|
Rudolf Steiner Mietiskelyn olemuksesta ja edellytyksistäMietiskely ja keskittyminen ovat varmat välineet kohoamiseen tälle asteelle samoin kuin aikaisemmillekin. Epäilemättä niitä täytyy harjoittaa hiljaisella kärsivällisellä tavalla. Joka uskoo siihen, että hän voi melskeisesti, väkivaltaisin menetelmin nousta korkeampiin maailmoihin, erehtyy. Ja sellaiseen uskoon antautuisi se, joka odottaisi, että todellisuus astuisi häntä vastaan korkeammilla alueilla samalla tavoin kuin aistimaailmassa. Niin eläviä ja rikkaita kuin ne maailmat, joihin noustaan, ovatkin, ne ovat kauniita ja hienovaraisia, kun taas aistimaailma on karkea ja raskas. Tärkein, joka täytyy oppia, on juuri totuttautuminen pitämään 'todellisena' jotain aivan muuta kuin aistien alueella. Ja tämä ei ole aivan helppoa. Sen tähden niin monet, jotka mielellään kulkisivat hengenpolkua, pelästyvät takaisin jo ensimmäisillä askeleilla. He ovat odottaneet kohtaavansa olioita, jotka ovat kuin pöydät ja tuolit, ja he löytävät 'henkiä'. Mutta koska 'henget' eivät ole tiiviitä' kuten tuolit ja pöydät, niin he pitävät niitä 'kuvitelmina'. Siihen ei ole syynä mikään muu kuin tottumattomuus. Meidän on ensin hankittava oikea tunne henkistä maailmaa kohtaan, silloin emme tule pelkästään näkemään henkistä, vaan myös pitämään sitä arvossa. Ja suuri osa hengenkoulutusta on suhteessa tähän henkisen oikeaan tunnustamiseen ja arvostamiseen. * Mietiskely, keskittyminen ja muut harjoitukset vaikuttavat, että sielu vetäytyy hetkeksi yhteydestään aistielimiin. Se on silloin syventynyt itseensä. Sen toiminta on silloin suuntautunut sisäisyyteen. Tämän syventymisen alussa tämä sisäinen toiminta erottuu tuskin merkittävästi jokapäiväisestä. Sen täytyy käyttää samoja mielikuvia, tunteita ja aistimuksia sisäisen työskentelyn aikana kuin sillä on tavallisessakin elämässä. Mitä enemmän se kuitenkin totuttautuu olemaan tavallaan 'sokea ja kuuro' aistilliselle ympäristölle, mitä enemmän se elää itsessään, sitä kyvykkäämmäksi se tekee itsensä sisäiseen suoritukseen. Ja mitä se on syventymisessä sisäisyyteen suorittanut, kantaa hedelmänsä lähinnä unitilassa. Kun sielu on öisin vapautuneena ruumiista, vaikuttaa siinä edelleen se, mikä päivällä tehdyissä harjoituksissa on saatu alulle. Siinä muodostuu elimiä, joiden kautta se tulee yhteyteen korkeamman ympäristön kanssa, samoin kuin aikaisemmin ulkoisten aistielinten kautta esineellisen ulkomaailman kanssa. Öisen ympäristön pimeydestä astuvat esiin korkeamman maailman valoilmiöt. Aluksi tämä toiminta on herkkää ja intiimiä. Ja ihmisen täytyy ehdottomasti ottaa huomioon, että pitkän aikaa heti herätessä päivän valo vetää uudelleen paksun verhon yön kokemusten eteen. Muisto, että olemme havainnoineet yön aikana, astuu vain hyvin hitaasti ja vähitellen esiin. Oppilas ei nimittäin opi helposti huomaamaan sielunsa hentoja muodosteita, jotka hänen kehityksensä kulussa sekoittuvat jokapäiväisen elämän karkeisiin elämyksiin. Aluksi sellaiset muodosteet näyttävät hänestä samalta kuin mitä nimitetään satunnaisiksi päähänpistoiksi. Kaikki riippuu siitä, että hän oppii erottamaan, mistä hänen pitää kiittää tavallista maailmaa ja mikä ilmenee hänen oman olemuksensa kautta korkeampien maailmojen tiedonantona. Hänen täytyy omaksua tämä erottaminen hiljaisessa, itseensä kääntyneensä sydämen elämässä. On välttämätöntä, että hän hankkii aluksi tunteen siitä, mikä on niiden intiimien sielunmuodosteiden arvo ja merkitys, jotka sekoittuvat päiväelämään kuin 'satunnaiset päähänpistot' ja jotka kuitenkin ovat muistoja yöllisestä vuorovaikutuksesta korkeamman maailman kanssa. Niin pian kuin nämä asiat käsitetään jotenkin karkeasti ja arvostellaan niitä aistielämän mittapuun mukaan, ne hajaantuvat kuin tuhka tuuleen. Edellä olevasta nähdään, että korkeammassa maailmassa tekemänsä työn kautta sielun täytyy jonkun verran vetäytyä pois muutoin ruumiin suhteen huolehtimastaan toiminnasta. Se jättää tämän tietyssä suhteessa itsensä varaan. Ruumis tarvitsee korvauksen sille, mitä sielu on aikaisemmin suorittanut sille. Jos se ei saa sellaista korvausta, niin se joutuu vaaraan langeta turmiollisiin voimiin. Täytyy nimittäin olla tietoinen siitä, että ihminen on jatkuvasti alttiina ympäristönsä vaikutuksille. Aluksi ympäristössä tulevat kyseeseen näkyvän luonnon kunnat. Ihminen kuuluu tähän näkyvään luontoon. Hän ei voisi elää, jos hänen ympärillään ei olisi mineraali, kasvi- ja eläinkuntaa eikä toisia ihmisiä. Ajateltakoon ihmistä nostettuna maasta maailmanavaruuteen: hänen täytyisi fyysisenä ihmisenä heti tuhoutua, kuten käsi kuivuu, jos se irrotetaan ruumiista. Ihmisen käsi syyllistyisi vahvaan illuusioon, jos se uskoisi voivansa elää ilman ruumista. Samoin ihminen itse lankeaisi yhtä vahvaan erehdykseen, jos hän väittäisi voivansa olla olemassa fyysisenä olentona ilman mineraali-, kasvi- ja eläinkuntaa ja ilman toisia ihmisiä. — Nyt on mainittujen kuntien lisäksi olemassa vielä kolme muuta, jotka tavallisesti karttavat ihmisen huomiota. Ne ovat kolme elementaarikuntaa. Ne ovat tietyssä suhteessa mineraalikunnan alapuolella. On olemassa olentoja, jotka eivät saavuta mineraalista tihentymistä, mutta jotka eivät sen tähden ole vähemmän olemassa tai ole vaikuttamatta ihmiseen omalla tavallaan. (Verrattakoon näihin elementaarikuntiin, mitä niistä on sanottu kirjoituksissani "Maailmojen muistista`, samoin kuin huomautuksiin niistä kirjassani "Johdatus henkiseen tiedostamiseen".) Ihminen on siten asetettu alttiiksi luonnonkuntien vaikutuksille, joita täytyy nimittää tietyssä suunnassa näkymättömiksi. Kun sielu nyt työskentelee ruumissa, niin on olennainen osa sen toimintaa elementaarikuntien vaikutusten säätelemisessä siten, että ne ovat ihmiselle suotuisia. — Siinä silmänräpäyksessä, kun sielu vetää osittain toimintansa ruumiista, saattavat nyt tuhoisat voimat elementaarikunnista vallata sen. Siinä muodostuu korkeamman kehityksen vaara. Sen tähden täytyy huolehtia siitä, että heti, kun sielu vetäytyy elimistöstä, tämä päästää itse sisäänsä vain hyviä vaikutuksia elementaarisesta maailmasta. — Jos tätä ei oteta huomioon, niin tavallinen ihminen joutuu tietyssä suhteessa fyysisesti ja myös moraalisesti rappiolle, vaikka hän saavuttaa pääsyn korkeampiin maailmoihin. Sillä aikaa kun sielu elää korkeammilla alueilla, tiheisiin fyysiseen ja eteeriseen ruumiiseen pesiytyy haitallisia voimia. Tämä on syy, miksi tietyt huonot ominaisuudet, jotka sielun tasoittava vaikutus on pitänyt kurissa ennen korkeampaa kehitystä, voivat tulla esiin varovaisuuden puuttuessa. Ihmiset, jotka aikaisemmin olivat hyviä, moraalisia luonteita, voivat sellaisissa olosuhteissa silloin, kun he astuvat korkeampiin maailmoihin, kääntää esiin kaikenlaisia alempia taipumuksia, korostettua itsekkyyttä, valheellisuutta, kostonhimoa, kiukkua jne. Kukaan ei saa antaa tämän asian pelästyttää itseään kohoamasta korkeampiin maailmoihin; täytyy kuitenkin huolehtia ennakolta, ettei sellaisia asioita astu esiin. Ihmisen alempaa luontoa täytyy vahvistaa ja tehdä se läpäisemättömäksi vaarallisille elementaarisille vaikutuksille. Juuri tämä tapahtuu tiettyjen hyveiden tietoisen kehittämisen avulla. Nämä hyveet mainitaan teosofisissa käsikirjoissa, joissa käsitellään henkistä kehitystä. Tässä on kuitenkin syy siihen, miksi niitä täytyy noudattaa huolella. * Yhtä varmasti, kuin terveestä tunteesta ja tahdosta pulppuavat inspiraatiot voivat olla korkeamman maailman ilmaisuja, pulppuaa mielettömästä tunteesta ja tahdosta harhoja, erehdyksiä ja kuvitelmia korkeammasta maailmasta. Poimintoja teoksesta Henkisen tiedon asteet: imaginaatio – inspiraatio – intuitio Peruskivi-meditaatio
Suom. Jukka I. Lindfors Saksankielinen + englanninkielinen versio: http://wn.rsarchive.org/Lectures/GA260/English/SGP1980/FStMed_meditation.html Toinen saksankielinen versio: http://www.anthroposophie.net/steiner/bib_steiner_grundsteinspruch.htm Toinen englanninkielinen versio: http://southerncrossreview.org/43/foundation-stone.htm Aamuruno
Aamuruno Steiner-/Waldorfkoulujen yläluokille https://www.waldorfbazar.de/blog/morgenspruch-an-der-waldorfschule/ |