Iamblikos

Pythagoras

Suurehko osa Pythagoraan oppilaista oli kuuntelijoita, joita Nikomakhuksen mukaan kutsuttiin nimellä Akusmatiki. Näitä yli kahta tuhatta kuulijaa piti vallassaan yhden ainoan ihmisen suusta tulviva puhe. Kuuntelijat kerääntyivät vaimoineen ja lapsineen hyvin suureen auditoriumiin nimeltään Homacoion. Kooltaan se muistutti kaupunkia. Se sijaitsi Magna Graecia -nimisessä paikassa.

Pythagoraan antamat lait ja valtuudet otettiin vastaan jumalallisina ohjeina. Oppilaiden keskuudessa vallitsi kaikin tavoin mitä suurin harmonia, ja naapurit pitivät heitä siunattuina. Oppilaiden mielestä ihmiskuntaa ei ole koskaan kohdannut eikä koskaan tulisi kohtaamaan suurempi hyvä kuin se, jonka jumalat Pythagoraan kautta antoivat.

Aristoteles kertoo kirjoituksessaan "Pythagoraan filosofiasta", että pythagoralaisten päämysteerissä oli seuraava jakauma: Järjellisistä olennoista yksi laji oli jumalaa, toinen ihmistä ja kolmas sellaista kuin Pythagoras. Hänen kauttaan ihmiset saivat oikean käsityksen jumalista, sankareista, pahoista hengistä ja maailmasta sekä tähtien ja taivaankappaleiden liikkeistä, asennoista, pimennyksistä, muutoksista, poikkeavuuksista ja episykleistä sekä kaikista niihin liittyvistä luonnonilmiöistä taivaassa ja maan päällä yhdessä niiden kanssa, joilla on niiden välissä oleva olomuoto, joko näkyvä tai salainen. Pythagoras siis selitti opit, teoriat ja tieteelliset tutkimukset selkeästi paljaalla silmällä nähtäviksi ja puhdisti erilaisten oppien ajatusmaailmassa aiheuttaman sokeuden. Näin ihmisillä oli mahdollisuus itse havaita maailmankaikkeuden todelliset periaatteet ja se, mihin kaikki perustuu. Pythagoras toi esiin myös ajatuksen parhaimmasta hallintomallista, yleisestä sopusoinnusta, yhteisomistuksesta ystävien kesken, jumalten palvelemisesta, kunnioituksesta kuolemaa kohtaan, lainsäädännöstä, oppineisuudesta, vaitiolosta, lihan välttämisestä, siveydestä, raittiudesta, viisaudesta ja jumalallisuudesta eli yhdellä sanalla sanottuna kaikesta, mitä tiedonjanoiset ovat tuskaisesti etsineet.

Kun hän havaitsi, että Italian ja Sisilian kaupungit olivat jo ammoisista ajoista lähtien nykypäivään saakka alistuneet orjuuteen, hän kehotti kaikkia asukkaita vapaudenrakkaudessaan ja kuulijoittensa avulla vapautumaan ja palauttamaan itsenäisyyden Krotoniin, Sybarikseen ja moniin muihin kaupunkeihin sekä laatimaan niille sellaiset lait, että kaupungit kukoistavat ja ovat esimerkkinä naapurivaltakunnille. Hän tukahdutti kaikista Italian ja Sisilian kaupungeista kansankiihotuksen, eripuraisuuden ja puolueinnon. Tiivistettyinä hänen ajatuksensa olivat seuraavat: Meidän tulisi välttää ja tulella ja miekalla katkaista ruumiistamme kaikki mahdolliset juonittelut, sielustamme tietämättömyys, vatsastamme yltäkylläisyys, kaupungista kiihotus, kodista epäsopu ja kaikesta kohtuuttomuus.

Koulunsa nuorille hän puhui velvollisuudesta kiinnittää huomiota vanhempiin ihmisiin ja näin osoittamaan, että maailmassa, elämässä, kaupungissa ja luonnossa on edellä kulkenut kunnioitettavampi kuin se, mikä tulee ajallisesti jäljessä. Näin ollen itä on kunnianarvoisampi kuin länsi, aamu kunnianarvoisampi kuin ilta, alku kunnianarvoisampi kuin loppu, synnyttäminen kunnianarvoisampaa kuin mädäntyminen ja maailmankaikkeuden jumalat kunnianarvoisampia kuin pahat henget, pahat henget kunnianarvoisampia kuin puolijumalat ja sankarit kunnianarvoisampia kuin ihmiset. Hän korosti, että lapset ovat suuressa kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen, kuten kuollutkin olisi sille, joka kykenisi herättämään hänet henkiin.

Pythagoraan mielestä ihmiset eivät koskaan saisi suhtautua vihamielisesti ystäviinsä, vaan heidän pitäisi nopeasti ystävystyä vihamiestensä kanssa. Heidän pitäisi käyttäytyä säädyllisesti vanhempia ihmisiä kohtaan, osoittaa suopeutta vanhemmilleen ja ihmisystävällisyydessään veljellisesti rakastaa ja arvostaa muita. Pythagoras teroitti myös oppimisen harjoittamista ja pyysi oppilaitaan panemaan merkille, miten järjetöntä on pitää ajattelukykyä kaikkein kiitettävimpänä ja arvioida muita asioita tämän valossa, ellemme halua uhrata aikaa ja vaivaa sen harjoittamiseen. Vaikka ruumiiseen kiinnitetty huomio muistuttaakin turmeltuneita ystäviä ja pian epäonnistuu, mutta oppineisuus rikkaan ja hyvän ihmisen tavoin säilyy kuolemaan saakka ja tuo joillekin ihmisille kuolemattoman maineen. Hän osoitti oppineisuuden olevan luonnon ainutlaatuisen lahjan, joka on yhteistä jokaiselle lajille, joka polveutuu ihmisrodun ensimmäisistä yksilöistä, sillä heidän keksintönsä olivat opiksi muille. Oppineisuuden avulla on mahdollista päästä osalliseksi siitä, mitä toisella on, ilman että se, mitä omistajalla on, vähenisi. Muita saavutuksia, kuten voimaa, kauneutta, terveyttä ja rohkeutta, ei ole mahdollista siirtää toiselle. Rikkaus, ylivalta ym. eivät enää kuulu sille, joka on niistä luopunut. Joitakin tavaroita voidaan omistaa yhteisesti, mutta meitä voidaan ohjata ainoastaan oman vapaaehtoisen valintamme mukaisesti. Oppineisuutensa takia ihmiset eroavat villieläimistä, vapaat orjista ja filosofit rahvaasta. Yhden olympiadin aikana yhdestä kaupungista löytyi seitsemän muita nopeammin juoksevaa miestä, ja koko maapallon asutun osan viisaudesta kiinnostuneita oli niin ikään seitsemän. Myös kohtuus oli seikka, jota heille suositeltiin. Tämä hyve yksinään sisälsi kaiken sekä ruumiillisen että sielullisen hyvän, koska se varjeli ihmisen terveyttä ja edisti mitä oivallisimmin opiskeluhaluja. Kaikki se, mikä oli ristiriidassa kohtuullisuuden kanssa, tulisi kitkeä tulella ja miekalla. Ihmisen tulisi pidättäytyä lihasta ja myös sellaisista ruoista, jotka tiettävästi aiheuttivat kohtuuttomuutta, ehkäisivät valppautta ja hidastivat järjenjuoksua. Ylelliset, pidoissa tarjottavat ruoat pitäisi ainoastaan tuoda esille ja viedä heti sen jälkeen pois ja antaa palvelijoille itsehillinnän harjoittamiseksi. Kunniallisten naisten ei pitäisi käyttää kullalla kirjailtuja vaatteita. Ihmisten piti hallita kielensä ja pysyä hiljaa, tutkia uupumatta kaikkein vaikeimpia teoreemoja, välttää viiniä, nukkua vähän ja syödä niukasti sekä tuntea vilpitöntä vastenmielisyyttä mainetta, rikkautta yms. kohtaan.

Heidän tuli myös osoittaa aitoa kunnioitusta niille, jotka olivat sen ansainneet, käyttäytyä vaatimattomasti ja suopeasti ikätovereitaan kohtaan sekä suhtautua nuorempiensa esittämään arvosteluun vailla minkäänlaista kateutta jne. Heidän tuli myös osoittaa ilonsa tasaisen hillitysti eikä riehaantua välillä ja murehtia taas toisina aikoina. Raivosta, epätoivosta ja levottomuudesta oli päästävä eroon. Mikään inhimillinen onnettomuus ei saanut kohdata odottamatta niitä, joille älyllinen toiminta oli tärkeintä, vaan heidän piti jo ennakolta olla varautuneita kaikkeen mahdolliseen, jonka estäminen ei ollut heidän omassa vallassaan. Tuntiessaan itsensä ikääntyviksi tai surullisiksi heidän täytyi poistua muiden joukosta ja yrittää itsekseen toipua ja päästä eroon näistä tunteista.

Pythagoralainen ei saanut vihaisena ollessaan rangaista palvelijaansa tai moittia sukulaisiaan, vaan hänen täytyi odottaa mielensä tyyntymistä ja ponnistella rauhassa ja kaikessa hiljaisuudessa tähän päämäärään. Valittamista, anelua, itkua ja rukouksia pidettiin halveksittavina ja epämiehekkäinä eikä heidän keskuudessaan aiheuttaneet eripuraa myöskään hyödyntavoittelu, halu, kiukku tai kunnianhimo.

– – – – – –

Pythagoraan mukaan vaikutettiin vielä seuraavalla tavalla ajattelukyvyn eli loogisesti etenevän järjenkäytön puhdistautumiseen eli siihen sielun osaan, joka ajattelee tieteellisesti ja joka saa ajattelun periaatteet älystä ja koko sielusta monipuolisten opintojen avulla. Pythagoraan mielestä opiskelemisen ja tutkimisen pitää vaatia työtä. Lainsäätäjän tavoin hän määräsi mitä erilaisimpia kuulusteluja, rangaistuksia ja pakkokeinoja kohtuuttomista elämäntavoista ja kyltymättömästä omistamisenhalusta irtautumiseksi. Niistä se, joka on jo turmeltunut, ei kärsi eikä pane pahakseen. Hän käski tiettyjä oppilaitaan välttämään lihaa ja muitakin ruoka-aineita, jotka haittasivat aivotoimintaa ja tuhosivat sen voimavaroja. Hän käski heitä puhumaan pidättyväisesti ja olemaan täysin hiljaa. He harjoittivat monia vuosia kielensä hillitsemistä ja omistautuivat erittäin vaativille ja uuvuttaville tutkimuksille ja teoreemoille. Siten Pythagoras käski heidän välttää myös viiniä, nukkua ja syödä säästeliäästi ja suhtautua torjuvasti maineeseen, rikkauteen yms. ja kunnioittaa niitä, jotka ovat sen ansainneet, osoittaa aitoa tasavertaisuutta ja suopeutta ikätovereitaan kohtaan sekä huomiota ja kannustusta nuorempiaan kohtaan keitään kadehtimatta.

Pythagoraan tiedetään keksineen ja vakiinnuttaneen kaikki käsitteet, joiden kohdalla voidaan puhua ystävyydestä: ystävyydestä kaikkialla kaikkia kohtaan, jumalien ystävyydestä ihmisiä kohtaan tai ihmisten ystävyydestä toisiaan kohtaan, miehen ystävyydestä vaimoaan kohtaan sekä veljien ja sukulaisten välisestä ystävyydestä. Hän puhui myös ruumiin sopusoinnusta siinä piilevien salaisten voimien kanssa, terveellisen ruokavalion ja kohtuullisten elintapojen avulla pääsemisestä tähän tilaan sekä tiettyjen järjettömien eläinten oikeudenmukaisesta kohtelusta.

Hän auttoi oppilaitaan keskustelemaan sopivalla tavalla jumalien kanssa sekä heidän valveilla ollessaan että heidän nukkuessaan, mihin ei koskaan pysty sellainen sielu, jota kiukku, tuska, mielihyvä tai jokin muu perushalu häiritsee tai jonka tietämättömyys on saastuttanut, mikä on näistä kaikkein epäpyhintä ja haitallisinta. Kaikilla näillä keinoilla hän paransi sielun sekä elvytti ja pelasti sen jumalallisen puolen ja johti ymmärrykseen jumalallisen silmän, joka on Platonin mukaan mainitsemisen arvoisempi kuin kymmenen tuhatta elimellistä silmää. Sillä ainoastaan sen kautta katsomalla, kun se on puhdas ja kirkas, voidaan kaikille kuuluva totuus nähdä. Tähän nojaten Pythagoras puhdisti sielun ajatusvoiman.

Iamblikos: Pythagoras – poimintoja

N. Pavlinoff

Pythagoras

Mielikuvitus, intuitio, antautuminen ja haltioituminen eivät ole vain ohimeneviä, satunnaisia hetkiä – niissä on kokonainen etsimisjärjestelmä. Tämän alkuperäisen järjestelmän omistivat aina kaikki filosofit, oppineet, uskonnolliset ajattelijat, taiteilijat ja kaikki suuret ihmiset. Muutamat ymmärsivät selvemmin, että mielikuvitus ja antautuminen eivät ole mitään satunnaista. Toiset käsittivät vielä senkin, että mielikuvitus on ilmestys, peili, joka heijastaa todellisuutta. Mielikuvitus on kuudes aisti, joka on meille välttämätön voidaksemme saada tietoa tietyistä asioista. Se on verrattava neljänteen askeleeseen, eli se on sisäinen vuodatus hienompaa kuuloa, näköä ja muita aistimuksia kohti.

Sielu käsittää, ettei kaikkea ymmärretä pelkällä järjellä, ja pyrkii erittäin voimakkaasti henkisen tieteen ja musiikin – tämän totuuden symbolin ja sielunparantajan – yhteyteen, kuten Pythagoras sanoo. Esineet ja tunteet ovat ilmaisuja, ja ne voivat olla joko harmonisia tai vastenmielisiä eli epäharmonisia. Harmonia on musikaalinen käsite. Musiikin lait suhtautuvat puolestaan matematiikkaan ja lukuihin. Tämän ihmeellisen luonnon salaisuuden paljasti meille Pythagoras.

Kulkiessaan kerran pajan ohitse hän kuuli sieltä vasaroiden kalketta, ja keskeltä työn touhua hän erotti selvästi kvintit ja oktaavit. Sävelten eroavaisuus riippui vasaroiden raskaudesta kajahtaessaan rautaa vasten. Painon suhtautuminen säveleen ja välimatkan suhde ääniin niiden vaihtuessa osoittaa niiden riippuvuuden luvuista. Siitä hetkestä alkaen Pythagoras tahtoi oppia tarkasti sävelten lait. Hän teki itselleen yksikielisen viulun. Sitä nimitetään monocordaksi.

Varman sävelen antava kieli, kun sitä painettiin puolesta välistä, soi oktaavia korkeammalta. Kun hän painoi kieltä neljänneksen paikalta ja pakotti siten tuon lyhennetyn kielen värähtelemään, hän sai kvartin. Lyhennettyään kielen kolmasosaan sai hän kvintin. Mitä lyhyemmäksi kieli pingotettiin, sitä korkeampi sävel syntyi.

Kun sitä ennen oli säveltäjä voinut vain vaistomaisesti luoda, niin tuolloin salaperäinen tiede ja luonnon hämmästyttävä laki oli keksitty. Laulun viehätysvoima, hymnien korkeus, kova tuulten pauhu, raivokkaiden hyrskyjen kohina, – ne kaikki tottelevat samaa totuutta, yksivaltiasta lukua. Kaikki elämän soinnut, mielialojen ja tunteiden akordit ovat vain oktaaveja, terssejä, sekunteja, kvinttejä ja kvartteja...

Itsesyntyinen maailman ensimmäinen syy on Pythagoraan Jumala, se suuri Ainoa, Yksi, joka on jotakin täydellistä, rajoitettua, harmonista ja itsevaltiasta. Yksi on maailman hengen symboli. Se elähdyttää kaiken, lähettää kaikelle elävälle osasensa ja lopulta sulattaa kaiken itseensä. Yksi on puhdas henki, ainoa, mihin ei ole sekoittunut ainetta, ja siksi se on ainoa autuas ilman kärsimystä.

Pythagoraan maailmanhenki on intialaisten maailmanhengen Brahmanin kaltainen, josta on sanottu, että vain siinä on lepo ja rauha ja vain se on ilman kärsimystä. Vastakkaisuudeksi tälle Yhdelle ilmestyy muodoton, rajaton kaaos, epätäydellinen moninaisuus, ”Monta” maailmankaikkeuteen, pahan alku, anarkia ja pimeys. Jumaluus on Yksikkö, Yksi. Pahan henki on Monta. Mutta meidän maailmassamme kuun alla ei ole Täydellistä Yksikköä, ei ole puhdasta henkeä. Kaikki on aineella ja monista luvuista sekoitettua. Kaksi on hengen ensi kosketus aineen kanssa, iankaikkisen ruumiillisen kanssa. Kaksi on maailmallisten harhojen ja kärsimysten alku. Se on Yhden harmonian vastakkaisuus, se on kaksinaisuuden epäsointu.

Hyvyyden ja valon akordi on rikottu pahuuden ja pimeyden epäsoinnulla. Rauha on rikottu liikunnan synnyttyä. Suuri kaksisukuinen jakautui mieheksi ja naiseksi. Loppumattoman luvuton, salaperäinen yksikkö muuttui kuolevaiseksi, rajoitetuksi diadiksi. Tässä Pythagoraan opit muistuttavat intialaisten ja aasialaisten dualismia, joka on valettu vertauskuviin Hyvän ja Pahan, Valon ja Pimeyden, Vishnun ja Shivan, Ormuzdin ja Ahrimanin jumaluuksista.

Jos me kuvittelemme yhtä pisteen muotoisena, meidän on kuviteltava kahta viivana, kahden eri pisteen yhteenliittymänä. Kolme on alkuperäisen pinnan synty. Siitä syntyy kolmio.

Kolme on merkittävä luku. Estetiikkamme tukeutuu paljolti kolminaisuuteen. Ylpeät Ciceron koulun stilistit antavat usein asioille kolme ominaisuutta. Selvittäessämme tapahtumien kulkua jaamme usein niihin kuluvan ajan kolmeen osaan. Uskonto toisinaan puhuu kolmiosta. Brahma, Vishnu ja Shiva – intialainen kolminaisuus. Hengen ja aineen yhtymästä syntyy jokin kolmas maailmaan, ilmennyksen sielu ja ihmisen sielu. Kolme on sielun symboli. Kolme esiintyy kreikkalaisten uskonnossa, kolme Sulotarta, kolme Kohtalotarta, yhdeksän Muusaa. Kolme esiintyy myös kristinuskossa. Kaikki tuo pyhittää kolmion ja tekee sen mystiseksi ja käsittämättömäksi. Ankara ja mahtava aika on kolmesta osasta: menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Ihminen tuntee muutakin kuin pisteen, viivan ja pinnan. On vielä pyramidi eli tetradi – neliö. Pyramidissa on pituuden ja leveyden lisäksi vielä korkeuskin. Näitä ominaisuuksia tutkiessa ihmisille tulee mahdolliseksi tuntea salattu maailmakin, ja sen symbolina on neljä. Neljä eli kuuluisa tetradi on ihmisen symboli. Sanaan tetraktys sisältyy merkittävä luku kymmenen, tulos neljästä ensimmäisestä luvusta (I+2+3+4= 10).

Mutta mikään ei ole maailmassa täydellistä. Kaikki on peräisin monista luvuista. On vain verrannollinen hyvä, joka johtuu muutamien tiettyjen lukujen sopusointuisuudesta. Oktaavin ihmeellistä harmoniaa, sen yhteissointia eri äänissään vertaa Pythagoras lumoavaan jumalalliseen rakkauden ja ystävyyden harmoniaan. Oktaavia Pythagoras kutsuu harmoniaksi. Ihmeellinen merkitys on myös seitsenluvulla. Se on sateenkaaren värien ja myös ääniasteikon ala, joka jatkuu loppumattomiin. Soitannollisen skaalan seitsemästä sävelestä mainitaan intialaisissa Vedakirjoissa Siksha ja Chandas. Erityinen merkitys on seitsenluvulla intialaisessa mystiikassa ja teosofiassa. Pythagoras pitää seitsenlukua terveyden symbolina. Hienon symboliikan avulla Pythagoras ohjaa käsittämään vaikeasti tajuttavia vivahduksia ja puolisointuja. Mutta emme aina osaa vain seurata hänen ajatustaan.

Sielulla on kumma taipumus luottaa lukujen tenhoon ja magiaan. Meitä vetää usein puoleensa säännöllisyys ja parilliset luvut. Toisinaan pidämme kolmesta ja kymmenestä, mutta pelkäämme kolmeatoista. Lukujen metafysiikka, salainen laskuoppi ilmenee Pythagoraan opista. Hänen symboliikkansa muistuttaa brahmalaisten vertauskuvia. Uhrauksesta puhuttaessa intialaisissa kirjoissa sanotaan: ”Kolmasti pirskottaen hän käy ympäri, sillä kolme on maailmaa... neljästi valetaan uhriöljyä, sillä eläimellä on neljä jalkaa.”

Jäsenenä siinä salaisessa ritarikunnassa, joka yhdistää maailmassa oppineet kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa, Pythagoras oli yhtenä tämän tuntemattoman tieteen tärkeimpänä keskuksena. Hän oli Egyptissä liitetty ystävyyden ja vihkimyksen siteillä maailman tietäjiin, suurimpiin tähtitieteilijöihin, matemaatikkoihin ja teologeihin.

Pythagoras vietti elämänsä mietiskelyssä, herkässä kaikkeuden harmonian, jouhimusiikin ja kaikkien liikuntojen ja maailman huminan kuuntelemisessa. Hän oli ensimmäinen filosofi*, joka tuli ajatelleeksi, että päivittäiset kuun ja auringon liikkeet ovat näköharhaa, eivätkä ne ole todellisia. Tästä esimerkkinä on itse maankin liike. Maa on pallon muotoinen. Auringolla, kuulla ja kaikilla planeetoilla on myös sama muoto, sillä pallomuoto on täydellisin liikemuoto.

* Sanan filosofia (kreik. philosophia, "viisauden rakastaminen") käytti tiettävästi ensimmäisenä Pythagoras. Antiikin lähteiden mukaan, kuten Diogenes Laertios kertoo, Pythagoras vastasi Fleiuksen tyrannille Leonille olevansa filosofi – ei viisas, vaan viisauden rakastaja. — Copilot-tekoäly

Kaikki liikkuu ja loppumattomista verkkaista liikkeistä syntyy universaali harmonia. Me emme kuule sitä, sillä olemme tottuneet tuohon ikuiseen sinfoniaan. Joka päivä maa kiertää tuon pyhitetyn pisteen ympäri, jota kutsutaan ”keskustuleksi”. Yksikään ihminen ei ole koskaan nähnyt tuota salaperäistä, metafyysistä tulta. Maa kiertää vuorokaudessa tuon maailman keskuksen ympäri. Maan ja kuun välille on pingotettu jokin kielen tapainen, jonka väreilyt kaikuvat korkea- ja hienoäänisesti. Pythagoraan mielestä on kuu salaperäisen haaveen kaltainen. Siellä asuvat autuaitten, puhdistuneiden ja viisasten sielut. Siellä kasvillisuus ja eläinkunta ovat kauniimpia ja täydellisempiä kuin maassa. Kuu on autuaitten saari.* Intialaisten uskon mukaan autuaat, puhdistuneet sielut muuttavat kuuhun.

* Vanhat viisaat kutsuvat myös astraalitasoa kuuksi ja astraaliruumista kuuruumiiksi. — Toim. [PE?] muist.

Kuun jäljessä liikkuu Merkurius keskustulen ympäri. Sen liikunto synnyttää puoli sävelaskelta alemman äänen kuin kuun liikunto. Merkuriuksen ja Venuksen välinen kieli värähtelee vielä puoli sävelaskelta alempana. Venuksesta aurinkoon on puolitoista sävelaskelta.

Aurinko on myös autuaitten saari.* Auringon valo ei ole itsenäistä valoa, vaan se on universaalin jumalallisen sielun, keskustulen heijastusta, sen suuren lämmittävän, kaiken elvyttävän Ainoan, joka on puhtain henki, ilman aineen sekoitusta ja siksi ilman kärsimyksiä. Ilmassa näkyvän** auringon hiukkaset ovat jumalallisia sieluja. Nämä ovat jumaluuden ja maailmansielun ilmennyksiä, jotka täyttävät ilman ja eetterin. Ne jakautuvat loppumattomiin asteittain yksinkertaisemmasta oliosta etevimpään tietäjään asti. Ne täyttävät aineen ja elävät siinä, täydellistyen ja puhdistuen kärsimyksien kautta.

* Vanhat viisaat kutsuivat myös älytasoa auringoksi ja älyruumista auringonruumiiksi. — Toim. [PE?] muist.

** Nimittäin korkealle selvänäkijälle. — Toim. [PE?] muist.

Myös Aristoteles julistaa tätä Pythagoraan käsitystä. Se rinnastuu intialaiseen lauselmaan: ”Sen säteet, joka loistaa, ovat vanhurskaita”.* Aurinko tarvitsee vuoden kiertääkseen keskustulen ympäri. Auringosta Marsiin on kokosävelaskel. Marsista Jupiteriin – puolisävelaskelta. Jupiterista Saturnukseen puolisävelaskelta, Saturnuksesta ”Liikkumattomien tähtien kantajaan” puolitoista sävelaskelta.

* Satapatha Brahmana I.9.3.10.

Laskettuaan yhteen nämä puoli- ja kokosävelaskeleet Pythagoras sai 7 taivaallisen sävelasteikon, suuren universaalin skaalan ääntä. Planeetat, nämä maailmankaikkeuden ihmeelliset kaaret, saavat aikaan erään pyhän karkelon elähdyttävän, iankaikkisen tulen ympäri. Se on taivaallinen järjestelmä, se on jättiläismäinen maailman koneisto tai jumalallinen kannel, joka synnyttää iankaikkisen, salaperäisen ”sfäärien harmonian” eli taivaallisten pallojen yhteissoinnin, jotka pyörivät taivaallisen eetterin keskellä.

Pythagoraan antamat lait ja valtuudet otettiin vastaan jumalallisina ohjeina. Oppilaiden keskuudessa vallitsi kaikin tavoin mitä suurin harmonia, ja naapurit pitivät heitä siunattuina. OppilaidSinfonia ja piiritanssi ovat omituisena runollisena taustana arvokkaassa runoelmassa nimeltään: ”Pythagoraan unet” (Somnia Pythagorea: Horatius epistles II,I,52). Siinä avautuu hämmästyttävä satu – mielikuvitus ja todellisuus. Pythagoras oli ensimmäinen, joka kertoi kreikkalaisille sielun vaelluksesta, jälleensyntymisestä ja puhdistuksesta ja viimein autuaallisesta yhtymisestä ainoaan maailmansieluun, jumalalliseen tuleen, suureen yhteen, joka on tietämätön kärsimyksestä.en mielestä ihmiskuntaa ei ole koskaan kohdannut eikä koskaan tulisi kohtaamaan suurempi hyvä kuin se, jonka jumalat Pythagoraan kautta antoivat.

Kuten Buddha muisti kaikki ruumiillistumansa, samoin Pythagoraskin kertoi entisistä elämistään. Kerran Hermes oli ollut hänen isänään. Isä lupasi pojalleen, että hän saisi pyytää kaikkea muuta paitsi kuolemattomuutta. Hän pyysi muistin. Hän muisti koko tämän elämänsä ja mitä oli tapahtunut hänen kuolemansa jälkeen. Jonkin ajan kuluttua hän syntyi Euphorboksena. Troijan piirityksessä häntä haavoitti Menelaos, ja hän kuoli. Ja tämänkin kuoleman jälkeen hän muisti sielunsa vaellukset ja mitä hänen sielunsa kärsi helvetissä ja ylipäänsä kaikki, mitä sielulle tapahtui. Sen jälkeen hänen sielunsa meni Hermotimokseen. Eräässä temppelissä hän tunsi oman kilpensä. Kun hän oli ollut Euphorboksena, niin Menelaos tapettuaan hänet pyhitti hänen kilpensä voitonmerkkinä jumalalle. Hermotimoksesta hänen sielunsa meni erääseen kalastajaan Delos-saarella. Tämän kalastajan kuoltua hänen sielunsa siirtyi Pythagorakseen. Kreikkalaiset kuuntelivat hämmästyksellä tätä uutta julistusta. Mutta heidän elämäniloinen ja järkiperäinen maailmankatsomuksensa ei ollut valmis ottamaan vastaan jälleensyntymisaatetta. Muutamat uskoivat, toiset epäilivät ja nauroivat hyväntahtoisesti.

Pythagoras eli sinä aikakautena, jolloin suuret opettajat olivat aivan kuin sopineet keskenään vieraillakseen maan päällä. Pythagoraan aikalaisia olivat Konfutse, Zoroaster ja Buddha (6. vuosisadan lopulla ja 5. alussa eKr.). Pythagoras opetti ensimmäisenä Kreikassa jälleensyntymisestä. Mutta muinaisessa Intiassa tiedettiin jo 9. vuosisadalla eKr. sielun vaeltamisesta, sen jälleensyntymisestä ja pyrkimisestä vapautumaan ”syntymisen pyörästä”. Tämä intialaisten filosofien lause käy yhteen pythagoralaisten lauselman kanssa: kyklos anankees – välttämättömyyden kierto. Usko jälleensyntymiseen tavataan paitsi Intiassa myös Galliassakin druideilla, egyptiläisillä ja keskiajan Syyrian druuseilla. Nykyisin se on olemassa pohjoisamerikkalaisilla intiaaneilla, dayakeilla Borneossa ja burmalaisilla sekä Guineassa.*

* Compery, Oriechische Denker 1 (luku Pythagoraasta)

Kreikassa tämä oppi oli tuntematon. Vaikkakin Herodotos vakuuttaa, että egyptiläiset toivat Kreikkaan jälleensyntymisopin, sitä ei ole kuitenkaan todinnettu. Pythagoraan opit muistuttavat eniten intialaista filosofiaa, ei vain yleispiirteissä vaan myös yksityiskohdissa, kuten kasvisruuan syömisessä. Se ei voinut olla pelkkää sattumaa. Pythagoras oli intialaisten pappien opissa, ja hän saattoi tutustua Buddhan oppiin persialaisten kautta, sillä siihen aikaan kuului Intia ja koko kreikkalainen Aasia Kyroksen vallan alle.

Pythagoras oli kauppiaan poika Samos-saarelta ja eli sinä viisaana ja onnellisena aikana, jolloin nuorukaisen hienona ja huolellisena kasvattajana oli rikas ja jalostava musiikki ja runous ja jolloin yliopistoina olivat kaukaiset seikkailurikkaat matkat. Oi, niitä nuoruuden vuosien ilmestyksiä! Seikkailuja keskellä merta, tutustumista suuriin tuntemattomiin kaupunkeihin, muinaisajan kansojen kieliin ja kirjallisuuteen, syventymistä uusiin uskontoihin, vihkiytymistä filosofian salaisuuksiin sekä oman uskontonsa ja filosofiansa salaista muokkaamista uudeksi todelliseksi maailmankatsomukseksi. Kaikki nuo korkeamman elämän nautinnot, luominen ja onni olivat langenneet Pythagoraan osalle. Hänen kohtalonsa oli yksi ihmisen loistavimmista kohtaloista.

Legendamaisissa Pythagoraan elämäkerroissa voi tuskin erottaa tarua todellisuudesta. Mutta tarukin kuvaa sattuvasti hänen elämäänsä. Kaikkien suurten elämä on legendan ympäröimä. Ja tämä legenda säilyy huolellisesti jälkipolvien läpi niin kuin elämän symboli.

Nuoruutensa oppivuodet vietti Pythagoras Samos- ja Lesbos-saarilla. Lesbos-saarella oli opettajanaan Ferekydes Tyroksesta, josta Cicero sanoo: ”Hän opetti, että sielu on kuolematon.” Samos-saarella Hermodamos opetti Pythagorasta soittamaan huilua ja lyyraa. Hänen kasvatuksensa oli musiikin, muotojen kauneuden ja rytmin läpitunkema. Järjestys ja kohtuullisuus kasvattajana kehittivät Pythagoraassa vastenmielisyyden kaikkea epäjärjestystä ja kohtuuttomuutta kuin jotain turmelevaa ja häpeällistä kohtaan. Nuorukaisena Pythagoras seurasi isäänsä tämän monilla asioimismatkoillaan. Nuori Pythagoras oli kierrellyt kaikki Kreikan ja Aasian rannikot. Aikaisin herännyt polttava halu oppia tuntemaan ihmisten henkistä elämää pakotti hänet tunkeutumaan syvyyksiin, kansojen sydämiin, temppeleihin ja mysteerioihin.

Ei ainoastaan eleusilaiset vaan myös samothrakilaiset ja muut kreikkalaiset mysteeriot ottivat hänet vihittyjen joukkoon, vaan hän tunkeutui myös kaukaisiin pohjoismaisiin ja itämaisiin pakanallisiin mysteerioihin. Maailmanvaeltajan rauhattomat silmät tunkivat syvälle etsien, eivätkä voineet olla näkemättä Idän loistavaa aurinkoa, Egyptiä, vanhoine salaperäisine sivistyksineen. Kaksikymmentäkaksi vuotta Pythagoras vietti Egyptissä. Papit opettivat hänelle geometriaa ja tähtitiedettä. Hän oppi tuntemaan hieroglyfit ja kaikki salaisuudet jumalista. Kambyses, persialainen kuningas, otti hänet ja hänen pappiopettajansa vangiksi ja vei heidät Babyloniaan. Kaksitoista vuotta hän eli siellä. Hän opiskeli jälleen maagikkojen ja kaldealaisten luona. Siellä hän varmasti tuli tuntemaan intialaisten uskonnon.

Kun Pythagoras vihdoin palasi kotimaahansa Samos-saarelle, hän kohtasi siellä tyranni Polykrateen ja huomasi kansan vapaaehtoisen alistumisen. Tästä järkyttyneenä hän jätti jälleen saaren aikomatta koskaan palata. Hän oli matkustellut idässä paljon, ja nyt hän matkusti länteen, Italiaan.

Siellä alkoi viimeinen ja kaikkein mielenkiintoisin hänen elämänsä jakso. Hän asui Krotonessa. Hänen ympärilleen kokoontui häntä jumaloivat ja häneen kiintyneet mies- ja naisoppilaansa. Pythagoras toteutti Krotonessa monen filosofin ja yhteiskunnallisen haaveilijan unelman. Hän perusti ihanteellisen yhteiskunnan, suurenmoisen luostarin, jossa asuivat ystävät – hänen oppilaansa. Heillä kaikilla oli yhteinen omaisuus, ja he asuivat yhdessä suuressa rakennuksessa, jota kutsuttiin yleiseksi auditoriumiksi (homakoeion).

Tämän tarkasti suljetun oppineitten seuran vaikutus oli niin voimakas ylimyspiireissä Krotonessa, että kevytmielinen ja turmeltunut naapuri, kansanvaltainen Sybaris tuhottiin sodan jälkeen v. 500 eKr. Ylimystön jyrkkä vastavaikutus (20 vuoden aikana) 530–510 eKr. korkeamman siveyden ja sivistyksen nojalla taisteli voitokkaasti kansan uutta rappiota ja turmelusta, uutta poliittista suuntaa ja ateistista maailmankatsomusta vastaan. Pythagoras ei yrittänyt yhtä laajasti vaikuttaa joukkoihin kuin hän koetti valistaa suljetumpaa, läheistä oppilaspiiriään jakaen heille tietojaan ja opettaen heitä tieteellisessä työssä.

Pythagoras teki eron kahden opetuksen välillä. Toinen oli kaikkia varten, toinen valitulle, koetetulle oppilasvähemmistölle. Ensin oppilaat saivat ottaa joitakuita askeleita, kehittyen ymmärryksessä ja hengessä. Heitä harjoitettiin kieltäytymisellä, määrätyn ruokajärjestyksen noudattamisella, muistin ja ruumiin harjoittamisella. Oppilaat puhdistuivat henkisen kestävyyden, tunteen voittamisen ja kärsimyksen kautta. He saivat oppia unohtamaan kärsimyksensä ja antautumaan mietiskelyyn. Piti antaa nk. vaitiololupaus, jolloin 2–5 vuotta oli tarkoitus pidättäytyä liioista puheista. Tällaisen koetuksen jälkeen eksoteristit vihittiin salaisiin tietoihin. Siitä hetkestä he pääsivät henkilökohtaisesti tekemisiin Pythagoraan kanssa ja he kuuluivat korkeampaan luokkaan, esoteristeihin, jotka pääsivät tieteen ytimeen eikä vain pinnalle kuten eksoteristit. Alkujohtona salaiseen opetukseen oli matematiikan tieto.

Intialaiset olivat maailman vanhimpia matemaatikoita. Algebra ja niin kutsutut arabialaiset luvut olivat intialaista alkuperää. Intialaiset olivat laskuopin ja geometrian neroja. Uskonnon ankarien vaatimusten ansiosta Intiassa kehittyi alttareja perustaessa ja rakentaessa taito käyttää apuna kolmiota ja puoliympyrää. Pythagoraan geometriset tiedot tulivat ilmi hänen kuuluisassa väitteessään, että suorakulmaisessa kolmiossa ovat kateettien neliöt yhteensä yhtä suuret kuin hypotenuusan neliö. Matematiikan lisäksi Pythagoraan oppilaat tutkivat myös tähtitiedettä, ja kuten jo aikaisemmin olemme maininneet, he saivat tutustua hänen oppiinsa ”sfäärien harmoniasta ja keskustulesta”.

Pythagoras harjoitti myös lääkeoppia. Mutta hänen koulunsa ei ollut kreikkalaisten tapainen, joka myöhemmin kehittyi kirurgiaksi ja lääketieteeksi ja perustui anatomian ja fysiologian tuntemiseen. Pythagoraan parantamistapa oli sekä terveysoppia että tietyn ruokajärjestelmän noudattamista, joten pyrittiin ylläpitämään terveyttä ja estettiin sairastuminen. Pythagoras paransi tauteja soiton psyykkisellä vaikutuksella, loitsuilla ja pääasiallisesti ajatuksen keskittämisellä paranemiseen. Sellaista parannustapaa kutsuttiin magiaksi. Intiassakin oli tunnettu tällainen loitsulla, soitolla ja laululla parantaminen (Atharvaveda).

Terveysoppi ja tietty ruokajärjestelmä ovat syvällisiä kreikkalaisia käsitteitä, lääkärien ja kirjailijoiden tarkasti tutkimia ja kehittämiä. Myöhemmin kirjotettiin myös paljon dieetistä, tasapainosta ravinnon ja kulutuksen välillä, oikeista suhteista työn ja ravinnon välillä, fyysisten ehtojen, iän ja vuodenaikojen huomioonottamisesta sekä siitä seikasta, että liian voimakas ruoka on sairauksien aiheuttaja (kniddelainen koulu), että ihmiset sairastuvat liian vähästä liikkumisesta ja paljosta unesta ja että pahat unet ja painajaiset tulevat liian täydestä vatsasta. Pythagoraan arvossa pitämä voimistelu kehittyi myöhemmin järjestelmälliseksi voimisteluksi.

Kauniit ja hienot pythagoralaisten pidot olivat kohtuullisia ja yksinkertaisia. Viini, liha ja kala oli kielletty. Papujen käyttö oli myös kielletty. Tämä kummallinen kielto esiintyy myös intialaisilla, ”älkää syökö papuja”*. Vedakirjoissa pidetään papuja saastaisina uhriksi** Iamblichus sanoo, että pythagoralaiset olisivat kernaammin kuolleet kuin rikkoneet papukieltoa vastaan. Mutta Pythagoraan kiellon syytä oppilaat eivät tunteneet. Iamblichus puhuu salaperäisesti: ”Hän käski pidättäytymään papujen syönnistä monen henkisen, fyysisen ja sielua koskevan syyn takia.”

* Yajurveda

** Satapatha Brahmana I.1.1.10.

Liiviläinen oppinut Schröder, joka oli jo kauan kiinnittänyt huomioita Pythagoraan opetuksen yhtäläisyyteen intialaisen filosofian kanssa, löysi mielenkiintoisen selityksen papujen kieltoon. Intiassa pidettiin papuja epäpuhtaina sen tähden, että niitä käytettiin uhrina ihmisuhrauksen aikakautena.

”Kaksikymmentäyksi papua heittäen sä uhraat ihmisen pään. Ne uhriksi saastaiset on, myös saastainen ihmisen pääkin. Saastainen uhraaja näin myös saastaista uhriksi antaa. Kaksikymmentäyksi papua on, se luku myös ihmisen on.”* Tuosta kamalasta entisajan seremoniasta muistuttaa ihmeellisesti pythagoralainen orfilaisruno: ”Papuja syödessäs siis, vanhempais päitä sä syöt.” Siis jyrkkä kielto papujen syömisestä tarkoittaa luultavasti kiertämällä kieltoa ihmisuhrista sekä suorastaan kieltoa ihmisen tappamisesta.

* Yajurveda, Kathaka

Syömisessä määrätyn kohtuullisuuden yhteydessä Pythagoras vaati myös aistikasta vaatimattomuutta pukeutumisessakin. Pythagoraan ja hänen oppilaittensa vaatetuksena oli yksinkertainen valkoinen tunika. Tämän lumivalkean puvun ainoana upeutena oli kuulakkuus ja puhtaus.

Luultavasti samanlainen taiteellinen yksinkertaisuus ilmeni tuon ihmeellisen krotonelaisen talon sisustuksessakin, missä pythagoralaiset viettivät päivänsä oppimisessa ja kieltäymyksen tiukkojen määräysten noudattamisessa. Vaikeat opinnot ja harjoitukset saivat huojennusta kävelyjen lepohetkinä sekä esteettisissä nautinnoissa kuten konserteissa, tanssissa, laulussa ja runoteosten lukemisessa.

Paitsi matematiikkaa, tähtitiedettä, lääkeoppia ja musiikkia, Pythagoras kehitti myös omintakeisen fysiikan opin näkyväisen luonnon viidestä elementistä. Siinä alkoi jo tuntua alku atomiteoriaan ja sen yhteyteen lukujen kanssa. Puhtaan, sekoittamattoman maan atomi on kuubi, kristallin kaltainen. Tulen atomi on tetradi eli pyramidin muotoinen. Ilman atomi on oktaedri eli kahdeksantahokas. Veden atomi on ikosaedri eli kaksikymmentahokas. Eetterin atomi on dodekaedri eli kaksitoistatahokas. Tässä maan viiden elementin opissa Schröder huomaa taas yhtäläisyyttä muutamien intialaisten lausuntojen kanssa. Esimerkiksi kuolemaa sanotaan viiden elementin sekoitukseksi. ”Romajan meni viisikkoon”, kuoli*. Myös Buddha tunnusti viisi elementtiä, mutta lisäsi niihin vielä kuudennen: tiedon luovasta voimasta, josta syntyy ”ruumiillisuus”.

* Pantshatvam gotah

Opettaja eli oppilaittensa ympäröimänä näin vakavissa opinnoissa, siveyden täydentymisessä ja pyrkimyksessä laajentaa henkistä elämäänsä ja päästä henkisesti voitolle fyysisen maailman yli.

Tämä voimakas salaperäinen valtakunta toisen valtakunnan sisällä, tämä aristokraattinen suljettu piiri, tämä oppineitten ylväs luostari erikoisella elämällään, joka sydämestään halveksi joukkojen halpoja nautintoja, herätti vaikutuksensa vuoksi joukkojen kateuden ja vallassa olevan ylimystön epäilyksen. Kohta vuoden 510 eKr. jälkeen, kun ylimyksellinen Kroton oli kukistanut kansanvaltaisen Sybariksen ja tuhonnut itse kaupungin – alkoi kansanvaltaisuus uudelleen tunkeutua Krotoniin ja sen ympärillä oleviin kaupunkeihin. Pythagoralaisia alettiin vainota. Heidän suurenmoinen auditoriuminsa poltettiin, ja liekkeihin hukkuivat monet pythagoralaiset. Tämän arvellaan tapahtuneen 500 eKr. Menehtyikö vai pelastuiko Pythagoras itse, sitä ei tiedetä. Hänen pelastumisestaan on olemassa paljon taruja ja vieläpä hänen ylösnousemuksestaankin. On säilynyt muistissa joidenkuiden pythagoralaisten nimet, jotka pääsivät pakenemaan Kreikkaan. Huolimatta vielä kauan jatkuvasta vainoamisesta kehittivät pythagoralaiset sittenkin oppejaan ja vaikuttivat voimakkaasti kreikkalaiseen elämään ja filosofiaan.

Tietäjä — maaliskuu, huhtikuu 1914

Kieliasua on uudistettu sisältöön puuttumatta. Hieman lyhennetty.