Manun lait ja sodan velvollisuudet

Manun laeista VII, 87–98

87. Kuningas, jota toinen yhdenvertainen, voimakkaampi tai heikompi kuningas vaatii sotaan, muistakoon, että hänen velvollisuutensa kshatriyana (soturina) on suojella kansaansa – älköön hän vetäytykö pois taistelusta.

88. Perääntymättömyys taistelusta, kansansa suojeleminen, viisaiden (bramiinien) kunnioittaminen on kuninkaiden autuuden tie.

89. Kuninkaat, jotka ovat taistelussa valmiina tappamaan ja taistelevat tapetuksi tulemisen uhalla kaikella voimallaan ja perääntymättä, menevät taivaaseen.

90. Taistelussa vihollista ei tule iskeä piilotetuilla, väkäpäisillä tai myrkytetyillä aseilla, eikä tule käyttää palavia nuolia.

91. Ratsumies ei saa tappaa maassa kulkevaa, ei eunukkia, ei hiukset valtoimenaan olevaa, ei istuvaa eikä sitä, joka sanoo: ”minä olen sinun vankisi”.

92. Ei saa tappaa nukkuvaa eikä vailla varusteita olevaa, ei alastonta eikä aseetonta miestä, ei sitä, joka ei taistele, ei sivusta seuraajaa eikä sitä, joka on taistelussa toisen kanssa.

93. Ei tule hyveitä ja kuntoa muistaen surmata sitä, jonka käsivarret ovat murtuneet, ei hädissään olevaa, ei pahoin haavoittunutta, ei pelkuria, eikä pakenijaa.

94. Soturi, joka pakenee pelon vallassa ja joka tulee kuitenkin tapetuksi, ottaa kantaakseen kaikki päällikkönsä synnit.

95. Ja mitä tahansa hyvää tapettu pakenija onkaan saavuttanut, siirtyy se hänen päällikölleen.

96. Se, joka sodassa saa saaliiksi vaunuja, hevosia, elefantteja, auringonvarjoja, rahaa, naisia, kaikenlaisia tavaroita ja arvottomia metalleja, saa ne omikseen.

97. Mutta hänen tulee antaa määrätty osa saaliista kuninkaalle. Sellainen on Vedojen sääntö, ja sen, mitä soturit eivät ole ottaneet saaliiksi itselleen, jakaa kuningas kaikille sotureille.

98. Tämä on todellinen, alkuperäinen sotureille määrätty laki. Tästä laista kshatriyanan ei tule poiketa, kun hän iskee vihollisiaan taistelussa.

Manun lait on arjalaisen rodun vanhin lakikirja, sen jumalallisen perustajan antama. Näitä kunnian ja ritarillisuuden sääntöjä noudatettiin vielä kummallakin puolella Mahabharatan suuressa sodassa Intiassa lähes 6000 vuotta sitten. Kun taistelu illalla oli päättynyt, osapuolet kävivät vieraissa toistensa teltoissa ja osoittivat kaikin tavoin kunnioitusta vastustajille.

Sitten alkoi synkkä Kali Yuga, ”rauta-aika”, jolloin jalot lait turmeltuivat. Swami Vivekananda kertoo, miten hindut noudattivat näitä lakeja vielä silloin, kun muhamettilaiset tataarit hyökkäsivät heidän maahansa. Kun vihollinen oli lyöty, lähetettiin hänet takaisin omaan maahansa ja annettiin lahjoja mukaan kotiväelle. Kuusi kertaa vihollinen lyötiin ja kuusi kertaa lähetettiin rauhassa takaisin. Mutta tataarit eivät noudattaneet näitä lakeja vaan tappoivat ne, jotka saivat vangeiksi, ja viimein he voittivat ja väkivalta hallitsi Intiaa.

Mutta LAKI on ikuinen ja määrätyn ajan päästä kehityksen pitkä kierroskausi palaa takaisin alkuperäisiin oloihin. Rauta-aikaa seuraa jälleen kulta-aika.

Tietäjä — syyskuu 1914

Artikkelin alkuosaa, Manun lain kohtia on tarkistettu ja korjattu kahden englanninkielisen lähteen avulla.

Kieliasua on uudistettu.