Aaku Mäki

Rauhanaatteen perusteita

Suomessakin oli ennen oma sotaväki. Se oli maamme oppineen, varakkaan ja ylhäisön ylpeys. Sitä kehuttiin ja ylistettiin, sillä se oli kristillinen sotajoukko omine pappeineen, aamu- ja iltarukouksineen. Se oli isänmaan kunnia, tuki ja turva.

Ja miehet opetettiin tappamaan ”vihollisia” parhailla aseilla ja taitavasti ampumalla, pistämällä ja lyömällä, jos ei muulla niin kiväärin tuilla. Nuorukaiset olivat myös oppivaisia, sillä ampumataidossa he olivat yleensä erinomaisia.

Pääroolissa olivat tässä valtionkirkon papit. Ensiksi he ilmoittivat hallitukselle jokaisen nuoren miehen, joka oli täyttänyt 21-vuotta. Tämän ilmoituksen perusteella nuorukaiset joutuivat sitten asevelvollisuuslain perusteella koulutettaviksi. Ja kirkoissa papit rukoilivat ja kehottivat seurakuntaisiakin tekemään niin, ”että jumala siunaisi valtakunnan sotajoukkoa maalla ja merellä”.

Myös koulut tekivät sotalaitoksen hyväksi parhaansa. Jo kansakouluissa opetettiin pojat marssimaan ja tehtiin erityisiä järjestysharjoituksia, laulettiin sotamarsseja sekä lausuttiin ja luettiin sotarunoja ja -kertomuksia. Kaikki tämä oli ”kristillistä”, sillä olivathan meidän koulumme kristillisellä pohjalla.

Myös useimmat kirjailijat, taiteilijat ja sanomalehdet toimivat samassa hengessä. Sotalaitoksen jumaloimista ja sotaista henkeä levitettiin innolla ja hartaudella sekä kaikilla nykyisen sivistyksen tarjoamilla keinoilla melkein jokaiseen salojemme etäisimpäänkin mökkiin.

Kaikki oli siis hyvin, oikein hyvin, sillä pieni ja syrjäinen kansamme oli täten kohonnut suurten sivistyskansojen tasolle.

Mutta vastakohtana kaikelle tälle mahtavien ja oppineitten sotalaitostouhulle on aina kansassa ollut suuri joukko ihmisiä, joiden käsitystä ja oikeustajua ei kirkko pappeineen, koulut opettajineen, ei kirjailijat, taiteilijat eivätkä sanomalehdet ole voineet pimittää eikä viedä harhaan. Maaseuduilla äidit olivat aina murheellisia, kun pojan täytyi lähteä kasarmille, eikä rauhallinen maalainen ole koskaan voinut käsittää sotalaitosta tärkeäksi. Kotoinen rauha ja hyödyllinen toiminta kodin, lähimmäisten ja tulevan sukupolven hyväksi ovat hänestä aina olleet tärkeämpiä kuin sotilastouhu. Sisimmässään kansan enemmistö on käsittänyt, että tappamisharjoitukset ja laiskottelu kasarmeissa sopii vain raaoille, laiskoille ja pintapuolisille. Kirvelevin sydämin ja kaihomielin jätti salon nuorukainen pakosta hyödyllisen ahertelun mennäkseen kasarmille, ja kotiin jäivät surullisina äiti ja isä, sillä he pelkäsivät, että kasarmissa poika turmeltuu.

Me sotaisen sivistyksen ulkopuolella olevat olemme olleet vähäväkisiä ja vailla valtaa. Ja pieni oli se joukko, joka uskalsi korottaa äänensä vallalla olevia käsityksiä vastaan. Sitä tehtiin arkaillen, ja sille toivottiin menestystä ehkä vasta kaukaisessa tulevaisuudessa.

Mutta rauhan ajatukset, huokaukset ja toiveet ja varmaankin koko kansamme entisyys tulivat kuulluksi ja kansamme pelastui aivan odottamatta kuin taikasauvalla sotalaitoksen painajaisesta. Kansamme korkein johto vaikutti siihen. Valtiolliset näkökohdat ja talous olivat siinä vain näennäisiä seikkoja niiden ihmisten herätessä toimintaan, joiden tehtäväksi oli annettu kansamme pelastaminen ja sen kasvatuksen ohjaaminen parempaan suuntaan.

Tämä laajalle ulottuva siunaus tuntuu kuitenkin ansaitsemattomalta meille. Sillä emmehän me nykyään kansana ole yhtään parempia kuin muutkaan kansat, sillä onhan meilläkin omat virheemme ja puutteemme. Miksi juuri meidän kansalle tarjoutuu tällainen etu ja onni? Se on varmaankin esi-isiemme vanhaa perintöä ja heidän siunaustaan. Heidän kylvöään me saamme nyt niittää, sillä he eivät sotimista harjoittaneet vaan luottivat hengen voimiin. Vasta pintapuolinen ”kristillisyyden” omistanut hallitus asetti meidän kansan hartioille sotalaitoksen ja sovitti miesten käteen väkisin tappoaseet.

Ensimmäinen suuri etu sotalaitoksemme hävittämisestä oli se, että kansamme pelastui Japanin sodan kauhuista: mieshukasta, taudeista ja haavoitetuista ja kaiken tämän tuottamasta surusta ja murheesta sekä kaikesta siitä raakuudesta, johon se olisi sysännyt kotoisen elämämme ja kansamme pitkiksi ajoiksi. Tässä meidän täytyy nähdä korkeimman siunausta.

Jo kymmenisen vuotta meidän kansamme on saanut olla harvinaisen hyvässä asemassa. Nuoret miehemme ovat kasvaneet ja miehistyneet ilman raakaa ja julkisesti kunnioitettua tappamisen opetusta. Osa parhaassa iässä olevaa kansaa elää ja toimii jo ylevämmällä ja korkeammalla kehitystasolla, ja nouseva sukupolvi saa vapaasti kasvaa ilman sotalaitoksen raaistavaa vaikutusta. Eivätkä nykyisen sivistyksen edustajat voi enää vaikuttaa niin turmiollisesti kuin ennen, kun heidän ihannoimaansa asevelvollisuuslakia ei enää ole.

Henkinen taso on tässä suhteessa kohoamassa. Ylevämpi elämänkatsomus, veljeys kansojen kesken ja kansojen yhteishyvä voivat nyt saada hedelmällisen maaperän keskuudessamme. Ja vähitellen ennen kylvetty raakuuden oppi jää unhoon ja sen kannattajat vähenevät. Me elämme parhaillaan rauhanaatteen kannalta katsoen niin onnekasta ja hyödyllistä aikakautta, että kiitollisuus täyttää sydämen. Ja monet merkit viittaavat siihen, että vieläkin parempaa on tulossa.

Mutta toiselta puolen tämä huomio velvoittaa meitä. Toimimmeko jumalallisten voimien kanssa vai niitä vastaan? Siinä kysymys, johon jokaisen valveilla olevan tarvitsee vastata. Sillä yksityisinä ja joukoiksi kokoontuneina voimme valita jommankumman.

Toiset omistavat yhä ajatuksensa, puheensa, kirjotuksensa ja kaiken tarmonsa edelleenkin itsekkyyden, vihan ja koston palvelukseen ja siis tukevat sotalaitosta.

Mutta me rauhanaatteen harjoittajat olemme kiitollisia nykyiseen tilaan ja tahdomme voimiemme mukaan toimia siihen suuntaan edelleen, että ihmisyysaate, rakkaus ja kansojen veljeyskäsitteet vakiintuisivat sellaiseksi voimaksi, etteivät raakuuden voimat enää koskaan voi nostattaa sotalaitosta maassamme. Ja jos me toimimme parhain voimin tähän suuntaan, niin meillä on syytä toivoa, että nykyinen tilanne säilyy ja että uutta edistystä tapahtuu, joko meidän tai ainakin tulevien sukupolvien aikana.

Ja saadaksemme rauhanaatteen maassamme lujalle luontaiselle pohjalle meidän on toimittava ihmisten sekä fyysisellä että henkisellä alalla. Ne tosin ovat niin lähekkäin, että toisen edistyminen ehdottomasti vaikuttaa toiseenkin. Luonnollisimmalta kuitenkin näyttää, kun kansan kasvatusta ajatellaan, että ihmisen kohottamista on aloitettava ravinnosta. Sillä siitä, mitä ihminen syö ja mitä nautintoaineita hän käyttää, riippuu paljon koko ihmisen elämä. Esimerkiksi juomarit ja tupakoitsijat ovat yleensä hermostuneita ja sairaita. Sama vaikutus on vielä enemmän liharavinnolla. Olisi siis alettava nykyistä tarmokkaammin vastustamaan sitä, koska liharavinto on useiden tautien ja nautinnonhimon lähde. Se on rahallisestikin kallista ja huonosti ravitsevaa. Tämän todistaa kokemus, monet käytännölliset kokeet ja tieteelliset tutkimukset.

Aluksi riittää sekin, että ihmiset hylkäävät itsekkäistä syistä, oman etunsa tähden, liharavinnon karttaakseen tauteja, rahallisia menoja ja ala-arvoista ravintoa. Tämän ohessa he saavuttavat tietämättään muitakin vielä arvokkaampia etuja. Liharavinnon hylkääjä vapautuu samalla osallisuudesta tappamiseen, elämän hävittämiseen, mihin ihmisellä ei ole mitään oikeutta, vaikka sitä olisi meille opetettu. Ja mitä enemmän aikaa ihminen elää yksinomaan kasvisravinnolla, sitä arvokkaammaksi hänelle tulee elämä yleensä. Eläimen ja ihmisen rääkkääminen, eläimen ja ihmisen tappaminen, ovat hänelle yhtä kauhistavia kumpikin, sillä kaikki elämä on samaa ja yhtä kallista ja sen hävittäminen on rikos.

Puhdas kasviravinto johtaa ihmisen myös pois raaoista nautinnoista, alkoholista ja tupakasta, sillä puhdas ja terve veri sekä luonnollinen makuaisti eivät siedä niitä.

Kokemus myös on näyttänyt, että luontainen elämä johtaa yleensä ihmisen vähittäin laajempaan ja valoisampaan elämän ymmärtämiseen. Tai voi sen sanoa niinkin, että luontainen elämä ei ajan mittaan ole mahdollinenkaan ilman ylevämpää elämänkäsitystä, vaikka sitä kyllä voi alkaa harjoittaa alemmallakin kehitystasolla.

Mitä suuremmat joukot antautuvat kokonaan kasviravinnolle eli laajemmin sanoen alkavat noudattaa luontaisia elintapoja ja irtautuvat siten tappamisesta sekä kasvattavat lapsensa samaan suuntaan, sitä varmemmalle pohjalle tulee rauhanaate. Sillä tällaisille ihmisille sotainen toiminta – ihmisten tappamisen opetteleminen, leikkisodat ja muu sellainen – on kauhistuttavaa, mahdotonta.

Siis edistämällä luontaisia elintapoja me vahvistamme rauhanaatetta ja menestymisen mahdollisuuksia uudelle ja korkeammalle sivistykselle.

Tietäjä — helmikuu 1914

Hieman lyhennetty. Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.