Kreivi de Saint-Germain

Euroopassa on pitkin väliajoin esiintynyt loistavalahjaisia miehiä, joiden kehitystaso on ollut paljon muiden ihmisten yläpuolella ja joiden tiedot ja älynlahjat ovat herättäneet aikalaistensa ihmettelyä. Muutamat ajattelevat yksilöt ovat osanneet ymmärtämyksellä suhtautua näihin lahjakkuuksiin, kun taas tavalliset arki-ihmiset ovat leimanneet mainitunlaiset yksilöt joko seikkailijoiksi tai petkuttajiksi. Näin on käynyt miehen, joka historiassa tunnetaan tavallisimmin St. Germainin nimellä.

St. Germainista on Suomessa ilmestynyt käännös Halfdan Lianderin kirjasta "Kreivi De St. Germain" sekä kirjoitettu joitakin artikkeleita. Tässä esityksessä on seurattu osaksi Lianderin kirjaa, osaksi ulkomaisia lähteitä, mm. englantilaisen Mrs. Cooper-Oakleyn kirjaa, "The Comte de St. Germain, the Secret of Kings". Mrs. Cooper-Oakley oli innokas St. Germain -tutkija, joka sai erikoisluvalla suorittaa tutkimuksia mm. Englannin ulkoasiainministeriön arkistossa, joka sisälsi mm. joukon Venäjän Englannin lähettilään, ruhtinas Galitzinin salaisia kirjeitä. Tekijä huomauttaa, että kaikkia hänen kirjassaan mainittuja teoksia ei ole enää saatavissa. Niinpä Cooper-Oakley kertoo löytäneensä markiisitar d'Adhemarin muistelmat Odessasta eräästä yksityiskirjastosta. Melkein kaikki tässä artikkelissa mainitut tapaukset löytyvät täydellisimpinä mainitussa Lianderin kirjassa.

Marita Antoinetten hovineiti ja uskottu, markiisitar d'Adhemar kertoo, että v. 1743 levisi huhu muukalaisen saapumisesta Versaillesiin. Hän oli mahtavasta jalokivikokoelmastaan päätellen, suunnattoman rikas. Mistä hän tuli, siitä ei kenelläkään ollut aavistustakaan..." Monet muistelmateokset kertovat St. Germainin ilmestyneen pyrstötähden tavoin yllättäen. Hän herätti heti saapumisensa jälkeen tavatonta huomiota. Hänet nähtiin usein ylhäisön päivälliskutsuilla, hänen ei kuitenkaan koskaan nähty syövän muruakaan, eikä hän liioin koskenut juomiin. Hän kertoi itse valmistavansa ruokansa, hänen erikoisesti käsittelemänsä vehnän, mutta sen valmistussalaisuutta hän ei ilmaissut kenellekään. Kreivi oli erittäin toivottu vieras, sillä hän oli loistava keskustelija. Hän kertoi Frans I (1494–1547) ja Ludvig XIV hoveissa sattuneista tapauksista niin varmasti ja yksityiskohtaisesti, että kuulijat tulivat vakuuttuneiksi siitä, että hän oli henkilökohtaisesti nähnyt nuo tapaukset. Loistavalla tavalla hän kuvaili tapahtumia laajoilta matkoiltaan Aasiassa, Afrikassa ja useissa Euroopan maissa. Ludvig XV ja hänen hovinsa olivat hyvin kiinnostuneita hänen kertomistaan tapauksista, sillä hän näytti tuntevan tarkasti Euroopan hovit. Joskus hän kertoi 2 000 vuoden aikaisista tapauksista, joissa hän oli esittänyt huomattavaa osaa.

Hänen ikänsä oli siis yhtä suuri arvoitus kuin hän itsekin. Toiset arvelivat hänen olevan 500 vuoden ikäisen, toiset Jeesus Nasaretilaisen aikalaisen. Cooper-Oakley on tehnyt luettelon niistä henkilöistä, jotka tapasivat hänet vuosien 1710 ja 1822 välillä. Hänen fyysiseen olemukseensa ei aika, tuo kaiken kuluttava ja autioittava Kronos, näyttänyt pystyvän. Väitetään hänen kertoneen, että hän oli Intian ja Egyptin hierofanttien oppilas ja että hän tunsi myöskin kaldealaisen viisauden. Bulau kirjoittaa (Geheime Geschichten Und Rätselhafte Menschen), että "v. 1750 esiintyi markiisi de Montferratin nimellä (St. G. käytti myös tätä nimeä) seikkailija, joka osoitti, miten käytännössä saavutetaan kuolemattomuus ja ikuinen nuoruus jo maan päällä sekä voidaan pidentää elämää yli tavallisen mittapuun".

D'Adhemar kertoo Napolin lähettilään ja St. Germainin keskustelusta, jossa hän itse oli läsnä: "Iänikuinen kreivitär de Gergy, jonka noutamisen maan päältä kuolema varmaan oli unohtanut, lausui läsnäollessani kreivi de St. Germainille:

– Viisikymmentä vuotta sitten olin lähettilään rouvana Venetsiassa ja muistan teidät niiltä ajoilta; kasvonne eivät ole muuttuneet lainkaan, oikeastaan olette vain nuortunut.

– Olen onnellinen naisten osoittamasta huomiosta.

– Siihen aikaan kutsuitte itseänne markiisi Ballettiksi.

– Markiisitar Gergy on yhtä hyvämuistinen kuin 50 vuotta sitten.

– Se johtuu ihmelääkkeestä, jonka annoitte ensi kerran tavatessamme. Olette totisesti kelpo mies ..."

Madame de Pompadourin kamarineitsyt du Mausset kertoo jatkoa edelliseen muistelmissaan:

"La Pompadour sanoi kreivi de St. Germainille: Te annoitte mme de Gergylle eliksiiriä, jolla oli hämmästyttävä vaikutus.

Hän on kertonut, että hän pitkien aikojen kuluessa uskotteli, että ei ole vanhempi kuin 24-vuotias. Miksi ette anna samaa ainetta kuninkaalle?

– Olisin hullu, jos ottaisin vastuulleni sen, että kuninkaalle annettaisiin tuntematonta rohtoa, vastasi kreivi."

Hän ei väittänyt kykenevänsä nuorentamaan vanhoja, mutta vakuutti tuntevansa inhimillisen elimistön lahoamista estävän keinon. Hän suositteli ystävilleen sennalehtijuomaa, vatsan puhdistajana, yhtenä pitkän iän saavuttamiskeinoista. Varsinaista ihmejuomaansa hän kutsui "athoeteriksi", mutta sen valmistusohjeen hän piti tiukasti omana salaisuutenaan.

Casanova kertoo muistelmissaan: "Hän säilytti tätä kirkasta nestettä tiiviisti suljetussa pullossa kertoen sen olevan luonnon universaalista henkeä. Jos pullon vaha puhkaistaisiin, vaikka vähitellen, sisältö häviäisi. Pyysin häntä tekemään kokeen. Hän antoi minulle pullon ja neulan, puhkaisin vahan – ja tosiaan, pullo oli tyhjä.

– Suurenmoista, mutta mikä tarkoitus kaikella tällä on, kysyin.

– Sitä en voi sanoa teille, se on minun salaisuutena, oli vastaus."

Kreivi kykeni mm. lukemaan suljettuja kirjeitä. Hänen tietonsa sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta näyttivät olevan erehtymättömiä ja rajattomia. Usein hän hävisi yhtäkkiä niin, ettei kukaan tiennyt, minne hän meni ja ilmestyi taas silloin kun häntä kaikkein vähimmin odotettiin. Hän vaipui usein horrosmaiseen tilaan, joka saattoi kestää jopa kolmatta vuorokautta. Herättyään tästä magneettisesta unesta, hän tavallisesti kertoi kaupungissa juuri sattuneista tapauksista hämmästyttäen kuulijoitaan tarkoilla tiedoillaan.

Hän oli myös musikaalinen ihme. Hän hallitsi kaikkia soittimia, mutta piti erikoisesti viulusta, jota hän soitti niin taiturimaisesti, että häntä on pidetty genualaisen mestarin Paganinin veroisena. Liettualainen paroni, joka oli kuullut kreivin soittavan, lausui haltioituneena kuullessaan Paganinin demonista soittoa v. 1834: "Hän on ylösnoussut St. Germain, joka on italialaisen luurangon muodossa palannut soittamaan." (Kuten tunnettua, Paganini oli hyvin laiha.) Cooper-Oakley kertoo löytäneensä St. Germainin sävellyksiä British Museumista ja vanhan Raudnitzin linnan kirjastosta Böömistä. (Näitä on muutama vuosi sitten julkaissut Manly Hall, Philosophical Research Sociey, Los Angeles, California.)

St. Germain oli yleisnero, mutta syvällisempi kuin monet muut historian tuntemat lahjakkuudet. Monet muistelmateokset kertovat hänen kemiallisista taidoistaan, erikoisesti värikemian alalla. Ludvig XV antoi hänelle huoneiston Chambordin linnassa ja suuren rahasumman, 100 000 livrea laboratorion perustamiseksi. Kreivi oli hyvin innostunut kankaiden värjäämisessä käytettävien värien tutkimiseen. Hänen johdollaan perustettiin kangastehtaita, joissa hänen väriteknilliset keksintönsä tulivat käytäntöön. Mutta hänen vuosisatansa ei vielä ollut keksintöjen aikakautta, joten hänen keksintöjään ei osattu riittävästi käyttää hyväksi.

Varsinaisen kuuluisuuden St. Germain saavutti alkemian alalla. Hänen kerrotaan muuttaneen metalleja toisiksi, kehittäneen timantteja ja eheyttäneen säröllisiä jalokiviä säröttömiksi. Nämä taidot hän kertoi oppineensa osaksi Persiassa, osaksi Intiassa, jossa hän opiskeli joogaa ja vihkiytyi intialaisiin mysteerioihin. St. Germain kirjoittaa kirjeessään kreivi von Lambergille: "Saan kiittää jalokivien sulattamisesta toista matkaani Intiaan v. 1755 kenraali Cliven seurassa." Hän kertoi lisäksi, että oppi intialaisilta brahmaaneilta, miten puhdas hiili keinotekoisesti kristallisoidaan (elähdytetään), so. muutetaan timantiksi. Mrs. Cooper-Oakley huomauttaa, että jokainen kirjailija, huolimatta positiivisesta tai negatiivisesta suhtautumisestaan St. Germainiin, mainitsee hänen ihmeellisen kykynsä eheyttää jalokiviä. St. Germain sanoo:

"Suuren kokonaisuuden alun ja lopun olen saanut tuntea, olen nähnyt kullan voimassansa kaivoksen pohjalla, olen käsittänyt sen ainekset ja yllättänyt sen hapatuksen."

Mainittu de Hausset kertoo muistelmissaan: "Kuningas (Ludvig XV) käski tuoda keskikokoisen, säröisen timantin. Punnittuaan sen hän kääntyi kreivin puoleen ja sanoi: ’Timantin arvo säröisenä on 6 000 livreä, mutta ilman sitä ainakin 10 000. Tahtoisitteko auttaa minua saamaan 4 000 livren voiton?’ St. Germain tutki kiveä tarkasti ja vastasi: ’Se on mahdollista. Teen sen. Kuukauden kuluttua tuon sen takaisin.’

Kreivi saapui määrättynä aikana antaen kuninkaalle timantin, joka oli nyt virheetön... Kuningas punnitsi sen heti ja huomasi, että sen paino oli vain vähän pienentynyt. Hänen majesteettinsa jalokiviseppä de Gontaut, joka ei tiennyt mitään tapahtuneesta, arvioi sen hinnaksi 9 600 livreä... Kuningas ei toipunut hämmästyksestään ja selitti, että St. Germain oli miljoonien arvoinen, mikäli hän vielä omasi taidon kehittää pienistä timanteista suuria. Kreivi ei vastannut, osasiko vai ei, mutta selitti varmasti omaavansa taidon kasvattaa helmiä kauniin loistavaksi."

Manly Hall kertoo kustantamansa kirjan "The Most Holy Trinosophia of the Comte De St. Germain"* esipuheessa seuraavan tapauksen, joka on todennäköisesti d'Adhemarin muistelmista: "Markiisi de Valbelle, joka vieraili St. Germainin laboratoriossa, tapasi alkemistin touhukkaana sulatusuuninsa edessä. Tämä kysyi, oliko markiisilla kuuden frangin kolikkoa? St. Germain peitti rahan mustalla aineella, asetti sen sulatusuuniin pienen liekin alle. De Valbelle näki rahan värin muuttuvan kirkkaan punaiseksi. Muutaman minuutin kuluttua, kun se oli vähän jäähtynyt, adepti otti astian ja antoi sen markiisille. Raha ei ollut enää hopeaa, vaan puhdistaa kultaa. Muuntuminen oli ollut täydellinen. Kreivitär d'Adhemar omisti rahan vuoteen 1786, jolloin se varastettiin hänen sihteeriltään."

* Hall kertoo, että Ranskasta Troyes'in kirjastosta on löydetty vanha käsikirjoitus, joka on todennäköisesti St. Germainin kirjoittama. Sen teksti mystillisine kuvineen ja salaperäisine ideografisine merkkeineen näyttää olevan – ainakin ilman syvempää tutkimusta – suurelta osalta täysin käsittämätöntä.

Hesse Casselin maakreivi Charles kertoo muistelmissaan (Memoirs de Mon Temps), samoin kuin Cooper-Oakleyn Leipzigistä löytämä vanha asiakirjakin, että St. Germain oli unkarilaista syntyperää. Hän oli Siebenburgenin maanpaossa elävän ruhtinas Frans II Leopold Rakoczyn nuorin poika, joka joutui nuorena italialaisen, viimeisen Medicin, Gian Gastonen kasvatettavaksi. Aikuiseksi tultuaan hän sai Ranskasta huomattavan omaisuuden, jonka hänen isänsä oli jättänyt Ludvig XV haltuun.

ST. GERMAININ TEHTÄVÄ

St. Germainin elämäntyönä oli olla luomassa eteenpäinpyrkivää ja onnellista ihmiskuntaa. Hän vietti viimeiset elinvuotensa ystävänsä Hessenin maakreivin Charlesin luona. Viimemainittu sanoikin hänestä: "Mitä tulee St. Germainiin, niin olin hänen ainoa uskottunsa. Hän oli suurin henki, mitä koskaan olen tavannut."

St. Germainin on sanottu henkisesti johtavan Euroopan ja Amerikan valtioiden kohtaloita ja häntä kutsutaan Lännen Valtiaaksi. Kansojen historiaa tarkastellessa saattaa näyttää siltä, että hallitsijat, poliitikot, sotapäälliköt ym. olisivat tehneet ratkaisevia tekoja kansojen kohtaloita määrättäessä. Mutta esim. Platonin mukaan "inhimilliset olennot eivät ole suuren arvoisia, emme ole muuta kuin jumalien nukkeja näytellessämme vain lyhyen ajan, vain hetken elämän tragikomediassa".

Siellä, missä ihmisen ja luonnon tutkimista pidetään kunniassa, siellä myös näkymätön, yli-inhimillinen voima tukee ja innostaa näitä pyrkimyksiä. Mutta kun ihmisarvo poljetaan maahan ja yksilöiden ihanteelliset pyrkimykset tukahdutetaan, silloin saattavat tämän seurauksena valtaistuimet vapista, kruunupäät kaatua ja tyrannit kukistua.

Väitetään, että St. Germain oli inspiroivana voimana myös Ranskan, Venäjän ym. vallankumouksissa. Hän tahtoi antaa näille kansoille vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden ihanteet ja mahdollisuuden saavuttaa ne. Hän ei kuitenkaan kannattanut väkivaltaista olojen muuttamista, vaan ponnisteli viimeiseen asti Ranskan ministereiden lyhytnäköistä ja itsekästä politiikkaa vastaan. Kaikki turhaan. Kun hän vielä vähän ennen vallankumouksen alkua varoitti Ludvig XVI:ta, kuningatarta ja pääministeriä vallankumouksen vaarasta, niin viimeksi mainitun ainoa toimenpide oli antaa käsky poliisiministerille St. Germainin vangitsemiseksi ja sulkemiseksi Bastiljiin. Inhimilliset kahleet eivät voineet pidättää yli-inhimillisiä voimia hallitsevaa St. Germainia. Hän hävisi – myös tässä tilanteessa – aivan kuin maa olisi hänet niellyt.

Jokaiselle ihmiselle tulee kerran hetki, jolloin hän on kehittänyt moraaliset, sielulliset ja henkiset kykynsä täyteen kukoistukseen. Hän on oppinut kaiken, mitä fyysinen elämä voi opettaa. Syntymällä ja kuolemalla ei ole enää valtaa tällaiseen yksilöön vastoin hänen tahtoansa. Useat vihityt jäävät kuitenkin maan päälle vapaehtoisesti auttamaan ihmiskunnan kehitystä. Näin teki myöskin St. Germain, 18. vuosisadan lähettiläs siitä yli-inhimillisestä yhteisöstä, jota Raamatussa nimitetään Pyhäin Yhteydeksi.

Vihtori Jussila

Elonpyörä – 1967 n:o 2

Zanoni ja St. Germain

Ne, jotka ovat lukeneet Bulwer Lyttonin ihmeellisen romaanin "Zanoni", ovat varmaan kummastellen kysyneet itseltään, mikä totuus mahtaa piillä tämän teoksen takana. Vuodesta 1852, jolloin kirja ilmestyi ja jolloin se heti käännettiin useammille kielille, se on ollut suurena arvoituksena maailmankirjallisuudessa. Siinä tuodaan näet ensimmäisen kerran elävästi ja havainnollisesti kertomuksen näyttämölle todellinen "yli-ihminen", henkilö, jolla on suuremmat tiedot, suuremmat voimat kuin muilla kuolevaisilla. Niin, vieläpä Zanoni ja hänen vertaisensa Mejnour, siten kuin heitä kuvataan, eivät olleet enää tavallisia "kuolevaisia", vaan he tunsivat "elämännesteen" ja kuolemattomuuden salaisuuden. He saattoivat viipyä maan päällä vanhenematta niin kauan kuin halusivat ja olivatkin jo eläneet täällä monta sataa vuotta.

Se, joka tarkkaavasti lukee tämän teoksen, huomaa joka sivulla, kuinka sen tekijä on perehtynyt kaikkeen mystiseen ja salatieteelliseen kirjallisuuteen, jota siihen aikaan oli tarjolla länsimaissa. Tekijä on todella tietänyt, mitä hän on kirjoittanut, ja ollut vakuuttunut niistä salaperäisistä asioista, joista kirjassa kerrotaan. Ja jotakin merkitsee, että ylhäinen lordi, oppinut historiantutkija, kuuluisa kirjailija Bulwer-Lytton on nimellään julkaissut tämän kirjan. Samanaikaiset kriitikot arvelivat, että teos on tietysti vain mielikuvituksen luoma ja sen ihmeet on "käsitettävä vertauskuvallisesti", mutta Bulwer-Lytton itse pitää tätä teosta parhaana proosateoksenaan. Ja nykyajan spiritistinen ja teosofinen liike on tuonut ilmi niin paljon tosiasioita, että nyt tätä teosta voidaan jo katsoa toisilla silmillä kuin ennen. Me voimme käsittää, että sen takana on varmoja tosiasioita ja että salaiset veljeskunnat ja niiden yli-inhimilliset kyvyt ja tiedot ovat todellisuutta eivätkä haaveilua.

Samalla on kuitenkin huomattava, että tekijän on täytynyt puhua peitetysti, jotta kirja vähänkin kelpaisi suuren yleisön luettavaksi. Hänen on täytynyt antaa abstraktisille eli aatteellisille asioille aistittava muoto. Niinpä se "elämänneste", josta kirjassa samoin kuin monessa keskiaikaisessa teoksessa puhutaan, ei ole sellainen fyysinen neste, joka voisi antaa kuolemattomuuden kenelle tahansa, vaan perinpohjainen sielullinen puhdistus on se voima, joka viimein korottaa pyrkijän yli aineen rajojen, ja vihkimys on vain se lopullinen sinetti, joka päättää sisäisen työn. Toinen seikka, joka tässä teoksessa vaikuttaa sangen hämmentävästi, on se, ettei tekijä ole voinut käyttää sitä avainta, joka kerrassaan selvittäisi Zanonin salaisuuden – nimittäin jälleensyntymisen tosiasiaa. Kerrotaan, kuinka Zanoni on elänyt maan päällä aina yhtä nuorena ja kauniina siitä asti, kun hän kävi muinaisessa Kaldeassa läpi vihkimyksen. Tavallinen lukija saa silloin sen käsityksen, että hänellä on ollut kaiken aikaa sama ruumis. Tätä on kuitenkin hyvin vaikea ajatella mahdolliseksi. Mestareista kerrotaan, että he kyllä voivat säilyttää saman ruumiin muutamia vuosisatoja ja myös saman ulkomuodon kuin heillä oli vihkimyksessä, mutta sen jälkeen he jättävät ruumiinsa ja syntyvät taas uudestaan. Heidän kuolemattomuutensa ei ole ruumiillista laatua, vaan se on siinä, että he voivat säilyttää tietoisuutensa eheänä yli kuoleman kynnyksen ja voivat taas ruumistua milloin tahtovat. He eivät ole enää kohtalon orjia vaan vapaita työntekijöitä suuressa kehitysjärjestelmässä. Siten Zanoni voi tuntea olevansa sama ihminen kuin se, joka tutki Kaldeassa salaisia tieteitä, sitten katseli Mejnourin kanssa muinaisessa Kreikassa mysteerionäytelmiä ja oli Italiassa mukana kansanvaelluksen telmeessä, kunnes hän nyt viimein eli Ranskan vallankumouksen aikana – mutta todellisuudessa hän välillä kuitenkin vaihtoi ruumiista.

Se, että Bulwer todella itse tunsi jälleensyntymisen, vaikkei hän voinut siitä puhua, käy ilmi seuraavasta lausunnosta, joka löytyy hänen kirjeissään: "Ikuisuus saattaa olla loppumaton sarja niitä muutoksia, joita ihmiset kutsuvat kuolemaksi, yhden kodin jättämistä toisensa jälkeen ja siirtymistä yhä ihanammille näyttämöille ja ylevämmille korkeuksille. Aikakaudesta aikakauteen henki saattaa muuttaa telttansa, sen kohtalo ei ole viipyä pakanoiden ikävystyttävässä Elysiumissa (eli kristittyjen taivaassa), vaan se vie aina mukanaan kaksi ominaisuuttaan: toimeliaisuuden ja himon". – Mutta tätä jälleensyntymistä ei Zanonissa selvin sanoin mainita, vaikka puhutaan siitä, kuinka monet hämärät muistot Violan mielessä heräsivät, kun hän tapasi Zanonin ensimmäisen kerran. Näkymättömistä maailmoista, henkiolennoista, ajatuksen lähettämisestä ja muista salaisista sielun kyvyistä puhutaan sitä vastoin kirjassa suoraan ja selvästi.

Zanonia ei ole kirjoitettu vain ajanvietteeksi, vaan sen tarkoituksena on ollut saattaa ainakin joitakuita ajattelemaan ihmisen korkeampia mahdollisuuksia. Runoilijamme Topelius, joka heti kirjan ilmestyttyä ruotsiksi v. 1853 kirjoitti siitä kiittävän arvostelun Helsingfors Tidningariin, jota hän toimitti, lausuu siitä mm.: "Se pyrkimys korkeampaan, yliaistilliseen tietoon, joka oli ominaista rosenkreutsiläisten veljeskunnalle, on juurtunut syvälle ihmisluontoon. Kun tunnustamme, että taivas ja maa kätkevät salaisuuksia, joita meidän aistimemme ovat liian tylsät havaitsemaan, kuinka lähellä onkaan silloin halu suorastaan kohottaa tavalla tai toisella lievettä siitä hunnusta, joka peittää luonnon ja hengen korkeammat kyvyt."

Mutta "todellisuus on vielä ihmeellisempi kuin mielikuvitus", sanotaan syystäkin. Jos Zanoni on ihmeellinen, niin se tosi-henkilö, joka on hänen kuvansa takana, oli vielä ihmeellisempi. Useasta seikasta päättäen Zanoni esittää erästä vihittyä, joka 1700-luvun loppupuoliskolla liikkui Euroopassa, herättäen kaikkialla suurta kummastusta. Hänet mainitaan kaikissa tietosanakirjoissa kreivi de St. Germainin nimellä. Seuraavat piirteet ovat hänellä ja Zanonilla yhteisinä.

Molemmat olivat aina yhtä nuoria ja kauniita, vaikka heillä huhuttiin olevan satojen vuosien ikä. He olivat täydellisiä seuraihmisiä, jotka käytöksellään ja puheellaan viehättivät kuninkaita ja prinssejä niin kuin kaikkia muitakin. Kummallakin oli loppumaton määrä tietoja kaikilta ajoilta ja aloilta. Kummankin syntyperä oli hämäryyteen verhottu. Kumpikin käytti salaisia voimia, seurusteli henkien kanssa ja väitti tuntevansa "elämännesteen". Kummastakin kerrotaan, että he jakoivat verrattoman kalliita jalokiviä ystävilleen, kumpikin osasi täydellisesti kaikkia maailman sivistyskieliä. Molemmat kuuluivat salaiseen veljeskuntaan, ja kummallakin oli käytettävänään suunnattomia rikkauksia. Lopuksi kumpikin on yhteydessä Ranskan vallankumouksen kanssa, koettaen estää sen hirmutöitä.

Nämä ovat yhtäläisyydet, jotka osoittavat, mistä aihe Zanoniin on saatu. Mutta mikäli näiden välillä on eroavaisuuksia, todellisuus jättää ne mielikuvituksen varjoon. Kreivi de St. Germain oli vielä suurempi kuin miksi Zanonia kuvataan. Bulwer-Lytton on antanut Zanonin langeta inhimillisen lemmen tähden pelon ja muiden persoonallisten tunteitten valtaan ja siten menettää selvänäköisyytensä lahjan, kunnes hän viimein uhrautuu kuolemaan rakkaimpansa puolesta. Mutta niin ylevä ja puhdas kuin onkin Zanonin ja Violan välinen rakkaus, se ei kuitenkaan ole vaihtelevien muotojen maailman yläpuolella. Zanoni ei osoittaudu vielä täydelliseksi mestariksi, jonka rakkaus on vapaa ajan ja paikan rajoituksista. Kreivi de St. Germainista ei tunneta mitään tällaista lemmensuhdetta.

Toisessakin suhteessa todellinen henkilö nousee kuvan yli. Zanoni esitetään vaeltajana, joka – niin kuin Topelius sanoo – "etsii kaikkialla ihmeellistä ja kaunista ja näkee, kuinka muuttuvissa muodoissa asuu ikuisesti yhtä nuori jumalallinen henki, ja sitä hän tahtoo tutkia". Mutta kreivi de St. Germain oli nähtävästi jo vuosisatoja sitten jättänyt taaksensa nämä tutkimukset, ja hänellä oli varma, itsetietoinen tehtävänsä. Mme Blavatsky sanoo, että hän oli Salaisen Veljeskunnan lähettiläs, joka oli tullut Eurooppaan herättämään eloon salatieteen harrastuksen ja samalla vaikuttamaan valtiollisesti kansojen rauhalliseen kehitykseen. Ja todella kreivi St. G:n nimi tavataan Euroopan kaikkien hovien yhteydessä. Tämä salaperäinen olento kulki kaikkialla koettaen saada kansojen johtajia käsittämään korkeampia velvollisuuksiaan.

Eräs Teosofisen Seuran jäsen, Isabel Cooper-Oakley, joka on jo parikymmentä vuotta tutkinut vanhojen sivistyskaupunkien arkistoissa salatieteellisten harrastusten kehitystä menneinä vuosisatoina, on myös kiinnittänyt huomionsa kreivi St. Germainiin, jonka nimi esiintyy alinomaa salaisten veljeskuntien historiassa. Hän on erityisellä luvalla saanut tarkastella ministeristöjen salaisia asiakirjakokoelmia ja löytänyt niistä samanaikaisia kirjeitä ja virallisia raportteja, joissa puhutaan St. G:stä. Niistä näkyy, että hän oli todellinen rauhanrakentaja Euroopan valtioiden välillä, vaikka ministerien itsekkyys teki usein hänen apunsa tyhjäksi. Kaikkialla hänen ympärillään oli ihastuksen mutta samalla mustan epäluulon pilvi. Vaikkei hän tehnyt kellekään pahaa eikä keltään vaatinut mitään vaan tarjosi kaikkialla varojaan, apuaan, ystävällisyyttään, ja vaikkei kukaan voinut löytää mitään tahraa hänen elämästään tai luonteestaan, niin jo tieto, että hänellä oli salaisia voimia, teki hänet vihatuksi ja halveksituksi tavallisten ihmisten joukossa. Nykyisissä tietosanakirjoissa häntä kutsutaan "seikkailijaksi". Se osoittaa, kuinka vaikeata nykyajan ihmisille on käsittää sellaista olentoa, jolla ei ole minkäänlaista itsekästä halua, ei edes maineen ja vallan tavoittelua, vaan joka yksinomaan tahtoo salaisesti vaikuttaa kaikkien yhteisen onnen puolesta. Sellaista olentoa pidetään vaistomaisesti ihmisten silmissä epäluotettavana.

Cooper-Oakley on huomannut sen merkillisen seikan, että samanaikaisten ja myöhempien kirjailijoiden kesken on ollut ikään kuin "vaitiolon salaliitto" kaikessa, mikä koskee tätä ihmeellistä miestä, jotta hänen nimensä poistettaisiin historian lehdiltä. Vieläpä historiallisten teosten myöhemmistä painoksista on kaikessa hiljaisuudessa jätetty pois, mitä St. G:stä on sanottu. Näin on tehty esim. valtionarkistonhoitajan tri Karl Weberin teoksessa Aus vier Jahrhunderten Mittheilungen, joka ensimmäisessä painoksessa (vaan ei myöhemmin) sisälsi pitkän kertomuksen kreivi St. G:stä. Monissa hänen elämänkertomuksissaan ei edes mainitakaan hänen valtiollista toimintaansa.

Ensimmäinen viittaus St. G:iin tavataan Mme d'Adhemarin muistelmissa Ranskan hovista. Siinä sanotaan (I osa siv. 8): "Eräs mies, jolle usein suotiin kunnia olla läsnä aterioilla kuninkaan sisähuoneissa, oli kuuluisa ja salaperäinen kreivi de St. Germain. Vuodesta 1749 kuningas käytti häntä diplomaattisiin lähetystehtäviin, ja hän suoritti ne kunniakkaasti."

Nämä tehtävät saattoivat St. G:n tekemisiin kaikkien Euroopan huomatuimpien valtiomiesten kanssa. Meillä on siitä todistus aikakauden suurimman epäilijän Voltairen kirjeessä Preussin kuningas Fredrik II:lle 15. päivältä huhtikuussa 1759: "Teidän ministerinne voivat varmaan tietää enemmän Bredassa kuin minä; de Choiseul, de Kaunitz ja Pitt eivät kerro minulle salaisuuttaan. Sanotaan, että sen tuntee ainoastaan herra de St. Germain, joka aterioi aikaisemmin Trentassa neuvoston isien kanssa ja jolla varmaan on kunnia saada nähdä teidän majesteettinne 50 vuoden aikana. Hän on mies, joka ei koskaan kuole ja joka tietää kaiken."

Ne kolme miestä, jotka Voltaire mainitsee St. G:n läheisiksi tuttaviksi, olivat Englannin, Itävallan ja Ranskan politiikan silloiset johtajat. Ranska oli tähän aikaan liitossa Itävallan kanssa ja sodassa Preussin Fredrikiä vastaan. Tämä onneton sota tuotti Ranskalle sekä tappiota että häpeää. Sodasta puuttui kaikki jalommat vaikuttimet, ja se oli itsekkäiden hovilaisten alkuun panema, ja kansojen onnelle olisi rauha ollut välttämätön. Kreivi St. Germainin vaikutuksesta kuningas Ludvig XV alkoi toivoa rauhaa, ja hän lähetti kreivin salaisena lähettiläänä Haagiin koettamaan, olisiko mahdollista saada aikaan sovinto taistelevien valtojen kesken. Tällainen toimi oli hyvin epäkiitollinen, sillä lähettiläs sai kantaa kaiken vastuun epäonnistumisesta, ja jos hän onnistui, hänelle itselleen ei koitunut siitä mitään kunniaa, koska hän oli toiminut ilman virallista valtakirjaa.

Tämä St. Germainin matka Haagiin jäi vaille tuloksia, sillä Haagissa oleva Ranskan virallinen edustaja d'Affry kävi kateelliseksi ja ilmoitti asiasta Ranskan ulkoministerille de Choiseulille, joka oli sodan innokkaimpia kannattajia. St. Germainin palattua Ranskaan käski ministeri ottaa hänet kiinni ja lähettää kädet ja jalat sidottuna Bastiljiin. Seuraavana päivänä hän katsoi valtioneuvostossa pahasti kuninkaaseen ja marsalkka Belle-Isleen, joka oli toiminut kuninkaan kanssa tässä asiassa, kertoi antaneensa käskyn St. Germainin vangitsemiseen ja virkkoi: "Jos minä en ottanut aikaa kuullakseni kuninkaan käskyjä, niin tapahtui se sen tähden, että minä olin vakuuttunut siitä, ettei kukaan täällä uskaltaisi ruveta hieromaan rauhaa ilman Teidän Majesteettinne ulkomaanministerin tietoa." Paroni de Gleichen, joka on kertonut tästä tapauksesta, mainitsee, että kuningas loi silmänsä alas syyllisyytensä tunnossa eikä marsalkka Belle-Isle uskaltanut sanoa sanaakaan. Ministeri lähetti suuren joukon kätyreitä ottamaan kreiviä kiinni, mutta tämä pakeni Englantiin.

Tämä tapaus on hyvin kuvaava St. Germainin toiminnalle. Hän oli lähettiläs, joka tarjosi Euroopan kansoille mahdollisuuden rauhaan, mutta valtiomiesten itsekkyys teki usein hänen toimensa turhiksi. Ranskan heikko kuningas "loi silmänsä alas" ja oli valmis antamaan oman lähettiläänsä joutua Bastiljiin tuon rikoksen vuoksi, että tämä kuninkaan käskystä oli lähtenyt hieromaan rauhaa.

Cooper-Oakley on historiallisilla asiakirjoilla näyttänyt toteen tämän yhden tapauksen St. Germainin valtiollisesta toiminnasta Haagissa v. 1760. Niinpä hän on kopioinut erityisellä luvalla Englannin valtionarkistosta Englannin silloisen ministerin Kunderbachin kirjeitä Haagista lord Holdernessille. Näistä kirjeistä näkyy, ettei St. Germain suinkaan tehnyt seikkailijan vaikutusta, vaan miehen, joka tunsi perinpohjin koko Euroopan politiikan, kaikkien silloisten valtiomiesten voimat ja heikkoudet ja ymmärsi selvemmin kuin kukaan muu, mikä olisi ollut kansojen onnelle parasta. Ministeri lopettaa kertomuksen keskusteluistaan St. Germainin kanssa: "Kun kuulee hänen puhuvan näin vapaasti, häntä täytyy pitää joko maailman suurimpana hulluna tai miehenä, joka on ehdottomasti varma kannastaan. Minä voisin kertoa Teidän ylhäisyydellenne paljon enemmän tästä erinomaisesta miehestä ja hänen tiedoistaan luonnosta, jollen pelkäisi väsyttäväni Teitä."

Se, mikä oli St. Germainin kohtalo Englannissa, ilmenee taas Lord Holdernessin kirjeestä Englannin Preussissa olevalle lähettiläälle Mr. Mitchellille 17. päivältä toukokuussa 1760. Lord Holdernesse mainitsee siinä Haagin rauhanneuvotteluista, kuinka de Choiseul teki ne tyhjäksi, ja kreivi St. Germain oli pakotettu etsimään turvaa Englannissa ministerin kostonhalulta. Hän jatkaa: "Hän saapui tänne muutamia päiviä sitten. Mutta koska hänellä ei ollut virallista valtuutusta edes niiltä Ranskan ministereiltä, joiden nimessä hän puhui ja koska hänen oleskelunsa täällä ei voisi olla miksikään hyödyksi vaan voisi johtaa ikäviin seurauksiin, niin pidettiin parhaimpana vangita hänet hänen saapuessaan tänne. Tutkimus ei antanut mitään aihetta. Hänen käytöksensä ja puheensa on taidokasta, vaikka siinä on kummallinen sekoitus, jota on vaikea määritellä. Yleensä pidettiin järkevimpänä, ettei hänen sallittaisi jäädä Englantiin, ja siten hän lähti viime lauantai-iltana aikoen etsiä turvaa jossakin Preussin Majesteetin alueella... Kuningas arveli oikeaksi, että tästä ilmoitettaisiin teille. Kuningas haluaa, että antaisitte tiedon tämän kirjeen sisällyksestä Preussin Majesteetille. – Holdernesse."

Siitä lähtien St. Germainin nimi tavataan harvemmin julkisen politiikan lehdillä. Vuonna 1776, kun hän asui Leipzigissä Weldonin nimellä eikä kieltänyt olevansa synnyltään Ragotzyn prinssi, saapui Saksin ylimmäinen kamariherra kreivi Marcolini Dresdenistä ja teki St. Germainille suuria lupauksia, jos tämä suostuisi auttamaan Saksin valtiota, mutta "ihmemies kieltäytyi". Hän oli nähtävästi huomannut, kuinka vaikeata oli politiikan kautta saada mitään todellista hyvää aikaan. Kuitenkin hänellä oli samaan aikaan pitkä keskustelu Venäjän lähettilään von Alvenslebenin kanssa. Vapaaherra O'Byrn, joka on julkaissut Marcolinin elämäkerran, ihmettelee, miksi tämä valtiomies, joka vihasi kaikkea keinottelua, etsi valtiollista apua kreivi St. Germainilta. Mutta tämäpä ei ollutkaan mikään "seikkailija" niiden silmissä, jotka hänet todella tunsivat.

Kauan aikaa sen jälkeen kun kreivi St. Germain oli vetäytynyt politiikasta syrjään, hän vaikutti eri osissa Eurooppaa salatieteellisten tutkimusten elvyttäjänä. Salaisten seurojen historioista on Cooper-Oakley löytänyt tuon tuostakin hänen nimensä. Tässä vain mainittakoon muutamia otteita italialaisen tutkijan de Vesmen historiallisesta teoksesta. Hän sanoo kreivillä olleen monta nimeä: Bellamye, von Montferrat, Zareski jne.

De kertoo Vesme toisenkin, itse kuninkaan Ludvig XV:n kanssa käydyn keskustelun. Tämä kysyi, ihmetellen kreivin tarkkoja historiallisia tietoja:

De Vesme kertoo otteita v. 1750 painetusta aikakauskirjasta, jossa sanotaan mm.:

* Sata vuotta ennen spiritismiä! – VHV:n huom.

Tri Boehnke-Reich, joka on kirjoittanut tutkielman kreivi St. Germainista, näyttää toteen useiden samanaikaisten kirjailijoiden todistuksilla, että kreivi St. G. näytti kuningas Ludvig XV:lle taikapeiliä, josta tämä luki lastensa salaisuuden. Kun kuningas peilissä näki kruununperillisen, pää vartalosta erotettuna, niin hän väistyi kauhistuneena taaksepäin.

De Vesme myöntää tutkistelmassaan, että kreivi St. Germainilla on ollut "tavattomat tiedot, nerokkuus ja taipumaton tahdonvoima", mutta pitää hänen pitkäikäisyyttään "viattomana harhaluulona" (fix ide). Hän lopettaa yksinkertaisesti ilmoittamalla, että "kaksituhatta-vuotias" v. 1784 kuoli Schleswigissä. Mutta Brockhausenin sanakirjassa sanotaan hänen kuolleen v. 1795 Kasselissa. Nähdään, kuinka horjuvia ovat tiedot kuolinajasta. Yleensä edellistä vuosilukua on pidetty varmimpana. Mutta seuraavana vuonna (1785) pidettiin suuri vapaamuurarien kokous Pariisissa ja ranskalaisten osanottajien joukossa mainitaan kaikkein ensimmäisenä St. Germain, ennen St. Martinia, Mesmeriä ym. kuuluisuuksia. Hänen nimensä tavataan kaikissa luetteloissa tämän kokouksen osanottajista.

Se, että todella mielellään tahdottiin pitää tämä "ihmemies" kunnollisesti kuolleena, näkyy Berlinische Monatschriftin heinäkuun numerosta vuodelta 1785. Siinä toimittaja tri Biester kiivaasti hyökkää kreivin kimppuun aloittaen kirjoituksensa seuraavaan tapaan:

"Tämä seikkailija, joka kaksi vuotta sitten (siis 1783!) kuoli Saksan Holsteinissa – minä kyllä tiedän, että vaikka hän on kuollut, monet uskovat hänen vielä elävän ja pian tulevan esille elävänä. Mutta hän on kuollut kuin kivi ja mätänee varmaankin nyt niin kuin kuka hyvänsä tavallinen ihminen, joka ei osaa tehdä ihmeitä ja jota kukaan prinssi ei ole tervehtinyt."

Kuinka kiivas viha huokuukaan näistä sanoista! Eivätkä ne kuitenkaan estä kreivi St. Germainia vielä v. 1790 esiintymästä Wienissä, jolloin hän sanoi lähtevänsä Himalajan huipuille, niin kuin hänet silloin tavannut Franz Gräffer kertoo. Huomatkaamme, että tämä oli lähes sata vuotta ennen kuin Mme Blavatsky oli esiintynyt ja puhunut Himalajan salaisesta Mestarien Veljeskunnasta. Tosiasia on myös, että ne ranskalaiset matkustajat, jotka näkivät kreivi St. G:n vuonna 1782 Hessen-Kasselissa, huomasivat hänen olevan täysin samannäköisen kuin hän oli ollut 32 vuotta aikaisemmin Versaillesin hovissa. Voimmeko tietää, vaikka hän vielä tänä päivänä eläisi yhtä terveenä ja voimakkaana?

V. H. V.

Tietäjä — joulukuu 1909

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.

Saint-Germain ja Ranskan vallankumous

Tietäjässä on ollut aiemmin kerrottu merkillisestä adeptista, joka esiintyi Euroopassa 1700-luvulla ja joka tunnetaan yleisimmin kreivi de St. Germainin nimellä. Kerrottiin, kuinka hän otti osaa Euroopan valtiolliseen elämään ja koetti kääntää ylhäisten mielet seuraamaan korkeampia johtotähtiä – useinkin onnistumatta, heidän itsekkyytensä takia. Mutta kun ajattelemme jokaista ihmistä ikuisesti kehittyväksi olennoksi, emme saa laskea onnistumisia ja epäonnistumisia näkyväisen tason mukaan. Se siemen, joka yhdessä elämässä kylvetään, puhkeaa toisessa kukkaan, ja katumus laiminlyödyn tilaisuuden johdosta muuttuu eteenpäin ajavaksi voimaksi. Sen tähden adepti "ei tavoittele menestystä eikä pelkää tappiota".

Elävän kuvan kreivi St. Germainin toiminnasta saamme kreivitär d'Adhemarin teoksesta Souvenirs de Marie-Antoinette (Muistoja M. A:sta). Kreivitär oli kuningattaren läheinen ystävä ja piti ajan tavan mukaisesti säännöllistä päiväkirjaa, johon pohjautuen teos on kirjoitettu. Hän kertoo (s. 53 ja seur.) :

Tähän aikaan tapahtui minulle merkillinen seikkailu. Varhain eräänä sunnuntaiaamuna palvelijattareni ilmoitti, että kreivi de Saint-Germain pyysi tavata minut.

"Kreivi de Saint-Germain!" minä huudahdin, "ihmeiden mies!"

"Hän juuri."

Hämmästykseni oli suuri, kun kuulin, että hän oli Pariisissa ja minun talossani. Oli kahdeksan vuotta kulunut siitä, kun hän lähti Pariisista eikä kukaan ollenkaan tiennyt, miten hänen oli käynyt. Välittämättä muusta kuin uteliaisuudestani, pyysin häntä tulemaan sisään. Muutaman hetken kuluttua kreivi ilmaantui. Hän näytti terveeltä ja hyvinvoivalta ja miltei nuortuneelta. Hän sanoi minulle saman kohteliaisuuden, mutta epäilen, oliko hän yhtä oikeassa kuin minä.

"Te olette kadottanut ystävän ja suojelijan manalle menneessä kuninkaassa", sanoin hänelle. [Ludvig XV:ssa. – Suom. huom.]

"Valitan kaksinkertaisesti tätä menetystä, sekä itseni että Ranskan tähden."

"Kansakunta ei ole samaa mieltä kuin te, se odottaa uudelta hallitukselta onneaan."

"Se on erehdys. Tämä hallinto tulee olemaan sille turmioksi."

"Mitä sanotte?" minä vastasin alentaen ääntäni ja vilkaisten ympärilleni.

"Vain totuuden... Muodostuu mahtava salaliitto, jolla ei vielä ole näkyvää päämiestä, mutta sellainen tulee esiintymään ennen pitkää. Tarkoitus ei ole sen vähempää kuin syöstä nurin kaikki olemassa oleva ja pystyttää se uuden suunnitelman mukaan. On pahaa tahtoa kuningasperhettä, papistoa, aatelistoa, virkamiehistöä kohtaan. Kuitenkin on vielä aikaa estää suunnitelma, myöhemmin se on mahdotonta."

"Missä olette nähnyt kaiken tämän? Unessako vai hereillänne?"

"Osaksi omilla korvillani olen saanut tietää, osaksi ilmestysten kautta. Ranskan kuninkaalla ei ole aikaa hukattavaksi."

"Teidän täytyy pyrkiä kreivi de Maurepasin puheille ja ilmoittaa hänelle pelostanne, sillä hän voi tehdä kaiken ja hänellä on täydellinen kuninkaan luottamus."

"Hän voi kyllä tehdä kaiken, paitsi pelastaa Ranskan. Eli paremmin sanoen hän juuri jouduttaa sen häviötä. Tämä mies syöksee teidät turmioon, madame."

"Te puhutte minulle niin paljon, että voisitte joutua sen takia Bastiljiin loppuiäksenne."

Madame d'Adhemar kertoo sitten seikkaperäisesti, kuinka kreivi de St. Germain sanoi tulleensa puhumaan yksityisesti kuninkaan ja kuningattaren kanssa ja pyysi kreivitärtä järjestämään tällaisen käynnin. Kreivitär saikin kuningattaren ottamaan vieraan vastaa yksityisiin tiloihin ja kertoo täten syntyneestä keskustelusta seuraavasti.

Kuningatar oli arvokas ja kohtelias.

"Herra kreivi", sanoi hän, "Versailles on teille hyvin tuttu paikka."

"Madame, lähes kaksikymmentä vuotta olin kuningasvainajan läheinen ystävä. Hän suvaitsi kuunnella minua hyväntahtoisesti, ja hän käytti minun vähäisiä kykyjäni hyödykseen monta kertaa, enkä luule, että hän katui osoittaneensa minulle luottamusta."

"Te olette pyytäneet kreivitär d'Adhemaria tuomaan teidät minun luokseni. Minä pidän hänestä paljon ja epäilemättä se, mitä teillä on kerrottavana, ansaitsee kuulemista."

"Kuningatar suvainnee viisaudessaan punnita, mitä minä nyt hänelle ilmoitan", vastasi kreivi vakavalla äänellä. "Encyclopedist-puolue haluaa päästä valtaan. He onnistuvat siinä ainoastaan papiston täydellisen kukistumisen kautta, ja tämän aikaansaamiseksi he kukistavat kuninkuuden. Tämä puolue, joka etsii päämiestä kuninkaallisen perheen jäsenistä, on kääntänyt silmänsä herttua de Chartres'iin [Orleansin herttuaan. – Suom. huom.]. Tämä prinssi tulee niiden ihmisten kätyriksi, jotka uhraavat hänet, kun hän on lakannut olemasta heille hyödyksi. Hänelle tarjotaan Ranskan kruunua, mutta hän joutuu mestauslavalle eikä valtaistuimelle. Mutta ennen tätä maksun päivää – mitä julmuuksia, mitä rikoksia! Lait eivät enää ole hyvien suojeluksena eivätkä pahojen pelotuksena. Pahat tarttuvat valtaan verisillä käsillään, he hävittävät katolisen uskonnon, aateliston, virkamiehistön."

"Niin ettei jää muuta kuin kuninkuus!" keskeytti kuningatar kärsimättömästi.

"Ei edes kuninkuus... vaan ahnas tasavalta, jonka valtikka on telottajan kirves."

Kuullessani nämä sanat en voinut hillitä itseäni, vaan rohkenin keskeyttää kreivin kuningattaren läsnä ollessa:

"Herra", minä huusin, "ajatteletteko, mitä sanotte ja kenen edessä puhutte?"

"Tosiaankin", lisäsi Marie Antoinette, hieman levottomana, "nämä ovat asioita, joita korvani eivät ole tottuneet kuulemaan."

"Ja asioiden vakavuus antaa minulle tämän rohkeuden", vastasi kreivi St. Germain viileästi. "Minä en ole tullut tänne sanomaan kuningattarelle kohteliaisuuksia ja mairitteluja, joihin hänen on täytynyt jo väsyä, vaan kertomaan hänelle, mitkä vaarat uhkaavat kruunua, jollei nopeasti ryhdytä toisiin toimiin."

"Te olette suorasukainen, herraseni", sanoi Marie Antoinette pistävästi.

"Olen hyvin pahoillani, että pahoitan teidän majesteettinne mieltä, mutta voin ainoastaan kertoa totuuden."

"Herrani", sanoi kuningatar, tekeytyen leikilliseksi, "ehkei totuus ole aina niin todenmukaista."

"Tunnustan, teidän majesteettinne, että niin voi olla laita, mutta sallikaa minun vuorostani muistuttaa teille, että Kassandra ennusti Troijan häviötä, eikä häntä uskottu. Minä olen Kassandra, Ranska on Priamoksen valtakunta. Kuluu muutamia vuosia petollisessa tyyneydessä, sitten joka puolelta valtakuntaa nousee miehiä, jotka himoitsevat kostoa, valtaa, rahaa, ja he kaatavat kaikki tieltään. Kapinallinen kansa ja muutamat valtiomiehistä kannattavat heitä. Ihmisiä valtaa hulluuden henki, kansalaissota puhkeaa kaikkine kauhuineen, se tuo mukanaan murhia, häviötä, maanpakoa. Silloin kadutaan, ettei minua kuunneltu, ehkä minua taas kysytään, mutta hetki on ohi... myrsky vie kaiken mennessään."

"Minä tunnustan, herraseni, että tämä keskustelu hämmästyttää minua yhä enemmän, ja jollen tietäisi, että kuningasvainaja on pitänyt teistä ja te olette häntä uskollisesti palvellut, niin... Tahdotteko puhua kuninkaalle?"

"Sitä pyytäisin."

"Mutta ilman herra de Maurepas’in läsnäoloa?"

"Hän vihaa minua ja muuten luen hänet niiden joukkoon, jotka jouduttavat valtakunnan häviötä, ei pahasta tahdosta vaan kykenemättömyydestä." [Weberin ym. Ihmiskunnan historiassa kerrotaan (IV osa, s. 253): "Hallitukseen tullessaan oli Ludvig XVI jättänyt ministerineuvoston johdon sekä ministerien valitsemisoikeuden markiisi Maurepas-vanhukselle. Se vaali ei suinkaan ollut onnellinen, sillä tällä uudella pääministerillä ei ollut kykyä käsittää ajan vaatimuksia, vaan hänellä oli ainoastaan itsekkäät vaikuttimet... Kun hänellä itsellään ei ollut periaatteita, teki hän nuoren kuninkaan hallituksen vielä ryhdittömämmäksi."]

"Te tuomitsette ankarasti miestä, joka on aivan yleisesti hyväksytty."

"Hän on enemmän kuin pääministeri ja sillä perusteella hänellä tietysti on imartelijansa."

"Jos suljette hänet pois keskustelustanne kuninkaan kanssa, niin pelkään, että teidän on vaikeata lähestyä kuningasta, sillä hän ei voi toimia ilman pääneuvonantajaansa."

"Minä olen teidän majesteettinne käytettävissä, mutta en ole teidän alamaisenne, ja kaikki tottelevaisuus minun puoleltani on aivan vapaaehtoista."

"Herra", sanoi kuningatar, joka tuohon aikaan ei kyennyt vakavasti ja pitkäkestoisesti pohtimaan mitään asiaa, "missä olette syntynyt?"

"Jerusalemissa, madame."

"Ja milloin?"

"Kuningatar suonee anteeksi, että minulla on samanlainen heikkous kuin monella muullakin. En koskaan kerro ikääni, se tuottaa onnettomuutta."

"Mitä minuun tulee, ei kuninkaallinen almanakka salli minulle oikeutta mihinkään harhakuvitelmiin. Jääkää hyvästi, herra, kuninkaan tahto ilmoitetaan sitten teille."

Näin lopetettiin keskustelu ja palatessamme kotiin, kreivi de St. Germain sanoi:

"Minä nyt aion jättää teidät, madame, pitkäksi aikaa, sillä en aio jäädä Ranskaan pidempään kuin neljäksi päiväksi."

"Mikä teidät niin äkkiä panee lähtemään?"

"Kuningatar kertoo kuninkaalle, mitä minä olen sanonut. Ludvig XVI kertoo vuorostaan asian de Maurepas’lle, ja tämä ministeri kirjoittaa vangitsemiskäskyn (kuuluisan lettre de cachet) minua varten, ja poliisi saa käskyn panna se täytäntöön. Minä tiedän, kuinka tuo tapahtuu eikä minulla ole halua joutua Bastiljiin."

"Mitä se teihin vaikuttaisi? Tehän voisitte kulkea avaimenreiän kautta."

"Mieluummin olen turvautumatta ihmeisiin. Jääkää hyvästi, madame."

"Mutta jos kuningas tahtoisikin teidät tavata?"

"Minä palaan."

"Mistä sen saatte tietää?"

"Minulla on keinoni, älkää olko siitä huolissanne."

"Minä kuitenkin saan tästä ikävyyksiä."

"Niin ei käy, hyvästi vain."

Kreivitär kertoo sitten, että kahden tunnin kuluttua hänet haettiin hallitsijoiden puheille. Kuningas pyysi sangen kohteliaasti saada tietää, missä kreivi de Saint Germain asui ja sanoi olevansa pahoillaan, että tämä oli pelotellut kuningatarta, ja valitti, ettei tämä ollut tahtonut tavata kreivi de Maurepas’ia, joka oli muka valmis uhraamaan persoonallisen vihamielisyytensä hallitsijoiden edun tähden.

Kun kreivitär oli palannut kotiin, astui yhtäkkiä hänen taloonsa vastoin kaikkia ajan kohteliaisuussääntöjä pääministeri de Maurepas ja kysyi heti lyhyen anteeksipyynnön jälkeen:

"Vai niin, minä kuulen, että vanha ystävämme kreivi de Saint Germain on palannut? Hänellä on taas vanhat vehkeilynsä menossa."

Ja ennen kuin kreivitär ennätti vastata, jatkoi hän:

"Uskokaa minua, minä tunnen sen heittiön paremmin kuin te, madame. Vain eräs asia minua kummastuttaa. Vuodet eivät ole minua säästäneet, mutta kuningatar vakuuttaa, että kreivi vielä on 40-vuotias niin kuin ennenkin. Kuinka lieneekään, meidän täytyy saada tietää, mistä hän on saanut nämä tietonsa, niin merkilliset, niin tarkat. Antoiko hän osoitettaan?"

"Ei, herra kreivi."

"Se kyllä saadaan selville, poliisikoirillamme on hyvä vainu. Muuten kuningas kiittää teitä hyvästä aikomuksestanne. Ei mitään pahaa tapahdu Saint-Germainille, paitsi että hänet suljetaan Bastiljiin, missä häntä ruokitaan hyvin ja piestään kunnolla, kunnes hän alentuu kertomaan, mistä hän on saanut tietää niin monta outoa asiaa."

Sillä hetkellä huomiomme kiinnittyi siihen, että huoneen ovi avautui... Kreivi de Saint-Germain astui sisään! Minulta pääsi huudahdus, ja de Maurepas nousi nopeasti, ja täytyy tunnustaa, että hänen näkönsä hieman muuttui. Ihmeiden mies lähestyi häntä ja sanoi:

"Herra kreivi de Maurepas, kuningas pyysi teitä antamaan hänelle hyvän neuvon, ja te vain ajattelette omaa valtaanne. Kun vastustatte, että saisin tavata hallitsijan, niin panette kuningaskunnan häviöön, sillä minulla on vain rajoitettu aika annettavana Ranskalle, ja kun se aika on, niin minua ei nähdä täällä, kunnes kolme sukupolvea on mennyt hautaan. Kerroin kuningattarelle kaiken, mitä minun oli sallittu kertoa. Ilmoitukseni kuninkaalle olisivat olleet vielä täydellisemmät. On ikävää, että te olette tullut hänen majesteettinsa ja minun väliin. En voi syyttää itseäni, kun tämä hirveä anarkia peittää koko Ranskan hävitykseltä. Mitä näihin onnettomuuksiin tulee, ette te tule näkemään niitä, mutta teille on riittävä se muisto, että olette valmistanut niitä. Älkää odottako mitään kunnioitusta jälkimaailmalta, kevytmielinen ja kykenemätön ministeri, te tulette luetuksi niiden joukkoon, jotka saavat valtoja sortumaan."

Kun kreivi de Saint Germain oli puhunut näin henkeä vetämättä, kääntyi hän taas ovelle, sulki sen ja katosi.

Kaikki yritykset hänen löytämisekseen raukesivat tyhjiin.

Näin kirjoittaa kreivitär d’Adhemar teoksessaan. Jos ajattelemme sen ajan oloja, jolloin tämä keskustelu tapahtui, nimittäin Ludvig XVI:nnen hallituksen alkuaikaa, silloin ei liene ollut ainoatakaan toista ihmistä Ranskassa tai sen ulkopuolella, joka olisi voinut aavistaa, mitä tulisi tapahtumaan. Kaikki oli vielä rauhallista, maa odotti paljon uudelta hallitsijalta ja olevat olot näyttivät olevan vakaalla pohjalla. Silloin ilmaantuu kreivi, joka ei ole käynyt Ranskassa kahdeksaan vuoteen, ja kertoo ehdottomalla varmuudella tulevaisuudesta asioita, jotka tuntuvat ei ainoastaan uskomattomilta vaan suorastaan mahdottomilta. Hän näyttää tarkoin tuntevan Ranskan tilan, hän tietää myös, missä on ainoa pelastuksen mahdollisuus: kuningattaressa, jolla olisi ollut tarpeeksi älykkyyttä ja toimintakykyä tehdäkseen oloihin käänteen, jos hän olisi voinut herätä ja nousta huvitusten ja nautintojen pyörteestä. Mutta kuinka sattuvasti käykään kuningattaren heikkous ilmi, kun hän ei jaksanut yhtä. hetkeä kauempaa puhua vakavista asioista. Kreivi de St. Germain näki hänen sydämeensä ja tiesi pian, kun keskustelu oli päättynyt, ettei Ranskalla ollut mitään toivoa. Sen kohtalo oli ratkaistu. Kuningas oli aivan liiaksi epäitsenäinen, arka ja päättämätön ryhtyäkseen mihinkään toimiin ja hänen neuvonantajansa oli kokonaan itsekkyyden vallassa.

Monta merkille pantavaa kohtaa on näissä adeptin puheissa. Hänen arvostelujensa pätevyyden, hänen ennustustensa totuuden on historia täysin todistanut. Huomattakoon muun ohessa, millä tavalla hän puhuu Maurepas’lle vallankumouksesta, jota tämä ei eläessään saanut nähdä. Hänen vastuunsa ulottui sen johdosta vielä kuoleman toiselle puolelle.

Mitä me tästä kertomuksesta opimme? Me opimme, ettei ihminen ole suinkaan kutsumustaan täyttänyt sillä, että hän ei tahdo tehdä kellekään pahaa. Täydellisen ihmisen ihanne on sellainen, joka myös tahtoo hyvää muille ja on valmis toimimaan sen puolesta ja viimein uhraamaan täydellisesti itsensä. Kun ei ihminen muuten heräisi toteuttamaan tätä suurta velvollisuuttaan ja käsittämään ylevää ihannettaan, pannaan hänet sellaiseen asemaan, jossa hänen velttoutensa ja laiminlyöntinsä on yhtä suuri rikos tuhansia kohtaan kuin raakalaisen puukonisku vihollisensa kurkkuun. Mutta me ihmiset emme osaisi ottaa oppia elämän tapauksista ja löytää totista jumalallista viisautta, jollei keskellämme olisi suuria opettajia, jotka näyttävät sormellaan, missä on totuus. Tällainen opettaja oli aikanaan St. Germain.

V. H. V.

Tietäjä — huhtikuu 1910

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.

Kreivi de Saint-Germain, mystikko ja salatieteilijä

"Hän oli yksi suurimpia filosofeja, mitä koskaan on elänyt, ja ihmiskunnan ystävä, jolla oli rahaa vain voidakseen antaa sitä köyhille, ja eläinten ystävä. Hänen sydämensä yksinomainen kiinnostus oli muiden onni."

Näin kirjoittaa St. Germainista maakreivi, Hessenin prinssi, Karl kirjassaan Memoires de mon Temps, (siv. 135.)

Suuren adeptin St. Germainin valtiollisesta toiminnasta on jo aiemmin kerrottu, mutta vielä olisi tarkoitus selvittää hänen elämänsä merkillisintä puolta, mystistä ja salatieteellistä toimintaa. Nojaudumme nyt niin kuin ennenkin Isabel Cooper-Oakleyn historiallisiin tutkimuksiin, joita on julkaistu Theosophical Review’ssa v. 1898.

Saint Germain, jota kunnioitetaan meidän tietosanakirjoissamme "seikkailijan" nimellä, kantoi kreivin arvonimeä, mutta hänen syntyperäinen arvonsa oli vielä korkeampi. Tarkkojen asiakirjojen mukaan Oakley on kyennyt todistamaan, että hän oli Franz Leopold Ragoczyn. [Franz II Ragoczy (josta Unkarin kansallismarssi on saanut nimensä), syntyi v. 1676, asettui v. 1703 unkarilaisen kapinan etunenään tuli v. 1707 Siebenbürgenin ruhtinaaksi, mistä hänet v. 1711 karkotettiin, ja kuoli v. 1735 Turkissa. Saint Germain oli niin ollen unkarilainen ja suomensukuinen.] Siebenbürgin ruhtinaan, aviollinen poika. Mm. Hessenin prinssi Karl sanoo tästä asiasta:

"Hänen historiansa suhteen lienee jonkun verran uteliaisuutta. Minä kerron sen ehdottoman todenperäisesti hänen omien sanojensa nojalla, lisäämällä tarpeellisia selityksiä. Hän sanoi olevansa 88 vuoden ikäinen tänne tullessaan ja olevansa prinssi Ragoczyn poika hänen ensimmäisestä vaimostaan, Tekelestä. Aivan nuorena hän joutui Medicin herttuan huolenpitoon, joka otti hänet huoneeseensa nukkumaan jne."

Saint Germainin isä teki monta epäonnistunutta yritystä voittaakseen takaisin valtaistuimensa. Ollakseen yllyttämättä Itävallan vanhaa vihaa hänen sukuaan kohtaan kreivi Saint Germain oleskellessaan Euroopan hoveissa kulki vaatimattomalla kreivin arvonimellä ja käytti erilaisia salanimiä. Hänen isältään oli kaikki omaisuus otettu takavarikkoon, mutta Ranskan kuningas Ludvig XIV oli Ragoczyn nimeen ostanut suuria maa-alueita ja määrännyt näiden verot käytettäväksi hänen lastensa hyväksi. Kun kreivi Saint Germain tuli Ranskaan, hänet otettiinkin hovissa vastaan suurella kunnioituksella. Kaukana siitä, että hän olisi ollut seikkailija, joka olisi koettanut petollisesti koota itselleen rahoja, päinvastoin hän koko ikänsä vain jakoi muille sitä maallista rikkautta, jonka karma oli antanut hänen käytettäväkseen, eikä tahtonut itse nauttia siitä mitään. Hänen omat tarpeensa olivat aivan mitättömät, niin kuin näkyy seuraavasta samanaikaisesta kuvauksesta:

"Kuullessaan, että eräs muukalainen, hyvin merkillinen ja kiinnostava henkilö, oleskeli Schwalbachissa, kutsui Brandenburg Anspachin maakreivi hänet keväällä Triesdorffiin, ja kreivi Tzarogy (sillä nimellä St. Germain tuolloin esiintyi) suostui kutsuun sillä ehdolla, että hän saisi elää omalla tavallaan rauhassa ja huomaamatta... Kreivi Tzarogylla ei ollut mitään palvelijaa. Hän söi niin yksinkertaisesti kuin mahdollista omassa huoneessaan, josta hän harvoin lähti. Hänen tarpeensa olivat äärettömän pienet, ja hän vältti yleistä seurapiiriä ja vietti iltansa ainoastaan maakreivin, Mlle Claironin ja muiden henkilöiden seurassa, joita maakreivi halusi ympärilleen. Oli mahdotonta saada häntä syömään prinssin pöydässä... Keskustelussa kreivi oli ihmeen seurallinen ja osoitti tietävänsä paljon maailmasta ja ihmisistä... Eräänä päivänä Tzarogy näytti maakreiville kirjeen, jonka kuriiri oli tuonut kreivi Alexis Orloffilta, joka juuri oli palanut Italiasta. Kirjeessä Orloff pyysi kiihkeästi saada tavata kreivi Tzarogyn. Maakreivi lähti hänen kanssaan Nürnbergiin, minne Alexis Orloff jo oli mennyt. Heidän saapuessaan Orloff tuli avosylin vastaan ja syleili kreivi Tzarogya, joka nyt ensimmäisen kerran esiintyi venäläisen kreivin puvussa. Orloff kutsui häntä useamman kerran "Caro padre", "Caro padre" (rakas isä)... Keskustelu oli mitä mielenkiintoisin. He puhuivat paljon taistelusta Arkipelaagissa mutta vielä enemmän hyödyllisistä ja tieteellisistä keksinnöistä... Heidän palatessaan Anspachiin kreivi Tzarogy näytti ensimmäisen kerran venäläisen kenraalin valtakirjat, joissa oli keisarin sinetti. Jälkeenpäin hän kertoi maakreiville, että Tzarogy oli salanimi ja hänen oikea nimensä oli Ragotzy ja että hän oli maastaan karkotetun Siebenbürgin prinssi Ragotzyn ainoa jälkeläinen." [Alexei Orloff toimeenpani v. 1762 Pietarissa vallankumouksen ja otti keisari Pietari III:nnen hengiltä, johti v. 1770 pääamiraalina Venäjän laivastoa voitokkaasti Arkipelagissa ja kuoli v. 1808. Saint Germainilla oli siis tekemistä myös Venäjän sisäisen historian kanssa, ja hän oleskelikin Pietarissa v. 1762, kun vallankumous tapahtui ja Katarina II nousi valtaistuimelle.]

Tästä nähdään, että Saint Germainin seurustelulla aikansa johtavien miesten kanssa oli muitakin kuin valtiollisia tarkoituksia. Hän koetti herättää kaikkia älykkäitä henkilöitä työhön ihmiskunnan tieteellisen ja aatteellisen sivistyksen kohottamiseksi. Tätä työtä hän teki aina vuodesta 1710 vuoteen 1822, sillä ensin mainittuna vuonna paroni de Gleichenin mukaan säveltäjä Rameau ym. tunsivat hänen Venetsiassa ja v. 1822 madame d’Adhemar tapasi viimeisen kerran hänet. Tänä aikana hän kävi miltei kaikissa Euroopan maissa ja sen lisäksi mm. Afrikassa, Intiassa, Kiinassa, Persiassa. Näillä matkoilla oli tietty tarkoitus. Kaikista muinaisajan suurista vihityistä kerrotaan myös, että he tekivät pitkiä ja laajoja matkoja. Esimerkiksi Apollonios Tyanalainen oli koko ikänsä matkoilla. H. P. B. käytti myös vuosikymmeniä matkustuksiin.

Vuosina 1737-42 Saint Germain oleskeli Persian hovissa. Vuonna 1745 hän oli Englannissa vallankumouksen aikana, jolloin eräs salainen vihamies järjesti hänen taskuunsa raskauttavan kirjeen ja vangitutti hänet. Hänen syyttömyytensä tuli kuitenkin täysin todistetuksi. Tämän jälkeen hän oleskeli Wienissä, ja v. 1755 hän lähti toisen kerran Intiaan. Siellä hän pääsi lopullisesti perille aineen salaisuuksista, mikä ilmeni hänen taidostaan jalostaa jalokiviä. Hän itse kirjoittaa kreivi von Lambergille:

"Jalokivien sulattamisen taidosta saan kiittää toista Intian matkaani, jonka tein v. 1755 kenraali Cliven seurassa. Ensimmäisellä käynnilläni minulla oli hyvin vähän käsitystä siitä ihmeellisestä salaisuudesta, josta nyt puhumme, ja kaikki ne kokeet, jotka tein Wienissä, Pariisissa ja Lontoossa, olivat arvottomia."

Voidakseen todistaa "valistusajan" skeptikoille ratkaisevasti salaisten voimien ylemmyyttä fyysisten rinnalla ei ollut parempaa keinoa kuin voida vaikuttaa kaikkein kovimpiin fyysisiin kappaleisiin, jalokiviin. Tällä taidollaan hän samalla todisti olevansa toisen valtakunnan jäsen, sellaisen, jossa ei itsekkäällä voitonpyynnillä ole mitään sijaa, sillä missä on sellainen maailmallinen ihminen, joka voisi hallita jalokivien luomisen taitoa ja kuitenkin olla sitä käyttämättä.

Kreivitär de Genlis muistelmissaan Ludvig XV:nnen kovista lausuu Saint Germainista mm. seuraavaa:

"Hän oli hyvin perehtynyt luonnontieteisiin ja oli etevä kemisti. Isäni, joka kykeni hyvin tätä arvostelemaan, ihmetteli suuresti hänen kykyjään tällä alalla... Hän oli keksinyt erään salaisuuden väreistä, joka todella oli ihmeellinen ja antoi merkillisen kauneuden hänen maalaamilleen tauluille... St. Germain ei suostunut koskaan paljastamaan salaisuuttaan."

Madame de Hausset kertoo muistelmissaan tästä St. Germainin tunnetusta taidosta seuraavan esimerkki:

"Kuningas (Ludvig XV) käski tuoda keskikokoisen jalokiven, jossa oli tahra. Punnittuaan sen hänen majesteettinsa sanoi kreiville: "Tämän jalokiven arvo tällaisenaan on 6 000 livreä, jollei siinä olisi tuota vikaa, olisi se ainakin 10 000:n livren arvoinen. Suostutteko tekemään minut neljä tuhatta livreä rikkaammaksi?" St. Germain tutki sitä tarkkaavaisesti ja sanoi: "Se on mahdollista, se voidaan tehdä. Minä tuon sen teille kuukauden kuluttua." Sovittuun aikaan St. Germain toi jalokiven takaisin tahrattomana ja antoi sen kuninkaalle. Kuningas punnitutti sen heti ja huomasi sen painon vähentyneen hyvin vähäsen. Hänen majesteettinsa lähetti heti hakemaan jalokivikauppiaansa M. de Gontautin kertomatta tälle mitään tapahtuneesta. Jalokivikauppias antoi heti jalokivestä 9 600 livreä. Kuningas kuitenkin lähetti noutamaan jalokiven takaisin ja sanoi säilyttävänsä sen ihmetavarana. Hän ei voinut voittaa hämmästystään ja sanoi, että St. Germain oli miljoonien arvoinen, varsinkin jos hänellä oli tiedossaan salaisuus, kuinka pienistä jalokivistä voitaisiin tehdä suurempia. Kreivi vakuutti voivansa varmasti saattaa helmiä kasvamaan suuremmiksi ja antaa niille mitä hienoimman kirkkauden. Kuningas osoitti hänelle suurta huomaavaisuutta ja niin teki myös madame de Pompadour... Hänen majesteettinsa näytti olevan ihastunut häneen ja sanoi joskus hänen olevan loistavaa sukua."

Näin siis kreivi St. Germain suurimman epäuskon ajalla todisti, että on olemassa henkisiä voimia, jotka saattavat muuttaa ja muovailla fyysistä ainetta.

Vuodelta 1763 löytyy kreivi Carl Koblenzin kirje Itävallan pääministerille, prinssi Kaunitzille. Sen Oakley toistaa kokonaisuudessaan. Siinä sanotaan:

"Noin kolme kuukautta sitten kulki tämän kaupungin (Brüsselin) kautta henkilö, joka tunnetaan kreivi de St. Germainin nimellä, ja hän tuli minua tervehtimään. Huomasin hänen olevan merkillisimmän miehen, mitä olen koskaan elämässäni tavannut… Vaikka hän on hyvin rikas, hän elää viettää mitä yksinkertaisinta elämää. Hän tietää kaiken ja osoittaa sellaista avomielisyyttä ja sielun hyvyyttä, mikä ansaitsee ihmettelyä. Monien merkillisten tekojensa muassa hän teki silmieni edessä muutamia kokeita. Niistä tärkeimmät olivat raudan muuttaminen sellaiseksi metalliksi, joka on yhtä kaunis kuin kulta ja ainakin yhtä hyvä kaikkiin kultasepän töihin; nahkojen värjääminen ja valmistaminen, joka tapahtui niin täydellisesti, että se vei voiton kaikista maailman sahviaaneista; mitä täydellisin parkituskeino; silkin värjääminen tähän asti tuntemattomaan kauneuteen; villan värjääminen samalla tavalla; puun värjääminen mitä loistavimmilla väreillä, jotka kokonaan tunkeutuvat puun läpi – kaikki ilman indigoa tai kokkiniiliä mitä tavallisimpien ainesten avulla ja sangen kohtuulliseen hintaan; värien valmistaminen maalausta varten, ultramariini yhtä täydellinen kuin lapis lazulista saatu; ja lopuksi hajun haihduttaminen maalausöljyistä ja huonoimmankin öljyn muuttaminen parhaimpien veroiseksi. Minulla on käsissäni nämä tuotteet, jotka on valmistettu silmieni edessä. Olen tutkituttanut niitä mitä tarkimmin, ja kun näissä tuotteissa näen miljooniin nousevan hyödyn, olen koettanut käyttää hyväksi sitä ystävyyttä, jota tämä mies tuntee minua kohtaan, ja olen koettanut oppia häneltä kaikki nämä salaisuudet.

Sitten hän kertoo ryhtyneensä perustamaan tehtaita St. Germainin keksimien tuotteiden valmistamiseksi. Useissa muissa lähteissä puhutaan myös näistä St. Germainin keksinnöistä, jotka olivat uranaukaisijoita 19. vuosisadan suurenmoiselle älyntyölle keksintöjen alalla.

Hessenin prinssi Karl kirjoittaa muistelmissaan seuraavasti:

"St. Germain väitti saaneensa tietonsa luonnosta omilla tutkimuksillaan ja havainnoillaan. Hän tunsi perin pohjin kasvit ja yrtit ja oli keksinyt lääkkeitä, joita hän aina käytti ja jotka pidensivät elämää ja paransivat terveyttä. (Vrt. Zanonia – Suom. huom.). Minulla on vieläkin hänen reseptejään, mutta lääkärit aloittivat sodan hänen tiedettään vastaan hänen kuolemansa jälkeen. Eräällä lääkärillä, Loussaulla oli ollut apteekki, ja minä annoin hänelle 1240 kruunua vuosittain, jotta hän valmistaisi kreivi St. Germainin opettamia lääkkeitä ja varsinkin hänen teetään, jota rikkaat ostivat, mutta köyhät saivat ilmaiseksi... Tämän lääkärin kuoltua minä kyllästyneenä siihen juoruiluun, jota sain kuulla joka puolelta, otin kaikki reseptit takaisin enkä enää ottanut ketään Loussaun tilalle."

Oakley sanoo tämän johdosta:

Kun katselemme kaikkia kertomuksia tämän suuren miehen omistamista voimista ja kyvyistä, tulee yksi seikka selvästi ilmi: joko hän seurasi tiettyä suunnitelmaa, jota tavallinen maailma ei tuntenut, tai sitten hän vaelsi paikasta paikkaan ilman päämäärää, ilman perhettä, ilman inhimillisiä siteitä – surullinen elämä tosiaan niin lahjakkaalle ihmiselle, jos niin olisi ollut. Mutta koska hän tuntui aina tyytyväiseltä, vaikka hän tiesi enemmän kuin hänen ympärillään olevat, hän antoi aina eikä koskaan ollut puutteessa, auttoi aina eikä koskaan itse pyytänyt apua – niin tällaisiin todistuksiin nähden tulee selväksi kriittisimmällekin skeptikolle, että kreivi St. Germainin askeleita ja koko elämää johti jokin voima, jokin suunnitelma. Yksi kirjoittaja (J. van Sypesteyn) sanookin hänestä:

"Joskus hän lankesi tainnoksiin, ja kun hän taas toipui, sanoi hän viettäneensä sen ajan, jolloin hän makasi tiedottomana, kaukaisissa maissa. Joskus hän katosi pitkiksi ajoiksi, ilmaantui sitten äkkiä ja antoi ymmärtää olleensa toisessa maailmassa seurustellen kuolleitten kanssa. Sen lisäksi hän kertoi, että saattoi kesyttää mehiläisiä ja saada käärmeet kuuntelemaan soittoa... Kuinka lieneekään tämän laita, oli St. Germain monessa suhteessa ihmeellinen mies, ja missä vain hänet persoonallisesti tunnettiin, hän jätti suotuisan vaikutuksen jälkeensä ja muiston monista hyvistä ja jaloista töistä. Moni köyhä perheenisä, moni hyväntekijäjärjestö sai häneltä salaa apua, eikä hänen koskaan tiedetty tehneen ainoatakaan pahaa eikä häpäisevää tekoa, ja kaikkialla hän herätti myötätuntoa, ei vähimmin Hollannissa." [Cornelis Ascanius van Sypesteynin mukaan St. Germain kävi Hollannissa vuosina 1710, 1735, 1742, 1748, 1760 ja 1774.]

Ja eräs toinen aikalainen, Dieudonne Thiebault sanoo [Mes Souvenirs, tome IV, p. 83, ed. 3]:

"St. Germainin historia on historia viisaasta miehestä, joka ei koskaan tahallaan rikkonut kunnian lakeja eikä tehnyt mitään, joka olisi loukannut säädyllisyyttä. Kuulemme hänestä ihmeitä loppumattomiin mutta ei koskaan mitään, joka vivahtaisi skandaaliin."

Näin selvänä esiintyy hänen luonteensa, hänen, joka oli kutsuttu maailman kehitystä johtavan henkisen järjestön "lähettilääksi". Tällainen on sen miehen siveellinen arvo, jota maailman pintapuoliset arvostelijat kutsuvat "seikkailijaksi".

Näihin sanoihin emme voi muuta lisätä kuin että ihmeellisimmät asiat, jotka hänestä kerrotaan, eivät ole vielä tässä.

V. H. V.

Tietäjä — syyskuu 1910

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.

Kreivi de Saint-Germainin viimeinen esiintyminen

Tarkastellaan hieman de Saint-Germainin elämän salaisinta puolta, hänen opetustaan 1700-luvun salaisissa seuroissa ympäri Euroopan.

Vuonna 1857 pidettiin suuri vapaamuurarien kokous Pariisissa ja ranskalaisten edustajien joukossa mainitaan kaikkein etevimpänä St. Germain. Samana vuonna muutamat jesuiitat esittivät mitä hurjimpia ja häpeällisimpiä syytöksiä St. Germainia ja hänen salatieteilijä-kumppaneitaan St. Martinia ym. vastaan. Heitä syytettiin epäsiveellisyydestä, uskottomuudesta ja anarkiasta. Apotti Barruel kirjoitti kirjan St. Germainin piiriä vastaan ja väitti heidän olevan jakobiineja ja Ranskan vallankumouksen ja ateismin yllyttäjiä.

Kuinka merkillistä, että pahuus näkee asiat aivan päinvastaisessa valossa kuin ne todellisuudessa ovat! Me olemme nähneet, että St. Germain juuri teki kaiken voitavansa torjuakseen vallankumouksen myrskyä ja hänen lähimpään seurapiiriinsä kuului mm. markiisi de Bouille, joka auttoi Ludvig XVI:tta hänen epäonnistuneella pakoretkellään. Myös ne salaiset seurat, joissa St. Germain vaikutti, olivat sopusoinnussa kaikkien uskonmuotojen kanssa, koska he tutkivat uskonnon sisäistä merkitystä. Niitä kutsuttiinkin "katolilaisiksi loosheiksi" tai myös "filaleettien (totuudenrakastajien) seuroiksi" ja sanotaan, että niiden tarkoituksena oli "saada aikaan kanssakäyminen Jumalan ja ihmisen välillä välittävien olentojen avulla". Nämä looshit vastasivat omalla ajallaan jotakuinkin nykyisiä teosofisia loosheja. Jesuiitat, jotka olivat ulkonaisen kirkkovallan pääpuoltajat, näkivät syystäkin pahimmat vihamiehensä näissä hiljaisissa salaisissa tutkijoissa, jotka ainoastaan ajatuksellaan ilman ulkonaisia menoja tekivät työtä korkeamman viisauden hyväksi. Oakley luettelee seuraavat senaikaiset salaiset seurat, joiden tehtävät olivat samat, vaikka nimet eri maissa olivat erilaiset. Näiden kaikkien historiassa esiintyy St. Germain tunnustettuna suurena opettajana:

Pyhän haudan kaanonit

Pyhän Jerusalemin pyhän temppelin kaanonit

Pyhän kaupungin siunatut ritarit

Nikosian papit Kyproksen saarella

Auvergnen pappiskunta

Kaitselmuksen ritarit

Aasialaiset veljet, Johannes evankelistan ritarit

Valon ritarit

Afrikkalaiset veljet

Cooper-Oakley kirjoittaa:

"Kaikissa näissä seuroissa voidaan selvästi huomata tuon 18. vuosisadan "lähettilään" johtava käsi tai ainakin hänen lähimpien ystäviensä ja seuraajiensa. Kaikissa näissä seuroissa löytyvät myös enemmän tai vähemmän selvinä ne suuret perustotuudet, joita kaikki Suuren Veljeskunnan todelliset lähettiläät olivat sidotut opettamaan, kuten ihmisen henkisen luonnon kehittyminen; jälleensyntyminen; luonnon salatut voimat; elämän puhtaus; jalot ihanteet; jumalallinen voima, joka on kaiken takana ja johtaa kaikkea. Nämä ovat ne avaimet, jotka ilman epäilyksen varjoakaan todistavat totuutta etsiville, mistä kreivi St. Germain tuli."

Mikä suuri arvo oli St. Germainilla niiden silmissä, jotka häntä syvimmin tunsivat, näkyy siitä kirjoituksesta, joka liittyi hänen kupariin kaiverrettuun muotokuvaansa Urfén taidenäyttelyssä v. 1783. Taulu oli omistettu kreivi de Millylle, eräälle ylhäiselle saksalaiselle ja St. Germainin läheiselle ystävälle ja sen päällekirjoitus oli:

"Kreivi St. Germain, kuuluisa alkemisti."

Sen alla oli runo :

"Niin kuin Prometeus hän ryösti sen tulen,

jonka kautta maailma pysyy pystyssä

ja jonka avulla kaikki hengittää.

Luonto hänen ääntään totteli ja kuoli.

Jollei hän ole itse jumala,

niin joku mahtava jumala

hänen kauttaan vaikuttaa."

Kaikkein ihmeellisin kertomus St. Germainista on seuraava, jonka on kirjoittanut Franz Gräffer kirjassaan "Kleine Wiener Memoiren" (I: 81), joka ilmestyi v. 1826. Nämä muistelmat ovat hyvin salaperäisesti kirjoitettu, ja niitä lukiessa täytyy kiinnittää huomiota rivien väleihin:

"St. Germain ja Mesmer

Tuntematon mies oli tullut lyhyelle käynnille Wieniin.

Mutta hänen käyntinsä ulottui pitemmälle. Hänen asiansa koski kaukaista aikaa, nimittäin 20. vuosisataa. Hän oli tullut Wieniin tapaamaan vain yhtä henkilöä. Tämä henkilö oli Mesmer, silloin hyvin nuori mies. Mesmer hämmästyi vieraan ulkomuodosta.

"Te olette varmaan se mies, sanoi hän, jonka nimettömän kirjeen sain eilen Haagista?"

"Minä olen hän."

"Te haluatte puhua kanssani tänään, tällä hetkellä, magnetismia koskevista aatteistani."

"Niin haluan."

"Se mies, joka juuri lähti luotani, ohjasi isällisellä tavalla aatteeni tähän kanavaan. Hän on kuuluisa tähtientutkija Hell. [Tämä arvossa pidetty tiedemies ryhtyi ensimmäisenä tutkimaan magnetismia tieteellisesti ja käytännöllisesti.]

"Minä tiedän sen."

"Minun pääaatteeni ovat kuitenkin vielä hajanaisia. Kuka voi antaa minulle valoa?"

"Minä voin."

"Te tekisitte minut onnelliseksi."

"Minun on niin tehtävä."

Vieras viittasi Mesmeriä lukitsemaan oven.

He istuutuivat. Heidän keskustelunsa liikkui sen teorian ympäri, miten "elämänneste" saavutetaan käyttämällä magnetismia moninaisilla muutoksilla.

Heidän keskustelunsa kesti kolme tuntia...

He sopivat myöhemmästä kohtaamisesta Pariisissa. Sitten he erosivat.

Huomatkaamme, että Mesmer oli se mies, joka ensimmäisenä Euroopassa pani alkuun ihmisten yliaistillisten kykyjen tieteellisen tutkimuksen. Vieläkin kantaa yksi hypnotismin suunta hänen nimeään, puhutaan mesmeroinnista jne. Tästä näemme, että kun Mesmer oli vielä nuori ja hänen aatteensa hajanaisessa tilassa, tunsi St. Germain, mikä tehtävä hänellä tulisi olemaan, ja saapui Wieniin puhuttelemaan tuntematonta nuorukaista ja ohjaamaan hänen ajatuksiaan oikealle tolalle. Vielä tänäkin päivänä on tiedemiehiä, jotka eivät tunnusta Mesmerin pääaatetta, että hienoa "hermoainetta" siirtyy siveltäessä nukuttajasta nukutettuun, mutta yhä lähemmäksi tullaan tätä salatieteellisesti oikeaa aatetta. Franz Gräffer kirjoittaa teoksensa toisessa osassa s. 136-62 seuraavalla tavalla toisesta St. Germainin käynnistä Wienissä:

Eräänä päivänä levisi huhu, että kreivi St. Germain, kaiken käsittämättömän suurin arvoitus, oli Wienissä. Sähköisku kulki kakkien läpi, jotka tunsivat hänen nimensä. Koko adepti-piirimme alkoi liikehtiä. St. Germain oli Wienissä...

Tuskin oli veljeni toipunut hämmästyttävästä uutisesta, kun hän pakenee Hininergiin, maatalolleen, missä hänellä oli paperinsa. Niiden joukossa on löytyvä suosituskirje, osoitettu St. Germainille ja Casanovan, sen nerokkaan seikkailijan kirjoittama, jonka hän oppi tuntemaan Amsterdamissa.

Hän kiiruhtaa takaisin liikehuoneeseensa ja siellä palvelija hänelle kertoo: "Tunti sitten täällä kävi muuan herra, jonka ulkomuoto on kaikkia hämmästyttänyt. Tämä herra ei ollut pitkä eikä lyhyt, hänen ruumiinrakenteensa oli ihmeen sopusuhtainen, kaikki hänessä ilmensi ylhäisyyden leimaa... Hän sanoi ranskaksi, ikään kuin itsekseen, välittämättä kenenkään läsnäolosta, sanat: "Asun Fedalhofessa siinä huoneessa, missä Leibnitz asui v. 1713." Me aioimme puhua, kun hän jo oli mennyt. Tämän viimeisen tunnin me olemme olleet kivettyneinä, niin kuin näette, herra."

Viidessä minuutissa saavutaan Fedalhofeen. Leibnitzin huone on tyhjä. Ei kukaan tiedä, milloin "amerikkalainen herrasmies" palaa kotiin. Hänen matkatavaroitaan ei näy muuta kuin rautainen kirstu. On päivällisen aika. Mutta kuka ajattelisikaan syömistä? Gräffer tuntee "mekaanista pakotusta mennä etsimään paroni Lindenia. Hän löytää hänet "Ankasta". He lähtevät Landsstrasselle, minne jokin hämärä aavistus pakottaa heidät ajamaan täyttä laukkaa.

Laboratorion ovi ei ole lukossa. Hämmästyksen huuto pääsee molemmilta, kun pöydän ääressä istuu St. Germain, lukien rauhallisesti suurta folio-kirjaa, Paracelsuksen teosta. He seisahtuvat mykkinä kynnykselle, salaperäinen muukalainen sulkee hitaasti kirjan ja nousee. Molemmat hämmästyneet miehet tietävät hyvin, ettei tämä näky saata olla kukaan muu ihminen maailmassa kuin ihmeiden mies. Palvelijan kuvaus oli kuin varjoa todellisuuden rinnalla. Oli kuin kirkas loiste olisi ympäröinyt hänen koko vartaloaan. Arvokkuus ja ylhäisyys näkyivät hänessä selvästi. Miehet olivat sanattomina. Kreivi astuu eteenpäin heitä vastaan, kun he tulevat huoneeseen. Hillityllä äänellä ilman muodollisuutta, mutta kuvaamattoman sointuisalla tenorilla, joka viehättää sisintä sielua, hän sanoo ranskaksi Gräfferille: "Teillä on suosituskirje herra von Seingaltilta, mutta sitä ei tarvita. Tämä herra on paroni Linden. Minä tiesin, että te molemmat tulisitte tänne tällä hetkellä. Teillä on toinen kirje minulle Bruhlilta. Mutta maalari ei ole pelastettavissa, hänen keuhkonsa on pilalla, hän kuolee 8. pnä heinäkuuta 1805. Mies, joka vielä on lapsi, nimeltä Buonaparte, tulee välillisesti olemaan siihen syynä. Ja nyt, herrat, minä tunnen teidän toimintanne, voinko olla teille joksikin hyödyksi? -- Puhukaa!" Mutta puhe ei ollut mahdollista.

Linden otti esille pienen pöydän, pani siihen jotakin syötävää seinässä olevasta kaapista, asetti sen hänen eteensä ja meni kellariin.

Kreivi viittaa Gräfferiä istuutumaan, istuutuu itsekin ja sanoo: "Tiesin, että ystävänne Linden vetäytyisi pois, hän oli pakotettu. Minä palvelen teitä yksin. Tunnen teidät Angelo Solimanin kautta, jota kykenin auttamaan Afrikassa. Jos Linden tulee, lähetän hänet taas pois." Gräffer toipui, hän oli kuitenkin siksi ällistynyt, ettei hän kyennyt vastaamaan muuta kuin sanat: "Minä ymmärrän, minulla on aavistus."

Sillä välin Linden palaa ja asettaa kaksi pulloa pöydälle. St. Germain hymyilee kuvaamattomalla arvokkuudella. Hänen hymyilynsä kasvaa nauruksi. "Minä kysyn", sanoo hän, "onko maan päällä sitä sielua, joka koskaan on nähnyt minun syövän tai juovan?" Hän viittaa pulloihin ja huomauttaa: "Tämä tokai ei ole saatu suoraan Unkarista. Se tulee ystävältäni, Venäjän Katarinalta. Hän piti niin paljon sairaan miehen maalauksista, että hän lähetti tälle laatikon samaa viiniä". Gräffer ja Linden olivat hämmästyksissään, viini oli ostettu Casanovalta. [Myös eräs 1700-luvun salaperäisiä henkilöitä.]

Kreivi pyysi saada kirjoitusvälineitä. Linden toi niitä. "Ihmemies" leikkaa paperiarkin kahtia, asettaa palaset lähelle toisiaan ja ottaa kumpaankin käteensä yhtaikaa kynän. Hän kirjoittaa molemmin käsin paperin puoliskoille ja piirtää nimensä alle kumpaankin samalla tavalla ja sanoo:

"Te kokoatte nimikirjoituksia, sir, valitkaa toinen näistä papereista, samantekevää kumman, sisällys on sama."

"Ei, se on taikaa", huudahtavat molemmat ystävät, "joka rivillä kirjoitukset käyvät yhteen, ei ole rahtustakaan eroa, ennenkuulumatonta!"

Kirjoittaja hymyilee ja asettaa molemmat paperit toisiansa vastaan, pitää ne ikkunalasia vastaan, jolloin näyttää siltä kuin näkyisi vain yksi kirjoitus, niin tarkoin on toinen toisen jäljennös, ne ovat kuin saman kuparilevyn painamia. Läsnäolijat ovat mykistyneitä.

Sitten kreivi sanoi:

"Yhden näistä puoliskoista haluaisin annettavaksi Angelolle niin pian kuin mahdollista. Neljännestunnin päästä hän lähtee ulos prinssi Lichtensteinin kanssa, kantaja saa pienen laatikon."... ’

Sitten St. Germain siirtyi vähitellen korkeampaan mielentilaan. Muutamiksi sekunneiksi hän tuli kankeaksi kuin patsas, hänen silmänsä, jotka olivat aina kuvaamattoman ilmeikkäät, sulivat tylsiksi ja värittömiksi. Samassa kuitenkin hänen koko olemuksensa elvyttyi. Hän teki kädellään liikkeen ikään kuin lähtömerkiksi ja sanoi sitten: "Minä lähden, älkää käykö luonani. Vielä kerran näette minut. Huomeniltana olen poissa. Minua tarvitaan paljon Konstantinopolissa, sitten Englannissa, valmistamassa kahta keksintöä, jotka saatte nähdä ensi vuosisadalla – rautateitä ja höyrylaivoja. Näitä tarvitaan Saksassakin. Ajat muuttuvat vähitellen – ensin kevät, sitten kesä. Hiljalleen itse aika pysähtyy, ikään kuin ilmoittaen yhden kauden päättymistä. Minä näen sen kaiken, astrologit ja meteorologit eivät tiedä mitään, pitää olla pyramideissa tutkinut niin kuin minä olen tehnyt. Tämän vuosisadan lopulla minä katoan Euroopasta ja lähden Himalajalle. Tahdon levähtää, minun täytyy levätä. Hyvästi, rakastan teitä." Näiden juhlallisesti lausuttujen sanojen jälkeen kreivi toisti merkin kädellään. Molemmat adeptit, tällaisten ennen aavistamattomain vaikutelmien valtaamina lähtivät huoneesta täydellisesti tyhmistyneinä. Samassa lankesi äkkinäinen sadekuuro, jota seurasi ukkosen jyrinä. Vaistomaisesti he palasivat laboratorioon suojaa etsimään. He avasivat oven. St. Germain ei ollut enää siellä...

Näin päättyy Franz Graff perin salaperäinen kertomus. Monen muun seikan ohella huomattakoon vain, kuinka "ihmemies" puhui pyramidissa opiskelemisesta. Tällä ajalla, kun nämä asiat kirjoitettiin, ei vielä tunnettu, mitä salatieteilijät myöhemmin ovat kertoneet, että suurten pyramidien sisällä oli salaisten tieteitten ja taiteitten ikivanha koulu ja vihkimyspaikka. Tässä vaellustensa lopulla me tapaamme St. Germainin täydellisenä mestarina, joka ei voi esiintyä ihmisten keskuudessa herättämättä ääretöntä huomiota ja kummastusta: kaikki tuntevat, että hän on joki suurempi olento. Tässä hän myös puhuu avoimesti ihmeellisestä tehtävästään, joka on ihmisälyn kykyjen ja kekseliäisyyden innoittaminen. Hän ei nyt itse toimi ulkonaisesti ja tee keksintöjä, vaan hänen toimintansa on siirtynyt ihmisten sisään, missä hän elvyttää, mitä jokaisessa on parhainta, ja valvoo ajan henkistä ja aineellista kehitystä. Hänen silmänsä seuraavat Euroopan kaikkia vaiheita, Englannista Konstantinopoliin. Hän näkee jo toimintansa seuraavalla vuosisadalla: hän tietää, että jos täytyisikin jättää yksi ruumis suuren puhdistajan, kuoleman käsiin, ei työ silti lopu vaan jatkuu kautta aikojen, ruumiissa tai ilman ruumista, lähellä ollen tai kaukana. "Minä tunnen teidän toimintanne", hän sanoo salatieteen oppilaille, joita hän ei tässä elämässä ole ennen tavannut, ja he tuntevat, että hän sanoo totuuden. Valtava, mykistyttävä on mestarin esiintyminen.

V. H. V.

Tietäjä — lokakuu 1910

Kieliasua uudistettu sisältöön puuttumatta.

Kreivi de Saint-Germain

Seuraava ote kreivitär de Genlis'in muistelmista [Memoires inédits de madame la comtesse de Geniis, sur le dix-huitiéme siécle et la révolution francaise, depuis 1756 jusqu'á nos jours. A. Paris, chez Ladvocat, libraire, 1825. Osia on kahdeksan, ja suomentamani ote on ensimmäisestä osasta (ss. 106–113). — P. E.] antaa elävän ja kiintoisan kuvan kahdeksannentoista vuosisadan salaperäisimmästä henkilöstä. Tämä muisto on vuodelta 1761, jolloin tekijä oli 15-vuotias.

Olen unohtanut puhua sangen erikoislaatuisesta henkilöstä, jonka näin melkein joka päivä yli puolen vuoden aikana, ennen isäni lähtöä; tämä oli kuuluisa kreivi de Saint-Germain. Hän näytti silloin korkeintaan neljänkymmenenviiden vuoden ikäiseltä, mutta päättäen niiden todistuksesta, jotka olivat nähneet hänet kolmekymmentä tai kolmekymmentäviisi vuotta aikaisemmin, oli nähtävästi varmaa, että hän oli äärettömän paljon vanhempi. Hän oli keskikokoa vähän pienempi, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen ja käynniltään sangen ketterä. Hänen hiuksensa olivat mustat, ihovärinsä ruskea, kasvonsa sangen henkevät ja piirteiltään säännölliset. Hän puhui täydellisesti ranskaa ilman vierasta korostusta, ja samaten englantia, italiaa, espanjaa ja portugalin kieltä. Hän oli erinomainen soittoniekka, hän säesti ilman nuotteja klaveerilla mitä laulua tahansa niin taidokkaasti, että olen nähnyt Philidorin [Francois Andre Danican (Philidor), kuuluisa sen aikainen säveltäjä ja soittaja (1726–1795).] hämmästyvän siitä — niin kuin myös hänen tavastaan preludioida. Hän oli hyvä lääkäri ja suurenmoinen kemisti; isäni kykeni erittäin arvostelemaan tätä viimeksi mainittua seikkaa ja ihaili paljon hänen tietojaan tällä alalla. Hän maalasi öljyväreillä, ei ensiluokkaisesti, niin kuin on sanottu, mutta miellyttävästi. Hän oli keksinyt värisalaisuuden, joka oli todella ihmeellinen ja teki hänen taulunsa loisteliaiksi. Hän maalasi suureen tyyliin, historiallisia aiheita, eikä koskaan jättänyt kaunistamatta naisten kuviaan jalokivikoristeilla; silloin hän käytti hyväkseen omia värejään maalatessaan näitä koristuksia, ja smaragdeilla, safiireilla, rubiineilla jne. oli todella matkimiensa kivien säihkyvä loiste. Latour, Vanloo ym. taidemaalarit kävivät katsomassa näitä tauluja ja ihailivat äärettömästi näiden häikäisevien värien hämmästyttävää taidetta. Niiden ikävä puoli oli kuitenkin, että ne saattoivat varjoon henkilökuvat yllättävällä loistollaan. Mutta koristemaalauksessa olisi voitu saada aikaan suuria näillä ihmeellisillä väreillä, joiden salaisuutta herra de Saint-Germain ei koskaan tahtonut paljastaa.

Herra de Saint-Germainin tapa keskustella oli opettavainen ja seurallinen: hän oli matkustanut paljon ja tunsi ihmiskunnan historian hämmästyttävän yksityiskohtaisesti, minkä johdosta sanottiin, että hän puhui mitä vanhimman ajan henkilöistä niin kuin sellainen, joka on elänyt heidän kanssaan; mutta en koskaan kuullut hänen itsensä väittävän mitään sen kaltaista. Hän osoitti mitä parhaimpia periaatteita ja suoritti täsmällisesti kaikki ulkonaiset uskonnolliset velvollisuudet; hän oli erittäin hyvää tekevä ja kaikki ihmiset olivat yhtä mieltä siitä, että hänen elintapansa olivat mitä puhtaimmat. Lyhyesti sanoen kaikki oli vakavaa ja siveellistä hänen esiintymisessään ja hänen puheissaan. Yhtä kaikki täytyy tunnustaa, että tämä mies, joka oli niin erinomainen luonnonlahjojensa ja laajojen tietojensa perusteella ja kaiken sen nojalla, mikä ansaitsee henkilökohtaista kunnioitusta, viisautensa, jalojen ja vakavien tapojensa, mallikelpoisen käytöksensä, rikkautensa ja hyväntekeväisyytensä nojalla; että tämä mies oli huijari tai ainakin ihminen, joka oli innoissaan joistakin erikoisista salaisuuksista, jotka varmasti olivat tuottaneet hänelle sangen lujan terveyden ja tavallista ihmisikää pitemmän elämän. Tunnustan olevani vakuutettu siitä — ja isäni sen uskoi vahvasti, — että herra de Saint-Germain, joka silloin näytti olevan korkeintaan 45-vuotias, oli ainakin 90 vuotta vanha. Jos ei ihminen väärinkäyttäisi kaikkea, hän yleensä saavuttaisi vielä korkeamman vanhuuden, josta välistä näkyy esimerkkejä; ilman intohimojaan ja hillittömyyttään olisi ihmisen ikä 100 vuotta ja hyvin pitkä elämä 150–160 vuotta. 90-vuotiaana ihmisellä olisi silloin 45- tai 50-vuotiaan elinvoima; täten ei arveluni herra de Saint-Germainin suhteen ole millään tavalla järjetön, varsinkin jos vielä edellyttää, että hän kemian avulla oli keksinyt jonkinlaisen juoman, erikoisesti hänen temperamentilleen sopivan nesteen kokoonpanon; voisipa vielä myöntää, tarvitsematta silti uskoa viisasten kiveen, että hän mainitsemaani aikaan oli paljon vanhempi kuin arvelinkaan.

Läheisen tuttavuutemme neljänä ensimmäisenä kuukautena herra de Saint-Germain ei kertaakaan liioitellut puheissaan, ei edes lausunut ainoatakaan tavatonta sanaa; päinvastoin koko hänen persoonallisuutensa oli niin vakava ja kunnioitusta herättävä, ettei äitini uskaltanut tehdä hänelle kysymyksiä niistä omituisuuksista, joita luultiin hänellä olevan. Mutta eräänä iltana, kun hän oli säestänyt minua korvakuulolta laulaessani joukon italialaisia aarioita, hän sanoi minulle, että neljän tai viiden vuoden kuluttua minulla olisi kaunis ääni, ja lisäsi: "Ja kun tulette 17- tai 18-vuotiaaksi, olisiko teille mieluista jäädä pysyväisesti siihen ikään ainakin moneksi vuodeksi eteenpäin?" Vastasin, että olisin siitä haltioissani. "Siinä tapauksessa", hän jatkoi sangen vakavasti, "lupaan sen teille. " Ja kohta perästä hän puhui toisista asioista.

Nämä muutamat sanat rohkaisivat äitiäni, niin että hän hetkeä myöhemmin kysyi de Saint-Germainilta, oliko totta, että Saksa oli hänen isänmaansa. Hän pudisti päätään salaperäisen näköisenä ja vastasin syvään huoaten: "Ainoa, mitä voin teille kertoa syntymästäni, on että seitsenvuotiaana harhailin metsissä ja saloilla kotiopettajani kanssa... Ja että hengelleni oli asetettu hinta!" Näinä sanat järkyttivät minua, sillä en epäillyt tämän suuren tuttavallisen ilmoituksen vilpittömyyttä... "Pakoni edellisenä aattona", jatkoi herra de Saint-Germain, "äitini, jota en koskaan enää saanut nähdä!... kiinnitti kuvansa ranteeseeni!.." "Oi Jumala!" minä huudahdin. Kuullessaan huudahdukseni de Saint-Germain käänsi katseensa minuun ja näytti heltyvän huomatessaan, että silmäni olivat täynnä kyyneleitä. "Tahdon näyttää sen teille", hän sanoi, kohottaen hihaansa, ja irrotti rannerenkaan, jossa oli emalimaalaus, täydellinen taideteos, joka esitti hyvin kaunista naista. Katselin tätä muotokuvaa mitä kiihkeimmällä mielenliikutuksella. Herra de Saint-Germain ei lisännyt sanaakaan, vaan käänsi keskustelun toisaalle.

Hänen mentyään minulle tulin hyvin surulliseksi, kun sain kuulla äitini tekevän pilkkaa hänen maanpakolaisuudestaan ja hänen äidistään kuningattaresta, sillä tämä henkipattona oleminen seitsenvuotiaasta saakka, tämä pako metsiin kuvernöörin seurassa eivät saattaneet viitata muuhun kuin että hän muka oli valtaistuimeltaan syöstyn hallitsijan poika... Minä uskoin ja minä halusin uskoa tähän niin suurisuuntaiseen romaaniin, minkä tähden äitini leikinlaskut syvästi loukkasivat minua.

Tuon päivän jälkeen de Saint-Germain ei sanonut mitään merkille pantavaa siihen suuntaan; en kuullut hänen puhuvan muusta kuin musiikista, taiteista ja matkoillaan näkemistään mielenkiintoisista asioista. Hän antoi minulle usein erinomaisia makeisia hedelmien muodossa, jotka hän vakuutti itse valmistaneensa, ja kaikista hänen taidoistaan minä en suinkaan arvostellut tätä vähäpätöisimmäksi. Hän lahjoitti minulle myös sangen omituisen makeisrasian, jonka kannen hän itse oli tehnyt. Musta kilpikonnankuorinen rasia oli iso kooltaan, yläpuolta koristi tekoagaatti, joka oli kantta paljon pienempi. Kun asetti tämän rasian tulen eteen ja hetken perästä otti sen pois, ei näkynyt enää agaattia, vaan sen sijasta kaunis miniatyyrimaalaus, joka esitti paimentyttöä kädessään kori täynnä kukkia. Tämä kuva pysyi paikoillaan siihen saakka, kunnes uudestaan lämmitti rasiaa, jolloin agaatti taas tuli näkyviin peittäen maalauksen. Tämä olisi mukava tapa salata muotokuva. Olen sittemmin keksinyt menetelmän, jonka avulla saatan harhaanvievästi jäljitellä kaikenlaisia kiviä, jopa läpikuultavia agaattejakin. Tämä keksintöni on antanut minun aavistaa herra de Saint-Germainin rasian taidokkuuden.

Lopettaakseni kaiken kerrottavani tästä omituisesta miehestä tulee minun sanoa, että käydessäni Sienassa, Italiassa, viisi- tai kuusitoista vuotta myöhemmin kuulin hänen asuvan tässä kaupungissa, eikä kukaan uskonut, että hän oli viittäkymmentä vanhempi. Ollessani Holsteinissa kuusi- tai seitsemäntoista vuotta sen jälkeen kuulin Hessenin prinssiltä, Tanskan kuninkaan langolta ja perintöprinssin (nykyisen hallitsijan) apelta, että herra de Saint-Germain oli kuollut tämän prinssin luona puoli vuotta ennen minun saapumistani maahan. Prinssi hyvyydessään vastasi kaikkiin kysymyksiini koskien tuota kuuluisaa henkilöä. Hän sanoi minulle, ettei herra de Saint-Germain ollut vanhan eikä heikentuneen näköinen, mutta nähtävästi voittamattoman alakuloisuuden hivuttama. Prinssi oli antanut hänen asua palatsissaan ja suoritti hänen kanssaan kemiallisia kokeita. Herra de Saint-Germain oli saapunut Holsteiniin, ei suorastaan köyhän näköisenä, mutta ilman seuruetta ja loistoa. Hänellä oli vielä hallussaan useita kauniita timantteja. Hän kuoli keuhkotautiin. Hän osoitti kuollessaan kauheita pelkoja, jotka saattoivat hänen järkensäkin harhailemaan; kaksi kuukautta ennen kuolemaa järki kokonaan jätti hänet — kaikki hänessä ilmaisi silloin levottoman omantunnon pelottavaa tuskaa. Tämä kertomus teki minuun ikävän vaikutuksen, sillä mielessäni oli säilynyt paljon kiinnostusta tuohon eriskummalliseen henkilöön.

Stephanie de Genlis

Ruusu-Risti — marraskuu 1927