IV
Teosofisen Seuran suhde teosofiaan
ItsekasvatuksestaKys. — Onko siis Seuran päätarkoitus siveellisyyden kohottaminen?
Teos. — Epäilemättä! Joka tahtoo olla tosi teosofi, hänen täytyy elää sellaisena.
Kys. — Mutta siinä tapauksessa sotii muutamien jäsenten käytös ihmeellisesti tätä pääsääntöä vastaan, kuten jo ennen olen huomauttanut.
Teos. — Se on totta. Mutta tätä, ei voi meidän keskuudessamme välttää, yhtä vähän kuin niiden keskuudessa, jotka sanovat itseään kristityiksi ja käyttäytyvät kuin pahat henget. Syy ei ole meidän säännöissämme vaan ihmisluonnossa. Vieläpä muutamissa julkisissa eksoteerisissa haaraosastoissa jäsenet sitoutuvat »korkeamman minänsä» edessä elämään teosofian määräämää elämää. Heidän on saatettava jumalainen minänsä ohjaamaan jokaista ajatustaan ja tekoaan joka päivä ja joka hetki elämässään. Tosi teosofin tulisi »tehdä oikein ja vaeltaa nöyryydessä».
Kys. — Mitä sillä tarkoitatte?
Teos. — Yksinkertaisesti sitä, että yhden minän on unohtaminen itsensä monien minäin tähden. Antakaa minun vastata teille samoin sanoin kuin eräs todellinen filaleetti, T. S. J., on Theosophist’issa niin kauniisti lausunut:
»Kaikkein ensinnä pitää jokaisen löytää oma itsensä ja sitten toimittaa rehellinen perunkirjoitus henkisistä omaisuuksistansa, ja osoittakoon se kuinka suurta köyhyyttä tai vararikkoa tahansa, on hänellä pelastuksen mahdollisuus, jos hän vakavasti käy työhön.»
Mutta kuinka monet tekevät niin? Kaikki ovat halukkaita työskentelemään oman kehityksensä ja edistyksensä puolesta — hyvin harvat toisten kehityksen puolesta. Käyttääkseni taas saman kirjoittajan sanoja:
»Ihmiset ovat jo tarpeeksi kauan kulkeneet harhaan ja tulleet petetyiksi; heidän täytyy epäjumalansa murskaksi musertaa, harhakuvansa kauaksi karkottaa ja ryhtyä työhön itsensä puolesta — ei, siinä oli yksi pieni sana liikaa, sillä parempi on olla työttömänä, kuin työskennellä omaksi edukseen, mieluummin tehköön sellainen työtä muiden puolesta, kaikkien puolesta. Sillä jokainen rakkauden ja laupeuden kukka, jonka hän istuttaa naapurinsa kukkatarhaan, on hänen omasta tarhastansa hävittävä häijyn rikkaruohon, ja siten on tämä jumalien paratiisi — ihmiskunta — kukoistava kuin ruusu. Selvästi on tämä esitetty kaikissa raamatuissa kaikissa uskonnoissa, — mutta juonittelijat ovat niitä ensin väärin tulkinneet ja lopuksi riistäneet niiltä voiman ja hengen ja katkoneet niiltä kärjen. Uutta ilmoitusta ei tarvita. Jokainen ihminen olkoon itselleen ilmoitus. Saakoon ihmisen kuolematon henki kerrankin ottaa ruumiinsa temppelin haltuunsa, ajaa ulos rahanvaihtajat ja kaiken saastan, ja silloin on hänen oma jumalainen ihmisyytensä hänet lunastava, sillä kun hän täten on yhtä itsensä kanssa, on hän oppiva tuntemaan »temppelin rakentajan».Kys. — Tämä on puhdasta lähimmäisenrakkautta, täytyy minun tunnustaa.
Teos. — Niin on. Ja jos yksikin kymmenestä T. S:n jäsenestä sitä toteuttaisi, niin tosiaankin seuramme tulisi olemaan valittujen seura. Mutta on sellaisia ulkopuolella olevia, jotka eivät koskaan tahdo nähdä todellista eroa teosofian ja Teosofisen Seuran, ihanteen ja sen epätäydellisen ruumistuman välillä. Ihmisruumiin, käyttövälineen, kaikki paheet ja puutteet tahtovat he sälyttää puhtaan hengen syyksi, joka ruumiiseen valaa jumalaista valoansa. Onko tämä oikein tehty kumpaakaan kohtaan? Kivillä he heittävät yhdistystä, joka taistelussa kauheata ylivoimaa vastaan koettaa saavuttaa ihanteensa ja levittää sitä. Muutamat halventavat Teosofista Seuraa ainoastaan sen vuoksi, että se on uskaltanut yrittää sellaista, mitä tavoitellessaan muut järjestelmät — varsinkin kirkko ja valtionkristillisyys — niin surkeasti ovat joutuneet tappiolle: toiset sen tähden, että he niin mielellään tahtoisivat säilyttää olevat olot entisellään: fariseukset ja saddukeukset Mooseksen istuimella ja publikaanit ja syntiset korkeilla tuoleilla rehennellen — kuten Rooman vallan rappioaikana. Oikeamielisten henkilöiden ainakin pitäisi muistaa, että se, joka tekee kaiken voitavansa, tekee yhtä paljon kuin se, joka on enimmin aikaan saanut tässä suhteellisten mahdollisuuksien maailmassa. Tämä on päivänselvä totuus, ja kaikille evankeliumeihin uskoville se on osoitettu heidän mestarinsa vertauksessa leivisköistä: palvelija, joka sai kaksi leiviskäänsä kasvamaan kaksinkertaiseksi, sai yhtä suuren palkinnon kuin kanssapalvelija, joka oli saanut viisi leiviskää. Jokaiselle ihmiselle annetaan »hänen oman kykynsä mukaan».
Kys. — Mutta on jotenkin vaikeata vetää rajaviivaa abstraktisen ja konkreettisen välillä tässä tapauksessa, kun me voimme arvostella ainoastaan jälkimmäistä.1
Teos. — Miksikä sitten T. S:n jäseniin nähden tehtäisiin poikkeus? Samoin kuin rakkauden pitää oikeudenkin alkaa kodista. Tahdotteko halventaa ja pilkata »Vuorisaarnaa» sen tähden, että teidän yhteiskunnalliset, valtiolliset, vieläpä kirkolliset lakinne tähän asti eivät ole kyenneet toteuttamaan sen määräyksiä niiden hengen mukaisesti, eipä edes niiden kuolleen kirjaimen mukaisesti? Lakkauttakaa valanteko oikeuslaitoksissa, eduskunnassa, sotaväessä ja kaikkialla ja tehkää niin kuin kveekarit (jotka eivät koskaan tee valaa, mene sotapalvelukseen ym. P. E.), jos tahdotte sanoa itseänne kristityiksi. Lakkauttakaa itse tuomioistuimet, sillä jos tahdotte seurata Kristuksen käskyjä, niin teidän täytyy antaa »ihokkaanne sille, joka teiltä anoo viittaa», ja »kääntää vasen poskenne sille, joka teitä lyö oikealle». »Älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha, rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää niille hyvää, jotka teitä vihaavat», sillä »joka purkaa yhden näistä pienimmistä käskyistä niin opettaa ihmisiä, häntä on sanottava pienimmäksi taivasten valtakunnassa», ja »joka sanoo veljellensä: 'sinä kelvoton', on ansainnut joutua helvetin tuleen.» Ja miksikä tuomitsette, jollette tahdo itse vuorostanne tulla tuomituiksi? Väittäkää, ettei ole erotusta teosofian ja Teosofisen Seuran välillä, niin siinä kohta esitätte samat syytökset kristinuskon järjestelmää ja sen koko olemusta vastaan, mutta paljon ankarammassa muodossa.
Kys. — Miksi ankarammassa?
Teos. — Koska teosofisen liikkeen johtajat täydellisesti tuntien puutteensa tekevät kaiken voitavansa parantaakseen itseänsä ja juuriaan myöten repiäkseen pois kaiken Seurassa vielä asuvan pahan, ja heidän sääntönsä ja määräyksensä ovat teosofian henkeen laaditut, mutta lainsäätäjät ja kirkot tekevät aivan päinvastoin niissä kansoissa ja maissa, jotka sanovat itseään kristityiksi. Meidän jäsenemme eivät, huonoimmatkaan, ole sen pahempia kuin kristityt ylimalkaan ovat. Ja sitä paitsi, jos länsimaisille teosofeille on niin vaikeata elää todellista teosofista elämää, niin syy on siinä, että he ovat sukupolvensa ja aikansa lapsia. Jokainen heistä oli kristitty, syntynyt ja kasvanut kirkkonsa viisastelujen, yhteiskunnan tapojen ja sen mielettömien lakien varjossa. Tällainen hän oli, ennen kuin hän tuli teosofiksi eli oikeammin Teosofisen Seuran jäseneksi, sillä ei saata kyllin usein toistaa, että on hyvin huomattava ero abstraktisen ihanteen ja sen käyttövälineen välillä.
Abstraktinen ja konkreettinen
Kys. — Olkaa hyvä ja selittäkää vähiin tarkemmin tätä eroa.
Teos. — Seura on suuri joukko miehiä ja naisia, se on kokoonpantu mitä erilaisimmista aineksista. Teosofia abstraktisessa merkityksessään on jumalainen viisaus eli kaikki tieto ja viisaus yhteensä, mikä on maailmankaikkeuden pohjana — ikuisen Hyvän yhteisyys; ja konkreettisessa merkityksessään on teosofia se määrä tätä tietoa, minkä luonto on ihmiselle suonut tämän maan päällä eikä enemmän. Muutamat jäsenet pyrkivät hartaasti toteuttamaan teosofiaa elämässään eli saattamaan sen niin sanoakseni ulkokohtaiseksi; toiset tahtovat ainoastaan oppia sitä tuntemaan, eivätkä tahdo soveltaa sitä käytäntöön; vieläpä jotkut lienevät liittyneet Seuraan ainoastaan uteliaisuudesta tai hetkellisestä harrastuksesta tai ehkä ainoastaan sen tähden, että jotkut heidän ystävistään kuuluvat siihen. Kuinka siis voidaan Seuraa arvostella niiden perusteella, jotka tahtovat omistaa nimen ilman oikeutta siihen? Onko runoutta tai runotarta mitattava niiden mukaan, jotka tahtoisivat olla runoilijoita, mutta vain kiusaavat korviamme? Seura voidaan katsoa teosofian ruumistukseksi ainoastaan sen abstraktisiin vaikuttimiin nähden; se ei koskaan ole vaativa itselleen teosofian konkreettisen välittäjän arvoa, niin kauan kuin kaikki inhimilliset puutteet ja heikkoudet vielä ovat edustettuina siinä; muussa tapauksessa Seura ainoastaan uudelleen toistaisi ns. Kristuksen kirkkojen suuren erehdyksen ja niissä rehottavan pyhyyden pilkan. Jos saamme käyttää itämaisia vertauksia, niin teosofia on kaikki käsittävän totuuden, rakkauden ja viisauden ääretön valtameri, jonka loiste kuvastuu maahan, mutta Teosofinen Seura on ainoastaan tässä loisteessa näkyvä kupla. Teosofia on jumalaista luontoa, näkyvää ja näkymätöntä, ja sen Seura on inhimillistä luontoa, joka koettaa nousta jumalaisen synnyttäjänsä luokse. Teosofia on lopuksi paikallaan pysyvä, ikuinen aurinko ja Seura on menojaan menevä pyrstötähti, joka koettaa vakaannuttaa rataansa tullakseen säännöllisesti kiertäväksi planeetaksi, jota totuuden aurinko vetovoimallaan hallitsee. Se perustettiin näyttämään ihmisille, että on olemassa jokin sellainen kuin teosofia ja auttamaan heitä nousemaan sitä kohti tutkimalla ja omakseen omistamalla sen ikuisia totuuksia.
Kys. — Luulin teidän väittäneen, ettei teillä ole omia oppeja ja uskonsääntöjä?
Teos. — Eikä meillä olekaan. Seuralla ei ole mitään omaa viisautta kannatettavana tai opetettavana. Se on aivan yksinkertaisesti kaikkien niiden totuuksien varastohuone, joita ovat julistaneet suuret tietäjät, vihityt ja profeetat historiallisina, jopa esihistoriallisina aikakausina; ainakin siinä määrin, kuin se niitä voi saada käsiinsä. Sen tähden se on ainoastaan kanava, jonka kautta maailmaan virtaa enemmän tai vähemmän t o t u u t t a ihmiskunnan suurten opettajien lausunnoista koottua.
Kys. — Mutta onko näitä totuuksia mahdotonta saavuttaa Seuran ulkopuolella? Niinhän jokainen kirkkokin väittää itsestään?
Teos. — Ei suinkaan. Kieltämättä on olemassa suuria vihittyjä — todellisia »Jumalan poikia», ja se osoittaa, että eristetyt yksilöt usein ovat saavuttaneet sellaista viisautta, ei kuitenkaan koskaan saamatta alussa ohjausta joltakin mestarilta. Mutta useat näiden seuraajista ovat, tultuaan itse vuorostaan mestareiksi, pusertaneet nämä yleispätevät opetukset omien lahkolaisdogmiensa ahtaisiin uomiin. Silloin valittiin yhden ainoan mestarin käskyt, ja omaksuttiin ja seurattiin yksin niitä — jos niitä lainkaan seurattiin; huomattakoon, kuinka Vuorisaarnan on käynyt. Jokainen uskonto on täten murto-osa jumalaisesta viisaudesta, ja tämä osanen on ikään kuin polttopisteenä koonnut itseensä suuren joukon inhimillisiä kuvitteluja, jotka ovat edustavinaan ja korvaavinaan tuota totuutta.
Kys. — Mutta te sanotte, että teosofia ei ole uskonto?
Teos. — Aivan varmasti se ei sitä ole, sillä se on kaiken uskonnon ja ehdottoman totuuden perussisältö, mutta kussakin uskonmuodossa on tästä totuudesta vain pisara. Turvaudumme taas vertauskuvaan. Teosofia maan päällä on kuin valkoinen valonsäde, ja jokainen uskonto on ainoastaan yksi sen seitsemästä väristä, jotka prisman kautta ovat heijastuneet spektriksi. Jokainen näistä erivärisistä säteistä hylkää nyt kaikki muut säteet ja kiroaa ne muka väärinä ja vaatii itselleen ei ainoastaan etusijan vaan itse valkoisen säteen arvon ja julistaa pannaan kaikki omatkin tummemmiksi käyneet värivivahduksensa muka kerettiläisinä. Kuitenkin kun totuuden aurinko nousee yhä korkeammalle ihmisen tietoisuuden taivaalle ja jokainen värillinen säde vaalenee, kunnes se sulautuu takaisin alkuperäiseen valkoiseen, niin ihmiskunta lopulta pääsee keinotekoisten valontaittumisten kirouksesta ja huomaa olevansa ikuisen totuuden auringon puhtaassa, värittömässä valomeressä. Ja tämä on oleva teosofia.
Kys. — Te väitätte siis, että kaikkien suurten uskontojen lähde on teosofia ja että maailman on omistettava se pelastuakseen vihdoinkin suurten erehdystensä ja harhaluulojensa kirouksesta?
Teos. — Aivan niin. Ja me lisäämme, että Teosofinen Seura on se vähäpätöinen siemen, mikä lopulta, jos sitä kastellaan ja ylläpidetään, on synnyttävä sen hyvän ja pahan tiedon puun, joka on iankaikkisen elämän puuhun oksastettu. Sillä ihminen saattaa toivoa löytävänsä totuuden ainoastaan siten, että hän tutkii ihmiskunnan kaikkia suuria uskontoja ja viisausoppeja ja vertailee niitä toisiinsa tyynesti ja ennakkoluuloitta. Tämän tuloksen voimme saavuttaa varsinkin etsimällä ja huomioon ottamalla niiden yhtymäkohdat. Ja joko me itse tutkimme tai saamme opetusta joltakin, joka tuntee asiat, niin samalla kuin löydämme noiden oppien sisäisen tarkoituksen, huomaamme melkein joka tapauksessa, että se ilmaisee jonkin suuren luonnon totuuden.
Kys. — Olemme kuulleet puhuttavan menneestä kulta-ajasta, ja nyt kuvaamanne olisi samanlainen kulta-aika, jonka pitäisi joskus tulevaisuudessa toteutua. Koska se tapahtuu?
Teos. — Ei ennen kuin ihmiskunta kokonaisuudessaan tuntee sitä kaipaavansa. Persialaisessa kirjassa »Javidan Khirad» on seuraava lauselma: »Totuutta on kahta laatua: toinen on päivänselvä, toinen vaatii alituiseen uusia todistuksia ja selityksiä.» Vasta silloin kun jälkimmäisen laatuinen totuus tulee yhtä selväksi kaikille, kuin se nyt on hämärä ja siitä syystä vaarassa tulla vääristetyksi viisasteluin ja verukkein; vasta kun nämä molemmat totuuden muodot kerran jälleen tulevat yhdeksi, — vasta silloin kaikki ihmiset kerrankin katselevat asioita samoin silmin.
Kys. — Mutta ne harvat, jotka kaipaavat sellaisia totuuksia, varmaankin ovat sisässään, saaneet jonkin määrätyn vakaumuksen? Sanotte, että kun Seuralla ei ole omia oppeja, jokainen jäsen saa uskoa ja hyväksyä, mitä hänen mielensä tekee. Tämä tuntuu siltä kuin Teosofinen Seura tahtoisi uudistaa muinaisen Baabelin tornin kielten ja uskontojen sekoituksen. Eikö teillä ole mitään yhteisin uskonoppeja?
Teos. — Että Seuralla ei ole omia oppeja ja uskonkappaleita, tarkoittaa, etteivät mitkään erityiset uskonopit ole sen jäsenille pakollisia, mutta tietenkin tämä koskee vain Seuraa kokonaisuutena katsottuna. Niin kuin olen sanonut, jakautuu Seura ulompaan ja sisempään piiriin. Niillä, jotka kuuluvat jälkimmäiseen, on tietenkin oma viisaustieteensä, eli, jos niin tahdotte sanoa, uskonnollinen järjestelmänsä.
Kys. — Sallitaanko meidän tutustua tähän?
Teos. — Salaisuutena emme sitä pidä. Sen ulkopiirteet esitettiin muutamia vuosia sitten »The Theosophist»-lehdessä ja »Esoteric Buddhism»-kirjassa, ja »Salaisessa Opissa» on siitä vielä tarkemmin tehty selkoa. Se perustuu maailman vanhimpaan filosofiaan, jota sanottiin Viisaususkonnoksi eli ikivanhaksi opiksi. Tehkää kysymyksiä, jos tahdotte, niin saatte niihin selvitystä.
1 Abstraktinen tässä nähtävästi tarkoittaa, niitä voidaan tehdä, ja konkreettinen, mitä todella tehdään. P. E.