Hunnuton Isis - sisällysluettelo, laatinut Boris de Zirkoff

TIEDE

JOHDANTO

ALKUSANAT

HUNNUN EDESSÄ

Nykytieteen ja -teologian dogmaattiset olettamukset

Platonin filosofia tarjoaa ei-kenenkään-maan

Katsaus antiikin ajan filosofisiin järjestelmiin

Aakkosellinen sanasto tässä kirjassa käytetyistä termeistä

Erään syyrialaisen käsikirjoituksen kohta Simon Maagikosta

1. LUKU VANHOJA ASIOITA UUSIN NIMITYKSIN

Itämainen kabbala

Nykyiset tutkimukset tukevat vanhoja traditioita

Ihmiskunnan kehitys jakautuu kierroksiin

Muinaisajan salainen tiede

Vedojen korvaamaton arvo

Juutalaisten pyhien kirjojen käännösvirheet

Magiaa on aina pidetty jumalaisena tieteenä

Magian adeptien saavutuksia ja heidän nykyisten herjaajiensa olettamuksia

Ihmisen kuolemattomuuden kaipuu

2. LUKU ILMIÖITÄ JA VOIMIA

Yhteiskunnan orjuuttava vaikutus

Tiedemiesten ennakkoluuloisuus ja fanaattisuus

Psyykkiset ilmiöt ahdistavat heitä

Kadonneet taidot

Ihmisen tahto, voimien mestari-voima

Ranskalaisten tiedemiesten pinnallisia yleistyksiä

Mihin luokitellaan mediumistiset ilmiöt

Niiden suhde rikoksiin

3. LUKU SOKEITTEN SOKEAT JOHTAJAT

Huxleyn periytymisoppi Orohippoksesta

Comte, hänen järjestelmänsä ja oppilaansa

Lontoon materialistit

Lainavaatteita

Ulkokohtaisen maailmankaikkeuden emanoituminen sisäkohtaisesta

4. LUKU PSYYKKISIÄ ILMIÖITÄ KOSKEVIA TEORIOITA

De Gasparinin teoria

Thuryn teoria, Des Mousseaux'n ja de Mirvillen teoriat

Babinet'n teoria ja Houdinin teoria

Tri Rayerin ja Jobert de Lamballen teoriat

"Tiedostamaton aivotoiminta" ja "tiedostamaton vatsastapuhuminen" ...

Crookesin teoria

Faradayn teoria ja Chevreulin teoria

Vuoden 1876 Mendelejeffin toimikunta

Sielullinen sokeus

5. LUKU EETTERI ELI "ASTRAALIVALO

Yksi alkuvoima mutta monta korrelaatiota

Tyndall välttyy täpärästi suurelta keksinnöltä

Ihmeen mahdottomuus

Periaineen luonne

Eräitten muinaisten myyttien tulkinta

Fakiirien esityksiä

Evoluutio hindulaisessa vertauskuvastossa

6. LUKU PSYKOFYYSISIÄ ILMIÖITÄ

Kiitollisuudenvelkamme Paracelsukselle

Mesmerismi - sen alkuperä, vastaanotto ja kehitysmahdollisuudet

Psykometria

Aika, avaruus, ikuisuus

Energiansiirto näkyvästä näkymättömään universumiin

Crookesin kokeet ja Coxin teoria

7. LUKU ELEMENTIT, ELEMENTAALIT JA ELEMENTAARIT

Veto- ja työntövoiman yleismaailmallisuus kaikissa luomakunnissa

Psyykkisten ilmiöiden riippuvuus fyysisestä ympäristöstä

Siamissa tehtyjä havaintoja

Musiikin käyttö hermostollisissa häiriötiloissa

"Maailmansielu" ja siinä piilevät potentiaalisuudet

Henkiparantaminen kosketuksen avulla ja henkiparantajat

"Diakka" ja Porfyrioksen pahat demonit

Sammumaton lamppu

Nykyinen tietämättömyys elämänvoimasta

Voimakorrelaatioteorian korkea ikä

Magiaan uskomisen yleismaailmallisuus

8. LUKU MUUTAMIA LUONNON MYSTEEREITÄ

Vaikuttavatko planeetat ihmisen kohtaloon

Eräs merkillinen katkelma Hermeksen esityksestä

Aineen rauhattomuus

Muuan vanha ennustus on täyttynyt

Planeettojen ja kasvien välisiä vastaavuuksia

Hindulaista tietoa värien ominaisuuksista

"Yhteensattumat" ovat nykytieteen yleislääke

Kuu ja vuorovesi

Kulkutaudin kaltaisia henkisiä ja moraalisia häiriötiloja

Panteonien jumalat ovat vain luonnonvoimia

Todisteita Pythagoraan maagisista voimista

Eetteriavaruuden näkymättömät rodut

Buddhalaisuuden "neljä totuutta"

9. LUKU SYKLISIÄ ILMIÖITÄ

"Nahkavaatteet" -ilmauksen merkitys

Luonnonvalinta ja sen seuraukset

Egyptiläinen "välttämättömyyden ympyrä"

Aadamia edeltäneitä rotuja

Hengen laskeutuminen aineeseen

Ihmisen kolminainen luonne

Olemassaolon asteikon alimmat olennot

Tarkka kuvaus elementaaleista

Prokloksen mielipiteitä ilman olennoista

Elementaalien erilaisia nimityksiä

Swedenborgilaisia näkemyksiä sielun kuolemasta

Maahan sidottuja ihmissieluja

Epäpuhtaat meediot ja heidän "oppaansa"

Psykometria tieteellisen tutkimuksen apuna

10. LUKU SISÄINEN JA ULKOINEN IHMINEN

Isä Felix syyttää tiedemiehiä

"Tuntematon"

Kokeilijan suorittaman voimien nostattamisen vaarat

Laret ja lemuret

Hindujen temppelien salaisuudet

Reinkarnaatio

Noituus ja noidat

Pyhä soma-haltiotila

Eräiden "varjojen" haavoittuvuus

Klearkhoksen koe nukkuvalla nuorukaisella

Tekijä todistamassa maagista koetta Intiassa

Cévennois'n tapaus

11. LUKU PSYKOLOGISIA JA FYYSISIÄ IHMEITÄ

Ihminen voi saavuttaa haavoittumattomuuden

Tahdonvoiman kohdistaminen

Tunnottomuus käärmeen myrkylle

Käärmeiden lumoaminen musiikilla

Teratologisten ilmiöiden käsittelyä

Psykologian alue tunnustetaan tutkimattomaksi

Berzeliuksen lohduton haikeus

Joen muuttuminen vereksi on kasvikunnasta johtuva ilmiö

12. LUKU "YLITSEKÄYMÄTÖN KUILU"

Tiedemiehet tunnustavat tietämättömyytensä

Nihilismin panteoni

Tulen kolminainen koostumus

Vaiston ja järjen määrittely

Jainalaisten hindujen filosofia

Lemprièren tahallista vääristelyä

Ihmisen astraalinen sielu ei ole kuolematon

Buddhan reinkarnaatio

Maagiset tiibettiläiset kuvat kuusta ja auringosta

Vampyyri-ilmiöiden selitys

Bengalilaista taikuutta

13. LUKU TOSIASIOITA JA KUVITELMIA

Talismanien perinpohjainen selitys

Selittämättömiä mysteerioita

Maaginen koe Bengalissa

Chibh Chondorin yllättävät taidonnäytteet

Intialainen nuorallakiipeämistemppu on harhakuva

Haudattujen fakiirien virvoittaminen

Valekuoleman rajat

Mediumisuus on adeptiuden täydellinen vastakohta

Mitä ovat "materialisoituneet henget"?

Shudaala-Maadan

Levitaation pohdiskelua

Eliksiiri ja alkahest

14. LUKU EGYPTILÄINEN VIISAUS

Egyptiläisten alkuperä

Mahtavat konerakennelmat

Faaraoiden muinainen maa

Niilin muistomerkkien korkea ikä

Sodan ja rauhan taitoja

Meksikolaisia myyttejä ja raunioita

Yhtäläisyyksiä Egyptin kanssa

Mooses, Osiriksen pappi

Siamin raunioiden antamat opetukset

Egyptiläinen tau-risti Palenquessa

15. LUKU INTIA, ROTUMME KEHTO

"Salaisen opin" hankkiminen

Erään paalilaisen oppineen kaksi pyhäinjäännöstä

Hindujen tarkasti vartioimat yksinoikeudet

Lydia Maria Childin ajatuksia fallossymboliikasta

Vedojen ja Manun ikä

Perimätietoja vedenpaisumusta edeltäneistä roduista

Atlantis ja sen kansat

Perulaisia pyhäinjäännöksiä

Gobin autiomaa ja sen salaisuudet

Tiibettiläisiä ja kiinalaisia legendoja

Maagikko auttaa luontoa, ei estä sitä

Intia jätti jälkipolville perinnöksi filosofian, uskonnon, taiteet ja tieteet

 

USKONTO

ESIPUHE

Rva Elizabeth Thompson ja paronitar Burdett-Coutts

1. LUKU KIRKKO: MISSÄ SE ON?

Tilastotietoja kirkosta

Katoliset "ihmeet" ja spiritistiset "ilmiöt"

Kristillisten ja pakanallisten uskomusten vertailua

Kristillisen papiston harjoittama magia ja noituus

Vertaileva teologia, uusi tiede

Itämaisia perimätietoja Aleksandrian kirjastosta

Rooman paavit ovat hindulaisten brahmaatmojen jäljittelijöitä

Kristilliset dogmit on johdettu pakanallisesta filosofiasta

Kolminaisuusoppi on pakanallista alkuperää

Gnostikkojen ja kirkkoisien välisiä kiistoja

Kristinuskon veriset aikakirjat

2. LUKU KRISTITTYJEN RIKOKSET JA PAKANOIDEN HYVEET

Katariina Medicin noituus

Papiston okkultiset taidot

Noitien polttaminen ja inkvisition tuomitsemat lapset

Valehtelevia katolisia pyhimyksiä

Intian ja Kiinan lähetyssaarnaajien perättömät väitteet

Katolisen papiston rienaavat temput

Paavali oli kabbalisti

Pietari ei perustanut Rooman kirkkoa

Pakanallisten hierofanttien ankara elämäntapa

Muinaisten "mysteerien" ylevyys

Jacolliot'n kertomus hindulaisista fakiireista

Kristillinen vertauskuvasto on johdettu pakanallisesta falloksenpalvonnasta

Hindujen oppi pitreistä

Brahmalainen yhteydenpito henkiin

Harjoittamattoman mediumismin vaarat

3. LUKU ALKUKRISTITTYJEN JAKAUTUMINEN

Alkukristillisyyden ja buddhalaisuuden välinen yhtäläisyys

Pietari ei koskaan käynyt Roomassa

"Nasiirin" ja "nasarealaisen" merkitys

Oikeus kastamiseen saatu muualta

Onko Zoroaster yleisnimi?

Jeesuksen Pythagoralaiset opetukset

Ilmestyskirja on kabbalistinen

Muutamat varhaiskristityt ja pakanalliset filosofit pitivät Jeesusta adeptina

Oppi vaihdoksesta

Jumalan inkarnoitumisen merkitys

Gnostikkojen opinkappaleet

"Kerettiarkka" Marcionin aatteet

Manun säännöt

Jehova sama kuin Bakkus

4. LUKU ITÄMAISET MAAILMANSYNTYOPIT JA RAAMATUN AIKAKIRJAT

Pentateukin ristiriidat

Intialaisen, kaldealaisen ja ofilaisen järjestelmän vertailu

Keitä olivat ensimmäiset kristityt?

Khristos ja Sophia-Akhamooth

Jeesuksen salainen oppi

Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Jumala

Uuden testamentin kertomukset ja hindujen legendat

"Logoksen" ja "Kristuksen" muinainen alkuperä

Neitsyenpalvonnan vertailua

5. LUKU KABBALAN MYSTEERIT

Ain-Sof ja Sefiirooth

Alkuaikainen viisaus-uskonto

Genesis on kokoelma Vanhan maailman legendoja

Kabbalan Kolminaisuus

Gnostilainen ja nasarealainen järjestelmä verrattuna hindujen myytteihin

Hesekielin kirjan kabbalismi

Kertomus Jairuksen tyttären henkiinherättämisestä löytyy Krishnan elämänkerrasta

Varhaisten kirkkoisien epäluotettavat opetukset

Heidän vainomielisyytensä

6. LUKU BUDDHALAISUUDEN ESOTEERISET OPIT PARODIANA KRISTINUSKOSSA

Kuinka Nikean kirkolliskokous teki päätöksensä

Hypatian murha

Vishnun kala-vertauskuvan alkuperä

Kabbalistinen maailmansyntyoppi

Hindulaista ja kaldealais-juutalaista järjestelmää esittävät kaaviot

Vishnun kymmenen myyttistä avataaraa

Paavali opetti ihmisen olevan kolminainen

Sokrateen ja Platonin näkemyksiä sielusta ja hengestä

Todellinen buddhalaisuus, mitä se on

7. LUKU VARHAISET KRISTILLISET HARHAOPIT JA SALASEURAT

Nasarealaiset, ofilaiset ja nykyajan druusit

IAOO (ILW) -sanan alkuperä

Egyptin "Hermeksen Veljet"

Nirvaanan todellinen merkitys

Jaina-lahko

Kristityt ja krestityt

Gnostikot ja heidän parjaajansa

Buddha, Jeesus ja Apollonios Tyanalainen

8. LUKU JESUITISMI JA VAPAAMUURARIUS

Zohar ja rabbi Simon

Jesuiittojen veljeskunta ja sen suhde eräisiin vapaamuurariveljeskuntiin

Sen jäsenille sallitut rikokset

Jesuiittojen ja pakanallisten moralistien periaatteiden vertailua

Egyptiläisessä Kuolleitten kirjassa esitetty ihmisen kolminaisuus

Vapaamuurarius ei ole enää esoteerista

Kirkon toimeenpanema temppeliherrojen vaino

Vapaamuurarien salaiset kirjoitusmerkit

Jehovah ei ole "Lausumaton Nimi"

9. LUKU VEDAT JA RAAMATTU

Lähes kaikki myytit pohjautuvat johonkin perustotuuteen

Pythagoralainen oppi lukujen voimista

Ikivanhat Vedat

Kristittyjen sapatin alkuperä

Genesiksen "päivät" ja Brahmaan "päivät"

Ihmisen lankeemus sekä vedenpaisumus hindulaisissa kirjoissa

Ikivanha Mahaabhaarata

Olivatko muinaiset egyptiläiset arjalaista rotua?

Samuel, Daavid ja Salomo ovat myyttisiä hahmoja

Nooan arkin vertauskuvallisuus

Patriarkat ja eläinradan merkit ovat yhteneviä

Raamatun kaikki legendat ovat universaalista historiaa

10. LUKU MYYTTI PAHOLAISESTA

Kirkko tunnustaa paholaisen virallisesti

Saatana, pappisvallan tuki ja turva

Saatanan ja egyptiläisen Typhonin yhtenevyys

Hänen suhteensa käärmeenpalvontaan

Jobin kirja ja Kuolleitten kirja

Hindujen paholainen on metafyysinen abstraktio

Saatana ja helvetin ruhtinas Nikodeemuksen evankeliumissa

11. LUKU TULOKSIA BUDDHALAISUUDEN JA KRISTINUSKON VERTAILUSTA

Filosofian aikakausi ei synnyttänyt ateisteja

Kolmen Vapahtajan legendat

Kristillinen sijaissovitusoppi on epälooginen

Miksi lähetyssaarnaajat epäonnistuivat buddhalaisten ja brahmalaisten käännyttämisessä

Buddha ja Jeesus eivät jättäneet kirjallisia muistiinpanoja

Uskonnon suurimmat mysteeriot Bhagavad-Giitaassa

Uudestisyntymisen merkitys on selitetty Satapatha-Brahmaanassa

Veren uhraamisen selitys

Kristilliset lähetyssaarnaajat turmelevat Intian

Raamatun aitous osoitettu kehnommin kuin minkään muun pyhän kirjan

Intialaiset silmänkääntäjät osoittavat tuntevansa fysiikkaa ja kemiaa

12. LUKU PÄÄTELMIÄ JA ESIMERKKEJÄ

Perusväittämien lyhyt kertaus

Sielun ja hengen tietäjänkyvyt

Nk. henkikäsi-ilmiö

Meedioiden ja adeptien välinen ero

Englantilaisen suurlähettilään ja erään jälleensyntyneen Buddhan keskustelu

Apotti Hucin kertomus erään laman astraaliruumiin lentämisestä

Buddhalaisten lamaluostareiden magiakoulut

Hindulaiset toodat, tuntematon rotu

Fakiirien ja yogien tahdonvoima

Fakiirit kesyttävät villipetoja

Kirjoittaja kertoo kuinka muuan shamaani kutsui esiin elävän ihmisen hengen

Jesuiitta-Isä harjoittaa noituutta hengittämällä

Miksi magian tutkimusta on lähes mahdotonta toteuttaa Euroopassa

Päätössanat


H. P. Blavatsky

Hunnuton Isis — poimintoja

– – –

Kristillinen pappi julistaa: "On olemassa persoonallinen Jumala ja on olemassa persoonallinen paholainen! Kirottu olkoon, joka uskaltaa kieltää tämän!"

"Ei ole mitään persoonallista Jumalaa lukuun ottamatta harmaata aivoainettamme", vastaa materialisti halveksivasti. "Eikä ole mitään paholaista. Pidettäköön kolminkertaisena idioottina sellaista joka uskoo toisin."

Okkultistit ja todelliset filosofit eivät taas välitä kummastakaan näistä kahdesta taistelevasta osapuolesta vaan pitävät kiinni omista tutkimuksistaan. Kukaan heistä ei usko taikauskon synnyttämään järjettömään, kiivaaseen ja oikukkaaseen Jumalaan, mutta jokainen heistä uskoo hyvään ja pahaan. Inhimillinen älymme, rajallisen mielemme (mind) emanaatio, sädehdys, ei varmastikaan pysty käsittämään jumalaista järkeä, loputonta ja rajatonta entiteettiä, tosiolevaa. Ja ankarien logiikan lakien mukaan ei ole olemassa mitään, mikä ylittäisi ymmärryskykymme ja jäisi aisteiltamme käsittämättömäksi. Tässä suhteessa rajallinen äly on samaa mieltä tieteen kanssa ja väittää: "Ei ole mitään Jumalaa." Mutta toisaalta egomme, minuutemme, joka elää meistä riippumattomana, ajattelee ja tuntee katoavaisen ruumiimme sisällä, ei ainoastaan usko vaan tietää, että luonnossa on Jumala, sillä ainoa ja voittamaton kaiken luoja elää meissä yhtä hyvin kuin me elämme hänessä. Ei mikään dogmaattinen uskonkappale tai eksakti tiede pysty hävittämään kokonaan tuota intuitiivista tunnetta ihmisen sisällä, kun hän on sen kerran todellistanut itsessään.

Ihmisluonto muistuttaa universaalia luontoa kammotessaan tyhjyyttä. Se kaipaa vaistomaisesti korkeimman voiman olemassaoloa. Ilman Jumalaa kosmos tuntuisi hänestä vain sieluttomalta ja kuolleelta ruumiilta. Koska kiellettiin etsimästä sitä sieltä, mistä sen jälkiä voisi löytää, kammottava tyhjyys täytettiin persoonallisella Jumalalla, jonka hengelliset opettajat ovat muovanneet ihmisiä varten pakanallisten myyttien ja ikivanhojen filosofioiden hajanaisista jäänteistä. Kuinka muuten voimme selittää sen, että uusia lahkoja syntyy kuin sieniä sateella ja että eräät niistä ovat täysin järjettömiä? Ihmiskunnalla on yksi synnynnäinen kaipaus, jota ei voi tukahduttaa ja joka täytyy tulla tyydytetyksi jonkin uskonnon välityksellä. Se korvaisi kristillisen aikakautemme teologian, joka perustuu dogmeihin, näitä ei ole todistettu eikä pystytä todistamaan tosiksi. Tämä on halu löytää todisteet kuolemattomuudesta. Sir Thomas Browne on ilmaissut sen seuraavasti: "Vaikeinta ihmiselle on raskasmielisyys, joka syntyy, kun hänelle kerrotaan, että hänen elämänsä päättyy tähän, ettei ole mitään tulevaa elämää, joka olisi jatkoa nykyiselle, ja että kaikki on muutenkin turhaa." [Pseudoxia Epidemica, London, 1646.] Jonkin uskonnon tulisi esittää nämä todisteet tieteellisesti, jolloin vallitseva järjestelmä joutuisi joko lisäämään nämä tosiasiat dogmeihinsa tai kristikunta ei enää kunnioittaisi ja hyväksyisi sitä. Monien kristillisten jumaluusoppineiden on ollut pakko tunnustaa, ettei ole yhtään autenttista lähdettä, josta ihmiset olisivat voineet saada varmuuden tulevasta elämästä. Kuinka muuten sitten tällainen usko olisi voinut säilyä kautta aikojen, paitsi että kaikkien kansojen sekä sivistyneitten että alkukantaisten keskuudessa ihminen itse on hyväksytty päteväksi todisteeksi? Eikö tällaisen uskon esiintyminen ole jo todistus siitä, että ajatuskykyisten filosofien ja järjen käyttöön harjaantumattomien villi-ihmisten on molempien ollut pakko tunnustaa aistiensa antamat todistukset tosiksi? Ja vaikka joissakin erillisissä tapauksissa fyysiset syyt ovat voineet aiheuttaa aistiharhoja, niin toisaalta tuhansissa tapauksissa eräitten henkilöiden haamut ovat keskustelleet useiden ihmisten kanssa yhtä aikaa, ja he ovat yhdessä nähneet ja kuulleet niiden puhuvan; eiväthän sentään kaikki näistä ole voineet olla mielisairaita?

Kreikan ja Rooman huomattavimmat ajattelijat pitivät tällaisia tapauksia toteennäytettyinä tosiasioina. He erottivat ilmestykset toisistaan seuraavilla nimityksillä: manes, anima ja umbra. Nimitystä manes käytettiin kuolleista, jotka laskeutuivat manalaan, anima eli puhdas henki nousi taivaaseen ja levottomat umbrat (maahan sidotut henget) oleskelivat hautojensa lähettyvillä, sillä kiintymys aineeseen ja rakkaus maalliseen ruumiiseen hallitsivat niitä estäen niiden kohoamisen korkeammille alueille.

"Terra tegit carnem, tumulum circumvolat umbra,
Orcus habet manes, spiritus astra petit",
(Maa kätkee lihan, umbra kiertelee hautaa,
manes asuu manalassa, spriritus pyrkii tähtiin.)
 

sanoo Ovidius puhuessaan sielujen kolmesta osasta.

– – Liian monet ajattelijoistamme eivät ota huomioon kielessä tapahtuneita lukuisia muutoksia, vertauskuvallista kielenkäyttöä eivätkä vanhojen mystisten kirjailijoitten selvästi havaittavaa salailevaa tyyliä, koska he olivat yleensä luvanneet olla paljastamatta pyhiä temppelisalaisuuksia. Ja sen tähden kääntäjät ja kommentoijat ovat voineet joutua pahasti harhaanjohdetuiksi. He ovat ottaneet keskiaikaisten alkemistien kirjoitukset kirjaimellisesti, ja nykyajan tutkija ymmärtää yleensä väärin Platonin verhotun vertauskuvakielen. Jonain päivänä he saattavat oppia tuntemaan sitä paremmin ja huomata, että nykyajan filosofian ehdottoman välttämättömyyden menetelmää sovellettiin myös antiikin aikoina ja että ensimmäisestä ihmispolvesta lähtien kaikki perustotuudet, jotka meidän sallitaan saada tietoomme maan päällä, olivat temppeliadeptien hallussa. He tulevat huomaamaan, että erot uskontunnustuksissa ja uskonnonharjoitusmuodoissa olivat vain ulkonaisia, että universaalinen vapaamuuraritiede ja -filosofia liittivät nämä alkuperäisen jumalaisen ilmoituksen vartijat toisiinsa niin, että he muodostivat katkeamattoman ketjun maapallon ympäri, ja että nämä olivat ratkaisseet kaikki ne ongelmat, jotka ovat ihmisen ymmärtämiskyvylle mahdollisia. Kielitieteen ja psykologian tehtävänä on löytää johtolanka. Kun se on löydetty, niin on varmaa, että koko salaisuuksien ketju saadaan puretuksi irrottamalla ensin yksi vanhojen uskontojärjestelmien renkaista.

Suhtautuminen välinpitämättömästi ja pidättyväisesti näihin tosiasioihin on aiheuttanut sellaisten etevien henkilöiden kuin Hare ja Wallace sekä myös muiden kyvykkäiden ihmisten ajautumisen nykyisen spiritismin piiriin. Samalla tämä on saattanut muut ihmiset, joilta luonnostaan puuttuu henkinen intuitiokyky, karkean monella eri nimellä esiintyvän materialismin alaiseksi.

Mutta emme näe mitään hyötyä jatkaa tätä aihetta pitemmälle. Sillä vaikka useimpien aikalaistemme mielestä on ollut vasta yksi tiedon ja valistuksen päivä, jonka aamuhämärään kuuluvat vanhemmat filosofit ja jonka keskipäivän kirkkaus on kokonaan omaamme, ja vaikka lukuisten antiikinajan ja keskiajan ajattelijoiden todistukset ovat osoittautuneet arvottomiksi nykyajan kokeellisen tieteen harjoittajille, aivan kuin maailma alkaisi vuonna 1 jKr. Ja kaikki tieto olisi äsken syntynyttä, emme menetä toivoamme emmekä rohkeuttamme. Hetki on otollisempi kuin koskaan aikaisemmin vanhojen filosofioiden tutkimiselle uudelleen. Arkeologit, kielitieteilijät, tähtitieteilijät, kemistit ja fyysikot lähestyvät koko ajan sitä kohtaa, jolloin heidän on pakko ottaa ne huomioon. Fyysinen tiede on jo saavuttanut tutkimusalueensa rajat, ja dogmaattinen teologia havaitsee inspiraatiolähteensä ehtyneiksi. Ellemme erehdy merkeistä, päivä lähestyy, jolloin maailma saa todisteet, että vain muinaiset uskonnot olivat sopusoinnussa luonnon kanssa ja muinaisajan tieteeseen sisältyi kaikki mikä voidaan tietää. Kauan salassa olleita asioita voi paljastua, kauan unohduksissa olleita kirjoja ja kauan sitten kadonneita taideteoksia voidaan saattaa uudelleen päivänvaloon. Arvaamattoman tärkeitä papyruskääröjä ja pergamentteja tulee ilmestymään ihmisten välityksellä, jotka väittävät löytäneensä ne muumioiden käärinliinoja avatessaan tai kompastuneensa niihin maanalaisissa kryptoissa. Vielä tullaan kaivamaan esiin ja tutkimaan levyjä ja pylväitä, joihin hakatut ilmoitukset tulevat järkyttämään teologeja ja hämmästyttämään tiedemiehiä. Kuka tuntee tulevaisuuden mahdollisuudet? Harhoista heräämisen ja jälleenrakentamisen aikakausi koittaa pian — tai oikeastaan on jo alkanut. Kierros on melkein lopussaan, uusi alkamassa ja tulevan historian kirjanlehdet saattavat antaa perinpohjaisen todistuksen, että

"Jos voimme esi-isiimme jonkin verran luottaa, niin alas laskeutuvat henget ovat seurustelleet ihmisten kanssa ja kertoneet heille tuntemattoman maailman salaisuuksia."

Hunnuton Isis,  Tiede 1. osa, s. 152-154


– – – [Tiedemiehet] eivät ole vaivanneet itseään enempää sillä kuin kosmisia ilmiöitä aikaansaavien voimien vuorovaikutusten perimmäisellä syylläkään, jonka lukemattomien seurausten tutkimisen ja luokittelemisen suhteen he näkevät niin kovin paljon vaivaa. Heidän menettelynsä vaikuttaa yhtä typerältä kuin miehen, joka yrittäisi löytää joen alkulähteen etsimällä sitä kulkemalla sen laskusuun suuntaan. Tämä on kaventanut heidän näkemyksensä luonnonlakien mahdollisuuksista siinä määrin, että okkulttisten ilmiöitten hyvin yksinkertaisetkin muodot pakottavat heidät kieltämään niiden ilmenemismahdollisuudet, paitsi jos ihmeet olisivat mahdollisia. Ja koska tämä olisi tieteellisesti järjetöntä, seurauksena on ollut, että fyysinen tiede on viime aikoina menettänyt arvovaltaansa. Jos tiedemiehet olisivat tutkineet nk. "ihmeitä" kumoamatta niitä, olisi löydetty uudelleen monia muinaisten ihmisten ymmärtämiä salaisia luonnonlakeja. "Vakaumus ei muodostu väittelyjen avulla vaan tekemällä tutkimuksia", sanoo Bacon.

Muinaisaikojen kansoille oli tunnusomaista — varsinkin kaldealaisille astrologeille ja maageille — palava haluja pyrkimys saada tietoa tieteen kaikilta aloilta. He yrittivät tunkeutua luonnon salaisuuksiin samalla tavalla kuin nykyajan luonnontieteilijätkin, sillä ainoalla tavalla, jolla tämä päämäärä voidaan saavuttaa, nimittäin kokeellisella tutkimuksella ja päättelykyvyn avulla. Vaikka nykyajan filosofit eivät voi käsittää sitä tosiasiaa, että he tunkeutuivat syvemmälle maailmankaikkeuden salaisuuksiin kuin he itse, niin tämä ei vielä ole pätevä syy kieltää heiltä kunniaa sellaisten tietojen omistamisesta tai syyttää heitä taikauskosta. Ei ole mitään aihetta tähän syytökseen, sillä jokainen uusi arkeologinen löytö sotii tätä käsitystä vastaan. He olivat kemisteinä vertaansa vailla, ja kuuluisassa esitelmässään Kadonneet taidot (s. 12-13) Wendell Phillips sanoo: "Vanhimpien aikojen kemia oli saavuttanut tason, jota emme ole koskaan lähestyneetkään." Sivistyneitten maittemme olisi yhtä vaikea keksiä taottavan lasin salaisuus kuin lentää kuuhun, sillä "jos sen annettiin riippua oman painonsa varassa 24 tunnin ajan, se muuttui siiman ohueksi langaksi, jonka saattoi kiertää ranteen ympäri".

On historiallinen tosiasia, että eräs maanpakolainen on tuonut mukanaan Roomaan Tiberiuksen hallituskaudella lasimaljan, joka oli valmistettu sellaiseksi, että "kun hän heitti sen marmorilattialle, se ei mennyt säröille eikä murskaantunut pudotessaan", ja kun se tuli "hieman kuhmuraiseksi", se voitiin helposti saada entisen muotoiseksi vasaran avulla. [Vrt. Pliny, Nat. Hist, XXXVI, 66.] Jos tätä epäillään nyt, se johtuu pelkästään siitä, että nykyään ei osata valmistaa samanlaisia. Ja kuitenkin vielä nykyäänkin voidaan löytää tällaisia maljoja ja lasitavaroita Samarkandista sekä eräistä tiibettiläisistä luostareista; on jopa ihmisiä, jotka väittävät osaavansa valmistaa tällaisia paljon pilkatun ja aina epäilyä herättäneen alkahestin, yleisliuottimen, avulla. Tämän aineen avulla, jonka Paracelsus ja Van Helmont väittävät olevan erään luonnossa esiintyvän fluidumaisen aineen, "pystytään muuttamaan kaikki sekä yhdenlaatuiset että eri aineita sisältävät kappaleet siksi kanta-aineeksi (ens primum), josta ne ovat muodostuneet eli muuttamaan homogeeniseksi juomavedenohueksi nesteeksi, joka sekoittuu veden ja kaikkien kappaleiden nesteiden kanssa säilyttäen kuitenkin oman alkuperäisen tehonsa. Ja jos tämä vielä sekoitetaan itsensä kanssa, se muuttuu tässä tapauksessa puhtaaksi elementaari- eli alkuvedeksi". [Van Helmont, Ortus medicinae, osa "Ignota actio regiminis" § 11.] Onko tässä jotain niin mahdotonta, että se estää meitä uskomasta tätä väitettä? Johtuuko tämä jälleen siitä että nykyajan kemistit eivät kykene saamaan aikaan sitä? Mutta ei tarvitse käyttää kovinkaan paljon mielikuvitusta, kun voi ymmärtää, että kaikkien kappaleiden täytyy loppujen lopuksi olla peräisin jostain ensimmäisestä aineesta ja että tämän aineen on täytynyt olla fluidumainen astronomian, geologian ja fysiikan oppien mukaisesti. Miksi kulta — jonka synnystä tiedemiehemme tietävät niin kovin vähän — ei olisi ollut aluksi laadultaan kullan kanta-ainetta, raskasta fluidumaista ainetta, joka, kuten Van Helmont sanoo, "johtuen oman olemuksensa luonteesta tai sen hiukkasten välillä vallitsevan voimakkaan kiinnevoiman vaikutuksesta myöhemmin saavutti kiinteän muodon"? [Op. cit, "Progymnasma meteori" § 6, 7.] Ei tunnu ollenkaan järjettömältä uskoa "universaaliin aineeseen (ens genitale)". Van Helmont nimittää sitä "voimakkaimmaksi ja tehokkaimmaksi kaikista suoloista, ja kun se on saatettu mahdollisimman yksinkertaiseen, puhtaaseen ja hienoon tilaan, sillä on yksin kyky pysyä muuttumattomana ja heikentymättömänä, koska ne aineet, joihin se on pantu vaikuttamaan, eivät vaikuta siihen. Ja sillä on kyky hajottaa kiinteimmätkin ja kovimmatkin kappaleet, kuten esimerkiksi kivet, jalokivet, lasi, maa, rikki, metallit jne. punaiseksi suolaksi, jonka paino on yhtä suuri kuin hajotetun aineen. Tämä tapahtuu yhtä helposti kuin kuuma vesi sulattaa lumen". [Van Helmont, op, cit., osa "Potestas medicaminum, § 24 ja seur.]

Taottavan lasin valmistajat ovat väittäneet ja väittävät yhä vieläkin, että juuri tähän fluidumaiseen aineeseen he upottivat tavallisen lasin useaksi tunniksi, jotta se saisi taottavan ominaisuutensa.

Meillä on helposti saatavilla oleva konkreettinen todiste tällaisen mahdollisuudesta. Teosofisen Seuran ulkomaankirjeenvaihtaja, tunnettu lääkäri, joka on tutkinut okkulttisia tieteitä yli kolmekymmentä vuotta, on onnistunut saamaan "aitoa kultaöljyä", joksi hän nimittää sitä, so. alkuperäistä perusainetta. Kemistit ja fyysikot ovat nähneet ja tutkineet sitä, ja heidän oli pakko tunnustaa, etteivät he tienneet, kuinka se oli onnistuttu saamaan aikaan. He eivät myöskään pystyneet valmistamaan samanlaista. Se että tämä henkilö tahtoo pysyä tuntemattomana, ei ole mikään ihme, sillä pilkka ja yleinen ennakkoluuloinen asenne ovat joskus vaarallisempia kuin menneen ajan inkvisitio. Tämä "Aadamin maa" on alkahestin lähin naapuri ja eräs alkemistien tärkeimmistä salaisuuksista. Kukaan kabbalisti ei tule paljastamaan sitä maailmalle, kuten hän on ilmaissut asian tunnetussa lauseessaan: "Se selittäisi alkemistien kotkat ja sen kuinka kotkien siivet leikataan", salaisuus, jonka oppiminen vei Thomas Vaughanilta (Eugenius Philalethes) kaksikymmentä vuotta.

Kun fyysisen tieteen aamuhämärä muuttui kirkkaaksi päivänvaloksi, niin henkiset tieteet vajosivat yhä syvemmälle yön pimeään ja ne hylättiin. Niinpä nyt näitä psykologian suurimpia opettajia pidetään "tietämättöminä ja taikauskoisina esi-isinä", huijareina ja silmänkääntötemppuilijoina. Ja koska nykyajan tieteen aurinko, toden totta, paistaa niin kirkkaasti, on tullut itsestään selväksi asiaksi, että menneitten aikojen filosofit ja tiedemiehet eivät tienneet mitään ja elivät taikauskon yössä. Mutta heidän herjaajansa unohtavat, että tämän päivän auringonloisto voi näyttää huomispäivän kirkkauteen verrattuna pimeydeltä, olkoonpa sitten arviointi oikeudenmukainen tai ei. Ja koska vuosisatamme ihmiset pitävät esi-isiään tietämättöminä, niin ehkäpä heidän jälkeläisensä vuorostaan pitävät heitä täysin tietämättöminä. Maailma etenee sykleissä. – – –

Hunnuton Isis,  Tiede 1. osa, s. 168-170


Kunpa meidän ei tarvitsisi ryhtyä kritisoimaan näitä pintapuolisia tutkijoita ja rikkiviisaita saivartelijoita, joilla ei oikeastaan olisi oikeutta nimittää itseään tiedemiehiksi. Mutta toisaalta on kiistaton tosiasia, että myös tieteen piirissä erittäin arvostetussa asemassa olevat tutkijat suhtautuvat uusiin asioihin välinpitämättömästi, silloin kun asia on altis julkiselle sensuurille. Kokeelliseen tutkimukseen kuuluvien vakiintuneitten tapojen synnyttämä varovaisuus, arkuus muuttaa käsityksiä toisenlaisiksi ja tunnustetuille auktoriteeteille myönnetty arvoasema — kaikki nämä seikat ylläpitävät konservatiivista ajattelua, joka pakostakin kehittää dogmaattisuutta. Tieteellisen edistyksen hinta on hyvin yleisesti marttyyrius tai karkotustuomio, jonka uudistajat saavat maksaa. Laboratorioita uudistavan tiedemiehen täytyy, kuvaannollisesti sanoen, kukistaa tapojen ja ennakkoluulojen linnoitus pistimensä kärjellä. Harvoin joku suopea ystävä jättää edes takaporttia avonaiseksi. Tieteen esikartanoihin kuuluvien pikkutieteilijöitten äänekkäät vastalauseet ja nenäkkäät arvostelut uudistaja voi huoleti jättää huomioimatta; tuon toiseen ryhmään kuuluvien tiedemiesten vastustava asenne muodostaa todellisen vaaran, jota hän joutuu uhmaamaan ja joka hänen on voitettava. Tietomäärä kasvaa nopeasti, mutta tiedemiesten suuri joukko ei ansaitse siitä kiitosta. Koko ajan he ovat tehneet parhaansa tuhotakseen uuden keksinnön yhdessä keksijän kanssa. Voitto saavutetaan oman rohkeuden, intuitiokyvyn ja hellittämättömyyden avulla. Useimmiten on ensin naurettu niille luonnonvoimille, jotka joku on ilmoittanut löytäneensä, ja sitten ne on jätetty huomioimatta järjettöminä ja epätieteellisinä. Ne tutkimatta jätetyt väitteet, jotka ovat osoittautuneet oikeiksi sen jälkeen kun niiden kumoaminen olisi ollut järjetöntä, ovat nöyryyttäneet niiden ylpeyttä, jotka eivät ole tehneet minkäänlaisia keksintöjä. Mutta voi tätä kurjaa itsekästä ihmissukua, näistä keksijöistä on hyvin usein tullut vuorostaan vielä uusimpien luonnonlakeja tutkivien tiedemiesten vastustajia ja sortajia! Näin ihmiskunta kiertää pikkuhiljaa rajoitettua tiedonkehäänsä tieteen korjaillessa jatkuvasti erehdyksiään ja muutellessaan eilispäivän teorioita seuraavana päivänä oikeammiksi. Näin on ollut, eikä pelkästään psykologiaan liittyvien ongelmien kuten esimerkiksi mesmerismin suhteen, johon kuuluu sekä fyysinen että henkinen puoli, vaan myös sellaisten varsinaisesti eksaktien tieteitten piiriin kuuluvien keksintöjen suhteen, jotka ovat helposti näytettävissä toteen.

Mitä voimme tehdä? Pitääkö meidän muistella epämiellyttävää menneisyyttä? Pitääkö meidän kiinnittää huomiomme niihin keskiajan oppineisiin, jotka kumosivat aurinkokeskisen järjestelmän pelosta, että loukkaisivat jotain kirkon dogmia, ja tästä syystä toimivat liitossa papiston kanssa? Täytyykö meidän palauttaa mieliimme, kuinka oppineet simpukoiden tutkijat kerran kieltäytyivät uskomasta, että ympäri maapalloa löydetyt kivettyneet simpukankuoret olisivat olleet joskus elävien eläinten asuttamia? Ja sen kuinka 1700-luvun naturalistit selittivät näiden olevan pelkästään eläinten faksimileja, tarkkoja jäljennöksiä? Ja kuinka nämä naturalistit taistelivat, riitelivät ja tappelivat melkein vuosisadan ajan näistä ikivanhoista kunnianarvoisista muumioista sättien toisiaan kunnes Buffon ratkaisi riidan todistamalla vastaanväittäjille heidän erehdyksensä? Totisesti osterin kuori on kaikkea muuta kuin yliaistillinen ilmiö, ja sen pitäisi kyllä olla täysin konkreettinen tutkimuskohde. Jos tiedemiehet eivät pääse yksimielisyyteen tällaisesta asiasta, niin voimme tuskin odottaa heidän uskovan nopeasti haihtuviin muotoihin — käsiin, kasvoihin ja joskus kokonaisiin ihmishahmoihin — jotka ilmestyvät meedioitten spiritistisissä istunnoissa edellyttäen, että meediot ovat aitoja.

– – –

Hunnuton Isis,  Tiede 1. osa, s. 206-207


Magiasta

Aina kun tulee puhe magiasta, vain harvoille tulee mieleen Intia, sillä sen yleisestä harjoittamisesta tässä maassa tiedetään vähemmän kuin minkään muun muinaisen kansan magian harjoittamisesta. Hindulaisten keskuudessa se oli ja on yhä vielä esoteerisempaa kuin se oli ollut milloinkaan egyptiläisten pappien keskuudessa. Sitä pidettiin niin pyhänä, että tuskin myönnettiin sitä olevankaan, ja sitä harjoitettiin vain yleisissä hätätapauksissa. Se oli enemmän kuin uskonnollinen asia, sillä sitä pidettiin jumalaisena. Huolimatta ankarasta ja moitteettomasta moraalistaan egyptiläisiä hierofantteja ei voida verrata askeettisten gymnosofistien puhtaaseen elämään tai ihmeellisiin voimiin ja kykyihin, jotka olivat kehittyneet heissä tuloksena luopumisesta kaikesta maallisesta. Jotka tunsivat heidät hyvin, pitivät heitä suuremmassa kunniassa kuin kaldealaisia maagikkoja. "He elivät metsissä täydellisinä erakkoina kieltäytyen pienimmistäkin aineellisista mukavuuksista" [Ammianus Mareellinus, Rom. Hist. XXIII, 6. luku, 32, 33.], kun taas heidän egyptiläiset veljensä ainakin kokoontuivat yhteen. Vaikka historia on saattanut häpeään kaikki magian harjoittajat ja ennustajat, se on tunnustanut heidän omanneen hyvin tärkeitä lääketieteellisiä salaisuuksia ja olleen erinomaisen taitavia tämän ammatin harjoittamisessa. Hindulaisissa luostareissa on lukuisia teoksia, joihin on talletettu todisteet heidän tiedoistaan. Ehdottoman tarkkojen tiedemiesten mielestä olisi pelkkää spekulaatiota yrittää väittää, olivatko nämä gymnosofistit intialaisen magian varsinaisia luojia vai harjoittivatko he vain vielä varhaisemmilta ajoilta peräisin olevilta Risheiltä [Rishejä oli seitsemän, ja he elivät ennen veda-aikakautta. Heitä pidettiin viisaina ja heitä kunnioitettiin puolijumalina. Haug oli osoittanut heillä olleen samanlaisen aseman brahamalaisuudessa kuin Jaakobin 12 pojalla juutalaisten Raamatussa. Brahmaanit väittivät polveutuvansa suoraan näistä Risheistä.]seitsemältä alkuviisaalta — periytynyttä magiaa. "He saivat aivan erityistä mainetta ja kunniaa nuorten kasvatuksen vaalimisesta, sillä he opettivat nuorille jaloja ja hyveellisiä aatteita. Heidän elämänohjeensa ja puheensa, joita historioitsijat ovat tallentaneet, osoittavat heidän olleen erittäin päteviä filosofiaan, metafysiikkaan, tähtitieteeseen, siveysoppiin ja uskontoon liittyvissä asioissa", näin on sanonut eräs nykyajan kirjailija. He säilyttivät arvoasemansa niidenkin mahtavien ruhtinaiden ollessa vallassa, joiden luokse he eivät olisi alentuneet vierailemaan tai toimittamaan heille pienintäkään asiaa. Jos ruhtinaat halusivat näiden pyhien miesten neuvoja tai rukouksia, heidän oli joko mentävä itse tai lähetettävä sanansaattajansa heidän luokseen. He tunsivat kaikkien kasvien ja mineraalien salatut voimat. He olivat tutkineet luontoa pohjia myöten ja olivat täysin selvillä psykologiaan ja fysiologiaan liittyvistä asioista. Tuloksena syntyi tiede eli machagistia, jota nykyään nimitetään pilkalliseen sävyyn magiaksi.

Raamatussa kerrottuja ihmeitä pidetään hyväksyttävinä totuuksina kristittyjen keskuudessa ja niiden epäilemistä epäuskona, mutta Atharva-Vedassa [Neljäs Veda] olevat kertomukset ihmeistä herättävät joko halveksuntaa tai sitten niitä pidetään todistuksena paholaisen töistä. Mutta voidaan todistaa useamman kuin yhden tapauksen perusteella, että näissä molemmissa esiintyy samoja ihmeitä, vaikka eräät sanskritin kielen tutkijat eivät haluaisikaan tunnustaa niitä mielellään. Sitä paitsi koska tiedemiehet ovat nyt todistaneet Vedojen olevan paljon varhaisemmilta ajoilta peräisin kuin juutalaisten Raamatun, on helppo päätellä, jos lainaamisesta tulee kysymys, kumman voidaan sanoa sisältävän lainauksia: ei ainakaan hindulaisten pyhien kirjojen.

Hunnuton Isis, Tiede I osa, s. 213-214


Vallitsee suunnaton nimien epäselvyys yhden ja saman asian ilmaisemiseksi.

Antiikin ajan kaaos, zoroasterilaisten pyhä tuli eli parsilaisten Âtas-Behrâm, Hermeksen tuli, muinaisten germaanien Elmes-tuli, Kybelen salama, Apollon palava soihtu, Panin alttarituli, Akropoliin ja Vestan temppeleiden sammumaton tuli, Pluton kypärän tulenliekki, dioskuurien päähineistä, Gorgon päästä, Pallaksen kypärästä ja Merkuriuksen sauvasta sinkoavat loistavat kipinät, pur asbeston, Egyptin Ptah tai Raa, Kreikan Zeus Kataibates (laskeutuva), helluntain tuliset kielet, Mooseksen palava pensas, Toisen Mooseksen kirjan tulipatsas, Abrahamin "palava lamppu", "pohjattoman syöverin" ikuinen tuli, Delfoin oraakkelin huurut, rosenkreuzilaisten tähtivalo, hindulaisten adeptien ÂKÂSHA, Éliphas Lévin astraalivalo, magnetisoijien hermoaura ja fluidumi, Reichenbachin od-voima, Babinet'n tulipallo eli sähkömeteori-kissa, Thuryn psykode eli ekteninen voima, kersantti E.W. Coxin ja Crookesin psyykkinen voima, eräiden luonnontieteilijöiden ilmakehän magnetismi, galvanismi ja viimeisenä sähkö ovat pelkästään eri nimiä yhden ja saman salaperäisen, kaikkialle tunkeutuvan syynkreikkalaisten Archeuksen (Arkhaios) - monille erilaisille ilmennyksille eli vaikutuksille.

Sir E. Bulwer-Lytton nimittää sitä kirjassaan The Coming Race (7. luku) VRILiksi (Voimme havaita tämän jalosukuisen kirjailijan luoneen merkilliset nimensä lyhentämällä klassisten kielten sanoja. Gy tulisi tällöin sanasta gune ja vril sanasta virile), jota maan alla asuvat ihmiset käyttivät, ja hän antoi lukijoittensa pitää sitä mielikuvituksen tuotteena. "Nämä ihmiset", sanoo hän, "ovat sitä mieltä, että löydettyään vrilin he samalla ovat löytäneet luonnon voimissa olevan ykseyden." Ja hän jatkaa osoittaen, että Faraday puhui niistä "käyttäen varovaisempaa ilmaisua, nimittäin sanaa korrelaatio, vastaavuussuhde":

"Minulla on jo kauan ollut käsitys, melkeinpä vakaumus, luullakseni yhdessä monen muun luonnontieteellisiä asioita harrastavan kanssa, että niillä erilaisilla muodoilla, joissa aineen voimat ilmenevät, ON YKSI YHTEINEN ALKUPERÄ. Toisin sanoen ne ovat niin välittömässä yhteydessä toisiinsa ja keskinäisessä riippuvuussuhteessa, että ne ovat ikään kuin vaihdettavissa keskenään, ja toimiessaan ne omaavat täysin toisiaan vastaavan voiman."

Vaikka saattaakin tuntua järjettömältä ja epätieteelliseltä verrata kuuluisan romaanikirjailijan keksimää vriliä ja yhtä kuuluisan kokeellisen tieteen edustajan alkuvoimaa kabbalistiseen astraalivaloon, niin tämä on kuitenkin oikea määritelmä tälle voimalle. Jatkuvasti tullaan tekemään löytöjä, jotka tukevat tätä rohkeaa väitettä. Alettuamme kirjoittaa tätä osaa kirjastamme eräissä lehdissä on jo ilmoitettu, että New Jerseyn valtiossa elävä newarkilainen sähköteknikko Edison on luultavasti keksinyt uuden voiman, jolla näyttää olevan vain vähän yhteistä sähkön tai galvanismin kanssa lukuunottamatta sen johtokykyä. Jos se saadaan todistetuksi, se saattaa esiintyä pitkän ajan jollain tieteellisellä salanimellä, mutta siitä huolimatta se on vain yksi niistä suureen perheeseen kuuluvista lapsista, jotka ovat kabbalistisen äitimme Astraalineitsyen synnyttämiä aikojen alussa. Itse asiassa keksijä sanoo, että "se on yhtä erillinen voima kuten lämpö, magnetismi tai sähkö omine säännöllisine lakineen". Lehdessä, joka ensimmäisenä julkaisi tiedon keksinnöstä, sanotaan lisäksi, että "Edison arvelee sen liittyvän lämpöön ja että sitä voidaan kehittää erityisillä menetelmillä, joita ei ole vielä keksitty".

Hunnuton Isis,  Tiede 1. osa, s. 251-252


OD

Jumalaisen valon avulla sielu voi aineen tekemättä haittaa nähdä menneen, nykyisen ja tulevan, ikään kuin niiden säteet tiivistyisivät peilikuvaksi. Äkillisessä ja rajussa vihanpuuskassa tai pitkään haudotun vihan tuloksena singotun kuolemaa tuottavan nuolen, kiitollisesta tai hyväntahtoisesta sydämestä lähtevän siunauksen tai johonkin ihmiseen - syylliseen tai syntipukkiin - syydetyn kirouksen - kaikki nämä kulkevat tuon saman universaalin voiman avulla. Alkusysäyksestä riippuen se on joko jumalainen henkäys tai paholaisen myrkkyä. Paroni Reichenbach keksi (?) sen ja antoi sille nimen OD. Emme osaa sanoa, tapahtuiko tämä tarkoituksellisesti vai ei, mutta on todella kummallista, että on valittu nimi, joka mainitaan vanhimmissa kabbalistisissa kirjoissa.

Lukijamme varmaan kysyvät, mikä tämä näkymätön kaikki sitten on? Kuinka eivät tieteelliset metodimme, täydellisimmätkään, ole koskaan löytäneet siinä olevia maagisia ominaisuuksia? Tähän voimme vastata, ettei ole mitään syytä uskoa, ettei siihen sisältyisi kaikki ne ominaisuudet, jotka muinaiset filosofit liittivät siihen, sillä nykyajan tiedemiehet eivät tunne niitä ominaisuuksia. On monta asiaa, joita tiede ei hyväksy tänään, mutta jotka sen on pakko hyväksyä huomenna.

Hunnuton Isis, Tiede 1. osa, s. 272


Henkiparantaminen kosketuksen avulla ja henkiparantajat

Kaukaisimmista ajoista lähtien filosofit ovat väittäneet, että musiikilla on merkillinen voima vaikuttaa tiettyihin sairauksiin, varsinkin hermotauteihin. Kircher suosittelee musiikkia koettuaan itsessään sen suotuisat vaikutukset, ja hän on antanut seikkaperäisen kuvauksen käyttämästään instrumentista. Se oli eräänlainen lasiurkujen tapainen soitin, joka oli tehty viidestä hyvin ohuesta lasista valmistetusta juomalasista, jotka oli asetettu riviin. Kahdessa niistä oli erilaatuista viiniä, kolmannessa konjakkia, neljännessä öljyä ja viidennessä vettä. Hän sai niistä viisi säveltä yksinkertaisesti vain hankaamalla sormeaan juomalasien reunoihin. [A. Kircher, Magnes jne., Coloniae, 1643.]

Äänellä on kyky vetää puoleensa; se vetää ulos sairauden, joka virtaa kohti säveliä, ja näiden sekoittuessa toisiinsa ne katoavat avaruuteen. Asklepios käytti musiikkia samaan tarkoitukseen noin 2000 vuotta sitten. Hän soitti torvea iskiaksen parantamiseksi, sillä sen yhtäjaksoinen ääni saa hermosäikeet värisemään ja aina poikkeuksetta kipu lakkasi. Samoin Demokritos on väittänyt, että monet sairaudet voitaisiin parantaa huilun sävelillä. Mesmer käytti juuri tätä Kircherin kuvaamaa instrumenttia magneettisessa parantamisessa. Kuuluisa skotlantilainen William Maxwell tarjoutui todistamaan eri lääkärikunnille, että tietyillä hänen käyttämillään magneettisilla keinoilla hän pystyy parantamaan "kuusi sairautta, joita he pitivät täysin parantumattomina: kaatumataudin, impotenssin, mielenvikaisuuden, halvaantumisen, vesipöhön sekä pitkälliset että vaihtelevat kuumeet". [De medicina magnetica, Frankf., 1679, esipuhe.]

Tässä yhteydessä jokaiselle muistuu mieleen tuttu kertomus "Jumalan lähettämän pahan hengen" karkottamisesta Saulista. Se kuuluu näin: "Niin usein kuin Jumalan lähettämä paha henki tuli Sauliin, otti Daavid harpun ja soitti sitä; silloin Saul virkistyi ja oli terve, ja paha henki väistyi hänestä." [I Sam. 16:23]

Maxwell on esittänyt kirjassaan De medicina magnetica seuraavat väitteet, jotka käyvät täysin alkemistien ja kabbalistien opeista:

"Se mitä ihmiset kutsuvat maailman sieluksi on elämä, tulen kaltainen, henkinen, liikkuva, kirkas ja yhtä eteerinen kuin itse valo. Se on kaikkialla oleva elämän henki ja kaikkialla sama… Aine on täysin passiivinen, jollei tämä henki elävöitä sitä. Tämä henki pitää huolen siitä, että kaikki on sille kuuluvassa tilassaan. Se tavataan luonnossa vapaana kaikista kahleista. Ja se joka osaa yhdistää sen harmoniseen kokonaisuuteen, omistaa kaikki rikkaudet ylittävän aarteen.

Tämä henki on yhdistävä side maan kaikkien eri osien välillä; se läpäisee kaiken ja elää kaikessa — adest in mundo quid commune omnibus mixtis, in quo ipsa permanet.

Se joka tuntee tämän universaalin elämänhengen ja osaa käyttää sitä, voi estää kaikenlaiset vahingot. [22. aforismi]

Jos osaat käyttää tätä henkeä hyväksesi ja kiinnittää sen johonkin erilliseen kappaleeseen, panet täytäntöön magian mysteerin.

Se joka osaa käyttää tätä universaalia henkeä ihmisiin, pystyy parantamaan sen avulla, jopa kuinka etäältä tahansa? [69. aforismi]

Se joka osaa elähdyttää yksilöllisen hengen tällä universaalilla hengellä, voi jatkaa hänen elämäänsä ikuisesti? [70. aforismi]

On olemassa henkien eli emanaatioiden toisiinsa liittymistä, vaikka ne ovat kaukana toisistaan. Ja mitä tämä toisiinsa liittyminen on? Se on ikuista ja lakkaamatonta olennosta toiseen tapahtuvaa säteilyä.

Ei ole kuitenkaan täysin vaaratonta käyttää tätä. Voi tapahtua myös monia hirveitä väärinkäytöksiä."

Tarkastelkaamme seuraavassa näitä mesmeristen ja magneettisten voimien väärinkäytöksiä joidenkin parantaja-meedioiden kohdalla. Parantuminen edellyttää, että joko sairaassa on uskoa tai sitten parantajalla on vankka terveys yhdistyneenä voimakkaaseen tahdonvoimaan. Uskon vahvistaman toiveen avulla ihminen voi parantaa itsensä melkein mistä sairaudesta tahansa. Pyhimyksen hauta, pyhäinjäännös, talismaani, palanen paperia tai kangasta, jota joku oletettu parantaja on käsitellyt, joku patenttilääke, katumusharjoitus tai seremonia, kätten päällepaneminen tai muutama vaikuttavasti lausuttu sana — mikä tahansa näistä kelpaa. On kysymys temperamentista, imaginaatiosta ja itseparantamisesta. Tuhansissa tapauksissa lääkäri, pappi tai pyhäinjäännös on saanut aikaan parantumisia, jotka ovat johtuneet yksinomaan ja pelkästään sairaan tiedostamattomasta tahdonvoimasta. Verenvuototautia potevalle naiselle, joka tunkeutui väkijoukon lävitse koskettaakseen Jeesuksen viittaa, kerrottiin että hänen "uskonsa" oli tehnyt hänet terveeksi.

Mielen vaikutus ruumiiseen on niin voimakas, että se on saanut aikaan ihmeitä kaikkina aikoina.

"Kuinka monta odottamatonta, äkillistä ja hämmästyttävää parantumista imaginaatio on saanutkaan aikaan", sanoo Salverte. "Lääketieteelliset kirjat ovat täynnä tapauksia, joita voitaisiin täydellä syyllä pitää ihmeinä." [The Philosophy of Magic, Vol. II, s. 87.]

Mutta entä sitten jos sairaalla ei ole uskoa? Jos hän on fyysisesti negatiivinen ja vastaanottavainen ja parantaja vuorostaan vahva, terve, positiivinen ja lujaluonteinen, niin parantajan tahdon määräyksestä sairaus voidaan poistaa siten, että parantaja tietoisesti tai tietämättään vetää puoleensa luonnon universaalista henkeä, vahvistaa sillä itseään ja palauttaa sairaan auran häiriintyneen tasapainotilan entiselleen. Hän voi käyttää apunaan krusifiksiä kuten Gassner, käsiään tai "tahtoa" kuten ranskalainen Zouave Jacob sekä tunnettu amerikkalainen Newton, joka on parantanut monia tuhansia sairaita, jne. Hän voi parantaa myös sanan avulla, käskemällä, kuten Jeesus sekä muutamat apostoleista tekivät. Itse tapahtuma on jokaisessa tapauksessa samanlainen.

Kaikissa näissä tapauksissa parantuminen on täydellistä ja tjumalallisen v ellista eikä siihen liity mitään haitallisia sivuvaikutuksia. Mutta kun fyysisesti sairas ihminen yrittää parantaa muita, hän ei ainoastaan epäonnistu yrityksissään vaan siirtää monesti oman sairautensa potilaaseensa ja ryöstää häneltä voimaa. Voimansa menettänyt kuningas Daavid vahvisti itseään nuoren Abisagin terveellä magnetismilla, [1Kun. 1: 1-4] ja lääketieteellisistä kirjoista voimme lukea eräästä Bathissa asuneesta vanhasta englantilaisesta naisesta, joka tällä tavalla vaurioitti kahden palvelustytön terveydentilaa. Vanhan ajan tietäjät, myös Paracelsus, poistivat sairauksia asettamalla jonkin terveen organismin sairaaseen kohtaan, ja edellä mainitun tulifilosofin teoksissa heidän teoriansa on tuotu esille rohkeasti ja vastaansanomattomasti. Jos sairas ihminen — oli hän sitten meedio tai ei — yrittää parantaa, hänen voimansa saattaa riittää sairauden siirtämiseen senhetkisestä kohdasta toiseen paikkaan, missä se ilmenee vasta vähän ajan kuluttua. Tällä välin potilas kuvittelee parantuneensa.

Mutta mitä jos parantaja on moraalisesti sairas? Seuraukset voivat olla paljon vahingollisemmat, sillä on helpompi parantaa ruumiillinen sairaus kuin puhdistaa moraalisen turmeltuneisuuden saastuttama ihminen. Morzinen, Cévennesin ja jansenistien tekemät ihmeet ovat yhä vielä suuria ihmeitä sekä fysiologeille että psykologeille. Jos kerran profetian lahja, yhtä hyvin kuin hysteria ja kouristuskohtaukset, voidaan "tartuttaa" toisiin, niin miksei myös kaikkia paheitakin? Tällaisessa tapauksessa parantaja siirtää omaa mieltään ja sydäntään saastuttavan moraalisen myrkyn potilaaseensa, josta on nyt tullut hänen uhrinsa. Hänen magneettinen kosketuksensa on saastuttava ja hänen katseensa tahraava. Passiivisella ja vastaanottavaisella ihmisellä ei ole mitään suojaa tätä salakavalaa tartuntaa vastaan. Parantaja pitää häntä samalla tavalla vallassaan lumottuna ja voimattomana kuin käärme heikkoa lintuparkaa. Yhden tällaisen "parantaja-meedion" aiheuttama paha on arvaamattoman suuri, ja tällaisia parantajia on satoja.

Mutta kuten olemme edellä sanoneet on olemassa myös todellisia jumalaisia parantajia, jotka huolimatta fanaattisten vastustajiensa pahansuopuudesta ja epäilystä ovat saavuttaneet kuuluisuutta maailmanhistoriassa. Näitä ovat Cure d’Ars, Jacob ja Newton. Tällainen oli myös Klösterlen pappi Gassner sekä tunnettu Valentine Greatrakes, oppimaton ja köyhä irlantilainen, jolle Lontoon Kuninkaallisen Seuran kuuluisa puheenjohtaja Robert Boyle on antanut tunnustuksensa vuonna 1670. Vuonna 1870 hänet olisi lähetetty yhdessä muiden parantajien kanssa mielisairaalaan, jos saman seuran silloinen puheenjohtaja olisi ollut käsittelemässä asiaa, tai sitten professori Lankester olisi haastanut hänet oikeuteen "irtolaisasetuksen" varjolla syyttäen häntä Hänen Majesteettinsa alamaisten hyväksikäytöstä "ennustamalla heille kädestä tai jollain muulla tavalla".

Vaikka todistusaineistoa olisi loputtomiin, riittää kun lopuksi mainitsemme, että kaikki ensimmäisestä viimeiseen, Pythagoraasta Éliphas Léviin, ylhäisimmästä alhaisimpaan opettavat, että maaginen voima ei ole koskaan niiden hallinnassa, jotka ovat antautuneet paheisiin. Vain puhdassydämiset "näkevät Jumalan" ja käyttävät jumalaisia kykyjä — vain tällaiset voivat parantaa ruumiin sairauksia ja antautua turvallisesti "näkymättömien voimien" ohjattaviksi. Vain tällaiset ihmiset voivat antaa rauhan veljiensä ja sisariensa levottomille sieluille, sillä parantavat vedet eivät virtaa myrkyllisestä lähteestä. Piikkipensaissa ei kasva viinirypäleitä eivätkä ohdakkeet tuota viikunoita. Mutta kaikesta tästä huolimatta "magiassa ei itsessään ole mitään yliluonnollista"; se on eräs tieteenala ja "pahojen henkien ulosajamisen" kyky oli eräs sen haara, josta Vihityt tekivät erityisiä tutkimuksia. Josefus on sanonut: "Kyky ajaa demoneja ulos ihmisen ruumiista on tiede, jolla on hyödyllinen ja tervehdyttävä vaikutus ihmisiin."’

Edellä mainitut kohdat riittävät osoittamaan, miksi pidämme lujasti kiinni muinaisaikojen viisaudesta ja pidämme sitä pätevämpänä kuin uusia teorioita, jotka ovat syntyneet myöhempien aikojen tapahtumista, jotka koskevat eri maailmojen välisiä yhteyksiä ja ihmisen okkulttisia kykyjä. Vaikka fyysistä laatua olevilla ilmiöillä on arvonsa materialistien mielenkiinnon herättämisessä ja siinä, että niiden avulla voidaan välillisesti vahvistaa todeksi uskomme ihmisen sielun ja hengen eloonjäämisestä kuoleman jälkeen, on kuitenkin kysyttävä, aiheuttavatko nämä nykyiset ilmiöt enemmän haittaa kuin hyötyä. Monet ihmiset, jotka kaipaavat todisteita kuolemattomuudesta, joutuvat helposti fanaattisuuden valtaan, ja kuten Stow on huomauttanut "fanaatikko ja hallitsee pikemminkin mielikuvitus kuin terve arvostelukyky".


Hunnuton Isis, Tiede 1. osa, s. 346-350


Eräs vampyyrikertomus

Tämän vuosisadan alkupuolella esiintyi yksi kauhistuttavimmista vampyyritapauksista, mitä on kirjoitettu muistiin. Tsh-n maakunnan kuvernöörinä oli suunnilleen  vuoden ikäinen mies, joka oli luonteeltaan ilkeä, tyrannimainen, julma ja mustasukkainen. Hän käytti rajatonta valta-asemaansa hyväkseen toteuttaessaan alhaisten vaistojensa yllykkeitä. Hän rakastui erään hänen alaisuuteensa kuuluvan virkamiehen kauniiseen tyttäreen. Vaikka tyttö oli kihlattu eräälle miehelle, jota tytär rakasti, tämä tyranni pakotti tytön isän suostumaan hänen vaatimukseensa saada mennä naimisiin tyttären kanssa. Ja niin tästä onnettomasta ja epätoivoisesta tytöstä tuli hänen vaimonsa. Miehen mustasukkaisuus heräsi. Hän pieksi vaimoaan, sulki hänet huoneeseensa viikkokausiksi ja esti häntä tapaamasta ketään, jollei hän itse ollut läsnä. Lopulta mies sairastui ja kuoli. Huomatessaan loppunsa olevan lähellä, hän pakotti vaimonsa vannomaan, ettei menisi uudelleen naimisiin. Jos nainen tekisi niin, hän vannoi kaamein uhkauksin nousevansa haudastaan ja tappavansa hänet. Mies haudattiin joen toisella puolella sijaitsevaan kirkkomaahan, eikä nuori leski kokenut minkäänlaista vaivaa hänestä, kunnes luonto vei voiton hänen pelostaan ja hän suostui entisen rakastettunsa pyyntöihin. Ja niin he menivät uudelleen kihloihin.

Tavanomaista kihlajaisjuhlaa seuranneena yönä, kun kaikki olivat vetäytyneet levolle, tämän naisen huoneesta kantautuvat huudot herättivät vanhan talon. Ovet avattiin ja onneton nainen löydettiin vuoteestaan tajuttomana. Samaan aikaan kuultiin vaunujen ajavan kolisten pihamaalta. Hänen ruumiissaan huomattiin paikoitellen sinisenmustia läiskiä, jotka muistuttivat nipistysten aiheuttamia jälkiä, ja hänen kaulallaan olevasta pienestä reiästä tihkui verta. Toivuttuaan nainen väitti kuolleen miehensä astuneen yllättäen hänen huoneeseensa täsmälleen samannäköisenä kuin eläessään, paitsi että hän oli kammottavan kalpea. Mies oli syyttänyt häntä uskottomuudesta ja sitten lyönyt ja ruhjonut häntä säälimättömästi. Hänen kertomustaan ei uskottu. Mutta seuraavana aamuna vartija, jonka paikka oli joen yli kulkevan sillan toisessa päässä, kertoi että juuri ennen keskiyötä musta kuusivaljakko oli ajanut hurjaa vauhtia heidän ohitseen kohti kaupunkia vastaamatta heidän huutoihinsa.

Uusi kuvernööri ei uskonut tätä kummituskertomusta, mutta siitä huolimatta vahvisti varmuuden vuoksi puolella vartijoiden määrää sillalla. Sama toistui kuitenkin yö toisensa jälkeen. Sotilaat kertoivat, että sillan läheisyydessä oleva tullinpuomi heidän vartiopaikallaan kohosi itsestään, ja haamuvaunut pyyhälsivät heidän ohitseen huolimatta heidän yrityksistään pysäyttää ne. Samaan aikaan joka yö vaunut ajoivat kolisten talon pihamaalle. Vartijat, lesken sukulaiset ja palvelijat vaipuivat raskaaseen uneen, ja joka aamu tämä nuori nainen löydettiin hakattuna, verta vuotavana ja heikossa kunnossa. Kaupunki joutui kauhun valtaan. Lääkäreillä ei ollut minkäänlaisia selityksiä tarjottavanaan. Papit saapuivat rukoillakseen koko yön, mutta kun keskiyö lähestyi, he vaipuivat raskaaseen uneen. Lopulta maakunnan arkkipiispa saapui ja suoritti henkilökohtaisesti pahojen henkien karkotusseremonian. Mutta seuraavana aamuna kuvernöörin leski löydettiin entistä huonommassa kunnossa. Hän oli nyt lähellä kuolemaa.

Kuvernöörin oli lopulta pakko ryhtyä äärimmäisen tiukkoihin toimenpiteisiin laannuttaakseen yhä kasvavan paniikin kaupungista. Hän määräsi sijoitettavaksi 50 kasakkaa pitkin siltaa, ja heidän tehtäväkseen määrättiin pysäyttää aavevaunut keinolla millä hyvänsä. Täsmälleen tavanomaiseen aikaan vaunujen kuultiin ja nähtiin lähestyvän hautausmaan suunnalta. Vartiopäällikkö ja pappi krusifiksi kädessään asettuivat tullinpuomin eteen seisomaan ja huusivat yhdessä: "Jumalan ja tsaarin nimessä, kuka siellä?" Vaunujen ikkunasta pisti esiin tuttu pää ja tuttu ääni vastasi: "Valtioneuvos, kuvernööri C-!" Samassa silmänräpäyksessä vartiopäällikkö, pappi ja sotilaat paiskautuivat syrjään, ikään kuin kaikki olisivat saaneet sähköiskun. Ja aavevaunut kulkivat heidän ohitseen, ennen kuin he saivat vedetyksi kunnolla henkeä.

Tämän jälkeen arkkipiispa päätti viimeisenä keinonaan turvautua vanhaan tapaan kaivaa ruumis haudastaan ja kiinnittää se maahan sydämen läpi isketyllä tammiseipäällä. Tämä tehtiin juhlallisin uskonnollisin menoin koko väestön läsnä ollessa. Kertoman mukaan ruumiin havaittiin olevan täynnä verta, ja sen huulet ja posket olivat punaiset. Samalla hetkellä kun ensimmäinen isku lyötiin seipäällä, ruumista lähti syvä huokaus ja verisuihku purskahti ilmaan. Tämän jälkeen vampyyrista ei kuultu enää.

Emme pysty sanomaan, kuinka paljon liioittelua tähän tapaukseen sisältyy. Mutta me kuulimme sen vuosia sitten eräältä silminnäkijältä, ja nykyäänkin Venäjällä on perheitä, joiden vanhimmat jäsenet muistavat tämän kauhean tapauksen.

Hunnuton Isis, Tiede 2. osa, s. 218-220


Mesmerismi ja tiede

Kun kerran väitetään varmasti, että mesmerismi ja animaalinen magnetismi ovat vain hallusinaatioita, niin voidaan edellyttää, että tämä seikka voidaan myös todistaa. Mutta missä ovat todisteet, joilla väitetään vain yksin olevan arvoa tieteen piirissä? Tuhansia kertoja on akateemikoille annettu mahdollisuus vakuuttautua näiden todenperäisyydestä, mutta he ovat poikkeuksetta torjuneet kaiken. Turhaan ovat mesmeroijat ja henkiparantajat tarjonneet kuurojen, rampojen, sairaiden ja kuolevien todistuksia, kun nämä ovat parantuneet tai palanneet elämään yksinkertaisilla käsittelyillä tai apostolien tapaan "kätten päälle panemisella". "Sattuma" on tavallinen vastaus, kun tapahtuma on liian selvä kokonaan kumottavaksi. "Silmänlumetta", "liioittelua" ja "puoskarointia" ovat suosittuja sanoja liiankin runsaslukuisten Tuomaitten keskuudessa. Kuuluisa amerikkalainen henkiparantaja Newton on saanut aikaan enemmän silmänräpäyksellisiä parantumisia kuin monella kuuluisalla newyorkilaisella lääkärillä on ollut potilaita koko elämänsä aikana; Zouave Jacobilla on ollut yhtä hyvä menestys Ranskassa. Onko meidän sitten pidettävä viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana kertynyttä todistusaineistoa tästä aiheesta pelkkänä harhana, taitavien silmänkääntäjien kanssa suoritettuna vehkeilynä tai hulluutena? Tällaisen valtavan virhepäätelmän kuiskaaminenkin olisi sama kuin syyttäisi itseään mielenvikaisuudesta.

Huolimatta Leymarien hiljattain antamasta lausunnosta, skeptikkojen pilkasta, lääkärien ja tiedemiesten valtaenemmistöstä, aiheen saamasta epäsuosiosta ja ennen kaikkea roomalaiskatolisen kirkon papiston väsymättömistä vainoista sen taistellessa mesmerismissä naisten perinteistä vihollista vastaan, on totuus näistä ilmiöistä niin selvä ja lyömätön, että jopa Ranskan virkavallan on ollut pakko kaikessa hiljaisuudessa, joskin hyvin vastahakoisesti, myöntää näin olevan. Kuuluisaa selvänäkijää madame Rogeria ja hänen mesmeroijaansa tri Fortinia syytettiin rahan hankkimisesta vilpillisen keinoin. Hänet oli haastettu Seinen tuomioistuimen eteen toukokuun 18. päiväksi 1876. Hänen todistajanaan esiintyi paroni Du Potet, mesmerismin suurmestari Ranskassa viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana, ja hänen asianajajanaan toimi yhtä kuuluisa henkilö, Jules Favre. Kerrankin totuus voitti — syyte hylättiin. Johtuiko voitto tuona päivänä puolustusasianajajan suurenmoisesta puhetaidosta vai pelkästään eittämättömistä ja kiistattomista tosiasioista? Mutta Leymariella, La Revue Spirite -lehden toimittajalla, oli myös tosiasioita puolellaan; sitä paitsi hänellä oli yli sadan kunniallisen todistajan antama lausunto ja näiden todistajien joukossa oli Euroopan huomattavimpia nimiä. Tähän on olemassa vain yksi vastaus: viranomaiset eivät uskaltaneet tutkia mesmerismiin liittyviä tosiasioita. Henkien aikaansaamia valokuvia, koputuksia, kirjoituksia, esineiden liikuttelua, puhetta ja jopa aineellistumistapauksia voidaan jäljitellä; nykyään on tuskin yhtään fyysistä ilmiötä Euroopassa tai Amerikassa, jota taitava silmänkääntäjä ei pystyisi jäljittelemään — apuvälineittensä avulla. Ainoastaan mesmerismin ihmeellisyydet ja subjektiiviset ilmiöt uhmaavat taikureita, skeptikkoja, itsepintaisia tiedemiehiä ja epärehellisiä meedioita; kataleptista tilaa on mahdoton teeskennellä. Spiritistit, jotka tahtoisivat innokkaasti totuuksiensa tulevan julki ja tieteen hyväksymiksi, harjoittavat mesmerisiä ilmiöitä: egyptiläiseen tyyliin sisustetun salin korokkeella vaivutetaan henkilö syvään mesmeriseen uneen. Mesmeroija lähettää tämän somnambulistisessa tilassa olevan henkilön vapautuneen hengen kaikkiin niihin paikkoihin, joita yleisö ehdottaa. Hänen selvänäköään ja -kuuloaan tutkitaan; neuloja pistellään hänen ruumiinsa niihin kohtiin, joita mesmeroija on voinut sivellä käsillään; neuloja työnnetään jopa hänen silmiensä alla olevan ihon läpi; hänen lihaksiaan poltetaan ja niihin tehdään viiltoja terävällä instrumentilla. "Älkää pelätkö, mesmeroitu tai transsiin vaivutettu henkilö ei koskaan vahingoitu" huudahtavat Regazzoni, Du Potet, Teste, Pierrard, Puységur ja A.V. Dolgorukov. Edellä kuvatun esityksen jälkeen voitaisiin sitten pyytää jonkun suosiota saavuttaneen taikurin, joka kaipaa lisämainetta tai väittää olevansa taitava matkimaan kaikkia spiritistisiä ilmiöitä, antamaan oman ruumiinsa samoihin kokeisiin! [Bulletin de l'Académie de Médecine -nimisetä julkaisusta (Vol. I, s. 343-344) voidaan löytää selostus tri Oudetista, joka pisteli erästä naista neuloilla, työnsi pitkän neulan lihaan sen nuppia myöten ja piti yhtä hänen sormistaan muutaman sekunnin ajan kynttilänliekissä tullakseen vakuuttuneeksi naisen tunnottomuudesta magneettisen unitilan aikana. Syöpäkudos poistettiin erään rouva Plantainin oikeasta rinnasta. Leikkaus kesti kaksitoista minuuttia, ja koko sen ajan potilas puheli hyvin hiljaa mesmeroijansa kanssa eikä tuntenut yhtään mitään. — Ruhtinas Aleksei Vladimirovits Dolgorukov (1815-1847), H.P.B:n kaukainen sukulainen, joka kirjoitti teoksen nimeltä Organon zivotnago mesmerizma (Animaalisen magnetismin menetelmä, 354 s., Pietari 1860). Se on praktinen tutkimus kohteista ja menetelmistä mesmerismin soveltamisessa sairauksien parantamiseen ja historiallinen katsaus animaalisen mesmerismin kehitykseen Venäjällä.]

— — —

Vanhan kristillisen kirkkoisä Lactantiuksen sanotaan huomauttaneen, että kukaan epäilijä hänen aikanaan ei olisi rohjennut väittää maagikolle, että sielu ei elä ruumiin kuoltua vaan kuolee sen mukana. "Sillä maagikko kumoaisi heti paikalla tällaiset väitteet kutsumalla esiin kuolleitten sieluja, tekemällä ne näkyviksi ihmisten silmille ja saamalla heidät ennusta maan tulevia tapahtumia." Näin kävi viranomaisille ja tuomaristolle madame Rogerin tapauksessa. Paroni Du Potet oli läsnä ja he olivat peloissaan nähdessään hänen mesmeroivan erään henkilön ja täten pakottavan heidät uskomaan ilmiöön ja sen lisäksi vielä tunnustamaan sen — mikä oli vielä pahempaa.

Hunnuton Isis, Tiede 1. osa, s. 293-295


Isä-Felix

Tiede ja mysteeri

On vaarallista ryhtyä yksikätisenä kaksintaisteluun tiedemiehiä vastaan aiheista, jotka on pystytty todistamaan kokeellisella tutkimuksella. Sen suhteen mitä he todella tietävät, he ovat järkähtämättömiä, ja ennen kuin he itse omin käsin ovat poistaneet jonkun vanhan kaavan ja korvanneet sen myöhemmin keksityllä, on täysin hyödytöntä taistella Akillesta vastaan — ellei jollakin ole todella niin paljon onnea, että saa kiinni tämän nopeajalkaisen jumalan haavoittuvasta kantapäästä. Tämä kantapää on: he ovat tunnustaneet sellaista josta heillä ei olekaan tietoa.

Tähän nerokkaaseen keksintöön on eräs tunnettu saarnamies turvautunut saadakseen kiinni tästä kohtalokkaasta ruumiinosasta. Ennen kuin ryhdymme kertomaan näistä ainutlaatuisista vaikkakin täysin vahvistetuista seikoista, joista aiomme koota tämän luvun, on hyvä vielä kerran muistuttaa, kuinka erehtyväinen nykyinen tiede on jokaisen luonnossa esiintyvän tapahtuman suhteen, jota ei voida tarkistaa tislauspullon tai sulatusastian avulla. Seuraavassa esitetyt muutamat katkelmat kuuluvat isä-Félixin Notre Damessa pitämään esitelmäsarjaan nimeltä Le Mystère et la Science. Esitelmät ovat kääntämisen arvoiset ja otamme niistä teokseemme otteita, koska kirjamme tekemiseen on ryhdytty täsmälleen samassa hengessä, joka ilmenee tämän kirkonmiehen esityksissä. Kerrankin kirkko pystyi musertamaan hetkeksi perinteisen vihollisensa ylpeyden oppineitten akateemikkojen edessä. Etukäteen jo tiedettiin, että tämä huomattava saarnaaja oli valmistellut itseään suureen retoriseen esitykseen oikeauskoisten pyynnöstä tai ehkä ylempien kirkonmiesten käskystä, ja niinpä tämä historiallinen katedraali olikin valtavan ihmisjoukon täyttämä. Syvän hiljaisuuden vallitessa hän aloitti puheensa, josta seuraavat kohdat riittävät tarkoitukseemme:

"Meitä vastaan on lausuttu uhkaava sana, joka asettaa kehityksen ja kristinuskon vastakkain — TIEDE. Tämä on se pelottava uhkaus, jolla meitä yritetään säikytellä. Kaikkeen minkä voimme sanoa tukevan kehityksensä kristinuskoon, heillä on aina valmiina vastaus: se ei ole tieteellistä. Me sanomme jumalainen ilmoitus; ilmoitus ei ole tieteellistä. Sanomme ihme: ihme ei ole tieteellistä.

Niinpä antikristillisyys uskollisena perinteilleen ja voimakkaammin kuin milloinkaan yrittää kukistaa meidät tieteen avulla. Pimeyden voima uhkaa meitä valolla; se väittää olevansa valo...

Olen kysynyt satoja kertoja itseltäni, mikä sitten on tuo pelottava tiede, joka on valmis tuhoamaan meidät? ... Onko se matematiikka? ... mutta meillähän on matemaatikkomme. Onko se fysiikka? Tähtitiede? Fysiologia? Geologia? Mutta meillä on lukuisia katolisia tähtitieteilijöitä, fyysikkoja, geologeja ja fysiologeja, jotka ovat jokseenkin huomattavassa asemassa tiedemaailmassa. (Tahtoisimmepa tietää, olisiko isä-Félix valmis liittämään Augustinuksen, Lactantiuksen ja Bedan tähän kategoriaan?) Heillä on paikkansa Akatemiassa ja nimensä historian lehdillä. Vaikuttaako siltä ettei mikään erityinen tieteenala ole murskaamassa meitä vaan tiede yleensä?

Ja miksi sitten ennustetaan, että tiede tulee tekemään lopun kristinuskosta? Kuunnelkaapa ... tiede pakostakin tuhoaa meidät, koska me opetamme mysteereitä ja koska kristinuskon mysteerit ovat täysin vastakkaisia nykyajan tieteelle ... Mysteeri on terveen järjen vastaista; tiede karttaa sellaista; tiede tuomitsee sellaisen; tiede on puhunut — julistettakoon mysteeri pannaan!

Voi, te olette oikeassa. Jos kristinuskon mysteeri on sitä mitä te väitätte sen olevan, siinä tapauksessa langetettakoon tieteen nimissä kirous sen ylle. Mikään ei ole tieteelle vastenmielisempää kuin järjettömyys ja ristiriitaisuus. Mutta kunnia olkoon totuudelle! Kristinuskon mysteeri ei ole sellaista. Jos näin olisi, meidän olisi selvitettävä eräs vaikeimmista mysteereistä: kuinka on mahdollista, että lähes 2000 vuoden aikana niin monet huomattavat henkilöt ja harvinaisen nerokkaat ihmiset ovat hyväksyneet mysteerimme ajattelemattakaan hylätä tiedettä tai luopua järjestään? (Esimerkiksi Kopernikus, Bruno ja Galileo? Katso tarkempia yksityiskohtia teoksesta Index Expurgatorius. Totisesti, viisaita ovat sellaiset yleiset sananparret kuin "rohkeus kukistaa kaupunkeja yhdellä huudolla".) Puhukaa niin paljon kuin tahdotte nykyajan tieteestänne, nykyaikaisesta ajattelusta ja nykyisestä nerokkuudesta, tiedemiehiä oli toki olemassa ennen vuotta 1789. Mutta jos mysteerimme ovat niin ilmeisen järjettömiä ja ristiriitaisia, kuinka voisi olla mahdollista, että niin mahtavat nerot olisivat hyväksyneet ne ilman pienintäkään epäilystä? ... Mutta Jumala varjelkoon minua yrittämästä todistaa, ettei mysteeri sisällä mitään ristiriitaa tieteen kanssa! . . . Mitä hyötyä olisi todistaa metafyysisten abstraktioiden avulla, että tiede ja mysteeri voidaan sovittaa toisiinsa, kun koko luomakunnan realiteetit todistavat vastaansanomattomasti, että kaikkialla mysteeri saattaa tieteen hämmennyksiin? Vaaditte meitä tarvittaessa todistamaan, että eksakti tiede joutuu myöntämään mysteerin olemassaolon. Vastaan varmana, että se ei voi välttyä siltä. Mysteeri on VÄISTÄMÄTÖN KOHTALO tieteelle.

Ryhtykäämme etsimään todisteita! Ensiksikin tarkastelkaamme puhtaasti aineellista maailmaa, pienimmästä atomista mahtavan suureen aurinkoon. Jos yritetään sisällyttää yhteen ainoaan lakiin kaikki nämä kappaleet ja niiden liikkeet, jos yritetään löytää sana, joka selittäisi maailmankaikkeuden valtavassa panoraamassa vallitsevan ihmeellisen harmonian, jossa kaikki näyttävät noudattavan yhden voiman ylivaltaa, niin se voitaisiin ilmaista sanalla vetovoima! ... Juuri näin, vetovoima on taivaankappaleita koskevan tieteen täydellisin tiivistelmä. Sanotaan, että kaikkialla avaruudessa nämä kappaleet tunnistavat toisensa ja vetävät toisiaan puoleensa. Väitetään niiden vetävän puoleensa suhteessa massaansa ja kääntäen verrannollisesti niiden etäisyyden neliöön. Ja itse asiassa nykyhetkeen saakka ei ole tapahtunut mitään mikä saattaisi tämän väitteen vääräksi, vaan kaikki on vahvistanut kaavaa, mikä nyt hallitsee yksinvaltiaan tavoin HYPOTEESIEN VALTAKUNNASSA ja sen tähden se saakin osakseen kunnian olla vastaansanomaton, itsestään selvä totuus.

Hyvät kuulijat, koko sydämestäni kumarran nöyrästi tieteen yksinvaltiaan, vetovoiman, edessä. En minä suinkaan tahdo himmentää valoa aineen maailmasta, joka pohdiskelee henkien maailmaa. Vetovoiman valtakunta on kouriintuntuva; se on yksinvaltias, se katselee meitä suoraan silmiin.

Mutta mikä on tämä vetovoima? Kuka on nähnyt vetovoiman? Kuka on tavannut vetovoiman? Kuka on koskettanut vetovoimaa? Kuinka nämä mykät, älyllisiltä vaikuttavat, tajuttomat kappaleet vaikuttavat toisiinsa tiedottomasti tämän vastavuoroisuusperiaatteen, aktion ja reaktion, mukaisesti, mikä pitää ne keskinäisessä tasapainotilassa ja yhtenäisessä harmoniassa? Tämä aurinkoja ja atomeja vetävä voimako toimii näkymättömänä välittäjänä kappaleiden välillä? Ja mikä on siinä tapauksessa tämä välittäjä? Mistä siihen itseensä tulee tämä välittävä ja kaiken itseensä sulkeva voima, jolta ei sen enempää aurinko kuin atomikaan voi välttyä. Mutta eroaako tämä voima millään tavalla itse niistä elementeistä, jotka vetävät toisiaan puoleensa? ... Mysteeri! Mysteeri!

Niinpä, hyvät lukijat, tämä vetovoima, joka säteilee sellaisella kirkkaudella koko aineellisen maailman läpi, jää teille pohjimmiltaan selittämättömäksi mysteeriksi. Ja koska se on mysteeri, tuletteko kieltämään sen teitä koskettavan todellisuuden ja sen teidät alistavan herruuden? ... Ja huomatkaa, mysteeri on koko tieteen pohjana siinä määrin, että jos tahdottaisiin poistaa kaikki mysteerit täydellisesti, olisi pakko lakkauttaa itse tiedekin. Kuvitelkaa mitä tieteenalaa tahansa, seuratkaa sen saavuttamien päätelmien suurenmoista voittokulkua ... kun pääsette alkulähteelle, joudutte kasvotusten tuntemattoman kanssa. [Tätä lausuntoa ei Herbert Spencer eikä Huxleykaan tule todennäköisesti kiistämään. Mutta isä-Félix ei näytä huomioivan omaa velkaansa tieteelle. Jos hän nimittäin olisi sanonut näin helmikuussa vuonna 1600, hän olisi voinut joutua saman kohtalon alaiseksi kuin Bruno parka.]

Kuka on kyennyt ratkaisemaan jonkin kappaleen muodostumisen salaisuuden, yhden atomin synnyn? Mitä on, en kysy auringon keskuksessa, vaan atomin keskuksessa? Kuka on pystynyt tunkeutumaan hiekanjyvään sisältyvän kuilun pohjalle? Hyvät kuulijat, tiede on tutkinut hiekanjyvää tuhansia vuosia, se on käännellyt ja väännellyt sitä, jakanut yhä pienempiin osiin, tehnyt sillä kokeita, vaivannut sitä kysymyksillään saadakseen siepatuksi siltä lopullisen vastauksen sen salaisesta kokoonpanosta. Tiede kysyy kyltymättömällä uteliaisuudella: 'Jaanko sinua loputtomiin?' Sitten tämän kuilun yläpuolella roikkuen tiede epäröi, kompuroi ja tuntee olonsa hämmentyneeksi, se menee päästään pyörälle ja lausuu epätoivoissaan: EN TIEDÄ!

Mutta jos ollaan niin täysin tietämättömiä yhden hiekanjyvän synnystä ja salaisesta luonteesta, kuinka teillä saattaisi olla minkäänlaista näkemystä yhdenkään elollisen olennon synnystä? Mistä elämä on tullut elolliseen olentoon? Missä on sen alku? Mikä on elämänvoima?"

Pystyvätkö tiedemiehet vastaamaan tälle kaunopuheiselle munkille? Voivatko he paeta hänen armotonta logiikkaansa? Todellakin, joka puolelta mysteeri tulee heitä vastaan, ja Ultima Thule, olkoon sitten kyse Herbert Spenceristä, Tyndallista tai Huxleysta, on kirjoittanut suljettujen porttien päälle sanat KÄSITTÄMÄTÖN, TUNTEMATON. Sille joka pitää metaforista voisimme verrata tiedettä tuikkivaan tähteen, joka loistaa hohtavalla kirkkaudella paksujen mustien pilviverhojen raoista. Jos tieteen palvojat eivät pysty määrittelemään tuota salaperäistä voimaa, joka vetää konkreettisiksi massoiksi ainehiukkaset, joista muodostuu merenrantojen pienimmätkin kivet, kuinka he pystyisivät luomaan rajat sen välille missä mahdollinen päättyy ja mahdoton alkaa?

Miksi vetovoima vallitsisi aineellisten mutta ei henkisten molekyylien välillä? Jos eetterin aineellisesta osasta voi kehittyä sen hiukkasille ominaisen liikehdinnän johdosta maailmoiden sekä niiden kasvi- ja eläinlajien mallimuodot, miksei eetterin henkisestä osasta voisi kehittyä peräkkäisiä olentoryhmiä aina monadiasteesta ihmiseen saakka. Jokainen alemmalla asteella oleva muoto kehittää korkeamman, kunnes evoluutiotyö kuolemattoman ihmisen synnyttämiseksi on saatettu maamme päällä päätökseen. Tullaan huomaamaan, että tällä erää jätämme kokonaan syrjään asian todistamiseksi kerääntyneet tosiseikat ja jätämme asian logiikan arvosteltavaksi.

Hunnuton Isis, Tiede 2. osa, s. 98-101


Tuntematon

Nykyajan tiede on kriisitilassa; sen on myönnettävä esittämämme hypoteesi oikeaksi tai tunnustettava ihmeen mahdollisuus. Jos se tekisi tämän, se merkitsisi, että luonnonlaissa voi esiintyä poikkeuksia. Jos jossakin tapauksessa tapahtuisi näin, kuinka voimme olla varmoja, ettei näin voisi toistua loputtomiin ja näin ollen lain järkkymättömyys, tuo maailmankaikkeutta hallitsevien voimien täydellinen tasapaino järkkyisi. Tämä on hyvin vanha ja vastaansanomaton argmentti. Yliaineellisten olentojen ilmestymisten kieltäminen, vaikka tuhannet jopa miljoonat ihmiset ovat nähneet niitä eri aikoina eri maissa, on anteeksiantamatonta itsepäisyyttä. Jos taas väitettäisiin yhdenkään tapauksen kohdalla, että ilmestys on ihmeen aiheuttama, se koituisi kohtalokkaaksi tieteen perusperiaatteille. Mitä tiedemiehet tulevat tekemään? Mitä muuta he voivatkaan tehdä herättyään ylpeytensä aiheuttamasta välinpitämättömyydestä kuin koota tosiasiat yhteen ja yrittää laajentaa tutkimuskenttänsä rajoja?

Materialistit kiistävät hengen olemassaolon yhteisessä välittäjässä, eetterissä, ja teologit taas tekevät siitä persoonallisen jumalan. Mutta kabbalistin mielestä molemmat ovat väärässä; hän sanoo, että eetterissä elementit edustavat ainoastaan ainetta, sokeita kosmisia luonnonvoimia, ja henki edustaa niitä ohjaavaa järkeä, Hermeettiset, orfilaiset ja pythagoralaiset samoin kuin Sankhunjatonin ja Berosuksen maailmansyntyopit pohjautuvat kaikki yhteen kumoamattomaan peruskaavaan, nimittäin siihen että eetteri ja kaaos eli Platonin kielellä järjellinen henki ja aine ovat maailmankaikkeuden kaksi ikuista alkuprinsiippiä, jotka ovat täysin riippumattomia kaikesta muusta. Henki on kaiken eläväksi tekevä, järjellinen prinsiippi; aine taas on kaaosmainen, muodoton ja juoksevassa tilassa oleva perusaines joka on vailla "muotoa ja tajuntaa". Näiden kahden yhtymästä on syntynyt maailmankaikkeus tai oikeammin universaali maailma, ensimmäinen kaksisukuinen jumaluus — kaoottisesta aineesta tuli sen ruumis ja eetteristä sen sielu. Hermeiaksen erään Katkelman mukaan "kaaos, yhdyttyään henkeen ja saatuaan täten tajunnan, loisti mielihyvästä ja näin syntyi Protognos (ensin syntynyt) valo". Tämä on se universaali kolminaisuus, joka perustuu näiden muinaisten ihmisten metafyysisiin käsityksiin. Analogisesti päätellen heidän mielestään ihminen, älyn ja aineen yhdistelmä, on makrokosmoksen eli suuren maailmankaikkeuden mikrokosmos.

Jos nyt vertaamme tätä oppia tieteen spekulaatioihin, jotka pysähtyvät täydellisesti tuntemattoman rajamailla eivätkä anna kenenkään muunkaan spekuloida aiheesta, koska ne eivät pysty ratkaisemaan mysteeriä, tai jos vertaamme sitä tuohon suureen teologiseen dogmiin, että maailma luotiin jonkinlaisen taivaallisen silmänkääntötempun avulla, uskomme varmasti, että paremman todistusaineiston puutteessa hermeettinen oppi on paljon järkevämpi, kuinka metafyysiseltä se sitten saattaakin vaikuttaa. Universumi on olemassa ja me tiedämme olevamme, mutta kuinka se on syntynyt ja kuinka me olemme ilmestyneet siihen? Koska tieteen edustajat eivät pysty vastaamaan ja hengelliset vallassaolijat julistavat meille kirkonkirouksen herjaavan uteliaisuutemme johdosta, mitä muuta me voimme tehdä kuin kääntyä tietoa saadaksemme niiden viisaitten puoleen, jotka ovat mietiskelleet tätä asiaa aikoja ennen kuin aikamme filosofien molekyylit olivat edes ryhmittyneet toisiinsa eteerisessä avaruudessa?

Näiden viisaiden mukaan tämä näkyvä, hengen ja aineen synnyttämä maailma on vain konkreettinen kuva ideaalisesta abstraktiosta; se on rakennettu ensimmäisen jumalaisen IDEAN mallin mukaan. Näin ollen maailmamme on ollut olemassa latentissa tilassa ikuisuudesta asti. Tätä puhtaasti henkistä universumia elävöittävä sielu on keskusaurinko, itse korkein Jumaluus. Tämä Jumaluus ei rakentanut konkreettista muotoa tästä ideasta vaan sen esikoinen. Ja koska se laadittiin geometrisen kuvion, kaksitoistatahokkaan mukaan niin esikoinen "näki hyväksi käyttää 12 tuhatta vuotta sen luomisessa". Tämä luku on mainittu etruskien maailmansyntyopissa, jonka mukaan ihminen luotiin kuudennella vuosituhannella. Tämä sopii yhteen egyptiläisten teorian 6000 vuoden [Lukija ymmärtänee, että "vuosilla" tarkoitetaan "aikakausia" eikä pelkästään kahdentoista kuukauden muodostamia ajanjaksoja.] samoin kuin heprealaisten laskelmien kanssa. Sankhunjaton lausuu Kosmogoniassaan, että kun tuuli (henki) rakastui omiin alkuvoimiinsa (kaaokseen), tapahtui läheinen yhtyminen, jota kutsuttiin nimellä Pothos, ja tästä on peräisin kaiken siemen. Eikä kaaos tuntenut omaa jälkeläistään, sillä se oli tajuton, mutta sen syleilystä tuulen kanssa syntyi Moot eli Ilus (muta). Tästä ovat peräisin luomisen idut ja universumin synty.

Antiikin ajoilla puhuttiin vain neljästä elementistä ja eetteristä viidentenä. Sitä pidettiin jumalaisena olemuksensa ja näkymättömän läsnäolonsa johdosta; sitä pidettiin myös tämän ja tuonpuoleisen maailman välittäjänä. Kun johtavat älyolennot vetäytyivät pois jostain osasta eetteriä, jostain neljästä heidän valvontaansa annetusta luomakunnasta, niin heidän mielestään paikka joutui pahan valtaan. Adeptin, joka valmistautui ottamaan yhteyttä "näkymättömiin", oli tarkoin osattava rituaalinsa ja oltava täysin selvillä niistä ehdoista, joita vaaditaan astraalivalossa olevien neljän elementin täydelliseen tasapainoon. Ennen kaikkea hänen täytyi puhdistaa olemuksensa ja saada elementit tasapainoon sen ympyrän sisäpuolella, johon hän yritti vetää puhtaita henkiä ja estääkseen näin elementaarien pääsyn niille kuuluvaan sfääriin. Mutta voi sitä varomatonta kokeilijaa, joka tietämättömänä astuu kielletylle alueelle; häntä uhkaa vaara joka askelella. Hän nostattaa voimia, joita ei pysty hallitsemaan ja herättää vartijoita, jotka sallivat vain omien isäntiensä kulkea ohi. Sillä sanoaksemme asian erään kuolemattoman rosenkreutzilaisen sanoin: "Kun olet kerran päättänyt ryhtyä elävän Jumalan hengen kanssa yhteistyöhön, varo ettet estä Häntä Hänen työssään, sillä jos lämpösi ylittää luonnollisen määrän, olet nostattanut kosteisten olentojen (Tämä kabbalisti eli ja julkaisi teoksiaan 1600-luvulla. Yleisesti häntä pidetään yhtenä huomattavimpana alkemistina hermeettisten filosofien keskuudessa.) vihan, ja ne nousevat keskustulta vastaan ja keskustuli niitä vastaan ja muodostuu kauhistuttava jakauma kaaoksessa." (Kaikkein positivistisimmatkin materialistisista filosofeista ovat yhtä mieltä siitä että kaikki olemassa oleva on kehittynyt eetteristä. Niinpä ilman, veden, maan ja tulen, näiden neljän peruselementtien on myös kehityttävä eetteristä ja kaaoksesta, ensimmäisestä Duadista. Kaikki tunnetut ja tuntemattomat ovat peräisin samasta lähteestä. Jos aineessa on henkinen olemuspuoli ja tämä pakottaa aineen muodostumaan miljooniksi yksilöllisiksi muodoiksi, niin miksi olisi epäloogista väittää, että kussakin näistä henkisistä luomakunnista asustaa sen omasta materiaalista kehittyneitä olentoja? Kemian mukaan ihmisen ruumiissa on ilmaa, vettä, maata ja lämpöä eli tulta. Ilmaa on sen komponenteissa, vettä nesteissä, maata epäorgaanisissa aineosissa ja tulta animaalisessa lämmössä. Kabbalisti tietää kokemuksesta, että elementaalihenki sisältää vain yhtä ja että kullakin näistä neljästä valtakunnasta on omat sille kuuluvat elementaalihenkensä. Koska ihminen on niitä korkeammalla, evoluutiolaki kuvastuu siinäkin että kaikki neljä elementtikuntaa ovat yhdistyneinä hänessä.) Harmoninen ja yhdistävä henki erkanee elementeistä taitamattoman käden kosketuksesta ja heti lukemattomat aineelliset ja vaistojensa varassa elävät olennot tarttuvat sokeitten voimien virtoihin. Teurgien pahat demonit, teologian paholaiset, maahiset, salamanterit sekä ilman- ja vedenhaltiat käyvät varomattoman kokeilijan kimppuun moninaisina eteerisinä hahmoina. Vaikka ne eivät itse pysty keksimään mitään, ne tunkeutuvat ihmisen muistin syvimpiin sopukoihin. tästä johtuu eräitten herkkien ihmisten hermostollinen uupumus ja sielullinen ahdistuksen tunne spiritististen istuntojen aikana: Elementaalit saattavat päivänvaloon kauan sitten unohtuneita tapahtumia menneisyydestä, hahmoja, kuvia, miellyttäviä muistoja ja tuttuja ajatelmia, jotka ovat aikoja sitten kadonneet muististamme, mutta ovat kuitenkin säilössä muistikoneistomme salaperäisissä syvyyksissä ja häviämättömän ELÄMÄNKIRJAN astraalisilla sivuilla.

Hunnuton Isis, Tiede 2, s. 101–104


Ihmisen astraalinen sielu ei ole kuolematon

Olemme toisaalla tuoneet esille, että "salaisen opin" mukaan kuolemattomuus ei tule yhtälailla kaikkien osaksi. "Silmä ei voisi koskaan nähdä aurinkoa, jollei siinä olisi auringon olemusta", Plotinos on sanonut. Ainoastaan "äärimmäisen puhtauden ja siveyden avulla pääsemme lähemmäksi Jumalaa ja saamme Häntä mietiskellessämme todellisen tiedon ja ymmärryskyvyn", Porfyrios kirjoittaa. Jos ihmisen sielu ei ole saanut elämänsä aikana valoa jumalaiselta Hengeltään, persoonalliselta Jumalaltamme, karkean ja aistillisen ihmisen on vaikea elää pitkään fyysisen kuoleman jälkeen. Samoin kuin epämuodostunut lapsi ei voi elää kauan fyysisen syntymänsä jälkeen, ei sielukaan voi tultuaan liian aineelliseksi olla olemassa pitkään sen jälkeen kun se on syntynyt henkimaailmaan. Astraalisen muodon elinvoima on niin heikko, että sen osaset eivät pysy kiinni toisissaan irtauduttuaan ulkonaisen ruumiinsa lujasta kotelosta. Sen osaset joutuvat vähitellen universumin hajottavan vetovoiman alaisuuteen, kunnes ne lopulta ovat hajonneet siinä määrin, ettei niiden ole mahdollista yhdistyä uudelleen. Jos tällainen onnettomuus pääsee tapahtumaan, yksilö lakkaa olemasta; hänen loistava Augoeideksensä on jättänyt hänet. Ruumiin kuoleman ja astraalisen muodon hajoamisen välisenä aikana viime mainittu liikuskelee ympäriinsä magneettisen vetovoiman sitoessa sen mätänevään ruumiiseen ja imee elinvoimaa herkistä uhreista. Ihminen, joka on sulkenut itsestään jumalaisen valonsäteen pienimmänkin mahdollisuuden, joutuu pimeyteen ja sen tähden tarrautuu maahan ja aineeseen.

Ei yksikään astraalinen sielu, ei edes puhtaan, hyvän ja hyveellisen ihmisen astraalinen sielu ole tarkasti ottaen kuolematon: "alkuaineista se on muodostettu — alkuaineiksi sen on palattava". Vaikka turmeltuneitten ihmisten sielu häviääkin ja hajoaa peruuttamattomasti, kaikkiin muiden, jopa vain jokseenkin puhtaiden sielujen eteeriset osaset muuttuvat yksinkertaisesti yhä eteerisemmiksi. Ja koska siinä on jumalainen kipinä tallella tai oikeammin hänen persoonallinen egonsa, tällainen yksilöllinen ihminen ei voi kuolla. "Kuoleman jälkeen", Proklos sanoo, "sielun (hengen) elämä jatkuu ilmamaisessa ruumiissa (astraalisessa muodossa), kunnes se on täydellisesti puhdistunut kaikesta vihasta ja aistillisista himoista . . . sitten se toisen kuoleman kautta riisuu yltään ilmamaisen ruumiin kuten se riisui maallisenkin. Tämän johdosta antiikin ajan ihmiset sanoivat, että on taivaallinen ruumis, jossa on yhtyneenä kuolematon, loistava ja tähtimäinen sielu."

Hunnuton Isis, Tiede 2, s. 196–197


Ekstaasi

Kuvatessaan Aleksandrian koulun oppeja ja tärkeimpiä opettajia prof. A. Wilder sanoo: "Plotinos opetti, että sielussa oli toistuva impulssi, rakkaus, joka veti sielua sisällepäin, kohti sen alkuperää ja keskusta, Ikuista Hyvää. Henkilö, joka ei ymmärrä, että itsessään sielu sisältää Kauniin, koettaa työläin ponnistuksin oivaltaa ulkopuolista kauneutta, mutta viisas löytää sen omasta itsestään, kehittää aatetta vetäytymällä itseensä, keskittämällä huomionsa ja siten virraten ylöspäin kohti jumalaista lähdettä, sitä virtaa, joka hänen sisällään juoksee. Ääretöntä ei tunneta järjen kautta. . . vaan ominaisuuden avulla, joka on järkeä korkeampi, tulemalla tilaan, jossa yksilö niin sanoakseni lakkaa olemasta rajallinen itsensä ja jossa jumalallinen olemus välittyy häneen. Tämä on EKSTAASIA. . .

[A. Wilder: New Platonism and Alchemy, s. 12–13]

Hunnuton Isis, Tiede 2, s. 253


Mitä mediumistisuuden takana on?

Kun Plotinosta pyydettiin osallistumaan julkiseen jumalanpalvelukseen, hänen sanotaan vastanneen ylpeästi: "Heidän (henkien) asiansa on tulla minun luokseni." Jamblikhos vakuutti ja todisti omalla tapauksellaan, että sielumme voi saavuttaa yhteyden korkeampiin älyolentoihin ja "luonteisiin ylevämpiin kuin se itse." Hän ajoi huolellisesti pois teurgisista seremonioistaan kaikki alemmat henget, joiden tunnistamista hän opetti opetuslapsilleen. Proklos, joka prof. Wilderin mukaan "laati huolellisesti edeltäjiensä koko teosofiasta ja teurgiasta täydellisen järjestelmän, uskoi, kuten Jamblikhoskin, jumalallisen voiman saavuttamiseen, voiman joka voittamalla maallisen elämän teki yksilöstä Jumaluuden välikappaleen." Hän jopa opetti, että oli "mystisiä siirtosanoja, jotka veivät henkilön yhdestä henkiolentojen hierarkiasta toiseen, korkeammalle ja korkeammalle, kunnes hän saapui täydelliseen jumallisuuteen." Apollonios torjui luotaan velhot ja "tavalliset ennustajat" ja julisti, että hänen "erityinen, pidättyväinen elämäntapansa" oli se, joka "tuotti aistien herkkyyden ja loi muut kyvyt, joilla suurimpia ja huomattavimpia tekoja voidaan suorittaa." Jeesus julisti ihmisen sapatin herraksi, ja hänen käskystään maan henget ja elementaarihenget pakenivat tilapäisistä asunnoistaan. Tämä voima oli myös Apollonioksella ja monilla Juudean ja Karmelvuoren essealaisveljeskunnan jäsenillä.

On varmaa, että on täytynyt olla joku hyvä syy, miksi muinaiskansat vainosivat niitä mediumeja, jotka eivät olleet "säännönmukaisia." Miksi he muuten olisivat kannustaneet Mooseksen, Daavidin ja Samuelin aikana profetointia ja tulevista kertomista, astrologiaa ja ennustelua ja pitäneet yllä kouluja ja yliopistoja, joissa näitä luonnollisia taipumuksia vahvistettiin ja kehitettiin, kun noitia ja niitä, jotka ennustivat Obin hengellä, surmattiin? Jopa Kristuksen aikana sorrettuja mediumiparkoja ajettiin kaupungin ulkopuolelle haudoille ja autioille paikoille. Mistä tämä ilmeinen, karkea epäoikeudenmukaisuus? Miksi karkotus, vaino ja kuolema oli noina aikoina fyysisten mediumien osana, kun kokonaisia ihmeidentekijöiden yhdyskuntia — kuten essealaisia — ei ainoastaan suvaittu vaan myös kunnioitettiin? Se johtui siitä, että muinaisaikain ihmiset, toisin kuin me, kykenivät "koettelemaan" henkiä ja tekemään eron hyvien ja pahojen välillä, inhimillisten ja elementaalisten välillä. He tiesivät myös, että ohjailematon yhteys henkien kanssa vei yksilön tuhoon ja yhteisön onnettomuuteen.

Tällainen näkökulma mediumisuuteen saattaa olla outo ja vastenmielinen monille nykyajan spiritualisteille: silti se on muinaisen filosofian opettama katsantokanta, ja aikojen alusta saakka ovat ihmiskunnan kokemukset sitä tukeneet.

On erheellistä sanoa, että mediumi kehittää voimia. Passiivisella mediumilla ei ole voimaa. Hän on tietyssä moraalisessa ja fyysisessä tilassa, joka aiheuttaa emanaatioita eli auran, jossa hänen hallitsevat älyolentonsa voivat elää ja jonka avulla ne voivat ilmentää itseään. Hän on vain käyttöväline, jolla ne esittävät voimaansa. Tämä aura muuttuu päivittäin ja, kuten hra Crookesin kokeista voi nähdä, jopa tunneittain. Kyseessä on sisäisistä syistä johtuva ulkoinen seuraus. Mediumin moraalinen tila määrää niiden henkien lajin, joita tulee, ja nämä henget vastavuoroisesti vaikuttavat mediumiin älyllisesti, fyysisesti ja moraalisesti. Hänen mediumisuutensa täydellisyyden aste on suhteessa hänen passiivisuuteensa, ja samassa määrin on myös se aura, josta hän tulee osalliseksi. Kun hän on "kehittynyt" täydelliseksi — täydellisen passiiviseksi — hänen oma, astraalinen henkensä voi herpaantua ja jopa tulla ajetuksi ulos ruumiista, jonka sitten valtaa elementaali tai, mikä vielä pahempaa, kahdeksannen piirin ihmispaholainen, joka alkaa käyttää sitä omanaan. Liian usein on kaikkein kuuluisimpiin rikoksiin syytä etsittävä tällaisesta possessiosta.

Kun fyysinen mediumisuus riippuu passiivisuudesta, johtuu sen vastamyrkkynä mieleen luonnollisesti: lakatkoon mediumi olemasta passiivinen. Henget eivät koskaan hallitse luonteeltaan ehdottomia henkilöitä, jotka ovat päättäneet vastustaa kaikkia ulkoisia vaikutteita. Heikon ja mieleltään voimattoman, josta he voivat tehdä uhrinsa, he ajavat paheeseen. Jos nämä ihmeitä tekevät elementaalit ja elementaareiksi kutsutut ruumiittomat paholaiset ovat todella niitä vartijaenkeleitä, joista ne ovat käyneet viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan, miksi ne eivät ole antaneet uskollisille mediumeilleen edes hyvää terveyttä ja perheonnea? Miksi ne hylkäävät heidät kaikkein kriitillisimmällä hetkellä, kun heitä syytetään petoksesta? Yleisesti tiedetään, että parhaimmat fyysiset mediumit ovat joko sairaita tai, mikä vielä pahempaa, taipuvaisia yhteen ja toiseen luonnottomaan paheeseen. Mikseivät nämä parantavat "oppaat", jotka saavat mediuminsa näyttelemään muille ihmisille terapeutteja ja ihmeidentekijöitä, anna heille suosionosoituksena vankkaa fyysistä kuntoa? Muinaisille ihmeidentekijöillä ja apostoleilla oli yleensä, jollei poikkeuksetta, hyvä terveys; heidän magnetisminsa ei koskaan siirtänyt sairaaseen potilaaseen minkäänlaista fyysistä tai moraalista saastetartuntaa, eikä heitä koskaan syytetty VAMPYRISMISTA, josta spiritualistinen lehti [Medium and Daybreak, 7.7.1876] syyttää varsin oikeutetusti muutamia mediumi-parantajia.

Hunnuton Isis, Tiede 2, s. 256–257


Kaksi tarinaa

Kun Hiuen-Tsang halusi jumaloida Buddhan varjoa, hän ei turvautunut "ammattimaagikoihin", vaan oman sielunsa kutsun voimaan, rukouksen, uskon ja mietiskelyn voimaan. Kaikki oli pimeää ja synkkää lähellä suurta luolaa, jossa ihmeen väitettiin toisinaan tapahtuvan. Hiuen-Tsang meni sisälle ja alkoi rukouksensa. Hän teki 100 tervehdystä, mutta ei nähnyt eikä kuullut mitään. Silloin, pitäen itseään liian syntisenä hän itki katkerasti ja lähti pois. Mutta samalla kun hän oli luopumaisillaan kaikesta toivosta hän havaitsi itäisellä seinällä heikon valon, mutta se katosi. Hän uudisti rukouksensa, tällä kertaa täynnä toivoa, ja taas hän näki valon, joka välähti ja katosi jälleen. Tämän jälkeen hän teki vakavan lupauksen: hän ei jättäisi luolaa ennen kuin hän haltioituen lopulta näkisi "Aikakauden Kunnianarvoisan" varjon. Hänen täytyi odottaa kauan tämän jälkeen, sillä vasta 200 rukouksen jälkeen pimeä luola yhtäkkiä kylpi valossa ja Buddhan varjo, väriltään säkenöivän valkoinen, nousi majesteetillisesti seinälle, samalla kun pilvet yhtäkkiä avautuivat, kaikki yhtä aikaa, kääriytyen auki suurenmoiseksi kuvaksi 'Valon Vuoresta'. Häikäisevä kirkkaus valaisi jumalaisten kasvojen piirteet. Hiuen-Tsang oli vaipunut mietiskelyyn ja ihmetykseen eikä kääntänyt silmiään pois täydellisestä, vertaansa vailla olevasta kohteesta. Hiuen-Tsang lisää omassa päiväkirjassaan, Si-yu-kisa, että "ainoastaan kun ihminen rukoilee vilpittömällä uskolla, ja jos hän on saanut ylhäältä salatun vaikutelman, hän näkee varjon selvästi, mutta ei voi iloita näystä kuin hetkisen". [Max Müller, "Buddhist Pilgrims", teoksessa Chips jne., I]

Niille, jotka ovat valmiita syyttämään kiinalaisia uskonnottomuudesta, tekisi hyvää lukea Schottin Essay on Buddhism in China and Upper Asia. "Sungin Yuan-yeu vuosina (A.D. 1086-1093) eräs hurskas emäntä kahden palvelijansa kanssa eli kokonaan Valaistumisen maalle. Toinen palvelusneidoista sanoi eräänä päivänä seuralaiselleen: 'Tänä iltana minä siirryn uli Amitan (Buddhan) valtakuntaan.'

Samana yönä palsamin hyvä tuoksu täytti talon, ja neito kuoli ilman mitään sairautta. Seuraavana päivänä eloon jäänyt neito sanoi rouvalle: 'Eilen minun poissiirtynyt kumppanini ilmestyi minulle unessa ja sanoi minulle: 'Kiitokset emännällemme hellittämättömistä kehotuksista. Olen tullut Paratiisista osalliseksi ja autuuteni on sanoin kuvaamaton'. Rouva vastasi: 'Jos hän ilmestyy myös minulle, silloin uskon mitä sinä sanot'. Seuraavana yönä poissiirtynyt todella ilmestyi hänelle... Rouva kysyi: 'Saatanko minä kerran käydä Valaistuksen maassa? 'Kyllä', vastasi onnellinen sielu, 'sinun ei tarvitse muuta kuin seurata palvelijaasi.' Rouva seurasi häntä (unessaan) ja pian hän näki mittaamattoman laajan järven lukemattomien eri kokoisten valkoisten ja punaisten lootuskukkien peitossa, jotkut kukkimassa, jotkut lakastumassa. Hän kysyi mitä nuo kukat saattoivat merkitä? Neito vastasi: 'Nämä ovat kaikki ihmiset maanpäällä, joiden ajatukset ovat suunnatut Valaistuksen maata kohden. Aivan ensimmäinen kaipaus Amitan Paratiisiin tuottaa kukan Taivaalliseen järveen, ja kukka tulee päivittäin laajemmaksi ja loistavammaksi samalla kun henkilö, jota se edustaa henkisesti kasvaa; vastakkaisessa tapauksessa se menettää loistoaan ja kuihtuu pois'. [Eversti Yule tekee yllä olevaan kiinalaiseen mystisismiin huomautuksen, jota sen jalon rehellisyyden vuoksi lainaamme mielellämme. "Vuonna 1871", hän sanoo, "näin Bondkadulla näytöksen (niin kutsutuista) 'henki-piirustuksista, toisin sanoen piirustukset väitettiin tehdyn erään 'mediumin' ulkonaisen ja näkymättömän ohjauksen alaisena. Muutamien näistä epätavallisista tuotteista (sillä epätavallisia ne epäilemättä olivat) selitettiin edustavan tiettyjen henkilöiden 'henkisiä kukkia', ja tämä selitys, joka esitettiin luettelossa, oli olemukseltaan täsmälleen samanlainen kuin tekstissä annettu. On erittäin epätodennäköistä, että taiteilijalla oli Schottin Essay'den tuntemusta. Yhteensattuma oli hyvin vaikuttava".] Emäntä halusi tietää erään valaistuneen nimen, joka lepäsi yhdessä kukista, iloisena aaltoilevassa ja ihmeellisesti kimmeltävässä puvussa. Hänen entinen palvelijansa vastasi: 'Tuo on Yang-kie. Sitten hän kysyi erään toisen nimeä ja sai vastaukseksi: 'Tuo on Mahu.' Silloin rouva sanoi: 'Missä paikassa minä tulen tämän jälkeen olemaan?' Silloin onnellinen sielu ohjasi hänet edemmäksi ja osoitti kukkulaa, joka hohti kultaisena ja taivaansinisenä. 'Täällä', sanoi hän, 'on sinun tuleva olinpaikkasi. Sinä tulet kuulumaan ensimmäisten siunattujen joukkoon.' Kun emäntä heräsi, hän lähetti tiedustelemaan Yangkiea ja Mahua. Ensimmäinen oli jo poistunut elämästä, mutta toinen oli yhä elossa ja hyvinvoiva. Siten rouva oppi, että sen sielu, joka edistyy pyhyydessä eikä koskaan käänny takaisin, saattaa olla jo asukas Valaistuksen maassa, vaikka ruumis yhä viipyykin tässä katoavassa maailmassa.

Hunnuton Isis, Tiede 2, s. 371–372


Pyhäinjäännöksistä

Ruhtinas Radzivillin tarina on varsin tunnettu. Häntä ympäröineiden munkkien ja nunnien sekä hänen oman rippi-isänsä ilmeinen vilpillisyys oli syy, joka sai hänet, puolalaisen aatelismiehen, kääntymään luterilaisuuteen. Alussa hän närkästyi Liettuassa leviävästä "kerettiläisestä" reformaatiosta niin, että matkusti aina Roomaan saakka osoittamaan myötätuntoaan ja kunnioitustaan paaville. Tämä lahjoitti hänelle kallisarvoisen pyhäinjäännöslippaan. Hänen ollessaan paluumatkalla kotiin hänen rippi-isänsä näki Neitsyen, joka laskeutui säteileviltä sijoiltaan vain siunatakseen nämä pyhäinjäännökset ja osoittaakseen niiden aitouden. Naapuriluostarin priori ja nunnaluostarin abbedissa näkivät saman näyn, jonka vahvistuksena vielä oli useita pyhimyksiä ja marttyyreja. He profetoivat ja "tunsivat Pyhän Hengen" kohoavan pyhäinjäännöslippaasta ja varjoavan ruhtinaan. Riivattua, jonka papisto oli tarkoitusta varten hankkinut paikalle, manattiin täysimittaisin seremonioin, ja heti kun häntä oli kosketettu lippaalla, hän parani ja julisti heti paikalla kiitollisuuttaan Pyhälle Hengelle ja paaville.

Kun menot olivat ohi, heittäytyi aarteidenvartija, jonka kammiossa pyhäinjäännöksiä säilytettiin, ruhtinaan jalkoihin ja tunnusti, että oli Roomasta palatessaan kadottanut pyhäinjäännöslippaan. Peläten herransa vihaa hän oli valmistanut samanlaisen lippaan, "jonka oli täyttänyt pienillä koiran ja kissan luilla", mutta nähdessään kuinka ruhtinasta petettiin hän katsoi parhaaksi tunnustaa syyllisyytensä näihin jumalaa pilkkaaviin metkuihin. Ruhtinas ei mitään virkkanut, mutta hän jatkoi jonkin aikaa koettelemista — ei pyhäinjäännösten, vaan rippi-isänsä ja näkyjennäkijöiden. Teeskennellyt haltiotilat paljastivat hänelle munkkien ja nunnien karkean petoksen niin perinpohjin, että hän liittyi reformoituun kirkkoon.

Tämä on historiaa. P. Bayle osoittaa [Dictionaire historique et critique, 1697], kuinka Rooman kirkko turvautuu viisasteluun kun se ei enää kykene kiistämään väärien pyhäinjäännösten olemassaoloa ja antaa vastaukseksi, että mikäli väärät pyhäinjäännökset ovat saaneet aikaan ihmeitä, "se johtuu uskovien hyvistä aikeista, Jumalan siten palkitessa heidät heidän vilpittömän uskonsa tähden"! Samainen Bayle näyttää lukuisten esimerkkien avulla, että aina kun on osoitettu, että on väitetty olevan olemassa eri paikoissa useita saman pyhimyksen ruumiita tai kolme hänen päätään taikka kolme kättä (kuten Augustinuksen tapauksessa) ja että ne eivät voi mitenkään kaikki olla hänelle kuuluneita, on kirkon muuttumaton, viileä vastaus ollut, että ne ovat kaikki alkuperäisiä; Jumala nimittäin on "kuin ihmeen avulla luonut niistä jäljennöksiä ja lisännyt niiden lukua Pyhän kirkkonsa suuremmaksi kunniaksi"! Toisin sanoen he haluaisivat uskollisten uskovan, että kuolleen pyhimyksen ruumis voi jumalallisen ihmeen kautta saavuttaa äyriäisen fyysisen omalaatuisuuden!

Hunnuton Isis, Teologia I, s. 84-85


Mitä eroa on fakiirilla ja adeptilla?

Useiden brahmalaisten ja buddhalaisten pyhien kirjojen arvovallan turvin voidaan osoittaa, että on aina ollut suuri ero korkeammanasteisten adeptien ja puhtaasti psykologisten voimien alaisten henkilöiden välillä. Jälkimmäisiä ovat monet niistä fakiireista, jotka ovat tietyssä, rajoitetussa merkityksessä meedioita. Totta kyllä, fakiiri puhuu aina pitreistä, mikä onkin luonnollista, sillä he ovat hänen suojelusjumaliaan. Mutta ovatko pitrit meidän rotuumme kuuluvia ruumiittomia ihmisolentoja? Tässä onkin asian ydin (ja käsittelemme sitä tuonnempana).

Sanomme, että fakiiria voi jossain määrin pitää mediumina, sillä hän on — mikä ei ole yleisesti tiedossa — elävän adeptin, sannyaasinsa eli gurunsa välittömän mesmerisen vaikutuksen alainen. Kun jälkimmäinen kuolee, edellisen voima heikkenee ja usein jopa häviää, ellei hän ole vastaanottanut henkisten voimien viime siirtoa. Jos olisi toisin, miksi fakiireilta evättäisiin oikeus nousta toiseen ja kolmanteen asteeseen? Heistä monien elämä on esimerkki niin pitkälle viedystä itseuhrauksesta ja pyhyydestä, etteivät eurooppalaiset, joita puistattaa jo pelkkä ajatuskin moisista itse aiheutetuista kärsimyksistä, sellaista tunne eivätkä laisinkaan käsitä. Mutta kuinka suojattu vulgaarien, maan piiriin sidottujen henkien hallinnalta fakiiri onkin, kuinka leveä onkin kuilu alentavien vaikutusten ja heidän itsehallinnassa olevien sielujen välillä ja kuinka hyvin gurulta saatu seitsensolmuinen maaginen bambusauva fakiiria suojeleekin, hän elää silti ulkonaisessa, synnin ja aineen maailmassa, ja on mahdollista, että epäpyhien esineiden ja ihmisten magneettiset emanaatiot tahraavat hänen sieluaan ja siten päästävät sisään outoja henkiä ja jumalia. Tällaisessa asemassa olevan ihmisen, jonka itsehallinta ei kaikissa eikä missään olosuhteissa ole varmaa, päästäminen osalliseksi vihkimyksen pelottavien mysteerien ja salaisuuksien tiedosta olisi käytännössä mahdotonta. Se ei ainoastaan vaarantaisi niiden asioiden turvallisuutta, joita on kaiken uhalla varjeltava häpäisyltä, vaan se olisi samaa kuin hyväksyä sellaisen ihmisveljen pääsy verhon taakse, jonka vastuuton mediumistisuus saattaisi milloin tahansa tahattoman varomattomuuden kautta aiheuttaa hänen kuolemansa. Sama laki, joka vallitsi Eleusiin mysteereissä ennen meidän aikaamme, on nytkin voimassa Intiassa.

Adeptin ei ole pakko olla ainoastaan itsensä herra, vaan hänen on kyettävä kontrolloimaan myös alemmanasteisia henkiolentoja, luonnonhenkiä ja maan piiriin sidottuja sieluja, lyhyesti sanottuna juuri niitä joiden, jos yleensä kenenkään, vaikutukselle fakiiri on altis.

Hunnuton Isis, Teologia I, s. 117-118


Ruumis on sielun hauta, sen vankila, ja monet kristilliset isät katsoivat kuten Platon, että sielua rangaistaan sen yhtymisellä ruumiiseen. Tällainen on myös buddhalaisten ja monien brahmalaisten perusoppi. Plotinos vain toistaa Gautama Buddhan opetuksia huomauttaessaan, että "kun sielu on laskeutunut synnytykseen [puoleksi jumalallisesta tilastaan] se tulee osalliseksi pahasta ja eksyy varsin pitkälle alkuperäisen puhtautensa ja yhtenäisyytensä vastakohtaan, sulautuakseen siihen täydellisesti, mikä vastaa synkkään rämeeseen vajoamista". Jos meidän on lainkaan uskottava muinaisaikojen vihittyjä, meidän on hyväksyttävä heidän tulkintansa vertauskuvista. Ja jos lisäksi huomaamme näiden olevan täysin yhteneviä suurimpien filosofien opetusten sekä sen kanssa, minkä tiedämme symbolisoivan samaa kuin modernit idän mysteerit, meidän on uskottava heidän olevan oikeassa.

Jos Demeterin katsottiin olevan järkisielu tai pikemminkin astraalinen sielu, puolittain hengen emanoima ja puolittain aineen tahraama henkisen kehityssarjan vaikutuksesta, voimme helposti ymmärtää, mitä tarkoitetaan Baubo-vaimolla, lumoojattarella, joka huomasi olevansa pakotettu ottamaan pikkulapsen sukupuolimuodot ennen kuin onnistui saamaan sielun, Demeterin, alistumaan uuteen asemaansa. Baubo on aine, fyysinen ruumis, ja älyllinen, vielä puhdas astraalinen sielu voidaan pyydystää uuteen maalliseen vankilaansa vain viatonta lapsuutta näyttämällä. Siihen saakka, kohtaloonsa tuomittuna, Demeter eli Magna-mater, sielu, vaeltaa ja epäröi ja kärsii, mutta tultuaan kerran osalliseksi Baubon valmistamasta maagisesta juomasta hän unohtaa surunsa; määrätyksi ajaksi hän eroaa siitä korkeamman älyn tajunnasta, jossa oli ennen lapsen ruumiiseen astumistaan. Tästä alkaen hänen on jälleen yritettävä yhdistyä siihen, ja kun järjen aika koittaa lapselle, kamppailu — joka oli muutaman lapsuusvuoden ajaksi unohtunut — alkaa jälleen. Astraalinen sielu asetetaan aineen (ruumiin) ja korkeimman älyn (sen kuolemattoman hengen eli nousin) välille. Kumpi noista kahdesta on voittava? Elämän taistelun tulos on kolmikon keskellä. Kysymys on muutaman vuoden fyysisestä nautinnosta maan päällä ja — jos se on saanut aikaan väärinkäytöksiä — maallisen ruumiin hajoamisesta, jota seuraa astraaliruumiin kuolema, mikä täten estää sitä yhdistymästä kolmikossa olevaan korkeimpaan henkeen, joka yksin suo meille yksilöllisen kuolemattomuuden; tai toisaalta tulemasta kuolemattomaksi mystiksi, joka ennen ruumiin kuolemaa on vihitty kuolemanjälkeisen elämän jumalaisiin totuuksiin. Puolijumalia alhaalla, JUMALIA ylhäällä.

Sellainen oli päätavoite mysteereissä, jotka teologia esittää paholaismaisina ja joita nykyajan symbolientutkijat pitävät pilkkanaan. Sen seikan epäileminen, että ihmisessä on tiettyjä salattuja voimia, jotka hän voi psykologisen tutkimuksen avulla itsessään kehittää sangen pitkälle ja tulla hierofantiksi sekä sitten kertoa näistä edelleen niille, jotka elävät samoissa, maallisen kurituksen olosuhteissa — tämän epäileminen merkitsee muutamien antiikin ja keskiajan parhaimpien, puhtaimpien ja oppineimpien miesten syyttämistä valheellisuudesta ja mielenvikaisuudesta. He antoivat tuskin vihjettäkään siitä, mitä hierofantin sallittiin tehdä viimeisellä hetkellä. Ja kuitenkin Pythagoras, Platon, Plotinos, Jamblikhos, Proklos ja monet muut tiesivät ja vakuuttivat, että nuo voimat ovat todellisia.

Hunnuton Isis, Teologia I, s. 122-124


Ruhtinas Radzivillin tarina on varsin tunnettu. Häntä ympäröineiden munkkien ja nunnien sekä hänen oman rippi-isänsä ilmeinen vilpillisyys oli syy, joka sai hänet, puolalaisen aatelismiehen, kääntymään luterilaisuuteen. Alussa hän närkästyi Liettuassa leviävästä "kerettiläisestä" reformaatiosta niin, että matkusti aina Roomaan saakka osoittamaan myötätuntoaan ja kunnioitustaan paaville. Tämä lahjoitti hänelle kallisarvoisen pyhäinjäännöslippaan. Hänen ollessaan paluumatkalla kotiin hänen rippi-isänsä näki Neitsyen, joka laskeutui säteileviltä sijoiltaan vain siunatakseen nämä pyhäinjäännökset ja osoittaakseen niiden aitouden. Naapuriluostarin priori ja nunnaluostarin abbedissa näkivät saman näyn, jonka vahvistuksena vielä oli useita pyhimyksiä ja marttyyreja. He profetoivat ja "tunsivat Pyhän Hengen" kohoavan pyhäinjäännöslippaasta ja varjoavan ruhtinaan. Riivattua, jonka papisto oli tarkoitusta varten hankkinut paikalle, manattiin täysimittaisin seremonioin, ja heti kun häntä oli kosketettu lippaalla, hän parani ja julisti heti paikalla kiitollisuuttaan Pyhälle Hengelle ja paaville.

Kun menot olivat ohi, heittäytyi aarteidenvartija, jonka kammiossa pyhäinjäännöksiä säilytettiin, ruhtinaan jalkoihin ja tunnusti, että oli Roomasta palatessaan kadottanut pyhäinjäännöslippaan. Peläten herransa vihaa hän oli valmistanut samanlaisen lippaan, "jonka oli täyttänyt pienillä koiran ja kissan luilla", mutta nähdessään kuinka ruhtinasta petettiin hän katsoi parhaaksi tunnustaa syyllisyytensä näihin jumalaa pilkkaaviin metkuihin. Ruhtinas ei mitään virkkanut, mutta hän jatkoi jonkin aikaa koettelemista — ei pyhäinjäännösten, vaan rippi-isänsä ja näkyjennäkijöiden. Teeskennellyt haltiotilat paljastivat hänelle munkkien ja nunnien karkean petoksen niin perinpohjin, että hän liittyi reformoituun kirkkoon.

Tämä on historiaa. P. Bayle osoittaa [Dictionaire historique et critique, 1697], kuinka Rooman kirkko turvautuu viisasteluun kun se ei enää kykene kiistämään väärien pyhäinjäännösten olemassaoloa ja antaa vastaukseksi, että mikäli väärät pyhäinjäännökset ovat saaneet aikaan ihmeitä, "se johtuu uskovien hyvistä aikeista, Jumalan siten palkitessa heidät heidän vilpittömän uskonsa tähden"! Samainen Bayle näyttää lukuisten esimerkkien avulla, että aina kun on osoitettu, että on väitetty olevan olemassa eri paikoissa useita saman pyhimyksen ruumiita tai kolme hänen päätään taikka kolme kättä (kuten Augustinuksen tapauksessa) ja että ne eivät voi mitenkään kaikki olla hänelle kuuluneita, on kirkon muuttumaton, viileä vastaus ollut, että ne ovat kaikki alkuperäisiä; Jumala nimittäin on "kuin ihmeen avulla luonut niistä jäljennöksiä ja lisännyt niiden lukua Pyhän kirkkonsa suuremmaksi kunniaksi"! Toisin sanoen he haluaisivat uskollisten uskovan, että kuolleen pyhimyksen ruumis voi jumalallisen ihmeen kautta saavuttaa äyriäisen fyysisen omalaatuisuuden!

Hunnuton Isis, Teologia I, s. 84-85


Brahmalainen yhteydenpito henkiin

"Muinaisessa Intiassa kolminaisuuden mysteeriä, jonka vain vihityt tunsivat, ei saanut kuolemanrangaistuksen uhalla paljastaa rahvaalle", sanoo Brihaspati.

Muinaisen Kreikan ja Samothraken mysteereissäkään sitä ei voitu paljastaa eikä sitä voida nytkään. Se on vihittyjen käsissä, ja sen on säilyttävä mysteerinä maailmalle niin kauan kuin materialistinen oppinut pitää sitä toteennäyttämättömänä mielikuvituksena, sairasmielisenä hallusinaationa ja dogmaattinen teologi Paholaisen paulana.

Subjektiivinen yhteydenpito inhimillisten, jumalan kaltaisten henkien kanssa, jotka ennen meitä ovat siirtyneet hiljaiseen autuuden maahan, on Intiassa jaettu kolmeen luokkaan. Gurun eli sannydsinin henkisen valmennuksen alaisena vatu (oppilas eli neofyytti) alkaa niitä tuntea. Ellei hän olisi adeptin suoranaisessa ohjauksessa, nämä näkymättömät olennot hallitsisivat häntä, ja hän olisi täysin niiden armoilla, sillä näiden subjektiivisten vaikutusten keskellä hän ei pysty erottamaan hyvää pahasta. Onnellinen on se herkistynyt ihminen, joka on varma henkisen ilmapiirinsä puhtaudesta!

Tähän subjektiiviseen tietoisuuteen, joka on ensimmäinen aste, lisätään jonkin ajan kuluttua selväkuulo. Tämä on toinen aste tai kehitysvaihe. Nyt sensitiivi — jos hän ei ole tällainen luonnostaan, hänet saadaan sellaiseksi psykologisella koulutuksella — kuulee selvästi, mutta on yhä kykenemätön erottelemaan eikä pysty todentamaan vaikutelmiaan. Ja ken ei ole suojattu, hänet ilman viekkaat mahdit sangen usein johtavat harhaan äänten ja puheen jäljittelyllä. Mutta gurun vaikutus on läsnä; se on vahvin suoja, joka estää bhûtnâa tunkeutumasta vatun ilmapiiriin, puhtaille, inhimillisille ja taivaallisille pitreille pyhitettyyn.

Kolmas aste on se, että fakiiri tai kuka tahansa muu kokelas sekä tuntee, kuulee että näkee ja voi halutessaan saada aikaan heijastumia pitreistä astraalivalon peiliin. Kaikki riippuu hänen psykologisista ja mesmerisistä voimistaan, jotka ovat aina suhteessa hänen tahtonsa intensiivisyyteen. Mutta fakiiri ei tule koskaan hallitsemaan âkâsaa, henkistä elonprinsiippiä, kaikkien ilmiöiden kaikkivoipaa välinettä, samassa määrin kuin kolmannen eli korkeimman vihkimyksen ottanut adepti. Eivätkä tämän tahdolla aikaansaadut ihmeet tavallisesti pyöritä markkinapaikkoja suu ammollaan töllistelevien tutkijoiden ilahduttamiseksi.

Jumalan ykseys, hengen kuolemattomuus, usko pelastumiseen vain omien tekojen, puutteiden ja ansioiden, kautta; tällaiset ovat Viisaususkonnon pääopinkappaleet ja veda-uskonnon, buddhalaisuuden ja parsilaisuuden perustukset, ja tällaisen havaitsemme myös muinaisen osirismin perustan olleen, kun hylättyämme kansanomaisen aurinkojumalan, koska se kuuluu rahvaan materialismiin, kohdistamme huomiomme kolmesti suuren Hermeksen kirjoihin.

"Vielä kätki AJATUS maailman hiljaisuuteen ja pimeyteen. Sitten Itsensä kautta oleva Herra, jota ei ihmisen ulkonaisille aisteille ilmoiteta, karkotti pimeyden ja ilmensi havaittavan maailman.
Hän, jonka vain henki havaitsee, jota ulkoiset aistinelimet eivät tavoita, joka on näkyviä osia vailla, ikuinen, kaikkien olentojen sielu, jota kukaan ei käsitä, näytti oman loistonsa.
Sellainen on jokaisen hindufilosofin mielessä oleva Korkeimman ihanne.

"Kaikista velvollisuuksista tärkein on saavuttaa tieto korkeimmasta sielusta [hengestä]; tämä on ensimmäinen kaikkien tieteiden joukossa, sillä yksin se suo ihmiselle kuolemattomuuden."

Ja meidän tiedemiehemme puhuvat Buddhan nirvânasta ja Brahmaan mokshasta ikään kuin se olisi täydellistä tyhjäksi tulemista! Sillä tavoin muutamat materialistit tulkitsevat seuraavan lauseen:

"Ihminen, joka näkee omassaan sekä kaikkien luotujen sieluissa Korkeimman Sielun ja joka on kaikille [niin ihmisille kuin eläimillekin] yhtä oikeudenmukainen, saavuttaa kohtaloista onnekkaimman: viimein sulautua Brahmaan syliin."

Oppi mokshasta ja nirvânasta siten kuin Max Müllerin koulukunta sen ymmärtää ei voi koskaan kestää vastakkain asettamista niiden kirjoitusten kanssa, jotka tarvittaessa löytyvät väitteiden kumoamiseksi lopullisesti. Monissa pagodoissa on veistoksia, jotka selvästi kumoavat syytöksen. Pyytäkää brahmiinia selittämään moksha, kääntykää jonkun oppiin perehtyneen buddhalaisen puoleen ja pyytäkää häntä määrittelemään nirvânan merkitys. Molemmat tulevat vastaamaan teille, että kummassakaan uskonnossa nirvâna edustaa oppia hengen kuolemattomuudesta; että nirvânan saavuttaminen merkitsee sulautumista suureen, universaaliseen sieluun, joka edustaa tilaa eikä yksilöllistä olentoa tai ihmisen muotoista jumalaa, kuten jotkut ymmärtävät suuren OLEMASSAOLON; että hengestä, joka saavuttaa tämän tilan, tulee osa yhtenäisestä kokonaisuudesta, mutta tästä kaikesta huolimatta se ei koskaan menetä yksilöllisyyttään. Tästä eteenpäin henki elää henkisesti, ilman pelkoa enemmistä muodonmuutoksista, sillä muoto on ominaista aineelle, ja nirvâna-tila merkitsee täydellistä puhdistumista eli lopullista eroon pääsemistä sublimoituneimmastakin ainehiukkasesta.

Koska on todistettu, että hindut ja buddhalaiset uskovat hengen kuolemattomuuteen, täytyy tämän sanan sulautua välttämättä merkitä perinpohjaista yhtymistä eikä tyhjiin häviämistä. Kutsukoot kristityt heitä epäjumalanpalvojiksi, jos vielä uskaltavat sen tehdä tieteen ja pyhien sanskriitinkielisten kirjojen uusimpien käännösten edessä; mitään oikeutta heillä ei ole esittää muinaisaikaisten viisaitten filosofisten pohdiskelujen olevan epäjohdonmukaisia ja itse filosofien olevan epäloogisia hölmöjä. Paljon paremmalla syyllä voimme syyttää muinaisia juutalaisia äärimmäisestä nihilismistä. Mooseksen kirjoissa ei ole sanaakaan — kuten ei profeettojenkaan kirjoissa — joka kirjaimellisesti ottaen viittaisi hengen kuolemattomuuteen. Silti jokainen harras juutalainen toivoo myös "tulevansa kootuksi A-Brahamin syliin".

Hunnuton Isis, Teologia I, s. 122-127


Miksi vihkimysmysteereistä tiedetään niin vähän?

Syy siihen, miksi kaikkina aikoina on vihkimysmysteereistä tiedetty yleisesti niin kovin vähän, on kaksiosainen. Ensimmäistä ovat jo useat kirjailijat selittäneet, ja se piilee pienintäkin varomattomuutta seuranneessa rangaistuksessa. Toisena syynä ovat ne yli-inhimilliset vaikeudet ja jopa vaarat, jotka muinaisaikain uskaliaan kokelaan oli kohdattava ja joko voitettava tai sitten kuoltava yritykseensä, milloin ei — mikä vielä pahempaa — menettänyt järkeään. Ei ollut olemassa mitään todellista vaaraa sillä, jonka mieli on läpikotoisin henkistynyt ja siten valmistautunut mihin tahansa kauheaan näkymään. Sillä, joka täysin tunsi kuolemattoman henkensä voiman, eikä koskaan hetkeäkään epäillyt sen kaikkivoipaa suojelusta, ei ollut mitään pelättävää. Mutta voi sitä kokelasta, jonka vähäinenkin fyysinen pelko — aineen sairaalloinen lapsi — sai kadottamaan oman haavoittumattomuutensa ja uskonsa siihen. Tuomittu oli se, joka ei luottanut täydellisesti moraaliseen sopivuuteensa ottaa vastaan näiden pelottavien salaisuuksien taakan.

Hunnuton Isis, Teologia I, s. 129


Eräs esimerkki raamatun kronologian mielettömyydestä

Mitä tulee juutalaisiin Kirjoituksiin, vain sellaiset miehet kuin jesuiitta Carriére, joka sopii tässä oivallisesti katolisen papiston enemmistön edustajaksi, voivat vielä käskeä niiden noudattajia hyväksymään ainoastaan Pyhän Hengen vahvistaman kronologian. Viimeksi mainitun arvovaltaan tukeutuen saamme oppia, että Jaakob lähti kaikkiaan 70-henkisen sukunsa kanssa asuttamaan Egyptiä A. M. 2298 ja että A. M. 2513 — vain 215 vuotta myöhemmin — nämä seitsemänkymmentä olivat lisääntyneet niin, että kun he lähtivät Egyptistä, heidän vahvistuksenaan oli 600 000 taistelijaa, "ottamatta lukuun naisia ja lapsia", mikä tilastotieteen perusteella vastaisi 2-3 miljoonan ihmisen kokonaisväestöä! Luonnontieteessä tavataan vastaavanlaisia hedelmällisyyttä ainoastaan sillien keskuudessa. Jos kristityt lähetyssaarnaajat pystyvät vielä nauramaan hindujen kronologialle ja laskelmille, tehkööt sen.

Hunnuton Isis, Teologia II, s. 165


LEGENDAT KOLMESTA VAPAHTAJASTA

KRISHNA GAUTAMA BUDDHA JEESUS NASARETILAINEN
Ajankohta:
Epäselvä. Eurooppalainen tiede ei rohkene ottaa kantaa. Sen sijaan brahmalaisten laskelmien mukaan nämä tapahtuivat n. 5000 vuotta sitten.
Ajankohta:
Eurooppalaisen tieteen ja ceylonilaisten laskelmien mukaan 2450 vuotta sitten.
Ajankohta:
Olettamuksen mukaan 1877 vuotta sitten. Hänen syntymänsä ja kuninkaalliset sukujuurensa salattiin Herodes-tyrannilta.
Krishna on kuninkaallista sukua, mutta hänet kasvatetaan paimenten joukossa; häntä kutsutaan Paimenjumalaksi. Hänen syntymänsä ja jumalallinen polveutumisensa salataan kuningas Kansalta. Gautama on kuninkaan poika. Hänen ensimmäiset opetuslapsensa ovat paimenia ja kerjäläisiä. Polveutuu Daavidin kuninkaallisesta suvusta. Hänen syntyessään paimenet palvovat häntä, ja häntä kutsutaan "Hyväksi Paimeneksi" (Ks. Johanneksen evankeliumi).
On Vishnun inkarnaatio, Trimuurtin (Kolminaisuuden) toinen persoona. Krishnaa palvottiin Maturassa, Jumnaa-joella.  Joidenkin mukaan Vishnun inkarnaatio, toisten mukaan yhden Buddhan inkarnaatio tai jopa Adi-Buddhan, Korkeimman Viisauden. Pyhän Hengen ruumiillistuma, sen jälkeen Kolminaisuuden toinen persoona, nykyisin kolmas. Tosin Kolminaisuus keksittiin vasta 325 vuotta hänen syntymänsä jälkeen. Meni Matareaan, Egyptiin ja teki siellä ensimmäiset ihmeensä.
Maduran tyranni Kansa vainoaa Krishnaa, mutta tämä pakenee ihmeellisellä tavalla. Toivoen tuhoavansa lapsen kuningas antaa surmata tuhansittain viattomia poikalapsia. Tätä jäljittelyä ei ole buddhalaisissa legendoissa, mutta katolinen legenda, joka tekee hänestä pyhä Josafatin, kertoo kuinka hänen isänsä, Kapilavastun kuningas, surmasi nuoria viattomia kristittyjä (!!). (Ks. Kultainen legenda.) Juudean kuningas Herodes vainoaa Jeesusta, mutta enkelin johdattamana tämä pakenee. Varmistaakseen surmatekonsa Herodes panee toimeen viattomien verilöylyn, jolloin 40000 ihmistä saa surmansa.
Krishnan äiti oli Devakii, puhdas neitsyt (joka oli kuitenkin synnyttänyt kahdeksan poikaa ennen Krishnaa). Buddhan äiti oli Maayaa eli Maayaadevii, jolla oli aviomies (mutta joka oli silti puhdas neitsyt). Jeesuksen äiti oli Mariam eli Miriam; hän oli naimisissa mutta silti puhdas neitsyt; kuitenkin hänellä oli Jeesuksen lisäksi monta muuta lasta (ks. Matt. 13:55, 56).
Krishna on kaunis, hän on syntymästään saakka kaikkitietävä ja kaikkivoipa. Tekee ihmeitä, parantaa rampoja ja sokeita ja ajaa ulos demoneja. Pesee brahmaanien jalat ja laskeutuu alimmille alueille (helvettiin), vapauttaa kuolleet ja palaa Vaikunthaan - Vishnun paratiisiin. Krishna oli itse Vishnujumala ihmisen hahmossa. Buddhalla on samat voimat ja ominaisuudet ja hän tekee samanlaisia ihmeitä. Viettää elämänsä kerjäläisten seurassa. Gautamasta on väitetty, että hän oli erilainen kuin muut avataarat, koska hänessä asui Buddhan henki kokonaisuudessaan, kun sen sijaan muilla oli vain osa (ansa) jumaluutta itsessään.
Jeesuksella on samat avut. (Ks. Evankeliumeja sekä Apokryfistä testamenttia.) Viettää elämänsä synnintekijöiden ja publikaanien keskuudessa. Ajaa niinikään ulos pahoja henkiä. Ainoa merkittävä ero näiden kolmen välillä on siinä, että Jeesusta syytettiin paholaisten ulos ajamisesta Beelsebubin avulla, mistä kahta muuta ei syytetty. Jeesus pesee opetuslastensa jalat, kuolee, laskeutuu helvettiin ja nousee taivaaseen vapautettuaan kuolleet.
Krishna luo poikia vasikoista ja päin vastoin. Hän murskaa käärmeen pään. Gautama murskaa käärmeen pään, ts. poistaa fetisistisen Naagan palvonnan, mutta Jeesuksen tavoin hän tekee käärmeestä jumalallisen viisauden vertauskuvan. Jeesuksen sanotaan murskanneen käärmeen pään, aivan kuten Genesiksen alkuperäisessä ilmoituksessa esitetään. Hän myös muuttaa poikia vohliksi ja vohlia pojiksi.
Krishna kieltää kolminaisuuden. Hän vainoaa papistoa, syyttää heitä vasten kasvoja kunnianhimosta ja tekopyhyydestä ja tuo päivänvaloon pyhäkön suuret salaisuudet - Jumalan ykseyden ja henkemme kuolemattomuuden. Perimätiedon mukaan hän joutui heidän kostonsa uhriksi.
Hänen suosikkiopetuslapsensa, Arjuna, oli aina hänen kanssaan loppuun saakka. On kolme uskottavaa perimätietoa, joiden mukaan hän kuoli puun (taikka ristin) lähellä nuolen lävistettyä hänen
jalkansa . Etevimmät
tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Tuamin irlantilainen risti, joka pystytettiin kauan ennen kristillistä aikaa, on aasialainen.
Buddha poistaa kuvienpalvonnan, paljastaa Jumalan ykseyden ja nirvaanan mysteerit, joiden todellisen merkityksen olivat aiemmin tienneet vain papit. Häntä vainotaan ja hänet ajetaan pois maasta, ja hän pelastuu kuolemasta kokoamalla ympärilleen muutamia satoja' ihmisiä, jotka uskovat hänen buddhauteensa. Lopulta hän kuolee ympärillään opetuslasten joukko jota johtaa hänen rakastettu opetuslapsensa ja serkkunsa Ananda. O'Brien uskoo, että Tuamissa oleva irlantilainen risti viittaisi Buddhaan, mutta häntä ei ristiinnaulittu. Hänet on monissa temppeleissä kuvattu istumassa puun alla, joka on "Elämän Puu". Muissa kuvissa hän istuu risti rinnallaan Naagan, käärmeiden raadjan päällä. Jeesus kapinoi vanhaa juutalaista lakia vastaan, tuomitsee kirjanoppineet ja fariseukset sekä synagogan tekopyhyyden ja dogmaattisen suvaitsemattomuuden tähden. Rikkoo sapattia ja uhmaa lakia. Juutalaiset syyttävät häntä pyhäkön salaisuuksien paljastamisesta. Surmataan ristillä (puussa). Pienestä opetuslapsijoukosta, jonka hän on käännyttänyt, yksi pettää hänet, yksi kieltää hänet, ja muut hylkäävät hänet viimeisellä hetkellä - paitsi Johannes, se opetuslapsi jota hän rakasti. Kaikki kolme Vapahtajaa, Jeesus, Krishna ja Buddha, kuolevat joko puussa tai puun alla, ja heidät yhdistetään ristiin joka on vertauskuva luomisen kolminkertaisesta voimasta.
Krishna kohoaa svargaan, ja hänestä tulee nirguna. Buddha nousee nirvaanaan. Jeesus nousee paratiisiin.

Hunnuton Isis, Teologia II, s. 165


Buddhan neuvo

Älkää uskoko mitään asiaa siksi, että siitä huhutaan ja monet siitä puhuvat; älkää luulko, että se on todistus asian todenperäisyydestä.

Älkää uskoko vain siksi, että teille näytetään jonkun vanhan viisaan kirjoittamaa lausuntoa, älkää pitäkö varmana, ettei tuo viisas ole koskaan muuttanut kirjoitusta tai että siihen voi luottaa. Älkää uskoko siihen mitä olette kuvitellut, ajattelemalla että koska tuo mielikuva on niin erikoislaatuinen, on sen täytynyt tulla deevalta tai joltakin muulta ihmeelliseltä olennolta.

Älkää uskoko arvailuihin, älkää toisin sanoen ottako lähtökohdaksenne mitään sattumanvaraista ja tehkö siitä sitten johtopäätöksiä, kuten esimerkiksi laskemalla kahteen ja kolmeen ja neljään ennen kuin olette käyneet vielä ykkösessäkään...

Älkää uskoko pelkästään opettajienne ja mestarienne arvovallan perusteella, älkääkä uskoko tai harjoittako mitään vain siksi, että he niin uskovat ja tekevät.

Minä [Buddha] kerron teille kaikille, teidän on itsestänne tiedettävä, että 'tämä on pahaa, tämä rangaistavaa, tätä ovat viisaat miehet moittineet, tähän uskomisesta ei ole mitään etua, vaan se aiheuttaa surua'. Kun tämän tiedätte, välttäkää tuota asiaa.

Hunnuton Isis, Teologia II, s. 166


Buddhan sielu pienen lapsen ruumiissa

Ranskalainen, katolilainen lähetyssaarnaaja E. K. Huc kertoo ("Travels in Tartary, Tiibet and China") Tiibetistä pari merkillistä tapausta. Abbe Huc, isä Gabet ja herra K., eräs luterilainen varakonsuli, olivat saaneet tilaisuuden seurata Herra Buddhan astumista hetkeksi erään pienen lapsen ruumiiseen, kuten tulevaa tapahtumaa nimitti Viharan suurlaama. Hue kertoo seuraavasti:

"Sovittuna iltana, kun lapsi oli tuotu Viharaan ja jätetty eteissaliin, koska K. ei voinut mennä kauemmaksi väliaikaiseen pyhäkköön. Lapsi asetettiin matolle keskelle lattiaa, seurueeseen kuulumattomat lähetettiin pois. Kaksi "kerjäläistä" sisäänkäytävän suulla huolehti siitä, ettei ketään tunkeilijoita päässyt sisälle. Sen jälkeen kaikki laamat asettuivat lattialle selkä graniittivalliin päin käännettynä siten, että jokainen oli lapsesta ainakin kymmenen jalan etäisyydellä. Johtava suurlaama asettui kaukaisimpaan nurkkaan. Herra K. yksin oli lapsen läheisyydessä. Ainoa meiltä vaadittu ehto oli säilyttää rikkomaton hiljaisuus ja odottaa jatkotoimenpiteitä. Kirkas auringonpaiste säteili läpi avoimen oven. Luostarinjohtaja näytti välittömästi vaipuvan mietiskelyyn. Muut laamat vaikuttivat kivettyneiltä. Lapsen jokeltaminen oli ainoa kuultavissa oleva ääni.

Istuttuamme joitakin hetkiä lapsen jäsenten liikkeet äkkiä loppuivat ja hänen kehonsa tuntui jäykistyvän. Johtaja ei vieläkään katsonut lasta, vaan kalpeana ja liikkumattomana hän muistutti enemmän pronssipatsasta kuin elävää olentoa. Äkkiä näimme suureksi hämmästykseksemme lapsen rajusti kohoavan istuvaan asenteen. Seurasi uusia nykäyksiä ja neljän kuukauden ikäinen lapsi seisoi jaloillaan aivan kuin näkymättömien voimien nostamana.

K. kirjoittaa: Parin minuutin epäröinnin jälkeen lapsi käänsi päänsä ja katseli minua kasvoillaan älykäs ilme. Minua puistatti, mutta tämä oli vain alkua. Ottaen kaksi askelta minua kohti, kuten kuvittelin, ihmeellinen olento istuutui jälleen ja hellittämättä silmiään minusta, toisti lause lauseelta kielellä, jonka oletin tiibetin kieleksi, juuri ne sanat, jotka minulle oli etukäteen kerrottu lausuttavan Buddhan lihaksi tulemisessa. "Minä olen Buddha. Minä olen vanha laama. Minä olen hänen henkensä uudessa ruumiissa" jne. Tunsin todellista kauhua, vereni jähmettyi ja hiukseni nousivat pystyyn. En olisi voinut puhua edes elämäni puolesta sanaakaan. Tämä ei ollut petkutusta. Lapsen huulet liikkuivat ja hänen silmänsä näyttivät tutkivan koko olemustani ilmeellä, joka sai minut ajattelemaan, että ne olivat Buddhan omat kasvot. Oli kuin hänen henkensä olisi siirtynyt pieneen olentoon ja tutkinut minua lapsen läpinäkyvän naamion takaa. Tunsin päätäni huimaavan. Lapsi kurottautui minua kohti ja ojensi pienen kätensä. Säpsähdin kuin kuuman hiilen koskettamana. Kykenemättä enää kestämään tätä näytelmää peitin kasvoni käsilläni. Mutta vain hetkeksi. Kun jälleen avasin silmäni, pieni näyttelijä oli muuttunut leperteleväksi vauvaksi. Johtajalaama oli palannut normaaliin tilaan ja keskustelu pääsi vauhtiin."

Hue kysyi shamaanilta: "Mitä olisi tapahtunut, jos minä mielettömästi säikähtyneenä siitä ajatuksesta, että paholainen puhui (lapsen suulla), olisin tappanut sen?"

"Jos isku ei olisi silmänräpäyksessä surmannut", vastasi laama, "niin lapsi yksin olisi kuollut".

Huc jatkoi: "Otaksukaamme, että se olisi ollut yhtä nopea kuin salaman välähdys."

"Siinä tapauksessa olisitte surmannut myös minut."

Kun abbe Hue oli kotiutunut Pariisiin Tiibetistä, hän kertoi venäläiselle herra Arsenieffille useita julkaisemattomia ihmeitä, joiden todistajana hän oli ollut Kounboumin luostarissa. Eräs niistä oli seuraava: "Kerran, kun Huc keskusteli erään laaman kanssa, jälkimmäinen äkkiä keskeytti keskustelun ja tuli hyvin tarkkaavaiseksi ja keskittyneeksi aivan kuin olisi saanut tiedonannon joltakin, vaikka Hue ei kuullut sanaakaan. "Silloin minun täytyy lähteä", huudahti laama äkkiä kuin vastauksena saamaansa sanomaan.

"Lähteä minne?", tiedusteli hämmästynyt lähetyssaarnaaja. "Ja kenen kanssa keskustelit?"

"Luostari X:ään", kuului vastaus. "Shaberon kutsui, hän tahtoo tavata minut."

Luostari jonne laama oli saanut kutsun, sijaitsi monen päivämatkan päässä Koumboumin luostarista, jossa keskustelu tapahtui. Eniten hämmästytti lähetyssaarnaajaa se, että laama, sen sijaan, että olisi lähtenyt matkalle, yksinkertaisesti astui jonkinlaiseen kupolihuoneeseen sen talon katoksen alle, jossa he asuivat. Vaihdettuaan muutamia sanoja hänen kanssaan, toinen laama telkesi toverinsa sisälle. Tämän suoritettuaan kääntyi avustava laama jälleen hymyillen Huc'iin päin ja sanoi, että "hän" oli mennyt.

"Mutta kuinka se on mahdollista? Miksi suljitte hänet sisälle huoneeseen, josta ei ole ulospääsyä?"

"Ja mitä hyötyä ovesta olisi hänelle?", kysyi laatua. "Hän itse lähti pois; hän ei tarvitse ruumistaan ja niin hän jätti sen minun hoitooni".

Niiden ihmeiden johdosta, joiden todistajana Huc oli ollut matkansa aikana, hänen mielipiteensä oli, että molemmat laamat olivat hämmästyttäneet hänet. Kun Huc kolme päivää myöhemmin tiedusteli "matkustanutta" ystäväänsä, hänelle vastattiin, että tämä palaisi illalla. Auringon laskiessa, juuri kun laamat valmistautuivat menemään levolle, kuuli Huc poissaolevan ystävänsä äänen kuin pilvistä kutsuvan toveriaan aukaisemaan hänelle oven. Katsoessaan ylöspäin hän havaitsi matkamiehen ääriviivat sen huoneen ristikkojen takana, johon hänen ruumiinsa oli, ollut suljettuna. Päästyään vapaaksi laama meni suoraan Koumboumin päälaaman luokse ja antoi tälle eräitä tiedonantoja ja määräyksiä paikasta, jossa hän oli käynyt. Hue ei onnistunut saamaan lisätietoja hänen ilmamatkastaan. Mutta hän ajatteli aina, että tällä "ilveilyllä" oli jotakin tekemistä pikaisten ja merkillisten valmistelujen kanssa molempien lähetyssaarnaajien, hänen ja isä Gabetin karkoittamiseksi Chogor-taniin, paikkaan, joka kuului Goumboumin hallintaan. Epäluulo rohkeaa lähetyssaarnaajaa kohtaan lienee ollut oikeutettu huomioonottaen hänen röyhkeän uteliaisuutensa ja tahdittomuutensa.

H. P. Blavatskyn "Isiksestä" suomentanut R. Muuronen

Elonpyörä — 1962, n:o 2


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia