Dalai-lama

Meditaatio

Lukuisat muinaiset viisaat esittivät erilaisia menetelmiä mielen muuttamiseksi, harjoittamiseksi ja muuntamiseksi. On hyvin tärkeää, että arvostamme kaikkia näitä järjestelmiä, sillä ne ovat altruistisesti suuntautuneita ja niillä on yhteinen päämäärä. Niitä on syytä tutkia niihin sisältyvien erityisten menetelmien selvittämiseksi. Lisäksi tulee selvittää se, mitkä niistä ovat itsellemme kaikkein hyödyllisimpiä ja sopivimpia, jotta niitä voisi harjoittaa. Meidän tulee kokeilla niitä käytännössä; näillä opetuksilla ei ole juuri mitään arvoa ellemme me harjoita niitä jokapäiväisessä elämässämme.

Perustana filosofisten koulukuntien oppien harjoittamiselle tulee olla katkeamaton kurinalainen mielen virta; tämän vuoksi meditaatio on kaikkein tärkeintä sekä yleisesti ottaen että erityisesti alussa. Voisimme tehdä muutaman kokeen. Ensiksi, tarkastelkaa asentoanne: asettakaa jalat mahdollisimman mukavaan asentoon; asettakaa selkä suoraksi kuin nuoli. Asettakaa kätenne meditatiivisen tasapainon asentoon neljä sormenleveyttä navan alapuolelle, vasen käsi alla ja oikea päällä, siten että peukalot koskettavat toisiaan muodostaen kolmion. Tällä käsien asennolla on yhteys siihen ruumiin sisällä olevaan kohtaan, jossa kehittyy sisäistä lämpöä.

Taivuttakaa niskaanne hieman alas. Antakaa suun ja hampaiden olla normaalisti siten, että kielen yläosa koskettaa kitalakea ylähampaiden läheltä. Antakaa silmien tuijottaa vapaasti alaspäin — niitä ei tarvitse välttämättä kohdistaa nenänpäähän; ne voidaan kohdistaa edessä olevaan lattiaan, jos tämä tuntuu luonnollisemmalta. Älkää pitäkö silmiä liian avonaisina älkääkä myöskään sulkeko niitä väkisin; jättäkää ne hieman avoimiksi. Joskus ne sulkeutuvat itsestään; näin saa käydä. Kun mentaalitietoisuus asettuu vakaasti kohteeseensa, silmätietoisuudelle ilmenevät asiat eivät häiritse, vaikka silmät olisivat auki.

Niissä meditaatioissa, joissa käytetään jotakin huomion kohdetta, kohde voi olla kahdenlainen: ulkoinen tai sisäinen. Sen sijaan, että meditoisimme mieltä itseään, meditoikaamme ulkoista huomion kohdetta. Ne, jotka pitävät buddhan katsomisesta, voivat pitää kohteenaan buddhan ruumista. Myös risti tai mikä muu tahansa symboli, josta pitää, sopii tähän tarkoitukseen. Visualisoikaa mielessänne, että tuo kohde on hieman yli metrin päässä edessänne kulmakarvojenne korkeudella. Kohteen tulee olla noin viisi senttimetriä korkea ja valoa säteilevä. Yrittäkää jäsentää se raskaaksi, sillä se estää levottomuuden syntymistä. Kirkkaus puolestaan torjuu veltostumista. Keskittyessänne teidän tulee tavoitella kahta asiaa: huomion kohteen tulee ensinnäkin olla kirkas, ja toiseksi, se pitää tehdä vakaaksi.

Ilmeneekö jotain mielessänne? Häiritsevätkö edessänne olevat aistien kohteet? Jos asia on näin, voitte sulkea silmänne. Kun silmänne ovat kiinni, näettekö punaisen ilmentymän? Jos silmienne ollessa kiinni näette punaista tai jos silmienne ollessa auki näkemänne asiat häiritsevät teitä, silmätietoisuudellanne on liian suuri osuus. Näin ollen teidän tulisi vetää huomionne silmätietoisuudesta ja siirtää se mentaalitietoisuuteen.

Se, mikä häiritsee huomion kohteen vakautta ja saa sen epävakaaksi, on levottomuus, tai yleisemmin ottaen, hajaannus. Tämän estämiseksi vetäkää mielenne voimakkaammin sisäänpäin siten, että havaitsemistilan intensiivisyys rupeaa alenemaan. Mielen sisäänpäin vetämisessä auttaa sellaisen asian ajatteleminen, joka tekee olon vakavaksi, hieman surulliseksi. Nämä ajatukset saavat kohteen kohottuneen havaitsemistavan, liian kireän mielen, alenemaan tai rentoutumaan. Tämän avulla on mahdollista pysyä paremmin huomion kohteessa.

Vakaus yksin ei riitä. Myös selkeys on tärkeää. Velttous on esteenä selkeydelle. Velttouden aiheuttaa mielen ylivetäytyminen, liiallinen asettuminen. Ensiksi mielestä tulee veltto. Tämä voi johtaa uupumustilaan, jossa olo on ikään kuin olisi vajonnut pimeyteen, ja näin kadotetaan huomion kohde. Tämä voi johtaa jopa nukahtamiseen. Kun näin tapahtuu, on tärkeää kohottaa havaitsemisen tilaa. Sopiva menetelmä tämän toteuttamiseksi on sellaisen asian ajatteleminen, mistä pitää tai joka tekee mielen iloiseksi, tai sellaiselle korkealle paikalle meneminen, josta on laaja näköala. Tämä menetelmä saa uupuneeseen mieleen liittyvän havaitsemisen tilan kohottumaan.

On välttämätöntä huomata omassa kokemuksessa se, milloin havaitseminen on muuttunut liian levottomaksi tai liian veltoksi ja määrittää paras harjoitus sen alentamiseksi tai kohottamiseksi.

Visualisoitavasta huomion kohteesta tulee pitää tarkkaavaisuuden avulla kiinni. Samanaikaisesti tämän kanssa tulee tarkastella ikään kuin kulman takaa, onko kohde kirkas ja vakaa. Tällaista tarkastelua suorittavaa kykyä kutsutaan itsetutkiskeluksi. Kun voimakas ja vakaa tarkkaavaisuus on saavutettu, käytetään itsetutkiskelua. Itsetutkiskelun harvinaisempi tehtävä on tarkastella aika ajoin sitä, onko mieli joutunut levottomuuden tai velttouden valtaan. Kehittämällä hyvin tarkkaavaisuutta ja itsetutkiskelua, on mahdollista huomata velttous ja levottomuus juuri ennen kuin ne syntyvät ja näin estää niiden syntyminen.

Edellä esitin lyhyesti tavan pitää meditaatiota yllä ulkoisen kohteen avulla. Toinen meditaatiotapa sisältää mieleen itseensä katsomisen. Yrittäkää jättää mielenne elävästi luontaiseen tilaansa ajattelematta, mitä tapahtui menneisyydessä tai mitä olette suunnitelleet tulevaisuutta varten, kehittämättä käsitteellisyyttä. Missä tajuntanne vaikuttaa sijaitsevan? Onko se silmien yhteydessä vai missä se on? Todennäköisimmin teillä on tuntu, että se liittyy silmiin, koska suurin osa maailman tiedostamisesta tapahtuu näkemällä. Tämä johtuu liiallisesta tukeutumisesta aistitietoisuuksiin. Erillisen mentaalitietoisuuden olemassaolo on kuitenkin mahdollista todeta. Kun ääni kääntää huomion toisaalle, silmätietoisuudelle ilmenevää asiaa ei huomata. Tämä osoittaa sen, että tuolloin erillinen mentaalitietoisuus kiinnittää enemmän huomiota korvatietoisuudella kuultuun ääneen kuin silmätietoisuuden havaintoihin.

Sitkeän harjoituksen avulla on lopulta mahdollista havaita tai tuntea, että tietoisuus on pelkkää kirkkautta ja tietämistä, jossa kaiken on mahdollista ilmetä ja joka on mahdollista kehittää, sopivien olosuhteiden vallitessa, minkä tahansa kohteen kuvaksi. Niin kauan kuin mieli ei ole tekemisessä ulkoisen olosuhteen, käsitteellisyyden kanssa, se pysyy tyhjänä minkään siinä ilmenemättä, kuin kirkas vesi. Sen varsinainen olemus on pelkkää kokemusta. Oivaltaessamme tämän mielen olemuksen olemme ensimmäistä kertaa paikallistaneet tämän sisäisen meditaatiolajin huomion kohteen. Tätä meditaation muotoa on paras harjoittaa aamulla rauhallisessa paikassa mielen ollessa hyvin selkeä ja valpas.

On myös toinen meditaatiomenetelmä, joka mahdollistaa ilmiöiden perimmäisen luonteen havaitsemisen. Normaalisti ilmiöt jaetaan kahteen ryhmään: mentaaleihin ja fyysisiin ilmiöryhmiin, toisin sanoen minän käyttämiin ilmiöihin ja minään, joka käyttää niitä. Minän luonteen määrittämistä selvittää esimerkki. Kun sanomme, että John tulee, on olemassa henkilö, johon viitataan nimellä John. Nimeääkö tämä nimi hänen ruumiinsa? Ei. Nimeääkö se hänen mielensä? Jos se nimeäisi hänen mielensä, me emme voisi puhua Johnin mielestä. Mieli ja ruumis ovat henkilön käyttämiä asioita. Melkein vaikuttaa siltä kuin olisi olemassa mielestä ja ruumiista erillinen minä. Saatammekin ajatella "kurja ruumiini" tai "kurja mieleni". Tällaisen luontaisen ilmenemistapamme mukaan mieli ei ole minä, vai mitä? Mutta onko olemassa mitään Johnia, joka ei olisi sama kuin hänen ruumiinsa tai mielensä? Teidän tulisi soveltaa tätä myös itseenne, omaan minätuntemukseenne — missä sijaitsee minä suhteessa mieleen ja ruumiiseen?

Ruumiini ollessa sairas, huolimatta siitä, että se ei ole sama kuin minä, on mahdollista sanoa, että minä olen sairas. Itse asiassa, joskus on välttämätöntä leikata jokin ruumiinosa pois minän hyvinvoinnin ja hyvänolon turvaamiseksi. Vaikka ruumis ei ole minä, niiden välillä on kuitenkin suhde; ruumiin kipu on minän kipua. Samoin kun silmätietoisuus näkee jotain, mielessä syntyy kokemus ikään kuin minä havaitsisi kyseisen asian.

Mikä on minän olemus? Kuinka se ilmenee teille? Kun ette muodosta tai luo mitään keinotekoista käsitystä mielessänne, vaikuttaako siltä, että minällänne olisi mielestä ja ruumiista erillinen olemus? Mutta kun te etsitte sitä, kykenettekö löytämään sitä?

Minää, joka vaikuttaa kiinteältä, konkreettiselta, itsenäiseltä sekä omavoimaisesti itsensä muodostavalta, ei todellisuudessa ole olemassa. Tähän erityiseen ei-olemassaoloon viitataan minättömyydellä. Yksilön minättömyys muodostuu itsenäisen eli omavoimaisen minän ei-olemassaolosta. Pyrittäessä analyyttisesti löytämään minä löydetään tämä minättömyys.

Tällainen minän ei-luonnostaan-olemassaolo on perimmäinen totuus, lopullinen totuus. Analysoitaessa minän olemistapaa eli olomuotoa on selvää, että se ei ole luonnostaan olemassa, vaikka illuusion tavoin vaikuttaakin olevan sitä.

Näin analysoidaan minän perimmäistä luontoa, tyhjyyttä. Kun niitä analysoidaan, niitä ei voida löytää lainkaan, vaikka ilman analyysiä ja tutkimusta ne ovat olemassa. Niiden luonto on sama kuin minän. Sekä minän että nautinnon ja tuskan arkitasoon liittyvä olemassaolo tekee välttämättömäksi myötätunnon ja altruismin kehittämisen. Ja koska kaikkien ilmiöiden perimmäinen luonto on tämä tyhjyys luonnostaan-olemassaolosta, on välttämätöntä kehittää viisautta. Kun näitä kahta puolta — myötätuntoa ja viisautta — harjoitetaan yhdessä, viisaus tulee syvällisemmäksi ja tuntu dualismista vähenee. Mielen viipyessä tyhjyyden merkityksessä, dualistiset ilmentymät tulevat kevyemmiksi samaan aikaan kun mielestä itsestään tulee syvempi. Mielen kehittyessä yhä syvemmäksi, tavoittaessaan syvimmän tasonsa, se lopulta muuntuu kaikkein perustavanlaatuisimmaksi mieleksi, synnynnäiseksi perustavanlaatuiseksi kirkkausmieleksi. Se oivaltaa heti tyhjyyden ja on sen kanssa samaa makua meditatiivisessa tasapainotilassa vailla dualistisia ilmentymiä, sulautuneena tyhjyyteen. Tässä tilassa, jossa kaikki on samanmakuista, minkä hyvänsä ja kaiken on mahdollista ilmetä. Tämä voidaan ilmaista seuraavasti: "Kaikki samaa makua, sama maku kaikessa."

Siihen, että parempi meditoida aamulla on kaksi pääasiallista syytä. Fyysisesti tarkasteltuna aikaisin aamulla — kunhan siihen ensin tottuu — kaikki hermokeskukset ovat raikkaita, ja tämä on hyvä asia. Myös pelkästään ajan suhteen on ero. Lisäksi, jos on nukkunut hyvin, olo on aamulla raikkaampi ja valppaampi; tämän voimme todeta omasta kokemuksestamme. Illalla tulee hetki jolloin en kykene ajattelemaan kunnolla. Aikaisin aamulla — nukuttuani ja sen jälkeen herättyäni — se asia, jota en kyennyt eilen ajattelemaan hyvin, automaattisesti vaikuttaa paljon selkeämmältä. Tämä osoittaa sen, että mentaali voima on paljon terävämpi aamulla.

Mitä tulee meditaatioissa huomion kohteena oleviin mantroihin, on suullisesti toistettuja ulkoisia ääniä ja mielessä toistettuja sisäisiä ääniä. Mantran ääninä voi olla myös sellaisia luonnollisia itsestään syntyviä ääniä kuin mitä sisään- ja uloshengityksen ilmentymät ovat.

Jos sinusta tuntuu siltä, että tietoisuuden pääosa sijaitsee silmien tienoilla, on mahdollista kuvitella valo silmien taakse ja tämän jälkeen itsensä voimakkaasti tähän valoon samaistamalla siirtää valo ja tietoisuus alas sydämessä sijaitsevaan mantrakehän keskukseen. Jos teet tämän usein, tulet asteittain saamaan sellaisen tunnun, että sijaitset sydämessä. Tämän jälkeen, sijaitessasi mantran keskustassa, se voi vaikuttaa siltä kuin lukisit ympärilläsi olevia mantran kirjaimia, ei suullisesti vaan mielessäsi — lausut mantraa mutta et suullasi. On useita eri menetelmiä.

Selitysten mukaan on viisi estettä meditaatiolle. Ensimmäinen on laiskuus ja toinen kohdetta koskevien ohjeiden unohtaminen, toisin sanoen kohteen unohtaminen. Seuraavia ovat velttous ja levottomuus. Sitten on kykenemättömyys soveltaa torjuntamenetelmiä velttouden tai levottomuuden ollessa läsnä, ja viimeisenä on torjuntamenetelmien turha käyttö, vaikka velttous ja levottomuus ovat jo voitettuja. Näitä kutsutaan viideksi viaksi. Niitä varten on selitetty kahdeksan torjuntamenetelmää. Laiskuuden torjuntamenetelmiä ovat ensinnäkin sellainen usko, joka älykkäästi näkee meditatiivisen keskittyneisyyden arvon; pääasiallinen arvo on se, että ilman meditatiivista keskittyneisyyttä korkeampia polkuja ei ole mahdollista synnyttää. Meditatiivisen keskittyneisyyden hyvien ominaisuuksien toteamisesta riippuvaisesti kehitetään pyrkimys näiden ominaisuuksien saavuttamiseksi. Tämän kautta syntyy ponnistelu, jonka avulla puolestaan saavutetaan soveltuvuus. Sen ansiosta ruumis ja mieli vapautuvat ei-toivotuista tiloista ja on näin sopiva hyveellisyyden edistämiseen siten, että kaikki hyveet, joita tehdään, ovat voimakkaita. Nämä neljä ovat torjuntamenetelmiä ensimmäiseen vikaan, laiskuuteen.

On hyödyllistä olla harjoittamatta liian pitkään alussa. Älkää ylirasittako itseänne; pisin aika on noin viisitoista minuuttia. Tärkeää ei ole istunnon pituus vaan laatu. Jos harjoittaa meditaatiota liian pitkään, tulee helposti uneliaaksi. Tällöin meditaatiosta tulee pelkkää tähän tilaan tottumista. Se on paitsi ajanhaaskausta myös tottumusta, josta on vaikea päästä tulevaisuudessa eroon. Aloittakaa siis alussa useilla lyhyillä istunnoilla — jopa kahdeksasta kuuteentoista istuntoon päivässä. Kun lopulta totutte meditaatioprosessiin, sen laatu paranee, ja istunnoista tulee luonnollisesti pitempiä.

Merkkinä siitä, että meditatiivinen keskittyminen etenee hyvin, on se, että meditaatio-istunnot tuntuvat lyhyiltä vaikka ne saattavatkin olla pitkiä. Jos teistä tuntuu siltä, että meditaatioon on kulunut paljon aikaa, vaikka olette käyttäneet siihen vasta vähän aikaa, tämä on merkki siitä, että teidän tulee lyhentää istunnon pituutta. Tämä saattaa olla hyvin tärkeää alussa.

Kuka on kullakin tasoilla näihin eri havaitsemistapoihin sisältyvä subjekti? On monta tietoisuuden tasoa, joilla kullakin on oma erityinen tapansa havaita kohteensa. Ne ovat kaikki kuitenkin samaa siinä mielessä, että ne ovat kirkkauden ja tietämisen katkeamatonta virtaa, sekä siinä mielessä, että pelkkä minä, joka nimetään tietoisuuden katkeamattomasta virrasta riippuvaisesti, on se, mikä tuntee ne.

Osa buddhalaisista koulukunnista esittää, että tietyt tietoisuuden lajit ovat sama kuin minä. Kuitenkin korkeimmassa, syvällisimmässä koulukunnassa, prāsangika-mādhyamikoissa, minän esitetään olevan sama kuin tietoisuuden virrasta riippuvaisesti nimetty pelkkä minä.

Mikä on tietoisuuden ja minän ero? Minällä on monta ilmenemistapaa. Yksi on se, että minä vaikuttaa olevan tosiasiallisesti mielen ja ruumiin ilmiöryhmistä erillinen ja lisäksi pysyvä, jakamaton ja omavoimainen. Toinen on se, että minä vaikuttaa olevan ilmiöryhmien taakan kantaja eli herra — substantiaalisesti olemassa oleva eli omavarainen minä — vaikuttamatta olevan kuitenkaan ilmiöryhmistä erillinen. Eräs minän ilmenemistapa on sellainen, että vaikka minää ei todeta olemassa olevaksi tietoisuudelle ilmenemisen kautta, minä on kuitenkin olemassa epätavallisen olemistapansa kautta. Lisäksi minä saattaa ilmetä luonnostaan olemassa olevana eli itsensä kautta olemassa olevana vaikuttamatta kuitenkaan olevan olemassa nimettynä-olemisen kautta. Sitten on vielä sellainen ilmenemistapa, jossa havaitaan ainoastaan pelkkä minä, vaikka minä vaikuttaakin olevan itsensä kautta olemassa. Edellisistä ainoastaan tämä on havaintona pätevä.

Mikä on minä? Kun sitä etsitään analyyttisesti, sitä ei voida löytää. Mikään asia mentaalien ja fyysisten ilmiöryhmien joukossa ei ole sellainen, että sen voisi ajatella olevan minä. Sama pätee myös niiden katkeamattomaan virtaan ja kokonaisuuteen. Vaikka kirjava narukerä saattaakin vaikuttaa pimeässä käärmeeltä sen sijaintipaikan pimeyden vuoksi, silti mitään narun osista, narun osien kokonaisuutta tai näiden osien ajallista katkeamatonta virtaa ei voida sanoa käärmeeksi. Kyseinen käärme on olemassa pelokkaan henkilön mielen synnyttämänä; narussa mitään käärmettä ei ole.

MIELEN MUUNTAMINEN MEDITAATION AVULLA

Meditaatio on mielen totuttamista meditaation kohteeseen. Jos tarkastelemme sitä, kuinka mieli totutetaan kohteeseen, voimme löytää useita meditaatiolajeja.

Eräässä lajissa mieli muunnetaan tietynlaiseksi tietoisuudeksi, esimerkiksi mietiskeltäessä myötätuntoa tai viisautta. Tällaisessa meditaatiossa oma mieli pyritään muuntamaan myötätuntoiseksi tietoisuudeksi tai viisaustietoisuudeksi. Myötätunto ja viisaus eivät ole meditaation kohteena vaan ne ovat se olemus, joksi tietoisuus pyritään muuntamaan totuttamisprosessin avulla.

Kuitenkin pysymättömyyttä tai itsettömyyttä mietiskeltäessä pysymättömyys ja itsettömyys ovat mieleen liittyvän havaitsemistilan kohteita ja niitä mietiskellään. Toisenlaisessa meditaatiossa mietiskellään Buddhan hyviä ominaisuuksia haluamalla niiden saavuttamista. Nämä ominaisuudet ovat haluamisen kohteita; tätä kutsutaan haluavaksi meditaatioksi. Eräs meditaation laji on sellainen, jossa pyritään saamaan polun vaiheet ilmenemään mielelle siinä merkityksessä, että huomataan minkälaisia oivalluksen tasoja on. Tätä kutsutaan pohdiskelevaksi meditaatioksi.

Toisella tavalla tarkasteltuna meditaatio jaetaan kahteen lajiin: analyyttiseen ja vakauttavaan. Yleisesti ottaen vakaa oleminen on vakauttavaa meditaatiota, kun taas syvällinen näkemys on analyyttistä meditaatiota.

Mitä tulee meditaation kohteisiin, sekä vakauttavan että analyyttisen meditaation kohteena saattaa olla joko ilmiöiden perimmäinen olemistapa tai mikä tahansa moninaisista ilmiöistä. Yleisesti ottaen tyhjyys on jotain, mikä löydetään analyysin lopussa kohteiden perimmäistä olemistapaa tutkivan järkeilyn avulla. Siitä huolimatta tyhjyyteen kohdistuvan vakauttavan meditaation yhteydessä mietiskelijä asettuu yksikohteisesti aikaisemmin selville käyneeseen tyhjyyden merkitykseen ja tällöin hän ei analysoi yhtään. Näin ollen on olemassa sekä vakauttava että analyyttinen tyhjyyttä tarkasteleva meditaatio. Vastaavasti mitä tahansa moninaisista ilmiöistä tarkasteltaessa meditaatio voi olla joko vakauttavaa tai analyyttistä riippuen siitä, kuinka mieli toimii kohteeseensa nähden.

Vakaa oleminen, joka on ensisijaisesti vakauttavaa meditaatiota, on yhteinen sekä buddhalaisille että ei-buddhalaisille. Buddhalaisuuden sisällä se on yhteinen hinayānalle että mahāyānalle. Mahāyānan sisällä se on yhteinen sekä sutrayānalle että mantrayānalle. Selitän lyhyesti, kuinka vakaa oleminen saavutetaan.

Mielemme, sellaisena kuin se nyt on, on täysin hajaantunut ulkoisiin kohteisiin. Tämän vuoksi se on voimaton. Ajatuksemme on kuin joka suuntaan virtaava vesi: kuten vesi kanavoitaessa tulee hyvin voimakkaaksi, niin myös mielemme.

Kuinka mieli kanavoidaan? Yleisesti ottaen mantrayānassa ja erityisesti korkeimmassa yogamantrassa kuvataan useita menetelmiä. Ensin kuitenkin kuvaan kaikille kulkuneuvoille yhteisen menetelmän. Mielen asettamiseksi vakaasti havainnon kohteeseen on välttämätöntä aluksi yksilöidä havainnon kohde. Buddha kuvasi neljä lajia kohteita — puhdistavan käytöksen kohteet, taidokkaat kohteet, kohteet samentajien puhdistamiseen ja kaikkialla olevat kohteet. Esimerkiksi mitä tulee puhdistavaan käytökseen käytettäviin kohteisiin, jos jokin mielensamentaja on ollut meissä vallalla aikaisemmin, sen voima on läsnä meissä nyt. Tämän vuoksi on tärkeätä valita sellainen mietiskelyn kohde, joka heikentää tuon kyseisen mielensamentajan voimaa. Sellaiselle, jolla halu on ollut vallitsevana, on mietiskelyn kohteena rumuus. Neljän tarkkaavaisen asettumisen yhteydessä tämä selitetään ruumista koskevaan tarkkaavaiseen asettautumiseen liittyneenä. Tässä yhteydessä rumuus ei välttämättä viittaa vääristyneisiin muotoihin; ruumiin varsinainen olemus — joka muodostuu muun muassa verestä, lihasta ja luusta — saattaa vaikuttaa päällisin puolin hyvin kauniilta, kun se on hyvän värinen sekä kiinteä mutta silti pehmeä koskettaa, mutta tutkittaessa sitä huomataan, että se on olemukseltaan muun muassa luuta.

Sellaiselle, joka on vallitsevasti vihan vallassa, mietiskelyn kohde on rakkaus. Harhaisuuteen vajonneelle mietiskeltävänä ovat ehdollisen syntymisen kaksitoista osaa. Sellaiselle, jolle vallitsevana mielensamentajana on ylpeys, mietiskeltävänä tulee olla aineosien eri jaot, sillä kun mietiskelee monia eri jakoja, tulee vastaan vaihe, jolloin huomaa, että on monia asioita, joita ei tiedä, ja tämä puolestaan vähentää ylpeyttä. Niille, jotka ovat käsitteellisyyden vallassa, kuuluu mietiskeltäväksi sisään- ja uloshengitys. Nämä ovat kohteet puhdistavaan käytökseen.

Kuten aikaisemmin mainitsin, havainnon kohteena voi olla myös tyhjyys. Lisäksi on mahdollista ottaa kohteeksi esimerkiksi kukka tai jokin muu asia. Buddhalaiset voivat mietiskellä Buddhan ruumiista ja kristityt voivat mietiskellä Jeesusta tai ristiä.

Riippumatta siitä, mikä kohde on, tarkoituksena ei ole meditaation yhteydessä katsella ulkoista kohdetta, vaan saada sen kuva ilmenemään mentaalitietoisuudelle. Tätä kuvaa kutsutaan heijastukseksi, ja se on havainnon kohde.

Kun kohde on yksilöity, kuinka mieli asetetaan siihen? Aluksi meditaation kohteesta tulee kuulla opettajalta; tämän jälkeen siitä varmistutaan ajattelemalla sitä uudestaan ja uudestaan. Jos esimerkiksi tarkoituksena on mietiskellä Buddhan ruumista, ensin siihen tulee tutustua kuulemalla kuvaus siitä tai katsomalla kuvaa tai patsasta, ja tämän jälkeen totuttautua siihen siten, että se voi ilmetä selkeästi mielessä.

Tässä vaiheessa se tulee kuvitella hieman yli metrin päähän eteen kulmakarvojen korkeudelle. Sitä tulee mietiskellä ikään kuin se olisi kirkas, olemukseltaan valoa; tämä auttaa ehkäisemään veltostumista.

Ajatelkaa kuviteltu Buddha raskaaksi; tämä auttaa ehkäisemään levottomutta. Mitä pienemmäksi kohteen onnistuu kutistamaan, sitä enemmän siitä on hyötyä mielen sisään vetämisessä, kanavoimisessa. Myös fyysinen asento on tärkeä.

Ensin tulee saada kohde ilmenemään mielelle. Tämän jälkeen siitä tulee pitää kiinni sellaisella tarkkaavaisuudella, että sitä ei kadota. Se, että tarkkaavaisuuden ansiosta ei kadota kohdetta, kehittää itsehavaintoa.

Pitäydyttäessä kohteeseen mielellä tulee olla kaksi ominaisuutta: 1) kohteen ja tietoisuuden suuri kirkkaus, ja 2) havainnon kohteessa yksikohteisesti oleminen. Kaksi vastakkaista asiaa estää niitä kehittymästä: velttous ja levottomuus. Velttous on esteenä kirkkauden kehittymiselle, kun taas levottomuus on esteenä kohteessa pysymisen vakaudelle.

Velttous on sitä, että mielestä tulee liian rentoutunut, liian löysä; siitä puuttuu intensiivisyys — mielen jännittyneisyydestä on tullut heikko. Velttouden aiheuttaa uupumustila, joka vaikuttaa siltä kuin päässä olisi hattu, raskautta. Tämän torjumiseksi mieli tulee muuntaa jännittyneemmäksi.

Kun mielen havaitsemistavasta on tullut jännittyneempi, vaara velttouteen vähenee mutta vaara levottomuuteen lisääntyy. Halusta johtuvaa mielen hajaantumista kutsutaan levottomuudeksi. Näin ollen hajaantuminen voi kohdistua mihin tahansa kohteeseen, kun taas levottomuus kohdistuu vain halun kohteeseen. Torjuntakeinona levottomuuteen ja mihin tahansa hajaantuneisuuden lajiin on mielen havaitsemistavan tason alentaminen, sen tekeminen vähemmän jännittyneeksi.

Samalla kun pidät kiinni havainnon kohteesta tarkkaavaisuudella, tutki ajoittain itsehavainnon avulla, onko mieli velttouden tai levottomuuden vallassa. Jos itsehavainnon avulla havaitset, että velttouden vaara on olemassa, havaitsemistapaa tulee kohottaa. Jos taas on vaara levottomuuteen, havaitsemistapaa tulee hieman alentaa. Kokemuksen myötä kehittyy tuntu sopivasta mielen jännittyneisyyden tasosta.

Mielen havaitsemislajin tason kohottamiseksi pohdiskele jotain, mikä tekee sinut iloiseksi; sen alentamiseksi pohdiskele jotain, joka saa sinut vakavaksi, esimerkiksi kärsimystä. Alussa näin harjoitettaessa on parasta pitää usein lyhyitä meditaatiohetkiä, ja koska kiireisessä, meluisassa kaupungissa on aluksi vaikea kehittää syvää meditaatiotilaa, on syytä mennä täysin eristyneeseen ja rauhalliseen paikkaan. Ilman hiljaisuutta on miltei mahdotonta saavuttaa vakaan olemisen tila, johon kuuluu sen kaikki ominaisuudet.

Tällä tavalla harjoitettaessa mieli asteittain kehittää enemmän ja enemmän vakautta, joka huipentuu vakaaseen olemiseen. Vakauttavassa meditaatiossa mieli asetetaan yksikohteisesti havainnon kohteeseen. Sen avulla kehitetään mielen soveltuvuutta. Tästä riippuvaisesti kehittyy ruumiin soveltuvuus, joka johtaa ruumiin soveltuvuuden autuuteen. Sillä hetkellä, kun mielen soveltuvuuden autuudesta tulee vakaa, saavutetaan vakaa oleminen. Neljän keskittymisen ja neljän vailla muotoa olevan syventymisen joukossa tämä tila — johon liittyy fyysinen ja mentaali autuus — on alin harjoituksista ensimmäistä keskittymistä varten.

Syvällinen näkemys saavutetaan vastaavalla tavalla, kun mentaalin soveltuvuuden autuus on kehitetty, mutta ei kuitenkaan vakauttavan meditaation kautta vaan sellaisen analyysin avulla, johon liittyy tutkiva viisaus. Syvällisestä näkemyksestä on olemassa maallisia ja ylimaallisia muotoja. Maallisessa on kyse siitä, että alempaa tasoa pidetään karkeana ja korkeampaa tasoa rauhallisena. Sen sijaan ylimaallisella syvällisellä näkemyksellä on, yleisesti tarkasteltuna, neljän jalon totuuden piirteet. Mahayana-koulukuntien erityisestä näkökulmasta katsottuna ylimaallisen syvällisen näkemyksen ominaisuutena on ilmiöiden itsettömyys.

Meditatiivisen keskittyneisyyden vieläkin nopeampaa saavuttamista varten on mantramentelmässä erityisiä jumaluusjoogaan liittyviä menetelmiä. Jumalusjoogan polku saa aikaan nopeamman etenemisen buddhatilaan käyttämällä erityisiä menetelmiä keskittymisen ja viisauden ykseyden kehittämiseksi. Keskittyminen ja viisaus ovat kaksi viimeistä kuudesta täydellisyydestä — antaminen, käyttäytyminen, kärsivällisyys, ponnistelu, keskittyminen ja viisaus — jotka kuvataan bodhisattva-kirjoituskokoelmissa. Ilman keskittymistä, jossa mieli on virtaamattoman vakaa ja kirkas, viisaus ei kykene tuntemaan kohdettaan sellaisena kuin se on kaikissa yksityiskohdissaan. Tämän vuoksi keskittyminen on välttämätöntä.

Poimintoja teoksesta Sisäinen tasapaino