V. H. V.

Järjen valo

Oi, varjele Herra mun järkeäin,
mua varjele hullun yöstä,
mua kurita, mut älä anna mun
näin elävänä hautahan syöstä.
Mun pääni on niin sairas, mun päiväni levoton,
ja yö kun musta joutuu, niin poissa mun uneni on.
Herra, varjele järkeni valo!
– Eino Leino

Moni meidän ajallamme on, joka joutuu näin itselleen sanomaan. Meitä on pyydetty Tietäjän puolesta lausumaan antamaan neuvoja niille, jotka ovat eksymäisillään mielipuolisuuden sumuisille kentille, ja palauttamaan heidät entiselleen, niin kauan kuin he ovat pelastettavissa.

Kuitenkin on turha odottaa, että mikään kirjoitelma voisi estää joitakin ihmisiä suistumasta nykyaikana ammottaviin hengenkuiluihin. Se, joka sortuu, ei ole yksin syyllinen, vaan hänen kohtalonsa on tulos niistä monista mielipuolisuuden ilmauksista, jotka vallitsevat nykyaikaisessa elämässä. Jotta vaara poistuisi, täytyisi ihmisten jälleen löytää yksinkertainen, järjellinen ja täysin sopusointuinen maailmankatsomus, ja ylimenoajalla on aina uhrinsa.

Toiseksi tällainen kirjoitelma puhuu välttämättä yleisellä tasolla, mutta jokaisen potilaan tila on monimutkainen vyyhti ja ainoastaan hänen lähimpänsä voivat rakkaudella auttaa häntä ja ohjata oikeaan. Hän itse on useinkin kykenemätön oikein arvioimaan tilaansa ja käyttämään neuvoja hyväkseen.

Tässäkin pitää paikkansa vanha Ovidiuksen sanat: Principiis obsta sero medicina paratur, cum mala per longas convaluere moras. (”Vastusta pahan alkua; on liian myöhäistä valmistaa lääkettä, kun paha on ehtinyt vahvistua pitkän viivyttelyn myötä.”) Se, joka antautuu tutkimaan ”henkimaailman asioita” hyläten uskonoppien antaman himmeän valon, tietäköön jo lähtiessään, että ”lihan on oltava alistettu, pään kylmä, sielun vahva ja puhdas kuin säihkyvä timantti”. Siihen pyrkiköön hän ensin, ennen kuin ryhtyy taivaan valtakuntaa väkirynnäköllä valloittamaan.

Ikivanha viisauslause ”terve sielu terveessä ruumiissa” on myös aina muistettava. Ruumis on se jalo ratsu, jota meidän on hoidettava hyvin voidaksemme sen avulla matkata yli soiden ja läpi synkkien korpien. Sen tähden ensiksi: kohtuus ruuassa ja juomassa, puhdas ravinto, säännöllisyys elämäntavoissa, tarpeellinen lepo, puhdas ilma ja oikea yöuni, ruumiinliikuntaa joka päivä. Se, joka heittäytyy näitä laiminlyöden ahnehtijan tavalla täyttämään mielensä viisauden hedelmillä, saa monesti kokea ylpeytensä palkan.

Toinen asia, joka on yhtä tärkeätä, on eristymisen välttäminen. Kylmät, epäilevät ajatukset: ”Mahtaako tuossa liikkeessä sittenkään olla totuutta, ehkä ne vievät minut harhaan” ilmaisevat vääriä edellytyksiä. Pitäisi mieluummin kysyä itseltään: ”Mitä syytä olisi minulla yksinäni saavuttaa totuus? Miksi minun pitäisi välttyä harhauskolta?” Sen tähden ei tulisi koskaan laiminlyödä toisten apua ja myötävaikutusta henkisessä pyrkimyksessä. Tulee löytää muita etsijöitä, joilla on yhtä vilpitön aikomus, ja keskustella näiden kanssa yhdessä, miettiä, tukea heitä ja samalla saada heiltä tukea. Sen vuoksi Teosofisessa Seurassa on veljeydentunne kaikkea muuta tärkeämpi, sillä veljeys estää meitä harhautumasta oman järkemme yksipuolista valoa käyttämällä. Miltei säännöllisesti huomataan, että mielipuoleksi päätynyt tutkija on ylpeästi eristynyt muista ja vetäytynyt omaan kammioonsa hautomaan mielihaaveitaan.

Hyvin tärkeää on myös olla heti alusta lähtien vapaa kaikesta pelosta ja huolesta. Vaikka olisikin kaikesta muusta epätietoinen, yhdestä minun ei tarvitse koskaan olla epätietoinen: Totuus on olemassa, vaikka minä en näe sitä, Jumala on, vaikka minä en tunne häntä, Elämällä on tarkoitus, vaikka en vielä osaa täyttää sitä. Ja tämä sanomattoman suloinen ja varma sisäinen tunne on aina se pelastuksen satama, johon uupunut järki voi vetäytyä lepäämään ja kokoamaan uusia voimia. Pelko ja huoli on vain itsetiedoton jäännös helvetin painajaisesta, joka on pimeiden vuosisatojen perintö, munkkien itsekidutuksen ja maailmanvihan sekasikiö, ja niin kauan kuin tätä sallitaan opetettavan viattomille lapsille, täytyy aina joidenkuiden sortua sen uhriksi. Mutta se on myös ensimmäinen verho, jonka hengen tietäjä repii suikaleiksi ja suikaleet rohtimiksi, ja se rohkeuden ja varmuuden tunne, jonka hän saa tästä ensimmäisestä vapautumisestaan, voi hänellä olla myöhemmin apuna, kun hän joutuu epäilemään omaa järkeään. Kun sokea usko on voinut noin suunnattomasti erehtyä, miksi hän ei järjen tiellä kärsisi niitä välttämättömiä kompastumisia, jotka syntyvät tottumattoman ensi askelilla. ”Päämäärä on niin korkea ja ponnistus niin suuri.”

Vielä käytännöllisiä ohjeita. Jos tunnet lukeneesi ja miettineesi liian paljon tai tunnet personallisen elämäsi ristiriidat ja probleemit liian vaikeiksi ratkaista, siirrä ne tuonnemmaksi. Ajattele jotain muuta. Maailma on täynnä muita asioita. Etsi itsellesi jotain viatonta virkistystä, mene luonnon helmaan, tapaa ystäviä, kumppaneita, mene teatteriin katsomaan jotain kaunista. Tee jotain perin hullunkurista, hyppää, tanssi, naura ja telmi, ja kun jonkin ajan päästä palaat äskeisiin ajatuksiin, on niiden painavuus kadonnut, ne ovat paljon keventyneet.

Jos joku ajatuksenjuoksu vie ikävään ja lohduttomaan lopputulokseen, niin ole varma siitä, että et näe koko totuutta siinä. Sillä ”Jumalass' on juoksun määrä” ja sopusointu on kaikkien arvoitusten viimeinen ratkaisu. Sen tähden älä kierrä samaa viallista ajatuksenrataa, siitä tulee viimein ”hulluuden pyörä” vaan käännä ajatuksesi terveempään suuntaan. Älä ole tyytymätön muihin, älä myös itseesi. Et sinä ole täydellinen eivätkä nuo toiset, mutta Täydellisyys, Jumala työskentelee sisällänne, ehdottomalla varmuudella ja sen tulos valmistuu aikakausien työllä.

Palataksemme vielä ihan nykyiseen aikaan, niin kuinka kukaan meistä voi tällaisella ajalla antaa persoonallisen tyytymättömyyden voittaa itsensä, kun monet muut kärsivät kaikkien kauheinta kidutusta, sielullista ja ruumiillista, ja saavat olla valmiita heittämään kaiken, omaisensa, kotinsa, asemansa, henkensä tai menettämään vielä kalliimman: rakkaittensa elämän. Ajatellen niitä, jotka kuuluvat samaan Ihmiskunnan ruumiiseen kuin mekin, emmekö olisi valmiita kärsimään sitä vähäistä, mikä meidän osallemme on suotu. Jos heidän järkensä täytyy kestää, eikö sitten meidän, jotka asumme valoisilla rantamilla? Meille täytyy riittää järjen valo, ei ainoastaan itsellemme vaan kaikille, jotka ovat ympärillämme, ettei kukaan niistä, joita voimme auttaa, sortuisi pimeyteen, sillä jokainen on veljensä vartija ja auttaja, ei pakosta vaan elämän ykseyden takia.

Tietäjä — marraskuu 1914