Sangharakshita:VALKOINEN LOOTUSSUTRA– Buddhalaisten myyttien sanomaSuom. Dharmachari Sarvamitra |
 |
Ei myyttisiä tarinoita jätetä taakse kun kasvetaan aikuiseksi. Tarinannälkä jää. Vertauskuvallinen kertomus välittää totuuden tavalla, mihin vakuuttavinkaan älyllinen argumentti ei pysty. Käsitteet puhuttelevat älyä, mutta myytit ja symbolit tyydyttävät sydämen.
Valkoinen lootussutra kertoo suurimman kaikista tarinoista - tarinan elämästä ja ihmisen mahdollisuuksista. Sen näyttämönä on maailmankaikkeus ja siihen osallistuvat kaikki elävät olennot.
Tämä teos selittää ja tulkitsee Valkoisen lootussutran sisältöä. Sangharakshita esittää valaisevalla tavalla kuinka ammentaa hengenravintoa sutran opetuksista.
Valkoinen lootussutra (Saddharma-pundarika) on tärkeimpiä ja tunnetuimpia buddhalaisia pyhiä tekstejä. Se muokattiin kirjalliseksi dokumentiksi alkujaan suullisesta perinteestä. Tämän arvioidaan tapahtuneet ensimmäisellä vuosisadalla nykyistä ajanlaskua. Sutralla on ollut valtaisa vaikutus uskonnollisen ja taiteelliseen kulttuuriin kautta koko Aasian, erityisesti Kiinassa ja Japanissa.
Valkoinen
lootussutra: Vertaus palavasta talosta s. 92
Olipa kerran hyvin rikas vanha mies, joka asui valtavan suuressa talossa, satoine palvelijoineen ja monine lapsineen. Kerrotaan, että vanhalla miehellä oli jopa 30 lasta, jotka olivat kaikki aivan pieniä. Talo, jossa he asuivat, oli aikoinaan ollut varsin loistokas, mutta nyt se oli vanha ja ränsistynyt. Pilarit olivat rapistumassa, ikkunoita oli rikki, lattialankut olivat mätänemässä ja seinät murenivat. Tämän ränsistyneen talon nurkissa ja koloissa piileskeli kaikenlaisia kummituksia ja pahoja henkiä.
Eräänä päivänä talo syttyi äkkiä tuleen. Koska se oli niin vanha ja puu oli kuivaa, koko rakennus oli pian ilmiliekeissä. Tulen syttyessä vanha mies sattui olemaan talon ulkopuolella, mutta hänen lapsensa olivat leikkimässä sisällä. Lapset olivat liian pieniä ymmärtääkseen, että he ovat vaarassa palaa kuoliaaksi, ja jatkoivat vain leikkimistään eivätkä pyrkineet pakenemaan.
Vanha mies pelkäsi tietenkin kovasti lastensa puolesta ja pohti, kuinka ihmeessä voisi heidät pelastaa. Ensin hän ajatteli kantavansa heidät ulos talosta yksi kerrallaan, sillä hän oli vahva ja kykenevä, mutta hän oivalsi pian, että olisi mahdotonta saada heitä ajoissa ulos. Sen sijaan hän päätti yrittää huutaa lapsille. Hän huusi: "Talo on tulessa! Te olette hirvittävässä vaarassa! Tulkaa ulos nopeasti!" Mutta lapset eivät ymmärtäneet ollenkaan, mitä heidän isänsä tarkoitti vaaralla. He vain jatkoivat leikkiensä parissa vilkaisten toisinaan vanhan miehen suuntaan juoksennellessaan edestakaisin, mutta eivät varsinaisesti kiinnittäneet häneen huomiota.
Vanha mies näki että aikaa ei ollut hukattavana, sillä talo sortuisi maahan minä hetkenä tahansa. Epätoivoissaan hän keksi uuden suunnitelman. Hän päätti yrittää houkutella lapsia tulemaan ulos talosta juonen avulla. Koska hän tunsi lastensa erilaiset luonteet, hän tiesi, että he pitävät erilaisista leluista. Jotkut pitävät tällaisista ja jotkut tuollaisista. Niinpä hän huusi heille: "Tulkaa katsomaan leluja, jotka olen tuonut teille! Täällä on kaikenlaisia vaunuja, jotkut ovat peurojen vetämiä, jotkut vuohien vetämiä, jotkut härkien vetämiä, ja ne seisovat kaikki aivan portin ulkopuolella. Tulkaa pian katsomaan!" Vaikka lapset olivat olleet kuuroja hänen varoituksilleen, tällä kertaa he kuulivat häntä. He ryntäsivät kaikki mukkelismakkelis ulos palavasta talosta työntäen ja tönien toisiaan, innokkaina saamaan uusia leluja.
Kun vanha mies oli varma, että kaikki lapset ovat turvallisesti talon ulkopuolella, hän istuutui huokaamaan helpotuksesta. Lapset tulivat tietenkin heti kovalla metelillä vaatimaan häneltä hänen lupaamiaan leluja. Vanhus piti lapsistaan kovasti ja halusi antaa heille kaiken, mitä he halusivat. Onneksi hän oli hyvin, hyvin rikas – itse asiassa hänen rikkautensa oli rajatonta – niin että hän pystyi antamaan heille parasta kaikessa. Sen vuoksi hän antoi kullekin heistä lupaamiensa erilaisten vaunujen sijasta suurenmoisen härkien vetämän vaunun, joka oli suurempi ja parempi kuin he olisivat pystyneet kuvittelemaan villeimmissä unissaankaan. Vaikka hän oli luvannut heille yhden asian ja antoi heille jotakin muuta, tämä ei ollut petollista hänen puoleltaan, koska häntä motivoi halu lastensa hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
Olipa kerran kerran mies, joka lähti isänsä luota ja meni kauas pois, kaukaiseen maahan. Hän asui siellä pitkän aikaa, ehkä jopa viisikymmentä vuotta, ja koko tuon ajan hän oli surkean köyhä. Kuljeskellen ympäriinsä, tehden töitä vähän siellä ja täällä, hän eli kädestä suuhun eikä koskaan omistanut mitään muuta kuin ne vaatteet, joita piti yllään.
Sillä välin hänen isänsä vietti hyvin toisenlaista elämää. Hän oli liikemies ja hän menestyi erilaisissa liiketoimissaan niin että hänestä tuli erittäin rikas. Hänen ammattinsa vei hänet paikasta toiseen, kunnes hän lopulta asettui toiseen maahan, missä hän jatkoi rikkauksien kokoamista: kultaa, hopeaa, jalokiviä ja viljaa. Hänellä oli orjia ja työmiehiä ja matkamiehiä, hevosia ja vaunuja, lehmiä ja lampaita. Hänellä oli jopa elefantteja. Hänellä oli tietenkin kymmenittäin hänestä riippuvaisia ihmisiä ja seuralaisia, jotka kerääntyivät hänen ympärilleen jonkinlaisen palkinnon toivossa. Hänen vaikutusvaltansa liike-elämässä – rahanlainaaminen, maanviljelys, kaupankäynti – ulottui laajalle alueelle ja hän eli kauppiasprinssin elämää.
Huolimatta kasvavasta vauraudestaan ja kaikista liiketoimistaan rikas mies ei koskaan lakannut kaipaamasta poikaansa. Kuinka poika mahtoi voida? Tapaisivatko he enää koskaan? Surullisena heidän pitkästä erostaan hänen ainoa toivonsa oli, että jonain päivänä hänen poikansa tulisi takaisin kotiin perimään kaikki hänelle kuuluvat rikkaudet. Rikas mies ajatteli, että hänhän on tulossa vanhaksi ja jonakin päivänä hänen on varmasti kuoltava.
Kaiken tämän ajan poika jatkoi vaeltamista kaupungista toiseen, kuningaskunnasta toiseen, kunnes eräänä päivänä, aivan sattumalta, hän tuli siihen paikkaan, missä hänen isänsä asui – vaikka hän ei tietenkään edes aavistanut, että olisi isäänsä lähellä. Ohitse kulkiessaan tai paremminkin hiiviskellessään katuja pitkin etsiessään satunnaisia töitä, joista hän saattaisi ansaita muutaman pennin ruokaansa, hän näki valtavan suuren talon ja oviaukossa hyvin rikkaalta näyttävän miehen istumassa. Tämä oli valtavan suuren ihmisjoukon ympäröimä, kaikki palvelivat häntä ja halusivat olla hänelle avuksi. Joillakin oli laskuja käsissään ja toisilla oli suuria rahatukkoja, joita he olivat hänelle tuomassa. Toisilla oli lahjoja ja ehkä joillakin oli lahjuksia.
Rikas mies istui porttikäytävässä suurenmoisella valtaistuimella – jopa hänen jalkatukensa oli kullalla ja hopealla koristeltu. Hän käsitteli miljoonia kultarahoja, hän kaivoi kätensä niihin kuin hiekkaan. Joku seisoi hänen takanaan leyhyttäen häntä jakinhännällä. Jakinhäntä on Intiassa kuninkaallinen ja taivaallinen symboli, ja sillä leyhytetään vain ihmistä, joka on hyvin hyvin rikas ja kohotettu melkein jumalalliselle tasolle. Eikä siinä kaikki. Hän oli istumassa suurenmoisen silkkikatoksen alla, johon oli upotettu helmiä ja kukkia ja josta riippui joka puolella jalokiviköynnöksiä. Hän todella oli suurenmoinen näky.
Kun köyhä mies näki tämän rikkaan miehen istumassa siinä valtaistuimellaan kaikessa loistossaan, hän oli aivan kauhuissaan. Hän ajatteli, että hän on varmasti törmännyt kuninkaaseen tai ainakin johonkin hyvin mahtavaan jalosukuiseen. "Minun on paras mennä tieheni", hän sanoi itsekseen. Paljon varmemmin saan työtä köyhien kaduilla. Jos jään tänne, minusta saatetaan tehdä orja. Hän kiiruhti pois aavistamatta lainkaan, että rikas mies oli hänen oma isänsä.
Mutta heti kun rikas mies oli nähnyt tuon surkean köyhän miehen ihmisjoukon reunalla, hän tunnisti tämän omaksi pojakseen, joka oli tullut takaisin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mikä helpotus! Nyt hän pystyisi antamaan kaiken rikkautensa sen lainmukaiselle perijälle ja kuolemaan onnellisena. Iloisena hän kutsui pari palvelijaa ja käski heidän juosta tuon köyhän miehen perään ja tuoda hänet takaisin. Mutta kun he saivat miesraukan kiinni, tämä oli vielä enemmän kauhuissaan. "Heidät on lähetetty pidättämään minut. Nyt minulta varmaan katkaistaan kaula!" hän ajatteli ja pelkäsi niin että kaatui pyörtyneenä maahan.
Hänen isänsä hämmästyi tästä melko lailla, mutta alkoi ymmärtää, että kaikki ne vuodet, jotka hän oli itse elänyt rikkaudessa, hänen poikansa oli elänyt köyhyydessä ja tämä oli luonut heidän välilleen suuren psykologisen eron. Poika ei varmastikaan ollut tottunut olemaan kosketuksissa rikkaisiin ja vaikutusvaltaisiin ihmisiin. Mutta uskollinen isä ajatteli: "Ei se mitään. Oli hän vajonnut kuinka alas tahansa, hän on kuitenkin minun poikani." Hän päätti löytää keinon palauttaa heidän suhteensa ennalleen. Koska asia oli näin, hän päätti, että toistaiseksi olisi parempi pitää hänen poikansa henkilöllisyys salassa. Sen tähden hän kutsui toisen palvelijan ja neuvoi tätä sanomaan köyhälle miehelle, että tämä oli vapaa menemään. Tuskin uskoen onneaan köyhä mies lähti etsimään työtä kaupungin köyhimmästä osasta niin nopeasti kuin pystyi.
Mutta poikaa seurasi kaksi hänen isänsä miestä, jotka oli valittu vaatimattoman ulkonäkönsä vuoksi. Kun nämä miehet tulivat hänen luokseen, he tarjosivat hänelle työtä, kuten rikas mies oli neuvonut heitä tekemään. Työ olisi suuren likakasan hävittäminen. Kasa oli kertynyt kartanon taakse. Palkka olisi normaaliin verrattuna kaksinkertainen. Köyhä mies hyväksyi tämän ehdotuksen heti ja lähti työhön näiden kahden miehen kanssa. Päivän toisensa jälkeen hän lapioi likakasaa ja kuljetti sitä koreissa kaukaiseen paikkaan. Hän löysi asunnon olkihökkelistä, joka oli aivan kartanon vieressä, niin lähellä, että rikas mies saattoi nähdä sen ikkunastaan. Rikas mies katseli usein ulos ja ajatteli, kuinka merkillistä on, että hän itse asuu kauniissa kartanossa kun hänen poikansa elää kurjuudessa niin lähellä.
Eräänä päivänä kun köyhä mies oli työskennellyt kartanossa jonkin aikaa, rikas mies pani ylleen vanhat likaiset vaatteet, otti korin käteensä ja onnistui keskustelemaan poikansa kanssa. Hän sanoi: "Älä ajattele meneväsi muualle töihin, minä pidän huolta, että sinulla on runsaasti rahaa. Jos tarvitset jotakin – astian, kannun, lisää viljaa, mitä tahansa sellaista – pyydä vain minulta. Minulla on vanha takki kaapissa, saat sen jos haluat. Älä kanna huolta mistään. Sinä olet työskennellyt hyvin ja minä olen sinuun tyytyväinen. Sinä näytät olevan rehellinen ja vilpitön, et niin kuin jotkut roistot, jotka tekevät minulle työtä. Itse asiassa, no, minähän olen vanha mies – ajattele, että minä olen kuin oma isäsi, niin minä pidän sinua kuin omana poikanani."
Joidenkin vuosien ajan köyhä mies jatkoi likakasan hävittämistä ja tottui menemään sisään kartanoon ja tulemaan sieltä ulos sen kummempia ajattelematta, vaikka hän jatkoi asumista vanhassa olkihökkelissään. Sitten kävi niin, että vanha mies tuli sairaaksi ja hän tiesi kuolevansa pian. Hän kutsui köyhän miehen luokseen ja sanoi: "Minusta tuntuu, että voin nyt täydellisesti luottaa sinuun aivan kuin voisin luottaa omaan poikaani, joten annan sinun hoitoosi kaikki liiketoimeni. Sinä saat tehdä kaiken puolestani." Siitä päivästä lähtien köyhä mies oli rikkaan miehen taloudenhoitaja ja huolehti kaikista tämän sijoituksista ja kaupoista. Kuten aiemminkin hän kulki vapaasti sisään kartanoon ja ulos sieltä, mutta jatkoi asumista vanhassa hökkelissään. Vaikka hän käsitteli kaikkea tätä rikkautta, hän edelleen ajatteli, että hän oli itse köyhä, sillä hän tiesi rahan olevan isäntänsä rahaa eikä hänen omaansa.
Aikaa myöten köyhä mies kuitenkin muuttui. Hänen isänsä, joka tarkkaili häntä jatkuvasti, näki, että hän tottui käsittelemään rikkauksia ja alkoi tuntea häpeää, että oli menneisyydessä elänyt niin kurjalla tavalla. Oli selvää, että köyhä mies oli alkanut haluta olla itsekin rikas. Tässä vaiheessa rikas mies oli todellakin hyvin vanha ja heikko, ja hän tunsi, että hänen kuolemansa oli lähellä. Niinpä hän lähetti hakemaan kaikki kaupungin ihmiset – kuninkaan edustajan, kaikki kauppiaat, hänen ystävänsä, kaukaiset sukulaisensa, tavalliset kansalaiset ja maaseudun väkeä lähiympäristöstä – ja kun he olivat kaikki koolla, hän esitteli poikansa heille ja kertoi heille koko tarinan. Kun hän oli lopettanut hän luovutti rikkautensa pojalleen, joka tietenkin tuskin pystyi uskomaan hyvää onneaan.
Valkoinen lootussutra: Vertauskuva hyvästä
lääkäristä s. 249
Kaikkiin poikiin myrkky ei ollut vaikuttanut yhtä lailla. Jotkut olivat menettäneet täysin järkensä, mutta toiset pystyivät vielä tunnistamaan isänsä ja selittämään hänelle mitä oli tapahtunut. Lääkäri meni heti ulos pelloille ja kukkuloille keräämään kaikenlaisia yrttejä. Hän hienonsi ja sekoitti ne valmistaakseen lääkettä, jota hän antoi pojilleen saadakseen heidät selviämään humaltuneesta tilastaan. Ne pojat, jotka olivat vielä jossain määrin järjissään, ottivat vastalääkettä ja vähitellen he paranivat, mutta ne, jotka olivat menettäneet järkensä, kieltäytyivät ottamasta sitä. Myrkky oli mennyt niin syvälle heidän elimistöönsä, että he olivat melkein sekavassa tilassa. Mutta lääkäri pystyi ymmärtämään heidän sekavista hourailuistaan, että he olivat iloisia hänet nähdessään ja halusivat parantua mutta että he kieltäytyivät jyrkästi ottamasta enää minkäänlaista lääkettä.
Kun lääkäri näki, että tilanne oli epätoivoinen, hän päätti että hänen on paras turvautua temppuun. Hän sanoi: "Katsokaas nyt poikani, minä olen hyvin vanha ja kuolemani hetki on käsillä. Minä menen pois kaukaiseen paikkaan, mutta jätän lääkkeeni teille. Jos otatte sitä, varmasti paranette, mutta se riippuu teistä." Niin hän lähti jättäen poikansa houreisiinsa. Jonkin aikaa myöhemmin sanansaattaja tuli tuomaan pojille uutisen, että heidän isänsä oli kuollut. Uskoessaan tämän valheellisen viestin (jonka lääkäri oli tietysti itse lähettänyt terveenä ja hyvinvoivana) pojat masentuivat kovasti. "Nyt isämme on kuollut eikä meillä ole toivoa parantumisesta", he valittivat. Heidän surunsa oli niin suuri, että he lopulta tulivat järkiinsä. Kun he oivalsivat, että heidän isänsä heille jättämä lääke tekee hyvää, he joivat sen ja parantuivat. Kun isä kuuli heidän paranemisestaan, hän tuli heti takaisin näyttääkseen heille, että hän on kaikesta huolimatta terve ja hyvinvoiva.
|
Mielelläni esitelmöin pitkin Suomea Lauri
Porceddu (Dharmachari Sarvamitra) |