Ydinihminen totuuden toiviotiellä

Suomalainen ajattelija, maan filosofikunnan vanhin, professori Sven Krohn kuoli 96-vuotiaana kotonaan Tampereella juhannuspäivänä 26. kesäkuuta. Hän oli syntynyt Helsingissä 9. toukokuuta 1903.

Krohnin elämäntyötä siivitti abiturienttivuoden uskonnollinen peruskokemus. Sen mukaan ihmisellä on ruumiistaan ja vaihtuvista mielentiloistaan erillinen minuus, joka voi olla yhteydessä itsensä ulkopuolella vaikuttavaan korkeampaan rakkauden voimaan. Tämän peruskokemuksen tulkintoja hän etsi uransa aikana teosofiasta, parapsykologiasta, uskontotieteestä, filosofiasta ja runoudesta.

Krohn julkaisi 84-vuotiaana ensimmäisen runokokoelmansa Astronautti, jonka jatkona 1990-luvulla ilmestyivät Planeetan uni ja Vaellus maassa ja tähdissä.

Nämä runolliset visiot liittävät Krohnin uusplatonistiseen ajattelun perinteeseen, jonka mukaan ihmisen sielun alkukoti on auringon ja tähtien tuolla puolen, aistimaailman takana olevassa todellisuudessa. Ihmisen matka maan päällä on kaipauksen täyttämä toiviotie, jossa ikuisen rakkauden kutsun voi aistia näkyinä ja sävelinä, mutta myös ymmärtää järjen avulla.

Sven Krohn syntyi sukuun, jonka jäsenet ovat monessa sukupolvessa olleet merkittäviä vaikuttajia tieteen, taiteen ja kirjallisuuden aloilla.

Svenin insinööri-isä Leo, joka oli kiinnostunut okkultismista, esitteli poikansa teosofisen Ruusu-Risti-seuran puheenjohtajalle Pekka Ervastille. Nuori Krohn opiskeli vuodesta 1921 filosofiaa Helsingin yliopistossa, opettajinaan professori Arvi Grotenfelt sekä dosentit Erik Ahlman ja J. E. Salomaa.

Valmistuttuaan maisteriksi 1929 Sven Krohn siirtyi opettajaksi Helsingin Kulmakouluun, jolla oli yhteys teosofiseen liikkeeseen. Hän toimi myös 1950-luvulle saakka ruotsin- ja suomenkielisissä parapsykologian tutkimusseuroissa aktiivisena puheenjohtajana, joka esitelmissään käsitteli muun telepatian ja jälleensyntymisen kysymyksiä.

Svenin veli Eino väitteli 1935 estetiikan alalta käyttäen hyväksi Ahlmanin Suomessa esittelemää fenomenologista menetelmää, joka perustuu tajunnallisten kokemusten erittelyyn. Samaan aikaan Suomessa filosofian valtavirtaukseksi oli kohoamassa Eino Kailan edustama looginen empirismi, joka suosii tieteellistä maailmannäkemystä ja hylkää epämielekkäänä perinteisen filosofian suosiman metafysiikan.

Ahlmanin rohkaisemana Sven Krohn ryhtyi kirjoittamaan loogisen empirismin perusteesejä arvostelevaa väitöskirjaa. Vuonna 1949 valmistuneesta työstä Der logische Empirismus (toinen osa 1951) tuli 46-vuotiaan tekijänsä ensimmäinen akateeminen julkaisu.

Krohn vastusti ajatusta, jonka mukaan filosofian tehtävänä on kielen kritiikki. Sen sijaan filosofian pitää paljastaa olevaisen perusrakenteita sekä rakentaa näiden pohjalle tieto-oppi ja etiikka, joissa tunnustetaan todellisuuden ja arvojen objektiivinen olemassaolo. Näitä teesejä hän kehitteli 1950-luvulla julkaistuissa saksankielisissä filosofisissa pääteoksissaan.

Kun Kailan oppilaat tiukkojen virantäyttöprosessien jälkeen miehittivät Helsingin yliopiston filosofian professuurit, Krohnista tuli 1960 Turun yliopiston filosofian professori Salomaan jälkeen. Hänen johdollaan Turusta tuli keskus fenomenologis-hermeuttiselle filosofialle, joka muualla Suomessa jäi analyyttisen filosofian varjoon.

Siirryttyään eläkkeelle 1970 ihailtu opettaja edelleen hoiti vielä käytännöllisen filosofian professuuria ja toimi puheenjohtajana Pohjoismaisessa kesäakatemiassa.

Teos Ihminen, luonto ja logos (1981) on yhteenveto Krohnin käsityksestä, jonka mukaan ihmisessä on yliajallista henkisyyttä ilmentävä ydinpersoona. Kokoelmissa Ydinihminen (1989) ja Etsin ihmistä (1996) hän käsittelee myös gnostilaisuutta ja itämaisia uskontoja.

Koulukuntakiistojen vaimennuttua Krohnista tuli 1980-luvulla Suomen Filosofisen Yhdistyksen kollokvioiden vakituinen osanottaja, joka herätti laajaa kunnioitusta henkevyytensä ja tietojensa monipuolisuuden ansiosta.

Ystävilleen hän lähetti joulutervehdyksinä käsinkirjoitettuja runotervehdyksiä, joita lausumalla hän juhlisti myös monia filosofisia tilaisuuksia. Vaikka korkean iän mukana näkö heikentyi, henkinen vireys ja työtarmo säilyivät.

Sven Krohn oli rohkea ajattelija, joka totuudenetsijänä piti johdonmukaisesti kiinni kutsumuksestaan uskonnon ja filosofian vallitsevista suunnista riippumatta.

Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisataa tutkinut Mikko Salmela arvioi väitöskirjassaan 1998, että Sven Krohn on "1900-luvun jälkipuoliskon merkittävin fenomenologian ja filosofisen ihmistutkimuksen edustaja Suomessa".

Ilkka Niiniluoto

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori ja Suomen Filosofisen Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Helsingin Sanomat – 3. heinäkuuta 1999