Lyylikki

Aakkosia tavailemassa

Maan sydämessä voi vielä tavata vanhan kansan ihmisiä, joilla on tyyni ja vakava maailmankatsomus. Kohtalon suurimmatkin iskut he ottavat levollisina vastaan vakuuttuneina siitä, että kaikki paha tapahtuu heille heidän omasta ansiostaan. Jos onni joskus hymyilee heille, he tuntevat tyynesti, etteivät ole sitäkään ilmaiseksi saaneet. Syvällä heidän sielussaan piilevät syyt ja ansiot, jotka he ovat joskus – ken tietää missä – hankkineet ja joiden mukaan hyvä Jumala mittaa heille hyvää ja pahaa. Ja jos joskus onnettomuus tuhoaa heidät, he tietävät voivansa omalla uutteralla ponnistuksellaan nousta tuhostakin. Sillä itse he vastaavat elämästään.

Mutta harvassa ovat ne, joilla on tällainen usko. Meidän aikamme hymyilee säälivästi heille. Sehän tietää, että maailmaa johtavat sokeat luonnonvoimat, jolle ihmisen tahtokaan ei mitään mahda, sillä mitä tahto on muuta kuin yksi lyhytikäinen luonnonvoima muiden, mahtavampien keskellä! Voihan ihmisen tahto, voivathan hänen ajatuksensa ja tunteensa tuntuvastikin vaikuttaa hänen elämänvaiheisiinsa, mutta mahtavimmat kaikista ovat sokeat, järkähtämättömät luonnonlait, jotka voivat tehdä ihmisen lujimmankin ponnistuksen tyhjäksi ja jotka merkitsevät jo syntymässä hänet orjakseen antamalla hänelle elinikäisen vian tai heikkouden. Siis alistukoon ihminen, älköön hän uskoko, toivoko liikaa. Kun kuolemassa aivosolujen värähtely lakkaa, hänen uskonsa ja toivonsa ovat sammuneet.

Mutta kun ihminen kerran on väsynyt soluilla leikkimiseen, kun hän tuntee, että jos aineellinen elämä on ainoa todellisuus, on olemattomuus parempi, silloin hän kiinnittää epätoivoisen katseensa tajunnan elämään. Eikö siinäkään ole mitään todellisuutta?

Ja jos ”hänen hetkensä on tullut”, hänelle voi silloin selvitä, että tajunnan elämä onkin todellisuutta. Tämän todellisuuden takaa hänelle se, että tajunnan maailmassa vallitsevat yhtä järkähtämättömät lait kuin fyysisessä maailmassa.

Tajunnan maailmassa ihmisen elämä on aluton, loputon. Siellä kulkee se ikuisuuden lanka, joka yhdistää toisiinsa kaikki hänen sielunsa kokemukset ja elämykset. Siellä hän näkee sen yhteyden, jota hän ei voinut nähdä katsoessaan elämäänsä vain yhden fyysisen eliniän – yhden langanosan – kannalta. Ja kun hän näin laajentaa näköpiiriään, silloin yhden elämän katkonaiset tapahtumatkin osaltaan todistavat hänelle suuren totuuden, että järkähtämätön oikeudenlaki hallitsee maailmaa. Koko elämä, niin ulkonainen kuin sisäinenkin, on lakien hallitsema.

Ihminen tekee jonkin teon. Oli se miten pieni tahansa, sillä on seurauksensa ja vaikutuksensa, sekä ulkonaiseen maailmaan, niihin, jotka hänen ympärillään elävät, että tekijään itseensä. Jokaiselle ajattelevalle ihmiselle sisäinen vaisto on joskus sanonut, että hän itse on omista teoistaan vastuunalainen. Kun hän on tehnyt teon, hän on samalla merkinnyt sen muistiin sielunsa syvimpään ja päättänyt ottaa vastaan sen seurauksen ja opetuksen, jonka se antaa. Me kirjoitamme joka hetki velkakirjaamme elämälle, emmekä pääse ainoastakaan velasta ennen kuin olemme merkinneet koetuksi ja kuitatuksi sen ”rangaistuksen” tai ”palkan”, mikä meille on siitä tuleva. Eikä meidän sisin luontomme ennen olekaan tyytyväinen.

Mutta teot voivat tapahtua aivan äkkiä, ajattelemattamme. Silloinkin olemme niistä vastuunalaiset. Olimme kauan hautoneet jotakin ajatusta, jotakin halua. Olimme mielessämme kuvitelleet, että jos olisimme siinä tai siinä tilanteessa, silloin tekisimme niin tai niin. Tilaisuus viipyi, ja me unohdimme ajatuksemme. Mutta kauan haudottu ajatuksemme ei silti hävinnyt. – Kuinka voisikaan ajatus, mahtavimpia elämän voimia, haihtua olemattomiin lakisiteisessä maailmassamme! Tilaisuus tuli, ja vastustamaton voima sai meidät tekemään teon, joko jalon tai roistomaisen, johon meillä ei sillä hetkellä muuten olisi ollut voimaa tai kykyä. Ja kun katsomme elämää ikuisesti jatkuvan tajuntamme kannalta, silloin ymmärrämme, että tekoomme johtaneiden syiden ei edes tarvitse olla tiedossamme. Olemme voineet ajatella ne ajatukset, ja halut kasvattaa ennen syntymäämme – edellisessä elämässämme, vaikka ennen ajatusnupuilla ei tullut tilaisuutta puhjeta teon kukkaan. Emmekö ole nähneet niin monen ihmisen, joka on tehnyt suuria suunnitelmia ja selvittänyt jo ajatuksissaan työtapansa itselleen, kuolevan juuri ennen kuin on ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa? Miksi silloin suremme kuolemaa korvaamattomana vahinkona, kun toiselta puolen ihmettelemme niitä ihmisiä, jotka näyttävät saavan aivan kuin itsestään, ponnistelematta suuria aikaan? Onko järkevää uskoa, että edellisessä tapauksessa ihmisen ajatukset ovat haihtuneet haudan multaan ja että jälkimmäisessä käsittämätön luonnonvoima on yhdistänyt hänen soluihinsa tuollaisen etuoikeutetun voiman ja kyvyn?

Järkähtämätön oikeuden laki on niin yksinkertaisesti ilmaistu sanoilla ”mitä ihminen kylvää, sitä hän saa niittää”, että tuskin tulemme huomanneeksi niiden suuren totuuden. Yhtä kiinteästi kuin siemen ja siitä noussut kasvi ovat toistensa yhteydessä, liittyvät toisiinsa syy ja seuraus kaikkialla elämässä. Seuraus ei ole milloinkaan mielivaltainen, vaan johtuu aina syyn luonteesta. Ajatukset, jotka ihmisestä alati leviävät, tekevät vaikutuksensa hänen ympäristöönsä ja kehittyvät viimein seuraukseksi, joka kimpoaa takaisin ajatusten luojaan. Joku ihminen on esimerkiksi lähettänyt salaa toiselle hyviä, rakastavia, kohottavia ajatuksia ja samalla surrut, ettei hänellä ole tilaisuutta todella auttaa toista – muilla keinoin kuin mitättömillä ajatuksilla. Joskus myöhemmin hänen mielensä aivan kuin itsestään tulee kevyeksi, iloiseksi, luottavaksi. Hän tuntee saaneensa avun ja kummastelee, mistä se voisi johtua. Mutta viisas näkee sen siteen, joka yhdistää toisiinsa hänen lähettämänsä ja takaisin saamansa ajatuksen. Ja se side voi ulottua syntymän ja kuoleman porttien läpi.

Niin kuin ajatukset ja halut tuovat meille seurauksena saman luonteisia ajatuksia ja haluja ja luovat ennen pitkää sieluumme sen taipumukset ja kyvyt, samoin tekomme aiheuttavat elämämme ulkonaiset tapahtumat. Kun näemme niiden keskinäisen yhteyden, silloin elämä tulee meille selväksi, järjelliseksi, jumalalliseksi, ja salaisuudeksi jää vain ihminen, joka omalla tahdollaan voi määrätä kohtalonsa.

Lukemattomat syiden ja seurausten säikeet sitovat meidät maahan, ja lakkaamatta kudomme uusia säkeitä. Ne eivät lopu seurauksiin, sillä jokaiseen seuraukseen solmimme jatkoksi uuden syyn säikeen. Totisesti olemme maan vankeja, ja ainoa lohdutuksemme on, että vankilassamme meille jaetaan ehdotonta oikeutta. Kenties olemmekin itse itsemme tänne aikojen alussa tuominneet koetellaksemme voimiamme, kasvattaaksemme tahtoamme. Ja kun ne kerran ovat kylliksi kasvaneet, alamme sen suuren työn, jolla lopulta vapaudumme kahleistamme.

Itse voimme luoda elämämme sellaiseksi kuin tahdomme. Kun pelkäämättä ja murtumatta otamme vastaan menneisyydessä luomamme kovan karman ja osaamme viisaasti käyttää ehkä vielä vaarallisempaa hyvää karmaamme ja käymme koko tahdollamme muovailemaan tulevaa elämäämme, silloin luonnonlaki meitä auttaa. Luonnon näkymättömät palvelijat muovailevat ruumistamme ja rakentavat meille tulevissa elämissä käyttövälineitä, jotka entistä paremmin tottelevat tahtoamme.

Ja joskus, kun rakkautemme, joka nyt on kiintynyt ”kolminaismaailman” haihtuviin ilmiöihin, muuttuu jumalalliseksi rakkaudeksi, silloin vapaudumme kokonaan suuresta vaihtelun pyörästä, joka nyt milloin nostaa meidät nautinnon huumaukseen, milloin painaa meidät kurjuuden lokaan. Tien tähän vapauteen näyttävät meille ne, jotka ovat käyneet edellämme.

Tietäjä — touko-kesäkuu 1914

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta.