyttäkäämme esitettyjen aiheiden laajuuteen vedoten, kuinka vaikeata, miltei mahdotonta, on niitä täysin oikein tuoda ilmi.

(1) Salainen Oppi on aikakausien koottu viisaus, ja jo yksin sen kosmogonia on mahtavin ja yksityiskohtaisin kaikista järjestelmistä, siitäkin, joka on verhottu Purānoiden eksoteerisiin kirjoihin. Mutta niin suuri on itämaisen vertauskuvaston salaperäinen mahti, että ne tosiasiat, joiden esiin tuominen, muistiin paneminen ja selittäminen on pitänyt lukemattomien sukupolvien vihittyjä tietäjiä ja profeettoja työssä kehityskauden mittaamattomassa sarjassa, – ne ovat kaikki talletettuina muutamille sivuille, jotka ovat täynnä geometrisiä merkkejä ja glyfejä. Noiden tietäjien salamoiva katse on tunkeutunut itse aineen ytimeen ja havainnut olioiden sielun siinä, missä vihkimätön katselija, olkoon kuinka oppinut tahansa, huomaisi ainoastaan ulkonaisen muodon. Mutta nykyajan tiede ei usko "olioiden sieluun" ja hylkää sen tähden muinaisen kosmogonian koko järjestelmän. Tarpeetonta on sanoakaan, että kyseinen järjestelmä ei ole yhden tai muutamien eristettyjen yksilöiden kuvitelma, vaan että se on keskeytymätön todistussarja käsittäen tuhansia sukupolvia tietäjiä, jotka tekivät kokeitaan koetellakseen ja todentaakseen niitä traditioita, jotka suullisesti olivat kulkeneet aikaisemmasta rodusta myöhempään; että se sisältää korkeampien ja ylevämpien olentojen opetuksia, niiden jotka valvoivat ihmiskunnan lapsuutta; että pitkinä ajanjaksoina viidennen Rodun "viisaat", sen joukon jäsenet, jotka pelastuivat viimeisestä vedenpaisumuksesta ja mantereiden vaihdoksesta, viettivät elämänsä oppimisessa eikä opettamisessa. Ja millä tavalla he menettelivät? Tähän on vastaus: he tutkivat, todensivat ja tarkastivat kaikilla luonnon aloilla muinaisia traditioita suurten adeptien itsenäisen näkemiskyvyn avulla, so. ihmisten, jotka ovat kehittäneet ja täydentäneet fyysiset, mentaaliset, psyykkiset ja henkiset elimistönsä kaikkein korkeimpaan määrään asti. Yhden ainoan adeptin näkyä ei hyväksytty, ennen kuin sitä tuki ja vahvisti muiden adeptien näyt – jotka olivat niin saavutetut, että ne jo sinänsä olisivat kelvanneet todisteiksi – ja vuosisatojen kokemukset.

(2) Tämän järjestelmän peruslaki, se keskuskohta, josta kaikki lähtee, jonka ympärille ja jota kohti kaikki vetäytyy ja jonka varaan perustuu koko sen filosofia, on ainoa homogeeninen jumalallinen PERIAINE-PRINSIIPPI, ainoa perimmäinen syy.

Muutamat harvat, joiden soihtu kirkkaammaksi loisti
Kulkeneet ovat syystä syyhyn luonnon perille asti
Havaiten, että yksi ainut prinsiippi löytyy…4

Sitä kutsutaan "periaine-prinsiipiksi", sillä se tulee "periaineeksi" [substanssi] ilmenneen universumin tasolla, joka on harhaa, mutta pysyy "prinsiippinä" aluttomassa ja loputtomassa abstraktisessa, näkyvässä ja näkymättömässä AVARUUDESSA. Se on kaikkialla oleva Todellisuus; se on persoonaton, koska se käsittää kaikki ja itse kunkin. Sen persoonattomuus on järjestelmän peruskäsitys. Se uinuu universumin jokaisessa atomissa ja on tuo universumi itse.5

 (3) Universumi on tämän tuntemattoman absoluuttisen Olemuksen aikakautinen ilmennys. Nimitys "olemus" [essence] on kuitenkin synti itse tämän filosofian henkeä vastaan. Sillä vaikka tuo sana tässä tapauksessa voidaan johtaa verbistä "olla" [esse], niin SITÄ ei voi samastaa minkäänlaiseen olemiseen, jota ihmisäly voi tajuta. SITÄ voidaan parhaiten kuvata, jos sanotaan, että SE ei ole henkeä eikä ainetta vaan molempia. Parabrahman ja mūlaprakriti ovat todellisuudessa yhtä, ja kuitenkin kaksi ilmenneitten yleiselle käsitykselle, vieläpä yhden ainoan logoksenkin käsitykselle, joka logos on ensimmäinen ilmennys. Niin kuin Notes on the Bhagavad-Gītā -teoksen etevä tekijä lausuu, SE esiintyy yhden ainoan logoksen objektiiviselta kannalta nähtynä mūlaprakritina eikä Parabrahmanina; SE esiintyy sen verhona eikä sinä yhtenä TODELLISUUTENA, joka on sen taakse kätketty, ehdoton, absoluuttinen.

(4) Universumia kaikkine olioineen kutsutaan MĀYĀKSI, koska kaikki siinä on ohimenevää, tulikärpäsestä, joka elää vain muutamia tunteja, aurinkoon asti. Verrattuna YHDEN ikuiseen muuttumattomuuteen täytyy universumin häviävine ja alati muuttuvine muotoineen olla filosofin järjelle ainoastaan virvatulen leikkiä. Kuitenkin universumi on perin todellinen siinä oleville tajuisille olennoille, koska ne ovat yhtä epätodellisia kuin sekin.

(5) Kaikki, mitä on universumissa ja luonnon erilaisissa valtakunnissa, on TAJUISTA: so. varustettu omanlaatuisella tajunnalla omalla havaintotasollaan. Meidän ihmisten on muistettava, että vaikka me emme havaitse mitään meille selviä tajunnan merkkejä sanokaamme esim. kivissä, ei meillä ole oikeuta sanoa, että niissä ei ole mitään tajuntaa. Ei ole mitään "kuollutta" eikä "sokeaa" ainetta, niin kuin ei myöskään ole yhtään "sokeaa" eikä "tajutonta" lakia. Näillä käsitteillä ei ole mitään sijaa okkulttisessa filosofiassa. Se näet ei milloinkaan pysähdy ulkonäköön, vaan sen kannalta on noumenaalisilla olemuksilla enemmän todellisuutta kuin niiden objektiivisilla kaksoispuolilla: siinä se muistuttaa keskiaikaisten nominalistien järjestelmää, sillä heidän mielestään ainoastaan yleiskäsitteet olivat todellisuuksia, ja yksityistapaukset olivat ainoastaan nimellisesti ihmisten mielikuvituksessa.

 (6) Universumin työskentely ja johto käy sisältä ulospäin. Niin kuin ylhäällä, niin alhaalla, niin kuin taivaassa, niin maan päällä; ja ihminen, mikrokosmos ja makrokosmoksen pienoiskopio, on tämän universaalisen lain ja sen toiminnan elävä todistaja. Me näemme, että jokainen ulkoinen liike, teko, ele, joko tahallinen tai automaattinen, elimellinen tai mentaalinen, johtuu ja seuraa sisäisestä tunteesta eli tuntemuksesta, tahdosta eli haluamisesta ja ajatuksesta eli mielestä. Kuten ei mitään ulkonaista liikettä tai muutosta voi normaalioloissa tapahtua ihmisen ulkoisessa ruumiissa, jollei sitä aiheuta sisäinen sysäys, jostakin kolmesta äsken luetellusta toiminnasta johtuva, niin myös on laita ulkonaisessa eli ilmenneessä universumissa. Koko Kosmosta johtaa, hallitsee ja elähdyttää miltei lukematon sarja hierarkioita, täynnä aistivia olentoja, joista jokaisella on tehtävänsä täytettävänä ja jotka – kutsukaamme niitä yhdellä tai toisella nimellä, dhyāni-chohaneiksi tai enkeleiksi – ovat "lähettiläitä" siinä merkityksessä ainoastaan, että ne ovat karmallisten ja kosmisten lakien toimeenpanijoita. Ne vaihtelevat rajattomasti älyn ja tajunnan asteissaan; ja jos niitä kaikkia kutsuisimme puhtaiksi hengiksi, joilla ei ole mitään maallista ainetta "ajan hampaan raadeltavana", antautuisimme vain runollisiin kuvitteluihin.

Jokainen näistä olennoista on näet joko ollut ihminen tai tulee siksi jollei tässä nykyisessä niin jossakin menneessä tai tulevassa kierroksessa (manvantarassa). Ne ovat siis täydellistyneitä, elleivät vasta kehittyviä ihmisiä, ja korkeimmissa (vähemmän aineellisissa) alueissa asuen ne moraalisesti eroavat maallisista ihmisolennoista vain siinä, että niiltä puuttuu persoonallisuuden tunto ja inhimillinen tunneluonto – kaksi puhtaasti maallista tunnusmerkkiä. Edelliset eli "täydellistyneet" ovat vapautuneet näistä tunteista, koska a) niillä ei enää ole lihallista ruumista – sielun alati turruttavaa taakkaa; ja b) koska niiden puhdas henkinen aines on jäänyt vapaammaksi ja esteettömäksi ja niihin sen vuoksi vaikuttaa māyā vähemmän kuin konsanaan ihmiseen, jollei tämä ole adepti, joka pitää kahta persoonallisuuttaan – henkistä ja fyysistä – kokonaan toisistaan erillään.

Alkavat monadit, joilla ei vielä ole ollut maallisia ruumiita, eivät voi tuntea persoonallisuutta tai EGOismia. Koska se, mitä kutsutaan "persoonallisuudeksi", ehdottomasti on rajoitus ja suhde johonkin muuhun, eli niin kuin Coleridge määritteli, "yksilöllisyys, joka itsessään on olemassa, mutta jolla on luonto perustana" – niin tuo nimitys ei voi tietenkään sopia ei-inhimillisiin olentoihin. Itse asiassa monien sukupolvien tietäjät ovat vakuuttaneet, ettei millään näistä olennoista, korkeista tai alhaisista, ole omaa yksilöllisyyttä tai persoonallisuutta erillisenä olemuksena; ts. niillä ei ole mitään yksilöllisyyttä siinä merkityksessä kuin ihminen sanoo: "Minä olen minä itse enkä ole kukaan muu"; toisin sanoen ne eivät tajua sellaista erityistä eroavuutta kuin ihmiset ja muut oliot maan päällä.

Yksilöllisyys on kunkin tällaisen hierarkian tunnusmerkki, mutta ei sen yksityisosien; ja nämä tunnusmerkit vaihtelevat ainoastaan sen tason asteen mukaan, jolle nämä hierarkiat kuuluvat: mitä lähempänä hierarkia on homogeenisuuden ja ainoan jumaluuden tasoa, sitä puhtaampi ja vähemmän jyrkkä on yksilöllisyys hierarkiassa. Nuo olennot ovat joka suhteessa rajallisia, lukuun ottamatta korkeimpia prinsiippejään, niitä kuolemattomia kipinöitä, jotka heijastavat universaalia jumalallista liekkiä. Nämä kipinät ovat yksilöityneitä ja erotettuja ainoastaan harhan piirissä ja niiden erilaistuminen on yhtä suurta harhaa kuin muukin. Ne ovat "eläviä", koska ne ovat ABSOLUUTTISESTA ELÄMÄSTÄ harhan kosmiselle verholle heijastettuja virtauksia; ne ovat olentoja, joissa elämä ei voi sammua, ennen kuin tietämättömyyden tuli on sammutettu niissä, jotka näitä "eloja" tajuavat. Niiden sisäinen prinsiippi on herännyt olemassaoloon luomattoman säteen elvyttävästä vaikutuksesta, joka säde on heijastus elämänvirran rantamille säteilevästä suuresta Keskusauringosta; tämä sisäinen olemus kuuluu kuolemattomuuden vesiin, vaikka sen erilaistunut vaatetus on yhtä katoavainen kuin ihmisen ruumis. Sen tähden Edward Young oli oikeassa sanoessaan, että

    "Enkelit ovat ylemmänlaatuisia ihmisiä…"

 eikä muuta. Ne eivät ole "palvelevia" eivätkä "suojelevia" enkeleitä, eivät "Korkeimman lähettiläitä", vielä vähemmän minkään ihmisten mielikuvituksen luoman jumalan "vihan julistajia". Niiden suojelukseen vetoaminen on yhtä typerää kuin uskominen, että niiden suosio voitaisiin saavuttaa jonkinlaisella lepytysuhrilla, sillä ne ovat yhtä hyvin kuin ihminen itsekin muuttumattoman karmallisen ja kosmisen Lain orjia ja luomuksia. Syy tähän on silminnähtävä. Koska niillä ei olemuksessaan ole mitään persoonallisuuden aineksia, ei niillä voi olla mitään persoonallisia ominaisuuksia, sellaisia, joita ihmiset eksoteerisissa uskonnoissa kuvittelevat antropomorfisella [ihmisenmuotoisella] jumalallaan olevan. Heidän mielestään on olemassa kateellinen ja eristetty Jumala, joka iloitsee ja tuntee suuttumusta, nauttii uhrista ja on turhuudessaan itsevaltiaampi kuin mikään rajallinen typerä ihminen.

Kuten II osassa osoitetaan, ihminen on muodostunut kaikkien näiden taivaallisten hierarkioiden olemuksista, ja hän voi onnistua tekemään itsensä sellaisenaan jossain merkityksessä ylemmäksi mitä tahansa hierarkiaa tai luokkaa tai jopa niiden yhdistelmää. "Ihminen ei voi lepyttää eikä käskeä devoja", sanotaan. Mutta lamaannuttamalla alemman persoonallisuutensa ja siten saapumalla täyteen tietoon siitä, että hänen korkeampi minänsä ei ole erillään ainoasta absoluuttisesta ITSESTÄ, voi ihmisestä tässä maallisessa elämässäänkin tulla "niin kuin yksi meistä". Siten syömällä tiedon puun hedelmää, joka karkottaa tietämättömyyden, tulee ihminen elohimien eli dhyānien kaltaiseksi, ja kun hän on kerran päässyt heidän tasolleen, täytyy hänen ylitseen laskeutua yhtenäisyyden ja täydellisen harmonian henki, joka hallitsee jokaisessa hierarkiassa, ja se häntä joka kohdassa suojelee.

 Päävaikeus, joka estää tiedemiehiä uskomasta sekä jumalallisiin henkiin että alempiin luonnonhenkiin, on heidän materialisminsa. Spiritualisteilla taas on suurimpana haittana estämässä heitä tähän uskomasta – vaikkapa he pitävät yllä sokeaa uskoaan vainajien "henkiin" – se, että he yleensä (lukuun ottamatta muutamia okkultisteja ja kabbalisteja) eivät ensinkään tunne aineen todellista olemusta ja luontoa. Siitä seikasta, hyväksytäänkö vai hylätäänkö teoria kaiken luonnon ykseydestä äärimäisessä olemuksessaan, siitä riippuu pääasiallisesti, uskotaanko vai eikö uskota, että paitsi vainajien henkiä ympärillämme on muita tajuisia olentoja. Tutkijan on saatava perustuksekseen oikea käsitys henki-aineen alkuaikaisesta kehityksestä ja sen tosiolemuksesta, jotta hänen mielessään paremmin selviäisi okkulttinen kosmogonia ja jotta hänellä olisi selvä johtolanka myöhemmissä tutkimuksissaan.

Totta puhuen, niin kuin vastikään lausuttiin, jokainen nk. "henki" on joko ruumiista vapautunut tai tuleva ihminen. Niin kuin korkeimmasta arkkienkelistä (dhyāni-chohanista) aina viimeisimpään tietoiseen "rakentajaan" (henkisten olentojen alimpaan luokkaan) asti, kaikki nuo ovat ihmisiä, jotka ovat eläneet aikakausia sitten muissa manvantaroissa, tällä tai muilla palloilla; samoin alemmat, puoleksi älykkäät tai älyttömät elementaalit ovat kaikki tulevia ihmisiä. Jo yksin se seikka, että jollakin olennolla on älyä, riittää okkultistin silmissä todistamaan siitä, että tuon olennon on täytynyt olla ihminen ja on täytynyt saavuttaa tietonsa ja älynsä inhimillisessä kehityskaudessa. On vain yksi jakamaton ja absoluuttinen kaikkitietävyys ja Järki universumissa ja tämä värähtelee kautta jokaisen atomin ja mitättömimmänkin pisteen koko Kosmoksessa, jolla ei ole rajoja ja jota ihmiset kutsuvat AVARUUDEKSI, ajatellen sitä riippumattomaksi kaikesta siinä olevasta. Mutta ensimmäinen erilaistuma sen heijastuessa ilmenneeseen maailmaan on puhtaasti henkinen, ja ne olennot, jotka siinä saavat alkunsa, eivät omaa sellaista tietoisuutta, jolla olisi mitään suhdetta nykyään tuntemaamme tietoisuuteen. Niillä ei voi olla mitään inhimillistä tietoisuutta tai älyä, ennen kuin ne ovat sen saavuttaneet persoonallisesti ja yksilöllisesti. Tämä saattaa olla mysteeri, mutta se on tosiasia esoteerisessa filosofiassa ja hyvinkin ilmeinen.

Koko luonnonjärjestys todistaa asteittaista kohoamista korkeampaan elämään. Näennäisesti sokeimpienkin voimien toiminnassa on jokin tarkoitus. Koko kehitysprosessi loppumattomine sopeutumisineen on todistuksena tästä. Ne muuttumattomat lait, jotka karsivat pois heikot ja raihnaiset lajit antaakseen sijaa voimakkaammille ja jotka takaavat "kelvollisimpien eloonjäämisen", työskentelevät kaikki suurta päämäärää kohti, vaikka ne ovat niin julmia välittömässä toiminnassaan. Itse se seikka, että tapahtuu "sopeutumisia" kelvollisimpien todella jäädessä eloon olemassaolon taistelussa, osoittaa, että nk. "tajuton luonto"6 on todellisuudessa yhdistelmä voimista, joita käyttelevät puoleksi tajuiset olennot (elementaalit) johtajinaan korkeat planeettahenget (dhyāni-chohanit), joiden kollektiivinen kokouma muodostaa ilmenemättömän LOGOKSEN ilmenneen Sanan (Verbumin) ja samalla perustaa universaalisen MIELEN ja sen muuttumattoman LAIN.

Esoteerinen filosofia painaa ajatuksiimme kolme eri universumin esitystä, sen kolmelta eri olemuspuolelta: ENNALTA OLEVA, joka on kehittynyt AINA OLEVASTA, ja ILMIÖLLINEN – harhan maailma, sen heijastus ja varjo. Sen suuren elämänsalaisuuden ja näytelmän kestäessä, joka tunnetaan manvantaran nimellä, on todellinen Kosmos niin kuin esineet valkoisen verhon takana, johon niiden varjot lankeavat. Todelliset kuvat ja kappaleet pysyvät näkymättöminä, ja kehityksen johtolankoja vetävät näkymättömät kädet. Ihmiset ja oliot ovat siis vain valkoiselle kankaalle lankeavia heijastuksia niistä todellisuuksista, jotka ovat mahāmāyān eli suuren harhan lankojen tuolla puolen. Näin opetettiin jokaisessa filosofiassa, jokaisessa uskonnossa, ennen sekä jälkeen vedenpaisumuksen, Intiassa ja Kaldeassa, kiinalaisten ja kreikkalaisten tietäjien keskuudessa. Ensin mainituissa maissa nämä kolme universumia esitettiin vertauskuvallisesti eksoteerisessa opetuksessa kolmena kolminaisuutena, jotka emanoituvat ikuisesta keskussiemenestä ja sen kanssa muodostavat korkeimman ykseyden, ja nuo kolme olivat ensimmäinen, ilmennyt ja luova kolmio, kolme Yhdessä. Viimeinen on vain vertauskuva konkreettisena ilmauksena kahdesta edellisestä, aatteellisesta. Sen tähden esoteerinen filosofia vapautuu tämän pelkästään metafyysisen käsityksen pakollisuudesta ja kutsuu ainoastaan ensimmäistä ainaolevaksi. Tämä on kunkin Intian kuuden suuren filosofiakoulun käsitys; ne ovat kuusi prinsiippiä siinä VIISAUDEN yhtenäisessä ruumiissa, jonka seitsemäs prinsiippi on gnosis, salattu tieto.

 Tekijä toivoo, että kuinka pintapuolisesti lieneekin selityksiä laadittu seitsemään runoon, niin kuitenkin tässä kosmogoniaa käsittelevässä teoksen osassa olisi esitetty tarpeeksi osoittaaksemme, että muinaiset opit jo päältäkin katsoen ovat tieteellisempiä (sanan nykyaikaisessa merkityksessä) kuin mikään muu muinaisaikainen kirjoitus, eksoteeriselta puolelta arvosteltuna. Mutta koska tämä teos, niin kuin jo ennen on tunnustettu, pidättää paljon enemmän kuin se julkaisee, neuvomme tutkijaa käyttämään omaa intuitiotaan. Päähuolenamme on valaista sitä, mikä jo on ennen julkaistu, vaikka ikäväksemme toisinaan hyvinkin virheellisesti; lisäaineksella täydentää – milloin ja missä on ollut mahdollista – sitä tietoa, johon tähän asti on vain viitattu; rakentaa suojavarustuksia nykyaikaisen lahkolaisuuden liian voimakkaita hyökkäyksiä vastaan, ja varsinkin torjua se viimeaikainen materialismi, jota usein kutsutaan väärällä nimellä "tieteeksi", vaikka oikeastaan sanojen "tiedemiehet" ja "pinnallistieteilijät" haltijoiden yksin pitäisi kantaa vastuuta niistä monista epäloogisista teorioista, joita maailmalle tarjotaan.

Yleisö suuressa tietämättömyydessään hyväksyy umpimähkäisesti kaiken, mikä lähtee "auktoriteeteilta", ja pitää velvollisuutenaan katsoa jokaista joltakin tiedemieheltä tulevaa lausuntoa todistettuna asiana, ja siten se on oppinut ivaamaan kaikkea, mikä on "pakanallisista" lähteistä kotoisin. Ja koskapa materialistisia tiedemiehiä vastaan voi taistella ainoastaan heidän omilla aseillaan – vastaväitteillä ja todistuksilla – on kuhunkin teoksemme osaan lisätty Liite, joka vertaa eri mielipiteitä ja osoittaa, kuinka suuretkin auktoriteetit saattavat usein erehtyä. Me uskomme, että tämä voidaan tehokkaasti tehdä siten, että osoitamme vastustajiemme heikot kohdat ja todistamme vääriksi heidän liiankin lukuisat viisastelunsa, joiden annetaan käydä tieteellisistä lausunnoista. Me pidämme kiinni Hermeksestä ja hänen "viisaudestaan", joka on yleismaailmallinen; he pitävät kiinni Aristoteleesta vastoin intuitiota ja aikojen kokemusta kuvitellen, että totuus on länsimaailman yksinoikeutta. Siitä johtuu meidän välinen erimielisyytemme. Niin kuin Hermes sanoo: "Tieto eroaa paljon aistihavainnosta, sillä aistimus koskee sitä, mikä sen ylittää, mutta tieto (gyi) on aistimuksen loppu" – so. fyysisten aivojemme ja niiden älyn loppu. Tällä hän teroittaa vastakohtaa aistien ja älyn (manaksen) kautta vaivalloisesti hankitun tiedon ja toisaalta henkisen jumalallisen sielun (buddhin) intuitiivisen kaikkitiedon välillä.

 Mikä kohtalo kaukaisessa tulevaisuudessa sitten tuleekaan olemaan näillä kirjoillamme, toivomme ainakin todistaneemme seuraavat asiat:

 1) Salainen Oppi ei opeta ateismia paitsi jos sitä pidetään samaa merkitsevänä kuin sanskritin sanaa nāstika, nim. epäjumalien ja samalla jokaisen antropomorfisen jumalan hylkäämistä. Tässä merkityksessä jokainen okkultisti on nāstika.

 2) Se tunnustaa logoksen eli universumin "yhteisluojan", demiurgin, samassa merkityksessä kuin milloin jonkin rakennuksen arkkitehtia sanotaan sen luojaksi, vaikkei hän ole koskenut yhteenkään kiveen siinä, vaan on tehnyt suunnitelman ja jättänyt kaiken ruumiillisen työn muurareille; tässä tapauksessa universumin aatteilu [ideation] loi suunnitelman, ja kokoonpanotyö jätettiin älyllisten voimien lukemattomille joukoille. Mutta tuo demiurgi ei ole mikään persoonallinen jumaluus, so. epätäydellinen, kosmisen ulkopuolella oleva jumala, vaan ainoastaan dhyāni-chohanien ja muiden voimien kokonaissumma.

3) Dhyāni-chohanit ovat kaksinaisia luonteeltaan. Ne muodostuvat näet a) irrationaalisesta karkeasta voimasta, joka asuu aineessa, ja b) älyllisestä sielusta eli kosmisesta tajunnasta, joka ohjaa ja suuntaa tuota voimaa ja joka on dhyāni-chohaninen ajatus, joka heijastaa universaalisen mielen aatteilua. Tämä johtaa lakkaamattomaan sarjaan fyysisiä ilmennyksiä ja moraalisia vaikutuksia maan päällä manvantaran kautena, ja kaikki tämä on karman lain alaista. Koska tuo prosessi ei aina ole täydellinen ja koska, vaikka se tarjoisikin monta todistetta verhon takaa johtavasta järjestä, siinä kuitenkin näkyy aukkoja ja useinkin suoranaisia epäonnistumia – niin sen johdosta ei yhteisjoukko (demiurgi) eikä mikään työskentelevistä voimista yksilöllisesti ole sovelias saamaan jumalallista kunnioitusta ja palvontaa. Kaikki kyllä ansaitsevat ihmiskunnan kiitollisen arvonannon ja ihmisen tulee aina pyrkiä auttamaan ideoiden jumalallista kehitystä tulemalla parhaan kykynsä mukaan luonnon avustajaksi aikakautisessa tehtävän täyttämisessä. Mutta aina tuntematon ja tutkimaton Kārana yksin, kaikkien syiden syytön syy, hallitkoon sydämemme pyhimmässä koskemattomassa temppelissä ja sen alttarilla – näkymättömänä, tuntemattomana, nimettömänä, paitsi henkisen tietoisuutemme "pienen, hiljaisen äänen" kautta. Ne, jotka sitä kumartavat, tehkööt sitä sielunsa hartaassa hiljaisessa yksinäisyydessä;7  tehkööt he henkensä tuoksi ainoaksi välittäjäksi itsensä ja universaalisen hengen välillä, olkoot heidän hyvät työnsä ainoat papit ja heidän syntiset aikomuksensa ainoat näkyvät ja objektiiviset uhrit, joita he tarjoavat Läsnäololle.8  

 4) Aine on ikuinen. Se on upādhi (fyysinen perusta), jonka päälle ainoa ääretön universaalinen mieli voi rakentaa aatteilujaan. Senpä tähden esoteristimme väittävät, ettei luonnossa ole mitään elotonta eli kuollutta ainetta, ja arvelevat, että tieteen tekemä erotus "elimellisen" ja "epäelimellisen" välillä on sekä mielivaltainen että järjenvastainen. Mitä tahansa tiede arveleekin – ja eksakti tiede on huikentelevainen neito, kuten kaikki kokemuksesta tiedämme –, niin okkultismi tietää ja opettaa toisin, kuten se on tehnyt ikimuistoisista ajoista, Manusta ja Hermeksestä aina Paracelsukseen ja hänen seuraajiinsa asti.

Näin sanoo Hermes Trismegistos, Kolmasti suurin:

"Oi poikani, aine tulee joksikin; ennen se oli; sillä aine on tulemisen välikappale.9  Tuleminen joksikin on luomattoman ja ennalta näkevän jumalan toimintatapa. Aine [objektiivinen] saatuaan tulemisen siemenen saapuu synnytykseen, sillä luova voima muodostelee sitä ideaalisten muotojen mukaiseksi. Aineella, joka ei vielä ole syntynyt, ei ole muotoa; se tulee joksikin, kun se pannaan toimintaan."10  

"Kaikki on yhden universaalisen luomisponnistuksen tulosta… Ei ole mitään kuollutta luonnossa. Kaikki on elimellistä ja elävää, ja sen tähden koko maailma näkyy olevan elävä organismi."11  

5) Universumi kehittyi siitä aatteellisesta suunnitelmastaan, joka kautta ikuisuuden pysyy yllä, niin kuin vedāntalaiset sanovat, Parabrahmanin tajuttomuudessa. Tämä on suorastaan sama kuin korkeimman länsimaisen filosofian johtopäätökset – Platonin "sisäiset, ikuiset ja itseolevaiset aatteet", kuten von Hartmann niitä nyt toistaa. Herbert Spencerin "tutkimaton" muistuttaa vain heikosti sitä transsendentaalista todellisuutta, johon okkultistit uskovat; usein se (hänen mielestään) näyttää olevan vain "ilmiöitten takaisen voiman" personoituma – ääretön ja ikuinen voimanlähde, josta kaikki oliot lähtevät, jota vastoin "Tajuttoman filosofia" -nimisen kirjan kirjoittaja on tullut (ainoastaan tässä suhteessa) niin lähelle suuren mysteerin ratkaisua kuin kuolevainen voi tulla. Harvat joko muinaisen tai keskiaikaisen filosofian alalla ovat uskaltaneet lähestyä tätä aihetta tai edes siihen viitata. Paracelsus mainitsee sen ohimennen, ja hänen aatteistaan on tri F. Harmann, T.S.J., tehnyt ihmeteltävän yhteenvedon kirjassaan Life of Paracelsus.

Kaikki kristilliset kabbalistit ymmärsivät hyvin itämaisen perusaatteen. Toimiva voima, "suuren henkäyksen alituinen liike", vain herättää Kosmoksen eloon jokaisen uuden olemiskauden koittaessa, sysää sen liikkeelle kahden vastakkaisen voiman avulla12  ja saattaa sen tulemaan objektiiviseksi harhan tasolla. Toisin sanoen tuo kaksinainen liike siirtää Kosmoksen ikuisen aatteen tasolta rajallisen ilmennyksen tasolle eli noumenaaliselta fenomenaaliselle tasolle. Kaikki mikä on, oli ja tulee olemaan – ON ikuisesti, jopa nuokin lukemattomat muodot, jotka ovat rajallisia ja katoavia ainoastaan objektiivisessa mutta eivät ideaalisessa muodossaan. Ne ovat olleet olemassa aatteina ikuisuudessa,13  ja kun ne menevät pois, ne ovat vielä olemassa heijastuksena. Ei ihmismuotoa eikä minkään eläimen, kasvin tai kiven muotoa ole koskaan luotu, ja vasta tällä meidän tasollamme se alkoi "tulla" siksi, mikä se on, ts. objektivisoitui nykyiseen aineellisuuteen eli laajeni sisältä ulospäin, mitä hienoimmasta ja yliaistillisimmasta ydinolemuksesta nykyiseen karkeaan ulkomuotoonsa. Meidän ihmismuotomme ovat siis olleet olemassa ikuisuudessa astraalisina eli eteerisinä prototyyppeinä; näiden mallien mukaan ne henkiset olennot (eli jumalat), joiden velvollisuus oli saattaa ne objektiiviseen olemassaoloon ja maiseen elämään, kehittivät tulevien egojen protoplasmiset muodot omasta olemuksestaan. Tämän jälkeen, kun tämä ihmisen upādhi eli perusmuoto oli valmis, alkoivat luonnon ja maan voimat työskennellä näiden yliaistillisten mallien ilmentämiseksi, joissa oli paitsi heidän omat elementtinsä myös kaikkien tämän taivaankappaleen menneiden kasvi- ja tulevien eläinmuotojen elementit. Ihmisen ulkoinen verho kulki siis jokaisen kasvi- ja eläinruumiin kautta, ennen kuin se otti itselleen ihmismuodon. Mutta koska tämä tulee täydellisemmin kuvattavaksi Salaisen Opin II osassa, sen kommentaarissa, ei tässä ole tarpeellista sanoa enempää.

Paracelsuksen hermeettis-kabbalistisen filosofian mukaan Yliaster – esi-isä vastasyntyneelle protyylille, jonka Wm. Crookes on tuonut kemiaan – eli alkuaikainen protomateria kehitti itsestään Kosmoksen.

"Kun luominen tapahtui, jakautui Yliaster; so. suli ja haihtui, kehitti itsestään Ideoksen eli kaaoksen (Mysterium Magnum, Iliados, Limbus Major eli alkuaikainen aine). Tämä alkuolemus on luonnoltaan monistinen ja ilmenee sekä elollissähkönä, henkisenä voimana, joka on näkymätön, käsittämätön, selittämätön, että samalla sinä elollisaineena, josta elävien olentojen ainekset muodostuvat. Tähän alkuaikaisen aineen Limbukseen eli Ideokseen [eli protohyleen]… kaikkien luotujen olioitten ainoaan kohtuun, sisältyy kaikkien olioiden substanssi. Muinaiskansat kuvasivat sitä kaaokseksi ja sitä on verrattu itusäiliöön, josta ilmeni Makrokosmos ja myöhemmin, jakautumisen ja kehittymisen kautta Mysteria Specialiassa14  jokainen erityinen olento. Kaikki olennot ja kaikki alkuaineet sisältyvät siihen uinuvina, vaikkeivät toimivina, samassa merkityksessä kuin puunpalassa on se muoto, jonka taiteilija on siihen veistävä, tai kuten kuumuus sisältyy kiveen, joka voi ilmentää sen olemuksen kipinänä, jos sitä iskee teräskappaleella."15  

Tämän johdosta kääntäjä, tri F. Hartmann huomauttaa oikeutetusti, että "näyttää siltä kuin Paracelsus 300 vuotta sitten olisi aavistanut nk. ’aineessa uinuvan voiman’, jonka tiede vasta nykyaikana on keksinyt".

Paracelsuksen Magnus Limbus ["suuri reunus" eli "ulkopiiri"] eli Yliaster on siis aivan yksinkertaisesti vanha ystävämme "Isä-Äiti" toisen ja muiden runojen sisäisessä tilassaan, ennen kuin se esiintyi avaruudessa. Se on Kosmoksen universaalinen kohtu, jota personoi aditi-prakriti, henkinen ja fyysinen luonto, se kun on kaksinainen, sekä makrokosmos että mikrokosmos (eli universumi ja meidän maapallomme).16  Me huomaamme näet Paracelsuksen selittävän, että

"Magnus Limbus on se kehto, josta kaikki luontokappaleet ovat lähteneet, samoin kuin puu lähtee kasvamaan pikkuisesta siemenestä, sillä erotuksella kuitenkin, että suuri Limbus saa alkunsa Jumalan Sanasta, jota vastoin pienempi Limbus (mainen siemen eli itu) saa alkunsa maasta. Suuri Limbus on se siemen, josta kaikki olennot ovat tulleet, ja pieni Limbus on kukin lopullinen olento, joka jäljentää sen muodon ja joka itse on suuren Limbuksen aikaansaama. Pienellä Limbuksella on kaikki suuren ominaisuudet niin kuin pojalla on samanlainen elimistö kuin isällään.17  Kun…Yliaster hajosi, niin Ares, korkeimman syyn jakava, erilaistuva ja yksilöityvä voima (Fohat, taas vanha tuttu), alkoi toimia. Kaikki synnytys oli seurausta jakautumisesta. Ideoksesta saivat alkunsa elementit tuli, vesi, ilma ja maa, mutta niiden syntyminen ei kuitenkaan tapahtunut aineellisella tavalla eli yksinkertaisen jakautumisen kautta vaan henkisesti ja dynaamisesti [eikä myöskään moninkertaisten yhdistelmien, esim. mekaanisen sekoituksen kautta, vastakohtana kemialliselle yhtymiselle], aivan niin kuin tuli voi syntyä kivestä tai puu siemenestä, vaikkei alkuaan ole mitään tulta kivessä eikä puuta siemenessä. ’Henki on elävä ja elämä on henki, ja elämä ja henki [prakriti-purusha (?)] saavat aikaan kaikki olennot, mutta olennaisesti ne ovat yhtä eikä kaksi’… Elementeilläkin on kaikilla oma Yliasterinsa, koska kaikki aineen toiminta kussakin muodossa on vain vuodatusta samasta lähteestä. Mutta niin kuin siemenestä kasvaa juuri haaroineen ja myöhemmin runko oksineen ja lehtineen sekä viimeksi kukat ja siemenet, samoin kaikki olennot syntyivät elementeistä ja koostuvat alkuaineista, joista muutkin muodot voivat saada alkunsa, vanhempiensa ominaisuuksilla varustettuina.18 Elementit, nuo kaikkien luontokappaleiden äidit, ovat luonnoltaan näkymättömiä, henkisiä ja niillä on sielu.19 Kaikki ne lähtevät Mysterium Magnumista."20

Vertaa tätä Vishnu Purānaan:

"Pradhānasta [alkuperäisestä periaineesta], jota hallitsee Kshetrajńa [ruumiillistunut henki?], lähtee näiden ominaisuuksien eriasteinen kehitys [evoluutio]… Suuresta prinsiipistä (Mahatista), [universaalisesta] älystä [eli mielestä]… syntyy…(hienojen) elementtien ja aistimuselimien alku."21

Näin voidaan osoittaa, että kaikki luonnon perustotuudet olivat yleisesti tunnettuja muinaisuudessa ja että pääaatteet hengestä, aineesta ja universumista eli Jumalasta, substanssista ja ihmisestä olivat kaikkialla samat. Ottaaksemme kaksi maapallon vanhinta uskontofilosofiaa, hindulaisuuden ja hermetismin, kuten löydämme ne Intian ja Egyptin vanhoista pyhistä kirjoista, on niiden samuus helposti havaittavissa.

Se käy selväksi jokaiselle, joka lukee äsken mainittujen "hermeettisten katkelmien" viimeisimmän käännöksen ja tulkinnan, jonka on tehnyt autuaasti edesmennyt ystävämme tri Anna Kingsford. Vaikka nuo katkelmat ovat vääristyneet ja turmeltuneet kulkiessaan ahdasmielisten kreikkalaisten ja kristittyjen kätten kautta, on kääntäjä mitä etevimmillä tavalla ja intuitiivisesti huomannut heikot kohdat ja koettanut niitä oikaista selitysten ja alahuomautusten avulla. Hän sanoo:

"Että näkyvän maailman ovat luoneet ’toimeenpanevat jumalat’ eli titaanit, korkeimman Jumalan22 välittäjinä, on kauttaaltaan hermeettinen aate; se löytyy myös kaikista uskontojärjestelmistä ja on sopusoinnussa sen nykyaikaisen tieteellisen tutkimuksen [?] kanssa, joka todistaa, kuinka jumalallinen Voima toimii kaikkialla luonnonvoimien avulla."

Hermes sanoi:

"Tämä universaalinen olemus, joka sisältää kaiken ja joka on kaikki, panee liikkeeseen sielun ja maailman, kaiken, mikä luontoon sisältyy. Universaalisen elämän moninaisessa ykseydessä ovat lukemattomat, muunnoksina toisistaan eroavat yksilöllisyydet kuitenkin yhdistyneinä siten, että kokonaisuus on yksi ja että kaikki lähtee ykseydestä."23

Ja toisesta käännöksestä:

"Jumala ei ole mieli, vaan syy siihen, että on mieli; ei henki vaan syy siihen, että on henki; ei valo vaan syy siihen, että on valo."24

Edellä oleva osoittaa selvästi, että "Jumalallinen Poimander", vaikka se monessa kohdassa onkin kristillisen silotuksen kautta paljon turmeltunut, sittenkin oli filosofin kirjoittama, kun taas useimmat nk. "Hermeettiset katkelmat" ovat pakanallisten lahkolaisten laatimat, joilla on ollut taipumus käsittää korkein Olemus ihmisenkaltaiseksi. Mutta kummassakin on kaikua esoteerisesta filosofiasta ja hindulaisista Purānoista.

Verrattakoon seuraavaa kahta rukousta, joista toinen kääntyy hermeettisen "korkeimman Kaiken" puoleen, toinen myöhempien arjalaisten "korkeimman Kaiken" puoleen. Eräs Suidaksen toistama hermeettinen katkelma sanoo:

"Minä vannotan sinua, taivas, suuren Jumalan pyhä aikaansaannos; minä vannotan sinua, Isän ääni, joka kuuluit alussa, kun universaali maailma muodostettiin; minä vannotan sinua Sanan kautta, kaikkia kannattavan Isän ainoan Pojan nimessä! Ole suosiollinen, ole suosiollinen."

Tätä edeltävät sanat: 

"Täten oli ideaalinen valo olemassa ennen aatteellista valoa ja loistava järjen järki oli aina, eikä sen ykseys muuta ollut kuin henki, joka universumin itseensä sulkee. Jota paitsi ei ole jumalaa eikä enkeleitä eikä mitään muita olevaisia, sillä Hän [Se] on kaikkien olentojen Herra ja voima ja valo, ja kaikki riippuu Hänestä [Siitä] ja on Hänessä [Siinä] jne."25

Mutta tätä kohtaa vastaan puhuu sama Trismegistos lausuessaan:

"Jumalasta on mahdotonta puhua. Sillä ruumiillinen ei voi ruumiitonta ilmaista… Sitä, jolla ei ole ruumista eikä näköisyyttä eikä muotoa eikä ainetta, ei voi aistittavasti tajuta. Minä käsitän, Tatios, minä käsitän: se, mitä on mahdotonta määritellä – se on Jumala."26

Näiden kohtien ristiriitaisuus on päivänselvä ja tämä todistaa, a) että Hermes oli yleinen salanimi, jota kaikenlaiset mystikot monissa sukupolvissa käyttivät, ja b) että suurta arvostelukykyä on käytettävä, ennen kuin jokin katkelma tunnustetaan esoteeriseksi opetukseksi ainoastaan sen perusteella, että se kieltämättä on muinaisaikainen. Verratkaamme nyt edellä olevaa samankaltaiseen hindulaisissa pyhissä kirjoissa olevaan rukoukseen, joka kieltämättä on yhtä vanha, kenties paljon vanhempi. Se on seuraava: ParāŃ ara, arjalainen "Hermes", opettaa Maitreyaa, intialaista Asklepiosta, ja kutsuu avukseen Vishnua kolminkertaisine olemuspuolineen:

"Kunnia muuttumattomalle, pyhälle, ikuiselle, korkeimmalle Vishnulle, jonka luonto on yksi ja universaalinen ja joka on yli kaiken mahtava; kunnia hänelle, joka on Hiranyagarbha, Hari ja Šamkara [Brahmā, Vishnu ja Š iva], maailman luoja, ylläpitäjä ja hävittäjä; kunnia Vāsudevalle, (palvelijoittensa) vapauttajalle, hänelle, jonka olemus on sekä yksinkertainen että moninkertainen, joka on sekä syvällinen että ruumiillinen, epähieno ja erottamiskykyinen; kunnia Vishnulle, joka on lopullisen vapahduksen perustus…. tämän maailman luomisen, olemassaolon loppumisen syylle; ja joka on maailman juuri ja joka on tämä maailma."27

Tämä on suurenmoinen rukous ja siinä piilee syvä filosofinen merkitys, mutta suurille joukoille se yhtä hyvin kuin hermeettinen rukous tuo mieleen antropomorfisen olennon. Meidän on kunnioitettava sitä tunnetta, joka kummankin saneli, mutta emme voi olla huomaamatta, kuinka täydellisesti sanamuoto kummassakin sotii sisäistä merkitystä vastaan, varsinkin jos vielä katsomme, mitä sanotaan hermeettisessä kirjoitelmassa:

"Trismegistos: Todellisuutta ei ole maan päällä, poikani, eikä voikaan olla siinä… Ei mikään ole todellista päällä maan vaan on ainoastaan näennäistä… Hän [ihminen] ei ole todellinen ihmisenä, poikani. Todellinen on ainoastaan omaa itseään ja pysyy sinä, mitä se on… Ihminen on katoavainen, sen tähden hän ei ole todellinen; hän on vain ulkokuori, ja ulkokuori on suurinta harhaa.

Tatios: Silloin itse taivaankappaleetkaan eivät ole todellisia, isäni, koska nekin vaihtelevat?

Trismegistos: Se, mikä on syntymän ja muutoksen alaista, ei ole todellista… niissä on jotakin petollista, koska nekin vaihtelevat. 

Taitos: Ja mikä sitten on alkuperäinen Todellisuus, oi isäni?

Trismegistos: Se, joka on yksi ja yksinään, oi Tatios; se, jota ei ole tehty aineesta ja joka ei ole missään ruumiissa, jolla ei ole väriä eikä muotoa, joka ei muutu eikä siirry vaan joka aina on."28

Tämä on aivan yhtäpitävää vedāntalaisen opin kanssa. Johtava aate on okkulttinen, ja hermeettisissä katkelmissa on monta kohtaa, jotka suorastaan kuuluvat Salaiseen Oppiin.

Tämä oppi näet opettaa, että koko universumia hallitsevat älylliset ja puoliälylliset voimat, niin kuin olemme alusta pitäen sanoneet. Kristillinen teologia tunnustaa ja vieläpä pakottaa uskomaan sellaisiin, mutta tekee mielivaltaisen jaotuksen kutsuen muutamia niistä enkeleiksi, toisia paholaisiksi. Tiede kieltää kummankin olemassaolon ja tekee koko aatteestakin pilkkaa. Spiritualistit uskovat vainajien henkiin, mutta kieltävät kaikki muut näkymättömien henkien luokat ja lajit paitsi nämä. Okkultistit ja kabbalistit ovat siis ainoat muinaisten traditioiden järkiperäiset selittäjät, sillä nykyään nämä traditiot ovat vieneet toisaalta dogmaattiseen uskomiseen ja toisaalta dogmaattiseen kieltämiseen. Mutta sekä usko että epäusko tässä suhteessa käsittää vain pienen sopen henkisten ja fyysisten ilmennysten rajattomista näköaloista; siten kumpikin on oikeassa omalta kannaltaan, mutta kumpikin on myös väärässä luullen voivansa sulkea suuren kokonaisuuden omien erityisten ahtaiden rajoitustensa sisälle, mutta sitä ne eivät tule koskaan tekemään. Tässä suhteessa tiede ja teologia, vieläpä spiritualismi, eivät osoita paljon suurempaa viisautta kuin strutsi, joka peittää päänsä santaan jalkojensa edessä varmana siitä, ettei voi olla olemassa mitään sen piirin ulkopuolella, minkä sen pieni tyhmä pää tajuaa ja havaitsee.

Koska ainoat tätä aihettamme käsittelevät teokset, jotka ovat jäljellä ja länsimaisten "sivistyneiden" kansojen vihkimättömien jäsenten saatavilla, ovat nuo edellä mainitut hermeettiset kirjat eli oikeammin "hermeettiset katkelmat", voimme näitä tässä suhteessa verrata esoteerisen filosofian opetuksiin. Olisi hyödytöntä tätä tarkoitusta varten käyttää muita teoksia, koska suuri yleisö ei tiedä mitään niistä kaldealaisista teoksista, jotka on käännetty arabian kielelle ja säilyneet muutamien sufeihin29 kuuluvien vihittyjen hallussa. Sen tähden meidän on vertailukohdiksi otettava "Asklepioksen määritelmät", kuten niitä viimeksi on kutsunut julkaisija, tri Anna Kingsford, T.S.J.; monet näistä lauselmista käyvät ihmeellisesti yhteen itämaisen esoteerisen opin kanssa. Vaikka muutamissa kohdissa on jonkun myöhemmän kristityn jättämä tuntuva jälki, niin yleensä haltioitten [genii]30 ja jumalien kuvaukset ovat samat kuin itämaisissa opeissa, vaikka niissä on muita asioita koskevia kohtia, jotka suuresti eroavat meidän opeistamme. Seuraavassa on muutamia:

OTTEITA YKSITYISESTÄ ITÄMAISESTA KOMMENTAARISTA,31 joka on ollut tähän asti salainen:

(XVII) "Alkuolemassaolo mahāmanvantaran ensimmäisessä aamuhämärässä [Sen MAHĀPRALAYAN jälkeen, joka seuraa jokaista Brahmān aikakautta] on TIETOINEN, HENKINEN LAADULTAAN. Ilmenneessä MAAILMASSA [aurinkokunnissa] se on OBJEKTIIVISESSA SUBJEKTIIVISUUDESSAAN niin kuin jumalallisesta henkäyksestä muodostunut hieno kalvo haltiotilaan vaipuneen tietäjän katseelle. Lähtien LAYASTA32 se leviää äärettömyyteen värittömänä henkisenä fluidumina. Se on SEITSEMÄNNELLÄ TASOLLA ja SEITSEMÄNNESSÄ TILASSAAN meidän planeettamaailmassamme.33

(XVIII) "Se on periaine MEIDÄN henkiselle näöllemme. Sitä eivät voi ihmiset VALVETILASSAAN siksi kutsua; sen tähden he tietämättömyydessään ovat sitä kutsuneet ’jumala-hengeksi’.

(XIX) "Se on kaikkialla ja muodostaa ensimmäisen UPĀDHIN [perustan], jolle meidän maailmamme [aurinkokuntamme] rakentuu. Viimeksi mainitun ulkopuolella se löytyy alkuperäisessä puhtaudessaan ainoastaan [aurinkokuntien eli] universumin tähtien, jo muodostuneiden tai juuri muodostuvien maailmojen välillä; ne, jotka ovat LAYA-tilassaan, lepäävät sillä aikaa sen helmassa. Koska sen aines on erilaatuinen kuin mitä konsanaan tunnetaan maan päällä, niin maan asukkaat katsoen SEN LÄPI uskovat harhassaan ja tietämättömyydessään, että se on tyhjä avaruus. Mutta ei ole sormenleveyttäkään [ANGULA] tyhjää tilaa koko rajattomassa [universumissa

(XX) "Aine eli substanssi on seitsemäinen meidän maailmassamme niin kuin myös sen ulkopuolella. Sitä paitsi jokainen sen tiloista eli prinsiipeistä jakautuu seitsemään tiheysasteeseen. SŪRYA [aurinko] näkyvässä heijastuksessaan näyttää meille ensimmäisen eli alimman asteen universaalisen LÄSNÄOLON seitsemännestä eli korkeimmasta tilasta – puhtaista puhtaimman, iki-ilmenemättömän SATIN [olemisen] ensimmäisen ilmenneen henkäyksen. Kaikki fyysiset eli objektiiviset keskusauringot ovat substanssiltaan HENKÄYKSEN ensimmäisen prinsiipin alimmassa tilassa. Eivätkä mitkään näistä ole muuta kuin ESIKUVIENSA HEIJASTUKSIA, jotka esikuvat ovat salattuina kaikkien muiden paitsi dhyāni-chohanien katseelta, sillä dhyāni-chonanien ruumiillinen aines kuuluu äitiaineksen seitsemännen prinsiipin viidenteen osastoon ja on sen tähden neljä astetta korkeampi kuin auringon heijastunut aines. Kuten on seitsemän dhātua [pääainesta ihmisruumiissa], niin on seitsemän voimaa ihmisessä ja koko luonnossa.

(XXI) "Salatun [auringon] todellinen aines on äitiaineksen ydin.34 Se on kaikkien aurinkokunnastamme löytyvien elävien voimien sydän ja kohtu. Se on keskus, josta aikakautisille retkilleen hajautuvat kaikki ne voimat, jotka panevat atomit toimintaan ja täyttämään velvollisuuksiaan. Se on polttopiste, jossa ne taas kohtaavat toisensa SEITSEMÄNNESSÄ YDINOLEMUKSESSAAN joka yhdestoista vuosi. Jos joku sanoo sinulle nähneensä auringon, naura hänelle,35 ikään kuin hän olisi sanonut, että aurinko liikkuu todella eteenpäin jokapäiväistä rataansa pitkin…

 (XXIII) "Auringon seitsemäisen luonnon perusteella sanoivat muinaiset viisaat seitsemän hevosen sitä kuljettavan, jotka hevoset vastaavat Vedojen säemittoja; eli toisaalta, vaikka hän radassaan on yhtä SEITSEMÄN ’Ganan’ [olentojen luokan] kanssa, he sanoivat hänen olevan niistä erotettuna,36 niin kuin hän todella on; myöskin, että hänellä on SEITSEMÄN SÄDETTÄ, niin kuin hänellä todella on…

(XXV) "Seitsemän olentoa auringossa on seitsemän Pyhää, jotka ovat itsesyntyneitä Äitiaineksen kohdussa uinuvasta voimasta. Nämä lähettävät ulos seitsemän päävoimaa, säteiksi kutsuttua, jotka pralayan alkaessa keskittyvät seitsemäksi uudeksi auringoksi seuraavaa manvantaraa varten. Se energia, josta ne syntyvät tietoiseen olemassaoloon kussakin auringossa, on se, mitä muutamat kutsuvat Vishnuksi,37 joka on ABSOLUUTTISUUDEN henkäys.

"Me kutsumme sitä ainoaksi ilmenneeksi elämäksi – joka itse on absoluutin heijastus…

 (XXVI) "Absoluuttia ei saa koskaan mainita sanoilla tai puheella, JOTTEI SE OTTAISI POIS JOTAKIN MEIDÄN HENKISISTÄ VOIMISTAMME, jotka PYRKIVÄT SEN tilaa kohti, vetäytyen alati eteenpäin SEN puoleen henkisesti, kuten koko fyysinen universumi vetäytyy SEN ilmennyttä keskustaa kohden – kosmisesti katsoen.

(XXVII) "Edellinen – alkuolemassaolo – jota tässä olemistilassaan voidaan kutsua AINOAKSI ELÄMÄKSI, on, kuten selitetty, luomisen eli muodostumisen aikaansaava KALVO. Se ilmenee seitsemässä tilassa, jotka seitsemine alajaotuksineen ovat ne NELJÄKYMMENTÄYHDEKSÄN tulta,38 jotka mainitaan pyhissä kirjoissa…

(XXIX) "Ensimmäinen on.… ’Äiti’ [prima MATERIA]. Erilaistuen seitsemään päätilaansa se jatkaa kulkuaan alas aikakausittain;39 sitten se kovettuen VIIMEISESSÄ prinsiipissään KARKEAKSI AINEEKSI, vierii itsensä ympäri ja elähdyttää viimeisen prinsiippinsä seitsemännellä emanaatiolla ensimmäistä ja alinta elementtiä [käärmettä, joka puree omaa pyrstöään]. Hierarkiassa eli olentojen järjestössä sen viimeisen prinsiipin seitsemäs emanaatio on:

a) "Kivennäisessä siinä uinuva kipinä; sen kutsuu lyhytaikaiseen olemassaoloon POSITIIVINEN aines herättäessään NEGATIIVISEN [ja niin edelleen]….

b) "Kasvissa se on tuo älyllinen elonvoima, joka elähdyttää siementä ja kehittää sen heinänkorreksi tai juureksi ja taimeksi. Se on itu, joka tulee asuttamansa olion seitsemän prinsiipin UPĀDHIKSI työntäen nämä [prinsiipit] esille kasvin varttuessa ja kehittyessä.

c) "Jokaisessa eläimessä se tekee saman. Se on eläimen elonprinsiippi ja elonvoima; sen vaisto, luonteenpiirteet ja erityisominaisuudet…

d) "Ihmiselle se antaa kaiken saman, minkä se suo muillekin luonnon ilmenneille yksiköille, mutta sitä paitsi se hänessä kehittää kaikkien "NELJÄNKYMMENENYHDEKSÄN TULENSA" heijastuksen. Jokainen ihmisen seitsemästä prinsiipistä on ’Suuren Äidin’ seitsemän prinsiipin täydellinen perillinen ja osakas. Äidin ensimmäisen prinsiipin henkäys on hänen henkensä [ātma]. [Me kutsumme sitä virheellisesti seitsemänneksi. – H.P.B.] Äidin toinen prinsiippi on BUDDHI [sielu]. Kolmas suo ihmiselle a) aivoaineksen fyysisellä tasolla ja b) MIELEN, joka sitä liikuttaa – [joka on inhimillinen sielu. – H.P.B.] – hänen elimistönsä kykyjen mukaisesti.

e) Se on ohjaava voima kosmisissa ja maisissa elementeissä. Se asuu siinä tulessa, joka on uinuvasta tilastaan herätetty toimintaan; sillä * * * prinsiipin kaikki seitsemän alaosastoa asuu maisessa tulessa. Se pyörii tuulessa, puhaltaa pyörremyrskyssä ja panee ilman liikkeeseen, sillä ilmakin on osallinen yhdestä sen prinsiipistä. Edeten jaksottaisesti se hallitsee veden liikuntoa, vetää puoleensa ja työntää luotaan aaltoja,40 määrättyjen lakien mukaan, joiden elähdyttävä sielu on sen seitsemäs prinsiippi.

f) "Sen neljä korkeampaa prinsiippiä sisältää sen idun, joka kehittyy kosmisiksi jumaliksi; sen kolme alempaa synnyttää elementtien elot [elementaalit].

g) "Meidän aurinkokunnassamme ainoa Olemassaolo on taivas ja maa, juuri ja kukoistus, teko ja ajatus. Se on auringossa ja se on yhtä lähellä kiiltomatoa. Ei yksikään atomi voi olla sitä vailla. Sen tähden muinaiset tietäjät ovat viisaasti kutsuneet sitä luonnossa ilmenneeksi Jumalaksi…

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista muistuttaa lukijalle, mitä T. Subba Row sanoo voimista – mystisesti niitä määritellen.

Kanyā [eläinradan kuudes merkki eli Neitsyt] merkitsee neitsyttä ja edustaa Šaktia eli Mahāmāyāta. Mainittu merkki on kuudes Ńi eli osasto ja merkitsee, että luonnossa on kuusi perusvoimaa [seitsemänteen yhdistyneenä].

Nämä Ńaktit ovat seuraavat:

1) ParaŃakti. – Kirjaimellisesti suuri eli suurin voima. Se merkitsee ja valon ja lämmön voimia ja sisältää ne.

2) JńānaŃakti. – Kirjaimellisesti älyn eli todellisen viisauden eli tiedon voima. Sillä on kaksi olemuspuolta.

Seuraavat ovat muutamia sen ilmennyksiä, kun se joutuu aineellisten olosuhteiden vaikutukseen eli niiden hallittavaksi. (a) Sielun kyky aistimustemme tulkitsemiseksi. (b) Sen kyky muistaa entisiä aatteita ja herättää tulevien odotusta. (c) Sen kyky, joka ilmenee, niin kuin nykyajan psykologit sanovat, "mielleyhtymälaeissa" ja joka saattaa sen muodostamaan pysyviä yhteyksiä erilaisten aistimusluokkien ja aistimusmahdollisuuksien välillä ja siten synnyttämään käsitteen tai aatteen ulkonaisesta kohteesta. (d) Sen kyky yhdistää kaikki aatteemme muistin salaperäisellä siteellä ja siten aikaansaada käsitys itsestä eli yksilöllisyydestä; [jotkin] sen ilmennyksistä, kun se on vapautuneena aineen kahleista [ovat]: a) selvänäköisyys; b) psykometria.

3) IchchhāŃakti. – Kirjaimellisesti tahdon voima. Sen tavallisin ilmennys on eräiden hermovirtojen aikaansaaminen, jotka panevat liikkeeseen lihakset, joita tarvitaan halutun tarkoituksen suorittamiseksi.

4) KRIYĀŠAKTI. – Ajatuksen salaperäinen kyky, jonka avulla se saa aikaan ulkonaisia, havaittavia, ilmiöllisiä seurauksia omalla sisäisellä voimallaan. Muinaisaikaiset viisaat arvelivat, että mikä tahansa aate tulee ulkonaisesti ilmenemään, jos ihmisen huomio on syvästi siihen keskittynyt. Samoin voimakasta tahtomista seuraa toivottu tulos.

Joogi tavallisesti toimittaa ihmeitään ichchhāŃaktin ja kriyāŃaktin avulla.

5) KUNDALINĪ-ŠAKTI. – Sananmukaisesti se kyky eli voima, joka liikkuu käärmemäisessä eli käyrässä urassa. Se on universaali elonprinsiippi, joka ilmenee kaikkialla luonnossa. Tähän kuuluu… nuo kaksi suurta, veto- ja poistovoima. Sähkö ja magnetismi ovat vain sen ilmennyksiä. Tämä voima… aikaansaa sen "lakkaamattoman sisäisten tilojen sovittautumisen ulkonaisten tilojen mukaan", mikä Herbert Spencerin mukaan on elämän ydinolemus, ja sen "lakkaamattoman ulkonaisten tilojen sovittautumisen sisäisten tilojen mukaan", mikä muinaisten hindulaisten filosofien oppien mukaan on sielujen vaelluksen eli punarjanmanin (jälleensyntymisen) perusta. Joogin on perusteellisesti alistettava tämä voima… ennen kuin hän voi saavuttaa mokshan…..

6) MĀNTRIKĀ-Š AKTI. – Kirjaimellisesti kirjainten, puheen tai musiikin voima. …Mantra Šāstra käsittelee aiheenaan tätä voimaa kaikissa sen ilmennyksissä… [Melodian] vaikutus on yksi sen tavallisia ilmennyksiä. Ihmeitä tekevän, sanomattoman nimen voima on tämän Ńaktin huippu.

Nykyajan tiede on ainoastaan osittain tutkinut ensimmäistä, toista ja viidettä edellä mainituista voimista, mutta on täydellisessä pimeydessä, mitä tulee jäljellä oleviin voimiin… Näitä kuutta voimaa yhdessä edustaa astraalivalo [Daivīprakriti, seitsemäs, logoksen valo].41

Edellä oleva on tässä toistettu, jotta nähtäisiin hindulaisten ajatukset tästä aiheesta. Se on kaikki esoteerista, vaikkei se sisällä kymmenettä osaakaan siitä, mitä voitaisiin sanoa. Ensinnäkin mainittujen kuuden voiman kuusi nimeä ovat samat kuin dhyāni-chonanien kuuden hierarkian, jotka yhdistää perushierarkia, seitsemäs. Nuo kuusi hierarkiaa personoivat kosmisen luonnon viidettä prinsiippiä eli "äidin" prinsiippiä sen mystisessä merkityksessä. Yksistään joogavoimien luetteleminen vaatisi kymmenen nidosta. Jokaisella näistä voimista on päänään elävä tajuinen olento, josta se on emanaatio.

Mutta verratkaamme edellä mainittuun kommentaariin Hermeksen, "Kolmasti suuren", sanoja.

"Aurinko luo elämää yhtä jatkuvasti kuin sen valo kestää; ei mikään sitä pidätä tai rajoita. Hänen ympärillään niin kuin kiertolaisten armeijana ovat haltijoitten lukemattomat kuorot. Nämä asuvat kuolemattomien lähistöllä ja valvovat sieltä käsin ihmisten asioita. Ne täyttävät jumalien tahdon [karman] myrskyjen, tulenpurkausten ja maanjäristysten kautta; myös nälänhädän ja sotien kautta pahuuden rankaisemiseksi.42… Aurinko ylläpitää ja ravitsee kaikkia olentoja, ja aivan kuin ihannemaailma, joka aistimusmaailmaa ympäröi, täyttää viimeksi mainitun muotojen kyllyydellä ja universaalisella vaihtelulla, samoin aurinko sulkien kaikki valoonsa panee kaikkialla täytäntöön luontokappaleiden syntymän ja kehityksen… Hänen käskyjensä alainen on haltijoiden kuoro eli oikeammin kuorot, sillä niitä on monta ja erilaista, ja niiden luku vastaa tähtien lukua. Jokaisella tähdellä on haltiansa, hyvät ja pahat, luontonsa mukaan eli oikeammin toimintansa mukaan, sillä toiminta on haltioitten olemusperusta… Kaikki nämä haltiat ohjaavat maallisia asioita;43 ne saavat epävarmaksi ja kukistavat valtioiden ja yksilöiden lujan aseman; ne leimaavat sieluumme oman kaltaisuutensa, ne toimivat hermoissamme, luiden ytimessä, suonissamme, valtimoissamme, vieläpä itse aivoaineksessamme… Sillä hetkellä, jolloin meistä kukin saa elämän ja olemassaolon, ottavat hänet huostaansa ne haltiat [elementaalit], jotka johtavat syntymistä44 ja jotka luokitellaan astraalivoimien [ihmisiä ylempien astraalihenkien] alapuolelle. Lakkaamatta ne vaihtelevat, ei aina samalla tavalla vaan piireissä kiertäen.45 Ne läpäisevät ja täyttävät ruumiin välityksellä kaksi osaa sielusta, jotta se kultakin saisi kokea oman voimansa vaikutuksen. Mutta sielun järkeilevä osa ei ole näiden haltioiden alainen; sen on määrä ottaa itseensä vastaan Jumala,46 joka sitä valaisee auringonsäteellä. Näin valaistuja on vain muutamia, ja heistä haltiat pysyvät erossa, sillä ei haltioilla eikä jumalilla ole mitään valtaa Jumalan yksittäisen säteen läsnäollessa.47 Mutta kaikki muut ihmiset ovat ruumiineen sieluineen haltioiden johtamia, joissa he riippuvat kiinni ja joiden toiminnan he herättävät… Haltiat siis johtavat maallisia asioita ja meidän ruumiimme ovat niiden välikappaleita…48

Edellä oleva – muutamia lahkolaisaatteita lukuun ottamatta – edustaa oppia, joka oli yleismaailmallinen, kaikille kansoille yhteinen, aina 1700-luvulle saakka. Se on vieläkin suurissa pääpiirteissään oikeaoppinen niin pakanoitten kuin kristittyjen parissa, yhtä kourallista materialisteja ja tiedemiehiä lukuun ottamatta.

Sillä kutsuttakoon Hermeksen haltioita ja hänen "jumaliaan" "pimeyden voimiksi" ja "enkeleiksi", kuten kreikkalaisessa ja roomalaisessa kirkossa tehdään, tai "vainajien hengiksi", kuten spiritualismin piirissä, tai bhūtoiksi ja devoiksi, shaitaniksi eli jinniksi, kuten niitä yhä nimitetään Intiassa ja muhamettilaisissa maissa – niin ne ovat kaikki yhtä ja samaa, nimittäin HARHAA. Älköön tätä kuitenkaan käsitettäkö väärin sillä tavalla kuin länsimaiset oppisuunnat viime aikoina ovat turmelleet vedāntalaisten suuren filosofisen opin.

Kaikki, mikä on, virtaa ABSOLUUTISTA, joka jo yksin tämän määrityksen perusteella merkitsee yhtä ja ainoaa todellisuutta. Sen tähden kaiken, mikä on absoluutin, tämän synnyttävän ja aiheuttavan elementin, ulkopuolella, täytyy olla harhaa, ihan kieltämättä. Mutta niin on laita ainoastaan puhtaasti metafyysiseltä näkökannalta. Ihminen, joka pitää itseään tervejärkisenä ja jota hänen lähimpänsä pitävät sellaisena, kutsuu harhaksi ja mielikuvitukseksi jonkun mielenvikaisen veljensä näkyjä – niitä harha-aistimuksia, jotka tekevät uhrin joko onnelliseksi tai äärimmäisen onnettomaksi. Mutta missä on se mielipuoli, jolle hänen sekavan mielensä kauheat varjot, hänen harhansa, eivät olisi sillä hetkellä yhtä todellisia, kuin ne esineet, joita lääkäri tai hoitaja saattaa nähdä? Kaikki on suhteellista tässä universumissa, kaikki on harhaa. Mutta jokaisen tason kokemus on todellisuutta sille tajuavalle olennolle, jonka tajunta viihtyy tuolla tasolla, vaikka tuo kokemus katsottuna puhtaasti metafyysiseltä kannalta voitaisiin käsittää vailla kaikkea objektiivista todellisuutta olevaksi. Mutta esoteerisen opin ei täydy taistella metafyysikkoja vaan fyysikkoja ja materialisteja vastaan, ja näille viimeksi mainituille elinvoima, valo, ääni, sähkö, vieläpä magnetismin objektiivinen vetovoima on vailla objektiivista olemassaoloa ja niiden sanotaan olevan ainoastaan "liikemuotoja", "aineen aistimuksia ja taipumuksia".

Eivät okkultistit yleensä eivätkä teosofit, niin kuin muutamat virheellisesti uskovat, hylkää nykyajan tiedemiesten käsityksiä ja teorioita ainoastaan sen perusteella, että ne sotivat teosofiaa vastaan. Seuramme ensimmäinen sääntö on "antaa keisarille mikä keisarin on". Teosofit ovat siis ensimmäisinä tunnustamassa tieteen todellisen tärkeyden. Mutta kun tieteen ylipapit sanovat tajunnan olevan aivojen harmaan aineksen eritystä ja kaiken muun luonnossa olevan jonkinlaista liikemuotoa, niin me vastustamme tätä oppia ja pidämme sitä epäfilosofisena, itseään vastaan sotivana ja aivan yksinkertaisesti järjettömänä tieteelliseltä näkökannalta yhtä paljon ja vielä enemmänkin kuin esoteerisen tiedon okkulttiselta näkökannalta.

Sillä todellakin on ivattujen kabbalistien astraalivalolla tarjottavana outoja ja eriskummallisia salaisuuksia sille, joka voi siihen nähdä; ja ne mysteerit, jotka kätkeytyvät sen lakkaamatta liikehtiviin aaltoihin, pysyvät olemassa huolimatta koko materialistien ja pilkkaajien joukosta.49

Nämä astraalivalon salaisuudet samoin kuin monet muut mysteerit tulevat aikamme materialisteille pysymään olemattomina, samoin kuin Amerikka oli olematon taru eurooppalaisille kautta keskiajan alkupuoliskolla, vaikka skandinavialaiset ja norjalaiset todella olivat jo monta vuosisataa aikaisemmin saapuneet tuohon hyvin vanhaan "uuteen maailmaan" ja asettuneet sinne asumaan. Mutta kuten Kolumbus syntyi tekemään keksinnön ja pakottamaan "vanhan maailman" uskomaan antipodisiin maihin, niin tulee syntymään tiedemiehiä, jotka keksivät ne ihmeet, joita okkultistit nyt sanovat löytyvän eetterin piireistä, mukaan luettuina näiden piirien erilaiset ja monenmuotoiset asukkaat ja tajuiset olennot. Silloin tahtoen tai tahtomattaan tieteen on tunnustettava vanha "taikausko" todeksi, kuten se on tehnyt useiden muiden suhteen. Ja kun oppineet professorit ovat pakotetut sen tunnustamaan, niin he luultavasti tulevat ottamaan itselleen keksinnöstä kunnian ja hylkäämään sen vanhan nimen – ainakin päättäen entisestä kokemuksesta, kuten tehtiin esim. MESMERISMILLE ja magnetismille, kun nämä uudestaan kastettiin hypnotismiksi. Uuden nimityksen valinta tulee vuorostaan riippumaan "liikemuodoista" – joka on uusi nimi Moleschottin vanhemmalle määritelmälle "automaattisia fyysisiä prosesseja [tieteellisten] aivojen hermosäikeiden joukossa" – ja myös arvattavasti nimenantajan viimeisestä ateriasta, koska uuden hyloidealistisen järjestelmän perustajan mukaan "aivotoiminta on yleensä samaa kuin maitiaisnesteen synnyttäminen".50 Jos siis pitäisi uskoa tätä nurinkurista väitettä, olisi muinaisaikaisen totuuden uusi nimitys riippuvainen nimenantajan maksan inspiraatiosta ja vasta sitä tietä olisi näillä totuuksilla mahdollisuus tulla tieteellisiksi!

Mutta kuinka vastenmielinen TOTUUS lieneekin enemmistölle, joka tavallisesti on sokea, on sillä aina ollut puolustajia, jotka ovat olleet valmiita kuolemaan sen puolesta, eivätkä okkultistit suinkaan tule vastustamaan, kun tiede omaksuu totuuden, käyköön se minkä tahansa nimen varjossa. Vaan tuleepa monikin okkulttinen totuus pannaan julistetuksi, kunnes tiedemiesten on suorastaan pakko ottaa se huomioon ja hyväksyä, kuten kävi spiritualististen ja muiden psyykkisten ilmiöiden, jotka niiden entiset pilkkaajat lopuksi tunnustivat toisiksi, mutta erehdystään tunnustamatta ja keksijöille kiitosta suomatta. Typpi on suuresti lisännyt kemian tietoja, mutta sen keksijää, Paracelsusta, on tähän päivään asti kutsuttu "puoskariksi".

Kuinka syvällisen tosia ovatkaan H. T. Bucklen sanat, kun hän mainiossa teoksessaan History of Civilisation lausuu:

"Vielä tuntemattomien seikkojen [karmallisen ohjauksen. – H.P.B.] johdosta esiintyy aika ajoin suuria ajattelijoita, jotka uhraten elämänsä johonkin määrättyyn tarkoitukseen kykenevät ennakolta näkemään ihmiskunnan kehityssuunnan ja perustamaan jonkin uskonnon tai filosofian, mistä lopulta koituu mitä tärkeimpiä seurauksia. Mutta jos historiaa katsomme, näemme selvästi, että vaikka jonkin uuden aatteen syntyminen näin johtuisikin yksityisestä ihmisestä, niin sen aikaansaama tulos riippuu sen kansan tilasta, jonka keskuudessa aatetta levitetään. Jos jokin uskonto tai filosofia on liian edistynyt kansan tilaan nähden, se ei voi sillä hetkellä mitään hyödyttää vaan sen täytyy odottaa aikaansa,51 kunnes ihmisten järki on kypsynyt vastaanottamaan sen… Jokaisella tieteellä ja jokaisella uskolla on marttyyrinsä… Asian etenemiseen kuluu muutamia sukupolvia ja sitten tulee aika, jolloin näitä samoja totuuksia pidetään jokapäiväisinä asioina; ja vähän myöhemmin tulee vielä sellainen aika, jolloin niiden selitetään olevan välttämättömiä ja jolloin kaikkein tylsä-älyisinkin ihmettelee, kuinka koskaan on voitu niitä kieltää."52

On hyvin mahdollista, että nykyisten sukupolvien järki ei ole aivan kypsynyt okkulttisten totuuksien omaksumiseen. Siltä ehkä tulee näyttämään, kun kuudennen juurirodun kehittyneet ajattelijat katselevat taaksepäin esoteerisen filosofian historiaa – siihen asti, kunnes se on omaksuttu täydellisesti ja ehdottomasti. Nyt vielä meidän viidennen Rotumme sukupolvet tulevat olemaan ennakkoluulojen ja harhauskojen johdateltavissa. Salatieteitä tullaan edelleenkin ivallisesti osoittamaan sormella joka kadunkulmasta ja kaikki koettavat niitä pilkata ja murskata materialismin ja nk. tieteen nimessä ja niiden kunniaksi. Tämän osan Liite antaa kuitenkin edeltäpäin vastaukset useihin tulossa oleviin tieteellisiin vastaväitteisiin ja osoittaa, mikä on syyttäjän ja puolustajan oikea keskinäinen suhde. Teosofit ja okkultistit on haastettu vastaamaan yleisen mielipiteen edessä, joka vielä pitää induktiivisten tieteiden lippua korkealla. Siksi meidän tulee tarkasti tutkia näitä tieteitä, ja täytyy näyttää, kuinka paljon niiden saavutukset ja keksinnöt luonnonlakien alalla sotivat vastaan, ei niin paljon meidän väitteitämme kuin itse luonnon tosiasioita. Hetki on nyt tullut, jolloin ratkaistaan, ovatko nykyaikaisen Jerikon muurit niin tukevat, ettei okkulttisen torven toitotus ensinkään saa niitä järkkymään.

Meidän täytyy tarkoin tutkia nk. voimia, etenkin valoa ja sähköä sekä auringon kokoonpanoa ja myös painovoimaa sekä tähtisumuteorioita. Eetterin ja muiden "elementtien" luontoa on pohdittava; siten tulemme asettamaan vierekkäin tieteelliset ja okkulttiset opit, samalla kun paljastamme muutamia tähän asti salattuja okkulttisia oppeja.53

Noin 15 vuotta sitten tekijä ensimmäisenä kabbalistien jälkeen oli valmis toistamaan esoteerisen katekismuksen viisaat käskyt:

"Sulje suusi, ettet puhuisi tästä [mysteeristä], ja peitä sydämesi, ettet ääneen ajattelisi; ja jos sydän pääsee vallastasi, tuo se jälleen paikoilleen, sillä tämä on liittomme sisällys."54

Ja vielä Vihkimyksen säännöistä:

"Tämä on salaisuus, joka antaa kuoleman: sulje suusi, ettet sitä vihkimättömille paljastaisi; purista aivosi kokoon, ettei niistä mitään pääsisi irti ja lankeisi ulkopuolelle."

Muutamia vuosia myöhemmin piti kohottaa yhtä Isis-verhon helmaa, ja nyt tehdään toinen ja suurempi kohotus.

Mutta nyt niin kuin silloinkin seisoo taistelurintamassa vastassamme vanhoja ja arvokkaita erehdyksiä – sellaisiakin, jotka tulevat päivä päivältä yhä selvemmiksi ja ilmeisemmiksi. Sokean ahdasmielisyyden, itserakkauden ja ennakkoluulon ohjaamina ne aina seisovat varuillaan kuristaakseen jokaisen totuuden, joka aikakautisesta unestaan heränneenä sattuu pääsyä kolkuttamaan. Niin on aina käynyt siitä asti kun ihminen tuli eläimeksi. Että tämä joka tapauksessa tulee olemaan moraaliseksi kuolemaksi niille julistajille, jotka tuovat päivänvaloon joitakin näistä ikivanhoista totuuksista, on yhtä varmaa kuin että ne suovat ELOA ja UUDESTISYNTYMISTÄ niille, jotka ovat kypsyneet hyötymään edes siitä vähästä, mikä nyt heille paljastetaan.

H. P. Blavatsky, Salainen Oppi, I osa, sivut 285-313
[The Secret Doctrine, vol. I, s. 269-299]
Ilmestynyt suomeksi v. 1910 V.H.V:n ja P.E:n suomentamana
Tekstiä modernisoinut P.C.


 

1  Mutta Veda-kirjoilla on selvästikin kaksinainen merkitys – joista toinen on ilmaistuna sanojen kirjainmuodossa, toinen säemitoissa ja svarassa (äänenpainossa), jotka ovat ikään kuin Vedojen elämä… Oppineet pandiitit ja filologit tietysti kieltävät, että svaralla on mitään tekemistä filosofian tai muinaisten esoteeristen oppien kanssa, mutta kuitenkin on Vedojen syvimpiä salaisuuksia se salaperäinen yhteys, joka on olemassa svaran ja valon välillä." – T. Subba Row, Five Years of Theosophy, s. 154.

2  M. Elphinstone, The History of India, s. 282.

3  Heitä kutsuttiin myös Viisauden" ja "Tulisumun pojiksi" ja "Auringon veljiksi" kiinalaisissa kirjoissa. Fo-Kienin maakunnan pyhässä kirjastossa tavattavat käsikirjoitukset mainitsevat Hsi-Tsangin (Tiibetin) salatieteen tyyssijaksi jo ikimuistoisista ajoista lähtien, kauan ennen Buddhaa. Keisari Yu’n, "Suuren" (2207 eKr.), joka oli hurskas mystikko ja suuri adepti, sanotaan saavuttaneen tietonsa "lumisen vuorijonon suurilta opettajilta" Hsi-Tsangissa.

4  John Dryden, Religio Laici, 12-14

5  Ks. II kirja, III luku, "Alkuaikainen periaine ja jumalajatus".

6  Luonto näet katsottuna abstraktiselta kannalta ei voi olla "tajuton", koska se on ABSOLUUTTISESTA tajunnasta emanoitunut ja siten on sen olemuspuoli (ilmenneellä tasolla). Missä on se uskalikko, joka tahtoisi väittää kasveilta tai edes kiviltä puuttuvan niiden oman tajunnan? Sen verran hän voi ainoastaan sanoa, että niiden tajunta on hänen käsityspiirinsä ulkopuolella.

7  "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin… mene sisälle huoneeseesi, sulje ovesi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa" (Matt. 6:5-6). Meidän Isämme on sisällä "salassa"; se on seitsemäntenä prinsiippinä sieluhavaintomme "sisäisessä kammiossa". "Jumalan ja taivaan valtakunta" on sisällämme, sanoo Jeesus, eikä ulkopuolella. Miksi kristityt ovat niin umpisokeita, etteivät tajua niiden viisauden sanojen ilmiselvää merkitystä, joita he niin koneellisesti alati toistelevat?

8  Ks. II kirja, V luku, "Salattu jumaluus, sen symbolit ja kuvamerkit".

9  Tähän tri Anna Kingsford-vainaja, "Hermeettisten katkelmien" etevä kääntäjä ja julkaisija, huomauttaa alahuomautuksessa: "Tri Ménard huomauttaa, että kreikassa sama sana merkitsee syntymistä ja tulemista joksikin. Aate tässä on, että maailman aines on ydinolemuksessaan ikuinen mutta että ennen luomista eli ’tulemista’ se oli passiivisessa ja liikkumattomassa tilassa. Siis se ’oli’, ennen kuin se joutui toimintaan; nyt se ’tulee’ eli on liikkuva ja kehittyvä." Ja Kingsford kertoo lisäksi hermeettisen filosofian puhtaasti vedāntalaisen opin että: "Luominen on siis Jumalan toimintakausi [manvantara], sillä hermeettisen ajattelun mukaan hänellä [eli sillä, vedāntalaisten mukaan] on kaksi muotoa – toiminta eli olemassaolo, Jumala kehittynyt (Deus explicitus = "selviytynyt"), sekä olemisen passiivisuus [pralaya], Jumala kätkeytynyt (Deus implicitus = "kokoon kääriytynyt"). Molemmat muodot ovat täydellisiä ja kokonaisia, samoin kuin ihmisen valve- ja unitila. Saksalainen filosofi Fichte erotti ’Yhtenä olemisen’ (sein), jonka me ainoastaan olemassaolon (Dasein) kautta tunnemme moninaisena. Tämä näkökanta on täysin hermeettinen. Edellä mainitussa katkelmassa mainitut ’ihanteelliset muodot’ ovat uusplatonilaisten arkkityyppejä eli muodostavia aatteita; ne ovat ikuisia ja itsekohtaisia käsityksiä olioista, jotka käsitykset löytyvät jumalallisesta mielestä ennen ’luomista’ eli ’tulemista’." (S. 134.)

10  Tri Anna B. Kingsford, The Virgin of the World, "Fragments", s. 133-134.

11  F. Hartmann, Paracelsus, etc., 1887, s. 44; lainattu hänen teoksestaan Philosophia ad Athenienses.

12  Nim. keskipakoisen ja keskihakuisen voiman, joista toinen on miehinen, toinen naisellinen, toinen positiivinen ja toinen negatiivinen, fyysinen ja henkinen, näiden kahden voiman ollessa yksi alkuaikainen voima.

13  Okkultismi opettaa, ettei luonto sen enempää kuin ihminenkään voi antaa muotoa millekään, minkä ideaalinen tyyppi ei jo olisi subjektiivisella tasolla. Eikä siinä kaikki; se väittää, ettei mikään muoto tai hahmo voi astua ihmisen tajuntaan tai kehittyä hänen mielikuvituksessaan, jollei se ole olemassa prototyyppinä, ainakin suunnilleen.

14  Tätä sanaa selittää tri Hartmann edessään olevien Paracelsuksen alkutekstien nojalla seuraavasti. Tuon suuren rosenkreutsiläisen mukaan "’Mysterium’ on kaikki, mistä voi kehittyä jokin, mikä ainoastaan ituna siihen sisältyy. Siemen on siis kasvin ’Mysterium’, muna elävän linnun mysterium jne."

15  Paracelsus, s. 41, 42.

16  Vasta keskiaikaiset kabbalistit käyttivät mikrokosmos-sanaa ihmisestä seuraten siinä juutalaisia kabbalisteja ja joitakuita uusplatonilaisia filosofeja. Muinainen filosofia kutsui maata makrokosmoksen mikrokosmokseksi ja ihmistä näiden molempien yhteistulokseksi.

17  Ks. II osa, III runo.

18  "Tämä oppi, jota näin opetettiin 300 vuotta sitten", huomauttaa kääntäjä, "on sama kuin se, joka on aikaansaanut vallankumouksen käänteen nykyaikaisessa ajattelussa, kun Darwin sen pani uuteen muotoon ja seikkaperäisemmin esitti. Vielä tarkemmin sen on esittänyt intialainen Kapila Sānkhya-filosofiassa."

19  Itämainen okkultisti sanoisi, että niitä johtavat ja elähdyttävät henkiset olennot, näkymättömien maailmojen työskentelijät, ja verhon takana salainen luonto eli luonto in abscondito. – H.P.B.

20  Hartmann, main. teos, s. 42-43.

21  Kirja I, ii; Wilson, I, s. 29-34.

22  Yleinen "Katkelmissa" esiintyvä sanamuoto, jota vastaan esitämme vastalauseen. Universaali mieli ei ole olento eikä "Jumala".

23  The Virgin of the World, I osa, s. 47. "Asklepios".

24  J. Everard, The Divine Pymander, 1650, IX, 64.

25  The Virgin of the World, Hermetic Fragments, s. 153.

26  Stobaeus, Florilegium, lxxx (lxxviii), 9.

27  Vishnu-Purāna, I, ii; Wilson, vol. I, 13-15.

28  "Fragments of the Book of Hermes", Part VII, teoksessa The Virgin of the World (1885), s. 135-138.

29  Sufismi on 8:nnella vuosisadalla jKr. syntynyt mystinen suunta islamissa. Se on synnyttänyt suuren kirjallisuuden runoutta ja muita teoksia. – Suom.

30  Mitä tulee haltioihin, hermeettiset filosofit kutsuivat nimeltä Theoi (jumalat), Genii ja Daimones niitä olentoja, joita me kutsumme devoiksi (jumaliksi), dhyāni-chohaneiksi, chitkaloiksi (buddhalaisten Kuan-yin) ja monilla muilla nimillä. Daimonit ovat – Sokrateen käyttämässä merkityksessä ja vieläpä itämaisen ja roomalaisen teologian merkityksessä – ihmiskunnan suojelushenkiä; "niitä, jotka asuvat kuolemattomien lähistöllä ja sieltä valvovat ihmisten asioita", niin kuin Hermes sanoo. Esoteerisessa kielessä niitä kutsutaan chitkaloiksi, joista muutamat antoivat ihmiselle hänen neljännen ja viidennen prinsiippinsä omasta olemuksestaan ja toiset ovat nk. pitrejä. Tämä tulee selitettäväksi, kun käsittelemme koko ihmisen syntyä. Tuon sanan juuri on chitti, "se, mikä valitsee tekojen seuraukset ja tiedon eri laadut sielun käytettäväksi" eli omatunto, ihmisessä oleva sisäinen ääni. Joogeille on chitti sama kuin Mahat, ensimmäinen ja jumalallinen äly. Mutta esoteerisessa filosofiassa on Mahat chittin juuri ja sen siemen; chitti on buddhiin yhteydessä olevan manaksen ominaisuus, joka henkisellä samankaltaisuudella vetää puoleensa chitkalan, kun se kehittyy tarpeeksi ihmisessä. Tämän vuoksi sanotaan, että chitti on ääni, joka saavuttaa mystisen elämän ja tulee Kuan-yiniksi.

31  Tämä (oppi) ei koske prakriti-purushaa meidän pienen universumimme rajojen tuolla puolen.

32  Äärimmäisestä lepotilasta: seitsemännen prinsiipin nirvānisesta tilasta.

33  Tämä oppi on kokonaan esitetty meidän tajunnantasomme kannalta.

34  Eli "tieteen unelman", sen alkuperäisen, todella homogeenisen aineen, jota ei mikään kuolevainen voi saattaa objektiiviseksi tässä Rodussa tai edes tässä kierroksessa.

35  "Vishnu toimivan voimansa muodossa ei koskaan nouse eikä laskeudu vaan on samalla seitsenkertainen aurinko ja siitä erotettu", sanoo Vishnu-Purāna, II, xi; Wilson, vol. II, s. 296.

36  "Samalla tavoin kuin ihminen lähestyessään alustalle asetettua peiliä näkee siinä oman kuvansa, siten Vishnun [auringon] energia (eli heijastus) ei koskaan irtaudu… vaan pysyy kuukausi kuukaudelta auringossa (kuten peilissä), joka siihen on asemoitunut." (Sama, s. 237.)

37  Ks. alaviitettä edellä.

38  Vishnu- ja muissa Purānoissa.

39  Vertaa hermeettistä "luontoa", joka "kierroksittain kulkee alas aineeseen, jolloin se kohtaa "taivaallisen Ihmisen".

40  Edellä olevan kirjoittajat tunsivat kyllä hyvin vuorovesien, aaltojen jne. fyysisen syyn. Mutta tässä tarkoitetaan koko kosmista aurinkoruumista elähdyttävää henkeä; siihen tähdätään aina kun näitä ilmauksia käytetään mystiseltä näkökannalta.

41  The Theosophist, vol. III, Nov., 1881, s. 41-44; myös Five Years of Theosophy, s. 110, 111. Art. The Thelve Signs of the Zodiac". [Hakasulkeissa olevat sanat ovat H.P.B:n.]

42  Katso III ja IV runoa ja niihin kuuluvia kommentaareja ja varsinkin vertaa IV runon lausuntoja lipikoista ja neljästä mahārājasta, karman täytäntöön panijoista. – H.P.B.

43  Ja myöskin "jumalat" eli dhyānit, eikä ainoastaan haltiat [genii] eli "ohjatut voimat". – H.P.B.

44  Tämä merkitsee, että niin kuin ihminen koostuu kaikista suurista elementeistä – tulesta, ilmasta, vedestä, maasta ja eetteristä – niin ne ELEMENTAALIOLENNOT, jotka kuhunkin näistä elementeistä kuuluvat, tuntevat vetoa ihmiseen tämän yhteisolemuksensa perusteella. Se elementti, joka kunkin ihmisen rakenteessa on etualalla, tulee kautta elämän olemaan hänellä hallitsevana elementtinä. Esim. jos ihmisessä on eniten maallista, maahista elementtiä, niin maahiset a) johtavat häntä metalleja hankkimaan – rahaa ja rikkautta kokoamaan jne. "Eläimellinen ihminen on niiden eläimellisten elementtien poika, joista hänen sielunsa [elämänsä] syntyi, ja eläimet ovat vain ihmisten peilejä", sanoi Paracelsus (De Fundamento Sapientiae). Paracelsus oli varovainen ja tahtoi että mitä hän sanoi sopisi yhteen raamatun kanssa; siksi hän ei kaikkea lausunut julki. – H.P.B.

45  Jaksottaisessa kehityskulussa. – H.P.B.

46  Jumala ihmisessä ja usein jonkun Jumalan ruumiillistuma, korkeasti henkinen Dhyāni-Chohan hänessä, hänen oman seitsemännen prinsiippinsä läsnäolon lisäksi. – H.P.B.

47  Mutta mitä "Jumalaa" tässä tarkoitetaan? Ei "Isä" Jumalaa, antropomorfista sepitelmää, sillä se Jumala on Elohim kollektiivisesti eikä sillä ole mitään olemassaoloa erillään tuosta joukosta. Muuten sellainen Jumala on rajallinen ja epätäydellinen. Tässä tarkoitetaan "muutamilla" korkeita vihittyjä ja adepteja. Ja juuri tällaiset ihmiset eivät usko mihinkään "jumaliin" eivätkä tunne mitään "Jumalaa" paitsi yhden universaalisen, suhteettoman ja ehdottoman jumaluuden. – H.P.B.

48  Tri Anna B. Kingsford, The Virgin of the World, s. 104-105, "The Definitions of Asklepios".

49  Kabbalistien astraalivalon kääntävät muutamat aivan väärin "eetteriksi" [Aither]; eetteri taas sekoitetaan tieteen otaksumaan eetteriin [Ether] ja kumpaakin sitten muutamat teosofit pitävät samana kuin ākāŃ a. Tämä on suuri erehdys.
Kirjan Rational Refutation of the Hindu Philosophical Systems tekijä [Nīlakantha Gore] kirjoittaa, auttaen siten tietämättään okkultismia: "ĀkāŃ an määrittely heti osoittaa, kuinka puutteellisesti sitä edustaa "eetteri". Sen ulottuvuus on… ääretön, se ei ole osasista koostunut, ja väri, maku, haju ja kosketeltavuus ei siihen kuulu. Sikäli se vastaa tarkalleen aikaa, avaruutta, ĪŃ varaa ["Herraa", mutta oikeammin luomiskykyä ja sielua – anima mundia]. Sen erikoisominaisuus tähän verrattuna on siinä, että se on äänen aineellinen syy. Jollei se sitä olisi, voisi sitä pitää samana kuin tyhjyyttä" (s. 120). (Lainattu Vishnu-Purānaan (Wilson), I, 34 alaviite.)
Se onkin epäilemättä tyhjyys rationalistille. Ainakin ākāŃ a varmasti saa aikaan tyhjyyden materialistin aivoissa. Yhtäkaikki, vaikka ākāŃ a ei suinkaan ole tieteen eetteri – eikä edes okkultistin eetteri, sillä hän määrittelee eetterin ainoastaan yhdeksi ākāŃ an prinsiipiksi – on se varmasti yhdessä alkuperänsä kanssa äänen syy, mutta fysikaalinen ja henkinen syy kaikin mokomin eikä aineellinen. Eetterin suhde ākāŃ aan voidaan määritellä käyttämällä sekä ākāŃ asta että eetteristä niitä sanoja, joita Vedoissa käytetään Jumalasta: "Niin hän itse todella oli (oma) poikansa", joten toinen oli toisen jälkeläinen ja kutenkin oma itsensä. Tämä voi olla maallikolle vaikea pulma, mutta hyvin helposti se on jokaisen hindulaisen ymmärrettävissä, vaikkei hän olisikaan mikään mystikko.

50  National Reformer, 9.1.1887. Art. "Phreno-Kosmo-Biology", kirj. tri Lewins.

51  Tämä on aikakautinen laki, mutta ihmisten kankeus usein uhmaa tätäkin lakia. – H.P.B.

52  Vol. I, s. 256.

53  Ks. sekä I (sivut 514-738) että II osan Liitteitä (sivut 667-815).

54  Sefer Jetzirah, "Luomisen kirja", I, 8.


 

ALKUHUOMAUTUKSIA


MUINAISAIKAISISTA RUNOISTA JA
NELJÄSTÄ ESIHISTORIALLISESTA MAANOSASTA

 

Facies totius universi, quamvis infinitis modis variet,
manet tamen semper eadem.

– Spinoza1

 

Tämän II osan runot kommentaareineen on otettu samoista muinaisista aikakirjoista kuin Maailmansyntyä koskevat runot I osassa. Mikäli mahdollista, ne on käännetty sanasta sanaan. Jotkut runoista ovat kuitenkin liian vaikeatajuisia ymmärrettäviksi ilman selityksiä. Sen vuoksi ne on, kuten I osassa, esitetty ensin kokonaisuudessaan sellaisina kuin ne ovat ja sitten niitä tarkastellaan säe säkeeltä kommentaareineen ja yritetään selventää sulkeissa olevin lisäyksin, kunnes tullaan kommentaarien täydellisempään selitykseen.

Ihmiskunnan kehityksen suhteen Salainen Oppi edellyttää kolmea uutta väitettä, jotka ovat suoranaisessa ristiriidassa nykyajan tieteen samoin kuin nykyisten uskonnollisten dogmien kanssa. Se opettaa: a) että yhtä aikaa on ollut kehittymässä seitsemän ihmisryhmää maapallomme seitsemässä eri osassa; b) että astraaliruumis on syntynyt ennen fyysistä ruumista, koska edellinen on ollut jälkimmäisen mallikuva; c) että ihminen tässä kierroksessa on edeltänyt kaikkia eläinkunnan imettäväisiä – ihmisapinat mukaan lukien.2

Salainen Oppi ei ole ainoa teos, joka puhuu alkuperäisten ihmisten samanaikaisesta syntymisestä maapallomme seitsemässä osassa. Hermeksen Jumalallisessa Poimanderissa on samat seitsemän alkuihmistä,3 jotka kehittyivät luonnosta ja "taivaallisesta ihmisestä", nimittäin sanan kollektiivisessa merkityksessä luovista hengistä; myös (George Smithin kokoamien) kaldealaisten taulujen palasissa, joihin on kaiverrettu babylonialainen luomistaru, mainitaan Cutha-taulun ensimmäisessä sarakkeessa seitsemän ihmistä, joilla oli "korpinkasvot" (mustanpuhuva ihonväri) ja jotka "seitsemän suurta jumalaa oli luonut". Tai niin kuin riveillä 16, 17 ja 18 selitetään:

Keskellä maata he kasvoivat ja tulivat suuriksi
Ja lisääntyivät lukumäärältään,
Seitsemän kuningasta, saman perheen veljeksiä.
4

Nämä ovat ne Edomin seitsemän kuningasta, joihin viitataan Kabbalassa; ne ovat ensimmäinen rotu, joka oli epätäydellinen, toisin sanoen joka syntyi ennen kuin "tasapaino" (sukupuolet) oli olemassa ja joka sen vuoksi hävitettiin.5

Seitsemän kuningasta, veljestä, ilmestyi ja synnytti lapsia, lukumäärältään 6.000 oli heidän kansansa. Nergas-jumala, kuoleman jumaluus, hävitti ne. "Kuinka hän ne hävitti?" Saattamalla tasapainoon ne, jotka eivät vielä olleet olemassa.6

Ne "hävitettiin" rotuna sulauttamalla ne omiin jälkeläisiinsä (erittymällä); toisin sanoen, suvuton rotu jälleensyntyi (potentiaalisesti) kaksisukuisiin; jälkimmäiset syntyivät androgyyneiksi; nämä taas sukupuolisesti myöhempään kolmanteen Rotuun (lisäselitystä varten ks. jäljempänä). Jos taulukot eivät olisi olleet niin turmeltuneita, niistä olisi löytynyt sanasta sanaan sama kertomus, joka tavataan ikivanhoissa aikakirjoissa ja Hermeksessä, ainakin perusasioiden mutta ei välttämättä pienempien yksityiskohtien osalta; sillä Hermes on melko turmeltunut väärien käännösten vuoksi.


Kabirit Lemnoksen tradition mukaan

Aivan varmaa on, että näiden – allegoristen – opetusten näennäinen yliluonnollisuus on niin täysin vastakkainen raamatun7 kuolleelle kirjaimelle samoin kuin tieteen viimeaikaisille hypoteeseille, että niiden esittäminen tulee herättämään kiivasta vastustusta. Okkultistit tietävät kuitenkin, että esoteerisen filosofian perimätietojen on oltava oikeat jo yksinkertaisesti sen vuoksi, että ne ovat johdonmukaisimmat ja selvittävät jokaisen vaikeuden. Sitä paitsi meillä on tukenamme egyptiläisten Thothin kirjat ja Kuolleitten kirjat sekä hindujen Purānat seitsemine Manuineen samoin kuin kaldealais-assyrialaiset kertomukset, joiden taulut mainitsevat seitsemän alkuihmistä eli Adamia, jonka nimen todellisesta merkityksestä voi varmistua Kabbalan avulla. Ne jotka tietävät jotakin samothrakelaisista mysteereistä, muistavat myös, että kabirien yleisnimi oli "pyhät tulet", jotka loivat Elektrian (eli Samothraken) saaren seitsemällä alueella "Kabirin, syntynyt pyhästä Lemnoksesta" (Vulkanukselle pyhitetty saari).

Hippolytoksen mukaan tämä Kabir, jonka nimi oli Adamas, oli Lemnoksen perimätietojen mukaan maan povesta syntyneen alkuihmisen perustyyppi. Hän oli luomisjärjestyksessä ensimmäisten miesten perikuva ja oli yksi seitsemästä maassa syntyneestä ihmiskunnan kantaisästä eli edeltäjästä.8 Jos liitämme tämän yhteyteen sen tosiasian, että Samothraken olivat asuttaneet foinikialaiset ja ennen heitä idästä tulleet salaperäiset pelasgit, ja jos muistamme vielä, että foinikialaisten, kaldealaisten ja israelilaisten mysteerijumalat olivat samoja, niin selviää helposti, mistä tuli myös Nooan vedenpaisumuksen sekava kertomus.

Viime aikoina on käynyt kiistattomaksi, että juutalaiset, jotka saivat alkuperäiset luomisaatteensa Moosekselta, joka taas oli saanut ne egyptiläisiltä, laativat Genesiksensä ja ensimmäiset maailmansyntytraditionsa – Esran ja muiden uudelleen kirjoittamat – kaldealais-akkadilaisen kertomuksen pohjalta. Meidän tarvitsee siis vain tutkia babylonialaisia ja assyrialaisia nuolenpää- ja muita kirjoituksia löytääksemme sieltä täältä katkelmina, ei vain nimien Adam, Admi tai Adami9 alkuperäisen merkityksen, vaan myös seitsemän Adamin10 eli ihmisjuuren luomisen, syntymisen maaemosta fyysisesti mutta kantaisien jumalallisesta tulesta henkisesti tai astraalisesti.

Assyriologien, jotka eivät tunne esoteerisia opetuksia, voi tuskin odottaa kiinnittävän yhtään suurempaa huomiota babylonialaisten sylinterien salaperäiseen ja aina toistuvaan lukuun seitsemän kuin tavatessaan sen Genesiksessä ja raamatussa. Sylintereissä on kuitenkin esi-isähenkien ja niiden ihmisjälkeläisten seitsemän ryhmän luvut huolimatta katkelmien turmeltumisesta, ja ne esiintyvät niissä yhtä selvästi kuin Poimanderissa sekä Kabbalan Salatun mysteerin kirjassa.11 Viimeksi mainitussa Adam-Kadmon on sefirotinen puu samoin kuin "hyvän ja pahan tiedon puu". Säkeessä 32 sanotaan, että tuolla "puulla on ympärillään seitsemän pylvästä" eli palatsia, nimittäin niiden seitsemän luovan enkelin, jotka vaikuttavat seitsemän planeetan piireissä maapallollamme. Kuten Adam-Kadmon on kollektiivinen nimi, niin on myös Adam-ihmisen nimi. George Smith sanoo kirjassaan Chaldean Account of Genesis:

Sana Adam, jota käytettiin näissä taruissa ensimmäisestä ihmisolennosta, ilmeisestikään ei ole mikään erisnimi, vaan sitä käytetään ihmiskunnasta yleisnimityksenä. Adam esiintyy erisnimenä Genesiksessä, mutta varmasti sitä käytetään joissakin kohdissa ainoastaan samassa merkityksessä kuin assyrialaista sanaa.12

Sitä paitsi ei kaldealainen eikä raamatullinen vedenpaisumus (kertomuksineen Xisuthroksesta ja Nooasta) perustu niihin universaalisiin tai edes atlantislaisiin vedenpaisumuksiin, joista kerrotaan intialaisessa Vaivasvata Manun allegoriassa. Edelliset ovat Samothraken mysteereihin pohjaavia eksoteerisia allegorioita. Jos aikaisemmat kaldealaiset tunsivatkin Purānoitten kertomuksiin kätkeytyvän esoteerisen totuuden, muut kansat olivat selvillä ainoastaan samothrakelaisesta mysteeristä, jonka he vertauskuvallistivat. He sovittivat sen omiin astronomisiin ja antropologisiin tai oikeammin fallisiin käsitteisiinsä.


Kuyunjikin salaisuudet

Samothraken tiedetään historiallisesti olleen muinaisuudessa kuuluisa vedenpaisumuksesta, joka upotti maan ja ulottui korkeimpien vuorten huipulle; tämä tapahtui ennen argonauttien ajanjaksoa. Sen peittivät äkkiä Mustasta merestä tulleet vedet; Mustaa merta oli noihin aikoihin asti pidetty järvenä.13 Mutta israelilaisilla oli lisäksi toinenkin kertomus, johon he saattoivat perustaa allegoriansa, nimittäin "vedenpaisumus", joka muutti nykyisen Gobin autiomaan mereksi viimeisen kerran noin 10.000-12.000 vuotta sitten ja joka ajoi monet Nooat perheineen ympäröiville vuorille. Koska babylonialaiset kertomukset on vasta nykyaikana koottu uudelleen sadoista tuhansista särkyneistä palasista (pelkästään Kuyunjikin kummusta saatiin Layardin kaivauksissa yli 20.000 palasta kirjoituksia), tässä toistetut otteet ovat verrattain niukat; mutta sellaisinaankin ne tukevat miltei jokaista opetuksistamme; aivan varmasti ainakin kolmea. Nämä ovat:

(1) Että se rotu, joka ensimmäisenä lankesi synnyttämiseen, oli tumma rotu (zalmat-qaqadi), jota he kutsuvat Adamuksi eli mustaksi Roduksi, ja että Sarku eli vaalea Rotu pysyi sen jälkeen puhtaana pitkät ajat.

(2) Että babylonialaiset tunsivat kaksi lankeemuksen aikaista päärotua, jumalien Rodun (pitrien eteeristen kaksoismuotojen) edeltäessä näitä kahta. Tämä on Sir H. Rawlinsonin mielipide. Nuo "Rodut" ovat meidän toinen ja kolmas juurirotumme.

(3) Että nämä seitsemän jumalaa, joista kukin loi ihmisen eli ihmisten ryhmän, olivat "vangittuja eli ruumiillistuneita jumalia". Nämä jumalat olivat: Zi-jumala; Ziku-jumala (jalo elämä, puhtauden ohjaaja); Mirku-jumala (jalo kruunu), (myöhemmin) vangittujen "jumalien kuolemalta pelastaja" ja "hänen kätensä aikaansaaman tumman Rodun" luoja; Libzu-jumala, "viisas jumalien joukossa"; Nissi-jumala; Suhhab-jumala; ja Hea eli Sar, niiden yhdistelmä, viisauden ja syvyyden jumala, joka on samastettu Oannes-Dagoniin syntiinlankeemuksen aikoina ja jota kutsuttiin (kollektiivisesti) demiurgiksi eli luojaksi.14

Babylonialaisissa katkelmissa on kaksi niin sanottua luomista, ja koska Genesis pitää tästä kiinni, huomaamme sen kahden ensimmäisen luvun erottuvan toisistaan niin, että toisessa on elohimiläinen ja toisessa jehovalainen luominen. Niiden oikea järjestys ei ole kuitenkaan säilynyt näissä tai missään muissakaan eksoteerisissa kertomuksissa. Okkulttisten opetusten mukaan nämä "luomiset" koskevat edellinen seitsemän alkuihmisen muodostamista kantaisät (pitrit eli elohim) tekijöinään sekä jälkimmäinen ihmisryhmien muodostamista syntiinlankeemuksen jälkeen.

Kaikkea tätä tullaan jäljempänä tutkimaan tieteen valossa ja vertaamaan kaikkien muinaiskansojen kirjoituksia, raamattu mukaan luettuna. Mutta ennen kuin käymme käsiksi esihistoriallisten rotujen syntyyn, lienee hyödyllistä sopia niistä nimistä, jotka annamme mantereille, joilla adamista rotuamme edeltäneet neljä suurta Rotua syntyivät, elivät ja kuolivat. Niillä oli monia muinaisaikaisia ja esoteerisia nimiä, jotka vaihtelivat kielellisesti aina sen kansan mukaan, joka mainitsi ne aikakirjoissaan ja kirjoituksissaan. Niinpä esimerkiksi sitä paikkaa, johon Vendīdādissa viitataan Airyana Vaźjahina,15 missä alkuperäinen Zoroaster16 syntyi, kutsutaan purānalaisessa kirjallisuudessa Šveta-dvīpaksi, Meru-vuoreksi, Vishnun asunnoksi jne.; ja Salaisessa Opissa sitä sanotaan yksinkertaisesti "niiden jumalien maaksi", joiden johtajia olivat "tämän planeetan henget".

Neljä muinaisuuden mannerta

Niinpä mahdollisen ja hyvin todennäköisen sekaannuksen vuoksi pidämme tarkoituksenmukaisempana ottaa käyttöön neljää jatkuvasti käsiteltävää mannerta varten sivistyneelle lukijalle tutummat nimet. Aiomme siis kutsua ensimmäistä maanosaa eli oikeammin ensimmäistä terra firmaa, jonka päällä jumalalliset kantaisät kehittivät ensimmäisen Rodun, nimellä:

I Häviämätön pyhä maa.

Syy tähän nimeen selitetään seuraavasti: Sanotaan, että tämä "pyhä maa" – josta myöhemmin lisää – ei koskaan jakanut samaa kohtaloa kuin muut maanosat, koska se on ainoa, jonka on määrä kestää manvantaran alusta sen loppuun kunkin kierroksen aikana. Se on ensimmäisen ihmisen kehto ja viimeisen jumalallisen kuolevaisen asunto, sen joka on valittu Shishtana tulevan ihmiskunnan siemeneksi. Tästä salaperäisestä ja pyhästä maasta voidaan sanoa hyvin vähän, paitsi ehkä mitä eräs kommentaari runollisesti lausuu, että "Pohjantähti luo siihen valvovan silmänsä suuren hengityksen kunkin ’päivän’ aamunkoitosta iltahämärään asti".17

II Hyperborealainen on toiselle maanosalle valittu nimi, maa, joka ulottautui pohjoisnavalta etelään ja länteen asukkainaan toinen Rotu ja käsitti koko sen alueen, joka tunnetaan nyt Pohjois-Aasiana. Tällaisen nimen antoivat vanhimmat kreikkalaiset tuolle kaukaiselle ja salaperäiselle seudulle, minne heidän perimätietonsa mukaan "hyperborealainen" Apollo matkusti joka vuosi. Astronomisesti Apollo on tietenkin aurinko, joka jättäen helleeniset pyhäköt tahtoi vuosittain käydä kaukaisessa maassaan, mistä sanottiin, että aurinko ei koskaan laskenut siellä puoleen vuoteen. ’+ ( ( × l (  D < L 6 J @ H J , 6 " Ā ³ : " J @ H g Ę F 4 6 ¦ 8 g L 2 @ 4 , sanoo muuan Odysseian säe.18

Mutta historiallisesti eli paremminkin ehkä etnologisesti ja geologisesti merkitys on toinen. Hyperborealaisten maa, joka ulottui tuolle puolen Boreaksen – lumien ja pyörremyrskyjen kylmäsydämisen jumalan, joka nukkui mielellään raskaassa unessa Rhipaioksen vuoriston harjalla –, ei ollut mikään ihannemaa, niin kuin mytologit olettivat, eikä liioin sijainnut Skyytian ja Tonavan lähistöllä.19 Se oli todellinen maanosa, kiinteä maa, jossa ei noina varhaisaikoina tiedetty mitään talvesta, eikä sen surkeilla jäännöksillä ole nytkään enempää kuin yksi yö ja yksi päivä vuodessa. Yön varjot eivät koskaan lankea siihen, sanoivat kreikkalaiset, sillä se on jumalien maa, Apollon, valon jumalan lempiasunto, ja sen asukkaat ovat hänen rakkaita pappejaan ja palvelijoitaan. Tätä voidaan nykyään pitää runollisena mielikuvituksena, mutta silloin se oli runopukuinen totuus.

III Kolmatta maanosaa aiomme kutsua "Lemuriaksi". Nimi on P. L. Sclaterin keksintö eli aate. Vuosina 1850 – 1860 hän näet väitti eläintieteellisin perustein, että esihistoriallisina aikoina oli olemassa maanosa, jonka hän osoitti ulottuneen Madagascarilta Ceylonille ja Sumatralle. Siihen kuului joitakin osia nykyistä Afrikkaa; mutta muuten tämä valtavan suuri manner, joka ulottui Intian valtamereltä Australiaan, on nyt kokonaan kadonnut Tyynen meren aaltoihin jättäen jälkeensä ainoastaan sinne tänne muutamia ylänköjen huippuja, jotka ovat nyt saaria. Luonnontieteilijä A. R. Wallace "ulottaa tertiäärikauden Australian Uuteen Guineaan ja Salomosaarille ehkä Fidń insaarille asti" ja sen pussieläinlajeista hän johtaa "yhteyden pohjoiseen maanosaan sekundaarikaudella", kirjoittaa C. Gould.20 Aihetta käsitellään laajasti toisaalla.21

IV "Atlantis" on neljäs maanosa. Se olisi ensimmäinen historiallinen maa, jos muinaisten kansojen perimätiedoille annettaisiin enemmän huomiota kuin on tähän mennessä tehty. Platonin mainitsema tämän niminen kuuluisa saari oli vain kaistale tuota suurta maanosaa.22

V Viides maanosa oli Amerikka; mutta koska se sijaitsee maapallon vastakkaisella puolella, niin indoarjalaiset okkultistit laskevat yleensä viidenneksi Euroopan ja Vähä-Aasian, jotka ovat lähes samanikäiset kuin Amerikka. Jos heidän oppinsa seuraisi maanosien esiintymistä geologisessa ja maantieteellisessä järjestyksessä, silloin tätä luokitusta olisi muutettava. Mutta koska maanosien peräkkäinen esiintyminen on pantu samaan järjestykseen kuin Rotujen kehitys, ensimmäisestä viidenteen, arjalaiseen juurirotuumme, Eurooppaa on kutsuttava viidenneksi suureksi maanosaksi. Salainen Oppi ei ota huomioon saaria ja niemimaita eikä se seuraa nykyaikaista maantieteellistä maiden ja merten jaotusta. Sen varhaisimpien opetusten ajoista ja suuren Atlantiksen häviöstä asti on maanpinta muuttunut useammin kuin kerran. Oli aika, jolloin Egyptin suistomaa ja Pohjois-Afrikka kuuluivat Eurooppaan, ennen kuin Gibraltarin salmen muodostuminen ja Euroopan mantereen kohoaminen korkeammalle muuttivat kokonaan Euroopan kartan ulkonäön. Viimeinen suuri muutos tapahtui noin 12.000 vuotta sitten,23 ja sen seurauksena upposi Platonin pieni Atlantin saari, jota hän kutsui Atlantikseksi emämantereen mukaan. Maantiedekin oli osa mysteereitä vanhoina aikoina. Zoharissa sanotaan: "Nämä (maan ja meren) salaisuudet ilmaistiin salatieteen oppilaille, mutta ei maantieteilijöille."24

Pretertiäärikauden jättiläiset

Sen väitteen, että fyysinen ihminen oli alkuaan tertiäärikautta aikaisempi jättiläinen ja että hän oli olemassa 18.000.000 vuotta sitten, on tietysti tunnuttava nurinkuriselta nykyaikaisten oppien ihailijoista ja niihin uskovista. Biologien koko posse comitatus tulee kääntämään selkänsä sille aatteelle, että sekundaarikaudella olisi elänyt tämä kolmannen rodun jättiläinen, olento, joka taisteli menestyksellisesti silloisten ilman, meren ja maan jättiläismäisten hirviöiden kanssa. Näiden ihmisten esi-isillä – Atlantiksen eteerisillä prototyypeillä – ei myöskään ollut juuri mitään pelättävää, että ne voisivat vahingoittaa heitä. Nykyajan antropologi saa aivan vapaasti nauraa jättiläisillemme, niin kuin hän nauraa raamatun Adamille, ja niin kuin vuorostaan teologi nauraa hänen apinamaiselle kantaisälleen. Okkultistit ja heidän ankarat arvostelijansa voivat tuntea selvittäneensä puolin ja toisin välinsä melko hyvin tähän mennessä. Okkulttiset tieteet väittävät vähemmän, mutta vastaavat paremmin väitteistään kuin joko darwinilainen antropologia tai raamatullinen teologia.

Eikä esoteerisen ajanlaskun tarvitse pelottaa ketään. Sillä mitä vuosilukuihin tulee, aikamme suurimmat auktoriteetit ovat yhtä horjuvalla ja epävarmalla kannalla kuin Välimeren aallot. Pelkästään geologisten kausien keston suhteen Kuninkaallisen Seuran oppineet ovat kaikki yhtä toivottomasti ymmällä ja heidän näkemyksensä vaihtelevat yhdestä miljoonasta viiteensataan miljoonaan vuoteen, kuten tulemme havaitsemaan useasti vertaillessamme heidän lausuntojaan.

Ottakaamme tässä yhdeksi esimerkiksi Crollin laskelmat. Jos tämän auktoriteetin mukaan 2.500.000 vuotta on se aika, joka on kulunut tertiääri- tai eoseenikauden alkamisesta, kuten eräs amerikkalainen geologi kertoo hänen sanoneen;25 tai jos Croll vielä "laskee 15 miljoonaa vuotta kuluneeksi eoseenikauden alkamisesta", kuten eräs englantilainen geologi toistaa hänen sanojaan,26 niin molemmat aikamäärät vastaavat Salaisen Opin lukuja.27 Sillä kun Salaisen Opin mukaan on kulunut neljästä viiteen miljoonaa vuotta neljännen juurirodun kehityksen alku- ja loppukohdan välillä Lemurian ja Atlantiksen mantereilla; ilmoittaa yksi miljoona vuotta viidennelle, arjalaiselle Rodulle ikää nykyhetkeen asti; ja noin 850.000 vuotta suuren Atlantiksen viimeisen laajan niemimaan uppoamisesta – kaikki tämä voi helposti sopia niihin 15.000.000 vuoteen, jotka Croll suo tertiäärikaudelle.

Mutta kronologisesti tuon kauden pituus on toisarvoinen asia, koska meillä on ainakin muutama amerikkalainen tiedemies, joihin nojautua. Nämä herrat väittävät, että ihminen on ollut olemassa niin kauan taaksepäin kuin sekundaarikaudella, eivätkä välitä siitä, että heidän väitteitään sanotaan, ei ainoastaan kyseenalaisiksi, vaan myös mielettömiksi. He ovat löytäneet ihmisen jalanjälkiä tuon aikakauden kallioista, eikä de Quatrefages sitä paitsi löydä yhtään pätevää tieteellistä syytä, miksi ihminen ei olisi voinut olla olemassa sekundaarikaudella.

Selvästi sanottuna geologiset "ajat" ja kaudet ovat pelkkiä sovittuja käsitteitä, koska ne ovat tuskin vielä hahmoteltuja, ja harvoin sitä paitsi on kaksi geologia tai luonnontieteilijää luvuista samaa mieltä. Oppinut veljeskunta jättää siis laajan valinta-alan okkultisteille. Ottaisimmeko yhdeksi tukipylvääksemme T. Mellard Reade’n? Tämä herra väittää tutkielmassaan "Kalkkikivi geologisen ajan määrittelijänä", jonka hän esitti Kuninkaallisessa Seurassa vuonna 1878, että vähin aika, joka vaaditaan sedimentin muodostumiseen ja kalkkipitoisen aineen poistumiseen, on pyöreästi 600 miljoonaa vuotta.28 Vai pitäisikö meidän etsiä tukea ajanlaskullemme Darwinin teoksista, joissa hänen teorioittensa mukaan orgaaniseen muutokseen tarvitaan 300:sta 500:an miljoonaa vuotta? Sir C. Lyell ja prof. Haughton tyytyivät asettamaan kambrikauden alkamisen, edellinen 200 ja jälkimmäinen 240 miljoonan vuoden päähän. Geologit ja eläintieteilijät omaksuvat pisimmän ajan, vaikka Huxley pani aikoinaan maanpinnan kovettumisen alkamaan 1.000 miljoonaa vuotta sitten eikä tahtonut antaa periksi vuosituhattakaan.


Trooppinen ilmasto napaseudulla

Pääasia ei kuitenkaan mielestämme ole luonnontieteilijöitten yksimielisyys tai erimielisyys geologisten kausien kestosta, vaan paremminkin siitä, että he ihme kyllä ovat yhdessä asiassa täysin samaa mieltä, ja tämä on hyvin tärkeä seikka. He kaikki myöntävät, että "mioseenikaudella" – joko miljoona tai kymmenen miljoonaa vuotta sitten – Grönlannissa ja jopa Huippuvuorilla, toisen eli hyperborealaisen mantereemme jäänteillä, "oli miltei trooppinen ilmasto". Homerosta edeltäneet kreikkalaiset olivat säilyttäneet eloisan perimätiedon tästä "ikuisen päivänpaisteen maasta", minne Apollo matkusti vuosittain. "Mioseenikaudella Grönlannissa (70° pohj. lev.) kehittyi monia sellaisia puita kuin marjakuusi ja punapuu, jotka ovat sukua kalifornialaisille lajeille, pyökeille, plataaneille, pajuille, tammille, poppeleille ja saksanpähkinäpuulle, samoin kuin magnolia ja zamia", sanoo tiede. Lyhyesti sanottuna Grönlannissa kasvoi etelän kasveja, jotka ovat nykyään tuntemattomia pohjoisen seuduilla.

Ja nyt seuraa tämä luonnollinen kysymys. Jos Homeroksen ajan kreikkalaiset tunsivat hyperborealaisen maan, ts. talven ja pyörremyrskyn jumalan Boreaksen ulottumattomissa sijaitsevan siunatun ihannemaan, jota myöhemmät kreikkalaiset ja heidän kirjailijansa ovat turhaan yrittäneet sijoittaa tuolle puolen Skyytian, maan, jossa yöt olivat lyhyitä ja päivät pitkiä ja jonka toisella puolella oli maa, jossa aurinko ei koskaan laskenut ja jossa palmut kasvoivat villeinä – jos he tiesivät tämän kaiken, kuka heille oli kertonut siitä? Heidän aikanaan ja kaukaisina aikoina sitä ennen Grönlannin on täytynyt jo olla ikuisen lumen ja jään peitossa, aivan kuten nykyäänkin.

Kaikki viittaa siihen, että tämä lyhyiden öiden ja pitkien päivien maa oli Norja tai Skandinavia, joiden tuolla puolen oli ikuisen valon ja kesän siunattu maa. Jotta kreikkalaiset ovat voineet tietää siitä, heidän traditionsa on täytynyt olla peräisin joltakin heitä paljon vanhemmalta kansalta, joka tunsi nuo ilmasto-olosuhteet, sillä kreikkalaiset eivät voineet tietää niistä mitään. Jopa meidän aikanamme tiede aavistaa, että napamerten takana, aivan pohjoisnavan piirissä, on olemassa meri, joka ei koskaan jäädy, sekä ikivihreä manner. Muinaisaikaiset opetukset ja myös Purānat – kunhan vain ymmärtää niiden allegoriat – sisältävät samat väitteet. Riittäköön siis meille se hyvin todennäköinen seikka, että nykyajan tieteen olettamalla mioseenikaudella, jolloin Grönlanti oli miltei trooppinen maa, siellä eli nykyään historialle tuntematonta väkeä.


 

LOPPULAUSE

 

Tila ei enää salli meidän sanoa enempää, ja tämä osa "Salaista Oppia" on päätettävä. Neljäkymmentäyhdeksän runoa ja muutamat edellä esitetyt Kommentaarien katkelmat ovat ainoat, jotka voidaan julkaista tässä teoksessa. Nämä sekä vielä vanhemmat lähteet – jotka ovat ainoastaan korkeimpien vihittyjen käytettävissä – ja koko kirjastollinen kommentteja, sanakirjoja ja selityksiä muodostavat yhtenäisen yleiskatsauksen ihmisen synnystä.

Kommentaareista olemme tähän mennessä lainanneet katkelmia ja yrittäneet selittää joidenkin allegorioiden salaisia merkityksiä esittääksemme siten ikivanhoja esoteerisia näkemyksiä geologiasta, antropologiasta ja jopa etnologiasta. Seuraavassa kirjassa yritämme selostaa vielä tarkemmin metafyysistä yhteyttä varhaisimpien rotujen ja niiden luojien, muista maailmoista olevien jumalallisten ihmisten, välillä, ja niiden tueksi esitämme tärkeimmät todisteet esoteerisesta astronomiasta ja symboliikasta.

Tämän teoksen III osassa (se ja IV osa ovat melkein valmiit29) esitetään lyhyt historia kaikista suurista muinaisten ja nykyisten kansojen tuntemista adepteista kronologisessa järjestyksessä sekä myös yleissilmäys mysteereihin, niiden syntyyn, kehitykseen, rappeutumiseen ja lopulta kuolemaan – Euroopassa. Tämä ei olisi voinut mahtua nykyisen teoksemme tähän osaan. IV osa tullaan omistamaan lähes kokonaan okkulttisille opetuksille.

Aikakaudet, jotka erottavat ajallisesti ja paikallisesti neljännen Rodun viidennestä – viimeksi mainitun historiallisesta30 tai jopa tarunomaisesta alusta –, ovat teosofienkin mielestä liian pitkät voidaksemme antaa niistä yksityiskohtaisempia tietoja. Vedenpaisumuksen jälkeisinä aikoina – joille tietyissä periodisissa vaiheissa olivat tunnusomaisia mitä hirvittävimmät luonnonmullistukset – on syntynyt ja kadonnut monia rotuja ja kansoja jättämättä juuri mitään jälkiä, joten niistä on kenen tahansa vaikea antaa pienintäkään kuvausta. Onko viisauden Mestareilla täydellinen ja yhtäjaksoinen historia rotumme alkuvaiheesta meidän nykyisiin aikoihimme asti ja onko heidän hallussaan yhtäjaksoiset tiedot ihmisestä siihen asti, kun hänestä tuli täydellinen fyysinen olento ja siten eläinten kuningas ja maan herra – se ei ole kirjoittajan ratkaistavissa. Todennäköisesti heillä on ne, ja sellainen on oma henkilökohtainen vakaumuksemme. Mutta jos näin on, silloin tuo tieto kuuluu ainoastaan korkeimmille vihityille, jotka eivät tee oppilaistaankaan uskottujaan. Kirjoittaja voi sen vuoksi esittää vain sen, mitä hänelle itselleen on opetettu, ei yhtään enempää.

Mutta tämäkin on tavalliselle lukijalle paremminkin salaperäistä, mielikuvituksellista unta kuin mahdollista todellisuutta.

Tämä on vain luonnollista ja niin kuin pitääkin olla, sillä samanlainen vaikutus tällä tiedolla oli vuosikausia tämän vähäpätöiseen kirjoittajaankin. Koska hän oli syntynyt ja kasvanut Euroopan asiallisissa ja niin sanotuissa sivistyneissä maissa hänellä oli suuria vaikeuksia omaksua näitä opetuksia. Kuitenkin on olemassa eräitä todisteita, jotka tulevat ajan mittaan kieltämättömiksi ja vääjäämättömiksi jokaiselle rehelliselle ja ennakkoluulottomalle mielelle. Vuosia sitten sai tämän kirjoittaja tutustua niihin ja nyt hän on täysin vakuuttunut siitä, että nykyisen maapallomme ja sen inhimillisten rotujen on täytynyt syntyä, kasvaa ja kehittyä tällä eikä millään muulla tavalla.

Tämä on kuitenkin kirjoittajan henkilökohtainen näkemys; eikä hänen oikeaoppisuudelleen voi toivoa yhtään enempää painoarvoa kuin millekään muulle "uskonnolliselle vakaumukselle" niiden silmissä, joille jokainen uusi teoria on harhaoppinen kunnes toisin on todistettu. Sen vuoksi me okkultistit olemme täysin valmistautuneet seuraavanlaisiin kysymyksiin: Kuinka voi tietää, ettei kirjoittaja ole keksinyt koko järjestelmää? Ja ellei hän ole, kuka voi sanoa, ettei kaikki tuo edellä oleva runojen kertomus ole muinaisten kansojen mielikuvituksen tuotetta? Kuinka he olisivat voineet säilyttää nuo tiedot tuollaisten suunnattoman pitkien ja uskomattomien ajanjaksojen takaa?

Epäilijöitä tuskin tyydyttää vastaus, että tämän maailman historia sen muodostumisesta sen loppuun "on kirjoitettu tähtiin" ts. eläinrataan ja universaalein symbolein, joiden avaimet ovat vihittyjen hallussa. Egyptin eläinradan ikää on paljon epäilty ja Intialta eläinrata on selvästi kielletty. "Teidän johtopäätöksenne ovat usein loistavat, mutta perusteenne ovat aina kyseenalaiset", sanoi kirjoittajalle kerran eräs hänen maallinen ystävänsä. Tähän on vastaus, että ne ovat ainakin yhdessä suhteessa edellä tieteellisiä päätelmiä. Sillä lukuun ottamatta muutamia puhtaasti fyysisen tieteen piiriin kuuluvia ongelmia tiedemiesten olettamukset ja johtopäätökset ovat yhtä hypoteettisia kuin ne ovat melkein poikkeuksetta virheellisiä. Ja jos ne eivät näytä siltä maallikon mielestä, vastaus on tämä: kyseinen maallikko on hyvin vähän asioista perillä omaksuen tieteelliset tietonsa uskoen, että sekä olettamukset että johtopäätökset ovat yleensä samojen aivojen tuotetta. Nämä tiedemiehet, kuinka oppineita ovatkin, eivät ole erehtymättömät, minkä selvästi vahvistaa päivittäin tieteellisten pohdiskelujen ja teorioiden suuri muuttuvuus.


Nykyajan tiedemiehet luottamuspulassa

Kuitenkaan pyhän tieteen ja vidyān adeptien selittämät tiedot temppeleistä, eläinradasta ja traditioista sekä Idän käsitemerkeistä eivät ole hitustakaan epäilyttävämpiä kuin eurooppalaisten kansojen niin kutsuttu muinainen historia, jota nykyään muotoillaan, oikaistaan ja täsmennetään niiden arkeologisten löytöjen ja hyvin ongelmallisten tulkintojen avulla, joita on tehty puolen vuosisadan aikana assyrialaisista tauluista, nuolenpääkirjoituskatkelmista ja egyptiläisistä hieroglyfeistä. Meidän tietomme perustuvat samoihin lähteisiin ja lisäksi lähes ehtymättömään määrään salaisia teoksia, joista Eurooppa ei tiedä mitään, – sekä vihittyjen täydelliseen tietoon niiden jokaisen sanan symboliikasta. Jotkut näistä lähteistä kuuluvat kaukaiseen muinaisuuteen. Jokainen arkeologi ja paleontologi on perehtynyt muutamien puolivillien heimojen ideografiseen tuotantoon, jonka tarkoituksena on ikimuistoisista ajoista asti ollut ilmaista heidän ajatuksiaan symbolisesti. Tämä on varhaisin tapa merkitä muistiin tapahtumia ja aatteita. Ja kuinka vanha tämä tieto on inhimillisellä rodulla, se voidaan päätellä joistakin selvästi ideografisista merkeistä, joita on löydetty paleoliittiselta kaudelta peräisin olevista kirveistä.

Vain muutama vuosi sitten pyysivät Amerikan punaiset intiaaniheimot Yhdysvaltojen presidenttiä myöntämään heille omistusoikeuden neljään pieneen järveen. Tuo anomus oli kirjoitettu pienelle kangaspalaselle, jossa oli noin tusinan verran lintujen ja eläinten kuvia. (Ks. Lubbock.) Amerikan villi-ihmisillä on monia tällaisia kirjoitustapoja, mutta kukaan tiedemies ei tunne varhaista hieroglyfistä salakirjoitusta, joka on säilynyt joissakin veljeskunnissa ja jota okkultismissa kutsutaan senzariksi. Lisäksi kaikki ne, jotka ovat päättäneet pitää sellaista kirjoitustapaa – ts. punaisten intiaanien ideografeja ja jopa vanhoja kiinalaisia kirjoitusmerkkejä – "ihmiskunnan varhaisten rotujen yrityksinä ilmaista oppimattomia ajatuksiaan", tulevat varmasti vastustamaan väitettämme, että kirjoitustaidon keksivät atlantislaiset eivätkä suinkaan foinikialaiset.

Väite, että kirjoitustaito olisi ollut ihmiskunnan tuntema jo satoja tuhansia vuosia sitten, vaikka filologit ovat päättäneet, että se oli tuntematon Pāninin päivinä Intiassa ja myös Homeroksen aikoina Kreikassa, tulee kohtaamaan yleistä pahennusta tai ainakin hiljaista halveksuntaa. Kaikesta kieltämisestä ja pilkanteosta huolimatta okkultistit pysyvät väitteessään yksinkertaisesti tästä syystä: Baconista aina nykyajan Kuninkaalliseen Seuraan asti ovat tiedemiehet tekemillään mitä typerimmillä virheillä liian pitkän ajan vahvistaneet uskoamme nykyisiin tieteellisiin olettamuksiin, sen sijaan että olisimme uskoneet opettajiemme antamiin vastauksiin. Tiedemiehet väittävät, ettei Pānini tuntenut kirjoitustaitoa, ja kuitenkin tämä viisas kirjoitti kieliopin, joka sisältää 3.996 sääntöä ja on täydellisin kielioppi mitä on koskaan tehty! Vapaamielisimmät sanovat Pāninin eläneen vain muutama sata vuotta eKr., ja kuitenkin Iranin ja Keski-Aasian kallioita (mistä filologit ja historioitsijat osoittavat saman Pāninin esi-isien, bramiinien tulleen Intiaan) peittävät kirjoitukset, jotka ovat 2.000–3.000 vuotta vanhoja (12.000 vuotta vanhoja joidenkin pelottomien paleontologien mukaan).

Groten mukaan kirjoitustaito oli ars incognita Hesiodoksen ja Homeroksen päivinä ja tuntematon kreikkalaisille vielä niin myöhään kuin 770 eKr., vaikka foinikialaiset, jotka olivat keksineet sen ja tunsivat sen niin varhain kuin 1.500 eKr.,31 elivät kreikkalaisten keskuudessa ja olivat läheisissä tekemisissä heidän kanssaan! Kaikki nämä tieteelliset ristiriitaisuudet haihtuivat kuin usva, kun Schliemann a) keksi muinaisen Troijan rauniot, jonka olemassaoloa oli niin kauan pidetty taruna, ja b) löysi sieltä saviastioita kirjoitusmerkkeineen, jotka olivat tuntemattomia paleontologeille ja kaiken kieltäville sanskritisteille. Kukapa nykyään kieltäisi Troijan tai sen ikivanhat kirjoitukset? Kuten professori Virchow vakuuttaa:

Olen ollut kahden tällaisen löydön silminnäkijänä ja avustanut niiden kokoamisessa. Kauan sitten ovat vaienneet parjaajat, jotka julkesivat syyttää löytäjää petoksesta.32

Eikä rehellisiä naisia säästetty yhtään enempää kuin rehellisiä miehiä. Du Chaillua, Gordon-Cummingia, madame Meriania, Brucea ja joukkoa muita syytettiin valehtelemisesta.

Mythical Monstersin tekijä sanoo kirjansa johdannossa:

Madame Meriania33 syytettiin tietoisesta valheesta, kun hän kuvasi lintuja syöviä hämähäkkejä lähes kaksisataa vuotta sitten. Mutta nykyään… luotettavat tarkkailijat ovat vahvistaneet niiden olemassaolon Etelä-Amerikassa, Intiassa ja muualla. Audubonia syyttivät kasvitieteilijät siitä, että hän oli löytänyt keltaisen lumpeen, jota hän kuvasi artikkelissaan "Birds of the South" nimittäen sen Nymphaea luteaksi. Hän sai kantaa vuosikausia petturin nimeä, kunnes hänen löytönsä lopulta vahvistettiin tuon kauan kaivatun kukan löydyttyä Floridasta… v. 1876.34

Niin kuin Audubonia sanottiin valehtelijaksi tämän johdosta ja hänen Haliaetus Washingnoniinsa perusteella,35 niin Victor Hugoa pilkattiin

…hänen ihmeellisestä sanallisesta maalauksestaan joka kuvasi pirunkalaa ja ihmistä joka joutui sen avuttomaksi uhriksi. Asialle naurettiin kuin jollekin luonnottomalle mahdottomuudelle. Kuitenkin muutaman vuoden sisällä löydettiin Newfoundlandin rannikolta mustekaloja, joilla oli lähes metrin pituiset lonkerot, joilla ne saattoivat vetää melko suuren veneen veden alle, ja tämän ovat... japanilaiset taiteilijat kuvanneet jo vuosisatoja sitten."36


Kieltoja tukuittain

Ja jos Troija kiellettiin ja sitä pidettiin myyttinä, jos Herculaneum ja Pompeji julistettiin mielikuvitukseksi, jos Marco Polon matkoille naurettiin ja niitä pidettiin yhtä mielettömän mielikuvituksellisina kuin paroni Münchhausenin kertomuksia, niin miksi Hunnuttoman Isiksen ja Salaisen Opin kirjoittajaa kohdeltaisiin yhtään paremmin? Charles Gould, edellä mainitun teoksen kirjoittaja, lainaa loistavaan teokseensa Macmillan’s Magazinesta (1860) muutaman rivin, jotka ovat yhtä tosia kuin elämä ja osuvat naulan kantaan:

Kun luonnontieteilijä joko matkoillaan outoihin paikkoihin tai hyvällä onnella löytää jonkin tuntemattoman kasvin tai eläimen, häntä syytetään heti valheellisuudesta…. Niin pian kuin uuden löydön huomataan sotivan ennakkoluuloja vastaan, astuu esille a priori suuri (harhaan?) johtava henki, joka antaa filosofeille heidän kaikkitietävyytensä pro re nata ja kuiskaa, ettei sellaista voi olla, ja heti syytetään huijauksesta. Taivaitakin on syytetty huijauksesta. Kun Leverrier ja Adams ennustivat laskelmien perusteella erään planeetan, niin joillakin tahoilla väitettiin vakavasti, ettei laskelmien osoittama planeetta ollut planeetta vaan jokin muu, joka oli salavihkaa ja sopimattomasti joutunut todellisen planeetan läheisyyteen. Taipumus epäillä huijausta on vahvempi kuin taipumus huijaukseen. Kuka väitti ensimmäisenä, että Kreikan ja Rooman klassikot olivat yhtä munkkien tekaisemaa suurta huijausta, mihin väittäjä itsekin uskoi yhtä vähän kuin tri Maitland, joka kutsui noita aikoja mustiksi?37

Olkoon niin. Ketään epäilijää, joka pitää Salaista Oppia "huijauksena", ei pakoteta tai edes pyydetä uskomaan esityksiimme. Ne on eräs nokkela amerikkalainen toimittaja julistanut sellaiseksi jo ennen kuin teos oli painossa.38

Eikä kenenkään suinkaan tarvitse uskoa okkulttisiin tieteisiin ja vanhoihin opetuksiin, ennen kuin tietää jotakin tai edes uskoo omaan sieluunsa. Mitään suurta totuutta ei ole koskaan hyväksytty a priori, ja yleensä kuluu vuosisata tai kaksi, ennen kuin inhimillinen tajunta alkaa hämärästi aavistaa mahdollisen totuuden, lukuun ottamatta tapauksia, joissa varsinainen löytö vahvistaa tosiasian. Tämän päivän totuudet ovat eilisen perättömyyksiä ja erehdyksiä ja päinvastoin. Vasta kahdeskymmenes vuosisata tulee vahvistamaan tästä teoksesta osia ellei sitten koko teosta.

Ei siis ole väitteidemme vastaista, vaikka Sir John Evans vakuuttaakin kirjoitustaidon olleen tuntematon kivikaudella. Sillä se on voinut olla tuntematon viidennen, arjalaisen Rodun ajalla, mutta neljännen Rodun atlantislaiset tunsivat sen täysin korkeimman sivistyksensä kukoistusaikoina. Tämä on ymmärrettävissä kansojen ja rotujen kierroskausien nousun ja laskun valossa.

Jos sanotaan, että ennenkin on vääristeltyjä kirjoituksia ujutettu herkkäuskoisille ja että teoksemme voidaan luokitella sellaiseen joukkoon kuin Jacolliotin Intialainen raamattu (jossa muuten on enemmän totuuksia virheiden joukossa kuin oikeaoppisten ja tunnustettujen orientalistien teoksissa) – tämä syytös ja vertailu ei tyrmistytä meitä paljonkaan. Me odotamme aikaamme. Ei edes viime vuosisadalta oleva kuuluisa "Ezour-Veda", jota Voltaire piti "Idän arvokkaimpana lahjana Lännelle" ja Max Müller "typerimpänä mahdollisena kirjana", ole kokonaan vailla tosiasioita ja totuuksia. Ne tapaukset, jolloin asiantuntijoiden ennakkoarvostelut on oikaistu myöhemmillä vahvistuksilla, muodostavat vain merkityksettömän osan niistä, jotka myöhemmät löydöt ovat täysin todistaneet ja vahvistaneet oppineiden vastustajien suureksi harmiksi. "Ezour-Veda" oli vain pieni riidanaihe verrattuna siihen voittoon, jonka Sir William Jones, Anquetil-Duperron ja muut saivat sanskritin kielen ja kirjallisuuden perusteella. Nämä tosiasiat vahvistaa itse professori Max Müller, joka puhuessaan Dugald Stewartin ja kumppanien täydellisestä tappiosta tässä yhteydessä, sanoo:

Jos sanskritia koskevat seikat olivat tosia, Dugald Stewart oli liian viisas etteikö olisi huomannut, että niistä vedetyt johtopäätökset olivat välttämättömiä. Hän kielsi sen vuoksi kokonaan sellaisen kielen kuin sanskrit ja kirjoitti kuuluisan artikkelinsa osoittaakseen, että bramiinit, nuo arkkipetturit ja valehtelijat, olivat laatineet sanskritin kielen kreikan ja latinan mallin mukaan ja että koko sanskritinkielinen kirjallisuus oli pelkkää petosta.39

Kirjoittaja hyväksyy ja on ylpeäkin siitä, että on pantu samaan joukkoon kuin nuo bramiinit ja muut historialliset "valehtelijat", niin kuin nykyiset dugald stewartit heitä nimittävät. Hän on elänyt kyllin pitkään ja hänen kokemuksensa ovat siksi monet, että hän tuntee ainakin jossain määrin inhimillistä luonnetta. "Kun epäilet, pidättäydy", sanoo viisas Zoroaster, jonka järkevä aforismi tulee käytännössä vahvistetuksi päivittäin. Tämä menneiden aikojen viisas, joka Johannes Kastajan tavoin saarnasi autiomaassa, saa seurakseen nykyaikaisemman filosofin, nimittäin Baconin, joka antaa myös arvokkaan ja viisaan käytännön neuvon: "Mietiskelyssä (joka koskee mitä tahansa kysymystä, me lisäämme), jos ihminen alkaa varmuudella, hän päätyy epäilykseen, mutta jos hän alussa tyytyy epäilykseen, hän päätyy varmuuteen."

Tähän englantilaisen filosofian isän neuvoon lopetamme keskustelun brittiläisen epäilijäjoukon kanssa, mutta teosofisilla lukijoilla on oikeus saada loppuosa okkulttista tietoa.

Riittävästi on jo sanottu osoittamaan, että kehitys yleensä, tapahtumat, ihmiskunta ja kaikki muu luonnossa etenee sykleissä. Olemme puhuneet seitsemästä Rodusta, joista viisi on jo lähes täyttänyt maallisen tehtävänsä, ja väittäneet, että jokainen juurirotu alarotuineen ja lukemattomine perherotuineen ja heimoineen on ollut täysin erilainen edeltäjäänsä ja seuraajaansa verrattuna. Tätä vastaan väitetään yhtäläisyyden perusteella antropologisissa ja etnologisissa kysymyksissä. Ihminen on ollut – huolimatta ihonväristään ja tyypistään ja mahdollisesti kasvonpiirteistään ja pääkallon tilavuudestaan – aina sama jokaisessa ilmastossa ja joka osassa maailmaa, sanovat luonnontieteilijät: niin, jopa kooltaan, koska ihminen on polveutunut samasta tuntemattomasta esi-isästä kuin apina; väite, joka on loogisesti mahdoton ilman lukemattomia koon ja muodon muutoksia hänen ensimmäisestä kehityksestään kaksijalkaiseksi.

Ne erittäin loogiset henkilöt, jotka puolustavat molempia näkökantoja, voivat vapaasti pitää paradoksaaliset käsityksensä. Kerran vielä käännymme ainoastaan niiden puoleen, jotka epäillen myyttien sisältävän muutakin kuin "mietiskelyä ulkoisen luonnon näkyvistä aikaansaannoksista…" ovat sitä mieltä, että on "helpompi uskoa, että nämä ihmeelliset kertomukset jumalista ja puolijumalista, jättiläisistä ja kääpiöistä, lohikäärmeistä ja kaikenlaisista hirviöistä ovat muodonmuutoksia, kuin uskoa niiden olevan keksintöä". Salainen Oppi puhuu ainoastaan tuollaisista "muodonmuutoksista" fyysisessä luonnossa samoin kuin nykyisen ihmiskuntamme muistissa ja käsityksissä. Se asettaa vastakkain nykyisen tieteen puhtaasti spekulatiiviset hypoteesit, jotka perustuvat kokemukseen ja tarkkoihin havaintoihin vain muutamalta sadalta vuodelta, ja pyhättönsä katkeamattoman tradition ja tiedon; ja pyyhkäisten pois tuon hämähäkinverkkoa muistuttavan teoriakudoksen, joka on kudottu tuskin viisituhatvuotisessa pimeydessä, jota eurooppalaiset kutsuvat "historiakseen", Vanha Tiede sanoo meille: kuulkaapa nyt minun kertomustani ihmiskunnan muistoista.

Ihmisrodut ovat syntyneet toinen toisistaan, kasvaneet, kehittyneet, vanhentuneet ja kuolleet. Niiden alarodut ja kansat ovat saman lain alaisia. Jos teidän kaikki kieltävä nykyaikainen tieteenne ja niin kutsuttu filosofianne eivät vastusta sitä, että ihmisperhe on muodostunut useista erilaisista selvästi erottuvista tyypeistä ja roduista, se johtuu siitä, että asia on kiistaton; kukaan ei rohkene väittää, etteikö englantilaisen, afrikkalaisen mustaihoisen, japanilaisen tai kiinalaisen välillä olisi ulkonaista eroa. Toisaalta useimmat luonnontieteilijät kieltävät muodollisesti, että sekarotuja ts. siemeniä kokonaan uusille roduille enää muodostuisi meidän päivinämme, vaikka tätä puolustaa hyvin perustein de Quatrefages ja jotkut muut.

Yleistä väitettämme ei kuitenkaan hyväksytä. Sanotaan, että olipa ihminen läpikäynyt minkälaisia muotoja tahansa pitkinä esihistoriallisina aikoina, muutoksia ei enää ole hänen varalleen (paitsi joitakin muunnoksia kuten nykyään) tulevaisuudessa. Tästä syystä kuudes ja seitsemäs juurirotumme ovat vain mielikuvitusta.

Tähän vastaamme jälleen: Mistä te sen tiedätte? Teidän kokemuksenne rajoittuu muutamaan tuhanteen vuoteen, vähempään kuin yhteen päivään ihmiskunnan koko iästä ja viidennen Rotumme nykyisten mantereiden ja saarien nykyisiin tyyppeihin. Kuinka voitte sanoa, mitä tulee tai ei tule olemaan? Sellainen on kuitenkin salaisten kirjojen ennustus ja niiden pettämätön esitys.

Vaikka atlantislaisen Rodun alusta on kulunut monta miljoonaa vuotta, yhä on 11.000 vuotta sitten eläneiden viimeisten atlantislaisten jälkeläisten sekoitusta arjalaisessa veressä. Tämä osoittaa kuinka valtava on yhden rodun päällekkäisyys seuraavan rodun kanssa, vaikka vanhempi rotu kadottaa luonteenpiirteitään ja ulkonaista tyyppiään ja omaksuu nuoremman rodun uusia piirteitä. Tämä on havaittavissa kaikissa sekoittuneiden ihmisrotujen muotoutumisissa. Okkulttinen filosofia opettaa, että nytkin on ihan silmiemme edessä uusi rotu ja uusia rotuja kehittymässä ja tuo muodonmuutos tapahtuu Amerikassa ja on jo hiljalleen alkanut.

Yhdysvaltojen amerikkalaiset, jotka tuskin kolmesataa vuotta sitten muodostivat puhtaan anglosaksisen yhdyskunnan, ovat jo muuttuneet eri kansaksi, ja ovat nykyään eri kansallisuuksien ja eri rotuisten avioliittojen voimakkaasta sekoituksesta johtuen miltei oma rotunsa, ei ainoastaan mentaalisesti vaan myös fyysisesti. De Quatrefages sanoo:

Jokainen sekoittunut rotu on yhtenäisenä ja vakiintuneena kyennyt toimimaan alkurotuna uusine risteytyksineen. Ihmiskunta nykyisessä tilassaan on siten muodostunut varmasti suurimmalta osalta lukuisten nykyään tuntemattomien rotujen jatkuvien risteytysten kautta.40

Siten amerikkalaiset ovat ainoastaan kolmessasadassa vuodessa muuttuneet "alkuroduksi" pro tempore, ennen kuin tulevat toiseksi, voimakkaasti kaikista nykyisistä roduista erilliseksi roduksi. He ovat lyhyesti sanottuna kuudennen alarodun siemeniä ja tulevat muutaman sadan vuoden kuluttua uusine ominaisuuksineen mitä ilmeisimmin sen rodun pioneereiksi, jonka täytyy seurata nykyistä eurooppalaista eli viidettä alarotuamme. Tämän jälkeen, noin 25.000 vuodessa, käynnistyy seitsemännen alarodun muodostuminen, kunnes luonnonmullistusten seurauksena – joiden ensimmäinen sarja on eräänä päivänä hävittävä Euroopan ja vielä myöhemmin koko arjalaisen rodun (ja siten vaikuttava kumpaankin Amerikkaan), kuten myös useimmat maat, jotka ovat suoranaisesti yhteydessä mantereemme ja saariemme rajoihin – kuudes juurirotu tulee esiintymään kierroksemme näyttämöllä. Milloin tämä tulee tapahtumaan? Ketkäpä muut kuin suuret Viisauden Mestarit tietävät, mutta he ovat aiheesta yhtä hiljaa kuin heidän yläpuolellaan korkeuksiin kohoavien vuorten lumipeitteiset huiput.

Me tiedämme vain sen, että kuudes Rotu tulee ilmestymään huomaamatta; todella niin huomaamatta, että pitkinä vuosituhansina sen edelläkävijöitä – epätavallisia lapsia, joista tulee epätavallisia miehiä ja naisia – pidetään poikkeavana lusus naturaena [luonnon leikkinä], omituisuuksina, fyysisesti ja mentaalisesti. Vasta kun he lisääntyvät ja heidän lukumääränsä tulee vuosi vuodelta suuremmaksi, he huomaavat eräänä päivänä muodostavansa enemmistön. Nykyisiä ihmisiä aletaan silloin pitää poikkeuksellisina sekasikiöinä, kunnes he vuorostaan kuolevat sukupuuttoon sivistyneistä maista, pysyen elossa vain pienissä ryhmissä saarilla – nykyisten vuorten huipuilla – missä he elelevät, degeneroituvat ja lopulta kuolevat sukupuuttoon, ehkä miljoonien vuosien kuluttua, niin kuin atsteekit, Nyam-Nyamin asukkaat ja Nīlgiri-vuorten Mūla-Kurumban kääpiökasvuiset ovat kuolemassa.

Kaikki nämä ovat jäännöksiä kerran mahtavista roduista, joiden olemassaolosta on muisto kokonaan kadonnut nykyisiltä sukupolvilta, niin kuin muisto meistä tulee häipymään kuudennen Rodun ihmiskunnan muistista. Viides Rotu elää osin samanaikaisesti kuudennen Rodun kanssa satojatuhansia vuosia, muuttuen sen mukana hitaammin kuin sen uusi seuraaja, muuttuen yhä kooltaan, yleiseltä ruumiinrakenteeltaan ja mentaalisilta kyvyiltään, aivan kuten neljäs Rotu eli limittäin arjalaisen rotumme kanssa ja kolmas atlantislaisten kanssa.

Tämän kuudennen suuren Rodun muodostusprosessin täytyy kestää läpi koko kuudennen ja seitsemännen alarodun (ks. edellä olevaa kuvaa viidennen Rodun sukupuusta). Mutta viidennen mantereen viimeiset jäännökset eivät häviä ennen kuin jonkin ajan kuluttua uuden Rodun syntymästä, kun toinen ja uusi asuinpaikka, kuudes manner, tulee nousemaan uusista vesistä maapallon pinnalle vastaanottaakseen uudet muukalaiset. Sinne muuttavat myös ja asettuvat asumaan kaikki ne, jotka ovat onnellisesti säästyneet yleiseltä tuholta. Milloin tämä tapahtuu – kuten edellä sanottiin – se ei ole kirjoittajan tiedossa. Mutta kuten ei luonto etene äkkinäisin hyppäyksin eikä ihminenkään muutu äkkiä lapsesta aikuiseksi, niin lopullista luonnonmullistusta edeltävät monet pienemmät vajoamiset ja tuhot tulvien ja tulivuorten purkausten muodossa.

Amerikan vyöhykkeellä nyt asuvan rodun sydän tulee sykkimään voimakkaasti voitonriemusta, mutta amerikkalaisia ei enää ole olemassa eikä eurooppalaisia, kun alkaa kuudes Rotu, joka tulee nyt muodostumaan uudeksi roduksi ja moniksi uusiksi kansoiksi. Viides ei silti vielä kuole, vaan säilyy jonkin aikaa: eläen samanaikaisesti uuden Rodun kanssa satojatuhansia vuosia se tulee muuttumaan sen mukana – hitaammin kuin uusi seuraajansa – yhä muuttuen täysin mentaalisesti, yleiseltä ruumiinrakenteeltaan ja kooltaan. Ihmiskunta ei kuitenkaan enää kasva jättiläiskokoiseksi niin kuin lemurialaiset ja atlantislaiset, sillä kun neljännen Rodun kehitys vei tämän rodun fyysisine kehityksineen aineellisuuden aallonpohjaan, niin nykyinen Rotu on nousevalla kaarellaan, ja kuudes Rotu tulee kasvamaan nopeasti aineellisuuden ja jopa lihan kahleistaan.

Uuden maailman – joka on paljon vanhempi kuin vanha maailmamme, minkä ihmiset ovat myös unohtaneet –, Pātālan (antipodien eli alemman maailman, kuten Amerikkaa kutsutaan Intiassa), ihmiskunnan tehtävänä ja karmana on kylvää siemenet alkavalle, uljaammalle ja paljon loistavammalle Rodulle kuin mikään niistä jotka tunnemme nykyään. Aineellisuuden kierroksia tulevat seuraamaan henkisyyden ja täysin kehittyneen mielen kierrokset. Historian ja rotukehityksen vastaavuuden lain perusteella tulevan ihmiskunnan enemmistö tulee muodostumaan loistavista adepteista. Ihmiskunta on syklisen kohtalon lapsi, eikä kukaan sen yksilöistä voi välttää tiedostamatonta tehtäväänsä eli vapautua taakasta, joka sillä on yhteistyössä luonnon kanssa. Niinpä ihmiskunta tulee rotu rodulta suorittamaan sille kuuluvan kierroksellisen pyhiinvaelluksensa. Ilmastot tulevat muuttumaan ja ovat jo alkaneet muuttua, ja jokaisessa trooppisessa vuodessa,41 putoaa yksi alarotu pois vain synnyttääkseen toisen korkeamman rodun nousevalla jaksolla, samalla kun joukko vähemmän onnistuneita – luonnon epäonniset – häviää, kuten jotkut yksilötkin ihmisperheestä, jälkeäkään jättämättä.

Tällainen on KARMAN LAIN johtama luonnon kulku, luonnon, joka on aina oleva ja aina tuleva. Sillä erään viisaan sanoin, jotka vain harvat okkultistit tuntevat: "NYKYISYYS ON MENNEISYYDEN LAPSI; TULEVAISUUS SYNTYY NYKYISYYDESTÄ. JA SILTI, OI NYKYINEN SILMÄNRÄPÄYS, ETKÖ TIEDÄ, ETTEI SINULLA OLE VANHEMPIA ETKÄ SINÄ VOI SAADA LASTA; ETTÄ SINÄ OLET AINA SYNNYTTÄVÄ VAIN ITSESI? ENNEN KUIN OLET EDES ALKANUT SANOA ’MINÄ OLEN EDELLISEN SILMÄNRÄPÄYKSEN JÄLKELÄINEN, MENNEISYYDEN LAPSI’, SINÄ OLET JO ITSE TULLUT TUOKSI MENNEISYYDEKSI. ENNEN KUIN LAUSUT VIIMEISEN TAVUN, KATSO, SINÄ ET ENÄÄ OLE NYKYISYYDESSÄ VAAN TOSIASIALLISTI TULEVAISUUDESSA. SITEN MENNEISYYS, NYKYISYYS JA TULEVAISUUS, AINA ELÄVÄ KOLMINAISUUS, OVAT YHDESSÄ – ABSOLUUTIN MAHĀMĀYĀ ON."


SATYĀN NĀSTI PARO DHARMAH

 

Totuus on uskontoja korkeampi

 

H. P. Blavatsky, Salainen Oppi, II osa
[The Secret Doctrine, vol. II, Preliminary notes, s. 1-12
& Conclusion, 437-446]
[Vuoden 1917 painos: Ennakkohuomautuksia, 1-20 &
Loppulause, 465-474]
Suomennos Pirkko Carpelan

Sarjan muut osat ovat:

Salainen Oppi, I osa, Johdanto, s. 29-50, joka on ilmestynyt v. 2002 uutena käännöksenä H. P. Blavatsky,
Salainen Oppi I osa, Johdanto ja Dzyanin kirjan runot, 51 sivua
Salainen Oppi, I osa, yhteenveto, s. 285-313.


 

1 [Vaikka koko universumin ulkomuoto on rajattomien muutosten alainen, se pysyy kuitenkin aina samana. – Spinozan kirjeet, lxiv.]

2 Katsokaa Genesis, 2:19. Adam [ihminen] luodaan jakeessa 7, ja jakeessa 19 sanotaan: "Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen [Adamin] luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi." Ihminen siis luotiin ennen eläimiä; sillä 1. luvussa mainitut eläimet ovat eläinradan merkkejä, kun taas ihminen, "mies ja vaimo", ei ole ihminen, vaan sefirotien joukko, voimiA eli enkeleitä, "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi" [1:27]. Adamia, ihmistä, ei ole tehty tuon kuvan mukaan eikä raamatussa niin väitetäkään. Lisäksi toinen Adam on esoteerisesti seitsikko, joka edustaa seitsemää ihmistä eli oikeammin ihmisryhmää. Sillä ensimmäinen Adam – Kadmon – on kymmenen sefirotin yhdistelmä. Näistä ylempi kolmio pysyy arkkityyppisessä maailmassa tulevana "kolminaisuutena", kun taas seitsemän alempaa sefirotia luo ilmenneen aineellisen maailman; ja tämä seitsikko on toinen Adam. Genesis ja ne mysteerit, joiden pohjalta se sepitettiin, tulivat Egyptistä. Genesiksen ensimmäisen luvun "Jumala" on logos, ja toisen luvun "Herra Jumala" on luovat Elohim, alemmat voimat.

3 Näin sanoo Poimander: "Tämä on mysteeri, joka on ollut tähän päivään asti salattu. Luonto, johon taivaallinen ihminen [elohim eli dhyānit] oli liittynyt, synnytti ihailtavimman ihmeen… Seitsemän ihmistä, seitsemän hallitsijan luonnon mukaan, miehis-naisellisia [hermafrodiitteja]" – eli pitrien eli elohimien seitsemän joukon mukaan, jotka heijastivat itsestään eli loivat hänet. Tämä on aivan selvää, mutta katsokaamme silti, miten nykyajan teologimme, älykkäinä ja oppineina pidetyt miehet, tulkitsevat tämän. John David Chambersin toimittamassa teoksessa The Theological and Philosophical Works of Hermes Trismegistus, Christian [?] Neoplatonist (Oriel College, Oxford, s. 9) kääntäjä ihmettelee, "mitä nämä seitsemän ihmistä tarkoittavat?" Hän ratkaisee pulman päättelemällä, että koska "alkuperäinen malli-ihminen [Genesiksen 1. luvun Adam-Kadmon] oli miehis-naisellinen… seitsemän… voi merkitä... Genesiksessä mainittuja myöhempiä patriarkkoja". Todella teologinen tapa Gordionin solmun katkaisemiseksi!

4 Chaldean Account of Genesis.

5 Tri A. H. Sayce, Hibbert Lectures, 1887, s. 372-373; A. Franck, La Kabbale, s. 205; Siphra di-Tseniutha, alkukappaleet.

6 Sayce, main. teos, s. 313.

7 Koska nykyään väitetään, että kaldealaiset taulut, jotka esittävät allegorisen kuvauksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja vedenpaisumuksesta, jopa Babelin tornin tarusta, kirjoitettiin "ennen Mooseksen aikaa" (ks. G. Smith, Chaldean Account of Genesis), niin kuinka näin ollen Mooseksen kirjoja voidaan pitää Jumalan ilmoituksena? Ne ovat vain saman kertomuksen myöhempi toisinto.

8 Philosophumena, V, 7; M. E. Millerin painos (Oxford, 1851), s. 98, 108.

9 Ks. XVI luku, "Adam-Aatami, s. 480 eteenpäin.

10 Tässä kirjassa käytetään Aadamista muotoa Adam. – Suom. toim.

11 Siphradi-Tseniutha.

12 S. 86.

13 Plinius, Hist. Nat., IV, xii, 73, 74, 75; Strabon, Geogr., X, ii, 17, 19; I, iii, 4; Herodotos, History, k. VII, 108, 129; Pausanias, Itinerary [Matkakertomus], k. VII (Achaia), iv, 3. [Boris de Zirkoffin toimittamassa S.O:n painoksessa sanotaan, ettei näissä viitteissä ole mitään mainintoja Samothraken vedenpaisumuksesta. – Suom. toim.]

14 G. Smith, Chaldean Account of Genesis, s. 82.

15 Vendīdād, farg. I, 3.

16 "Alkuperäisellä" me tarkoitamme "Amshāspendia", jota sanotaan "Zarathustraksi, Yiman tekemän Vāran herraksi ja hallitsijaksi tuossa maassa". Oli useita zarathustroja eli zartushteja, yksin Dabistanin luetellessa kolmetoista; mutta nämä kaikki olivat tuon ensimmäisen jälleensyntymiä. Viimeinen Zoroaster oli Azarekshin tulitemppelin perustaja ja hän kirjoitti ne alkuperäistä pyhää magiauskontoa käsittelevät teokset, jotka Aleksanteri tuhosi.

17 Intiassa sitä sanotaan Brahmān päiväksi.

18 X, 86. ["Niin lähellä ovat yön ja päivän tiet."]

19 Ks. K. H. W. Völcker, Mythische Geographie der Griechen und Römer, s. 145-170.

20 Mythical Monsters, s. 47.

21 On kuitenkin muistettava, että Wallace ei hyväksy Sclaterin aatetta vaan vastustaa sitä. Sclater olettaa maan tai mantereen aiemmin yhdistäneen Afrikan, Madagascarin ja Intian (mutta ei Australiaa ja Intiaa); ja A. R. Wallace osoittaa teoksissaan Geographical Distribution of Animals [s. 59 eteenp.] ja Island Life, että sellaisen maan olettaminen on täysin aiheetonta väitetyin eläintieteellisin perustein. Mutta hän myöntää kyllä, että Intia ja Australia ovat varmasti olleet paljon lähempänä keskenään, ja tämä koskee niin kaukaista aikaa, että se oli "ainakin ennen tertiäärikautta". Eräässä kirjeessään hän sanoo, että "tälle otaksutulle maalle ei ole annettu mitään nimeä". Kuitenkin tuo maa oli olemassa ja tietenkin ennen tertiäärikautta, sillä Lemuria (jos hyväksymme tämän nimen kolmannelle maanosalle) oli hävinnyt ennen kuin Atlantis täysin kehittyi, ja Atlantis oli vajonnut ja sen pääosat kadonneet ennen mioseenikauden loppua.

22 Ks. Esoteric Buddhism.

23 Jälleen yksi "yhteensattuma":
"Nykyään on todistettu, että geologisina lähiaikoina tämä Pohjois-Afrikan alue oli todella Espanjaan kuuluva niemimaa ja että sen Afrikkaan liittymiseen vaikutti pohjoisessa Gibraltarin repeämä ja etelässä maan kohoaminen, mistä oli seurauksena Sahara. Tämän aikaisemman Saharan meren rannikoista ovat yhä merkkeinä kuoret, jollaisia on Välimeren rannoilla elävillä kotiloilla." (Prof. Oscar Schmidt, Doctrine of Descent and Darwinism, s. 224.)

24 Osa III, folio 10a.

25 A. Winchell, geologian professori, World-Life, s. 369.

26 Charles Gould, Tasmanian edesmennyt geologian tutkija, kirjassa Mythical Monsters, s. 84.

27 Sir Charles Lyellin, jonka ansioksi luetaan tertiäärikauden kolmea alaosastoa tarkoittavien "onnistuneiden sanojen eoseeni, mioseeni ja plioseeni keksiminen", olisi kyllä pitänyt määritellä "luomuksilleen" edes likimääräinen pituus. Mutta kun hän jätti näiden kausien keston asiantuntijoiden arvioitavaksi, on tuon onnistuneen ajatuksen tuloksena vain mitä suurin hämminki ja sekaannus. Tuntuu lähes toivottomalta tehtävältä esittää tueksi edes yhtä numerosarjaa jostakin teoksesta ilman vaaraa, että huomaakin sen tekijän muuttaneen sen jossain aikaisemmassa tai myöhemmässä teoksessaan. Sir W. Thomson, eräs aikansa kaikkein huomattavimpia auktoriteetteja, on muuttanut mielipidettään puoli tusinaa kertaa auringon iästä ja maankuoren jähmettymisestä. Thomsonin ja Taitin teoksessa Natural Philosophy sanotaan, että ainoastaan 10 miljoonaa vuotta olisi kulunut siitä, kun maapallon lämpötila salli kasviston esiintymisen (liite D ynnä seur.; myös Trans. Roy. Soc. Edinb., XXIII, i, 157, 1862, missä 847 peruutetaan). Darwin sanoo Sir William Thomsonin arvion olevan "vähintään 98 ja korkeintaan 200 miljoonaa vuotta maankuoren jähmettymisestä". (Ks. Ch. Gould) Samassa teoksessa (Nat. Phil.) mainitaan kuluneeksi 80 miljoonaa vuotta kuorettumisen alkamisesta nykyiseen maailman tilaan asti. Ja viimeisessä esitelmässään (1887), kuten toisaalla osoitetaan, Thomson selittää, että aurinko ei ole vanhempi kuin 15 miljoonaa vuotta! Croll taas perustaa väitteensä auringonlämmön ikärajoista Thomsonin aiemmin määrittelemien lukujen mukaan ja laskee kambrikauden alkaneen 60 miljoonaa vuotta sitten. Tämä on toivotonta eksaktia tietoa kaipaaville. Esittäköönpä okkulttinen tiede siis minkälaisia lukuja tahansa, ne saavat varmasti tukea joltakulta nykyajan tiedemieheltä, jota pidetään auktoriteettina.

28 Ks. Proceedings, Royal Society, London, vol. XXVIII, s. 282.

29 Salaisesta Opista on ilmestynyt I ja II osa Blavatskyn eläessä. A. Besant kokosi hänen kirjallisesta jäämistöön III osan, joka on ilmestynyt suomeksi viitenä monisteena ja tullaan julkaisemaan tulevaisuudessa yhtenä teoksena. Salaisen Opin IV osa ei koskaan ilmestynyt. – Suom. toim.

30 Käytämme sanaa historiallinen, sillä vaikka historioitsijat ovat kutistaneet mielettömästi ajanjaksoja, jotka erottavat tietyt tapahtumat meidän päivistämme, siitä huolimatta ne kuuluvat historiaan heti kun ne tunnetaan ja hyväksytään. Siten Troijan sota on historiallinen tapahtuma, ja vaikka sen ajankohdaksi on määritelty vähemmän kuin 1.000 vuotta eKr., se on kuitenkin lähempänä 6.000 kuin 5.000 vuotta eKr.

31 On historiallinen tosiasia, että Sankhuniaton – vanhempien foinikialaisten kaupunkien arkistoista löydettyjen vuosikirjojen ja valtion asiakirjojen perusteella – laati ja kirjoitti foinikialaisin kirjoitusmerkein täydellisen selostuksen heidän uskonnostaan v. 1250 eKr.

32 Prof. R. Virchow, Schliemannin Ilioksen liitteestä, s. 683-684, Murray 1880.

33 Gosse kirjoittaa hänestä: "Hänet haukuttiin täysin kerettiläiseksi ja epäuskottavaksi, kestämättömän luonnonhistorian tekijäksi ja väärien tieteellisten tosiasioiden keksijäksi." (Romance of Natural History, 2. sarja, s. 227.)

34 Popular Science Monthly, vol. X, No. 60, huhtikuu 1877, s. 675-678.

35 Tri Cover kirjoittaa: "Tuo kuuluisa washingtonilainen lintu oli myytti. Joko Audubon erehtyi tai, niin kuin jotkut ovat valmiit vahvistamaan, hän valehteli."

36 Mythical Monsters, johdanto, s. 10-11.

37 Sama, s. 13, alahuomautus.

38 Jo heinäkuussa 1888, jolloin tämän teoksen käsikirjoitukset olivat vielä kirjoituspöydälläni ja Salainen Oppi oli täysin tuntematon maailmalle, se oli leimattu minun aivojeni tuotteeksi eikä miksikään muuksi. Näin imartelevasti (Amerikan) Evening Telegraph viittasi tähän vielä julkaisemattomaan teokseen julkaisussaan 30.6.1888: "Heinäkuun kiehtovien uutuuksien joukossa on Mme Blavatskyn uusi teosofinen kirja…(!) SALAINEN OPPI…. Mutta vaikka hän voi liidellä brahmalaiseen tietämättömyyteen…[!?]… ei ole mitään todistetta siitä, että kaikki mitä hän sanoo on totta." Ja kun kerran tällainen ennakkoluuloinen tuomio annettiin väärin tiedoin, että kirjani oli ilmestynyt ja että arvostelija oli lukenut sen, mitkä kummatkaan seikat eivät pitäneet paikkaansa, niin nyt kun kirja on sitten julkaistu, on arvostelijan pysyttävä ensimmäisessä lausunnossaan, olkoonpa se oikea tai ei, ja täydennettävä sitä luultavasti vielä murhaavammalla kritiikillä.

39 Lectures on the Science of Language (1874), s. 164.

40 [The Human Species, s. 274.]

41 Tämä tarkoittaa sideeristä vuotta eli 25.868 vuotta. – Suom. toim.


H. P. Blavatsky
SALAINEN OPPI
I osa - maailman synty
JOHDANTO JA
DZYANIN KIRJAN RUNOT

51 sivua 7,5 euroa
kustantanut Pirkko Carpelan

MYYNTI: T:mi Mirjam Aho, Uudenmaankatu 33, 00100 Helsinki
Kirjakauppa Aatma, Et. Rautatienkatu 16, 00100 Helsinki, s-postiosoite: - - -
pirkko.carpelan@pp.nic.fi
 


 

Etusivu

Teosofia

H. P. Blavatsky

Salainen Oppi