J. J. Wedgwood

Mietiskely

Mitä mietiskely on

Mietiskely on pyrkimystä saada päivätajuntaan – so. tajuntaan sen tavallisessa, normaalissa tilassa – tietoa ylitajunnasta ja luoda siten sellainen kanava, jonka kautta jumalallinen eli henkinen olemuspuoli, todellinen ihminen, voi valaista alempaa persoonallisuutta. Mietiskely on ajatuksen ja tunteen pyrkimystä kohti ihannetta ja oven avaamista sen vaikutukselle alempaan tietoisuuteen. ”Mietiskely on sisäisen ihmisen sanomatonta kaipausta äärettömään”, sanoo H. P. Blavatsky.

Mietiskelyn aiheeksi voidaan valita jokin abstraktinen ihanne, jokin hyve, kuten esimerkiksi myötätunto tai oikeudentunto, tai voidaan myös keskittyä sisäiseen valoon, jumalalliseen kipinään, joka on ihmisluonnon sisäinen todellisuus, siitäkin huolimatta, että se mahdollisesti tajutaan vain jonkinlaisena hämäränä aavistuksena jostakin korkeammasta. Ihanteelle voidaan myös antaa mestarin muoto, jumalallisen opettajan tai kenen muun tahansa, jonka tunnemme olevan jollakin tavalla kunnioituksemme ja ihailumme arvoinen. Mietiskelyn kohde voi tietysti paljon vaihdella riippuen luonteenlaadusta, temperamentista ja ihmisen jumalallisesta säteestä. Mutta aina se on sielun kohoutumista kohti jumalallista lähdettä, erillisen itsen kaipausta yhdistyä universaaliin Itseen.

Ensimmäiset askeleet

Mietiskelyn ensimmäinen askel on ajatuksen harjoitus siksi, kunnes fyysinen ruumis on totutettu palvelemaan hengen työvälineenä. Ne, jotka vasta äskettäin ovat tutustuneet teosofiseen ajatteluun, tulevat huomaamaan, että tämä on aluksi hyvin vaikeaa. Heille ovat sielu ja henki epätodellisia. Eri tasot ja eri ruumiit, joista teosofiset kirjailijat puhuvat yrittäessään selvästi ja tieteellisellä tarkkuudella antaa lukijoilleen jonkinlaisen käsityksen ihmisen olemassaolon mysteeristä, muodostuu heille vain kuin jonkin läksykirjan ulkoluvuksi. Fyysinen ruumis on ainoa kouraantuntuva todellisuus, ylifyysinen on varjoa ja ilmaa. Mutta asteittain ja melkein huomaamatta häviää tämä väärinkäsitys, ja tunne siitä, että ylifyysinen todellakin on olemassa, alkaa vähitellen työntyä fyysisiin aivoihin ja elävöittää siihen asti älyllistä teoriaa. Syy on helposti havaittavissa. Lukiessaan teosofisia kirjoja joutuu ihminen mentaalisten perusmuotojen maailman elävöittävien voimien yhteyteen. Korkeammista ruumiista lukeminen johtaa tarkkaavaisuuden kiinnittymiseen näihin ruumiisiin, tajunnan heräämiseen niissä. Astraalitasosta ja astraaliruumiista lukeminen ja niiden ajatteleminen herättää vähitellen oppilaan tällä tasolla fyysisen unen aikana. Seurustelu ylifyysisesti kehittyneiden ihmisten kanssa ja oleskelu heidän auransa ulottuvilla stimuloi oppilaan hienompia ruumiita vilkkaampaan toimintaan. Luonnollisena seurauksena tästä alkaa sisäisen luonnon avartuminen tuntua päivätajunnassa, tieto korkeammasta ihmisestä alkaa vähitellen tihkua alas fyysisiin aivoihin ja oppilas huomaa elämänkatsomuksensa muuttuneen suuresti. Vähitellen havaitaan tajunnan laajentumista, uusia ajatus- ja tunnealoja avautuu opiskelijan eteen, elämän ulkonaiset olosuhteet saavat uuden merkityksen ja teosofian totuudet alkavat muuttua älyllisestä teoriasta henkiseksi kokemukseksi.

Tällainen on lyhykäisesti selostettuna se asteittainen kehitys, joka tapahtuu jokaisen vakavasti työhön ryhtyneen teosofin tajunnassa. On helposti ymmärrettävissä, että ne kaksi vuotta, joiden täytyy kulua ennen kuin jäsen voidaan valita esoteeriseen osastoon eivät ole määrätty ainoastaan koetusajaksi, jotta nähtäisiin, miten vakaata hänen teosofian harrastuksensa on, vaan myös että tuo muutos hänen ylifyysisessä ruumiissaan kehittyisi, joka tekee hänet kykeneväksi intuitiivisesti tajuamaan itsensä korkeammaksi olennoksi, joka vain käyttää fyysistä ruumista työvälineenään.

Tätä laajentumis- ja heräämisprosessia voidaan tosin huomattavasti jouduttaa. Hiljaisuuden Äänessä sanotaan: ”Auta luontoa ja työskentele sen kanssa, ja luonto on pitävä sinua yhtenä luojistaan ja totteleva sinua.” Saman toistaa eräs tiedemies sanoilla: ”Luonto voitetaan tottelemalla.” Meidän tulee vain pyrkiä ymmärtämään luonnonlakeja ja menettelemään niihin suhteen oikein, jolloin ne tulevat meidän nöyriksi palvelijoiksemme. Sitä, mikä tavallisissa oloissa tapahtuu hitaasti ja asteittain, voidaan jouduttaa tietoisten ja oikeaan suuntautuvien ponnistelujen avulla. Oppilaan ensimmäisen mietiskelyharjoituksen päämääränä tulee sen vuoksi olla pyrkimys oppia tietoisesti ymmärtämään, mikä on korkeampi ihminen.

Edellisen harjoituksen syventäminen

Oppilaan perehdyttyä enemmän edellä luonnehdittuun mietiskelyyn voi hän ruveta kehittämään sitä omalle temperamentilleen soveltuvaksi. Hänelle saattaa olla avuksi ottaa vertaus esimerkiksi pianon ääressä istuvista soittajasta. Samalla tavalla kuin piano synnyttää ääniä ja sointuvia säveleitä, samoin ilmaisee fyysinen ruumis ajatuksia, tunteita ja harmonista toimintaa. Mutta se onkin pianisti, joka ilmentää itseään instrumentin välityksellä. Aivan samoin värähtelee fyysinen ruumiskin (tarkoituksellisessa toiminnassa) ainoastaan Korkeamman Itsen tahdon mukaisesti.

Oppilaan tulee ajatuksissaan vapauttaa itsensä fyysisestä ruumiista ja tutkia sitä sielun rauhallisella erottamiskyvyllä. Hänen tulee selvittää itselleen, että se on ainoastaan ulkokuori, soittokone, puku. Jotta tajunta, joka on hengen ilmennys, voi päästä yhteyteen fyysisen maailman kanssa, täytyy sen asua fyysisestä aineesta rakennetussa tabernaakkelissa, sillä ainoastaan tajunnan fyysinen väline voi välittää värähtelyjä fyysiseen aineeseen. Monenlaisten kokemusten kautta fyysisessä maailmassa ja fyysisen käyttövälineen vähin erin mukautuessa yhä paremmin vastaamaan noihin värähtelyihin, kehittää henki synnynnäisiä voimiaan toimettomuuden tilasta toimiviksi.

Oppilas voi sitten tutkistella, millä tavalla on mahdollista tarkkailla ja ohjata sitä, huomioida, miten se vastaa niihin määräyksiin, jolla hallitseva intelligenssi – Itse – antaa. Kun hän on ajatuksissaan erottanut itsensä siitä, tulee hänen ajatella hetkisen elävänsä astraaliruumiissa.

Miettiköön sen jälkeen, että astraaliruumis ei ole Todellinen Itse. Hän voi hallita mielentilansa ja halunsa, hän voi hallita tunteiden toimintaa. Tunteet ovat ainoastaan tajunnan ilmentymistä sen toimiessa astraaliruumiissa ja sen rajoittamana. Tämä verho on rakennettu astraalitason aineesta, jotta sisällä asuva tajunta pääsisi kosketukseen tämän tason kanssa. Hän ei ole tämä kamppailevien ja kuohuvien tunneliikkeiden ruumis, ei sen intohimojen eikä halujen. Rauhallisempina hetkinään hän tietää olevansa tunnekuohujensa yläpuolella. Kaikki hänen kiukunpurkauksensa, mustasukkaisuutensa, pelkonsa, itsekkyytensä ja vihansa eivät ole hän itse, ne ovat vain aistien leikkiä, aistien, jotka ovat karanneet hänen valvonnastaan aivan kuin ketjusta irti päässyt vinttikoira. Sydämensä sisimmässä hän tietää, että koska hän jo kykenee hallitsemaan koko joukon tällaisia tunteita, niin kärsivällisellä uutteruudella ja vilpittömillä ponnistuksilla hän vähitellen kykenee pitämään kaikki tällaiset ilmaukset kurissa ja tulemaan aistiensa herraksi.

Kun hän sitten niin sanoaksemme seisoo tunteittensa ulkopuolella katsellen niiden koko toimintapiiriä, hän ajatelkoon elävänsä ajatusruumiissa.

Aloittelijalle ei ole kovinkaan vaikeaa erottaa mielessään itsensä fyysisestä ja tunneruumiista. Pyrkiessään elämään eettisesti hän on oppinut pidättäytymään ja hallitsemaan toimiaan ja kiihkeitä tunneilmauksiaan. Mutta luultavasti hän ei ole paljonkaan oppinut tietämään ajatuksen voimasta, ja siksi hänestä tuntuu vaikealta kyetä heti hillitsemään ajatuksiaan.

Ja niin hän voi lopuksi eri asteet sivuuttaen kohoutua katselemaan sitä, joka on tuolla puolen ja kaikkien sanojen kuvailematonta todellisuutta ja pyhyyttä. Hän saavuttaa silloin olemuksensa sisimmän sydämen, alttarin, jossa jumaluuden Shekinah on ilmentyneenä, ja vie sitten mukanaan sen sädeloiston aistimaailmaan.

Kun mietiskelynsä ja päivän mittaan usein toistuvan ajattelunsa kautta oppilas on kehittynyt siihen, että hän pitää itseään tuona sisäisenä ihmisenä, jonka ulkopuoliseen elämään suuntautuva toiminta tapahtuu fyysisen ruumiin välityksellä, silloin hän voi ryhtyä mutkikkaampiin ja tieteellisemmin rakennettuihin mietiskelymenetelmiin. Hän alkaa jo paremmin ymmärtää työskennellä mietiskelyn eri asteissa, kyeten pitämään sitä samalla sekä virkistyksen ja henkisen kasvun välineenä että koeteltuna keinona painiskeltaessa itsepintaisten ajatusten ja tunteiden kanssa.

Suom. A. A.

Teosofi — n:o 10, 1942