I. M-n

Henkisestä hyvästä

Jos elämässään tahtoo noudattaa totuutta ja oikeutta joka suhteessa, saa valmistautua taisteluun, ei näkyvillä vaan näkymättömillä aseilla. Jos haluaa olla tinkimätön periaatteissaan ja saada aikaan jotakin sellaista, mitä ei "yleinen mielipide" ehkä hyväksy eikä käsitä, saa kohdata vastuksia yhtenään ja toisinaan ne voivat esiintyä ylipääsemättömän korkeina.

Pitääkö meidän silloin pysähtyä ja kenties pettyneinä palata takaisin? Ei suinkaan! Eteenpäin vaan, vaikka kuinka sydäntä kirvelisi ja ihmisten väärien arvostelujen ja syytösten pätsi tuntuisi polttavalta! Periksi ei saa antaa eikä jäädä puolitiehen, voittoa ei saavuteta, ellei kestetä loppuun asti.

Saavutetulla voitolla, jos se on saatu vaivattomasti ja ikään kuin ansaitsemattomasti, ei ole läheskään samaa arvoa kuin minkä kovilla ponnistuksilla hankittu tulos tuottaa. Kun on saanut uhrata itsestään jotakin kärsimysten tai vaikkapa aineellisten menestystenkin muodossa, vasta silloin tulee pyrkimys päämäärän saavuttamiseksi eläväksi ja rakkaaksi, ja alkaa innokkaampi taistelu tuon asian puolesta.

Eräs vaara voi kuitenkin vaania hyvin lähellä: itsekkäät pyyteet. Sen vuoksi on tarpeen tehdä vakavasti itselleen kysymys: ajammeko asiaamme puhtain asein ja epäitsekkäästi, ettei siihen liity jotakin hyödyn saamista itsellemme? Jos taistelemme epäitsekkäästi, silloin voimme odottaa toivottua tulosta, henkemme avartuu ja puhdistuu ja vielä ympäristökin voi hyötyä siitä.

Ei kuitenkaan ole aina varma, että silmämme saavat nähdä kylvömme tuloksia, mutta se on varma, että kylvetty hyvä siemen on joskus itävä. Siinä tietoisuudessa me saamme ummistaa silmämme tälle elämälle ja tyytyä silloin, kun tulosta ei näy, ainoastaan sen vakuutuksen antamaan rauhaan, että henkistä hyvää ei koskaan tehdä turhaan.

Siunattu on taivainen, määrittelemätön tunne, joka on kätketty kärsimykseen ja tekee sen siedettäväksi!

Ruusu-Risti — elokuu 1930