Rudolf Steiner

Salatieteilijälle välttämätön ominaisuus

Jokaisessa ihmisessä on uinuvia kykyjä, joilla hän voi saavuttaa tietoa korkeammista maailmoista. Mystikko, teosofi tai gnostikko puhuu sielu- ja henkimaailmasta, jotka ovat hänelle yhtä todellisia kuin se maailma, jonka me fyysisin silmin näemme ja fyysisin käsin kosketamme. Joka hetki voi kuulija sanoa itselleen: "Sen, mistä hän puhuu, voin minäkin oppia, kun olen kehittänyt itsessäni tiettyjä voimia, jotka nyt vielä ovat kätkössä." On vain vielä jäljellä kysymys, kuinka on aloitettava näiden kykyjen kehittäminen. Sitä voivat neuvoa ainoastaan ne, jotka ovat jo saavuttaneet nämä kyvyt. Niin kauan kuin ihmiskunta on maan päällä elänyt, on aina ollut kouluja, joissa pyrkijöitä ovat opettaneet tällaisten kykyjen omistajat. Niitä kutsutaan salaisiksi kouluiksi, ja niissä annettua opetusta salatieteeksi eli esoteeriseksi opetukseksi. Tällainen nimitys herättää luonnollisesti väärinkäsitystä. Joka sen ensi kerran kuulee, voi helposti erehtyä uskomaan, että näiden koulujen jäsenet tahtovat muodostaa erityisen etuoikeutetun luokan, joka mielensä mukaan kätkee tietonsa kanssaihmisiltään. Voipa hän ajatella niinkin, että tuossa tiedossa kenties ei olekaan mitään sen kummempaa. Hänen näet tekee mieli uskoa, että jos se olisi oikeata tietoa, ei sitä tarvitsisi salassa pitää: se voitaisiin silloin ilmoittaa julki ja sen edut tulisivat kaikkein ihmisten ulottuville.

Ne, jotka ovat vihittyjä salaiseen tietoon, eivät lainkaan ihmettele, että vihkimätön ajattelee näin. Vasta se, joka johonkin asteeseen on kokenut vihkimystä olemassaolon korkeampiin salaisuuksiin, voi käsittää, miksi sen vihkimyksen luonne on salainen. Mutta voidaan kysyä: "Kuinka sitten vihkimättömässä ollenkaan voi kasvaa tämän nk. salaisen tiedon halu? Kuinka ja miksi hänen pitäisi etsiä jotakin, jonka luonteesta hänellä ei voi olla käsitystä?" Sellainen kysymys perustuu kuitenkin aivan väärään käsitykseen salaisesta tiedosta.

Todellisuudessa ei ole mitään eroa "salaisen tiedon" ja muun inhimillisen tiedon ja taidon välillä. Tämä salainen tieto ei ole tavalliselle ihmiselle sen kummempi salaisuus kuin kirjoitustaito on salaisuus sille, joka ei osaa edes lukea. Ja aivan niin kuin jokainen oikeaa menettelyä noudattaen voi oppia kirjoittamaan, niin voi myös jokainen oikeaa tietä kulkien tulla opetuslapseksi, vieläpä opettajaksikin. Ainoastaan yhdessä suhteessa ehdot ovat tässä toisenlaiset kuin ulkonaisessa ajatustoiminnassa. Kirjoitustaidon saavuttamiseen voi joltakulta puuttua mahdollisuus köyhyyden tai hänen paikkakuntansa alhaisen sivistyskannan takia, mutta korkeampien maailmoiden tieto on jokaisen vilpittömän etsijän saavutettavissa esteittä.

Monet uskovat, että ihmisen on sieltä tai täältä löydettävä korkeamman tiedon mestareita saadakseen niiltä johdatusta. Mutta vakavan etsijän ei tarvitse suinkaan pelätä mitään vaikeuksia sellaisen vihityn löytämisessä, joka voi johtaa hänet maailman syvimpiin salaisuuksiin. Päinvastoin jokainen voi olla varma siitä, että joku vihitty löytää hänet tavalla tai toisella, jos hänellä on todellinen pyrkimys tähän tietoon. Sillä vihittyjen kesken on ankara laki, joka kieltää heitä pidättämästä keltään hänelle kuuluvaa tietoa. Mutta yhtä ankara laki kieltää ketään saamasta salaista tietoa, ennen kuin hän on sen arvoinen. Ja mitä täydellisempi vihitty on, sitä tarkemmin hän noudattaa näitä kahta lakia. Kaikki vihityt käsittävä veljeskunta on ikään kuin muurin ympäröimä ja edellä mainitut säännöt ovat muurin kaksi vahvaa koossapitävää tukea. Te voitte elää läheisessä ystävyydessä vihityn kanssa, ja kuitenkin tämä muuri erottaa teidät hänestä niin kauan kuin ette ole itse tullut vihityksi. Vihitty voi antaa teille täyden luottamuksensa ja rakkautensa, mutta hän uskoo teille salaisuutensa ainoastaan, kun itse olette siihen valmis. Voitte imarrella tai kiduttaa häntä, mutta mikään ei häntä saa ilmaisemaan teille sellaista, minkä paljastaminen hän tietää vääräksi, koska te nykyisessä kehitysvaiheessanne ette ymmärtäisi ottaa oikein salaisuutta sieluunne.

Tiet, jotka johtavat ihmisen salaisuuden saavuttamiseen, on kuvattu selvästi. Ne ovat katoamattomin kirjaimin piirretyt niihin temppeleihin, joissa vihityt säilyttävät salaisuuksia. Muinaisina, esihistoriallisina aikoina nämä temppelit olivat ulkonaisesti näkyviä, ja meidän päivinämme, koska olemme tulleet niin epähenkisiksi, ne ovat enimmäkseen näkymättömiä. Mutta niitä on olemassa kaikkialla, ja joka etsii, voi löytää.

Ihminen voi löytää ainoastaan omasta sielustaan keinot, jotka avaavat hänelle vihityn huulet. Hänen on kehitettävä itsessään tiettyyn asteeseen erityisiä kykyjä, ja silloin hengen suurimmat aarteet tulevat hänen omikseen.

Hänen on aloitettava saattamalla sielunsa määrättyyn tilaan. Salatieteen tutkija kutsuu sitä antaumuksen ja kunnioituksen tilaksi. Ainoastaan se, joka on tässä mielentilassa, voi tulla salaisen tiedon oppilaaksi. Ja ne, joilla on kokemusta näistä asioista, voivat huomata lapsessakin lähestyvän opetuslapseuden merkit. On lapsia, jotka uskonnollisella vavistuksella katsovat niihin, joita he ihailevat. He asettavat sellaiset henkilöt niin korkealle, ettei heidän sydämensä sisimmässä sopukassakaan voi nousta arvostelun tai vastustuksen ajatusta. Sellaiset lapset kasvaessaan nuorukaisiksi ja neidoiksi, ovat onnellisia saadessaan ihailla jotakin ihailun arvoista, ja heidän joukostaan monet opetuslapset ovat lähteneet.

Oletteko koskaan pysähtyneet jonkun arvossapidetyn miehen oven eteen ja tällä ensi käynnillänne tunteneet miltei uskonnollista pelkoa koskiessanne ovenripaan mennäksenne taloon, joka teistä tuntuu pyhältä paikalta? Silloin teissä on ilmennyt tunne, joka voi olla tulevan opetuslapseuden siemen. Jokaiselle kehittyvälle ihmiselle tällaiset tunteet ovat siunauksellisia ja ne ovat rakennuskiviä. Mutta ei tule ajatella, että nämä kyvyt ovat alistuvaisuuden ja orjuuden siemeniä. Kokemus on näyttänyt, että ne, jotka pitävät päänsä pystyimmässä, ovat juuri niitä, jotka ovat oppineet kunnioittamaan, niissä kunnioitus on paikallaan. Ja kunnioitus on aina paikallaan, kun se tulee sydämen syvyydestä.

Jollemme kehitä itsessämme tätä syvälle juurtunutta tunnetta siitä, että on jotakin itseämme korkeampaa, niin emme koskaan saa voimaa kehittyä korkeammalle. Vihitty on saanut järjessään voiman nousemaan tiedon korkeuksiin ainoastaan siten, että hän on ohjannut sydämensä antaumuksen ja kunnioituksen syvyyksiin. Hengen huipuille tie käy vain nöyryyden porttien kautta. Tietoa voitte saavuttaa vasta, kun opitte antamaan sille arvoa. Ihmisellä on kyllä oikeus katsoa todellisuutta silmästä silmään, mutta hänen on ensin hankittava tämä oikeus. Henkistä elämää ohjaavat lait kuten fyysistäkin. Hiero lasipuikkoa sopivalla materiaalilla, niin se tulee sähköiseksi, so. saa voiman vetämään puoleensa keveitä esineitä. Tämä on esimerkki luonnonlaista. Tämän tietää jokainen vähänkin fysiikkaan perehtynyt. Samaten jos joku on perehtynyt edes okkultismin ensi alkeisiin, tietää hän, että jokainen sielussa kehkeytyvä todellisen alttiuden tunne kasvattaa voiman, joka ennemmin tai myöhemmin vie tiedon tielle.

Se, jolla on itsessään tällainen alttiuden eli antaumuksen tunne tai joka on onnistunut saamaan sen kasvatuksen kautta, hänellä on siitä paljon apua, kun hän alkaa myöhemmin elämässään pyrkiä korkeampaan tietoon. Mutta joka on vailla sellaista edellytystä, joutuu moniin vaikeuksiin pian tiedon tien ensi askeleilla, jollei hän koeta uutteralla itsekasvatuksella kasvattaa itsessään tätä antaumuksen tunnetta. Meidän aikanamme on erityisen tärkeätä, että tähän kiinnitetään huomiota. Sivistyksemme tähtää enemmän kritiikkiin ja tuomitsevaan arvosteluun kuin epäitsekkääseen ja hartaaseen kunnioitukseen. Mutta jokainen paheksuva arvostelu lamauttaa sielun voimia korkeamman tiedon saavuttamisessa, ja puolestaan kaikki syvällinen alttius kehittää niitä. Tällä emme suinkaan tahdo tuomita sivistystämme. Juuri tätä kriittistä arvostelukykyä, joka "tutkii kaikkea ja pitää sen, mikä on hyvää", me saamme kiittää sivistyksemme suuruudesta. Emme olisi koskaan päässeet tieteessä, kaupassa, teollisuudessa ja oikeustieteessä nykyiselle tasolle, jollemme olisi kaikessa käyttäneet arvostelukykymme ja järkemme mittapuuta. Mutta mitä täten on ulkonaisessa kulttuurissa voitettu, se on maksettu vastaavalla menetyksellä henkisen elämän korkeamman tiedon alalla.

Nyt jokaisen on selvästi käsitettävä, että sille, joka elää keskellä aikamme ulkokohtaista sivistystä, on hyvin vaikeata edistyä korkeampien maailmoiden tuntemuksessa. Hän voi tehdä sen vain, jos hän työskentelee sisäisesti tarmokkaasti. Sellaisina aikoina, jolloin ulkonaisen elämän olot olivat yksinkertaisemmat, oli henkinen suuruus helpommin saavutettavissa, elämän olot sallivat tulla paremmin huomatuksi sen, mikä ansaitsi arvoa ja pyhänä pitämistä. Kriittinen aika alentaa nämä ihanteet, muut tunteet astuvat kunnioituksen, ihailun ja rukouksen sijaan. Meidän aikanamme jalommat tunteet painetaan taka-alalle, niin että jokapäiväisessä elämässä ne joutuvat yhä enemmän syrjään.

Sen, joka pyrkii korkeampaan tietoon, täytyy itse viljellä sitä omassa sielussaan. Sitä ei voi saada tutkimalla, ainoastaan elämällä. Oppilaaksi pyrkijän on alinomaa harjoitettava tätä kunnioittavaa sieluntilaa. Hänen täytyy huomata ympäristössään kaikki, mikä kysyy hänen ihailuaan. Milloin hänen velvollisuutensa ja olonsa suinkin sallivat, hänen on koetettava kokonaan kieltäytyä arvostelemasta ja tuomitsemasta mitään. Jos moitin jotakin ihmistä hänen heikkoutensa takia, riistän itseltäni sitä voimaa, joka tarvittaisiin korkeamman tiedon saavuttamiseen, mutta jos koetan rakkaudella syventyä hänen ansioihinsa, kokoan enemmän tätä voimaa. Oppilaan on jatkuvasti noudatettava tätä neuvoa. Kokeneet salatieteilijät ymmärtävät, kuinka tähdellistä heille on alati etsiä, mitä hyvää kaikissa asioissa on ja pidättäytyä paheksuvasti arvostelemasta mitään. Eikä tämä saa olla vain ulkonaisena sääntönä, vaan sen on tultava sielun sisäiseksi ominaisuudeksi. Se antaa voimaa täydentää ja uudistaa meidät lopulta kokonaan. Mutta tämän uudistuksen on tapahduttava sisässämme, ajatuselämässämme. Ei ole kylliksi, jos osoitan kunnioitusta vain ulkonaisessa käytöksessäni jotain ihmistä kohtaan, vaan minun on tunnettava se alituisesti sielussani. Opetuslapsen tulee sen tähden karkottaa kokonaan tietoisuudestaan kaikki halveksumisen ja arvostelun ajatukset ja kaikin voimin pyrittävä kunnioittavaan sieluntilaan.

Joka kerta kun päättävästi poistamme mielestämme kaikki jäännökset halventavasta ja epäluuloisesta kanssaihmistemme arvostelusta, astumme askeleen lähemmäksi korkeampien asioiden tuntemista. Ja nopeasti nousemme, jos sellaisina hetkinä täytämme ajatuksemme ainoastaan kaikella, mikä herättää kunnioitusta ja ihailua ihmisiä ja asioita kohtaan. Se, jolla on näissä asioissa kokemusta, tietää, että sellaisina hetkinä ihmisessä herää uinuvia kykyjä. Hänen henkiset silmänsä aukenevat, ja hän alkaa nähdä ympärillään sellaista, mitä hän ei ennen ole nähnyt. Hän huomaa katsoneensa maailmaa vain yhdeltä puolelta. Jokainen, jonka yhteyteen hän tulee, näyttäytyy hänelle nyt aivan uudelta kannalta kuin ennen. Tietenkään hän ei vielä yksin tämän elämänsäännön kautta voi nähdä sitä, mitä sanotaan ihmisen auraksi, sillä tähän vaaditaan vielä korkeampaa harjoitusta. Mutta hän voi päästä tähän korkeampaan harjoitukseen, jos hän on sitä ennen käynyt perinpohjaisen itseuhrauksen koulun läpi.

Oppilaan tiellä vaeltaminen on ulkomaailmalle huomaamatonta. Kenenkään ei tarvitse huomata oppilaassa muutosta. Hän tekee velvollisuutensa ja harjoittaa ammattiaan niin kuin siihenkin asti. Muutos tapahtuu vain sielun näkymättömässä syvyydessä. Ensiksi hänen koko sieluelämänsä täyttyy syvällä kunnioituksella kaikkea kohtaan, mikä sitä ansaitsee. Ja niin kuin aurinko säteillään elähdyttää kaikkia, samoin opetuslapsen elämässä tämä kunnioitus elvyttää sielun käsityskykyä.

Ihmisten ei ole helppo uskoa ensin, että sellaisilla tunteilla kuin arvonannolla ja kunnioituksella olisi mitään tekemistä ymmärryksen kanssa. Tämä tulee siitä, että on totuttu pitämään ymmärrystä erityisenä taitona, joka ei riipu mitenkään sielun muista kyvyistä. Näin ajatellessamme unohdamme, että juuri sielu ymmärtää. Ja tunteet ovat sielulle sitä, mitä ruoka ruumiille. Jos annamme ruumiille kiviä leivän asemasta, se lakkaa toimimasta. Näin on sielummekin laita. Kunnioitus ja itseuhraus ovat kuin ravintoa, joka tekee sielun terveeksi ja vahvaksi ja varsinkin kykeneväksi ymmärtämään. Halveksiminen, vastenmielisyys ja väärä arvostelu tuottaa nälkää ja kuihtumista. Salatieteilijälle tämä tosiasia näkyy "aurasta". Kunnioitusta tavoittelevan sielun aura muuttuu. Punakeltaiset ja ruskeanpunaiset värit katoavat ja niiden sijaan tulee sinipunertavia vivahduksia. Ja silloin avautuu ymmärtämyksen lahja. Se kokoaa ympäriltään tietoa asioista, joista sillä ei ennen ollut aavistusta. Kunnioitus synnyttää sielussa myötätunnon voimaa ja tämän kautta me herätämme ympäröivissä ihmisissä samanlaisia ominaisuuksia, jotka muuten jäisivät kätköön.

Vielä vaikuttavampi on tämä kunnioituksen kautta saavutettu voima, jos siihen yhtyy vielä toinen tunne. Pyrkijä oppii yhä vähemmän kiinnittämään huomionsa ulkomaailman vaikutelmiin ja sen sijaan kehittämään vilkasta sisäistä elämää. Se, joka syöksyy yhdestä ulkonaisesta vaikutelmasta toiseen ja etsii jatkuvasti ajankulua, ei löydä tietä salatieteeseen. Oppilas ei saa tulla tylsäksi ulkomaailman suhteen, vaan hänen sisäinen elämänsä on osoittava hänelle, millä tavalla hänen on otettava vastaan vaikutuksia ulkoapäin. Tullessaan ihanasta vuoristosta syvämietteisellä ja voimakastunteisella ihmisellä on aivan erilaisia kokemuksia kuin vailla tunteita olevalla. Ainoastaan se, mitä sisässämme koemme, avaa meille ulkonaisen maailman kauneudet. Yksi kulkee valtameren poikki ja sielulliset kokemukset jäävät vähäisiksi, mutta toinen on saanut matkalla kuulla maailmanhengen ikuista kieltä ja nähnyt luomisen salaisuuksien avautuvan edessään.

Omatunto — joulukuu 1907

[Kirjoitus on poiminto teoksesta "Miten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista?" (Wie erlangt man Erkenntnisse der höheren Welten?)]