C. Jinarajadasa Panteistinen mystiikkaTEEMAIhminen kaikkena Tämä korostaa kaikin mahdollisin tavoin, että Jumala ja ihminen ovat yhtä. Ei mikään uskonto ole julistanut tätä ykseyttä niin selvästi ja voimakkaasti kuin hindulaisuus. Se on suuri ”Salaisuus”, joka paljastetaan ainoastaan kahdesti syntyville ihmisille. Se kaikuu kautta vuosisatojen ajasta aikaan. Isä Uddalaka opettaa sitä pojalleen Svetakeetulle: Koko tämän maailmankaikkeuden elämänä on korkein Jumaluus. Tämä Jumaluus on Totuus. Hän on universaalinen sielu. Sinä olet Hän, oi Svetakeetu. Jos ihminen ajattelee, että hän on kuolevainen, ajan ja ajan vaihteluiden hallitsema, hän ei tunne oman olemuksensa totuutta. Suuri itse ja ihmisen itse ovat yksi, eivät kaksi. Kuten öljy siemenissä, voi kermassa, vesi lähteissä ja tuli sytyttimissä, niin on tämä Itse löydettävissä itsestä, jos Häntä etsitään totuudessa ja mietiskelyssä. ”Kristillinen tiede” Kristinuskossa on viittauksia tästä samasta ykseydestä, vaikkakaan ne eivät esiinny siinä aivan yhtä selvästi ilmaistuna kuin hindulaisuudessa. Nykyaikana ihmisen ja Jumalan ykseys on ”Kristillisen tieteen” ja ”Uuden ajatuksen” pääperustana. Nämä molemmat ovat uudelleen elvytettyä panteistista mystiikkaa, kuten huomaamme selvästi, kun alamme eritellä ”menettelytapaa” ja ”estettä”. Mikä on ego, mistä tulee sen alku ja mikä on sen kohtalo? Ihmisego on täydellisen sielun, hengen, jumalallisen prinsiipin kuva ja vertainen. ”Uusi ajatus” ”Kristillisessä tieteessä” ihmisen ja Jumalan, mielen eli hyvyyden yhteys on niin täydellinen, että persoonallinen Jumala eli Luoja melkein häviää. Toiselta puolen ”Uusi ajatus” näyttäisi kuitenkin säilyttävän Jumalan persoonallisuuden julistaessaan ihmisen samaisuutta Hänen kanssaan. Jumala on tuo rajaton henki, joka täyttää koko maailmankaikkeuden omalla olemuksellaan, niin että kaikki on Hänestä ja Hänessä, eikä mitään ole Hänen ulkopuolellaan... Me olemme osallisia Jumalan elämästä, ja vaikka me eroamme Hänestä siinä, että olemme yksilöityneitä henkiä, kun taas Hän on rajaton henki, johon me sisällymme kuten kaikki muukin olevainen, niin kuitenkin Jumalan elämä ja ihmisen elämä ovat olemukseltaan identtisiä ja siten yhtä. Ne eivät eroa toisistaan, ne eroavat vain asteessa. [K. W. Trine: In Tune with the Infinite] ESTEIlluusiosta Jos panteistisen mystiikan mukaisesti ihminen ja Jumala ovat yhtä, miksi ihminen ei käsitä tätä yhteyttä ja siten vapaudu kaikesta pahasta? Siksi, että ihmisellä on eräs este ja se on aine. Tämä on hindufilosofian maajaan eli harhan suuri oppi. Purusha ja prakriti, henki ja aine, Jumala ja hänen luotunsa, näyttävät meidän aisteillemme kaksinaisilta. Kuinka vahvasti ihminen uskoneekaan olevansa Brahman, absoluuttinen jumaluus, hänen aistimensa alituisesti painavat hänen tajuntaansa niin, että hän on kuolevainen ja kärsii kuolevaisuuden rajoituksia. Hindufilosofia kiertää tämän esteen kahdella tavalla. Sankhya Sankhya-filosofia tunnustaa hengen ja aineen ikuisen kaksinaisuuden, mutta selittää, että henki ilmentää kuolevaisuuden ominaisuuksia – elämää ja kuolemaa, jälleensyntymistä ja karmaa ja kehitystä vain niin kauan kuin se sallii aineen hypnotisoida itseään. Sinä hetkenä, jolloin henki tuntee todellisen luontonsa, häviää aineen harha kaikkine siitä johtuvine seurauksineen. Vedanta Vedanta-filosofia ei myönnä mitään kaksinaisuutta olevan olemassa. Prakritilla eli aineella ei ole mitään perustavaa laatua olevaa todellisuutta. Jos aine näyttää meidän aisteillemme todelliselta, niin se johtuu siitä, että olemme majaan, harhan, vallassa. Kuten ihminen hämärässä pelästyy luullen näkevänsä käärmeen, joka lähemmin tutkittaessa osoittautuu nuoran pätkäksi, niin me asetamme aineen maailman epätodellisuuden hengen todellisuuden yläpuolelle. Niin kauan kuin me henkenä asetamme harhan todellisuuden edelle, niin kauan me olemme tämän harhan voimien alaisena. Sekä sankhya että vedanta myöntävät, että meidän harhan alaiselle tajunnallemme Brahman – Ylisielu – on aineen harhan erottama ihmisestä. Aineen todellisuuden kieltäminen ei merkitse aistimiemme todistuksen kieltämistä. Aine ja universumi ovat todellisia meille niin kauan kuin sallimme itsemme viipyä niissä. Meidän vapaaehtoinen viipymisemme aineessa aiheuttaa tämän harhan. Mutta me voimme voittaa aineessa olomme ja elää valtakunnassa, jossa on ainoastaan hengen todellisuus. Molemmat filosofiat julistavat, että harha voidaan voittaa ainoastaan puhdistuksen sekä älyllisen ja henkisen kehityksen jyrkkää polkua kulkemalla. On mielenkiintoista huomata, että ”Uusi ajatus” ja ”Kristillinen tiede” seuraavat näitä kahta muinaista filosofiaa. ”Uusi ajatus”, kuten sankhyakin, tunnustaa aineen todellisen olemassaolon mutta julistaa ihmisen täydellistä vapautta sen rajoituksista sen toteamisen avulla, että aine on ennen kaikkea mielen muoto ja siten ihmisen mielen muovattavissa. Toiselta puolen ”Kristillinen tiede”, kuten vedantakin, kieltää kokonaan aineen olemassaolon. Näin sanotaan Mrs. Eddyn kirjassa: Tajunnan todellisuus osoittaa ratkaisevasti, kuinka aine näyttää olevan olemassa, mutta ei kuitenkaan ole. METODITämä korostaa kaikin mahdollisin tavoin, että Jumala ja ihminen ovat yhtä. Ei mikään uskonto ole julistanut tätä ykseyttä niin selvästi ja voimakkaasti kuin hindulaisuus. Se on suuri ”Salaisuus”, joka paljastetaan ainoastaan kahdesti syntyville ihmisille. Se kaikuu kautta vuosisatojen ajasta aikaan. Isä Uddalaka opettaa sitä pojalleen Svetakeetulle: Vedantassa vakuuttelut ovat sitä, mitä ihminen on, ja sitä, mitä hän ei ole. ”Aham etat na”, minä en ole tämä, tämä aineellinen syyn ja vaikutuksen, syntymän ja kuoleman, ilon ja surun maailma. Päinvastainen vakuuttelu on ”so ham”, minä olen Hän, universaalinen Henki, Ylisielu eli ”aham atma”, minä olen Itse. Aamumietiskelyä varten määrätty hindulaisuuden päivittäinen vakuuttelu osoittaa hindumystiikan luonteenomaisimman ajatuksen: ”Minä olen Jumala enkä mitään muuta. Minä olen Brahman enkä surujen kuolevainen. Minä olen olemassaolo, autuus ja viisaus. Ikuisesti vapaa olen minä luonnostani.” ”Uuden ajatuksen” vakuuttelut Vakuuttelut ovat ”Uuden ajatuksen” ja ”Kristillisen tieteen” tyypillisimmät piirteet. Kukaan, joka on kuullut näiden uskovaisten todistuksia, ei voi epäillä, että niiden vakuutteluilla on käytännöllistä tehoa tiettyyn määrään saakka. Tyypillisimmät ”Uuden ajatuksen” vakuuttelut ovat seuraavat: Tulen suuren Isällisen Läsnäolon kasvojen eteen. ”Kristillisen tieteen” vakuuttelut Neljä seuraavaa vakuuttelua tunnetaan hyvin ”Kristillisessä tieteessä”. Mrs. Eddyn mukaan: ”Vaikka päinvastoin käännettynä nämä lauseet sopivat todistukseksi ja koetukseksi, ne osoittavat matemaattisen täsmällisesti suhteensa totuuteen: 1. Jumala on kaikki kaikessa. On eräs tärkeä kohta, jossa hindufilosofian vakuuttelut eroavat niiden nykyaikaisista esimerkeistä. Kun Vedanta kieltää aineen perustavan todellisuuden tai pysyvyyden, siinä on yhtä paljon todellisuutta kuin sen hyväksymisessä, että kun olemme maajaan kietoutuneena, tämä harha on todellisuutta. Maajaan vajonneena meidän täytyy seurata harhan lakeja. On kuumuutta ja kylmyyttä, vääryyttä ja sairautta ja tuskaa, kylvämistä ja niittämistä sekä karman ja jälleensyntymisen ikuinen vanhurskas laki ja maajaan voiman hidasta poisheittämistä perättäisten jälleensyntymien kautta tapahtuvan puhdistuksen avulla. Jonkun yksilön nykyinen aineeseen ruumiillistuma on hänen menneen elämänsä tulosta. Kaikki on oikein, ja on mieletöntä kieltää kärsimystä ja kurjuutta ja maallisesti toivoa saavuttavansa hyvyyksiä, joita ei ole ansainnut toiminnallaan menneisyydessä. Hindufilosofien vakuuttelut eivät ole koskaan kohdistuneet aineellisiin saavutuksiin eivätkä täyttämään elämää terveydellä ja hyvinvoinnilla. Niissä ei ole mitään samaa kuin seuraavassa ”Uuden ajatuksen” kirjallisuudesta otetussa lainauksessa. Vakuuta itsellesi, että sinä tulet olemaan menestyksellisissä olosuhteissa. Vakuuta se tyynesti ja luottavaisesti. Usko se, usko se ehdottomasti. Pidä itsesi jatkuvasti odotuksen tilassa. Täten teet itsesi magneetiksi, joka vetää puoleensa haluttuja asioita. [Trine: In Tune with the Infinite] Tällaiset liioittelut eivät ole Intiassa mahdollisia kenellekään, joka ymmärtää hindufilosofian kuvaaman suuren vapautuksen tien: Mitä on kaipaus? Sydämen kaipaus on aina Jumalan hiljainen koputus tietoisuutesi ovelle, Hänen äärettömän yltäkylläisyytensä lähde – lähde, joka pysyy hyödyttömänä, ellei siihen synny tarvetta. Muista tämä: sydämen kaipaus on Jumalan varma lupaus, lähetetty etukäteen vakuuttamaan, että mitä kaipaat, on jo sinun äärettömän yltäkylläisyyden lähteessä – ja mitä ikinä tahdot, voit ottaa vastaan. [H. Emilie Cady: Lessons in Truth] ”Uusi ajatus” eroaa myös hindumystiikan vakuutteluista, kun se vaihtaa vakuuttelun pyyntöön. Vakuuttelu on tosiasian lausumista. Tosiasioiden voima on poissa, kun sielu ainoastaan pyytää. Ja sitä paitsi, mitä tahansa henkisyyttä on saavutettu oikeitten vakuutusten avulla, sen tilalle on tullut hienostunut itsekkyys, kun pyyntöön sisältyy voimakas tahto. Pyydän ylhäiseltä voimalta hyvää itselleni. Pyydän siltä parempaa terveyttä ruumiilleni. Pyydän enemmän järjen selkeyttä. Pyydän voimaa päästä eroon vihasta, pahansuopuudesta, kateudesta ja pahasta tahdosta toisia kohtaan, sillä minä tiedän, että tuollaiset ajatukset ja voimat vahingoittavat minua. Pyydän viisautta, jotta löytäisin keinoja saadakseni ruumiin terveyttä, järjen selkeyttä ja vapauden toisiin kohdistuvien pahojen ajatusten kahleista. [Prentice Mulford] Yllä olevassa on tosin hindulaisten pappien maagisia taikoja, mutta Intiassa tehdään selvä ero henkisen elämän todellisten vakuutusten ja sellaisen tahdon toiminnan välillä, jota ohjaa halu persoonalliseen hyötyyn. Pakottamalla näkymättömiä välittäjiä tai oman harjoittelun tahtonsa voimalla ihmiset voivat todellakin saavuttaa paljon hyötyä itselleen, ja Intiassa on aina paljon opetusta saatavissa tuollaisessa magiassa. Mutta se kuuluu maailman elämään ja sen haluihin, eikä sitä tunnusteta henkisen elämän todelliseksi suureksi filosofiaksi. ”Uudessa ajatuksessa” nykyisin esiintyvien vanhojen mystisten oppien uudistuksessa ei tehdä selvää eroa ”ihmisen hengen, joka kulkee ylöspäin, ja eläimen hengen, joka kulkee alaspäin maata kohti”, välillä, ja siksi tämä filosofia on ainoastaan hetkellinen pysähdyspaikka korkeimpien henkisten totuuksien etsijälle. On väitetty, että ”Kristillinen tiede” on olemukseltaan Intian vedantaa vähemmän järkevässä muodossa. Selvän filosofisen ajatuksen puute ”Kristillisessä tieteessä” sekoittaa rajat todellisen henkisyyden ja hienostuneen itsekkyyden välillä. Samalla kuin korkea henkisyys voi ”Kristillisessä tieteessä” ilmetä sen yleisestä myönteisestä näkökulmasta käsin, on yhtä totta, että sen "todisteluista" voi usein seurata itsekeskeinen ja kovasydäminen luonne. Vaikka ”Kristillinen tiede” ja ”Uusi ajatus” ovat tehneet paljon lievittäessään tuhansien kärsimyksiä ja keventäessään heidän lamaannuksensa taakkaa, on kuitenkin kyseenalaista, eikö tätä tulosta ole saavutettu osittain todellisen henkisyyden kustannuksella. On kuitenkin mielenkiintoista tutkia näitä vanhojen opetusten uusia vaiheita. Schopenhauer oli oikeassa, kun hän v. 1851 ennusti: ”Ensimmäisen vuosisadan pakanallisissa filosofisissa kirjoituksissa näemme ilmenevän juutalaista teismiä, joka kristinuskona oli pian tuleva kansan uskonnoksi, aivan kuten nykyään oppineiden kirjoituksissa ilmenee Intian alkuperäistä panteismia, joka on määrätty ennemmin tai myöhemmin tulemaan kansan uskonnoksi. Ex oriente lux.” IHANNEJoogi Intiassa panteistisen mystiikan ihanne on täysin selvä. Se on joogi, ”yhdistäjä”. Hän etsii Brahmaniin yhtymisen korkeaa polkua. Elämä elämän jälkeen vähitellen hän on maksanut velkansa maajaalle täyttämällä tämän harhan lakien hänen päälleen sälyttämät velvollisuudet. Hän on nyt vapaa luopumaan immanenssista ja etsimään transsendenssia. Hän on sen tähden koditon vaeltaja, sanjaasi, ”luopuja”. Kun hän saavuttaa transsendenssin, hän on ”mukta”, vapautunut ja ”paramahansa”, joka ei tule eikä mene syntymän ja kuoleman tuolla puolen, ”pylväs” Jumalan temppelissä, joka ei lähde enää koskaan pois. Tätä ihannetta ei ole vielä selvästi kehitetty ”Kristillisessä tieteessä” eikä ”Uudessa ajatuksessa”. Molemmissa on korostettu negatiivista vaihetta, vapautta kehityksen tuskallisesta puolesta. Niissä odotetaan nyt positiivisen puolen löytämistä, jolloin ihmiset vakuutuksen avulla tulevat tuntemaan Brahmanin, Yhden ilman toista. Häneltä, joka täten löytää, kysytään kuten muinoin: ”Ystävä, kasvosi loistavat kuten sen, joka tuntee Brahmanin. Kuka on opettanut sinua?” Ja vastaus on oleva, kuten ennen: ”So ham – minä olen Hän.” (Teoksesta Mystiikan olemus, V Luku) Teosofi — n:o 5-6, 1944 Alkukielinen artikkeli:
|