Kauno Mannonen

Apollonios Tyanalainen – pakanamaailman Kristus

Harva meistä tietää Apollonius Tyanalaisesta juuri mitään. Kuitenkin hän on ollut aikakautensa, eli ajanlaskumme alun roomalaisen kulttuurin huomattavimpia ja aikalaistensa tunnustetuimpia länsimaisia filosofeja, joka omana aikanaan suoritti suuren elämäntyön ja oli kaikkien tuntema ja rakastama opettaja ja parantaja.

Hänet sitten valtaan noussut kirkko tuomitsi paholaisen kyvyillä varustetuksi ja sulki hänet vaikenemalla pois ihmisten tietoisuudesta. Se, miksi näin tapahtui, johtuu siitä, että häntä on ollut vaikea sijoittaa ihmisten joukkoon, ja kirkon kuvioihin ei sopinut Kristuksen kaltaista toista ihmistä.

Hänestä ei puhuta tavallisissa oppikirjoissa, ja jos hänet jossain mainitaan, hänet ohitetaan vain lyhyesti. Nykyisessä kirkkohistoriassa mainitaan hänet kreikkalais-roomalaisen uskontojen sekoituksen omatekoisena messiasolentona. Yksi kolmesta tietosanakirjasta vain mainitsee hänestä lyhyesti ja Filostratoken romantisoimana pyhimystaruna!

Ei hän ole nykyisen käsityksemme mukaan pelkkä filosofi tai mystikko. Hän on enemmän. Itse nimitän häntä ennen kaikkea tietäjäksi, jumalaisten totuuksien tuntijaksi. Hän on ollut vaikea pala, niin kirkolle kuin tieteellekin. Apollonios suoritti sellaisia ihmeitä, jotka kirkko hyväksyy vain jumalan pojan tekeminä, ja tiede taas pitää niitä mahdottomina ja siten humpuukina.

Apollonios saikin liikanimen Pakanamaailman Kristus. Hänhän oli Jeesus Kristuksen aikalainen. Sanotaan, että hänen elämänvaiheistaan ja ihmetöistään on paljon tarkempia tietoja kuin Jeesuksen. Huudahtaahan toisella vuosisadalla elänyt Justinus marttyyri Apollonioksen ihmeistä: "Mistä johtuu, että Apollonioksen ihmetyöt ovat niin lukuisat ja tosiseikkojen todistamat, kun taas meidän Herramme ihmeet ovat vain muiston säilyttämät. Kuinka on ymmärrettävä ja selitettävissä, jos Jumala on kaiken luonut ja voi tehdä kaikenmoisia tekoja, että meillä on Apollonioksen tekemiä amuletteja, taikakaluja ja että me kuulemme ja näemme, miten nämä taikakalut vaikuttavat sen, että sairaat paranevat, tuuli ja myrsky asettuvat ja madot ja villieläinten hyökkäykset tulevat estetyiksi?" – "Paholaisen avustuksella", sanovat myöhemmätkin kristityt.

Samoihin aikoihin elänyt roomalainen käskynhaltija Hierokles vertaa Jeesusta ja Apolloniosta todeten, että Apollonioksen ihmeet, joiden todistajina on ollut korkeasti sivistyneitä miehiä, ovat paljon uskottavampia kuin Jeesuksen työt, joita tosin Hierokles pitää ainoastaan Pietarin ja Paavalin tyhjänä korskeilevana puheena. Apollonioksen ihmeet ja puheet ovat silminnäkijöiden muistiin kirjoittamia, ja näitä kirjoituksia on säilynyt meidän päiviimme asti, joten ei kirkko onnistunut häntä ja hänen opetuksiaan täysin poistamaan, kuten kävi suurimmalle osalle gnostilaisia kirjoituksia.

Mitä sitten olivat ne ihmeet, joita Apollonios teki? Ehkä näyttävin julkinen teko ja esitys häneltä oli se, että hän uhmasi tyrannikeisari Domitianusta. Tämän hallitustapaa hän ei hyväksynyt vaikka olikin monarkian puolustaja, ja sen hän julkisesti toi esille puheissaan. Domitianus katsoi Apollonioksen vehkeilevän itseään vastaan ja panetti hänet vankilaan. Apolloniuksen ystävä Damis sai mennä vankilaan häntä tapaamaan. Kun tämä pelkäsi keisarin tuomitsevan Apolloniuksen kuolemaan, moitti Apollonios häntä sanoen: "Noinko huonosti olet oppinut minua tuntemaan. Noinko filosofin pitäisi pelätä kuolemaa. Eikö filosofi ole ihminen, joka on kuoleman voittanut, eikä sen vuoksi pelkää sitä vaan on valmis millä hetkellä hyvänsä antamaan henkensä, jos niin vaaditaan. Filosofi on ihminen, jolle ei kuolema voi mitään, joka itse kuolee, kun hän näkee sen hyväksi." Niin kuin jo mainitsin Apollonios ei ollut pelkkä filosofi, vaikka hän nimittikin itseään siten. Hän oli ennen kaikkea tietäjä, jumalaisen viisauden, voiman ja rakkauden taitaja. "Luuletko sinä, että Domitianus voi tehdä minulle mitään, jollen minä itse tahtoisi. Katso näitä kahleitakin, luuletko, että nämä pidättävät minua." Ja samassa hän nousi ja heitti kahleet päältään. "Eivät he pysty minua tappamaan. Mene Puteoliin, minä tulen sinne myöhemmin." Apollonios vietiin keisarin ja tuomareiden eteen tuomittavaksi. Mutta hän piti niin hyvän puolustuspuheen ja todisti oman syyttömyytensä mihinkään vehkeilyihin, ettei häntä pystytty tuomitsemaan. Tämän jälkeen Apollonios vain sanoi näkemiin ja haihtui tuomioistuimen hämmästykseksi ilmaan kuin tuhka tuuleen, ja samalla hetkellä ilmestyi Damiksen luo Puteoliin. Damis pelästyi, sillä Apollonios ilmestyi yhtäkkiä kuin haamu ilmasta. Tällaista tekoa tuskin meistäkään kaikki uskovat mahdolliseksi ihmiselle, vaikka olemme ehkä lukeneetkin intialaisten mestareiden ihmeellisistä kyvyistä.

Apollonioksen väitettiin käyttävän magiaa, minkä väitteen hän jyrkästi torjui. Hän selitti, että maagikko saa aikaan tuloksia sopimusten avulla, niiden alhaisten olioiden avulla, joiden laumat täyttävät sisäisen luonnon uloimmat alueet. Apollonios toimi oman henkensä voimalla, eikä siksi koskaan käyttänyt kykyjään alhaisista motiiveista vaan suuntasi kykynsä ihmisten auttamiseen, parantamiseen ja opettamiseen.

Minkälainen oli sitten Apollonioksen historia? Me tiedämme siitä verraten paljon, sillä hänen elämänkertansa kirjoitti Filostratos toisella vuosisadalla, jolloin oli vielä paljon kirjoitettua tietoa hänestä. Keisari Caracallan äiti Domna Julia, joka hallitsi Caracallan nuoruuden aikana, oli innostunut filosofian tutkimisesta, ja oli muutenkin sivistynyt ja valistunut nainen. Hän ehdotti Filostratokselle, että tämä kirjoittaisi Apollonioksen elämänkerran. Apollonioksella oli seuralaisena ja oppilaana Damis, joka suuresti kunnioitti ja jumaloi häntä ja joka piti päiväkirjaa Apollonioksen toiminnasta ja puheista. Hän ei kuitenkaan ollut henkisesti sellaisella tasolla, että olisi pystynyt syvällisemmin ymmärtämään opettajaansa, ja sai tietää verraten vähän opettajansa sisäisistä tarkoitusperistä. Hän kirjoitti vain sen, mitä kuuli ja näki ja mitä Apollonios hänelle kertoi. Tätä päiväkirjaa Filostratos käytti, mutta nojasi myös muihin kirjailijoihin sekä Apollonioksen omiin kirjoihin ja kirjeisiin. Näitä kirjeitä ja tietoa hänen kirjoistaan on säilynyt meidän aikaamme asti. Apollonios kirjoitti mm. Pythagoraan elämäkerran.

Apollonios Tyanalainen syntyi Vähä-Aasian Kappadokiassa, Tyannan kaupungissa. Hänen vanhempansa olivat varakkaita keskiluokan ihmisiä. Hänen syntymästään kerrotaan kaikenlaisia ihmeellisiä tapauksia, niin kuin yleensä kaikkien suurten hengenihmisten. Niitä voidaan kuitenkin pitää enemmänkin myytteinä, kuten neitseestä syntymisiä. Mutta se tiedetään, että erikoinen lapsi hän oli. Jo pienenä hän osoitti suurta järkevyyttä kysymyksissään ja omasi erinomaisen siveellisen luonteen sekä ilmiömäisen muistikyvyn. Sen vuoksi hänen vanhempansa päättivät, että poika oli saava niin hyvän kasvatuksen ja koulutuksen kuin mahdollista, ja lähettivät hänet Tarsokseen kouluun. Mutta Apollonios ei viihtynyt kovin montaa vuotta koulussa. Hän selitti, ettei elämä koulussa ollut vakavaa, eikä siellä mitään todellista oppinut. Koulunkäynti oli hänen mielestään ajanhukkaa. Siellä hankittiin tietoja vain, että voitaisiin tulla toimeen elämässä, eikä totuuden vuoksi. Laiskaksi siellä koulussa vain opittiin. Ei koulut siihen aikaan sen huonompia olleet kuin nykyisetkään koulut. Nippelitietoa oli vain ehkä vähemmän. Hän rupesikin itse tutkimaan asioita ja ennen kaikkea elämän tarkoitusta.

Apollonios oli noin 15-vuotias, kun hän lähti Egean kaupunkiin, jossa oli kuuluisa Asklepioksen temppeli. Asklepioshan oli lääketaidon jumala. Tämä temppeli oli tullut kuuluisaksi siitä, että ihmiset saivat parantavat neuvot tai parantuivat vietettyään muutaman yön tuossa temppelissä. Sinne hän asettui asumaan, sillä hän viihtyi sen ilmapiirissä. Siellä hän saattoi tutkia vanhoja käsikirjoituksia, mietiskellä ja keskustella viisaiden ihmisten kanssa.

Apollonios oli ulkonäöltään erittäin kaunis ja uljas nuorukainen ja sanottiin, että häntä ympäröi erityinen charmi ja lumousvoima. Vanhana ukkonakin, vaikka hän oli ryppyinen, sanottiin hänestä, että hän oli ihanampi kuin nuorukainen, sillä hänen sisästään loisti sielullinen kauneus, joka hurmasi kaikki. Filostratoksen aikana oli vielä Tyannan temppeleissä Apolloniosta esittäviä kuvapatsaita, joissa hänet esitettiin lähes kreikkalaisten jumalien kaltaisena.

Jo nuorena Apollonios huomasi – ja muutkin huomasivat pian – että hän oli selvänäköinen. Hän näki, mikä ihmistä vaivasi ja miten hänet saatettiin parantaa. Apollonioksesta tuli kohta kuuluisa parantaja ja kaupunkinsa suurin ihme. Kilikialaiset muodostivat hänestä sananparrenkin: "No, mihinkä sinulla on niin kiire, nuorukaistako menet katsomaan?"

Egeassa Apollonioksella oli monta opettajaa, mutta eniten hän ihastui Pythagoraan maailmankatsomukseen. Sitä hän halusi noudattaa. Se tuntui lähinnä totuudelliselta. Pythagoraan järjestelmä erosi siinä muista filosofisista suunnista, ettei se perustunut arveluihin ja loogisiin johtopäätöksiin, vaan sanoi aina: "Niin on." Ja sanoi aina, miten ihmisen piti elää, jotta hän pääsisi tähän totuuden tietoon. Pythagoraan opintie oli ennen kaikkea eettinen, siveellinen. "Minä tulen oikeaksi pythagoralaiseksi," päätti Apollonios ja paneutui Pythagoraan opetuksiin, niin että hänen opettajansa pian hämmästyneenä totesi: "En minä pysty sinulle enää mitään opettamaan, vaan päinvastoin sinä voit opettaa minua. Sinun sielusi lentää siinä, missä minun takertuu maahan."

Apollonios jatkoi tiukasti Pythagoraan ohjeiden noudattamista ja pisti vielä vähän paremmaksikin. Hän aloitti ulkonaisenkin puhdistautumisen: lopetti lihan syönnin, viinin juonnin, eikä käyttänyt vaatteita, jotka olivat eläinkunnasta valmistettuja. Hän kulki paljain jaloin ja antoi hiustensa kasvaa pitkiksi.

Mutta sitten hän teki itselleen merkillisen lupauksen, mikä kuului lievempänä myös Pythagoraan kouluun. Hän päätti olla puhumatta mitään viiteen vuoteen. Siitä päivästä lukien hän ei viiden vuoden aikana lausuisi ainuttakaan sanaa. Tämän lupauksensa hän myös pystyi pitämään. Hän ymmärsi, että jos tahtoi tulla ihmisten auttajaksi ja opettajaksi, piti osata olla vaiti ja kuunnella ihmisiä, ja myös hiljaisuuden ääntä. "Ettei kieleni muuta puhuisi kuin totuutta oikeana aikana ja oikeassa paikassa", hän sanoi. Apollonioksella ei ollut erakkoluonne, vaan hän liikkui aina ihmisten parissa. Siksi tämä puhumattomuus tuotti hänelle suunnattomia kiusauksia ja koettelemuksia. Naurajat ja pilkkaajat koettivat ärsyttää häntä ja saada lankeamaan lupauksestaan, mutta se näytti vain kasvattavan hänen tahdonvoimiaan. Jos hän olisi ollut luostarissa tai yksin kammiossaan ja siellä vain lueskellut ja tutkinut, olisi vaitiolo ollut luonnollista ja helppoa mutta ei niin kasvattavaa. Hän oppi hillitsemään itsensä täysin ja voitti sielussaan asioita ja ominaisuuksia, jotka koituivat sitten muidenkin kuin hänen itsensä hyväksi. Koko viiden vuoden ajan hän opetti ja neuvoi ihmisiä missä liikkuikin. Hänestä tuli taitava eleiden ja ilmeiden käyttäjä. Toki hänellä oli myös kirjoitustaulunsa aina mukana. Puhumattomuus sai aikaan hänessä sellaisia voimia, että hän mm. hillitsi pelkällä katseella ja kädenliikkeillä kapinaan pillastuneen väkijoukon ja sai sen kuuntelemaan itseään. Sitten hän kirjoitti kirjoitustaululleen jotakin niin viisasta, että kansa luopui kapinasta, joka olisi aiheuttanut aivan turhaa verenvuodatusta.

Apollonioksen ollessa kahdenkymmenen vuoden ikäinen hänen vanhempansa kuolivat, ja veljensä kanssa he perivät suurehkon omaisuuden. Tästä Apollonios otti vain pienen osan ja antoi loput veljelleen ja sukulaisilleen. Hän itse ei tarvinnut juuri mitään. Hänellä oli sanontakin: "Suokaa minulle jumalat, että minulla olisi vähän ja etten tarvitsisi mitään." Ja oli toinenkin sanonta: "Olkoot viisaat köyhiä, ja olkoot muut rikkaita rehellisellä tavalla." Apollonios uskoi rukoukseen, mutta aivan toisin kuin tavallinen kansa. Hän kauhisteli ihmisten itsekkäitä rukouksia. "Ei jumalat sellaisista välitä, vaan ihmistä alemmat olennot rientävät kyllä niitä toteuttamaan." Hän sanoi: "Se, joka astuu temppeliin oikealla mielellä, pitäisi rukoilla näin: 'Antakaa minulle, oi jumalat, mitä minulle on tuleva!'" Eli niin kuin Jeesuskin, joka kehotti pyytämään jokapäiväistä henkistä leipää. Mikä tarkoittaa niitä kaikkia vaikeuksia, jotka minua parhaiten henkisesti kasvattavat.

Apollonios ei vastaanottanut palveluksistaan milloinkaan rahaa tai lahjoja, vaan sanoi aina, ettei viisas voi tehdä mitään yksin. Apollonios noudatti säännöllistä päiväjärjestystä: kun aurinko nousi, hänellä oli hiljainen mietiskelyhetki. Jos hän oli jossakin temppelissä, hän puhui sen jälkeen pappien ja opetuslastensa kanssa, minkä jälkeen puhui myös temppelissä olevalle kansalle. Keskipäivällä oli taas mietiskelyhetki. Ja iltapäivällä hän kokosi kansaa ympärilleen ja puhui ja opetti heitä. Illalla oli sitten jälleen mietiskely, sen jälkeen hän kylpi kylmässä vedessä. Apollonios vaelsi ja kulki jalan ympäri koko sen aikaisen sivistyneen maailman ja sai oppia ja opetti ja puhdisti uskontoja ja temppeleitä niiden perustajien alkuperäisiin opetuksiin. Hän tiesi ja näki, mikä oli kunkin uskonsuunnan oikea lähestymis- ja palvontamuoto ja mitä heidän Jumalansa juuri heiltä odotti. Apolloniokselle nämä jumalat – Filostratoksen mukaan – olivat ilmestyneet ja näyttäytyneet ilman valepukua ilman muodon verhoa, omassa jumalaisessa luonnossaan korkeammissa maailmoissaan. Filostratos kertoo: "Sillä totisesti hän keskusteli jumalten kanssa ja sai heiltä tietää, koska he suosivat ihmistä ja koska he olivat pahoillaan, ja heiltä hän oppi myös tuntemaan luontoa. Muiden hän sanoi arvailevan jumalallisia asioita, mutta hänelle Apolloniokselle itse Apollon oli tullut selvästi ja ilman valepukua, ja hänelle olivat myös, vaikka ei niin selvästi, tulleet Athene ja muita jumalia, joiden muotoa ja nimiä ei ihmiskunta vielä tiennytkään.

Apollonios ei suinkaan matkustellut huvin vuoksi. Hän kyllä etsi itselleenkin kokemusta, mutta sen jälkeen kun hänen viisivuotinen vaitiolonsa päättyi, hän kulki opettamassa ja neuvomassa sekä puhdistamassa jumalanpalvelusta eri maissa ja kohottamassa pappien eettistä elämää, jos hän huomasi, etteivät he eläneet niin kuin heidän asemalleen kuului. Kaikkiin hänellä oli nostava vaikutus.

Eräs pieni esimerkki siitä, kuinka Apollonios opetti ja kuinka luontokin avusti häntä tässä tehtävässään. Kerran hän puhui siitä, kuinka meidän tulisi jakaa tavaramme muiden kanssa ja keskinäisesti toisiamme auttaa. Joukko varpusia istui läheisessä puussa hiiskumattoman hiljaisina. Äkkiä lensi paikalle varpunen, joka alkoi liverrellä äänekkäästi, ikään kuin olisi tahtonut sanoa muille jotakin. Heti muutkin alkoivat livertää, ja pyrähtivät lentoon vastatulleen jäljessä. Kun tätä välikohtausta ihmeteltiin, Apollonios sanoi: "Varpunen kävi kutsumassa ystävänsä kesteihin. Eräs poika kaatui tiellä kumoon vähän matkan päässä ja häneltä putosi jyviä tielle. Tämä varpunen näki sen ja riensi heti kutsumaan muutkin apajalle. Silloin suuri osa kuulioista riensi katsomaan, oliko se totta, ja palasivat takaisin ihmeissään, miten Apollonios sen tiesi. Hän jatkoi vain: "Te näette, kuinka varpuset pitävät huolta toisistaan ja kuinka onnellisia ne ovat saadessaan jakaa kaiken, mitä niillä on. Ja kuitenkin me ihmiset emme ymmärrä näin tehdä, tullaksemme onnellisiksi.

Eräälle sen aikaiselle Kroisokselle, joka ylpeili talollaan, Apollonios sanoi: "Nuori herra minusta sinä et omista taloasi, vaan talosi omistaa sinut." Kun Damis tarjoutui tulemaan Intian matkalle sillä verukkeella, että hän osasi monia niistä kielistä, joita siellä puhuttiin, sanoi Apollonios mystisesti: "Mutta minä ymmärrän niitä kaikkia, vaikka en ole oppinut ainoatakaan. Älä ihmettele, mutta tunnen kaikki ihmisten kielet, sillä tiedän senkin, mitä he eivät koskaan lausu ääneen." Eli hän siis luki ihmisten ajatuksia, ja saattoi tietää heidän tajuntansa syvyydenkin. Tästä oli luonnollisesti suuri apu ihmisten opettamisessa. Hän ymmärsi, mitä ihmiset puheillaan tarkoittivat ja mikä oli heidän sisäinen vakaumuksensa ja mitä apua tai tietoa kukin sillä hetkellä tarvitsi.

Kristinuskon vaikutus oli jo alkanut Rooman valtakunnassakin, mutta tämä pakanamaailma oli täydellisessä rappiotilassa. Rooman valtakunnassa oli monia uskontoja, lahkoja ja jumalanpalvelusmuotoja. Lukuisat olivat ne jumalat, joita roomalaiset itse palvoivat, mutta uskonnonvapauden myötä sinne tuli jatkuvasti uusia jumalia ja uskontoja niin kuin kristinuskokin. Apollonios ei välittänyt mitään ulkonaisista muodoista, ei mitään siitä, mitä ihminen uskoi tai mitä totena piti. Hän tunsi kaikki uskonnot ja saattoi sanoa ja opettaa ihmisille, mitä minkin uskonnon perustaja oli milläkin opillaan tarkoittanut ja miten se oli aikojen kuluessa ihmisten mielissä muuttunut. Hän oli sen ajan uskonpuhdistaja, joka kuitenkin koetti herättää ihmiset myös itse ajattelemaan eikä vain sokeasti uskomaan. Tiedetään keisari Vespasianuksen lausuneen eräässä kirjeessään pojalleen Titukselle: "Sinähän tiedät, että kaikki, mitä me olemme, olemme me Apollonioksen ansiosta, sen tähden että olemme noudattaneet hänen neuvojaan." He olivat kumpikin hyviä keisareita, ja Apollonioksen hyviä ystäviä. Keisari Nero oli toisenlainen, ja häntä Apollonios joutui moittimaan ja puhui ankaria sanoja hänelle: "Hallitsijan pitää olla aivan kuin suuren ihmisjoukon paimen, hänen pitää katsoa kansan parasta. Tyranni ei saa istua valtaistuimella." Sen tähden Nero v. 66 antoi määräyksen, ettei ketään filosofia saanut olla Roomassa. Ja siksi Apollonioksen oli lähdettävä Roomasta joidenkin ystäviensä kanssa.

Kun Apollonios kerran luennoi Efesoksessa, hän vaipui kesken luentoa ajatuksiinsa eikä löytänyt sanoja jatkaakseen, tuijotti vain maahan. Mutta yhtäkkiä hän otti askeleen eteenpäin ja huudahti: "Tapa tyranni!" Toivuttuaan hän sanoi kuulijoilleen: "Tällä hetkellä murhattiin Domitianus-tyranni Roomassa." Kaikki iloitsivat, vaikka eivät voineetkaan sitä täysin uskoa. "Ei teidän tarvitse sitä uskoa", sanoi Apollonios, "odottakaa, kunnes asiasta tulee tieto." Kun tieto saapui muutaman päivän päästä, huomattiin, että Domitianus oli murhattu juuri Apollonioksen mainitsemalla hetkellä.

Tämä tapahtui vuonna 96 jKr., ja pian sen jälkeen Damiksen päiväkirja päättyy. Apollonios sanoi vain kerran Damikselle: "Minä jätän sinut. Et voi nyt seurata minua", ja sitten hän hävisi. Eikä tiedetä sitä, millä tavoin hän kuoli.

Niin kuin Jeesus, Apollonioskin kunnioitti ja arvosti naista vertaisenaan ja joutui varmasti monesti puolustamaan naisia patriarkkaalisissa yhteiskunnissa. Mutta naisessa ei ollut mitään, mikä häntä olisi fyysisesti vetänyt puoleensa. Hänen ei tarvinnut tuhlata ollenkaan energiaansa sillä suunnalla, vaan saattoi käyttää kaikki luovat voimansa ihmisten parantamiseen, ja opettamiseen.

Kun Apollonios ehdotti Egyptissä papeille muutoksia seremonioihin, ensin nämä papit sanoivat vähän ylpeillen: "Kenen luulet voivan puhdistaa Egyptin vanhaa viisautta?" Apollonios vastasi: "Kuka tahansa Intian viisas voi tehdä sen!" Apollonios arvosti suuresti Intian viisaita. Sanotaanhan hänen ulkomuodostaankin, että hän muistutti enemmän intialaista kuin kreikkalaista. Olihan hän tullut Intiassa vihityksi uuden ajan arjalaisen viidennen juurirodun mysteerioviisauteen. Egyptin vanha viisaus, joka oli luonut korkeat kulttuurit, oli jo rappeutumassa ja väistymässä uuden juurirodun viisauden tieltä. Tämän Apollonios ymmärsi, sillä eihän hän turhaan ollut juonut Intiassa Tartaroksen pikarista.

Damis, joka seurasi häntä myös Intian matkoilla ja kirjoitti kuulemaansa päiväkirjaan, tuskin aina tiesi, mitä mikin merkitsi, sillä häntä ei päästetty temppeleiden pyhimpiin, joissa Apollonios seurusteli viisaiden rishien kanssa, jotka vihkivät hänet oman korkeimman viisautensa tuntemiseen. Täällä hän oppi – sanoo Damis – kulkemaan itsetietoisena suuressa meressä ja taivaissa. Suuri astraalinen meri eli Tartaroksen pikarista juominen tarkoitti vihkimystä vainajien valtakunnan kansalaisuuteen ja kuoleman voittamista eli kykyä ylittää päivätajuisesti tuonen eli unohduksen musta virta. Tämänhän voi vielä suorittaa sellainenkin ihminen, joka ei ole käynyt puhdistuksen tietään loppuun asti. Mutta taivasmaailman kansalaisuuteen, johon tässä myös viitattiin, joutuu ihminen ylittämään toisen unohduksen virran. Silloin vaaditaan että ihminen on jo täysin puhdistanut itsensä. Sillä itsetietoisena ei mikään epäpuhdas voi palamatta sinne astua.

Apollonios oli jo siis eläissään saavuttanut taivasten valtakunnan kansalaisuuden. Hän oppi ja sai kulkea itsetietoisena korkeissa näkymättömissä maailmoissa ja seurustella siellä suurten vihittyjen tietäjien kanssa ja tutkia elämän ilmennyksiä niiden syntysanojen lähteiltä käsin, aivan kuin Kalevalamme Väinämöinen.

Apollonios kuten Pythagoraskin tunsivat ja tiesivät omat menneet elämänsä. Joten jälleensyntyminen oli heille, niin kuin kaikille itsetietoisiksi heränneille ihmisille, luonnollinen tosiasia. Teosofisissa piireissä puhutaan, että Apollonios olisi ollut edellisessä elämässään sata vuotta ennen ajanlaskuamme elänyt Joshua Ben Pandira, jonka jälleensyntymistä mm. essealaiset odottivat. Monet teosofithan pitävät vieläkin sitä Leadbeaterin näkemystä totena, että Jeesus Kristus olisi ollutkin tämä Jehoshua ben Pandira ja siten elänyt jo sata vuotta ennen ajanlaskun alkua ja Apollonios olisikin siten Jeesuksen jälleensyntymä. Tällaiset näkemykset jo Rudolf Steiner ja Pekka Ervast kumosivat niin selvin näytöin, ettei enää luultaisi sellaista ajattelevan.

Elämä on siitä merkillistä, että ihminen saa, mitä hän haluaa. Jos ihminen haluaa uskoa sielunvaellukseen, jossa ihminen voi syntyä eläimenä, niin hän voi saada jonkinlaisia todisteitakin itselleen olleensa inkarnoituneena eläimenä. Tai jos ihminen torjuu jälleensyntymisen mahdottomana, niin kuin uskovaiset tai skeptikot, sulkee elämä heiltä siitä tietoon pääsemisen. Avoin mieli sitä vastoin vastaanottaa jumaluuden suurimmatkin salat.

Tällainen oli noin lyhyesti kerrottuna suuren hengenjättiläisen elämäkerta, joka on hyvin historiaan dokumentoitu, vaikka teologit, kristilliset jumaluusoppineet tahtovat väittää, ettei Apolloniosta ole ollutkaan vaan että hänen elämäkertansa on 300-luvulla keksitty sillä verukkeella, että haluttiin vastustaa kristinuskoa.

Mitä me nykyajan ihmiset voimme sitten oppia Apolloniokselta? Paljonkin ja kaikista tärkeimpiä asioita, mitä elämä sisältää. Kun vertaamme vanhan ajan filosofeja Sokrateesta, Platonia ja ennen kaikkea Pythagorasta ja Apolloniosta nykyajan filosofeihin, huomaamme suuren eron. Ennen ihminen pyrki syvempään tietoon virittämällä oman itsensä instrumentiksi. He ovat viisastuneet sillä tavoin, että ovat kulkeneet tietyn puhdistuksen tien ja siten pystyneet astumaan niiden rajoitusten yli, jotka sitovat nykyfilosofit vielä pelkästään tämän aineellissielullisen tason asioita pohtimaan.

Apollonioksen elämä on hyvänä esimerkkinä siitä, mitä meidänkin tulee tehdä, jos haluamme todella viisastua, eikä vain viisastella. Se, mikä oli totta eilen, on totta tänäänkin ja vielä huomennakin. Olen tämän esitykseni suurelta osin perustanut Pekka Ervastin Apollonioksesta kertoviin teksteihin ja otan tähän lopuksi vielä hänen arvionsa Apollonioksesta:

"Apollonios oli yksi noita viisaita, jotka tuhansien vuosien ponnistusten jälkeen ovat tulleet siksi, mitä ovat. Apollonios oli epäilemättä korkea adepti, niin kuin me sanomme teosofisesti, ehkäpä mestari. Hän kuului salaiseen veljeskuntaan, siihen vihittyjen piiriin, joka johtaa maapallomme kansojen ja yksilöiden kohtaloita ja kehitystä. Niin, hänen elämänsä ja työnsä on yksi parhaita todistuksia niin hyvin salatieteen ja ihmiskehityksen todellisuudesta kuin itse tuon salaisen veljeskunnan olemassaolosta. — Jospa maailmassa esiintyisi useammin sellaisia ihmisiä kuin Apollonios Tyanalainen!"