Alaviitteeseen pääsee klikkaamalla tekstissä yläindeksissä olevaa lukua,
ja takaisin tekstiin pääsee klikkaamalla alaviitteen lukua.


H.P. Blavatsky 

SALAINEN OPPI

TIETEEN, USKONNON JA FILOSOFIAN SYNTEESI

SATYÂT NÂSTI PARO DHARMAH
Totuus on uskontoja korkeampi

 

OSA II – IHMISEN SYNTY

Alkuperäisteos

H.P. Blavatsky

The Secret Doctrine

Volume II

Suomentanut Pirkko Carpelan

Omistan tämän teoksen kaikille todellisille teosofeille
kaikissa maissa ja kaikista roduista,
sillä he kutsuivat sen esiin ja heitä varten se on laadittu.

Minun oppini ei ole minun, vaan sen joka minut lähetti
Joh., 7:16

 

     Nykyajan tiede uskoo lujasti evoluutioon; samoin ihmisjärki ja Salainen Oppi. Vanhat legendat ja myytit tukevat tätä ideaa, jopa Raamattukin silloin, kun sitä luetaan rivien välistä. Näemme kukan kehittyvän hitaasti nupusta ja nupun siemenestä. Mutta mistä siemen ja siihen sisältyvä ennakolta määrätty fyysisten muodonmuutosten kehitysohjelma, ne näkymättömät, henkiset voimat, jotka vähitellen kehittävät sen muodon, värin ja tuoksun? Sana evoluutio ilmaisee sen itsessään. Nykyisen ihmisrodun siemenen on täytynyt olla jo tämän rodun kantavanhemmissa, samalla tavalla kuin siemen, jossa on kätkettynä seuraavan kesän kukka, on kehittynyt emäkasvinsa kodassa. Emo saattaa olla vain vähän erilainen, mutta se eroaa kuitenkin tulevasta jälkeläisestään. Nykyisen elefantin ja sisiliskon ennen vedenpaisumusta eläneet esivanhemmat olivat ehkä mammutti ja vastaavasti joutsenlisko. Miksi eivät ihmisrotumme esi-isät voisi olla Vedojen, Völuspan ja 1. Mooseksen kirjan ”jättiläiset”? Olisi täysin järjetöntä uskoa, että ”lajien muuntelut” olisivat tapahtuneet eräiden evoluutio-opin edustajien materialististen käsitysten mukaisesti. Täysin luonnollista on ajatella, että kukin laji aina nilviäisistä ihmisapinoihin on muodostunut omasta erillisestä alkumuodostaan.

Hunnuton Isis, Tiede osa 1, 279

ALKUHUOMAUTUKSIA


MUINAISAIKAISISTA RUNOISTA JA
NELJÄSTÄ ESIHISTORIALLISESTA MAANOSASTA


Facies totius universi, quamvis infinitis monis variet,
manet tamen semper eadem.
                                  – Spinoza1

 

     Tämän II osan runot kommentaareineen on otettu samoista muinaisista aikakirjoista kuin Maailmansyntyä koskevat runot I osassa. Mikäli mahdollista, ne on käännetty sanasta sanaan. Jotkut runoista ovat kuitenkin liian vaikeatajuisia ymmärrettäviksi ilman selityksiä. Sen vuoksi ne on, kuten I osassa, esitetty ensin kokonaisuudessaan sellaisina kuin ne ovat ja sitten niitä tarkastellaan säe säkeeltä kommentaareineen ja yritetään saada selvemmiksi sulkeissa olevin lisäyksin, kunnes tullaan kommentaarien täydellisempään selitykseen.

     Ihmiskunnan kehityksen suhteen Salainen Oppi edellyttää kolmea uutta väitettä, jotka ovat täysin vastakkaisia nykyajan tieteen samoin kuin nykyisten uskonnollisten dogmien kanssa. Se opettaa: a) että yhtä aikaa on ollut kehittymässä seitsemän ihmisryhmää maapallomme seitsemässä eri osassa; b) että astraaliruumis on syntynyt ennen fyysistä ruumista, ja edellinen on ollut jälkimmäisen mallikuva; c) että ihminen tässä kierroksessa on edeltänyt kaikkia eläinkunnan nisäkkäitä – ihmismuotoiset apinat mukaan luettuina.2

     Salainen Oppi ei ole ainoa teos, joka puhuu alkuperäisten ihmisten syntymisestä samanaikaisesti maapallomme seitsemässä osassa. Hermeksen Jumalallisesta Poimanderista löydämme samat seitsemän alkuihmistä3, jotka kehittyivät luonnosta ja ”taivaallisesta ihmisestä”, nimittäin sanan kollektiivisessa merkityksessä luovista hengistä; ja (George Smithin kokoamien) kaldealaisten taulujen palasissa, joihin on kaiverrettu babylonialainen luomistaru, mainitaan Cutha-taulun ensimmäisessä sarakkeessa seitsemän inhimillistä olentoa, joilla oli ”korpinkasvot” (mustanpuhuva ihonväri) ja jotka ”seitsemän suurta jumalaa oli luonut”. Tai niin kuin riveillä 16, 17 ja 18 selitetään:

    Keskellä maata he kasvoivat ja tulivat suuriksi
    Ja lisääntyivät luvussa,
    Seitsemän kuningasta, saman perheen veljeksiä.4

     Nämä ovat Edomin seitsemän kuningasta, joihin viitataan Kabbalassa; ensimmäinen rotu, joka oli epätäydellinen, toisin sanoen joka syntyi ennen kuin ”tasapaino” (sukupuolet) oli olemassa ja joka sen vuoksi hävitettiin.5

    Seitsemän kuningasta, veljestä, ilmestyi ja synnytti lapsia, lukumäärältään 6.000 oli heidän kansansa. Ner- eli Nergal-jumala, kuoleman jumaluus, valtuutettiin hävittämään heidät. ”Kuinka hän ne hävitti?” Saattamalla tasapainoon ne, jotka eivät vielä olleet olemassa.6

     Ne ”hävitettiin” rotuna sulauttamalla ne omiin jälkeläisiinsä (hikoilemalla); toisin sanoen, suvuton rotu jälleensyntyi (piilevästi) kaksisukuisiin; jälkimmäiset syntyivät androgyyneiksi; nämä taas sukupuolisesti myöhempään kolmanteen Rotuun (lisäselitystä varten ks. jäljempänä). Jos taulukot olisivat olleet vähemmän turmeltuneita, niistä olisi löytynyt sana sanalta sama selostus kuin tavataan ikivanhoissa aikakirjoissa ja Hermeksessä, ainakin perusasioiden ellei pienempien yksityiskohtien osalta; sillä Hermes on koko lailla turmeltunut väärien käännösten kautta.

     Aivan varmaa on, että näiden – allegoristen – opetusten näennäinen yliluonnollisuus on niin täysin vastakkainen raamatun7 kuolleelle kirjaimelle samoin kuin tieteen viimeaikaisille hypoteeseille, että niiden esittäminen tulee herättämään kiivasta vastustusta. Okkultistit tietävät kuitenkin, että esoteerisen filosofian perimätietojen on oltava oikeat yksinkertaisesti sen vuoksi, että ne ovat johdonmukaisimmat ja selvittävät jokaisen vaikeuden. Sitä paitsi meillä on egyptiläisten Thothin kirjat ja Kuolleitten kirjat sekä hindujen Puranat seitsemine Manuineen samoin kuin kaldealais-syyrialaiset kertomukset, joiden tiilet mainitsevat seitsemän alkuihmistä eli Adamia, jonka nimen todellisesta merkityksestä voi varmistua Kabbalan avulla. Ne jotka tietävät jotakin samothrakelaisista mysteereistä, muistavat myös, että kabirien yleisnimi oli ”pyhät tulet”, jotka loivat Elektrian (eli Samothrakeen) saaren seitsemällä alueella ”Kabirin, syntynyt pyhästä Lemnoksesta” (Vulkanukselle pyhitetty saari).

     Hippolytoksen mukaan tämä Kabir, jonka nimi oli Adamas, oli Lemnoksen perimätietojen mukaan maan povesta syntyneen alkuihmisen perustyyppi. Hän oli luomisjärjestyksessä ensimmäisten miesten perikuva ja oli yksi seitsemästä maassa syntyneestä ihmiskunnan kantaisästä eli edeltäjästä8. Jos liitämme tämän yhteyteen sen tosiasian, että Samothrakeen olivat asuttaneet foinikialaiset ja ennen heitä idästä tulleet salaperäiset pelasgit, ja jos muistamme vielä, että foinikialaisten, kaldealaisten ja israelilaisten mysteeriojumalat olivat samoja, niin selviää helposti, mistä tuli myös Noakin vedenpaisumuksen sekava kertomus. Viime aikoina on käynyt kiistattomaksi, että juutalaiset, jotka saivat alkuperäiset luomisaatteensa Moosekselta, joka oli saanut ne egyptiläisiltä, laativat Genesiksensä ja ensimmäiset maailmansyntytraditionsa – Esran ja muiden uudelleen kirjoittamina – kaldealais-akkadilaisesta kertomuksesta. Meidän tarvitsee siis vain tutkia babylonialaisia ja assyrialaisia nuolenpää- ja muita kirjoituksia löytääksemme sieltäkin sinne tänne siroteltuina, ei vain nimien Adam, Admi tai Aatami9 alkuperäisen merkityksen, vaan myös seitsemän Aatamin eli ihmisjuuren luomisen, syntymisen maaemosta fyysisesti ja kantaisien jumalaisesta tulesta henkisesti tai astraalisesti. Assyriologien, jotka eivät tunne esoteerisia opetuksia, voi tuskin odottaa kiinnittävän yhtään suurempaa huomiota babylonialaisten sylinterien salaperäiseen ja aina toistuvaan lukuun seitsemän, kuin he osoittavat siihen tavatessaan sen Genesiksessä ja raamatussa. Sylintereissä on kuitenkin esi-isähenkien ja niiden ihmisjälkeläisten seitsemän ryhmän luvut huolimatta palasten rappeutuneesta tilasta ja ne esiintyvät niissä yhtä selvästi kuin Poimanderissa sekä Kabbalan Salatun mysteerion kirjassa10. Viime mainitussa Adam Kadmon on sefirotinen puu samoin kuin ”hyvän ja pahan tiedon puu”. Säkeessä 32 sanotaan, että tuolla ”puulla on ympärillään seitsemän pylvästä” eli palatsia, nimittäin niiden seitsemän luovan enkelin, jotka vaikuttavat seitsemän planeetan piireissä maapallollamme. Kuten Adam Kadmon on kollektiivinen nimi, niin on myös Adam-ihmisen nimi. George Smith sanoo kirjassaan Chaldean Account of Genesis:

    Sana Adam, jota käytettiin näissä taruissa ensimmäisestä ihmisolennosta, ilmeisestikään ei ole mikään oikea nimi, vaan sitä käytetään ihmiskunnasta yleisnimityksenä. Adam esiintyy oikeana nimenä Genesiksessä, mutta varmasti sitä käytetään joissakin kohdissa ainoastaan samassa merkityksessä kuin assyrialaista sanaa.11

     Ei kaldealainen eikä raamatullinen vedenpaisumus (kertomuksineen Xisuthroksesta ja Noakista) perustu kuitenkaan universaalisiin tai edes atlantislaisiin vedenpaisumuksiin, joista kerrotaan intialaisessa Vaivasvata Manun allegoriassa. Ne ovat Samothrakeen mysteereihin pohjaavia eksoteerisia allegorioita. Jos aikaisemmat kaldealaiset tunsivat Puranoitten kertomuksiin kätkeytyvän esoteerisen totuuden, muut kansat olivat selvillä ainoastaan samothrakelaisesta mysteeristä, jonka he vertauskuvallistivat. He sovittivat sen astronomisiin ja antropologisiin tai oikeammin fallisiin käsitteisiinsä. Samothrakeen tiedetään historiallisesti olleen muinaisuudessa kuuluisa vedenpaisumuksesta, joka upotti maan ja ulottui korkeimpien vuorten huipulle; tämä tapahtui ennen argonauttien ajanjaksoa. Sen peitti äkkiä Mustasta merestä tulleet vedet; Mustaa merta oli noihin aikoihin asti pidetty järvenä12. Mutta israelilaisilla oli lisäksi toinenkin kertomus, johon he saattoivat perustaa allegoriansa, ”vedenpaisumus”, joka muutti nykyisen Gobin erämaan mereksi viimeisen kerran noin 10.000-12.000 vuotta sitten ja joka ajoi monet Noakit perheineen ympäröiville vuorille. Koska babylonialaiset kertomukset on vasta nykyaikana koottu uudelleen sadoista tuhansista särkyneistä palasista (pelkästään Kuyunjikin kummusta saatiin Layardin kaivauksissa yli 20.000 palasta kirjoituksia), tässä toistetut otteet ovat verrattain niukat; mutta sellaisinaankin ne tukevat miltei jokaista opetuksistamme; aivan varmasti ainakin kolmea. Nämä ovat:

     (1) Että se rotu, joka ensimmäisenä lankesi synnyttämiseen, oli tumma rotu (zalmat-qaqadi), jota he kutsuvat Adamuksi eli mustaksi Roduksi, ja että Sarku eli vaalea Rotu pysyi sen jälkeen puhtaana pitkät ajat.

     (2) Että babylonialaiset tunsivat kaksi lankeemuksen aikaista päärotua, jumalien Rodun (pitrien eteeristen kaksoismuotojen) edeltäessä näitä kahta. Tämä on Sir H. Rawlinsonin mielipide. Nuo ”Rodut” ovat meidän toinen ja kolmas juurirotumme.

     (3) Että nämä seitsemän jumalaa, joista kukin loi ihmisen eli ihmisten ryhmän, olivat ”vangittuja eli ruumistuneita jumalia”. Nämä jumalat olivat: Zi-jumala; Ziku-jumala (jalo elämä, puhtauden ohjaaja); Mirku-jumala (jalo kruunu), (myöhemmin) vangittujen ”jumalien kuolemalta pelastaja” ja ”hänen kätensä aikaansaaman tumman Rodun” luoja; Libzu-jumala, ”viisas jumalien joukossa”; Nissi-jumala; Suhhab-jumala; ja Hea eli Sar, niiden yhdistelmä, viisauden ja syvyyden jumala, joka on samastettu Oannês-Dâgôoniin syntiinlankeemuksen aikoina ja jota kutsuttiin (kollektiivisesti) Demiurgiksi eli luojaksi.13

     Babylonian katkelmissa on kaksi niin sanottua luomista, ja koska Genesis pitää tästä kiinni, huomaamme sen kahden ensimmäisen luvun erottuvan toisistaan niin, että toisessa on elohimiläinen ja toisessa jehovalainen luominen. Niiden oikea järjestys ei ole kuitenkaan säilynyt näissä tai missään muissakaan eksoteerisissa kertomuksissa. Okkulttisten opetusten mukaan nämä ”luomiset” koskevat vastaavasti seitsemän alkuihmisen muodostamista kantaisät (pitrit eli elohim) tekijöinään sekä ihmisryhmien muodostamista syntiinlankeemuksen jälkeen.

     Kaikkea tätä tullaan jäljempänä selittämään tieteen valossa ja vertaamaan kaikkien muinaisten kansojen kirjoituksia raamattu mukaan luettuna. Mutta ennen kuin käymme käsiksi esihistoriallisten rotujen syntyyn, lienee hyödyllistä sopia niistä nimistä, jotka annamme mantereille, joilla adamista rotuamme edeltäneet neljä suurta Rotua syntyivät, elivät ja kuolivat. Niillä on monia muinaisaikaisia ja esoteerisia nimiä, jotka vaihtelivat kielellisesti aina sen kansan mukaan, joka mainitsi ne aikakirjoissaan ja kirjoituksissaan. Niinpä esimerkiksi sitä paikkaa, johon Vendidadissa viitataan Airyana Vaêjahina14, missä alkuperäinen Zoroaster15 syntyi, kutsutaan puranalaisessa kirjallisuudessa Sveta Dvipaksi, Meru-vuoreksi, Vishnun asunnoksi jne.; ja Salaisessa Opissa sitä sanotaan yksinkertaisesti jumalien maaksi, johtajinaan ”tämän planeetan henget”.

     Niinpä mahdollisen ja hyvin todennäköisen sekaannuksen vuoksi pidämme tarkoituksenmukaisempana ottaa käyttöön neljää jatkuvasti käsiteltävää mannerta varten sivistyneelle lukijalle tutummat nimet. Aiomme siis kutsua ensimmäistä maanosaa eli oikeammin ensimmäistä terra firmaa, jonka päällä jumalaiset kantaisät kehittivät ensimmäisen Rodun, nimellä:

     I Häviämätön pyhä maa.

     Syy tähän nimeen selitetään seuraavasti: Tämän ”pyhän maan” – josta myöhemmin lisää - ei sanota koskaan jakaneen samaa kohtaloa kuin muut maanosat, koska se on ainoa, jonka on määrä kestää manvantaran alusta sen loppuun kunkin kierroksen aikana. Se on ensimmäisen ihmisen kehto ja viimeisen jumalallisen kuolevaisen asunto, sen joka on valittu Sistana tulevan ihmiskunnan siemeneksi. Tästä salaperäisestä ja pyhästä maasta voidaan sanoa hyvin vähän, paitsi ehkä mitä eräs kommentaari runollisesti lausuu, että ”Pohjantähti luo siihen valvovan silmänsä suuren hengityksen kunkin ’päivän’ aamunkoitosta iltahämärään asti”.16

     II Hyperborealainen on toiselle maanosalle valittu nimi, maa, joka ulottautui pohjoisnavalta etelään ja länteen asukkainaan toinen Rotu ja käsitti koko sen alueen, joka tunnetaan nyt Pohjois-Aasiana. Nimen Hyperborealis antoivat vanhimmat kreikkalaiset tuolle kaukaiselle ja salaperäiselle seudulle, minne heidän perimätietonsa mukaan ”hyperborealainen” Apollo matkusti joka vuosi. Astronomisesti Apollo on tietenkin aurinko, joka jättäen helleeniset pyhäköt tahtoi vuosittain käydä kaukaisessa maassaan, mistä sanottiin, että aurinko ei koskaan laskenut siellä puoleen vuoteen. , sanoo muuan Odysseian säe.17

     Mutta historiallisesti eli paremminkin ehkä etnologisesti ja geologisesti merkitys on toinen. Hyperborealaisten maa, joka ulottui tuolle puolen Boreaksen – lumien ja pyörremyrskyjen kylmäsydämisen jumalan, joka loikoi mielellään raskaassa unessa Rhipaioksen vuoriston harjalla – ei ollut mikään ihannemaa, niin kuin mytologit olettivat, eikä liioin sijainnut Skyytian ja Tonavan lähistöllä18. Se oli todellinen maanosa, oikea maa, jossa ei noina varhaisina aikoina tiedetty mitään talvesta, eikä sen surkeilla jäännöksillä ole nytkään enempää kuin yksi yö ja yksi päivä vuodessa. Yön varjot eivät koskaan lankea siihen, sanoivat kreikkalaiset; sillä se on jumalien maa, Apollon, valon jumalan lempiasunto, ja sen asukkaat ovat hänen rakkaita pappejaan ja palvelijoitaan. Tätä voidaan nyt pitää runollisena mielikuvituksena, mutta silloin se oli runopukuinen totuus.

     III Kolmatta maanosaa aiomme kutsua Lemuriaksi. Nimi on P.L. Sclaterin keksintö eli aate. Vuosina 1850 – 1860 hän väitti eläintieteellisin perustein, että esihistoriallisina aikoina oli olemassa maanosa, jonka hän osoitti ulottuneen Madagascarilta Ceylonille ja Sumatralle. Siihen kuului joitakin osia nykyistä Afrikkaa; mutta muuten tämä valtavan suuri manner, joka ulottui Intian valtamereltä Australiaan, on nyt kokonaan kadonnut Tyynen meren aaltojen alle jättäen jälkeensä ainoastaan sinne tänne muutamia ylämaan huippuja, jotka ovat nyt saaria. Luonnontieteilijä A.R. Wallace ”ulottaa tertiäärikauden Australian Uuteen Guineaan ja Salomosaarille ehkä Fidñ insaarille asti” ja sen pussieläinlajeista hän johtaa ”yhteyden pohjoiseen maanosaan sekundaarikaudella”, kirjoittaa C. Gould19. Aihetta käsitellään laajasti toisaalla.20

     IV ”Atlantis” on neljäs maanosa. Se olisi ensimmäinen historiallinen maa, jos muinaisten kansojen perimätiedoille annettaisiin enemmän huomiota kuin on tähän mennessä annettu. Platonin tämän niminen kuuluisa saari oli vain kaistale tuota suurta maanosaa.21

     V Viides maanosa oli Amerikka; mutta koska se sijaitsee maapallon vastakkaisella puolella, niin indoarjalaiset okkultistit laskevat yleensä viidenneksi Euroopan ja Vähä-Aasian, jotka ovat lähes samanikäiset kuin Amerikka. Jos heidän oppinsa seuraisi maanosien esiintymistä geologisessa ja maantieteellisessä järjestyksessä, silloin tätä luokitusta olisi muutettava. Mutta koska maanosien peräkkäinen esiintyminen on pantu samaan järjestykseen kuin Rotujen kehitys, ensimmäisestä viidenteen, arjalaiseen juurirotuumme, Eurooppaa on kutsuttava viidenneksi suureksi maanosaksi. Salainen Oppi ei ota huomioon saaria ja niemimaita eikä se seuraa nykyaikaista maantieteellistä maiden ja merten jaotusta. Sen varhaisimpien opetusten ajoista ja suuren Atlantiksen häviöstä asti on maanpinta muuttunut useammin kuin kerran. Oli aika, jolloin Egyptin suistomaa ja Pohjois-Afrikka kuuluivat Eurooppaan, ennen kuin Gibraltarin salmen muodostuminen ja Euroopan mantereen kohoaminen korkeammalle muutti kokonaan Euroopan kartan ulkonäön. Viimeinen suuri muutos tapahtui noin 12.000 vuotta sitten22, ja sen seurauksena upposi Platonin pieni Atlantin saari, jota hän kutsui Atlantikseksi emämantereen mukaan. Maantiede oli osa mysteereitä vanhoina aikoina. Zoharissa sanotaan: ”Nämä (maan ja meren) salaisuudet ilmaistiin salatieteen oppilaille, mutta ei maantieteilijöille.”23

     Sen väitteen, että fyysinen ihminen oli alkuaan tertiäärikautta aikaisempi jättiläinen ja että hän oli olemassa 18.000.000 vuotta sitten, on tietysti tunnuttava nurinkuriselta nykyaikaisten oppien ihailijoista ja niihin uskovilta. Biologien koko posse commitatus tulee kääntämään selkänsä sille aatteelle, että sekundaarikaudella olisi elänyt kolmannen rodun jättiläinen, olento, joka taisteli menestyksellisesti silloisten ilman, meren ja maan jättiläismäisten hirviöiden kanssa, joten hänen esi-isillään – Atlantiksen eteerisillä prototyypeillä – ei ollut juuri mitään pelättävää, että ne voisivat vahingoittaa heitä. Nykyajan antropologi saa aivan vapaasti nauraa jättiläisillemme, niin kuin hän nauraa raamatun Adamille, ja kuten teologi nauraa hänen apinamaiselle kantaisälleen. Okkultistit ja heidän ankarat arvostelijansa saattavat tuntea selvittäneensä molemmin puolin välinsä melko hyvin tähän mennessä. Okkulttiset tieteet väittävät vähemmän ja antavat jokaisessa tapauksessa enemmän kuin joko darwinilainen antropologi tai raamatullinen teologia.

     Eikä esoteerisen ajanlaskun tarvitse pelottaa ketään. Sillä mitä vuosilukuihin tulee, aikamme suurimmat auktoriteetit ovat yhtä horjuvalla ja epävarmalla kannalla kuin Välimeren aallot. Pelkästään geologisten kausien keston suhteen Kuninkaallisen Seuran oppineet ovat kaikki toivottoman ymmällä ja harppaavat täysin vaivattomasti yhdestä miljoonasta viiteen sataan miljoonaan, kuten tullaan havaitsemaan useammin kuin kerran vertaillessamme heidän lausuntojaan.

     Ottakaamme tässä yhdeksi esimerkiksi Crollin laskelmat. Jos tämän auktoriteetin mukaan 2.500.000 vuotta on se aika, joka on kulunut tertiääri- tai eoseenikauden alkamisesta, kuten eräs amerikkalainen geologi kertoo hänen sanoneen24; tai jos Croll vielä ”laskee 15 miljoonaa vuotta eoseenikauden alkamisesta”, kuten eräs englantilainen geologi toistaa hänen sanojaan25, niin molemmat aikamäärät vastaavat Salaisen Opin lukuja26. Sillä kun Salainen Oppi lukee neljästä viiteen miljoonaan vuotta neljännen juurirodun kehityksen alku- ja loppukohdan välille Lemurian ja Atlantiksen mantereilla; miljoona vuotta viidennelle, arjalaiselle Rodulle ikää nykyhetkeen asti; ja noin 850.000 vuotta suuren Atlantiksen viimeisen laajan niemimaan uppoamisesta – kaikki tämä voi helposti sopia niihin 15.000.000 vuoteen, jotka Croll suo tertiäärikaudelle. Mutta kronologisesti tuon kauden pituus on toisarvoista, koska meillä on ainakin muutama amerikkalainen tiedemies, joihin nojautua. Nämä herrat väittävät, että ihminen on ollut olemassa niin kauan kuin sekundaarikaudella, ja tuskin välittävät siitä, että heidän väitteitään sanotaan, ei ainoastaan kyseenalaisiksi, vaan myös mielettömiksi. He ovat löytäneet ihmisen jalanjälkiä tuon aikakauden kallioista, eikä de Quatrefages sitä paitsi löydä yhtään pätevää tieteellistä syytä, miksi ihminen ei olisi voinut olla olemassa sekundaarikaudella.

     Selvästi sanottuna geologiset ”ajat” ja kaudet ovat pelkkiä sovinnaisia käsitteitä, koska ne ovat tuskin vielä hahmoteltuja, eivätkä sitä paitsi ketkään kaksi geologia tai luonnontieteilijää ole luvuista samaa mieltä. Oppinut veljeskunta jättää siis laajan valinta-alan okkultisteille. Ottaisimmeko yhdeksi tukipylvääksemme T. Mellard Readen? Tämä herra väittää tutkielmassaan ”Kalkkikivi geologisen ajan indeksinä”, jonka hän esitti Kuninkaallisessa Seurassa vuonna 1878, että vähin aika, joka vaaditaan sedimentin muodostumiseen ja kalkkipitoisen aineen poistumiseen, on pyöreinä lukuina 600 miljoonaa vuotta27. Vai pitäisikö meidän etsiä tukea ajanlaskullemme Darwinin teoksista, joissa hänen teorioittensa mukaan orgaaniseen muutokseen tarvitaan 300:sta 500:an miljoonaa vuotta? Sir C. Lyell ja prof. Haughton tyytyivät asettamaan kambrikauden alkamisen, edellinen 200 ja jälkimmäinen 240 miljoonan vuoden päähän. Geologit ja eläintieteilijät omaksuvat pisimmän ajan, vaikka Huxley pani aikoinaan maanpinnan kovettumisen alkamaan 1.000 miljoonaa vuotta sitten eikä tahtonut antaa periksi vuosituhattakaan.

     Pääasia ei kuitenkaan mielestämme ole luonnontieteilijöitten yksimielisyys tai erimielisyys geologisten kausien kestosta, vaan paremminkin siitä, että he ihme kyllä ovat yhdessä asiassa täysin samaa mieltä, ja tämä on hyvin tärkeä seikka. He kaikki myöntävät, että ”mioseenikaudella” – joko miljoona tai kymmenen miljoonaa vuotta sitten – Grönlannissa ja jopa Huippuvuorilla, toisen eli hyperborealaisen mantereemme jäännöksillä, ”oli miltei trooppinen ilmasto”. Homerosta aikaisemmat kreikkalaiset olivat säilyttäneet eloisan perimätiedon tästä ”ikuisen päivänpaisteen maasta”, minne Apollo matkusti vuosittain. ”Mioseenikaudella Grönlannissa (70° pohj. lev.) kehittyi monia sellaisia puita kuin marjakuusi ja punapuu, jotka ovat sukua kalifornialaisille lajeille, pyökeille, plataaneille, pajuille, tammille, poppeleille ja saksanpähkinäpuulle, samoin kuin magnolia ja zamia”, sanoo tiede28. Lyhyesti sanottuna Grönlannissa kasvoi etelän kasveja, jotka ovat tuntemattomia pohjoisen seuduilla.

     Ja nyt nousee esiin tämä luonnollinen kysymys. Jos Homeroksen ajan kreikkalaiset tunsivat hyperborealaisen maan, ts. talven ja pyörremyrskyn jumalan Boreaksen ulottumattomissa sijaitsevan siunatun ihannemaan, jota myöhemmät kreikkalaiset ja heidän kirjailijansa ovat turhaan yrittäneet sijoittaa Skyytian tuolle puolen, maan, jossa yöt olivat lyhyitä ja päivät pitkiä ja jonka toisella puolella oli maa, jossa aurinko ei koskaan laskenut ja jossa palmut kasvoivat runsaina – jos he tiesivät tämän kaiken, kuka heille oli kertonut siitä? Heidän aikanaan ja kaukaisina aikoina sitä ennen Grönlannin on täytynyt jo olla ikuisen lumen ja koskaan sulamattoman jään peitossa, aivan kuten nykyäänkin. Kaikki viittaa siihen, että lyhyiden öiden ja pitkien päivien maa oli Norja tai Skandinavia, joiden tuolla puolen oli ikuisen valon ja kesän siunattu maa. Jotta kreikkalaiset ovat voineet tietää siitä, heidän perimätietonsa on täytynyt olla peräisin joltakin heitä paljon vanhemmalta kansalta, joka tunsi nuo ilmasto-olosuhteet, joista kreikkalaiset eivät tienneet mitään. Jopa meidän aikanamme tiede aavistaa, että napamerten takana, aivan pohjoisnavan piirissä, on olemassa meri, joka ei koskaan jäädy, sekä ikivihreä manner. Muinaisaikaiset opetukset ja myös Puranat – kunhan vain ymmärtää niiden allegoriat – sisältävät samat väitteet. Riittäköön siis meille se hyvin todennäköinen seikka, että nykyajan tieteen otaksumalla mioseenikaudella, jolloin Grönlanti oli miltei trooppinen maa, siellä eli nykyään historialle tuntematonta väkeä.


1 [Vaikka koko universumin ulkomuoto on rajattomien muutosten alainen, niin se pysyy kuitenkin aina samana. – Spinozan kirjeet, lxiv. ]

2 Katsokaa Genesis, 2:19. Adam [Aatami] luodaan jakeessa 7, ja jakeessa 19 sanotaan: ”Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne Aatamin eteen nähdäkseen, kuinka hän niitä nimittäisi.” Ihminen siis luotiin ennen eläimiä; sillä 1. luvussa mainitut eläimet ovat eläinradan merkkejä, kun taas ihminen, ”mies ja vaimo”, ei ole ihminen, vaan sefirotien lauma, voimiA eli enkeleitä, ”luotu Jumalan kuvaksi ja hänen näköisekseen” [1:27]. Adamia, ihmistä, ei ole tehty tuon näköisyyden mukaan eikä raamatussa niin väitetäkään. Lisäksi toinen Adam on esoteerisesti seitsikko, joka edustaa seitsemää ihmistä eli oikeammin ihmisryhmää. Sillä ensimmäinen Adam – Kadmon – on kymmenen sefirotin yhdistelmä. Näistä ylempi kolmio pysyy esikuvallisessa maailmassa tulevana ”kolminaisuutena”, kun taas seitsemän alempaa sefirotia luo ilmenneen aineellisen maailman; ja tämä seitsikko on toinen Adam. Genesis ja ne mysteeriot, joiden pohjalta se sepitettiin, tulivat Egyptistä. Genesiksen ensimmäisen luvun ”Jumala” on logos, ja toisen luvun ”Herra Jumala” on luovat Elohim, alemmat voimat.

3 Näin sanoo Poimander: ”Tämä on mysteeri, joka on ollut tähän päivään asti salattu. Luonto, johon taivaallinen ihminen [elohim eli dhyanit] oli sekoittunut, synnytti ihailtavimman ihmeen… Seitsemän ihmistä seitsemän hallitsijan luonnon mukaan kaikki miehis-naisellisia [hermafrodiitteja]” – eli pitrien eli elohimin seitsemän lauman mukaan, jotka hänet heijastivat eli loivat. Tämä on aivan selvää, mutta katsokaamme silti, miten nykyajan teologimme, älykkäinä ja oppineina pidetyt miehet, tulkitsevat tämän. John David Chambersin toimittamassa teoksessa The Theological and Philosophical Works of Hermes Trismegistus, Christian [?] Neoplatonist [Hermes Trismegistoksen, kristityn [?] uusplatonistin, teologiset ja filosofiset teokset] (Oriel College, Oxford, s. 9) kääntäjä ihmettelee, ”mitä nämä seitsemän ihmistä tarkoittavat?” Hän ratkaisee pulman päättelemällä, että koska ”alkuperäinen malli-ihminen [Genesiksen 1. luvun Adam Kadmon] oli miehis-naisellinen… seitsemän… voi merkitä... Genesiksessä mainittuja myöhempiä patriarkkoja”. Todella teologinen tapa Gordionin solmun katkaisemiseksi!

4 George Smith, Chaldean Account of Genesis, s. 103.

5 Tri A.H. Sayce, Hibbert Lectures, 1887, s. 372-373; A. Franck, La Kabbale, s. 205; Siphra di-Tseniuthga , alkukappaleet.

6 Sayce, main. teos, s. 313.

7 Koska nykyään väitetään, että kaldealaiset taulukot, jotka esittävät allegorisen kuvauksen luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja vedenpaisumuksesta, jopa Babelin tornin tarusta, kirjoitettiin ”ennen Mooseksen aikaa” (ks. G. Smith, Chaldean Account of Genesis), niin kuinka Mooseksen kirjoja voidaan pitää Jumalan ilmoituksena? Ne ovat vain saman kertomuksen toinen toisinto.

8 Philosophumena, V, 7; M.E. Millerin painos (Oxford, 1851), s. 98, 108.

9 Ks. XVI luku, ”Adam-Aatami, osa II, s. //480 eteenpäin.

10 Siphrâ di-Tseniuthâ .

11 S. 86.

12 Plinius, Hist. Nat., IV, xii, 73, 74, 75; Strabo, Geogr., X, ii, 17, 19; I, iii, 4; Herodotos, History, k. VII, 108, 129; Pausanias, Matkakertomus, k. VII (Achaia), iv, 3. [Boris de Zirkoffin toimittamassa painoksessa sanotaan, että näissä viitteissä ei mainita mitään Samothrakeen vedenpaisumuksesta. Suom.toim.]

13 G. Smith, Chaldean Account of Genesis, s. 82.

14 Vendidad, farg. I, 3.

15 ”Alkuperäisellä” me tarkoitamme ”Amshaspendia”, jota sanotaan ”Zarathushtraksi, Yiman tekemän Varan herraksi ja hallitsijaksi tuossa maassa”. Oli useita zarathushtroja eli zartushteja, yksin Dabistanin luetellessa kolmetoista; mutta nämä kaikki olivat tuon ensimmäisen jälleensyntymiä. Viimeinen Zoroaster oli Azarekshin tulitemppelin perustaja ja hän kirjoitti ne alkuperäistä pyhää magia-uskontoa käsittelevät teokset, jotka Aleksanteri tuhosi.

16 Intiassa sitä sanotaan Brahman päiväksi.

17 X, 86. [”Niin lähellä ovat yön ja päivän tiet.”]

18 Ks. K.H.W. Völcker, Mythische Geographie der Griechen und Römer, s. 145-170.

19 Mythical Monsters, s. 47.

20 On kuitenkin muistettava, että Wallace ei hyväksy Sclaterin aatetta vaan vastustaa sitä. Sclater olettaa maan tai mantereen aikaisemmin yhdistäneen Afrikan, Madagascarin ja Intian (mutta ei Australiaa eikä Intiaa); ja A.R. Wallace osoittaa teoksissaan Geographical Distribution of Animals [s. 59 eteenp.] ja Island Life, että sellaisen maan olettaminen on täysin aiheetonta väitetyin eläintieteellisin perustein. Mutta hän myöntää, että Intia ja Australia ovat varmasti olleet paljon lähempänä ja tämä koskee niin kaukaista aikaa, että se oli ”ainakin ennen tertiäärikautta”. Eräässä kirjeesssään hän sanoo, että ”tälle otaksutulle maalle ei ole annettu mitään nimeä”. Kuitenkin tuo maa oli olemassa ja vielä ennen tertiäärikautta, sillä Lemuria (jos hyväksymme tämän nimen kolmannelle maanosalle) oli hävinnyt ennen kuin Atlantis täysin kehittyi, ja Atlantis oli vajonnut ja sen pääosat kadonneet ennen mioseenikauden loppua.

21 Esoteric Buddhism, s. 66-67; 8. pain.

22 Jälleen yksi ”yhteensattuma”:
”Nykyään on todistettu, että geologisina lähiaikoina tämä Pohjois-Afrikan alue oli todella Espanjaan kuuluva niemimaa ja että sen yhteyteen Afrikan kanssa vaikutti pohjoisessa Gibraltarin repeämä ja etelässä maan kohoaminen, mistä oli seurauksena Sahara. Tämän aikaisemman Saharan meren rannikoista ovat yhä merkkeinä kuoret, jotka kuuluivat samoille Välimeren rannoilla eläville kotiloille.” (Prof. Oscar Schmidt, Doctrine of Descent and Darwinism, s. 224.)

23 Osa III, folio 10a, Amst. pain.

24 A. Winchell, geologian professori, World-Life, s. 369.

25 Charles Gould, Tasmanian edesmennyt geologian tutkija, kirjassa Mythical Monsters, s. 84.

26 Sir Charles Lyellin, jonka ansioksi lasketaan tertiäärikauden kolmea alaosastoa tarkoittavien ”onnistuneiden sanojen eoseeni, mioseeni ja plioseeni keksiminen”, olisi kyllä pitänyt määritellä ”luomuksilleen” edes likimääräinen pituus. Mutta kun hän jätti näiden kausien keston asiantuntijoiden arvailtavaksi, on tuon onnistuneen ajatuksen tuloksena mitä suurin hämminki ja sekaannus. Tuntuu lähes toivottomalta tehtävältä esittää tuekseen edes yhtä numerosarjaa jostakin teoksesta ilman vaaraa, että huomaakin sen tekijän peruuttaneen sen jossain aikaisemmassa tai myöhemmässä teoksessaan. Sir W. Thomson, eräs kaikkein huomattavimpia nykyajan auktoriteetteja, on muuttanut mielipidettään puoli tusinaa kertaa auringon iästä ja maankuoren jähmettymisestä. Thomsonin ja Taitin teoksessa Natural Philosophy sanotaan, että ainoastaan 10 miljoonaa vuotta olisi kulunut siitä, kun maapallon lämpötila salli kasviston esiintymisen (liite D ynnä seur.; myös Trans. Roy. Soc. Edinb., XXIII, i, 157, 1862, missä § 847 peruutetaan). Darwin sanoo Sir William Thomsonin arvion olevan ”vähintään 98 ja korkeintaan 200 miljoonaa vuotta maankuoren jähmettymisestä”. (Ks. Chas. Gould, main. teos, s. 83.) Samassa teoksessa (Nat. Phil.) mainitaan 80 miljoonaa vuotta kuorettumisen alkamisesta nykyiseen maailman tilaan asti. Ja viimeisessä luennossaan (1887), kuten toisaalla osoitetaan, Sir William Thomson selittää, että aurinko ei ole vanhempi kuin 15 miljoonaa vuotta! Mr. Croll taas perustaa väitteensä auringonlämmön ikärajoista Sir William Thomsonin aikaisemmin määrittelemien lukujen mukaan ja laskee kambrikauden alkaneen 60 miljoonaa vuotta sitten. Tässä on vaihtoehtoja eksaktia tietoa kaipaaville. Esittäköönpä okkulttinen tiede siis minkälaisia lukuja tahansa, ne saavat varmasti tukea joltakulta nykyajan tiedemieheltä, jota pidetään auktoriteettina.

27 Ks. Proceedings, Royal Society, London, vol. XXVIII, s. 282.

28 Gould, main. teos, s. 91.


HUOMAUTUS. Lukijaa pyydetään pitämään mielessään, että seuraavat luvut eivät ole peräkkäisessä aikajärjestyksessä. Ensimmäisessä osassa toistetaan runot, jotka muodostavat esityksen selkärangan, ja joitakin tärkeitä kohtia käsitellään ja selitetään. Myöhemmissä osissa on koottuina useita lisätietoja ja niissä yritetään selittää aihetta täydellisemmin.

Suomennos Pirkko Carpelan


 

Etusivu