XIV
"Teosofiset mahatmat"
Ovatko he »valon henkiä» vai »kirottuja peikkoja»?
Kys. — Keitä sitten ovat ne, joita te sanotte »mestareiksenne»? Muutamat sanovat heidän olevan »henkiä» tai muunlaisia yliluonnollisia olentoja, toiset taas nimittävät heitä »taruolennoiksi».
Teos. — He eivät ole kumpaakaan. Kuulin kerran erään ulkopuolisen sanovan toiselle, että he olivat jonkinlaisia miespuolisia merenneitoja, mitä sellaiset elävät sitten lienevätkin. Mutta jos kuuntelette ihmisten puheita, ette koskaan saa heistä oikeata käsitystä. Ensi kädessä he ovat eläviä ihmisiä, syntyneitä samoin kuin mekin ja tuomitut kuolemaan kuten kaikki muutkin kuolevaiset.
Kys. — Niin, mutta huhuillaan, että jotkut heistä ovat tuhannen vuoden vanhoja. Onko se totta?
Teos. — Yhtä totta kuin mikä lastensatu tahansa. Mitä enemmän me kumoamme noita huhuja ja koetamme valaista ihmisiä, sitä mielettömämmiksi tulevat sepustukset. Olen kuullut, että Metusalem eli 969 vuoden vanhaksi, mutta kun ei minun ole pakko uskoa sitä, olen nauranut väitteelle, jonka vuoksi monet heti pitivät minua Jumalaa pilkkaavana kerettiläisenä.
Kys. — Vakavasti puhuen: elävätkö he yli tavallisen ihmisiän?
Teos. — Mitä te sanotte tavalliseksi iäksi? Muistan lukeneeni Lancet-lehdestä meksikkolaisesta, joka oli lähes 190 vuotta vanha; mutta en koskaan ole kuullut kuolevaisesta ihmisestä, maallikosta tai adeptista, joka olisi elänyt edes puoltakaan Metusalemin luullusta iästä. Muutamat adeptit elävät ison joukon yli sen, mitä te sanotte tavalliseksi iäksi; mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä, ja hyvin harvat heistä välittävät elää erityisen kauan.
Kys. — Mutta mitä sana »mahatmaa» oikein merkitsee?
Teos. — »Suuri sielu» — suuri siveellisessä ylevyydessä ja älyn täydellisyydessä. Jos nimitys »suuri» annetaan juopolle sotilaalle kuten Aleksanterille, miksemme sanoisi »suuriksi» niitä, jotka ovat saavuttaneet suurempia voittoja luonnon salaisuuksista kuin Aleksanteri koskaan sai taistelutantereella? Muuten sana on intialainen ja hyvin vanha.
Kys. — Ja miksi nimitätte heitä »mestareiksi»?
Teos. — »Mestareiksi» sanomme heitä sen tähden, että he ovat opettajiamme ja koska me heiltä olemme saaneet kaikki teosofiset totuudet, kuinka epätäydellisesti muutamat meistä lienevätkin niitä ilmaisseet ja toiset ymmärtäneet. He ovat suuria miehiä tiedossa ja vielä suurempia elämän pyhyydessä, ja me sanomme heitä vihityiksi. He eivät ole askeetteja sanan tavallisessa merkityksessä, vaikka he kyllä pysyvät poissa länsimaisen maailmanne temmellyksestä ja taistelusta.
Kys. — Mutta eikö ole itsekästä noin eristäytyä?
Teos. — Miksikä itsekästä? Eikö Teosofisen Seuran kohtalo riittävästi osoita, että maailma ei ole valmis tunnustamaan heitä eikä hyötymään heidän opetuksestaan? Mitä hyötyä olisi ollut siitä, että professori Clerk Maxwell olisi opettanut pikkupojille kertomataulua? Muuten he eristäytyvät ainoastaan länsimaista. Omassa maassaan he liikkuvat yhtä julkisesti kuin muutkin ihmiset.
Kys. — Ettekö usko heillä olevan yliluonnollisia voimia?
Teos. — Emme usko mihinkään yliluonnolliseen, kuten olen jo sanonut. Jos Edison olisi elänyt ja keksinyt gramofonin kaksisataa vuotta sitten, hänet olisi epäilemättä poltettu gramofoneineen päivineen, ja keksintöä olisi pidetty pirun vehkeenä. Mestarien käyttämät voimat ovat ainoastaan samat kyvyt kehittyneinä, mitkä jokaisessa ihmisessä ovat uinuvina ja joiden olemassa olon itse virallinen tiedekin alkaa tunnustaa.
Kys. — Onko totta, että nämä miehet i n s p i r o i v a t muutamia teidän kirjailijoistanne ja että monet, jolleivät kaikki, teosofisista teoksistanne ovat kirjoitetut heidän sanelunsa mukaan?
Teos. — Muutamat teokset ovatkin. On kohtia, jotka he ovat sanelleet sanasta sanaan, mutta useimmiten he ainoastaan inspiroivat aatteet ja jättävät kirjallisen muodon antamisen kirjoittajille.
Kys. — Mutta tämähän on itsessään ihmeellistä; sehän on itse asiassa i h m e. Kuinka he voivat sen tehdä?
Teos. — Herraseni, te olette suuren erehdyksen vallassa, ja kauan ei kestäne, ennen kuin itse tiedekin osoittaa väitteenne vääriksi. Miksi se olisi »ihme», niin kuin te sanotte? Ihmeen oletetaan tarkoittavan jotakin yliluonnollista tekoa, mutta todellakaan ei ole mitään luontoa ja luonnon lakeja ylempänä eli niiden takana. Niitten monenlaisten »ihmeitten» joukossa, jotka ovat saaneet nykyaikaisen tieteen tunnustuksen, on hypnotismi, ja eräs puoli tätä voimaa tunnetaan »suggestiona», eräänlaisena ajatuksen siirtona, jota on menestyksellä käytetty muutamien fyysisten tautien parantamisessa ym. Se aika ei ole enää kaukana, jolloin tieteen maailman on pakko tunnustaa, että on olemassa yhtä paljon vuorovaikutusta kahden sielun välillä, olkoot ne kuinka kaukana tahansa toisistaan, kuin kahden ruumiin välillä, kun ne ovat mitä läheisimmässä kosketuksessa keskenään. Kun kaksi sielua on sopusointuisessa suhteessa toisiinsa ja niiden käyttövälineet ovat viritetyt sähköisesti ja magneettisesti vastaamaan toisiaan, ei mikään estä toista mielensä mukaan siirtämästä ajatuksiaan toiselle; sillä kun sielu ei ole mitään käsin kosketeltavaa, jonka välimatka voisi erottaa sen mietiskelemisen esineestä, seuraa siitä, että ainoa mikä voi erottaa kaksi sielua toisistaan, on erilainen olotila. Jos siis tätä viimeksi mainittua estettä ei ole olemassa, mikä »ihme» silloin on ajatuksen siirtäminen minkä matkan päähän tahansa?
Kys. — Mutta myöntänette, että hypnotismi ei tee mitään niin salaperäisen ihmeellistä kuin tämä on?
Teos. — Päin vastoin on täysin todistettu seikka, että hypnotisoija voi vaikuttaa koehenkilön aivoihin niin, että hän saa omat ajatuksensa, jopa sanansakin ilmaistuiksi toisen elimistön kautta; ja vaikka ne ilmiöt, jotka kuuluvat tähän, suoranaisen ajatuksensiirron alaan, ovat vielä harvat luvultaan, niin ei kukaan, luulisin, uskaltane sanoa, kuinka pitkälle niiden vaikutus voi ulottua vastaisuudessa, kun näinä lait ovat saaneet tieteellisemmän perustelun. Ja jos siis tällaisia tuloksia voi saavuttaa tutustumalla pelkästään hypnotismin alkeisiin, niin mikä voi estää psyykkisten ja henkisten voimien tietäjää eli adeptia saamasta aikaan tuloksia, joita te, kun tietonne näistä laeista on niin rajoitettu, olette valmis sanomaan »ihmetöiksi»?
Kys. — Miksi eivät siis lääkärinne tee kokeita ja yritä, voisivatko he saada yhtä paljon aikaan?1
Teos. — Sen tähden, että he ensinnäkään eivät ole adepteja, jotka täydellisesti käsittäisivät psyykkisten ja henkisten valtakuntien salaisuudet ja lait, vaan materialisteja, jotka pelkäävät astua ulos aineen ahtaista urista; ja toiseksi, sen tähden, että heidän täytyy epäonnistua nykyhetkellä ja aina siksi, kunnes ovat tulleet tietämään, että sellaiset voimat ovat saavutettavissa.
Kys. — Ja voisivatko he saada sitä oppia?
Teos. — Eivät, ennen kuin he ovat siihen valmistuneet, siten että heidän aivoihinsa koottu materialistinen kuona on lakaistu pois viimeistä atomia myöten.
Kys. — Tämä on hyvin kiintoisaa. Sanokaa, ovatko adeptit tällä tavoin inspiroineet moniakin teistä teosofeista tai sanelleet heille?
Teos. — Ei, päinvastoin sellaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Sellaiset vaikutukset vaativat erikoisia edellytyksiä. Tunnottomalla mutta taitavalla »mustan veljeskunnan» adeptilla — me sanomme heitä »varjon veljiksi» ja dugpoiksi — on paljon vähemmän vaikeuksia tiellään. Sillä kun mitään henkisiä lakeja ei ole hänen toimintaansa estämässä, voi sellainen dugpa-noita muitta mutkitta saada täydelleen valtaansa ihmisen mielen ja alistaa sen pahoille voimilleen. Mutta meidän mestarimme eivät koskaan sitä tee. Heillä ei ole oikeutta — jos tahtovat olla lankeamatta »mustaan magiaan» — ottaa kokonaan valtaansa kenenkään kuolematonta minää; he voivat sen tähden vaikuttaa ainoastaan asianomaisen fyysiseen ja psyykkiseen luontoon, antaen siten hänen vapaan tahtonsa olla häiritsemättä. Jollei siis ihminen ole tullut psyykkisiin suhteisiin mestarien kanssa ja ole täynnä uskoa ja harrasta kiintymystä opettajiinsa, niin nämä koettaessaan siirtää ajatuksiaan häneen, jossa näitä edellytyksiä ei ole olemassa, kohtaavat suuria vaikeuksia tunkeutuessaan sellaista henkilöä ympäröivien sekavien usvien läpi. Mutta tässä ei sovi tämänlaista aihetta käsitellä. Riittää kun sanon, että jos se voima on olemassa, niin on myös olemassa älyolentoja (ruumistuneita tai ruumiista vapautuneita), jotka ohjaavat tätä voimaa, ja on olemassa eläviä tietoisia välittäjiä, joiden kautta siirto ja vastaanottaminen tapahtuu. Meidän on vain varottava mustaa magiaa.
Kys. — Mutta mitä oikein tarkoitatte »mustalla magialla»?
Teos. — Yksinkertaisesti psyykkisten voimien tai jonkin luonnon salaisuuden väärinkäyttämistä; salatieteen voimien käyttämistä itsekkäisiin ja synnillisiin tarkoituksiin. Hypnotisoijaa, joka käyttämällä »suggestion» voimia pakottaa jonkun toisen varastamaan tai murhaamaan, voidaan sanoa mustaksi maagikoksi. Tuo kuulu »nuorennuskeino», jonka tohtori Brown-Sequard Pariisissa keksi, tuo iljettävä eläimellisen aineen ruiskuttaminen ihmisen vereen — jota keksintöä kaikki Euroopan lääkärilehdet nykyään pohtivat — on, jos se on totta, itsetiedotonta mustaa magiaa.
Kys. — Mutta tämähän on keskiaikaista uskoa noituuteen ja taikomiseen! Itse laki on lakannut uskomasta sellaisiin asioihin.
Teos. — Sen pahempi lakitieteelle, koska se tuollaisen arvostelukyvyn puutteen vuoksi on johtunut tekemään montakin oikeudellista erehdystä ja rikosta. Teitä pelottaa ainoastaan tuo nimitys »aikauskoisine» sointuineen. Eikö laki rankaisisi sitä hypnoottisten voimien väärinkäyttöä, josta äsken puhuin? Totta kai; sitä on jo rangaistukin Ranskassa ja Saksassa; kuitenkin se närkästyneenä kieltäisi, jos sen sanottaisiin rangaisseen ilmeisesti noituuden rikoksesta. Ette voi samalla uskoa, että lääkärien ja mesmerisoijien (eli hypnotisoijien) suggestiovoima on todellinen ja tehokas, ja kuitenkin kieltäytyä uskomasta, että samoja voimia voidaan käyttää itsekkäistä vaikuttimista. Mutta jos te uskotte, silloin te uskotte noituuteen! Ette voi uskoa hyvään puoleen ja olla uskomatta pahaan, ette voi tunnustaa oikean rahan olemassaoloa ja samalla kieltäytyä uskomasta, että voi olla olemassa väärää rahaa. Ei mikään voi olla olemassa ilman vastakohtaansa; ei päivä, ei valo, eikä hyvä voisi olla edustettuna tietoisuudessanne, jollei olisi yötä, pimeyttä, pahaa, niiden vertaus- ja vastakohtina.
Kys. — Olen todella tuntenut ihmisiä, jotka ovat olleet täydellisesti vakuuttuneita siitä, mitä sanotte suuriksi psyykkisiksi eli maagisiksi voimiksi, mutta nauraneet noituutta tai taikomista mainittaessakin.
Teos. — Mitä se todistaa? Ainoastaan, että he ovat epäjohdonmukaisia. Sen pahempi heille taaskin. Ja me kun tiedämme hyvien ja pyhien adeptien olemassaolon, uskomme yhtä varmasti pahojen ja epäpyhien adeptien — eli dugpojen — olemassaoloon.
Kys. — Mutta jos on olemassa mestareita, miksi he eivät astu kaikkien ihmisten näkyviin ja näytä kerta kaikkiaan vääriksi niitä monia syytöksiä, joita on esitetty Madame Blavatskya ja Seuraa vastaan?
Teos. — Mitä syytöksiä?
Kys. — Ettei heitä (mestareita) ole olemassa ja että Mad. Blavatsky ori keksinyt heidät. Että he ovat vain oljista tehtyjä ihmisiä, »kankaasta ja rakoista valmistettuja mahatmoja». Eikö se kaikki vahingoita hänen mainettaan?
Teos. — Mitenkä itse asiassa sellainen syytös voisi Mad. Blavatskya loukata? Onko hän koskaan ansainnut rahaa tai saanut etua ja kunniaa heidän otaksutun olemassaolonsa perusteella?
Minä vastaan, että hän on saanut ainoastaan soimauksia, herjauksia ja haukkumisia, jotka olisivat olleet hyvin tuskallisia, jollei hän aikoja sitten olisi oppinut pysymään kerrassaan välinpitämättömänä sellaisten väärien syytösten suhteen. Sillä mitä se kaikki lopulta on? Niitä muuta kuin välillinen kohteliaisuus; ja syyttäjähoukat varmaankin, jollei viha olisi heitä sokaissut, olisivat ajatelleet sitä kahdesti, ennen kuin sen lausuivat. Kun sanotaan, että hän on keksinyt mestarit, merkitsee se, että hänen on täytynyt itse keksiä jokainen kohta siinä filosofiassa, mikä on esitetty teosofisessa kirjallisuudessa. Hänen on täytynyt sepittää ne kirjeet, joiden perusteella Esoteric Buddhism on kirjoitettu, olla jokaisen Salaisessa Opissa löytyvän opinkappaleen ainoa keksijä, — vaikka maailman täytyisi tunnustaa, jos se olisi oikeudenmukainen, että Salainen Oppi selvittää monta tieteen puuttuvaa rengasta, kuten sadan vuoden perästä tullaan huomaamaan. Näin sanomalla he saavat hänet näyttämään paljon älykkäämmältä kuin ne sadat ihmiset (joista monet ovat hyvin älykkäitä ja useat tiedemiehiä), jotka uskovat hänen sanoihinsa hänen olisi näet täytynyt petkuttaa heitä kaikkia! Jos he puhuvat totta, täytyy hänessä olla monta mahatmaa sisäkkäin niin kuin venäläisessä pääsiäismunassa, sillä ns. »mahatmakirjeiden» joukossa on monia, jotka on kirjoitettu eri käsialoilla ja selvästi erilaisia sanontatapoja käyttäen, jotka kaikki hän itse — syyttäjiensä mukaan — on kirjoittanut.
Kys. — Niin he juuri väittävät. Mutta eikö hänelle ole sangen tuskallista tulla julkisesti leimatuksi »aikansa taitavimmaksi petkuttajaksi, jonka nimi ansaitsee tulla jälkimaailman tietoon», kuten sanotaan Psyykkisen Seuran raportissa?
Teos. — Tämä voisi olla tuskallista, jos se olisi totta tai olisi peräisin vähemmän raivo-materialistisista ja -ennakkoluuloisista ihmisistä. Asian näin ollen hän persoonallisesti katselee koko asiaa halveksien, ja mestarit vain nauravat sille. Itse asiassa ei hänelle olisi voitu osoittaa sen suurempaa kohteliaisuutta. Sanon sen uudelleen.
Kys. — Mutta hänen vihamiehensä väittävät todistaneensa syytöksensä.
Teos. — Niin, sellainen syytös on helppo esittää, kun itse asettuu samalla tuomariksi, lautakunnaksi ja yleiseksi syyttäjäksi, niin kuin he tekivät. Mutta ketkä muut siihen uskovat kuin heidän välittömät seuraajansa ja meidän vihamiehemme?
Kys. — Mutta eivätkö he lähettäneet edustajansakin Intiaan asiaa tutkimaan?
Teos. — Lähettivät, ja heidän lopullinen johtopäätöksensä perustuu kokonaan tämän nuoren herrasmiehen tarkistamattomiin ilmoituksiin ja todistamattomiin väitteisiin. Muuan lakimies, joka luki lävitse tämän raportin, lausui eräälle ystävälleni, ettei hän kokemuksensa aikana milloinkaan ollut nähnyt »niin naurettavaa ja itsensä tuomitsevaa asiakirjaa». Sen havaittiin olevan täynnä olettamuksia ja työhypoteeseja, jotka kumoavat toisensa. Onko sellainen syytöskirja vakava?
Kys. — Se on kuitenkin aiheuttanut Seuralle paljon haittaa. Minkä tähden siis Madame Blavatsky ei puhdistanut edes omaa mainettaan oikeuden edessä?
Teos. — Ensinnäkin, koska hänen velvollisuutensa teosofina on jättää sikseen kaikki persoonalliset häväistykset. Toiseksi, koska ei Seuralla eikä Madame Blavatskylla ollut rahaa tuhlattavaksi sellaiseen oikeudenkäyntiin. Ja lopuksi, koska molemmista olisi ollut naurettavaa toimia vastoin periaatteitaan, sen tähden että heitä vastaan oli hyökännyt lauma tyhmiä vanhoja brittiläisiä pässejä, jotka ylen leikkisä australialainen vuona oli saanut puskutuulelle.
Kys. — Tämäpä on imartelevaa. Mutta ettekö usko, että olisi ollut todella hyödyksi teosofialle, jos Madame Blavatsky kerta kaikkiaan oikeuden edessä olisi todistanut syytökset vääriksi?
Teos. — Ehkä kylläkin. Mutta uskotteko te, että mikään englantilainen valamiehistö tai tuomari koskaan olisi myöntänyt psyykkisiä ilmiöitä todellisiksi, vaikka he olisivat edeltäkäsin olleet kuinka vapaat ennakkoluuloista? Ja kun ajattelette, että he olisivat olleet meitä vastaan yksistään tuon »venäläisen vakoilija jutun» johdosta ja jumalattomuus- ja pakanallisuus-syytösten ym. meistä kiertelevien juorujen takia, niin teidän täytyy ymmärtää, että sellainen yritys saavuttaa oikeutta tuomioistuimen edessä olisi ollut enemmän kuin tulokseton! Tämän S. P. R:n miehet hyvin tiesivät ja käyttivät alhaisella ja ilkeämielisellä tavalla asemaansa edukseen kohotakseen meidän yläpuolellemme ja pelastaakseen itsensä meidän kustannuksellamme.
Kys. — S. P. R. kieltää nyt kokonaan mahatmojen olemassaolon. He sanovat, että »mestarit» alusta loppuun asti ovat satua, jonka Madame Blavatsky on omasta päästään sepittänyt.
Teos. — No, hän lienee tehnyt monta tyhmempääkin tekoa kuin sen. Ainakaan meillä ei ole tätä teoriaa vastaan pienintäkään vastaan sanomista. Kuten hän nyttemmin aina sanoo, hän pitäisi melkein parempana, etteivät ihmiset uskoisi mestareihin. Hän selittää avoimesti maailmalle, että hän haluaisi ihmisten mieluummin vakavasti ajattelevan, että ainoa mahatmaa-maa on hänen oma harmaa aivoaineensa, ja että lyhyesti sanoen hän on kehittänyt ne esiin oman sisäisen tietoisuutensa syvyydestä, kuin että heidän nimiään ja korkeata ihannettaan niin ilkeästi häväistäisiin, kuin nykyisin tehdään. Alussa oli hänen tapanaan närkästyneenä vastustaa kaikkia epäilyksiä, jotka koskivat heidän olemassa oloaan. Nyt hän ei koskaan ota askeltakaan todistaakseen heistä sitä tai tätä. Ajatelkoot ihmiset mitä mielivät.
Kys. — Mutta tietenkin nämä mestarit o v a t olemassa?
Teos. — Me vakuutamme, että he ovat. Tämä ei kuitenkaan paljonkaan auta. Monet ihmiset, vieläpä teosofit ja entiset teosofit, sanovat, ettei heillä koskaan ole ollut mitään todistusta mestarien olemassa olosta. Olkoon menneeksi; mutta silloin Madame Blavatsky esittää seuraavan vaihtoehdon: — Jos hän on keksinyt heidät, silloin hän myös on keksinyt heidän filosofiansa ja sen käytännöllisen tiedon, minkä jotkut harvat ovat saavuttaneet; ja mitä niin ollen merkitsee, onko heitä olemassa vai ei, kun hän itse (nim. H. P. B.) on täällä, ja hänen olemassaoloaan tuskin sentään voinee kieltää? Jos tieto, minkä heidän otaksutaan jakaneen, on itsessään hyvä — ja sellaisena sen ovat vastaanottaneet monet henkilöt, joiden äly kohoaa keskitason yläpuolelle, — minkä tähden sitten pidetään niin äänekästä hälinää siitä kysymyksestä? Se seikka, että hän, Madame Blavatsky, olisi petkuttaja, ei koskaan ole tullut todistetuksi ja on aina jäävä sub judice (ratkaisemattomaksi); jota vastoin varma ja kieltämätön tosiasia on, että »mestarien» saarnaama filosofia, kenen keksimä se sitten lieneekin, on suurenmoisimpia ja siunauksellisimpia maailmankatsomuksia, kunhan se vain oikein ymmärretäänkin. Siten panettelijat, mitä alhaisimpien ja ilkeämielisimpien tunteiden — vihan, koston, ilkeyden, loukatun turhamaisuuden tai pettyneen kunnianhimon — kannustamina, tuntuvat olevan perin tietämättömiä siitä, että he osoittavat mitä suurinta kunnioitusta Madame Blavatskyn älyllisille kyvyille. Olkoon niin, jos nuo houkkioraukat niin tahtovat. Todellakaan Madame Blavatskylla ei ole mitään sitä vastaan, että hänen vihamiehensä kuvaavat hänet kolminkertaiseksi adeptiksi, ja »mahatmaksi» kaupan päällisiksi. Vain hänen haluttomuutensa esiintyä omissa silmissään riikinkukon höyhenin komeilevana variksena on pakottanut hänet tähän päivään saakka pysymään totuudessa.
Kys. — Mutta jos teillä on Seuraanne johtamassa niin viisaita ja. hyviä ihmisiä, kuinka silloin on voitu tehdä niin monta erehdystä?
Teos. — Mestarit eivät johda Seuraa, eikä edes sen perustajia; ei kukaan ole sitä koskaan väittänytkään. He ainoastaan tarkkailevat ja suojelevat sitä. Tämän osoittaa kyllin se tosiasia, että mitkään erehdykset eivät ole kyenneet sitä lamauttamaan, eivätkä mitkään sisäiset häväistysjutut eikä hurjimmatkaan ulkopuoliset hyökkäykset sitä kukistamaan. Mestarit katsovat tulevaisuuteen eivätkä nykyisyyteen, ja jokainen tehty erehdys merkitsee saman verran koottua viisautta tulevien päivien varalle. Eräs toinen »mestari», joka antoi miehelle viisi talenttia, ei sanonut, kuinka ne olisi tehtävä kaksinkertaisiksi, eikä hän varottanut tomppelimaista palvelijaa kaivamasta yhtä talenttiaan maahan. Jokaisen täytyy hankkia viisautta omin kokemuksin ja ansioin. Kristilliset kirkot, jotka vetoavat paljon korkeampaan »mestariin», itse Pyhään Henkeen, ovat aina olleet ja ovat vieläkin syypäät ei ainoastaan » erehdyksiin» vaan kautta aikojen jatkuvaan sarjaan verisiä rikoksia. Mutta kaikesta huolimatta ei kukaan kristitty kieltäne uskovansa siihen »mestariin» luulisin, vaikea hänen olemassaolonsa on paljon enemmän otaksumien varassa kuin mahatmojen; sillä kukaan ei ole koskaan nähnyt Pyhiä Henkeä, ja sitä paitsi kirkon oma historia on selvästi ristiriidassa hänen ohjauksessa kanssa. Errare humanum est. (Erehtymisen on inhimillistä.) Palatkaamme aiheeseemme.
Pyhien nimien ja nimitysten väärinkäyttö
Kys. — Eikö siis ole totta, mitä olen kuullut, nim. että monet teosofisista kirjailijoistanne väittävät olevansa näiden mestarien inspiroimia tai nähneensä heidät ja puhuneensa heidän kanssaan?
Teos. — Se voi olla totta, ja se voi olla valhetta. Mistä minä sen tiedän? Heille kuuluu sen todistaminen. Muutamat heistä, harvat — hyvin harvat todellakin — ovat joko suorastaan valehdelleet tai sitten olleet harha-aistimusten vallassa ylpeillessään sellaisesta inspiraatiosta; toisia todellakin ovat suuret adeptit inspiroineet. Puu tunnetaan hedelmistään; ja kuten kaikkia teosofeja on arvosteltava heidän sanojensa tai kirjoitustensa nojalla, niin kaikki teosofiset kirjat on hyväksyttävä niiden ansioiden mukaan eikä sen mukaan, mihin auktoriteettiin ne sanovat vetoavansa.
Kys. — Mutta sovittaako Madame Blavatsky tämän omiin kirjoihinsa — esim. S a l a i s e e n O p p i i n ?
Teos. — Luonnollisesti. Hän sanoo selvästi esipuheessaan esittävänsä oppeja, jotka hän on mestareiltaan oppinut, muttei väitä saaneensa mitään inspiraatiota siihen, mitä hän viime aikoina on kirjoittanut. Meidän parhaat teosofimme olisivat tässäkin tapauksessa mieluummin nähneet, että mestarien nimiä ei olisi missään muodossa kirjoihimme sekoitettu. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ovat useimmat sellaiset teokset sekä epätäydellisiä että suorastaan virheellisiä ja harhaanjohtavia. Suurien häväistysten alaisiksi ovat kahden mestarin nimet tulleet. Tuskin on meediota, joka ei väittäisi nähneensä heitä. Kaikki Seurat, jotka petollisuudella ja keinottelulla koettavat ansaita rahaa, väittävät tätä nykyä, että niitä johtavat ja hallitsevat »mestarit», joiden usein väitetään olevan paljon korkeampia kuin meidän. Paljon on raskaita syntejä niillä, jotka tällaisia väitteitä ovat tuoneet esille joko voitonhimosta, turhamaisuudesta tai vastuuttomasta mediumisuudesta johtuen. Monen ihmisen rahat ovat tuollaiset seurat ryöstäneet, jotka tarjoutuvat myymään voiman, tiedon ja henkisen totuuden salaisuuksia arvottomasta kullasta. Ja pahinta kaikesta, salatieteen ja sen pyhien vartijoitten nimet on vedetty tähän lokaan ja saastutettu yhdistämällä ne likaisiin tarkoituksiin ja moraalittomiin vehkeilyihin, ja tuhansia ihmisiä on estänyt totuuden ja valon polulta se, että tuollaiset petokset ja huijaukset ovat saattaneet koko asian huonoon huutoon ja häpeään. Sanon vieläkin, että jokainen harras teosofi nykyään katuu sydämensä pohjasta, että näitä pyhiä nimiä ja asioita koskaan on mainittukaan julkisesti, ja toivoo hartaasti, että ne olisi pidetty luotettavan ja innostuneen pienen ystäväpiirin salaisuutena.
Kys. — On totta, että nuo nimet tulevat esille usein meidän päivinämme, enkä minä koskaan aikaisemmin muista kuulleeni sellaisista henkilöistä kuin »mestareista».
Teos. — Niin se on; ja jos olisimme toiminnassamme noudattaneet vaikenemisen viisasta periaatetta syöksymättä julkisuuteen ja kertomatta julki, mitä tiesimme ja kuulimme, ei sellaista pyhyyden pilkkaa koskaan olisi tapahtunut. Ottakaa huomioon, että vielä neljätoista vuotta sitten, ennen kuin Teosofinen Seura perustettiin, puhuttiin kaikkialla vain »hengistä». Ne olivat jokaisen suussa; eikä kukaan sattumaltakaan edes uneksinut puhuvansa elävistä »adepteista», »mahatmoista» eli »mestareista». Tuskin kuuli mainittavan edes rosenkreutsiläisten nimeä, ja ani harvat aavistivat olevan olemassakaan sellaista asiaa kuin »okkultismi». Nyt kaikki on muuttunut. Me teosofit olimme pahaksi onneksi ensimmäiset, jotka puhuimme näistä asioista ja teimme tunnetuksi sen seikan, että Idässä oli olemassa »adepteja» ja »mestareita» ja okkultista tietoa; ja nyt nimi on tullut yleiseksi omaisuudeksi. Meidän kannettavaksemme on nyt langennut karma — seuraukset avomielisyydestämme johtuneesta pyhien nimien ja asioiden häpäisemisestä. Kaikki, mitä tapaatte sellaisista asioista nykyisessä kirjallisuudessa — ja se ei ole vähäistä —, on johdettavissa takaisin siihen impulssiin, minkä Teosofinen Seura ja sen perustajat antoivat tähän suuntaan. Vihamiehemme hyötyvät erehdyksestämme yhä vielä tänä päivänä. Viimeisen oppejamme vastaan suunnatun kirjan tekijästä väitetään, että hän on ollut adeptina kaksikymmentä vuotta! Tämä on kouraantuntuva valhe. Me tunnemme kirjurin ja hänen inspiroijansa (hän itse on liian tietämätön kyetäkseen kirjoittamaan mitään sellaista). Nämä »inspiroijat» ovat eläviä henkilöitä, kostonhaluisia ja tunnottomia samassa määrin kuin älyllisesti kyvykkäitä; ja näitä vääriä adepteja on monta, ei yksi. Kaksitoista vuotta sitten alkoi tämä »adeptien» aika, joita käytetään moukareina murskaamaan teosofisia päitä; silloin esiintyi »Louis» Mrs. Emma HardingeBrittenin kirjoissa Art Magic ja Ghost Land, ja nyt on sitten lopuksi The Light of Egypt -kirjan »adepti» ja »tekijä», teoksen jonka spiritistit ovat kirjoittaneet teosofiaa ja sen oppeja vastaan. Mutta turha on murehtia sitä, mikä on tehty, ja meidän on vain kärsittävä siinä toivossa, että meidän puheliaisuutemme on tehnyt toisille vähän helpommaksi löytää tien niiden mestarien luo, joiden nimiä nyt kaikkialla lausutaan turhaan ja joiden suojassa niin monta vääryyttä jo on tehty.
Kys. — Kiellättekö, että »Louis» on adepti?
Teos. — Me emme ketään tuomitse, vaan jätämme tämän jalon tehtävän vihamiehillemme. Art Magic- ym. kirjojen spiritistinen tekijä on ehkä tuntenut sellaisen adeptin — tai ehkei —, se on hänen oma asiansa; ja sanoessani tämän sanon paljon vähemmän, kuin mitä mainittu rouva on sanonut ja kirjoittanut meistä ja teosofiasta näinä viimeksi kuluneina vuosina. Mutta kun juhlallisessa, mystillisen näkemyksen kohtauksessa tuo ns. adepti näkee Englannissa Greenwichissä olevia »henkiä», arvatenkin lordi Rossen teleskoopin avulla, joka on sijoitettu Parsonstowniin Irlantiin eikä koskaan ole sieltä siirretty pois2, suotakoon minun ihmetellä sellaisen »adeptin» tietämättömyyttä tieteellisistä asioista. Tämä vie voiton kaikista niistä erehdyksistä ja virheistä, mitä meidän opettajamme tsheelat (oppilaat) ovat silloin tällöin tehneet! Ja tätä samaista »adeptia» käytetään nyt kumoamaan meidän mestariemme opetuksia!
Kys. — Käsitän täydellisesti tunteenne tässä asiassa ja pidän sitä aivan luonnollisena. Ja nyt — ottaen huomioon kaiken sen, mitä olette sanonut ja selittänyt minulle — olisi vielä eräs seikka, josta tahtoisin tehdä teille muutamia kysymyksiä.
Teos. — Jos osaan, tahdon vastata niihin. Mitä asia koskee?
1 Sellaiset miehet kuin esim. professori Bernheim ja tohtori C. Lloyd Tuckey (Englanti), professorit Beaunis ja Liégeois (Nancy), Delboeuf (Liege), Burot ja Bourru (Rochefort), Fon-tain ja Sigard (Bordeaux), Forell (Zürich); ja tohtorit Despine (Marseilles), Van Renterghem ja Van Eeden (Amsterdam), Wetterstrand (Tukholma), Schrenck-Notzing (Leipzig) ja monet muut etevät lääkärit ja kirjailijat.
2 Ks. "Ghost Land", I osa, s. 133 ja seur.