A. A. S.

Arvostelun vaikutus aatteisiin

Voidaan sanoa, että elämme arvostelun aikakaudella. Kylmä järki saa nykyään tunkeutua kaikille aloille, sellaisillekin, joilla se ei ehkä vielä koskaan ennen ole vaikuttanut ihmiskunnan tähänastisen kehityksen aikana. Se on saanut aikaan paljon hyvää, se on hävittänyt vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja, se on näyttänyt, miten huonoilla perusteilla ihmisten pyhimmätkin uskonnolliset opinkappaleet voivat olla. Järki on nykyisten ihmisten ainoa auktoriteetti. Järjen edustajille, tiedemiehille ovat ihmiset vapaaehtoisesti antaneet vallan määrätä, mikä on totta, mikä valhetta. Mutta samoin kuin valta sokaisee yksityisen ihmisen näkemästä totuutta ja saattaa joukot ihailemaan vallankäyttäjän loistoa ja mahtavuutta, niin samoin pettyy persoonaton järkikin valtansa kukkuloilla siihen, että se luulee voivansa määritellä määräämätöntä, rajatonta, muodotonta, ja samoin ovat ihmiset järjen ylivertaisen aseman huumaamina antautuneet järjen hallittaviksi sellaisissakin asioissa, joista järki ei tiedä mitään ja joissa se sen tähden johtaa myös useammin hallittavansa harhaan kuin oikeaan. Järkeä oikein käyttämällä ihminen pääsee tietylle kehitysasteelle, josta eteenpäin kehittyäkseen hänen täytyy hankkia itselleen taito osata käyttää muita, järkeä hienompia ja samalla vaikuttavampia luonnonvoimia eli maailmankaikkeudessamme vallitsevia jumaluuden ilmenneitä ominaisuuksia, mutta väärin käytettynä järki johtaa ihmisen harhapoluille, joilta hänen on katkerien kokemusten pakottamana palattava oikealle tielle.

Arvostelu on viime aikoina säälimättä käynyt käsiksi vuosituhansia kestäneihin uskontoihin, innostusta sytyttäviin aatteisiin ja korkeuksia tavoitteleviin ihanteisiin. Mutta onkohan se voinut hävittää jonkin uskonnon, tukahduttaa jonkin aatteen tai kuolettaa jonkin ihanteen? On ja ei, riippuen siitä, mitä aatteella tai yleensä henkisillä liikkeillä ja pyrkimyksillä tarkoitetaan.

”Uusissa” aatteissa on vaikeaa erottaa muotoa sen hengestä, sillä me käsitämme järjellämme ainoastaan aatteen muodon. Mutta ”vanhoissa” aatteissa, kuten esimerkiksi kristinuskossa voidaan helposti havaita, miten Jeesuksen rakkaudenoppi on vuosisatojen kuluessa elänyt ja vaikuttanut hyvinkin erilaisten muotojen kautta ja miten tuon opin muodot ovat usein pelkkinä muotoina, hengen niistä jo lähdettyä innostuttaneet monia ”kristittyjä” elämään täysin Jeesuksen oppia vastaan. Ja jos ”uusien” aatteiden ydintä, niiden todellista henkeä aletaan etsiä, niin voidaan usein huomata, että sama aate on jo ennenkin palvellut ihmiskuntaa, vaikka se onkin silloin ollut aivan toisenlaiseen muotoon pukeutuneena. Kun sivistysihmiset esimerkiksi ovat luoneet ajatuksissaan kuvan Jumalasta ja pitäneet (useat pitävät vieläkin) tuota kuvaa todellisena, absoluuttisena Jumalana, niin ovat alemmalla kehityskannalla olevat ihmiset tehneet samasta ”olennosta”, samasta aatteesta kuvan puusta tai kivestä. Aate Jumalan olemassaolosta ei siis ole kuollut muotojen hävitessä, vaan se on ainoastaan kasvanut, laajentunut ja kirkastunut. Ihminen voi uskoa aatteeseen Jumalan olemassaolosta, ja tuo aate voi kannustaa häntä jaloihin tekoihin ja siten jouduttaa hänen kehitystään, vaikka hän ei enää puekaan sitä mihinkään muotoon, ei edes hienoimpaan ajatuskuvaan. Mutta tuollaista aatetta ihminen ei enää voi järjellään käsittää, hän ei enää voi määritellä sitä, ei arvostella sen todenperäisyyttä, ja sen tähden näyttää siltä, kuin koko aate olisi kuollut, vaikka se todellisuudessa on ainoastaan vapautunut hienoimmasta verhostaan ja jättänyt sen haihtumaan muotojen maailmaan.

Aatteita on kahdenlaisia. On aatteita, jotka auttavat henkeä vajoamaan aineeseen, ja on aatteita, jotka auttavat aineessa uinuvaa henkeä kohoutumaan muodottomaan, rajattomaan, todelliseen hengenmaailmaan. Esimerkiksi aatteellinen, filosofinen materialismi estää tai ainakin vaikeuttaa ihmishengessä vielä olevan, aineesta siihen kietoutuneen itsekkyyden ja eristäytymishalun kuolemista. Se siis koettaa estää ihmishenkeä vapautumasta aineen kahleista, mutta sama aate auttaa henkeä sen laskeutuessa ilmenemättömästä jumaluudesta aineeseen. Päinvastainen aate on esimerkiksi teosofia. Jo yksin teosofiaa tutkimalla ihminen tulee henkisemmäksi. Teosofiset opit eivät kuitenkaan suoranaisesti vapauta ihmistä aineellisuudesta, eivätkä välittömästi auta hänen kehitystään, mutta ne auttavat ihmishengessä uinuvan rakkaus- ja veljeystunteen kasvamista, ja näiden sekä muiden samanlaisen kykyjen ja ominaisuuksien avulla ihmishenki nousee aineen pimeydestä hengen valoon. Mutta niille hengille, jotka kulkevat kehityksen alaspäistä kaarta, ovat teosofiset aatteet kehityksen vastaisia – ja siis pahoja.

Kun ihmisjärjen käsittämät aatteet ovat muodostuneet kahdesta aivan vastakkaisesta aineksesta, nimittäin: muotona esiintyvästä aineesta ja elämänä ilmenevästä hengestä, niin seuraa siitä, että arvostelu vaikuttaa toisella tavalla muotoon, toisella tavalla henkeen. Jotta saataisiin tietää, miten se vaikuttaa näihin aatteen vastakohtiin, täytyy tutustua arvostelun toimintatapaan. Arvostelu on järjen käyttämistä, johdonmukaista ajattelemista. Ihminen yhdistelee ja erittelee ajatuksia ja käsitteitä ja laatii yhä laajempia tai hienompia ja tarkkapiirteisempiä ajatuksia. Arvostelu liikkuu siis yksinomaan ajatusmaailmassa. Se ei voi vapautua ajatusmuodoista eikä nousta aineesta ja muodoista henkeen ja elämään. Vaikka järkeä yleensä pidetäänkin ihmisen korkeimpana kykynä, niin se kuuluu kuitenkin vielä aine- ja muotomaailmaan. Järjellä ihminen ei voi käsittää henkeä sen enempää kuin hän voi korvillaan nähdä tai silmillään kuulla. Hengen ja elämän käsittämiseen tarvitaan toisia kykyjä, toisia aisteja. Ihmisellä onkin jo intuitio, välitön tajuaminen eli näkemys, joka on ensimmäinen aisti eli kyky, jolla ihminen voi välittömästi vastaanottaa vaikutteita muotoja vailla olevasta hengenmaailmasta. Hengenmaailmasta kotoisin oleva intuitio vastaa ihmisen ainemaailmassa käyttämää eläimellistä vaistoa tai jotakin vieläkin alkuperäisempää kykyä suhtautua ulkomaailmaan. Ja kun tämä intuitio on useimmissa ihmisissä vielä erittäin vähän kehittynyt, ei ole ihme, että ihmiset halveksivat tuota sokeaa vaistomaista kykyään ja koettavat käsittää henkeä ja elämää kirkkaalla ja terävällä järjellään. Mutta kun ihmiset saadaan huomaamaan, että vaikka järki onkin terävin ja parhain ase aine- ja muotomaailmassa, se ei pysty henkeen ja elämään, niin alkavat he kyllä alkavat kehittää sisässään uinuvia henkisiä kykyjä.

Kun ihminen arvostellessaan käyttää ainoastaan punnitsevaa ja harkitsevaa järkeä, eikä sokeaa vaistomaista intuitiota, niin hänen arvostelunsa ei myöskään voi välittömästi vaikuttaa aatteiden henkeen. Arvostelu vaikuttaa aatteen todelliseen sisimpään olemukseen aivan samalla tavalla kuin murha-ase, tai – jos arvostelu on myönteistä laatua – ruumiille annettu ravinto todelliseen ihmishenkeen. Arvostelu voi tappaa aatteen muodon, samoin kuin murha-ase voi tappaa ruumiin, mutta molemmissa tapauksissa muotoa ja ruumista elähdyttänyt henki jää elämään pukeutuen ainoastaan toiseen muotoon. Jos siis aatteista puhuessamme annamme suuremman arvon hengelle kuin muodolle, meidän ei koskaan tarvitse pelätä arvostelua. Ainoastaan silloin kun ihminen luulottelee arvostelevansa henkeä ja elämää, arvostelu voi häntä vahingoittaa siten, että käyttämällä havainnoimiseen aivan sopimatonta aistia eli kykyä hän saa tutkimastaan asiasta väärää tietoa, mutta tämän tapainenkaan ”arvostelu” ei vahingoita itse aatetta. Henkeä ja elämää voidaan kyllä myös arvostella, mutta arvostelu ei tapahdu silloin järjen avulla vaan jollakin aivan toisella kyvyllä, jota ihmisellä ei vielä ole.

Aatteen muotoon voi arvostelu vaikuttaa kahdella tavalla riippuen arvostelun laadusta. Jos arvostelu on negatiivinen eli kielteinen, so. jos arvostelun tarkoituksena on vikojen ja virheiden etsiminen, niin arvostelu aina heikentää aatteen muotoa, ja jos se on tarpeeksi voimakas, se hävittää kokonaan tuon muodon. Mutta jos arvostelu on positiivinen eli myönteinen, so. jos arvostelun avulla koetetaan saada asia mahdollisimman selväksi ja ymmärrettäväksi, se vahvistaa aatteen muotoa ja sen vaikutus aatteen muotoon on silloin samanlainen kuin ravinnon vaikutus ruumiiseen.

Vielä on tarkasteltava, miten aatteen muoto, sen heikentyminen, häviäminen tai vahvistuminen vaikuttavat itse aatteeseen. Jos aate on huono, so. jos se edistää kehitystä alaspäisellä kaarella, aatteen muodon heikentyessä vähenee itse aatteenkin kyky kiihottaa henkeä laskeutumaan aineeseen, ja ihmisten suhteen menettää se samalla voimaansa viekoitella ihmisiä pahaan. Ja jos tällainen aatteen muoto häviää, se voi kyllä ottaa uuden muodon, mutta voi myös tapahtua siten, että ihmiskunta on jo ehtinyt kehittyä niin pitkälle ennen kuin aate uudestaan ehtii pukeutua muotoon, ettei se enää löydäkään ihmisten ajatusmaailmasta sille sopivaa muotoa. Muodon vahvistuessa vahvistuu samalla tällaisen huonon aatteen henkikin, nimittäin siinä merkityksessä, että se entistä paremmin voi herättää paheisiin taipuvissa ihmisissä pahoja haluja ja ajatuksia. Mutta kun arvostelu yleensä on negatiivista, huonot aatteet saavat harvoin apua ihmisjärjeltä. Niiden tavallisimpana turvana ovatkin ihmisen alhaiset halut ja intohimot sekä aineellinen voima ja valta. Hyvät aatteet, jotka ihmiskunnan kehitystä jouduttavat, ovat huonoihin aatteisiin aivan päinvastaisessa asemassa. Jos hyvän aatteen muoto heikkenee, sen henki vahvistuu. Jos sen muoto häviää, niin se ottaa varmasti uuden muodon tulevan ihmiskunnan ajatusmaailmassa, ellei se nimittäin ihmisten alhaisen kehitysasteen tähden vielä kykene välittömästi ilman muodon apua vaikuttamaan ihmisiin. Mutta jos sen muoto vahvenee, sen hengen voima heikkenee, ja tapahtuu usein sitenkin, että tuo muoto tulee sille liian rakkaaksi, jolloin se jättää muodon ja pukeutuu uuteen hienompaan, sellaiseen, jota sen vanhan muodon ihailijat eivät ollenkaan tunne. Tällainen muodosta luopuminen on usein tapahtunut varsinkin uskonnollisten aatteiden elämässä. Todistaahan uskontojen historia selvästi, miten uskonnot, jotka alussa ovat innostuttaneet ihmisiä jaloon, puhtaaseen ja uhrautuvaan elämään, ovat myöhemmin, uskontomuotojen kehittyessä ja vahvistuessa muuttuneet pelkiksi keinottelun välikappaleiksi, joiden avulla itsekkäät ihmiset ovat saaneet (ja saavat vieläkin) nauttia kaikkea maallista hyvää.

Aatteiden vaikutus ihmisten kehitykseen on erittäin suuriarvoinen, mutta vaikutuksen määrä ei kuitenkaan riipu yksinomaan aatteiden henkevyydestä, vaan siitä, minkälaisen muodon ne saavat. Muodon pitää olla mahdollisimman hyvässä suhteessa ihmisten kehitysasteeseen. Jos ihmiset ovat aineellisia ja arvostelukyvyttömiä, pitää muodon olla karkea. Jos ihmiset ovat henkeviä ja arvostelevia, pitää muodon olla hieno. Jos aate esiintyy sellaisessa muodossa, ettei ihminen voi sitä käsittää, silloin se ei myöskään voi vaikuttaa ihmiseen, mutta jos se taas esiintyy niin karkeassa muodossa, että ihminen järjellään havaitsee siinä virheitä ja valhetta, jota muuttuvassa ja häviävässä muodossa on aina, niin se ei silloinkaan voi vaikuttaa ihmiseen.

Parhaan muodon saa aate arvostelun kautta. Kun aate syntyy aine- ja muotomaailmaan eli kun joku yksilö löytää jonkun ”uuden” aatteen, niin on aatteella silloin mahdollisimman hieno ja henkevä muoto. Sillä on silloin niin valtava voima, että se usein pakottaa tuon yksilön jättämään koko maailman ja antautumaan yksinomaan aatteen palvelukseen. Mutta kun hän alkaa levittää aatettaan, sen muoto vahvenee ja muuttuu karkeammaksi, kunnes se vihdoin aikojen kuluessa on niin muotoihin kangistunut, ettei tuon aatteen ylevä henki voi siinä enää ollenkaan ilmetä. Aate on silloin ”kuollut”. Sen henki tosin elää, mutta sen ruumis haihtuu muotojen maailmaan. Uudestaan ruumiillistuessaan aatteen henki voi saada nähdä, miten sen entinen muoto, jota ihmiset tottumuksesta ja yhteiskunnassa vallitsevien voimien avulla ovat pitäneet koossa, tulee sen pahimmaksi vastustajaksi. Aatteen elämää eli ilmenemistä jossakin muodossa voi arvostelu kuitenkin tuntuvasti pidentää. Sillä kun aate leviää ihmisten keskuuteen ja kun sen muoto yhä karkenee, niin hyökkäämällä tuota muotoa vastaan arvostelu irrottaa siitä kasvannaisia, hioo sen yhä hienommaksi ja henkevämmäksi ja estää siten sen kangistumista sellaisiin muotoihin, joissa se ei enää voisi elää. Arvostelun, pelkän järjen avulla voi ihmishenki hajottaa muodon, karkottaa aineen harhan aatteen sisimmän hengen ja todellisen elämän ympäriltä, joten hän uinuvassa tilassa olevalla herkällä intuitiollaan eli välittömällä tajuamisellaan voi suoraan ilman muotojen välitystä vastaanottaa aineen ja muodon kahleista vapautuneesta aatteen tosiolemuksesta virtaavaa todellista elämää.

Tietäjä – maaliskuu 1914

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.