ELÄMÄNKYSYMYKSIÄ

TEOSOFISELLE LIIKKEELLE

KIRJOITTANUT

RUDOLF STEINER

Suomentanut

Tynni Nylund

1916

Suomennoksen kieliasua on korjattu nykysuomen mukaiseksi. — t-net toim.

Usealla aikamme teosofisesta liikkeestä etäällä olevalla ihmisellä on jo kauan ollut se mielipide, että moni teosofisen elämänkatsomuksen kannattaja sokean auktoriteettiuskon myötä on menettänyt terveen arvostelukykynsä. Arvellaan, että tässä liikkeessä on joukko ihmisiä, jotka esiintymistapansa ja määrättyjen ominaisuuksiensa nojalla ovat päätyneet "valistuneiden", "korkeammin kehittyneiden", "tietävien" kirjoihin, ja että suuri joukko teosofian tunnustajia umpimähkään hyväksyy heidän tiedonantonsa. Juuri tällaiset mielipiteet estävät monen lähenemästä teosofista liikettä. He sanovat: "Tahdomme kuulla ainoastaan sitä, mikä voidaan arvostelukyvyllemme todistaa; sokeaa dogmiuskoa torjuu kypsään ajatteluun kehittynyt ihminen. " Ja kun teosofien väitteet eivät ole selviä "yleiselle terveelle ihmisjärjelle", emme tahdo sen enempää antautua niille, jos kohta yksityiset "valistuneet" väittävätkin voivansa tietää sellaisia asioita.

Tällainen ajatus on viime aikoina saanut jalansijaa yksin teosofisen liikkeen piirissäkin olevien yksilöiden keskuudessa. Siinäkin voidaan jo kuulla paljon puhuttavan siitä, ettei "terveen ihmisjärjen" pidä sokeasti antautua jollekulle auktoriteetille tai uskonkappaleelle, vaan sen tulee itse koetella kaikkea. Välillä ilmenee selvästi ikään kuin pelko siitä, että ehkä on menty liian pitkälle hyväksyttäessä joitakin sen tai sen henkilön kautta saatuja ilmestyksiä, henkilön, jota on muka liiaksi kunnioitettu "tietävänä", "erehtymättömänä auktoriteettina". Ja moni tahtoisi kehottaa maltillisuuteen ja harkintaan, ettei eksyttäisi pohjattomaan haaveilemiseen, ja kerran täytyisi itselleen myöntää yhden tai toisen tosiasian hävittävän sen tietämisen maineen, jonka joku "valistunut" on onnistunut hankkimaan itselleen.

Kuka tahtoisi kieltää, ettei sellainen kehotus voi esiintuoda paljon oikeutuksekseen? Onhan tapahtunut, että henkilöt, joihin monet ovat katsoneet varmoina auktoriteetteina, ovat kadottaneet maineensa ja merkityksensä. Onko siis ihme, jos moni sanoo itselleen: "En tahdo tästä lähin uskoa muuta kuin sen, minkä itse kykenen ymmärtämään?" Eikö sellainen arveluttava tapaus ole omiaan herättämään epäluuloa kaikkia auktoriteetteja vastaan? Tosin voidaan jokaisesta sellaisesta tapauksesta täydellä oikeudella sanoa, että teosofinen aate on kaikkien yksilöiden yläpuolella, ja vaikka kuinka moni sen edustajista "lankeaisikin", ei se, joka kykenee erottamaan aatteen yksilöstä, voi sellaisten tapausten kautta johtua harhaan! — Painotetaan myös, ettei tosi henkisen "korkeamman kehityksen" välttämättä tarvitse käydä käsi kädessä minkäänlaisen "selvänäköisen" elämän kanssa. Teosofian tulee muka panna vähemmän painoa jälkimmäiselle ja sitä enemmän pyrkiä tunnustajilleen tarjoamaan keinoja "alemman luontonsa" puhdistamiseksi ja jalostamiseksi, sekä "korkeamman minänsä" herättämiseksi. Selvänäköisyyden kehittäminen voi olla vaarallistakin ennen kuin tuo puhdistuminen ja jalostuminen on tapahtunut. (Kirjoitukseni "Korkeamman kehityksen asteista" perehdyttää tähän kysymykseen.) — Voipa kuulua sellaisiakin ääniä, jotka mainituista syistä kehottavat rajoittamaan selvänäköisyydestä riippuvien tietojen hankkimista ja tyytymään siihen, mikä ilman selvänäköisyyden apua jalostaa henkistä elämää. Tarkoituksena ei ole, niin voidaan kuulla sanottavan, tietojen saavuttaminen korkeammista maailmoista, "hengistä", maailman ja elämän kiertokulusta, vaan sen sijaan jalostetun ja puhdistetun elämänkäsityksen omistaminen.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, etteivätkö ne, jotka sellaista esittävät, olisi eräässä merkityksessä aivan oikeassa. Ja kuitenkin teosofinen liike on joutuva kohtalokkaisiin ristiriitaisuuksiin tehtävästään, jos sellaiset mielipiteet pääsevät voitolle sen kannattajien keskuudessa. — Nyt voidaan tosin heti vastaväitteenä kysyä, kuka on sitten oikeutettu pitämään mielipidettään teosofisen liikkeen tehtävästä määräävänä? Yksi voi uskoa "korkeampien tietojen" levittämisen oikeaksi, toinen voi olla sitä mieltä, ettei ole ensinkään tärkeää levittää selvänäköisen tutkimuksen tuloksia, vaan kehittää "henkistä ja siveellistä" elämää.

Itsessään on tämä väite aivan oikea. Ja jos teosofisessa [Alaviite: Tekijä oli helmikuuhun v. 1913 Teosofisen seuran saksalaisen osaston ylisihteerinä. Siitä lähtien on hän ollut Antroposofisen seuran johtajana, seuran, joka edustaa länsimaista teosofista liikettä. Tässä kirjoituksessa esitetyt näkökohdat ovat vieläkin yleispäteviä. Suom.] seurassa olisi joukko jäseniä, jotka kieltäisivät ns. salatieteellisten oppien levittämisen, niin ei tähän eräältä näkökannalta olisi mitään sanottavaa. Mutta korkeammalta näkökannalta katsoen kyse ei ole lainkaan siitä, mitä teosofisen seuran tulee olla, eihän se voi olla muuta kuin mitä sen jäsenet tahtovat sen olevan. Kysymys on aivan toinen, nimittäin se, että salatieteellisten oppien levittäminen nykyään on välttämätöntä ihmiskunnan jatkuvalle kehitykselle. Ja ne ihmiset, jotka tämän käsittävät ja siihen kykenevät, ovat velvollisia edesauttamaan tätä levittämistyötä. Heidän tulee katsoa sitä ajanolojen heille antamana tehtävänä. Senpä tähden kysymys, mitä teosofisen seuran tulee olla, ei ole heille ensi sijassa tärkeä. Jos niin kävisi, että tässä seurassa enemmistö vastustaisi salatieteellisten tietojen hankkimista, niin täytyy ensin mainittujen toisilla keinoin kuin teosofisen seuran kautta koettaa vaikuttaa aikalaisiinsa.

Mutta toinen tärkeä kysymys on: eivätkö teosofisen seuran perusteet tule horjumaan, jos edellä mielipiteet pääsevät voitolle? Tähän kysymykseen saadaan vastaus, jos tarkastelemme, miten tämä seura tähän asti on päässyt vaikuttamaan maailmassa. Ei se ole ollut yleisten, "terveelle ihmisjärjelle" ilman muuta ymmärrettävien oppien ansio, vaan sen seikan, että tämän seuran perustajat ja toimihenkilöt ovat kyenneet sanomaan ihmisille jotain, mikä ei ilman muuta ole tavallisen ihmisjärjen omistettavissa. Tietoja ihmisen olemuksesta, hänen katoamattomasta henkisestä oliokeskuksestaan, korkeammista maailmoista — näitä ovat ihmiset aina hakeneet teosofisesta seurasta. He ovat teosofiasta etsineet tyydytystä tiedon kaipuulleen henkisestä maailmasta. Ei yleisesti todistettavissa olevien periaatteiden kautta — jotka itsessään tosin ovat äärettömän arvokkaita — vaan ainoastaan salatieteelliselle tutkimukselle saatavissa olevien totuuksien ilmoittamisella ovat teosofisen liikkeen johtajat saavuttaneet aikalaistensa huomion. — Ja joskaan ei ole ketään, joka ei omia uinuvia kykyjään kehittämällä voisi saavuttaa sellaisia totuuksia, niin on kuitenkin koko ihmiskehityksen luonne sellainen, että nykyään vain harvat ovat itsessään kehittäneet näitä kykyjä. Ellei tahdota kuunnella, mitä nämä tietävät kertoa henkisestä maailmasta, niin täytyy ylimalkaan kieltäytyä kaikesta sellaisesta tiedosta. Voidaanhan tosin sanoa näille harvoille: "Emme tahdo, että ilmoitatte meille, mitä tiedätte; voitte tyydyttää meitä ainoastaan sanomalla, miten itse voimme saavuttaa sellaisia tietoja. Älkää kertoko meille, niitä selvänäköisyytenne kautta teille on ilmaantunut, vaan sanokaa, kuinka me itse tulisimme selvänäköisiksi". Teoksessani "Kuinka saavutetaan tietoja korkeammista maailmoista" on itse asiassa kerrottu tästä asiasta niin paljon kuin nykyään ylimalkaan voidaan julkisesti ilmoittaa. Siinä nähdään, missä määrin jokainen oikeutettu pyrkimys tähän suuntaan voi saavuttaa päämääränsä. Joskin siis teosofia voi avata ihmiselle tien todelliseen salatieteelliseen koulutukseen, käsittää kuitenkin se, mitä edellä on sanottu salatieteellisen tutkimuksen julkisesta tehtävästä, paljon muutakin. Ihminen tarvitsee vastauksia eräisiin elämän hänelle asettamiin kysymyksiin saavuttaakseen välttämättömän sielunlevon, sisäisen rauhan, varmuuden elämässä ja toiminnassa. Ainoastaan sellaisen vastauksen avulla hän voi tulla hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi ja täyttää paikkansa maailmassa oikein. Tosin on lukemattomia ihmisiä, jotka eivät vielä ole asettaneet itselleen sellaisia kysymyksiä, eivätkä tunne vastausten kaipuuta. Tämä johtuu kuitenkin siitä, ettei heillä ole ollut tilaisuutta tuntea niiden tarpeellisuutta. Kun ihminen oikealla tavalla asetetaan eräiden henkisten tosiasioiden eteen, tuntee hän myös heti, mitä elämästä puuttuu, jos hän sivuuttaa ne, ja silloin hän ei lainkaan enää epäile niiden tarpeellisuutta. Mutta se ymmärtää asian väärin, joka uskoo, että vastauksilla kysymyksiin korkeammasta maailmasta on arvoa vain niille, jotka itse kykenevät selvänäköisesti tutkimaan sitä maailmaa. Niin ei suinkaan ole.

Kun ihmisellä on oikeassa mielessä omistaa vastaukset ja eläytyy niihin, hän vakuuttuu pian totuudesta, vaikkakin olisi vielä kaukana selvänäköisyydestä. Se, että meidän päivinämme niin moni jää ilman tätä vakaumusta, johtuu vain siitä, että materialistinen ajan henki asettuu valtavana esteenä sielujen tielle. He uskovat olevansa vapaita ennakkoluuloista, mutta omaavat juuri mitä suurinta ennakkoluuloa korkeampaa totuutta vastaan. Teosofia koettaa julistaa tätä korkeampaa totuutta, missä nykyajan ihminen ja lähimmän tulevaisuuden todellinen edistys sitä tarvitsevat. Mutta mistä tämä totuus saataisiin, ellei juuri niiltä, jotka oman tutkimuksensa avulla ovat sen löytäneet? Jos heitä vastaan edeltäpäin tahtoisi asettaa "tavallisen ihmisjärjen", silloinhan samalla julistaisi koko heidän tutkimuksensa tarpeettomaksi. Pitäisi kuitenkin edellyttää, etteivät ne, jotka ovat koettaneet itsessään kehittää korkeampia tietokykyjä, ole kadottaneet tätä ihmisjärkeä. Varmaa on, ettei se, mitä tietäjät ilmaisevat, koskaan voi sotia "tervettä ihmisjärkeä" vastaan, ja yhtä varmaa on myös, että tämän saattaa käsittää vain se, joka oikeassa mielessä ryhtyy tutkimaan heidän ilmoituksiaan. Epäilemättä jokainen voi muodostaa arvionsa ja jokaisen on luotettava vain omaan arvostelukykyynsä; mutta hänen täytyy kuitenkin ensin tuntea se, mitä hän ryhtyy arvostelemaan. — Se, joka hiukankin pohtii tätä yksinkertaista asiaa, tulee pian huomaamaan, kuinka vähässä määrin suuri osa siitä, mitä väitetään korkeampien maailmoiden auktoriteetteja vastaan, pitää paikkansa. Eiväthän nämä auktoriteetit saata olla lainkaan vaarallisia terveelle ihmisjärjelle, koska he — jos ovat oikeita auktoriteetteja — juuri tahtovat antaa tälle ihmisjärjelle arvioinnin välineitä. Ellei teosofinen seura tahdo harrastaa vain sitä, minkä sen jäsenet jo tietävät, vaan osoittaa tietä korkeampaan tietoon, niin se ei voi olla ilman auktoriteetteja, asiantuntijoita, jotka panevat asian vireille. On kaksi eri asiaa arvioida itse ja toisaalta antaa näyttää itselleen tietä arviointiin. Teosofinen seura joko tulee joksikin aivan toiseksi kuin mitä se perusteidensa mukaan tähän asti on ollut, tai siitä tulee niiden toimintakenttä, joilla ei vielä ole korkeampia kokemuksia.

Se, joka katselee asiaa tältä kannalta, tulee välttämättä ajattelemaan ja toimimaan toisin kuin se edellyttäisi mielipide, jonka monet seuran nykyisistä jäsenistä omaavat. Viitattiinhan myös eurooppalaisen liiton kongressissa Pariisissa 1906 puheissa ja keskusteluissa useasti "terveen ihmisjärjen" nimessä auktoriteettien vaaraan. Jopa ansiokas presidenttiperustaja itse, H. S. Olcott, piti silloin tarpeellisena painottaa "terveen ihmisjärjen" tärkeyttä, huomauttaen, ettei yhdenkään teosofisen seuran jäsenen pitäisi turvautua muuhun kuin omaan arvostelukykyynsä ja että pitäisi varoa joutumasta auktoriteettien valtaan. Ja tehdäkseen tämän varoituksensa auktoriteetteja vastaan aivan selväksi nojautui hän — Buddhan auktoriteettiin, josta nuo totiset sanat johtuvat: "Älä usko sen tähden, että se on kirjoitettu johonkin kirjaan tai että se on jonkun viisaan opettama tai perinnäistiedon säilyttämä tai jonkun jumalan inspiroima jne., vaan usko ainoastaan sitä, mitä oma järkesi käsittää ja mikä on oman kokemuksesi tulos." Kuitenkin näitä Buddhan sanoja voidaan eri tavalla käyttää ohjeena. Yksi pitää viisaiden ilmoituksia arvottomina, koska hän ei voi käsittää niitä, toinen koettaa saattaa tietokykynsä sille asteelle, että hän kykenee arvioimaan sellaisia ilmoituksia itsenäisesti.

* * *

Teosofisen liikkeen elinehtoja voidaan ymmärtää paremmin kuin mitä nykyään monesti tehdään, jos pitää mielessä, että sen varsinainen tehtävä on julkaista muutamia niistä totuuksista, joita ennen on pidetty kokonaan salaisina, ns. salaoppeina. Sellaisia totuuksia ovat ne, joita nykyään kirjallisesti ja suullisesti julistetaan ihmisen olemuksesta, so. hänen muodostumisestaan fyysisen, sielullisen, ja henkisen maailman aineksista, hänen kehittymisestään ja asteittain tapahtuvasta täydellistymisestään ruumiillistumien sarjassa; edelleen syyn ja seurauksen laista henkisessä maailmassa, jota on tapana kutsua karmaksi; ja sen lisäksi eräistä maan kehityksen tapahtumista, jotka paljastuvat näkijän avautuneille silmille ja on tunnistettavissa, jos mieli ymmärtää ihmisen korkeampaa tarkoitusta. Siihen liittyy muutamia tietoja korkeimmista henkisistä maailmoista, joita ilman ei voi ymmärtää maailman rakentamisen kehitystä, eikä tietää mitään siitä, mitä kuoleman taakse kätkeytyy ja mitä on pidettävä ihmisluonnon näkymättömänä ja kuolemattomana osana.

Nämä tiedot ovat jo kauan olleet olemassa siinä muodossa, jossa niitä teosofisen liikkeen kautta kirjallisuudessa ja luennoissa levitetään. Mutta niitä ei ole siinä muodossa julkisuuteen päästetty, vaan annettu vain niille, joiden älyllisiä, sielullisia ja siveellisiä kykyjä oli ensin huolellisesti koeteltu. Älyllisten kykyjen koetus oli tarpeen, jottei näitä oppeja annettaisi kuin sellaisille, jotka todella kykenisivät niitä ymmärtämään, sillä korkeat henkiset totuudet ovat sellaisia, että ne kehittymättömälle järjelle voivat alussa näyttäytyä miltei järjettömiltä. Sellainen älyllisesti kehittymätön ihminen ei voi muuta kuin ymmärtää niitä väärin. Paitsi, että sellainen ilmoittaminen olisi aivan hyödytöntä, täytyy sen vaikuttaa hyvin häiritsevästi vastaanottajien mieliin. Sillä kun nämä opit oikein ymmärrettyinä luovat ihmiselle onnea ja autuutta, täytyy niiden, jos niitä väärin käsitetään, tuottaa onnettomuutta sielulle. Kun pieni totuus puutteellisen arvostelukyvyn kautta vääristellään, ei se tuota suurtakaan onnettomuutta, sillä se järisyttää sielua vain vähän. Suuri totuus vaikuttaa sitä vastoin tuntuvasti sielun voimiin ja sen hyvinvointiin. Jos sitä vääristellään tai tehdään siitä irvikuva, se vaikuttaa täysin päinvastaisella tavalla kuin on tarkoitus. Oikein ymmärrettynä se kohottaa ihmisen korkeampaan elämäntapaan, mutta väärin ymmärrettynä se tekee ihmisen huonommaksi kuin mitä hän ilman sitä olisi. Sitä paitsi korkeampien totuuksien väärinymmärtäminen johtaa hyödyttömään, jopa vahingolliseen keskusteluun niistä. Sellaisten keskustelujen kautta sielut hämmentyvät, ja koska nämä totuudet ovat syvälle vaikuttavia, niin ei se, kuten keskusteltaessa mitättömistä asioista, jää ainoastaan ymmärryksen erehdykseksi, vaan voi aiheuttaa hajaannusta koko sielussa, toisin sanoen johtaa koko ihmisen sairastumiseen. Ja jos sellaisia tietoja ilmoitetaan julkisesti, voi rutto levitä laajempiinkin piireihin. Sen tähden vaadittiin salakouluissa, että oppilaalla on ensin oikeat järjen voimat, ja vasta sitten hänelle annettiin asteittain ne opetukset, joita pidettiin suotavana. — Sielun voimien tuli olla valmisteltuja, jotta korkeampien salaisuuksien oppilas saattaisi vastaanottaa näitä arvokkaan tunnelman ja mielentilan vallitessa, sillä tunne, jolla lähestytään määrättyä totuutta, antaa sille määrätyn henkisen värityksen. Ellei korkeampia totuuksia lähestytä oikeassa mielentilassa, ne vaikuttavat väärällä tavalla. Aineellisia asioita koskeva totuus ei juuri muutu, vaikka se omaksutaankin sopimattoman tunnelman vallitessa; korkeamman totuuden laita on päinvastoin.

Korkeampaan koulutukseen pyrkivän siveellisiä voimia oli koeteltava, koska mainitut tiedot ehdottomasti poistavat sen hunnun, joka estää ihmistä näkemästä eräitä hänen olemuksensa salattuja puolia. Nämä ihmisolemuksen salatut ominaisuudet nousevat nyt pinnalle. Tavallisessa elämässä ne pysyvät salassa, riippuen kasvatuksen kautta saaduista tottumuksista, ympäristön olosuhteista johtuvista oikean ja väärän käsityksestä ja monesta muusta seikasta — yksittäisten ihmisen ja koko ihmiskunnan onneksi. Kuinka monet taipumukset, vietit, halut ja intohimot, jotka vapautettuina vaikuttaisivat tuhoisasti, tulevatkaan tällaisten asioiden kautta pidätetyiksi. Korkeampien totuuksien ensimmäisiä vaikutuksia on, että ne kokonaan vapauttavat ihmisen näistä näkökannoista. Kaikki, mikä ulkoapäin lieventää hänen luonnettaan, häviää; se kadottaa valtansa hänen ylitsensä ja hän voi tulevaisuudessa olla vain oma herransa. Kuitenkaan ei ole sanottu, että ihminen heti ymmärtää asian näin olevan. Niin pian kuin hän lähestyy korkeampia totuuksia, hän jää oman onnensa nojaan. Hänen täytyy nyt kyetä itse ohjaamaan siveyttään, taipumuksiaan, tottumuksiaan jne. Tämä tulee mahdolliseksi vasta silloin, kun hän omin voimin kykenee torjumaan kaiken sen, mitä ennen ulkomaailman hyvää tekevät olosuhteet ovat pitäneet kurissa. Ainoastaan yhden esimerkin tahdon esittää tältä alalta. Korkeampien salaisuuksien oppilaassa ilmenee erityisesti taipumus ylpeyteen. Ellei hän kykene voittamaan sitä, se kasvaa suunnattomasti ja johtaa hänet turmion tielle. Tämä ylpeys saattaa esiintyä monenlaisilla naamioilla, omana vastakohtanaankin. Ihminen voi silloin luulla olevansa erittäin vaatimaton, mutta tämä vaatimattomuus ei ole muuta kuin naamio kauhean ylpeyden edessä. — Tästä nähdään, miksi vanhat salaiset seurat ovat panneet oppilaansa ankarille koetuksille.

Tällaisten tosiasioiden edessä sukeutuu varmaankin seuraava kysymys: Jos niin on, miksei nytkin noudateta samaa menettelytapaa kuin ennen, onko ylimalkaan oikein, että teosofinen seura julkaisee näitä totuuksia? — Olkoon heti sanottu, että suuri osa niistä henkilöistä, jotka omistavat tällaisia totuuksia, vielä nytkin noudattaa salaamisen periaatetta, ja että moni heistä uskoo teosofisen liikkeen todella menettelevän väärin.

Itse asiassa korkeammat henkiset tiedot täytyykin vielä kauan pitää jo mainitulla tavalla salassa. Ainoastaan alkeellinen puoli tulee teosofisen liikkeen kautta julki. Sitä ei enää voi salata, sillä suuri osa ihmiskuntaa on saavuttanut sellaisen kehitysasteen, ettei se enää tule toimeen ilman sitä. Se on julkaistava, koska ilman sitä ei voida tyydyttää eräitä ihmiskunnan sielullisia tarpeita, vaan sieluelämän täytyisi sen puutteessa kuihtua.

Ei pidä kuitenkaan luulla, että mainitut tiedot olisivat tähän asti jokaisessa muodossa olleet ihmiskunnalta salattuja. Ne on salattu ainoastaan siinä muodossa, missä niitä salakouluissa viljeltiin ja missä niitä nyt teosofisen liikkeen välityksellä ilmoitetaan. Mutta nekin ihmiset, jotka elivät yksinkertaisemmissakin olosuhteissa, saattoivat päästä niistä osallisiksi heille sopivassa muodossa. Sadut ja jumaltarut sisältävät näitä totuuksia kuvien ja vertauksien muodossa. Vain materialistisesta mielensävystä johtuu, ettei saduissa ja taruissa tahdota nähdä eikä ymmärtää niissä piilevää syvää viisautta. Tehtävänämme ei ole lähemmin perustella, kuinka satuihin ja taruihin sisältyy paljon, paljon suurempaa salaista viisautta luonnosta ja ihmisestä kuin meidän nykyään niin kehittyneen tieteemme esityksiin. Määrätyillä kehitysasteilla oleville kansoille täytyy kuvissa antaa se, mikä älyllisesti korkeammin kehittyneille ilmenee aatteiden muodossa. On kyllä vielä paljon ihmisiä, jotka uskovat, että mitä järki ei ymmärrä, sitä ei ylipäänsä voida käsittää. Näille on sanottava, ettei järki yksin ole kykenevä tietämään, vaan että asioita todella voidaan käsittää myös tunteen, mielikuvituksen ja muiden sielunvoimien avulla. Oli todellista käsittämistä määrätyillä kehitysasteilla, kun ihminen saduissa ja taruissa antoi maailmansalaisuuksien vaikuttaa itseensä. Sellaisille kehitysasteille ei mikään muu muoto voi tulla kysymykseenkään. Nykyään teosofiaan sisältyvä korkeampien totuuksien muoto varattiin siihen aikaan salatieteilijöille ja heidän oppilailleen. Muilla kehitysasteilla julistetaan uskonnon muodossa ihmisille näkymättömien maailmojen salaisuudet. Kaikki uskonnot sisältävät mielelle ja uskolle sovitettuja korkeampia totuuksia. Se, joka ilman materialistisia ennakkoluuloja puolueettomasti tutkii uskontoja, löytää niissä kaikissa salaisia oppeja, niin että jokainen eri uskonto sisältää nämä opit siinä muodossa, joka soveltuu sen kansan ja sen ajan luonteensävylle ja sivistyskehitykselle, joille ne on suunnattu.

Ihmiskunnan enemmistölle korkeimmat totuudet on annettu satujen, tarujen tai uskontojen muodossa. Jos tämä riittäisi, se jatkuisi edelleen. Mutta se ei enää riitä. Ihmiskunta on saavuttanut sen kehitysasteen, jolla suuri osa siitä kadottaisi kaiken uskonnon, ellei uskontojen perustana olevia korkeampia totuuksia ilmoitettaisi sellaisessa muodossa, että terävinkin ajattelu voi ne hyväksyä. Uskonnot ovat tosia, mutta se aika, jolloin käsittäminen pelkän uskon avulla oli mahdollista, on useimpien ihmisten kohdalla ohi. Ja tässä asemassa olevien ihmisten luku tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan aavistamattomalla nopeudella. Tämän tietävät ne, jotka todella tuntevat ihmiskunnan kehityksen lait. Ellei niitä viisausoppeja, joihin uskonnolliset käsitteet perustuvat, julkaistaisi muodossa, joka tyydyttää täydellistä ajattelua, niin puhkeaisi pian täydellinen epäilys ja epäusko näkymätöntä maailmaa kohtaan. Ja jos niin kävisi, olisi sellainen aika kaikesta aineellisesta kulttuurista huolimatta raakalaisuutta pahempaa. Se, joka tuntee ihmiselämän todelliset edellytykset, tietää ettei ihminen voi elää ilman yhteyttä näkymättömään maailmaan, aivan kuten kasvi ei voi elää ilman ravitsevia nesteitä.

Kirjassani "Lasten kasvatus" näytetään, kuinka lähitulevaisuudessa ainoastaan teosofiset totuudet voivat todella käytännöllisesti tasolla vaikuttaa elämään. Samaa voitaisiin esittää mitä erilaisimmilta elämänaloilta.

Totuus onkin siinä, että meidän päivinämme täytyy antaa ihmiskunnalle tiedot näkymättömistä maailmoista teosofisessa muodossa kuten niitä ennen on annettu vertauksien ja kuvien muodossa. Teosofia ei oikein ymmärrettynä ole mikään uskonto eikä mikään uskonnollinen lahko, vaan oikea keino esittää uskonnon viisautta nykyajan ihmisille sopivalla tavalla. Teosofia ei perusta uusia uskontoja, vaan antaa juuri todisteet vanhojen pätevyydestä ja tulee siten näiden vankimmaksi tueksi. — Mutta teosofia ei ole myöskään mikään haaveilun asia, vaan se tutustuttaa ihmistä näkymättömään maailmaan, josta hänen täytyy saada voimia näkyvää varten.

Teosofia johtuu siis ihmiskunnan nykyisten tarpeiden tuntemisesta. Ja ihmiskunnan täytyy oppia tuntemaan muutamia salatieteellisiä totuuksia. Siitä syystä ovatkin nämä totuudet niin valtavasti vaikuttaneet moneen sieluun tultuaan muutama vuosikymmen sitten julkaistuiksi. Ja sen tähden on sellaisien totuuksien julkaiseminen teosofisen liikkeen oikea tehtävä. Jos teosofinen liike koetetaan asettaa toiselle perustalle, se kadottaa pian merkityksensä niille, jotka alusta alkaen todellisen inhimillisen tarpeen vaatimuksesta ovat kääntyneet sen puoleen. Älköön vain sanottako, että näillä totuuksilla korkeammista salaisuuksista on arvoa vain sille, joka niitä kykenee selvänäköisesti havaitsemaan. Ei mikään ole kauempana totuudesta. Sillä selvänäköisyyttä tarvitaan vain näiden totuuksien löytämiseen. Kun ne kerran on löydetty, voi jokainen ihminen, joka todella kylliksi ponnistaa järkeään, ymmärtää niitä. On vain tyhjää puhetta, kun sanotaan, että nämä asiat on ensin todistettava. Ne on todistettu heti kun niitä todella tahdotaan ymmärtää. Jos ne jonkun mielestä ovat todistamattomia, niin tämä ei johdu siitä, että ne kaipaisivat erityisiä todistuskeinoja, vaan ainoastaan siitä, ettei kyseessä oleva ihminen vielä ole niitä kylliksi ajatellut.

Nyt on yli kuin kolmekymmentä [Alaviite: Nyttemmin [1916] 40 vuotta. Suom.] vuotta ollut olemassa teosofinen seura, joka tahtoo olla välikappaleena teosofisille harrastuksille. Tällä seuralla on kolme päätehtävää. Ensimmäinen on "muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeysliiton ydin, katsomatta uskoon, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen asemaan tai sukupuoleen". Toinen tehtävä on "tutkia kaikkien uskontojen yhteistä totuusperustetta", ja kolmas on "tutkia ihmisluonnossa ja muussa maailmassa uinuvia syvempiä henkisiä voimia".

Jos pidämme kiinni siitä, mitä edellä on sanottu teosofisen seuran varsinaisesta tehtävästä, käsitämme helposti, että teosofisen seuran olemassaolo ainoastaan kolmannen pykälän perusteella on oikeutettu.

Tarkastelkaamme asiaa ennakkoluulottomasti. Epäilemättä täytyy veljesliiton perustaminen olla jokaisen hyvän ihmisen tehtävä, ja siksipä onkin olemassa lukemattomia yhdistyksiä ja seuroja, jotka tunnustavat tämän asian ihanteekseen. Varmaankaan ei tarvitse olla teosofi kannattaakseen sellaista ihannetta. Teosofisella seuralla on ylimalkaan merkitystä ainoastaan, jos tämä ihanne sen piirissä saa seuraavanlaisen ilmaisun: Jokainen hyvä ihminen tunnustaa yleisen veljeyden ihannetta. Sitä koetetaan toteuttaa erilaisten veljestyttämisyritysten avulla. Nyt on vain kysymys siitä, että toteuttamiseen valitaan oikeat keinot. Vähiten tarkoitustaan vastaava keino on alituinen, puhdas sentimentaalinen puhe siitä, että ihmisten pitää rakastaa toisiaan veljellisesti, että heidän tulee muodostaa sopusointuinen ykseys, ja miten nuo kaikki kauniit puheenparret kuulunevatkaan, joita ikävä kyllä juuri teosofit niin mielellään käyttävät.

Sellainen puhe ei ole suurempiarvoista kuin jos joku seisoisi uunin edessä alinomaa sanoen: "Rakas uuni, olet oikein hyvä uuni, jos oikeaan aikaan lämmität huonetta. Ole siis vain aina oikein lämmin tarvittaessa." Jos tahdotaan, että uuni todella lämmittäisi, niin ei puhuta sen velvollisuuksista, vaan varustetaan se polttoaineilla. Teosofinen liike voi oikeana "polttoaineena" ihmiskunnan veljestyttämiseksi pitää ainoastaan edellä mainittuja salatieteellisiä tietoja. Kun sielulla on nämä tiedot, ne herättävät siinä oikean veljestyttämisen mielen, aivan kuin polttoaineet oikealla tavalla käytettyinä lämmittävät uunin. Teosofisen katsomuksen mukaista on sanoa: "Tosin pyrkivät muutkin ihmiset, ei vain teosofit, tähän ihanteeseen, mutta he eivät voi sitä saavuttaa, koska eivät käytä oikeaa välikappaletta, nimittäin salatieteellisiä tietoja." Epäilemättä on helpompi aina toistaa: "veljeys, veljeys", kuin sulattaa itseensä salatieteen tiedot; onhan kristitynkin helpompi toistaa: "Herra, Herra", kuin omistaa todellinen kristillinen sisältö. Sitä paitsi ei puhe veljeydestä ole lainkaan vaaratonta, koska se älyllisen mukavuuden verhona ympäröi puhujaa, tukahduttaen pyrkimyksen vakavaan, oikeaan tietoon eräänlaiseen sielulliseen hekumaan. Moni ei ole ensinkään tietoinen siitä, että se on jonkinlainen älyllisen mielihyvän tunne, joka ajaa häntä siihen itsehurmaukseen, kun hän yhä uudelleen luo itselleen sen nautinnon, joka piilee ajatuksessa "veljeys, yksimielisyys, sopusointu". — Hyvien teosofien pitäisi ottaa tavakseen mahdollisimman vähän käyttää sanoja "veljeys", "sopusointu" ja "ykseys", ja sen sijaan harrastaa todellista salatiedettä, mikä on oikea keino sen asian saavuttamiseksi, jonka arvossa pitämistä siten parhaiten ilmaistaan, ettei siitä tarpeettomasti puhuta.

Yhtä vähän saattaa uskonnollisten alkukirjojen tieteellinen tutkimus sinällään olla teosofisen liikkeen varsinaisena tarkoituksena. Siihen tarvitaan vain oppineita eikä teosofeja. Mitä muuta yhteistä alkukirjojen vertailemisella on teosofisen liikkeen kanssa kuin että se näyttää, kuinka näihin alkulähteisiin sisältyvät salatieteelliset totuudet? Mutta tämän voi osoittaa ainoastaan salatieteen todellinen tuntija. Todellisen ihannekuvan uskontojen oikeasta salatieteellisestä tutkimuksesta on Edouard Schuré antanut kirjassaan "Suuret Vihityt". Hän on siinä esittänyt suurten uskonnonperustajien oppien salatieteellisen ytimen, ja silloin hänen on luonnollisesti täytynyt mennä pelkästään oppineita tutkisteluja syvemmälle. On aivan luonnollista, että oppineet väittävät hänen pysyneen vähemmän alkulähteissä kuin omissa mielikuvissaan. On vain toivottavaa, ettei teosofi esittäisi sellaista väitettä, sillä silloin lausuessaan hän tekisi kaksi erehdystä. Ensiksikin sellainen väite on lapsellinen, niin lapsellinen, ettei väittäjä itse sitä arvaakaan; sillä sellaisen oppineisuuden puolustaminen, olisi sellaiselle persoonallisuudelle kuin Schuré luonnollisesti helppoa, jos hän tahtoisi laskeutua sen tasolle. Toiseksi väittäjä näyttäisi, ettei hän aavistakaan muiden tietolähteiden olemassaoloa, kuin mitä hänellä on käytettävänään.

Näin ollen teosofisen seuran varsinaiseksi tehtäväksi jää ainoastaan kolmannessa pykälässä mainittu salatieteellisten, eli ns. henkisten totuuksien harrastaminen. Jos seura laiminlyö tämän tehtävänsä, silloin täytyy sen suorittamisen siirtyä johonkin toiseen liikkeeseen ja teosofinen seura tulee olemaan yksi monista muista hyvää tarkoittavista inhimillisistä liitoista, joiden lippuihin on kirjoitettu: veljeys, rakkaus, kaikenlaisten tieteiden harrastaminen tms.

* * *

Yliaistillisten maailmojen tietojen harrastaminen on osoitettu teosofisen liikkeen varsinaiseksi tehtäväksi. Se, joka kannattaa tätä ajatusta, ei voi jäädä tietämättömäksi siitä, minkälaisin esteitä ja vaikeuksia sellainen työ kohtaa juuri meidän aikanamme. Kuitenkin voidaan helposti huomata, että suuri joukko ihmisiä nykyään kaipaa kipeästi sellaista tietoa. Monelle tämä kaipaus tulee enemmän tai vähemmän tietoiseksi, mutta on myös monia, jotka eivät sitä tiedosta. Nämä tuntevat ainoastaan syvää tyytymättömyyttä elämässä; he tarttuvat tähän tai tuohon, mikä heistä näyttää tarjoavan henkistä elämän sisältöä, sitten he taas siitä luopuvat, kun jonkin ajan kuluttua tyytymättömyys jälleen ilmaantuu. He tuntevat kyllä, että heiltä puuttuu jotakin, mutta eivät saavuta tuloksellista selvyyttä siitä. Joka tuntee elämää, tietää myös, että joukko ihmisiä kaipaa tietoa korkeammista maailmoista, ja tämä joukko on paljon suurempi, kuin mitä monelta taholta tahdotaan myöntää. Laajoissa piireissä etsitään todellakin juuri sitä, mitä oikeaan suuntaan menevä teosofinen liike voi antaa. Se, jolla on ymmärtämystä tätä "oikeaa suuntaa" kohtaan, tulee huomaamaan, että korkeampien tietojen oikean harrastuksen vaikutukset ulottuvat yhtä laajalle kuin itse ihmiskunta. Sellainenkin ihminen, jonka kohtalo on asettanut vaatimattomimpaan paikkaan elämässä ja joka toimii ahtaimmissa piireissä, saattaa saavuttaa todellisen teosofian avulla terveellisen ajattelun ja iloisen, itsessään tyytyväisen sydämen. Näennäisesti mitä jokapäiväisin ja muutoin epätyydyttävin elämän muoto saa syvän merkityksen. Myös tiedemies, taiteilija, liikemies, virkamies jne. voi saavuttaa teosofian avulla joka alalla luomisvoimaa, työiloa, avarakatseisuutta, varmuutta. — Ainoastaan väärinkäsitetty teosofinen ajatustapa saattaa vieroittaa ihmisen elämästä. Todellinen teosofia ei voi johtaa ihmistä pois elämästä, päinvastoin vie se hänet syvemmälle siihen. On kyllä oikein painottaa, että teosofia on jonkin arvoista ihmiselle vasta silloin, kun hän ei pysähdy joihinkin yleisiin ajatelmiin tai tunteisiin, vaan uskaltaa todella oppia tuntemaan, mitä voidaan tietää ihmisen olemuksesta, korkeampien maailmoiden oloista ja olioista, sekä inhimillisestä ja kosmisesta kehityksestä. Mutta se, joka oppii tämän tuntemaan, oppii sen kautta myös ymmärtämään elämää yksityiskohtia myöten, ja — mitä ei voida kyllin painottaa — käyttämään sitä.

Jotta teosofia pääsisi sellaisella tavalla vaikuttamaan ihmiseen, täytyy hänen todella kerran ryhtyä poistamaan laajalle levinnyttä ennakkoluuloa, joka ilmenee eräänlaisena yllämainittujen tietojen halveksimisena. Voidaan sanoa: "Mitä minä teen kaikilla näillä tiedoilla ihmisen perusaineksista, maailmankehityksestä jne.? Nämähän ovat kaikki vain järjen asioita. Minähän tahdon sisäisesti syventyä. Olemassaolon jumalallisia perusteita ei voida sellaisina ’kuivina’ käsitteinä omaksua, niitä voi ainoastaan elävän sielun kautta saavuttaa." — Jospa niillä, jotka niin puhuvat, olisi vähän enemmän kärsivällisyyttä syventyä asian todelliseen laitaan! Sen kautta he huomaisivat, että todellinen tieto tässä tarkoitetussa mielessä ainoastaan heistä näyttää pelkältä järkeilyltä, koska he pelkäävät panna sen kautta liikkeelle muitakin voimia kuin kuivan, selkeän järkensä ja ajattelunsa. Sellaisen kärsivällisen tutkistelun avulla he käsittäisivät, että heidän sydämensäkin kaipuu on tyydytettävä sen avulla, minkä he torjuvat "pelkkänä järjen asiana". He pelkäävät syventyä hartaasti korkeampien maailmoiden aatteisiin, ja siten jää heiltä kokematta, kuinka lämpimäksi ja eläväksi sieluelämä juuri näiden aatteiden avulla tulee. Sellaisten luonteiden välittömäksi kohtaloksi tulee, että heidän polttava sielunsisällyksen kaipuunsa kuluttaa itsensä, koska he torjuvat juuri sitä, mikä saattaisi parantaa heidät. Pelkkä puhe siitä, että "ihminen voi syventyä itseensä ja löytää Jumalan itsestään" ei suinkaan riitä, vaikka sitä kuinka monessa eri muodossa toistettaisiin. Ihminen on syntynyt maailmasta; hän on "mikromaailma", johon määrätyllä tavalla tiivistyy kaikki se, mikä sisältyy näkyvään ja suureen osaan näkymätöntä maailmaa. Eikä ihmistä voida ymmärtää, ellei maailmaa ymmärretä. Ei se opi itseään tuntemaan, joka vain vaipuu itseensä, vaan se, joka käsittää ympäröivien kivien, kasvien ja eläinten todellisen olemuksen, sillä niiden olemus yhteen tiivistettynä on hän itse. Tähdissä, niiden kulussa ja vaiheissa, ihminen voi lukea oman sielunsa salaisuudet. Siitä, mitä muinaisina aikoina on tapahtunut, selviävät sielun nykyiset kokemukset, ja siitä tavasta, jolla muinainen on tullut nykyiseksi, ymmärtää ihminen oman nykyisen olemuksensa. Tästä ymmärtämisestä voidaan saavuttaa mielen tyydytys ja voima toimintaan. Todellinen maailman tuntemus on samalla todellinen itsetuntemus, ja se onkin ainoa hedelmällinen itsetuntemuksen muoto. Sellaisiin tosiasioihin pitäisi syventyä niiden, jotka alinomaa tahtovat sanoa: "Mitä teosofia kertoo meille maailman ja ihmiskunnan kehityksestä, on vain järkeä varten, mutta me kaipaamme sielullemme tyydytystä."

Ainoastaan tällainen tarmokas pyrkimys käsitykseen korkeammista maailmoista voi luoda ihmiselle tarpeellisen yhdyssiteen ajattelemisen, tuntemisen ja elämän välillä. Ja tässä mielessä on näkymättömien maailmojen tietoja viljeltävä teosofisessa liikkeessä. Ei voida lähteä liian korkeasta näkökannasta tietoon pyrittäessä. Mutta samalla on pyrittävä käyttämään hyväksi jokaista tilaisuutta saattaa korkeimmat tiedot hedelmällisiksi elämän jokapäiväisimmille asioille. Muussa tapauksessa teosofia johtaisi siihen, mihin sen kaikkein vähinten pitäisi johtaa: lahkolaisuuteen, ahtaisiin uskonkaavoihin jne.

Yllä olevista viittauksista seuraa myös tie sen syvempiin perustuksiin, mitä on sanottu teosofisen liikkeen vaikutuksesta siveelliseen elämään. Todellinen ihmissielun olemuksen tuntemus opettaa, ettei siveellistä toimintaa pohjaltaan voi edistää saarnaamalla vaikka miten kauniita siveellisiä periaatteita tahansa. Siveys ei näet johdu opituista siveellisistä periaatteista, vaan jaloista tunteista. Filosofien kesken on paljon väitelty siitä, onko siveys opittavissa. Varmasti niin ei ole siinä välittömässä merkityksessä, että ihminen tulisi siveäksi painamalla mieleensä siveysjärjestelmän. Voidaan hyvinkin tuntea sellainen järjestelmä olematta kuitenkaan siveä. Niin, voidaan mennä vielä pitemmälle ja sanoa — mihin yllä on jo viitattu —, että teosofisessa liikkeessä voitaisiin esittää vaikka kuinka kauniita siveysperiaatteita, vaikka kuinka monta teoriaa yleisestä ihmisrakkaudesta, ilman että sen avulla saataisiin mitään varsinaista aikaan. Mutta vaikka onkin aivan oikein, ettei siveyttä saavuteta tätä tietä, olisi kuitenkin aivan väärin sanoa, ettei tieto saattaisi olla siveyden perustana tai korkeampi tieto laajimman ihmisrakkauden lähteenä. Teosofisten käsitteiden kautta ei saavuteta ensikädessä minkäänlaisia siveysperiaatteita, vaan esimerkiksi aatteita ihmisen ja maan kehityksestä. Mutta se, joka kykenee epäitsekkäästi antautumaan näille aatteille, eikä ainoastaan järjen avulla, vaan sydämensä koko lämmöllä, kehittää omassa olemuksessaan sitä tunteiden lähdettä, joka itsestään aikaansaa yleisen ihmisrakkauden mukaisia tekoja. Olemme ymmärtäneet teosofisen seuran ensimmäisen pykälän — yleisen veljeyden ytimen — silloin, kun uskollisesti viljelemme tietoja korkeammista maailmoista, ja sen ohella elämme siinä järkähtämättömässä toivossa, että näkyvän maailman hyveet välttämättä johtuvat näkymättömän maailman tiedoista. Sillä henkisesti todesta johtuu siveellisesti hyvä.

Aikanamme on todellinen yliaistillisten tietojen viljelyn tarve; sitä kaipaavat ne, joiden sieluntilaan yllä viitattiin. Ja henkisiä tosiasioita paljastamalla teosofinen liike voi saada aikaan oikean vaikutuksensa elämässä. Tämän seuran elämänehdot voivat toteutua ainoastaan kahdelta taholta. Toinen on yliaistillisten tietojen nykyisen ainevaraston käyttäminen sekä mahdollisuuden mukaan sen lisääminen ja kehittäminen, ja toinen teosofisten työntekijöiden avoin silmä elämän kaikille olosuhteille. Heidän pitäisi mahdollisuuksien mukaan tarkata kaikkialla, missä elämä tarvitsee ja voi omaksua syventymistä teosofisen käsitystavan avulla. Heidän pitäisi teosofisella tiedolla valaista kaikkea nykyajan ihmistä koskevaa. Kun jollakin on esimerkiksi tietoja jälleensyntymisen laeista ja karmallisista syysuhteista, tämä on vain asian toinen puoli; toinen ja tärkeämpi puoli on se, että ihminen sen myötä tulee kelvollisemmaksi elämän jokapäiväisiä tehtäviä varten ja saavuttaa mielentyydytyksen.

On myöskin hyvä, että itseään teosofiseksi kutsuvassa seurassa harjoitetaan eri uskontojen tutkimista niiden totuusytimen löytämiseksi. Mutta tässä onkin kysymys totuusytimen löytämisestä, eikä eri uskontojen tuntemisesta, mikä on oppineiden asia. Myöskin tällä alalla toimii teosofinen liike parhaiten, jos se ennen kaikkea harrastaa yliaistillisia tietoja ja jos sen työntekijät kykynsä mukaan hengentieteelliseltä näkökannalta valaisevat tieteellisen uskonnontutkimuksen tuloksia.

Kenelle yllä oleva esitys selvenee, saa varman käsityksen teosofisessa liikkeessä tarpeellisesta työtavasta. Sillä yliaistillisten tietojen levittäminen vaatii toisenlaista menettelyä kuin tavallisten aistillisten tietojen. Eivätkö entisajan salatieteilijät ole käyttäytyneet aivan toisin kuin nykyajan tiedemiehet? Nämähän kiirehtivät tavallisesti mitä pikimmin julkaisemaan tietonsa. Ja tässä he tekevätkin alallaan oikein, sillä yksittäisen tutkimuksen on kannettava hedelmiä koko ihmiskunnan hyödyksi. Yliaistillisten tietojen vanhemmat omistajat ovat sitä vastoin ensi kädessä salanneet tietonsa julkisuudelta. He ovat ilmoittaneet ne ainoastaan niille, jotka erinäisten edellytyksien nojalla ovat todistaneet "kutsumuksensa". Tällä he eivät ole rikkoneet sitä periaatetta vastaan, että yksityisen tiedon on palveltava yhteistä hyvää, sillä he ovat kuitenkin löytäneet keinoja saadakseen tietonsa kantamaan hedelmiä ihmiskunnalle. Näiden keinojen selittäminen ei ole tämän kirjasen tehtävä. Mutta ne ovat todella olleet olemassa.

Edellä on sanottu, että niiden, joilla on yliaistillista tietoa, on nykyaikaisten olosuhteiden tähden pakko julkaista osa tiedoistaan. Tämä tapahtuu kirjallisuuden ja esitelmien avulla, sekä muilla teosofisen liikkeen omaksumilla työtavoilla. Tässä on kuitenkin eräitä vaikeuksia. Toisaalta yliaistillisten tietojen harrastajat tuntevat velvollisuudekseen tarjota näitä tietoja niille, jotka niitä kaipaavat. Toisaalta he kuitenkin tuntevat myös vanhoen, hyvien menestystapojen mukaisesti velvollisuutta määrättyyn pidättäytymiseen. Heidänhän täytyy, jos he todella ymmärtävät yliaistillisten tietojen hengen, perinpohjaisesti olla tutustuneita siihen periaatteeseen, joka kuuluu jotakuinkin näin: "Se seikka, että olet saavuttanut jonkin tiedon tai että olet jostakin vakuuttunut, ei voi olla minään syynä tyrkyttääksesi sitä muille. Saat ilmoittaa sen vain niille, jotka oikeassa mielessä ja täydessä vapaudessa sitä haluavat." Joka noudattaa tätä periaatetta ei voi vähimmässäkään määrin olla kiihkoilija tai lahkolainen, sillä kiihkoilun ja lahkonmuodostuksen tunnusmerkki on juuri se, että niihin antautuneet henkilöt elävät siinä uskossa, että mitä he pitävät oikeana, sen täytyy tulla mahdollisimman monen vakaumukseksi. He pitävät mielipidettään ainoana autuaaksi tekevänä. Tämä usko saa heidät usein käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja voittaakseen mahdollisimman paljon tunnustajia. Se, jolla on yliaistillista tietoa, tahtoisi mieluummin tehdä mahdollisimman vähän tunnustajien voittamiseksi. Kiihkoilijan, lahkolaisen mieli on hänelle aivan vieras. Ja nykyaikanakin hän koettaa mahdollisimman tarkkaan noudattaa tätä periaatetta. Kuitenkaan eivät nykyajan olot, kuten sanottu, salli hänen kokonaisuudessaan noudattaa sitä. Hänen täytyy esittää asia julkisesti. Mutta hän tekee sen vain siinä mielessä, että voi sanoa: "Tämä on minulla sanottavaa näkymättömistä maailmoista; sanon sen, koska se on sanottava maailmalle. Joka tahtoo lähemmin tutustua näihin asioihin, hänen täytyy tehdä se omasta vapaasta tahdostaan. Minä en keräile kannattajia, mutta olen mahdollisuuden mukaan apuna jokaiselle, joka haluaa jotain tietoa korkeammista maailmoista." Sitten jää sen, jolla korkeampia tietoja on, asiaksi löytää oikea tie ehdottoman asiansa puolesta taistelemisen ja sellaisen pidättäytymisen välillä, joka ei tahdo onnellistuttaa ketään "ainoalla autuaaksi tekevällä viisaudella". Hän tekee tehtävänsä parhaiten, jos hän mahdollisimman vähän näyttää "kiihkoisan maailmanparantajan" osaa, sellaisen, joka pitää päätehtävänään istuttaa vakaumuksensa toisiin. Voidaan sanoa, että kiihkoilija keräilee kannattajia, kun taas yliaistillisten tietojen omistaja rauhallisesti odottaa siksi kunnes he itsestään tulevat. Tämä näyttää teoreettisesti sangen yksinkertaiselta, mutta käytännössä se ei ole ollenkaan helppoa. Mutta se näyttää myös, minkä verran painoa on annettava määrätyille tunteille, joita teosofisen työn tekijän täytyy omata; ja kuinka paljon toisaalta riippuu siitä, että hän siveästi pidättää sitä innostusta, joka nykyajan ihmisille on niin luonnollista: jakaa maailmalle sydämensä pyhää vakaumusta. Sellainen ehkä jalokin halu ilmoittaa maailmalle tietoja esimerkiksi eräiltä korkeammilta yliaistillisilta aloilta, ei olisi miksikään hyödyksi, sillä olisi vain harvoja, jotka eivät pitäisi näitä asioita hulluutena tai säälittävän sairaan sielun tuotteena. Hän, jolla on salaista tietoa, ei saa antaa minkään muun houkutella itseään tiedonantoihin kuin ainoastaan sen seikan, että kyseessä oleva ihminen tai ihmiset tarvitsevat näitä tietoja sielunsa ja koko olemuksensa onneksi.

Sille, joka mainitulla tavalla käsittää teosofisen liikkeen työtä, koituu erityisiä vaikeuksia nykyajan katsantotavasta. Siitä lähemmin kirjoituksessani "Teosofia ja nykyaikaiset henkiset virtaukset".