H. P. BLAVATSKY

TEOSOFIAN AVAIN

Sanojen selityksiä

aananda (sanskr.) Autuus, ilo, onnellisuus, onni. — Herra Buddha Gautaman suosikkioppilaan nimi.

Aatman, tai aatmaa (sanskr.) Kaikkiallinen Henki, jumalainen monadi, ns. »seitsemäs prinsiippi» ihmisen eksoteerisessa »seitsenäis»-jaoittelussa. Ylisielu.

Absoluutti. Käytettynä Kaikkiallisesta Prinsiipistä (olemuksesta) se ilmaisee abstraktiota, mikä on oikeampaa ja loogisempaa kuin käyttää adjektiivia 'absoluuttinen' siitä, jolla ei voi olla ominaisuuksia eikä rajoituksia.

Aadam Kadmon (hebr.) »ihmisen perustyyppi, ihmiskunta. 'Taivainen ihminen', joka ei ole langennut syntiin. Kabbalistit liittävät sen inhimillisen tajunnan tason kymmeneen sefirothiin.» Kabbalassa Aadam Kadmon on ilmennyt Logos ja vastaa meidän kolmatta Logostamme, ilmenemättömän ollessa ensimmäinen paradigminen (kreik. paradeigma, malli, esikuva) ihanneihminen, ja kuvatessa maailmankaikkeutta in abscondito eli »salaisuudessa» Aristoteleen mielessä.
Ensimmäinen Logos on »Maailman valo», toinen ja kolmas sen asteittain syveneviä varjoja.

adepti (lat. adeptus). Sillä tarkoitetaan okkultismissa sellaista ihmistä, joka on saavuttanut vihkimyksen asteen ja tullut esoteerisen filosofian tieteen mestariksi.

agnostikko. Tätä sanaa käytti ensimmäisenä prof. Huxley tarkoittaen sillä ihmistä, joka ei usko mitään, jota ei voida aistein todistaa.

agathon (kreik.) Platonin Korkein Jumaluus, sanallisesti »hyvä». Meidän Aalaja'mme tai Maailmansielumme.

ahankaara (eli ahamkaara) (sanskr.) »,Minän, itsetietoisuuden eli itsen samaisuuden aate; »minä»- eli itsekäs ja maajaavinen (harhanomainen) prinsiippi ihmisessä, mikä johtuu tietämättömyydestämme, joka erottaa meidän »minämme» kaikkiallisesta ainoasta Itsestä. — Myös persoonallisuus, itsekkyys.

Ain-Sof (hebr.) »Ääretön» eli »Rajaton» jumaluus ilmenevänä ja laajenevana. Ain-Sof kirjoitetaan myös En-Slof ja Ain-Sulf, sillä ei kukaan, eivät edes rabbiinit, ole täysin varmat vokaaleista. Vanhojen hebrealaisten filosofien uskonnollisessa metafysiikassa Ainoa prinsiippi oli abstraktio niin kuin Parabrahman, vaikka uudenaikaiset kabbalistit ovat onnistuneet käyttämällä apunaan viisastelua ja paradokseja tekemään siitä »Korkeimman Jumalan», eikä mitään muuta sen korkeampaa. Mutta varhaisten kaldealaisten kabbalistien mukaan Ain-Sof oli »vailla muotoa ja olemassaoloa» eikä se »ollut minkään muun kaltainen». (Franck: Die Kabbala, s. 126.) Ettei Ain-Sofia koskaan ole pidetty »Luojana», todistaa ratkaisevasti se tosiasia, että sellainenkin oikeaoppinen juutalainen kuin Filo nimittää »luojaksi» Logosta, joka on lähinnä »Rajatonta», ja on »Toinen Jumala». — »Toinen Jumala on sen (Ain-Sofin) viisaudessa», sanoo Filo »Quaest et Solut»'issa. Jumaluus on ei mitään; se on nimetön, ja sitä sanotaan sen vuoksi Ain-Sofiksi — sillä sana ain merkitsee ei mitään. (Katso myös Franckin Kabbalaa, s. 153.)

aleksandrialaiset filosofit (eli aleksandrialainen koulukunta). Tämä kuuluisa koulukunta syntyi Egyptin Aleksandriassa, joka oli pitkiä aikoja oppineisuuden ja filosofian keskus. Se oli kuuluisa kirjastostaan, jonka Ptolemaios Soter perusti aivan hallituskautensa alussa (Ptolemaios kuoli v. 233 eKr.) — kirjastossa oli aikanaan 700.000 kirjoituskääröä eli nidettä (Aulus Gellius) —, museostaan, ensimmäisestä todellisesta tiede- ja taideakatemiastaan, maailmankuuluista oppineistaan, jollainen oli Euklides, tieteellisen geometrian isä; Apollonios Pergalainen, vieläkin jäljellä olevan kartioleikkauksia käsittelevän teoksen kirjoittaja; Nikomakhos, aritmeetikko; tähtien tutkijoistaan, luonnonfilosofeistaan, anatomeistaan kuten Herophilos ja Erasistratos; fyysikoistaan, muusikoistaan, taiteilijoistaan jne. Mutta se tuli vieläkin kuuluisammaksi eklektisestä (valikoivasta) uudesta platonisesta koulustaan, jonka perusti Ammonios Sakkas v. 173 jKr.; hänen oppilaitaan olivat Origenes, Plotinos ja monet muut, nyt historian kuuluisat miehet. Maineikkaimmat gnostikkojen koulukunnat saivat alkunsa Aleksandriassa. Filo Judaeus, Josefus, Jamblikhos, Porfyrios, Klemens Aleksandrialainen, tähtitieteilijä Eratosthenes, neitsytfilosofi Hypatia ja lukemattomat muut toisen suuruusluokan tähdet, kaikki eri aikoina kuuluivat näihin suuriin koulukuntiin ja auttoivat Aleksandriaa tulemaan erääksi täysin oikeutetusti mainehikkaimmaksi oppineisuuden keskuspaikaksi, mitä maailma koskaan on synnyttänyt.

alkemia, arabiankielessä al-khemi merkitsee luonnon kemiaa. Al-khemi eli al-kimia on oikeastaan arabialaistunut kreikkalainen sana khymos, joka merkitsee kasvista puristettua »mehua». Alkemia on tekemisissä luonnon hienompien voimien ja aineen, jossa niiden havaitaan vaikuttavan, eri olosuhteitten ja tilojen kanssa.
Koettaessaan paljastaa vihkimättömälle niin paljon Mysterium Magnum'ista (suuresta salaisuudesta), kuin on turvallista itsekkään maailman käsissä, alkemisti käyttää enemmän tai vähemmän keinotekoista kieltä verhona. Alkemisti edellyttää ensimmäisenä perusaatteenaan, että on olemassa tietty yleisliuotin tasalaatuisessa aineksessa, josta alkuaineet ovat kehittyneet; tätä ainesta hän sanoo puhtaaksi kullaksi eli summum materiae (aineen summa). Tällä liuottimella, jota myös nimitetään menstruum universale, on voima poistaa kaikki sairauden idut ihmisruumiista, nuorentaa ja pidentää elämää. Sellainen on lapis philosophorum (viisasten kivi).
Alkemian toi ensimmäisenä Eurooppaan Geber, suuri arabialainen tietäjä ja filosofi kahdeksannella sataluvulla meidän ajanlaskumme mukaan; mutta se tunnettiin ja sitä harjoitettiin jo aikakausia ennen Kiinassa ja Egyptissä. Lukuisia alkemiaa käsitteleviä papyruksia ja muita todistuksia siitä, että se oli kuninkaiden ja pappien suosima harrastus, on kaivettu esiin ja pantu säilöön »hermeettisten asiakirjojen» nimisinä (katso Tabula Smaragdina — smaragditaulu). Alkemiaa tutkitaan kolmelta eri kannalta, joita kutakin voidaan tulkita monilta eri puolilta, nim. kosmiselta, inhimilliseltä ja maalliselta kannalta.
Näitä kolmea eri tapaa kuvattiin kolmella alkemiallisella käsitteellä — rikillä, elohopealla ja suolalla. Eri kirjailijat ovat maininneet, että näitä menettelytapoja on vastaavasti kolme, seitsemän, kymmenen ja kaksitoista; mutta he kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että alkemialla on vain yksi tarkoitus: muuttaa epäjalot metallit puhtaaksi kullaksi. Mutta sitä, mitä tuo kulta todella on, ymmärtävät sangen harvat ihmiset aivan täsmällisesti. Epäilemättä luonnossa on olemassa sellainen asia kuin halvemman metallin muuttuminen jalommaksi; mutta tämä on vain alkemian eräs puoli, maallinen eli puhtaasti aineellinen, sillä me näemme yhdenmukaisesti saman muutoksen tapahtuvan maan uumenissa. Kuitenkin tämän tulkinnan ohella ja yläpuolella alkemialla on olemassa symbolinen, puhtaasti sielullinen ja henkinen merkitys. Kun kabbalistialkemisti yrittää toteuttaa ensin mainittua, okkultisti-alkemisti, suhtautuen halveksivasti maalliseen kultaan, kohdistaa koko huomiokykynsä ja ponnistuksensa ihmisen alemman nelinäisyyden muuntamiseen taivaalliseksi ylemmäksi kolminaisuudeksi, joka, kun se lopullisesti on sulautunut, on yksi. Inhimillisen olemassaolon henkistä, älyllistä, sielullista ja fyysistä tasoa verrataan alkemiassa neljään alkuaineeseen — tuleen, ilmaan, veteen ja maahan, jotka kukin saattavat olla kolmenlaisessa olotilassa, nim. kiinteässä, epävakaassa ja haihtuvassa. Maailma tietää hyvin vähän, jos lainkaan tämän filosofian iänikuisen haaran alkuperästä; mutta on varmaa, että se on vanhempi kuin minkään tunnetun eläinratapiirroksen sommittelu, ja koska se on tekemisissä luonnon personoitujen voimien kanssa, se luultavasti on myös kaikkia maailman jumalaistaruja vanhempi. Eikä ole epäilemistäkään, että aineen toiseksi muuttumisen todelliset salaisuudet (fyysisellä tasolla) tunnettiin muinaisina aikoina, ja että ne hävisivät ennen ns. historiallisen ajan aamunkoittoa. Nykyajan kemia saa kiittää parhaista peruskeksinnöistään alkemiaa, mutta ottamatta huomioon viime mainitun epäämätöntä oikeaan osumista väittäessään, että maailmankaikkeudessa on olemassa vain yksi perusaine, kemia sijoitti metallit alkuaineitten luokkaan ja on vasta nyt alkamassa löytää karkean erehdyksensä. Myös eräät tietosanakirjojen tekijät ovat pakotetut tunnustamaan, että vaikka useimmat tiedonannot aineen toiseksi muuttumisesta ovatkin petosta ja harhauskoa, »kuitenkin jotkut tapaukset ovat selvästi todistettuja, mikä tekee ne todennäköisiksi. Galvaanisen pariston avulla on voitu todeta, että alkaaleillakin (lipeäsuoloilla) on metallinen perusta. Kysymys mahdollisuudesta saada metallia muista aineksista, joissa on sen rakenneosaset, metallin muuntamisesta toiseksi — on sen vuoksi jätettävä ratkaisemattomaksi. Eikä kaikkia alkemisteja ole pidettävä petkuttajina. Useat ovat ponnistaneet siinä vakaumuksessa, että he saavuttavat päämääränsä väsymättömällä kärsivällisyydellä ja sydämen puhtaudessa, mitä alkemistit ovat voimakkaasti suositelleet välttämättöminä edellytyksinä heidän työskentelynsä menestymiselle.» (Pop. Encyclop.)

altruismi, epäitsekkyys, lat. sanasta alter, toinen. Egoismin (itsekkyyden) vastainen ominaisuus. Hyvää tarkoittavat teot toisille ihmisille itsensä unohtamalla.

Ammonios Sakkas. Suuri ja todellinen filosofi, joka oli Aleksandriassa ajanlaskumme toisen ja kolmannen vuosisadan välisenä aikana, filaleettien eli »totuuden rakastajien» uusplatonilaisen koulukunnan perustaja. Hän oli köyhästä kodista ja syntyisin kristityistä vanhemmista, mutta hänelle oli suotu niin silmiinpistävä, melkein taivaallinen hyvyys, että häntä sanottiin theodidaktokseksi, "Jumalan opettamaksi». Hän kunnioitti kaikkea sitä, mikä kristinuskossa oli hyvää, mutta rikkoi välinsä sen ja kirkkojen kanssa jo nuorella iällä, koska ei voinut nähdä kristinuskon olevan vanhoja uskontoja oivallisempi.

Anaksagoras. (Kuuluisa joonialainen filosofi, joka eli 500 v. eKr., tutki filosofiaa Miletoksen Anaksimeneen johdolla ja asettui asumaan Perikleen aikana Ateenaan. Sokrates, Euripides, Arkhelaos ja muut huomattavat miehet ja filosofit kuuluivat hänen opetuslapsiensa ja oppilaittensa joukkoon. Hän oli mitä oppinein tähtientutkija, ja hän oli ensimmäisiä, joka selitti julkisesti sitä, mitä Pythagoras opetti salaisesti — nimittäin planeettojen liikkeitä, auringon ja kuun pimennyksiä jne. Se oli hän, joka opetti teoriaa kaaoksesta nojautuen siihen periaatteeseen, että »tyhjästä ei synny mitään», ex nihilo nihil fit — ja atomeista kaikkien kappaleiden perustana ja aineksena, ja jotka atomit »ovat luonteeltaan samaa kuin niiden muodostamat kappaleet». Nämä atomit, hän opetti, pani alkuaan liikkeeseen nous (kaikkiallinen järki, hindujen maahat), joka nous on aineeton, ikuinen, henkinen olemus; tämän yhdistelmän avulla maailma muodostui, aineellisten karkeitten kappaleiden vaipuessa alas, ja eteeristen atomien (eli tulisen eetterin) noustessa ja levitessä ylempiin taivaallisiin piireihin. Vaikka hän siis esiintyi yli 2000 vuotta ennen nykyaikaista tiedettä, hän opetti, että tähdet ovat samaa ainetta kuin meidän maapallomme, ja aurinko hehkuvaa massaa; että kuu oli pimeä, asuttavaksi kelpaamaton taivaankappale, joka saa valonsa auringolta; ja edellä mainitun tieteen lisäksi hän tunnusti olevansa täysin vakuuttunut siitä, että aistiemme havaitsemaa »esineiden ja asioiden todellista olemassaoloa» ei voida kokeellisesti todistaa. Hän kuoli maanpakolaisena Lamsakuksessa 72-vuotiaana.

analogistit. Ammonias Sakkaksen oppilaita sanottiin analogisteiksi, koska heillä oli tapana tulkita kaikki pyhät legendat, jumalaistarut ja mysteerit samankaltaisuuden ja vastaavaisuuden periaatteen mukaisesti, mikä sääntö tavataan nyt kabbalististisessa järjestelmässä, ja etenkin se on huomattavalla sijalla Idän esoteerisen filosofian koulukunnissa. (Katso T. Subba Rown artikkelia »The Twelve Signs of the Zodiac» teoksessa »Five Years of Theosophy».)

Anima Mundi (lat.). »Maailman sielu», sama kuin pohjoisbuddhalaisten Aalaja; jumalainen olemus, joka on kaikissa olennoissa ja esineissä, tunkeutuu niiden lävitse, elähdyttää ja opettaa niitä, pienimmästä aineen atomista ihmiseen ja jumalaan. Se on eräässä mielessä »Salaisen Opin» stanzojen »seitsennahkainen äiti»; aistimisen, tajuisuuden ja erilaistumisen seitsemän tason perusolemus, sekä moraalinen että fyysinen. Korkeimmassa merkityksessään se on nirvaana; alimmassa astraalivalo. Gnostikoilla, varhaiskristityillä ja natsareeneilla se oli feminiininen (naispuolinen); kaksisukuinen muilla lahkoilla, jotka ottivat huomioon sen vain sen neljällä alemmalla tasolla; se oli tulinen ja eteerinen luonteeltaan muotojen ulkokohtaisessa maailmassa, ja jumalainen ja henkinen kolmella korkeammalla tasollaan. Kun sanotaan, että jokainen ihmissielu syntyi irtautumalla Anima Mundi'sta, tarkoitetaan sillä esoteerisesti, että meidän korkeammat minämme ovat samaa olemusta kuin Se, ja maahat on sädehdys ikuisesti tuntemattomasta kaikkiallisesta Absoluutista.

anoia (kreik.) on »ymmärryksen puute», »hulluus»; ja se on Platonin ja muiden käyttämä nimitys alemmasta manaksesta, kun se on liian läheisesti yhtynyt kaamaan, jolle on luonteenomaista järjettömyys (agnoia). Kreikankielen sana agnoia on ilmeisesti johtunut sanskritin sanasta agnjaana, mikä merkitsee tietämättömyys, järjettömyys, tiedon puute.

antropomorfismi. Kreikankielen sanasta antropos, ihminen. Jumalan tai jumalien esittäminen ihmisen muotoisina ja inhimillisiä ominaisuuksia ja tuntomerkkejä omaavina.

Anugiitaa (sanskr.). Yksi Upanishadeista. Hyvin okkultinen tutkielma. (Katso Clarendon sanomalehden kirjoitussarjaa »The Sacred Books of the East».)

Apollonios Tyanalainen. Ihmeellinen filosofi, joka syntyi Kappadokiassa noin ensimmäisen vuosisadan alussa; palavasieluinen pythagoralainen, joka tutki foinikialaisia tieteitä Euthydemoksen johdolla ja pythagoralaista filosofiaa ja muita aineita Herakleian Euksenoksen alaisena. Pythagoralaisen koulukunnan oppien mukaisesti hän pysyi kasvissyöjänä koko pitkän elämänsä ajan, söi ainoastaan hedelmiä ja kasviksia, ei juonut viiniä, käytti vain kasviskuiduista kudottuja vaatteita, kulki paljain jaloin ja antoi tukkansa kasvaa täyteen pituuteensa, niin kuin kaikki vihityt ovat tehneet ennen häntä ja jälkeenkin päin. Egean Asklepioksen temppelin papit vihkivät hänet ja opettivat hänelle useita sairaiden parantamisessa käytettyjä ihmeparannuskeinoja, jotka lääketaidon jumala oli heille uskonut. Valmistumalla korkeampaan vihkimykseen olemalla puhumatta viisi vuotta ja matkusteltuaan — hän kävi Antiokhiassa, Efesoksessa, Pamfyliassa ja muualla — hän lähti matkalle Babylonin kautta Intiaan, aivan yksinään, sillä kaikki hänen opetuslapsensa olivat hänet jättäneet, koska he pelkäsivät lähteä »lumouksen maahan». Eräs tilapäinen oppilas, Damis, jonka hän kohtasi matkallaan, seurasi kuitenkin häntä hänen matkoillaan. Babylonissa hänet vihkivät tietoihinsa ja taitoihinsa kaldealaiset ja maagit, niin kuin kertoo Damis, jonka kertomuksen jäljensi sata vuotta myöhemmin eräs Philostratos-niminen henkilö. Palattuaan Intiasta hän osoitti olevansa todellinen vihitty siinä suhteessa, että rutto, maanjäristykset, kuninkaiden kuolemat ja muut tapaukset tapahtuivat hänen ennen lausumiensa ennustusten mukaisesti.
Lesboksessa Orfeuksen papit tulivat hänelle kateellisiksi ja kieltäytyivät vihkimästä häntä omiin erikoismysteereihinsä; mutta he tekivät sen sittemmin, useita vuosia myöhemmin. Hän saarnasi Ateenan ja muiden valtioiden kansoille mitä puhtainta ja ylevintä siveysoppia, ja hänen aikaan saamansa ilmiöt olivat yhtä ihmeelliset kuin lukuisat, ja monien oikeiksi todistamat. »Mistä johtuu», kysyy Justinus Marttyyri hämmästyneenä, »miten on ymmärrettävissä, että Apollonioksen talismaaneilla (telesmata) on voimaa, sillä ne estävät, kuten näemme, aaltojen raivon ja tuulien ankaruuden ja villieläinten hyökkäykset; ja samalla kun Herramme ihmetyöt ovat vain perimätiedon säilyttämät, Apollonioksen ihmetyöt ovat mitä lukuisimmat ja itse asiassa läsnä olevien tosiasioiden varmistamat?» (Quest. XXIV) Mutta vastaus tähän on selvästi löydettävissä siitä tosiseikasta, että ylitettyään Hindu Kooshin, Apollonioksen ohjasi eräs kuningas tietäjien olinpaikkaan, joiden asuinpaikkana se saattaa olla tänäkin päivänä; he opettivat hänelle verratonta tietoaan. Hänen dialokinsa (vuoropuhelunsa) korinttolaisen Menippoksen kanssa ovat meille todella esoteerisena katkismuksena, ja ne avaavat (jos ne oikein ymmärretään) monta luonnon tärkeätä mysteeriä. Apollonios oli kuninkaitten ja kuningattarien ystävä, oli kirjeenvaihdossa heidän kanssaan ja vieraili heidän luonaan, ja mitkään ihmeelliset tai »maagiset» voimat eivät ole paremmin todistetut kuin tämä. Pitkän ja ihmeellisen elämänsä loppupuolella hän avasi esoteerisen koulun Efesoksessa ja kuoli sadan vuoden kypsässä iässä.

areiolaiset. Areioksen seuraajat. Areios oli kirkon presbyteeri Aleksandriassa neljännellä vuosisadalla. Se, jolla on se mielipide, että Kristus on luotu ja inhimillinen olento, Isää Jumalaa alempi, vaikka suurenmoinen ja jalo ihminen, tosi adepti, joka oli perehtynyt kaikkiin jumalaisiin mysteereihin.

arhat (sanskr.), kirjoitetaan ja äännetään myös arahat, arhan, rahat jne., »kunnioitettava»; täydellistynyt aarja, se, joka on vapautunut jälleensyntymisestä; »jumalaisia kunnianosoituksia ansaitseva». Tämä nimitys annettiin ensiksi niille dshainalaisille ja sitten sen jälkeen buddhalaisille pyhimyksille, jotka olivat tulleet vihityiksi esoteerisiin mysteereihin. Arhat on sellainen ihminen, joka on astunut viimeiselle ja korkeimmalle polulle, ja joka on siten vapautunut jälleensyntymisestä.

Aristobulos. Aleksandrialainen kirjailija ja »hämärä» filosofi. Juutalainen, joka yritti todistaa, että Aristoteles selitti Mooseksen esoteerisia ajatuksia.

arjalaiset (sanskr. arjan), sananmukaisesti »pyhä (olento)»; ne, jotka ovat saavuttaneet ja hallitsevat arjasatjanin ja ovat astuneet nirvaanaan eli mookshaan vievälle arjamargan suurelle »nelinkertaiselle» polulle. Heidät tunnettiin alkuaan rishien nimellä. Mutta nyt tuo nimi on tullut merkitsemään rotua, ja meidän orientalistimme anastaen hindulaisilta brahmiineilta heidän syntymäperintönsä ovat tehneet kaikki eurooppalaiset arjalaiksi. Koska esoterismissa noille neljälle polulle voidaan astua vain saavutettuaan korkean henkisen kehitysasteen ja, »pyhyyden kasvun», niitä kutsutaan arjamarga. Arhatiuden asteet, joita nimitetään alhaalta lukien shrotaapatti, sakridaagaami, anaagaami ja arhat eli arjojen neljä astetta, vastaavat noita neljää polkua ja totuutta.

arkkienkeli. Korkein, ylin enkeli. Johtuu kahdesta kreikankielen sanasta arkh, »ensimmäinen», ja angelos, »sanansaattaja».

aspekti. Sitä muotoa (ruupaa), jossa jokainen seitsenäisen ihmisen tai luonnon prinsiippi ilmenee, sanotaan teosofiassa ko. prinsiipin aspektiksi.

astraaliruumis. Jokaisen fyysisen ruumiin eetterinen vastapuoli eli kaksoispuoli — Doppelgänger (saks.) — »haamu».

astrologia. Tiede, joka määrittelee taivaankappaleiden vaikutusta maallisiin asioihin ja väittää voivansa ennustaa tulevia tapahtumia tähtiasentojen perusteella. Sen korkea ikä johtaa sijoittamaan sen inhimillisen tietouden kaikkein vanhimpaan historiaan. Se pysyi pitkiä aikakausia salaisena tieteenä Idässä, ja sen lopullinen olemus on pysynyt sellaisena meidän päiviimme saakka, ja sen esoteerinen sovellutus on länsimailla vain jonkin verran kehittynyt sinä aikana, joka on kulunut siitä, kun Varaha Mihira kirjoitti kirjansa astrologiasta n. 1400 vuotta sitten. Claudius Ptolemaios, kuuluisa maantieteilijä ja matemaatikko, joka perusti hänen nimellään tunnetun astronomian (tähtitieteen) järjestelmän, kirjoitti kirjansa Tetrabibios v. 135 jKr., ja se on vieläkin uudenaikaisen astrologian perustana. Horoskooppitiedettä tutkitaan nyt pääasiallisesti neljän otsakkeen alla, nim.: (1) mundaaninen, (maapalloa koskeva) sovellettuna meteorologiaan, seismologiaan ja maanviljelykseen; (2) valtiollinen ja kansoja koskeva, joka on tekemisissä kansojen, kuninkaiden ja hallitsijoiden tulevaisuuden kanssa; (3) horaarinen, viitaten erilaisten asioiden suhteen ihmismielessä syntyneiden epävarmuuksien ratkaisemiseen; (4) geneettinen, syntyperää koskeva, joka selvittelee yksilöiden tulevaisuutta syntymästä kuolemaan. Egyptiläiset ja kaldealaiset kuuluivat kaikkein vanhimpiin astrologian kannattajiin, vaikkakin heidän tapansa lukea tähdistä poikkesivat huomattavasti uudenaikaisista menetelmistä. Ensin mainitut väittivät, että Belus, kaldealaisten Bel eli Elu, jumalaisen hallitsijasuvun eli kuningasjumalien hallitsijasuvun perillinen, oli kuulunut Kemin maahan ja oli jättänyt sen perustaakseen Egyptin siirtokunnan Eufratin rannoille, minne rakennettiin »tähtien herrojen» palvelukseen antautuneiden pappien johtama temppeli. Mitä sitten tulee tämän tieteen alkuperään, niin onhan toiselta puolen tunnettua, että Teebe vaati itselleen kunniaa astrologian keksimisestä; ja toiselta puolen kaikki ovat yksimieliset siitä, että ne olivat kaldealaiset, jotka opettivat tuon tieteen muille kansoille. Tosiasia on kuitenkin, että Teebe oli huomattavasti vanhempi, ei ainoastaan »kaldealaisten Uria» vaan myöskin Nipuria, jossa Beliä ensin palvottiin — Siniä, hänen poikaansa (kuuta), joka oli Urin pääjumala; Urissa olivat syntyneet Terah, saabalaiset ja Astrolater sekä tämän poika Abram, raamatullinen perinnäistiedon suuri astrologi. Kaikki näyttää sen vuoksi tukevan egyptiläisten väitettä. Että astrologian nimi myöhemmin joutui huonoon huutoon Roomassa ja muualla, se johtui niiden petoksista, jotka halusivat ansaita rahaa sillä, mikä oli oleellinen osa mysteereitten pyhästä tieteestä, ja jotka tuntematta jälkimmäistä, kehittivät kokonaan matematiikkaan perustuvan järjestelmän, sen sijaan, että astrologian olisi pitänyt perustua transseendentaaliseen metafysiikkaan, jonka upaadhina eli aineellisena perustana ovat taivaankappaleet. Kaikista vainoista huolimatta astrologian kannattajien luku mitä älykkäimpien ja tieteellisesti ajattelevimpien henkilöiden keskuudessa oli erittäin suuri. Jos Cardano ja Kepler olivat sen innokkaita kannattajia, ei myöhempien harrastajien tarvitse sitä hävetä edes sen nykyisessä epätäydellisessä ja vääristyneessä muodossa. Paljastetussa Isiksessä sanotaan (I 259) : »Astrologia merkitsee tieteelliselle astronomialle samaa kuin psykologia tieteelliselle fysiologialle. Astrologian ja psykologian harrastajan on astuttava aineellisen, näkyvän maailman yläpuolelle ja astuttava transsendentaalisen hengen valtakuntaan.»

Athenagoras. Ateenasta kotoisin oleva platoninen filosofi, joka laati Markus Aureliukselle osoitetun kristittyjä puolustavan puolustuskirjoituksen osoittaakseen, että heihin kohdistuneet syytökset, nimittäin että he elivät sukurutsaudessa ja söivät murhattuja lapsia, olivat perättömät.

aura (kreik. ja lat.) Hieno näkymätön aines eli »fluidumi» (virtaava aine), joka lähtee ihmis-, eläin- ym. ruumiista. Se on psyykkinen »höyry», joka kuuluu sekä sieluun että ruumiiseen, koska on olemassa elektrovitaalinen (sähköinen ja elin-) ja samanaikaisesti elektromentaalinen (sähköinen ja älyinen) aura; sitä sanotaan teosofiassa akaashiseksi eli magneettiseksi auraksi. Rosenkreutsiläisessä martyrologiassa (marttyyriluettelossa) pyhimys.

Avainten Kirja. Vanha kabbalistinen teos. Alkuperäinen on hävinnyt, vaikka tosin saattaa olla olemassa joitakin väärennettyjä ja turmeltuneita jäljennöksiä ja mukaelmia siitä.

avataara (sanskr). Jumalainen ruumistuma. Jonkun jumalan tai korkean olennon, joka on vapautunut jälleensyntymisen välttämättömyydestä, astuminen alas tavallisen kuolevaisen ruumiiseen. Krishna oli Vishnun avataara. Dalai-laamaa pidetään Avalokiteswaran ja Teshu-laamaa Tsonkapaan tai Amitaabhan avataarana. Avataaroja on kahta lajia: toiset ovat syntyneet naisesta, ja toiset ovat »ilman vanhempia» — anupaadaka.

Belvederen Apollo. Kaikista muinaisista kuvapatsaista, jotka esittivät Apolloa, Jupiterin ja Latonan poikaa, jota kutsuttiin Foibokseksi, Heliokseksi, säteileväksi ja auringoksi — paras ja täydellisin on tällä nimellä tunnettu, joka on Vatikaanissa Belvedere-kokoelmassa Roomassa. Sitä sanotaan Pyythialaiseksi Apolloksi, koska jumala siinä esitetään sinä hetkenä, jolloin hän oli voittanut Pythonkäärmeen. Patsas löydettiin Antiumin raunioista v. 1503.

beness. »Oleminen». Teosofien keksimä sana, jolla toivotaan voitavan täsmällisemmin tuoda esille muuten vaikeasti käännettävissä olevan sat-sanan olennainen merkitys, sillä sat ei merkitse »olentoa» (engl. being), koska tuo sana edellyttää olemassaolon aistitsevaa tajuntaa. Mutta koska sanaa sat käytetään yksinomaan ehdottomasta prinsiipistä, tuosta kaikkiallisesta, tuntemattomasta, ei koskaan tunnettavissa olevasta prinsiipistä, jonka olemassaolon filosofinen panteismi edellyttää, nimittäen sitä kosmoksen alkujuureksi ja itse kosmokseksi, sitä ei voida kääntää tuolla yksinkertaisella olento-sanalla. Sat ei todellakaan ole edes, niin kuin jotkut orientalistit ovat kääntäneet »käsittämätön olemus» (engl. entity); sillä se ei ole enemmän »olemus» kuin »ei-olemuskaan», vaan molempia. Se on, kuten sanottu, beness, ei »olento»; yksi, ilman toista, jakamaton ja ei-jaettavissa oleva Kaikki — sekä näkyvän että näkymättömän luonnon alkujuuri, objektiivinen ja subjektiivinen, tajuttavissa oleva ja — se, jota ei koskaan täydellisesti voida tajuta.

Bhagavad-Gitaa (sanskr.). Sananmukaisesti »Herran laulu», osa Mahabharatasta, Intian suuresta kertovasta runoelmasta. Se sisältää kaksinpuhelun, jossa Krishna — »Vaunujen ohjaaja» ja Ardshuna, hänen tsheelansa (opetuslapsensa) keskustelevat mitä korkeimmasta henkisestä filosofiasta. Teos on mitä suurimmassa määrin okkultinen ja esoteerinen.

Brahm (sanskr.). Tutkijain on tiedettävä ero Brahma-sanan, joka on neutri (suvuton), ja Brahmaa-sanan (lausutaan Brah-maa siis niin, että h-kirjain kuuluu) välillä, joka tarkoittaa intialaisen pantheonin (jumaliston) miespuolista luojaa. Edellinen Brahma eli Brahman on persoonaton, Korkein ja maailmankaikkeuden sielu, jota ei voida havaita, jonka olemuksesta kaikki valuu ulos ja johon kaikki palaa; se on ruumiiton, aineeton, syntymätön, ikuinen, aluton ja loputon. Se on kaiken läpäisevä ja se elävöittää korkeimman jumalan samoin kuin pienimmänkin kivennäisatomin. Brahmaa sen sijaan, miespuolinen ja luojana pidetty, on olemassa ilmennyksessään vain periodisesti (aikakausittain) ja siirtyy praalajaan, so. katoaa ja tuhoutuu yhtä periodisesti. (Katso sanoja »Brahmaan päivä» ja »Brahmaan yö».)

Brahmaan päivä. Aikakausi, joka kestää 2 160 000 000 vuotta, jonka kuluessa Brahmaa tultuaan esiin »kultaisesta munastaan» (hiranja garbha), luo ja muovailee aineellisen maailman (sillä hän on yksinkertaisesti luonnon hedelmöittävä ja luova voima). Tämän aikakauden jälkeen ja maailmoiden tultua hävitetyiksi vuorotellen tulen ja veden voimalla, hän katoaa objektiivisen luonnon mukana; ja sitten tulee Brahmaan yö. Yhtä kauan kestävä aikakausi, jona Brahmaan sanotaan nukkuvan. Herätessään hän aloittaa uudelleen työn, ja tämä jatkuu koko Brahmaan eliniän, joka muodostuu toisiaan vuorottelevista »päivistä» ja »öistä», joista kukin kestää 2 160 000 000 vuotta. Vaatii viisitoistanumeroisen luvun ilmaisemaan sellaisen eliniän pituuden, ja tämän loputtua saapuu mahapraalaja (suuri yö) eli suuri hajoaminen, joka puolestaan kestää saman, tuon viisitoistanumeroisen luvun ilmaiseman ajan.

Brahm-vidjaa (sanskr.) Tieto eli esoteerinen tiede, joka käsittelee kahden Brahman todellista luontoa.

Buddha (sanskr.) »Valistunut.» Yleisesti tunnettu Gautama Buddhan (lausutaan Gootama Budha, siis siten, että h-kirjain kuuluu), Karpilavastun prinssin ja nykyisen buddhanopin perustajan arvonimenä. Tiedon ja pyhyyden korkein aste. Tullakseen buddhaksi ihmisen on murtauduttava ulos aistien ja persoonallisuuden kahleista; hänen on saavutettava täydellinen käsitys todellisesta Itsestä, ja hänen on opittava olemaan erottamatta sitä muista itseistä; hänen on opittava kokemuksesta tietämään kaikkien, eritoten näkyvän kosmoksen ilmiöiden äärimmäinen epätodellisuus; hänen on täydelleen irrottauduttava kaikesta, mikä on haihtuvaa ja rajallista ja elettävä vielä maan päällä ollessaan vain kuolemattomassa ja ikuisessa.

buddhi (sanskr.) Kaikkiallinen sielu eli ymmärrys. Mahabuddhi on mahatin (katso tätä sanaa) nimi; myös ihmisen henkinen sielu (eksoteerisesti kuudes prinsiippi), aatmaan, eksoteerisen numeroinnin seitsemännen prinsiipin, käyttöväline.

buddhismi, buddhanoppi, on se uskonnollinen filosofia, jota Gautama Buddha opetti. Se on nykyään jakaantuneena kahteen erilliseen kirkkokuntaan: eteläiseen ja pohjoiseen. (Edellisen sanotaan olevan puhdasoppisempi, koska se on tunnollisemmin säilyttänyt Herra Buddhan alkuperäiset opetukset. Pohjoinen buddhismi rajoittuu Tiibetiin, Kiinaan ja Nepaliin. Mutta tämä erottaminen on väärä. Joskin eteläinen kirkkokunta, monien, Mestarin kuoleman jälkeen pidettyjen neuvottelujen ansiosta ei todellakaan ole poikennut Saakjamunin julkisista ja eksoteerisista opetuksista, lukuun ottamatta kenties vähäpätöisiä opinkappaleita, pohjoinen kirkkokunta on tulos Siddhaartha Buddhan esoteerisista opetuksista, jotka hän uskoi vain valituille bhikkuilleen ja arhateilleen. Buddhismia ei todellakaan voida meidän aikanamme arvostella oikein yksinomaan sen toisen tai toisen eksoteerisesti tunnetun kansanomaisen ilmennyksen mukaan. Tosi buddhismin arvo tajutaan vain liittämällä yhteen eteläisen kirkkokunnan filosofia ja pohjoisten koulukuntien metafysiikka. Jos toinen näyttää liian ankaralta ja ikonoklastiselta (ikonoklasti — kuvainraastaja) ja toinen taas liian metafyysiseltä ja transsendentaaliselta, kaikki kun on täynnä Intian eksoteeristen uskontojen rikkaruohoja — monet sen jumaliston (pantheonin) jumalista kun on uudelleen istutettu uuden nimisinä tiibetiläiseen maaperään — se johtuu buddhismin kansanomaisesta julkituomisesta molemmissa kirkkokunnissa. Ne ovat siten toisiinsa vastaavasti samassa suhteessa kuin protestanttisuus roomalaiskatolisuuteen. Molemmat ovat erehtyneet liiassa intoilussaan ja väärin tulkitsemalla asioita, vaikkei eteläisen eikä pohjoisen kirkkokunnan papisto ole koskaan tietoisesti poikennut totuudesta; vielä vähemmän he ovat toimineet pappisvallan määräysten mukaan, kunnianhimosta tai pyrkien saavuttamaan henkilökohtaista etua tai valtaa, kuten myöhemmät kirkot ovat tehneet.

buddhi-taidshasa (sanskr.). Hyvin mystillinen sanonta, jota voidaan tulkita useammalla tavalla. Okkultismissa se kuitenkin ja suhteessa Inhimillisiin »prinsiippeihin» (eksoteerisesti), se on termi, joka ilmaisee sitä tilaa, jossa on meidän kaksinainen manaksemme, kun se, tultuaan jälleen yhdeksi ihmiselämän aikana, kylpee buddhin, henkisen sielun, sädeloisteessa. Sillä taidshasa merkitsee säteilevä, ja manas, tullen säteileväksi seurauksena yhtymisestään buddhiin, ja ollen, niin sanoaksemme uppoutunut siihen, on tullut yhdeksi viimeksi mainitun kanssa; kolminaisuus on tullut yhdeksi; ja, koska buddhin alkuaine on korkein, se tulee buddhi-taidshasaksi. Lyhyesti sanoen se on jumalaisen sielun säteilyn valaisema inhimillinen sielu, hengen eli jumalaisen Itsetietoisuuden valon kirkastama inhimillinen järki.

Böhme (Jaakob). Mystikko ja suuri filosofi, eräs keskiajan etevimpiä teosofeja. Hän syntyi n. 1575 Vanhassa Diedenbergissä, joitakin kilometrejä Görlitzistä (Schleesiassa), ja kuoli v. 1624 lähes 50-vuotiaana. Poikana hän oli tavallisena lammaspaimenena, ja opittuaan lukemaan ja kirjoittamaan kyläkoulussa hän pääsi köyhän suutarin oppipojaksi Görlitziin. Hän oli mitä ihmeellisin ja voimakkain synnynnäinen selvänäkijä. Mitään varsinaista koulukasvatusta saamatta ja tutustumatta tieteisiin hän kirjoitti teoksia, joiden on nyt osoitettu olevan täynnä tieteellisiä totuuksia; mutta nämä, niin kuin hän itse sanoo siitä, mitä hän kirjoitti, hän »näki Ikuisen Suuressa Syvyydessä». Hänellä oli »läpikotainen näkemys maailmankaikkeudesta samoin kuin kaaoksesta», joka avautui hänessä yhä uudelleen »kuin nuoressa planeetassa», hän sanoo. Hän oli täysverinen mystikko, ja ilmeisesti mitä harvinaisimman laatuinen rakenteeltaan, eräs niitä hienoja luonteita, joiden aineellinen verho ei millään tavoin estä suoranaista, joskin vain tilapäistä, silloin tällöin tapahtuvaa vuorovaikutusta älyllisen ja henkisen minän kanssa. Se on tämä ego, jota »Jaakob Böhme, kuten niin monet harjaantumattomat mystikot, erehtyi pitämään Jumalana. »Ihmisen on tunnustettava», hän kirjoittaa, »että hänen tietonsa ei ole hänen omaansa, vaan Jumalan, joka ilmentää viisauden aatteet ihmisen sielulle siinä määrin kuin hän suvaitsee». Jos tämä suuri teosofi olisi syntynyt 300 vuotta myöhemmin, hän olisi ilmaissut sen toisin. Hän olisi silloin tiennyt, että se »Jumala», joka puhui hänen kehnojen, sivistämättömien ja harjoittamattomien aivojensa välityksellä, oli hänen oma jumalainen egonsa, hänessä oleva kaikkitietävä jumaluus, ja että se, mitä tuo jumaluus ilmaisi hänelle, ei ollut »siinä määrin, kuin hän suvaitsi», vaan ottaen huomioon kuolevaisen ja tilapäisen asumuksen vastaanottokyvyn Se ilmensi itseään.

christian scientisti (engl. kristillisen tieteen harjoittaja). Äskettäin keksitty nimitys, joka tarkoittaa tahdolla parantajia. Sana on oikeastaan harhaan johtava, koska buddhalainen, juutalainen, hindu tai materialisti voi harjoittaa tätä länsimaisen joogan uutta muotoa yhtä hyvällä menestyksellä, jos hän vain kykenee ohjaamaan ja hallitsemaan tahtoaan kyllin lujasti: »Mentaali-scientistit» on toinen kilpaileva koulukunta. Nämä työskentelevät kieltämällä kerta kaikkiaan kaiken sairauden ja ajateltavissa olevan pahan, ja väittävät loppupäätelmänään, että koska lihan sairaudet eivät voi saavuttaa Kaikkiallista Henkeä ja koska joka ainoa atomi on henkeä ja hengessä, ja koska loppujen lopuksi he — parantajat ja parannettavat — ovat yhtä tämän hengen eli jumaluuden kanssa, ei ole olemassa eikä voi olla olemassa sellaista kuin sairaus. Tämä ei millään tavoin estä enemmän »christian» kuin »mentaali-scientistejäkään» sortumasta sairauksiin ja potemasta kroonisia pitkäaikaisia sairauksia vuosikausia omassa kehossaan aivan niin kuin muutkin tavalliset kuolevaiset.

deeva (sanskr.). Joku jumala, »loistava» jumaluus, deeva — deus, juurisanasta div, »loistaa». Deeva on jumalainen olento — joko hyvä, paha tai ei kumpaistakaan —, joka asustaa »kolmessa maailmassa» eli meidän yläpuolellamme olevalla kolmella tasolla. Niitä on olemassa 33 »luokkaa» ja kaikkiaan miljoonia.

deevakhaan (sanskr.). »Jumalien asunto». Kahden maaelämän välinen tila, johon ego (aatmaa — buddhi — manas eli yhdeksi tullut kolminaisuus) astuu erottuaan kaamaruupasta ja alempien prinsiippien hävittyä ruumiin kuoltua maan päällä.

deisti (lat. deus, jumala). Se, joka myöntää Jumalan tai jumalien olemassaolon mahdollisuuden, mutta ei väitä tietävänsä mitään kumpaisestakaan, ja kieltää jumalaisen ilmestyksen. Menneitten aikojen agnostikko.

Dhammaapada (sanskr.) Buddhalaisista kirjoituksista koottuja, erilaisia aforismeja (mietelauseita) sisältävä teos.

djaana (sanskr.). Eräs täydellisyyden kuudesta paramitasta. Syvän mietiskelyn tila, joka nostaa sitä harjoittavan askeetin korkealle aistien havaintopiirin yläpuolelle ja aineen maailman ulkopuolelle. Sanallisesti, »kontemplaatio», mietiskely, sisäinen tarkastelu. Djaanan kuusi vaihetta eroavat toisistaan vain persoonallisen minän aistielämästä erottautumisen asteissa.

djaan tshoohanit (sanskr.). Sananmukaisesti »Valon Herrat». Korkeimmat jumalat; ne vastaavat roomalaiskatolisen kirkon arkkienkeleitä. Jumalaiset älyt (älyolennot), joiden tehtävänä on kosmoksen ylivalvonta.

dshaana eli dsnaana (sanskr.) Tieto: okkultinen (salainen) viisaus.

eetteri (krelk. aether). Vanhat kreikkalaiset ja roomalaiset tarkoittivat sillä jumalaista loistavaa ainesta, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden; korkeimman jumaluuden, Zeuksen tai Jupiterin »puku» eli »verho». — Mitä nykyään tarkoitetaan eetterillä fysiikassa ja kemiassa, katso Websterin tms. tietosanakirjaa. — Esoteerisessa filosofiassa eetteri on kosmisen seitsenäisyyden kolmas prinsiippi, aineen (maan) ollessa alin ja aakaashan korkein.

ego (lat.). »Minä»; »minä olen minä»-tietoisuus ihmisessä, eli »minä olen»-tajuamisen tunne. Esoteerinen filosofia opettaa ihmisessä olevan kaksi egoa (minää), kuolevainen eli persoonallinen, ja korkeampi, jumalainen eli persoonaton, ja se nimittää edellistä » persoonallisuudeksi» ja jälkimmäistä »yksilöllisyydeksi» (individualiteetiksi).

egoity (engl.; lat. sanasta ego, minä). Minuus. Tarkoittaa »yksilöllisyyttä» — ei koskaan »persoonallisuutta»; se on egoismin eli jälkimmäisen päätuntomerkin »itsekkyyden» vastakohta.

eidolon (kreik.). Sama kuin se, mitä me sanomme ihmisen haamuksi, astraalimuodoksi (nyk. eetteriruumis).

eksoteerinen (kreik.). Ulkopuolinen, julkinen; esoteerisen eli salaisen vastakohta.

ekstaasi (kreik.). Sieluis-henkinen tila; fyysinen transsi (haltiotila), joka saa aikaan selvänäköä, ja, autuaaksi tekevä tila, joka aiheuttaa näkyjä.

ekstrakosminen, so. kosmoksen eli luonnon ulkopuolella oleva. Järjetön sana, joka on keksitty vakuuttamaan, että on olemassa persoonallinen jumala, riippumaton luonnosta sinänsä tai sen ulkopuolella oleva; sillä koska luonto eli kaikkeus on ääretön ja rajaton, ei voi olla olemassa mitään sen ulkopuolella. Tuo sana on keksitty vastapainoksi panteistiselle ajatukselle, että jumaluuden henki elähdyttää koko kosmosta ja ilmoittaa itsensä sille; luonnon ollessa vain todellisen näkymättömän läsnäolon pukuna ja aineen harhaan johtavia varjoja.

elemantaalit eli elementtien henget. Luontokappaleet, jotka ovat kehittyneet »neljässä kuningaskunnassa» eli alkuaineessa — maassa, ilmassa, tulessa ja vedessä. Kabbalistit nimittävät niitä myös gnoomeiksi (maan henget), sylfeiksi (ilman), salamantereiksi (tulen) ja undiineiksi (veden henget), ottamatta lukuun muutamia korkeammanlaatuisia henkiolentoja ja niiden hallitsijoita. Ne ovat pikemminkin luonnon voimia kuin ylimaallisia miehiä ja naisia. Nämä voimat, okkultistin palvelukseen alttiit auttajat, voivat saada aikaan erilaisia vaikutuksia, mutta jos niitä käyttävät elementaarit (kaamaruupat) — jossa tapauksessa ne tekevät mediumit orjikseen — ne pettävät. Kaikkia maapallomme ilmakehän viidennellä, kuudennella ja seitsemännellä tasolla synnytettyjä näkymättömiä olentoja nimitetään elemantaareiksi; sellaisia ovat perit, devsit, dshinnit, metsänneidot, »tapiot», satyyrit, faunit, keijukaiset, tontut, ahdit, nornat, koboldit, brownit, vetehiset, peikot, menninkäiset, bansheet, »suonväki», »valkeat naiset», kummitukset, haltiattaret ym., ym.

eleusiläiset (kreik.) Eleusiksen mysteerit olivat kuuluisimmat ja Vanhimmat Kreikan mysteereistä (Samothraken mysteereitä lukuun ottamatta), ja ne suoritettiin pienen Eleusiksen kylän lähettyvillä lyhyehkön matkan päässä Ateenasta. Epiphanios kertoo niiden syntyneen Jakkhoksen aikana (1800 eKr.). Ne olivat omistetut Demeeterille, suurelle Gerekselle ja egyptiläiselle Isikselle; ja näytelmän viimeinen osa viittasi sovittavaan ja ylösnousevaan uhriolentoon, kun vihitty otettiin vastaan korkeimpaan epoptan (näkijän) asteeseen. Mysteerijuhlallisuudet alkoivat boëdromion-kuussa (syyskuussa), viininkorjuun aikaan, ja kestivät — 15:nnestä päivästä 22:nteen — seitsemän päivää (8 päivää?). Hebrealaisten tabernaakkelijuhla — sadonkorjuujuhla — ethanim-kuussa (seitsemäs kuu!) alkoi myöskin 15:ntenä ja päättyi 22:ntena D:nä samaa kuuta. Kuukauden nimi (ethanim) johtuu eräiden mukaan sanasta adonim, adonia, attenim, ethanim, ja merkitsi »Adonain eli Adoniksen Thammin — Tammuzin kunniaksi», jonka kuolemaa hebrealaiset valittivat Beetlehemin lehdoissa. Leivän ja viinin uhraaminen suoritettiin sekä Eleusiin mysteereissä että tabernaakkelijuhlassa.

emanaatio-oppi (ulosvalumisoppi) on metafyysisessä merkityksessään evoluutio-opin, kehitysopin vastakohta, ja kuitenkin yhtä sen kanssa. Tiede opettaa, että fysiologisesti evoluutio on synnyttämistapa, jossa siemen, joka kehittyy sikiöksi, on jo ennakolta olemassa vanhemmassa, ja että luonto täydentää tuon siemenen kehityksen, lopullisen muodon ja luonteenomaiset piirteet; ja että (kuten on laita sen kosmologiassa) tämä prosessi tapahtuu sokeasti alkuaineiden vuorovaikutuksesta ja niiden erilaisista yhdistelmistä riippuen. Okkultismi opettaa, että tämä on vain näennäinen tapa, todellinen prosessi on emanaatio, jota järjelliset voimat ohjaavat muuttumattoman lain alaisina. Sen vuoksi, koska okkultistit ja teosofit uskovat täydelleen evoluutioon, niin kuin Kapila ja Manu ovat sen antaneet maailmalle, he ovat pikemminkin emanaationistejä kuin evoluutionistejä. Emanaatio-oppi oli kerran yleismaailmallinen. Sitä opettivat aleksandrialaiset samoin kuin intialaiset filosofit, Egyptin, Kaldean ja Hellaksen hierofantit, ja myöskin hebrealaiset (Kabbalassaan ja myöskin Genesiksessä — Mooseksen kirjoissa). Sillä johtuu pelkästään ehdoin tahdoin tehdystä väärästä kääntämisestä, että hebreankielen sana asdt käännettiin Septuagintasta »enkelit», vaikka se merkitsee emanaatiot, aioonit, aivan kuin gnostikoilla. Todellakin, 5. Moos. (XXXIII:2) sana asdt eli ashdt käännetään »tulinen laki» (engl. — suomal. käännös: »hänen oikealla puolellansa liekitsi lain tuli») — vaikka tuon rivin oikean käännöksen pitäisi olla: »hänen oikeastaan (oikealta puoleltaan?) lähti — ei tulinen laki, vaan tuli — lain mukaisesti», nimittäin että yhden liekin tuli leviää ja tartuu toiseen — niin kuin helposti syttyvästä aineesta muodostuneessa juovassa. Emanaatio on täsmälleen tätä, niin kuin Paljastetussa Isiksessä on osoitettu. »Evoluutiossa, niin kuin nyt aletaan ymmärtää, otaksutaan kaikessa aineessa olevan virike eli halu saavuttaa korkeampi muoto — otaksuma, jonka Manu ja muut kaikkein vanhimmat hindufilosofit ovat selvästi esittäneet. »Filosofin puu» kuvaa sitä sinkkiliuoksen muodossa. Ristiriidan tämän koulukunnan kannattajien ja emanaationistien välillä voitanee sanoa olevan lyhyesti seuraava: Evoluutionisti lopettaa kaiken tutkimisen »tuntemattoman» rajoille; emanaatio-opin kannattaja uskoo, ettei mitään voida evolvoida (kääriä auki) — tai, niin kuin sana merkitsee, vetää ulos kohdusta, synnyttää — ellei se ensin ole involvoitu, kääritty sisään, siten ilmaisten, että elämä on kotoisin kaiken yläpuolella olevasta henkisestä voimasta (mahdollisuudesta, engl. potency).

esoteerinen, peitetty, salainen. Kreikankielisestä sanasta esoterikos -»sisäinen», salattu.

esoteerinen boodhismi. Salainen viisaus eli tieto, kreikankielisestä sanasta esoterikos, »sisäinen», ja sanksritinkielisestä sanasta boodhi, »tieto», erotukseksi buddhi’sta, joka on tieto- eli tietämiskyky, ja buddhism'ista, joka on Buddhan (valistuneen) filosofia eli laki. Sana kirjoitetaan myös buddhismi, sanasta buddha (tieto, viisaus), joka on Sooman poika.

euraasialaiset. Lyhennys sanoista »eurooppalais-aasialaiset». Värilliset sekarodut; valkoisten isien ja Intian tummien äitien lapset, ja päinvastoin.

ferho (gnostik.). Natsaretilaisten gnostikkojen (Codex Nazaraeus) korkein ja suurin luova voima.

filadelfialaiset. Sanallisesti »ne, jotka rakastavat kanssaihmisiään». Erään Jane Leadlyn perustama lahko seitsemännellätoista vuosisadalla. He vastustivat kaikkia kirkon rituaaleja, muotoja ja seremonioita, jopa kirkkoa itseään, mutta tunnustivat sisäisen jumaluuden, heidän oman minänsä eli heissä asuvan jumalan heitä johtavan sielussaan ja hengessään.

filaleetit. Katso uusplatonikot.

Filo Judaeus. Helleniläistynyt Aleksandrian juutalainen, kuuluisa ensimmäisen vuosisadan historioitsija ja filosofi; hän syntyi n. 30 eKr. Ja kuoli vuosien 45–50 välillä jKr. Filon Raamatun symboliikka on hyvin merkillinen. Kaikki eläimet, linnut, matelijat, puut ja kukat, jotka siinä mainitaan, hän sanoo, ovat »allegorioita sielun tiloista, kyvyistä, luonteen laaduista; hyödylliset kasvit ovat hyveitten vertauskuvia, vahingolliset asiat tyhmän ihmisen tunteiden allegorioita ja niin edelleen kautta kivikunnan; kautta taivaan, maan ja tähtien; kautta lähteiden ja jokien, niittyjen ja asuntojen; kautta metallien, eri aineiden, aseiden, vaatteiden, koristeiden, huonekalujen, ruumiin ja sen osien, sukupuolten ja meidän ulkonaisten olosuhteidemme.» (Christ. Biog. sanakirja). Kaikki tämä tukisi vahvasti sitä ajatusta, että Filo oli perehtynyt vanhaan Kabbalaan.

freen. Pythagoralainen nimitys, joka tarkoittaa sitä, mitä me sanomme kaamamanakseksi, kuitenkin buddhi-manaksen varjostamana.

Gautama (sanskr.). Intialainen nimi. Se on pienen, Nepalin rajoilla sijainneen Saakhja-kuninkaan Sudhoodanan pojan, Kapilavastun prinssin nimi; hän syntyi seitsemännellä vuosisadalla eKr., ja häntä nimitetään nyt »maailman vapahtajaksi». Gautama eli Gotama oli Saakhja-perheen papillinen nimi. Syntyneenä tavallisena kuolevaisena hän kohosi buddhauteen omin ansioin ja kenenkään auttamatta; ihminen — todellakin suurempi kuin mikään jumala!

Gebirol. Salomon Ben Jehudah; kirjallisuudessa nimitetään häntä Avicebron. Hän oli syntyään israelilainen, filosofi, runoilija ja kabbalisti; tuottelias kirjailija ja mystikko. Hän syntyi yhdennellätoista vuosisadalla Malagassa (v. 1021), sai kasvatuksen Saragosassa ja kuoli Valenciassa v. 1070 erään muhamettilaisen murhaamana. Hänen uskonveljensä kutsuivat häntä Salomon Sephardiksi eli Espanjalaiseksi, ja arabialaiset nimellä Abu Ajjub Suleiman-ben-ja'hja Ibn Dgebirol, kun sen sijaan skolastikot nimittivät häntä Avicebroniksi (katso Myerin 'Quabbalah'). Ibn Gebirol oli todellakin eräs aikansa suurimpia filosofeja ja oppineita. Hän kirjoitti paljon arabiaksi, ja useimmat hänen käsikirjoituksistaan ovat säilyneet. Hänen suurin teoksensa näyttää olevan »The Megoor Hajjim», mikä merkitsee 'elämän lähde', »eräs spekulatiivisen Kabbalan salaisuuksien varhaisimpia selityksiä», niin kuin hänen elämäkertansa kirjoittaja meille ilmoittaa.

Germain, St. (kreivi). Salaperäinen henkilö, joka esiintyi viime vuosisadalla (1700-luvulla) ja varhain tämän (1f800-luvun) vuosisadan alussa Ranskassa, Englannissa ja muualla.

gnoosis (kreik.). Sanallisesti »tieto». Se oli sekä ennen niin sanotun kristikunnan ensimmäisiä vuosisatoja että niiden aikana uskonnollisen filosofian koulukuntien käyttämä teknillinen termi, joka tarkoitti heidän tutkimustensa kohdetta. Tämä henkinen ja pyhä tieto, hindujen guptaa vidjaa, saatettiin saavuttaa ainoastaan vihkimyksen kautta henkisiin mysteereihin, joista seremonialliset »mysteerit» olivat jäljennös.

gnostikot (kreik.). Filosofit, jotka muotoilivat ja opettivat »gnosista» eli tietoa. Heidän kukoistuskautensa oli kristillisen ajanlaskun kolme ensimmäistä vuosisataa. Seuraavat olivat huomattavat: Valentinus, Basilides, Markion, Siimon Maagikko, ym.

guhja vidjaa (sanskr.). Salainen tieto mystisistä mantroista.

guptaa vidjaa (sanskr.). Sama kuin guhja vidjaa. Esoteerinen tiede eli salatiede, salainen tieto.

Gyges. »Gygeksen sormus» on tullut tutuksi vertauskuvaksi Euroopan kirjallisuudessa. Gyges oli lyydialainen, joka murhattuaan kuningas Kandauleksen, nai hänen leskensä. Platon kertoo, että Gyges kerran laskeuduttuaan maanpinnan halkeamaan löysi pronssihevosen, jonka avatussa kyljessä oli jättiläiskokoisen ihmisen luuranko; tällä oli pronssisormus sormessa. Kun hän pani sen omaan sormeensa, se teki hänet näkymättömäksi.

haades (kreik.), eli aides, näkymätön, varjojen maa; eräs sen alueista oli Tartaros, täydellisen pimeyden paikka, niin kuin myös oli (egyptil.) amentin, täydellisen unettoman unen seutu. Siellä kohdattavien rangaistusten vertauskuvallisesta esityksestä päätellen paikka oli puhtaasti karmallinen. Ei haades eikä amentikaan olleet se helvetti, jota jotkut taantumukselliset papit ja kirkonmiehet vieläkin saarnaavat; ja sanottakoon niitä, 'elysiumin kentiksi' tai 'tartarokseksi', ne voidaan saavuttaa ainoastaan kulkemalla yli joen »toiselle rannikolle». Niin kuin on hyvin tuotu esille »Egyptiläisen uskossa», Kharonin, Styxin lautturin tarinaa ei ole löydettävissä vain Homeroksesta, vaan monien maiden runoudesta. Joki on ylitettävä ennen kuin voidaan päästä »autuaitten saarille». Egyptin rituaali kuvasi Kharonia ja hänen venettään pitkiä aikoja ennen Homerosta. 'Hän on Khu-en-na, »haukanpäinen peränpitäjä». (katso sanaa helvetti).

hallusinaatiot. Tila, jonka toisinaan saavat aikaan fysiologiset (kehon) häiriöt, toisinaan mediumismi ja joskus juoppous. Mutta näkyjä aiheuttava syy on etsittävä syvemmältä kuin fysiologiasta. Kaikkea sellaista, varsinkin mediumisuuden aiheuttamaa, edeltää hermojärjestelmän herpautuminen, joka poikkeuksetta saa aikaan epänormaalin magneettisen tilan, joka vetää kärsivän puoleen astraalivalon aaltoja. Ne ovat nämä viimeksi mainitut, jotka tarjoavat nuo erilaiset hallusinaatiot, jotka eivät kuitenkaan aina ole, niin kuin lääkärit tahtoisivat selittää, pelkästään tyhjiä ja epätodellisia unia. Kukaan ei voi nähdä sitä, mikä ei ole olemassa, so. sellaista, mikä ei ole painettu astraaliaaltoihin tai -aalloille. Mutta näkijä voi havaita esineitä ja näkymiä (menneitä, nykyisiä ja tulevia), joilla ei ole minkäänlaista riippuvuussuhdetta häneen; vieläpä havaita samanaikaisesti useita asioita, jotka eivät ole missään suhteensa toisiinsa, niin että syntyy mitä irvokkaimpia ja järjettömimpiä yhdistelmiä. Mutta juoppo ja näkijä, mediumi ja adepti näkevät omat näkynsä astraalivalossa; se ero on kuitenkin olemassa, että kun juoppo, mielisairas ja harjaantumaton selvänäkijä tai hermokuumetta poteva näkevät, koska eivät voi sitä estää ja kutsuvat tietämättään esiin sekasotkuisia näkyjä voimatta niitä hallita, adepti ja harjaantunut näkijä voi valita ja hallita tuollaiset näkynsä. He osaavat keskittää katseensa oikeaan kohtaan, vakaannuttaa ne näkymät, joita he haluavat huomioida ja osaavat katsella astraalivalon päällimmäisten, ulommaisten kerrosten toiselle puolelle. Ensin mainituilla sellaiset välähdyksenomaiset katsahdukset aaltoihin ovat hallusinaatioita; jälkimmäisille ne tulevat uskolliseksi toistoksi siitä, mitä todella on ollut, on, tai on tapahtuva. Mediumin vangitsemat sattuman varaiset välähdykset ja hänen lepattavat näkynsä pettävässä valossa muuttuvat adeptin ja tosi näkijän ohjaavan tahdon alaisina vakaiksi kuviksi, totuudenmukaiseksi esitykseksi siitä, minkä hän tahtoo tulevan havaitsemisensa polttopisteeseen.

helvetti. Tämän sanan anglosaksinen rotu on ilmeisesti johtanut skandinaavisen jumalattaren Hela'n nimestä (entä suomalaisten helvetti; vrt. esim. helavalkeat, helatorstai; suom. huom.), samoin kuin ad venäjänkielessä, ja muissa, slaavilaisissa kielissä, samaa käsitettä tarkoittavana, on johtunut kreikankielisestä haades-sanasta; skandinaavien kylmän helvetin ja kristittyjen kuuman helvetin ainoa ero on niiden erilaisissa lämpötiloissa. Mutta ei edes näiden ylikuumennettujen seutujen ajatus ole alkuaan eurooppalaisten keksimä, sillä useat kansat ovat ajatelleet mielessään sen yhteydessä alamaailman ilmastoa; ja niinhän mekin saatamme, jos me paikallistamme helvettimme maapallon keskustaan. Kaikki eksoteeriset uskonnot, brahmiinien, buddhalaisten, zoroasterilaisten, muhamettilaisten, juutalaisten ym. uskomukset tekivät heidän helvettinsä kuumaksi ja pimeäksi, vaikka monet olivat pikemminkin puoleensa vetäviä kuin pelottavia. Käsitys, että helvetti on kuuma, on syntynyt Jälkeenpäin, tähtitieteellisen vertauskuvan väärin käsittämisestä. Egyptiläisissä käsitys sellaisesta helvetistä, jossa rangaistaan tulella, ei syntynyt aikaisemmin kuin 17. tai 18. dynastian aikana, jolloin Tyfon muutettiin jumalasta paholaiseksi. Mutta huolimatta siitä, milloin hyvänsä he istuttivatkaan tämän kauhean ja taikauskoisen käsityksen tietämättömien ihmisparkojen mieliin, palavan helvetin ja siinä kidutettavien sielujen luonnos on puhtaasti egyptiläinen. Raa (aurinko) tuli sulatusuunin tulipesän eli karr'in, faaraoiden helvetin, herraksi, ja syntistä uhattiin tuskilla »helvetilliseen tuleen kuumuudessa». »Siellä oli leijonia», sanoo tri Birch, »ja sitä sanottiin karjuvaksi hirviöksi.» Eräs toinen kuvaa paikkaa »pohjattomaksi kuiluksi ja tulijärveksi, johon uhrit heitetään» (vertaa Ilmestyskirjaa). Hebrean sanalla gai-hinnom (gehenna) ei koskaan todellisuudessa ollut sitä merkitystä, minkä sille kristillinen oikeaoppisuus on antanut.

Hermas, vanha kreikkalainen kirjailija, jonka teoksista on enää jäljellä vain muutamia katkelmia.

hierofantti. Kreikankielisestä sanasta hierophantes, sanallisesti »hän joka selittää pyhiä asioita»; tämä arvonimi kuului muinaisajan temppeleiden korkeimmille vihityille, jotka toimivat mysteereiden opettajina ja selostajina sekä suurten päämysteereiden vihkijöinä. Hierofantti edusti Demiurgosta ja selosti vihkimykseen pyrkijöille luomisen eri ilmiöitä, joita esitettiin kuvaelmina heidän opastuksekseen.» Hän on eksoteeristen salaisuuksien ja oppien ainoa selittäjä. Jopa hänen nimensä lausuminen vihkimättömän henkilön läsnä ollessa oli kielletty. Hän istui Idässä, ja hänellä riippui kaulassa kultainen pallo arvovallan symbolina. Häntä sanottiin myös mystagogokseksi». (Kenneth R. H. Mackenzie, IX, T. S. J., teoksessa The Royal Masonic Cyclopaedia.)

hierogrammatistat (kreik.). Tämä nimi on annettu niille egyptiläisille papeille, joiden tehtäväksi oli uskottu pyhien ja salaisten asiakirjojen kirjoittaminen ja lukeminen. Kirjaimellisesti »salaisten asiakirjojen kirjurit». He olivat vihkimykseen valmistuvien kokelaitten opettajia.

Hillel. Kristillistä ajanlaskuamme edeltäneellä vuosisadalla elänyt suuri babylonialainen rabbi. Hän oli farisealaisten lahkon perustaja, oppinut ja hurskas mies.

hinaajaana (sanskr.). »Pienempi käyttöväline»; sekä eräs buddhalaisten teos ('raamattu') että koulukunta, »suuremman käyttövälineen» mahajaanan vastakohta. Molemmat koulukunnat ovat mystisiä. (Katso sanaa mahajaana). — Eksoteerisessa taikauskossa myös sielunvaelluksen alhaisin muoto.

homogeeninen. Kreikkal. sanoista homos, »sama» ja genos, laji, laatu. Se, mikä on läpeensä samaa laatua, ei erilaistunutta, sekoittamatonta, niin kuin kullan otaksutaan olevan.

hypnotismi. Kreikankielessä sana hypnos, uni. Tohtori Brairdin antama nimitys sille menettelylle, jolla tahdonvoimaltaan luja henkilö syöksee heikompitahtoisen jonkinlaiseen tiedottomaan tilaan (transsiin); sellaisessa tilassa viimeksi mainittu tekee kaiken, mitä hypnotisoija hänelle suggeroi (nostattaa mieleen). Ellei sitä ole saatu aikaan hyvää tarkoittavassa mielessä, okkultisti sanoisi sitä mustaksi magiaksi eli noituudeksi. Se on kaikkein vaarallisin menettelytapa sekä moraalisesti että fyysisesti koska se häiritsee hermonesteiden kulkua.

illuusio. Okkultismissa kaikkea rajallista (niin kuin on koko ilmennyt maailmankaikkeus ja kaikki, mitä siinä on) sanotaan illuusioksi eli maajaaksi (harhaksi).

iishvara (sanskr.). »herra» eli persoonallinen jumala, jumalainen henki ihmisessä. Sananmukaisesti »riippumaton olemassaolo». Arvonimi, joka on omistettu Shivalle ja muille Intian jumalille. Shivaa sanotaan myös lishvaradeevaksi, eli (ylimmäksi) riippumattomaksi deevaksi.

itse. Ihmisissä on kaksi itseä — korkeampi ja alempi, persoonaton ja persoonallinen itse. Toinen on jumalainen, toinen puoleksi eläimellinen. On tehtävä selvä ero näiden kahden välillä.

Iu-Kabar Zivo. Gnostinen sanonta. Natsareenien järjestelmän »Aioonien Herra». .Hän on seitsemän pyhän elämän (seitsemän alkukantaisen dhjaan tshoohanin eli arkkienkelin, joista kukin edustaa yhtä perushyvettä) siittäjä (emanaattori, ulosvuodattaja), ja sitä itseään nimitetään kolmanneksi elämäksi (kolmanneksi logokseksi). Codex'issa häntä puhutellaan elämän ravinnon kypäräksi ja viiniköynnökseksi. Siten hän on sama kuin Kristus (Christos), joka sanoo: »Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.» (Joh. XV:1). On hyvin tunnettua, että roomalaiskatolisessa kirkossa Kristusta pidetään »Aioonien päämiehenä», niin kuin on myös Miikael, »joka on kuin jumala». Se oli myös gnostikkojen vakaumus.

Jamblikhos. Kolmannen vuosisadan suuri teosofi ja vihitty. Hän kirjoitti huomattavan paljon eri demoonilajeista, jotka ilmestyvät manaamalla, mutta puhui ankarasti sellaisia ilmiöitä vastaan. Hänen ankaruutensa, elämän puhtautensa ja hänen vakavuutensa olivat suuret. Hänen uskotaan kohottaneen itsensä kymmenen kyynärän korkeuteen maasta (levitaatio), niin kuin jotkut nykyaikaiset joogit ja meediotkin ovat tehneet.

Javidan Khirad (pers.). Moraaliohjeita käsittelevä teos.

jooga (sanskr.). Patandshalin perustama filosofian koulukunta, mutta joka oli olemassa tiettynä elämän oppina ja järjestelmänä kauan ennen tuota viisasta. Se on Jaadsnawalkja, kuuluisa ja hyvin vanha viisas, jonka uskotaan kirjoittaneen Valkoisen Jadshur Veedaan Satapatha Brahmaanan ja Brihak Aranjakan, ja joka eli ennen Mahabharatan aikaa; hänen ansiokseen luetaan, että hän korosti uskonnollisen mietiskelyn välttämättömyyttä ja ehdotonta velvollisuutta sekä vetäytymistä metsiin; sen vuoksi hänen uskotaan panneen joogaopin alulle. Professori Max Müller huomauttaa, että se oli Jaadsnawalkja, joka valmisti maailmaa Buddhan julistukselle. Kuitenkin Patandshalin jooga on filosofiana selväpiirteisempi täsmällisempi ja ilmentää enemmän okkultista tieteistä kuin mikään Jaadsnawalkjan kirjoittamina pidetyistä teoksista.

joogi eli joogin (sanskr.). Palvoja, joogajärjestelmän noudattaja. On olemassa eri asteisia ja laatuisia joogeja, ja nimitys on nykyään tullut Intiassa erittäin yleiseksi, joka tarkoittaa kaikenlaisia askeetteja.

Josefus Flavius. Ensimmäisen vuosisadan historioitsija; kreikkalaistunut juutalainen, joka eli Aleksandriassa ja kuoli Roomassa. Eusebius väittää hänen kirjoittaneen nuo kuuluisat kuusitoista Kristusta koskevaa riviä, jotka Eusebius itse on hyvin luultavasti siihen lisännyt; hänhän oli suurin väärentäjä kirkkoisien joukossa. Tämä kohta, jossa Josefus, joka oli innokas juutalainen ja kuoli juutalaisessa uskossa, on kuitenkin laadittu osoittamaan Jeesuksen olleen messiaan ja syntyperältään jumalaisen; ja sen ovat nyt osoittaneet väärennykseksi sekä useimmat kristityt piispat (muiden muassa Lardner) ja jopa Paley (katso hänen teostaan Evidenee of Christianity). Useiden vuosisatojen aikana se oli eräs pätevimpiä todistuksia siitä, että Jeesus Kristus todella oli ollut olemassa.

juga (sanskr.). Maailman ikäkausi, joita on neljä, jotka seuraavat toisiaan sarjassa, nimittäin, krita (eli satja) juga, kultakausi; treta juga, dwapara juga, ja viimeisenä kali juga, musta aikakausi — jossa me nyt olemme. (Katso Salaista Oppia halutessasi täydellisen kuvauksen).

kaamalooka (sanskr.). Puoliaineellinen taso, meille subjektiivinen (itsekohtainen) ja näkymätön, johon ruumiista vapautuneet »persoonallisuudet», astraalimuodot, joita sanotaan kaamaruupoiksi, jäävät, kunnes ne haipuvat siitä pois kulutettuaan täydellisesti loppuun niiden mentaalisten virikkeiden vaikutukset, jotka virikkeet loivat näiden alempien eläimellisten intohimojen ja halujen eidolonit. (Katso kaamaruupa-sanaa). Se on vanhojen kreikkalaisten haades ja egyptiläisten amenti — hiljaisten varjojen maa.

kaamaruupa (sanskr.). Metafyysisesti ja meidän esoteerisessa filosofiassamme se on subjektiivinen (itsekohtainen) muoto, joka on syntynyt mentaalisten ja fyysisten halujen ja ajatusten vaikutuksesta aineellisten asioiden yhteydessä; se on kaikilla tuntevilla olennoilla: se on muoto, joka elää sen ruumiin kuoleman jälkeen. Tuon kuoleman jälkeen, kolme seitsemästä »prinsiipistä» — tai sanokaamme, niistä aistien ja tajunnan tasoista, joilla ihmisen vaistot ja aateskelu vuorotellen toimivat — nim. ruumis, astraalinen perustyyppi ja fyysinen elonvoima, joita ei enää tarvita, jäävät maahan; kolme korkeampaa prinsiippiä, yhdeksi ryhmittyneinä, uppoutuu deevakhaani-tilaan (katso tätä sanaa), jossa korkeampi minä on pysyvä aina siihen asti, kunnes uuden ruumistuksen hetki lyö, ja entisen persoonallisuuden eidolon jätetään yksikseen uuteen asuntoonsa. Täällä tuon menneen ihmisen kalpea jäljennös elelee joutilaana jonkin aikaa, jonka ajan pituus vaihtelee siihen jääneen aineellisuuden määrästä riippuen, ja mikä puolestaan määräytyy vainajan menneen elämän mukaan. Koska siltä on riistetty sen korkeampi ymmärrys, henki ja fyysiset aistit, se on asteittain haihtuva ja häviävä alkuosiinsa, jos se jätetään yksin omiin päättömiin aateskeluihinsa. Mutta jos sen vetävät väkivalloin takaisin maan piiriin joko intohimoiset halut tai jälkeen jääneiden ystävien valitukset tai sitten varsinainen nekromantian (kuolleiden manaaminen) harjoittaminen — josta kaikkein vahingollisimpia on mediumisuus —, »kummitus» voi säilyä huomattavasti pitemmän ajan kuin on sen ruumiin luonnollinen elämän kausi. Kun kaamaruupa kerran on oppinut tien takaisin eläviin ihmisruumiisiin, se tulee vampyyriksi, joka käyttää ravinnokseen niiden elinvoimaa, jotka niin kiihkeästi kaipaavat sen seuraa. Intiassa näitä eidolan'eja sanotaan pisachas, — ja niitä pelätään tavattomasti.

Kabbalah (hebr.) eli Kabbala »Keskiajan hebrealaisten rabbien salattu viisaus, joka on saanut alkunsa vanhemmista, jumalaisia asioita ja kosmogoniaa (maailmansyntyoppia) käsittelevistä salaisista opeista, jotka yhdistettiin teologiaksi juutalaisten Babylonian vankeuden jälkeen». Kaikkia niitä teoksia, jotka kuuluvat esoterismin alaan, sanotaan kabbalistisiksi.

kaksoisruumis. Sama kuin astraaliruumis (nyk. eetteriruumis) eli »Doppelgänger» (»varjo», haamu).

Kapilavastu (sanskr.). Herra Buddhan syntymäpaikka, jota sanottiin »keltaiseksi asunnoksi»; sen hallitsijan, joka oli Gautama Buddhan isä, pääkaupunki.

Kardec, Allan. Ranskalaisten Spiritistien perustajan itse itselleen ottama nimi; hänen todellinen nimensä oli Rivaille. Hän oli se, joka keräsi ja julkaisi eräitten mediumien transsilausuntoja ja myöhemmin, v. 1855–1870, laati niistä »filosofian».

karma (sanskr.). Fyysisesti se merkitsee teko, toiminta; metafyysisesti retribuution (palkan ja koston) laki; syyn ja seurauksen eli eetillisen syysuhteen laki. Se on nemesis vain huonon, pahan karman ollessa kysymyksessä. Se on yhdestoista nidaana oikeaoppisen buddhalaisuuden syitten ja seurausten ketjussa; kuitenkin se on kaikkia asioita järjestelevä voima, moraalisen toiminnan tulos, metafyysinen samskaara, moraalinen seuraus teosta, joka on tehty jonkin persoonallista halua tyydyttävän asian saavuttamiseksi. On olemassa hyvää ja huonoa karmaa. Karma ei rankaise eikä palkitse; se on yksinkertaisesti vain se ainoa Kaikkiallinen Laki, joka ohjaa erehtymättömästi, ja, niin sanoaksemme, sokeasti kaikkia muita lakeja, jotka saavat aikaan tiettyjä seurauksia piiriinsä kuuluvien syysuhteitten ketjussa. Kun buddhanoppi opettaa, että »karma on (jokaisen olennon) moraalinen ydin, joka yksin jää eloon kuoleman jälkeen ja jatkuvasti pysyy sielunvaelluksessa» eli jälleensyntymisessä, se merkitsee yksinkertaisesti vain sitä, ettei mistään persoonallisuudesta jää jäljelle mitään muuta kuin sen aikaansaamat syyt, jotka ovat kuolemattomat, so. joita ei voida poistaa maailmankaikkeudesta, ennen kuin niiden sijalle on asetettu niiden lain mukaiset seuraukset, ja niin sanoaksemme, ennen kuin nämä seuraukset ovat ne pyyhkineet pois. Ja sellaiset syyt, ellei niitä ole saatettu tasapainoon aivan vastaavilla seurauksilla sen henkilön elinaikana, joka ne sai aikaan, seuraavat uudelleen ruumistunutta egoa ja tavoittavat sen toisiaan seuraavissa ruumistuksissa, kunnes syiden ja seurausten välinen täysi sopusointu on jälleen kokonaan saatettu voimaan. Ei mikään »persoonallisuus» — pelkkä aineellisia atomeja ja vaistomaisia ja älyllisiä ominaisuuksia, käsittävä kimppu — voi luonnollisestikaan pysyä sellaisenaan puhtaan hengen maailmassa. Vain se, mikä on kuolematon tosi luontonsa puolesta ja olemukseltaan jumalainen, nimittäin ego, minuus, voi olla olemassa ikuisesti. Ja koska se on tuo ego, joka valitsee sen persoonallisuuden, jota se on elähdyttävä jokaisen deevakhaanin jälkeen, ja joka näiden persoonallisuuksien kautta vastaan ottaa aiheutettujen karmallisten syiden seuraukset, se ego, tuo itse, on sen vuoksi juuri se, joka on tuo mainittu »moraalinen ydin», ja itse ruumistunut karma, se, »joka yksin jää eloon kuoleman jälkeen».

kasti. Alkuaan merkitsi se järjestelmää, jossa oli neljä perinnäistä luokkaa, joihin Intian asukkaat olivat jaetut: brahmiinit, kshatrijat, vaisjat ja shuudrat — (a) Brahmaan jälkeläiset; (b) sotilaat; (c) kauppiaat, ja (d) alin eli maanviljelystä harjoittava — shuudra-luokka. Nämä neljä on jakautunut satoihin ryhmiin ja alakasteihin.

kesämaa. Spiritualistien, ruumiista vapautuneiden »henkiensä» asuinsijoille, antama lempinimi; he sijoittavat sen jonnekin »linnunrataan». Maan päälle takaisin palanneiden henkien arvovaltaan nojautuen sitä kuvataan ihanaksi maaksi, jossa on kauniita kaupunkeja ja taloja, eduskuntaa eduskuntatalo, museoita, jne., jne. (Katso AndrewJackson Davisin teoksia).

kether (hebr.). »Kruunu, korkein kymmenestä sefirothista; ensimmäinen ylimmässä kolminaisuudessa. Se vastaa Makroprosopos'ta, Suuria Kasvoja eli Arikh Anpin'ia, joka erilaistuu Khokmah'iksi ja Binah'iksi.

kierros (kreik. kuklos). Muinaiset kansat jakoivat ajan loputtomiin kierroksiin, »pyörien sisällä oleviin 'pyöriin'», ja kaikki sellaiset aikakaudet olivat pituudeltaan erilaisia, ja merkkinä jonkin kosmisen, maapalloa koskevan fyysisen tai metafyysisen tapahtuman alkamisesta tai päättymisestä. Puhuttiin vain muutamien vuosien pituisista kierroksista ja myös suunnattoman pitkiä aikoja kestävistä kierroksista; suuri orfilainen kierros tarkoitti 120 000 vuotta kestävää rotujen etnologista vaihtumista, ja Cassandroksen 136 000 vuotta kestävä kierros, joka sai aikaan täydellisen muutoksen planeettojen vaikutuksissa ja niiden vaikuttamissa ihmisten ja jumalan korrelaatioissa (vuorovaikutuksissa) — se on muuten tosiasia, jonka meidän aikamme astrologit ovat täydellisesti kadottaneet näkyvistään.

Klemens Aleksandrialainen. Kirkkoisä ja tuottelias kirjailija, joka oli ollut uusplatonikko ja Ammonios Sakkaksen opetuslapsi. Hän oli eräs harvoista kristillisistä filosofeista toisen ja kolmannen vuosisadan välillä jKr. Aleksandriassa.

krestos (kreik.). Kristuksen varhaisgnostinen nimitys. Aiskylos, Herodotos ja muut käyttivät tätä teknillistä termiä viidennellä vuosisadalla eKr. Ensin mainittu mainitsee (Cho. 901) Manteumata pythokresta'n eli erään pythian papittaren välityksellä saadut »Erään pythialaisen Jumalan antamat oraakkelit», ja pythokrestos on johtunut sanasta krao. Kresterion ei ole vain »oraakkelituomio», vaan myös uhri oraakkelille tai sen onnistumiseksi. Krestes on se, joka selittää oraakkeleita, »profeetta ja ennustaja», ja kresterios se, joka palvelee oraakkelia tai jotakin jumalaa. Vanhin kristillinen kirjailija, Justinus-marttyyri, ensimmäisessä puolustuskirjoituksessaan (apoloiassaan) nimittää kanssauskovaisiaan »krestiaaneiksi». »Vain tietämättömyydestä ihmiset kutsuvat itseään kristiaaneiksi, krestiaanien asemesta», sanoo Lactantius (IV kirja, VII luku). Sanat kristus ja kristityt, jotka alkuaan äännettiin krest ja krestiaanit, lainattiin pakanoitten temppelisanastosta. Krestos tarkoitti siinä sanastossa »kokeella olevaa opetuslasta», hierofanttikokelasta, joka sen saavutettuaan vihkimyksessä, pitkäaikaisten kokeiden ja kärsimysten kautta kuljettuaan ja tultuaan voidelluksi (so. »öljyllä hierotuksi», niin kuin vihityille ja jopa jumalien kuville tehtiin viimeisenä osana rituaalisissa menoissa), muuttui kristokseksi — »puhdistetuksi» esoteerisella eli mysteerikielellä sanoen. Mystisessä vertauskuvastossa todellakin kristes eli kristos merkitsi, että »tie», polku oli käyty ja päämäärä saavutettu, kun työlään ponnistuksen hedelmät, yhdistäen häviävän, maan tomusta kotoisin olevan persoonallisuuden häviämättömään yksilöllisyyteen, muunsivat sen sen kautta kuolemattomaksi Ego'ksi (minäksi). »Tien lopussa on Kristes», puhdistaja; ja liiton tultua kerran päätetyksi, krestos, »surujen mies» tuli itse kristokseksi. Vihitty Paavali tiesi tämän, ja myös tarkoitti täsmälleen tätä, kun hänet on pantu sanomaan huonossa käännöksessä, »Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivuin synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä» (Gal. IV 19) — minkä oikea merkitys on: »... kunnes te muovailette (annatte muodon) Kristuksen teissä itsessänne». Mutta maailman ihmiset, jotka tiesivät vain, että krestos oli jollakin tavoin yhteydessä pappiin ja profeettaan, eivätkä tienneet mitään kristossanan salaisesta merkityksestä, vaativat, kuten tekivät Lactantius ja Justinus-marttyyri, että heitä oli nimitettävä krestiaaneiksi kristiaanien asemasta. »Joka ainoa hyvä ihminen saattaa sen vuoksi löytää Kristuksen »sisäisestä ihmisestään», niin kuin Paavali sanoo (EL III. 16., 17), olkoonpa hän juutalainen, muslimi, hindu tai kristitty.

Krishna (sanskr.). Kuuluisin Vishnun avataaroista (ruumistumista), hindujen »vapahtaja» ja hyvin suosittu jumala. Hän on kahdeksas avataara, Deevakiin poika ja Kansan, intialaisen Herodeksen veljenpoika, sillä Kansa etsiessään häntä lammas- ja lehmipaimenten keskuudesta, jotka olivat kätkeneet hänet, löi kuoliaaksi tuhansittain heidän vastasyntyneitä lapsiaan. Kertomus Krishnan hedelmöittymisestä, syntymästä ja lapsuudesta on Uuden Testamentin kertomuksen täsmällinen esikuva. Lähetyssaarnaajat koettavat luonnollisestikin osoittaa, että hindut varastivat syntymäkertomuksen niiltä varhaiskristityiltä, jotka saapuivat Intiaan.

Kristus — katso sanaa krestos.

kshetradshna eli kshetragneswara (sanakr.). Ruumistunut henki okkultismissa, tietoinen ego korkeimmissa ilmennyksissään; jälleensyntyvä prinsiippi eli »Herra» meissä.

kultakausi. Vanhat kansat jakoivat elämän kierroksen (syykkelin) kulta-, hopea-, pronssi- ja rautakauteen. Kultakausi oli alkuaikaisen puhtauden, luonnollisuuden ja yleisen onnellisuuden aikaa.

kumaara (sanskr.). Neitseellinen poika eli nuori naimaton henkilö. Ensimmäiset kumaarat ovat Brahmaan seitsemän poikaa, jotka syntyivät jumalan jäsenistä niin sanotussa yhdeksännessä luomisessa. On sanottu, että tuo nimi annettiin heille sen vuoksi, että he muodollisesti kieltäytyivät »synnyttämästä» omaa lajiaan, ja siten he legendan mukaan »jäivät joogeiksi».

Labro, Pyhä. Eräs roomalainen pyhimys, joka muutamia vuosia sitten (1800-luvun loppupuolella) julistettiin autuaaksi. Hänen suuri pyhyytensä oli siinä, että hän istui erään Rooman portin vieressä yötä päivää neljäkymentä vuotta eikä pessyt itseään kertaakaan koko tuona aikana. Siitä oli seurauksena, että syöpäläiset söivät hänet luuta myöten.

lankasielu. Sama kuin sutraatmaa. Katso sanaa manas sutraatmaa.

Lao-tse (kiinank.). Suuri tietäjä, pyhimys ja filosofi, joka oli Kungfutsen edeltäjä.

linga shariira (sanskr.). »Astraaliruumis», so. ruumiin ilmamainen perikuva. Tämä termi tarkoittaa ihmisen tai eläimen Doppelgänger'iä eli »astraaliruumista». Se on kreikkalaisten eidolon, elinvoiman ja perustyyppiruumis, lihassa asuvan ihmisen heijastus. Se on syntynyt ennen ihmistä ja kuolee eli haihtuu pois ruumiin viimeisen atomin hävitessä. — (Nyk. eetteriruumis. — Suom. huom.)

Logos (kreik.). Ilmennyt jumaluus jokaisen kansakunnan ja kansan käsityksen mukaan; aina salassa olevan Syyn ulkonainen ilmaus eli seuraus. Siten puhe on ajatuksen logos; tästä johtuen, metafyysisessä mielessä se käännetään osuvasti sanoilla »Verbum» ja »Sana».

Longinus, Dionysius Cassius. Maineikas kriitikko (arvostelija) ja filosofi, joka syntyi aivan kolmannen vuosisadan alussa (n. v. 213). Hän matkusteli paljon ja kuunteli Aleksandriassa Ammonios Sakkaksen, uusplatonismin perustajan, luentoja, mutta hän oli pikemminkin kriitikko kuin tämän seuraaja. Porfyrios (juutalainen Malek eli Malchus) oli hänen oppilaansa, ennen kuin hänestä tuli Plotinoksen opetuslapsi. Sanotaan, että hän oli elävä kirjasto ja kävelevä museo. Elämänsä loppupuolella hänestä tuli Palmyran kuningattaren Zenobian kreikkalaisen kirjallisuuden opettaja. Kuningatar palkitsi Longinuksen palvelukset syyttämällä häntä keisari Aurelianukselle siitä, että hän oli kehottanut kuningatarta nousemaan kapinaan keisaria vastaan, mistä rikoksesta keisari surmautti Longinuksen sekä useita muita v. 273.

maajaa (sanskr.). Illuusio, harha; kosminen voima, joka saa aikaan ilmenneen olemassaolon ja tekee mahdolliseksi siihen kohdistuvat havainnoimiset. Hindulaisessa filosofiassa sanotaan todellisuudeksi vain sitä, mikä on muuttumaton ja ikuinen: kaikkea sitä, mikä on häviämisestä ja erilaistumisesta aiheutuvan muutoksen alainen ja millä sen vuoksi on alku ja loppu, pidetään maajaana — harhana.

magia. »Suuri» tiede. Deverian ja muiden orientalistien mukaan vanhimmat, sivistyneimmät ja oppineimmat kansat »pitivät magiaa pyhänä tieteenä, joka oli erottamaton uskonnosta». Esim. egyptiläiset olivat mitä todellisimmin uskonnollinen kansa, niin kuin olivat ja edelleenkin ovat hindutkin. »Magia perustuu jumalien kunnioittamiseen, ja sillä se saavutetaan», sanoo Platon. Voitaisiinko sen vuoksi ajatella, että kansa, jonka kirjoitusten ja papyroksien kumoamattoman todistuksen mukaan on osoitettu lujasti uskoneen magiaan tuhansia vuosia, olisi elänyt petoksen pauloissa niin pitkän ajan? Ja onko luultavaa, että oppineen ja hurskaan pappisvallan sukupolvet toisensa jälkeen, joista monet elivät itsensä uhraavaa, pyhää ja askeettista elämää, olisivat jatkaneet itsensä ja kansan pettämistä (tai vaikkapa vain viimeksi mainitun) pelkästä mielihyvästä saada pitää yllä uskoa »ihmeisiin»? Meille sanotaan, että kiihkoilijat tekevät kyllä kaikkensa pakottaakseen toiset uskomaan omaan jumalaansa tai epäjumaliinsa. Tähän me vastaamme: — Mutta sellaisissa tapauksissa brahmiinit ja egyptiläiset rekhget-amens eli hierofantit eivät olisi tehneet julkiseksi uskoa ihmisen voimaan käskeä jumalia maagisin menoin palvelemaan itseään; nuo jumalat ovat todellisuudessa vain luonnon okkultisia voimia ja mahteja, jotka nuo oppineet papit itse olivat personifioineet (henkilöistäneet) tahtoen niillä vain osoittaa kunnioitusta tuntemattoman ja nimettömän Prinsiipin ominaisuuksille. Platonikko Proklos sanoo sattuvasti: »Kun muinaisajan papit ajattelivat, että luonnon asioissa on olemassa tietty yhteys ja vuorovaikutus toisiinsa, asioiden ilmenemistä okkultisina voimina, ja keksivät, että kaikki asiat olivat olemassa kaikessa, he laativat tähän keskinäiseen vuorovaikutukseen ja samankaltaisuuteen perustuvan pyhän tieteen... Ja käyttivät okkultisiin tarkoituksiin sekä taivaallisia että maallisia luonnonvoimia, joiden avulla, tietyn samankaltaisuuden perusteella, he johtivat jumalaiset luonnonvoimat tähän alhaisempaan asumukseen.» Magia on tiede, joka käsittelee taivaallisten, maan piirin yläpuolella olevien mahtien kanssa yhteydessä olemista ja niiden ohjaamista, samoin kuin alempiin piireihin kuuluvien mahtien vallitsemista; se on todellista käytäntöön soveltuvaa tietoa luonnon salatuista mysteereistä, jotka vain harvat tietävät, koska ne ovat niin perin vaikeat saavuttaa lankeamatta syntiin lakia vastaan. Vanhan ja keskiajan mystikot jakoivat magian kolmeen luokkaan: teurgiaan, goetiaan ja luonnonmagiaan. »Teurgia on jo kauan sitten omistettu teosofien ja metafyysikoiden erikoistutkimusalaksi», sanoo Kenneth Mackenzie. »Goetia on musta magia, ja 'luonnon'- eli valkoinen magia on kohonnut parantamista harjoittamalla eksaktin ja kehittyvän tutkimuksen asemaan.» Erään jo manalle menneen oppineen veljemme lisäämät huomautukset ovat merkille pantavat: »Uuden ajan realistiset pyyteet ovat olleet mukana vaikuttamassa, että magia on tullut huonoon maineeseen ja naurun alaiseksi . ... Usko (ihmisen omaan itseen) on magian olennainen perusta, ja se oli olemassa kauan ennen muita aatteita, jotka edellyttävät sen ennalta oloa. On sanottu, että täytyy olla viisas ihminen, joka voi tulla hulluksi; ja ihmisen täytyy ylevöittää ajatuselämäänsä miltei hulluuteen asti, so., hänen aivojensa vastaanottokykyä ja herkkyyttä on lisättävä paljon nykyaikaisen sivistyksen surkean ja alhaisen tason yläpuolelle, ennen kuin hänestä voi tulla tosi maagikko, sillä tämän tieteen tavoitteluun sisältyy tietty määrä eristäytymistä ja itsensä kieltämistä.» Se on todellakin sangen suuri eristäytyminen, jonka saavutus saa aikaan merkillisen ilmiön, joka jo sinänsä on ihme. Samalla magia ei ole mitään yliluonnollista. Niin kuin Jamblikhos selittää, »he ilmoittavat voivansa pappisteurgian avulla kohota korkeampien ja yleismaailmallisten olentojen luo, ja niiden luo, jotka ovat nousseet kohtalon yläpuolelle, nim. Jumalan ja demiurgin luo: käyttämättä aineellisia tai muita välikappaleita, vain ottamalla huomioon sopivan ajan.» Muutamat alkavat jo tunnustaa älyllisten voimien ja vaikutusten olemassa olon luonnossa, missä he tähän asti eivät ole tienneet sellaisia olevankaan. Mutta, niin kuin tohtori Carter Blake aivan oikein huomauttaa, »yhdeksästoista vuosisata ei ole huomannut uusien ajatustapojen syntymistä eikä vanhojen päättymistä»; mihin Mr. Bonwick lisää, että »jos vanhat kansat tiesivät vain vähän meidän tavastamme tutkia luonnon salaisuuksia, me tiedämme vielä vähemmän heidän tutkimustyöstään».

magia, musta. Noituus; nekromantia eli kuolleiden esiin manaaminen ja muut epätavallisten voimien väärin käyttämiset itsekkäässä tarkoituksessa. Tätä väärinkäyttöä voi sattua sitä tietoisesti tahtomattakin; se on kuitenkin luettava »mustan» magian piiriin kuuluvaksi, milloin tahansa saadaan aikaan ilmiöitä vain ihmisen omaksi tyydytykseksi. (Katso sanaa magia.)

magia, seremoniallinen. Rosenkreuziläisten ja muiden mystikoiden esityksen mukaan kabbalististen rituaalien mukainen magia perustui ihmistä henkisesti korkeampien Voimien esiin kutsumiseen sekä olemisen asteikossa häntä itseään paljon alempana olevien elementaalien hallintaan.

magia, valkoinen, eli hyvää vaikuttava magia, on jumalaista magiaa, vailla itsekkyyttä, vallan-, kunnian- ja rikkauden himoa, ja se pyrkii tekemään vain hyvää maailmalle yleensä ja varsinkin naapurille. Pieninkin yritys käyttää epätavallisia voimiaan omaksi nautinnokseen tai edukseen muuttaa nämä voimat noituudeksi eli mustaksi magiaksi.

mahajaana (sanskr.) Buddhalaisen filosofian koulukunta; kirjaimellisesti »suuri käyttöväline». Nagardshunan perustama mystinen järjestelmä. Sen kirjat kirjoitettiin toisella vuosisadalla ennen Kristusta.

mahamanvantara (sanskr.) Sananmukaisesti käännettynä Manujen väliset pitkät väliajat — kaikkiallisen toiminnan aikakausi. Manvantara tässä tarkoittaa yksinkertaisesti toiminnan aikakautta pralajan eli levon vastakohtana — viittaamatta kierroksen pituuteen.

mahatmaa (sanskr.). Sananmukaisesti »suuri sielu». Korkeimman luokan adepti. Ylhäinen olento, joka saavutettuaan alempien prinsiippiensä herruuden elää sen vuoksi »lihallisen ihmisen» kahleista vapaana. Mahatmoilla on tietoa ja voimaa, joka on suhteessa siihen kehitysasteeseen, minkä he ovat saavuttaneet henkisessä kehityksessään. Palinkielellä heitä nimitetään rahat ja artha.

mahat (sanskr.), sananmukaisesti suuri. Kaikkiallisen Järjen ja tajunnan ensimmäinen prinsiippi. Puraanoitten filosofiassa periluonnon eli praadhanan ensimmäinen aikaansaannos (sama kuin muulaprakriti); ajattelevan prinsiipin manaksen ja ahankaaran sekä alemman manaksen itsekkyyden eli »minä olen minä»-tunteen aiheuttaja.

makrokosmos (kreik.). Sananmukaisesti: »suuri maailmankaikkeus» eli kosmos.

manas (sanskr.). Sananmukaisesti »järki». Ajatuskyky, joka tekee ihmisestä älykkään ja siveellisen olennon ja erottaa hänet eläimestä; merkitsee samaa kuin mahat. Esoteerisesti se kuitenkin merkitsee, jos se on vailla ominaisuuksia (»rajaton»), ihmisen korkeampaa minää eli tajuavaa jälleensyntyvää prinsiippiä (olemuspuolta). Jos se on rajoitettu, teosofit sanovat sitä buddhi-manakseksi eli henkiseksi sieluksi vastakohtana sen inhimilliselle heijastukselle — kaama-manakselle.

manasaputra (sanskr.). Sananmukaisesti »ajatuksen pojat» eli ajatuksesta syntyneet pojat; nimi, joka on annettu korkeammille minuuksillemme, ennen kuin ne ruumistuivat ihmiskuntaan. Eksoteerisissa, vaikkakin allegorisissa ja symbolisissa Puraanoissa (hindujen pyhissä ja vanhoissa kirjoituksissa) tuo arvonimi omistetaan kumaaroille, Brahmaan ajatuksesta syntyneille pojille.

manas sutraatmaa (sanskr.). Nuo kaksi sanaa merkitsevät ajatus (manas) ja lankasielu (sutraatmaa). Se on, kuten sanottu, samaa merkitsevä kuin meidän minämme (ego), eli se, mikä jälleensyntyy. Se on eräs veedaantafilosofian teknillinen nimitys.

manas taidshasa (sanskr.). Sananmukaisesti »säteilevä» manas; korkeamman minän tila, jonka ainoastaan korkealle kehittyneet metafyysikot pystyvät kuvittelemaan ja käsittämään. Sama kuin buddhi taidshasa; katso tätä.

mantra (sanskr.). Veeda-kirjojen säkeistöt ja jakeet, joita käytetään manauksina ja loitsuina. Mantroilla tarkoitetaan Veedojen muita osia kuin ns. Braahmanas, tai niiden tulkintaa.

Manu (sanskr.). Suuri intialainen lainlaatija. (Nimi johtuu sanskritirikielen juurisanasta man, ajatella. Sana Man (erisnimenä) tarkoittaa yksinomaan Swajambhuvaa, ensimmäistä Manua, joka sai alkunsa Swajambhusta, Itseolevasta, joka tästä johtuen on Logos ja ihmiskunnan kantaisä. Manu on ensimmäinen lainlaatija — melkein jumalainen olento.

manvantara (sanskr.). Ilmennyksen aikakausi vastakohtana pralajalle (hajoaminen eli lepo); nimitystä käytetään erilaisista kierroksista, varsinkin »Brahmaan päivästä»» — 4 320 000 000 aurinkovuotta — ja yhden Manun hallituskaudesta — 308 448 000 vuotta. Sananmukaisesti manuantara merkitsee »manujen välillä». (Katso Salaista Oppia, II osa, s. 78–).

materialisaatio (lat. materia, aine). Aineellistuminen. Tämä sana merkitsee spiritismissä niin sanottujen »kuolleitten henkien» objektiivista (aistein havaittavaa) ilmestymistä, jolloin »henget» tilapäisesti pukeutuvat jälleen aineeseen; ts. he muodostavat itselleen ilmakehässä saatavissa olevista aineksista ja läsnäolevien emanaatioista (vuodatuksista) tilapäisen ruumiin, joka on sen ruumiin näköinen, joka ko. vainajalla oli eläessään. Teosofit hyväksyvät aineellistumisilmiön, mutta he hylkäävät otaksuman, että »hengen» saisivat sen aikaan, ts. ruumiista vapautuneiden henkilöiden kuolemattomat prinsiipit. Teosofit väittävät, että milloin ilmiöt ovat aitoja — mikä on harvinaisempaa kuin tavallisesti luullaan —, niitä saavat aikaan larvae, eidolonit, eli kuolleitten persoonallisuuksien kaamalooka-»haamut». (Katso sanoja kaamalooka ja kaamaruupa.) Koska kaamalooka on maatasolla ja poikkeaa sen aineellisuusasteesta ainoastaan sen tajunnantason asteessa, mistä syystä se on salattu tavalliselta näöltämme, sellaisten kuorien tilapäinen ilmestyminen on yhtä luonnollinen kuin pallosalama ja muut ilmakehän ilmiöt. Sähkö 'nesteenä' eli atomeista koostuneena aineena (sillä okkultisti on yhtä mieltä Maxwellin kanssa, että se on atomeista rakentunut) on aina joka hetki, vaikka näkymättömänä, läsnä ilmassa ja ilmenee erilaisissa muodoissa, mutta vain milloin on olemassa tietyt nesteen »materialisaation» edellytykset, se siirtyy omalta meidän tasollemme ja tekee itsensä objektiiviseksi (näkyväksi). Samoin on kuolleitten eidolonien laita. He ovat läsnä meidän ympärillämme, mutta eri tasolla ollen he eivät näe meitä enemmän kuin mekään heitä. Mutta milloin tahansa elävät ihmiset sitä voimakkaasti haluavat, kun vain samalla on saapuvilla meedioita, joiden tavallisuudesta poikkeava rakenne luo sille edellytykset, nämä eidolonit tuntevat vetäymystä tai oikeammin sanoen ne kiskotaan alas omalta tasoltaan meidän tasollemme ja tulevat näkyviksi. Tämä on nekromantiaa (kuolleiden manaamista); se ei ole hyväksi vainajalle ja on suureksi vahingoksi elävälle, sen tosiasian lisäksi, että se puuttuu luonnon lain kulkuun. Elävien ihmisten »astraaliruumiiden» eli kaksoisolentojen tilapäinen materialisaatio on vallan toinen asia. Näitä »astraalimuotoja (nyk. eetteri-) erehdytään usein luulemaan vainajien ilmestymisiksi, sillä meidän omat »elementaarimme», jotka ovat kuin kameleontteja, yhdessä ruumiista vapautuneiden ja kosmisten elementaalien vastaavien luomusten kanssa omaksuvat usein ajatuksissamme voimakkaimpina elävien kuvien ulkonäön. Lyhyesti sanoen: ns. »materialisaatioistunnoissa» läsnäolevat ja meedio luovat tuon erikoisen haamun tai ilmestyksen. Itsenäiset »haamut» kuuluvat erääseen toiseen psyykkisten ilmiöiden luokkaan.

materialisti. Ei välttämättä vain se, joka ei usko Jumalaan eikä sieluun eikä viimeksi mainitun kuolemattomuuteen, vaan myös jokainen henkilö, joka käsittää aineellisesti puhtaasti henkisen; sellaiset, jotka uskovat ihmisen kaltaiseen jumaluuteen, sellaiseen sieluun, joka voi palaa helvetin tulessa sekä helvettiin ja taivaaseen paikkoina eikä tajunnan tiloina. Amerikkalaiset »substantialistit», joka on kristillinen lahko, ovat materialisteja, niin kuin myös niin sanotut spiritistit (»spiritualistit»).

mediumisuus. Se on sana, joka nykyään on hyväksytty tarkoittamaan sitä tavallisuudesta poikkeavaa sielullis-ruumiillista tilaa, mikä saa jonkun henkilön pitämään mielikuvituksensa haaveita, ja todellisia tai keinotekoisesti aiheutettuja hallusinaatioitaan todellisuuksina. Ei kukaan, joka on täysin terve fysiologisilla ja sielullisilla tasoilla, voi koskaan olla mediumi. Se, mitä mediumit näkevät, kuulevat ja aistitsevat, on todella olemassa, mutta se on valheellista; se on joko poimittu astraalitasolta, joka on niin perin petollinen väreilyissään ja suggestioissaan, tai sitten pelkistä hallusinaatioista, jotka eivät ole varsinaisesti olemassa muille kuin sille, joka niitä havaitsee. »Mediumisuus» on jonkinlaista huonontunutta mediaattorin (»välittäjän») tointa, minkä kyvyn omaavan arvellaan tulevan yhdysmieheksi elävän ihmisen ja vainajan hengen välisessä seurustelussa. On olemassa aivan säännönmukaisia järjestelmiä, joilla voidaan kehittää tätä epämiellyttävää taitoa.

merkavah tai merkabah (hebr.). »sotavaunut». Kabbalistit sanovat, että Kaikkein Korkein, asetettuaan kymmenen sefirothia jotka kaikki yhdessä ovat Aadam Kadmon, ihmisen perustyyppi, käytti heitä sotavaunuina eli kunnian valtaistuimena, jossa hän laskeutuu alas hallitsemaan ihmisten sieluja.

mesmerismi. Tämä nimitys johtuu Mesmeristä, joka keksi uudelleen tämän magneettisen voiman ja sen käytäntöön soveltamisen noin v. 1775 Wienissä. Se on elinvoiman virta, jonka henkilö saattaa siirtää toiseen; ja sen avulla hän saa aikaan epänormaalin tilan subjektin eli mesmerisoidun henkilön hermojärjestelmässä, mikä tekee hänelle mahdolliseksi vaikuttaa välittömästi subjektin ajatuksiin ja tahtoon.

mestari. Käännös sanskritinkielisestä sanasta guru, »henkinen opettaja». Teosofit ovat omaksuneet tuon sanan tarkoittamaan niitä adepteja, joilta he tunnustavat saaneensa oppinsa.

metafysiikka. (Kreikkalaisista sanoista meta, yläpuolella, ja fysika, ulkonaiseen, aineellisen maailman kuuluvat asiat ja kappaleet. On hengen hylkäämistä ja kuolleesta kirjaimesta riippumista kääntää se »luonnon yläpuolella» tai yliluonnollinen, koska se oikeammin tarkoittaa »näkyvän, käsin kosketeltavan luonnon yläpuolella olevaa». Metafysiikka ontologiassa (oppi olevaisesta) ja filosofiassa on nimitys, joka tarkoittaa sitä tiedettä, joka tutkii todellista ja pysyvää olemista, epätodellisen, harhanomaisen eli ilmiöllisen olemisen vastakohtana.

mikrokosmos. »Pieni» maailmankaikkeus, mikä tarkoittaa ihmistä, joka on tehty luojansa, makrokosmoksen eli suuren maailmankaikkeuden, kuvaksi, ja sisältää kaiken, minkä jälkimmäinenkin sisältää. Näitä nimityksiä käytetään okkultismissa ja teosofiassa.

Mishnah (hebr.). Sananmukaisesti »toistaminen, toisto», sanasta shaanaah, »toistaa» jotakin suusanallista. Kokoelma juutalaisten perintätietojen muistiin kirjoitettuja selityksiä ja valikoima kirjoituksia; tältä pohjalta myöhempi Talmud laadittiin.

monadi. Se on ykseys, yksi; mutta okkultismissa se usein tarkoittaa yhdistynyttä duadia (kaksikkoa) astmaa-buddhia — eli sitä ihmisen kuolematonta osaa, joka ruumistuen alempiin kuningaskuntiin ja asteittain kehittyen niiden lävitse kulkemalla ihmiseksi löytää siten tien lopulliseen päämäärään — nirvana.

monas (kreik.). Sama kuin latinalainen monadi; »ainoa», yksikkö. Pythagoralaisessa järjestelmässä duadi (kaksikko) emanoituu (valuu ulos) korkeammasta ja erillisestä monaksesta, joka siten on ensimmäinen syy.

monogenes (kreik.). Sananmukaisesti »only-begotten» (engl.) »ainutsyntyinen», yksisyntyinen; Proserpinasta ja muista jumalista ja jumalattarista, niin kuin Jeesuksestakin käytetty nimitys.

mooksha (sanskr.). Sama kuin nirvana; »sielu-pyhiinvaeltajan» eräs kuolemanjälkeinen levon ja autuuden tila.

muisti. [H. P. B. puhuu kolmenlaatuisesta muistamisesta, joita hän nimittää (engl.)] Recollection, remembrance ja reminiscence. Suomeksi ne olisivat re-collect — koota jälleen, palauttaa muistiin; re-member — muistaa jälleen (kokemansa?); re-minisenssi — muisteleminen, muistin elvyttäminen. (H. P. B. kirjoittaa nyt suomennetussa Teosofian Avaimen sanastossa edelleen seuraavaa): Okkultistit tekevät eron näiden kolmen eri toiminnan välillä. Koska kuitenkaan tällainen sanasto ei voi sisältää jokaisen nimityksen kaikkien metafyysisten ja hienojen eroavuuksien täydellistä selitystä, me voimme vain tässä ilmoittaa, että nämä nimitykset vaihtelevat riippuen siitä, missä niitä käytetään, viittaavatko ne menneeseen vai nykyiseen ruumistukseen ja johtuuko (emanoituuko) toinen tai toinen näistä muistamisen eri lajeista henkisistä vaiko aineellisista aivoista; tai vielä, »yksilöllisyydestä» vaiko »persoonallisuudesta».

Mundakja Upanishad. (sanskr.). Sanallisesti »Mundakan salainen oppi». Iältään hyvin vanha teos; sen on kääntänyt (englanniksi?) Raja Ram Mohun Roy.

mysteerikieli. Salainen pappismurre, jota vihityt papit käyttivät vain keskustellessaan pyhistä asioista. Jokaisella kansalla oli oma mysteerikielensä, jonka vain mysteereihin vihityt tunsivat.

mysteerit (salaiset menot). Niitä panivat toimeen vihityt hierofantit muinaisajan temppeleissä kokelaitten hyödyksi ja opetukseksi. Juhlallisimmat ja okkultisimmat olivat varmaankin ne, joita Egyptissä piti yllä »joukko salassa pitäjiä», niin kuin Mr. Bonwick nimittää hierofantteja. Maurice kuvaa niiden luonnetta hyvin selvästi muutamin rivein. Kertoessaan Filaessä (Niilin saaressa) toimeenpannuista mysteereistä hän sanoo: — »näissä synkissä luolissa paljastettiin ihastuneelle pyrkijälle jumalattaren (Isiksen) suurenmoinen mystinen arkaana (salaisuus) juhlallisen vihellyshymnin kaikuessa tämän suojatun paikan pitkissä kivisissä holveissa. Sana »mysteeri» johtuu kreikankielisestä sanasta muoo, sulkea suunsa —, ja jokaisella niihin liittyvällä symbolilla oli salainen merkityksensä. Kuten Platon ja monet muut vanhanajan viisaista vahvistavat, nämä mysteerit olivat erittäin uskonnolliset, moraaliset ja hyvää aikaan saavat etiikan kouluna. Kreikkalaiset mysteerit, Cereksen ja Bakkhoksen, olivat vain egyptiläisten jäljittelyjä, ja »Egyptian Belief and Modern Thought (Egyptiläisten usko ja nykyaikainen ajattelu)»-kirjan tekijä ilmoittaa meille, että englantilainen sana »chapel» eli capella (suomal. kappeli) on johtunut sanasta kaph-el eli Elin, aurinkojumaluuden koulu». Hyvin tunnetut kabiirit ovat myös yhteydessä mysteereihin.Lyhyesti sanoen olivat mysteerit kaikissa maissa sarja draamallisia esityksiä, joissa papit ja kokelaat esittivät maailmankaikkeuden ja yleensä luonnon salaisuuksia; he esiintyivät eri jumalina ja jumattarina ja näyttelivät otaksuttuja kohtauksia (allegorioita) heidän elämästään. Vihkimyskokelaille selitettiin niiden salainen merkitys, ja niistä muodostettiin filosofisia oppeja.

mystikko, kreikankielisestä sanasta mystikos. Vanhalla ajalla ne jotka olivat otetut vastaan vanhoihin mysteereihin; meidän aikanamme se, joka harrastaa mystiikkaa, jolla on mystisiä, yliaistisia mielipiteitä, jne.

mystismi. Kaikki opit, jotka ovat tekemisissä salaperäisten asioiden ja metafysiikan kanssa, ja käyttävät enemmän ihanteellisia sanoja kuin ottavat huomioon meidän tosiasiallisen maailmamme.

Nazarenus, Codex. Natsareenien ja myös nabotealaisten kirjoitukset. Useiden kirkkoisien, varsinkin Hieronymoksen ja Epifanioksen mukaan ne olivat kerettiläisiä opetuksia, mutta ne ovat todellisuudessa eräs lukuisista maailman ja jumalien syntyä käsittelevistä esityksistä, jotka synnyttivät erityisen lahkon.

nefesh (hebr.) »Elämän henkäys, anima (henki) mens vitae, halut, himot. Sanontaa käytetään sangen vapaasti Raamatussa. Tavallisesti se merkitsee praanaa, 'elämää'; Kabbalassa se tarkoittaa eläimellisiä intohimoja ja eläimellistä sielua.» Sen vuoksi, niin kuin teosofisissa opetuksissa esitetään, nefesh on praanakaaminen prinsiippi eli ihmisen elolliseläimellinen sielu.

nekromantia. Kuolleitten hahmojen nostattaminen, mitä sekä vanhan ajan ihmiset että nykyajan okkultistit pitävät mustan magian harjoittamisena. Jamblikhos, Porfyrios ja muut teurgistit paheksuivat sitä yhtä paljon kuin Mooseskin, joka tuomitsi aikansa »noidat» kuolemaan, vaikka mainitut noidat usein olivat vain mediumeja, kuten esim. Samuelin ja Endorin noidan tapauksessa.

nelinäisyys. »Ihmisen prinsiipeistä» neljä alinta, jotka muodostavat hänen persoonallisuutensa (so. ruumis, astraalinen kaksoisruumis, praana eli elämä, halujen ja alemman manaksen eli aivojärjen elin eli kannattaja), erotukseksi korkeammasta kolmikosta eli kolminaisuudesta, jonka muodostaa korkeampi henkinen sielu, järki ja aatmaa (korkeampi itse).

nirmaanakaaja (sanskr.). Esoteerisessa filosofiassa sillä on täysin toinen merkitys kuin siihen liitetty kansanomainen käsitys tai orientalistien mielikuvitelmat. Jotkut sanovat nirmaanakaajaa ruumiiksi »nirvaana jäännöksineen», (Schlagintweit) luultavasti otaksuen, että se on jonkinlainen nirvaaninen tila, jonka aikana tajunta ja muoto pysyvät. Toiset sanovat, että se on yksi trikaaja'sta (kolmesta ruumiista), »jolla on kyky omaksua mikä ilmenemismuoto tahansa levittääkseen buddhanoppia» (Eitelin ajatus); edelleen, että »se on jumaluuden ruumistunut avataara» (saman). Okkultismi toiselta puolen sanoo (»Hiljaisuuden Ääni» ), että nirmaanakaaja, vaikkakin se sanallisesti merkitsee muuntunutta »ruumista», on tila. Se on sellaisen adeptin eli joogin hahmo, joka haluaa astua tuohon post-mortem (kuolemanjälkeiseen) tilaan mieluummin kuin dharmakaajaan eli ehdottomaan nirvaaniseen tilaan. Hän tekee tämän, koska jälkimmäinen kaaja eristää hänet ainaiseksi muotojen maailmasta ja suo hänelle itsekkään autuuden olotilan, josta mikään muu elävä olento ei voi olla osallinen, mistä johtuen tuollainen adepti on estynyt auttamasta ihmiskuntaa jopa deevojakin. Mutta nirmaanakaajana adepti hylkää ainoastaan fyysisen ruumiinsa ja pysyttää itsellään kaikki muut »prinsiippinsä» paitsi kaama-prinsiippiä, sillä hän on musertanut tämän ikuisiksi ajoiksi itsestään elämän aikana, eikä se voi enää koskaan nousta eloon hänen post-mortem (kuolemanjälkeisessä) -tilassaan. Siten, sen sijaan, että hän menisi itsekkääseen autuuteen, hän valitsee itsensä uhraamisen elämän, olemassa olon, joka päättyy vasta elämänkierroksen mukana, kyetäkseen auttamaan ihmiskuntaa näkymättömästi ja samalla kuitenkin mitä tehokkaimmin. (Katso »Hiljaisuuden Äänen» kolmatta lukua 'Seitsemän porttia'.) Nirmaanakaaja ei siten ole, niin kuin kansanomaisesti uskotaan, se ruumis, »missä joku buddha tai joku boodhisattva esiintyy maan päällä», vaan todellakin se, joko chutuktu tai khubilkhan, adepti tai elämän aikana joogi, joka on sittemmin tullut jäseneksi tuohon näkymättömään sotajoukkoon, joka ikuisesti suojelee ja vartioi ihmiskuntaa karman rajojen puitteissa. Nirmaanakaaja usein käsitetään väärin »hengeksi», deevaksi, itse Jumalaksi jne., mutta se on aina kuitenkin sen, joka on hänen apunsa arvoinen, säälivä, todellinen suojelusenkeli. Mitä tahansa väitteitä esitettäneekin tätä oppia vastaan, kuinka se kiellettäneekin, koska sitä todellakaan ei tätä ennen ole julkisesti opetettu Euroopassa, koska orientalistit eivät sitä tunne, sen täytyy välttämättä muka olla »nykyaikaisen mielikuvituksen tuote» — ei kukaan liene kyllin rohkea välttääkseen, etteikö tämä ajatus kärsivän ihmiskunnan auttamisesta melkeinpä loputtoman oman itsensä uhraamisen hinnalla ole eräs kaikkein suurenmoisimmista ja jaloimmista aatteista, mikä on ihmisaivoissa syntynyt.

nirvana (sanskr.). Orientalistien mukaan olemassaolon täydellinen »sammuminen» ja lakkaaminen, niin kuin kynttilän liekki sammuu. Mutta eksoteerisissa (engl. exoteric) (esoteerisissa? — suom.) selityksissä se on ehdottoman olemassaolon ja ehdottoman tajunnan tila, johon joutuu ruumiin kuoleman jälkeen sellaisen ihmisen ego, joka elämän aikana on saavuttanut korkeimman täydellisyyden ja pyhyyden asteen, ja toisinaan niin kuin Gautama Buddhan ja muiden ollessa kysymyksessä, elämän aikana.

nirvaanii (sanskr.). Nirvanan saavuttanut — kehittynyt sielu. Että nirvana merkitsee jotakin vallan muuta kuin orientalistien lapselliset väitteet, sen tietää jokainen tiedemies, joka on käynyt Intiassa, Kiinassa tai Japanissa. Se on »pääseminen kärsimyksestä», mutta vain aineellisuuden aiheuttamasta, vapautuminen kleeshasta eli kaamasta ja eläimellisten halujen täydellinen sammuminen. Jos meille kerrotaan, että Abhidharma määrittelee nirvanan »täydellisen häviämisen tilaksi», me olemme samaa mieltä, mutta me lisäämme viimeiseen sanaan määritelmän »mitä tulee kaikkeen aineelliseen tai fyysisen maailman kanssa yhteydessä olevaan», ja tämä yksinkertaisesti sen vuoksi, että jälkimmäinen (niin kuin kaikki siinä) on illuusiota eli maajaata. Saakhjamuni Buddha sanoi elämänsä viime hetkinä: — »henkinen ruumis on kuolematon». (Katso »Sanskritin-Kiinankielen sanakirjaa».) Mr. Eitel, oppinut sinologi (kiinankielen ym. tutkija) selittää sitä seuraavasti: »Tavalliset kansanomaiset eksoteeriset järjestelmät ovat yhtä mieltä määritellessään nirvanan negatiivisesti täydelliseksi vapautumiseksi sielunvaelluksen pyörästä; täydelliseksi vapautumiseksi kaikista olemassaolon muodoista, ja aluksi, riippumattomuudeksi kaikista intohimoista ja ponnistuksista; välinpitämättömyydeksi kaikesta herkkätunteisuudesta» — ja hän olisi voinut lisätä »kärsimyksien maailmaan kohdistuvan säälin häviämisen tilaksi». Ja tämä on syynä siihen, miksi boodhisattvat, jotka pitävät nirmaanakaajan pukua parempana dharmakaajan pukua, ovat kansan arvosteluasteikossa korkeammalla kuin nirvaaniit. Mutta sama oppinut lisää, että »Positiivisesti (ja esoteerisesti) he määrittelevät nirvaanan henkisen autuuden korkeimmaksi tilaksi, sielun (oikeamminkin hengen) itseensä vetäytymisestä (mutta yksilöllisyytensä säilyttäen) johtuneeksi ehdottomaksi kuolemattomuudeksi, niin että esim. buddhat nirvaanaan astuttuaan voivat uudelleen ilmestyä maan päälle — so. tulevassa manvantarassa.»

noumenon (kreik.). Olennon ja asian tosi olemus, vastakohtana aistien harhanomaisille kohteille. Vastakohta fenomeeni, ilmiö.

nous (kreik.). Korkeamman järjen eli sielun platonistinen nimitys. Se tarkoittaa henkeä erotettuna eläimellistä sielusta, psyykheestä; ihmisen jumalainen tajunta eli järki. Gnostikot omaksuivat nimen merkitsemään tietoista aiooniaan, joka, niin kuin okkultisteillakin, on kosmisesti katsoen kolmas logos, ja ihmisen (ylhäältä lukien) kolmas »prinsiippi» eli manas. (Katso myös sanaa nout!)

nout (egypt.). Egyptiläisessä pantheonissa (jumalistossa) se merkitsi »Yksi — vain — Yksi», koska se ei kohoa kansanomaisessa eli eksoteerisessa uskonnossa korkeammalle kuin kolmanteen ilmennykseen, joka säteilee ulos Ei tunnettavissa olevasta ja Tuntemattomasta kaikkien kansojen esoteerisen filosofian mukaisesti. Anaksagoraksen nous oli hindujen mahat — Brahmaa, ensimmäinen ilmennyt jumaluus — »järki eli itsessään mahtava henki». Tämä luova prinsiippi on kaiken maailmankaikkeudessa olevan primum mobile (ensimmäinen alkusyy) — sen sielu eli ideaatio (kyky muovailla aatteita ja ajatuksia). (Katso Ihmisen seitsemää prinsiippiä! )

Occult World — Okkultinen maailma. Ensimmäinen teosofiaa, sen historiaa ja sen eräitä oppeja käsittelevän kirjan nimi. Sen kirjoitti A. P. Sinnett, silloinen Intian huomattavimman Allahabadissa ilmestyneen sanomalehden Pioneer'in toimittaja.

okkultiset tieteet. Luonnon salaisuuksia käsittelevä tiede — fyysisiä, sielullisia, älyllisiä ja henkisiä; sitä on nimitetty hermeettisiksi ja esoteeriksi tieteiksi. Länsimailla on mainittava Kabbala; itämailla mystiikka, magia ja joogafilosofia. Intialaiset tsheelat sanovat viimeksimainittua usein seitsemänneksi darshanaksi (filosofian koulukunnaksi). Ulkopuolinen kansa Intiassa tuntee vain kuusi darshanaa. Nämä tieteet ovat ja ovat olleet kautta aikakausien salatut tavallisilta maailman ihmisiltä siitä erittäin pätevästä syystä, että itsekkäät sivistyneet kansanluokat eivät koskaan olisi pitäneet niitä arvossa, jotka olisivat käyttäneet niitä väärin omaksi edukseen ja siten kääntäneet jumalaisen tieteen mustaksi magiaksi; eivät myöskään sivistymättömät kansanluokat olisi osanneet niitä oikein arvostaa, koska ne eivät olisi niitä ymmärtäneet. Usein on esitetty syytöksenä Kabbalan esoteerista filosofiaa vastaan, että sitä käsittelevä kirjallisuus on täynnä tavalliselle järjelle käsittämätöntä »barbaarista ja älytöntä siansaksaa». Mutta eivätkö eksaktit tieteet — lääketiede, fysiologia, kemia ym. — ole syypäät samaan rikkomukseen? Eivätkö viralliset tiedemiehet kätke tosiasioitaan ja löytöjään vastakeksittyjen ja mitä barbaarisimpien kreikkalais-latinalaisten nimitysten verhon taakse? Manalle mennyt veljemme Kenneth Mackenzie sanoi osuvasti: »nykyajan tiedemiesten taito on siinä, että he tuolla tavoin temppuilevat sanoilla, vaikka tosiasiat ovat niin yksinkertaiset, räikeänä vastakohtana seitsemännentoista vuosisadan tiedemiehille, jotka sanoivat lapiota lapioksi eikä 'maataloustyökaluksi'.» Sitä paitsi, kun heidän »tosiasiansa» olisivat yhtä yksinkertaiset ja tajuttavat, vaikka ne tuotaisiin julki tavallisella kielellä, okkultisen tieteen tosiasiat ovat luonteeltaan niin vaikeatajuiset, että useimmissa tapauksissa ei eurooppalaisissa kielissä ole sanoja niitä ilmaisemaan. Lopuksi meidän »siansaksamme» on kaksinkertainen välttämättömyys — (a) voidaksemme antaa tarkan selvityksen näistä tosiasioista sille, joka on perehtynyt okkultisiin nimityksiin; ja (b) salataksemme ne ulkopuolisilta.

okkultisti. Okkultismia harjoittava henkilö, salatieteisiin perehtynyt; hyvin usein tuota sanaa käytetään pelkästä opiskelijasta.

Olympiodorus. Viimeinen mainehikas ja huomattava aleksandrialaisen koulukunnan uusplatonikko. Hän eli kuudennella vuosisadalla keisari Justinianuksen hallituskautena. On ollut olemassa useita samannimisiä kirjailijoita ja filosofeja sekä ennen ajanlaskuamme että sen jälkeen. Eräs näistä oli Prokloksen opettaja, toinen eräs kahdeksannella vuosisadalla elänyt historioitsija jne.

Origenes. Kristitty kirkonmies, joka syntyi toisen vuosisadan loppupuolella luultavasti Afrikassa; hänestä tiedetään hyvin vähän, jos mitään, sillä hänen elämäänsä koskevat tiedot ovat säilyneet jälkimaailmalle Eusebiuksen välityksellä, joka oli pahin väärentäjä, mikä koskaan on elänyt. Viimemainitun sanotaan keränneen lähes satakunta Origeneksen (eli Origenes Adamantiuksen) kirjettä, joiden nyt sanotaan joutuneen kadoksiin. Origeneksen kaikista teoksista teosofeille kaikkein kiintoisin on hänen kirjansa »Oppi sielujen ennalta olemisesta». Hän oli Ammonios Sakkaksen oppilas ja oli pitkän aikaa läsnä tämän suuren filosofian opettajan luennoilla.

Panaenus. Eräs filaleettien aleksandrialaisen koulukunnan platonistinen filosofi.

Pandora. Kreikkalaisessa jumalaistarustossa Vulkanuksen savesta luoma ensimmäinen nainen maan päällä, jonka hän oli tehnyt rangaistakseen Prometheusta ja kumotakseen hänen lahjansa ihmiskunnalle. Jokainen jumala oli antanut hänelle lahjaksi jonkin hyveen, ja hänen piti viedä ne eräässä lippaassa Prometheukselle, joka kuitenkin aavistuskyvyn omaavana lähetti hänet pois luotaan ja muutti lahjat pahoiksi ominaisuuksiksi. Siten, kun hänen veljensä Epimetheus näki Pandoran ja otti hänet puolisokseen, ja avasi lippaan, kaikki nyt ihmiskuntaa vaivaavat sairaudet syöksyivät siitä ulos ja ovat aina siitä lähtien raivonneet maailmassa.

panteisti. Se, joka samaistaa Jumalan ja luonnon, ja vice versâ (päinvastoin). Jos meidän on pidettävä jumaluutta rajattomana ja kaikkialla läsnä olevana prinsiippinä, tämä tuskin voineekaan olla toisin; luonto on siten yksinkertaisesti vain jumaluuden fyysinen puoli eli hänen ruumiinsa (ilmennyksensä).

Parabrahm, (sanskr.). Veedaantalainen nimitys, joka tarkoittaa »Brahmaan yläpuolella». Korkein ja ehdoton prinsiippi, persoonaton ja nimeä vailla. Veedassa käytetään siitä nimitystä »Se».

paranirvana. Veedaanta-filosofiassa nirvanan korkein muoto — sen yläpuolella.

parsit. Zoroasterin nykyiset persialaiset seuraajat, jotka ovat asettuneet asumaan Intiaan, varsinkin Bombay'hin ja Guzerat'iin; auringon ja tulen palvojia. Eräs maan kaikkein älykkäimpiä ja arvossa pidetyimpiä yhdyskuntia; he ovat enimmäkseen liike-elämän palveluksessa. Heitä on nykyään 50–60000 jäljellä Intiassa, jonne he asettuivat n. 1000 vuotta sitten.

persoonallisuus. Okkultismin opetukset jakavat ihmisen kolmeen puoleen — jumalaiseen, ajattelevaan eli järkevään, ja järjettömään eli eläimelliseen ihmiseen. Metafyysisiä seikkoja silmällä pitäen häntä myös ajatellaan seitsenjakoisena, eli, niin kuin on sovittu se ilmaistavaksi teosofiassa, hän on koostunut seitsemästä »prinsiipistä», joista kolme muodostavat korkeamman kolminaisuuden ja jäljellä olevat neljä alemman nelinäisyyden. Se on tässä jälkimmäisessä, missä asuu persoonallisuus, joka sisältää vuorotellen jokaisen fyysisen elämän kaikki luonteenominaisuudet, mukaan lukien muistin ja tajunnan. Yksilöllisyys on kolminaisuuden — yhdeksi käsitettynä — korkeampi minä (manas). Toisin sanoen yksilöllisyys on meidän katoamaton ego’mme, joka jälleensyntyy ja pukeutuu uuteen persoonallisuuteen jokaisessa uudessa ruumistuksessa.

phallos-kultti (kreik. phallos, miehen sukuelin), sukupuolipalvonta; sellaisille jumalille ja jumalattarille, jotka, kuten Shiva ja Durga Intiassa, symbolisoivat kahta eri sukupuolta, osoitettu kunnioitus ja palvonta.

Pitkäkasvoinen. Kabbalistinen termi, Areekh Anpeen hebreankielessä; eli »Pitkäkasvoinen» ; kreikankielessä Makroprosopos, vastakohtana »lyhytkasvoiselle» eli zeir anpeen, mikroprosopos. Edellinen tarkoittaa jumaluutta, jälkimmäinen ihmistä, »suuren hahmon pientä kuvaa».

planeettahenget. Planeettojen hallitsijat ja valtiaat. Planeettajumalat.

plastinen. Tätä sanaa käytetään okkultismissa merkitsemään astraaliruumiin (nyk. eetteriruumiin — suom.) »proteusmaisen sielun» luontoa ja olemusta. (Katso sanaa Plastic Soul teoksessa »Teosofinen Sanakirja» (Theosophical Glossary).)

plerooma. »Täyteys»; gnostinen sanonta, jota käytti myös Pyhä Paavali. Jumalainen maailma eli jumalien olopaikka. Kaikkiallinen avaruus jaettuna metafyysisiin aiooneihin.

Plotinos. Huomattava platonistinen filosofi, joka eli kolmannella vuosisadalla, suuri käytännöllinen mystikko, joka oli tunnettu hyveellisyydestään ja oppineisuudestaan. Hän opetti oppia, joka oli yhtäpitävä veedaantistien opin kanssa, nimittäin, että henkisielu, valuen ulos Ainoasta Jumalaisesta Prinsiipistä, maallisen toivioretkensä jälkeen yhdistyi siihen jälleen. (Katso teosta Teosofinen Sanakirja.)

Porfyrios. Hänen oikea nimensä oli Malek, mistä johtui, että häntä pidettiin juutalaisena. Hän tuli Tyyroksesta, ja opiskeltuaan ensin Longinuksen, etevän filosofi-tutkijan johdolla, hänestä tuli Plotinoksen opetuslapsi Roomassa. Hän oli uusplatonikko ja huomattava kirjailija ja kuuluisa varsinkin teurgian harjoittamisesta aiheutuvia pahoja vaikutuksia koskevasta väittelystään Jamblikhoksen kanssa, vaikka hän sitten lopulta omaksuikin vastustajansa mielipiteet. Syntyneenä luonnostaan mystikoksi hän noudatti kuten opettajansa Plotinoskin puhdasta intialaista raadsha-jooga-järjestelmää, joka harjoitettuna johtaa sielun yhtymiseen maailmankaikkeuden ylisieluun, ja inhimillisen sielun yhtymiseen sen jumalaiseen sieluun, buddhi-manakseen. Hän valittaa kuitenkin, että kaikista ponnisteluistaan huolimatta, hän 68. ikävuoteensa mennessä oli saavuttanut ekstaasin korkeimman tilan vain yhden kerran, kun sen sijaan hänen opettajansa Plotinos oli kokenut korkeinta autuutta kuusi kertaa elämänsä kuluessa. (Katso sanaa »Porphyry» teoksesta Teosofinen Sanakirja.)

Pot Amun. Koptilainen nimitys, joka merkitsee viisauden jumalalle »Amunille »pyhitettyä henkilöä». Ptolemaiosten aikaisen egyptiläisen papin ja okkultistin nimi.

praana (sanskr.). Elämän prinsiippi, elämän henkäys, nefesh.

pradsnaa (sanskr.). Nimitys, jota käytetään merkitsemään »Kaikkiallista Järkeä». Mahat-sanan kanssa saman merkityksinen.

pralaja (sanskr.). Hajaantuminen, hajoaminen, manvantaran vastakohta, edellisen merkitessä planeetan tai koko maailmankaikkeuden levon aikakautta ja jälkimmäisen täyden toiminnan aikakautta (kuolemaa ja elämää).

proteusmainen sielu. Maajaaviruupan eli ajatusruumiin, korkeamman astraaliruumiin nimitys; se omaksuu adeptin ajatuksen tahdosta kaikki muodot ja minkä muodon tahansa. (Katso sanaa »Plastic Soul» Teos. Sk:sta.)

psykismi. Sanaa käytetään nykyään merkitsemään kaikenlaatuisia sielullisia ilmiöitä, nim. sekä mediumisuutta että sensitiivisyyden ('herkkyyden') korkeampia lajeja. Hiljattain keksitty sana.

Puraanat (sanskr.). Sananmukaisesti »vanhat»; ne tarkoittavat hindulaisia kirjoituksia ja pyhiä kirjoja, joita on olemassa huomattava lukumäärä.

pyhä tiede. Nimitys, jota on käytetty yleensä okkultisista tieteistä, ja jolla nimellä rosenkreutziläiset nimittivät Kabbalaa ja varsinkin hermeettistä filosofiaa.

Pythagoras. Kaikkein maineikkain mystinen filosofi, joka syntyi Samos-saaressa n. v. 586 eKr.; hän opetti heliosentristä (aurinkokeskeistä) järjestelmää ja jälleensyntymistä, korkeinta matematiikkaa ja korkeinta metafysiikkaa; hänellä oli koulu, joka oli kuuluisa kautta maailman. (Täydellisempiä yksityisseikkoja halutessanne katso Teos. Sk:sta.)

rabbiinikollegio. Babylonissa toiminut kollegio ja opisto; se oli hyvin kuuluisa kristikunnan varhaisimpina vuosisatoina, mutta sen maine väheni suuresti Aleksandrian hellenistiopettajien, sellaisten kuin Filo Judaeuksen, Josefuksen, Aristobuloksen ym. ilmestyessä näyttämölle. Ensin mainitut koettivat kostaa menestyville kilpailijoilleen nimittämällä aleksandrialaisia teurgisteiksi ja epäpuhtaiksi profeetoiksi. Mutta aleksandrialaisia thaumaturgiaan uskovia ei pidetty synnintekijöinä ja pettureina, kun oikeaoppiset juutalaiset olivat tuollaisten »hazim»-koulukuntien johdossa. Oli toiminnassa opistoja, joissa opetettiin profetoimista ja okkultisia tieteitä. Samuel oli erään sellaisen Ramahissa sijaitsevan opiston johtaja, Elisha Jerikossa. Hillelillä oli vakinainen profeetta- ja näkijäakatemia; ja se oli juuri Hillel, babylonialaisen opiston oppilas, joka oli farisealaisten ja suurten oikeaoppisten rabbiinien lahkon perustaja.

reinkarnaatio, eli jälleensyntyminen (lat. re, jälleen, ja incarnatio, »lihaantuminen»); kerran yleismaailmallinen oppi, joka opetti, että ego (minuus) syntyy tämän maan päälle lukemattomia kertoja. Meidän päivinämme kristityt sen kieltävät, koska he näyttävät käsittävän väärin omien evankeliumiensa opetukset. Siitä huolimatta sekä Raamattu että kaikki muutkin vanhat kirjoitukset opettavat, että korkeampi inhimillinen sielu (buddhi-manas) eli ego aikakausittain ja pitkien kierroksien kuluessa pukeutuu lihan ruumiiseen, ja »ylösnousemus» (resurrektio) merkitsee vain egon jälleensyntymistä toiseen muotoon. (Katso Teos. Sk:aa!)

Reuchlin, John. Suuri saksalainen filosofi, kielitieteilijä, kabbalisti ja oppinut. Hän syntyi v. 1455 Pfortzheimissä Saksassa, ja toimi varhaisessa nuoruudessaan diplomaattina. Elämänsä eräässä vaiheessa hän toimi Tübingenin tuomioistuimessa tuomarin korkeassa virassa yksitoista vuotta. Hän oli myös Melanehtonin opettaja, ja papisto vainosi häntä ankarasti sen vuoksi, että hän ylisti heprealaista Kabbalaa, vaikkakin häntä samanaikaisesti sanottiin »uskonpuhdistuksen isäksi». Hän kuoli v. 1522 suuressa köyhyydessä, mikä oli tavallisesti niiden kohtalona, jotka noihin aikoihin asettuivat vastustamaan kirkon kuollutta kirjainta.

samaadhi. Henkisen ekstaasin intialainen nimitys. Se on täydellinen transsi- (haltio-) tila, joka on saatu aikaan mystisen konsentraation (ajatusten keskityksen) avulla.

samma sambuddha. Ihmisen kaikkien menneitten ruumistusten yhtäkkinen muistaminen, muistamisilmiö, joka on saavutettu joogan avulla. Buddhalainen mystinen nimitys.

Samjuttaka Nikaaja. Eräs buddhalaisista suutroista (runoelmista).

Samothrake. Eräs Kreikan saariston saarista, kuuluisa menneinä aikoina sen temppeleissä vietetyistä mysteereistä. Nämä mysteerit olivat maailman kuulut.

samskaara (samkhaara). Yksi viidestä buddhalaisesta skandhasta eli ominaisuudesta. (Katso »skandhat»). »Sielun taipumukset».

sandshnjaa (sanjaa). Yksi viidestä skandhasta eli ominaisuudesta tarkoittaen »abstraktisia aatteita».

séanse. Nimitys, jota nykyään käytetään merkitsemään istumista meedion kanssa erilaisten ilmiöiden aikaan saamiseksi. Sitä käyttävät pääasiallisesti spiritualistit.

sefiroth. Hebrealais-kabbalistinen sana, joka tarkoittaa Ain-Sofin, persoonattoman, kaikkiallisen prinsiipin eli jumaluuden kymmentä jumalaista emanaatiota (vuodatusta). (Katso Teos. Sk.)

selväkuulo (ransk. clairaudience). Kyky — joko synnynnäinen tai okkultisen harjoituksen avulla hankittu — kuulla asioita välimatkasta huolimatta.

selvänäkö (ransk. clairvoyance). Kyky nähdä sisäisellä silmällä eli henkisen näkökyvyn avulla. Sellaisena kuin sitä nykyään käytetään se on vapaa ja ylimalkainen sana, joka käsittää sekä luontaisen terävyyteen eli intuitioon perustuvan onnistuneen arvaamisen että sen kyvyn, josta Jakob Böhme ja Svedenborg antoivat niin monta merkillistä esimerkkiä. Kuitenkin juuri nämä kaksi suurta näkijää, koska he eivät kyenneet koskaan kohoamaan juutalaisen Raamatun ja lahkolaisopetusten yleistä henkeä korkeammalle, ovat surullisella tavalla sotkeneet näkemänsä ja poikenneet kauas tosi selvänäöstä.

skandhat. Jokaisen persoonallisuuden ominaisuudet, jotka kuoleman jälkeen muodostavat uuden karmallisen jälleensyntymisen, niin sanoaksemme, perustan. Niitä on viisi buddhalaisten kansanomaisessa eli eksoteerisessa järjestelmässä: nim. ruupa, muoto eli ruumis, joka jättää jälkeensä magneettiset atominsa ja okkultiset taipumuksensa; vedaana, aistimukset, jotka tekevät samoin; sandshnjaa eli abstraktiset aatteet, ruumistuksesta toiseen työskentelevät luovat voimat; samskhaara, sielun (ajattelijan) taipumukset; ja vinjaana (vidjaana), älylliset kyvyt.

somnambulismi. »Unessa käveleminen». Sielullis-ruumiillinen tila, joka on liiankin hyvin tunnettu tarvitakseen selvitystä.

spiritismi. Samaa kuin edellä mainittu (nim. unissa kävelemistä!), sillä erotuksella, että spiritualistit kieltäytyvät uskomasta melkein yksimielisesti jälleensyntymisoppiin, kun sen sijaan spiritistit tekevät siitä uskonsa perusperiaatteen. Kuitenkin on olemassa suunnaton ero viimeksimainittujen näkökantojen ja itämaisten okkultisten filosofisten opetusten välillä. Spiritistit kuuluvat Allan Kardecin perustamaan ranskalaiseen koulukuntaan, ja Amerikan ja Englannin spiritualistit »Foxin tyttöjen» koulukuntaan; nämä aloittivat teorioidensa julistamisen Rochesterissä, Amerikassa. Teosofit, vaikkakin he uskovat sekä spiritualistien että spiritistien mediumistisiin ilmiöihin, hylkäävät »henki»teorian.

spiritualismi. Nykyaikainen uskomus, että kuolleiden henget saadaan palaamaan maan päälle keskustelemaan elävien ihmisen kanssa. (Katso »spiritismi».)

sthuula shariira. Sanskritinkielinen, okkultismissa ja veedaantafilosofiassa käytetty ihmisen fyysisen ruumiin nimitys.

suksmopaadhi (taaraka-raadsha-jooga-koulun termi). Fyysinen ruumis valvovassa, tajuisessa tilassaan (dshagrat).

suksmopaadhi (taaraka-raa;dsha-jooga-koulun termi). Fyysinen ruumis uni- (unta näkevässä) tilassaan (svapna), ja kaaranopaadhi, »kausaaliruumis» (syyruumis).

suuri aikakausi. Oli olemassa useita vanhojen kansojen mainitsemia »suuria aikakausia». Intiassa se käsitti koko »mahamanvantaran» eli »Brahmaan iän», jonka jokainen »päivä» vastaa ketjun elämän kierrosta, so. se vastaa seitsemän kierroksen pituista aikakautta (katso A. F. Sinnettin 'Esoteric Buddhism’ -teosta). Siten, koska yksi »päivä» ja yksi »yö» yhdessä edustavat, manvantarana ja pralajana, 8 640 000 000 vuotta, »aikakausi» kestää 311 040 000 000 000 vuotta; ja sen jälkeen pralaja eli maailmankaikkeuden hajaantuminen tulee kaiken käsittäväksi. Egyptiläisillä ja kreikkalaisilla »suuri aikakausi» tarkoitti vain kääntöpiirin eli tähtivuotta, jonka kestoaika on 25 868 aurinkovuotta. Täydellisestä eli jumalien ajanlaskusta he eivät sanoneet mitään, koska se oli asia, josta voitiin keskustella ja joka voitiin paljastaa vain mysteereissä ja vihkimysseremonioitten aikana. Kaldealaisten »suuri aikakausi» oli numeroin ilmaistuna sama kuin hindujen.

Svedenborg (Emanuel). Eräs k