HELENA PETROVNA BLAVATSKY

Syntyperä, varhaislapsuus ja luonne

Helena Petrovna Blavatsky (omaa sukua von Hahn) syntyi uuden kalenterin mukaan 12.8.1831 Ekaterinoslavin kaupungissa Etelä-Venäjällä heti puolen yön jälkeen (juliaanisen kalenterin mukaan 31.7.1831.).

Helenan isän oli Peter von Hahn. Isä periytyi kuuluisasta keskiaikaisesta ristiretkeilijästä, kreivi Rottersternistä, jonka hengen pelasti kerran kukon kiekuminen, kun saraseeni oli astumassa hänen telttaansa tappaakseen hänet. Kukolle kiitollisena kreivi otti nimeensä Hahn-lisän – (saksaksi kukko). Isä-Peterin esi-isät olivat olleet Venäjällä useiden sukupolvien ajan ennen kuin hän syntyi. Hän teki sotilasuran ollen eläkkeelle vetäytyessään tykistöeversti. Hänen isänsä oli kenraali.

HPB:n isänäiti oli kreivitär Elizabeth Maksimovna von Pröbsen, jolta hän sai hopeanharmaan kiharan tukan, eloisuuden, huumorintajun ja huolettoman luonteen.

HPB:n isotäti oli kreivitär Ida Hahn-Hahn, tunnettu saksalainen kirjailija.

Helenan äiti oli Helena Andrejevna von Hahn o.s. Fadejeff, kuuluisa kirjailija, jonka kirjat ilmestyessään olivat erikoistapahtuma Venäjän kirjallisuuselämässä. Tunnettu arvostelija Belinsky kutsui häntä venäläisen kirjallisuuden Georg Sandiksi.

Äidin teoksen Complete Works toisen edition (1905) esipuheessa sanotaan: "1830-luvulla ilmestyi Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä useita romaaneja… joissa käsiteltiin ensimmäisen kerran historiassa ns. feminiinistä liikettä ja naisten äänioikeutta lännessä. Siitä olivat vastuussa kolme naiskirjailijaa: kuuluisa Georg Sand Ranskassa, kreivitär Ida H. Hahn-Hahn Saksassa ja Helena Andrejevna Hahn Venäjällä."

Äidin isä oli Andrej Mihailovitsh Fadejeff, joka toimi valtion hallintovirkamiehenä monissa tehtävissä, myöhemmin maaherrana, mm. Astrakanissa, Kaakkois-Venäjällä ja Keski-Aasiassa, missä hänellä oli alaisinaan yli 100 000 buddhalaista kalmukkia. (Tuolloin HPB tutustui lamalaisiin kalmukkeihin sekä heidän korkeaan pappiinsa. Enonsa kanssa HPB matkusti Mongolian rajamaille, missä hän kertoi tutustuneensa tiibetinbuddhalaisuuteen.)

Äidin äiti, ruhtinatar Helena Pavlovna Dolgorukova, oli harvinaisuus elinaikanaan. Yliopistot eivät olleet avoinna naisille Venäjällä, joten hän oli laajalti itseoppinut. Hän oli loistava taiteilija ja muusikko, ja hän puhui sujuvasti viittä kieltä. Hän oli opiskellut klassista ja uudenaikaista kreikkaa ja hän opetti myöhemmin kummankin perusperiaatteet Helenalle. Isoäidin tieteellinen työ kasvitieteessä ja arkeologiassa sai tunnustusta jopa Englannissa ja Saksassa. Hänen kunniakseen on nimetty myöhemmin löydetty fossiili, Venus Fadejeff. Isoäiti avioitui Andrej Mihailovitsh Fadejeffin kanssa v. 1813.

Isoäiti oli Venäjän tsaarin sukulainen, joka vieraili usein hovissa. Hän kuului yhteen Venäjän muinaisista suvuista (Dolkorukov), jotka voidaan jäljittää aina Suurruhtinas Rurikiin, josta tuli Venäjän keisari. Rurik tunnetaan myös Rusin ruhtinaana. Rus-nimestä johtuu Russia, Venäjä.

Isovanhempien perheeseen syntyi neljä lasta: Helena Andrejevna, Katariina (jonka poika kreivi Witte oli Venäjän ensimmäinen pääministeri), Rostislav, upseeri, ja Nadya eli Nadjezhda, joka oli kolme vuotta vanhempi kuin HPB.

Helenan äidinäidinäiti oli kreivitär Henriette de Plessis, jonka isä oli Ranskasta maanpakoon lähtenyt hugenotti-aatelismies ja joka avioitui ruhtinas Pavel Vasiljevitsh Dolgorukijn kanssa.

Sukutaustaan voidaan laskea myös skandinaavinen vaikutus, sillä ruhtinas Rurik ei ollut slaavi vaan viikinki. Rusin Rurikista tuli Novgorodin ruhtinas v. 842 jaa.

Isoäidin rakastavassa hoidossa HPB ja sisarukset kasvoivat jo varhaislapsuudessaan äidin sairastellessa ja sen jälkeen kun tämä kuoli v. 1842.

Kievissä Rurikin jälkeläinen, hallitseva ruhtinas Vladimir, joka oli juuri kääntynyt kristinuskoon, määräsi kansan koottavaksi Dniepriin, missä papit huolehtivat joukkokasteesta. Vladimir julistettiin pyhimykseksi siitä hyvästä että hän käännytti pakanallisen Venäjän kristilliseen uskoon.

Kahdeksansataa vuotta myöhemmin toinen Rurikin sukulainen – Helena Blavatsky – joka syntyi saman joen varrella, kyseenalaisti julkisesti kirjoituksissaan kirkon sakramenttien, esim. kasteen, vaikutuksen. Hunnuttomassa Isiksessä hän sanoo, että kirja ei sisällä yhtäkään sanaa Jeesuksen puhtaita opetuksia vastaan, vaan arvostelee ankarasti niiden alentamista turmiolliseksi kirkolliseksi oppirakennelmaksi.

Varhaislapsuus, vuodet 1831–1949

HPB:n syntymän aikoihin Venäjällä oli paljon kärsimystä. Aasialainen kolera oli levinnyt ensin länteen päin ja levittäytyi sieltä kaikkialle Venäjälle ja sitten muualle Eurooppaan tappaen kokonaisia väestönosia. Ruumisarkkuja oli pinossa kaikkialla odottamassa hautaamisia.

Helena syntyi koleraepidemian keskelle ennenaikaisesti ja niin heikossa tilassa, että perhe päätti antaa hänelle hätäkasteen, ettei hän olisi kuollut "alkuperäisen synnin taakka sielussaan".

Toinen huono enne seurasi Helenan kastetilaisuudessa. Sen mukaan Helenan tulevaisuus olisi tuomittu siitä pitäen koko kaupungin silmissä tapahtumarikkaaseen elämään täynnä hankaluuksia ja ikävyyksiä. Hänen kolme vuotta vanhempi tätinsä näet oli kirkossa sijoitettu eturiviin edustamaan poissa olevaa sukulaista, heti kunnianarvoisan kantapapin taakse. Väsyttyään seisomaan paikallaan lähes tunnin hän vanhempien huomaamatta istahti kynttilä kädessään lattialle täpötäydessä huoneessa elokuisena hellepäivänä. Kummit olivat juuri kreikkalaisen kirkon tapojen mukaan suorittamassa Paholaisen ja hänen tekojensa tyhjäksi tekemistä sylkemällä kolmesti näkymättömän pahan päälle, kun pikku Nadja kynttilällä leikkiessään vahingossa tuikkasi papin vaatteet tuleen, kenenkään huomaamatta vahinkoa ennen kuin se oli liian myöhäistä. Papin lisäksi monet muutkin saivat palovammoja.

Onneksi oli myös hyvä enne. Juliaanisen kalenterin mukaan lapsi syntyi keskiyön paikkeilla 30-31. heinäkuuta. Venäläisen kansanperinteen mukaan sellainen henkilö oli saava vallan paholaiseen, mukaan lukien demonit ja noidat.

Helenan perhe vaihtoi usein paikkakuntaa isän ammatin vuoksi. Ja kun Helenan äiti sairasteli paljon, äiti lapsineen oli pitkiä aikoja isovanhempien luona. Myös tämä perhe muutti usein isoisän siirryttyä uusiin tehtäviin. Näin ollen Helena tottui jo lapsena matkustamaan usein ja pitkälle, tutustuen siten moniin kulttuureihin ja kansoihin. Helenan äiti soitti pianoduettoja tyttärensä kanssa ja opetti tämän lukemaan ja kirjoittamaan. Äiti luki kirjoja englanniksi, josta hän piti eniten, sekä saksaksi ja italiaksi. Hänen omat kirjansa käsittelevät usein onnettomassa avioliitossa olevia naisia, ja monet kirjoista ovat omaelämäkerrallisia. Kun Andrej Fadejeffistä oli tullut kalmukkibuddhalaisten ja alueella sijaitsevien saksalaisten edunvalvoja Astrakanissa myös Helena Andrejevna lapsineen muutti sinne. Kalmukkien johtaja ruhtinas Tumen oli isoisän vanha tuttu.

Sitten Helenan perhe taas yhdistyi ja asettui vuorostaan asumaan Poltavaan, Ukrainaan. Äiti antoi edelleen tyttärelleen pianotunteja. Myöhemmin hän sai ammattiopetusta, koska hän oli hyvin musikaalinen. Lastenhoitaja Antonia opetti lapsia tanssimaan.

Vuonna 1839 perhe muutti Poltavasta muihin osiin Ukrainaa. Äiti päätti löytää lapsilleen lastenhoitajan, joka opettaisi heille englantia. Perheeseen palkattiin yorkshireläinen Augusta Jeffers.

Vuonna 1840 isovanhemmat muuttivat Astrakanista Saratoviin, missä isoisästä tuli alueen maaherra. Yhdeksänvuotias Helena sai pikkuveljen Leonidin. Tästä ajasta Helenan täti Nadja muisteli, että "Helenan lapsuudessa koko hänen sympatiansa ja kiintymyksensä kohdistui alemman luokan ihmisiin. Hän leikki aina mieluummin palvelusväen lasten kuin oman luokkansa lasten kanssa. Hän ystävystyi jopa resuisten katupoikien kanssa…. Hän oli outo tyttö selvästi kaksinaisine luonteineen. Toinen puoli oli pahansuopa, toinen mystiseen ja metafyysiseen taipuvainen… Hänen isovanhempiensa valtava kirjasto, jonka isoäiti oli perinyt isältään ruhtinas Pavelilta, riitti tuskin tyydyttämään Helenan vaatimuksia."

Helenalla oli epämiellyttävä tapa sanoa ihmisille päin naamaa, mitä hän ajatteli heistä, mikä oli vastoin kohteliaisuussääntöjä. Toisaalta hän oli "niin ystävällinen ja huolehtivainen, että hän oli valmis antamaan kaiken pois tarvitseville ja tekemään kaikkensa ystävän puolesta".

V. 1841 Hahnien perhe muutti Malarossaan Ukrainaan. Helena päätti ruveta opiskelemaan saksaa. Antonia opetti häntä kolme kertaa viikossa. Isä oli siitä iloinen, koska "Hahn-Hahn von der Röter Hahnin ritarit eivät koskaan puhuneet muuta kuin saksaa".

V. 1842 Helenan äiti oli vakavasti sairas, joten perhe ilman isää lähti Odessaan, missä äiti kuoli oman äitinsä käsivarsille. Helenan äidin kuoltua perheen lapset muuttivat pysyvästi Saratoviin isovanhempien luokse. Siellä heillä oli kolme uutta opettajaa Antonian lisäksi. Yksi heistä oli ranskalainen kotiopettajatar Henriette Peigneur. Jo noihin aikoihin Helena puhui jälleensyntymisestä tovereilleen.

Helena löi kerran vanhaa hoitajaansa, niin että hänen kasvoihinsa tuli mustelma. Isoäidin kuultua tästä hän kutsui koolle koko palvelusväen suureen halliin. Isoäiti sanoi tyttärentyttärelleen, että tämä oli toiminut, niin kuin ei kukaan hieno ihminen saisi toimia lyödessään epäoikeudenmukaisesti avutonta maaorjaa, joka ei uskaltaisi puolustaa itseään. Isoäiti määräsi Helenan pyytämään anteeksi ja suutelemaan palvelijan kättä vilpittömästi. Helena kapinoi ensin, mutta isoäiti sanoi, että jollei hän tottele, hänet ajetaan pois talosta epäsuosiossa olevana. Hän lisäsi, ettei kukaan todellinen jalosukuinen kieltäytyisi korjaamasta tekemäänsä vääryyttä palvelijalle, varsinkaan sellaiselle, joka oli koko ikänsä uskollisesti palvellut ja ansainnut isäntiensä luottamuksen ja rakkauden. Helena purskahti itkuun, polvistui palvelijan eteen, suuteli hänen kättään ja pyysi anteeksi. Siitä pitäen koko palvelusväki palveli uskollisesti perhettä. Tapaus opetti Helenalle periaatteen tehdä oikeutta niille, joiden sosiaalinen asema ei sallinut heidän oikeudenmukaisesti nousta riidan aiheuttajaa vastaan.

Tsaari Aleksanteri II lakkautti maaorjuuden Venäjälle 1861. Puolitoista vuotta myöhemmin presidentti Lincoln vapautti orjat Yhdysvalloissa.

Helena oli jo lapsuudessaan hyvin herkkä. Hän kuuli erilaisten esineiden tai hahmojen ääniä ja tunsi joidenkin mystisten voimien olemassaolon. Jotkut näistä kohteista olivat näkyviä, sellaisia kuin pikkukivet ja pala lahoa fosforinhohtoista puuta, toiset taas ainoastaan hänelle näkyviä ja toisille oli nähtävissä ainoastaan tyhjä tila.

Ehkä tällaisten kokemusten seurauksena Helenaa veti puoleensa 100-vuotas Barang Bouirak, joka asui lähellä Saratovia. Alueen asukkaat kunnioittivat häntä pyhänä henkilönä, parantajana ja maagikkona. Hänen talonsa sijaitsi lähellä olevassa metsässä. Hän oli perehtynyt kasvien ja kukkien salaisiin ominaisuuksiin ja osasi nähdä tulevaisuuden. Bouirak veti Helenaa vastustamattomasti puoleensa. Hän kävi oudon vanhan miehen luona aina kun voi. Vanhus sanoi Helenasta: "Tässä on pieni hieno nainen, joka on aivan erilainen kuin muut. Häntä odottavat suuret tapahtumat. Valitettavasti en elä niin kauan, että näkisin ennustukseni toteutuvan, mutta ne kaikki tapahtuvat!".

Tulevan opettajan kohtaaminen

Toisenlainen viisas ja huomattava henkilö oli kiinnostunut Helenan hyvinvoinnista. Tyttö näki suojelijansa, jonka kunnioitusta herättävä ulkonäkö hallitsi Helenan mielikuvitusta jo hyvin varhain. Myöhemmin hän oli tapaava tämän elävän miehen. Jo lapsena Helena sanoi sisarelleen: "Viisaita ihmisiä on ollut olemassa kaikkina aikakausina ja heitä on jopa meidän aikanamme. He tekevät itsensä tiettäväksi ainoastaan niille, jotka ovat se arvoisia, että voivat tuntea ja nähdä heidät, ja jotka uskovat heihin eivätkä naura heille."

Ensimmäinen muisto tästä korkeasta henkilöstä Helenalla oli hyvin varhain. Lapsena hän oli isoäitinsä luona kerran yksin huoneessa, jossa oli Dolgorukov-perheen muotokuvia. Yksi muotokuva kiinnosti häntä erityisesti, mutta se oli peitetty verholla. Helena keräsi pöytiä ja tuoleja päällekkäin ylettyäkseen verhoon. Yhtäkkiä hän horjahti ja menetti tajuntansa. Jälkeenpäin herättyään lattialla hän huomasi, että verho oli vedetty taas taulun eteen ja kaikki pöydät ja tuolit olivat paikoillaan. Todisteena siitä että hän oli ollut ylhäällä, oli seinällä taulun vieressä lapsen käden jälki.

Helena putosi 13-vuotiaana pelästyneen, ohjaksista riistäytyneen hevosen selästä. Paikalla olleet olivat varmoja, että Helena kuolisi, mutta hän itse tunsi ympärillään jonkun kädet, jotka tukivat häntä, kunnes hevonen pysäytettiin.

16-vuotiaana Helena sanoi: "Olen aina elänyt kaksoiselämää, mystistä, käsittämätöntä jopa itselleni, kunnes tapasin toisen kerran vielä mystisemmän intialaiseni."

Tähän aikaan Helena oli vielä perusteellisemmin syventynyt mystisiin kirjoihin isoäitinsä kirjastossa. Tuolloin hän tapasi henkilön, jonka kanssa pystyi keskustelemaan asioista – ruhtinas Alexander Golitsinin, joka oli isovanhempien perhetuttujen vanhin poika. Alexander oli myöhemmin tunnettu vapaamuurari ja mystikko. Hän oli hyvin perehtynyt aiheisiin, jotka kiinnostivat myös Helenaa: Kreikan, Egyptin, Iranin ja jopa Intian pyhät paikat.

Avioliitto

Talvella 1848-1849 Helena hämmästytti perhettään ilmoittamalla olevansa kihloissa ja aikovansa avioitua. Vielä enemmän herätti kummastusta hänen aviomieskandidaattinsa. Eräs palvelijatar oli sanonut Helenalle, ettei tämä löytäisi mistään aviomiestä hurjan luonteensa ja taipumustensa takia. Tästä suuttuneena Helena suostui Nikifor Blavatskyn kosintaan, osittain päästäkseen perheensä holhouksesta. Myöhemmin hän yritti saada sukulaisiaan kumoamaan kihlauksen, mutta perhe kieltäytyi, ja isoäiti oli liian huonossa kunnossa puuttuakseen asiaan. Helena ja Nikifor vihittiin pienessä Erivanin kaupungissa 7.7.1849, vähän ennen morsiamen 18-vuotissyntymäpäivää. Avioliitto ei koskaan toteutunut vihkikaavaa pitemmälle, sillä Helena pakeni Venäjältä kolmen kuukauden kuluttua.

Ulkonäkö ja luonne ystävien ja aikalaisten kuvaamana

Helenan täti Nadja (Nadyezhda Fadeyev) kirjoitti sisarentyttärestään: "Hän sai hyvän perheen tyttärelle tyypillisen kasvatuksen. Hän ei kuitenkaan ollut oppinut, eikä voida puhua mistään tieteellisestä tasosta. Mutta hän oli älyllisesti korkealla tasolla, hänen ajattelunsa oli herkkää ja nopeaa, hänellä oli valtava kyky ymmärtää, tarttua ja sulattaa vaikeita aiheita, sellaisia, jotka vaatisivat keneltä muulta tahansa kovaa työtä; ilmeisen kehittynyt äly yhdistettynä luonteeseen, joka oli lojaali, suorasukainen, avoin ja tarmokas – nämä antoivat hänelle sellaisen epätavallisen etevämmyyden, kohottivat hänet korkealle ihmiskunnan tavallisen tason yläpuolelle, niin ettei hän voinut koskaan välttää herättämästä yleistä mielenkiintoa ja sen vuoksi kateutta ja vihamielisyyttä monissa ihmisissä…"

Madame Jermolov, Tiflisin [Tbilisi] maaherran vaimo kertoi, että Helena "oli loistava, hyvin omapäinen nuori nainen… Ne jotka tunsivat hänet hänen nuoruudessaan, muistavat hänet mielihyvin – horjumattomana, kiivaana, iloisena ja säkenöivänä ja nokkelana keskustelijana täynnä huumoria. Hän pilaili ja kiusoitteli mielellään ja sai aikaan häiriötä."

Tri Albert Leighton Rawson kuvasi HPB:tä: "Hänen kasvonsa olivat kuun muotoiset – ulkonäkö viittasi itämaihin. Hänellä oli säteilevät, kirkkaat silmät, lempeät kuin levollisen gasellin mutta leimahtelevat kuin vihaisen käärmeen. Hänen nuoruudenaikainen ulkomuotonsa, ennen kuin hän oli 30-vuotias, oli notkea, lihaksikas ja hyvin täyteläinen, sopiva miellyttämään taiteilijaa. Hänen kätensä ja jalkansa olivat niin pienet ja herkän muotoiset että ne toivat esiin nuoruuden täydellisyyden ja pehmeyden, eivätkä ne koskaan kadottaneet noita ominaisuuksia."

"Tutkijana hän oli aina työssä, ja väsymätön, ei koskaan tyytyväinen: Enemmän valoa, enemmän tosiasioita, kehittyneitä teorioita, erilaisia hypoteeseja, lisäehdotuksia, aina työntämässä eteenpäin jotain ideaa."

Prof. Sigwick Cambidgestä kirjoitti lehteensä:

"Edullinen vaikutelma madame Blavatskysta säilyi. Jos henkilökohtaisiin tunteisiin voi luottaa, hän on aito, älykäs, tarmokas emotionaalinen olento, jolla on todellinen halu auttaa ihmiskuntaa. Tämä vaikutelma on sitäkin merkittävämpi, koska hän ei ole ulkoisesti viehättävä."

Englantilainen Walter Old totesi, että valokuvat eivät kuvaa Helenan oikeaa luonnetta: "Hän oli ihastuttava keskustelija ja hänessä oli spontaanisuutta, mikä oli erittäin puoleensa vetävää. Olen todella kuullut sanottavan, että Englannin kaunein nainen oli kuin kalpea seinäkukka tämän merkittävän persoonallisuuden läsnä ollessa… Kun hän nauroi, hän avasi suunsa ja silmänsä leveiksi riehakkaasti kuin lapsi. En ole koskaan kuullut kypsässä iässä olevan naisen nauravan sellaisella lapsenkaltaisella luonnollisuudella kuin hän."

Amerikkalainen taiteilija Edmund Russel kirjoitti HPB:stä:

"Samadhi eli jumalallinen tietoisuus oli hänen ihanteensa… Useimmat ihmiset puuhailevat alemman tarpeiden kanssa koko ajan. Hänellä ei tuntunut olevan omia tarpeita tai huveja. Joskus hän ei mennyt ulos puoleen vuoteen, ei edes kävelemään puutarhaan. Sellainen esimerkki vaikutti Teosofisen Seuran hämmästyttävään kasvuun ja laajentumiseen. Hän eli suuressa totuudessa, silti häntä haukuttiin valehtelijaksi; suuressa jaloudessa, ja häntä kutsuttiin petkuttajaksi. Hän inhosi kaikkea teennäisyyttä, ja silti hänet kruunattiin huijareiden kuningattareksi.

"Olen tuntenut monia, jotka ovat kooltaan kuin jumalat: Salvini, Gladstone, Robert Browning, William Morris, Rodin, Sarah Bernhardt. Kellään heistä ei ollut hänen kosmista voimakenttäänsä, vaikka kaikilla oli sama lapsellinen charmi heidän uuvuttavan työnsä ulkopuolella. Suuret ihmiset pysyvät aina lapsina, kun he silloin tällöin tulevat ulos häkistään.

"Hän oli varmasti suurin tuntemani ihminen – leijona – kotka – kilpikonna – rupikonna – kosminen – kaikkea…"

Kuuluisa irlantilainen kirjailija William Butler Yeats kirjoitti ystävälleen HPB:stä: "Hän on inhimillisin elossa oleva henkilö. Hän on kuin vanha talonpoikaisnainen ja on omistanut koko elämänsä vain istumiseen suuressa tuolissaan kynä kädessään. Vuosikausia hän on kirjoittanut 12 tuntia päivässä."

Kreivitär Constance Wachtmeister kertoi että HPB:n valoisina hetkinä "kirkas lapsenomainen luonne näytti säteilevän hänen ympärillään ja riemukas ilo säkenöi hänen olemuksestaan".


Matkat ympäri maailmaa

Vuodet 1849 – 1891

Epätoivoisissa merkeissä sovitun avioliiton jälkeen HPB pakeni Venäjältä vuonna 1849. Selvittyään vaarallisen matkan jälkeen Konstantinopoliin hän tapasi siellä kreivitär Kisselevin, jonka kanssa hän matkusti Egyptiin, Kreikkaan ja Itä-Euroopan maihin.

Isovanhempiensa luona HPB oli opiskellut isoisoisältä perityn kirjaston teosharvinaisuuksista "alkemiaa, magiaa ja muita okkulttisia aiheita ja tutustunut Paracelsukseen, Kunrathiin ja Agrippaan. Nämä kaikki puhuivat punaisen neitsyen ja hierofantin avioliitosta…. Viisasten kivi symboloi ihmisen alemman eläimellisen luonnon muodonmuutosta korkeimmaksi ja jumalalliseksi." Viimeksi mainittua HPB kutsui "kaiken universaaliksi liuottimeksi". Jungin mukaan punainen ja valkoinen ovat alkemiallisia värejä. Punainen tarkoittaa aurinkoa ja valkoinen vastaa kuuta. Vastaavasti HPB mainitsee "auringon läpikuultavan punaisen eli kullanoranssin" ja sanoo, että "tätä ei pidä sekoittaa kamarupan tulipunaiseen väriin". (Kamarupa tarkoittaa ihmisen himoruumista.)

Ensimmäiseen kahdeksaan vuoteen HPB ei ollut missään yhteydessä äitinsä perheen kanssa Venäjältä lähtönsä jälkeen. Hänen isänsä tiesi suurin piirtein, missä tytär liikkui. Koska isä ei halunnut tyttärensä palaavan aviomiehen luo, hän avusti taloudellisesti HPB:tä ja lähetti rahaa milloin minnekin tämän perään.

Kairossa HPB tapasi yhdysvaltalaisen tohtori Albert Leighton Rawsonin, joka oli silloin nuori taiteen opiskelija. HPB kertoi Rawsonille, että hän oli sitoutunut työhön, joka jonakin päivänä vapauttaisi ihmiskunnan mentaalisesta orjuudesta. Rawsonin mukaan HPB:n "epäitsekkyys työssä oli suurenmoista, sillä hän sanoi usein: ’Työ ei ole minun vaan hänen, joka on minut lähettänyt’ (Joh. 7:16)".

Ruhtinas Dondoukoville HPB kirjoitti: "Ateenassa, Egyptissä, Eufratilla, kaikkialla, mihin menen, etsin [viisasten kiveäni]… Olen elänyt pyörivien dervissien, Libanonvuoren druusien, arabibeduiinien ja Damaskoksen marabutien (erakkojen) kanssa. En löydä sitä mistään! Olen oppinut nekromantiaa ja astrologiaa, kristallipallosta ennustamista ja spiritualismia – mutta ’punaisesta neitsyestä’ en ole nähnyt toistaiseksi jälkeäkään."

Tämän jälkeen HPB matkusteli isänsä kanssa Euroopassa. Leipzigin korservatoriossa hän sai muutamia tunteja "vanhalta Moschelekselta". Tämä viittaa siihen, että hän yritti elättää itsensä ammattimaisena pianistina. Muutama vuosi myöhemmin hänen tiedetään antaneen joitakin konsertteja Englannissa ja mannermaalla.

Vuonna 1851 HPB oli Lontoossa, jossa hän oli vanhan perheystävän, kreivitär Bagratonin seuranaisena. Tällöin hän 20-vuotiaana koti-ikävissään Waterloon sillalla tunsi voimakkaan halun kuolla. Tunne oli vaivannut häntä jo aiemmin. "Olin etsimässä ikuista lepoa, koska en ollut kyennyt löytämään ’kiveä’ ja olin kadottanut ’neitsyen’." Tuolloin hänen eteensä ilmestyi hänen opettajansa ja suojelijansa. Hän "herätti minut ja pelasti minut ja lohdutuksekseni lupasi minulle ’kiven ja neitsyen’".

Vuonna 1851 oli suuri kansainvälinen näyttely Hyde Parkissa Lontoossa, ja sen tarunomaisessa Kristallipalatsissa oli esitteillä "kaikkien kansojen teoksia", joihin kuuluivat tieteen ja teknologian viimeisimmät keksinnöt. Kuningatar Victoria avasi näyttelyn toukokuussa ja lokakuuhun mennessä siellä oli käynyt yli kuusi miljoonaa vierailijaa. Näyttelystä eräine vieraineen muodostui myös HPB:n elämän erikoisin tapahtuma. Intian delegaation mukana oli hänen unelmiensa opettaja! HPB näki hänet kaksi kertaa. Kerran hän tuli esiin ihmisjoukosta ja määräsi HPB:n tapaamaan hänet Hyde Parkissa, missä he tapasivatkin seuraavana päivänä. Tämä kaksimetrinen hindu kertoi, että hän oli tullut Lontooseen intialaisten ruhtinaiden kanssa tärkeässä tehtävässä ja että hän tahtoi tavata HPB:n, koska tarvitsi tämän apua työssä, johon hän oli ryhtymässä. Hän kertoi tehtävän pääpiirteet. Tätä tärkeää tehtävää varten HPB:n täytyi oleskella Tiibetissä kolme vuotta.

Matkoja kaikille mantereille

HPB matkusti Amerikkaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1851. Hän tahtoi perehtyä Amerikan alkuasukkaiden viisauteen. Kanadassa Quebecissä hän tapasi ryhmän alkuperäisväestöstä, jonka hän toivoi opettavan hänelle lääkintätaitojensa salaisuuksia. Yhtenä päivänä he kuitenkin hävisivät arvokas saapaspari mukanaan. HPB totesi tapauksen olleen ikävä esimerkki alkuperäiskansojen nopeasti turmeluksesta, niin pian kuin heidät saatiin asumaan kristillisten virkamiesten ja lähetyssaarnaajien läheisyyteen.

HPB oli myös kiinnostunut tapaamaan mormoneja, jotka olivat tuolloin saaneet julkista huomiota. Mutta laiskempi ja köyhempi roskaväki oli juuri hävittänyt heidän alkuperäisen kaupunkinsa Nauvoo’n Missourissa, joten mormonit lähtivät etsimään itselleen uutta kotipaikkaa. HPB matkusti Meksikoon, jossa hän tutki voodoota. Häntä varoitettiin kuitenkin näyssä, että lahko oli tekemisissä vaarallisten harjoitusten kanssa, joten hän lähti eteenpäin välittömästi.

Seuraavaksi HPB matkusteli Keski- ja Etelä-Amerikassa, jossa hän kävi katsomassa muinaisia raunioita. Näihin aikoihin hän myös päätti että tuolloin oli aika matkustaa Intiaan. Hän sai matkaseurakseen erään englantilaisen miehen ja hindun, johon hän oli tutustunut Hondurasissa. Hindu osoittautui chelaksi eli mestarien oppilaaksi. Kolmikko matkusti Ceylonille ja seilasi sieltä Bombayhin, jonne he saapuivat vuoden 1852 lopussa.

Vuonna 1851 mestari oli sanonut Lontoossa HPB:lle että tämän kohtalo olisi Intiassa, mutta vasta kun hän on noin 28–30-vuotias. HPB oli Intiassa kaksi vuotta matkustellen ympäriinsä ja saaden rahaa elämiseensä – keneltä, sitä hän ei tiennyt, ja seuraten uskollisesti hänelle annettua matkareittiä. Hän sai kirjeitä tuolta hindulta, mutta ei nähnyt hänestä vilaustakaan noina vuosina. Ennen Intiasta poistumistaan HPB yritti matkustaa Tiibetiin, mutta rajalla Englannin viranomaiset käännyttivät hänet takaisin.

Vuonna 1854 HPB palasi Englantiin. Tuolloin oli käynnissä Krimin sota Turkin ja Venäjän välillä. Huhtikuussa 1854 tsaari Nikolai I julisti sodan myös Englannille ja Ranskalle. Venäläisille oli kiusallista oleskella Englannissa, mutta HPB sai olla maassa, koska hän oli Filharmonisen seuran jäsen.

Kesäkuussa 1854 HPB tapasi jälleen opettajansa Englannissa. HPB kirjoitti: "Tapasin hänet vieraan ihmisen talossa Englannissa, jonne hän oli tullut syrjäytetyn intialaisen ruhtinaan kanssa, ja tapaamisemme rajoittui kahteen keskusteluun." Syrjäytetyllä ruhtinaalla hän ilmeisesti tarkoitti Dalip Singhiä, Lahoren valtaistuimelta syöstyä maharajaa, joka tapasi kuningatar Victorian 1.7.1854. Sen jälkeen HPB matkusti Yhdysvaltoihin, jossa hän tapasi uudelleen tri Rawsonin.

HPB kirjoitti mielenkiintoisia matkakuvauksia Intiasta. Osa artikkeleista julkaistiin myöhemmin kirjana Caves and Jungles of Hindostan [Taka-Intian luolat ja viidakot], mutta ne julkaistiin ensin Venäjällä Moskovan kronikassa tekijänimellä Radda Bai vuosina 1878-1886. Lehteä toimitti tunnettu venäläinen journalisti M. N. Katkov. Kertomukset kuvaavat ilmeisesti HPB:n toista matkaa Intiaan, ja osittain ne kertovat HPB:n matkoista opettajansa kanssa. Tämän nimi esiintyy muodossa Gulab Singh. HPB kirjoitti Sinnettille: "Esitän siinä tosiasioita ja todellisia henkilöhahmoja." Täydellisenä kertomukset ovat Blavatskyn Collected Writings -teoksessa. /56 Tammikuussa 1880 HPB sai Venäjältä uutisia, että hänen ensimmäinen artikkelinsa sarjasta Caves and Jungles on Hindostan oli juuri julkaistu ja siitä oli tullut sensaatio. Sarjaa jatkettiin vuosikausia.

Vuonna 1858 HPB palasi Intiasta Eurooppaan oleskellen ensin Ranskassa ja Saksassa ja matkustaen sitten Pietariin Nadja-tätinsä luokse. Jouluaattona hän ilmestyi yllättäen isänsä ja Vera-sisarensa luo Pietarin lähellä sijaitsevaan Pskoviin. Jätettyään v. 1849 Venäjän HPB pyyhki kaikki jäljet itsestään, meni hän minne hyvänsä. Hän ei koskaan antanut ihmisten tietää, missä hän oli ja mitä hän oli tekemässä, mikä johtui luultavasti hänen okkulttisesta koulutuksestaan. Ystävälleen HPB kirjoitti: "Elämäni tarinassa on useita sivuja, joita en koskaan paljasta, ja kuolen mieluummin, en siksi että häpeäisin niitä, vaan koska ne ovat liian salaisia."

Vuonna 1867 HPB matkusteli ainakin Unkarissa ja Balkanilla, Egyptissä, Syyriassa ja Italiassa. Näihin aikoihin hän lienee opiskellut kabbalaa oppineen rabbin alaisena.

HPB kävi myös Mentanassa, missä hänen kerrotaan taistelleen Garibaldien voittoisan lipun alla ja jopa haavoittuneen. Sinnettille hän kertoi, että ainoastaan Garibaldit (pojat) ja muutamat garibaldilaiset tietävät asiasta totuuden. Toisessa tilaisuudessa hän sanoi, että jos hän olikin siellä ja haavoittui, se on hänen yksityisasiansa. Olcottille hän kertoi olleensa Mentanassa vapaaehtoisena lukuisten muiden eurooppalaisten naisten kanssa.

1868 HPB matkusti Pohjois-Italiaan ja jatkoi Balkanin yli ja vietti jonkin aikaa siellä odottaen ohjeita opettajaltaan. Lopulta hän sai määräyksen matkustaa Konstantinopoliin ja sieltä Intiaan, minkä jälkeen hän matkusti Tiibetiin.

1870 HPB matkusti jälleen Odessaan, Venäjälle. Sitä ennen hän kävi Kyproksella ja Kreikassa, missä hän tapasi Mestari Hilarionin. Wachtmeisterin mukaan HPB opiskeli useiden mestarien alaisuudessa Syyriassa ja Egyptissä.

1871 Kreikasta HPB läksi laivalla Kairoon, Egyptiin. Laiva haaksirikkoutui, ja neljästäsadasta matkustajasta kuusitoista pelastui. HPB menetti passinsa ja rahansa. Tällöin hän sai apua Emma Coulombilta.

1872 HPB matkusti Kairosta Syyriaan, Palestiinaan ja Konstantinopoliin, ja Odessaan perheensä luokse hän palasi heinäkuussa 1872.

Kansipaikalla Amerikkaan

1873 HPB saapui Pariisiin, jossa hän tapasi serkkunsa Nikolai von Hahnin. Pariisissa hän maalasi ja kirjoitti, ja kävi harvoin ulkona. Sitten eräänä päivänä hän tapasi opettajansa ja sai määräyksen lähteä New Yorkiin ja odottaa lisäohjeita. Seuraavana päivänä hän lähti laivalla Yhdysvaltoihin. Laivalipun oston jälkeen hänelle jäi kolme dollaria.

Laivarannassa hän näki köyhän itkevän naisen kahden lapsensa kanssa. HPB kysyi naiselta, miksi tämä itki. Hän kertoi, että hänen miehensä oli lähettänyt hänelle matkarahat Amerikkaan, mutta häntä oli huijattu ja hän sai arvottoman väärennetyn lipun. HPB pyysi naisen mukaansa höyrylaivayhtiöön, vaihtoi oman ensimmäisen luokan lippunsa kansipaikkaan ja sai näin myös perheelle kansipaikat.

Tuohon aikaan laivan kansipaikat olivat lähes sietämättömät. III luokan kannelle pääsi vain kiipeämällä alas portaita yläkannella olevasta luukusta. Mitään tuuletusta ei tietenkään ollut ja huonolla ilmalla luukut olivat kiinni. Kaksi viikkoa lähes ilmattomassa, täpötäydessä paikassa, ilman saniteettimukavuuksia, siinä on painajaista kyllikseen.

Amerikka 1873–1878

Journalisti Anna Ballardin piti kirjoittaa v. 1873 Venäjästä, joten hän päätti etsiä käsiinsä jonkun venäläisen. Hän kuuli joltain ystävältä HPB:stä, joka asui tuolloin New Yorkissa, 222 Madison Street (Lower East Side), uudessa vuokratalossa, jossa asui n. 40 naista. HPB:llä oli huone 2. kerroksessa, Anna Ballardin tutulla 3. kerroksessa. Kyseessä oli jonkinlainen osuustoiminnallinen systeemi, joten kaikki olivat tuttuja. Heti ulko-oven vieressä oli yhteinen oleskelutila.

Ballardin kuvauksen mukaan HPB oli kuin magneetti, joka veti ympärilleen jokaisen, joka vain kykeni tulemaan paikalle. "Hänen läsnäolonsa herätti hämmästynyttä jännitystä talossa. Se oli miellyttävää ja silti pelottavaa. Hän oli voimakas, peloton, ennakkoluuloton, viisas, hyväntahtoinen ja osoitti suurta myötätuntoa heikompiosaisia kohtaan." Läheiset ystävät kutsuivat HPB:tä Isikseksi.

Näihin aikoihin Yhdysvalloissa oli Darwinin kehitysteoria kuuma puheenaihe. Pappi saarnasi, että New Yorkia oli kohdannut kauhea asia. Brooklynissä oli poltettu teatteri edellisellä viikolla ja n. 300 ihmistä, useimmat naisia ja lapsia, oli kuollut. Pappi sanoi, että Jumala oli lähettänyt oikeudenmukaisessa vihassaan tulen rankaisemaan kevytmielisiä, jotka kuluttivat aikaansa niin kauheassa paikassa.

Teosofinen Seura [TS] perustettiin New Yorkissa 17.11.1875, perustavina jäseninään H. P. Blavatsky, Henry Steel Olcott ja William Quan Judge.

Paroni Joseph Henry Louis de Palm testamenttasi kaiken "omaisuutensa" Olcottille, joka antoi hänelle asunnon käyttöön. Hän määräsi Olcottin Teosofisen Seuran puheenjohtajana järjestämään ruumiinsa polttamisen, mikä oli ensimmäinen tapaus Yhdysvalloissa. Hänen muistotilaisuutensa järjestettiin New York Cityn vapaamuuraritemppelissä toukokuussa 1876, ja toinen muistotilaisuus kuusi kuukautta myöhemmin, kun tri Francis Le Moyne oli rakentanut krematorion lähinnä omaan käyttöönsä, sitten kun hän kuolisi. Polttohautaus herätti Yhdysvalloissa paljon huomiota. Joulukuussa 1876 oli paronin polttohautauksesta ilmoitus 7000 sanoma- ja aikakausilehdessä!

Hunnuton Isis julkaistiin syyskuussa 1877. Kymmenessä päivässä painos oli loppunut! Kirjan valtavasta menestyksestä hämmästyi HPB eniten. Lainauksia kirjassa on 12 kielellä, pelkästään hakemisto käsitti 50 sivua, jollaista ei ollut aiemmin ollut. Se oli 1800-luvun erikoisin, merkillisin teos. Kieli loistavaa, sanoivat kielitieteen asiantuntijat.

Isistä pidetään yleensä kirjana, joka esitteli länsimaalaisille teosofista filosofiaa. Intiassa Damodar ja oppinut bramiini T. Subba Row kollegoineen tulivat teosofeiksi luettuaan kirjan. Srilankalainen Megethavatte Gunananda käänsi Isiksestä otteita singaleesiksi. Hän oli kirjeenvaihdossa Olcottin ja HPB:n kanssa ja tapasi heidät 1880.

8. Avenue’n ja 47. kadun kulmassa olevassa talossa HPB:n kotona vieraili rikkaita ja köyhiä, kristittyjä ja juutalaisia, pakanoita, oppineita ja oppimattomia. Joukossa oli joka alan tohtoreita ja professoreja, jotka ajan virtausten mukaan olivat kiinnostuneita spiritualismista ja okkultismista. Kaikki saivat saman sydämellisen vastaanoton ja kärsivällisen huomion heidän kysellessään uskonnollisista tai muista aiheista. HPB oli niin korkea aristokraatti, että hän saattoi helposti liikkua yhteiskunnan korkeimmissa piireissä, ja niin demokraattinen altruisti, että osoitti lämmintä vieraanvaraisuutta vähäpätöisimmälle kävijälle.

Olcott kirjoitti: "Tiedän juutalaisen rabbin viettäneen tuntikausia ja kokonaisia iltoja HPB:n seurassa keskustelemassa kabbalasta. Rabbi sanoi, että vaikka hän oli tutkinut uskontonsa salaista puolta 40 vuotta, HPB oli opettanut hänelle asioita, joista hän ei ollut edes uneksinut, ja valaissut kohtia, joita hänen parhaatkaan opettajansa eivät olleet ymmärtäneet."

T. A. Edison tuli Teosofisen Seuran jäseneksi huhtikuussa 1878. Hän oli tutustunut aiemmin Olcottiin. Edison oli tehnyt useita okkulttisia kokeita. Hän tahtoi mm. kokeilla, alkaisiko hänen laboratorionsa seinällä roikkuva heiluri liikkua ajatuksen voimalla.

HPB oli Yhdysvalloissa 5,5 vuotta. Hän oli saanut sinä aikana Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Hän ei palannut sinne enää koskaan.

Intia 1879-1884

Blavatsky ja Olcott saapuivat Bombayhin 16.2.1879 Samana iltana oli vastaanotto kolmellesadalle syntyperäiselle intialaiselle. Sen jälkeen jokaisena iltana oli vieraita. Kiinnostusta herättivät vaikeat filosofiset, metafyysiset ja tieteelliset kysymykset. Varallisuus-, ihonväri, liike- tai poliittiset asiat eivät olleet juuri koskaan esillä.

Olcott ja HPB asettuivat asumaan Bombayn intialaiseen osaan, jossa näki harvoin valkoisia. Siellä oli kahden seuraavan vuoden aikana T.S:n päämaja. HPB:n palvelija Babula oli 15-vuotias gujarati, joka puhui monia kieliä. HPB opetti hänelle ranskaa.

Olcott kertoo kirjassaan Vanhoja päiväkirjan lehtiä: "Maaliskuussa HPB ja Moolji Thackersey lähtivät ajamaan vaunuilla, mutta minne, sitä HPB ei kertonut. Hän vain neuvoi kääntymään milloin oikealle, milloin vasemmalle tai jatkamaan suoraan. Moolji oli ajanut monien mutkien ja maaseututeiden kautta Bombayn esikaupunkialueelle noin 6-7 kilometrin päähän havupuumetsikköön. Moolji tunsi paikan, koska hänen äitinsä oli polttohaudattu lähistöllä. Tiet ja polut risteilivät sekavasti, mutta HPB ei koskaan epäröinyt reitistä vaikka oli seudulla ensimmäistä kertaa elämässään. Lopulta he Mooljin hämmästykseksi tulivat yksityistilan portille. Siellä oli valtava ruusutarha ja hieno bungalow tilavine itämaisine terasseineen.

"HPB astui vaunuista ja pyysi Mooljia odottamaan ja kielsi häntä henkensä uhalla tulemasta taloon. Siellä hän odotti lähellä taloa, josta hän ei ollut koskaan aiemmin kuullut. Hän kysyi eräältä puutarhurilta isännän nimeä, kuinka kauan tämä oli asunut siellä jne. mutta ei saanut vastausta, mikä on hyvin epätavallista hindujen parissa. HPB käveli suoraan talolle, jossa pitkä, huomiota herättävä, valkeaan pukeutunut hindu otti hänet sydämellisesti vastaan. Jonkin ajan kuluttua kummatkin tulivat ulos. Mies hyvästeli HPB:n, antoi hänelle suuren kimpun ruusuja, jotka puutarhuri oli tuonut hänelle… Kaikki mitä Moolji sai HPB:stä irti, oli että muukalainen oli okkultisti, johon hän oli yhteydessä, ja sinä päivänä hänellä oli miehelle asia toimitettavana.

Tuohon päivään asti HPB ei voinut mitenkään tuntea seutua, koska hän oli koko Intiassa olonsa aikana ollut sisällä talossa.

"Moolji olisi halunnut löytää mystisen bungalowin, mutta HPB kertoi, ettei sitä eikä mitään muutakaan adeptien asuttamaa paikkaa löytäisi kukaan tavallinen ihminen, koska sitä suojeli illuusion kehä. Sitä varjelivat elementaalipalvelijat eli luonnon henget. Paikka oli gurujen ja chelojen tilapäinen levähdys- ja kohtauspaikka. "Kaikkia haudattuja muinaisia kirjastoja ja valtavia aarrekätköjä suojeli maallikoilta kiinteiden kallioiden illusoriset kuvat, koskemattomat kiinteät maat, ammottavat kuilut tai muunlaiset esteet."

HPB oli Englannin salaisen palvelun valvonnan alaisena, koska häntä epäiltiin venäläiseksi vakoilijaksi. Myös Olcott oli epäilyksen alainen. Heidän jokaista liikettään valvottiin. Saapuvia kirjeitä ja sähkeitä luettiin ja lähetettyjä kirjeitä usein takavarikoitiin. Venäjä-fobia oli korkeimmillaan Venäjän armeijan menestyttyä Kaspianmeren takaisella alueella lähellä Afganistania.

The Theosophist alkoi ilmestyä lokakuussa 1879. Levikki oli lähes maailmanlaajuinen. Monet länsimaalaiset, jotka eivät olleet aiemmin kuulleet teosofiasta, lukivat kiinnostuneina lehteä. Huomattava englantilainen kriitikko Beatrice Hastings kirjoitti: "Varmastikaan ei koskaan ole ollut kiinnostavampaa aikakauslehteä kuin Theosophist, jonka päätoimittaja on H.P.B.!"

Lehden toisessa numerossa HPB esitti artikkelin siitä, mitä tänään sanotaan ekologiaksi, ja oli mm. metsien hävittämistä vastaan!

The Theosophistin kustannusjohtaja ja kirjallinen avustaja Damodar K. Mavalankar kirjoitti, että hänestä tuli parempi hindu hänen liityttyään T. Seuraan, ja hänen parsiveljensä sanoivat tulleensa paremmiksi zoroasterilaisiksi liityttyään TS:ään. Myös buddhalaiset ovat kirjoittaneet hänelle, että tutkittuaan teosofiaa he ovat ymmärtäneet paremmin omaa uskontoaan. "Teosofian tutkiminen avaa kenen tahansa näkökyvyn katsomaan kuolleen kirjaimen takana olevaa henkeä… Kaikkien uskontojen takana on yhteinen perusta, ja tuo perusta on totuus!"

Emma ja Alexis Coulomb – Emma oli taloudenhoitaja ja Alexis taitava puuseppä ja joka paikan apumies. HPB oli tutustunut Emmaan Kairossa, jolloin hän itse oli tukalassa asemassa Kreikan rannikolla tapahtuneen haaksirikon jälkeen. Koska Emma oli auttanut häntä, oli luonnollista, että HPB olisi tehnyt vastapalveluksen. Kun HPB ja Olcott olivat v. 1884 Euroopassa, Seuran valvontalautakunta erotti Coulombit epärehellisen käytöksen ja Seuran rahavarojen väärinkäytön johdosta.

Takaisin Eurooppaan

Blavatskyn (ja Olcottin) matkaseurueeseen v. 1884 Bombaysta Marseillesiin kuuluivat Mohini ja palvelija Babula. Marseillesiin saavuttuaan HPB ja Olcott asuivat viikon lady Caithnessin (ruhtinatar de Pomarin) Tiranty-palatsissa Nizzassa. Sen jälkeen HPB asui lady Caithnessin ylellisessä Pariisin asunnossa. Lady oli varakas nainen. Hän perusti Pariisiin seuran nimeltään Société Théosophique d’Orient et d’Occident.

Francesca Arundale kirjoitti v. 1884 HPB:stä: "Hän aloitti tavallisesti kirjoittamisen kello seitsemältä aamulla, mutta usein varhaisemminkin, ja jatkoi pientä lounasajan keskeytystä lukuun ottamatta kolmeen neljään iltapäivällä. Sitten alkoi vastaanottoaika, joka jatkui iltamyöhään. Vierailijoita tuli jatkuvana virtana…

Monet, jotka olivat kiinnostuneita tieteellisestä ja filosofisesta tutkimuksesta tulivat yhä uudelleen. Heissä herätti hämmästystä hänen älyllinen voimansa, jolla hän käsitteli monia hänelle esitettyjä aiheita. Vakavat Cambridgen professorit tulivat joskus viettämään iltapäivän hänen kanssaan, ja voin nähdä edessäni hänet… vastaamassa syviin ja oppineisiin kysymyksiin, jotka koskivat kosmogoniaa ja ainetta hallitsevia lakeja… Usein Mohini vastasi kysymyksiin, jotka koskivat intialaista filosofiaa. Hänen luentonsa olivat kovasti kiinnostavia, ja joskus suljimme ovet vasta kello yhdeltä, kahdelta yöllä."

Seuraavat vuodet HPB vietti Euroopassa kirjoittaen tänä aikana mm. Salaisen opin, Hiljaisuuden äänen ja Teosofian avaimen. Näihin aikoihin hän tapasi myös varakkaan espanjalaisen aatelismiehen José Xifrén. Xifré kertoi, että HPB oli kaksi kertaa pelastanut hänen henkensä. Toinen näistä kerroista oli, kun Xifrén piti palata Lontoosta junalla Ranskaan. HPB sanoi: "Te ette lähde tänään." Xifré vastasi, että hänen pitää ehdottomasti lähteä, hän ei voi siirtää lähtöään. "Te ette saa lähteä, teidän on yövyttävä Lontoossa", hän määräsi. Lopulta mies totteli. Seuraavana päivänä sanomalehdet kertoivat, että edellisenä iltana juna, jolla Xifrén piti matkustaa, oli kauheassa onnettomuudessa.

Vanhaa ranskalaista aatelissukua oleva kreivitär Constance Wachtmeister tuli Würzburgiin HPB:n assistentiksi v. 1885. Luettuaan Hunnuttoman Isiksen hän oli liittynyt Teosofiseen seuraan v. 1884. Hän kertoo Salaisen opin syntyvaiheista kirjassaan H. P. Blavatsky ja Salainen oppi.

Hiljaisuuden ääni

Pariisin lähellä Fontainebleau’ssa HPB kirjoitti Hiljaisuuden äänen. Besant kertoi hänen kirjoittaneen kirjan nopeasti ilman mitään aineistoa edessään, ja illalla hän pani Besantin lukemaan tekstin ääneen nähdäkseen, oliko "englanti siedettävää". Teksti oli täydellistä ja kaunista englantia, vuolasta ja musikaalista, ainoastaan sana tai pari vaati muuttamista.

Erään aikansa suosituimmista englantilaisista runoilijoista, lordi Tennysonin yöpöydällä oli Hiljaisuuden ääni hänen kuollessaan. HPB kommentoi yhtä Tennysonin viimeisimmistä runoista: "Näyttää siltä, että lordi Tennyson on lukenut teosofisia kirjoja, tai samat suuret totuudet ovat inspiroineet häntä kuin meitä."

Willian James, Uskonnollinen kokemus -kirjan tekijä, on lainannut useita kohtia Hiljaisuuden äänestä teokseensa. Englantilainen munkki Sangharakshita piti kesällä 1954 Bangaloressa, Etelä-Intiassa teosofin ja buddhalaisen Shri B. P. Wadian aloitteesta luentosarjan buddhalaisuudesta. Wadian pyynnöstä Sangharakshita piti ylimääräisen luennon, joka käsitteli Blavatskyn Hiljaisuuden ääntä ja oli nimeltään "Paradox and the Poetry in ’The Voice of Silence’".

Keväällä 1889 ilmestyi Teosofian avain.

Avenue Road

Vuonna 1890 HPB:llä oli hyvä syy tulla terveeksi. Liike laajeni, ja TS:n piti muuttaa suurempiin tiloihin Avenue Roadille lähelle Lansdowne Roadia. Sieltä vuokrattiin kolme erillistä taloa, joita yhdisti puutarha. HPB suunnitteli mm. juhlasalin, jonne tuli mahtua 300 ihmistä. Salin katon maalasi taiteilija R. Machell. Katon kahdessa vinossa osassa oli kuvattuna symbolinen esitys kuudesta suuresta uskonnosta ja eläinradan merkeistä. Avajaiskokous oli heinäkuussa 1890. Tilaisuudessa oli 500 ihmistä! Ensimmäisellä rivillä istui Canteburyn arkkipiispan puoliso rva Benson.

Sinnett ja Besant pitivät puheet. HPB kirjoitti sisarelleen Besantista: "Hyvä taivas, kuinka tuo nainen puhuu!... Minut on valittu kaikkien Euroopan teosofisten osastojen puheenjohtajaksi. Mutta mitä hyötyä siitä on minulle… Kunnianosoitukset ja tittelit eivät kuulu lainkaan minun toimintalinjaani."

Suurin osa henkilökunnasta asui Avenue Roadin taloissa. Besant kirjoitti:

"Talon säännöt olivat – ja ovat – hyvin yksinkertaiset, mutta HPB vaati suurta säännöllisyyttä elämään. Aamiainen syötiin kahdeksalta, sitten työskenneltiin kello yhteen. Lounaan jälkeen työskenneltiin edelleen kello seitsemään. Päivällisen jälkeen ulkoinen työ Seuran hyväksi lopetettiin, ja kokoonnuimme HPB:n huoneeseen, missä keskustelimme suunnitelmista, saimme ohjeita, kuuntelimme hänen selostuksiaan visaisista kohdista. Kello kahteentoista mennessä kaikkien valojen piti olla sammuksissa.

Vuoden 1890 lopussa ilmestyi Transactions of the Blavatsky Lodge, jossa HPB vastaa Salaista oppia koskeviin ja Blavatsky-loosin kokouksessa esitettyihin kysymyksiin.

Muistitietojen mukaan HPB poistui ainoastaan kerran Avenue Roadilta syksyllä 1890. Se tapahtui silloin, kun hän lähti Itä-Lontooseen avaamaan asuntolan alipalkatuille työläisnaisille. Hän oli saanut aiemmin samana vuonna 1000 puntaa käytettäväksi oman valintansa mukaan inhimilliseen tarkoitukseen, mieluiten naisia varten, ja hän valitsi kohteeksi naisten asuntolan. Talossa oli myös kirjasto, työhuone, olohuone ja ruokasali. Taloon voitiin majoittaa tusinan verran vuokralaisia ja huolehtia paljon useampien ruokailusta sekä järjestää kokouksia.

Avenue Roadilla HPB alkoi vähitellen eristäytyä yhä enemmän omiin oloihinsa. Wachtmeister arvelee hänen tienneen, että loppu oli lähestymässä, ja hän tahtoi totuttaa ystävänsä poissaoloonsa. Samalla hän näki, miten lähellä olevat selviytyisivät ilman häntä. Viimeisten elinkuukausiensa aika HPB viimeisteli kiireesti Theosophical Glossarya (eli Teosofista sanakirjaa), joka ilmestyi v. 1892. Lisäksi hän kirjoitti uudelleen joitakin okkulttisia kertomuksiaan, jotka julkaistiin samana vuonna nimellä Nightmare Tales, vaikka niitä oli enemmän kuin tässä kirjassa. Nykyään ne ovat kaikki kirjassa The Tell-tale Picture Gallery.

Liiketoimia

Miten HPB elätti itsensä? Alkuaikoina hän sai rahalähetyksiä isältään eri puolille maailmaa. Intiassa oleskellessaan hän sai mystiseltä lähettäjältä rahaa eri postitoimistoihin. HPB oli ahkera kirjoittaja, joten hänelle maksettiin hänen kirjoistaan ja artikkeleistaan, joita hän kirjoitti runsaasti. Kekseliäänä hän hankki rahaa myös kädentaidoillaan.

HPB:n asuessa 222 Madison Streetillä New Yorkissa hänen isänsä kuoli. Isä oli aiemmin lähettänyt rahaa tyttärelleen, joka oli nyt rahaton. Talon omistaja toi pari tuttuaan vierailulle. HPB alkoi suunnitella heille kuvallisia mainoskortteja, ehkä ensimmäisiä Amerikassa. Hän teki myös nahkakoristetöitä, jotka eivät kuitenkaan menneet kaupaksi. Hän teki solmioita ja tekokukkia ystävällisen juutalaisen kauppaan myytäväksi.

HPB vietti 1860-luvun alussa kaksi vuotta isovanhempiensa luona. Hän hankki itselleen rahaa erilaisilla kaupallisilla yrityksillä. Hän oli erittäin taitava käsitöissä ja hyvä tekemään kauniita tekokukkia. Niiden myymiseksi hän avasi menestyvän työhuoneen. Myöhemmin hän laajensi toimintaansa kuljettamalla saksanpähkinäpuuta ulkomaille, mistä syystä hän muutti Mingreliaan Mustanmeren rannalle.

Elokuussa 1885 HPB saapui Würzburgiin seuranaan tri Hartmann ja Bawaji. Tunnettu venäläinen journalisti M. N. Katkov oli tarjonnut hänelle 40 000 frangia saadakseen yksinoikeuden hänen uusiin artikkeleihinsa. HPB valitsi kuitenkin Salaisen opin kirjoittamisen. Siellä hän kirjoitti myös artikkelin "Have Animals Souls? [Onko eläimillä sielu?]".

Ostendissa HPB ei saanut mistään hyvää mustetta, joten hän hankki valmistusohjeet ja alkoi valmistaa sitä itse, niin kuin hän oli aiemmin tehnyt Venäjällä. Hän oli tarkka kirjoitusvälineittensä ja -paperin suhteen. Eikä ihme, sillä pelkästään Salaisen opin käsinkirjoitettu aineisto muodosti metrin korkuisen paketin. Kun musteesta levisi tieto ympärille, sitä piti alkaa valmistaa yhä enemmän, joten musteen tekemisestä tuli pieni yritys. Kerran joku köyhä nainen tuli pyytämään apua HPB:n ovelle. Tämä ei löytänyt yhtään kolikkoa taskustaan eikä liioin kirjoituspöytänsä laatikosta. Sitten mieleen tulikin mustetehdas. Hän pyysi Wachtmeisteria antamaan musteenvalmistuksen naiselle, joka saisi siitä säännöllisesti rahaa.

Profeetta omalla maallaan?

HPB:stä voidaan sanoa, että hän ei ollut profeetta omalla maallaan. Hänen kirjansa olivat pannassa Venäjällä tsaarin sensorin aikana (päättyi v. 1908) ja myöhemmin Neuvostoliitossa.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen v. 1991, jolloin HPB:n kuolemasta oli kulunut 100 vuotta, vietettiin kansainvälistä Blavatsky-vuotta. Moskovassa vietettiin "Kulttuurin avulla rauha" -tapahtumaa. Nimeä oli aiemmin käyttänyt teosofi, taiteilija Nikolai Röhrich, joka liittyi TS:ään v. 1919 (Lontoon T.S. vahvistanut). Venäjänkielistä Blavatskyn Salaista oppia painettiin 5000 kappaletta Adyarissa. Kirjan oli kääntänyt Helena Röhrich apunaan miehensä ja pojat. Nikolai Röhrich on Neuvostoliitossa sankari, jota mm. Mihail Gorbatshov ihaili. Gorbatshov kutsui Röhrichin pojan lounaalle Kremliin ja kertoi tälle haluavansa sponsoroida Röhrich-keskusta Moskovassa. Tämän seurauksena Röhrich-keskuksia on puhjennut kaupunkeihin ympäri maata, ja Raisa Gorbatshova oli käynnistämässä Röhrichin nimeä kantavaa säätiötä.

Adyarissa on Nikolai Röhrichin upea teos The Messenger, sanansaattaja, joka on omistettu Helena Petrovna Blavatskyn muistolle.

Cranston päättää kirjansa Helena Blavatskyn erikoinen elämä ja vaikutus muutamaan riviin HPB:n omasta kynästä. Ne löytyivät hänen työpöydältään hänen ruumiinsa kuoltua 8.5.1891:

"On tie, jyrkkä ja ohdakkeinen, kaikenlaiset vaarat uhkaamassa, mutta tie kuitenkin. Se johtaa universumin sydämeen. Voin kertoa teille, kuinka löytää Heidät, jotka näyttävät teille ainoastaan sisäänpäin johtavan salaisen portin… Niille, jotka pääsevät eteenpäin, on koko menneisyyden korvaus edessään: voima siunata ja pelastaa ihmiskunta. Niille, jotka epäonnistuvat, on toisia elämiä, joissa menestys voi tulla."


Ilmiöt ja sisäinen herkkyys

Kun H. P. Blavatsky [HPB, Madame] oleskeli Venäjällä vuonna 1860, Vera-sisar kertoi, että "häntä ympäröi mystinen ilmapiiri näkyvine ja kuuluvine ilmennyksineen, jotka olivat havaittavissa, mutta täysin epänormaaleja ja käsittämättömiä kaikille hänen ympärillään".

Kerran HPB näytti veljelleen kokeellisesti, miten pöytä pysyy paikallaan, vaikka sitä olisi siirtämässä kuinka moni ihminen tahansa. Sinnett raportoi: "Madame Blavatsky ilmoitti, että tämä voitiin suorittaa kahdella eri tavalla: Ensiksikin, harjoittamalla omaa tahtoaan, joka suuntaa magneettiset virrat niin, että paine pöydällä tuli sellaiseksi, että mikään fyysinen voima ei voinut siirtää sitä. Ja toiseksi, voitiin käyttää niiden olentojen vaikutusta, joiden kanssa hän oli jatkuvasti yhteydessä ja jotka, vaikka olivat näkymättömiä, saattoivat pitää pöytää paikallaan kaikesta vastustuksesta huolimatta."

HPB asui näihin aikoihin (1860) jonkin aikaa Mingrealissa Mustanmeren rannalla. Hänen okkulttiset kykynsä olivat kehittyneet jo huomattavasti. Paikalliset jalosukuiset alkoivat pian pitää häntä maagikkona, ja ihmiset tulivat kaukaa kysymään häneltä neuvoa yksityisasioissaan ja myös parannettavaksi. Hän vastasi ihmisille joko suullisesti tai automaattikirjoituksella.

Sinnetille HPB selosti, kuinka hän luki ihmisten ajatuksia. Kirjoittaen kolmannessa persoonassa hän sanoi:

"Tämä tehtiin aina täydessä tietoisuudessa ja yksinkertaisesti katsomalla ihmisten mentaalisia ajatuksia niin kuin ne kehittyivät heidän päistään spiraalisena kirkkaana savuna, joskus suihkuna siitä, mitä voidaan pitää jonakin loistavana materiaalina… joka asettui selviksi kuviksi heidän ympärilleen. Usein sellaiset ajatukset ja vastaukset heille voisivat painautua heidän omiin aivoihinsa, muodostuen sanoiksi ja lauseiksi samalla tavalla kuin alkuperäiset ajatukset tekevät. Mutta sikäli kuin kykenemme ymmärtämään – edelliset visiot ovat aina luotettavampia, koska ne ovat riippumattomia ja erossa heidän omista vaikutelmistaan, kuuluen puhtaaseen selvänäköisyyteen eikä ’ajatuksensiirtoon’, joka prosessi on aina taipuvainen sekoittumaan omiin elävämpiin mentaalisiin vaikutelmiin."

Tri A. L. Rawson kirjoitti: "Ei ole epäilystäkään, etteikö HPB tutustunut moniin ellei kaikkiin Libanonvuoren druusien rituaaleihin, seremonioihin ja ohjeisiin Syyriassa, sillä hän kirjoitti minulle asioista, jotka ainoastaan jotkut harvat erikoisasemassa olevat vihityt tuntevat."

Professori G. Thibant, Ph.D., Benares Collegen johtaja ja prof. Max Müllerin oppilas ja suojatti, joka oli erittäin miellyttävä ihminen, ilman teeskentelyä ja mahtailua, oli perehtynyt sanskritiin. Hän sanoi pandiittien kertoneen hänelle, että epäilemättä muinaisina aikoina oli joogeja, jotka olivat kehittäneet Shastroissa kuvattuja siddhejä (psyykkisiä kykyjä, ihmisen epätavallisia voimia). "He saivat esim. ruusuja putoamaan huoneeseen, mutta sitä ei enää kukaan osaa tehdä…"

Tuskin hän oli ehtinyt lopettaa viimeistä sanaansa, kun HPB nousi tuolistaan, katsoi häntä pilkallisesti ja huudahti: "Ai niinkö he sanovat? He siis sanovat että kukaan ei osaa tehdä sitä nyt? No, minäpä näytän teille, niin te voitte kertoa heille terveiseni, että jos nykyajan hindut imartelisivat vähemmän länsimaisia isäntiään, olisivat vähemmän takertuneita paheisiinsa ja pitäisivät enemmän esi-isistään, heidän ei tarvitsisi tehdä sellaista nöyryyttävää tunnustusta eikä pyytää vanhaa länsimaalaista naispuolista virtahepoa kertomaan totuutta heidän shastroistaan (tutkielmat, kirjat)!" Sitten hän pani huulensa yhteen, mumisi jotakin, pyyhkäisi oikealla kädellään ilmaa käskevällä eleellä ja läsnä olevien päihin putosi tusinan verran ruusuja…

Subba Row sanoi, että HPB oli suuri joogi ja että hän oli nähnyt monia ilmiöitä HPB:n läsnä ollessa.

HPB kirjoitti helmikuun 1888 Luciferissa: "Okkultisti voi aikaansaada ilmiöitä, mutta hän ei voi antaa maailmalle aivoja, ei älykkyyttä eikä hyvää uskoa, joka on välttämätön niiden havaitsemiseksi ja ymmärtämiseksi."

Amerikkalaiselle Alexander Fullertonille HPB sanoi: "Minulla ei ole oikeutta saada haltuuni toisen ihmisen salaisuuksia ilman hänen lupaansa sen enempää kuin hänen rahapussiaan, enkä koskaan käytä kykyäni, ellei henkilö itse pyydä sitä".

Sisäinen ihminen

Vuonna 1879 HPB, Olcott ja Damodar tapasivat Benaresissa Swami Dayanand Saraswatin, joka vei heidät lähellä sijaitsevaan naispuolisen aasialaisen Majin ashramiin. Tuolloin Maji sanoi HPB:lle, että heillä oli sama vanha guru, joka asui Etelä-Intiassa tai Ceylonilla. Olcott kysyi Majilta, mitä tämä tiesi Madamesta. Maji sanoi, että HPB ei ollut se, miltä näytti. HPB:n "sisäinen ihminen oli jo ollut kahdesti hindulaisen miehen ruumiissa ja oli nyt hänen kolmannessaan."

Damodar viittasi Majiin The Theosophist -lehden (Oct. 1883) artikkelissa Can Females Become Adepts? (Voivatko naiset tulla adepteiksi?). Lisäksi hän mainitsi mm. "korkean naisadeptin Wepasessa", ja kolmannen suuren naispuolisen vihityn Etelä-Intiassa, nimeltään Ouvaiyan. Subba Row vahvisti tämän muilla esimerkeillä ja sitten mennen adeptiutta pitemmälle ilmoitti, että "on olemassa nainen, joka yhä on maha chohanien [yksi korkeimmista viisaista] luettelossa… Hän on tehnyt monia alkuperäisiä keksintöjä."

Myöhään keväällä 1875 ja ennen Teosofisen Seuran perustamista HPB kävi läpi Olcottin mainitseman "ihmeellisen psykofysiologisen muutoksen".

HPB kertoi sisarelleen Veralle (Vera Petrovna von Hahn de Zhelihovsky) vakavasta jalkavammastaan, josta hän kärsi vuoden 1875 alussa ja jonka hänen hinduopettajansa paransi täysin viime hetkellä ennen amputointia. HPB kirjoitti:

"Juuri noihin aikoihin aloin tuntea hyvin kummallista kaksinaisuutta. Useita kertoja päivässä tunsin, että minun lisäkseni oli joku muu, täysin minusta erillään, läsnä ruumiissani. En koskaan menettänyt tietoisuuttani persoonastani. Mutta tunsin ikään kuin pysyväni hiljaa, ja toinen – asukki, joka on minussa – puhui kielelläni.

"Tiedän esimerkiksi, etten ole koskaan ollut paikoissa, joita ’toinen minäni’ kuvaa, mutta tämä toinen – toinen minä – ei valehtele kertoessaan paikoista ja asioista, jotka ovat minulle tuntemattomia, koska hän on kyllä nähnyt ne ja tuntee ne hyvin. Olen luopunut siitä; kuljettakoon kohtaloni minua oman hyvän tahtonsa mukaan, ja sitä paitsi, mitä minä voisin tehdä? Olisi kerrassaan naurettavaa, jos kieltäisin tunnustamasta minun numero kakkoseni omaamaa tietoa ja antaisin ihmisten ympärilläni kuvitella, että salaan heiltä asioita häveliäisyyttäni.

"Yöllä kun olen yksin vuoteessani, koko numero kakkosen elämä tulee eteeni enkä näe itseäni lainkaan vaan aivan eri persoonan – erilaisen rodultaan ja tunteiltaan. Mutta kannattaako siitä puhua? Se riittäisi ajamaan hulluuteen. Tämä ei ole mediumisuutta, eikä millään tavoin epäpuhdas voima, koska sillä on liian voimakas valta-asema meihin kaikkiin, ja se johtaa meitä paremmille teille."

Myöhemmin hän ilmoitti perheelleen kakkosesta eli opettajastaan: "Näen tämän hindun joka päivä, aivan kuten näkisin kenet tahansa elävän ihmisen, ainoastaan sillä erolla, että hän katsoo minuun eteerisemmin ja läpinäkyvämmin. Aiemmin vaikenin näistä ilmestymisistä ajatellen että ne olivat hallusinaatioita. Mutta nyt muutkin ihmiset näkevät ne. Hän (hindu) ilmestyy ja neuvoo meitä johtamisemme ja kirjoittamisemme suhteen. Hän ilmeisesti tietää kaiken, mikä on tapahtumassa, jopa toisten ihmisten ajatukset, ja saa minut ilmaisemaan tietonsa. Joskus minusta tuntuu, että hän varjostaa minut kokonaan, yksinkertaisesti astuen minuun kuin eräänlainen tilapäinen olemus, läpäisten huokoseni ja hajoten minuun. [Tämä viisaan aiheuttama ihmisruumiin ajoittainen sielullistaminen tunnetaan Intiassa nimellä âvesha, ja Tiibetissä nimellä tulku.] Sitten me kaksi voimme puhua muille ihmisille, ja sitten alan ymmärtää ja muistaa tieteitä ja kieliä – kaiken mitä hän opettaa minulle, jopa silloin kun hän ei ole enää minussa."

Todennäköisesti tuo inspiraation lähde ei kuulu yksinomaan hänen opettajilleen, sillä HPB kertoi Veralle, että toisinaan "en itse puhu ja kirjoita, vaan joskus jokin minussa, korkeampi ja valaiseva Itseni, ajattelee ja kirjoittaa puolestani".

Kuinka paljon nämä ja muut kirjeet aluksi huolestuttivat HPB:n perhettä, se selviää Veran artikkelista "H. P. Blavatsky – bibliografinen luonnos", jonka hän kirjoitti sisarensa kuoleman jälkeen venäläiseen lehteen.

"Hän hämmästytti meitä kertomuksillaan ’Universaalin veljeyden seurasta’, Idän ikivanhan filosofian tutkimuksistaan – mistä hän oli alkanut kirjoittaa laajaa tutkielmaa (Hunnuton Isis)… Olin aina pitänyt sisartani älykkäänä kykenevänä naisena, mutta kirjoittaa nyt äkkiä tuosta silloin tuntemattomasta tieteestä, pelkäsin hänen menettäneen järkensä. Onneksi hän joskus lähetti amerikkalaisissa lehdissä ilmestyneitä artikkeleitaan selostuksineen, mikä vakuutti minut siitä, ettei hän tarvinnut heti hoitoa."

HPB tutki okkulttisia asioita yksin, mutta sanoi aina antavansa kunnian kaikesta opistaan myyttisille adepteille, ottamatta yhtään laakeriseppelettä itselleen. Kaksi vuotta ennen kuolemaansa hän sanoi olevansa pahoillaan siitä, että oli ensimmäinen, joka esitteli lännelle sellaisten kehittyneiden sielujen olemassaolon maan päällä. Hän kirjoitti Teosofian avaimessa (271, 273):

"Kaikki seurat, jotka petollisuudella ja keinottelulla koettavat ansaita rahaa, väittävät tätä nykyä, että niitä johtavat ja hallitsevat ’mestarit’… tuhansia ihmisiä on estänyt totuuden ja valon polulta se, että tuollaiset petokset ja huijaukset ovat saattaneet koko asian huonoon huutoon ja häpeään. [Kirjoittaja] haluaisi ihmisten mieluummin vakavasti ajattelevan, että ainoa mahatma-maa on hänen oma harmaa aivoaineksensa ja että lyhyesti sanoen hän on kehittänyt heidät esiin oman sisäisen tietoisuutensa syvyydestä, kuin että heidän nimiään ja korkeata ihannettaan niin ilkeästi häväistäisiin, kuin nykyisin tehdään… Vain hänen haluttomuutensa esiintyä omissa silmissään riikinkukon höyhenin komeilevana variksena on pakottanut hänet tähän päivään saakka pysymään totuudessa [mitä tulee hänen tietolähteeseensä]."

Prostraatio

Mohinilla oli yksityinen syy tehdä prostraatio HPB:n edessä. Maaliskuussa 1884 hän sai kirjeen mestariltaan:

"Ainoastaan Mohinille.

"Ilmaantumiset riittävät pitkäksi aikaa ’pelingeille’ [eurooppalaisille]. Heihin täytyy vaikuttaa ulkoisesti ennen kuin tehdään säännöllinen, pysyvä, sisäinen vaikutus. Muista ja yritä ymmärtää, miksi toivon sinun tekevän seuraavan:

"Kun upasika [HPB] saapuu, tapaat ja vastaanotat hänet kuin olisit Intiassa ja hän olisi sinun äitisi. Et saa välittää ranskalaisista ja muusta joukosta. Sinun täytyy ällistyttää heidät. Ja jos eversti kysyy miksi, vastaa hänelle, että tervehdit sisäistä ihmistä, asujaa, et HPB:tä, sillä me ilmoitimme sinulle tästä. Ja tiedä oman mielenylennyksesi vuoksi, että Eräs, joka on paljon suurempi kuin minä [Maha Chohan] on ystävällisesti suostunut tarkkailemaan koko tilannetta HPB:n hahmossa ja sitten vierailemaan silloin tällöin saman kanavan kautta Pariisissa ja muissa paikoissa, missä voi asua ulkomaalaisia. Tervehdit häntä siten hänet nähdessäsi ja lähtiessäsi hänen luotaan, koko ajan Pariisissa ollessasi – välittämättä kommenteista ja hänen omasta hämmästyksestään. Tämä on koe."

Voi olla, että Mohiniin vaikutti joku suurempi kuin hän itse. Kirjeessään Sinnettille HPB vihjaisi, että näin saattoi tapahtua: "Älkää tehkö sitä virhettä, rakas pomoni, että pitäisitte tuntemaanne Mohinia sinä Mohinia, joka tulee... Lähettiläällä on sisäinen yhtä hyvin kuin ulkoinen vaatetuksensa."

Kabbalan tuntija

Vuonna 1867 HPB matkusteli ainakin Unkarissa ja Balkanilla, Egyptissä, Syyriassa ja Italiassa. Näihin aikoihin hän lienee opiskellut kabbalaa oppineen rabbin alaisena.

Myöhemmin Yhdysvalloissa Olcott kirjoitti: "Tiedän juutalaisen rabbin viettäneen tuntikausia ja kokonaisia iltoja HPB:n seurassa keskustelemassa kabbalasta. Rabbi sanoi, että vaikka hän oli tutkinut uskontonsa salaista puolta 40 vuotta, HPB oli opettanut hänelle asioita, joista hän ei ollut edes uneksinut, ja valaissut kohtia, joita hänen parhaatkaan opettajat eivät olleet ymmärtäneet."

Tri J. D. Buck, joka oli lupaava lääketieteen harjoittaja sekä huomattava teosofi aikoinaan, kertoi jutun Ostendin ajoilta (1886):

"Eräs ystäväni, joka on luultavasti tehnyt enemmän keksintöjä muinaisen kabbalan tiimoilta kuin kukaan muu nykyisinä aikoina ja joka on omistautunut yli kahdenkymmenen vuoden ajan tähän erityistyöhön, herätti muutamia kysymyksiä omien tutkimustensa suhteen ja sanoi epäilevänsä, ettei kukaan elävä ihminen osaisi vastata hänen kysymyksiinsä. Ehdotin että hän kirjoittaisi HPB:lle asian johdosta, minkä hän jonkin ajan kuluttua tekikin. Seurauksena oli lähes 40-sivuinen hyvin tiiviisti kirjoitettu käsikirjoitus, jossa vastattiin jokaiseen kysymykseen. Sitä paitsi siinä oli runsaasti lisätietoa, joka hämmästytti suuresti vastaanottajaa. Tämä ystäväni ei ole koskaan ollut Teosofisen Seuran jäsen, mutta tänä päivänä hän on täysin vakuuttunut siitä, että HPB oli sen ja minkä tahansa ajan syvällisin ja ihmeellisin nainen. Tämä mies, joka oli puolen elämänsä ajan tutkinut hämärää ja tuntematonta aluetta, tapasi HPB:ssä ihmisen, joka oli täysin perehtynyt hänen työhönsä."

Kyseinen mies oli J. Ralston Skinner, v. 1875 ilmestyneen teoksen A Key to the Hebrew-Egyptian Mystery in the Source of Measures tekijä. Teosta lainataan useassa kohdassa Salaista oppia. Vuosisadan ajan teosofiset tutkijat ovat etsineet HPB:n kirjeenvaihtoa Skinnerille. Hiljattain se löydettiin Andover-Harvard Theological Library’n kirjastosta Harvardin yliopistosta.

Siitä, miten esoteerisilla avaimilla voi avata lukittuja ovia, HPB kirjoitti Skinnerin käsityksestä, että hän itse, pikemmin kuin mestarit, olisi tämän viisauden lähde:

"Sanokaa, miksi saitte vaikutelman, että minä olisin valehdellut mestareista? Voiko joku valehdella elävistä ihmisistä? Ja miksi olisin keksinyt heidät tai yhä pitäisin kiinni "keksinnöstä", kun 12 vuotta ja erityisesti viimeiset kolme vuotta minusta on tehty marttyyri kertomieni totuuksien johdosta. Voi, hyvä herra, ei kukaan järjissään oleva nainen, eikä kukaan mieskään, menisi vapaaehtoisesti sellaiseen helvettiin, mikä minulla on ollut kestettävänä spiritualisteissa, kristityissä, materialisteissa, tiedemiehissä ja koko maailmassa sekä kahdessa kolmasosassa omista teosofeistamme, jotka ovat vastustaneet minua, ellei minun olisi ollut pakko lupausteni takia tehdä siten. Olen menettänyt ystäväni, maani, rahani ja terveyteni palvellakseni ainoastaan lannoitteena tulevaisuuden teosofian vainioilla."

Numerologian vaikutus

HPB kirjoitti, että hän sai kummallisen ennustuksen v. 1879 Intiassa mystikolta, joka sanoi, että aakkosten jokaisella kirjaimella on joko hyvä tai paha vaikutus jokaisen ihmisen elämään ja työhön. Sitä henkilöä, jonka nimi alkaa alkukirjaimella, jonka äänne on epäsuotuisa toiselle henkilölle, tämän pitäisi välttää. Mystikko sanoi, että HPB:lle haitallinen kirjain on C, ja hänen piti varoa sitä seuraavat kymmenen vuotta ja suojella Seuraa C-alkuisten henkilöiden pahoilta vaikutuksilta.

HPB unohti varoituksen mutta muisti sen v. 1884, kun Coulombit ilmestyivät näyttämölle. Ilmeisesti tri Coues Yhdysvalloista ja Mabel Collins sekä William Emmette Coleman kuuluivat samaan ryhmään. Kaikkien sukunimet alkoivat kirjaimilla CO. Coues oli anatomi, historioitsija, luonnontieteilijä ja ornitologi. Hän erosi TS:stä, kun häntä ei kovista yrityksistä huolimatta valittu Yhdysvaltojen osaston puheenjohtajaksi ja sivuutettu Judgea ja Olcottia. Hän kirjoitti parjaustekstin Religio-Philosophical-Journaliin käyttäen apunaan mm. Collinsia, joka ilmoitti Couelle vastoin aiempaa ilmoitustaan, että hän ei ollut saanut Valoa tielle -kirjansa eikä muidenkaan kirjojensa tekstejä Koot Hoomilta. Lisäksi jutussa kerrottiin, että HPB oli saanut pojan perhetuttunsa, ruhtinas Emile de Wittgensteinin kanssa. Lääkärintodistus vahvisti että HPB ei ollut synnyttänyt. Hän voitti oikeusjutun. Mabel Collins oli erotettu esoteerisesta osastosta, koska hän oli syyllistynyt turmiolliseen petollisuuteen ja epälojaalisuuteen korkeampaa itseään kohtaan.

Coleman syytti v. 1890 julkisesti HPB:tä plagioinnista eli siitä että tämä ei ollut ilmoittanut toissijaista lainausta, mikä ei olekaan kovin yleistä. Jos HPB olisi lukenut Emersonin kirjasta Shakespearen tekstin, hänen olisi pitänyt Colemanin mukaan mainita lähteinä sekä Shakespeare että Emerson.


Kirkko ja lähetyssaarnaajat

Intiassa lähetyssaarnaajat karsastivat H. P. Blavatskya [HPB]. Olihan hän tullut kaventamaan heidän "jumalalta saatuja" oikeuksiaan.

HPB kirjoitti: "Ihmisen filosofia testataan aina olosuhteissa, jotka kokeilevat ’ihmisten sieluja’. Kaukana taistelukentältä voi olla viehättävän tyyni ja rauhallinen. Se joka haluaa marttyyrin kruunun, tulkoot Intiaan tai Ceylonille ja auttakoot meitä vakiinnuttamaan yhteiskuntaa suvaitsevaisuuden ja veljeyden pohjalta. Silloin hän huomaisi, mistä keskiverto kristitty on tehty."

Pariisissa HPB meni yhtenä päivänä venäläiseen kirkkoon. Hän kirjoitti perheelleen: "Siellä minä seisoin suu auki, ikään kuin olisin seissyt äitivainajani edessä, jota en ollut nähnyt vuosiin ja joka ei voinut tunnistaa minua!... En usko dogmeihin, inhoan kaikkia rituaaleja, mutta tunteeni oman kirkkomme jumalanpalvelusta kohtaan on aivan erilainen. Pakostakin ajattelen, että aivoistani puuttuu seitsemäs korkki. Luultavasti tämä johtuu verestäni… Tulen varmasti aina sanomaan: tuhat kertaa mieluummin buddhalaisuus, puhdas moraalinen opetus, täydellisessä harmoniassa Kristuksen opetusten kanssa, kuin nykyajan katolilaisuus tai protestanttisuus. Mutta venäläisen kirkon uskoon en edes vertaa buddhalaisuutta. En voi sille mitään. Tällainen on minun typerä epäjohdonmukainen luonteeni."

Amerikkalainen taiteilija Edmund Russell oli kerran hienoilla päivälliskutsuilla, missä oli mukana paljon kirkonmiehiä. Kun hän veti esille nimen madame Blavatsky, hän hämmästyi, kuinka syvästi kirkon johtajat olivat tutkineen hänen ajatuksiaan ja kuinka hyvin he tunsivat hänen työnsä.

Coulomb-skandaali

Teosofista liikettä 1880-luvulla ravistellut Coulomb-skandaali oli Intian lähetyssaarnaajien sekä Emma ja Alex Coulombin suunnittelema.

Elokuussa 1884 HPB oli Francesca Arundalen ja Mohinin kanssa Psyykkisen Tutkimusseuran vieraana Cambridgessa useita päiviä. Elokuun puolivälissä HPB lähti Englannista Saksaan Elberfeldiin Gustav ja Mary Gebhardin luokse seitsemäksi viikoksi. Mary G. opiskeli hepreaa ja tutki Kabbalaa Eliphas Lévin johdolla.

Syyskuussa 1884 putosi pommi! Lähetyssaarnaajien lehti Madras Christian College Magazine julkaisi 11.9.1884 artikkelin "Kooth Hoomin lysähdys", joka perustui Coulombien kirjeenvaihtoon. Coulombit oli erotettu Adyarista useita kuukausia aiemmin ja Emma Coulomb halusi kostaa Blavatskylle. Kirjeenvaihto lähetyssaarnaajien ja Coulombien välillä käsitti kirjeitä, jotka olivat muka Blavatskyn kirjoittamia. Seurauksena oli sensaatio anglointialaisissa lehdissä. Satoja lentolehtisiä jaettiin joissakin kaupungeissa otsikkona "Madame Blavatskyn lankeemus". Asian johdosta HPB katkaisi yhteytensä Teosofiseen Seuraan sanoen: "Liike ennen henkilöitä ja persoonallisuuksia."

R. A. V. Morris kirjoitti: "Lähetyssaarnaajat näkivät asiat aivan omalla tavallaan. Hallitsevan rodun etuoikeudella he saattoivat vakuuttua siitä, että brahmalaisuus, ollen ’huonomman’ rodun uskonto, oli pakostakin tuomittu ajan mittaan korvattavaksi kristinuskolla. Kun siis The Theosophist alkoi ilmestyä ja eurooppalaisten [ja yhden amerikkalaisen] ryhmä käynnisti aktiivisen toiminnan elvyttämään kansallisia uskontoja niiden alkuperäisessä puhtaudessaan, lähetyssaarnaajat tunnistivat vaaran uhkaavan rodullista ja uskonnollista herruuttaan. He omaksuivat vanhat kunniattomat keinot voidakseen mustata johtavan vastustajansa maineen ja aloittivat sillä, että ajaisivat hänet (HPB:n) ja (Teosofisen) seuran pois pelikentältä."

Raportin vaikutukset olivat päinvastaiset kuin lähetyssaarnaajat ja muut teosofisen liikkeen vastustajat olivat suunnitelleet. Julkisuus merkitsi sitä että yhä useammat halusivat lukea H. P. Blavatskyn Hunnuttoman Isiksen ja muita kirjoituksia. Judge alkoi julkaista Yhdysvalloissa Path-lehteä ja Blavatsky Englannissa Lucifer-lehteä. Teosofisia haaraosastoja oli 31.12.1884 eri puolilla maailmaa 104. Sen jälkeen niitä perustettiin kuudentoista osaston vuosivauhtia, ja kesäkuussa 1890 osastoja oli 200.

Vasta vuonna 1986 Englannin Psyykkinen tutkimusseura julisti venäläissyntyistä okkultistia madame H. P. Blavatskya koskevan tutkimuksensa pätemättömiksi.

Teosofia Espanjassa

HPB:n asuessa Lontoossa eräs säännöllinen vieras oli varakas espanjalainen aristokraatti José Xifré, joka oli kuningatar Isabella II:n ja kuningas Alfonso XII:n läheinen ystävä. Kuninkaan sanotaan tunnustaneen, että Xifré oli ainoa epäitsekäs ystävä, joka hänellä oli koskaan ollut.

Katolisen kirkon vastustuksesta huolimatta Xifré monine tovereineen levitti teosofiaa Espanjassa. Vuoden 1889 lopussa espanjaksi oli käännetty Hunnuton Isis, Esoteric Buddhism, Valoa tielle ja Teosofian avain. "Mitä on teosofia" -nimistä vihkosta jaettiin yliopistoihin, kirjastoihin ja kerhoihin kaikkialla maassa. Toukokuussa 1893 alkoi ilmestyä Madridissa teosofinen lehti Sophia. Siitä ilmestyi 17 numeroa. Boris de Zirkoff arvioi, että Xifrén ja hänen muutaman läheisen ystävänsä ja työtoverinsa uupumattoman työn suurin ja kestävin seuraus oli Salaisen opin mahtava espanjalainen käännös. Ensimmäinen osa ilmestyi v. 1895. Xifrén teosofinen työ ilmeisesti vaimennettiin, kun hän menetti omaisuutensa, minkä hän uskoi olleen kirkon aikaansaama.

Kirkko vai Jeesuksen opit?

Englannissa Anglikaaninen kirkko vaikutti siihen, että Lucifer kiellettiin missä tahansa lehteä myytiin. Erityisen hyökkäävä kirkkoa kohtaan oli joulukuun 1887 numeron artikkeli "Avoin kirje Canterburyn arkkipiispalle" [ks. H. P. Blavatsky, Valon airut, s. 15-27]. Siinä sanottiin, että "miltei joka suhteessa kirkon opit ovat suoranaisesti vastakkaisia Jeesuksen opetuksille". Lopussa HPB toteaa: "Ja nyt, jos Teidän korkea-arvoisuutenne voi todistaa, että me teemme vääryyttä sille kirkolle, jonka päämies Te olette, tai sille teologialle, jota yleisesti noudatetaan, silloin lupaamme julkisesti tunnustaa erehdyksemme." Mutta – "vaitiolo on myönnytyksen merkki". Arkkipiispa ei koskaan vastannut kirjeeseen.

Blavatsky sanoi, että kristityt gnostikot antoivat esoteerista opetusta ja säilyttivät sen. Gnostikot olivat saaneet opin Jeesuksen opetuslapsilta. Voi vain kuvitella, miten HPB:n ajan (1800-luvun) oikeaoppiset kristityt kauhistuivat tällaista väitettä, olihan heille opetettu, että gnostilaisuus oli vaarallista harhaoppia, joka oli levinnyt katolisen kirkon piirissä toisella vuosisadalla. Varhaiset kirkkoisät hävittivät usean vuosisadan ajan jokaisen gnostilaisen tekstin, minkä löysivät. Kuolemantuomio määrättiin sille, joka oli gnostikko, ja tästä uskonnosta oli saatavilla vain kristittyjen kirjoittajien vääristeltyjä selostuksia.

Vasta 1900-luvulla gnostilaisuus on päässyt arvoonsa, mitä on edesauttanut mm. Nag Hammadin tekstilöydöt vuodelta 1945. Monet oppineet ovat vakuuttuneet siitä, että 1900-luvulla tarvitaan esoteerista kristinuskoa vastalääkkeenä henkisen aineksen puuttumiselle dogmaattisista ja laitostuneista kirkoista.

Yhdysvalloissa Jeesus-seminaarissa kokoontuneet kaksisataa raamatuntutkijaa, pappia ja maallikkoa ovat paljastaneet kuuden vuoden intensiivisen tutkimustyön jälkeen, jona aikana he käyttivät historiallisen luotettavuuden viimeisintä tekstiä, että vain noin 20 prosenttia Uuden testamentin sanonnoista, joita pidetään Jeesuksen omina, olivat hänen lausumiaan. Muun muassa hän ei koskaan sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani." Näin on kumottu se oikeaoppisen kristinuskon päädogmi, että ainoastaan Jeesus voi pelastaa jokaisen.


Sairaudet

Mustanmeren rannalla Mingreliassa HPB sairastui mystiseen sairauteen ja riutui vähitellen eläväksi luurangoksi. Paikallinen lääkäri määräsi hänet palaamaan Tiflisiin. Matkustaen venäläisellä laivalla alas Rion-jokea Kutaisiin hän palasi Tiflisiin miltei kuolleena.

Vera kertoi: "Hän ei koskaan puhunut sairaudestaan kenellekään. Mutta heti kun hän parani, hän lähti Kaukasukselle… Lähes neljän vuoden ajan meillä oli henkilökohtainen tilaisuus seurata Helenan psyykkisen voiman muutoksia eri vaiheineen. Pskoffissa ja Rugodevossa sattui hyvin usein, että hän ei voinut kontrolloida eikä edes pysäyttää näitä ilmennyksiä. Sen jälkeen hän näytti hallitsevan sitä paremmin joka päivä, kunnes hän erikoisen ja pitkällisen sairautensa jälkeen Tiflisissä näytti… saaneen sen kokonaan hallintaansa."

Huhtikuussa 1878 HPB tajuton viisi vuorokautta. Häntä luultiin kuolleeksi. Mestari sähkötti Olcottille: "Älkää pelätkö. Hän ei ole kuollut vaan lepää. Hän on liikarasittunut. Hänen ruumiinsa tarvitsee lepoa, mutta nyt hän on terve."

Keväällä 1880 HPB ja Olcott tekivät vaivalloisia matkoja Pohjois-Intian kaupunkeihin. HPB:llä oli punjab-kuume ja munuaistulehdus, jonka sanottiin olevan pahempi kuin inkvisition kidutusten.

Vuonna 1882 ennen Bombaysta Adyariin muuttoaan HPB:llä oli paha munuaistulehdus. Hän kertoi sen johtuvan Bombayn kuumuudesta ja kosteudesta sekä jatkuvista ärsytyksistä, häiriöistä ja huolista. Jopa Babulan (palvelija) paljaiden jalkojen kevyet askeleet aiheuttivat sydämen tykytystä. Tri Dudley’n mukaan HPB olisi voinut kuolla minä hetkenä hyvänsä jännityksen ja kiihtymyksen seurauksena.

Maaliskuussa 1885 HPB matkusti Intiasta Italiaan, saapuen Napoliin huhtikuun lopussa. Kosteudesta johtuen hän kärsi reumatismista. Lisäksi olosuhteet olivat huonot kirjoittamista ajatellen. Hän päätti muuttaa Würzburgiin, joka oli aikoinaan "keskus, jossa mestari [K. H.] asui, ja hän juuri neuvoi mestariani lähettämään minut sinne".

Vuonna 1886 HPB oli vakavasti sairas. Hänellä oli krooninen munuaisvika, joka aiheutti niin turvonneet jalat, että yhdenkin askeleen ottaminen aiheutti valtavat kivut. Hän kirjoittikin voivansa jotenkuten vain silloin kun oli istumassa ja kirjoittamassa.

Varhain keväällä 1889 HPB matkusti Ranskaan lähelle Pariisia Fontainebleau’hön, koska hänen lääkärinsä määräsi hänet täydelliseen lepoon liikarasituksen vuoksi. Hän sai kutsun sinne yhdysvaltalaisen senaattorin puolisolta Ida Candlerilta. HPB käveli päivittäin mäntymetsässä ja nautti auringon paisteesta. Hän myös kirjoitti Hiljaisuuden äänen.

Harmonia ylläpitää terveyttä

Syksyllä 1887 HPB:n muutettua 17 Lansdowne Roadille Constance Wachtmeisterin poika, kreivi Carl Wachtmeister pyysi HPB:ltä neuvoa sairauteensa. Tämä kirjoitti hänelle kirjeen, jossa mainitsi mm.:

"Viettäkää niin säännöllistä elämää kuin voitte. Yrittäkää siellä Leipzigin konservatoriossa tehdä joitakin alkujärjestelyjä, jotta terveytenne hyväksi voisitte käyttää opiskeluun vähemmän tunteja. Jos teette aamuisin tai iltaisin ruumiillisia harjoituksia, se riittää… jos voitte pitää ajatuksenne keskittyneinä ja olla kokonaan syventyneenä musiikkiin – harmoniaan pikemminkin. Sillä harmonia, mentaalinen ja henkinen, koko sielunne siinä kylpien, vaikuttaa voimakkaasti elimistön fysiologiseen puoleen. Se että ihminen heittelehtii mentaalisesti tai ei voi keskittää ajatuksiaan mihinkään erityisesti, aiheuttaa disharmoniaa ja tästä syystä sairastuneen tilan kehossa. Pysykää lujasti kiinni musiikissa ja sen filosofiassa, niin kaikki muu filosofia tulee luonnollisesti…"

Carlista tuli myöhemmin huomattava säveltäjä, joka sävelsi useita sinfonioita, kaksi oopperaa, joista toinen on oopperaoratorio Buddhan elämästä.

HPB sanoi toisessa yhteydessä harmonian vaikutuksesta tai sen puutteesta fysiologiseen elimistöön: "Puolet jollei kaksi kolmasosaa sairauksistamme ja vaivoistamme ovat mielikuvituksemme ja pelkojemme tuotetta. Hävittäkää viimeksi mainitut ja antakaa toinen taipumus edelliselle, niin luonto hoitaa loput." Hänen mukaansa ei kuitenkaan pitäisi tulla liian ylimieliseksi tahtoessaan eroon sellaisista sairauksista, jotka vaativat lääkärin tai kirurgin apua. Eräs teosofinen adepti on todennut, että voitonhuumassaan tiede parantaessaan sairauksia suuntaa huomionsa vaikutuksiin eikä poista sairauksien syitä… Ilmaantuu uusia ja oudompia sairauksia, jotka johtuvat syistä, jotka ovat syvällä ihmisten mielissä ja jotka voidaan hävittää ainoastaan henkisen elintavan avulla."

HPB ei koskaan sanonut osaavansa parantaa sairauksia, mutta hänellä lienee ollut tietoa tältä alalta. Alice Cleather kertoo kirjassaan H. P. Blavatsky As I Knew Her HPB:n opettaneen tri Z. Mennellille kehon olemusta ja selittäneen sen voimia, erityisesti aivoja. Tämä lääkäri otti esille erään tällaisen asian kollegojensa parissa, mutta kohtasi sellaista toivottomuutta ja skeptisismiä, ettei hän puhunut asiasta enempää.

HPB paransi Archibald Keightleyn ruusun: "Hän istui ja katsoi minua. Sitten hän puhui ja piti samalla vesilasia käsiensä välissä. Join tämän veden jälkeenpäin. Sitten hän meni toiseen huoneeseen ja pyysi minua seuraamaan. Menin makuulle sohvalle. Olin siinä puoliunessa hänen istuessaan suuressa tuolissaan ja kirjoittaessaan kirjoituspöytänsä ääressä selin minua kohti. Sitten hän komensi minut nukkumaan." Seuraavana päivänä Keightley oli terve.

Lääketieteessä puhutaan nykyään psykosomaattisista sairauksista. Tri Edward B. Kitfield sanoi v. 1989, että kolme neljäsosaa lääkärin vastaanotolla vastaan tulleista sairauksista perustuu psykologiaan. Jos pitää hyvää huolta fyysisesti ja emotionaalisesti, ei tarvitse lääkäreitä. Tunteet säännöstelevät immuunijärjestelmää.

Vuoden 1890 alussa HPB joutui lähtemään Brightoniin, missä hän olisi voinut lääkärin suosituksen mukaan parantua hermostollisesta uupumuksesta mm. Golfvirran suotuisan vaikutuksen johdosta. Häneltä kiellettiin kaikki työt. Noihin aikoihin hän kertoi kärsivänsä sydämen tykytyksestä ja korvien soimisesta ja olevansa lähes kuuro sekä jaksavansa tuskin kohottaa kättään. Sisarelleen Veralle hän kirjoitti, että hänen "täytyy panna Salaisen opin III osa järjestykseen ja IV, jota on tuskin aloitettu". Hän iloitsi siitä, että Teosofian avain toi monia uusia ihmisiä TS:n piiriin ja että pienestä Hiljaisuuden äänestä on tullut teosofian raamattu.

Voiko hypnoosin avulla parantua?

HPB:ltä kysyttiin kerran: Mitä tulee hypnoosin avulla parannetuista sairauksista? Parantuvatko ne todella vai siirretäänkö niitä vai ilmestyvätkö ne toisessa muodossa? Ovatko sairaudet karmaa? Ja jos ovat, onko oikein yrittää parantaa niitä?

HPB vastasi: Hypnoottinen suggestio voi parantaa ja voi olla ettei sillä ole mitään vaikutusta. Kaikki riippuu magneettisista suhteista hypnotisoijan ja potilaan välillä. Jos sairaudet ovat karmallisia, niitä voidaan ainoastaan siirtää, ja ne tulevat takaisin jossain toisessa muodossa, eivät välttämättä sairautena vaan toisenlaisena rangaistuksena. On "oikein" yrittää helpottaa kärsimystä aina kun vain voimme, ja tehdä parhaamme sen hyväksi. Kun ihminen kärsii oikeudenmukaisesti vangitsemisesta ja vilustuu kosteassa sellissä, onko siinä syy, miksi vankilalääkäri ei yrittäisi parantaa häntä?

Vuonna 1884 HPB kirjoitti tutulleen: "Olen sairas, enkä siis parhaissa hengen voimissani. Tällaisella hetkellä ainoastaan Theosophy saa minut jatkamaan."

Elää vai kuolla?

Tammikuussa 1887 Wachtmeister sai Lontooseen kirjeen HPB:ltä, joka kertoi siinä, että hänellä oli ollut pitkä keskustelu mestarin kanssa:

"…koko Seura (Euroopassa ja Amerikassa) on julman koetuksen alaisena. Ne jotka vahingoittumattomina käyvät sen läpi, tulevat palkituiksi. Ne jotka pysyvät toimettomina eli passiivisina, sekä ne, jotka kääntävät selkänsä, saavat myös palkkansa. Tämä on lopullinen ja suurin koetus. Mutta sitten on uutisia. Joko minun on palattava Intiaan ja kuoltava tänä syksynä tai minun on tästä lähtien ennen marraskuuta muodostettava todellisten teosofien ydinjoukko, oma kouluni, jolla ei ole mitään sihteeriä, minä ainoastaan, ja jossa on opettamassa niin monta mystikkoa kuin voin saada. Voin jäädä tänne tai lähteä Englantiin tai kuinka vain haluan…"

Maaliskuussa 1887 mestari antoi taas kerran HPB:lle kaksi vaihtoehtoa: kuolla ja päästä helpolla tai jatkaa työtä ja ottaa riski ja kohdata vielä suurempia vaikeuksia kuin tähän mennessä. Lakimies ja lääkäri olivat paikalla. Testamenttia oltiin jo laatimassa, mutta HPB heräsi jälleen kerran pitkän tajuttomuustilansa jälkeen. Näiden ihmeellisten parantumisten johdosta HPB antoi kerran vihjeen Salaisesta opista:

"Me sanomme ja väitämme, että ÄÄNI on valtava okkulttinen voima. Se on sellainen mahti, jota ei miljoonan Niagaran synnyttämä sähkö voisi edes pieneltä osaltaan vastustaa, jos sitä ohjataan okkulttisella tiedolla. Ääntä voidaan tuottaa sellaista luokkaa, että Kheopsin pyramidi kohotettaisiin sillä ilmaan tai että henkihieverissä oleva ihminen voitaisiin sillä palauttaa eloon ja täyttää uudella energialla ja tarmolla.

Sillä ääni synnyttää eli oikeammin vetää yhteen niitä elementtejä, joista aiheutuu otsoni. Kemiahan ei osaa valmistaa otsonia, vaan se kuuluu alkemian alaan. Ääni voi myös herättää eloon ihmisen tai eläimen, jonka astraalinen "elollisruumis" ei ole vielä ehdottomasti erossa fyysisestä ruumiista magneettisen eli oodisen langan irtoamisen seurauksena. Koska itse tämän kirjoittaja on kolmasti pelastettu kuolemasta tämän voiman avulla, hänen voisi uskoa tietävän siitä jotakin." SO I, e555 [Salainen oppi I on teosofia.netin sivuilla]

HPB sanoi, että edellä oleva voi olla liian epätieteellistä otettavaksi huomioon. 1900-luvulla tiede on kuitenkin saanut aikaan objektien levitaatiota äänen avulla. NASA (ilmailu- ja avaruushallinto) on käyttänyt ääntä objektien kohottamiseen, pyörittämiseen ja liikuttamiseen avaruudessa vuodesta 1979 lähtien. Se on julkaissut yli 20 teknistä selostusta, joissa kuvataan sen onnistuneita tutkimuksia tällä alalla.

Blavatsky kuoli toukokuussa 1891. Hänen kuolemansa hetkellä hänen perheensä kuuli sellaisia voimakkaita ääniä, että kaikki naapuritkin heräsivät. Tri Hartmann olettaa sen johtuvan "kuolevan ihmisen voimakkaista ajatusmuodoista. Fyysinen ruumis on suuren energiamäärän varastohuone, tuo energia vapautuu kuolinhetkellä ja aikaansaa sellaisia ääniä. Paracelsus sanoo, että ilmiön saa aikaan Evestrum eli astraaliruumis."

Kauniita ääniä kuultiin kun HPB kuoli, kertoi hänen tätinsä Nadja: "Useita kertoja yön aikana ja kerran päivällä… hänen suuren muotokuvansa lähellä olevat urut alkoivat soida äkkiä. Urut olivat kiinni eikä niitä koskettanut kukaan. Myös kellot soivat sen jälkeen ilman mitään syytä.


Teosofia ja buddhalaisuus

Yhdysvalloissa ollessaan HPB kirjoitti Teosofisen Seuran tehtävästä: "Teosofien tehtävä on avata ihmisten sydämet ja ymmärrys lähimmäisenrakkaudelle, oikeudenmukaisuudelle, jaloudelle ja anteliaisuudelle. Nämä ovat ominaisuuksia, jotka kuuluvat erityisestä ihmiskunnalle ja ovat luonnollisia ihmiselle, kun hän on kehittänyt itsessään inhimillisen olennon ominaisuuksia. Teosofia opettaa eläinihmistä tulemaan inhimilliseksi ihmiseksi…"

Tunnettuja teosofeja

Mahatma Gandhin ensimmäinen yhteys teosofeihin tapahtui Englannissa 1889 hänen opiskellessaan Lontoossa. Näihin aikoihin häntä kiinnostivat enemmän eurooppalainen kulttuuri, tanssi ja snobbailu. Teosofian myötävaikutuksesta hän alkoi tutkia oman maansa perintöä. Sitä ennen hän ajatteli, että intialaisista pitäisi tulla englantilaisten kaltaisia! Teosofit kertoivat Gandhille Bhagavadgitasta. Gitasta tuli hänen elämänsä tärkein kirja. Hän liittyi Blavatsky-loosiin 26.3.1891. HPB:n Gandhi tapasi vuonna 1889. Afrikassa Johannesburgissa Gandhi oli läheisessä yhteydessä teosofeihin. Hän kertoi elämänkertansa kirjoittajalle, että Intian tärkeät kongressiedustajat olivat teosofeja.

Jawaharlal Nehru liittyi TS:n jäseneksi 13-vuotiaana. Hänen englantilainen opettajansa kertoi hänelle teosofiasta.

Vuonna 1889 Intiassa oli 125 TS:n alaosastoa.

Teosofisia taiteilijoita

Maailmankuulut irlantilaiset kirjailijat ja runoilijat

William Butler Yeats (1865-1939)

Lontoossa asuessaan Yeats liittyi Blavatsky-loosiin ja oli esoteerisen osaston jäsen. Koska Yeats ei saanut opetusta ilmiöiden tuottamisessa, hän vetäytyi liikkeestä v. 1889.

George W. Russel (1867-1935), tunnettu irlantilainen kirjailija, tutustui teosofiaan lukemalla W. G. Judgen artikkelin Pathista ja HPB:n Luciferia, ja myöhemmin Salaisen opin, Hiljaisuuden äänen ja Teosofian avaimen.

James Joyce (1882-1941), irlantilainen kirjailija

Jack London (1876-1916), kirjailija; E. M. Forster (1879-1970); D. H: Lawrence (1885-1930); T. S: Elliott (1897-1975); L. Frank Baum (1865-1929) Ozin velho.

Wassily Kandinsky (1866-1944); Piet Mondrian (1872-1944), abstraktisen taiteen huomattavimpia perustajia; Paul Klee (1879-1940); Paul Gauguin (1848-1903), oli kiinnostunut teosofisista ideoista ja mm. jälleensyntymisestä, mistä hän myös kirjoitti.

Säveltäjä Gustav Mahler (1860-1911), hänellä oli joitakin teosofi-tuttuja, joita hän tapasi 1890-luvulla.

Jean Sibelius (1865-1959)

Sibelius-perheen ystävä ja naapuri Ida Sohlman kertoi Sylvia Cranstonille, että Sibelius puhui avoimesti läheisten ystäviensä kanssa käsityksistään jälleensyntymisestä ja aiemmista elämistään. Naapurissa Suomessa asuva arkeologi Yrjö Paloheimo kertoi, että Sibelius taiteilijatovereineen oli kiinnostunut teosofian tutkimisesta. [Sibeliuksen vävy Jussi Snellman oli TS:n Blavatsky-loosin jäsen Suomessa. — suom. huom.]

Alexander Scrjabin (1870-1915), venäläinen säveltäjä, jonka Prometheus-pianokonserton partituurin kannessa on Teosofisen Seuran sinetti. Hänen kollegansa ovat kertoneet, että hänen keskusteluissaan vilisi aina teosofia ja Blavatskyn persoonallisuus. Salaisen opin ranskannos oli yksi hänen arvossa pitämiään teoksia.

R. Jagannathia -niminen vieras tuli käymään TS:n päämajassa Adyarissa Intiassa. Hän kirjoitti, että "HPB oli ruumiiltaan nainen mutta puheissaan mies… Suureksi hämmästyksekseni hän [HPB] otti esille asian toisensa perään ja selvitti ne erittäin yksityiskohtaisesti ja tyydyttävästi. Hän uhrasi lähes kolme tuntia [sinä päivänä] ratkaistakseen kysymykseni. Rivi faktoja, joita hän toi esiin voimakkaiden ja eittämättömien väitteidensä tueksi, sekoitti pienen älyni… Kolmessa päivässä hän romutti ateistisia teorioita koskevan seitsemän vuoden tietovarastoni."

Tri Franz Hartmann, MD, tapasi HPB:n ensimmäisen kerran Adyarissa 1884:

"Heti saavuttuani Adyariin sain nähdä Blavatskyn tekemän odottamattoman kokeen. Menin hänen huoneeseensa, missä hän oli kirjoittamassa. En halunnut häiritä häntä, joten istuin lähelle ikkunaa ja ajattelin erästä ystävätärtäni, joka oli kuollut Galvestonissa muutama vuosi sitten. Ihmettelin, mitä hänen "prinsiipeistään" oli tullut. Huomasin, että madame Blavatsky käänsi paperinsa ja näytti leikkivän kynällään poissaolevan näköisenä silmissään kaukainen katse. Hän antoi sitten minulle paperin. Siinä oli vastaus kysymykseeni piirroksen muodossa, esittäen ystäväni ruumista, joka ulottui maahan. Sen vieressä seisoi elementaali vahtimassa astraalisielun ulosvirtausta, samalla kun hänen henkensä kulkua korkeampiin piireihin osoitti sateenkaari." Hartmann oli todistamassa samanlaisia okkulttisia tapahtumia usein Blavatskyn luona.

Tri Gina Cerminara, 1950-luvulla kirjan Many Mansion (suomeksi Monta asuinsijaa) kirjoittaja oli teosofi. Hänen isoisänsä ja -äitinsä olivat Teosofisen Seuran jäseniä.

Edgar Cayce (1877-1945) perehtyi jälleensyntymiseen v. 1923, kun teosofi Arthur Lammers tuli tapaamaan häntä. Aluksi Cayce sanoi saavansa viestinsä alitajunnasta, mutta tutustuttuaan teosofisiin oppeihin, hän ilmoitti saavansa tietonsa akashisista aikakirjoista. Akashan hän selitti seuraavasti: Akasha rekisteröi vaikutelmat kuin herkkä levy, ja sitä voidaan pitää kosmoksen suunnattomana piilokamerana. Kyky lukea näitä muistitietoja on piilevänä jokaisessa meistä ja riippuu meidän elimistömme herkkyydestä…"

Blavatskyn ja Olcottin tapaamia henkilöitä: Sir Edwin Arnold, astronomi Camille Flammarion, Oscar Wilde, prof. John Couch Adams, Neptunuksen löytäjä, Sir William Crookes, Robert Browning, Sir Oliver Lodge, Matthew Arnold ja lordi ja lady Borthwick, lordi John Francis Russel, Bernhardt Russelin vanhempi veli, kirjailija ja runoilija Frederic Myers, moraalisen filosofian professori Henry Sidgwick.

21.7.1884 Lontoon Teosofinen Seura järjesti Blavatskyn ja Olcottin kunniaksi hienon avoimen vastaanoton Prince’s Hallilla Piccadillylla. Siellä oli mm. Venäjän, Romanian ja Hollannin suurlähettiläät, Ranskan suurlähetystön pääsihteeri, Venäjän Egyptin pääkonsuli, siirtomaaviraston edustajia, hallituksen edustajia, englantilaisia päärejä ja päärittäriä, ulkomaisia aatelisia, parlamentin edustajia, tieteen ja taiteen edustajia, mm. tri Ginsberg British Museumista, prof. William Crookes, TSJ.

Olcott piti tervehdyspuheen. Toisen puheen piti Mohini, joka selitti Intian suhdetta teosofiseen liikkeeseen ja miksi Euroopan pitäisi kiinnostua siitä. Sinnett piti loppupuheen teemanaan "Idän esoteerinen filosofia".

Kiinnostus jälleensyntymiseen

Helena Blavatsky toi jälleensyntymisajatuksen länteen. Hänen kuolemansa jälkeen jälleensyntymistä koskevat ajatukset ovat levinneet vähitellen moneen liikkeeseen. Teosofiset ajatukset ovat levinneet jopa joihinkin sellaisiin kristillisiin yhteisöihin kuin Unity School of Christianity (Kristinuskon yhtenäisyyskoulu), jonka perustaja oli teosofi. Myös spiritualistit ovat alkaneet opettaa jälleensyntymisoppia.

Vuonna 1969, jolloin ensimmäinen galluptutkimus tehtiin Yhdysvalloissa aiheesta, 20 prosenttia uskonnollisesta väestöstä ilmoitti uskovansa jälleensyntymiseen. V. 1981 luku oli 23 prosenttia eli 166 miljoona ihmistä, ja sen jälkeen se on noussut kovasti. Kyselyn kohderyhmään kuuluivat 18 vuotta täyttäneet aikuiset. Heiltä kysyttiin: "Uskotteko reinkarnaatioon, toisin sanoen sielun jälleensyntymiseen uuteen ruumiiseen kuoleman jälkeen – vai ette?"

Tri Ian Stevenson, joka on tutkinut jälleensyntymistä eri puolilla maailmaa, kertoi Cranstonille lukeneensa äitinsä kirjaston teosofisia kirjoja.

Beatlesit ja hippiliike tutki idän filosofiaa ja jälleensyntymistä. /511

Elvis Presley tutki monia vuosia Blavatskyn Salaista oppia ja Hiljaisuuden ääntä. Lisäksi hänelle tärkeitä kirjoja olivat Richard Maurice Bucke’n Cosmic Consciousness ja Krishnamurtin The First and Last Freedom, Nikolai Röhrichin Flame in Chalice [Liekki maljassa], Dane Rudhyarin New Mansion for New Men ja W. Y. Evans-Wentzin Tiibetiläinen kuolleiden kirja. Elviksellä oli aina käsillä Blavatskyn kirjoituksia, ja erityisesti hän piti Hiljaisuuden äänestä.

Geddes MacGregor, anglikaanipappi ja filosofian professori sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, sanoi eräässä luennossaan: "Kiinnostuin jälleensyntymisestä, kun olin viidentoista. Luin kaikenlaista teosofista kirjallisuutta tuohon aikaan." Hänen moniin kristinuskoa käsitteleviin kirjoihinsa kuuluu kaksi, jotka käsittelevät jälleensyntymistä. Teosofisessa Seurassa Wheatonissa v. 1982 pitämässään luennossa hän sanoi nähneensä viime vuosina "selvemmin kuin koskaan aiemmin, kuinka läheinen yhteys vallitsee suurten kristillisten mystikkojen kokemuksen ja ajattelutavan sekä muinaisen viisauden välillä".

McCall-lehden vuoden 1970 maaliskuun numero käsitteli lähes tyystin "okkulttista räjähdystä". Pääkirjoitussivulla mainitaan HPB "Okkultismin perustajaäitinä Amerikassa".

Alice Bailey tunnusti avoimesti velkansa HPB:lle ja teosofialle, toisin kuin Rudolf Steiner. Viimeksi mainitun omaelämänkerrassa, joka ilmestyi kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen v. 1925, hän on täysin peräänantamaton (kuten ovat olleet hänen seuraajansa siitä pitäen) siitä, että ennen liittymistään TS:ään, kuuluessaan siihen ja sen jälkeen hän aina seurasi omaa opetuslinjaansa, eikä teosofia vaikuttanut häneen millään tavoin. Hollantilainen tutkija H. J. Spierenburg tutki perusteellisesti tätä vaikutusta. Hän perehtyi kaikkiin Steinerin kirjeisiin ja tutki Steinerin Koottujen kirjoitusten (Collected Writings) 350 osaa. Spierenburg kumosi Steinerin väitteen, kirjoittihan tämä mm.: "Olen saanut Salaisen opin ja se on työpöydälläni. Se on hyvin hyödyllinen vastaavia tutkimuksiani ajatelleen ja haen sieltä neuvoa jatkuvasti."

Amerikkalainen taiteilija Edmund Russel tutustui HPB:hen Lontoossa 1880-luvun lopussa. Hän oli myös esoteerisen osaston jäsen. Hän kirjoitti:

"Hänen [HPB:n] vieraittensa suuri joukko muodosti etnologisen kokouksen: italialaisia ja venäläisiä virkamiehiä, bengalilaisia, bramiineja, kreikkalaisen kirkon patriarkkoja, mystikkoja joka maasta. Kaikki tunsivat hänen syvällisyytensä ja voimansa. Hän kohotti heti ihmiset ilmaisemaan parhaansa. Se antoi heille uuden voiman tuntea, että olivat tavanneet hänet, joka voi katsoa suoraan heidän todellisen itsensä läpi…"

Kun joku arvostelija sanoi, ettei mitään sellaista kuin teosofia ole koskaan ollut ja että suuri salainen oppi oli HPB:n omaa keksintöä, Madame vastasi: ’Jos ajattelisin siten, nostaisin hattua HPB:lle. Minä olen ainoastaan kirjuri, he tahtoisivat tehdä minusta luojan. Se on enemmän kuin voin vaatia itselleni!"

Lontoon kaksi loosia

Tri Archibald Keightley kävi vauhdittamassa HPB:n Lontooseen muuttoa. Sinnett oli voimakkaasti sitä vastaan. HPB oli aiemmin kirjoittanut hänelle:

Kysytte minulta neuvoa Lontoon loosin asioissa. Kun nyt olette esittänyt kysymyksen minulle, halunnette kuulla, mitä mestari huomautti useita kertoja L.L:stä. En voi toistaa hänen sanojaan, mutta voitte löytää sen hengen Ilmestyskirjan tekstistä 3:15, 16. Voitte päätellä siitä, ja minä voin jättää teidät vetämään omat johtopäätöksenne. Siten mikä tahansa sysäys on parempi kuin velttous. Jos jäätte vielä pitemmäksi aikaa nykyiseen horrostilaanne, L.L:nne on ennen toista vuotta loppunut – mudan ja liejun peitossa.

Toukokuussa 1887 HPB muutti Ostendista Lontooseen. Kolme viikon kuluttua perustettiin uusi teosofinen loosi. Neljätoista nuorta jäsentä perusti maailmankuulun Blavatsky-loosin. Nimi oli eräänlainen protesti Blavatskyn nimen tahranneen Coulomb-lähetyssaarnaaja-juonittelun johdosta. Ensimmäinen virallinen kokous oli 19.5.1887, jolloin ilmoitettiin, "että loosin tarkoitus oli aktiivinen toiminta".

25.5.1887 kokouksessa päätettiin perustaa uusi aikakauslehti [Lucifer: the Light-bringer] ja kustannusyhtiö. Lehden päätoimittaja oli HPB ja toisena toimittajana toimi Mabel Collins, teosofisen klassikon, Valoa tielle -kirjan, kirjoittaja.

Lontoon Blavatsky-loosin vapaaehtoiset työntekijät pohtivat eräänä päivänä, mikä on polttava kysymys. Heidän tultuaan umpikujaan yksi vapaaehtoinen koputti HPB:n ovea ja pyysi häntä ratkaisemaan asian:

"Madame, mikä on tärkeintä teosofian tutkimisessa?"

"Terve järki, rakas ystävä."

"Entä madame, minkä asettaisitte toiseksi?"

"Huumorintajun."

"Ja kolmanneksi, madame?"

Tässä vaiheessa HPB:n kärsivällisyys taisi käydä vähiin.

"No, ENEMMÄN tervettä järkeä!"

Esoteerinen osasto

Keväällä 1888 HPB perusti TS:n esoteerisen osaston. Hän kirjoitti tri J. D. Buckille Yhdysvaltoihin:

"Jos voin sijoittaa oikealle ja todelliselle polulle tusinan verran teosofeja, kuolen onnellisena. Moni kutsutaan, harvat tulevat valituiksi. Voin näyttää tien vain niille, joiden silmät ovat avoimet totuudelle, joiden sydämet ovat täynnä altruismia ja rakkautta koko luomakuntaa kohtaan ja jotka ajattelevat itseään viimeiseksi."

"Jos joku ei voi tässä elämässä tulla täydelliseksi adeptiksi olosuhteiden tai elämäntilanteen vuoksi, valmistakoon hän mentaaliset matkatavaransa seuraavaa varten, niin että hän on valmis heti ensi kutsussa, kun hän kerran taas jälleensyntyy."

Esoteerisessa osastossa ei opetettu jäsenille käytännön okkultismia eli kuinka suorittaa psyykkisiä ilmiöitä. Siellä ei liioin ollut seremoniallista magiaa, joka on kovin suosittua nykyään. HPB:n mielestä se saattoi olla vaarallista. Kirjeessään Ralston Skinnerille hän sanoi:

"[Tietyissä] geometrisissä kuvioissa ja hahmoissa erityisesti on voima, joka voivat herättää puoleksi sokeiden ja aivottomien luonnonolentojen aktiivisuuden… minä uskon mutta inhoan ja pelkään seremoniallista magiaa."

Dzyanin runot

Vuonna 1983 julkaistiin yllättävä uutinen, että tiibetologi David Reigle on ratkaissut Dzyanin runojen lähdettä koskevan mysteerin. Hän kirjoittaa 70-sivuisessa kirjasessaan The Books of Kiu-te (Wizards Bookshelf, San Diego, Ca, 1983) mm:

"Kiu-ten kirjoja kuvataan H. P. Blavatskyn monumentaalisessa teoksessa Salainen oppi sarjana erittäin salaisia teoksia, joista jotkut ovat julkisia, toiset salaisia. Edellisistä sanotaan, että niitä on minkä tahansa tiibetiläisen gelugpa-luostarin hallussa. Jälkimmäisiin kuuluu Dzyanin kirja, josta on käännetty monia runoja, jotka muodostavat Salaisen opin ytimen. Dzyanin kirjan sanotaan olevan kommentaarien ensimmäinen osa salaisista Kiu-ten kirjoista ja samalla julkisten Kiu-ten kirjojen sanasto.

Vaikka edellä oleva tieto esitettiin 1800-luvun lopulla, Kiu-ten julkisten kirjojen varsinainen identtisyys on ollut tähän asti mysteeri. Eivät oppineet tiibetiläiset eivätkä länsimaiset oppineet tunteneet mitään sen nimisiä kirjoja. Ne leimattiin sen vuoksi H. P. Blavatskyn mielikuvituksen keksinnöiksi, kuten kaikki muukin Salaisessa opissa. Mutta jäljittämällä yksinkertaisesti viitteet, jotka hän antoi viitatessaan näihin kirjoihin, ne on nyt voitu ehdottomasti identifioida. Kuten hän sanoi, ne ovat todellakin löydettävissä tiibetiläisen gelugpa-luostarin samoin kuin muidenkin perimyslinjojen (kagyupa, nyingmapa ja sakyapa) kirjastosta. Ne ovat todella erittäin okkulttisia teoksia, joita pidetään koko tiibetinbuddhalaisessa perinteessä Buddhan salaisina opetuksina. Ainoastaan termin oikeinkirjoitus esti aiemmat yritykset tunnistaa ne."

HPB kirjoitti kirjojen nimeksi "Kiu-te", kuten myös kapusiinimunkki Horace della Penna 1700-luvun alussa. Nykyisin kirjat tunnetaan nimellä Kanjur, joka on tiibetiläisen kaanonin pääosa.

HPB ja Olcott ottivat pansilin v. 1880 (tulivat muodollisesti buddhalaisiksi) Sri Lankassa, jossa he viipyivät kolme kuukautta. HPB selvitti tilanteen: "On totta, että pidän Gautama Buddhan filosofiaa kaikkein korkeimpana järjestelmänä. Se on puhtain ja ennen kaikkea loogisin. Mutta se on vääristynyt vuosisatojen aikana pappien kunnianhimosta ja fanaattisuudesta johtuen, ja siitä on tullut suosittu uskonto… Pidän mieluummin kiinni alkulähteestä kuin mistään niistä lukuisista virroista, jotka siitä lähtevät… Gautama uudistuksissaan ja vastustaessaan kavalien bramiinien väärinkäytöksiä nojautui täysin suurten alkuperäisten kirjoitusten esoteeriseen merkitykseen."

Buddhalaisuus lännessä

1950-luvulle asti buddhalaisuutta pidettiin reunauskontona Euroopassa ja Amerikassa. Muutos tapahtui, kun Penguin julkaisi taskukirjan nimeltään Buddhism v. 1959 Yhdysvalloissa ja Englannissa. Kirjasta otettiin yli miljoonan kappaleen painos. Kirjan tekijä Christmas Humphreys (1901-1983) oli Lontoon buddhalaisen seuran perustaja ja puheenjohtaja. H. oli tuomioistuimen vanhempi syyttäjä ja myöhemmin korkeamman tuomioistuimen tuomari. Hänen tuomari-isäänsä sanottiin hirttäväksi tuomariksi ja Christmasia lempeäksi tuomariksi.

Buddhism mainitsee usein teosofian ja lainaa HPB:n kirjoituksia. H. oli sekä teosofi että buddhalainen. Hän totesi usein: "Teosofit valittavat sitä, että olen buddhalainen, ja buddhalaiset sitä että olen teosofi, mutta jos joskus löytäisin uskonnon, joka on hyödyllisempi useammille ihmisille, vaihtaisin siihen heti."

H. opiskeli Cambridgessa. Hän oli 16-vuotiaana innokas kristitty. Kun hänen vanhempi veljensä kuoli ensimmäisessä maailmansodassa, hänen elämältään putosi pohja. Hän alkoi tutkia laajalti kaikkia uskontoja. Hänen tietoisuudessaan tapahtui "räjähdys", kun hän löysi ajatuksen jälleensyntymästä ja karmasta. Hän jatkoi tutkimista, kunnes löysi tien jota kulkea:

"Löysin Suunnitelmani Dzyanin runojen kommentaareista, tiibetiläisistä pyhistä kirjoituksista, jotka on esitetty H. P. Blavatskyn Salaisessa opissa. Tämä antoi minulle ensimmäisen kerran sen, mikä tuntui minusta silloin, ja tuntuu minusta nyt, pääpiirteittäin selvältä selitykseltä: miten universumi tulee olemiseen ja miten se lakkaa olemasta. Käsitin myös tässä valossa ihmisen synnyn ja tarkoituksen. Siinä oli tulemisen kartta."

Humphreysin oppilas Muriel Dawn kertoi, että kun hänen opettajansa tutki Salaista oppia ja tuli Hiljaisuuden äänen innoittamaksi, hän alkoi rakastaa hartaasti Helena Blavatskya. HPB:n kuva roikkui H:n vuoteen yläpuolella hänen kuolemaansa asti.

H. tovereineen sai perustaa Teosofisen Seuran piiriin buddhalaisen loosin, joka vaikutti siellä monia vuosia. "Vuonna 1926 kaikkien jäsenten yhteisestä sopimuksesta jätimme Teosofisen Seuran sillä perusteella, että meidän mielestämme sen toiminta kuorrutettiin silloin toisarvoisilla organisaatioilla, jotka sulkivat pois madame Blavatskyn ja hänen Tiibetissä olevien mestariensa antaman suuren opetuksen."

Buddhalainen seura perustettiin mm. teosofi Aileen Faulknerin innokkaalla tuella. Humphreys meni naimisiin myöhemmin Aileenin kanssa. Toinen aktiivinen työntekijä oli Edward Conze, johon H. viittaa mahayana-buddhalaisuuden kentän johtavana auktoriteettina. Hän oli myös teosofi, joka ihaili Salaista oppia ja joka piti HPB:tä 1400-luvulla vaikuttaneen tiibetinbuddhalaisuuden suuren uudistajan ja gelugpa-koulun perustajan Tsonkapan jälleensyntymänä. Tähän kouluun kuuluvat myös Dalai- ja Panchen-lama.

Sen jälkeen kun buddhalainen seura oli perustettu, H. jatkoi teosofian puolesta luennoimista ja kirjoittamista. Teoksessaan Exploring Buddhism (Buddhalaisuutta tutkimassa) hän huomauttaa, että "Salaista oppia voidaan yhä pitää yhtenä suurimmista ihmisen saatavilla olevista hengellisistä kirjoista". Karma and Rebirth -kirjan johdannossa hän sanoo, että kirja on nöyrä yritys tarkastella aihetta saatavilla olevien "auktoriteettien", pääasiassa hindulaisten ja buddhalaisten kirjoitusten, valossa. "Kun näihin lisätään kommentaarina H. P. Blavatskyn kirjoitukset, jota itseään oli opetettu Tiibetin luostareissa, on käsillä kolminkertainen ’auktoriteetti’. Näin kirja kokonaisuudessaan tarjoaa perustan kaikki käsittävälle Laille, joka ohjaa ihmiskunnan kehitystä."

Buddhalaisessa seurassa auttoi HPB:n oppilas Dharmapala Sri Lankasta. Hän oli tullut Englantiin kahdeksi vuodeksi opettamaan seurassa buddhalaisuutta. Hän oli aiemmin lähettänyt Sveitsistä kirjeen Humphreysille ja viitannut ’puhtaaseen buddhalaiseen kirjaan’, Hiljaisuuden ääneen. /501

Vuonna 1927 japanilainen oppinut, tri D. T. Suzuki julkaisi ensimmäisen sarjansa Essays in Zen Buddhims. Humpheys huomauttaa, että "se kertoi meille zenbuddhalaisuutta paljon enemmän. Se antoi meille loistavan vision valtavasta mahayana-buddhalaisuudesta, kun tietomme siihen asti oli rajoittunut ainoastaan teravadaan, lukuun ottamatta Hiljaisuuden ääntä." Vuonna 1910 Suzuki oli kirjoittanut Äänestä morsiamelleen Beatrice Lanelle Columbian yliopistoon: "Tämä on todellista mahayana-buddhalaisuutta."

Yhdysvalloissa heräsi zenbuumi 1950-luvun puolivälissä. Viisikymmentä yhdysvaltalaista psykologia ja psykiatria tapasi Suzukin Meksikossa ja tutustui hänen ajatuksiinsa.

Ronald Nicholson, josta tuli myöhemmin sadhu Krishna Prem, kirjoitti Salaista oppia käsittelevän teoksen Man the Measure of All Things.


Tiibet

Kysymykseen, miksi HPB lähetettiin Tiibetiin, hän vastasi:

"On totta, ettei ole tarpeen mennä Tiibetiin tai Intiaan löytääkseen tietoa ja voiman, ’jotka ovat piilevinä jokaisessa ihmissielussa’. Mutta korkeimman tiedon ja voiman hankkiminen vaativat paitsi monia vuosia äärimmäisen kovia tutkimuksia, joita valaisee korkeampi intelligenssi, ja vaaroja pelkäämätöntä rohkeutta, myös monien vuosien retriittiä suhteellisessa yksinäisyydessä. Siellä on vain opiskelijoita, jotka seuraavat samaa päämäärää, paikassa, jossa luonto itse takaa noviisille ehdottoman ja koskemattoman hiljaisuuden. Siellä missä ilma satojen kilometrien säteellä on vapaa kaikesta vahingollisesta vaikutuksesta, siellä ilmapiiri ja inhimillinen magnetismi ovat ehdottomasti puhtaat – eikä eläimen veri virtaa."

Tällaisia paikkoja oli Tiibetissä ja jopa Kiinan kaukaisissa kolkissa. Adyarin arkistoissa on kirje Kiinassa matkustelleelta mieheltä. Kirjeen päiväyksessä on Rung Jung, Mahan, China, 1.1.1900.

"Kirjeenne, joka on lähetetty Hänen Korkeutensa Sanhib Hira Singhin kautta, saapui minulle kun olin Spiti-vuorilla. Nyt olen ohittanut ne ja olen Mahanin alueella Kiinassa. Tämä paikka tunnetaan nimellä Rung Jung ja se on Kiinan alueella. Paikassa on iso luola ja sitä ympäröivät korkeat vuoret. Se on lamojen pääpaikka ja mahatmojen suosittu keskus. Sen ovat valinneet suuret rishit sen vanhuuden ja kauneuden ja viehättävän maiseman perusteella. Paikka on sopiva jumalalliseen kontemplaatioon. Ihminen ei voi löytää mistään sopivampaa paikkaa mielensä keskittämiseen.

"Korkea lama täällä on Kut Te Hum… lamojen guru… Hänen chelansa (oppilaansa) myös ovat aina meditoimassa ja he yrittävät sulautua suureen jumalalliseen. Keskusteltuani heidän kanssaan sain tietää, että madame Blavatsky oli käynyt paikassa ja meditoinut täällä jonkin aikaa. Aiemmin olin epäillyt hänen täällä käyntiään, mutta olen nyt luopunut kaikista epäilyistäni ja luotan hänen jumalalliseen kontemplaatioonsa tässä pyhässä paikassa. Opetus ja updesha, jotka sain näiltä lamoilta, osoittavat, että Teosofisen Seuran näkemykset eivät ole pelkästään kaukonäköisiä ja teoreettisia vaan perustuvat käytännön järjestelyihin…"

HPB:n mongolialaisine ulkonäköineen ja oliivinkeltaisine ihonväreineen lienee ollut helppo elää Lhasassa ja muualla Tiibetissä. Hän oli taitava ratsastaja, joten Tiibetissä matkaaminen ei liene ollut vaikeaa.

HPB:n opettajat eivät olleet tiibetiläisiä vaan intialaisia. Hänen erikoisopettajansa Mahatma Morya (josta yleensä käytettiin nimitystä Mestari M.) syntyi Punjabissa. Hänen kollegansa mahatma Koot Hoomi (Mestari K.H.) syntyi Kashmirissa. HPB kirjoitti:

"Himalajan toisella puolella on eri kansallisuutta olevien adeptien ydinjoukko. Teshu [Panchen] -lama tuntee heidät, ja he toimivat yhdessä. Jotkut heistä ovat hänen kanssaan ja silti pysyvät tuntemattomina todelliselta henkilöydeltään jopa tavallisilta lamoilta – jotka ovat useimmiten tietämättömiä tomppeleita. Mestarini ja KH ja useat muut, jotka tunnen henkilökohtaisesti, ovat siellä, tulevat ja menevät, ja he kaikki ovat yhteydessä Egyptin ja Syyrian ja jopa Euroopan adepteihin."

Teshu-lama eli Panchen-lama asui Tashilumpon luostarikaupungissa lähellä Shigatsea, ja ilmeisesti juuri siellä HPB kävi vuoden 1867 Tiibetin-matkan alussa. HPB:n Tiibetissä asumista tukee hänen tiibetinbuddhalaisuutta koskeva tietämyksensä, joka oli suurempi kuin silloisen yleisön tai jopa läntisten tutkijoiden tietämys.

HPB ei koskaan väittänyt, että Tiibet oli "täydellisten adeptien veljeskunnan" pääpaikka. Salaisessa opissa sanotaan, että Tiibet oli vain yksi useista esoteerisista kouluista.

HPB lienee ollut viimeisellä Tiibetin-matkallaan Karakoram-vuorilla, Kasmirin pohjoispuolella, kaukana Shigatsesta ja Lhasasta. Vera-sisaren mukaan hän oli mahatma K.H:n luona, joka asui siellä sisarensa ja tämän pojan kanssa. Moryalla ei ollut pysyvää oleskelupaikkaa, joten hän oleskeli siellä missä häntä eniten tarvittiin.

HPB:n mukaan K.H:n koti "on pikku-Tiibetissä ja kuuluu Kashmiriin. Se on suuri puinen rakennus kiinalaiseen tyyliin, pagodan kaltainen, järven ja kauniin vuoren välissä". Hän sanoi, että Mestari M asui siellä usein.

K. H:n luona HPB:n aika meni pääasiassa senzarin ja englannin opiskeluun K.H:n johdolla. HPB ei osannut hyvin englantia Tiibetiin mennessään.

Blavatskylla oli Panchen-laman lahjoittama harvinainen rukousnauha, vahvisti tiibetiläinen gelugpoihin kuuluva kulkukauppias Sundook, joka oli hyväkäytöksinen herrasmies. Hän tunnisti Koothoomin hänelle näytetystä muotokuvasta. Hän kertoi nähneensä tämän mahatman Giansissa, kahden päivän matkan päässä Shigatsesta. Hän kertoi myös että Koothoomin oppilaat olivat koothum-poja [koothoom-pa].

Lokakuussa 1882 HPB kirjoitti ruhtinas Dondoukoville Venäjälle:

"Oli liian myöhäistä mennä Shigatseen, Panchen-laman pääpaikkaan, joten päätin mennä luostariin, joka on neljän päivän matkan päässä Darjeelingista ja sijaitsee Tiibetin rajalla… Asuin pienessä talossa luostarin juurella ja puhuin päivin ja öin gelungien ja luostarin päällikön (Sakya-Buddhan inkarnaation) kanssa… [Viimeksi mainittu] tunnisti minussa erään bodhisattvan naispuolisen inkarnaation, mistä olen hyvin ylpeä."

Hiljaisuuden ääni

Japanilainen filosofi ja opettaja D. T. Suzuki, joka opetti zenbuddhalaisuutta lännessä, uskoi, että "epäilemättä madame Blavatsky oli jollain tavoin vihitty mahayana-opetusten syvempään puoleen."

Suzuki piti seminaareja Columbian yliopistossa USA:ssa 1950-luvun lopussa, ja hänen oppilaisiinsa kuului psykoanalyytikkoja -terapeutteja, taiteilijoita, säveltäjiä ja kirjailijoita.

Aina vuoteen 1927 asti kaikki buddhalaiset kirjat lännessä käsittelivät teravada-buddhalaisuutta. Kun Suzuki sattumalta tutustui v. 1889 julkaistuun Blavatskyn Hiljaisuuden ääneen, hän hämmästyi kovasti: Näin Hiljaisuuden äänen ensimmäistä kertaa Oxfordissa. Sain kirjan rva Suzukilta (silloiselta Beatrice Lanelta) Columbian yliopistosta, ja kirjoitin hänelle: ’Tässä on todellista mahayana-buddhalaisuutta.’" Monet länsimaalaiset eivät hyväksy Hiljaisuuden ääntä aitona, koska he eivät ole koskaan nähneet alkuperäistä teosta, josta se on otettu.

Kun Suzuki oli Boris de Zirkoffin vieraana Point Loman TS:ssä, hän näki HPB:n kuvan seinällä. Hän seisoi sen edessä hiljaa mietiskellen. Sitten hän kääntyi isäntänsä puoleen ja sanoi: "Hän oli päässyt päämäärään."

Vuonna 1989 Hiljaisuuden äänestä otettiin 100-vuotisjuhlapainos. Sen esipuheen on kirjoittanut Dalai-lama. Yhdeksäs Panchen-lama (1883-1933) antoi määräyksen kahdelle englantilaiselle buddhalaiselle, että Hiljaisuuden äänestä pitää ottaa uusintapainos. Kirja ilmestyi v. 1927. Siinä on Panchen-laman tervehdys.

HPB lienee tutkinut v. 1867 Tiibetissä ensimmäistä kertaa Hiljaisuuden äänen "Kultaisia ohjeita". Hän kirjoittaa esipuheessa:

"Seuraavat sivut on otettu ’Kultaisten ohjeiden kirjasta’, eräästä niistä teoksista, jotka Idässä annetaan mystiikan tutkijoiden käteen. Niiden tunteminen on välttämätöntä siinä koulukunnassa, jonka opetukset monet teosofit hyväksyvät. Ja koska osaan useita näistä ohjeista ulkoa, on käännöstyö ollut suhteellisen helppoa…

"Teos, josta tämä on käännetty, on osa samasta sarjasta, mistä on otettu Dzyanin kirjan säkeistöt, johon Salainen Oppi perustuu… Alkuperäiset ohjeet on kaiverrettu ohuihin suorakaiteen muotoisiin levyihin, kopiot usein pyöreisiin laattoihin. Näitä laattoja eli levyjä säilytettiin yleensä alttareilla niissä temppeleissä, jotka olivat liittyneet niihin keskuksiin, joissa niin kutsutut kontemplatiiviset mahāyāna (yogācāra) -koulukunnat ovat syntyneet. Ne on kirjoitettu eri tavoin, joskus tiibetiksi, mutta useimmiten ideografeilla.

"Kultaisten ohjeiden kirja käsittää noin 90 erillistä pientä kirjoitelmaa; toiset sen ohjeista ovat esibuddhalaisia, kun taas toiset kuuluvat myöhempään aikaan. Näistä kirjoitelmista opin ulkoa kolmekymmentäyhdeksän vuosia sitten. Muiden kääntämiseksi minun olisi turvauduttava muistiinpanoihin, joita olen koonnut lukuisille papereille viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan milloinkaan niitä järjestämättä, mikä ei olisikaan ihan helppo tehtävä. Eikä niitä kaikkia voisikaan kääntää ja esittää maailmalle, joka on liian itsekäs ja liian kiintynyt kaikkeen aistein havaittavaan ollakseen mitenkään valmis ottamaan vastaan sellaisia korkeita eettisiä ohjeita niiden oikeassa hengessä. Sillä jollei ihminen pyri vakavasti eteenpäin itsetuntemuksen tiellä, hän ei suinkaan kallista kuulevaa korvaansa tämän suuntaisille neuvoille… Sen vuoksi on katsottu järkevämmäksi valita vain sellaisia kirjoitelmia, jotka parhaiten sopivat Teosofisen Seuran harvoille todellisille mystikoille ja jotka tulevat varmasti vastaamaan heidän tarpeitaan." (Hiljaisuuden ääni, Esipuhe, 13-15.)

HPB liitti Hiljaisuuden ääneen myös huomautukset ja kommentit [Pirkko Carpelanin ja Jouni Marjasen suomentamassa versiossa alaviitteet], jotta lukijat voisivat paremmin ymmärtää ohjeet ja käyttää niitä. 1990-luvulla Yhdysvalloissa vieraillut tiibetiläinen Lama, Geshe [Lama, joka on edennyt tietylle asteelle buddhalaisissa opiskeluissaan] Lozang Jampsal kertoi eläneensä ja opiskelleensa Tashilumpossa ennen kuin pakeni Tiibetistä. Hän opetti sanskritia Columbian yliopistossa. Hänelle annettiin Hiljaisuuden ääni. Hän kiinnostui suuresti lähinnä huomautuksista. Hän myönsi hämmästyneenä, että sellaista tietoa oli saatavilla lännessä ja sanoi: "Hänen [kirjoittajan] on täytynyt olla bodhisattva."

Ovatko mestarit lähteneet Tiibetistä?

On kysytty, miksi Tiibetin avauduttua Kiinan miehitettyä sen 1950, mestareita ei löydy mistään. Jopa 1920-luvulla ranskalainen tutkimusmatkailija Alexandra David-Neel raportoi, ettei hän koskaan nähnyt näitä hindulaisia mahatmoja matkojensa aikana. ADN kävi myös Shigatsessa ja Korakoram-vuorilla Kunluneilla.

Nikolaj Röhrich, joka matkusti myös 1920-luvulla Tiibetissä, ei nähnyt mestareita. Hän kysyi kerran eräältä lamalta, oliko tämä tavannut azareita (azaras) ja koothom-poita. Tämä vastasi: "Monet kansastamme ovat tavanneet elämiensä aikana azareita ja koothompoita ja lumi-ihmisiä, jotka heitä palvelevat. Viime aikoina azareita ei ole enää näkynyt kaupungeissa. He ovat kokoontuneet vuorille. He ovat hyvin pitkiä. Heillä on pitkä tukka ja parta, he näyttävät hinduilta. Koothom-poja ei enää näy. Aiemmin heitä näki aivan avoimesti Tsang-alueella (Shigatsessa) ja Mansarowalla… Tietyistä syvällisistä syistä noita suuria ihmisiä ei näy usein. Tiedämme useita paikkoja missä suuret asuivat, mutta tällä hetkellä nuo paikat ovat hylättyjä. Jokin suuri syy, suuri mysteeri."

Röhrich kysyi sitten, onko totta, että ashramit on muutettu Shigatsen lähistöltä. Lama kertoi, että tästä salaisuudesta ei saa puhua, ja kuten hän jo sanoi, azareita ei ehkä enää löydy Tsangista.


TAPAAMINEN H. P. BLAVATSKYN KANSSA

Nuori irlantilainen Charles Johnston tapasi keväällä 1887 ensimmäisen kerran H. P. Blavatskyn Lontoossa. Johnston oli Dublinin Teosofisen Seuran perustajajäsen. Hän oli opiskellut sanskritia Intiassa ja opetti sitä Lontoossa. Hän on tunnettu hinduklassikkojen kääntäjä, joka sai orientalisti Max Müller -palkinnon. Tässä on hänen haastattelustaan lyhennelmä. Väliotsikot suomentajan.

HPB oli juuri lopettanut päivän työnsä. Ensimmäinen vaikutelmani oli hänen laineilla oleva tukkansa, kun hän kääntyi, sitten hänen ihmeellisen vakuuttavat silmänsä, kun hän toivotti minut tervetulleeksi: "Hyvä ystävä, olen todella iloinen nähdessäni teidät! Tulkaa juttelemaan! Tulitte juuri sopivasti teeaikaan!...

Mestarit ja adeptit

HPB kertoi mestareista ja adepteista, joita hän oli tuntenut.

Hän teki näet eron, ikään kuin adeptit olisivat okkulttisen maailman kapteeneja ja mestarit kenraaleja. Hän oli tuntenut monen rotuisia adepteja: Pohjois- ja Etelä-Intiasta, Tiibetistä, Persiasta, Kiinasta, Egyptistä; Euroopan eri maista kreikkalaisia, unkarilaisia, italialaisia, englantilaisia; joistakin Etelä-Amerikan maista, missä hän sanoi olevan adeptien loosi.

"Espanjalaiset valloittajat", kertoi HPB, "löysivät tämän tradition, Manoahin eli El Doradon kultaisen kaupungin. Se rotu yhdistetään muinaisiin egyptiläisiin, ja adeptit ovat yhä säilyttäneet salaisuuden heidän asuinpaikastaan. Loosin tietyt jäsenet ovat siirtyneet vuosisadasta toiseen säilyttäen yhteyslinjan jatkuvana. Mutta he ovat aina yhteydessä toisilla tavoilla."

Astraaliruumiissako?

"Kyllä", vastasi HPB, "ja muilla vielä korkeammilla tavoilla. Heillä on tavallinen elämä ja voima. Kun he kohoavat henkisyyteen, he nousevat rodullisen eroavuuden yläpuolelle, yhteiseen ihmiskuntaamme. Ketju on rikkoutumaton. Adeptit ovat välttämättömyys luonnossa ja yliluonnossa. He ovat yhdyssiteitä ihmisten ja jumalien välillä. Nämä ’jumalat’ ovat entisten rotujen ja aikakausien jne. suurten adeptien ja mestarien sieluja, aina nirvanan kynnykselle asti."

Mitä he tekevät?

"Te tuskin ymmärtäisitte, ellette ole adepti. Mutta he pitävät elossa ihmiskunnan henkistä elämää."

Miten adeptit ohjaavat ihmisten sieluja?

"Monin tavoin, mutta pääasiassa opettamalla sieluja suoraan, henkisessä maailmassa. Sitä teidän on vaikea tajuta, mutta tämä on aivan ymmärrettävää: Säännöllisin ajoin he yrittävät antaa koko maailmalle henkisten asioiden oikeaa ymmärtämystä. Joku heistä tulee esiin opettamaan joukkoja ja jättää vaikutuksensa uskonnon perustajana. Krishna oli sellainen mestari, samoin Zoroaster, Buddha ja Sankaracharya, Etelä-Intian suuri viisas. Sellainen oli myös nasarealainen [Jeesus]."

Onko adepteilla mitään salaisia muistitietoja hänen elämästään?

"Heillä täytyy olla, sillä heillä on muistitiedot kaikkien vihittyjen elämistä. Olin kerran eräässä suuressa luolatemppelissä Himalajan vuoristossa mestarini kanssa. Siellä oli monia adeptien patsaita. Hän osoitti yhtä niistä ja sanoi: ’Tämä on se, jota kutsutaan Jeesukseksi. Me pidämme häntä yhtenä suurimmista meidän joukossamme.’"

"Mutta se ei ole adeptien ainoa työ. Lyhyemmin jaksoin he lähettävät sanansaattajan, joka yrittää opettaa maailmaa. Sellainen ajanjakso tulee jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä, ja Teosofinen Seura edustaa heidän työtään tällä kaudella."

Elämä kuoleman jälkeen

Miten se hyödyttää ihmiskuntaa?

"Miten teitä hyödyttää se, että tunnette elämän lait? Eikö se auta teitä välttämään sairauden ja kuoleman? On olemassa sielun sairaus ja sielun kuolema. Vain todellinen oppi Elämästä voi parantaa ne. Dogmaattiset kirkot helvetteineen ja kadotuksineen, heidän metallinen taivaansa [kullalla päällystetyt kadut] ja heidän tulensa ja tulikivensä ovat saaneet aikaan sen, että ajattelevien ihmisten on miltei mahdotonta uskoa sielun kuolemattomuuteen. Ja jos he eivät usko elämään kuoleman jälkeen, silloin heillä ei ole mitään elämää kuoleman jälkeen. Sellainen on laki."

Miten se mihin ihmiset uskovat voi vaikuttaa heihin? Joko se on tai ei ole, ajattelevat he mitä tahansa.

"Heidän uskonsa vaikuttaa heihin tällä tavoin. Heidän kuolemanjälkeinen elämänsä muodostuu heidän pyrkimyksistään ja henkisestä kehityksestään, joka paljastuu henkisessä maailmassa. Niin kuin jokainen ihminen kasvaa [meidän maailmassamme], niin on hänen elämänsä kuoleman jälkeen. Se on hänen täydennyksensä hänen elämästään täällä. Kaikki tyydyttämättömät henkiset kaipuut, kaikki korkeamman elämän kaipaukset ja jaloja asioita koskevat unelmat tulevat kukkimaan henkisessä elämässä, ja sielulla on päivänsä, sillä elämä maan päällä on sen yö. Mutta jos teillä ei ole mitään pyrkimyksiä, mitään korkeampaa kaipuuta, mitään ajatuksia elämästä kuoleman jälkeen, silloin ei ole olemassa mitään henkistä elämäänne varten hyvitettävänä; teidän sielunne on tyhjä."

Mitä ihmisestä silloin tulee?

"Hän jälleensyntyy heti, miltei ilman väliaikaa ja ilman tajuista tietoisuutta toisessa maailmassa."

Universaali veljeys

Mitä muuta opetatte teosofeina?

"No, hyvä herra! Näyttää siltä, että olen ristikuulustelussa tänä iltana", hän vastasi hymyillen. "Me opetamme jotain hyvin vanhaa, ja kuitenkin sellaista mikä vaatii tulla opetetuksi. Me opetamme universaalia veljeyttä."

Älkää jättäkö meitä hämäryyteen. Kertokaa tarkalleen, mitä tarkoitatte sillä.

"Sallikaa minun ottaa esille konkreettinen tapaus", hän sanoi. "Ajatelkaa englantilaisia. Kuinka julmia he ovatkaan! Kuinka kaltoin he kohtelevat minun hinduparkojani!"

Olen aina ajatellut, että he ovat tehneet melko paljon hyvää aineellisella puolella, esitin vastalauseen.

"Mutta mitä iloa ihmisille on aineellisesta hyödystä, jos heitä halveksitaan ja poljetaan maahan moraalisesti koko ajan? Jos ihmisten kansallisen kunnian ja loiston ihanteet tungetaan mutaan ja heidän annetaan koko ajan tuntea olevansa huonompaa rotua – kuolevaisten alempaa ryhmää – sioiksi englantilaiset heitä kutsuvat, niin he uskovat siihen todella. No, sehän on juuri päinvastaista kuin universaali veljeys. Mikään määrä aineellista hyötyä ei voi kompensoida sitä, että heidän sielujaan vahingoitetaan ja heidän ihanteitaan murskataan.

Lisäksi asiassa on toinenkin puoli, jota me teosofeina aina korostamme. Ei ole tosiaankaan olemassa mitään ’alempia rotuja’, sillä kaikki ovat yhtä yhteisessä ihmiskunnassamme. Ja koska meillä kaikilla on ollut inkarnaatioita jokaisessa näistä roduista, meidän pitäisi olla veljellisempiä heitä kohtaan. He ovat meidän suojattejamme, meille uskottuja; ja mitä me teemme? Me tunkeudumme heidän maihinsa ja ammumme heidät maahan heidän omien kotiensa edessä. Me häpäisemme heidän vaimonsa ja ryöväämme heidän omaisuutensa, ja sitten ystävällisen tekopyhästi käännymme ympäri ja sanomme tekevämme sen heidän parhaakseen. On kuitenkin olemassa oikeudenmukainen laki, ’epätosi kieli tuomitsee valheensa; ryöstäjä varastaa antaakseen. Sieltä et pääse, ennen kuin olet maksanut viimeisenkin lantin.’"

Sitäkö siis adeptit lähettivät teidät opettamaan?

"Kyllä, sitä ja muita asioita – jotka ovat hyvin tärkeitä, ja ovat pian vieläkin tärkeämpiä. On olemassa mustan magian vaara, mihin koko maailma ja varsinkin Amerikka on kiirehtimässä niin nopeasti kuin voi. Ainoastaan laaja tieto ihmisen todellisesta psyykkisestä ja henkisestä luonnosta voi pelastaa ihmiskunnan vakavalta vaaralta."

Musta magia

Eivätkö nuo ole noitajuttuja tällä nk. yhdeksännellätoista vuosisadalla, tällä valistuneella ajalla?

"Kyllä, herra! Noitajuttuja tällä valistuneella ajalla! Ja merkitkää sanani muistiin! Tulette saamaan sellaisia noitajuttuja, joista keskiaika ei koskaan uneksinut. Kokonaiset kansat tulevat ajelehtimaan tajuamattaan mustaan magiaan, [ Hitlerin ja hänen johtavien natsiensa kerrotaan käyttäneen mustia taitoja toteuttaakseen kolmannen valtakunnan politiikkaa, ja samoin käyttivät kiinalaiset kommunistit. Hypnoottista aivopesua käytetään yleisesti. - suom. huom. ] epäilemättä hyvin aikomuksin, mutta päällystäen kuitenkin tien helvettiin sen puolesta! Ettekö näe sitä kauheaa pahaa, joka on kätkettynä hypnotismiin? Hypnotismi ja suggestio ovat suuria ja vaarallisia voimia siitä yksinkertaisesta syystä, että uhri ei koskaan tiedä, milloin hän on niiden alainen. Hänen tahtonsa on varastettu häneltä. Nämä asiat voivat alkaa hyvin motiivein ja oikein tarkoituksin. Mutta minä olen vanha nainen ja olen nähnyt paljon inhimillistä elämää monissa maissa, ja toivon koko sydämestäni voivani uskoa, että näitä voimia käytetään vain hyvään! Jos voisitte nähdä sen mitä minä näen, alkaisitte sydämenne pohjasta levittää oppia universaalista veljeydestä. Se on ainoa turva!"

Miten se voi suojella ihmisiä hypnotismia vastaan?

"Puhdistamalla niiden ihmisten sydämet, jotka käyttävät sitä väärin. Ja universaali veljeys lepää tavallisessa sielussa. Koska kaikilla ihmisillä on sielu yhteisenä, tuo veljeys tai jopa yhteinen ymmärrys on mahdollinen. Saakaa ihmiset luottamaan siihen, niin he ovat turvassa. Jokaisessa ihmisessä on jumalallinen voima, jonka on määrä hallita hänen elämäänsä ja johon kukaan ei saa vaikuttaa pahalla, ei edes suurinkaan maagikko. Ihmiset tuokoot elämänsä tuon voiman ohjattavaksi, niin heillä ei ole mitään pelättävää ihmisestä tai pahasta."

"Ja nyt, rakas ystäväni, on jo myöhä, ja alan olla väsynyt. Siispä toivotan teille hyvää yötä!"

Vanha rouva jätti minut tuossa suuressa henkisessä ilmapiirissään, joka ei koskaan jättänyt häntä, sillä se oli osa häntä itseään. Hän oli täydellisin aristokraatti, jonka olen koskaan tuntenut. — Charles Johnston


Toimittanut Pirkko Carpelan 2008

Lähteet:

Sylvia Cranston, The Extraordinary Life and Influence of Helena Blavatsky,

A Jeremy P. Tarcher/Putnam Book 1994

Constance Wachtmeister, H. P. Blavatsky ja Salainen oppi


Etusivu

H. P. Blavatsky

Teosofia