V. H. V.

Kielletyt pavut

Eräs liiviläinen oppinut selitti, miksi Pythagoraan koulussa oli papujen syönti niin ankarasti kielletty. Selitys on otettu Intiasta asti. ”Intiassa pidettiin papuja epäpuhtaina sen tähden, että niitä käytettiin uhrina ihmisuhrauksen aikakautena.”

Tämä selitys tuntuu kaukaa haetulta ja epätodelta. Ihmisten tappaminen oli pythagoralaisista niin kaukainen asia, ettei siihen tarvittu erikoista kieltoa, saati salaperäistä symbolia. Eiväthän he edes pitäneet oikeutettuna eläinten tappamista eivätkä koskaan salanneet tätä kantaansa (vrt. Ovidiuksen eloisaa esitystä Pythagoraan opista, Metamorphoses).

Se on kyllä varma, että jokin salaisuus piili tuossa papujen symbolissa. Kirjoittaja mainitsee Jamblikhuksen lauseen: ”Hän [Pythagoras] käski pidättäytymään papujen syönnistä monen henkisen, fyysisen ja sielullisen syyn takia.” Fyysisellä tasolla oli syy se, että pavut ovat verrattain vaikeasti sulavia ja raskauttavat unta. Mutta tämä oli toisarvoista, vieläpä Aristoteles kertoi monien pythagoralaisten syövän papuja.

Tuo sääntö oli samanlainen kuin muutkin pythagoralaisten säännöt, esimerkiksi: ”älä leikkaa tulta miekalla”, ”lähdettyäsi kotoa älä käänny takaisin”, ”auta miestä nostamaan taakkaa, mutta älä auta häntä laskemaan sitä alas”, ”pidä etikkapulloa kaukana luotasi”, ”älä käyskentele yleisillä teillä”, ”älä ota pääskystä sisälle taloosi” jne. Siinä piili jokin salainen sisältö. Ja se oli niin tärkeä salassa pidettäväksi, että uteliaat aikalaiset eivät saaneet pythagoralaisia paljastamaan sitä. Kerrotaan, että se oli kaikkein sitovin ja jyrkin määräys heidän koulussaan. Platon ja Hippolytus kertoivat, että tyranni Dionysios vanhempi kidutti mitä julmimmin kahta pythagoralaista, Mylliasta ja Timychasta saadakseen tuon tietää, ja viimeksi mainittu leikkasi poikki kielensä mieluummin kuin hän ilmaisi salaisuuden.

Nykyaikana on huomattu, että ”papuja” käytettiin kreikkalaisella ajalla äänestysmerkkeinä ja että viimein se sana vakiintui merkitsemään ”äänestyslippua”, kuten jokaisesta sanakirjasta huomataan. Nyt tiedetään myös, että Pythagoraan koulu lakkasi olemasta siksi, että eräs valapattoinen karkotettu oppilas Khilon kertoi kansalle Pythagoraan salaisuuksia vääristyneessä muodossa ja väitti, että Pythagoras vastusti salaisesti kansanvaltaa ja kasvatti oppilaistaan tyranneja ja tyrannien suosikkeja. Kun hän kutsui oppilaitaan ”paimeniksi”, hän muka piti kansaa karjalaumana! Siitä syttyi kansan raivo.

Näiden tosiasioiden perusteella ei ole vaikeata huomata, mitä tarkoitti papujen käyttämisen kielto. Pythagoras kasvatti oppilaita, jotka olivat moraalisilta periaatteiltaan, kyvyiltään ja tiedoiltaan huomattavasti muuta kansaa ylempänä. Heidän ei sopinut mennä vaaliuurnille tungeksimaan suuren joukon sekaan äänestyksissä. Heihin nähden ei pitänyt paikkaansa ”mies ja ääni”. Heidän ei pitänyt ensinkään sekaantua puoluepolitiikkaan, jos heitä ei siihen kutsuttu ja jos heidän apuaan ei pyydetty. Jos he tahtoivat auttaa maataan, sen piti tapahtua jollakin tehokkaammalla tavalla kuin mekaanisella äänestyksellä, jossa jokaisen tyhmyrin ääni vaikutti yhtä paljon kuin heidän. Ainoastaan pidättäytymällä kiihkeän politiikan pyörteistä he saattoivat kehittyä itse viisauden edustajiksi ja auttaa silloin, kun todella apua tarvittiin. Tiedämme, että eräs Kreikan etevimmistä valtiomiehistä ja puhtaimmista luonteista, Epameinondas, oli Pythagoraan koulun kasvatteja.

Miksi tämä kielto oli salainen? Sekin on helposti ymmärrettävissä. Siihen aikaan kansanvaltainen hallitusmuoto oli aivan kuin kreikkalaisten opinkappaleena, ja jos olisi tiedetty, että pythagoralaisia oli suorastaan kielletty siihen kytkeytymästä, heitä olisi pidetty kansan vihollisina. Jos yksikin heistä olisi ilmaissut salaisuuden, olisi huhu siitä levinnyt nopeasti kaikkialle ja hyvin harvat olisivat käsittäneet sen sisäisen tarkoituksen. Sillä Pythagoras ei suinkaan vastustanut kansanvaltaa, hän tahtoi vain korottaa omat oppilaansa – ei tyranneiksi vaan – kansan palvelijoiksi, ei kilpailemaan vallasta toisten kanssa vaan auttamaan siinä, missä todellista apua tarvittiin.

Tämä on tarkalleen samaa kuin Jeesuksen kielto: ”Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.” [Mark. 10:42-44] Sama Jeesus kuitenkin sanoo oppilaistaan, että he tulevat hallitsemaan Israelin kahtatoista sukukuntaa. Mutta he hallitsevat juuri henkisellä tietoisuudellaan ja näkymättömällä vaikutuksellaan eikä äänestäjien luvulla tai ulkonaisella vallalla.

Samoin kuin Jeesuksen oppilaiden piti pythagoralaistenkin olla maan suolana, ja ”jos suola tulee mauttomaksi, millä sitten suolataan?” Suuri tietämätön ihmisjoukko ei voinut ymmärtää näitä filosofeja, jotka olivat kaikkein ylimpiä mutta samalla kaikkein alimpia ja valmiita muita palvelemaan. Me ymmärrämme tuon salaamiskiellon, sillä vielä tänäkin päivänä asianlaita on sama. Niinpä esimerkiksi teosofit tulevat itsestään välinpitämättömiksi politiikasta ja käyttävät harvoin äänioikeuttaan, mutta kuka tietäisi heidän syynsä? Niin kauan kuin politiikka on taistelua eduista ja oikeuksista, he yksinkertaisesti jättävät etunsa valvomatta. He tahtoisivat palvella, ei hallita.

Mikä oli pythagoralaisten valtion ihanne? Se, missä ylimmät ja vastuunalaisimmat toimet täytetään miehillä, jotka ovat kaikkein uhrautuvaisimpia ja halukkaimpia palvelemaan muita. Numa Pompilius, Pythagoraan oppilas, toi Roomaankin tämän periaatteen, ja sen mukaan ylimmille virkamiehille ei maksettu mitään palkkaa. Se oli sääntö, joka käytännössä turmeltui kuten monet muutkin säännöt, sillä henkistä aatetta ei voi mihinkään sääntöön pukea. Se vain kuvasi sitä periaatetta, että mitä ylemmäksi noustaan, sitä suuremmaksi täytyy työn ja vaivan tulla, sitä vähemmän sijaa on voitonpyynnöllä, nautinnonhalulla, laiskottelemisella. Nykyiset yhteiskunnat, sekä itsevaltaiset että demokraattiset, ovat kaukana tästä ihanteesta. Siksi on niissä kilpailua ylimmistä istuimista, ja palkat niissä kasvavat mitä ylemmäksi tullaan, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Ainoastaan suurimmat valtiomiehet ovat ottaneet tehtävänsä kansan palvelemisena, so. Jumalan palvelemisena. Niinpä valtiomies William Gladstone sanoi: ”Jos tulisin vakuuttuneeksi siitä, että uskonnolla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa, en tahtoisi päivääkään olla valtiomiehenä.”

Tietäjä — heinä-elokuu 1914

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.