Enni Unkila

BAHÁ'I

Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.

Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.

Saarn. 3:1-2, 11

Ihmiskunnan historiaa tarkasteltaessa voidaan nähdä eri ajanjaksoja, joiden elämään ja tapahtumiin on syvimmin luonut leimansa jonkin suuren profeetan alkuun panema ja ilmaisema perusajatus. Se on ajatus kaikkea ohjaavasta ja valvovasta maailmankaikkeuden voimasta, jota on ruvettu kutsumaan Jumalaksi, ja profeetta on ollut henkilö, joka kaikista muista aikalaisistaan poiketen on selvimmin ja voimakkaimmin tajunnut Jumalan olemassaolon ja tuonut julki sen kunkin aikakauden ihmisten vastaanottokyvyn mukaisin ilmaisuin. Hänen välittämänsä Jumalan käskyt ovat muovanneet aikakauden elämää, mutta aikojen kuluessa käskyjen noudattaminen on lyöty laimin ja ilmaisijan ajatusten sisin henkinen voima unohdettu, niin että on ryhdytty kiistelemään toisarvoisista asioista ja jakauduttu mitä moninaisimmiksi lahkokunniksi. Niinpä tällä hetkellä on maailmassa olemassa eri aikakausina syntyneiden uskontojen haarautumia ja lahkoutumia noin viisitoistatuhatta.

Suurimpien nyt olemassa olevien ilmoitettujen uskontojen syntymisen katsotaan olevan ihmiskunnan suurimpia tapahtumia. Ne ovat jakaneet historian suurin piirtein eri ajanjaksoihin, joiden mukaan on esim. sopeutettu ajanjakson ajan laskeminen kuten ovat nyt yleisesti sovelletut kristillinen ja muhamettilainen ajanlasku.

Kullakin ilmoitetulla uskonnolla on ollut perustajansa, profeettansa, joka on aina joutunut edellisen profeetan kannattajien taholta vainotuksi, karkotetuksi, kidutetuksi, mestatuksi, ristiinnaulituksi ja kannattajat joutuneet marttyyreiksi. Yhteistä on myös, että he ovat ennustaneet uudesta heidän jälkeensä tulevasta profeetasta, joka täydentäisi heidän työtään, kun aika olisi siihen otollinen.

1700-luvun lopulla olivat raamatun ja koraanin ennustusten tulkitsijat tulleet vakaasti siihen tulokseen, että 1800-luvun puolivälissä oli maailmaan ilmestyvä uusi profeetta. Kristinuskon mukaan tulkittiin Kristuksen tulevan uudelleen, ja muhamettilaiset odottivat Mihdin (Mandi) profeetta Muhammedin ennustuksen mukaan tulevan juuri samoihin aikoihin.

Vuonna 1844, joka vuosi oli monien ihmiskunnan kehitykseen suuresti vaikuttaneiden tapahtumien vuosi, ilmoitti persialainen, profeetta Muhammahin sukuun kuuluva nuori mies Ali Muhammad, että hän oli ennustettu profeetta, mutta ilmoitti samalla, että vasta hänen jälkeensä tulee uusi suuri profeetta, jonka tuloa hän edeltää, kuten Johannes oli edeltänyt Jeesuksen tuloa. Hän otti nimekseen Báb, mikä merkitsee Portti. Hän sai paljon kannattajia, sillä hänen opetuksensa ja viehättävä käyttäytymisensä vetosivat suuresti ihmisiin. Maata hallitsi itsevaltias hallitsija, ja muhamettilaiset papit pitivät kehittymättömissä yhteiskunnallisissa oloissa elävää kansaa lujasti otteessaan. Papit ja oppineet ryhtyivät vainoamaan Bábia ja hänet vangittiin, kuljetettiin vankilasta vankilaan ja mestattiin 31-vuotiaana vuonna 1850. Hänen kannattajiaankin vainottiin. Heidän joukossaan oli myös joitakin pappeja. Näissä vainoissa kärsi noin kaksikymmentätuhatta miestä, naista ja lasta marttyyrikuoleman.

Bábin kannattajiin liittyi myös valtion ministerin poika Mirzá Husayn 'Alí, joka oli syntynyt vuonna 1817. Hänenkin sukunsa kuului muhamettilaisten keskuudessa suuresti arvostettuun profeetta Muhammadin sukuun. Hänet vangittiin babilaisena ja siitä alkoi hänen koko loppuelämänsä kestänyt vankeus ja lopuksi maastakarkoitus.

Vuonna 1863 ollessaan vankina Bagdadissa Mirzá Husayn 'Alí julisti olevansa Bábin ennustama profeetta, jonka tuloa myös aikaisemmat profeetat olivat ennustaneet. Hän otti nimekseen Bahá'u'lláh (Jumalan kirkkaus).

Bagdadista hänet perheineen ja kannattajineen karkotettiin Konstantinopoliin ja Adrianopoliin ja lopuksi sieltä Palestiinaan Akkan vankilakaupunkiin, jonne oli sijoitettuna laajan Turkin valtakunnan alueelta kaikkein pahamaineisimpia rikollisia. Siellä hän joutui viettämään loppuelämänsä eli vuoteen 1893 asti. Vankeustuomiota ei koskaan peruutettu, mutta viimeiset vuotensa hän sai kuitenkin viettää erään varakkaan henkilön talossa.

Bahá'u'lláh ei käynyt koskaan koulua eikä opiskellut missään korkeakoulussa. Kuitenkin hänen tietonsa olivat vertaansa vailla ja jo hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan hänen isänsä virkatoverit ja ulkomaalaiset lähettiläät keskustelivat hänen kanssaan mitä erilaisimmista asioista. Kun hänen isänsä kuoli, tarjottiin hänelle persialaisen tavan mukaan isänsä jättämää ministerin virkaa, mutta hän kieltäytyi. Silloinen pääministeri sanoi: "Jättäkää hänet itsekseen. Sellainen asema on hänelle arvoton. Hänellä on mielessään jokin korkeampi aikomus. En voi häntä ymmärtää, mutta olen vakuuttunut, että hänet on kohtalo määrännyt johonkin korkeaan asemaan. Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatustemme kaltaisia. Jättäkää hänet yksinään."

Bahá'u'lláh on selvittänyt oppinsa monissa persian- ja arabiankielisissä kirjoituksissa, joita säilytetään Haifassa sijaitsevassa arkistorakennuksessa. Ensi kertaa ilmoitettujen uskontojen historiassa tapahtuu niin, että uskonnon perustajan sanatarkat ja omakätiset kirjoitukset ovat säilyneet ja ovat tutkijain tarkistettavissa.

Testamentissaan Bahá'u'llah määräsi vanhimman poikansa 'Abdu'l-Bahán uskonsa täysivaltaiseksi tulkitsijaksi ja kehittäjäksi. Hänen nimensä merkitseee Bahán palvelija.

'Abdu'l-Bahá matkusteli vuosisadan alkupuolella laajalti Euroopassa ja myös Amerikan Yhdysvalloissa levittäen bahá'i-uskoa ja määräsi edelleen testamentissaan vanhimman tyttärensä pojan Shoghi Effendin uskon suojelijaksi ja kehittäjäksi. Hänen toimintansa kesti vuodesta 1921 vuoteen 1957, jonka jälkeen bahá'i uskon hallintojärjestelmä on kehittynyt perustajien antamien ohjeiden mukaan kautta maailman levinneeksi lujaksi järjestelmäksi.

Uskon suojelija Shoghi Effendi kirjoittaa: "Vaikka tämä uskonto onkin versonut si'iitti-islamilaisuudesta, ja vaikka sen kehityksen varhaisvaiheessa sekä muhamettilaisuuden että kristinuskon seuraajat pitivät sitä mitättömänä lahkona, aasialaisena kulttina tai muhamettilaisuuden haarautumana, se nyt osoittaa yhä lisääntyvässä määrin oikeutensa tulla tunnustetuksi, ei yhtenä niiden uskontunnustusten joukkoon lisättynä uskonnollisena järjestelmänä, jotka monien sukupolvien ajan ovat hajaannuttaneet ihmiskuntaa ja synkentäneet sen kohtalaita, vaan pikemminkin niiden ikuisten totuuksien uutena ilmaisuna, jotka sisältyvät kaikkiin entisiin uskontoihin, yhdistävänä voimana, joka valaa näiden uskontojen seuraajiin uutta henkistä tarmoa, täyttää heidät uudella toivolla ja uudella rakkaudella 'ihmiskuntaa kohtaan, innoittaa heitä uudella näkemyksellä heidän uskonnollisten opinkappaleittensa perusykseydestä ja paljastaa heidän silmäinsä eteen sen loistavan päämäärän, joka ihmisrotua odottaa.

Bahá'u'lláhin ilmoittama perusperiaate on, niin hänen seuraajansa vakaasti uskovat, että uskonnollinen totuus ei ole ehdoton vaan suhteellinen, että Jumalallinen Ilmaiseminen on jatkuva ja kehittyvä tapahtuma, että kaikki maailman uskonnot ovat jumalallista alkuperää, että niiden perusperiaatteet ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään, että niiden pyrkimykset ja tavoitteet ovat yksi ja sama, että niiden opetukset ovat vain saman totuuden eri puolia, että niiden toiminnat ovat toisiaan täydentäviä, että ne eroavat toisistaan vain oppiensa epäolennaisissa osissa ja että niiden opetukset edustavat inhimillisen yhteiskunnan henkisen kehityksen toisiaan seuraavia asteita."

Bahái'-uskonto ponnistelee muun muassa seuraavien periaatteiden toteuttamiseksi:

Ihmiskunnan ykseys.

Totuuden itsenäinen tutkiminen.

Kaikkien uskontojen perusta on sama.

Uskonnon tulee saada aikaan sopusointua.

Uskonnon sopusointu tieteen ja järjen kanssa.

Miehen ja naisen yhdenvertaisuus.

Kaikista ennakkoluuloista luopuminen.

Yleismaailmallinen rauha.

Yleismaailmallinen kieli.

Yleismaailmallinen koulutus.

Taloudellisten pulmien henkinen ratkaisu.

Kansainvälinen oikeuslaitos.

Bahá'i-uskolla oli vuonna 1970 keskuksia jo yli 300 maassa. Suomessa on olemassa Kansallinen Henkinen Hallintoneuvosto, joka johtaa ja yhdistää maassamme toimivaa bahá'i-työtä. Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Turussa on oma paikallinen Henkinen Hallintoneuvosto, joka voidaan perustaa sellaiselle paikkakunnalle, missä on vähintään 9 bahá'ita. Kaikkiaan 20 paikkakunnalla Suomessa asuu bahá'ita ja yhä useammat nuoret ovat kiinnostuneita siitä.

Elonpyörä 1971 n:o 2

Suomen bahá'í-yhteisön sivusto

Ethel J. Rosenberg

Bahai-liike

Vartija, kuinka yö kuluu?...
Aamu koittaa.

Monet uskovat, että me tällä vuosisadalla [1900-luvulla] saamme nähdä uuden henkisen ajanjakson alkavan.

Hengen uudistus tuntuu tapahtuvan kirkoissa ja kaikkien maiden uskonnollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Tätä myös vahvistavat bahailaisten opit ja heidän suurten johtajiensa sanoma, joita nyt edustaa Abdul Baha, "Jumalan Palvelija", joka tunnettiin ulkomaailmassa Abbas Effendin nimellä. Taas kerran valo loistaa siitä maasta, jota syystäkin voi kutsua Pyhäksi Maaksi, sillä eikö sen laaksoissa ja kummuilla ole astelleet nuo suuret Jumalan innoittamat sanansaattajat – Abraham, Elias ja viimeisenä ja suurimpana Jeesus Nasaretilainen? Onkos kumma, että taas tällä vuosisadalla tuossa "rodun kehdossa" ne, jotka pimeydessä istuvat, ovat nähneet suuren valon, Vanhurskauden Auringon, joka koittaa parannusta tuoden?

Tuo suuri opettaja, Abdul Baha – syntyään persialainen – oli vuoteen 1908 asti neljäkymmentä vuotta vankina, suljettuna Turkin hallituksen käskystä Akkan (tunnetaan nykyisin Acre-nimisenä) muurien sisäpuolelle uskonnollisten opetustensa takia, joita pidettiin kumouksellisina ja islamin uskon vastaisina.

Tehdäksemme tämän ymmärrettäväksi niille, jotka eivät ennen ole kuulleet siitä uskonnollisesta liikkeestä, joka nyt valaa itämaihin uutta valoa ja elämää, on välttämätöntä kertoa lyhyesti liikkeen historia.

Vuonna 1819 syntyi Persiassa Shirazin kaupungissa lapsi nimeltä Mirza Ali Mohammad. Hänen isänsä, muuan villakauppias, kuoli lapsen ollessa pieni. Hänen enonsa kasvatti lasta ja antoi hänelle sellaisen kasvatuksen, joka sopi hänen asemassaan olevalle persialaiselle nuorukaiselle. Lapsuudestaan asti Ali Mohammad tuli kuuluisaksi hurskaudestaan ja hyveestään, kohteliaasta käytöksestään ja kauneudestaan.

Kun hän tuli 24-vuotiaaksi, hän ilmoitti muutamille maansa oppineimmille ja parhaimmille miehille olevansa Jumalan sanansaattaja, ja siitä hetkestä asti hän otti nimen "Bab" eli "ovi" – sillä nimellä hän on yleisimmin tunnettu.

Hän tuli suuren uskonnollisen liikkeen perustajaksi ja tienraivaajaksi. Se liike on määrätty elvyttämään länsimaailmaa, niin kuin se nyt elvyttää itämaita ja saattaa kummatkin keskinäiseen yhteyteen ja sopusointuun.

Hän sai heti esiintymisestään asti paljon kuulijoita ja seuraajia lyhyessä ajassa maansa sivistyneiden ja oppineiden sekä rahvaan joukossa.

Tämä hänen oppiensa nopea leviäminen alkoi suuresti pelottaa persialaisten kiihkouskoisia muhamettilaisia opettajia eli mulloja. Heidän vehkeilyidensä ja yllytystensä vuoksi hänet vangittiin ja viimein ammuttiin Tabrizissa heinäkuussa v. 1850, kuuden vuoden kuluttua hänen ilmoitettua sanomansa.

Mullat päättivät jos mahdollista tehdä kokonaan lopun tuosta muka vaarallisesta harhaopista. He sen tähden vangituttivat ja mestauttivat kaikki johtavat babit – kuten heitä kutsuttiin –, jotka vain he saivat käsiinsä.

Babin opit olivat yksinkertaiset. Hän sanoi tulleensa, ei hävittämään ja tuhoamaan, vaan kehottamaan kansaansa koko sydämestään toteuttamaan uskontonsa jaloja opetuksia. Hän selitti, että Koraani ei ollut lopullinen. Hän opetti puhdasta uskoa yhteen Jumalaan, teroitti korkeata siveellisyyttä ja selitti naisten olevan miesten vertaisia ja ansaitsevan samaa kasvatusta. Hän valitsi itselleen 18 pääoppilasta. Näistä yksi oli nainen, kuuluisa ja ihana Kurru-t’ul-Ayn (so. Silmien Lohdutus), runoilija, johtaja ja opettaja, jolle Bab antoi nimeksi Tahereh eli "Puhdas" ja joka lopulta kärsi marttyyrikuoleman kaksi vuotta Babin jälkeen.

Hän kutsui oppilaitaan "Elävän Kirjaimiksi", ja itse hän oli yhdeksäntenätoista tässä järjestössä. Babin kirjoituksissa pidetään 19-lukua erittäin pyhänä syistä, joiden selvittäminen sivuutetaan tässä.

Suurin osa Babin opetuksista ja kirjoituksista koskevat "Suurta Tulevaa, jonka Jumala ilmoittaa", ja joka oli paljastava totuuden valon täydessä kirkkaudessaan, kun hän esiintyisi 19 vuoden jälkeen.

Alituisesti Bab kehotti seuraajiaan, etteivät hylkäisi tätä Suurta, kun hän esiintyisi, niin kuin oli entisissä uskonnoissa ja kansoissa tehty, kun uusi profeetta ilmestyi.

Kaksi vuotta Babin kuoleman jälkeen, vuonna 1852, muuan fanaattinen babi, joka oli surusta mennyt tolaltaan, koska hänen Mestarinsa, muuan babi, oli uskonsa takia mestattu, yritti ampua Persian shaahia pyssyllä. Hän otettiin kiinni ja tapettiin heti. Tämä onneton teko antoi tukea mullojen alati toistamille väitteille, että Babin opetukset eivät olleet uskonnollista vaan valtiollista laatua ja hallitukselle vaarallisia. Kaikki johtavat babit otettiin kiinni ja pantiin vankeuteen, ja monet heistä tuomittiin kuolemaan. Sitten alkoi tuo hirveä vaino, kidutus ja murhaaminen, jolla on tuskin vertaistaan historiassa. Näiden marttyyrien luku arvioidaan kolmestakymmenestä tuhannesta viiteenkymmeneen tuhanteen – miehiä, naisia ja lapsia.

Vangittujen babien joukossa oli tällöin muuan nuori rikas persialainen ylimys, jota hallitus piti yhtenä liikkeen etevimmistä johtajista. Hyväntekeväisyytensä tähden häntä Teheranissa kutsuttiin "Köyhien Isäksi". Jälkeenpäin hänet yleisesti tunnetaan Baha’u’llahin nimellä ("Jumalan Kunnia"). Baha’u’llah teljettiin neljäksi kuukaudeksi tyrmään, kaulassaan raskas kahle, sidottuna viiteen muuhun babiin.

Kun hallitus ei kuitenkaan kyennyt syyttämään häntä mistään, hänet vapautettiin, mutta hänen omaisuutensa otettiin takavarikkoon, ja hänet karkotettiin perheineen ja muutamine seuralaisineen Persian rajojen tuolle puolen sulttaanin alueelle, Bagdadiin. Siellä hän asui noin 11 vuotta, eivätkä hänen ystävänsäkään tienneet tästä pakopaikasta. Sillä ajalla alkoi hätääntynyt kansa käsittää hänen sanomansa suuruuden, ja kun hän palasi heidän luokseen, kokoontuivat he hänen ympärilleen. Sivistyneitä ja oppineita miehiä tuli pitkien matkojen takaa kysymään neuvoa häneltä, kunnes mullat taas pelästyivät uskon nopeasta leviämisestä ja yllyttivät väärin tiedonannoin Persian hallitusta pyytämään sulttaanilta, että Baha’u’llah kutsuttaisiin Konstantinopoliin. Hänet käskettiin siis lähtemään tuohon kaupunkiin perheineen ja lähimpine seuralaisineen v. 1863.

Ennen matkalle lähtöään Baha’u’llah viipyi kaksitoista päivää Najil Pashan puutarhassa lähellä Bagdadia, ja siellä hän ilmoitti vanhimmalle pojalleen Abdul Bahalle ja muutamille valituille ystävilleen olevansa luvattu "Ilmestys" eli "Tuleva", josta Bab oli puhunut. Hän ilmoitti tämän 19 vuotta sen jälkeen, kun Bab oli alkanut lähetystyönsä.

Baha’u’llahin oltua muutamia kuukausia Konstantinopolissa, karkotti Turkin hallitus hänet seuralaisineen Adrianopoliin – koska tuo kaupunki oli kauimpana Persiasta. Siellä he elivät kolme tai neljä vuotta – ja usko yhä levisi, kunnes he taas karkotettiin, tällä kertaa Akkaan. Heidän muuttonsa lähin syy oli mellakka, jonka synnytti Subh-i-Ezel, Baha’u’llahin velipuoli, koettamalla tehdä itsensä uskonliikkeen johtajaksi Baha’u’llahin sijalle.

Akka valittiin heille olinpaikaksi, koska se oli pohjoisen Palestiinan päälinnoitus ja sotilasmajoituspaikka, ja sinne lähetettiin aina pahimmat rikolliset ja epäluulonalaiset. Se oli hyvin epäterveellistä seutua, ja viranomaiset nähtävästi ajattelivat, että nämä kurjat maanpakolaiset, luvultaan 70, eivät kestäisi kauaa vankeutta tuossa kaupungissa.

Kaksi vuotta heidän sinne tultuaan heidät suljettiin kahteen parakkiin, ja monet heistä sairastuivat tarttuviin tauteihin, mutta Abdul Bahan ja muutamien auttajien uhrautuvan hoidon avulla kaikki kuutta lukuun ottamatta parantuivat. Hallitus syytti heitä siitä, että he olivat murhaajia, nihilistejä ja varkaita ja ettei heille voitu myöntää mitään vapauksia tai etuja. Uskomattomien koetusten jälkeen Baha’u’llah perheineen sai viimein luvan asettua kaupunkiin asumaan. Täällä hänet suljettiin yhteen huoneeseen seitsemäksi vuodeksi, mutta elämänsä ja luonteensa jaloudella vangit voittivat yhä enemmän kunnioitusta ja myötätuntoa Akkan kuvernöörien puolelta. Vähitellen heidän sallittiin olla vapaina kunniasanallaan ja asua missä tahansa noin 18 penikulman alueella. Tästä lähtien Baha’u’llah eli suurimman osan elämästään lyhyen matkan päässä Akkasta ja kävi usein Haifan eli Karmel-vuorella, lähellä kuuluisaa Eliaan luolaa.

Toukokuun 28. pnä v. 1892 hän 75 vuoden ikäisenä kuoli täysissä hengenvoimissa. Ennen kuolemaansa hän kertoi seuraajilleen sanoin ja kirjein, että hänen poismenonsa jälkeen heidän piti "kääntää kasvonsa" hänen vanhinta poikaansa Abdul Bahaa, "Suurinta Oksaa" kohti, joka oli yhtä hänen kanssaan.

Tammikuussa v. 1901 oli minulla tilaisuus käydä Abdul Baha Abbasin luona, joka silloin oli Haifassa* ja valvoi erään rakennuksen pystyttämistä Karmel-vuorelle. Sitä rakennusta kutsutaan tavallisesti "Babin haudaksi", ja se on varmaan aiottu Baha’u’llahin ruumiin sekä joskus Abdul Bahan leposijaksi. Se tulee myös olemaan Kiitoshuone ja kokouspaikka kaikille ystäville maailman eri osista.

* Noin kolme kuukautta sieltä lähdettyäni Abdul Baha taas suljettiin Akkan muurien taakse Turkin hallituksen käskystä, ja siellä hänen oli oltava taas seitsemän vuotta, kunnes vuonna 1908 kaikille Turkin alaisille, uskontonsa tähden vangituille suotiin vapaus.

Yksi tämän liikkeen huomattavimpia piirteitä on suurten Maailmanopettajien eli Profeettojen tunnustaminen saman jumalallisen valon, Jumalan ainoan Pyhän Hengen "Ilmestyksiksi". He ovat sen tähden olemukseltaan yhtä, vaikka heidän opetuksensa voivat yksityiskohdissaan olla eriäviä niiden kansojen erilaisten olojen ja tarpeiden mukaan, joiden luo kukin heistä on lähetetty. Kautta aikojen nämä Johtajat ovat lähetetty maailmaan suurina surun ja vaikeuden hetkinä. Näitä profeettoja on ollut menneisyydessä, ja niitä tulee olemaan tulevaisuudessa. Tähän joukkoon kuului myös Bab, joka – niin kuin näemme – ennen marttyyrikuolemaansa ennusti toisen ja Suuremman tulosta, "jonka Jumala ilmoittaa". Tämä ennustus täyttyi Baha’u’llahin (Jumalan Loiston) kautta, jonka mukaan hänen seuraajiaan kutsutaan bahailaisiksi. Sana Baha (Jumalan Kunnia) on se sana, joka käytetään Jesajan kirjassa (60:1,19 ja 40:5).

Ennen lähtöään tästä elämästä Baha’u’llah selitti vuorostaan, että hänen työtään kehittäisi ja jatkaisi hänen vanhin poikansa Abdul Baha, jonka nimi merkitsee "Jumalan Palvelija". Ulkomaailmalla hän tunnetaan tavallisesti nimellä Abbas Effendin. Abdul Baha, joka syyskuuhun 1908 asti oli Turkin hallituksen vankina Akkassa, täydentäen täten tämän ihmeellisen profeettojen kolmion.

Ymmärtääksemme, mikä asema profeetalla on tämän opin mukaan, täytyy meidän erottaa hänet filosofista tai muusta suuresta opettajasta. Hän on olennaisesti sellainen, joka nousee jossakin maailmanhistorian käännekohdassa aloittamaan uutta totuuden julistusta ja ilmestystä. Hänelle on annettu erityinen sanoma aikaansa varten. Bahailaiset uskovat profeetan olevan täydellisen välittäjän Pyhän Hengen valon ilmentämiselle, sen "Valon, joka valaisee jokaista ihmistä, joka maailmaan tulee". (Joh. 1:9).

Suurimpia näistä maailmanprofeetoista ovat Mooses, Buddha ja Jeesus Kristus. Meille on yhä uudelleen näytetty, että tärkeintä näiden suurten miesten opetuksissa ei ollut uusien aatteiden ilmoittaminen vaan se että he kokosivat yhdeksi kirkkaaksi kokonaisuudeksi Totuuden Auringon erilaiset säteet, aivan kuin linssi eli polttolasi kokoaa sen auringon säteet, joka aina valaisee maailmaa. Niin kukin heistä tulee polttopisteeksi, loistavaksi keskustaksi, joka levittää ympärilleen totuuden valoa. Totuus on näet aina yksi ja sama todellisuuden olemus, mutta se käsitetään osittaisesti ja eri tavalla, riippuen ihmisten erilaisista kyvyistä ja kehityksestä. Profeetat paljastavat taas Ainoan Uskonnon lähteen – heidän vaikutuksestaan tapahtuu Uudistus. Tämä oppi perustuu kaiken olemassaolon takana olevaan totuuteen, Jumalan Ykseyteen. Se on puhdasta ja palavaa Yleisuskontoa, joka keskittää kaikki uskontunnustukset siihen, mikä lännessä tunnetaan Logoksen oppina. Sama voima, joka voiteli Jeesus Nasaretilaisen, vihki vuorostaan eri mitassa ja eri aikoina ja erilaista työtä varten kaikki profeetat, jotka ovat julistaneet Herran Sanaa.

Bahailaiset sanovat, että Suuret Profeetat voidaan tuntea neljästä merkistä. Ensiksikin he tulevat maailmaan suurina hädän hetkinä – usein suorastaan jonkun ennustuksen mukaisesti. Toiseksi he tunnetaan puhtaasta ja tahrattomasta elämästään, joka kokonaan on uhrattu ihmiskunnan palvelukseen. Kolmanneksi Jumala on heidän suuhunsa pannut Elävän Sanan, niin voimakkaan, että sen laatu tunnetaan heti ja että se tempaa huolettomimmankin ihmisen puoleensa – se on Jumalan ajatuksen ilmaus. Neljänneksi profeetta tunnetaan voimastaan – siitä voimasta, jolla hän voi muuttaa hänen apuaan etsivien mielen ja sielun, niin että he sen tunnustavat, tarvitsematta ihmeiden todistusta.

Se aika, jolloin profeetta elää maan päällä, on valtavien muutosten ja nopean kehityksen aika. Hänen esiintymisensä koskee kaikkia ilmenneen olemassaolon alueita. Abdul Baha vertaa Suurten Profeettojen tuloa maailmaan (heidän "päiväänsä", kuten sanotaan Vanhassa testamentissa) auringon nousemiseen ja laskemiseen.

Aivan niin kuin auringon nousu karkottaa pimeyden ja vuodattaa maailmaan valoaan, niin profeetan taivaallisen auringon nouseminen ihmiskunnan näköpiirin yläpuolelle täyttää maailman valolla. Niin kauan kuin hänen opetuksensa loistavat puhtaina ihmisille, on maailma valistunut, mutta kun ajan vieriessä ne unohdetaan, käsitetään väärin ja himmennetään, palaa taas yö, kunnes yön ollessa pimeimmillään voimme taas odottaa päivän koittavan, ja totuuden aurinko nousee jälleen jossakin erikoisessa Pyhän Hengen ilmennyksessä.

Abdul Baha opettaa, että totuuden uudistuneen ilmoituksen tarkoituksena on, että me saavuttaisimme sen totisen Jumalan tuntemuksen, jota maailma aina etsii, ja voittaisimme ne hyveet, joiden avulla kykenemme elämään täydellisessä sopusoinnussa ja veljeydessä koko ihmiskunnan kanssa. Baha’u’llah kirjoitti: "Jumalan uskonto... ilmoitettiin taivaasta Ikuisuuden Kuninkaan tahdosta, ykseyden ja sopusoinnun edistämiseksi maailman kansojen kesken. Älä tee siitä kilpailun ja erimielisyyden syytä. Uskonto ja jumalalliset lait ovat suurimpana syynä ja keinona ykseyden loistavan auringon esiintymiseksi ja paistamiseksi, sekä maailman kehityksen, kansojen kasvatuksen, ihmisten valistuksen ja kaikkien maiden rauhan aikaansaamiseksi."

Kun Baha’u’llahilta kysyttiin, mikä oli hänen erityinen tehtävänsä maailmassa ja mikä teki hänen esiintymisensä välttämättömäksi, hän vastasi, ettei hän ollut tullut opettamaan kansoille uutta siveysoppia vaan että he tiesivät jo profeettojensa ja opettajiensa välityksellä oikean ja väärän eron. Hänen tehtävänsä oli ainoastaan yhdistää kaikki uskontokunnat ja maailman kansat yhdeksi.

"Näiden turmiollisten sotien, näiden hyödyttömien taistelujen täytyy lakata, ja silloin saapuu Korkein Rauhani! Älköön ihminen ylpeilkö siitä, että hän rakastaa maataan, vaan ylpeilköön mieluummin siitä, että hän rakastaa kaltaisiaan!"

Jos vain löydettäisiin keino, jolla rotujen, uskontokuntien ja ennakkoluulojen raja-aidat voitaisiin hajottaa, mikä onni se olisikaan maailmalle! Bahailaiset sanovat, että tässä ilmoituksessa täyttyvät kaikkien eri uskontojen toiveet ja että tie nyt on avoinna suurelle keskinäiselle tunnustukselle, että me todella kaikki olemme Korkeimman lapsia ja että maailma on ottava omakseen sen perinnön, josta profeetat ovat puhuneet aikojen alusta saakka. Syntyy maailmantajunta, joka saattaa kaikki kansat ajattelemaan ja toimimaan yhtenä sieluna.

Monet sanovat, että kristinuskohan opettaa ihmisten veljeyttä, rakkautta ja myötätuntoa suurimmassa määrin. Mutta käsitetäänkö näitä suuria opetuksia meidän päivinämme? Tarvitaan suoranainen ykseyden side idän ja lännen välillä, joku yhteinen tapaamiskenttä kristityille, muhamettilaisille, buddhalaisille jne. Se tulee luomaan veljeyden tunnon ja tekemään sen tajutuksi kokemukseksi. Abdul Bahan pöydässä istuminen, hänen yksinkertaisessa talossaan viipyminen kristittyjen, muhamettilaisten, juutalaisten ja muiden uskovaisten seurassa, jotka kaikki ovat täynnä elävää veljeyden henkeä — se on unohtumaton onni.* Toistaakseni Abdul Bahan sanoja: "Jumalallisuuden ilmennys, Äärettömän Valkeuden koitto on sielujen kasvatusta varten... jotta maallinen tulisi jumalalliseksi, jotta pimitetty järki valistuisi ja oppimaton saisi tietää' valtakunnan salaisuudet... että barbaari jättäisi raakuutensa, julmuri tulisi anteeksiantavaksi ja villiraukat eläisivät rauhassa. Jollei nämä jumalalliset armolahjat näyttäydy ihmisissä, on Jumalallisen Ilmennyksen lahja hyödytön ja Totuuden Auringon loisto jää vaikutuksetta."

* Minulle suotiin olla Abdul Bahan talossa vieraana 21.4.–24.12.1904. Näinä kahdeksana kuukautena sain täydellistä ja verratonta opetusta häneltä. – E. J. R.

Akdasin kirjassa ja muissa teoksissa löytyy erityisiä Baha Ullahin kansalleen antamia opetuksia. Hän vaatii, että jokainen hänen seuraajansa, olkoon hän syntynyt missä elämänoloissa tahansa, antautuisi johonkin toimeen, joka hyödyttäisi yhteiskuntaa sekä häntä itseään. Kerjääminen on ankarasti kielletty, ja säädetään, että seurakunnan tulee hankkia työtä kaikille, jotka sitä tarvitsevat.

Vähänkin ajattelemalla voi huomata, millaisen mullistuksen tuottaisi nykyisissä oloissa, jos tätä käskyä seurattaisiin, ja kuinka monta vaikeutta ratkaistaisiin näillä yksinkertaisilla säännöillä. Vaaditaan myös, että mitä parhain kasvatus on annettava joka lapselle, tytöille sekä pojille, sillä Baha'u'llahin sanoilla: "Kaikki tieto on Jumalasta, sen tähden teidän velvollisuutenne on tietää." Edelleen hän sanoo: "Joka ottaa lapsen kasvatettavakseen, olkoon se hänen oma poikansa tai toisen, se on samaa kuin jos hän kasvattaisi Jumalan Poikaa." Kuinka perin pohjin itämaiset olot muuttuisivatkaan, jos tämä yleinen kasvatusvelvollisuus toteutettaisiin? Se olisi yksi keino sen Babin opetuksen täyttämiseksi, että miehet ja naiset ovat täydellisesti tasa-arvoiset.

Baha'u'llahin seuraajien joukossa ei ole mitään erityistä papistoa tai virkakuntaa, joka luokkana olisi erillään uskovaisten yleisestä joukosta. Baha'u'llah opettaa näet, että useimmat edellisten uskojen erehdyksistä ovat syntyneet pappien opetuksen seurauksena. Heidän arveltiin omistavan sellaista auktoriteettitietoa, joka ei muka ollut kansan suurella laumalla. Bahailaiset rakentavat kiitoshuoneita, mutta kaikki jumalanpalvelusmenot ja seremoniat on hylätty paitsi rukous, jota pidetään kaikkien uskovaisten velvollisuutena, koska se on henkisen uskonnon ydinolemus. Kuitenkin Abdul Baha on sanonut, että "jokainen vertauskuva on hyvä sydämen yhdistämiseksi Jumalaan".

Miehiltä ja naisilta on kielletty eläminen erakkoina tai eristettyinä veljeskuntina, koska niin tekemällä he olisivat estyneitä yhteiskunnallisista velvollisuuksista muuta ihmiskuntaa kohtaan ja itsensä kehittämisestä. Avioliittoon, mikäli mahdollista, kehotetaan kaikkia menemään, koska se on ihmisen korkein tila — vastoin muita uskoja, joissa on opetettu, että naimaton tila on korkein.

Sota tai kaikenlainen taistelu on ehdottomasti kielletty. Tätä teroitetaan yhä uudelleen ja toistetaan eri muodoissa, koska se on veljeyden oikea perusta. Abdul Baha sanoa: "Yksi maailman kaikkein vaikeimmista sairauksista on riitely ja taistelu, joka palaa tulena ihmisten keskellä. Tätä ei voi poistaa muuten kuin Jumalan Sanan kautta. Tämä kiihkoisa tuli voidaan sammuttaa ainoastaan taivaallisella vedellä." Väkivallan vastustamattomuutta vaaditaan kaikilta bahailaisilta, mutta heidän täytyy pitää velvollisuutenaan suojella heikkoja ja avuttomia – Baha Ullahin sanoilla: "Jos teidät tapetaan Jumalan hyvän tahdon jälkeen, totisesti se on teille parempi kuin jos teitä ei tapettaisi."

On säädetty, että kaikki pienemmät uskonohjeet, hyväntekeväisyysrahastojen hoito, kasvatuksen antaminen orpolapsille ja muut sen kaltaiset asiat ovat valittujen, "Oikeuden Huoneiksi" kutsuttujen neuvostojen hallussa. Niissä tulee olla ainakin yhdeksän jäsentä, opistaan ja oikeasta elämästään tunnettuja henkilöitä, joita siihen toimeen valitsee uskovaisten yleinen joukko.

Nämä opetukset valistavat ei ainoastaan itämaita vaan myös lännen kansoja. Totuus on yleismaailmallinen. Abdul Baha sanoo, ettei totuus voi olla rajoitettu. Samoin kuin auringon on mahdotonta valaista yhtä maata ja jättää viereinen maa pimeyteen, niin on Totuuden Auringon mahdotonta ilmetä yhdelle kansalle eikä kaikille.

Abdul Baha viittaa vielä siihen, että kulkuneuvojen kehittymisellä on nyt ensimmäisen kerran maailmanhistoriassa tullut aika, jolloin profeetan valo ja hänen opetuksensa voivat koskea koko maapalloa, välähtäen "niin kuin salama, joka lähtee idästä ja loistaa länteen asti", käyttääksemme Uuden testamentin profeetallisia sanoja.

Abdul Baha kirjoittaa: "Rakkaus on se todellinen magneetti, joka vetää puoleensa ihmisten sydämen ja sielun. Sen tähden Jumalan Ilmennysten tarkoituksena on sydämestään säteillä rakkauden valoa. Kaikki jumalalliset profeetat opettivat tätä totuutta... Me, jotka olemme Kynnyksen palvelijoita, käyttäkäämme kaikkea voimaamme, intoamme ja elämäämme ja uhratkaamme ne, jos on tarpeellista, jättäen aikamme ja kaiken, mitä meillä on, tämän asian hyväksi, kunnes valo leviää yli koko maailman... Tärkein asia on rakkaus... Kaikki muu paitsi rakkaus on vain tyhjiä sanoja."

Tietäjä − lokakuu 1911

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.

Englanninkielellä:

https://bahai-library.com/pdf/r/rosenberg_account_bahai_faith.pdf