Ole luonani, Herra!
Ole luonani, Herra, mun yksinäisenä iltanani,
kun sydämeni yksin valvoo!
Täytä se yksinäisyyden malja,
ja anna mun rinnassani tuntea rakkautesi rajattomuutta!
Anna rakkautesi raikua äänessäni ja vaietessani levätä minussa!
Anna rakkautesi sydämeni kautta virrata kaikkeen, mitä ikinä yritän ja teen!
Älä poistu luotani, Herra!
Älä jätä minua yksin, sillä on jo yö!
On kolkko ja pimeä erämaan polku ja risukoiden halki se vie...
Ollos uskossa luja, mun sydämein!
Päivä on kerrankin koittava!
Lupauksen siemen, kätketty maahan syvään,
mustahan multaan, on oraana nouseva ylös!
Sen unelma kuin umpu on avaava sydämensä auringon valolle!
Ja silloin sen hiljaisuus löytävi laulunsa sävelet!...
Päivä se autuas alkaa,
jona taakkasi raskain on mieltäsi keventävä lahja
ja kärsimyksesi kaikki vain polkuasi kirkastaa!...
Anna mun rauhassa istua sanojasi kuuntelemassa hiljaisuuteni sisimmässä!
Äläkä käännä kasvojasi pois mun sydämeni pimeistä salaisuuksista,
vaan polta ne tulessasi, kunnes ne ilmiliekkinä loimuavat!...
Lopetan lauluni ja huudan Sinulle:
Tule noutamaan minut toiselle rannalle!
Rabindranath Tagore
Hetki jouten
Pyydän hetken istua jouten Sinun rinnallasi.
Työt, jotka minulla on käsillä teen loppuun myöhemmin.
Poissa Sinun kasvojesi edestä sydämeni on levoton ja rauhaton,
ja työstäni tulee loputonta raadantaa rannattoman aherruksen merellä.
Tänään kesä on tullut ikkunani taakse huokauksineen ja kuiskauksineen,
ja mehiläistrubaduurit laulavat kukkivan kedon hovissa.
Nyt on aika istua hiljaa kasvotusten Sinun kanssasi,
ja laulaa elämän ylistystä tällä hiljaisella, ylitsevuotavalla hetkellä.
Rabindranath Tagore
(Tagoren runoja)
Hän – tuo sisäisin – on se,
joka herättää olemukseni
syvillä, salaisilla kosketuksillaan.
Hän panee lumouksensa
minun silmilleni
ja leikkii sydämeni kielillä,
kutsuen niistä esiin
nousevia ja laskevia
ilon ja surun sävelmiä.
Hän kirjailee tätä harhan verkkoa katoavaisilla
kullan ja hopean, sinisen ja vihreän väreillä
ja paljastaa sen laskoksista lootus-jalkansa,
joita koskettaessani unohdan itseni.
Päiviä tulee ja aikoja kuluu,
ja hän se aina liikuttaa sydäntäni
monen nimisenä, monen muotoisena,
monilla ilon ja kaipauksen hurmioilla.
***
Vapautus ei tule minulle kieltämisen kautta.
Vapautta tunnen syleileväni,
kun olen kiedottuna tuhansiin ilon siteihin.
Aina sinä valat minulle uutta viiniä,
eriväristä ja erituoksuista
ja täytät tämän savi-astian kukkuroilleen.
Minun maailmani tahtoo sytyttää
sadat erilaiset lamppunsa sinun liekistäsi
ja asettaa ne temppelisi alttarin eteen.
Ei, en koskaan tule
sulkemaan aistimieni ovia.
Näön ja kosketuksen ilot
tulevat sisältämään sinun iloasi.
Niin, kaikki minun harhani
tulevat palamaan ilotulitukseksi,
ja kaikki haluni kypsymään rakkaudenhedelmiksi.
***
Päivästä päiväänkö, oi elämäni herra, pitää minun
seistä edessäsi kasvoista kasvoihin?
Pitääkö minun käsivarret ristissä, oi kaikkien maailmoiden herra,
seistä edessäsi silmästä silmään?
Sinun korkean taivaasi alla yksinäisyydessä
ja äänettömyydessä minä sydämestäni nöyränä
seison edessäsi kasvoista kasvoihin.
Tässä sinun työteliäässä maailmassa,
joka on täynnä taistelun ja raatamisen hälinää,
väkijoukkojen hälinässä pitää minun seistä
ja katsella sinua kasvoista kasvoihin.
Ja kun työni tässä maailmassa
on tehty, oi kuningasten kuningas,
tulenko minä sitten seisomaan
ja sinua kasvoista kasvoihin katsomaan?
***
Monena toimettomana päivänä olen surrut kadotettua aikaa.
Mutta se ei ole kadotettu, minun herrani.
Sinä olet ottanut omiin käsiisi joka hetken elämässäni.
Salattuna olioitten sydämiin sinä kasvatat
siemeniä taimiksi, limppuja kukkasiksi ja kypsyviä kukkia hedelmiksi.
Olin väsynyt ja unelias, lepäsin toimettomana vuoteellani
ja ajattelin, että kaikki työ oli loppunut.
Aamulla heräsin ja löysin puutarhani olevan täynnä kukkien ihmeitä.
***
Aika on rajaton sinun käsissäsi, herrani.
Ei ole ketään, joka sinulle laskisi minuutteja.
Päivät ja yöt kuluvat ja aikakaudet
puhkeavat ja lakastuvat niin kuin kukkaset.
Sinä tiedät, miten on odotettava.
Sinun vuosisatasi seuraavat toinen toistaan,
täydellistäen pientä korven kukkaista.
Meillä ei ole mitään aikaa menetettävänä,
ja kun meiltä puuttuu aikaa,
täytyy meidän säästellä mahdollisuuksiamme.
Me olemme niin köyhiä,
ettemme uskalla vitkastella ja myöhästyä.
Ja niin aika menee ohi sillä,
että minä annan sitä jokaiselle ihmiselle,
ken vaatii ja ottaa siitä,
ja sinun alttarisi on tyhjä
kaikista uhreista viimeisimpään asti.
Vasta päivän lopulla minä peloissani kiiruhdan,
jottei ovesi sulkeutuisi,
mutta silloin huomaankin,
että vielä on aikaa.
***
Eristyksen kärsimys leviää
yli kaikkeuden ja synnyttää
lukemattomia muotoja äärettömässä avaruudessa.
Tämä eristyksen suru se kaiken yötä
äänettömänä silmäilee tähdestä tähteen
ja virittyy säveleiksi
pimeän sade-ajan lehdistön rapinassa.
Tämä kaikkialle leviävä tuska syventyy
rakkaudeksi ja kaipaukseksi,
kärsimykseksi ja iloksi
ihmisten kodeissa,
ja se aina sulaa lauluiksi
minun runoilija-sydämessäni.
Rabindranath Tagore
[Lähde: Tietäjä – n:o 1914]
|