T. K. Laakso

Parapsykologian tutkimuskentältä

Meille on opetettu, että nykyhetken tiede pystyy antamaan ihmiselle täydellisen maailmankuvan. Mutta — itse elämä monine muotoineen, ihmisen mieltä kiehtovine ihanuuksineen tai järkyttävine tapauksineen on jotakin sellaista, mitä ei ole voitu sisällyttää tieteelliseen maailmankuvaan. Tosin on olemassa lukuisia yrityksiä, mutta niiden mekanistinen luonne ei tyydytä rehellistä totuudenetsijää. Tästä syystä hän etsii, tutkii, miettii, analysoi, hylkää ja hyväksyy, kunnes elämän koulun kokemusten perusteella hänelle alkaa kirkastua hänen oma elämänkatsomuksensa. Mutta sittenkin elämä tarjoaa hänelle yhä uusia yllätyksiä. Juuri kun hän on mielestään saavuttanut mahdollisimman täydellisen käsityksen elämästä, tasapainon ja mielenrauhan, tapahtuu jotakin, mikä hetkessä murskaa kaiken saavutetun ja heittää jokapäiväisen totutun elämänmenon pois raiteiltaan. Eräänä tällaisena yllätystekijänä on monessa tapauksessa outo ilmiö tai ilmiösarja, jolle ei löydy selvitystä mistään "mekanistisen tieteen" julkaisusta. Ilmiö on nimittäin sellainen, että se kumoaa kaiken sen, mitä esimerkiksi nykyinen fysiikka pitää tieteen viimeisenä sanana tai nykyinen psykologia mahdottomuutena. Ja kuitenkin kaikista vastaväitteistä huolimatta tuo ilmiö on tapahtunut tosiasia. Eräissä tapauksissa on ilmiö toistuva, joten monet ihmiset voivat olla sen todistajina. Tällainen ilmiösarja saattaa johtaa milloin lääketieteellisiin, milloin psykologisiin tutkimuksiin, joiden lopputuloksena on vain toteamus: yliluonnollinen, selittämätön.

Voimme hyvin käsittää, miten tuollainen tapaus tai tapausten sarja voi hämmentää älykkäänkin mielen, joka on pitänyt nykyistä tiedettä kaikkitietävänä maailmankuvan pohjana. Vielä enemmän ilmiöiden kokija hämmentyy, kun hän saa kokeneiden ja kuuluisien tiedemiesten suusta kuulla ainoastaan: "hallusinaatio", "hypnoottinen harhakuva", "sairaalloinen kuvitelma" tai "mielisairaan houreita". Nämä arvostelut annetaan monesti ilman, että ilmiösarjaan on edes vaivauduttu perehtymään. Syy on siinä, että onhan nykyinen tiede jo niin pitkälle kehittynyt, että sen edustajien ei ole syytä tehdä itseään naurunalaiseksi alkamalla tutkia ilmiöitä, jotka "a priori" ovat mahdottomia.

Tällaisten seurausten jälkeen rehellinen totuudenetsijä monesti kääntää selkänsä tuollaisille tieteen edustajille, ja ensi hämmennyksestä selvittyään hän ryhtyy omin voimin ottamaan selvää kokemansa ilmiösarjan luonteesta ja selitysmahdollisuuksista, samalla kun hän yrittää päästä selville siitä, miksi "oikeaoppisen tieteen" edustajat eivät halua edes olla mukana selityksiä etsittäessä. Pian hän havaitsee, että oikeaoppiset tieteet ovat siinä määrin kaavoittuneet ja kahliutuneet etupäässä fysiikan selityksiin, että ne eivät pysty omin voimin katkomaan kahleitaan eli irtautumaan "noidankehästään". Näin on käynyt mm. elämän ilmiöitä tutkivalle biologialle ja sen alaiselle tieteenhaaralle, psykologialle. Ne molemmat on työnnetty suoraan fysiikan syliin kaikkitietävän mekanistisen tieteisopin imetettäväksi.

Ihmeekseen totuudenetsijä vielä toteaa, että tällaista mekaanistista tieteisoppia sisältävä, kasvattajille tarkoitettu oppikirja on saanut nimekseen "sielutiede" (psykologia). Kun hän sitten avaa kirjan ja pyrkii löytämään selitystä käsitteelle "sielu", ei hän sitä löydä, mutta hän toteaa, että kuitenkin kirjassa puhutaan sielunelämästä. Selitetään, että sielunelämä on ihmisen keskushermoston korkeatasoista biologista toimintaa. Selittämättä kuitenkin jätetään, mikä on matala- mikä korkeatasoista. Miksi? Sitäkään ei selitetä. Kenties fysiikasta ei löydy sille mittapuuta ja mittayksikköä. Sopineekin kysyä: miksi sitten tuodaan esille käsite "sielu"? Eikö se kuulu metafysiikkaan, jota oikeaoppinen tiede ei hyväksy. Onhan käytettävissä erittäin hyvä suomenkielinen käsite "mieli". Voidaan hyvin puhua mielen alueesta ja sen toiminnoista.

Tutkittakoon mitä tahansa näistä "sielutieteen", "mielitieteen", "psykologian", hahmopsykologian jne. julkaisuista, niistä ei tavata edes mainintoja ilmiöistä, joita tähänastisen oikeaoppisen tieteen mukaan pidetään nykyiseen maailmankuvaan kuulumattomina eli siis vain mielen alueen harhakuvitelmina.

Kaikeksi onneksi selittämättömän ilmiön kokija ei kulje enää yksinäisenä "Kolumbuksena" uusia tutkimattomia alueita valtaamassa, vaan selityksiä etsiessään hän tapaa eri puolilla maailmaa ryhmän ihmisiä, jotka ovat vakavasti kiinnostuneita näistä elolliseen luontoon kuuluvista, toistaiseksi selittämättömistä ilmiöistä. Monet näistä ryhmistä ovat pätevien tiedemiesten johtamia ja heidän tutkimusmenetelmänsä on tiedemiespiireissä tunnustettu luotettaviksi.

Fysiikan kahleisiin joutuneen biologian, jonka tehtäviin kuuluisi normaalista poikkeavien, elämän toimintoihin ja muotoihin kuuluvien selittämättömien ilmiöiden tutkiminen, jätettyä tutkimusohjelmistaan kokonaan syrjään näiden ilmiöiden tutkimisen, syntyi eri maissa tutkijaryhmiä, jotka "oikeaoppisuutta" uhmaten yrittivät löytää tieteellisiä menetelmiä myös ihmiselämään kuuluvien salaperäisten ilmiöiden tutkimiseksi. Näin syntyi näistä ryhmistä yhdistyksiä, joita aluksi nimitettiin psyykkisen tutkimuksen tieteellisiksi yhdistyksiksi. Tunnetuimmiksi näistä ovat tulleet Englannin, USA:n ja Ranskan tutkimusyhdistykset, jotka ovat toimineet jo noin 70 vuotta. Kun mielen toimintoihin ja mielenalueeseen ryhdyttiin samoihin aikoihin kiinnittämään niin paljon huomiota, että perustettiin tätäkin tutkimustoimintaa varten organisoituja ryhmiä, syntyi ns. psykologinen tutkimus ja psykologiset yhdistykset. Sana "psyko" juontaa alkunsa kreikkalaisesta sanasta "psyche", joka tarkoittaa ihmisen sisintä olemusta. Sille on suomen kielessä annettu kaksi nimitystä: sielu ja mieli, jotka käsitteellisesti eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa.

Psykologia-sanan tultua yleisesti käytäntöön, ottivat psyykkisen tutkimuksen suorittajat harjoittamansa tieteen nimeksi parapsykologia, antaen etuliitteen "para" ilmaista, että ilmiöt, joita tämä tiede tutkii, itse asiassa kuuluvat psykologian alueeseen, mutta toistaiseksi nämä ilmiöt on katsottava vain normaalisten ilmiöiden ohella (para) esiintyviksi selittämättömiksi ilmiöiksi. Kun joskus tulevaisuudessa löydetään näillekin ilmiöille ainakin psykologian käyttämiin selityksiin verrattavissa olevat selitykset, voidaan etuliite para jättää pois.

Parapsykologian tutkimustyössä tapahtui erittäin merkittävä käännekohta vuonna 1933, kun USA:ssa Pohjois-Carolinan osavaltiossa olevan Duken yliopiston psykologian professori J. B. Rhine pani lahjoitusvarojen turvin alulle telepatian ja selvänäön tutkimisen uusia menetelmiä käyttäen. Myöhemmin näihin tutkimuksiin liitettiin ennakolta tunnistamisen (precognition) ja vieläpä esineiden liikuntaan mielen voimilla vaikuttamisen mahdollisuuden, psykokinesian, tutkiminen. Kun alkuvaikeudet oli voitettu, menetelmät kehitetty yleispäteviksi ja tutkimuskenttä ulotettu muihinkin yliopistoihin ja jopa Eurooppaan asti, alkoivat tulokset olla selvästi näkyvissä. Jo vuonna 1934 voitiin julkaista ensimmäinen tutkimusselostus ja sen jälkeen tiheässä tahdissa muita ja vihdoin useita kirjojakin. Vuonna 1948 alettiin Duken yliopiston parapsykologisen laboratorion taholta julkaista näitä tutkimuksia selostavaa lehteäkin: "The Journal of Parapsychology".

Kun vihdoin vuonna 1953 pidettiin Hollannissa, Utrechtin kaupungissa kansainvälinen parapsykologien kongressi, jossa myös Suomen Parapsykologinen Tutkimusseura ry. oli edustettuna, herättivät Duken yliopiston parapsykologisen laitoksen edustajain pitämät esitelmät ja antamat raportit erittäin suurta huomiota. Tällöin todettiin, että parapsykologinen tutkimustyö on Rhinen tutkimustulosten ansiosta siirtynyt alkukantaiselta tasolta tieteellisten menetelmien vakavalle pohjalle. Tunnustettiin, että näiden tutkimusten tuloksena on ollut uuden maailman löytäminen, maailman, jonka ihmeellistä olemusta prof. Rhine on myöhemmin mielenkiintoisella tavalla selostanut vuonna 1957 ilmestyneessä kirjassaan: New World of the Mind (Mielen uusi maailma).

Kirjassaan tekijä toteaa sen, että selvänäkö ja telepatia samoin kuin ennakolta tunnistaminen ja lisäksi psykokinesia ovat kaikki saman, uuteen mielen maailmaan kuuluvan energiamuodon ilmauksia. Tätä energiamuotoa Rhine nimittää PSI-energiaksi, joka PSI-nimitys on johdannainen lyhennys em. kreikkalaisesta psyche-sanasta.

Tässä uudessa maailmassa on lukematon määrä muita ilmiöitä, mutta toistaiseksi vain edellä mainitut ilmiöt ovat olleet tuloksia tuottaneiden tutkimusten kohteina. "Näyttää siltä, että esimerkiksi telepatia ja selvänäkö tajunnan tuloksina ovat vain erään meissä piilevän ilmaisumekanismin tuloksia, mekanismin, joka toisilla ihmisillä toimii ihmeteltävän varmasti, mutta toisilla vain satunnaisesti ts. spontaanisti", sanoo Rhine.

Käsittääksemme paremmin mitä ilmaisukoneistolla tarkoitetaan, ottakaamme esimerkki radiotekniikasta. Radioaaltojen saapuessa antenniin, on nämä aistimin havaitsemattomat sähkövärähtelyt muutettava toiseen muotoon, jotta ne nykyisin fysikaalisin laittein saataisiin aistimin havaittaviksi, esimerkiksi kuultavaksi tai nähtäväksi. Radiovastaanottimessa suoritetaan kaksi perusmuutosta: ensiksi sähkömagneettiset aallot muutetaan kuparilankakierukoissa ja niihin liittyvissä elimissä sähkövärähtelyiksi, joita vielä useissa vaiheissa vahvistetaan, ja toiseksi, nopeat värähtelyt muutetaan hitaammiksi, eli sellaisiksi, että ne muuttuvat sitten ääneksi tai kuvapisteiksi. Ensimmäisen muutoksen suorittaa antenni ja toisen laite, jota nimitetään detektoriksi eli ilmaisimeksi.

Kun tämän tiedämme, voimme hyvin käsittää, että jossakin PSI-maailmassa on telepatian tai selvänäön lähtöimpulssi eli energiasysäys, sitten sen saapuminen vastaanottavan ihmisen fyysisessä rakenteessa olevaan ja vain hänelle kuuluvaan PSI-energian "vastaanottoantenniin", jossa impulssi muuntuu toiseksi energiamuodoksi, jonka "ilmaisuelin" sitten siirtää tajuntakeskuksiin.

Kun perehdytään PSI-tutkimuksia selostaviin kirjoituksiin, havaitaan, että hyvin monissa tapauksissa on kiinnitetty huomiota siihen herkkyyteen, jolla ilmaisuelin-systeemi toimii. On todettu, että ympäristöllä, suggestiivisilla tekijöillä, kiihokkeilla ja erittäinkin monilla alitajuisilla panoksilla on vaikutuksensa ilmaisutulokseen.

Monissa kokeissa on huomattu aikaisemmin suhteellisen hyväksi havaitun selvänäkö-telepatiailmaisun toimivan eräissä kokeissa täysin negatiivisesti. Tällaista tapausta nimitetään PSI-missing-ilmiöksi eli PSI-ilmaisun sammumiseksi. Näinhän tapahtuu radiovastaanottimessakin silloin, kun ilmaisuun käytetty radiolamppu lakkaa hehkumasta.

Yleensä voidaan sanoa, että jos koehenkilö on onnistuttu saamaan rentoutuneeseen tilaan, jossa päivätajunnan aiheuttamat fyysiset jännitykset ovat lauenneet ja myös mielen jännitystilat lakanneet, alkaa PSI-ilmaisu jälleen toimia. Tästä syystä koehenkilön ollessa hypnoositilassa on saatu yleensä huomattavasti parempia ilmaisutuloksia kuin saman henkilön ollessa normaalitilassa.

Edellisen perusteella joku fyysikko voi sanoa, että telepatiassa ei ole mitään yliluonnollista, sillä sehän on luonnontieteellinen ilmiö ja sähkömagneettisen aaltoteorian mukaan helposti selitettävissä. Ihmisen ajatellessa hänen aivonsa toimivat, jolloin niissä syntyvät sähkövärähtelyt säteilevät ympäristöön sähkömagneettisia aaltoja, joita toiset aivot voivat vastaanottaa ja muuttaa yliherkkyystilassa ne tajunnaksi. Näinhän on vakavalla mielellä jo selitettykin ja oikein painomusteen avulla. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että tällaiset selitykset eivät ole oikeita.

Lukuisissa huolellisesti suoritetuissa kokeissa on ensinnäkin todettu, että ilmaisutulokset eivät ole riippuvaisia lähettävän ja vastaanottavan henkilön välillä olevan matkan pituudesta. Toiseksi ennakolta tunnistamisen kokeet ovat osoittaneet, että ilmaisutulokset eivät myöskään ole riippuvaisia ajasta. Olemme siis tekemisissä ilmiöiden kanssa, jotka eivät noudata fysiikan eikä muitakaan tuntemiamme luonnontieteellisiä lakeja. Herää kysymys, eivätkö ne sitten noudata mitään lakeja? Rhinen mukaan näillä ilmiöillä on omat lakinsa, joista ei ole vielä päästy selvyyteen. Ilmiöt näyttävät olevan vain osittain luonnonlakeihin sidottuja. Ilmiöt tapahtuvat alitajunnastamme riippumatta, mutta niillä voi olla osittain vaikutusta alitajuntaan.

Telepatia, selvänäkö ja ennalta tunnistaminen saivat tutkijoilta aluksi nimen ESP-ilmiö. Kirjaimet tulevat sanoista extrasensor perception ja sanat tarkoittavat aistimitta tapahtuvaa havaitsemista eli paranormaalista ilmiötä. Kun edellä mainittujen ilmiöiden lisäksi ryhdyttiin Duken parapsykologisessa laitoksessa vuonna 1942 tutkimaan myös esineiden liikuntaan vaikuttavien psyykkisten voimien olemassaolon mahdollisuuksia, ja näissä tutkimuksissa päästiin suotuisiin tuloksiin ja voitiin todeta, että nämä psykokinesia- eli PK-ilmiöiden tutkimustulokset kytkeytyivät määrätyllä tavalla aikaisempiin tutkimustuloksiin. Nekin olivat riippumattomia ajasta ja paikasta, vieläpä liikkeellä olevan esineen massastakin. Tämän perusteella voitiin päätellä, että ESP- ja PK-ilmiöt ovat peräisin yhteisestä alkulähteestä, PSI-maailman energiasta ja sen muuntumisesta erilaisiksi osittain havaittaviksi osittain tajuttaviksi ilmiöiksi.

Viimeisiä parapsykologian alan julkaisuja tutkittaessa on todettavissa, että monet kirjoittajat jo käyttävät vain PSI-etuliitettä selostaessaan mitä tahansa paranormaalia ilmiötä. Niinpä paranormaaleja parantamistapauksia kuvattaessa mainitaan parantajalta olevan parantavaa PSI-energiaa, jonka säteily siirtyy parantajasta potilaaseen. Samoin minänpoistuminen näyttää olevan eräänlainen PSI-energian varassa tapahtuva PSI-ilmiö sekin. Psykoskopia, jota aikaisemmin nimitettiin varsin väärin psykometriaksi, on myös PSI-kykyyn perustuva ilmiö. Valokuvaa kädessään pitävä psykoskopisti voi kuvassa olevista henkilöistä selostaa monia yksityiskohtaisia asioita ja usein jopa ennustaa heidän tulevaisuuttaan. Tällainen kyky on eräänlainen selvänäkö- ja ennalta tunnistamiskyky, jossa valokuva on vain ilmaisukoneiston herkistämisväline. Duken yliopiston parapsykologian laitoksessa jo vuonna 1950 aloitetut kokeet eläimillä, kuten koirilla, kissoilla ja kirjekyyhkysillä, ovat osoittaneet, että eläimiä esimerkiksi kotiin johtava kyky on eräänlainen PSI-energian ilmenemismuoto. Tämä antaa aiheen tutkijoille esittää, että PSI-tekijät ovat todennäköisesti vaikuttamassa kaikkialla elollisessa luonnossa.

Parapsykologisen tutkimuksen tämänhetkistä tulosaineistoa tarkastellessaan ovat eräät tutkijat huomauttaneet, että tutkimustyö on nyt sivuuttamassa toisen vaiheensa, jota seuraa kolmas, sekin varsin merkityksellinen. Sen tehtävänä katsotaan olevan PSI-ilmiöiden ilmaisuprosessin selvittäminen. Ts. on yritettävä päästä selville siitä, miten PSI-vaikutteet yleensä muuntuvat tajunta-asteelle, ja voidaanko ilmaisuprosessia jollain tavoin keinotekoisesti kiihdyttää ja mahdollisesti saattaa herkillä mittausvälineillä tarkkailtavaksi.

Näyttää siltä kuin näiden tärkeiden probleemojen selvittämisessä tarvittaisiin useiden eri tieteen haarojen yhteistyötä. Ensinnäkin on todettava, että solun jakaantumisessa esiintyvät monet merkilliset tekijät viittaavat PSI-ilmiöihin. Mikrobiologia ei vielä ole omaksunut PSI-teoriaa käyttökelpoiseksi solututkimuksia suorittaessaan, mutta lähitulevaisuus jo johtanee kuitenkin siihen. Toistaiseksi ihmisen umpirauhasten toiminta ja vaikutus kehon kuntoisuuteen ovat vasta äskettäin olleet laajojen tutkimusten kohteina. Montrealin yliopiston kokeellisen lääketieteen professori Hans Selye on eräs näiden asioiden tutkijoita. Kirjassaan "Stress" hän mielenkiintoisella tavalla selvittelee ihmisissä eri tavoin ilmenevää Stress-tilaa ja umpirauhasten toimintoja sen lieventämiseksi. Lopuksi hän toteaa, että ihmisellä itsellään on mahdollisuus auttaa umpirauhastensa tasapainottavaa toimintaa, jos he vain pystyvät hallitsemaan oman mielentilansa ja osaavat poistaa siitä hajanaisuuden, epätäsmällisyyden, väärien arvojen tavoittelemisen jne. Sillä, hän sanoo, tällä tavoin voi ihminen vetää puoleensa korkeatasoista energiaa, jolla on huomattava parantava vaikutus. Hän huomauttaa, että solua ei enää pidetä jakaantumattomana, vaan solussa on lukuisasti pieniä tärkeitä hiukkasia, joilla on oma merkityksensä kehon terveydelle. Jokaisella hiukkasella, reaktioilla, on oma värähdyslukunsa, joka vastaa mielentilaa. Mitä sopusointuisempi on mieli, sitä nopeammat ovat värähtelyt ja päinvastoin. Alhaiset värähtelyt syntyvät sairaustiloista tai vastaavasti sairaat mielentilat aiheuttavat alhaisia värähtelyjä ja stress-ilmiön, josta on helposti seurauksena umpirauhasten keskinäisen tasapainon häiriintyminen ja siis fyysinen sairaus.

Ehkäpä solujen reaktiot ovat niitä pieniä elimiä, jotka ovat mukana PSI-ilmiöiden ilmaisua synnyttämässä. Tähän näyttää viittaavan ESP-kokeissa saatujen tutkimustulosten huomattava paraneminen koehenkilön ollessa rentoutuneessa ja passiivisessa tilassa.

Ydinfysiikka auttanee puolestaan myös PSI-ilmiöiden selvittelyä. Atomin ytimessä havaitut yhä uudet osaset ja niiden käyttäytyminen tuovat valaistusta ilmiöihin, jotka eivät noudata fysiikan lakeja. Voitaneenkin olettaa, että atomien keskinäiset rakenteet läpäisee eräänlainen pilviverho, jossa on sekä harvoja että tiheitä kerroksia vieläpä hattaroita. Nämä pilven hattarat kulkevat omia teitään kenenkään tuntematta niiden kulkureittejä ja suuntia. Jos nämä pilvet ovat PSI-energian tyyssijoja ja ne ovat yhteydessä avaruudessa oleviin, toistaiseksi tuntemattomiin vastaaviin energiakerrostumiin, on jo mahdollista selittää monia PSI-ilmiöitä kohtalaisella täsmällisyydellä.

Elonpyörä 1959 — n:o 2