Olli Ruoho

MEDITAATIO: matkoja hiljaiseen maailmaan

Istua intensiivisen hiljaisuuden vallitessa paikallaan, olla tekemättä mitään. Käyttää siihen aikaa puolesta kahteen tuntia päivässä. Onko siinä normaalin, työtä tekevän ihmisen kannalta mitään järkeä?

Kiireen keskellä elävästä ihmisestä ajatus saattaa tuntua mielettömältä. Ainakin ennen lähempää tutustumista asiaan. Kuitenkin mietiskely eli meditaatio on vuosituhansien ajan toiminut elvyttävän voiman lähteenä idän ihmisille. Länsimailla se on saavuttanut suosiota mm. joogan ja transsendentaalisen meditaation muodossa.

Stressiä, hermopainetta, jännitystä, huolia, päänsärkyä? Vatsahaavoja, sydänsairauksia, tyytymättömyyttä, henkisen tyhjyyden tunnetta? Tuttujako?

Yhteiskunta vaatii meiltä oman panoksemme. Oma asiamme on, annammeko sen tehdä meistä pelkästään toimivan, hyvin rasvatun rattaiston koneistoonsa. Mikäli annamme itsellemme ja toisille arvon ainoastaan sillä perusteella, kuinka paljon voimme materiaalisesti hyödyttää yhteiskuntaa tai itseämme, olemme vaarassa liian tiukasta rattaistoon lyöttäytymisestä.

Yhteiskunta palkitsee jäsenensä sen mukaan, kuinka paljon nämä pystyvät edistämään kulutuskiertoa. Tavallisen kansalaisen kohdalla se merkitsee ostovoimaa, jonka hankkiminen palkitaan elintasoa, statusta osoittavilla välineillä.

En puhu elintason kohottamista vastaan. Se nousee automaattisesti yhteiskuntamuodon kehittyessä. Mutta usein, liian usein se johtaa kilpailutilanteeseen, jossa ihminen ei näe todellisia tarpeitaan. Hän näkee muut juoksijat, varsinkin ne, jotka pyrkivät edelle tajuamatta itse juoksevansa. Kilpailun palkintona saavutetut välineet muodostuvat itsetarkoitukseksi, ja varsinainen maali pysyy hämärän peitossa. Ihmisen yksilöllinen arvo jää toissijaiseen asemaan. Persoonallisuuden merkitys kyllä myönnetään, mutta kun se yhteiskunnan kannalta on miltei pelkästään työtä yhteiskunnan hyväksi, siis myyntiarvoa, niin ympäristömme samaistaa persoonallisuutemme vain niiden välineiden kanssa, joita on käytettävissä.

Yhteiskunta arvostaa myös mekaanista muistia enemmän kuin luovaa ajattelua. Ihmiseltä on alettu vaatia tietokoneen ominaisuuksia: hänen täytyy kerätä suuri määrä erikoistietoutta ja pystyä käyttämään sitä. Yksi kapea sektori sisältää niin suuren määrän erikoistietoa, että se peittää kokonaiskuvan siitä mitä ihmisenä oleminen merkitsee.

Tähän länsimaisen teknostruktuurin kuvaan, mihin voimme myös lukea marxilaisen käsityksen, kuuluu, että ihminen käsitetään tiettyä lainalaisuutta noudattavaksi kyberneettiseksi yksiköksi. Tämän viidellä aistilla ympäristöstään kokemuksia keräävän yksilön moderni psykologia pyrkii mittaamaan ja määrittelemään mahdollisimman pitkälle. Persoonallisuudentutkimus pyrkii mm. ennustamaan, millä tavoin hän hankkimaansa kokemusta eri tilanteissa käyttää.

Mikäli ihminen olisi tämän kuvan mukainen olento, hänellä ei yksilönä olisi juuri minkäänlaisia omaehtoisen valinnan mahdollisuuksia. Hän olisi täysin yhteiskunnan tuote, kappale elävää materiaa. Ei olisi oivalluksia, ajatukset olisivat muilta opittuja, tunteet kemiallisten ja fysikaalisten prosessien tuloksia. Impulsseihin ja ärsykkeisiin hän vastaisi kuten Pavlovin koirat. Toimittuaan itsetiedottomasti, yhteiskunnan taholta ohjelmoidusti koko elämänsä ajan, hyödytettyään tietyn määrän yhteiskuntaa hän kuolisi pois, eikä mitään jäisi jäljelle fyysisen ruumiin hajottua.

Vastakohdan näille käsityksille saamme siitä ihmiskuvasta, joka on hahmotettu monissa idän filosofioissa. Vastaavanlaisiin tuloksiin ovat länsimailla päätyneet monet kreikkalaisen filosofian koulukunnat (Sokrates, Platon), Leibniz, Hegel ja myöhemmän alan tutkijoista Jung.

Näiden käsitysten mukaan ihmisen tajunta muodostuu useammasta kerroksesta. Karkeasti jakaen sen muodostavat soma, psyyke ja pneuma. Soma tarkoittaa fyysistä ruumista ja sen vitaalisia toimintoja, psyyke sielua ja pneuma näiden yläpuolella olevaa kerrostumaa, henkistä itseä. Soma ja psyyke muodostavat yhdessä persoonallisuuden eli sen osan tajunnasta, jota sielutiede tutkii. Ihmisen pneumainen ydin on määrittelemätön, alati laajeneva eikä sitä voida luonnontieteen menetelmin tutkia. Koska luonnontieteilijä ei saa tästä ihmisen henkisestä olemuksesta tietoa eikä hän voi välineillään sitä tutkia eikä mittailla, hän joko kieltää sen olemassaolon tai sysää koko ongelman metafysiikan piiriin. Ja luonnontieteitä auktoriteettiasemassa pitävässä länsimaisessa kulttuurissa metafysiikasta puhuminen on suunnilleen samaa kuin ratkoa ongelmaa, onko kissalla sielu.

Itämaisen käsityksen mukaan ihminen on siis jatkuvassa vuorovaikutuksessa paitsi aistein havaittavan maailman, myös ylifyysisten tajunnantilojen kanssa. Tätä emme useinkaan havaitse siksi, että impulssit ylitajunnasta tulevat erittäin nopeina ja huomaamattomina väläyksinä fyysisiin aivoihin. Silloin tällöin kokemamme ahaa-elämykset ovat ylitajunnasta lähtöisin olevia signaaleja, joita rationaalinen järki käsittelee ratkaistavan tehtävän mukaan.

Meillä on aatteita ja ideologioita suunnaton määrä. Voimme ottaa niistä selvää, toimia niiden hyväksi, uskoa joihinkin niistä tai kahlata läpi yhden toisensa jälkeen. Mutta tuovatko ne vastausta ihmisen todella keskeisiin kysymyksiin:

Kuka minä olen?

Mikä on paikkani maailmassa?

Mitkä ovat tietoisuuteni rajat?

Tuottaako toimintani ja kiinnostukseni suuntaaminen ulkoisen maailman ilmiöihin minulle toivomani tyydytyksen?

Olenko oivaltanut oikein henkiset kehitysmahdollisuuteni ja sen suunnan, mihin olisi kuljettava?

Kuinka toimin suhteessani itseeni ja toisiin ihmisiin?

Näihin ja muihin yksilöllisiin kysymyksiin on jokaisella mahdollisuus saada vastaus harjoittamalla mietiskelyä. Mietiskely kehittää myös ihmisen vastustuskykyä ulkopuolisia auktoriteetteja ja mielen manipulointia kohtaan.

Sana meditaatio on latinaa ja tarkoittaa mietiskelyä. Sen avulla ihminen pyrkii yhteyteen ylemmän minänsä eli henkisen itsensä kanssa. Meditaatio on tajuntaa avartava menetelmä: se saa aikaan yksilön sisäisen vallankumouksen. Se on maailman muuttamista omasta itsestä käsin. Meditaation avulla monet ovat saavuttaneet täydellisen ruumiin ja mielen terveyden. Monet ovat päässeet eroon liiasta nautintoaineiden käytöstä sekä huumausaineista. Erittäin ylimalkaisesti sanottuna meditaatiossa ruumis on vastaavassa tilassa kuin nukkuessamme, ja tajunta on tietoisen aktiviteetin tilassa. Jonkin aikaa mietiskelyä säännöllisesti harjoitettuamme sielunelämämme ylitajuiset kerrokset tulevat valvetajuntamme tiedostetuiksi osiksi. Tämä tapahtuu asteittain kerros toisensa jälkeen. Ensimmäinen asia, mikä mietiskelyn ansiosta tapahtuu, on hermoston tasapainottuminen. Seuraava aste on tunteiden ja ajatusten eli mielen hallinta. Ihminen, joka tämän saavuttaa, on oman itsensä herra. Hän hallitsee tahdollaan ja järjellään sielunelämänsä alempia kerroksia saattaen ne harmoniseen tasapainoon.

Yksinkertaisimmassa muodossaan mietiskely on nojatuolissa istumista ja ajatusten suuntaamista pois aineellisista ja jokapäiväisistä asioista. Keskittyessään intensiivisesti jonkin asian ratkaisuun ihminen vaistomaisesti pyrkii sulkemaan pois aistit, niin että jäljelle jää pelkkä ongelma ja sen ratkaiseminen. Tämä on mielen keskittämistä, tiedotonta meditaatiota. Tästä ei ole kuin askel järjestelmälliseen meditaation harjoittamiseen, jonka kuka tahansa voi aloittaa koska tahansa. Sisäavaruuden tutkiminen alkaa siitä, kun aistit suljetaan siten, etteivät ne ota vastaan ulkoisen maailman ärsykkeitä.

Ennen kuin aletaan harjoittaa meditaatiota, on tärkeätä tutustua menetelmän pohjana olevaan filosofiseen järjestelmään. Hinduismiin kuuluva jooga on vain yksi, tosin länsimailla tunnetuin mielenhallintaan pyrkivä menetelmä. Muita ovat esimerkiksi brahmanismi, jainismi, tantrinen buddhismi. Taolaisilla on omat menetelmänsä, samoin konfutselaisilla. Zen-meditaatio on tunnetuin mietiskelymuoto Japanissa.

Puuttumatta näihin yksityiskohtaisemmin on vain syytä todeta, että niillä kaikilla on suurin piirtein sama päämäärä. Siihen vain kuljetaan eri teitä. Vaikka valitsisi vain yhden näistä teistä, siihen tutustuminen saattaisi viedä eliniän, pikakurssia ei ole. Syvemmin tajuttuna meditaatio johtaa kontemplatiiviseen elämäntapaan, jolloin ihmisen kaikki toiminnot suuntautuvat henkisen itsen hyväksi.

Mietiskelyn harjoittaminen ei tietenkään edellytä siihen uskoon kääntymistä, mihin ko. järjestelmä kuuluu. Jokainen voi pitää oman uskontonsa ja aatteensa sekä käyttää hyväkseen jostakin toisesta tai eri järjestelmistä parhaiten sopivat osat. Itämaiset uskonnot pyrkivät suvaitsevuuteen toisinuskovia kohtaan. Tärkeintä on mielenrauhan saavuttaminen ja itsensä tunteminen.

Se, että meillä Suomessa ei mietiskely ole kovinkaan laajalle levinnyt, johtuu mm. siitä, että uskontoihimme ei kuulu mielenkeskittämis- ja mietiskelyharjoituksia. Toisaalta sellaiset uskonnot ja filosofiset järjestelmät, joissa ne ovat oleellisena osana, eivät ole meillä yleisesti tunnettuja. Suomenkielistä kirjallisuutta ei ole nimeksikään saatavissa, vaikka näistä asioista on kirjoitettu tuhansia kirjoja. Teosofinen Seura samoin kuin Ruusu-Risti ovat julkaisseet näihin asioihin liittyviä kirjoja, mutta parhaita niistä ei ole yleisten kirjastojen kokoelmissa.

Esimerkkinä siitä, kuinka perustavaa laatua olevaan sisäiseen muutokseen eri meditaatiojärjestelmät syvästi otettuina pyrkivät, voimme ottaa vaikkapa joogan. Intialaisen Maharishi Patanjalin (n. 200 eKr.) järjestelmään kuuluu kahdeksan astetta.

Ne ovat:

Yama eli itsehillintä. Se sisältää seuraavat yleismaailmalliset hyveet: väkivallasta pidättyminen, totuudellisuus, itseluottamus, himojen hallitseminen.

Niyama, johon kuulu sisäinen ja ulkoinen puhtaus, tyytyväisyys, fyysinen ja henkinen kuri sekä itsetutkistelu.

Asanat, jooga-asennot. Nämä kuuluvat ns. hathajoogaan, jonka tarkoituksena on fyysisen olemuksen valmistaminen ottamaan vastaan ylitajuisia tiloja. Asanoita on satoja ja ne johtavat eri tuloksiin.

Pranayama eli joogahengitys on joogan olennaisimpia asioita.

Säännöllisten hengitysharjoitusten avulla saavutetaan mielen keskitys. Joogaharjoitukset aloitetaan yleensä asanoista ja pranayamasta. Näiden, ts. hathajoogan avulla ihminen tulee vastustuskykyiseksi kaikille taudeille olipa ne fyysisiä tai psyykkisiä.

Pratyahara, aistien vierottaminen kiihottavista ulkopuolisista kohteista, mikä johtaa aistielimien täydelliseen hallintaan. Rentouttaminen, erilaisten kohteiden visualisointi ja katseen kääntäminen sisäänpäin ovat keinoja, joilla tähän päästään.

Dharana, ajatusten keskittäminen tiettyyn kohteeseen. Tämän edistyessä kohteen abstraktiotasoa vähitellen nostetaan.

Dhyana eli mietiskely on mielen vapauttamista kaikista ulkoisista kohteista. Se poistaa kivun, tuskan ja kärsimyksen ja on voimakkain hermojen ja mielen tasapainoon johtava menetelmä.

Samadhi on joogan lopullinen päämäärä. Se on täydellistä itsensä oivaltamista, yhtymistä maailmankaikkeuden tajuntaan. Tähän päästyään ihminen on vapaa kaikista harhoista ja auktoriteeteista, hän tietää todellisen olemuksensa. Tämän tilan saavuttaminen on harvoin mahdollista yhden elämän aikana. Sitä on yritetty usein kuvata, mutta turhaan, sillä sanat eivät riitä ilmaisemaan sitä. Lao-Tse on sanonut Tao-Te-Kingissä: "Tao, jota voidaan sanoin kuvata ei ole ikuinen Tao".

elonpyörä 1972 n:o 1